Suomi 100 vuotta http://kimmosasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/148210/all Fri, 17 Nov 2017 17:31:48 +0200 fi Miksi Stalin teki sopimuksen Hitlerin kanssa 23.8.1939? http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246232-miksi-stalin-teki-sopimuksen-hitlerin-kanssa-2381939 <p><em><strong>Miksi Stalin&nbsp;teki sopimuksen Hitlerin kanssa?</strong></em></p><p><em>Kun sopimusneuvottelut alkoivat, <strong>Hitler</strong> lähetti valtuuttamansa valokuvaaja <strong>Heinrich Hoffmannin</strong>, tarkkailemaan Stalinia. Sitten hän kysyi Hoffmanilta, kun Stalinia katsoi, liittyivätkö hä<strong>nen korvalehtensä hänen kasvojensa ihoon kuten arjalaisilla vai olitko ne kiinnittyneet niin kuin juutalaisilla</strong>. Hoffmann vastasi, että arjalaisilta näyttivät, kertoo kuuluisa brittiläinen <strong>historioitsija Roger Moorhouse,</strong> teoksessaan &rdquo;<strong>The Devil Pact</strong></em>&rdquo; (Paholaisopimus, joka käsittelee Molotov-Ribbentrop &ndash;sopimusta, vh).<br /><strong>Putin puolustaa Ribbentropin-Molotovin sopimusta</strong>.</p><p>&quot;<em>Mitä väärää on siinä, että Neuvostoliitto ei halunnut taistella?&quot;,</em> Putin kysyi Nuorten historioitsijoiden kokouksessa.</p><p>Miltä nämä sanat kuulostavat?</p><p>*</p><p>Puolalainen tutkija <strong>Maciej Nowicki </strong>kirjoitti Molotov-Ribbentrop &ndash;sopimuksen solmimisen 78-vuotispäivänä, 23.8.2017, NewsWeekin puolalaisem painoksen laajassa artikkelissa sopimuksen syntyhistoriasta, sekä sen pääarkkitehtien, <strong>Hitlerin ja Stalinin</strong> keskinäisesistä suhteista.&nbsp; Nowickin pohdinnan pohjana on brittiläisen historioitsijan Roger Moorhousen teso &bdquo;The Devil Pact&rdquo; sekä historioitsijan suora henkilöhaastattelu.</p><p>Artikkelin perusteella voi perustellusti sanoa, että 23.8.1939 solmittu Molotov-Ribbentrop &ndash;sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen syntyi kahden diktaattorin intressien sopiessa hetkellisesti kumpaistakin hyödyttävällä tavalla yksiin.</p><p>Sopimuksen nimenä tulisikin olla Stalinin-Hitlerin sopimus.</p><p>Kuvia</p><p><a href="http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,1.html"><u>http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,1.html</u></a></p><p>*</p><p>ROGER MOORHOUSE: Putin oli tietyssä mielessä oikeassa.</p><p>Ribbentrop-Molotov-sopimukseen kirjattujen pykälien perusteella arvioituna se ei ollut niin huono, se oli &quot;<em>normaalia politiikka</em>&quot; natsien ja kommunististen näkökannalta, kahden ehdottoman kauhistuttavan hallinnon osalta.</p><p>Mutta miten sopimusta voisi perustella nykypäivän näkökulmasta? Loppujen lopuksi Putin on samalla linjalla kuin Hitler ja Stalin, se on uskomatonta.<br />Vuonna 2009 Westerplattessa Putin oli kriittisempi väittäen, että kaikki natsien vastustajat olivat sopimuksen tuomitsemisen kannalla, siis myös Venäjä.<br />- Ja nyt hän on vaihtanut puolta ja käyttää vanhan Neuvostoliiton tekosyytä, sitä, jonka Stalin oli keksinyt, että se oli puhtaasti puolustuksellinen sopimus, ja hän itse, suhteessaan Hitleriin, osti tarvittavan ajan Venäjälle. Voitimme aikaa yli puolitoista vuotta Saksan hyökkäyksen ennakoimiseksi. Itse asiassa Stalinilla oli täysin erilaisia motiiveja, myös hyvin aggressiivisia. Sotaa ei odotettu, mutta tällä paktilla käytiin ensimmäinen sota, <em>sota ilman sotaa</em>.&nbsp; Siten se oli ensimmäinen sota.<br />Venäläiset haluavat kaikkien uskovan, että sota alkoi heille <strong>kesäkuussa 1941</strong>.<br />- <strong>Saksa ja Neuvostoliitto työskentelivät yhdessä (liittolaisina) 22 kuukautta, toisin sanoen kolmanneksen koko toisen maailmansodan ajan. </strong></p><p>Tuolloin Stalin miehitti <strong><em>Itä-Puolan, Baltian ja Bessarabian</em></strong>. Euroopan maantieteessä tapahtui suuri muutos. Se ei ollut, kuten usein näkyy lännessä, vain &quot;historian alaviite&quot;.</p><p>Ribbentropin - Molotov sopimus oli erittäin tärkeä länsimaalle. Hitler oli vuonna 1939 strategisessa nurkassa. Hän halusi marssia länteen, mutta hän tunsi Neuvostoliiton uhkaavan. Tarjoamalla tätä sopimusta Stalin veti hänet pois nurkasta, koska hän halusi Hitlerin hyökkäävän länteen. Hänelle ei ollut perustavaa laatua olevaa eroa natsi-Saksan ja imperialistisen Englannin välillä. Saman lajin lajikkeita kyseessä oli vain kaksi ala-lajia, jotka olisi tuhottava, ja tämän vuoksi niiden olisi pitänyt kiihdyttää konfliktinsa.</p><p>*</p><p>Missä määrin Putinin toimet Ukrainassa ja Krimillä muistuttavat Stalinin Ribbentrop-Molotov-sopimuksen politiikkaa?<br />- Kun lopetin tämän kirjan, Ukrainan kriisi puhkesi. Samanlaiset kuvat, joita olen kuvannut ja mitä näinkin televisiossa, olivat silmiinpistäviä. Sama pätee - diplomaattiset vaarat, rajat provokaatiot, täynnä tekopyhyyttä, jotta varmistetaan tarve &quot;pelastaa etniset vähemmistöt&quot;. On muistettava, että Venäjällä, niin Tsaareille, Stalinille kuin Putinille, on samanlaiset tavoitteet, koska Venäjä on luonnostaan ekspansiivinen valtio.</p><p>Kun Putin toteuttaa Stalinin esikuvana tekemiä konkreettisia ratkaisuja, hän ilmaisee jotain syvemmälle menevää, joka liittyy Venäjän olemukseen. Ja meidän pitäisi pelätä, koska Venäjän ongelma ei katoa Putinin kanssa.<br />On syytä muistaa, että anti-kommunistiset venäläiset emigrantit olivat vaikuttaneet Stalinin liikkeisiin. He uskoivat, että Molotovin Ribbentrop -paktin ryöstämät maat kuuluvat Venäjälle. Palauttamassa ne emämaan yhteyteen sopimuksen nojalla, kuten tapahtui, loppujen lopuksi natsit ja kommunistit eivät olleet kovinkaan myötätuntoisia.<br />- Tilanne pakotti sekä saksalaiset että venäläiset ylittämään vakiintuneet ajattelutavat, koska heidän ongelmiinsa ei ollut yksinkertaista ja ilmeistä ratkaisua.</p><p>Tämä Ribbentrop-Molotov-sopimus oli epästandardi ratkaisu.</p><p>Mitä hän kertoi Hitlerille, sanoin jo - hän veti tämän strategisesta nurkastaan (umpikujasta) pois. Stalin voisi teoriassa kommunikoida ja sopia Ison-Britannian ja Ranskan kanssa nujertaakseen Hitlerin, ja lopulta ranskalaiset ja britit tekivät kaikkensa piirittääkseen Saksaa. Mutta tähän asetelmaan sisältyi perustavanlaatuinen ongelma, sillä lännellä oli hyvin vähän tarjottavaa Stalinille.</p><p>Vain Hitler antoi hänelle kaiken, mitä hän halusi, - jopa Puolan itäosan.</p><p>*</p><p>Viime aikoina on tullut muodikasta väittää, että puolalaiset tekivät virheen - heidän olisi pitänyt hyödyntää saksalaista ehdotusta, joka heille toimitettiin syksyllä 1938.</p><p>Ja sitten meillä olisi <strong>Ribbentrop-Beck-sopimus</strong> (Saksan ja Puolan välillä) Ribbentrop-Molotov -sopimuksen. Mitä luulet?<br />- Puolalla olisi olut erittäin alisteinen asema tässä sopimuksessa, joten on tyydyttävä siihen, että puolalaiset eivät koskaan päässeet siihen (sopimukseen Saksan kanssa). Vuonna 1939 he olivat erittäin vaikeassa geopoliittisessa tilanteessa, ehkä kaikkein pahimmassa kaikista maista. Ei ollut mitään ihmeellistä &rdquo;parempaa vaihtoehtoa&rdquo;, eikä myöskään varmuutta koalitiosta saksalaisten kanssa.<br />&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>Hitleriä oli kuvattu hulluksi ja idiootiksi</strong> Neuvostoliitossa &ndash; ja vähän muuallakin. Hän oli monien vuosien ajan puhunut tarpeesta lopettaa bolsevikki-rutto. Ja yhtäkkiä olikin päädytty solmimaan liitto sen kanssa. Miten on mahdollista, että se hyväksyttiin molemmissa maissa?<br />- Tämän muutoksen selitys oli erittäin vaikea.</p><p>Kaikki, mitä sanottiin Saksan ja Neuvostoliiton propagandassa, ei ollut pelkästään kosmeettisia vaan ristiriidassa kummankin valtion ideologisen perustan kanssa, ja kaikki tämä kävi &nbsp;äkkiä tyhjäksi. Monet ihmiset, jopa monet diktaattorien lähimmistä avustajista, eivät ymmärtäneet sitä. <strong>Alfred Rosenbergia</strong> järkytti sydänjuuria myöten, että Neuvostoliitto ja sen edustajat (NKP(b)) olisi kutsuttava NSDAP-kokoukseen Nürnbergiin.</p><p>Hän kirjoitti: &quot;<em>Tämä sopimus merkitsee täyskäännettä kansallissosialismista sosialismiin.&quot; </em></p><p><strong>Hitler</strong> tunsi tämän vastalauseen ja tukahdutti sen alkuunsa. &quot;<em>Minä ammutan kaikki, joka esittävät protesteja</em>&quot;, hän uhkasi.<br />Hitlerillä oli ylivoimaiset ideologiset tavoitteet: hän halusi tuhota Neuvostoliiton ja murhata juutalaisia, päätyäkseen siihen, että Euroopasta tulisi &quot;<em>puhdas rotu</em>&quot; ja puhdas maanosa. Mutta samalla hän oli realistinen lyhyellä aikavälillä - hän suoritti ensimmäisen vaiheen ja sitten siirtyi seuraavaan, ja tärkeimpään hän pureutuisi lopulta.</p><p>Tämä strategia oli täysin käsittämätön, ihmiset näkivät, että Neuvostoliitto oli vihollinen numero 1 ja yhtäkkiä vihollinen tuli koalitio-pari.</p><p>Kun Hitler lopulta hyökkäsi Neuvostoliittoa vastaan, saksalaiset tukivat häntä voimakkaasti. Heidät vapautettiin, koska kaikki näytti nyt järkevältä. He sanoivat kaduilla: &quot;<strong><em>Viimein otamme raivelista tosi vihollistamme</em></strong>&quot;. Sota oli ylpeyden ja ilon aihe. &nbsp;Nyt kaikki tuntui kuin urilleen palanneelta, ja helpotus heijastui Saksan arjessa.</p><p>He eivät odottaneet Neuvostoliiton sodan olevan erilainen kuin Puolassa tai Ranskassa.</p><p>*</p><p><strong>Ja miten sopimus hyväksyttiin Neuvostoliitossa?</strong><br />Kommunisteilla oli suuria ongelmia tuomita ihmisiä. Puistoissa ja &rdquo;punanurkissa&rdquo; perustettiin selvityspisteitä, joissa puolueen aktivisteilla oli tarkoitus selittää uusi suunta ja vastata kysymyksiin. Mutta kun joku kysyi, oliko olemassa riski siitä, että saksalaiset eivät pysähtyisi Puolaan, vaan jatkaisivat yhtä rytyä itään, nämä &rdquo;<em>viralliset selittäjät</em>&rdquo; eivät tienneet, mitä vastata.</p><p><strong>Nikita Hrušthšov</strong> kirjoittaa muistelmissaan, että tätä liittoa Saksan kanssa ei voida millään tavalla perustella. Ja ne, jotka tekivät sen, kuten <em>kommunistiset apparatchnikit</em>, herättivät suuttumusta. Uusi ääni herätti muutamia, useimmat ajattelivat että &rdquo;<em>fasistit ovat fasisteja, vaikka voissa paistaisi</em>&rdquo;. Täsmälleen sitä ei sanottu kovalla äänellä nyt.<br />Diktaattorit eivät koskaan tavanneet, he tiesivät suhteellisen vähän itsestään. &nbsp;</p><p>Sanotaan, että Stalin käveli Wienissä bolshevikkipuolueen asioilla liikkuessaan käveli sen puiston halki, jonka laitamilla Hitler tapasi harjoittaa akvarellimaalausta, ja oli mikroskooppinen mahdollisuus, että he kulkivat silloin toistensa ohi (vh).</p><p>Hitler päätti neuvotella sopimuksesta, kun hän katseli elokuvan kronikasta, jossa Stalin otti vastaan paraatijoukot. Joitakin syystä hän piti Neuvostoliiton diktaattorin kasvoista ja päätteli, että siinä oli mies, jonka kanssa voisi päästä sopimukseen.</p><p><strong>Mitä he ajattelivat toisistaan?</strong><br />- On monia viitteitä siitä, että Hitler ihasteli Stalinia. Hän todella arvosti sitä, ajatteli, että Stalin oli yksi historian suurimmista ihmisistä, hänen vierellään yksin. Samanaikaisesti hän halveksi Neuvostoliiton, jonka Stalin rakensi, eikä tämä suhtautuminen muuttunut edes vuoden 1941 jälkeen. Hitlerin ympäristössä olevien ihmisten muistiinpanojen mukaan hän puhuu edelleen Stalinista ihailun sekaisen sävyyn.<br />Kun neuvottelut sopimuksen solmimisesta aloitettiin, Hitler lähetti valokuvataiteilijansa <strong>Heinrich Hoffmannin</strong>, joka oli yksi hänen luotettavimmista ihmisistä katsomaan Stalinia. Sitten Hitler kysyi häneltä, kuinka oli kun Stalinia katsoi, erkaniko hänen korvansa hänen kasvonsa iholta kuten arjalaisilla vai olivatko ne kasvaneet niin kuin juutalaisilla.</p><p>Hoffmann vastasi erityisellä tyytyväisyydellä siitä, että hänet oli lähetetty tähän tehtävään. Hän kysyi Hoffmannilta, onko Stalin antanut tilauksia suoraan tai pikemminkin ehdotti, mitä pitäisi tehdä. Hän kysyi kuinka paljon hän poltti. Kun hän tajusi, että Stalin oli tupakoinut savukkeineen kaikissa kokouksissa, se teki huonon vaikutelman häneen.</p><p>*</p><p><strong>Stalin ei halunnut</strong> 23.8.1939 sovitun Puolan jaon ja koko MRP:n leimautumista hänen nimelleen.&nbsp; Niinpä sopimus laitettiin maiden ulkoministerien nimiin, vaikka todelliset toimijat olivat Euroopan kaksi diktaattoria, Hitler ja Stalin.&nbsp; &rdquo;<em>Kahden skorpionin sopimus</em>&rdquo;. Kirjaimellisesti.</p><p>Siksi tämäkin kuva, jossa nähdään Stalin vahvasti paimentamassa ulkoministereitä yön hetkinä nopeasti allekirjoittamaan sopimus lisäpöytäkirjoineen oli pitkään kiellettyjen kuvien joukossa.</p><p>Alun perin sain tämän kuvan Puolasta viime keväänä.</p><p>Nyt se on julkaistu myös NewsWeekin Puolan-julkaisussa 23.8.2017;</p><p><a href="http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,2.html"><u>http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,2.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>Hitlerillä oli pakkomielle terveellisestä elämäntyylistä.</strong><br />- Samaan aikaan Stalinin osallistuminen neuvonpitoihin oli yksi syy siihen, miksi Hitler liittyi sopimukseen. Hän oli vakuuttunut siitä, että Stalin ei eläisi kauan, ja että hänen kuolemansa jälkeen Neuvostoliitto romahtaisi ja että sen jälkeen suurpolitiikan lavalla olisi vain kolmas valtakunta.</p><p><strong><em>Hän kertoi lähimmilleen: &quot;Me</em></strong><em> rikkomme tämän sopimuksen heti kohta Stalinin kuoleman jälkeen&quot;.</em><br />Stalin, toisaalta, oli paranoidi, hän ei luottanut kenenkään. Mutta muutamat käytössämme olevat ihmissuhdetiedot osoittavat, että hän näki Hitlerissä eräänlaisen sukulaissielun, hän näki hänet vallankumoukselliselta, toisenlaiselta, mutta vallankumoukselliselta kannalta.</p><p>Ja siksi hän tunsi järkyttävää pettämisen makua, kun Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon.<br />Me kaikki ajattelemme Ribbentrop-Molotov &ndash;paktia sen poliittisessa ja sotilaallisessa ulottuvuudessa, unohtamatta taloudellista yhteistyötä. Kuinka suuri asia oli taloudelliselta kannalta?<br />- Neuvostoliitolle se oli erittäin tärkeää, niin tärkeä, että Stalin teki Saksan kanssa sopimuksen taloudellisen yhteistyön tekemisestä. Siksi se tehtiin kolme päivää aikaisemmin, 20. elokuuta 1939. Neuvostoliitto toivoi voivansa päästä käsiksi uusiin sotilaallisiin tekniikoihin saksalaisten ansiosta, koska vallankumouksen, puhdistusten ja kansainvälisen eristyneisyyden vuoksi näillä aloilla oli paljon jälkeenjääneisyyttä.</p><p>Saksalaiset puolestaan halusivat kaikin keinoin välttää Britannian laivaston saarron vaikutukset. Ja se oli brittiläinen erikoisuus. Saksalaisten (sukellusvene- ja upotus)sota alkoi ensimmäisen maailmansodan aikana heikentää väestön moraalia Britanniassa, myötävaikuttaa tuhansien ihmisten kuolemaan, raakamaidonsaannin rajoituksiin jne. Ja Hitler oletti, että kun uusi sota puhkeaisi, brittiläiset tekisivät aivan samoin. Neuvostoliiton öljyn, elintarvikkeiden ja raaka-aineiden toimitukset tekivät mahdottomaksi pakottaa saksalaiset esiin, ja uhkaisivat heitä laajalla nälänhädällä.</p><p>*</p><p>Historioitsija <strong>Edward J. Erickson</strong> väittää, että Neuvostoliiton toimitukset antoivat saksalaisille tehokkaan avun hyökkäykselle Ranskaan.<br />- Se on iso juttu. Keväällä 1940 Neuvostoliiton polttoaine- ja sotilasmateriaalien toimitukset olivat edelleen pieniä. Itse asiassa tämä vaihto ei koskaan saavuttanut odotettua suuruutta. Ja koska saksalaiset eivät koskaan saaneet mitä odottivat, heidän turhautumisensa kasvoi.</p><p>Joulukuussa 1940 Hitler alkoi harkita sotaa Venäjän kanssa, ja taloudellinen väärinkäsitys oli yksi tärkeimmistä syistä hyökkäyspäätökseen.<br />Kirjoitat kirjassasi, että Stalin oli vakuuttunut liittolaisten väliintulosta Puolan puolustukseen. Tämä yllätti minut, koska Stalin väitti aina, että Britannia oli heikko ja pelkurimainen, ja että Ranska oli vielä pahempi. Tätä taustaa vastaan luja uskosi siihen, että nämä maat olisivat puuttuneet Puolan jakoon voimatoimin, vaikuttaa melko rohkealta vedolta.<br />- Kun Stalin puhui Ribbentropille vuonna 1939, hän kertoo tälle, että <strong><em>länsi on heikko</em></strong>. Mutta kysymys on edelleen siitä, <strong><em>oliko Stalin todella sitä mieltä</em></strong>? Tai pikemminkin hän halusi kannustaa saksalaisia hyökkäämään Ison-Britannian kimppuun, ja korosti siksi, että britit olivat heikkoja? Mielestäni se oli Stalinin peliä, hän teki kaikkensa saksan yllyttämiseksi hyökkäämään Lännessä.<br />Tietenkin Stalin ei voinut olla varma siitä, että Englanti ja Ranska olisivat asettuneet vahvoin asein Puolan puolelle ja millaisesta väliintulosta olisi ollut kyse. Mutta hän oletti, että näin tapahtuisi, koska muuten onnettomasti kehittyvässä skenaariossa, jonka hän oli laatinut, pato olisi murtunut ja hänet itsensä olisi lyöty.</p><p>*</p><p><strong>Liittoutuneet voittivat sodan</strong></p><p>Mutta jos menet takaisin ajassa ja kysyt, kuka on nenästävedetty?</p><p>Missä vaiheessa Stalin sai enemmän etuja sopimuksesta, ja mitä sellaista mitä Hitler ei saanut?<br />- Se on hyvä kysymys. Alussa Stalin voitti Hitleriin nähden.</p><p>Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus oli kuin kudottu hänen tarpeisiinsa.</p><p>Stalin sai juuri sen, mitä hän halusi - Puolan itäiset alueet, käytännössä ilman mitään tappioita. Taloudellinen sopimus oli myös erittäin hyödyllinen Venäjällä.</p><p>Mutta Ranskan romahtamisen jälkeen kaikki asetelmat muuttuivat, eivätkä näkymät olleet enää niin valoisia.<br />Koska Ranska laski aseensa niin nopeasti, ja Stalin toivoi Hitlerin tuhoavan molemmat osapuolet, niin Ranskan kuin Iso-Britannian.</p><p>Siksi toisen maailmansodan lopussa hän vaati, että <strong><em>Ranskaa rangaistaan, koska sen tappio avaa Hitlerille tien Venäjälle?</em></strong><br />- Stalin oli vakuuttunut siitä, että sopimus Saksan kanssa oli yhtä hyödyllinen molemmille osapuolille, eikä se vaikuta niihin. Hän oletti, että vaikka sopimus rikkoutuisi jossain vaiheessa, päätöstä edeltäisivät neuvottelut ja hän voisi sitten usuttaa Hitlerin olemaan hyökkäämättä. <strong>Samaan aikaan Hitler kätki aikomuksensa</strong>.</p><p>Silloinkin, kun Saksa keskeytti toimituksensa Venäjälle, Stalin uskoi edelleen, että näin ei lopulta ollut, ja että saksalaisten joukot keskitettiin Venäjän rajan tuntumaan vain psykologisen paineen synnyttämiseksi.<br /><strong>Kesäkuussa 1941 Hitlerilla</strong> oli oikeus uskoa, että hän oli luopunut Stalinista hyvästä syystä. Kahden ensimmäisen viikon aikana Neuvostoliiton menetykset olivat jättimäisiä.</p><p>Lainaan teoksestasi:</p><p>&quot;Yli 10 tuhatta tuhottua panssarivaunua, 19 divisioonan ryhmittymät, 4 tuhatta Combat ilma-aluksia ja jopa 750 tuhatta sotilasta. Ja lähes kaikki Saksan - Itä-Puolan, Latvian, Liettuan ja Bessarabian suunnalta hankitut maa-alueet. Hyökkääjät myös miehittivät Valkovenäjän sekä suurimman osan Ukrainasta.</p><p>&quot;Jälkikäteen Venäjän hyökkäys näyttää hullulta, mutta sitten sitä ajateltiin toisin. Brittiläiset väittivät, että Neuvostoliitto voisi kestää &quot;kolme, ehkä neljä kuukautta&quot;.</p><p>*</p><p><strong>Voisiko Hitler voittaa tämän sodan?</strong><br />- Vuonna 1941 Hitlerillä oli paremmin varusteltu ja koulutettu armeija, jotta hän voisi voittaa pelkästään sotilaallisesta näkökulmasta. Ongelma oli luonteeltaan erilainen, ja se vaikutti tämän valloituksen jälkeiseen politiikkaan.</p><p>Entisen Puolan alueen, Valkovenäjän ja Ukrainan väestön keskuudessa Neuvostoliiton antisemitismi oli erittäin voimakasta, mutta natsi-Saksan väkivaltainen asenne ei antanut heille mahdollisuutta hyödyntää sitä, vaan se rajoitti valkovenäläisten tai ukrainalaisten kanssa harjoitettavaa massiivista yhteistyötä. Ja se kaikki oli Hitleriä vastaan.<br />Sanoitte, että Ribbentrop-Molotov -pakti käsitellään lännessä historiallisena alaviitteenä, koska länsi ei ollut siinä osallisena, mitenkään.</p><p>&quot;Devilsin sopimus&quot; on ensimmäinen englanninkielinen kirja aiheesta 25 vuotta sitten. &nbsp;Sopimus Paholaisen kanssa.</p><p>Mutta suhtautuminen näyttää muuttuvan, vaikeampaa kuin kirjoittaa toisesta maailmansodasta, on ohittaen puolalaisten näkökulma.<br />- Se on totta. Puola on Euroopan unionissa, lukuun ottamatta Berliiniä, Euroopan epävirallista pääkaupunkia, jakavat ne keskinäisen pitkän rajan. On vaikea olla huomaamatta sitä. Maassani on yli miljoona puolalaista maahanmuuttajaa. Heidän vaikutuksensa kasvaa. 10 tai 20 vuoden aikana puolalaisten äänet Yhdistyneen kuningaskunnan sosiaalisessa elämässä tulevat paljon kuultavimmiksi.</p><p>Ja toisen maailmansodan länsimaissa laadittavaa historiaa korjataan yhä enemmän. Toivon, että kirjani tulee olemaan osa tätä prosessia.</p><p>Siksi kirjoitin sen.</p><p>*<br /><strong>Tekstin lähde:</strong></p><p>NewsWeek Polski</p><p><strong>2017-08-23</strong> 11:25:00.0 article; <strong>&nbsp;&bdquo;Pierwszy akt wojny&rdquo;. Dlaczego Stalin podpisał pakt z Hitlerem</strong></p><p>Data publikacji: 23.08.2017, 15:43 Ostatnia aktualizacja: 23.08.2017, 16:21</p><p>Text: Maciej Nowicki (Käännös: Veikko Huuska)</p><p>Linkki: <a href="http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1.html"><u>http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1.html</u></a></p><p>*</p><p>WESTERPLATTE 2009 PUTIN W GDANSKU</p><p><a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bYSpEqMTrXk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bYSpEqMTrXk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed><u>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bYSpEqMTrXk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bYSpEqMTrXk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></u></a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Miksi Stalin teki sopimuksen Hitlerin kanssa?

Kun sopimusneuvottelut alkoivat, Hitler lähetti valtuuttamansa valokuvaaja Heinrich Hoffmannin, tarkkailemaan Stalinia. Sitten hän kysyi Hoffmanilta, kun Stalinia katsoi, liittyivätkö hänen korvalehtensä hänen kasvojensa ihoon kuten arjalaisilla vai olitko ne kiinnittyneet niin kuin juutalaisilla. Hoffmann vastasi, että arjalaisilta näyttivät, kertoo kuuluisa brittiläinen historioitsija Roger Moorhouse, teoksessaan ”The Devil Pact” (Paholaisopimus, joka käsittelee Molotov-Ribbentrop –sopimusta, vh).
Putin puolustaa Ribbentropin-Molotovin sopimusta.

"Mitä väärää on siinä, että Neuvostoliitto ei halunnut taistella?", Putin kysyi Nuorten historioitsijoiden kokouksessa.

Miltä nämä sanat kuulostavat?

*

Puolalainen tutkija Maciej Nowicki kirjoitti Molotov-Ribbentrop –sopimuksen solmimisen 78-vuotispäivänä, 23.8.2017, NewsWeekin puolalaisem painoksen laajassa artikkelissa sopimuksen syntyhistoriasta, sekä sen pääarkkitehtien, Hitlerin ja Stalinin keskinäisesistä suhteista.  Nowickin pohdinnan pohjana on brittiläisen historioitsijan Roger Moorhousen teso „The Devil Pact” sekä historioitsijan suora henkilöhaastattelu.

Artikkelin perusteella voi perustellusti sanoa, että 23.8.1939 solmittu Molotov-Ribbentrop –sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen syntyi kahden diktaattorin intressien sopiessa hetkellisesti kumpaistakin hyödyttävällä tavalla yksiin.

Sopimuksen nimenä tulisikin olla Stalinin-Hitlerin sopimus.

Kuvia

http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,1.html

*

ROGER MOORHOUSE: Putin oli tietyssä mielessä oikeassa.

Ribbentrop-Molotov-sopimukseen kirjattujen pykälien perusteella arvioituna se ei ollut niin huono, se oli "normaalia politiikka" natsien ja kommunististen näkökannalta, kahden ehdottoman kauhistuttavan hallinnon osalta.

Mutta miten sopimusta voisi perustella nykypäivän näkökulmasta? Loppujen lopuksi Putin on samalla linjalla kuin Hitler ja Stalin, se on uskomatonta.
Vuonna 2009 Westerplattessa Putin oli kriittisempi väittäen, että kaikki natsien vastustajat olivat sopimuksen tuomitsemisen kannalla, siis myös Venäjä.
- Ja nyt hän on vaihtanut puolta ja käyttää vanhan Neuvostoliiton tekosyytä, sitä, jonka Stalin oli keksinyt, että se oli puhtaasti puolustuksellinen sopimus, ja hän itse, suhteessaan Hitleriin, osti tarvittavan ajan Venäjälle. Voitimme aikaa yli puolitoista vuotta Saksan hyökkäyksen ennakoimiseksi. Itse asiassa Stalinilla oli täysin erilaisia motiiveja, myös hyvin aggressiivisia. Sotaa ei odotettu, mutta tällä paktilla käytiin ensimmäinen sota, sota ilman sotaa.  Siten se oli ensimmäinen sota.
Venäläiset haluavat kaikkien uskovan, että sota alkoi heille kesäkuussa 1941.
- Saksa ja Neuvostoliitto työskentelivät yhdessä (liittolaisina) 22 kuukautta, toisin sanoen kolmanneksen koko toisen maailmansodan ajan.

Tuolloin Stalin miehitti Itä-Puolan, Baltian ja Bessarabian. Euroopan maantieteessä tapahtui suuri muutos. Se ei ollut, kuten usein näkyy lännessä, vain "historian alaviite".

Ribbentropin - Molotov sopimus oli erittäin tärkeä länsimaalle. Hitler oli vuonna 1939 strategisessa nurkassa. Hän halusi marssia länteen, mutta hän tunsi Neuvostoliiton uhkaavan. Tarjoamalla tätä sopimusta Stalin veti hänet pois nurkasta, koska hän halusi Hitlerin hyökkäävän länteen. Hänelle ei ollut perustavaa laatua olevaa eroa natsi-Saksan ja imperialistisen Englannin välillä. Saman lajin lajikkeita kyseessä oli vain kaksi ala-lajia, jotka olisi tuhottava, ja tämän vuoksi niiden olisi pitänyt kiihdyttää konfliktinsa.

*

Missä määrin Putinin toimet Ukrainassa ja Krimillä muistuttavat Stalinin Ribbentrop-Molotov-sopimuksen politiikkaa?
- Kun lopetin tämän kirjan, Ukrainan kriisi puhkesi. Samanlaiset kuvat, joita olen kuvannut ja mitä näinkin televisiossa, olivat silmiinpistäviä. Sama pätee - diplomaattiset vaarat, rajat provokaatiot, täynnä tekopyhyyttä, jotta varmistetaan tarve "pelastaa etniset vähemmistöt". On muistettava, että Venäjällä, niin Tsaareille, Stalinille kuin Putinille, on samanlaiset tavoitteet, koska Venäjä on luonnostaan ekspansiivinen valtio.

Kun Putin toteuttaa Stalinin esikuvana tekemiä konkreettisia ratkaisuja, hän ilmaisee jotain syvemmälle menevää, joka liittyy Venäjän olemukseen. Ja meidän pitäisi pelätä, koska Venäjän ongelma ei katoa Putinin kanssa.
On syytä muistaa, että anti-kommunistiset venäläiset emigrantit olivat vaikuttaneet Stalinin liikkeisiin. He uskoivat, että Molotovin Ribbentrop -paktin ryöstämät maat kuuluvat Venäjälle. Palauttamassa ne emämaan yhteyteen sopimuksen nojalla, kuten tapahtui, loppujen lopuksi natsit ja kommunistit eivät olleet kovinkaan myötätuntoisia.
- Tilanne pakotti sekä saksalaiset että venäläiset ylittämään vakiintuneet ajattelutavat, koska heidän ongelmiinsa ei ollut yksinkertaista ja ilmeistä ratkaisua.

Tämä Ribbentrop-Molotov-sopimus oli epästandardi ratkaisu.

Mitä hän kertoi Hitlerille, sanoin jo - hän veti tämän strategisesta nurkastaan (umpikujasta) pois. Stalin voisi teoriassa kommunikoida ja sopia Ison-Britannian ja Ranskan kanssa nujertaakseen Hitlerin, ja lopulta ranskalaiset ja britit tekivät kaikkensa piirittääkseen Saksaa. Mutta tähän asetelmaan sisältyi perustavanlaatuinen ongelma, sillä lännellä oli hyvin vähän tarjottavaa Stalinille.

Vain Hitler antoi hänelle kaiken, mitä hän halusi, - jopa Puolan itäosan.

*

Viime aikoina on tullut muodikasta väittää, että puolalaiset tekivät virheen - heidän olisi pitänyt hyödyntää saksalaista ehdotusta, joka heille toimitettiin syksyllä 1938.

Ja sitten meillä olisi Ribbentrop-Beck-sopimus (Saksan ja Puolan välillä) Ribbentrop-Molotov -sopimuksen. Mitä luulet?
- Puolalla olisi olut erittäin alisteinen asema tässä sopimuksessa, joten on tyydyttävä siihen, että puolalaiset eivät koskaan päässeet siihen (sopimukseen Saksan kanssa). Vuonna 1939 he olivat erittäin vaikeassa geopoliittisessa tilanteessa, ehkä kaikkein pahimmassa kaikista maista. Ei ollut mitään ihmeellistä ”parempaa vaihtoehtoa”, eikä myöskään varmuutta koalitiosta saksalaisten kanssa.
 

*

Hitleriä oli kuvattu hulluksi ja idiootiksi Neuvostoliitossa – ja vähän muuallakin. Hän oli monien vuosien ajan puhunut tarpeesta lopettaa bolsevikki-rutto. Ja yhtäkkiä olikin päädytty solmimaan liitto sen kanssa. Miten on mahdollista, että se hyväksyttiin molemmissa maissa?
- Tämän muutoksen selitys oli erittäin vaikea.

Kaikki, mitä sanottiin Saksan ja Neuvostoliiton propagandassa, ei ollut pelkästään kosmeettisia vaan ristiriidassa kummankin valtion ideologisen perustan kanssa, ja kaikki tämä kävi  äkkiä tyhjäksi. Monet ihmiset, jopa monet diktaattorien lähimmistä avustajista, eivät ymmärtäneet sitä. Alfred Rosenbergia järkytti sydänjuuria myöten, että Neuvostoliitto ja sen edustajat (NKP(b)) olisi kutsuttava NSDAP-kokoukseen Nürnbergiin.

Hän kirjoitti: "Tämä sopimus merkitsee täyskäännettä kansallissosialismista sosialismiin."

Hitler tunsi tämän vastalauseen ja tukahdutti sen alkuunsa. "Minä ammutan kaikki, joka esittävät protesteja", hän uhkasi.
Hitlerillä oli ylivoimaiset ideologiset tavoitteet: hän halusi tuhota Neuvostoliiton ja murhata juutalaisia, päätyäkseen siihen, että Euroopasta tulisi "puhdas rotu" ja puhdas maanosa. Mutta samalla hän oli realistinen lyhyellä aikavälillä - hän suoritti ensimmäisen vaiheen ja sitten siirtyi seuraavaan, ja tärkeimpään hän pureutuisi lopulta.

Tämä strategia oli täysin käsittämätön, ihmiset näkivät, että Neuvostoliitto oli vihollinen numero 1 ja yhtäkkiä vihollinen tuli koalitio-pari.

Kun Hitler lopulta hyökkäsi Neuvostoliittoa vastaan, saksalaiset tukivat häntä voimakkaasti. Heidät vapautettiin, koska kaikki näytti nyt järkevältä. He sanoivat kaduilla: "Viimein otamme raivelista tosi vihollistamme". Sota oli ylpeyden ja ilon aihe.  Nyt kaikki tuntui kuin urilleen palanneelta, ja helpotus heijastui Saksan arjessa.

He eivät odottaneet Neuvostoliiton sodan olevan erilainen kuin Puolassa tai Ranskassa.

*

Ja miten sopimus hyväksyttiin Neuvostoliitossa?
Kommunisteilla oli suuria ongelmia tuomita ihmisiä. Puistoissa ja ”punanurkissa” perustettiin selvityspisteitä, joissa puolueen aktivisteilla oli tarkoitus selittää uusi suunta ja vastata kysymyksiin. Mutta kun joku kysyi, oliko olemassa riski siitä, että saksalaiset eivät pysähtyisi Puolaan, vaan jatkaisivat yhtä rytyä itään, nämä ”viralliset selittäjät” eivät tienneet, mitä vastata.

Nikita Hrušthšov kirjoittaa muistelmissaan, että tätä liittoa Saksan kanssa ei voida millään tavalla perustella. Ja ne, jotka tekivät sen, kuten kommunistiset apparatchnikit, herättivät suuttumusta. Uusi ääni herätti muutamia, useimmat ajattelivat että ”fasistit ovat fasisteja, vaikka voissa paistaisi”. Täsmälleen sitä ei sanottu kovalla äänellä nyt.
Diktaattorit eivät koskaan tavanneet, he tiesivät suhteellisen vähän itsestään.  

Sanotaan, että Stalin käveli Wienissä bolshevikkipuolueen asioilla liikkuessaan käveli sen puiston halki, jonka laitamilla Hitler tapasi harjoittaa akvarellimaalausta, ja oli mikroskooppinen mahdollisuus, että he kulkivat silloin toistensa ohi (vh).

Hitler päätti neuvotella sopimuksesta, kun hän katseli elokuvan kronikasta, jossa Stalin otti vastaan paraatijoukot. Joitakin syystä hän piti Neuvostoliiton diktaattorin kasvoista ja päätteli, että siinä oli mies, jonka kanssa voisi päästä sopimukseen.

Mitä he ajattelivat toisistaan?
- On monia viitteitä siitä, että Hitler ihasteli Stalinia. Hän todella arvosti sitä, ajatteli, että Stalin oli yksi historian suurimmista ihmisistä, hänen vierellään yksin. Samanaikaisesti hän halveksi Neuvostoliiton, jonka Stalin rakensi, eikä tämä suhtautuminen muuttunut edes vuoden 1941 jälkeen. Hitlerin ympäristössä olevien ihmisten muistiinpanojen mukaan hän puhuu edelleen Stalinista ihailun sekaisen sävyyn.
Kun neuvottelut sopimuksen solmimisesta aloitettiin, Hitler lähetti valokuvataiteilijansa Heinrich Hoffmannin, joka oli yksi hänen luotettavimmista ihmisistä katsomaan Stalinia. Sitten Hitler kysyi häneltä, kuinka oli kun Stalinia katsoi, erkaniko hänen korvansa hänen kasvonsa iholta kuten arjalaisilla vai olivatko ne kasvaneet niin kuin juutalaisilla.

Hoffmann vastasi erityisellä tyytyväisyydellä siitä, että hänet oli lähetetty tähän tehtävään. Hän kysyi Hoffmannilta, onko Stalin antanut tilauksia suoraan tai pikemminkin ehdotti, mitä pitäisi tehdä. Hän kysyi kuinka paljon hän poltti. Kun hän tajusi, että Stalin oli tupakoinut savukkeineen kaikissa kokouksissa, se teki huonon vaikutelman häneen.

*

Stalin ei halunnut 23.8.1939 sovitun Puolan jaon ja koko MRP:n leimautumista hänen nimelleen.  Niinpä sopimus laitettiin maiden ulkoministerien nimiin, vaikka todelliset toimijat olivat Euroopan kaksi diktaattoria, Hitler ja Stalin.  ”Kahden skorpionin sopimus”. Kirjaimellisesti.

Siksi tämäkin kuva, jossa nähdään Stalin vahvasti paimentamassa ulkoministereitä yön hetkinä nopeasti allekirjoittamaan sopimus lisäpöytäkirjoineen oli pitkään kiellettyjen kuvien joukossa.

Alun perin sain tämän kuvan Puolasta viime keväänä.

Nyt se on julkaistu myös NewsWeekin Puolan-julkaisussa 23.8.2017;

http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1,1,2.html

*

Hitlerillä oli pakkomielle terveellisestä elämäntyylistä.
- Samaan aikaan Stalinin osallistuminen neuvonpitoihin oli yksi syy siihen, miksi Hitler liittyi sopimukseen. Hän oli vakuuttunut siitä, että Stalin ei eläisi kauan, ja että hänen kuolemansa jälkeen Neuvostoliitto romahtaisi ja että sen jälkeen suurpolitiikan lavalla olisi vain kolmas valtakunta.

Hän kertoi lähimmilleen: "Me rikkomme tämän sopimuksen heti kohta Stalinin kuoleman jälkeen".
Stalin, toisaalta, oli paranoidi, hän ei luottanut kenenkään. Mutta muutamat käytössämme olevat ihmissuhdetiedot osoittavat, että hän näki Hitlerissä eräänlaisen sukulaissielun, hän näki hänet vallankumoukselliselta, toisenlaiselta, mutta vallankumoukselliselta kannalta.

Ja siksi hän tunsi järkyttävää pettämisen makua, kun Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon.
Me kaikki ajattelemme Ribbentrop-Molotov –paktia sen poliittisessa ja sotilaallisessa ulottuvuudessa, unohtamatta taloudellista yhteistyötä. Kuinka suuri asia oli taloudelliselta kannalta?
- Neuvostoliitolle se oli erittäin tärkeää, niin tärkeä, että Stalin teki Saksan kanssa sopimuksen taloudellisen yhteistyön tekemisestä. Siksi se tehtiin kolme päivää aikaisemmin, 20. elokuuta 1939. Neuvostoliitto toivoi voivansa päästä käsiksi uusiin sotilaallisiin tekniikoihin saksalaisten ansiosta, koska vallankumouksen, puhdistusten ja kansainvälisen eristyneisyyden vuoksi näillä aloilla oli paljon jälkeenjääneisyyttä.

Saksalaiset puolestaan halusivat kaikin keinoin välttää Britannian laivaston saarron vaikutukset. Ja se oli brittiläinen erikoisuus. Saksalaisten (sukellusvene- ja upotus)sota alkoi ensimmäisen maailmansodan aikana heikentää väestön moraalia Britanniassa, myötävaikuttaa tuhansien ihmisten kuolemaan, raakamaidonsaannin rajoituksiin jne. Ja Hitler oletti, että kun uusi sota puhkeaisi, brittiläiset tekisivät aivan samoin. Neuvostoliiton öljyn, elintarvikkeiden ja raaka-aineiden toimitukset tekivät mahdottomaksi pakottaa saksalaiset esiin, ja uhkaisivat heitä laajalla nälänhädällä.

*

Historioitsija Edward J. Erickson väittää, että Neuvostoliiton toimitukset antoivat saksalaisille tehokkaan avun hyökkäykselle Ranskaan.
- Se on iso juttu. Keväällä 1940 Neuvostoliiton polttoaine- ja sotilasmateriaalien toimitukset olivat edelleen pieniä. Itse asiassa tämä vaihto ei koskaan saavuttanut odotettua suuruutta. Ja koska saksalaiset eivät koskaan saaneet mitä odottivat, heidän turhautumisensa kasvoi.

Joulukuussa 1940 Hitler alkoi harkita sotaa Venäjän kanssa, ja taloudellinen väärinkäsitys oli yksi tärkeimmistä syistä hyökkäyspäätökseen.
Kirjoitat kirjassasi, että Stalin oli vakuuttunut liittolaisten väliintulosta Puolan puolustukseen. Tämä yllätti minut, koska Stalin väitti aina, että Britannia oli heikko ja pelkurimainen, ja että Ranska oli vielä pahempi. Tätä taustaa vastaan luja uskosi siihen, että nämä maat olisivat puuttuneet Puolan jakoon voimatoimin, vaikuttaa melko rohkealta vedolta.
- Kun Stalin puhui Ribbentropille vuonna 1939, hän kertoo tälle, että länsi on heikko. Mutta kysymys on edelleen siitä, oliko Stalin todella sitä mieltä? Tai pikemminkin hän halusi kannustaa saksalaisia hyökkäämään Ison-Britannian kimppuun, ja korosti siksi, että britit olivat heikkoja? Mielestäni se oli Stalinin peliä, hän teki kaikkensa saksan yllyttämiseksi hyökkäämään Lännessä.
Tietenkin Stalin ei voinut olla varma siitä, että Englanti ja Ranska olisivat asettuneet vahvoin asein Puolan puolelle ja millaisesta väliintulosta olisi ollut kyse. Mutta hän oletti, että näin tapahtuisi, koska muuten onnettomasti kehittyvässä skenaariossa, jonka hän oli laatinut, pato olisi murtunut ja hänet itsensä olisi lyöty.

*

Liittoutuneet voittivat sodan

Mutta jos menet takaisin ajassa ja kysyt, kuka on nenästävedetty?

Missä vaiheessa Stalin sai enemmän etuja sopimuksesta, ja mitä sellaista mitä Hitler ei saanut?
- Se on hyvä kysymys. Alussa Stalin voitti Hitleriin nähden.

Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus oli kuin kudottu hänen tarpeisiinsa.

Stalin sai juuri sen, mitä hän halusi - Puolan itäiset alueet, käytännössä ilman mitään tappioita. Taloudellinen sopimus oli myös erittäin hyödyllinen Venäjällä.

Mutta Ranskan romahtamisen jälkeen kaikki asetelmat muuttuivat, eivätkä näkymät olleet enää niin valoisia.
Koska Ranska laski aseensa niin nopeasti, ja Stalin toivoi Hitlerin tuhoavan molemmat osapuolet, niin Ranskan kuin Iso-Britannian.

Siksi toisen maailmansodan lopussa hän vaati, että Ranskaa rangaistaan, koska sen tappio avaa Hitlerille tien Venäjälle?
- Stalin oli vakuuttunut siitä, että sopimus Saksan kanssa oli yhtä hyödyllinen molemmille osapuolille, eikä se vaikuta niihin. Hän oletti, että vaikka sopimus rikkoutuisi jossain vaiheessa, päätöstä edeltäisivät neuvottelut ja hän voisi sitten usuttaa Hitlerin olemaan hyökkäämättä. Samaan aikaan Hitler kätki aikomuksensa.

Silloinkin, kun Saksa keskeytti toimituksensa Venäjälle, Stalin uskoi edelleen, että näin ei lopulta ollut, ja että saksalaisten joukot keskitettiin Venäjän rajan tuntumaan vain psykologisen paineen synnyttämiseksi.
Kesäkuussa 1941 Hitlerilla oli oikeus uskoa, että hän oli luopunut Stalinista hyvästä syystä. Kahden ensimmäisen viikon aikana Neuvostoliiton menetykset olivat jättimäisiä.

Lainaan teoksestasi:

"Yli 10 tuhatta tuhottua panssarivaunua, 19 divisioonan ryhmittymät, 4 tuhatta Combat ilma-aluksia ja jopa 750 tuhatta sotilasta. Ja lähes kaikki Saksan - Itä-Puolan, Latvian, Liettuan ja Bessarabian suunnalta hankitut maa-alueet. Hyökkääjät myös miehittivät Valkovenäjän sekä suurimman osan Ukrainasta.

"Jälkikäteen Venäjän hyökkäys näyttää hullulta, mutta sitten sitä ajateltiin toisin. Brittiläiset väittivät, että Neuvostoliitto voisi kestää "kolme, ehkä neljä kuukautta".

*

Voisiko Hitler voittaa tämän sodan?
- Vuonna 1941 Hitlerillä oli paremmin varusteltu ja koulutettu armeija, jotta hän voisi voittaa pelkästään sotilaallisesta näkökulmasta. Ongelma oli luonteeltaan erilainen, ja se vaikutti tämän valloituksen jälkeiseen politiikkaan.

Entisen Puolan alueen, Valkovenäjän ja Ukrainan väestön keskuudessa Neuvostoliiton antisemitismi oli erittäin voimakasta, mutta natsi-Saksan väkivaltainen asenne ei antanut heille mahdollisuutta hyödyntää sitä, vaan se rajoitti valkovenäläisten tai ukrainalaisten kanssa harjoitettavaa massiivista yhteistyötä. Ja se kaikki oli Hitleriä vastaan.
Sanoitte, että Ribbentrop-Molotov -pakti käsitellään lännessä historiallisena alaviitteenä, koska länsi ei ollut siinä osallisena, mitenkään.

"Devilsin sopimus" on ensimmäinen englanninkielinen kirja aiheesta 25 vuotta sitten.  Sopimus Paholaisen kanssa.

Mutta suhtautuminen näyttää muuttuvan, vaikeampaa kuin kirjoittaa toisesta maailmansodasta, on ohittaen puolalaisten näkökulma.
- Se on totta. Puola on Euroopan unionissa, lukuun ottamatta Berliiniä, Euroopan epävirallista pääkaupunkia, jakavat ne keskinäisen pitkän rajan. On vaikea olla huomaamatta sitä. Maassani on yli miljoona puolalaista maahanmuuttajaa. Heidän vaikutuksensa kasvaa. 10 tai 20 vuoden aikana puolalaisten äänet Yhdistyneen kuningaskunnan sosiaalisessa elämässä tulevat paljon kuultavimmiksi.

Ja toisen maailmansodan länsimaissa laadittavaa historiaa korjataan yhä enemmän. Toivon, että kirjani tulee olemaan osa tätä prosessia.

Siksi kirjoitin sen.

*
Tekstin lähde:

NewsWeek Polski

2017-08-23 11:25:00.0 article;  „Pierwszy akt wojny”. Dlaczego Stalin podpisał pakt z Hitlerem

Data publikacji: 23.08.2017, 15:43 Ostatnia aktualizacja: 23.08.2017, 16:21

Text: Maciej Nowicki (Käännös: Veikko Huuska)

Linkki: http://www.newsweek.pl/wiedza/historia/pakt-ribbentrop-molotow-dlaczego-zostal-podpisany-,artykuly,414982,1.html

*

WESTERPLATTE 2009 PUTIN W GDANSKU

https://www.youtube.com/watch?v=bYSpEqMTrXk

]]>
22 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246232-miksi-stalin-teki-sopimuksen-hitlerin-kanssa-2381939#comments Hitler Molotov-Ribbentrop -sopimus Puolan jako Stalin Suomi 100 vuotta Fri, 17 Nov 2017 15:31:48 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246232-miksi-stalin-teki-sopimuksen-hitlerin-kanssa-2381939
Muuan kuva lasin takana – Sortavalan muistoja http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246121-muuan-kuva-lasin-takana-sortavalan-muistoja <p><em><strong>Muuan kuva lasin takana &ndash; Sortavalan muistoja.&nbsp; Kunnallisneuvos Juhani Leppälä</strong></em></p><p><strong>Asiat menevät joskus kummallisesti</strong>, pikkuseikan kautta, ja johtavat toiseen. Kävelin tuulisessa <strong>Sortavalassa</strong> eräänä lokakuun lopun iltana taivaan jo sammuessa.&nbsp; Erään talon seinässä oli ilmoituskaappi ja lasin takana juliste, josta silmäni erotti vilauksena jotain tuttua.&nbsp; Ennen reissua oli jossain lehdessä, en muista missä, ollut juuri tuon miehen kuva, kaksikin: nuorena ja vanhana.&nbsp; Palasin takaisin, olin jo kulkenut ohi, sen verran kiinnosti: katsoin, venäläisin kirjaimin mainittiin nimi <strong>Juhani Leppälä/Lindegvist 1880-1976</strong>.&nbsp; Panin merkille g-kirjaimen.&nbsp; <a href="https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156434055158484&amp;set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&amp;type=3&amp;theater">https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156434055158484&amp;set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&amp;type=3&amp;theater</a></p><p>En tuntenut, mutta ajattelin kotona joskus katsoa kuka miehiään tämä Juhani Leppälä.</p><p>*</p><p>Kotona myöhemmin muistin ja lunttasin Kansallisbiografiasta.&nbsp; Ilmeni kiinnostavaa:</p><p><strong>Johan Fredrik Lindeqvist</strong>, vuodesta 1906 <strong>Leppälä Juhani</strong>, syntyi 10.5.1880 Nummi &ndash; kuoli 15.12.1976 Porvoo.</p><p>Nuori Johan/Juhani <a href="https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075">https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075</a></p><p>Vanhemmat: lampuoti Kustaa Lindeqvist ja Henriika Loviisa Sandell. Ensimmäinen puoliso 1910- opettaja Fanny Matilda Pulkkinen, kuoli 1914.&nbsp; Toinen puoliso kansanedustaja, emäntä <strong>Bertta Pykälä</strong> (1891-1966).</p><p>Mutta mitä tekee hänen naamansa Sortavalassa?</p><p>&rdquo;<em>Uusmaalaissyntyinen Juhani Leppälä teki pääasiallisen elämäntyönsä Karjalassa samastuen syntyperäisiin karjalaisiin ja paneutuen heidän ongelmiinsa.&nbsp; Hän edusti Karjalan maalaisliittolaisia eduskunnassa ja toimi ministerinä 1920-luvun lopulla&rdquo;,</em> kertoo Kansallisbiografia, Mikko Uolan kirjoittamassa pienoiselämäkerrassa.</p><p>Museoviraston kuva-arkisto, kuvia Juhani Leppälästä; <a href="https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=Juhani+Lepp%C3%A4l%C3%A4&amp;type=AllFields&amp;filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FImage%2F%22">https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=Juhani+Lepp%C3%A4l%C3%A4&amp;type=AllFields&amp;filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FImage%2F%22</a></p><p>*</p><p><strong>Opettaja</strong></p><p>Orvoksi jäänyt Leppälä elätti itseään sekalaisilla ammateilla, renkinä, muurarin lekarina, rakennustöissä ja kauppa-apulaisena, mutta lähti Sortavalan seminaariin ja valmistui opettajaksi 1902.</p><p>Hän sai opettajan viran Sortavalan maalaiskunnasta, ja Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 seudun maalaisliittolaiset asettivat hänet ehdokkaakseen.&nbsp; Vain pari vaalipuhetta pitänyt Leppälä huomasi yllätyksekseen tulleensa valituksi ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan yhtenä sen yhdeksästä maalaisliittolaisesta.&nbsp; Innolla Leppälä paneutui työhönsä parlamentissa, hän nosti esiin Karjalan erityisongelmia ja vaati syrjään jääneen maakunnan elinolojen parantamista.&nbsp;</p><p>Vaikutusmahdollisuudet osoittautuivat rajallisiksi, Leppälä ei ollut ainoa pettynyt, mutta toisin kuin monet muut hän kieltäytyi asettumasta ehdolle hajoitusvaaleissa jotka pidettiinkin jo 1908.</p><p>*</p><p><strong>27 vuoden &rdquo;tuomio&rdquo;</strong></p><p>Se oli sitten siinä, saattoi ajatella edustajan hommasta.&nbsp; Vaan eipä suinkaan.&nbsp; Suomen itsenäistyttyä 6.12.1917 Leppälä palasi takaisin eduskuntaan vuoden 1919 vaaleissa.&nbsp; Niinpä hän sitten makuun päästyään istuikin eduskunnassa ensin 1919-1921 ja sitten yhteen soittoon vuodesta 1927 vuoteen 1951, eli yhteensä 27 vuotta tuli &rdquo;istuntoa&rdquo; kaikkineen.</p><p>*</p><p><strong>Ensimmäisen </strong>maailmansodan aikana Leppälä jätti opetustyön ja siirtyi<strong> osuustoimintaliikkeen</strong> mieheksi.&nbsp; Ensin hänestä tuli Pellervo-Seuran konsulentti ja 1920-luvulla Osuuskassojen tarkastaja.&nbsp; Osuuskassaorganisaation turvin hän järjesteli Raja-Karjalan kansan asioita, muun muassa Suojärven lampuotien asemaa.&nbsp; Tuloksena oli entisten maaorjien jälkeläisten mahdollisuus lunastaa kiviset tilansa perintötiloiksi.</p><p><strong>Suojärven lampuotit</strong></p><p>&rdquo;Venäjän vallan aikana Suojärven tilalliset joutuivat omilla tiloillaan lampuodeiksi. Ts. Venäjä otti maat valtion omistukseen ja luovutti Suojärven ns. rälssitilan vuokraoikeudet yksityisille. Suomen valtio lunasti maat ja sai omistusoikeuden 1881. Isojako pantiin toimeen ja sen yhteydessä syntyi peräti 138 uudistilaa &rdquo;sellille ja vaaroille&rdquo;.&nbsp; &hellip;</p><p>perintökirjojen jakotilaisuudessa elokuussa 1922 sai Suojärvellä kaikkiaan 570 talonpoikaa perintökirjansa ja marraskuussa vielä 130. Näin Suojärveläiset saivat täyden omistusoikeuden kaikkiaan 700 maatilaan, joista tšupun tiloja tai suurempia oli 234. Suojärveläiset talonpojat joutuivat koko tuon ajan yli neljäkymmentä vuotta maksamaan omista tiloistaan vuokraa valtiolle. Syynä perintökirjojen luovuttamisen viivästymiseen aiheutti metsäomaisuuden tasapuolisen jaon vaikeus tilallisten ja valtion kesken.&rdquo; &ndash; Lähde: Paavo Harakka: <a href="https://www.geni.com/projects/Kyl%25C3%25A4-Kaitaj%25C3%25A4rvi-Suoj%25C3%25A4rvi-aliprojekti-Suvut/42721"><u>https://www.geni.com/projects/Kyl%25C3%25A4-Kaitaj%25C3%25A4rvi-Suoj%25C3%25A4rvi-aliprojekti-Suvut/42721</u></a> &nbsp;&amp; Lue myös: <a href="https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/korpiselka/korpiselkahist.htm"><u>https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/korpiselka/korpiselkahist.htm</u></a></p><p>*</p><p><strong>Raitis mies</strong></p><p>Vakaumuksellisena raittiusmiehenä Juhani Leppälä nimitettiin kieltolain aikana salkuttomaksi ministeriksi Kyösti Kallion kolmanteen hallitukseen 1929.&nbsp; Pian tehtävä muuttui soisen sosiaaliministerin postiksi.&nbsp;</p><p>Ministerinä Leppälä profiloitui tuolloin ajankohtaisen virkamiesten palkankorotushankkeen vannoutuneeksi vastustajaksi.&nbsp; Kallion hallitus joutui väistymään kesän 1930 Lapuan liikkeen paineiden edessä, ja tilalle nimitettiin Svinhufvudin hallitus.</p><p>*</p><p><strong>Karjala takaisin</strong></p><p>Useiden karjalaisedustajien tavoin (Kekkonen, Niukkanen) Leppälä vastusti ankarasti Moskovan rauhaa ja sen rauhanehtoja.&nbsp; Hän pysyi linjallaan myös syksyn 1944 välirauhan suhteen.&nbsp;</p><p>&rdquo;Kun J.W. Rangellin hallitusta 1941 muodostettiin, Leppälä oli ehdolla hallituksen jäseneksi.&nbsp; Hän kieltäytyi kuitenkin periaatteellisista syistä, sillä hän ei hyväksynyt ruotsinkielisille annettuja lupauksia erityiskohtelusta Karjalan siirtoväkeä autettaessa.</p><p>Juhani Leppälä oli esillä valtioneuvoston jäseneksi myös 1943 Edwin Linkomiehen halitusta muodostettaessa.&nbsp; Linkomies ei kuitenkaan kelpuuttanut mielestään &rdquo;pateettisen ontolta ja kiihkomieliseltä&rdquo; vaikuttanutta Leppälää hallitukseen karjalaisten edustajaksi.</p><p>Jatkosodan jälkeen Leppälä vaati sitkeästi, että Karjalan takaisin saamiseksi olisi ryhdyttävä neuvotteluihin venäläisten kanssa.&nbsp; Hän kävi useaan otteeseen presidentti J.K. Paasikiven puheilla ja yritti saada tätä matkustamaan Neuvostoliittoon pyytämään Josif Stalinilta Karjalaa takaisin&rdquo;, kertoo Mikko Uola pienoiselämäkerrassa.</p><p>*</p><p><strong>Koulumies</strong></p><p>Leppälää voidaan pitää sotien jälkeen muotoutuneiden kansakoulun jatkoluokkien, niin sanotun kansalaiskoulun, isänä.&nbsp; Hän oli aloitteentekijä kun Tohmajärvelle perustettiin Karjalan suoviljelyskoetila.</p><p>Leppälä oli ideoijana kun Maalaisliitolle synnytettiin vuotuiset kekrijuhlat.&nbsp; Tämä tuntuu minusta läheiseltä nyt, kun sain pitää Kekriä koskevan esittelypuheen Ikaalisten tämän vuoden kekripidoissa, jotka olivat kylläkin täysin puoluepoliittisesti neutraalit, mutta hauskaa kuitenkin oli. &nbsp;Leppälää oli vähän korpennut se, miten sosialistit juhlivat vuosittain Vappua ja saivat paljon näkyvyyttä.&nbsp; Kekristä pyrittiin luomaan vastaveto vapulle luomalla sydänsyksyyn Kekrijuhla.</p><p>Leppälän monipuolinen harrastuneisuus ulottui myös uskonnollisiin pohdintoihin, minkä tuloksena 1967 hän julkaisi sodan ja rauhan suhteita käsittelevän kirjan.</p><p>*</p><p><strong>Kansanedustaja Bertta</strong></p><p>Juhani Leppälän toinen vaimo Bertta Leppälä, omaa sukua Pykälä, toimi Maalaisliiton kansanedustajana 1917-1922.&nbsp; Hän oli toisen polven kansanedustaja, sillä hänen isänsä, muolaalainen maanviljelijä Karl Gustaf Pykälä istui eduskunnassa Maalaisliiton apila takinlävessä vuosina 1907-1914.</p><p>Näin ollen Juhani Leppälä ja hänen tuleva appensa istuivat samoilla, ensimmäisillä valtiopäivillä vuonna 1907, tietämättä tosin tuossa vaiheessa tulevaa sukulaisuuttaan sillä Juhanin ja Bertan vihkikellot soivat vasta vuonna 1919.</p><p>*</p><p><strong>Legenda jo eläessään</strong></p><p>&rdquo;Valitussa (ensimmäisessä] eduskunnassa oli tunnettuja nimiä. Sosialidemokraattien joukossa olivat mm. <strong>Väinö Tanner, Oskari Tokoi ja Miina Sillanpää</strong>. &nbsp;Suomalaista puoluetta edusti mm. <strong>Juho Kusti Paasikivi.</strong>&nbsp; Mutta olipa joukossa yksi henkilö, jonka minäkin onnistuin tapaamaan. Hän oli Maalaisliiton <strong>Juhani Leppälä</strong>. Hän oli viimeinen tuon ensimmäisen eduskunnan elossa ollut kansanedustaja. Leppälä toimi myös ministerinä 1929-1930.</p><p>Leppälä oli mahtava persoona. Hän oli vuosisadan vaihteessa kansakoulunopettajana ja maanviljelijänä Sortavalassa. Vuoteen <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/1944" title="1944"><u>1944</u></a> saakka hän oli Viipurin läänin itäisen vaalipiirin kansanedustaja. Kansanedustajana Leppälä toimi vuoteen 1950 saakka. Hän kuoli 96-vuotiaana vuonna 1976.&nbsp;</p><p>Minä sain tutustua tuohon legendaariseen mieheen setäni kautta. Setäni <strong>Eino Murole</strong> oli Sortavalassa toimineen maanviljelysseuran toiminnanjohtaja ja Leppälän ystävä. &hellip;&rdquo;</p><p><strong><em>&rdquo;</em></strong><em>Suomen suuriruhtinaskauden ensimmäisen eduskunnan jäsen <strong>Juhani Leppälä</strong> oli kansanedustajana vuoteen 1950 saakka. Hän oli henkilönä valtaisan ihana ja dynaaminen. Muistan aina sen hetken kun Ruovedellä ihailimme Runebergin lähdettä. En muista pistikö hän runoksi, vaikka pahasti pelkään niin tapahtuneen. Hän oli varsinaisesti tutustumassa Sortavalan aikaisen Karjalan Villa ja Tiiliputki Oy:n laitoksiin Vesilahdella. Minä olin autokuskina<strong>.&rdquo;</strong></em></p><p>Kertoja:</p><p>Pentti Murole, blogi 14.3.2015; <a href="http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/kaksi-tabua-ja-vaalit.html"><u>http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/kaksi-tabua-ja-vaalit.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>Viimeinen mohikaani</strong></p><p>Toisen kerran evakkoretkelle kesällä 1944 joutunut Juhani Leppälä perheineen asettui maanviljelijäksi Askolaan.&nbsp;</p><p>Hän oli viimeinen elossa ollut Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan 1907 riveissä istunut kansanedustaja.&nbsp;</p><p>Sinnikäs ja persoonallinen maalaisväen ja Karjalan puolustaja vaipui ikilepoon 15.12.1976 Porvoossa.</p><p>Hänen syntymäpaikalleen, Langin tilalle, Lohjan Hyrsylänkylässä on hänelle omistettu muistomerkki.</p><p>*</p><p>*</p><p>Lisäyksiä:</p><p><strong>Juhani Leppälä</strong></p><p><strong>Sukua:</strong></p><p><a href="https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075"><u>https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075</u></a></p><p>Elämänvaiheita: <a href="http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Raunin%20suku/7.htm">http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Raunin%20suku/7.htm</a></p><p>*</p><p><a href="https://www.finna.fi/Cover/Show?id=musketti.M012%3AKK5596%3A3.HK.109&amp;index=0&amp;size=medium&amp;w=1200&amp;h=1200"><u>https://www.finna.fi/Cover/Show?id=musketti.M012%3AKK5596%3A3.HK.109&amp;index=0&amp;size=medium&amp;w=1200&amp;h=1200</u></a></p><p>*</p><p><strong>Juhani Leppälä 90-vuotispäivänään:</strong></p><p><a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/thumb/KK5596_3_HK_111.jpg"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/thumb/KK5596_3_HK_111.jpg</u></a></p><p>*</p><p><strong>Bertta Pykälä, vaimo</strong></p><p><a href="http://www.naistenaani.fi/bertta-leppala-karjalan-siirtovaen-edustaja-ja-jarjestoaktiivi/"><u>http://www.naistenaani.fi/bertta-leppala-karjalan-siirtovaen-edustaja-ja-jarjestoaktiivi/</u></a></p><p>Kirsti Manninen kertoo: <strong>Bertta Leppälä &ndash; Karjalan siirtoväen edustaja ja järjestöaktiivi</strong></p><p>&rdquo;Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan karjalaisen siirtoväen edustajaksi valittu emäntä <strong>Bertta Leppälä</strong> oli syntynyt 18.12.1891 Helsingissä, jossa hänen isänsä <strong>Kalle Kustaa Pykälä</strong> toimi rakennuspuuseppänä.</p><p>Kolme vuotta myöhemmin perhe muutti Muolaaseen, jonne Kalle Kustaa Pykälä asettui ensin tilanvuokraajaksi ja sitten itsenäiseksi tilalliseksi. Hän toimi myös asioitsijana, harjoitti mylly- ja sahaliikettä ja oli Vuosalmen suuren yhteismetsän osakkaiden asiamies.</p><p>Vuonna 1907 Kalle Kustaa Pykälä valittiin Maalaisliiton edustajana ensimmäiseen eduskuntaan. Hän oli teräväkielinen virkamiesten arvostelija, jonka vakiolauseita oli mm. &rdquo;<em>Herroja pittää eppäillä&hellip;</em>&rdquo;</p><p>Ura kansanedustajana päättyi lokakuussa 1915, kun Pykälä ammuttiin ikkunan läpi kotitalonsa saunaan. Salamurhasta epäiltiin toisen paikallisen valtiopäivämiehen poikaa <strong>Matti Poutiaista</strong>, joka piileskeli kotitalonsa metsissä ja pakeni lopulta Amerikkaan. Murhan syynä oli ilmeisesti kiista yhteismetsän jaosta.</p><p><strong>Nuori kansanedustaja</strong></p><p>Isänsä kuollessa Bertta oli vasta 24-vuotias. Hän oli käynyt kansakoulun ja kansanopiston mutta joutui nyt luopumaan jatko-opinnoista. Sen sijaan Bertta ryhtyi hoitamaan velkaista kotitilaa ja saikin isänsä velat maksettua. Syksyllä 1917 hänet valittiin Maalaisliiton kansanedustajaksi.</p><p>Eduskunnassa Bertta tutustui <strong>kansanedustaja Juhani Leppälään</strong>, joka oli jäänyt leskeksi kolme vuotta aikaisemmin. Leppälä oli toiminut nuoruudessaan muun muassa renkinä ja kauppa-apulaisena. Hän oli valmistunut vuonna 1902 kansakoulunopettajaksi Sortavalan seminaarista, ja viljeli nyt omaa maatilaansa Sortavalan maalaiskunnassa sekä toimi Pellervo-seuran konsulenttina. Pariskunta avioitui vuonna 1919, eikä Bertta enää asettunut ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, vaan keskittyi Ukonkorven tilan ja kasvavan perheensä hoitoon.&rdquo;</p><p>Lähde: <strong>Kirsti Manninen</strong>: Omat avaimet. Maa- ja kotitalousnaisten &nbsp;yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Keuruu 2016</p><p>*</p><p><strong>Sortavalan mlk Muistojen kirja</strong>, 1953</p><p><a href="https://www.antikvariaatti.net/tuotekuvat/isot/172977.jpg"><u>https://www.antikvariaatti.net/tuotekuvat/isot/172977.jpg</u></a></p><p>*</p><p><strong>Viimeinen valtiopäivillä mukana ollu</strong>t ensimmäisen eduskunnan jäsen oli Väinö Tanner, joka jätti eduskunnan vuoden 1962 vaaleissa. Viimeinen elossa ollut oli Juhani Leppälä, joka kuoli 1976.</p><p><a href="http://naskinen.blogspot.fi/2011/05/demarit-ja-kepu-rakentaneet-suomen.html"><u>http://naskinen.blogspot.fi/2011/05/demarit-ja-kepu-rakentaneet-suomen.html</u></a> /Kari Naskinen.</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Muuan kuva lasin takana – Sortavalan muistoja.  Kunnallisneuvos Juhani Leppälä

Asiat menevät joskus kummallisesti, pikkuseikan kautta, ja johtavat toiseen. Kävelin tuulisessa Sortavalassa eräänä lokakuun lopun iltana taivaan jo sammuessa.  Erään talon seinässä oli ilmoituskaappi ja lasin takana juliste, josta silmäni erotti vilauksena jotain tuttua.  Ennen reissua oli jossain lehdessä, en muista missä, ollut juuri tuon miehen kuva, kaksikin: nuorena ja vanhana.  Palasin takaisin, olin jo kulkenut ohi, sen verran kiinnosti: katsoin, venäläisin kirjaimin mainittiin nimi Juhani Leppälä/Lindegvist 1880-1976.  Panin merkille g-kirjaimen.  https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156434055158484&set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&type=3&theater

En tuntenut, mutta ajattelin kotona joskus katsoa kuka miehiään tämä Juhani Leppälä.

*

Kotona myöhemmin muistin ja lunttasin Kansallisbiografiasta.  Ilmeni kiinnostavaa:

Johan Fredrik Lindeqvist, vuodesta 1906 Leppälä Juhani, syntyi 10.5.1880 Nummi – kuoli 15.12.1976 Porvoo.

Nuori Johan/Juhani https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075

Vanhemmat: lampuoti Kustaa Lindeqvist ja Henriika Loviisa Sandell. Ensimmäinen puoliso 1910- opettaja Fanny Matilda Pulkkinen, kuoli 1914.  Toinen puoliso kansanedustaja, emäntä Bertta Pykälä (1891-1966).

Mutta mitä tekee hänen naamansa Sortavalassa?

Uusmaalaissyntyinen Juhani Leppälä teki pääasiallisen elämäntyönsä Karjalassa samastuen syntyperäisiin karjalaisiin ja paneutuen heidän ongelmiinsa.  Hän edusti Karjalan maalaisliittolaisia eduskunnassa ja toimi ministerinä 1920-luvun lopulla”, kertoo Kansallisbiografia, Mikko Uolan kirjoittamassa pienoiselämäkerrassa.

Museoviraston kuva-arkisto, kuvia Juhani Leppälästä; https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=Juhani+Lepp%C3%A4l%C3%A4&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FImage%2F%22

*

Opettaja

Orvoksi jäänyt Leppälä elätti itseään sekalaisilla ammateilla, renkinä, muurarin lekarina, rakennustöissä ja kauppa-apulaisena, mutta lähti Sortavalan seminaariin ja valmistui opettajaksi 1902.

Hän sai opettajan viran Sortavalan maalaiskunnasta, ja Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 seudun maalaisliittolaiset asettivat hänet ehdokkaakseen.  Vain pari vaalipuhetta pitänyt Leppälä huomasi yllätyksekseen tulleensa valituksi ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan yhtenä sen yhdeksästä maalaisliittolaisesta.  Innolla Leppälä paneutui työhönsä parlamentissa, hän nosti esiin Karjalan erityisongelmia ja vaati syrjään jääneen maakunnan elinolojen parantamista. 

Vaikutusmahdollisuudet osoittautuivat rajallisiksi, Leppälä ei ollut ainoa pettynyt, mutta toisin kuin monet muut hän kieltäytyi asettumasta ehdolle hajoitusvaaleissa jotka pidettiinkin jo 1908.

*

27 vuoden ”tuomio”

Se oli sitten siinä, saattoi ajatella edustajan hommasta.  Vaan eipä suinkaan.  Suomen itsenäistyttyä 6.12.1917 Leppälä palasi takaisin eduskuntaan vuoden 1919 vaaleissa.  Niinpä hän sitten makuun päästyään istuikin eduskunnassa ensin 1919-1921 ja sitten yhteen soittoon vuodesta 1927 vuoteen 1951, eli yhteensä 27 vuotta tuli ”istuntoa” kaikkineen.

*

Ensimmäisen maailmansodan aikana Leppälä jätti opetustyön ja siirtyi osuustoimintaliikkeen mieheksi.  Ensin hänestä tuli Pellervo-Seuran konsulentti ja 1920-luvulla Osuuskassojen tarkastaja.  Osuuskassaorganisaation turvin hän järjesteli Raja-Karjalan kansan asioita, muun muassa Suojärven lampuotien asemaa.  Tuloksena oli entisten maaorjien jälkeläisten mahdollisuus lunastaa kiviset tilansa perintötiloiksi.

Suojärven lampuotit

”Venäjän vallan aikana Suojärven tilalliset joutuivat omilla tiloillaan lampuodeiksi. Ts. Venäjä otti maat valtion omistukseen ja luovutti Suojärven ns. rälssitilan vuokraoikeudet yksityisille. Suomen valtio lunasti maat ja sai omistusoikeuden 1881. Isojako pantiin toimeen ja sen yhteydessä syntyi peräti 138 uudistilaa ”sellille ja vaaroille”.  …

perintökirjojen jakotilaisuudessa elokuussa 1922 sai Suojärvellä kaikkiaan 570 talonpoikaa perintökirjansa ja marraskuussa vielä 130. Näin Suojärveläiset saivat täyden omistusoikeuden kaikkiaan 700 maatilaan, joista tšupun tiloja tai suurempia oli 234. Suojärveläiset talonpojat joutuivat koko tuon ajan yli neljäkymmentä vuotta maksamaan omista tiloistaan vuokraa valtiolle. Syynä perintökirjojen luovuttamisen viivästymiseen aiheutti metsäomaisuuden tasapuolisen jaon vaikeus tilallisten ja valtion kesken.” – Lähde: Paavo Harakka: https://www.geni.com/projects/Kyl%25C3%25A4-Kaitaj%25C3%25A4rvi-Suoj%25C3%25A4rvi-aliprojekti-Suvut/42721  & Lue myös: https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/korpiselka/korpiselkahist.htm

*

Raitis mies

Vakaumuksellisena raittiusmiehenä Juhani Leppälä nimitettiin kieltolain aikana salkuttomaksi ministeriksi Kyösti Kallion kolmanteen hallitukseen 1929.  Pian tehtävä muuttui soisen sosiaaliministerin postiksi. 

Ministerinä Leppälä profiloitui tuolloin ajankohtaisen virkamiesten palkankorotushankkeen vannoutuneeksi vastustajaksi.  Kallion hallitus joutui väistymään kesän 1930 Lapuan liikkeen paineiden edessä, ja tilalle nimitettiin Svinhufvudin hallitus.

*

Karjala takaisin

Useiden karjalaisedustajien tavoin (Kekkonen, Niukkanen) Leppälä vastusti ankarasti Moskovan rauhaa ja sen rauhanehtoja.  Hän pysyi linjallaan myös syksyn 1944 välirauhan suhteen. 

”Kun J.W. Rangellin hallitusta 1941 muodostettiin, Leppälä oli ehdolla hallituksen jäseneksi.  Hän kieltäytyi kuitenkin periaatteellisista syistä, sillä hän ei hyväksynyt ruotsinkielisille annettuja lupauksia erityiskohtelusta Karjalan siirtoväkeä autettaessa.

Juhani Leppälä oli esillä valtioneuvoston jäseneksi myös 1943 Edwin Linkomiehen halitusta muodostettaessa.  Linkomies ei kuitenkaan kelpuuttanut mielestään ”pateettisen ontolta ja kiihkomieliseltä” vaikuttanutta Leppälää hallitukseen karjalaisten edustajaksi.

Jatkosodan jälkeen Leppälä vaati sitkeästi, että Karjalan takaisin saamiseksi olisi ryhdyttävä neuvotteluihin venäläisten kanssa.  Hän kävi useaan otteeseen presidentti J.K. Paasikiven puheilla ja yritti saada tätä matkustamaan Neuvostoliittoon pyytämään Josif Stalinilta Karjalaa takaisin”, kertoo Mikko Uola pienoiselämäkerrassa.

*

Koulumies

Leppälää voidaan pitää sotien jälkeen muotoutuneiden kansakoulun jatkoluokkien, niin sanotun kansalaiskoulun, isänä.  Hän oli aloitteentekijä kun Tohmajärvelle perustettiin Karjalan suoviljelyskoetila.

Leppälä oli ideoijana kun Maalaisliitolle synnytettiin vuotuiset kekrijuhlat.  Tämä tuntuu minusta läheiseltä nyt, kun sain pitää Kekriä koskevan esittelypuheen Ikaalisten tämän vuoden kekripidoissa, jotka olivat kylläkin täysin puoluepoliittisesti neutraalit, mutta hauskaa kuitenkin oli.  Leppälää oli vähän korpennut se, miten sosialistit juhlivat vuosittain Vappua ja saivat paljon näkyvyyttä.  Kekristä pyrittiin luomaan vastaveto vapulle luomalla sydänsyksyyn Kekrijuhla.

Leppälän monipuolinen harrastuneisuus ulottui myös uskonnollisiin pohdintoihin, minkä tuloksena 1967 hän julkaisi sodan ja rauhan suhteita käsittelevän kirjan.

*

Kansanedustaja Bertta

Juhani Leppälän toinen vaimo Bertta Leppälä, omaa sukua Pykälä, toimi Maalaisliiton kansanedustajana 1917-1922.  Hän oli toisen polven kansanedustaja, sillä hänen isänsä, muolaalainen maanviljelijä Karl Gustaf Pykälä istui eduskunnassa Maalaisliiton apila takinlävessä vuosina 1907-1914.

Näin ollen Juhani Leppälä ja hänen tuleva appensa istuivat samoilla, ensimmäisillä valtiopäivillä vuonna 1907, tietämättä tosin tuossa vaiheessa tulevaa sukulaisuuttaan sillä Juhanin ja Bertan vihkikellot soivat vasta vuonna 1919.

*

Legenda jo eläessään

”Valitussa (ensimmäisessä] eduskunnassa oli tunnettuja nimiä. Sosialidemokraattien joukossa olivat mm. Väinö Tanner, Oskari Tokoi ja Miina Sillanpää.  Suomalaista puoluetta edusti mm. Juho Kusti Paasikivi.  Mutta olipa joukossa yksi henkilö, jonka minäkin onnistuin tapaamaan. Hän oli Maalaisliiton Juhani Leppälä. Hän oli viimeinen tuon ensimmäisen eduskunnan elossa ollut kansanedustaja. Leppälä toimi myös ministerinä 1929-1930.

Leppälä oli mahtava persoona. Hän oli vuosisadan vaihteessa kansakoulunopettajana ja maanviljelijänä Sortavalassa. Vuoteen 1944 saakka hän oli Viipurin läänin itäisen vaalipiirin kansanedustaja. Kansanedustajana Leppälä toimi vuoteen 1950 saakka. Hän kuoli 96-vuotiaana vuonna 1976. 

Minä sain tutustua tuohon legendaariseen mieheen setäni kautta. Setäni Eino Murole oli Sortavalassa toimineen maanviljelysseuran toiminnanjohtaja ja Leppälän ystävä. …”

Suomen suuriruhtinaskauden ensimmäisen eduskunnan jäsen Juhani Leppälä oli kansanedustajana vuoteen 1950 saakka. Hän oli henkilönä valtaisan ihana ja dynaaminen. Muistan aina sen hetken kun Ruovedellä ihailimme Runebergin lähdettä. En muista pistikö hän runoksi, vaikka pahasti pelkään niin tapahtuneen. Hän oli varsinaisesti tutustumassa Sortavalan aikaisen Karjalan Villa ja Tiiliputki Oy:n laitoksiin Vesilahdella. Minä olin autokuskina.”

Kertoja:

Pentti Murole, blogi 14.3.2015; http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/kaksi-tabua-ja-vaalit.html

*

Viimeinen mohikaani

Toisen kerran evakkoretkelle kesällä 1944 joutunut Juhani Leppälä perheineen asettui maanviljelijäksi Askolaan. 

Hän oli viimeinen elossa ollut Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan 1907 riveissä istunut kansanedustaja. 

Sinnikäs ja persoonallinen maalaisväen ja Karjalan puolustaja vaipui ikilepoon 15.12.1976 Porvoossa.

Hänen syntymäpaikalleen, Langin tilalle, Lohjan Hyrsylänkylässä on hänelle omistettu muistomerkki.

*

*

Lisäyksiä:

Juhani Leppälä

Sukua:

https://www.geni.com/people/Juhani-Leppala-Lindeqvist/6000000025721089075

Elämänvaiheita: http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Raunin%20suku/7.htm

*

https://www.finna.fi/Cover/Show?id=musketti.M012%3AKK5596%3A3.HK.109&index=0&size=medium&w=1200&h=1200

*

Juhani Leppälä 90-vuotispäivänään:

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/thumb/KK5596_3_HK_111.jpg

*

Bertta Pykälä, vaimo

http://www.naistenaani.fi/bertta-leppala-karjalan-siirtovaen-edustaja-ja-jarjestoaktiivi/

Kirsti Manninen kertoo: Bertta Leppälä – Karjalan siirtoväen edustaja ja järjestöaktiivi

”Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan karjalaisen siirtoväen edustajaksi valittu emäntä Bertta Leppälä oli syntynyt 18.12.1891 Helsingissä, jossa hänen isänsä Kalle Kustaa Pykälä toimi rakennuspuuseppänä.

Kolme vuotta myöhemmin perhe muutti Muolaaseen, jonne Kalle Kustaa Pykälä asettui ensin tilanvuokraajaksi ja sitten itsenäiseksi tilalliseksi. Hän toimi myös asioitsijana, harjoitti mylly- ja sahaliikettä ja oli Vuosalmen suuren yhteismetsän osakkaiden asiamies.

Vuonna 1907 Kalle Kustaa Pykälä valittiin Maalaisliiton edustajana ensimmäiseen eduskuntaan. Hän oli teräväkielinen virkamiesten arvostelija, jonka vakiolauseita oli mm. ”Herroja pittää eppäillä…

Ura kansanedustajana päättyi lokakuussa 1915, kun Pykälä ammuttiin ikkunan läpi kotitalonsa saunaan. Salamurhasta epäiltiin toisen paikallisen valtiopäivämiehen poikaa Matti Poutiaista, joka piileskeli kotitalonsa metsissä ja pakeni lopulta Amerikkaan. Murhan syynä oli ilmeisesti kiista yhteismetsän jaosta.

Nuori kansanedustaja

Isänsä kuollessa Bertta oli vasta 24-vuotias. Hän oli käynyt kansakoulun ja kansanopiston mutta joutui nyt luopumaan jatko-opinnoista. Sen sijaan Bertta ryhtyi hoitamaan velkaista kotitilaa ja saikin isänsä velat maksettua. Syksyllä 1917 hänet valittiin Maalaisliiton kansanedustajaksi.

Eduskunnassa Bertta tutustui kansanedustaja Juhani Leppälään, joka oli jäänyt leskeksi kolme vuotta aikaisemmin. Leppälä oli toiminut nuoruudessaan muun muassa renkinä ja kauppa-apulaisena. Hän oli valmistunut vuonna 1902 kansakoulunopettajaksi Sortavalan seminaarista, ja viljeli nyt omaa maatilaansa Sortavalan maalaiskunnassa sekä toimi Pellervo-seuran konsulenttina. Pariskunta avioitui vuonna 1919, eikä Bertta enää asettunut ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, vaan keskittyi Ukonkorven tilan ja kasvavan perheensä hoitoon.”

Lähde: Kirsti Manninen: Omat avaimet. Maa- ja kotitalousnaisten  yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Keuruu 2016

*

Sortavalan mlk Muistojen kirja, 1953

https://www.antikvariaatti.net/tuotekuvat/isot/172977.jpg

*

Viimeinen valtiopäivillä mukana ollut ensimmäisen eduskunnan jäsen oli Väinö Tanner, joka jätti eduskunnan vuoden 1962 vaaleissa. Viimeinen elossa ollut oli Juhani Leppälä, joka kuoli 1976.

http://naskinen.blogspot.fi/2011/05/demarit-ja-kepu-rakentaneet-suomen.html /Kari Naskinen.

*

]]>
4 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246121-muuan-kuva-lasin-takana-sortavalan-muistoja#comments Ensimmäinen eduskunta Juhani Leppälä Karjala Sortavala Suomi 100 vuotta Wed, 15 Nov 2017 13:50:35 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246121-muuan-kuva-lasin-takana-sortavalan-muistoja
Kohuessee: "Sata vuotta sitten Suomessa oli tapahtua sosialistinen vallankumous" http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246110-kohuessee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous <p><br />Timo <strong>Laaninen </strong>muistuttaa tuoreessa esseessään, että marraskuun 7. pnä 1917 bolsevikit kaappasivat vallan Pietarissa ja Lenin kehotti suomalaisia seuraamaan esimerkkiä. &quot;<em>Eduskunnan pöytäkirjoista voi vieläkin aistia, miten vallan&shy;ku&shy;mouksen uhka leijui ilmassa... sovittelu saattoi ratkaista Suomen kohtalon. Vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti nimittäin aamuyöllä 16. marraskuuta tehdä vallankumouksen äänin 14&ndash;11. Kaksi tuntia myöhemmin päätös kuitenkin peruttiin äänin 13&ndash;12. Peruu&shy;tuspäätökseen vaikutti tieto eduskunnan tapahtumista samana yönä</em>&quot; - <a href="http://www.suomenmaa.fi/uutiset/essee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous--sitten-santeri-alkio-puuttui-peliin-ja-esti-veriteot-6.3.306088.c532873a4a" target="_blank">suomenmaa.fi/uutiset/essee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous</a>&nbsp;&nbsp;</p> <p>- Onneksemme Suomesta ei tullut kuningaskuntaa muiden pohjoismaiden tavoin, eikä Leninin ehdottamaa &#39;<em>Suomen sosialistista työväentasavaltaa</em>&#39;!&nbsp; &quot;<strong>Poliittinen historia on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle Suomen satavuotisjuhlissa</strong>&quot;, Laaninen päättelee - komppaan täysillä! Sitä yksipuolista näkemystä en kyllä heti allekirjoita, että Suomi pelastui vain koska &quot;sitten Santeri Alkio puuttui peliin ja esti veriteot&quot;</p> <p>Maamme itsenäistymisen prosessi käsitti tosiaan itsenäisyydenjulistuksen hyväksymisen lisäksi useampiakin erilaisia päiviä ennen kuin yön uhka oli karkoitettu ja aamun kiuru todella lauloi itsenäisessä Suomessa. Tapahtumaa mutkisti ja varjosti varsinkin se, että vain kolme viikkoa 6.12.1917 jälkeen jo ilmeni<em> kolme suurta todellista uhkaa</em> koko itsenäistymisen tosiasialliseksi kumoamiseksi: Neuvosto-Venäjä, Neuvosto-Venäjä ja Neuvosto-Venäjä!&nbsp;&nbsp;</p> <p>Terroristijohtaja <strong>Lenin </strong>teki ulkoministerinsä <strong>Stalinin </strong>esityksestä suomalaisten yhteistyökapinallistensa kanssa salaliittosopimuksen, että Venäjä muodollisesti <strong>31.12.1917</strong> hyväksymänsä itsenäisyydentunnuksen vastaisesti aseistaa heidät sotakalustolla tammikuuksi <strong>1918 </strong>suunnitellun vallankaappaussodan toteuttamiseksi ja Suomen liittämiseksi sen päätteeksi Neuvosto-Venäjään - &#39;<em>venäläisin asein venäläisten asian puolesta</em>&#39;. Lenin myös ehdotti <em>1.3.1918</em> maallemme nimeä &rdquo;<em>Suomen sosialistinen työväentasavalta</em>&rdquo;, ja Suomen punikkiedustajat hyväksyivät Johtajan ehdotuksen. (Kapinahan ei&nbsp; lopulta onnistunut täysin, ja <em>itänaapurin revanssipaine purkautui </em>sittemmin talvisodan <strong>1939 </strong>ja jatkosodan <strong>1941 </strong>hyökkäyksissä maahamme.)&nbsp;</p> <p><br />- Timo<strong>&nbsp;</strong>Laaninen on oikeassa. Myös Ohto Mannisen teos&nbsp;Itsenäistymisen vuodet 1917-1920 tukee ajatusta.&nbsp;<strong> Vasta Tarton rauha 1920</strong> merkitsi lopullista rauhan ja itsenäisyyden ajan alkua: vuonna <strong>1919 </strong>oli sovittu kesäkuussa tasavaltaisesta valtiomuodosta ja val&shy;ti&shy;on&shy;hoi&shy;ta&shy;ja <strong>Man&shy;ner&shy;heim </strong>vah&shy;vis&shy;ti sen hei&shy;nä&shy;kuus&shy;sa, <strong>SDP</strong> pa&shy;la&shy;si par&shy;la&shy;men&shy;taa&shy;ri&shy;sen de&shy;mok&shy;ra&shy;ti&shy;an tiel&shy;le Väi&shy;nö <strong>Tan&shy;ne&shy;rin </strong>joh&shy;dol&shy;la, ja oli valittu ensimmäinen presidentti K.J. <strong>Ståhlberg</strong>. Lokakuussa <strong>1920 </strong>Suomineito sai lopulta viralliset ensimmäiset (ja ainoat)<strong> kansainvälisesti hyväksytyt luomurajansa</strong>, jotka neuvoteltiin J.K. <strong>Paasikiven </strong>johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta.&nbsp;</p> <p>&nbsp;<br /><strong>P.S.</strong>&nbsp; Purettua <em>Heimolan taloa</em> paremmin<strong> </strong><em>itsenäisyyttämme juhlistavaan kolikkoon</em><strong>*</strong> ehkä sopisikin lokakuussa 2017 esitellyssä <strong>Suomi100</strong>-juhlarahan kansalaistoimikuntaluonnoksessa nähtävä kuvateema. Siinä Tarton rauhan vuosipäivän 14.10. kunniaksi julkistetun täydentävän juhlakolikkoluonnoksen kuvapuolella Suomi-neidon juhla-asuksi on valittu itsenäisen maamme ensimmäiset kansainvälisesti hyväksytyt, Tarton rauhan 1920 mukaiset luomurajat. Nehän neuvoteltiin J.K. Paasikiven johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta.&nbsp; &nbsp;</p> <p>- Kun vietetään itsenäisen valtiomme 100-vuotisjuhlavuotta, on luontevaa kiinnittää huomio alkuperäisiin, ainoisiin oikeisiin rajoihimme (muutoinkin kuin kantamalla rinnassamme mm. Rahapajan tuotannossa olleita&nbsp;<a href="https://www.viestihopeat.fi/karttoja-1921-42" target="_blank"><u>Alkuperäinen Suomineito&nbsp;-hopeapinssejä ja riipuksia</u></a>). Rajoistahan oli uuden valtiomme alkuvaiheissa 1917-20 hienoista erimielisyyttä sekä Ruotsin että Neuvosto-Venäjän kanssa, joten yksiselitteisiä kiistattomia rajoja ei oikeastaan ollut tuona aikana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen virallinen kv. hyväksytty ja edelleen ainut rauhanomaisesti neuvoteltu rajasopimus on Tarton rauha 1920. - Ruotsi on muuten pitänyt kiinni näistä sovituista rajoista, itänaapurimme ei, mistä syystä se erotettiin Kansainliitostakin 1939 talvisodan vuoksi.</p> <p><strong>*</strong> Ks.&nbsp;<a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246073-itsenaisyyspaivan-suomi100-juhlaraha-teloituskolikon-suunnittelijan-kasialaa" target="_blank"><u><strong>Itsenäisyyspäivän Suomi100-juhlaraha &#39;teloituskolikon&#39; suunnittelijan käsialaa</strong></u></a>&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>P.P.S.</strong>&nbsp; Myös <a href="https://www.is.fi/suomi100/art-2000005450285.html" target="_blank"><u>Ilta-Sanomat käsittelee Lokakuun vallankumous Suomessa</u></a> -aihetta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Lue myös:<br /><br /><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri" target="_blank">100 v sitten murhattu Alfred Kordelin, bolsevikkien ensimmäinen uhri Suomessa</a>&nbsp;</p> <p>&nbsp;<a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245809-suomi100-infolinkit-korjaussarja-yyan-ja-putinistien-historianvaarennoksiin" target="_blank">Suomi100-infolinkit: korjaussarja YYA:n ja putinistien historianväärennöksiin</a>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Timo Laaninen muistuttaa tuoreessa esseessään, että marraskuun 7. pnä 1917 bolsevikit kaappasivat vallan Pietarissa ja Lenin kehotti suomalaisia seuraamaan esimerkkiä. "Eduskunnan pöytäkirjoista voi vieläkin aistia, miten vallan­ku­mouksen uhka leijui ilmassa... sovittelu saattoi ratkaista Suomen kohtalon. Vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti nimittäin aamuyöllä 16. marraskuuta tehdä vallankumouksen äänin 14–11. Kaksi tuntia myöhemmin päätös kuitenkin peruttiin äänin 13–12. Peruu­tuspäätökseen vaikutti tieto eduskunnan tapahtumista samana yönä" - suomenmaa.fi/uutiset/essee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous  

- Onneksemme Suomesta ei tullut kuningaskuntaa muiden pohjoismaiden tavoin, eikä Leninin ehdottamaa 'Suomen sosialistista työväentasavaltaa'!  "Poliittinen historia on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle Suomen satavuotisjuhlissa", Laaninen päättelee - komppaan täysillä! Sitä yksipuolista näkemystä en kyllä heti allekirjoita, että Suomi pelastui vain koska "sitten Santeri Alkio puuttui peliin ja esti veriteot"

Maamme itsenäistymisen prosessi käsitti tosiaan itsenäisyydenjulistuksen hyväksymisen lisäksi useampiakin erilaisia päiviä ennen kuin yön uhka oli karkoitettu ja aamun kiuru todella lauloi itsenäisessä Suomessa. Tapahtumaa mutkisti ja varjosti varsinkin se, että vain kolme viikkoa 6.12.1917 jälkeen jo ilmeni kolme suurta todellista uhkaa koko itsenäistymisen tosiasialliseksi kumoamiseksi: Neuvosto-Venäjä, Neuvosto-Venäjä ja Neuvosto-Venäjä!  

Terroristijohtaja Lenin teki ulkoministerinsä Stalinin esityksestä suomalaisten yhteistyökapinallistensa kanssa salaliittosopimuksen, että Venäjä muodollisesti 31.12.1917 hyväksymänsä itsenäisyydentunnuksen vastaisesti aseistaa heidät sotakalustolla tammikuuksi 1918 suunnitellun vallankaappaussodan toteuttamiseksi ja Suomen liittämiseksi sen päätteeksi Neuvosto-Venäjään - 'venäläisin asein venäläisten asian puolesta'. Lenin myös ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä ”Suomen sosialistinen työväentasavalta”, ja Suomen punikkiedustajat hyväksyivät Johtajan ehdotuksen. (Kapinahan ei  lopulta onnistunut täysin, ja itänaapurin revanssipaine purkautui sittemmin talvisodan 1939 ja jatkosodan 1941 hyökkäyksissä maahamme.) 


- Timo Laaninen on oikeassa. Myös Ohto Mannisen teos Itsenäistymisen vuodet 1917-1920 tukee ajatusta.  Vasta Tarton rauha 1920 merkitsi lopullista rauhan ja itsenäisyyden ajan alkua: vuonna 1919 oli sovittu kesäkuussa tasavaltaisesta valtiomuodosta ja val­ti­on­hoi­ta­ja Man­ner­heim vah­vis­ti sen hei­nä­kuus­sa, SDP pa­la­si par­la­men­taa­ri­sen de­mok­ra­ti­an tiel­le Väi­nö Tan­ne­rin joh­dol­la, ja oli valittu ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg. Lokakuussa 1920 Suomineito sai lopulta viralliset ensimmäiset (ja ainoat) kansainvälisesti hyväksytyt luomurajansa, jotka neuvoteltiin J.K. Paasikiven johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta. 

 
P.S.  Purettua Heimolan taloa paremmin itsenäisyyttämme juhlistavaan kolikkoon* ehkä sopisikin lokakuussa 2017 esitellyssä Suomi100-juhlarahan kansalaistoimikuntaluonnoksessa nähtävä kuvateema. Siinä Tarton rauhan vuosipäivän 14.10. kunniaksi julkistetun täydentävän juhlakolikkoluonnoksen kuvapuolella Suomi-neidon juhla-asuksi on valittu itsenäisen maamme ensimmäiset kansainvälisesti hyväksytyt, Tarton rauhan 1920 mukaiset luomurajat. Nehän neuvoteltiin J.K. Paasikiven johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta.   

- Kun vietetään itsenäisen valtiomme 100-vuotisjuhlavuotta, on luontevaa kiinnittää huomio alkuperäisiin, ainoisiin oikeisiin rajoihimme (muutoinkin kuin kantamalla rinnassamme mm. Rahapajan tuotannossa olleita Alkuperäinen Suomineito -hopeapinssejä ja riipuksia). Rajoistahan oli uuden valtiomme alkuvaiheissa 1917-20 hienoista erimielisyyttä sekä Ruotsin että Neuvosto-Venäjän kanssa, joten yksiselitteisiä kiistattomia rajoja ei oikeastaan ollut tuona aikana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen virallinen kv. hyväksytty ja edelleen ainut rauhanomaisesti neuvoteltu rajasopimus on Tarton rauha 1920. - Ruotsi on muuten pitänyt kiinni näistä sovituista rajoista, itänaapurimme ei, mistä syystä se erotettiin Kansainliitostakin 1939 talvisodan vuoksi.

* Ks. Itsenäisyyspäivän Suomi100-juhlaraha 'teloituskolikon' suunnittelijan käsialaa   

 

P.P.S.  Myös Ilta-Sanomat käsittelee Lokakuun vallankumous Suomessa -aihetta.

 

Lue myös:

100 v sitten murhattu Alfred Kordelin, bolsevikkien ensimmäinen uhri Suomessa 

 Suomi100-infolinkit: korjaussarja YYA:n ja putinistien historianväärennöksiin 

]]>
42 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246110-kohuessee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous#comments 1% Bolshevikkivallankumous Kansalaissota Suomi 100 vuotta Tarton rauha 1920 Wed, 15 Nov 2017 09:42:51 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246110-kohuessee-sata-vuotta-sitten-suomessa-oli-tapahtua-sosialistinen-vallankumous
Itsenäisyyspäivän Suomi100-juhlaraha 'teloituskolikon' suunnittelijan käsialaa http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246073-itsenaisyyspaivan-suomi100-juhlaraha-teloituskolikon-suunnittelijan-kasialaa <p>Itsenäisyyspäivän kunniaksi lyödään <strong>Suomi100-juhlaraha</strong>, joka on ns. <em>teloituskolikon </em>suunnittelijan käsialaa. Sen arvopuolella on kuva Kluuvikadun päässä sijainneesta <em>Heimolan talosta</em>, joka toimi eduskuntatalona vuosina 1911&ndash;1931. -&nbsp;<u><a href="https://www.verkkouutiset.fi/itsenaisyyspaivan-kunniaksi-lyodaan-juhlaraha/" target="_blank">verkkouutiset.fi/itsenaisyyspaivan-kunniaksi-lyodaan-juhlaraha/</a></u></p><p><br />- &quot;<em>Itsenäisyyspäivän kunniaksi</em>&quot;... Vaikka kolikon tunnuspuolella on ote itsenäisyysjulistuksen tekstistä, olisiko sittenkin yhden päivän korostamista enemmän paikallaan lyödä juhlaraha itse itsenäistymisen kunniaksi? Juuri kukaanhan ei edes huomannut tuon nimenomaisen päivän merkkitapahtumaa eli itsenäisyydenjulistusta 6.12.1917. Lehdistössäkin oli tuolloin asiasta vain pikku maininta.&nbsp;</p><p>Päivän periaatteellinen merkitys oli suuri, mutta itsenäistymisen prosessi käsitti useampia erilaisia päiviä ennen kuin yön uhka oli karkoitettu ja aamun kiuru todella lauloi itsenäisessä maassa, kuten &#39;teloituskolikon&#39; suunnittelija itsekin on muistuttanut. Joulukuun kuudennen tapahtumaa mutkisti ja varjosti varsinkin se, että vain kolmea viikkoa myöhemmin jo ilmeni <em>kolme suurta todellista uhkaa</em> koko itsenäistymisen tosiasialliseksi kumoamiseksi: <em>Neuvosto-Venäjä, Neuvosto-Venäjä ja Neuvosto-Venäjä!&nbsp;</em></p><p>Terroristijohtaja <strong>Lenin </strong>teki <strong>31.12.1917</strong> ulkoministerinsä <strong>Stalinin </strong>esityksestä suomalaisten yhteistyökapinallistensa kanssa salaliittosopimuksen, että Venäjä muodollisesti hyväksymänsä itsenäisyydentunnuksen vastaisesti aseistaa heidät sotakalustolla tammikuuksi <strong>1918</strong> suunnitellun vallankaappaussodan toteuttamiseksi ja Suomen liittämiseksi Neuvosto-Venäjään - &#39;<em>venäläisin asein venäläisten asian puolesta</em>&#39;. Lenin myös ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä &rdquo;Suomen sosialistinen työväentasavalta&rdquo;, ja Suomen punikkiedustajat hyväksyivät Johtajan ehdotuksen. (Kapinahan ei onnistunut, ja itänaapurin revanssipaine onkin purkautunut sittemmin talvisodan <strong>1939 </strong>ja jatkosodan <strong>1941 </strong>hyökkäyksissä maahamme.)<br />&nbsp;</p><p><strong>Purettua Heimolan taloa paremmin</strong> itsenäisyyttämme juhlistamaan ehkä sopisikin <em>lokakuussa 2017 esitellyssä Suomi100-juhlarahan kansalaistoimikuntaluonnoksessa</em> nähtävä kuvateema. Siinä Tarton rauhan vuosipäivän 14.10. kunniaksi julkistetun <a href="http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/244336-suomi100-juhlarahasarjan-taydennysteema-tarton-rauhan-1920-rajat" target="_blank"><u>täydentävän Suomi100-kolikkoluonnoksen kuvapuolella Suomi-neidon juhla-asuksi on valittu itsenäisen maamme ensimmäiset kansainvälisesti hyväksytyt, Tarton rauhan 1920 mukaiset luomurajat</u></a>. Nehän neuvoteltiin J.K. Paasikiven johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta.&nbsp; &nbsp;</p><p>- Kun vietetään itsenäisen valtiomme 100-vuotisjuhlavuotta, on luontevaa kiinnittää huomio alkuperäisiin, ainoisiin oikeisiin rajoihimme (muutoinkin kuin kantamalla rinnassamme mm. Rahapajan tuotannossa olleita <em>Alkuperäinen Suomineito</em> -hopeapinssejä ja riipuksia). Rajoistahan oli uuden valtiomme alkuvaiheissa 1917-20 hienoista erimielisyyttä sekä Ruotsin että Neuvosto-Venäjän kanssa, joten yksiselitteisiä kiistattomia rajoja ei oikeastaan ollut tuona aikana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen virallinen kv. hyväksytty ja edelleen ainut rauhanomaisesti neuvotelturajasopimus on Tarton rauha 1920. Ruotsi on muuten pitänyt kiinni näistä sovituista rajoista, itänaapurimme ei, mistä syystä se erotettiin Kansainliitostakin 1939 talvisodan vuoksi. - Ks. <a href="https://www.viestihopeat.fi/karttoja-1921-42#aihepiirilinkit" target="_blank"><u>SUOMI100-keskustelun aihepiirilinkit</u></a>.<br />&nbsp;</p><p><strong>Lue myös:</strong></p><p><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245809-suomi100-infolinkit-korjaussarja-yyan-ja-putinistien-historianvaarennoksiin" target="_blank">Suomi100-infolinkit: korjaussarja YYA:n ja putinistien historianväärennöksiin</a>&nbsp;</p><p><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236428-suomi-100-liputus-rehabilitoimaan-paasikiven-kirkkain-rauhanneuvotteluhelmi" target="_blank">Suomi 100 -liputus rehabilitoimaan Paasikiven kirkkain rauhanneuvotteluhelmi</a>&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsenäisyyspäivän kunniaksi lyödään Suomi100-juhlaraha, joka on ns. teloituskolikon suunnittelijan käsialaa. Sen arvopuolella on kuva Kluuvikadun päässä sijainneesta Heimolan talosta, joka toimi eduskuntatalona vuosina 1911–1931. - verkkouutiset.fi/itsenaisyyspaivan-kunniaksi-lyodaan-juhlaraha/


- "Itsenäisyyspäivän kunniaksi"... Vaikka kolikon tunnuspuolella on ote itsenäisyysjulistuksen tekstistä, olisiko sittenkin yhden päivän korostamista enemmän paikallaan lyödä juhlaraha itse itsenäistymisen kunniaksi? Juuri kukaanhan ei edes huomannut tuon nimenomaisen päivän merkkitapahtumaa eli itsenäisyydenjulistusta 6.12.1917. Lehdistössäkin oli tuolloin asiasta vain pikku maininta. 

Päivän periaatteellinen merkitys oli suuri, mutta itsenäistymisen prosessi käsitti useampia erilaisia päiviä ennen kuin yön uhka oli karkoitettu ja aamun kiuru todella lauloi itsenäisessä maassa, kuten 'teloituskolikon' suunnittelija itsekin on muistuttanut. Joulukuun kuudennen tapahtumaa mutkisti ja varjosti varsinkin se, että vain kolmea viikkoa myöhemmin jo ilmeni kolme suurta todellista uhkaa koko itsenäistymisen tosiasialliseksi kumoamiseksi: Neuvosto-Venäjä, Neuvosto-Venäjä ja Neuvosto-Venäjä! 

Terroristijohtaja Lenin teki 31.12.1917 ulkoministerinsä Stalinin esityksestä suomalaisten yhteistyökapinallistensa kanssa salaliittosopimuksen, että Venäjä muodollisesti hyväksymänsä itsenäisyydentunnuksen vastaisesti aseistaa heidät sotakalustolla tammikuuksi 1918 suunnitellun vallankaappaussodan toteuttamiseksi ja Suomen liittämiseksi Neuvosto-Venäjään - 'venäläisin asein venäläisten asian puolesta'. Lenin myös ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä ”Suomen sosialistinen työväentasavalta”, ja Suomen punikkiedustajat hyväksyivät Johtajan ehdotuksen. (Kapinahan ei onnistunut, ja itänaapurin revanssipaine onkin purkautunut sittemmin talvisodan 1939 ja jatkosodan 1941 hyökkäyksissä maahamme.)
 

Purettua Heimolan taloa paremmin itsenäisyyttämme juhlistamaan ehkä sopisikin lokakuussa 2017 esitellyssä Suomi100-juhlarahan kansalaistoimikuntaluonnoksessa nähtävä kuvateema. Siinä Tarton rauhan vuosipäivän 14.10. kunniaksi julkistetun täydentävän Suomi100-kolikkoluonnoksen kuvapuolella Suomi-neidon juhla-asuksi on valittu itsenäisen maamme ensimmäiset kansainvälisesti hyväksytyt, Tarton rauhan 1920 mukaiset luomurajat. Nehän neuvoteltiin J.K. Paasikiven johdolla rauhanomaisesti Neuvosto-Venäjän kanssa Kansainliiton ja myös Ruotsin vahvistaessa tuloksen paitsi itärajan myös Ahvenanmaan osalta.   

- Kun vietetään itsenäisen valtiomme 100-vuotisjuhlavuotta, on luontevaa kiinnittää huomio alkuperäisiin, ainoisiin oikeisiin rajoihimme (muutoinkin kuin kantamalla rinnassamme mm. Rahapajan tuotannossa olleita Alkuperäinen Suomineito -hopeapinssejä ja riipuksia). Rajoistahan oli uuden valtiomme alkuvaiheissa 1917-20 hienoista erimielisyyttä sekä Ruotsin että Neuvosto-Venäjän kanssa, joten yksiselitteisiä kiistattomia rajoja ei oikeastaan ollut tuona aikana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen virallinen kv. hyväksytty ja edelleen ainut rauhanomaisesti neuvotelturajasopimus on Tarton rauha 1920. Ruotsi on muuten pitänyt kiinni näistä sovituista rajoista, itänaapurimme ei, mistä syystä se erotettiin Kansainliitostakin 1939 talvisodan vuoksi. - Ks. SUOMI100-keskustelun aihepiirilinkit.
 

Lue myös:

Suomi100-infolinkit: korjaussarja YYA:n ja putinistien historianväärennöksiin 

Suomi 100 -liputus rehabilitoimaan Paasikiven kirkkain rauhanneuvotteluhelmi  

]]>
1 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246073-itsenaisyyspaivan-suomi100-juhlaraha-teloituskolikon-suunnittelijan-kasialaa#comments Alkuperäinen Suomineito Suomen itsenäisyyden juhlaraha Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Tarton rauha 1920 Tue, 14 Nov 2017 14:35:23 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246073-itsenaisyyspaivan-suomi100-juhlaraha-teloituskolikon-suunnittelijan-kasialaa
Bolshevikkien vainoamien poliittisten pakolaisten rakentama piilopirtti 1942 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245774-bolshevikkien-vainoamien-poliittisten-pakolaisten-rakentama-piilopirtti <p>&nbsp;</p><p><strong>Äskettäisiin Venäjän</strong>-opintomatkoihini on liittynyt kysymys <strong>Stalinin vainoista </strong>ja niiden kohteina olleista suomalaisista, mukaan lukien amerikansuomalaiset ja kanadansuomalaiset.&nbsp; <strong>Antti Tuurin </strong>Ikitie-romaanin pohjalta tehty elokuva on lisännyt kiinnostusta aihetta kohtaan.</p><p>Sattumalta havaitsin SA-kuvatiedostosta kaksi kuvaa, jotka tässä esittelen.</p><p><strong>SA-kuvien kuvateksti kertoo:</strong></p><p>Bolshevikkien vainoamien poliittisten pakolaisten rakentama piilopirtti, joka nyt on muutettu komeaksi korsuksi. (Krh.K./JR 50.)<br />Syvärin lohko, Pitma 10.11.1942.</p><p><em>Kuvaaja</em>: <strong>TK-kuvaaja Sot.virk. N.Helander</strong></p><p>SA-kuva: <a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d122672540648e56964effe53823&amp;archive=&amp;zoom=YES" title="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d122672540648e56964effe53823&amp;archive=&amp;zoom=YES">http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d...</a></p><p>*</p><p><strong>Toinen kuva:</strong></p><p><a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d12267254364c4c64e82be7cd348&amp;archive=&amp;zoom=YES" title="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d12267254364c4c64e82be7cd348&amp;archive=&amp;zoom=YES">http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d...</a></p><p>*</p><p><strong>Olisi kiinnostavaa tietää </strong>hieman lisää tästä &rdquo;piilopirtistä&rdquo; ja sen rakentajista.&nbsp; Olivatko he suomalaisia &ndash; kuten oletan.&nbsp; Syvärille asti on suomen suku ehtinyt etsiessään leipää ja maata, noita useinkin niin tiukan takana olleita hyviä.&nbsp;</p><p>Kuinka mahtoi tällaisen piilopirtin asujain käydä?&nbsp; Tuskinpa kovin hyvin&hellip;</p><p>*</p><p><strong>Pitma/Pidma</strong></p><p>Missä on tämä Syvärin lohkon Pitma?&nbsp; Se selkiää katsomalla SSHS:n mainiota Sotahistorialliset kohteet &ndash;sivustoa:</p><p>Pidman kirkonmäki Syväri; <a href="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/660/country/9/area/85/" title="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/660/country/9/area/85/">http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/660/country...</a></p><p>Pidman kenttäsilta Syväri; <a href="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/596/country/9/area/85/" title="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/596/country/9/area/85/">http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/596/country...</a></p><p>Pidman sillan eteläpää Syväri; <a href="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/677/country/9/area/85/" title="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/677/country/9/area/85/">http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/677/country...</a></p><p>Peltoinen Pidmajärvi Syväri; <a href="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/704/country/9/area/85/" title="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/704/country/9/area/85/">http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/704/country...</a></p><p>Suurniemi Pidmajärvi Syväri; <a href="http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/702/country/9/area/85/">http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/702/country/9/area/85/</a></p><p>*</p><p>JR 50 taisteli asemasotavaiheessa Vardusjärven lohkolla vajaat kaksi vuotta elokuusta 1942 kesäkuuhun 1944&nbsp;ennen siirtymistä Karjalan kannakselle. Rykmentti suoritti joukkojen vaihdot etulinjassa muutaman kuukauden välein. Yleensä kahden pataljoonan voimat olivat kerrallaan etulinjassa yhden pataljoonan toimiessa divisioonan tai armeijakunnan reservinä tai erikoistehtävässä.</p><p>Lähde: Sotapolku (ks. kohde 30); <a href="https://www.sotapolku.fi/sotapolut/jalkavkirykmentti-50/vadrusjrvi-jalkavkirykmentti-50--863924400/?person=176147">https://www.sotapolku.fi/sotapolut/jalkavkirykmentti-50/vadrusjrvi-jalkavkirykmentti-50--863924400/?person=176147</a></p><p>JR/50 pvk;</p><p>JR 50:n sotapäiväkirja: <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479303"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479303</u></a> - <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479326"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479326</u></a>, <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479454"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479454</u></a> - <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479558"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479558</u></a>, <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479564"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479564</u></a> - <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479672"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479672</u></a>&nbsp;, <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479675"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479675</u></a> - <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479698"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479698</u></a>&nbsp;ja <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479703"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479703</u></a> - <a href="http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479773"><u>http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479773</u></a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Äskettäisiin Venäjän-opintomatkoihini on liittynyt kysymys Stalinin vainoista ja niiden kohteina olleista suomalaisista, mukaan lukien amerikansuomalaiset ja kanadansuomalaiset.  Antti Tuurin Ikitie-romaanin pohjalta tehty elokuva on lisännyt kiinnostusta aihetta kohtaan.

Sattumalta havaitsin SA-kuvatiedostosta kaksi kuvaa, jotka tässä esittelen.

SA-kuvien kuvateksti kertoo:

Bolshevikkien vainoamien poliittisten pakolaisten rakentama piilopirtti, joka nyt on muutettu komeaksi korsuksi. (Krh.K./JR 50.)
Syvärin lohko, Pitma 10.11.1942.

Kuvaaja: TK-kuvaaja Sot.virk. N.Helander

SA-kuva: http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d122672540648e56964effe53823&archive=&zoom=YES

*

Toinen kuva:

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d12267254364c4c64e82be7cd348&archive=&zoom=YES

*

Olisi kiinnostavaa tietää hieman lisää tästä ”piilopirtistä” ja sen rakentajista.  Olivatko he suomalaisia – kuten oletan.  Syvärille asti on suomen suku ehtinyt etsiessään leipää ja maata, noita useinkin niin tiukan takana olleita hyviä. 

Kuinka mahtoi tällaisen piilopirtin asujain käydä?  Tuskinpa kovin hyvin…

*

Pitma/Pidma

Missä on tämä Syvärin lohkon Pitma?  Se selkiää katsomalla SSHS:n mainiota Sotahistorialliset kohteet –sivustoa:

Pidman kirkonmäki Syväri; http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/660/country/9/area/85/

Pidman kenttäsilta Syväri; http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/596/country/9/area/85/

Pidman sillan eteläpää Syväri; http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/677/country/9/area/85/

Peltoinen Pidmajärvi Syväri; http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/704/country/9/area/85/

Suurniemi Pidmajärvi Syväri; http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/702/country/9/area/85/

*

JR 50 taisteli asemasotavaiheessa Vardusjärven lohkolla vajaat kaksi vuotta elokuusta 1942 kesäkuuhun 1944 ennen siirtymistä Karjalan kannakselle. Rykmentti suoritti joukkojen vaihdot etulinjassa muutaman kuukauden välein. Yleensä kahden pataljoonan voimat olivat kerrallaan etulinjassa yhden pataljoonan toimiessa divisioonan tai armeijakunnan reservinä tai erikoistehtävässä.

Lähde: Sotapolku (ks. kohde 30); https://www.sotapolku.fi/sotapolut/jalkavkirykmentti-50/vadrusjrvi-jalkavkirykmentti-50--863924400/?person=176147

JR/50 pvk;

JR 50:n sotapäiväkirja: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479303 - http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479326, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479454 - http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479558, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479564 - http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479672 , http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479675 - http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479698 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479703 - http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3479773

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245774-bolshevikkien-vainoamien-poliittisten-pakolaisten-rakentama-piilopirtti#comments Piilopirtti Poliittiset pakolaiset Stalinin vainot Suomi 100 vuotta Syväri Thu, 09 Nov 2017 04:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245774-bolshevikkien-vainoamien-poliittisten-pakolaisten-rakentama-piilopirtti
Pommi iski keskelle Helsinkiä sunnuntaina 8.11.1942 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245765-pommi-iski-keskelle-helsinkia-sunnuntaina-8111942 <p><em><strong>Pommi iski keskelle Helsinkiä sunnuntaina 8.11.1942.</strong></em></p><p><strong>&nbsp;- 75 vuotta sitten - </strong></p><p><strong>&rdquo;Vihollisen pommikone hiipi Helsingin ylle&rdquo; </strong>(HS, 8.11.2017)</p><p><strong>Helsingin historian pahin pommi räjähti</strong> Yrjönkadun ja Roobertinkadun risteyksessä ja tappoi <strong>51 ihmistä</strong>.&nbsp; Uhrien joukossa oli pieniä lapsia, useita naisia ja yleensä siviilejä, mutta myös sotilaita. &nbsp;Haavoittuneita oli ensitietojen mukaan 120, mutta määrä lienee jonkin verran enemmän. HS:n ensitiedon mukaan uhreja oli 45 mutta tiedot tarkentuivat myöhemmin. &ndash; Aineelliset vahingot jäivät vähäisemmiksi.</p><p>*</p><p>&rdquo;Tivoliin ja Gloriaan elokuviin tulleet ihmiset säntäilivät ilmahälytyksen soidessa kaduilla ehtiäkseen Erottajan kalliosuojaan. Läheisessä Johanneksenkirkossa oli juuri päättynyt jumalanpalvelus, ja väkeä oli liikkeellä myös sen vuoksi. Jumalanpalveluksessa ollut <strong><em>kenttäpiispan</em></strong> puoliso <strong>Anni Björklund</strong> kuoli onnettomuudessa.&rdquo;</p><p>&rdquo;Näky kaduilla oli kaamea. Pommi osui kovaan katukiveykseen keskelle raitiokiskoja. Sirpaleet lensivät avoimessa risteyksessä joka suuntaan.&rdquo;&nbsp; Lähde: HS 8.11.2017/<strong>Satu Pajuriutta.</strong></p><p>*</p><p>&rdquo;Suurta surua aiheutti se, että kuolleiden ja loukkaantuneiden joukossa oli paljon lapsia.&nbsp; Osa vainajista haudattiin yhteishautajaisissa, kuten tuon ajan lehdistä voi lukea.&nbsp; Lauantaina 14. marraskuuta pidettiin muistotilaisuus kolmelle Tehtaanpuiston yhteiskoulun oppilaalle Mikael Agricolan kirkossa&rdquo;, kertoo tämän päiväinen <strong>Helsingin Sanomat</strong> 8.11.2017 ja jatkaa:</p><p>&rdquo;Kukin ja kynttilöin suruasuun saatettu temppeli oli täyttynyt ääriään myöten, nuorten vainajien entisen koulun opettaja- ja oppilaskuntien muodostaessa suurimman osan saattojoukosta&rdquo;, kirjoitti HS tilaisuudesta.&rdquo;</p><p>&rdquo;Viikon päästä pommituksesta satapäinen saattue osallistui ilmapommituksessa kuolleiden hautajaisiin Malmin hautausmaalla.&nbsp;&nbsp; Tuolloin yhteishautauksessa maahan pantiin useita pieniä arkkuja.&nbsp; Kaikkiaan samassa tilaisuudessa haudattiin kuusitoista pommituksen uhria&rdquo;. (HS 8.11.2017).</p><p>Linkki: <a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/08112017/art-2000005440415.html"><strong><u>https://www.hs.fi/paivanlehti/08112017/art-2000005440415.html</u></strong></a></p><p>&rdquo;Parin viikon päästä pommituksesta Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin, jossa oli yhdellä aukeamalla kuva lähes kaikista pommituksessa kuolleista.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>Sodissa 1939-1945 menehtyneet</strong></p><p>Sota-arkiston/Kansallisarkiston ylläpitämä sodissamme menehtyneiden matrikkeli ei tunnista läheskään kaikkia Yrjönkadun-Roobertinkadun risteyksen uhreja.</p><p>Kyseisen nettihakemiston mukaan tuona päivänä 8.11.1942 menehtyi 26 henkilöä.&nbsp; Osa heistä kaatui tai kuoli sotarintamalla tai osa sotasairaalassa ja joidenkin osalta kuolinsyyksi on merkitty &rdquo;muu kuin vihollistoiminnasta johtuva&rdquo; syy.</p><p><strong>HELSINGISSÄ kuoli SODISSA menehtyneiden tiedoston mukaan 8.11.1942 yhteensä 11 henkilöä:</strong></p><p><strong>Alikersantti Haapasaari, Arvi Iivari</strong>, s. 1912; <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus</p><p><strong>Lotta Hintikka, Maija</strong>, s. 1910, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus</p><p><strong>Stm Loukiainen, Osmo Kalervo</strong>, s. 1914, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus</p><p><strong>Nordström, Urban Decider</strong>, s. 17.3.1930 (11-vuotias), <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus</p><p><strong>Rantanen, Alice, s. 10.5.1925</strong>, kuolinaika 8.11.1942, haudattu Lapinjärvi (ei kuolinpaikkaa eikä syytä, vh).</p><p><strong>Rantanen, Ellen, s. 27.3.1923</strong>, kuolinaika 8.11.1942, haudattu Lapinjärvi. (ei kuolinpaikkaa eikä syytä, vh)</p><p><strong>Stm Siltanen, Arvo Aleksanteri</strong>, s. 1905, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus.</p><p><strong>Stm Stenberg, Pentti Arnold</strong>, s. 1918, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki </strong>(ei lisätietoa syystä, vh)</p><p><strong>Stm Tarsala, Kauno Rafael</strong>, s. 1905, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong>, Ilmapommitus</p><p><strong>Korpraali Torkler, Eino Engelbreckt</strong>, s. 1909, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong> (ei lisätietoa syystä, vh)</p><p><strong>Korpraali Wikman, Felix Rudolf</strong>, s. 1909, <strong>kaatui 8.11.1942 Helsinki</strong> (ei lisätietoa syystä, vh).</p><p>Linkki; <a href="http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=08&amp;kuol_a_v=1942&amp;kuol_a_k=11&amp;kuol_l_p=08&amp;kuol_l_v=1942&amp;kuol_l_k=11&amp;kunta=*&amp;haekaikki=0&amp;sort=kaikki&amp;sivulle=100&amp;haekaikki=1&amp;raportti=1"><strong><u>http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=08&amp;kuol_a_v=1942&amp;kuol_a_k=11&amp;kuol_l_p=08&amp;kuol_l_v=1942&amp;kuol_l_k=11&amp;kunta=*&amp;haekaikki=0&amp;sort=kaikki&amp;sivulle=100&amp;haekaikki=1&amp;raportti=1</u></strong></a></p><p>*</p><p><strong>Huomioita</strong></p><p>Menehtyneiden arkiston tiedoissa vain kuuden (6) kohdalla lukee yksiselitteisesti, kyseisen henkilön kaatuneen 8.11.1942 Helsingissä ilmapommituksessa.&nbsp; Viiden muun osalta (Stenberg, Torkler ja Wikman) ilmenee henkilön kaatuneen 8.11.1942 Helsingissä; ei kuitenkaan liene syytä kovin vahvasti epäillä etteivätkö he kuuluneet pommin uhreihin.&nbsp;</p><p>Rantasten osalta tiedosto on valitettavan niukkasanainen, heistä kerrotaan itseasiassa nimen lisäksi vain kolme seikkaa: syntymäaika, kuolinaika ja hautauskunta.&nbsp; Lapinjärvi molempien hautapaikkana viittaa läheiseen sukulaisuuteen, todennäköisesti he olivat sisaruksia, iältään 17- ja 19-vuotiaita.</p><p>Maija Hintikka oli Tampereella 27.8.1910 syntynyt filosofian maisteri ja lotta, joka oli naimisissa, mutta lasten määrästä ei ole esitetty tietoa.&nbsp; Hän asui Helsingissä ja niinpä hänet haudattiin Malmin hautausmaalle, ilmeisestikin Helsingin Sanomien mainitsemassa yhteishautauksessa viikko tragedian jälkeen eli sunnuntaina 15.11.1942.</p><p>Matrikkelin mainitsemista uhreista asui Helsingissä ja siellä syntyneitä heistä oli kuitenkin vain kaksi (Nordström ja Torkler), muut olivat muualta muuttaneita.</p><p><strong>SA-kuvat, Helsingin pommitus 8.11.1942</strong>, kuvasarja 17 kuvaa; <a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19421108&amp;enddate=19421108&amp;publication=&amp;xsearch_content=Helsingin*&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0"><strong><u>http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19421108&amp;enddate=19421108&amp;publication=&amp;xsearch_content=Helsingin*&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0</u></strong></a></p><p>*</p><p><strong>Miksi?</strong></p><p>Aiheellista kummastusta voi tuntea sen havainnon edessä, että osa Helsingin suurpommin 8.11.1942 uhreista on asianmukaisesti mainittu Suomen sodissa 1939 &ndash; 1945 menehtyneiden matrikkelissa, mutta osa ei.&nbsp;</p><p>Itse asiassa joudumme toteamaan että 51:stä uhrista suurin osa, peräti 40 on jostain syystä jäänyt/jätetty tiedoston ulkopuolelle.&nbsp;</p><p>Nyt mukana on uhreista 11 (21,6 %).&nbsp; Poissa on 78,4 %.</p><p>Miksi?&nbsp; Tuntuisi että olisi yhdenmukaisuuden ja tilastojenkin kannalta niiden kattavuuden vuoksi perustellulta, että kaikkien sotapalveluksensa aikana tai suoranaisesti palveluksesta seuranneissa oloissa kuolleiden lisäksi myös kaikki sotatoimien vuoksi menehtyneet siviilitkin sisällytettäisiin Suomen sodissa menehtyneiden matrikkeliin.&nbsp; Nyt tiedostossa näyttäisi olevan melkoinen aukko, ainakin tämän murheellisen tuhoiskun, siviileihin suuntautuneen sunnuntaipommin, jäljiltä.</p><p>Tänään hakuri antaa viime sotiemme menehtyneiden määräksi 94.304 henkilöä.&nbsp; Kuinka monta sieltä oikein puuttuu?</p><p>Matrikkelia koostaneiden asiantuntijoiden tiedossa on ollut tiedossa tämä (ja eräitä muista tuhoisia pommituksia), miksi niiden uhreja ei ole huolellisesti selvitetty riittävän perusteellisen lähdetyöskentelyn keinoin?</p><p>*</p><p>Helsingin kaupunginmuseo: <a href="https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km002zt2"><strong><u>https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km002zt2</u></strong></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pommi iski keskelle Helsinkiä sunnuntaina 8.11.1942.

 - 75 vuotta sitten -

”Vihollisen pommikone hiipi Helsingin ylle” (HS, 8.11.2017)

Helsingin historian pahin pommi räjähti Yrjönkadun ja Roobertinkadun risteyksessä ja tappoi 51 ihmistä.  Uhrien joukossa oli pieniä lapsia, useita naisia ja yleensä siviilejä, mutta myös sotilaita.  Haavoittuneita oli ensitietojen mukaan 120, mutta määrä lienee jonkin verran enemmän. HS:n ensitiedon mukaan uhreja oli 45 mutta tiedot tarkentuivat myöhemmin. – Aineelliset vahingot jäivät vähäisemmiksi.

*

”Tivoliin ja Gloriaan elokuviin tulleet ihmiset säntäilivät ilmahälytyksen soidessa kaduilla ehtiäkseen Erottajan kalliosuojaan. Läheisessä Johanneksenkirkossa oli juuri päättynyt jumalanpalvelus, ja väkeä oli liikkeellä myös sen vuoksi. Jumalanpalveluksessa ollut kenttäpiispan puoliso Anni Björklund kuoli onnettomuudessa.”

”Näky kaduilla oli kaamea. Pommi osui kovaan katukiveykseen keskelle raitiokiskoja. Sirpaleet lensivät avoimessa risteyksessä joka suuntaan.”  Lähde: HS 8.11.2017/Satu Pajuriutta.

*

”Suurta surua aiheutti se, että kuolleiden ja loukkaantuneiden joukossa oli paljon lapsia.  Osa vainajista haudattiin yhteishautajaisissa, kuten tuon ajan lehdistä voi lukea.  Lauantaina 14. marraskuuta pidettiin muistotilaisuus kolmelle Tehtaanpuiston yhteiskoulun oppilaalle Mikael Agricolan kirkossa”, kertoo tämän päiväinen Helsingin Sanomat 8.11.2017 ja jatkaa:

”Kukin ja kynttilöin suruasuun saatettu temppeli oli täyttynyt ääriään myöten, nuorten vainajien entisen koulun opettaja- ja oppilaskuntien muodostaessa suurimman osan saattojoukosta”, kirjoitti HS tilaisuudesta.”

”Viikon päästä pommituksesta satapäinen saattue osallistui ilmapommituksessa kuolleiden hautajaisiin Malmin hautausmaalla.   Tuolloin yhteishautauksessa maahan pantiin useita pieniä arkkuja.  Kaikkiaan samassa tilaisuudessa haudattiin kuusitoista pommituksen uhria”. (HS 8.11.2017).

Linkki: https://www.hs.fi/paivanlehti/08112017/art-2000005440415.html

”Parin viikon päästä pommituksesta Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin, jossa oli yhdellä aukeamalla kuva lähes kaikista pommituksessa kuolleista.”

 

*

Sodissa 1939-1945 menehtyneet

Sota-arkiston/Kansallisarkiston ylläpitämä sodissamme menehtyneiden matrikkeli ei tunnista läheskään kaikkia Yrjönkadun-Roobertinkadun risteyksen uhreja.

Kyseisen nettihakemiston mukaan tuona päivänä 8.11.1942 menehtyi 26 henkilöä.  Osa heistä kaatui tai kuoli sotarintamalla tai osa sotasairaalassa ja joidenkin osalta kuolinsyyksi on merkitty ”muu kuin vihollistoiminnasta johtuva” syy.

HELSINGISSÄ kuoli SODISSA menehtyneiden tiedoston mukaan 8.11.1942 yhteensä 11 henkilöä:

Alikersantti Haapasaari, Arvi Iivari, s. 1912; kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus

Lotta Hintikka, Maija, s. 1910, kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus

Stm Loukiainen, Osmo Kalervo, s. 1914, kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus

Nordström, Urban Decider, s. 17.3.1930 (11-vuotias), kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus

Rantanen, Alice, s. 10.5.1925, kuolinaika 8.11.1942, haudattu Lapinjärvi (ei kuolinpaikkaa eikä syytä, vh).

Rantanen, Ellen, s. 27.3.1923, kuolinaika 8.11.1942, haudattu Lapinjärvi. (ei kuolinpaikkaa eikä syytä, vh)

Stm Siltanen, Arvo Aleksanteri, s. 1905, kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus.

Stm Stenberg, Pentti Arnold, s. 1918, kaatui 8.11.1942 Helsinki (ei lisätietoa syystä, vh)

Stm Tarsala, Kauno Rafael, s. 1905, kaatui 8.11.1942 Helsinki, Ilmapommitus

Korpraali Torkler, Eino Engelbreckt, s. 1909, kaatui 8.11.1942 Helsinki (ei lisätietoa syystä, vh)

Korpraali Wikman, Felix Rudolf, s. 1909, kaatui 8.11.1942 Helsinki (ei lisätietoa syystä, vh).

Linkki; http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=08&kuol_a_v=1942&kuol_a_k=11&kuol_l_p=08&kuol_l_v=1942&kuol_l_k=11&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=100&haekaikki=1&raportti=1

*

Huomioita

Menehtyneiden arkiston tiedoissa vain kuuden (6) kohdalla lukee yksiselitteisesti, kyseisen henkilön kaatuneen 8.11.1942 Helsingissä ilmapommituksessa.  Viiden muun osalta (Stenberg, Torkler ja Wikman) ilmenee henkilön kaatuneen 8.11.1942 Helsingissä; ei kuitenkaan liene syytä kovin vahvasti epäillä etteivätkö he kuuluneet pommin uhreihin. 

Rantasten osalta tiedosto on valitettavan niukkasanainen, heistä kerrotaan itseasiassa nimen lisäksi vain kolme seikkaa: syntymäaika, kuolinaika ja hautauskunta.  Lapinjärvi molempien hautapaikkana viittaa läheiseen sukulaisuuteen, todennäköisesti he olivat sisaruksia, iältään 17- ja 19-vuotiaita.

Maija Hintikka oli Tampereella 27.8.1910 syntynyt filosofian maisteri ja lotta, joka oli naimisissa, mutta lasten määrästä ei ole esitetty tietoa.  Hän asui Helsingissä ja niinpä hänet haudattiin Malmin hautausmaalle, ilmeisestikin Helsingin Sanomien mainitsemassa yhteishautauksessa viikko tragedian jälkeen eli sunnuntaina 15.11.1942.

Matrikkelin mainitsemista uhreista asui Helsingissä ja siellä syntyneitä heistä oli kuitenkin vain kaksi (Nordström ja Torkler), muut olivat muualta muuttaneita.

SA-kuvat, Helsingin pommitus 8.11.1942, kuvasarja 17 kuvaa; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19421108&enddate=19421108&publication=&xsearch_content=Helsingin*&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

*

Miksi?

Aiheellista kummastusta voi tuntea sen havainnon edessä, että osa Helsingin suurpommin 8.11.1942 uhreista on asianmukaisesti mainittu Suomen sodissa 1939 – 1945 menehtyneiden matrikkelissa, mutta osa ei. 

Itse asiassa joudumme toteamaan että 51:stä uhrista suurin osa, peräti 40 on jostain syystä jäänyt/jätetty tiedoston ulkopuolelle. 

Nyt mukana on uhreista 11 (21,6 %).  Poissa on 78,4 %.

Miksi?  Tuntuisi että olisi yhdenmukaisuuden ja tilastojenkin kannalta niiden kattavuuden vuoksi perustellulta, että kaikkien sotapalveluksensa aikana tai suoranaisesti palveluksesta seuranneissa oloissa kuolleiden lisäksi myös kaikki sotatoimien vuoksi menehtyneet siviilitkin sisällytettäisiin Suomen sodissa menehtyneiden matrikkeliin.  Nyt tiedostossa näyttäisi olevan melkoinen aukko, ainakin tämän murheellisen tuhoiskun, siviileihin suuntautuneen sunnuntaipommin, jäljiltä.

Tänään hakuri antaa viime sotiemme menehtyneiden määräksi 94.304 henkilöä.  Kuinka monta sieltä oikein puuttuu?

Matrikkelia koostaneiden asiantuntijoiden tiedossa on ollut tiedossa tämä (ja eräitä muista tuhoisia pommituksia), miksi niiden uhreja ei ole huolellisesti selvitetty riittävän perusteellisen lähdetyöskentelyn keinoin?

*

Helsingin kaupunginmuseo: https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km002zt2

*

]]>
3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245765-pommi-iski-keskelle-helsinkia-sunnuntaina-8111942#comments 8.11.1942 Jatkosota Siviilipommitukset Suomi 100 vuotta Terroripommitukset Wed, 08 Nov 2017 12:46:18 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245765-pommi-iski-keskelle-helsinkia-sunnuntaina-8111942
Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa <p><em><strong>Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä</strong></em></p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän lähettilään ja muiden viestejä ulkoministeriölleen Washingtoniin Venäjän vallanvaihdon neljän ensimmäisen vuorokauden aikana 7.11. &ndash; 10.11.1917</em></p><p>*</p><p><strong>Näin se kävi:</strong></p><p><em>Yhdysvaltain lähettiläs Moskovassa <strong>David R. Francis </strong>ulkoministeriölle Washingtoniin</em></p><p><strong>Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 17;</strong></p><p>Keskiviikko-aamuna 7.11.1917 Yhdysvaltain lähettiläs Petrogradissa David R. Francis lähetti telegrammin kotiasemalle Yhdysvaltain ulkoministeriöön.</p><p>Kello oli 5 ennen puoltapäivää &ndash; siis ani varhain aamulla:</p><p>&rdquo;Sheldon Whitehouse, lähetystösihteerimme, matkalla suurlähetystöön tänä aamuna törmäsi vahingossa [väliaikaisen hallituksen pääministeri] Kerenskyn adjutanttiin, joka kertoi olevansa kovalla kiireellä lähdössä tapaamaan eräitä vakinaisen väen joukkoja jotka tarvitaan Pietariin tukemaan väliaikaista halitusta, joka muutoin kaadettaisiin.</p><p>Hän myönsi että Bolshevikeilla on kaupungin ohjat hallussaan ja että hallitus on voimaton ilman luotettavien joukkojen tukea.</p><p>Kertoi edelleen, että hän odottaa loppujenkin ministerien tulevan tänään pidätetyiksi, ja pyysi minua välittämään Valkoiselle talolle pyynnön olemaan tunnustamatta Neuvostohalitusta jos sellainen on perustettu Petrogradissa, sillä hän odottaa koko jutun selkiävän viiden päivän kuluessa, mutta oma arvioni riippuu missä määrin hallitus onnistuu haalimaan kokoon sotilaita, jotka tottelevat sen käskyjä.&rdquo; (käännös VH)</p><p><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>Venäjän-lähettiläs Francis Washingtoniin</em></p><p><strong>Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 18</strong></p><p>Saapunut&nbsp;pe 10.11.1917 kello 9.15</p><p>[Telegram]</p><p>Bolshevikit näyttävät hallitsevan kaikkea täällä [Petrogradissa]. Mahdoton tietää ministerien olinpaikkaa. Kaksi ministeriä on kertoman mukaan pidätetty ja viety Smolnan tyttökouluun, jossa Bolshevikit pitävät päämajaansa.</p><p>Trotsky piti sunnuntaina leimuavan palopuheen saavuttuaan Venäjälle erään miehen, Muscares Nereidin vanavedessä, joka vetää samaa virttä [sic]. Trotsky astui tänään Leninin palvelukseen Boslhevikki-yleisön edessä ja Lenin piti rauhanpuheen, vaatien väkivaltaista hyökkäystä porvaristoa vastaan ja heidän varallisuutensa jakoa.</p><p>Hallituksesta ei täällä ole havaintoakaan. Vähäistä tulitusta kaduilla, mutta ei aseellisia yhteenottoja, jotkut kadut ovat vartioituja.</p><p>Valtaosa sotilaista väittää olevansa puolueettomia, lähes kaikki täällä ovat kallellaan Boshevikkeihin, jotka ilmoittavat muodostavansa uuden hallituksen ja ilmoittaa liittolaisilleen ettei Venäjä enää jatka taistelua vaan esittää Saksalle omat rauhanehtonsa ja jos se ei niitä hyväksy he tulevat taistelemaan epätoivoisesti Venäjän puolesta.</p><p>Monet sanomalehdet, ehkäpä kaikkikin, on lakkautettu.</p><p>Kello 22 illalla<br />Ilmoitetaan, että väliaikaisen hallituksen kaikki ministerit on pidätetty , paitsi Kerensky, joka on mennyt Lugaan, joka sijaitsee kaupungista noin 120 kilometrin päässä pohjoisen rintaman (Suomen) suunnassa.</p><p><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain lähettiläs (ministeri) <strong>Morris</strong> Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:</em></p><p><strong>TUKHOLMA, 8. marraskuuta 1917, kello 16</strong><br />[Saapunut 9. marraskuuta, 11.50 p.m.]<br />959. Koska sähkeyhteydet&nbsp; Venäjällä olevan suurlähetystömme ja ulkoministeriön Washingtonissa välillä mahdollisesti katkeavat Petrogradin viimeisimmän kehityksen seurauksena, lähetämme tämän aamun sanomalehtiä koskevan lehdistötiedotteen Venäjän tapahtumista Venäjän virallisen sähkösanomalehden sisällön mukaisena. &nbsp;Näiden sähkeiden mukaan bolsevikit ovat onnistuneet vallankaappauksessa coup d&acute;etat; ne ovat ottaneet haltuunsa valtiopankin, lennättimen, postilaitoksen ja pidättäneet tiettyjä Kerenskin hallituksen jäseniä. Näyttää siltä, että Neuvostojen ylimääräinen kokous pidettiin eilen iltapäivällä, presidentti Trotski julistaa, että väliaikainen hallitus ei enää ole olemassa. Tasavallan neuvosto julistetaan puretuksi. Leniniä tervehdittiin pitkin suosionosoituksia ja hän puhui kolmesta Venäjän demokratian ongelmasta:</p><p>(1) vihollisuuksien välittömän lopettamisesta;</p><p>(2) maan jakamisesta maanviljelijöille;</p><p>(3) maan talouskriisin ratkaiseminen.</p><p>Päätöslauselma luottamuslauseesta Kerenskylle hävisi äänin 123-102. Luettiin Maximalistit [sic] -puolueen julistus, jossa esitettiin vallankaappauksesta luopumista ja vetäytymisestä Neuvostojen vallasta. Kerensky lopulta julisti väliaikaiselle parlamentille (1), että hallitus taistelisi jopa kuolemaan asti estääkseen bolshevilaisten pettureiden aikeet, näiden, jotka haluavat päästää maahan vihollisen joukkoja, jotka sallivat (sic!) Wilhelmin (Saksan keisarin, VH) ja hänen ystävänsä tulla joukkoineen maahan, anastamaan Venäjältä ylimmän vallan, johonka he pyrkivät . Hän luki sähkeitä eturivissä, vaatien energisiä toimenpiteiltä Pietarin ylilyöntejä vastaan.<br /><strong>MORRIS</strong><br />(1) (Huom.: Kerenskin toimet ajoittuvat) Oletettavasti 6. marraskuuta pidettyyn istuntoon.</p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Moskovan pääkonsuli <strong>Summers </strong>sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin</em>:</p><p>[Sähke]<br /><strong>Moskova, 8. marraskuuta 1917, kello 16</strong><br />[Saapunut 10.11. Klo 6.10]<br />53. Vallankumouksellinen puolue, jota johtaa työväenpuolueen sotilasvaliokunnan varaministeri, on ottanut Moskovassa käsiinsä hallinnon, mukaan lukien hallinto-osaston, sähkötetään sieltä. He ovat sulkeneet kaikkien konservatiivisisten sanomalehtien toimitukset. Kaikkialla suhteellisen hiljaista. Pääkonsulaatti pyrkii pitämään ulkoministeriön täysin informoituna ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin suojellakseen Amerikan kansalaisia ja heidän etujaan.<br /><strong>SUMMERS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Moskovan lähettiläs Francis Ulkoministeriölle;</em></p><p><strong>PETROGRAD, 8. marraskuuta 1917, kello 17</strong><br />[Saapunut 10. marraskuuta klo 9.30]<br />1964. Lennätintoimisto ilmoittaa, että viestit lähetetään, mutta epäilemme sitä, toisin kuin Moskovasta, jossa ne lähetetään käsin. Kaikkien ministerien olinpaikat lukuun ottamatta Kerenskiä tuntemattomat, mutta uskottavin tieto on, että kaikki ovat vangittuna Pyhän Pietarin linnoituksessa.</p><p>Merkittävää ampumista viime yönä kello 2 asti. Hyökkäyksen päätavoite oli Talvipalatsi, jossa ministeriön aikoi pitää istuntonsa. Talvipalatsi urhoollisine puolustajineen, naisten (kuoleman-)pataljoona ja kadettien pataljoona, saarrettiin&nbsp; sota-alus Auroran pommituksin ja maahyökkäyksin. &nbsp;Tappiot tuntemattomat.</p><p>Hiljaista kaduilla tänään, mutta Petrogradin työläisten ja sotilaiden Neuvosto on lähettänyt viestivihon (bulletinin) kautta koko Venäjän, sen mukaan Neuvosto kontrolloi ja Väliaikainen hallitus on syrjäytetty.</p><p>Venäjän Ulkoministeriö, vastatessaan sille esitettyihin kysymyksiin, ilmoitti puhelimitse ettei se tiedä missä ulkoasiainministeri on, ja toisaalta, ettei kukaan, joka edustaa uutta valtaa, ole ollut yhteydessä ministeriön kanssa.<br />[Henkilö joka on lähellä] Maatalousministeriötä, kertoo samalla tavalla, miten mahdotonta on harjoittaa liiketoimintaa ja sanoo, että kaikki ministerit lukuunottamatta Kerenskiä on vangittu.</p><p>Useat raportit kertovat joukkojen saapumisesta pohjoisesta etelään, mutta niiden todenmukaisuuden varmentaminen niin kauan kuin lennätinyhteydet ovat Petrogradin (uuden) hallituksen valvonnassa ei ole mahdollista.</p><p>Britannian suurlähetystö soitti pyynnön, että tulisin Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystöön konferenssille klo 6. Oletetaan, että kaikki liittoutuneet diplomaatit kutsuttiin.<br /><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>USA:n ministeriön edustaja Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölleen</em>;</p><p>[Sähke]<br /><strong>TUKHOLMA, 9. marraskuuta 1917.</strong><br />[Saapunut 11.55 j.p.p.]<br />963. Venäjältä on tullut tietoa siitä, että Petrogradin keskiviikkoiltana avattu Koko Venäjän työväenpuolueiden ja sotilashallitusten kokous lähetti eilen aamulla kolme julistusta:<br />(1) Kaikki valta kuuluu Neuvostoille; hallituksen edustajat on poistettu tehtävistään; eri Neuvostojen puheenjohtajat ovat suorassa yhteydessä vallankumouksellisen hallituksen kanssa.<br />(2) Kerenskin hallituksen rintamilla langettamat kuolemanrangaistukset kumotaan, ja kaikki poliittisen propagandan levitys rintamalla sallitaan; kaikki vallankumoukselliset sotilaat ja poliisit, jotka on pidätetty niin sanotuista poliittisista rikoksista, vapautetaan.<br />(3) Entiset ministeri Konovalov, Kishkin; Tereshchenko, Malyantovich, Nikitin ja muut on pidätetty; Kerenski on paennut; kaikkia sotilaallisia järjestöjä kehotetaan ryhtymään kaikkiin toimiin pidättääkseen hänet ja tuodakseen hänet takaisin Petrogradiin; kaikki yhteydenpito Kerenskin kanssa rangaistaan suurena petoksena.<br />Vähäisten taistelujen jälkeen bolshevikit ottivat haltuunsa Talvipalatsiin, jossa kaikki muut ministerit, Kerenskiä lukuunottamatta, oleskelivat.<br /><strong>MORRIS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän lähettiläs&nbsp;Francis sähköttää ulkoministeriölle Washingtoniin:</em></p><p>PETROGRAD, 9. marraskuuta 1917, kello 17<br />[Saapunut 17.11. Klo 9.00]<br />1968. Mahdollisimman julma ja häpeällinen hiljaisuus vallitsi täällä viime yönä ja tänään. Ehdottomasti näyttää varmistuneen, että kaikki ministerit lukuun ottamatta Kerenskiä ovat Pietarin ja Paavalin linnoituksessa. Petrogradin sotilasjoukot, joilla on vähemmistö kansallisessa neuvostossa Ministry, kello 4 a. m. mutta en ole virallisesti ilmoitettu. Nähdään että Leninin on [pääministeri], Trotski ulkoministeri.<br />Yleisneuvoston pääsihteerin lähettämässä sähkeessä 8. marraskuuta, kello 8 jälkeen puolenpäivän, todetaan että Moskova on bolshevikilaisten varuskuntien valvonnassa.<br />Petrogradin kaupungin duuma kieltäytyy tunnustamasta sotilasvallankumouskomiteaa, joka on ohjannut kaikkia asioita Smolnan Instituutista, Petrogradin Neuvoston päämajasta.<br />Kornilovin ilmoitetaan paenneen. Kerenskin raportoidaan olevan Petrogradin reitillä (on route) pohjoisen armeijan puolentoista armaijakunnan kanssa, mutta toisten tietojen mukaan kerrotaan, että rautatiepalvelut kieltäytyvät tuomasta sotilaita Petrogradiin, ellei neuvostokomitea sitä määrää.<br />Kokoukseen, jonka dekaani kutsui eilen, osallistui koko diplomaattikunta. Dean sanoi Ranskan suurlähettilään pyytänyt kokousta. Myöhemmin mainittu tavoite oli turvata lähetystömme turvallisuus. Ei [vain] ole ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, vaan [kunkin] edustuston päällikön olisi toimittava sellaisissa asioissa kuin hänen on määrätty. Mitään mainintaa uuden hallituksen synnystä ei ole mainittu, saati sen tunnustamisesta jos ja kun sellainen on perustettu.<br /><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>USA:n Venäjän-lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle:</em></p><p>Sähke]<br /><strong>PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917 kello 2 p.m.</strong><br />[Saapunut 12. marraskuuta, 1.35 a.m.]<br />1970. Väliaikaisen hallituksen joukkojen ilmoitetaan lähestyvän kaupunkia ja yhdestä yhteenotosta kerrotaan Gachinassa noin kolmekymmentä mailia Petrogradista. Arviointini mukaan bolsevikilainen rykmentti voitti. Nämä huhut ovat vahvistamatta.<br />Trotski esittäytyi eilen sen jälkeen, kun bolshevikkien sanansaattaja oli kieltänyt salaiset sopimukset, joita häneltä tivattiin, avustavat ministerit Neratov ja Petraev olivat kertoneet lähettiläille, että sopimuksia ei voitu ottaa osastolta, vaan ne piti esitellä uudelle valtioneuvoston ulkoasiainministerille. Trotski ilmestyi myöhemmin ja esittellessään uloministeriön toimialaa, esitteli itsensä ulkoasiainministeriksi, minkä jälkeen koko palvelusväki kieltäytyi palvelemasta ja jätti yksikön, joka on nyt suljettu, eikä edes vastaa puheluihin. Vain puhelimista vastaava osasto kuuluu Liikenneministeriöön, mutta itse liikenneministeri on vangittuna.<br />Valtion pankin johtoon sanotaan astuneen belshevikin, hänen sanotaan olevan merimiehen, hänen johdollaan he ottivat paikan haltuunsa Neuvostojen hallituksen nimissä, mutta rahaa ei ole käytetty.<br />Myöhemmin, kello 5 j.p.p.s. paikalla vieraili muuan Turvallisuusvaliokunnan jäsen.&nbsp; Valiokunnan puheenjohtajana toimii Avksentiev, ja siinä on edustajia kaupungin duumista, kaikkien Venäjän talonpoikien edustajista ja armeijan edustajista Neuvostojen kansalliskokouksessa, joka tosin torjui kyseisen järjestön, sen jälkeen kun bolshevikki tuli sen johtoon. Komissaari on nimeltään Vilenkin, jonka veli entinen Venäjän Washingtonin suurlähetystön attashea, sanoo, että sotilaat ja uusi hallitus ovat lopettaneet bolshevikina olemisen; että Savinkov ja Kerenski joukoillaan vain 20 virstan päässä Petrogradista ja kahdenkymmenen neljän tunnin etäisyydellä ja etenevät; luvatkaa toimittaa minulle toimintaohjeet virallisesti.<br /><strong>FRANCIS</strong><br />(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 973).</p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän-lähettiläs viestii ulkoministeriölleen Washingtoniin</em>:</p><p>[Sähke]<br /><strong>PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917, kello 11</strong><br />[Saapunut 12. marraskuuta klo 23.35]<br />Kaikki ministerit vapautettiin lukuun ottamatta ulkoministeriä ja liike- ja kauppaministeriä. Meidän ei tietenkään pitäisi sallia lainoja Venäjälle tällä hetkellä.<br />Kerenskin sanotaan olevan viiden meripeninkulman päässä Petrogradista, mutta mitään selvää ei tiedetä, ei edes aseellisesta vastustuksesta [sen tarjoamisesta].<br /><strong>FRANCIS</strong><br />(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 974).</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä

Yhdysvaltain Venäjän lähettilään ja muiden viestejä ulkoministeriölleen Washingtoniin Venäjän vallanvaihdon neljän ensimmäisen vuorokauden aikana 7.11. – 10.11.1917

*

Näin se kävi:

Yhdysvaltain lähettiläs Moskovassa David R. Francis ulkoministeriölle Washingtoniin

Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 17;

Keskiviikko-aamuna 7.11.1917 Yhdysvaltain lähettiläs Petrogradissa David R. Francis lähetti telegrammin kotiasemalle Yhdysvaltain ulkoministeriöön.

Kello oli 5 ennen puoltapäivää – siis ani varhain aamulla:

”Sheldon Whitehouse, lähetystösihteerimme, matkalla suurlähetystöön tänä aamuna törmäsi vahingossa [väliaikaisen hallituksen pääministeri] Kerenskyn adjutanttiin, joka kertoi olevansa kovalla kiireellä lähdössä tapaamaan eräitä vakinaisen väen joukkoja jotka tarvitaan Pietariin tukemaan väliaikaista halitusta, joka muutoin kaadettaisiin.

Hän myönsi että Bolshevikeilla on kaupungin ohjat hallussaan ja että hallitus on voimaton ilman luotettavien joukkojen tukea.

Kertoi edelleen, että hän odottaa loppujenkin ministerien tulevan tänään pidätetyiksi, ja pyysi minua välittämään Valkoiselle talolle pyynnön olemaan tunnustamatta Neuvostohalitusta jos sellainen on perustettu Petrogradissa, sillä hän odottaa koko jutun selkiävän viiden päivän kuluessa, mutta oma arvioni riippuu missä määrin hallitus onnistuu haalimaan kokoon sotilaita, jotka tottelevat sen käskyjä.” (käännös VH)

FRANCIS

*

Venäjän-lähettiläs Francis Washingtoniin

Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 18

Saapunut pe 10.11.1917 kello 9.15

[Telegram]

Bolshevikit näyttävät hallitsevan kaikkea täällä [Petrogradissa]. Mahdoton tietää ministerien olinpaikkaa. Kaksi ministeriä on kertoman mukaan pidätetty ja viety Smolnan tyttökouluun, jossa Bolshevikit pitävät päämajaansa.

Trotsky piti sunnuntaina leimuavan palopuheen saavuttuaan Venäjälle erään miehen, Muscares Nereidin vanavedessä, joka vetää samaa virttä [sic]. Trotsky astui tänään Leninin palvelukseen Boslhevikki-yleisön edessä ja Lenin piti rauhanpuheen, vaatien väkivaltaista hyökkäystä porvaristoa vastaan ja heidän varallisuutensa jakoa.

Hallituksesta ei täällä ole havaintoakaan. Vähäistä tulitusta kaduilla, mutta ei aseellisia yhteenottoja, jotkut kadut ovat vartioituja.

Valtaosa sotilaista väittää olevansa puolueettomia, lähes kaikki täällä ovat kallellaan Boshevikkeihin, jotka ilmoittavat muodostavansa uuden hallituksen ja ilmoittaa liittolaisilleen ettei Venäjä enää jatka taistelua vaan esittää Saksalle omat rauhanehtonsa ja jos se ei niitä hyväksy he tulevat taistelemaan epätoivoisesti Venäjän puolesta.

Monet sanomalehdet, ehkäpä kaikkikin, on lakkautettu.

Kello 22 illalla
Ilmoitetaan, että väliaikaisen hallituksen kaikki ministerit on pidätetty , paitsi Kerensky, joka on mennyt Lugaan, joka sijaitsee kaupungista noin 120 kilometrin päässä pohjoisen rintaman (Suomen) suunnassa.

FRANCIS

*

Yhdysvaltain lähettiläs (ministeri) Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:

TUKHOLMA, 8. marraskuuta 1917, kello 16
[Saapunut 9. marraskuuta, 11.50 p.m.]
959. Koska sähkeyhteydet  Venäjällä olevan suurlähetystömme ja ulkoministeriön Washingtonissa välillä mahdollisesti katkeavat Petrogradin viimeisimmän kehityksen seurauksena, lähetämme tämän aamun sanomalehtiä koskevan lehdistötiedotteen Venäjän tapahtumista Venäjän virallisen sähkösanomalehden sisällön mukaisena.  Näiden sähkeiden mukaan bolsevikit ovat onnistuneet vallankaappauksessa coup d´etat; ne ovat ottaneet haltuunsa valtiopankin, lennättimen, postilaitoksen ja pidättäneet tiettyjä Kerenskin hallituksen jäseniä. Näyttää siltä, että Neuvostojen ylimääräinen kokous pidettiin eilen iltapäivällä, presidentti Trotski julistaa, että väliaikainen hallitus ei enää ole olemassa. Tasavallan neuvosto julistetaan puretuksi. Leniniä tervehdittiin pitkin suosionosoituksia ja hän puhui kolmesta Venäjän demokratian ongelmasta:

(1) vihollisuuksien välittömän lopettamisesta;

(2) maan jakamisesta maanviljelijöille;

(3) maan talouskriisin ratkaiseminen.

Päätöslauselma luottamuslauseesta Kerenskylle hävisi äänin 123-102. Luettiin Maximalistit [sic] -puolueen julistus, jossa esitettiin vallankaappauksesta luopumista ja vetäytymisestä Neuvostojen vallasta. Kerensky lopulta julisti väliaikaiselle parlamentille (1), että hallitus taistelisi jopa kuolemaan asti estääkseen bolshevilaisten pettureiden aikeet, näiden, jotka haluavat päästää maahan vihollisen joukkoja, jotka sallivat (sic!) Wilhelmin (Saksan keisarin, VH) ja hänen ystävänsä tulla joukkoineen maahan, anastamaan Venäjältä ylimmän vallan, johonka he pyrkivät . Hän luki sähkeitä eturivissä, vaatien energisiä toimenpiteiltä Pietarin ylilyöntejä vastaan.
MORRIS
(1) (Huom.: Kerenskin toimet ajoittuvat) Oletettavasti 6. marraskuuta pidettyyn istuntoon.

*

Yhdysvaltain Moskovan pääkonsuli Summers sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:

[Sähke]
Moskova, 8. marraskuuta 1917, kello 16
[Saapunut 10.11. Klo 6.10]
53. Vallankumouksellinen puolue, jota johtaa työväenpuolueen sotilasvaliokunnan varaministeri, on ottanut Moskovassa käsiinsä hallinnon, mukaan lukien hallinto-osaston, sähkötetään sieltä. He ovat sulkeneet kaikkien konservatiivisisten sanomalehtien toimitukset. Kaikkialla suhteellisen hiljaista. Pääkonsulaatti pyrkii pitämään ulkoministeriön täysin informoituna ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin suojellakseen Amerikan kansalaisia ja heidän etujaan.
SUMMERS

*

Yhdysvaltain Moskovan lähettiläs Francis Ulkoministeriölle;

PETROGRAD, 8. marraskuuta 1917, kello 17
[Saapunut 10. marraskuuta klo 9.30]
1964. Lennätintoimisto ilmoittaa, että viestit lähetetään, mutta epäilemme sitä, toisin kuin Moskovasta, jossa ne lähetetään käsin. Kaikkien ministerien olinpaikat lukuun ottamatta Kerenskiä tuntemattomat, mutta uskottavin tieto on, että kaikki ovat vangittuna Pyhän Pietarin linnoituksessa.

Merkittävää ampumista viime yönä kello 2 asti. Hyökkäyksen päätavoite oli Talvipalatsi, jossa ministeriön aikoi pitää istuntonsa. Talvipalatsi urhoollisine puolustajineen, naisten (kuoleman-)pataljoona ja kadettien pataljoona, saarrettiin  sota-alus Auroran pommituksin ja maahyökkäyksin.  Tappiot tuntemattomat.

Hiljaista kaduilla tänään, mutta Petrogradin työläisten ja sotilaiden Neuvosto on lähettänyt viestivihon (bulletinin) kautta koko Venäjän, sen mukaan Neuvosto kontrolloi ja Väliaikainen hallitus on syrjäytetty.

Venäjän Ulkoministeriö, vastatessaan sille esitettyihin kysymyksiin, ilmoitti puhelimitse ettei se tiedä missä ulkoasiainministeri on, ja toisaalta, ettei kukaan, joka edustaa uutta valtaa, ole ollut yhteydessä ministeriön kanssa.
[Henkilö joka on lähellä] Maatalousministeriötä, kertoo samalla tavalla, miten mahdotonta on harjoittaa liiketoimintaa ja sanoo, että kaikki ministerit lukuunottamatta Kerenskiä on vangittu.

Useat raportit kertovat joukkojen saapumisesta pohjoisesta etelään, mutta niiden todenmukaisuuden varmentaminen niin kauan kuin lennätinyhteydet ovat Petrogradin (uuden) hallituksen valvonnassa ei ole mahdollista.

Britannian suurlähetystö soitti pyynnön, että tulisin Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystöön konferenssille klo 6. Oletetaan, että kaikki liittoutuneet diplomaatit kutsuttiin.
FRANCIS

*

USA:n ministeriön edustaja Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölleen;

[Sähke]
TUKHOLMA, 9. marraskuuta 1917.
[Saapunut 11.55 j.p.p.]
963. Venäjältä on tullut tietoa siitä, että Petrogradin keskiviikkoiltana avattu Koko Venäjän työväenpuolueiden ja sotilashallitusten kokous lähetti eilen aamulla kolme julistusta:
(1) Kaikki valta kuuluu Neuvostoille; hallituksen edustajat on poistettu tehtävistään; eri Neuvostojen puheenjohtajat ovat suorassa yhteydessä vallankumouksellisen hallituksen kanssa.
(2) Kerenskin hallituksen rintamilla langettamat kuolemanrangaistukset kumotaan, ja kaikki poliittisen propagandan levitys rintamalla sallitaan; kaikki vallankumoukselliset sotilaat ja poliisit, jotka on pidätetty niin sanotuista poliittisista rikoksista, vapautetaan.
(3) Entiset ministeri Konovalov, Kishkin; Tereshchenko, Malyantovich, Nikitin ja muut on pidätetty; Kerenski on paennut; kaikkia sotilaallisia järjestöjä kehotetaan ryhtymään kaikkiin toimiin pidättääkseen hänet ja tuodakseen hänet takaisin Petrogradiin; kaikki yhteydenpito Kerenskin kanssa rangaistaan suurena petoksena.
Vähäisten taistelujen jälkeen bolshevikit ottivat haltuunsa Talvipalatsiin, jossa kaikki muut ministerit, Kerenskiä lukuunottamatta, oleskelivat.
MORRIS

*

Yhdysvaltain Venäjän lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle Washingtoniin:

PETROGRAD, 9. marraskuuta 1917, kello 17
[Saapunut 17.11. Klo 9.00]
1968. Mahdollisimman julma ja häpeällinen hiljaisuus vallitsi täällä viime yönä ja tänään. Ehdottomasti näyttää varmistuneen, että kaikki ministerit lukuun ottamatta Kerenskiä ovat Pietarin ja Paavalin linnoituksessa. Petrogradin sotilasjoukot, joilla on vähemmistö kansallisessa neuvostossa Ministry, kello 4 a. m. mutta en ole virallisesti ilmoitettu. Nähdään että Leninin on [pääministeri], Trotski ulkoministeri.
Yleisneuvoston pääsihteerin lähettämässä sähkeessä 8. marraskuuta, kello 8 jälkeen puolenpäivän, todetaan että Moskova on bolshevikilaisten varuskuntien valvonnassa.
Petrogradin kaupungin duuma kieltäytyy tunnustamasta sotilasvallankumouskomiteaa, joka on ohjannut kaikkia asioita Smolnan Instituutista, Petrogradin Neuvoston päämajasta.
Kornilovin ilmoitetaan paenneen. Kerenskin raportoidaan olevan Petrogradin reitillä (on route) pohjoisen armeijan puolentoista armaijakunnan kanssa, mutta toisten tietojen mukaan kerrotaan, että rautatiepalvelut kieltäytyvät tuomasta sotilaita Petrogradiin, ellei neuvostokomitea sitä määrää.
Kokoukseen, jonka dekaani kutsui eilen, osallistui koko diplomaattikunta. Dean sanoi Ranskan suurlähettilään pyytänyt kokousta. Myöhemmin mainittu tavoite oli turvata lähetystömme turvallisuus. Ei [vain] ole ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, vaan [kunkin] edustuston päällikön olisi toimittava sellaisissa asioissa kuin hänen on määrätty. Mitään mainintaa uuden hallituksen synnystä ei ole mainittu, saati sen tunnustamisesta jos ja kun sellainen on perustettu.
FRANCIS

*

USA:n Venäjän-lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle:

Sähke]
PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917 kello 2 p.m.
[Saapunut 12. marraskuuta, 1.35 a.m.]
1970. Väliaikaisen hallituksen joukkojen ilmoitetaan lähestyvän kaupunkia ja yhdestä yhteenotosta kerrotaan Gachinassa noin kolmekymmentä mailia Petrogradista. Arviointini mukaan bolsevikilainen rykmentti voitti. Nämä huhut ovat vahvistamatta.
Trotski esittäytyi eilen sen jälkeen, kun bolshevikkien sanansaattaja oli kieltänyt salaiset sopimukset, joita häneltä tivattiin, avustavat ministerit Neratov ja Petraev olivat kertoneet lähettiläille, että sopimuksia ei voitu ottaa osastolta, vaan ne piti esitellä uudelle valtioneuvoston ulkoasiainministerille. Trotski ilmestyi myöhemmin ja esittellessään uloministeriön toimialaa, esitteli itsensä ulkoasiainministeriksi, minkä jälkeen koko palvelusväki kieltäytyi palvelemasta ja jätti yksikön, joka on nyt suljettu, eikä edes vastaa puheluihin. Vain puhelimista vastaava osasto kuuluu Liikenneministeriöön, mutta itse liikenneministeri on vangittuna.
Valtion pankin johtoon sanotaan astuneen belshevikin, hänen sanotaan olevan merimiehen, hänen johdollaan he ottivat paikan haltuunsa Neuvostojen hallituksen nimissä, mutta rahaa ei ole käytetty.
Myöhemmin, kello 5 j.p.p.s. paikalla vieraili muuan Turvallisuusvaliokunnan jäsen.  Valiokunnan puheenjohtajana toimii Avksentiev, ja siinä on edustajia kaupungin duumista, kaikkien Venäjän talonpoikien edustajista ja armeijan edustajista Neuvostojen kansalliskokouksessa, joka tosin torjui kyseisen järjestön, sen jälkeen kun bolshevikki tuli sen johtoon. Komissaari on nimeltään Vilenkin, jonka veli entinen Venäjän Washingtonin suurlähetystön attashea, sanoo, että sotilaat ja uusi hallitus ovat lopettaneet bolshevikina olemisen; että Savinkov ja Kerenski joukoillaan vain 20 virstan päässä Petrogradista ja kahdenkymmenen neljän tunnin etäisyydellä ja etenevät; luvatkaa toimittaa minulle toimintaohjeet virallisesti.
FRANCIS
(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 973).

*

Yhdysvaltain Venäjän-lähettiläs viestii ulkoministeriölleen Washingtoniin:

[Sähke]
PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917, kello 11
[Saapunut 12. marraskuuta klo 23.35]
Kaikki ministerit vapautettiin lukuun ottamatta ulkoministeriä ja liike- ja kauppaministeriä. Meidän ei tietenkään pitäisi sallia lainoja Venäjälle tällä hetkellä.
Kerenskin sanotaan olevan viiden meripeninkulman päässä Petrogradista, mutta mitään selvää ei tiedetä, ei edes aseellisesta vastustuksesta [sen tarjoamisesta].
FRANCIS
(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 974).

*

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa#comments Kerenski Lenin Lokakuun vallankumous Suomi 100 vuotta Yhdysvallat Tue, 07 Nov 2017 16:45:03 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa
100 v sitten murhattu Alfred Kordelin, bolsevikkien ensimmäinen uhri Suomessa http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri <p>Leninin kutsua ja panssarilaiva Auroran vallankumouslaukausta noudattaneet venäläismatruusit valtasivat 7.11.1917&nbsp;<em>Talvipalatsin Pietarissa</em> ja <em>murhasivat Suomen suuriruhtinaskunnassa</em> merkittävän teollisuus- ja kulttuurimiehen. Punikkimieliset venäläissotilaat olivat kaapanneet hyväntekijänä tunnetun tyhjästä aloittaneen maanviljelysneuvoksen&nbsp; syntymäpäiväjuhlaseurueen tämän kartanossa. Dramaattiset tapahtumat 6.-7.1917 etenivät yhtäaikaisesti keisarikunnan eri osissa.*</p><p>&quot;<em>7.11. aamulla puhelinyhteys kartanoon katkesi noin 7 aikoihin... kello 10 vieras auto ajoi kartanon pihaan ja autosta astui ulos viisi venäläistä matruusia. Tämän jälkeen pihaan marssi vielä <strong>26 vahvasti aseistettua venäläistä matruusia</strong>... Venäläiset matruusit piirittivät päärakennuksen... he iskivät ovet <strong>kiväärin </strong>perillä säpäleiksi, <strong>ryöstivät </strong>kaiken ryöstämisen arvoisen ja <strong>rikkoivat </strong>kaiken muun. Tämän jälkeen he palasivat päärakennuksen luokse, iskivät kiväärin perillä lukitsemattoman oven säpäleiksi ja astuivat pistimet ojennettuina sisälle.... uhkasi Nagant-<strong>revolverilla </strong>salin perällä korituolissa <strong>istuvaa Alfred Kordelinia</strong>, huutaen ja sanoen häntä &#39;<strong>saatanan lahtariksi</strong>&#39;...&nbsp; torpan suunnalta juoksi vihainen matruusi pistoolia heilutellen ja huutaen, suunnaten kohti Alfred Kordelinia kuljettavia hevosrattaita... syöksyi vaunujen taakse ja iski hirveällä voimalla pistoolillaan Kordelinia päähän ja laukaisi samalla aseensa. Kordelinin hattu putosi maantielle ja ruumis kallistui vaunujen oikealle puolelle.</em>&quot;</p><p>Vallankumousjohtaja <strong>Lenin </strong>pyrki juonikkaasti estämään autonomisen suuriruhtinaskuntamme irtaantumisen Venäjästä.*&nbsp; Vajaa kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen 31.12.1917 hän allekirjoitti ulkoministerinsä <strong>Stalinin </strong>esityksestä itsenäisyydentunnustuksen ja punikkiliittolaisilleen suunnatun tervetulomääräyksen Neuvostokansojen perheeseen heti Suomeen tammikuuksi 1918 sovitun vallankaappauksen jälkeen - &#39;<em>venäläisin asein venäläisten asian puolesta</em>&#39;.&nbsp;</p><p>Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lenin ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä &rdquo;<em>Suomen sosialistinen työväentasavalta</em>&rdquo;. Suomen edustajat hyväksyivät nimenmuutoksen ja se päätyi lopulliseen sopimustekstiin.&nbsp;Kapina 1918 ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.&nbsp;&rdquo;Suomen sosialistinen työväentasavalta&rdquo; hajosi, kun valkoiset voittivat sisällissodan ja punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle, osa ns.<em> ikitielle</em>.&nbsp;</p><p><strong>Neuvostoliiton revanssipaine</strong> purkautui sittemmin vuonna <strong>1939</strong> sotilasliitossa Hitlerin Saksan kanssa talvisodan hyökkäyksenä &quot;<em>Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan</em>&quot; eli puna-suur-Suomen presidentiksi valitun O.W. Kuusinen-Quislingin johdolla, ja uudelleen <strong>1941</strong> jatkosodan hyökkäyksenä Suomea vastaan...<br />*) Ks. <a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245636-lokakuun-suuren-vallankumouksen-muistopaivan-711-suomi100-juhlalinkit" target="_blank"><strong><u>Lokakuun suuren vallankumouksen muistopäivän 7.11. SUOMI100-juhlalinkit &raquo;</u></strong></a>&nbsp; &nbsp;<br />&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Leninin kutsua ja panssarilaiva Auroran vallankumouslaukausta noudattaneet venäläismatruusit valtasivat 7.11.1917 Talvipalatsin Pietarissa ja murhasivat Suomen suuriruhtinaskunnassa merkittävän teollisuus- ja kulttuurimiehen. Punikkimieliset venäläissotilaat olivat kaapanneet hyväntekijänä tunnetun tyhjästä aloittaneen maanviljelysneuvoksen  syntymäpäiväjuhlaseurueen tämän kartanossa. Dramaattiset tapahtumat 6.-7.1917 etenivät yhtäaikaisesti keisarikunnan eri osissa.*

"7.11. aamulla puhelinyhteys kartanoon katkesi noin 7 aikoihin... kello 10 vieras auto ajoi kartanon pihaan ja autosta astui ulos viisi venäläistä matruusia. Tämän jälkeen pihaan marssi vielä 26 vahvasti aseistettua venäläistä matruusia... Venäläiset matruusit piirittivät päärakennuksen... he iskivät ovet kiväärin perillä säpäleiksi, ryöstivät kaiken ryöstämisen arvoisen ja rikkoivat kaiken muun. Tämän jälkeen he palasivat päärakennuksen luokse, iskivät kiväärin perillä lukitsemattoman oven säpäleiksi ja astuivat pistimet ojennettuina sisälle.... uhkasi Nagant-revolverilla salin perällä korituolissa istuvaa Alfred Kordelinia, huutaen ja sanoen häntä 'saatanan lahtariksi'...  torpan suunnalta juoksi vihainen matruusi pistoolia heilutellen ja huutaen, suunnaten kohti Alfred Kordelinia kuljettavia hevosrattaita... syöksyi vaunujen taakse ja iski hirveällä voimalla pistoolillaan Kordelinia päähän ja laukaisi samalla aseensa. Kordelinin hattu putosi maantielle ja ruumis kallistui vaunujen oikealle puolelle."

Vallankumousjohtaja Lenin pyrki juonikkaasti estämään autonomisen suuriruhtinaskuntamme irtaantumisen Venäjästä.*  Vajaa kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen 31.12.1917 hän allekirjoitti ulkoministerinsä Stalinin esityksestä itsenäisyydentunnustuksen ja punikkiliittolaisilleen suunnatun tervetulomääräyksen Neuvostokansojen perheeseen heti Suomeen tammikuuksi 1918 sovitun vallankaappauksen jälkeen - 'venäläisin asein venäläisten asian puolesta'. 

Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lenin ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä ”Suomen sosialistinen työväentasavalta”. Suomen edustajat hyväksyivät nimenmuutoksen ja se päätyi lopulliseen sopimustekstiin. Kapina 1918 ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen. ”Suomen sosialistinen työväentasavalta” hajosi, kun valkoiset voittivat sisällissodan ja punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle, osa ns. ikitielle

Neuvostoliiton revanssipaine purkautui sittemmin vuonna 1939 sotilasliitossa Hitlerin Saksan kanssa talvisodan hyökkäyksenä "Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan" eli puna-suur-Suomen presidentiksi valitun O.W. Kuusinen-Quislingin johdolla, ja uudelleen 1941 jatkosodan hyökkäyksenä Suomea vastaan...
*) Ks. Lokakuun suuren vallankumouksen muistopäivän 7.11. SUOMI100-juhlalinkit »   
 

 

]]>
6 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri#comments Alfred Kordelin Lenin Lokakuun vallankumous Stalin Suomi 100 vuotta Tue, 07 Nov 2017 09:30:31 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri
Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten <p><em><strong>Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten</strong></em></p><p><em>- Vuosisata maailmanhistorian suurimman ihmiskokeen alkamisesta</em></p><p>*</p><p><em>&rdquo;Venäjä oli kuin asemalaiturilla odottaen junanlähettäjän vihellystä</em>&rdquo;, kirjoitti <strong>Ilja Ehrenburg</strong> noihin aikoihin.</p><p>Vilkaise myös Wikipedia-artikkeli; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous</u></a></p><p>*</p><p><strong>Smolna &ndash; käärmeenpesä</strong></p><p><strong>Lev Trotski</strong> oli bolshevikkien ja neuvostojen päämajassa Smolnassa, tyttökoulussa.</p><p>Kaupungintalolta saapui iltapäivällä pormestarin lähettämä delegaatio kysymään alkaisiko kapina.</p><p>Trotski vakuutti että alkaisi, vaikka he näkivät hyvin vähän todisteita siitä.</p><p>Muu osa kaupunkia oli päättänyt: vallankaappausta ei tulisi.</p><p>Tyylikkäät iltapukuun pukeutuneet ihmiset asettuivat Aleksandran teatteriin seuraamaan <strong>Aleksei Tolstoin</strong> näytelmää <em>Iivana Julman kuolema</em>.&nbsp; Oopperanharrastajat olivat Mariinski-teatterissa kuuntelemassa <strong>Boris Saljapinia Boris Godunovina</strong>.&nbsp; Restaurant de Paris käännytti pois ruokailijoita, joilla ei ollut pöytävarausta.&nbsp; Elokuvateatterit, baarit ja yökerhot olivat täynnä.</p><p>&rdquo;Peliluolat toimivat kuumeisesti illasta aamuun samppanjan virratessa ja panokset kohosivat 20.000 ruplaan&rdquo;, runoili lokakuun merkittävä todistaja, tosin omassa asiassaan, <strong>John Reed</strong>.&nbsp;</p><p>&rdquo;Jalokiviin ja kalliisiin turkkeihin pukeutuneet huorat kävelivät edestakaisin kaupungin keskustassa ja kansoittivat kahviloita. &hellip; Ryöstöt lisääntyivät niin rajusti, että kaduilla kulkeminen oli vaarallista.&rdquo;</p><p>Puuttui vain että ruhtinatar <strong>Leon Radziwillin</strong> seuraavien juhlien kutsut tulisivat, jotta saataisiin varma puheenaihe.</p><p>Mutta Lev Trotski, roistojen ja huligaanien kuulu johtaja, hän joka oli bolshevikkien henkinen johtaja, Leninin, ohella, tunsi että puheen, ajattelun ja istumisen aika oli ohi:</p><p>&rdquo;Sanojen aika on ohi.&nbsp; On koittanut kuolemaan päättyvän kaksintaistelun hetki, vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä!&rdquo;</p><p>Brittiläinen salainen agentti <strong>Robert Bruce Lockhart</strong> kuvasi Trotskia: &rdquo;Hänessä tuli lihaksi porvarillinen karikatyyri vallankumouksellisesta&hellip;. pelkkää temperamenttia&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Se toinen karikatyyri</strong></p><p><strong>V.I. Lenin</strong> mitteli lattiaa piilopaikassaan. Siinä missä Trotski käveli avoimesti Smolnan ovista sisään, Lenin &ndash; hän piilotteli.&nbsp; Kummassa oli enemmän dynamiittia?</p><p>Illalla kuuden aikaan toveri Lenin kirjoitti viestin:</p><p><em>&rdquo;Nyt on kaikki hiuskarvan varassa&hellip; Tänä iltana, tänä yönä meidän on hinnalla millä hyvänsä pidätettävä ministerit&hellip;&rdquo;</em></p><p>Vähän ilta-kymmenen jälkeen hän päätti lähteä Smolnaan.&nbsp; Silloin jokin liikahti maailmanhistoriassa.</p><p>Hänellä oli peruukkinsa, sen <em>helsinkiläisen</em> peruukkimaakarin luoma, ja nyt myös isot silmälasit, mutta kiihdyksissään hän unohti naamioida kasvonsa.&nbsp; Lenin ilman naamiota.</p><p>Hän kietoi kasvoilleen nenäliinan niin kuin hänellä särkisi hammasta, kulki osan matkaa raitiovaunulla ja saapui Smolnaan vähänennen keskiyötä.&nbsp; Vartiomiehet eivät päästäneet häntä sisään.</p><p>*</p><p><strong>Smolna oli vallankumouksen</strong> salamatkustajan Reedin mukaan &rdquo;kirkkaasti valaistu&rdquo; ja &rdquo;surisi kuin jättiläismäinen mehiläispesä&rdquo;.&nbsp;</p><p>Punakaartilaiset, &rdquo;yhteen sulloutunut joukko työmiesten vaatteisiin pukeutuneita keskenkasvuisia poikia oli aseistautunut luonnottoman pitkillä pistimillä varustetuilla kivääreillä ja keskusteli hermostuneesti keskenään&rdquo;.&nbsp; He lämmittelivät käsiään suurten nuotioiden äärellä.&nbsp; Panssariautojen moottorit hurisivat , moottoripyörät kaasuttivat, ilmassa leijui sininen kirpeä savu.&nbsp; Eikä kukaan tuntenut Leniniä.&nbsp; Hänellä ei ollut henkilöllisyyspapereita, niitä hän karttoi neuroottisen raivokkaasti, joten portilla olevat punakaartilaiset kieltätyivät laskemasta häntä sisään.</p><p>&rdquo;Perkeleellinen sotku!&rdquo; Leninin henkilökohtainen turvamies Rahja karjaisi.&nbsp;</p><p>&rdquo;Minä olen saatana <strong>Eino Rahja</strong> Suomesta ja olen kokousedustaja, eivätkä nämä mulkut päästä minua läpitte!&rdquo;&nbsp;</p><p>Väkijoukko tuki tätä karjuvaa miestä ja työnsi pistinniekkojen mutinoista piittaamatta molemmat miehet sisään.&nbsp;</p><p>Siinä oli &quot;<strong>kansan</strong>&quot; osuus tässä <strong>bolshevikkisen eliitin järjestämässä </strong>peijarissa, valtojen kaappauksessa.</p><p>&rdquo;Lenin tuli perässäni, nauraen mielettömästi&rdquo;, Rahja kertoi myöhemmin.&nbsp; Mutta kun Lenin otti lakin päästään, myös hänen liiman tönköksi jäykistämä peruukkinsa irtosi.</p><p>Smolna oli kuin leirialue.&nbsp; Neuvoston kokoontuessa upeassa tanssiaissalissa lattioita peittivät sanomalehdet, tupakantumpit ja vuodevaatteet.&nbsp; Käytävillä kuorsasi sotilaita.&nbsp; Tupakka, hiki, virtsa lemusi, tämä turakka tunkka sekoittuui alakerran ruokasalista leviävään keitetyn kaalin tuoksuun.&nbsp;</p><p>Lenin kiirehti käytävän läpi peruukkiaan pidellen ja yritti salata henkilöllisyytensä, mutta menshevikki Dan huomasi hänet ja tunsi.</p><p>&rdquo;Ne mätämunat ovat tunnistaneet minut&rdquo;, Lenin kirskahti Rahjalle, joka seurasi mestariaan kuin hai laivaa.&nbsp;</p><p>Eino Rahjassa toteutui Suomen ja suomalaisten panos tässä valtojen vaihdossa.</p><p>*</p><p><strong>Smolnan ammattivallankumoukselliset hetki ennen h-hetkeä</strong></p><p>Lenin otti yhteyttä Trotskiin, kirjoitti pienen muistilapun, taittoi sen ja antoi eräälle vartiomiehelle pyytäen tätä toimittamaan sen sisälle toveri Trotskille.</p><p>Trotskin mielestä Lenin näytti &rdquo;aika oudolta&rdquo;.&nbsp; Vastapuoli voisi vaikeuksitta tunnistaa hänet.&nbsp; &rdquo;He ovat jo tunnistaneet meidät, ne roistot&rdquo;, Lenin kiljaisi hermostuneesti.&nbsp;</p><p>Mieliala Smolnassa oli kaikkea muuta kuin vallankumouksellinen.&nbsp; Se oli &rdquo;harmaa. Kasvot olivat väsyneitä, ilmeettömiä, jopa synkeitä&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>J.V. Stalin</strong> &rdquo;säntäili huoneesta toiseen&rdquo;, Smolnaan saapunut Sagirasvili huomasi&nbsp; &rdquo;En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisessa tilassaa. Sellainen kiire ja kuumeinen työskentely oli hänelle hyvin epätavallista&rdquo;&nbsp;</p><p>Pääkaupungin yllä kajahteli laukauksia, mutta kyse ei ollut taisteluista.&nbsp; Humalaiset sotilaat ampuivat umpimähkään yössä.</p><p>*</p><p><strong>Kerenski ottaa ritolat</strong></p><p><strong><em>Keskiviikkona , lokakuun 25. päivän 1917</em></strong> (vanhaa lukua; <strong><em>7.11.1917</em></strong> uutta) varhaistunteina pieniä bolshevikkipartioita lähti liikkeelle kasarmeilta.&nbsp; Ne olivat silminnähtävästi helpottuneita, kun vastarintaa ei näkynyt.&nbsp; Ne valtasivat Nevan sillat, päälennättimen, postitoimistot, rautatieasemat, keskuspankin ja voimalat.</p><p>Joukkojen ei tarvinnut hyökätä kohteisiinsa &ndash; &rdquo;riitti kun he vain saartoivat ne&rdquo;, eräs silminnäkijä kertoi.</p><p>Laukaustakaan ei ammuttu.</p><p>Kun <strong>Aleksandr</strong> <strong>Kerenski</strong> heräsi, hän huomasi puhelinlinjansa katkaistuiksi ja näki Talvipalasin siltaa valvovat bolshevikit.&nbsp; Hän päätti lähteä kaupungista kokoamaan rintamalta joukkoja kapinan kukistamiseen.&nbsp; Hallituksen kulkuneuvot eivät toimineet; bolshevikit olivat yön aikana irrottaneet virranjakajat.</p><p>Yksi vänrikki lähetettiin katsomaan voisiko jostain pakko-ottaa hallituksen käyttöön toimivan auton.&nbsp; Britannian lähetystö käännytti hänet pois.&nbsp; Samoin tekin hallituksen sihteeri <strong>Vladimir Nabokov</strong>, joka oli aamupesulla, mutta amerikkalaiset olivat anteliaampia.&nbsp; Lähetystövirkailija <strong>Sheldon Whitehouse</strong> lainasi oman Renaultinsa oikein kuljettajan kera. Whitehouse oli varma, että saisi autonsa takaisin heti, kun Kerenski palaisi rintamalta mukanaan kapinan kukistamiseen tarvittavat joukot &ndash; &rdquo;viiden päivän kuluessa&rdquo;.</p><p>Kerenskin amerikkalaiskuski ajoi harhaan ja hänen oli pysähdyttävä kysymään tietä.&nbsp; Reitti kulki halki bolshevikkien vartioketjujen, joiden oli määrä sulkea kaupungin keskusta.</p><p>Kymmenet jalankulkijat tunnistivat ison avoauton takapenkillä istuvan Kerenskin ja hän nousi kiittämään heitä sotilastervehdyksin, lippaan vetäen.&nbsp; Kaupungin laitamilla, Kerenski on kertonut, punakaartilaisten partio &rdquo;rynni kohti autoamme joka puolelta, mutta me olimme jo päässeet ohi&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Hiljaiseloa Petrogradissa</strong></p><p>Hallituksen ministerit saapuivat Talvipalatsiin taksilla, samaan aikaan kun Smolnassa Lenin ilmoitti heidän valtansa kukistuneen.</p><p>Kaupunki ei huomioinut Leninin ilmoitusta.</p><p>Raitiovaunut kulkivat, pankit olivat auki ja tehtaiden pyörät pyörivät.&nbsp; Kaartilasipartiot kyllästyivät; he seisoskelivat rennosti poltellen.&nbsp; Suhanovin mielestä tunnelma oli &rdquo;melko kevytmielinen&rdquo; eikä muistuttanut sotaa.&nbsp; Sotilaat näyttivät siltä, että he hajaantuisivat ensimmäisestä varoituslaukauksesta &ndash; &rdquo;mutta ei ollut ketään joka olisi ampunut.</p><p>*</p><p><strong>Hallitus lakkaa</strong></p><p>Kello 14:15 Trotski katsoi välttämättömäksi pitää Petrogradin neuvoston ylimääräisen istunnon, jotta edustajakokouksen osallistujien ei tarvitse maleksia tylsistyneinä Smolnassa.&nbsp; Hän julisti, että hallitus &rdquo;oli lakannut olemasta&rdquo;, mikä oli seurausta &rdquo;niin valtavien ihmismassojen&rdquo; liikehdinnästä, että sille ei löytynyt vertaa historiassa, ja hänen puhuessaan nuo massat kulkivat lähes huomaamattomina kaduilla.&nbsp;</p><p>Ainut merkki vallankaappauksesta, jonka ohikulkijat näkivät, olivat ne muutamat panssarivaunut, joiden harmaisiin kylkiin oli punamaalilla maalattu bolshevikkien tunnus ja jotka kulkivat sireenit ulvoen.&nbsp; Suhanov oli niin pettynyt tähän kaikkeen, että meni kotiinsa syömään illallista kynttilänvalossa.&nbsp; Hänen mukaansa bolshevikkihallinto ei voinut olla kuin &rdquo;ohimenevä&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Talvipalatsi avoimin ovin</strong></p><p>Talvipalatsin &rdquo;valtaus&rdquo; oli niin huolimatonta työtä, että amerikkalaiset reportterit John Reed ja <strong>Louise Bryant</strong> pääsivät samana iltapäivänä kuljeskelemaan rakennuksessa.&nbsp; Palatsini tsaarinaikaisiin sinisiin univormuihin pukeutuneet palvelijat ottivat&nbsp; heiltä takit ja kadetit näyttivät heille mielellään paikkoja.&nbsp; Louise Bryantin mielestä he olivat &rdquo;surullisia, pelokkaita raukkoja&rdquo;, jotka oli kasvatettu yläluokkaisen suojatusti ja nyt olivat &rdquo;ilman hovia, ilman tsaaria, ilman kaikkia niitä perinteitä, joihin he olivat uskoneet&rdquo;.&nbsp; Lattioilla lojui pakkauslaatikoita ja patjoja sekä tupakannatsoja ja tyhjiä viinipulloja.</p><p>Marraskuun kaappauksen todistusvoimaisin kertoja, partisaanikronikoitsija John Reed oli Oregonissa syntynyt tuomarin poika, joka oli saanut kasvatuksensa Harvardissa.&nbsp; Hän oli mukana perustamassa Kommunistista työväenpuoluetta, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain Kommunistinen puolue&nbsp; Hän kuoli lavantautiin Moskovassa vuonna 1920, ja hänet haudattiin Punaiselle torille.</p><p>Monet hallituksen puolustajista olivat humalassa.</p><p>Eräs alkoholilta leimahtava kapteeni tervehti reporttereita.&nbsp; &rdquo;Haluan päästä pois Venäjältä&rdquo;, hän sanoi.&nbsp; &rdquo;Aion liittyä Yhdysvaltain armeijaan&rdquo;.&nbsp; Kaksi polkupyöräilijä tuli tuomaan bolshevikkien vaatimusta, että palatsia ryhdyttäisiin tulittamaan ellei se 19:10:een mennessä antautuisi.&nbsp; Ministerit elättivät vielä toivoa, että Kerenski palaisi vahvistujoukkojen kanssa, eivätkä antautuneet.</p><p>*</p><p><strong>Vallankaappaus ei haitannut kaupungin yöelämää</strong>.&nbsp; Raitiovaunut ja taksit muuttivat paikoin reittiään välttääkseen sotilasketjun.&nbsp; Talvipalatsissa ministerit nauttivat keittoa, kalaa, artisokkaa ja käskivät syötyään sammuttaa palatsista valot.&nbsp; Syntyi sekaannusta niin piirittäjien kuin piiritettyjenkin keskuudessa ja neljä Krontantinin akatemian kadettia haavoittui lievästi luultavasti omiensa aseista.</p><p>Bolshevikkien miehittämä panssarilaiva <strong><em>Aurora</em></strong> käskettiin kiinnityspaikaltaan Nevalta tulittamana palatsia, kun Pietarin ja Paavalin linnoituksesta näytettäisiin punaista valoa.</p><p>Mutta risteilijä oli juuri päässyt korjaustelakalta eikä laivassa ollut kuin harjoitusammuksia.&nbsp; Linnakkeen varuskunta ei löytänyt mistään punaista lamppua, mutta kello 21:40 linnasta nähtiin nousevan sinipunerva kaje, ja Auroran tykkitornit alkoivat tulittaa paukkupanoksin.&nbsp; Kadetit vastasivat konekivääritulella, kunnes he huomasivat, että kaikesta savusta ja jyminästä huolimatta heidän päälleen ei satanut ammuksia.</p><p>*</p><p><strong>Boskarevskin naispataljoona</strong></p><p>Kerenskille uskollinen naispataljoona jätti palatsin ilmoitettuaan tehtäväkseen taistella rintamalla saksalaisia vastaan.&nbsp; Kello 23 Pietarin ja Paavalin linnakkeen kuusituumaisilla tykeillä ammuttiin palatsia kohti kaksi kovaa ammusta.&nbsp; Räjähdykset pelästyttivät <strong>Vladimir Nabokovin</strong>, hallituksen sihteerin 18-vuotiaan pojan joka myöhemmin kirjoitti kirjan Lolita ja joka tuolloin kirjoitti juuri runoa vanhempiensa talossa Morskajalla.&nbsp; Toinen ammuksista meni satoja metrejä ohi 1500-huoneistoisen kohteensa.&nbsp; Toinen osui, mutta sai aikaan vain vähän vaurioita.&nbsp; Muutamaa minuuttia myöhemmin kolmituumaiset yhtyivät tulitukseen&nbsp; ampuen 35 laukausta.&nbsp; Suurin osa putosi jokeen.&nbsp; Ainut havaittu suma teki kolon reunuslistaan.&nbsp; Palatsissa monet torkkuivat tai ottivat vastaan puheluita kannattajiltaan, jotka rohkaisivat heitä kestämään aamuun saakka.&nbsp;</p><p>Bolshevikkeja löydettiin vaeltamasta palatsi käytävillä ja heidät riisuttiin helposti aseista.&nbsp; &rdquo;Kuinka paljon heitä on palatsissa?&rdquo; kysyi eräs ministereistä.&nbsp; &rdquo;Kenen halussa palatsi oikeastaan on -&nbsp; heidän vai meidän?&rdquo;&nbsp;</p><p>Illan ja yön aikana bolshevikit soluttautuivat vähitellen rakennukseen.</p><p>*</p><p><strong>Aamuyöllä kahdelta</strong></p><p>Aamuyöllä kahdelta lokakuun 26. päivänä oikeusministeri <strong>Maljantovits</strong> sai puhelun ystävältään, joka kysyi hänen vointiaan.&nbsp; &rdquo;Ihan hyvä, mieli on korkealla&rdquo;, hän vastasi.&nbsp; Hän lepäili divaanilla saadakseen vähän unta, mutta pian alkoi kuulua ääntä, joka tuli koko ajan lähemmäs.&nbsp; Ministerit tarttuivat takkeihinsa.&nbsp; Sisään ryntäsi kadetti, joka teki asennon ja tervehti jännittyneenä mutta päättäväisesti.&nbsp; &rdquo;Mitä hallitus käskee?&rdquo; hän kysyi.&nbsp; &rdquo;Taistellaanko viimeiseen mieheen?&rdquo;.</p><p>Väsyneet ministerit vastasivat:</p><p>&rdquo;Ei ole tarpeen.&nbsp; Mitä suotta.&nbsp; Ei verenvuodatusta!&rdquo;</p><p>Pieni mies, jonka leveälierinen taiteilijanhattu oli työnnetty taakse hänen pitkille punaisille hiuksilleen, pyrähti huoneeseen kuin &rdquo;laineen lennättämä lastu&rdquo;.</p><p>Aseistettu väkijoukko valui hänen takaansa &rdquo;täyttäen huoneen kuin virtaava vesi&rdquo;.&nbsp; Mies huusi korviavihlovan kimeällä äänellä:</p><p>&rdquo;Minä ilmoitan teille väliaikaisen hallituksen jäsenet, että teidät on pidätetty.&nbsp; Minä olen vallankumouskomitean edustaja Antonov-Ovsejenko.&rdquo;</p><p><strong>Vladimir Antonov-Ovsejenko</strong> oli entinen tsaarin upseeri joka sai vuonna 1905 kapinan lietsonnasta kuolemanrangaistuksen, mutta pääsi pakenemaan Pariisiin.&nbsp; Hän vastasi bolshevikkien vallankaappausstrategiasta.&nbsp; Hän unohti oman päämajansa puolustuksen &ndash; mutta sai pidettyä Talvipalatsin ministerit.&nbsp; Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin Moskovaan Espanjasta missä hän palveli sisällissodan komissaarina, ja ammuttiin.</p><p>Mutta nyt.</p><p>Nyt Petrograd oli bolshevikkien käsissä.</p><p>*</p><p>Vain hetkeä aikaisemmin oli amerikkalainen korsto <strong>John Reed</strong>, vallankumouksen runoniekka maalaillut:</p><p>&rdquo;<em>Ja sateessa, hyytävässä kylmyydessä suuren sykkivän kaupungin ylitse pyyhkivät yhä nopeammin ja nopeammin pilvet kohti&hellip; mitä?&rdquo;</em></p><p>Nyt pilvet olivat pyyhkineet kaupungin, Petrogradin, yli.&nbsp; Elettiin hämärää hetkeä.</p><p>Vasta aika näyttäisi miten kauan, ja miten.</p><p>*</p><p><strong><em>Lähteitä:</em></strong></p><p><strong><em>Kompilaatio </em></strong><em>by Veikko Huuska</em></p><p><em>Brian Moynahan: Venäjän vuosisata. Tammi, 1994.</em></p><p><em>Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin.</em></p><p><em>Lenin: Kootut teokset.</em></p><p><em>John Reed: Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa.</em></p><p><em>*</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten

- Vuosisata maailmanhistorian suurimman ihmiskokeen alkamisesta

*

”Venäjä oli kuin asemalaiturilla odottaen junanlähettäjän vihellystä”, kirjoitti Ilja Ehrenburg noihin aikoihin.

Vilkaise myös Wikipedia-artikkeli; https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous

*

Smolna – käärmeenpesä

Lev Trotski oli bolshevikkien ja neuvostojen päämajassa Smolnassa, tyttökoulussa.

Kaupungintalolta saapui iltapäivällä pormestarin lähettämä delegaatio kysymään alkaisiko kapina.

Trotski vakuutti että alkaisi, vaikka he näkivät hyvin vähän todisteita siitä.

Muu osa kaupunkia oli päättänyt: vallankaappausta ei tulisi.

Tyylikkäät iltapukuun pukeutuneet ihmiset asettuivat Aleksandran teatteriin seuraamaan Aleksei Tolstoin näytelmää Iivana Julman kuolema.  Oopperanharrastajat olivat Mariinski-teatterissa kuuntelemassa Boris Saljapinia Boris Godunovina.  Restaurant de Paris käännytti pois ruokailijoita, joilla ei ollut pöytävarausta.  Elokuvateatterit, baarit ja yökerhot olivat täynnä.

”Peliluolat toimivat kuumeisesti illasta aamuun samppanjan virratessa ja panokset kohosivat 20.000 ruplaan”, runoili lokakuun merkittävä todistaja, tosin omassa asiassaan, John Reed

”Jalokiviin ja kalliisiin turkkeihin pukeutuneet huorat kävelivät edestakaisin kaupungin keskustassa ja kansoittivat kahviloita. … Ryöstöt lisääntyivät niin rajusti, että kaduilla kulkeminen oli vaarallista.”

Puuttui vain että ruhtinatar Leon Radziwillin seuraavien juhlien kutsut tulisivat, jotta saataisiin varma puheenaihe.

Mutta Lev Trotski, roistojen ja huligaanien kuulu johtaja, hän joka oli bolshevikkien henkinen johtaja, Leninin, ohella, tunsi että puheen, ajattelun ja istumisen aika oli ohi:

”Sanojen aika on ohi.  On koittanut kuolemaan päättyvän kaksintaistelun hetki, vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä!”

Brittiläinen salainen agentti Robert Bruce Lockhart kuvasi Trotskia: ”Hänessä tuli lihaksi porvarillinen karikatyyri vallankumouksellisesta…. pelkkää temperamenttia”

*

Se toinen karikatyyri

V.I. Lenin mitteli lattiaa piilopaikassaan. Siinä missä Trotski käveli avoimesti Smolnan ovista sisään, Lenin – hän piilotteli.  Kummassa oli enemmän dynamiittia?

Illalla kuuden aikaan toveri Lenin kirjoitti viestin:

”Nyt on kaikki hiuskarvan varassa… Tänä iltana, tänä yönä meidän on hinnalla millä hyvänsä pidätettävä ministerit…”

Vähän ilta-kymmenen jälkeen hän päätti lähteä Smolnaan.  Silloin jokin liikahti maailmanhistoriassa.

Hänellä oli peruukkinsa, sen helsinkiläisen peruukkimaakarin luoma, ja nyt myös isot silmälasit, mutta kiihdyksissään hän unohti naamioida kasvonsa.  Lenin ilman naamiota.

Hän kietoi kasvoilleen nenäliinan niin kuin hänellä särkisi hammasta, kulki osan matkaa raitiovaunulla ja saapui Smolnaan vähänennen keskiyötä.  Vartiomiehet eivät päästäneet häntä sisään.

*

Smolna oli vallankumouksen salamatkustajan Reedin mukaan ”kirkkaasti valaistu” ja ”surisi kuin jättiläismäinen mehiläispesä”. 

Punakaartilaiset, ”yhteen sulloutunut joukko työmiesten vaatteisiin pukeutuneita keskenkasvuisia poikia oli aseistautunut luonnottoman pitkillä pistimillä varustetuilla kivääreillä ja keskusteli hermostuneesti keskenään”.  He lämmittelivät käsiään suurten nuotioiden äärellä.  Panssariautojen moottorit hurisivat , moottoripyörät kaasuttivat, ilmassa leijui sininen kirpeä savu.  Eikä kukaan tuntenut Leniniä.  Hänellä ei ollut henkilöllisyyspapereita, niitä hän karttoi neuroottisen raivokkaasti, joten portilla olevat punakaartilaiset kieltätyivät laskemasta häntä sisään.

”Perkeleellinen sotku!” Leninin henkilökohtainen turvamies Rahja karjaisi. 

”Minä olen saatana Eino Rahja Suomesta ja olen kokousedustaja, eivätkä nämä mulkut päästä minua läpitte!” 

Väkijoukko tuki tätä karjuvaa miestä ja työnsi pistinniekkojen mutinoista piittaamatta molemmat miehet sisään. 

Siinä oli "kansan" osuus tässä bolshevikkisen eliitin järjestämässä peijarissa, valtojen kaappauksessa.

”Lenin tuli perässäni, nauraen mielettömästi”, Rahja kertoi myöhemmin.  Mutta kun Lenin otti lakin päästään, myös hänen liiman tönköksi jäykistämä peruukkinsa irtosi.

Smolna oli kuin leirialue.  Neuvoston kokoontuessa upeassa tanssiaissalissa lattioita peittivät sanomalehdet, tupakantumpit ja vuodevaatteet.  Käytävillä kuorsasi sotilaita.  Tupakka, hiki, virtsa lemusi, tämä turakka tunkka sekoittuui alakerran ruokasalista leviävään keitetyn kaalin tuoksuun. 

Lenin kiirehti käytävän läpi peruukkiaan pidellen ja yritti salata henkilöllisyytensä, mutta menshevikki Dan huomasi hänet ja tunsi.

”Ne mätämunat ovat tunnistaneet minut”, Lenin kirskahti Rahjalle, joka seurasi mestariaan kuin hai laivaa. 

Eino Rahjassa toteutui Suomen ja suomalaisten panos tässä valtojen vaihdossa.

*

Smolnan ammattivallankumoukselliset hetki ennen h-hetkeä

Lenin otti yhteyttä Trotskiin, kirjoitti pienen muistilapun, taittoi sen ja antoi eräälle vartiomiehelle pyytäen tätä toimittamaan sen sisälle toveri Trotskille.

Trotskin mielestä Lenin näytti ”aika oudolta”.  Vastapuoli voisi vaikeuksitta tunnistaa hänet.  ”He ovat jo tunnistaneet meidät, ne roistot”, Lenin kiljaisi hermostuneesti. 

Mieliala Smolnassa oli kaikkea muuta kuin vallankumouksellinen.  Se oli ”harmaa. Kasvot olivat väsyneitä, ilmeettömiä, jopa synkeitä”.

*

J.V. Stalin ”säntäili huoneesta toiseen”, Smolnaan saapunut Sagirasvili huomasi  ”En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisessa tilassaa. Sellainen kiire ja kuumeinen työskentely oli hänelle hyvin epätavallista” 

Pääkaupungin yllä kajahteli laukauksia, mutta kyse ei ollut taisteluista.  Humalaiset sotilaat ampuivat umpimähkään yössä.

*

Kerenski ottaa ritolat

Keskiviikkona , lokakuun 25. päivän 1917 (vanhaa lukua; 7.11.1917 uutta) varhaistunteina pieniä bolshevikkipartioita lähti liikkeelle kasarmeilta.  Ne olivat silminnähtävästi helpottuneita, kun vastarintaa ei näkynyt.  Ne valtasivat Nevan sillat, päälennättimen, postitoimistot, rautatieasemat, keskuspankin ja voimalat.

Joukkojen ei tarvinnut hyökätä kohteisiinsa – ”riitti kun he vain saartoivat ne”, eräs silminnäkijä kertoi.

Laukaustakaan ei ammuttu.

Kun Aleksandr Kerenski heräsi, hän huomasi puhelinlinjansa katkaistuiksi ja näki Talvipalasin siltaa valvovat bolshevikit.  Hän päätti lähteä kaupungista kokoamaan rintamalta joukkoja kapinan kukistamiseen.  Hallituksen kulkuneuvot eivät toimineet; bolshevikit olivat yön aikana irrottaneet virranjakajat.

Yksi vänrikki lähetettiin katsomaan voisiko jostain pakko-ottaa hallituksen käyttöön toimivan auton.  Britannian lähetystö käännytti hänet pois.  Samoin tekin hallituksen sihteeri Vladimir Nabokov, joka oli aamupesulla, mutta amerikkalaiset olivat anteliaampia.  Lähetystövirkailija Sheldon Whitehouse lainasi oman Renaultinsa oikein kuljettajan kera. Whitehouse oli varma, että saisi autonsa takaisin heti, kun Kerenski palaisi rintamalta mukanaan kapinan kukistamiseen tarvittavat joukot – ”viiden päivän kuluessa”.

Kerenskin amerikkalaiskuski ajoi harhaan ja hänen oli pysähdyttävä kysymään tietä.  Reitti kulki halki bolshevikkien vartioketjujen, joiden oli määrä sulkea kaupungin keskusta.

Kymmenet jalankulkijat tunnistivat ison avoauton takapenkillä istuvan Kerenskin ja hän nousi kiittämään heitä sotilastervehdyksin, lippaan vetäen.  Kaupungin laitamilla, Kerenski on kertonut, punakaartilaisten partio ”rynni kohti autoamme joka puolelta, mutta me olimme jo päässeet ohi”.

*

Hiljaiseloa Petrogradissa

Hallituksen ministerit saapuivat Talvipalatsiin taksilla, samaan aikaan kun Smolnassa Lenin ilmoitti heidän valtansa kukistuneen.

Kaupunki ei huomioinut Leninin ilmoitusta.

Raitiovaunut kulkivat, pankit olivat auki ja tehtaiden pyörät pyörivät.  Kaartilasipartiot kyllästyivät; he seisoskelivat rennosti poltellen.  Suhanovin mielestä tunnelma oli ”melko kevytmielinen” eikä muistuttanut sotaa.  Sotilaat näyttivät siltä, että he hajaantuisivat ensimmäisestä varoituslaukauksesta – ”mutta ei ollut ketään joka olisi ampunut.

*

Hallitus lakkaa

Kello 14:15 Trotski katsoi välttämättömäksi pitää Petrogradin neuvoston ylimääräisen istunnon, jotta edustajakokouksen osallistujien ei tarvitse maleksia tylsistyneinä Smolnassa.  Hän julisti, että hallitus ”oli lakannut olemasta”, mikä oli seurausta ”niin valtavien ihmismassojen” liikehdinnästä, että sille ei löytynyt vertaa historiassa, ja hänen puhuessaan nuo massat kulkivat lähes huomaamattomina kaduilla. 

Ainut merkki vallankaappauksesta, jonka ohikulkijat näkivät, olivat ne muutamat panssarivaunut, joiden harmaisiin kylkiin oli punamaalilla maalattu bolshevikkien tunnus ja jotka kulkivat sireenit ulvoen.  Suhanov oli niin pettynyt tähän kaikkeen, että meni kotiinsa syömään illallista kynttilänvalossa.  Hänen mukaansa bolshevikkihallinto ei voinut olla kuin ”ohimenevä”.

*

Talvipalatsi avoimin ovin

Talvipalatsin ”valtaus” oli niin huolimatonta työtä, että amerikkalaiset reportterit John Reed ja Louise Bryant pääsivät samana iltapäivänä kuljeskelemaan rakennuksessa.  Palatsini tsaarinaikaisiin sinisiin univormuihin pukeutuneet palvelijat ottivat  heiltä takit ja kadetit näyttivät heille mielellään paikkoja.  Louise Bryantin mielestä he olivat ”surullisia, pelokkaita raukkoja”, jotka oli kasvatettu yläluokkaisen suojatusti ja nyt olivat ”ilman hovia, ilman tsaaria, ilman kaikkia niitä perinteitä, joihin he olivat uskoneet”.  Lattioilla lojui pakkauslaatikoita ja patjoja sekä tupakannatsoja ja tyhjiä viinipulloja.

Marraskuun kaappauksen todistusvoimaisin kertoja, partisaanikronikoitsija John Reed oli Oregonissa syntynyt tuomarin poika, joka oli saanut kasvatuksensa Harvardissa.  Hän oli mukana perustamassa Kommunistista työväenpuoluetta, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain Kommunistinen puolue  Hän kuoli lavantautiin Moskovassa vuonna 1920, ja hänet haudattiin Punaiselle torille.

Monet hallituksen puolustajista olivat humalassa.

Eräs alkoholilta leimahtava kapteeni tervehti reporttereita.  ”Haluan päästä pois Venäjältä”, hän sanoi.  ”Aion liittyä Yhdysvaltain armeijaan”.  Kaksi polkupyöräilijä tuli tuomaan bolshevikkien vaatimusta, että palatsia ryhdyttäisiin tulittamaan ellei se 19:10:een mennessä antautuisi.  Ministerit elättivät vielä toivoa, että Kerenski palaisi vahvistujoukkojen kanssa, eivätkä antautuneet.

*

Vallankaappaus ei haitannut kaupungin yöelämää.  Raitiovaunut ja taksit muuttivat paikoin reittiään välttääkseen sotilasketjun.  Talvipalatsissa ministerit nauttivat keittoa, kalaa, artisokkaa ja käskivät syötyään sammuttaa palatsista valot.  Syntyi sekaannusta niin piirittäjien kuin piiritettyjenkin keskuudessa ja neljä Krontantinin akatemian kadettia haavoittui lievästi luultavasti omiensa aseista.

Bolshevikkien miehittämä panssarilaiva Aurora käskettiin kiinnityspaikaltaan Nevalta tulittamana palatsia, kun Pietarin ja Paavalin linnoituksesta näytettäisiin punaista valoa.

Mutta risteilijä oli juuri päässyt korjaustelakalta eikä laivassa ollut kuin harjoitusammuksia.  Linnakkeen varuskunta ei löytänyt mistään punaista lamppua, mutta kello 21:40 linnasta nähtiin nousevan sinipunerva kaje, ja Auroran tykkitornit alkoivat tulittaa paukkupanoksin.  Kadetit vastasivat konekivääritulella, kunnes he huomasivat, että kaikesta savusta ja jyminästä huolimatta heidän päälleen ei satanut ammuksia.

*

Boskarevskin naispataljoona

Kerenskille uskollinen naispataljoona jätti palatsin ilmoitettuaan tehtäväkseen taistella rintamalla saksalaisia vastaan.  Kello 23 Pietarin ja Paavalin linnakkeen kuusituumaisilla tykeillä ammuttiin palatsia kohti kaksi kovaa ammusta.  Räjähdykset pelästyttivät Vladimir Nabokovin, hallituksen sihteerin 18-vuotiaan pojan joka myöhemmin kirjoitti kirjan Lolita ja joka tuolloin kirjoitti juuri runoa vanhempiensa talossa Morskajalla.  Toinen ammuksista meni satoja metrejä ohi 1500-huoneistoisen kohteensa.  Toinen osui, mutta sai aikaan vain vähän vaurioita.  Muutamaa minuuttia myöhemmin kolmituumaiset yhtyivät tulitukseen  ampuen 35 laukausta.  Suurin osa putosi jokeen.  Ainut havaittu suma teki kolon reunuslistaan.  Palatsissa monet torkkuivat tai ottivat vastaan puheluita kannattajiltaan, jotka rohkaisivat heitä kestämään aamuun saakka. 

Bolshevikkeja löydettiin vaeltamasta palatsi käytävillä ja heidät riisuttiin helposti aseista.  ”Kuinka paljon heitä on palatsissa?” kysyi eräs ministereistä.  ”Kenen halussa palatsi oikeastaan on -  heidän vai meidän?” 

Illan ja yön aikana bolshevikit soluttautuivat vähitellen rakennukseen.

*

Aamuyöllä kahdelta

Aamuyöllä kahdelta lokakuun 26. päivänä oikeusministeri Maljantovits sai puhelun ystävältään, joka kysyi hänen vointiaan.  ”Ihan hyvä, mieli on korkealla”, hän vastasi.  Hän lepäili divaanilla saadakseen vähän unta, mutta pian alkoi kuulua ääntä, joka tuli koko ajan lähemmäs.  Ministerit tarttuivat takkeihinsa.  Sisään ryntäsi kadetti, joka teki asennon ja tervehti jännittyneenä mutta päättäväisesti.  ”Mitä hallitus käskee?” hän kysyi.  ”Taistellaanko viimeiseen mieheen?”.

Väsyneet ministerit vastasivat:

”Ei ole tarpeen.  Mitä suotta.  Ei verenvuodatusta!”

Pieni mies, jonka leveälierinen taiteilijanhattu oli työnnetty taakse hänen pitkille punaisille hiuksilleen, pyrähti huoneeseen kuin ”laineen lennättämä lastu”.

Aseistettu väkijoukko valui hänen takaansa ”täyttäen huoneen kuin virtaava vesi”.  Mies huusi korviavihlovan kimeällä äänellä:

”Minä ilmoitan teille väliaikaisen hallituksen jäsenet, että teidät on pidätetty.  Minä olen vallankumouskomitean edustaja Antonov-Ovsejenko.”

Vladimir Antonov-Ovsejenko oli entinen tsaarin upseeri joka sai vuonna 1905 kapinan lietsonnasta kuolemanrangaistuksen, mutta pääsi pakenemaan Pariisiin.  Hän vastasi bolshevikkien vallankaappausstrategiasta.  Hän unohti oman päämajansa puolustuksen – mutta sai pidettyä Talvipalatsin ministerit.  Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin Moskovaan Espanjasta missä hän palveli sisällissodan komissaarina, ja ammuttiin.

Mutta nyt.

Nyt Petrograd oli bolshevikkien käsissä.

*

Vain hetkeä aikaisemmin oli amerikkalainen korsto John Reed, vallankumouksen runoniekka maalaillut:

Ja sateessa, hyytävässä kylmyydessä suuren sykkivän kaupungin ylitse pyyhkivät yhä nopeammin ja nopeammin pilvet kohti… mitä?”

Nyt pilvet olivat pyyhkineet kaupungin, Petrogradin, yli.  Elettiin hämärää hetkeä.

Vasta aika näyttäisi miten kauan, ja miten.

*

Lähteitä:

Kompilaatio by Veikko Huuska

Brian Moynahan: Venäjän vuosisata. Tammi, 1994.

Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin.

Lenin: Kootut teokset.

John Reed: Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa.

*

]]>
6 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten#comments Lenin Lokakuun vallankumous Petrograd Smolna Suomi 100 vuotta Trotski Tue, 07 Nov 2017 07:12:24 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten
Kekri on sadonkorjuun ikiaikainen juhla, jolla on antinsa nykyihmisillekin http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245497-kekri-on-sadonkorjuun-ikiaikainen-juhla-jolla-on-antinsa-nykyihmisillekin <p><em>Kekri on sadonkorjuun ikiaikainen juhla, jolla on antinsa nykyihmisillekin</em></p><p><em>Kekrijuhla, Oma Tupa 13.10.2017 (puhe V.H.)</em></p><p>*</p><p><strong>Kun tänä iltana vietämme perinteistä suomalaista Kekriä</strong> täällä Omalla Tuvalla, tulemme samalla osallistuneeksi vanhempaan ja kansainvälisempään juhlaan kuin aavistammekaan.</p><p>*</p><p><strong>Kekri</strong> kuuluu suurten vuodenaika-juhlien joukkoon.&nbsp;</p><p>Aurinkovuodessa näitä on neljä, sen mukaan milloin auringonvalo on suurimmillaan (juhannus), niukimmillaan (joulu), milloin taas kevät voittaa talven eli kevätpäivän tasaus (pääsiäinen).</p><p><strong><em>Syksyn juhla on kekri</em></strong>. - Kekri on sadonkorjuujuhla, joka päättää satovuoden.&nbsp; Juhlassa jätetään hyvästit kesälle ja valolle, siinä kiitetään sadosta, nautitaan siitä ja siirrytään elävän ravinnon parista varastojen, laarien ja tiinujen pariin.&nbsp; Kekriin päättyy maamiehen työvuosi ja karja siirtyy sisäruokintaan.&nbsp; Vanhastaan Mikkelinä&nbsp; piti olla &rdquo;<em>perunat ja nauriit kuopassa ja ämmät uunilla</em>&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Historiallisesti</strong> kekrin juuret yltävät&nbsp; muinaiskelttiläiseen syysjuhlaan, jonka nimi <strong>Samhain </strong>juontuu sanoista &rdquo;<em><u>kesä&rdquo;; &rdquo;loppu</u></em>&rdquo;.</p><p><em>Suomessa kekriä on vietetty <strong>5000 vuotta</strong></em> &ndash; eli siitä lähtien kun maataloutta harjoittava pysyvä asutus alkoi levitä Lounais-Suomesta syvemmälle sisämaahan.</p><p><strong>Maantieteellisesti</strong> kekri-juhlaa on vietetty Atlantilta Kuolan niemimaalle, jossa se on tunnettu nimellä <em>Kewre</em>.&nbsp; Kun viime viikonvaihteessa olin <strong><em>Moskovassa</em></strong><em>, Punainen tori Kremlin muurilla</em> oli täynnään myyntikojuja upeine asetelmineen ja valtavine kurpitsarykelmineen.</p><p>Esikristillisen ajan maaseutukulttuurissa kekri oli <strong><em>koko Euroopassa vuoden suurin juhla</em></strong>.&nbsp;</p><p>Sen ajankohtaa ei määrännyt <em>keisari eikä kalenteri</em> <strong>vaan se, miten sadonkorjuu</strong> ja muut syystyöt kulloinkin saatiin päätökseen.</p><p>Samaa kekrin juurta ovat niin latinalaisten maiden kuolleiden päivä (<em>Dia de los Muertos</em>), irlantilaisten halloween (<em>All Hallow</em>s Eve) kuin kristillisen kalenterin vanha <em>Pyhäinmiesten päivä</em>.</p><p>*</p><p><strong><em>Kekri</em></strong><em> on yhtä aikaa monta asiaa.</em></p><p>Kirjailija, maaseutukulttuurin tuntija<strong> Juha Kuisma, - </strong><em>jolle Ikaalinenkin on tuttu paikka</em> - , määrittelee kekrin viisi ulottuvuutta:</p><p>&nbsp;</p><p><strong><em>Ensinnäkin</em></strong> <strong>Kekri on <u>uuden vuoden</u></strong><u> aatto</u>, jolloin pyritään erilaisin maagisin taioin turvaamaan tulevan vuoden sato ja menestys.&nbsp; Kekrinä juotiin runsaasti uuden sadon olutta, syötiin yltäkyllin liharuokia, erityisesti lammasta <em>maanhaltijan kunniaksi</em>, annettiin saunassa ruokaa esi-isille.&nbsp; .&nbsp; Kekrinä isäntäkin sai juoda olutta ja paljon, kunhan piti varansa ettei sammunut; silloin oli vaarana että luontokin olisi herpaantunut ja antanut heikon sadon.</p><p><strong><em>Toiseksi</em></strong> kekri on <strong>maatalouden <u>sadonkorjuujuhla</u></strong>, jolloin maan hedelmät on saatu varastoihin, karja navettaan&nbsp; ja talon väki kokoontuu yhteen.</p><p><strong><em>Kolmanneksi</em></strong> kekri on <em><u>renkien ja piikojen</u></em>,<strong> entisajan pätkätyöläisten juhla</strong>.&nbsp; Se tiesi palkollisille viikon mittaista <strong><em>lomaa</em></strong> (<em>runtuviikko, römppäviikko, kissaviikko</em>), jolloin he tekivät mitä lystäsivät, kulkivat kylillä ja pitivät hauskaa.&nbsp; Viikon aikana selkisi myös, jatkuiko pesti talossa vai tuliko lähtö muualle.&nbsp;</p><p><strong><em>Neljänneksi</em></strong> kekriin <strong>eli</strong> talonpoikaiseen vuoden vaihtumiseen liittyi välikausi eli niin sanottu <strong>jakoaika</strong>, jolla tasattiin aurinko- ja kuuvuoden välinen 12 vuorokauden ero.&nbsp; Jakoaika oli <em>pyhää aikaa uuden ja vanhan välissä</em>.&nbsp; Oikeilla toimilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen.</p><p><strong><em>Viidenneksi </em></strong>kekri <u>oli <strong>esi-isien juhla</strong>.</u>&nbsp; Heitä muistettiin jättämällä ruokaa saunaan, kuusen juurelle tai kuppikivelle.&nbsp; Sytytettiin valoja, joita olivat soihdut, päreet ja koverretun nauriin pohjalle sytytetyt &rdquo;kitupiikit&rdquo;.&nbsp; Ja kurpitsa on korvannut nauriin.</p><p>Ja vielä on kekrin <strong><em>kuudes ulottuvuus</em></strong>:</p><p>kekriaattoa seuraavana päivänä eli varsinaisena kekrinä kylän nuoriso lähti &rdquo;<strong>kekriä kiertämään</strong>&rdquo; ja näytti ilveensä.&nbsp; Jotkut pukeutuivat <em>kekripukei</em>ksi (naamari, turkki nurinpäin, keritsimet tai kauhat sarvina).&nbsp; Tyttäret pukeutuivat <em>kekrittäriksi</em>, lakanat kauhtanana.&nbsp;</p><p>Nämä porukat kiersivät talosta taloon juotavaa (olutta) pyytämässä.&nbsp;</p><p>&rdquo;<em>Tarjooko talo olutta vai kaadammeko uunin?</em>&rdquo;.&nbsp; -&nbsp; Se oli sen ajan &rdquo;<em>karkki vai kepponen</em>&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Riehakkaimmillaan juhlinta</strong> tietysti karkasi &rdquo;<em>lapasest</em>a&rdquo;.&nbsp; Kun kirkko sitten ison vihan jälkeen kielsi <em>rangaistuksen </em>uhalla moisen <em>pakanallisen</em> juhlinnan, saatettiin juhla-ateria syödä tuvan sijasta navetassa.</p><p>1800-luvulla kirkko kehitti kekristä kristillisen pyhäinpäivän.&nbsp; Nyt vietämme sitä kaikkien vainajien muistopäivänä.&nbsp; Sotien jälkeen tuli tavaksi viedä kynttilöitä haudoille.&nbsp; Kekriperinteessä yhtyy joulun ja uudenvuoden piirteitä.</p><p>*</p><p><strong>Ruotsalainen olkipukki</strong>-traditio, tunnetuimpana <em>Gävlen olkipukki</em>, liittyy sekin sadonkorjuuseen, uusiin <em>puhtaisiin olkiin</em>.</p><p><em>13-metriä korkea Gävlebocken</em> on pystytetty ensimmäisenä adventtina vuodesta 1966 lähtien. &nbsp;Tähän asti rakennetuista <strong>51:stä olkipukista</strong> harva on selvinnyt tolpillaan jouluun asti.&nbsp;</p><p>30 pukkia on poltettu, yksi rikottu, yksi varastettu ja yksi kaadettu maahan autolla.&nbsp; Kun pukki viime adventtina <em>taas poltettiin</em> kaupunginisät päättivät luopua leikistä.&nbsp; (<em>19.9.2017 paikallisen Osaran oppilaat veivät paikalle 4-metriä korkean mini-Gävlebocken</em>).</p><p>Suomessa toimitaan toisin: Kajaanissa on otettu tavaksi pystyttää kekripukki Kajaanin linnan raunioille Kajaanijokeen.&nbsp; Tänä vuonna juhlaa vietetään Suomi 100 &ndash;teemalla ja ohjelma huipentuu jälleen <strong>pukin polttamiseen</strong>.</p><p>Oljet, pukki ja tulet kuuluvat sekä kekriin että jouluun, - mutta riehat vain kekriin.&nbsp; Harmaasta kekripukista kehkeytyi nykyajan punainen joulupukki.&nbsp; Samoin olkipukit ja himmelit ovat osa kekriperinnettä, mutta löytäneet sijansa joulusta.&nbsp; Pukit ja himmelit ovat osa tiedostamatonta hedelmällisyyskulttia.</p><p>Kuten huomataan <strong>kekrin juhlaperinteessä</strong> sekoittuu mielenkiintoisella tavalla vanhaa pakanallista, uudempaa kristillistä, ikiaikaista luonnon ja kohtalon lepyttelyä, sekä nykyaikaisia karnevalistisia kauhu- ja muoti-ilmiöitä.</p><p>*</p><p>&rdquo;<em>Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin</em>&rdquo;, sanottiin Valtimossa.</p><p>Kun kylässä pidettiin yhteinen juhla, pöydät notkuivat, ja pihamaalla roihusivat reippaat tulet.&nbsp; Kotiinlähdön hetkellä perhekunnat ottivat lyhtyihinsä tai soihtuihinsa tulen ja veivät koteihinsa, näin juhlamieli kulkeutui kaikkialle.</p><p>*</p><p>Täällä Ikaalisissa paikalliset järjestöt tekevät ansiokasta työtä kekri-kulttuurin hyväksi.&nbsp;</p><p>Tänään täällä kekri on yhteinen juhla; ohjelman, seurustelun ja runsaiden pöydänantimien parissa.&nbsp; Kaikkea pahaa karkoittavia <strong>tulia </strong>unohtamatta.</p><p>Sadonkorjuujuhlan runsaasta syömisestä ja juomisesta tulee sana &rdquo;<em>kekkerit</em>&rdquo;.&nbsp;</p><p><em>Joten: Hyviä kekkereitä!</em></p><p>*</p><p><strong>Keskeinen lähde</strong>: kirjailija-lehtimies-tutkija <strong>Juha Kuisma </strong>eri artikkeleissaan ja haastatteluissaan. Kiitos!</p><p><u>TEXT: 696 sanaa.</u></p><p><a href="http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Bockumentaren-om-Gavlebocken-/"><u>http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Bockumentaren-om-Gavlebocken-/</u></a></p><p><a href="http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Lill-bocken-tog-plats-i-gardesgarden/"><u>http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Lill-bocken-tog-plats-i-gardesgarden/</u></a></p><p><a href="http://ubabushki.net/?p=5215"><u>http://ubabushki.net/?p=5215</u></a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kekri on sadonkorjuun ikiaikainen juhla, jolla on antinsa nykyihmisillekin

Kekrijuhla, Oma Tupa 13.10.2017 (puhe V.H.)

*

Kun tänä iltana vietämme perinteistä suomalaista Kekriä täällä Omalla Tuvalla, tulemme samalla osallistuneeksi vanhempaan ja kansainvälisempään juhlaan kuin aavistammekaan.

*

Kekri kuuluu suurten vuodenaika-juhlien joukkoon. 

Aurinkovuodessa näitä on neljä, sen mukaan milloin auringonvalo on suurimmillaan (juhannus), niukimmillaan (joulu), milloin taas kevät voittaa talven eli kevätpäivän tasaus (pääsiäinen).

Syksyn juhla on kekri. - Kekri on sadonkorjuujuhla, joka päättää satovuoden.  Juhlassa jätetään hyvästit kesälle ja valolle, siinä kiitetään sadosta, nautitaan siitä ja siirrytään elävän ravinnon parista varastojen, laarien ja tiinujen pariin.  Kekriin päättyy maamiehen työvuosi ja karja siirtyy sisäruokintaan.  Vanhastaan Mikkelinä  piti olla ”perunat ja nauriit kuopassa ja ämmät uunilla”.

*

Historiallisesti kekrin juuret yltävät  muinaiskelttiläiseen syysjuhlaan, jonka nimi Samhain juontuu sanoista ”kesä”; ”loppu”.

Suomessa kekriä on vietetty 5000 vuotta – eli siitä lähtien kun maataloutta harjoittava pysyvä asutus alkoi levitä Lounais-Suomesta syvemmälle sisämaahan.

Maantieteellisesti kekri-juhlaa on vietetty Atlantilta Kuolan niemimaalle, jossa se on tunnettu nimellä Kewre.  Kun viime viikonvaihteessa olin Moskovassa, Punainen tori Kremlin muurilla oli täynnään myyntikojuja upeine asetelmineen ja valtavine kurpitsarykelmineen.

Esikristillisen ajan maaseutukulttuurissa kekri oli koko Euroopassa vuoden suurin juhla

Sen ajankohtaa ei määrännyt keisari eikä kalenteri vaan se, miten sadonkorjuu ja muut syystyöt kulloinkin saatiin päätökseen.

Samaa kekrin juurta ovat niin latinalaisten maiden kuolleiden päivä (Dia de los Muertos), irlantilaisten halloween (All Hallows Eve) kuin kristillisen kalenterin vanha Pyhäinmiesten päivä.

*

Kekri on yhtä aikaa monta asiaa.

Kirjailija, maaseutukulttuurin tuntija Juha Kuisma, - jolle Ikaalinenkin on tuttu paikka - , määrittelee kekrin viisi ulottuvuutta:

 

Ensinnäkin Kekri on uuden vuoden aatto, jolloin pyritään erilaisin maagisin taioin turvaamaan tulevan vuoden sato ja menestys.  Kekrinä juotiin runsaasti uuden sadon olutta, syötiin yltäkyllin liharuokia, erityisesti lammasta maanhaltijan kunniaksi, annettiin saunassa ruokaa esi-isille.  .  Kekrinä isäntäkin sai juoda olutta ja paljon, kunhan piti varansa ettei sammunut; silloin oli vaarana että luontokin olisi herpaantunut ja antanut heikon sadon.

Toiseksi kekri on maatalouden sadonkorjuujuhla, jolloin maan hedelmät on saatu varastoihin, karja navettaan  ja talon väki kokoontuu yhteen.

Kolmanneksi kekri on renkien ja piikojen, entisajan pätkätyöläisten juhla.  Se tiesi palkollisille viikon mittaista lomaa (runtuviikko, römppäviikko, kissaviikko), jolloin he tekivät mitä lystäsivät, kulkivat kylillä ja pitivät hauskaa.  Viikon aikana selkisi myös, jatkuiko pesti talossa vai tuliko lähtö muualle. 

Neljänneksi kekriin eli talonpoikaiseen vuoden vaihtumiseen liittyi välikausi eli niin sanottu jakoaika, jolla tasattiin aurinko- ja kuuvuoden välinen 12 vuorokauden ero.  Jakoaika oli pyhää aikaa uuden ja vanhan välissä.  Oikeilla toimilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen.

Viidenneksi kekri oli esi-isien juhla.  Heitä muistettiin jättämällä ruokaa saunaan, kuusen juurelle tai kuppikivelle.  Sytytettiin valoja, joita olivat soihdut, päreet ja koverretun nauriin pohjalle sytytetyt ”kitupiikit”.  Ja kurpitsa on korvannut nauriin.

Ja vielä on kekrin kuudes ulottuvuus:

kekriaattoa seuraavana päivänä eli varsinaisena kekrinä kylän nuoriso lähti ”kekriä kiertämään” ja näytti ilveensä.  Jotkut pukeutuivat kekripukeiksi (naamari, turkki nurinpäin, keritsimet tai kauhat sarvina).  Tyttäret pukeutuivat kekrittäriksi, lakanat kauhtanana. 

Nämä porukat kiersivät talosta taloon juotavaa (olutta) pyytämässä. 

Tarjooko talo olutta vai kaadammeko uunin?”.  -  Se oli sen ajan ”karkki vai kepponen”.

*

Riehakkaimmillaan juhlinta tietysti karkasi ”lapasesta”.  Kun kirkko sitten ison vihan jälkeen kielsi rangaistuksen uhalla moisen pakanallisen juhlinnan, saatettiin juhla-ateria syödä tuvan sijasta navetassa.

1800-luvulla kirkko kehitti kekristä kristillisen pyhäinpäivän.  Nyt vietämme sitä kaikkien vainajien muistopäivänä.  Sotien jälkeen tuli tavaksi viedä kynttilöitä haudoille.  Kekriperinteessä yhtyy joulun ja uudenvuoden piirteitä.

*

Ruotsalainen olkipukki-traditio, tunnetuimpana Gävlen olkipukki, liittyy sekin sadonkorjuuseen, uusiin puhtaisiin olkiin.

13-metriä korkea Gävlebocken on pystytetty ensimmäisenä adventtina vuodesta 1966 lähtien.  Tähän asti rakennetuista 51:stä olkipukista harva on selvinnyt tolpillaan jouluun asti. 

30 pukkia on poltettu, yksi rikottu, yksi varastettu ja yksi kaadettu maahan autolla.  Kun pukki viime adventtina taas poltettiin kaupunginisät päättivät luopua leikistä.  (19.9.2017 paikallisen Osaran oppilaat veivät paikalle 4-metriä korkean mini-Gävlebocken).

Suomessa toimitaan toisin: Kajaanissa on otettu tavaksi pystyttää kekripukki Kajaanin linnan raunioille Kajaanijokeen.  Tänä vuonna juhlaa vietetään Suomi 100 –teemalla ja ohjelma huipentuu jälleen pukin polttamiseen.

Oljet, pukki ja tulet kuuluvat sekä kekriin että jouluun, - mutta riehat vain kekriin.  Harmaasta kekripukista kehkeytyi nykyajan punainen joulupukki.  Samoin olkipukit ja himmelit ovat osa kekriperinnettä, mutta löytäneet sijansa joulusta.  Pukit ja himmelit ovat osa tiedostamatonta hedelmällisyyskulttia.

Kuten huomataan kekrin juhlaperinteessä sekoittuu mielenkiintoisella tavalla vanhaa pakanallista, uudempaa kristillistä, ikiaikaista luonnon ja kohtalon lepyttelyä, sekä nykyaikaisia karnevalistisia kauhu- ja muoti-ilmiöitä.

*

Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin”, sanottiin Valtimossa.

Kun kylässä pidettiin yhteinen juhla, pöydät notkuivat, ja pihamaalla roihusivat reippaat tulet.  Kotiinlähdön hetkellä perhekunnat ottivat lyhtyihinsä tai soihtuihinsa tulen ja veivät koteihinsa, näin juhlamieli kulkeutui kaikkialle.

*

Täällä Ikaalisissa paikalliset järjestöt tekevät ansiokasta työtä kekri-kulttuurin hyväksi. 

Tänään täällä kekri on yhteinen juhla; ohjelman, seurustelun ja runsaiden pöydänantimien parissa.  Kaikkea pahaa karkoittavia tulia unohtamatta.

Sadonkorjuujuhlan runsaasta syömisestä ja juomisesta tulee sana ”kekkerit”. 

Joten: Hyviä kekkereitä!

*

Keskeinen lähde: kirjailija-lehtimies-tutkija Juha Kuisma eri artikkeleissaan ja haastatteluissaan. Kiitos!

TEXT: 696 sanaa.

http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Bockumentaren-om-Gavlebocken-/

http://www.gavle.se/Kommun--politik/Press-och-informationsmaterial/Gavleberattelser/Gavleberattelser/Lill-bocken-tog-plats-i-gardesgarden/

http://ubabushki.net/?p=5215

 

]]>
4 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245497-kekri-on-sadonkorjuun-ikiaikainen-juhla-jolla-on-antinsa-nykyihmisillekin#comments Halloween Kansanperinne Kekri Sadonkorjuunjuhla Suomi 100 vuotta Sat, 04 Nov 2017 04:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245497-kekri-on-sadonkorjuun-ikiaikainen-juhla-jolla-on-antinsa-nykyihmisillekin
Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion? http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245444-mitka-kansat-ja-kansanryhmat-ansaitsevat-oman-valtion <p><strong><em>Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion?&nbsp; </em></strong></p><p><em>Vainko ne, jotka onnistuvat ehkä sattumankin kautta sellaisen anastamaan tai taistelemaan? Pohdintaa valtiosta.</em></p><p>*</p><p><em>&rdquo;Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.&nbsp; Jos tshekit ovat liian erilaisia slovakeista, montenegrolaiset serbeistä, skotit englantilaisista ja katalaanit espanjalaisista voidakseen elää rinnakkain samoissa valtioissa, voidaanko luottaa siihen, että miljooniin kasvavat uudet vähemmistöt kaukaisemmista kulttuureista sulautuvat sujuvasti eurooppalaisten alkuperäiskansojen joukkoon?</em></p><p><em>Ajatusleikki on toistaiseksi teoreettinen.&nbsp; Silti kysymys siitä, milloin valtioiden pilkkoutuminen on väistämätöntä, herää yhä uudelleen. &nbsp;Selvää on, että nykyiset rajat eivät ole välttämättä lopullisia.&nbsp; Kiveen piirrettyjä karttoja ei ole</em>&rdquo;.</p><p>Näin mielenkiintoisia pohtii tutkija <strong>Iivi Masso</strong> tuoreimmassa <strong><em>Suomen sotilas</em></strong> &ndash;lehdessä (&rdquo;Yhdessä vai erikseen?&rdquo;, 5/2017, ilmestynyt 1.11.2017).&nbsp; <a href="http://www.suomensotilas.fi/">http://www.suomensotilas.fi/</a></p><p>*</p><p>Ajatuksia herättävistä artikkeleistaan tunnettu Iivi Masso viittaa tuoreimman tekstinsä aluksi Euroopan viimeisimpiin itsenäistymistapauksiin:</p><p><em>&rdquo;Baltian maiden vapautumisesta neuvostomiehityksen alta on kulunut reilu neljännesvuosisata.&nbsp; Tshekki erosi Slovakiasta vuonna 1993.&nbsp; Jugoslavian kivuliaampi hajoamisprosessi päättyi vasta Kosovon itsenäisyysjulistukseen vuonna 2008.&nbsp; Siitä ei ole pitkä aika, mutta sen jälkeen on jo ehtinyt syntyä mielikuva, että valtioiden rajat olisivat nyt lopullisia.&nbsp; Ellei maailmassa, niin ainakin Euroopassa</em>.&rdquo;</p><p>*</p><p>Me varttuneemmat poliittiset ihmiset muistamme, miten <strong>Urho Kekkosen</strong> suuren hankkeen, Euroopan Turvallisuus ja yhteistyökonferenssin (ETYK) tavoite, vuonna 1975, oli &ndash; sanotaan mitä sanotaan &ndash; turvata <em>status quo</em>, tuolloinen maailmanjärjestys Euroopassa.&nbsp; Myöhemmin, kun mannerlaatat lähtivät liikkeelle, suomalaisten oli hieman pulmallista valita asenne jolla tuota kehitystä seurata.&nbsp;</p><p>Nyt, kun <strong>Suomen valtiollisen itsenäisyyden</strong> julistamisesta, jos kohta ei sen varsinaisesta saavuttamisesta, pian tulee kuluneeksi 100 vuotta, mielellään näemme, että se, mihin &rdquo;me suomalaiset&rdquo; tuolloin pyrimme, oli aivan oikein ja oikeutettu hanke.&nbsp;</p><p>Sävähdämme loukkaantuneina, kun kuulemme, että entisessä tsaarinmaassa voidaan ajatella, että Suomen irtautuminen Venäjän helmoista oli paitsi väärin, suorastaan rikollinen toimenpide, - jossa kaiketi rikoskumppaneina olivat niin Suomen porvarit kuin työläisetkin, sekä Venäjällä 7.11.1917 vallan anastanut <strong>Lenin</strong> Bolshevikkipuolueineen.&nbsp; Olipa siinä aika monenkirjavat rikoskumppanien kopla!</p><p>*</p><p>Iivi Masso kysyy perustavia asioita kun hän kirjoittaa:</p><p><em>&rdquo;Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion?&nbsp; Milloin valtioiden rajat ovat pyhiä, milloin eivät ole?&nbsp; Milloin kansojen, kansanosien ja vähemmistöjen itsenäistymis- tai irtautumispyrkimyksiä on syytä tukea ja milloin ei?&rdquo;</em></p><p>Kysymys on varmasti keskeisellä tavalla näkökulmasta.&nbsp; Kuka kysymyksen esittää, ja minkälaisia intressejä hänellä tuossa tilanteessa kulloinkin on?&nbsp;</p><p>Masso toteaa, että kansainvälinen laki erottaa tässä kolme ilmiötä:</p><p>Ensinnäkin on <em>itsenäistyminen</em> sinänsä.&nbsp; Toisaalta on rajoitetumpi itsenäisyys: <em>itsehallinto (self-government)</em>.&nbsp; Ja kolmanneksi <em>irtautuminen j</em>ostakin valtiorakenteesta (<em>secessio</em>n).</p><p>Itsenäistyminen tarkoittaa vapautumista vieraan vallan alta, kuten Suomen tapauksessa 1917.&nbsp; Samoin Baltiassa, jossa &rdquo;vapautuminen epädemokraattisen valtiohirviön miehityksestä oli kansainvälisen oikeuden sekä yleisen oikeustajun kannalta melko yksiselitteistä&rdquo;, Masso toteaa.</p><p>Nyt tapetilla oleva Katalonia ei kuitenkaan ole valloitettu maa, vaan Espanjan valtiosta irtautumaan pyrkivä autonominen maakunta.</p><p>Sama koskee oikeudellisesti Kurdistaniaa, vaikka kurdit ovatkin huomattavasti isompi kansa, joka vain &rdquo;unohtui&rdquo;, kun I maailmansodan voittajat piirsivät viivottimillaan uusia valtioita Osmannien imperiumin raunioille satakunta vuotta sitten.&nbsp;</p><p>Voidaan myös kysyä, onko kansainvälisellä yhteisöllä moraalisia velvoitteita erityisen kaltoin kohdeltuja kohtaan.</p><p>*</p><p>EU</p><p><em>&rdquo;Tiivistyvän Euroopan Unionin kannattajat väittävät, että kansallisvaltioiden lyhyt historia on ohi</em>&rdquo;, Masso sanoo.&nbsp; Monet julistivat jo&nbsp; 1990-luvulla, että &rdquo;<em>nyt liikutaan kohti isompia yksiköitä, eikä kansallinen identiteetti ole enää etninen&rdquo;.</em></p><p>Nykyinen kansallisvaltioiden Eurooppa syntyi kuin saman perheen lapset Suomen tavoin noin 100 vuotta sitten, maailmansodan ravistelemaan vanhaan maanosaan.&nbsp; Suuri osa eurooppalaisista valtioista on kolmen ison imperiumin, Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin, perillisiä.</p><p>Kansallisvaltioiden merkitystä, rajoja ja identiteettiä on ravisteltu tai suorastaan pyritty murskaamaan kylmän sodan kylmimpien vuosien jälkeen, ja etenkin nykyisin yhä jatkuvan globalisaation aikana.&nbsp; Samaan maaliin on pyrkinyt myöskin EU, johon kaikki sen jäsenet ovat ainakin näennäisesti vapaaehtoisesti liittyneet.</p><p>Mutta kun sanotaan noin, unohdetaan ne käydyissä kansanäänestyksissä toiseksi jääneet äänestäjät, joiden lukumäärä on useinkin ollut melko pienellä marginaalilla pienempi kuin vallitsevaksi muodostunut liittymispäätös.</p><p>Suoraan voi sanoa, että ainakin kolmannes kansanäänestyksen kautta Euroopan Unioniin liittyneiden valtioiden kansalaisista on vastustanut Unionia.&nbsp; Viimeisten 10 vuoden kuohunta on osoittanut, että voimasuhteiden (EU:n puolesta tai vastaan) ratkaiseva heilahdus ei ole mahdoton, jossain tapauksissa se on suorastaan &rdquo;pienestä kiinni&rdquo;.&nbsp; Eli se siitä yksiselitteisestä &rdquo;unionismista&rdquo;.</p><p>Mutta kuten EU:n kiivaimmatkin puoltajat ovat kauhukseen joutuneet havaitsemaan, että vaikka kansallisvaltioiden primääri merkitys ihmisille on markkinoiden avautumisen ja yleisen kansainvälistymisen oloissa liudentunut, ei valtio ole menettänyt merkitystään.&nbsp; Eikä kansainvälisyys ole pystynyt pesemään ihmisiä pois lähtökohtaisista etnisistä sidoksistaan.&nbsp;</p><p>Niinpä 2000-luvun alun suurimpia valtio-opillisia opetuksia onkin se, että etninen identiteetti on osoittautunut valtion rajoja vahvemmaksi.</p><p>Jos tänään vapaalla pöydällä vedettäisiin valtioiden rajoja, syntyvät uudet valtioiden rajat tulisivat monissa kohdissa kulkemaan toisaalla kuin missä ne nyt kulkevat.</p><p>*</p><p><strong>Nykyisin emme pysty kuvittelemaan</strong>, mitä voimia ja pyrkimyksiä voikaan sisältyä nykyiseen vapaiden ovien politiikkaan.&nbsp; Vaikka Masso ei viekään &rdquo;nykyajan monikulttuurisuusaatteen&rdquo; avaamia näkymiä konkretiaan, on helppo jatkaa nykyisten <strong>Katalonian, Kurdistanin</strong> ym. tapausten versiointia tulevaisuuden Euroopassa.</p><p>Miten Ruotsi &ndash; tai Ranska, mahtaisi toimia tilanteessa, jossa maahan tulleiden islamilaisten pyrkimys omaan enklaaviin, etnis-uskonnolliseen valtioon valtiossa, vahvistuisi ja johtaisi sitten loogisesti sen itsenäistämiseen.&nbsp; Tai ainakin taistelevan itsenäisyysliikkeen nousuun.&nbsp;</p><p><em>Dynaamiset, isolationistiset voimat eivät katso, montako miljoonaa heitä on, eivät ainakaan silloin kuin lähimmät kumppanuusryhmät eivät löydy &rdquo;isäntävaltion&rdquo; piiristä, vaan jostain etäämpää</em>.&nbsp;</p><p>Sitä kutsutaan verkottumiseksi.</p><p>Miten Iivi Masso totesikaan:</p><p><em>&rdquo;Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.&rdquo;</em></p><p><em>Niinpä, tai voisiko asian sanoa toisin: </em></p><p><em>&rdquo;Nykyajan monikulttuurisuusaatteet ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös kansallisten itsenäisyyspyrkimysten kanssa&rdquo;.</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion? 

Vainko ne, jotka onnistuvat ehkä sattumankin kautta sellaisen anastamaan tai taistelemaan? Pohdintaa valtiosta.

*

”Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.  Jos tshekit ovat liian erilaisia slovakeista, montenegrolaiset serbeistä, skotit englantilaisista ja katalaanit espanjalaisista voidakseen elää rinnakkain samoissa valtioissa, voidaanko luottaa siihen, että miljooniin kasvavat uudet vähemmistöt kaukaisemmista kulttuureista sulautuvat sujuvasti eurooppalaisten alkuperäiskansojen joukkoon?

Ajatusleikki on toistaiseksi teoreettinen.  Silti kysymys siitä, milloin valtioiden pilkkoutuminen on väistämätöntä, herää yhä uudelleen.  Selvää on, että nykyiset rajat eivät ole välttämättä lopullisia.  Kiveen piirrettyjä karttoja ei ole”.

Näin mielenkiintoisia pohtii tutkija Iivi Masso tuoreimmassa Suomen sotilas –lehdessä (”Yhdessä vai erikseen?”, 5/2017, ilmestynyt 1.11.2017).  http://www.suomensotilas.fi/

*

Ajatuksia herättävistä artikkeleistaan tunnettu Iivi Masso viittaa tuoreimman tekstinsä aluksi Euroopan viimeisimpiin itsenäistymistapauksiin:

”Baltian maiden vapautumisesta neuvostomiehityksen alta on kulunut reilu neljännesvuosisata.  Tshekki erosi Slovakiasta vuonna 1993.  Jugoslavian kivuliaampi hajoamisprosessi päättyi vasta Kosovon itsenäisyysjulistukseen vuonna 2008.  Siitä ei ole pitkä aika, mutta sen jälkeen on jo ehtinyt syntyä mielikuva, että valtioiden rajat olisivat nyt lopullisia.  Ellei maailmassa, niin ainakin Euroopassa.”

*

Me varttuneemmat poliittiset ihmiset muistamme, miten Urho Kekkosen suuren hankkeen, Euroopan Turvallisuus ja yhteistyökonferenssin (ETYK) tavoite, vuonna 1975, oli – sanotaan mitä sanotaan – turvata status quo, tuolloinen maailmanjärjestys Euroopassa.  Myöhemmin, kun mannerlaatat lähtivät liikkeelle, suomalaisten oli hieman pulmallista valita asenne jolla tuota kehitystä seurata. 

Nyt, kun Suomen valtiollisen itsenäisyyden julistamisesta, jos kohta ei sen varsinaisesta saavuttamisesta, pian tulee kuluneeksi 100 vuotta, mielellään näemme, että se, mihin ”me suomalaiset” tuolloin pyrimme, oli aivan oikein ja oikeutettu hanke. 

Sävähdämme loukkaantuneina, kun kuulemme, että entisessä tsaarinmaassa voidaan ajatella, että Suomen irtautuminen Venäjän helmoista oli paitsi väärin, suorastaan rikollinen toimenpide, - jossa kaiketi rikoskumppaneina olivat niin Suomen porvarit kuin työläisetkin, sekä Venäjällä 7.11.1917 vallan anastanut Lenin Bolshevikkipuolueineen.  Olipa siinä aika monenkirjavat rikoskumppanien kopla!

*

Iivi Masso kysyy perustavia asioita kun hän kirjoittaa:

”Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion?  Milloin valtioiden rajat ovat pyhiä, milloin eivät ole?  Milloin kansojen, kansanosien ja vähemmistöjen itsenäistymis- tai irtautumispyrkimyksiä on syytä tukea ja milloin ei?”

Kysymys on varmasti keskeisellä tavalla näkökulmasta.  Kuka kysymyksen esittää, ja minkälaisia intressejä hänellä tuossa tilanteessa kulloinkin on? 

Masso toteaa, että kansainvälinen laki erottaa tässä kolme ilmiötä:

Ensinnäkin on itsenäistyminen sinänsä.  Toisaalta on rajoitetumpi itsenäisyys: itsehallinto (self-government).  Ja kolmanneksi irtautuminen jostakin valtiorakenteesta (secession).

Itsenäistyminen tarkoittaa vapautumista vieraan vallan alta, kuten Suomen tapauksessa 1917.  Samoin Baltiassa, jossa ”vapautuminen epädemokraattisen valtiohirviön miehityksestä oli kansainvälisen oikeuden sekä yleisen oikeustajun kannalta melko yksiselitteistä”, Masso toteaa.

Nyt tapetilla oleva Katalonia ei kuitenkaan ole valloitettu maa, vaan Espanjan valtiosta irtautumaan pyrkivä autonominen maakunta.

Sama koskee oikeudellisesti Kurdistaniaa, vaikka kurdit ovatkin huomattavasti isompi kansa, joka vain ”unohtui”, kun I maailmansodan voittajat piirsivät viivottimillaan uusia valtioita Osmannien imperiumin raunioille satakunta vuotta sitten. 

Voidaan myös kysyä, onko kansainvälisellä yhteisöllä moraalisia velvoitteita erityisen kaltoin kohdeltuja kohtaan.

*

EU

”Tiivistyvän Euroopan Unionin kannattajat väittävät, että kansallisvaltioiden lyhyt historia on ohi”, Masso sanoo.  Monet julistivat jo  1990-luvulla, että ”nyt liikutaan kohti isompia yksiköitä, eikä kansallinen identiteetti ole enää etninen”.

Nykyinen kansallisvaltioiden Eurooppa syntyi kuin saman perheen lapset Suomen tavoin noin 100 vuotta sitten, maailmansodan ravistelemaan vanhaan maanosaan.  Suuri osa eurooppalaisista valtioista on kolmen ison imperiumin, Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin, perillisiä.

Kansallisvaltioiden merkitystä, rajoja ja identiteettiä on ravisteltu tai suorastaan pyritty murskaamaan kylmän sodan kylmimpien vuosien jälkeen, ja etenkin nykyisin yhä jatkuvan globalisaation aikana.  Samaan maaliin on pyrkinyt myöskin EU, johon kaikki sen jäsenet ovat ainakin näennäisesti vapaaehtoisesti liittyneet.

Mutta kun sanotaan noin, unohdetaan ne käydyissä kansanäänestyksissä toiseksi jääneet äänestäjät, joiden lukumäärä on useinkin ollut melko pienellä marginaalilla pienempi kuin vallitsevaksi muodostunut liittymispäätös.

Suoraan voi sanoa, että ainakin kolmannes kansanäänestyksen kautta Euroopan Unioniin liittyneiden valtioiden kansalaisista on vastustanut Unionia.  Viimeisten 10 vuoden kuohunta on osoittanut, että voimasuhteiden (EU:n puolesta tai vastaan) ratkaiseva heilahdus ei ole mahdoton, jossain tapauksissa se on suorastaan ”pienestä kiinni”.  Eli se siitä yksiselitteisestä ”unionismista”.

Mutta kuten EU:n kiivaimmatkin puoltajat ovat kauhukseen joutuneet havaitsemaan, että vaikka kansallisvaltioiden primääri merkitys ihmisille on markkinoiden avautumisen ja yleisen kansainvälistymisen oloissa liudentunut, ei valtio ole menettänyt merkitystään.  Eikä kansainvälisyys ole pystynyt pesemään ihmisiä pois lähtökohtaisista etnisistä sidoksistaan. 

Niinpä 2000-luvun alun suurimpia valtio-opillisia opetuksia onkin se, että etninen identiteetti on osoittautunut valtion rajoja vahvemmaksi.

Jos tänään vapaalla pöydällä vedettäisiin valtioiden rajoja, syntyvät uudet valtioiden rajat tulisivat monissa kohdissa kulkemaan toisaalla kuin missä ne nyt kulkevat.

*

Nykyisin emme pysty kuvittelemaan, mitä voimia ja pyrkimyksiä voikaan sisältyä nykyiseen vapaiden ovien politiikkaan.  Vaikka Masso ei viekään ”nykyajan monikulttuurisuusaatteen” avaamia näkymiä konkretiaan, on helppo jatkaa nykyisten Katalonian, Kurdistanin ym. tapausten versiointia tulevaisuuden Euroopassa.

Miten Ruotsi – tai Ranska, mahtaisi toimia tilanteessa, jossa maahan tulleiden islamilaisten pyrkimys omaan enklaaviin, etnis-uskonnolliseen valtioon valtiossa, vahvistuisi ja johtaisi sitten loogisesti sen itsenäistämiseen.  Tai ainakin taistelevan itsenäisyysliikkeen nousuun. 

Dynaamiset, isolationistiset voimat eivät katso, montako miljoonaa heitä on, eivät ainakaan silloin kuin lähimmät kumppanuusryhmät eivät löydy ”isäntävaltion” piiristä, vaan jostain etäämpää

Sitä kutsutaan verkottumiseksi.

Miten Iivi Masso totesikaan:

”Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.”

Niinpä, tai voisiko asian sanoa toisin:

”Nykyajan monikulttuurisuusaatteet ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös kansallisten itsenäisyyspyrkimysten kanssa”.

*

]]>
7 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245444-mitka-kansat-ja-kansanryhmat-ansaitsevat-oman-valtion#comments Iivi Masso Itsenäisyys Monikulttuurisuus Suomen sotilas Suomi 100 vuotta Fri, 03 Nov 2017 04:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245444-mitka-kansat-ja-kansanryhmat-ansaitsevat-oman-valtion
Summa 1940 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245055-summa-1940 <p><em><strong>Summa, Summa, Summa..</strong></em></p><p>*</p><p>Johdanto</p><p>Katso dokumentti:&nbsp; <a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/jqqKTwjus78?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/jqqKTwjus78?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed><u>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/jqqKTwjus78?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/jqqKTwjus78?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></u></a></p><p>Onko milloinkaan Suomea kohtaan tunnettu näin spontaania ja laajaa myötämieltä?</p><p>Sympathy For Finland (1939) kuvattu: 18.12.1939 London</p><p><a href="https://www.youtube.com/channel/UCGp4u0WHLsK8OAxnvwiTyhA"><u>British Pathé</u></a> &nbsp;Kesto: 2:46 min.</p><p>*</p><p><strong>Vihollinen iskee</strong></p><p>Oli helmikuun 1. päivän aamu, kun venäläisten tykit jyrähtivät samanaikaisesti koko Summan lohkolla.&nbsp; Seuraavalla hetkellä kranaattikuuro iski etulinjaan.</p><p>Se oli pelinavaus myllerrykselle, jolle ei tuntunut loppua tulevan.</p><p>Tykkien rumputulen jylinä ja kranaattien repivä räiske oli kaikessa valtavuudessaan sellaista, että sille ei löytyne vertaista talvisodan rintamilta.</p><p>Summan suurtaistelu oli alkanut.&nbsp; Kukaan kuolevainen ei voinut sanoa, kauanko kamppailu kestäisi.</p><p>Turha oli yrittää eritellä tykkien lähtölaukauksia tai kranaattien räjähdyksiä.&nbsp;</p><p>Ne sulautuivat yhtenäiseksi pauhinaksi, joka riehui koko rintamanosan alueella.&nbsp; Tuota infernoa täydensivät lukemattomat pommitus- ja hävittäjälaivueet, joita keskeytymättä risteili rintaman ja sen takamaaston yllä.&nbsp; Kaiken tuon joukosta erottuivat vain järeimpien ilmapommien räjähdykset.</p><p>Maapatsaita ja jopa tukkipuiden runkoja kieppui ilmassa</p><p>pudotakseen jälleen rytisten maankamaralle.</p><p>Kranaatti- ja pommikuoppia,</p><p>syviä ja matalia,</p><p>laajoja ja suppeampia syntyi vieriviereen</p><p>ja</p><p>päällekkäin.</p><p>Korsut saivat osumia ja osa niistä tuhoutui.</p><p>Viikatemies liikkui kaikkialla kaataen tai haavoittaen jokaisen, joka hänen tielleen sattui &ndash;</p><p>arvoon ja asemaan katsomatta.</p><p>Maa keinui ja vavahteli.</p><p>Komppaniamme erään joukkueen varajohtaja kuoli silmänrapäyksessä tuupertuen taisteluhaudan pohjalle.</p><p>Hänessä ei ollut ainoatakaan luodin tai sirpaleen jälkeä, vain veristä vaahtoa pursusi suun ja sieraimien kautta.</p><p>Hän kuoli ilmanpaineesta, jonka aiheutti muutaman metrin päähän haudan etuvalliin osuneen raskaan kranaatin räjähdys.</p><p>Taistelu jatkui vuorokaudesta vuorokauteen keskeytymättä.</p><p>Van lentolaivueet kaikkosivat taivaalta pimeän ajaksi palatakseen taas aamun sarastaessa.</p><p>Tihenevän ruudin- ja räjähdysaineen katku kirveli silmiä ja hengitystä.</p><p><strong>Lähde:</strong></p><p><strong>Kansa Taisteli, n:o 2/1981</strong>, <em>16.2.1981. Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.</em></p><p>*</p><p><strong>Mies ja Bunkkeri</strong></p><p><strong><a href="https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156379610288484&amp;set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&amp;type=3&amp;theater"><strong><u>https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156379610288484&amp;set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&amp;type=3&amp;theater</u></strong></a> </strong></p><p><strong>Reservin vänrikki Aapo Paitulan raportit Summan bunkkereista Sk5 ja Sk6.</strong></p><p><strong>Liite 18;</strong></p><p>I/JR 7:n taistelupäiväkirja.</p><p>Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja, (<strong>A.Paitula</strong>, <em>kuten myös alempana</em>)</p><p>Paikka: Linnake n:o 5 (bunkkeri numero 5)</p><p>1. helmikuuta 1940 kello 12.35</p><p>Saapunut/vastaanotettu pataljoonan komentopaikalle klo 13.45</p><p>I Pataljoonan Komentajalle;</p><p>Linnake n:o 6:n katossa murtumia, miehistöosa mahdollisesti käyttökelvoton.</p><p>N:o 6:n tärkein pesäke ja n:o 5 ovat miehitetyt I kivääri Mikkolan yhdyshaudasssa.</p><p>Toistaiseksi 1 lievästi haavoittunut.</p><p>Vihollisen jalkaväkeä ei näkyvissä.</p><p><strong>A. Paitula</strong></p><p>(Vänrikki Nummisen ilmoitus Mikkolasta:</p><p>Klo 12.55 Vih. osastoja Tuomolan ja Mikkolan etumaastossa.</p><p>Linnake(tta) 1.-2. kohti Latokukkulan kautta etenee noin 2 komppaniaa + 3 hyökkäysvaunua.)</p><p>*</p><p><strong>Liite 24b</strong></p><p>Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja (Paitula)</p><p>Mistä: Linnake n:o 6, helmikuun 1. pnä 1940, klo 20.20.</p><p>I Pataljoonan komentajalle;</p><p>Linnakkeet 3., 5. ja 6. kunnossa.</p><p>N:o 6:n miehistökorsun katossa repeämiä.&nbsp; Miehitys paikoillaan: Samoin Perttulassa.</p><p>Tappioita 2 lievästi haavoittunutta I/1.KKK:ssa.</p><p>Perttulassa ei tappioita.</p><p><strong>A.Paitula</strong></p><p><em>res.vänr.</em></p><p>*</p><p><strong>Puolustajilta puuttui ammuksia</strong></p><p>Heti sen jälkeen kun aamun myllerrys saavutti huippunsa, lähtivät venäläiset jalkaväkiaallot ja panssarivaunut hyökkäämään.&nbsp; Vaikka hyökkäykset kerta kerran jälkeen lyötiin takaisin, hyökkäsi vihollinen yhä uudelleen &ndash; aamusta iltaan ja päivästä päivään.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Veriset vastaiskut</strong></p><p>Usein onnistui panssareiden ja niitä seuraavan jalkaväen tunkeutua asemiimme ja vallata jokin tukikohta.&nbsp; &hellip;</p><p>Mutta menetetty maasto oli saatava viipymättä takaisin &ndash; muutoin se sijaintinsa johdosta olisi jatkuvana piikkinä puolustuksen rungossa.</p><p>Nyt oli lähireservien korkea aika toimia!</p><p>Alkoi vastaisku.</p><p>Ensin oli läpäistävä vihollistykistön ja heittimistön sulkutuli, sitten panssarien ja jalkaväen tuli, minkä jälkeen oli painuminen suoraan hurjaan rynnäkköön ja käsikranaatein, kasapanoksin, konepistoolein, kiväärein ja puukoin käytyyn säälimättömään lähitaisteluun.&nbsp; Tavallisimmin se päättyi tunkeutujan tuhoutumiseen.</p><p>Suraukset näyttäytyivät kiihtyvällä nopeudella: omien kaatuneiden ja haavoittuneiden armeija suureni pelottavasti ja samalla taistelevien armeija tietenkin kutistui.</p><p>Millaisia olivat lähireservimme?</p><p>Joukkueen tai komppanian suuruisia vajaita yksiköitä &ndash; ei aina niinkään paljon.</p><p>Vähän taempana oli joku kutistunut tynkäpataljoona, jonka taisteluvahvuus saattoi olla puolet alkuperäisestä &ndash; jos sitäkään.</p><p>Muistan erään jalkaväkikomppanian, joka vastaiskuun mennessään joutui ohittamaan komentopaikkamme.&nbsp; Sen päällikkö poikkesi luonamme.</p><p>Kysyimme, minkä verran hänellä vielä oli miehiä.</p><p>Väsyneen ja mietteliään näköisenä hän vastasi jotain tähän tapaan:</p><p>Noin neljännes &ndash; jos enää sitäkään&nbsp; Enempää ei komppaniassani enää ole&hellip;</p><p>Mitä mahtoi olla jäljellä sen vastaiskun jälkeen?</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Helmikuun 4. päivän iltana</strong> joutui Terttu-niminen tukikohta kovan taistelun jälkeen vihollisen käsiin.</p><p>Tuossa tukikohdassa oli yksi harvoista betonibunkkereista, nyt sekin pahoin tykkitulessa ruhjoutunut.</p><p>Vihollinen olisi kuitenkin voinut käyttää bunkkeria vaurioituneenakin hyväkseen, mikä tietenkin oli estettävä tavalla tai toisella.</p><p>Seuraavan aamun lähestyessä päivän sarastusta komppaniamme suoritti vastaiskun, valtasi Tertun takaisin</p><p>ja</p><p>tuhosi sinne tunkeutuneet kuokkavieraa.</p><p>Komppanialla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta pitää Terttua hallussaan, vaan sen täytyi vetäytyä noin parisataa metriä taaempana olevaan puolustusasemaan.</p><p>Poistuessaan miehemme räjäyttivät bunkkerin jäännöksetkin hajalle.</p><p>Taisteluhaudoissa ja pesäkkeissä ei ollut enää mitään hävittämistä.</p><p>Ne tuhoutuivat jo taistelun aikana.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Liite 42</strong></p><p>I KKK:n I Joukkueenjohtajalta</p><p>Linnakkeesta 5</p><p>4.2.1940 klo 16.20</p><p>I Pataljoonan Komentajalle:</p><p>Suorasuuntaustykki ampuu Korpelan kuusesta 100 m oikealle.</p><p><strong>A.Paitula</strong></p><p><em>res.vänr.</em></p><p>(Pataljoonan esikunnassa kosmoskynällä:</p><p>Ilmoitettu luutnantti Rädylle.)</p><p>(Korpelan kuusi on siinä, missä Koivikkokannas yhtyy Korpelan maastoon).</p><p>*</p><p><strong>Liite 44</strong></p><p>I KKK:n I joukkueenjohtajalta</p><p>Linnake n:o 6, 5.2.1940 kello 11.15</p><p>Saapunut (Patl. esik.) 5.2.1940 klo 11.45</p><p>I Pataljoonan komentajalle:</p><p>Vihollisen hyökkäysvaunut siirtyvät tykistökeskityksen aikana Vossista oikealle ja siitä metsään.</p><p>Vänrikki Heikkilä lievästi haavoittunut.</p><p>Muuten kaikki hyvin.</p><p><strong>A.Paitula</strong></p><p><em>res.vänr.</em></p><p>*</p><p><strong>Liite 49</strong></p><p>I KKK:n I Joukkueen johtajalta</p><p>Linnake n:o 6</p><p>6.2.1940 klo 14.30</p><p>Saapunut 6.2.1940 klo15.00</p><p>I Pataljoonan Komentajalle:</p><p>Vihollisen hyökkäysvaunuja 5 vaunua Vossissa ja 3 Peltolan edessä.</p><p>Ne tulevat Miina-koivikosta &ndash; kolmosen kautta &ndash; Peltolaan.</p><p><strong>A.Paitula.</strong></p><p>*</p><p><strong>Liite xx</strong></p><p>I KKK:n I Joukkueenjohtajalta&rsquo;</p><p>Paikka: Perttula, 6.2.1940 kello 15.20</p><p>Saapunut Pataljoonan esikuntaan 15.45</p><p>I.Pataljoonan Komentajalle:</p><p>Yksi Vihollisen hyökkäysvaunu tuhottu bunkkeri 3:n yhdyshautaan.&nbsp; Toista yritetään.</p><p>Tappiot toistaiseksi 1 haavoittunut ja minä lievästi haavoittuut.</p><p>Siirryn bunkkeri 6:een.</p><p>Tulen myöhemmin lääkärinhoitoon.&uml;</p><p><strong>A.Paitula</strong></p><p>*</p><p><strong>Res.vänr. Paitulan bunkkeri</strong></p><p>Tätä bunkkeria luutnantti (silloinen vänrikki) Aapo Paitula puolusti Talvisodassa.</p><p><strong>Lähde: Kansa Taisteli, n:o 2/1981</strong>,<em> sivut 3 &ndash; 7, </em></p><p><em>katso Summan kartta sivulla 3 (40) ja valokuva ltn Paitulasta ja bunkkeri n:o 6 jätteistä jatkosodan päivinä 1941, sivulla 7 (44). <a href="http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1981/Kansa_Taisteli_02_1981.pdf"><u>http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1981/Kansa_Taisteli_02_1981.pdf</u></a> </em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Hyökkäys</strong></p><p>seurasi hyökkäystä ja vastaisku vastaiskua.</p><p>Miehet liikkuivat kuin haamut riekaleisissa lumipuvuissaan &ndash; väsyneinä, likaisina, partaisina, savun, räjähdysten ja ryöppyävän maan nokeamina.</p><p>Kiristynyt ilme kasvoillaan ja silmät oudosti palaen he latasivat, ampuivat, heittivät käsikranaatteja ja kasapanoksia, syöksyivät kuopasta kuoppaan tai laahasivat haavoittuneita suojaisempaan paikkaan.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Jatkoimme 6.K:n päällikön käskystä</strong> vetäytymistä omille linjoille,</p><p>ja olimme viimeinen rykmenttimme komppanioista, joka ylitti Summajoen omat piikkilankaesteet ja taisteluhaudan.</p><p>Ollimme jo päivällä saaneet todeta komentajamme olleen peloton mies.&nbsp; Vihollisen kranaattien räjähdellessä ympärillämme me muut painuimme matalaksi, mutta eversti Heiskanen seistä törrötti pystyssä nenäkarvoista roikkuvan pitkän jääpuikon heiluessa ilmanpaineesta.&nbsp; Halusiko tuo Aajoen taistelija näyttää meille nuoremmille, vai oliko se vain välinpitämättömyyttä? Mene ja tiedä.&nbsp; Ehkä hänen korvissaan soivat Jääkärinmarssin sävelet: Pelkoa tunneta ei.</p><p>Vetäydyttyämme takaisin lähtölinjalle oli tilanne epäselvä ja huolestuttava: tuleeko vihollinen perässä?</p><p>Kylmä-Kallea ei vain kuulunut.</p><p>Oli jo melko hämärää, kun vastarannalle ilmestyi surullisen hahmon ritari. Pienen mustan tykistöhevosen selässä tuli suuri mies jalat melkein maata hipoen, kainalossaan pitkä käyrä sapeli.&nbsp; Hevonen ja sapeli olivat sotasaalista, jotka 6.K:n miehet olivat komentajalleen antaneet.&nbsp; Näin palasi Kylmä-Kalle allapäin epäonnistuneesta kahakasta.&nbsp; Hän laski aasintammamaisen ratsunsa takaisin omalle puolelleen ja astui yli esteitten.</p><p>Riensin hänen tulopaikalleen tekemään ilmoituksen tapahtuneesta.</p><p>Missä on rykmentti?</p><p>Enpä varmasti tiedä.</p><p>Minäpä tiedän.&nbsp; Se on siellä mihin jätimme kenttäkeittiöt.</p><p>Komentaja tiesi myös: sieltä rykmentti pääosin löytyi.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Onni Palaste: Talvisodan äänet.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Vänrikki Numminen</strong> (<em>1./I/JR 7:n joukkueenjohtaja</em>)</p><p>lähti kuuden raisupäisen sotilaansa kanssa partioon, jonka reitti suuntautui vihollisalueelle lounaissuunnassa.&nbsp; Lisäksi hänellä oli matkassa varmistuspartio valmiina tukemaan partion pääosaa.&nbsp; Partio ylitti ensimmäiseksi vihollisen länsi-itäsuuntaisen varmistuspolun. Tossunjälkiä oli mutta ei edes mahorkan hajua.&nbsp; Oltiin jo yli 500 metriä vihollispuolella kun hämärässä metsässä avautui näky, joka terästi aistit.</p><p>Tunnustelija nosti kiväärin poikittain ilmaan.&nbsp; Kaikki olivat hiirenhiljaa.</p><p>Varovasti edettiin tunnustelijan tasalle.</p><p>Jokin liikkui.</p><p>Oliko se kuusen väre? Ei, liikkujia oli monta, ainakin 20.&nbsp; Lähestyivät.&nbsp; Toisilla oli lumipuku, toisilla pitkä mantteli.&nbsp; Tulivat suoraan kohden.&nbsp; Taaempana tuli vihollisia suurempi joukko.</p><p>Perääntyminen ei enää olisi käynyt salassa.</p><p>Vänrikki Numminen laski viholliset noin 15 metrin päähän.</p><p>Tulta!</p><p>Neljä konepistoolia ja kolme kivääriä alkoi sysätä nikkeliä, tulisen tappavaa sotalääkettä vihollisen sekaan.&nbsp; Vihollinen oli niin yllättynyt ettei ampunut laukastakaan.&nbsp; Sen alkupää makasi liikkumattomana Summan lumella.</p><p>Aika ei sallinut viivytellä.</p><p>Partio vetäytyi ja palasi omiensa luo.&nbsp; Komentajan kiitos tuli palkaksi ja kuusi tuntia vapaata vartiosta.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Onni Palaste: Talvisodan äänet.&nbsp; Summa.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Molemmmat</strong></p><p>osapuolet pyrkivät alituisten partioittensa aikana ottamaan sotavankeja tietojen hankkimista varten, ja tällä kertaa onni suosi neuvostoarmeijan miehiä.</p><p>Miehityksenä olleista suomalaisista konekiväärikomppanian (1.KKK/JR 7) sotilaista neljä sai surmansa, mutta pakoon pyrkinyt hämeenkyröläinen sotamies <strong>Toivo Fredrik Mäkelä</strong> jäi neuvostopartion käsiin elävänä.&nbsp;</p><p>Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten partioiden keskinäinen sokkoleikki Summankylässä jatkui seuraavien päivien aikana.</p><p>Hämeenkyröläisen 1./JR 7:n miehistä koottu vänrikki <strong>Yrjö Nummisen</strong> partion yritti vastavuoroisesti siepata vankia Summajärven itärannalle suunnatulla retkellä, mutta miehet vaelsivat liian lähelle vihollisen majoitusaluetta.</p><p>Seurauksena oli öinen tulitaistelu, jossa hämeenkyröläiset tappoivat konepistooleillaan kymmenen vihollissotilasta.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Jussi Jalonen: Summan tarina, SKS 2017. sivu 148.</em></strong></p><p><strong><em>Katso myös; <a href="http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=536937&amp;raportti=1"><strong><u>http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=536937&amp;raportti=1</u></strong></a> sekä <a href="http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=13&amp;kuol_a_v=1940&amp;kuol_a_k=01&amp;kuol_l_p=13&amp;kuol_l_v=1940&amp;kuol_l_k=01&amp;kunta=0112&amp;haekaikki=0&amp;sort=sy&amp;sivulle=100&amp;haekaikki=1&amp;raportti=1"><strong><u>http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=13&amp;kuol_a_v=1940&amp;kuol_a_k=01&amp;kuol_l_p=13&amp;kuol_l_v=1940&amp;kuol_l_k=01&amp;kunta=0112&amp;haekaikki=0&amp;sort=sy&amp;sivulle=100&amp;haekaikki=1&amp;raportti=1</u></strong></a> </em></strong></p><p>*</p><p><strong>Jääkärikapteeni ja jääkärin morsian</strong></p><p>Ikaalisten entinen kappalainen, jääkärikapteeni <strong>Kalervo Kurkiala</strong> (1894-1966) toimi JR 15:n sotilaspastorin Talvisodan aikana ja osallistui myös Summan taisteluihin.</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ikaalisten_seurakunta" title="Ikaalisten seurakunta"><u>Ikaalisten</u></a> kappalaiseksi hänet nimitettiin 1. toukokuuta 1931 alkaen ja <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Hattulan_seurakunta" title="Hattulan seurakunta"><u>Hattulan</u></a> kirkkoherraksi 1. toukokuuta 1938 lähtien. Kirkollisten tehtäviensä lisäksi hän työskenteli myös englannin kielen opettajana <a href="https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ikaalisten_yhteiskoulu&amp;action=edit&amp;redlink=1" title="Ikaalisten yhteiskoulu (sivua ei ole)"><u>Ikaalisten yhteiskoulussa</u></a> vuosina 1931&ndash;1938 eikä hän ollut unohtanut sotilaallistakaan puolta vaan toimi Ikaalisten <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Suojeluskunta" title="Suojeluskunta"><u>suojeluskunnan</u></a> esikunnan jäsenenä vuosina 1934&ndash;1938.</p><p>&rdquo;Kalervo Kurkiala oli jääkäri, jolle Saksa myös muodostui elämän mittaiseksi kohtaloksi. Kun hän sai kuulla, että Saksaan värvättiin nuorukaisia sotaoppiin, hän lähti Venäjälle Saratoviin, jossa hänen veljensä Ensio ja Viljo Kauppila Kasanin sotakoulun jälkeen palvelivat JR 186:n täydennyspataljoonassa.</p><p>Pojat päättivät yhdessä, että nyt lähdetään Saksaan. Kurkiala oli suorittanut jumaluusopin tutkintoja, joten hän toimi Libaussa pataljoonan papin tehtävissä. Siellä hän tapasi myös sotilaskotisisar Elisabeth Rolfsin, mecklenburgilaisen ritaritilanomistajan tyttären. Heidät vihittiin Saksassa elokuussa 1918 ja Elisabeth tuli Suomeen. Elämästään Saksassa ja osallistumisestaan ensimmäiseen maailmansotaan hän kirjoitti vuonna 1932 &quot;Sisar Elisabeth&quot; -nimisen kirjan.</p><p>Kurkiala osallistui luutnanttina mm. Tampereen valtaukseen ja erosi armeijasta 1922. Sen jälkeen hän toimi merimiespappina Australiassa ja ennen viime sotia hän oli Ikaalisten kappalainen ja Hattulan kirkkoherra. Sodassa hän toimi rintamapappina ja tuli tunnetuksi siitä, että hän ainoana kirkon edustajana vaati, että sankarivainajat on haudattava kentälle kuten Saksassa.</p><p>Niinpä hänet siirrettiin pois rintamalta 1941, mutta hänelle avautui paikka Suomen SS-vapaaehtoispataljoonan yhdysupseerina ja sotilaspastorina. Hän tunsi sympatiaa natsi-Saksaa kohtaan ja palasi sieltä vasta 1944.</p><p>Kun hän huomasi, että hänen lähin SS-alaisensa Unto Parvilahti vietiin Siperiaan, hän lähti kiireesti Ruotsiin, jonne jäikin loppuiäkseen ja sinne hänet myös haudattiin vuonna 1966. Hän oli jääkärieverstiluutnantti.&rdquo;</p><p>Lähde; Tampereen Suomalainen Klubi; Olavi Hytönen, esitelmä; <a href="http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/19042010.html"><u>http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/19042010.html</u></a></p><p>&nbsp;</p><p>Näin jääkärin morsiamesta tuli Ikaalisten seurakunnan kappalaisen rouva, melkein ruustinna, Ikaalisten seurapiirien kaunotar ja yksi keskushenkilö lähes koko 1930-luvun ajaksi.</p><p>*</p><p>Kurkiala tunnettiin reimana miehenä, jonka tapana ei ollut peruutella.&nbsp; Kerran hän kuitenkin joutui vetäytymään hyvässä järjestyksessä tulojäljilleen.&nbsp;</p><p>Tapaus meni tähän tapaan.</p><p>Eräs hyvä tuttavani, jonka nimellä ei ole välitöntä merkitystä tässä yhteydessä, kertoi, miten heidän perhekuntansa oli heidän vainiollaan tekemässä heinää.&nbsp; Niityn laidassa kulki tie, jota pitkin pappi pitkässä kauhtanassaan polkupyörällä ajoi, nahkasalkku ohjaustangolla.&nbsp; Katseli ja katseli, selvästi paheksuvana.</p><p>Oli näet sunnuntai.</p><p>Väki jurotti työssään, mutta piti tarkasti silmällä mitä tapahtuu.</p><p>Sitten pappi heitti jalkansa satulan yli ja laskeutui kauhtana hulmahtaen jalkeille ja läksi reippain askelin astumaan heinäväkeä kohti.&nbsp; Huusi jo etäältä: Ettekö te tiedä, että on sunnuntai ja te teette heinää Herran sapattina!</p><p>Tämä tapahtui Ikaalisissa eikä paikkakunnalla ollut tapana tuohon malliin puuttua toisten tekemisiin.&nbsp; Kukaan ei sanonut mitään, jatkoivat vain tointansa.</p><p>Pappi pysähtyi ja jääkärisaappaat kiiltäen korotti vielä kerran äänensä puhuen jotain sapatista ja työnteosta.</p><p>Silloin astui niittojatansa äärestä isäntä, pienviljelijä, ja tiukasti työkaluaan puristaen astui väkensä eteen ja sanoi: Sinä saatanan pappi voit kyllä minun puolestani puhua tuolta kirkon pöntöstä mitäs lystää, se ei minua liikuta, mutta sinä perkele et tule minun pellolleni paskaasi kylvämään. Onko selvä.&nbsp; Ja kävi kohden.&nbsp; Silloin tapahtui tuo papillis-jääkärillinen vetäytymisliike, ja jalka heilahti tangon ja satulan yli ja polkeminen jatkui kuin ei olisi pysähtynytkään.</p><p>Ajallisesti tämän täytyi siis tapahtua joskus Mäntsälän kapinan ja Mainilan laukausten välisenä aikana, kerran suvella, heinänteon aikaan, kun kärpäset surrasivat ja sammakot laiskasti kurnuttivat veto-ojan partaalla.</p><p>Katso myös: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalervo_Kurkiala"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalervo_Kurkiala</u></a></p><p><a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001933444.html"><u>https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001933444.html</u></a></p><p><a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217658-he-poistuivat-maasta-syksylla-1944"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217658-he-poistuivat-maasta-syksylla-1944</u></a></p><p>&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>Sotilaspastori, jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala</strong> puhuu;</p><p><a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19390101&amp;enddate=19451231&amp;publication=&amp;xsearch_content=Kurkiala&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0"><u>http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19390101&amp;enddate=19451231&amp;publication=&amp;xsearch_content=Kurkiala&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0</u></a></p><p>*</p><p><strong>Hämeenkyrön vänrikin (sitten luutnantti) Paitulan taistelut isommassa kuvassa</strong></p><p><strong>Summa</strong></p><p><strong>&rdquo;1.2.1940</strong></p><p>klo 12.35 lähetti luutnantti Paitula, linnake 6:n Päällikkö tiedon majuri Tuompolle: - Linnake 6:n katossa murtumia, miehistöosa käyttökelvoton. N:o 6:n tärkein pesäke ja N:o 5 miehitetyt.&nbsp; Yksi konekivääri asemissa Mikkolan yhdyshaudassa.</p><p>klo 12.00 vänrikki Numisen lähetti (ilmoitti) Tuompolle:</p><p>Vihollisosastoja Tuomolan &nbsp;ja Mikkolan etumaastossa.&nbsp; Linnake 1 ja 2 kohti etenee vihollisen vajaa pataljoona kolmen hyökkäysvaunun tukemana.</p><p>Klo 15.35 Tuompon lähetti Nummiselle: - Asemat pidettävä.&nbsp; Tykistöapua tulee.&nbsp; Hv:t tuhotaan taempana.</p><p>Klo 15.55 Tuompo rykmentin komentajalle: - Tertun luona 3 vihollisen hyökkäysvaunua, joista kaksi korsun katolla.&nbsp; Yritetään Tykkikomppanian toimesta tuhota.&nbsp; Klo 14.50 ainakin 40 viholliskonetta asemiemme yläpuolella pudottavat pommeja ja ampuvat kk:llä.&nbsp; Hurjat taistelut käynnissä Mikkolassa ja Tuomolassa, missä vihollisen jalkaväki hyökkää.&nbsp; Pyydän sulkuja.&nbsp; Yhteydet katkenneet, läheteillä vaikeuksia.</p><p>Klo 17.50 Tuompon käsky luutnantti Lampenille:</p><p>Komppanian on suoritettava yhdellä joukkueella vastaisku tien suunnassa Perttulaan ja Mikkolaan ja otettava siellä yhteys luutnantti Paitulaan.</p><p>Klo 18.00 luutnantti Mäntykoski Tuompolle: III tykkijoukkue Heikkilän tukikohdan luona saanut osuman hv:nuun,&nbsp; joka savuaa.</p><p>Klo 18.10 Tuompo ilmoittaa JR 7:n komentajalle (Kaarlo Heiskanen): Vihollinen tunkeutunut asemiimme Mikkolassa ja Tuomolassa 5 hv:n tukemana.&nbsp; Vihollisen hv:t eivät ole edenneet pidemmälle, vaan ovat jalkaväkensä tasalla tulittaen kiivaasti asemiamme.&nbsp; Puolustuslaitteemme Mikkolassa, Tuomolassa ja Perttulassa ammuttu hajalle. Hv:t tekevä aukkoja esteeseen ja näin avaavat jalkaväelle tietä.&nbsp; Pyydän tykistösulkua tukikohtien etumaastoihin.</p><p>Klo 19.05 Tuompo rykmentin komentaja, everstiluutnantti Heiskaselle:</p><p>Taistelu riehuu Mikkolassa, Tuomolassa j Perttulassa.&nbsp; Meillä paljon tappioita.&nbsp; Hv:t edelleen tukikohtien edessä, tulittavat ja rikkovat esteitä.&nbsp; Tilanne ilmoitettu Kev. Os. 3:n ja Er.P 3:n komentajille.</p><p>Klo 20.12 Heiskanen ilmoittaa ja käskee Elliä:</p><p>Sirkan lohkolla Terttu menetetty, mutta muut asemat hallussamme.,&nbsp; Viisterän komppania siirtyy paraillaan vastaiskuun Tertun suuntaan.&nbsp; Asemat on ehdottomasti pidettävä.</p><p>Klo 20.20 ilmoittaa Paitula Tuompolle: Linnakkeet 3.5. ja 6 muuten kunnossa paitsi 6:n katossa repeämiä.&nbsp; Miehitykset paikoillaan.&nbsp; Kk:n tappiot pienet.</p><p>Klo 21.40 Tuompo Kev. Os. 3:n komentajalle ja edelleen JR 7:n ja III/JR 7:n komentajille: II/JR 7:n lohkolla on tukikohtiemme asemat edelleen miehitettyinä.&nbsp; Klo 21.05 vetäytyi vihollisen 5 hv:a Mikkolan etumaastoon.&nbsp; Tuomolan edessä ajaa edelleen 2 hv tulittaen asemiamme.&nbsp; Tykistöavustusta tarvitaan tukikohtien eteen.&nbsp; Linnake 3 miehitettynä.&nbsp; Tappioiden vuoksi miehityksemme suuresti heikentynyt.</p><p>Klo 23.45 Tuompo Paitulalle: Linnake 3 taas hallussamme joten sen kk:t kykenevät tulittaman Mikkolan eteen.&nbsp; Nyt yöllä ei ole syytä tulittaa vihollisen hv:ja tykistöllä koska etumaastossa suoritetaan esteiden korjaamista ja vänrikki Stenfors asettaa sinne hv-miinoja.</p><p>*</p><p><strong>2.2.1940</strong></p><p>Klo 9.50 Tuompo Kev.Os 3 (Å. Wahren) ja JR 7 komentajalle:</p><p>klo 8.15 alkoi vihollisen hv:t liikehtiä tukikohtamme eteen ja tulittaa tykeillä asemiamme.&nbsp; Niitä seurasi vihollisen jv ja ovat laukaustenvaihdossa tukikohtiemme kanssa.&nbsp; Sirkka ilmoittaa Tertun ympäristössä olevan vihollisen jalkaväkeä.</p><p>Klo 10.25 2/JR 7:n päällikkö A. Antila Tuompolle: Ryssien yleinen hyökkäys odotettavissa komppaniani koko lohkolla.&nbsp; Hyökkäysvaunuja Koivulehdon ja Nikkilän tukikohtien välissä suuntana luode.&nbsp; Vasemmalla on myös kova painostus (Ruohonen) jonka takia kympin konekiväärit avasivat jo pariin otteeseen tulensa.&nbsp; Viholliset liikehtivät etumaastossa koko lohkollamme.&nbsp; Olisiko mahdollista saada tänne panssarintorjuntatykki sekä Ruohoselle miehistö-apua.</p><p>Klo 11.15 Tuompon vastaus Antilalle: Pst- tykki tukikohta Koivulehdon luoteispuolella.&nbsp; Koetan ilmoittaa sille vihollispanssarien esiintymisestä.&nbsp; Ruohosen tukikohdan takana komppania ja 4 konekivääriä Kev.,Os. 3:sta.&nbsp; Koska puhelimet eivät toimi, pyydän kirjallista ilmoitusta tilanteen kehityksestä, jalkaväen määrästä ja paikasta, hv:n koosta, määrästä ja paikasta y.m.</p><p>Luutnantti Poussa voinee ilmoittaa tykistöavun saannista.</p><p>Klo 1.35 Tuompo Kev.Os. 3:n ja edelleen JR 7:n komentajille: Hyökkäysvaunuja edelleen tukikohtiemme edessä.&nbsp; Näistä ainakin yksi raskas.&nbsp; Hyökkäysvaunut tukevat noin vajaan pataljoonan hyökkäystä.&nbsp; Asemat hallussamme, mutta kovat taistelut odottavat.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kaikki edellämainitut tiedot vei perille taistelulähetti, joka Kaikkivaltiaan suojeluksessa onnistui tehtävässään.</p><p>*</p><p><strong>Korjuu</strong></p><p>Yön aikana (vihollisen puolella) kerätään liiat kaatuneet pois taistelukentältä, etteivät verekset sotilaat näe tilannetta, ja ne haudataan salassa, kertoi meille viimeksi saatu vanki.&nbsp; Vanki väitti, että siitä huolimatta kaatuneita punasotilaita makaa tien varrella pitkin ja poikin, kun kaikkia ei saada korjattua.</p><p>*</p><p><strong>Iso panssari ajoi monttuun ja kaatui</strong></p><p>Montussa olevasta vaunusta ilmoitimme jalkaväelle.&nbsp; Yöllä tulikin polttoryhmä paikalle.&nbsp; Mutta sitä ennen olivat vaunun miehet poistuneet sisältä pohjaluukun kautta siirtyäkseen omiensa luo.&nbsp; Kävi kuitenkin niin, että vartiomies havaitsi perääntyjät piikkilankaesteellä ja avasi konepistoolilla tulen. &nbsp;</p><p>Tuloksena oli kymmenen kaatunutta vihollista.&nbsp; Ainoastaan yksi mies pääsi selostamaan tapahtuman.&nbsp; Näin voitiin todeta, että vaunun miehistö käsitti kaikkiaan 11 miestä.&nbsp; Miehistömäärä selvittää, ettei vaunu ollut tavallista Sotkan kokoa.&nbsp; Se oli niin iso, että Kalle Murtojärvi, joka oli keskikokoinen mies, ulottui käsin koskettamaan telaketjun yläreunaa varpailleen nousten.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Onni Palaste: Talvisodan ääniä.</em></p><p>*</p><p><strong>SA-kuva</strong>; <strong><em>Summan kuvat: Yhteensä 425 kuvaa</em></strong> (+yksi dokumenttikooste).</p><p>Katso; <a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19390101&amp;enddate=19451231&amp;publication=&amp;xsearch_content=Summa&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0"><u>http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&amp;lang=FIN&amp;from=7aa7d252216b0553&amp;count=1&amp;timeout=8&amp;auto=NO&amp;startdate=19390101&amp;enddate=19451231&amp;publication=&amp;xsearch_content=Summa&amp;verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&amp;fulltextname=CM_IMAGE&amp;onlyvideo=0&amp;onlycolor=0</u></a></p><p>*</p><p><strong>Epilogi</strong></p><p><strong>Joka puolella räiskyi ja surisi.</strong></p><p>Lempin asemien edessä oleva aukea oli ainakin puolillaan panssarikelkkoja.</p><p>Ensimmäisten takana olevat viholliset alkoivat nousta suojastaan ja hyppiä taisteluhautaamme.&nbsp; Joukkueenjohtaja Mäkelän ja<em><strong> lähetti Kalle Vastarannan </strong></em>kanssa jouduimme hurjaan tuiskeesen.&nbsp; Yhdyimme sodan riehaan.</p><p>Mäkelä mestariampujana otti jyvälle edempänä panssarisuojuksestaan irtaantuneet punasotilaat, minä lähempänä olevat ja Vastaranta nuiji konepistoolillaan hautaan pyrkivät.</p><p>Työnjako oli selvä.</p><p>Työmme havaitsivat vihollisen höökivaunut.&nbsp; Ne alkoivat ampua meitä.&nbsp; Piiskan kranu osui joukkomme.</p><p>Räjähti haudan takaseinässä.</p><p>Mäkelä meni rysäyksestä niin sekaisin ettei pysynyt hetkeäkään pystyssä.</p><p>Vastarannalta katkesi käsi ranteesta niin, että vain nahka hiukan piti kiinni.</p><p>Minä sain sirpaleen kypäräni läpi otsaani ja naamani oli kauttaaltaan veressä.&nbsp; Sn nähnyt juuri mitään.</p><p>Sairaalamatka oli edessä.</p><p>Vastarannan Kallea sairaalassa hoiti lääkäri <strong>Pekka Leikkaa</strong>, naapurin poikia (Karkusta, vh).&nbsp; Hän päätti kokeilla, ottaisiko katkennut ranne vielä kiinni, teki tarkkaa työtä, ja onnistui.&nbsp; eihän siitä ihan täystehoinen käsi tullut, mutta hyvä sittenkin.</p><p>Samana päivänä ja samassa kaatuivat komppaniastamme ainakin alikersantit Jaakko Olavi Haro ja Lauri E. Sumioinen, korpraali Arvo V. Esko ja sotamies Eero F. Seikku.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Onni Palaste: Talvisodan ääniä.</em></p><p>*</p><p>PS.</p><p>Monesta kiperästä paikasta selvinneen urhoollisen lähetti Kalle Vastarannan rannetta hoitanut sotilaslääkäri, lääkintäluutnantti <strong>Pekka Leikkaa</strong> (myöh. lääkintämajuri, kunnanlääkäri) oli appeni.</p><p>*</p><p>*</p><p>*</p><p>*</p><p>Kuva- ja tekstilinkkejä:</p><p>*</p><p><a href="https://books.google.fi/books?id=OwBdAwAAQBAJ&amp;pg=PT305&amp;lpg=PT305&amp;dq=v%C3%A4nrikki+Paitula&amp;source=bl&amp;ots=MNSNxx11EX&amp;sig=aO_ptvzYkvemX3fATL8nPoeFj0U&amp;hl=fi&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiQ4rnx3YvXAhXNZlAKHd1yC5UQ6AEIJzAA#v=onepage&amp;q=v%C3%A4nrikki%20Paitula&amp;f=false"><u>https://books.google.fi/books?id=OwBdAwAAQBAJ&amp;pg=PT305&amp;lpg=PT305&amp;dq=v%C3%A4nrikki+Paitula&amp;source=bl&amp;ots=MNSNxx11EX&amp;sig=aO_ptvzYkvemX3fATL8nPoeFj0U&amp;hl=fi&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiQ4rnx3YvXAhXNZlAKHd1yC5UQ6AEIJzAA#v=onepage&amp;q=v%C3%A4nrikki%20Paitula&amp;f=false</u></a></p><p>*</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.thepictaram.club/instagram/turmsimmortal"><img alt="turmsimmortal" height="50" src="image/png;base64,/9j/4AAQSkZJRgABAQEAeAB4AAD/2wBDAAoHBwkHBgoJCAkLCwoMDxkQDw4ODx4WFxIZJCAmJSMgIyIoLTkwKCo2KyIjMkQyNjs9QEBAJjBGS0U+Sjk/QD3/2wBDAQsLCw8NDx0QEB09KSMpPT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT09PT3/wAARCAA/AD8DASIAAhEBAxEB/8QAHwAAAQUBAQEBAQEAAAAAAAAAAAECAwQFBgcICQoL/8QAtRAAAgEDAwIEAwUFBAQAAAF9AQIDAAQRBRIhMUEGE1FhByJxFDKBkaEII0KxwRVS0fAkM2JyggkKFhcYGRolJicoKSo0NTY3ODk6Q0RFRkdISUpTVFVWV1hZWmNkZWZnaGlqc3R1dnd4eXqDhIWGh4iJipKTlJWWl5iZmqKjpKWmp6ipqrKztLW2t7i5usLDxMXGx8jJytLT1NXW19jZ2uHi4+Tl5ufo6erx8vP09fb3+Pn6/8QAHwEAAwEBAQEBAQEBAQAAAAAAAAECAwQFBgcICQoL/8QAtREAAgECBAQDBAcFBAQAAQJ3AAECAxEEBSExBhJBUQdhcRMiMoEIFEKRobHBCSMzUvAVYnLRChYkNOEl8RcYGRomJygpKjU2Nzg5OkNERUZHSElKU1RVVldYWVpjZGVmZ2hpanN0dXZ3eHl6goOEhYaHiImKkpOUlZaXmJmaoqOkpaanqKmqsrO0tba3uLm6wsPExcbHyMnK0tPU1dbX2Nna4uPk5ebn6Onq8vP09fb3+Pn6/9oADAMBAAIRAxEAPwDzDWnca9qOHbH2qXuf75ql5knaR/8Avo1e1n/kO6j/ANfUv/oZqligA86b/nrJ/wB9mpbeS6llWKK4n3v8oAdufbrUVaejW6yv58UwW7t5UkWJujpn5se49PSgDp9P1XVNMigh1WKSKJo8K8JJZOcDdzgc1Xl10SNLuu7uMuxB8tmRuOOQO/TvVm4sLS5mmusRxksQ8bOV3Ljvzx9K5m81KKAhLNUdsDfIwyMgY+hPv0+tAHRXD3Ot2im2kmM8ThZEeVkY/KArJzznHI9c1l2ms3MU32W9sLmRoz80fmMZGOOMgnJwPSsCSa4vJw000kkjHqzHj/Cta08R3lrAyrO7InyozjczevzHnHtQBR1n/kO6j/19S/8AoZqnVzWf+Q5qH/X1L/6Gap0AX9H0qXWL9baI7QBudyM7Vr1XR/DsEOjCK2WBAgKl2UFpD1JY1zXgy2SLQxKgHmTSMWb6HAFdLayXFrPJGh/0eZcZ9DigDynVvtL6jdNKMeZJuYICFOOhxVAGvXTYQG0ktbqNZElOCpHUf41594k8Mtom2eCQy2jttBI+ZD2B9frQBjByoIAAJGM98U0fypuaKAL2sj/ie6iP+nqX/wBDNUwMVe1v/kP6l/19zf8AoZqkASQAMk8AUAekeE0Sy8KRzSsQCHlyRwBk/wCFWtIvri8t2mKHZPIWQbh8iYGB9Tgn2zUGkWmywhtpGJMcWD/dAHt3rTTDmKKNBtXAHH86AM/WI7i+ia1t3EayfLuOdy/Qj3pmuWr6poradGVWdAokdl7r1PH0rUvkmjWfyWG8y/dY8Dpk/rVdLH7LKt21w1zPghdwwEz1wPX39KAPNNV0r+yxbq0ySPIpLhWHykHp69Mdaij06eWwe9wqWyNsLu2Mn0Hr+FelX1sbsNAI7d0l+WQNGMAHvnrmvOdUml+3z28ku6O3kaNEXhFAOOBQA7W/+Rg1L/r7m/8AQzVnw5YfbdTDMCY4RvYgd+36/wAqk1GCyfXNVN3csj/a5toVScfOevFbOm6vpdtAYxIVyOTtbA9OgoA6SGMRoyxAkkfMSR+VWId+R8mBWPF4i0yONVF197qAjj+lWofEel5Gbtcg9PLf069KANdn8wFXjQSE53ZJxTSNjA7VYDsc1lt4h0w5xd89v3b/AOFOXXbBif8ASh06bH5/SgC1htwAEWM9SDk/rXJ3XgdZbmaf7a37yRmIWMYGTn1rcl1e08tjFcqWBGPkYZ/Sm3Fzpmo2RhvJm2OwZljLqcj3A96AP//Z" width="50" /></a></p><p><a href="http://www.thepictaram.club/instagram/turmsimmortal"><u>Lauri Aro ( @turmsimmortal )</u></a></p><p>Finnish Lt. Paitula leader of the 4th MG Company from the Infantry Regiment 57 inspecting a knoked out T-34 at the Niittylohko sector Vuosalmi bridgehead July the 20th 1944 pics 1 and 2. Man wearing a helmet is unnamed. . The sector was defended by the 2nd Battalion of the Regiment strenghtened with the 2nd Company of the Armor Jaeger Panzergrenadier Battalion. Very likely some of the jaegers hit the tank with his Panzerfaust. .SA-kuva</p><p><a href="http://www.thepictaram.club/share/BWxnka5AgL8"><u>http://www.thepictaram.club/share/BWxnka5AgL8</u></a> Luutnantti Paitula,, Vuosalmi, Niittylohko&nbsp; 20.7.1944</p><p>*</p><p><strong>Kapteeni Paitula</strong> (4.KKK/JR 57:n päällikkö) tarkastamassa tuhottua &quot;&quot;Sotkaa&quot;&quot;.<br />Vuosalmi 1944.07.20</p><p>SA-kuva, <a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d22260244d17c05f6f7680afb098&amp;archive=&amp;zoom=YES"><u>http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d22260244d17c05f6f7680afb098&amp;archive=&amp;zoom=YES</u></a></p><p>*</p><p><strong>Everstiluutnantti Vasama</strong> antamassa ohjeita pataljoonansa 4. konekiväärikomppanian päällikölle, <strong>kapteeni Paitulalle</strong>.<br />Vuosalmi 1944.07.20</p><p>SA-kuva, <a href="http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d2226024421265ebf1826b592a6b&amp;archive=&amp;zoom=YES"><u>http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&amp;lang=FIN&amp;doc_id=7aa7d2226024421265ebf1826b592a6b&amp;archive=&amp;zoom=YES</u></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Summa, Summa, Summa..

*

Johdanto

Katso dokumentti:  https://www.youtube.com/watch?v=jqqKTwjus78

Onko milloinkaan Suomea kohtaan tunnettu näin spontaania ja laajaa myötämieltä?

Sympathy For Finland (1939) kuvattu: 18.12.1939 London

British Pathé  Kesto: 2:46 min.

*

Vihollinen iskee

Oli helmikuun 1. päivän aamu, kun venäläisten tykit jyrähtivät samanaikaisesti koko Summan lohkolla.  Seuraavalla hetkellä kranaattikuuro iski etulinjaan.

Se oli pelinavaus myllerrykselle, jolle ei tuntunut loppua tulevan.

Tykkien rumputulen jylinä ja kranaattien repivä räiske oli kaikessa valtavuudessaan sellaista, että sille ei löytyne vertaista talvisodan rintamilta.

Summan suurtaistelu oli alkanut.  Kukaan kuolevainen ei voinut sanoa, kauanko kamppailu kestäisi.

Turha oli yrittää eritellä tykkien lähtölaukauksia tai kranaattien räjähdyksiä. 

Ne sulautuivat yhtenäiseksi pauhinaksi, joka riehui koko rintamanosan alueella.  Tuota infernoa täydensivät lukemattomat pommitus- ja hävittäjälaivueet, joita keskeytymättä risteili rintaman ja sen takamaaston yllä.  Kaiken tuon joukosta erottuivat vain järeimpien ilmapommien räjähdykset.

Maapatsaita ja jopa tukkipuiden runkoja kieppui ilmassa

pudotakseen jälleen rytisten maankamaralle.

Kranaatti- ja pommikuoppia,

syviä ja matalia,

laajoja ja suppeampia syntyi vieriviereen

ja

päällekkäin.

Korsut saivat osumia ja osa niistä tuhoutui.

Viikatemies liikkui kaikkialla kaataen tai haavoittaen jokaisen, joka hänen tielleen sattui –

arvoon ja asemaan katsomatta.

Maa keinui ja vavahteli.

Komppaniamme erään joukkueen varajohtaja kuoli silmänrapäyksessä tuupertuen taisteluhaudan pohjalle.

Hänessä ei ollut ainoatakaan luodin tai sirpaleen jälkeä, vain veristä vaahtoa pursusi suun ja sieraimien kautta.

Hän kuoli ilmanpaineesta, jonka aiheutti muutaman metrin päähän haudan etuvalliin osuneen raskaan kranaatin räjähdys.

Taistelu jatkui vuorokaudesta vuorokauteen keskeytymättä.

Van lentolaivueet kaikkosivat taivaalta pimeän ajaksi palatakseen taas aamun sarastaessa.

Tihenevän ruudin- ja räjähdysaineen katku kirveli silmiä ja hengitystä.

Lähde:

Kansa Taisteli, n:o 2/1981, 16.2.1981. Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Mies ja Bunkkeri

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156379610288484&set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&type=3&theater

Reservin vänrikki Aapo Paitulan raportit Summan bunkkereista Sk5 ja Sk6.

Liite 18;

I/JR 7:n taistelupäiväkirja.

Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja, (A.Paitula, kuten myös alempana)

Paikka: Linnake n:o 5 (bunkkeri numero 5)

1. helmikuuta 1940 kello 12.35

Saapunut/vastaanotettu pataljoonan komentopaikalle klo 13.45

I Pataljoonan Komentajalle;

Linnake n:o 6:n katossa murtumia, miehistöosa mahdollisesti käyttökelvoton.

N:o 6:n tärkein pesäke ja n:o 5 ovat miehitetyt I kivääri Mikkolan yhdyshaudasssa.

Toistaiseksi 1 lievästi haavoittunut.

Vihollisen jalkaväkeä ei näkyvissä.

A. Paitula

(Vänrikki Nummisen ilmoitus Mikkolasta:

Klo 12.55 Vih. osastoja Tuomolan ja Mikkolan etumaastossa.

Linnake(tta) 1.-2. kohti Latokukkulan kautta etenee noin 2 komppaniaa + 3 hyökkäysvaunua.)

*

Liite 24b

Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja (Paitula)

Mistä: Linnake n:o 6, helmikuun 1. pnä 1940, klo 20.20.

I Pataljoonan komentajalle;

Linnakkeet 3., 5. ja 6. kunnossa.

N:o 6:n miehistökorsun katossa repeämiä.  Miehitys paikoillaan: Samoin Perttulassa.

Tappioita 2 lievästi haavoittunutta I/1.KKK:ssa.

Perttulassa ei tappioita.

A.Paitula

res.vänr.

*

Puolustajilta puuttui ammuksia

Heti sen jälkeen kun aamun myllerrys saavutti huippunsa, lähtivät venäläiset jalkaväkiaallot ja panssarivaunut hyökkäämään.  Vaikka hyökkäykset kerta kerran jälkeen lyötiin takaisin, hyökkäsi vihollinen yhä uudelleen – aamusta iltaan ja päivästä päivään.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Veriset vastaiskut

Usein onnistui panssareiden ja niitä seuraavan jalkaväen tunkeutua asemiimme ja vallata jokin tukikohta.  …

Mutta menetetty maasto oli saatava viipymättä takaisin – muutoin se sijaintinsa johdosta olisi jatkuvana piikkinä puolustuksen rungossa.

Nyt oli lähireservien korkea aika toimia!

Alkoi vastaisku.

Ensin oli läpäistävä vihollistykistön ja heittimistön sulkutuli, sitten panssarien ja jalkaväen tuli, minkä jälkeen oli painuminen suoraan hurjaan rynnäkköön ja käsikranaatein, kasapanoksin, konepistoolein, kiväärein ja puukoin käytyyn säälimättömään lähitaisteluun.  Tavallisimmin se päättyi tunkeutujan tuhoutumiseen.

Suraukset näyttäytyivät kiihtyvällä nopeudella: omien kaatuneiden ja haavoittuneiden armeija suureni pelottavasti ja samalla taistelevien armeija tietenkin kutistui.

Millaisia olivat lähireservimme?

Joukkueen tai komppanian suuruisia vajaita yksiköitä – ei aina niinkään paljon.

Vähän taempana oli joku kutistunut tynkäpataljoona, jonka taisteluvahvuus saattoi olla puolet alkuperäisestä – jos sitäkään.

Muistan erään jalkaväkikomppanian, joka vastaiskuun mennessään joutui ohittamaan komentopaikkamme.  Sen päällikkö poikkesi luonamme.

Kysyimme, minkä verran hänellä vielä oli miehiä.

Väsyneen ja mietteliään näköisenä hän vastasi jotain tähän tapaan:

Noin neljännes – jos enää sitäkään  Enempää ei komppaniassani enää ole…

Mitä mahtoi olla jäljellä sen vastaiskun jälkeen?

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Helmikuun 4. päivän iltana joutui Terttu-niminen tukikohta kovan taistelun jälkeen vihollisen käsiin.

Tuossa tukikohdassa oli yksi harvoista betonibunkkereista, nyt sekin pahoin tykkitulessa ruhjoutunut.

Vihollinen olisi kuitenkin voinut käyttää bunkkeria vaurioituneenakin hyväkseen, mikä tietenkin oli estettävä tavalla tai toisella.

Seuraavan aamun lähestyessä päivän sarastusta komppaniamme suoritti vastaiskun, valtasi Tertun takaisin

ja

tuhosi sinne tunkeutuneet kuokkavieraa.

Komppanialla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta pitää Terttua hallussaan, vaan sen täytyi vetäytyä noin parisataa metriä taaempana olevaan puolustusasemaan.

Poistuessaan miehemme räjäyttivät bunkkerin jäännöksetkin hajalle.

Taisteluhaudoissa ja pesäkkeissä ei ollut enää mitään hävittämistä.

Ne tuhoutuivat jo taistelun aikana.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Liite 42

I KKK:n I Joukkueenjohtajalta

Linnakkeesta 5

4.2.1940 klo 16.20

I Pataljoonan Komentajalle:

Suorasuuntaustykki ampuu Korpelan kuusesta 100 m oikealle.

A.Paitula

res.vänr.

(Pataljoonan esikunnassa kosmoskynällä:

Ilmoitettu luutnantti Rädylle.)

(Korpelan kuusi on siinä, missä Koivikkokannas yhtyy Korpelan maastoon).

*

Liite 44

I KKK:n I joukkueenjohtajalta

Linnake n:o 6, 5.2.1940 kello 11.15

Saapunut (Patl. esik.) 5.2.1940 klo 11.45

I Pataljoonan komentajalle:

Vihollisen hyökkäysvaunut siirtyvät tykistökeskityksen aikana Vossista oikealle ja siitä metsään.

Vänrikki Heikkilä lievästi haavoittunut.

Muuten kaikki hyvin.

A.Paitula

res.vänr.

*

Liite 49

I KKK:n I Joukkueen johtajalta

Linnake n:o 6

6.2.1940 klo 14.30

Saapunut 6.2.1940 klo15.00

I Pataljoonan Komentajalle:

Vihollisen hyökkäysvaunuja 5 vaunua Vossissa ja 3 Peltolan edessä.

Ne tulevat Miina-koivikosta – kolmosen kautta – Peltolaan.

A.Paitula.

*

Liite xx

I KKK:n I Joukkueenjohtajalta’

Paikka: Perttula, 6.2.1940 kello 15.20

Saapunut Pataljoonan esikuntaan 15.45

I.Pataljoonan Komentajalle:

Yksi Vihollisen hyökkäysvaunu tuhottu bunkkeri 3:n yhdyshautaan.  Toista yritetään.

Tappiot toistaiseksi 1 haavoittunut ja minä lievästi haavoittuut.

Siirryn bunkkeri 6:een.

Tulen myöhemmin lääkärinhoitoon.¨

A.Paitula

*

Res.vänr. Paitulan bunkkeri

Tätä bunkkeria luutnantti (silloinen vänrikki) Aapo Paitula puolusti Talvisodassa.

Lähde: Kansa Taisteli, n:o 2/1981, sivut 3 – 7,

katso Summan kartta sivulla 3 (40) ja valokuva ltn Paitulasta ja bunkkeri n:o 6 jätteistä jatkosodan päivinä 1941, sivulla 7 (44). http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1981/Kansa_Taisteli_02_1981.pdf

*

Hyökkäys

seurasi hyökkäystä ja vastaisku vastaiskua.

Miehet liikkuivat kuin haamut riekaleisissa lumipuvuissaan – väsyneinä, likaisina, partaisina, savun, räjähdysten ja ryöppyävän maan nokeamina.

Kiristynyt ilme kasvoillaan ja silmät oudosti palaen he latasivat, ampuivat, heittivät käsikranaatteja ja kasapanoksia, syöksyivät kuopasta kuoppaan tai laahasivat haavoittuneita suojaisempaan paikkaan.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Jatkoimme 6.K:n päällikön käskystä vetäytymistä omille linjoille,

ja olimme viimeinen rykmenttimme komppanioista, joka ylitti Summajoen omat piikkilankaesteet ja taisteluhaudan.

Ollimme jo päivällä saaneet todeta komentajamme olleen peloton mies.  Vihollisen kranaattien räjähdellessä ympärillämme me muut painuimme matalaksi, mutta eversti Heiskanen seistä törrötti pystyssä nenäkarvoista roikkuvan pitkän jääpuikon heiluessa ilmanpaineesta.  Halusiko tuo Aajoen taistelija näyttää meille nuoremmille, vai oliko se vain välinpitämättömyyttä? Mene ja tiedä.  Ehkä hänen korvissaan soivat Jääkärinmarssin sävelet: Pelkoa tunneta ei.

Vetäydyttyämme takaisin lähtölinjalle oli tilanne epäselvä ja huolestuttava: tuleeko vihollinen perässä?

Kylmä-Kallea ei vain kuulunut.

Oli jo melko hämärää, kun vastarannalle ilmestyi surullisen hahmon ritari. Pienen mustan tykistöhevosen selässä tuli suuri mies jalat melkein maata hipoen, kainalossaan pitkä käyrä sapeli.  Hevonen ja sapeli olivat sotasaalista, jotka 6.K:n miehet olivat komentajalleen antaneet.  Näin palasi Kylmä-Kalle allapäin epäonnistuneesta kahakasta.  Hän laski aasintammamaisen ratsunsa takaisin omalle puolelleen ja astui yli esteitten.

Riensin hänen tulopaikalleen tekemään ilmoituksen tapahtuneesta.

Missä on rykmentti?

Enpä varmasti tiedä.

Minäpä tiedän.  Se on siellä mihin jätimme kenttäkeittiöt.

Komentaja tiesi myös: sieltä rykmentti pääosin löytyi.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan äänet.

*

Vänrikki Numminen (1./I/JR 7:n joukkueenjohtaja)

lähti kuuden raisupäisen sotilaansa kanssa partioon, jonka reitti suuntautui vihollisalueelle lounaissuunnassa.  Lisäksi hänellä oli matkassa varmistuspartio valmiina tukemaan partion pääosaa.  Partio ylitti ensimmäiseksi vihollisen länsi-itäsuuntaisen varmistuspolun. Tossunjälkiä oli mutta ei edes mahorkan hajua.  Oltiin jo yli 500 metriä vihollispuolella kun hämärässä metsässä avautui näky, joka terästi aistit.

Tunnustelija nosti kiväärin poikittain ilmaan.  Kaikki olivat hiirenhiljaa.

Varovasti edettiin tunnustelijan tasalle.

Jokin liikkui.

Oliko se kuusen väre? Ei, liikkujia oli monta, ainakin 20.  Lähestyivät.  Toisilla oli lumipuku, toisilla pitkä mantteli.  Tulivat suoraan kohden.  Taaempana tuli vihollisia suurempi joukko.

Perääntyminen ei enää olisi käynyt salassa.

Vänrikki Numminen laski viholliset noin 15 metrin päähän.

Tulta!

Neljä konepistoolia ja kolme kivääriä alkoi sysätä nikkeliä, tulisen tappavaa sotalääkettä vihollisen sekaan.  Vihollinen oli niin yllättynyt ettei ampunut laukastakaan.  Sen alkupää makasi liikkumattomana Summan lumella.

Aika ei sallinut viivytellä.

Partio vetäytyi ja palasi omiensa luo.  Komentajan kiitos tuli palkaksi ja kuusi tuntia vapaata vartiosta.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan äänet.  Summa.

*

Molemmmat

osapuolet pyrkivät alituisten partioittensa aikana ottamaan sotavankeja tietojen hankkimista varten, ja tällä kertaa onni suosi neuvostoarmeijan miehiä.

Miehityksenä olleista suomalaisista konekiväärikomppanian (1.KKK/JR 7) sotilaista neljä sai surmansa, mutta pakoon pyrkinyt hämeenkyröläinen sotamies Toivo Fredrik Mäkelä jäi neuvostopartion käsiin elävänä. 

Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten partioiden keskinäinen sokkoleikki Summankylässä jatkui seuraavien päivien aikana.

Hämeenkyröläisen 1./JR 7:n miehistä koottu vänrikki Yrjö Nummisen partion yritti vastavuoroisesti siepata vankia Summajärven itärannalle suunnatulla retkellä, mutta miehet vaelsivat liian lähelle vihollisen majoitusaluetta.

Seurauksena oli öinen tulitaistelu, jossa hämeenkyröläiset tappoivat konepistooleillaan kymmenen vihollissotilasta.

Lähde:

Jussi Jalonen: Summan tarina, SKS 2017. sivu 148.

Katso myös; http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=536937&raportti=1 sekä http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=13&kuol_a_v=1940&kuol_a_k=01&kuol_l_p=13&kuol_l_v=1940&kuol_l_k=01&kunta=0112&haekaikki=0&sort=sy&sivulle=100&haekaikki=1&raportti=1

*

Jääkärikapteeni ja jääkärin morsian

Ikaalisten entinen kappalainen, jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala (1894-1966) toimi JR 15:n sotilaspastorin Talvisodan aikana ja osallistui myös Summan taisteluihin.

Ikaalisten kappalaiseksi hänet nimitettiin 1. toukokuuta 1931 alkaen ja Hattulan kirkkoherraksi 1. toukokuuta 1938 lähtien. Kirkollisten tehtäviensä lisäksi hän työskenteli myös englannin kielen opettajana Ikaalisten yhteiskoulussa vuosina 1931–1938 eikä hän ollut unohtanut sotilaallistakaan puolta vaan toimi Ikaalisten suojeluskunnan esikunnan jäsenenä vuosina 1934–1938.

”Kalervo Kurkiala oli jääkäri, jolle Saksa myös muodostui elämän mittaiseksi kohtaloksi. Kun hän sai kuulla, että Saksaan värvättiin nuorukaisia sotaoppiin, hän lähti Venäjälle Saratoviin, jossa hänen veljensä Ensio ja Viljo Kauppila Kasanin sotakoulun jälkeen palvelivat JR 186:n täydennyspataljoonassa.

Pojat päättivät yhdessä, että nyt lähdetään Saksaan. Kurkiala oli suorittanut jumaluusopin tutkintoja, joten hän toimi Libaussa pataljoonan papin tehtävissä. Siellä hän tapasi myös sotilaskotisisar Elisabeth Rolfsin, mecklenburgilaisen ritaritilanomistajan tyttären. Heidät vihittiin Saksassa elokuussa 1918 ja Elisabeth tuli Suomeen. Elämästään Saksassa ja osallistumisestaan ensimmäiseen maailmansotaan hän kirjoitti vuonna 1932 "Sisar Elisabeth" -nimisen kirjan.

Kurkiala osallistui luutnanttina mm. Tampereen valtaukseen ja erosi armeijasta 1922. Sen jälkeen hän toimi merimiespappina Australiassa ja ennen viime sotia hän oli Ikaalisten kappalainen ja Hattulan kirkkoherra. Sodassa hän toimi rintamapappina ja tuli tunnetuksi siitä, että hän ainoana kirkon edustajana vaati, että sankarivainajat on haudattava kentälle kuten Saksassa.

Niinpä hänet siirrettiin pois rintamalta 1941, mutta hänelle avautui paikka Suomen SS-vapaaehtoispataljoonan yhdysupseerina ja sotilaspastorina. Hän tunsi sympatiaa natsi-Saksaa kohtaan ja palasi sieltä vasta 1944.

Kun hän huomasi, että hänen lähin SS-alaisensa Unto Parvilahti vietiin Siperiaan, hän lähti kiireesti Ruotsiin, jonne jäikin loppuiäkseen ja sinne hänet myös haudattiin vuonna 1966. Hän oli jääkärieverstiluutnantti.”

Lähde; Tampereen Suomalainen Klubi; Olavi Hytönen, esitelmä; http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/19042010.html

 

Näin jääkärin morsiamesta tuli Ikaalisten seurakunnan kappalaisen rouva, melkein ruustinna, Ikaalisten seurapiirien kaunotar ja yksi keskushenkilö lähes koko 1930-luvun ajaksi.

*

Kurkiala tunnettiin reimana miehenä, jonka tapana ei ollut peruutella.  Kerran hän kuitenkin joutui vetäytymään hyvässä järjestyksessä tulojäljilleen. 

Tapaus meni tähän tapaan.

Eräs hyvä tuttavani, jonka nimellä ei ole välitöntä merkitystä tässä yhteydessä, kertoi, miten heidän perhekuntansa oli heidän vainiollaan tekemässä heinää.  Niityn laidassa kulki tie, jota pitkin pappi pitkässä kauhtanassaan polkupyörällä ajoi, nahkasalkku ohjaustangolla.  Katseli ja katseli, selvästi paheksuvana.

Oli näet sunnuntai.

Väki jurotti työssään, mutta piti tarkasti silmällä mitä tapahtuu.

Sitten pappi heitti jalkansa satulan yli ja laskeutui kauhtana hulmahtaen jalkeille ja läksi reippain askelin astumaan heinäväkeä kohti.  Huusi jo etäältä: Ettekö te tiedä, että on sunnuntai ja te teette heinää Herran sapattina!

Tämä tapahtui Ikaalisissa eikä paikkakunnalla ollut tapana tuohon malliin puuttua toisten tekemisiin.  Kukaan ei sanonut mitään, jatkoivat vain tointansa.

Pappi pysähtyi ja jääkärisaappaat kiiltäen korotti vielä kerran äänensä puhuen jotain sapatista ja työnteosta.

Silloin astui niittojatansa äärestä isäntä, pienviljelijä, ja tiukasti työkaluaan puristaen astui väkensä eteen ja sanoi: Sinä saatanan pappi voit kyllä minun puolestani puhua tuolta kirkon pöntöstä mitäs lystää, se ei minua liikuta, mutta sinä perkele et tule minun pellolleni paskaasi kylvämään. Onko selvä.  Ja kävi kohden.  Silloin tapahtui tuo papillis-jääkärillinen vetäytymisliike, ja jalka heilahti tangon ja satulan yli ja polkeminen jatkui kuin ei olisi pysähtynytkään.

Ajallisesti tämän täytyi siis tapahtua joskus Mäntsälän kapinan ja Mainilan laukausten välisenä aikana, kerran suvella, heinänteon aikaan, kun kärpäset surrasivat ja sammakot laiskasti kurnuttivat veto-ojan partaalla.

Katso myös: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalervo_Kurkiala

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001933444.html

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217658-he-poistuivat-maasta-syksylla-1944

 

*

Sotilaspastori, jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala puhuu;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19390101&enddate=19451231&publication=&xsearch_content=Kurkiala&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

*

Hämeenkyrön vänrikin (sitten luutnantti) Paitulan taistelut isommassa kuvassa

Summa

”1.2.1940

klo 12.35 lähetti luutnantti Paitula, linnake 6:n Päällikkö tiedon majuri Tuompolle: - Linnake 6:n katossa murtumia, miehistöosa käyttökelvoton. N:o 6:n tärkein pesäke ja N:o 5 miehitetyt.  Yksi konekivääri asemissa Mikkolan yhdyshaudassa.

klo 12.00 vänrikki Numisen lähetti (ilmoitti) Tuompolle:

Vihollisosastoja Tuomolan  ja Mikkolan etumaastossa.  Linnake 1 ja 2 kohti etenee vihollisen vajaa pataljoona kolmen hyökkäysvaunun tukemana.

Klo 15.35 Tuompon lähetti Nummiselle: - Asemat pidettävä.  Tykistöapua tulee.  Hv:t tuhotaan taempana.

Klo 15.55 Tuompo rykmentin komentajalle: - Tertun luona 3 vihollisen hyökkäysvaunua, joista kaksi korsun katolla.  Yritetään Tykkikomppanian toimesta tuhota.  Klo 14.50 ainakin 40 viholliskonetta asemiemme yläpuolella pudottavat pommeja ja ampuvat kk:llä.  Hurjat taistelut käynnissä Mikkolassa ja Tuomolassa, missä vihollisen jalkaväki hyökkää.  Pyydän sulkuja.  Yhteydet katkenneet, läheteillä vaikeuksia.

Klo 17.50 Tuompon käsky luutnantti Lampenille:

Komppanian on suoritettava yhdellä joukkueella vastaisku tien suunnassa Perttulaan ja Mikkolaan ja otettava siellä yhteys luutnantti Paitulaan.

Klo 18.00 luutnantti Mäntykoski Tuompolle: III tykkijoukkue Heikkilän tukikohdan luona saanut osuman hv:nuun,  joka savuaa.

Klo 18.10 Tuompo ilmoittaa JR 7:n komentajalle (Kaarlo Heiskanen): Vihollinen tunkeutunut asemiimme Mikkolassa ja Tuomolassa 5 hv:n tukemana.  Vihollisen hv:t eivät ole edenneet pidemmälle, vaan ovat jalkaväkensä tasalla tulittaen kiivaasti asemiamme.  Puolustuslaitteemme Mikkolassa, Tuomolassa ja Perttulassa ammuttu hajalle. Hv:t tekevä aukkoja esteeseen ja näin avaavat jalkaväelle tietä.  Pyydän tykistösulkua tukikohtien etumaastoihin.

Klo 19.05 Tuompo rykmentin komentaja, everstiluutnantti Heiskaselle:

Taistelu riehuu Mikkolassa, Tuomolassa j Perttulassa.  Meillä paljon tappioita.  Hv:t edelleen tukikohtien edessä, tulittavat ja rikkovat esteitä.  Tilanne ilmoitettu Kev. Os. 3:n ja Er.P 3:n komentajille.

Klo 20.12 Heiskanen ilmoittaa ja käskee Elliä:

Sirkan lohkolla Terttu menetetty, mutta muut asemat hallussamme.,  Viisterän komppania siirtyy paraillaan vastaiskuun Tertun suuntaan.  Asemat on ehdottomasti pidettävä.

Klo 20.20 ilmoittaa Paitula Tuompolle: Linnakkeet 3.5. ja 6 muuten kunnossa paitsi 6:n katossa repeämiä.  Miehitykset paikoillaan.  Kk:n tappiot pienet.

Klo 21.40 Tuompo Kev. Os. 3:n komentajalle ja edelleen JR 7:n ja III/JR 7:n komentajille: II/JR 7:n lohkolla on tukikohtiemme asemat edelleen miehitettyinä.  Klo 21.05 vetäytyi vihollisen 5 hv:a Mikkolan etumaastoon.  Tuomolan edessä ajaa edelleen 2 hv tulittaen asemiamme.  Tykistöavustusta tarvitaan tukikohtien eteen.  Linnake 3 miehitettynä.  Tappioiden vuoksi miehityksemme suuresti heikentynyt.

Klo 23.45 Tuompo Paitulalle: Linnake 3 taas hallussamme joten sen kk:t kykenevät tulittaman Mikkolan eteen.  Nyt yöllä ei ole syytä tulittaa vihollisen hv:ja tykistöllä koska etumaastossa suoritetaan esteiden korjaamista ja vänrikki Stenfors asettaa sinne hv-miinoja.

*

2.2.1940

Klo 9.50 Tuompo Kev.Os 3 (Å. Wahren) ja JR 7 komentajalle:

klo 8.15 alkoi vihollisen hv:t liikehtiä tukikohtamme eteen ja tulittaa tykeillä asemiamme.  Niitä seurasi vihollisen jv ja ovat laukaustenvaihdossa tukikohtiemme kanssa.  Sirkka ilmoittaa Tertun ympäristössä olevan vihollisen jalkaväkeä.

Klo 10.25 2/JR 7:n päällikkö A. Antila Tuompolle: Ryssien yleinen hyökkäys odotettavissa komppaniani koko lohkolla.  Hyökkäysvaunuja Koivulehdon ja Nikkilän tukikohtien välissä suuntana luode.  Vasemmalla on myös kova painostus (Ruohonen) jonka takia kympin konekiväärit avasivat jo pariin otteeseen tulensa.  Viholliset liikehtivät etumaastossa koko lohkollamme.  Olisiko mahdollista saada tänne panssarintorjuntatykki sekä Ruohoselle miehistö-apua.

Klo 11.15 Tuompon vastaus Antilalle: Pst- tykki tukikohta Koivulehdon luoteispuolella.  Koetan ilmoittaa sille vihollispanssarien esiintymisestä.  Ruohosen tukikohdan takana komppania ja 4 konekivääriä Kev.,Os. 3:sta.  Koska puhelimet eivät toimi, pyydän kirjallista ilmoitusta tilanteen kehityksestä, jalkaväen määrästä ja paikasta, hv:n koosta, määrästä ja paikasta y.m.

Luutnantti Poussa voinee ilmoittaa tykistöavun saannista.

Klo 1.35 Tuompo Kev.Os. 3:n ja edelleen JR 7:n komentajille: Hyökkäysvaunuja edelleen tukikohtiemme edessä.  Näistä ainakin yksi raskas.  Hyökkäysvaunut tukevat noin vajaan pataljoonan hyökkäystä.  Asemat hallussamme, mutta kovat taistelut odottavat. 

 

Kaikki edellämainitut tiedot vei perille taistelulähetti, joka Kaikkivaltiaan suojeluksessa onnistui tehtävässään.

*

Korjuu

Yön aikana (vihollisen puolella) kerätään liiat kaatuneet pois taistelukentältä, etteivät verekset sotilaat näe tilannetta, ja ne haudataan salassa, kertoi meille viimeksi saatu vanki.  Vanki väitti, että siitä huolimatta kaatuneita punasotilaita makaa tien varrella pitkin ja poikin, kun kaikkia ei saada korjattua.

*

Iso panssari ajoi monttuun ja kaatui

Montussa olevasta vaunusta ilmoitimme jalkaväelle.  Yöllä tulikin polttoryhmä paikalle.  Mutta sitä ennen olivat vaunun miehet poistuneet sisältä pohjaluukun kautta siirtyäkseen omiensa luo.  Kävi kuitenkin niin, että vartiomies havaitsi perääntyjät piikkilankaesteellä ja avasi konepistoolilla tulen.  

Tuloksena oli kymmenen kaatunutta vihollista.  Ainoastaan yksi mies pääsi selostamaan tapahtuman.  Näin voitiin todeta, että vaunun miehistö käsitti kaikkiaan 11 miestä.  Miehistömäärä selvittää, ettei vaunu ollut tavallista Sotkan kokoa.  Se oli niin iso, että Kalle Murtojärvi, joka oli keskikokoinen mies, ulottui käsin koskettamaan telaketjun yläreunaa varpailleen nousten.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

*

SA-kuva; Summan kuvat: Yhteensä 425 kuvaa (+yksi dokumenttikooste).

Katso; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19390101&enddate=19451231&publication=&xsearch_content=Summa&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

*

Epilogi

Joka puolella räiskyi ja surisi.

Lempin asemien edessä oleva aukea oli ainakin puolillaan panssarikelkkoja.

Ensimmäisten takana olevat viholliset alkoivat nousta suojastaan ja hyppiä taisteluhautaamme.  Joukkueenjohtaja Mäkelän ja lähetti Kalle Vastarannan kanssa jouduimme hurjaan tuiskeesen.  Yhdyimme sodan riehaan.

Mäkelä mestariampujana otti jyvälle edempänä panssarisuojuksestaan irtaantuneet punasotilaat, minä lähempänä olevat ja Vastaranta nuiji konepistoolillaan hautaan pyrkivät.

Työnjako oli selvä.

Työmme havaitsivat vihollisen höökivaunut.  Ne alkoivat ampua meitä.  Piiskan kranu osui joukkomme.

Räjähti haudan takaseinässä.

Mäkelä meni rysäyksestä niin sekaisin ettei pysynyt hetkeäkään pystyssä.

Vastarannalta katkesi käsi ranteesta niin, että vain nahka hiukan piti kiinni.

Minä sain sirpaleen kypäräni läpi otsaani ja naamani oli kauttaaltaan veressä.  Sn nähnyt juuri mitään.

Sairaalamatka oli edessä.

Vastarannan Kallea sairaalassa hoiti lääkäri Pekka Leikkaa, naapurin poikia (Karkusta, vh).  Hän päätti kokeilla, ottaisiko katkennut ranne vielä kiinni, teki tarkkaa työtä, ja onnistui.  eihän siitä ihan täystehoinen käsi tullut, mutta hyvä sittenkin.

Samana päivänä ja samassa kaatuivat komppaniastamme ainakin alikersantit Jaakko Olavi Haro ja Lauri E. Sumioinen, korpraali Arvo V. Esko ja sotamies Eero F. Seikku.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

*

PS.

Monesta kiperästä paikasta selvinneen urhoollisen lähetti Kalle Vastarannan rannetta hoitanut sotilaslääkäri, lääkintäluutnantti Pekka Leikkaa (myöh. lääkintämajuri, kunnanlääkäri) oli appeni.

*

*

*

*

Kuva- ja tekstilinkkejä:

*

https://books.google.fi/books?id=OwBdAwAAQBAJ&pg=PT305&lpg=PT305&dq=v%C3%A4nrikki+Paitula&source=bl&ots=MNSNxx11EX&sig=aO_ptvzYkvemX3fATL8nPoeFj0U&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiQ4rnx3YvXAhXNZlAKHd1yC5UQ6AEIJzAA#v=onepage&q=v%C3%A4nrikki%20Paitula&f=false

*

 

turmsimmortal

Lauri Aro ( @turmsimmortal )

Finnish Lt. Paitula leader of the 4th MG Company from the Infantry Regiment 57 inspecting a knoked out T-34 at the Niittylohko sector Vuosalmi bridgehead July the 20th 1944 pics 1 and 2. Man wearing a helmet is unnamed. . The sector was defended by the 2nd Battalion of the Regiment strenghtened with the 2nd Company of the Armor Jaeger Panzergrenadier Battalion. Very likely some of the jaegers hit the tank with his Panzerfaust. .SA-kuva

http://www.thepictaram.club/share/BWxnka5AgL8 Luutnantti Paitula,, Vuosalmi, Niittylohko  20.7.1944

*

Kapteeni Paitula (4.KKK/JR 57:n päällikkö) tarkastamassa tuhottua ""Sotkaa"".
Vuosalmi 1944.07.20

SA-kuva, http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d22260244d17c05f6f7680afb098&archive=&zoom=YES

*

Everstiluutnantti Vasama antamassa ohjeita pataljoonansa 4. konekiväärikomppanian päällikölle, kapteeni Paitulalle.
Vuosalmi 1944.07.20

SA-kuva, http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d2226024421265ebf1826b592a6b&archive=&zoom=YES

*

]]>
2 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245055-summa-1940#comments A. Paitula JR 7 Summa Suomi 100 vuotta Talvisota Thu, 26 Oct 2017 14:20:21 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245055-summa-1940
K.J. Ståhlberg ja C.G.E. Mannerheim – päämiesten jäykkä suhde http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243089-kj-stahlberg-ja-cge-mannerheim-paamiesten-jaykka-suhde <p><em><strong>K.J. Ståhlberg ja C.G.E. Mannerheim &ndash; päämiesten jäykkä suhde</strong></em></p><p><em>&nbsp;- eli vuoden 1919 presidentinvaalin voittaja ja häviäjä 1930-luvun kuohuvassa Suomessa</em></p><p>*</p><p><strong>Motto:</strong></p><p><em>&rdquo;Mannerheim &ndash; ja hänellä ei silmissäni ole mitään hohtoa. Hän ei tee minuun pienintäkään vaikutusta.&nbsp; Tiedän liikaa hänen juonitteluistaan vuosien varrella.&rdquo;</em></p><p><strong><em>Ester Ståhlberg, kirjailija, presidentin puoliso. Päiväkirja, 6.3.1931.</em></strong></p><p>*</p><p>*</p><p><strong>Henkilöt:</strong></p><p><strong>K.J. Ståhlberg</strong>, &rdquo;John&rdquo;: lakimies, presidentti; vuoden 1919 presidentinvaalin voittaja &ndash; &rdquo;melkein ruumis&rdquo;.</p><p><strong>C.G.E. Mannerheim</strong>: aatelinen, valtionhoitaja; vuoden 1919 presidentinvaalin häviäjä &ndash; &rdquo;melkein diktaattori&rdquo;.</p><p><strong>Ester Ståhlberg</strong>; kertoja, ensin mainitun toinen puoliso, päiväkirjan pitäjä 1926-1934.</p><p>*</p><p><strong>Prologi</strong></p><p><strong>Kesä 1930</strong></p><p>Ester, entisen presidentin puoliso: Uskotko sinä että tulee diktatuuri?</p><p>Jukka (Juho Ståhlberg, s. 1907-k. 1973), entisen presidentin poika:</p><p>En voi sanoa, mutta hyvin mahdollista, mutta ei missään tapauksessa persoonallista lajia (diktaattoria).</p><p>Ester: Eikö mainita nimiä?</p><p>Jukka: Minähän tapaan niin vähän ihmisiä, en ole kuullut.</p><p>Ester: Voisi siis tulla hallitusdiktatuuri &ndash; presidentin ja hallituksen yhteinen ilman valtiopäiviä.</p><p>Jukka: Se ei huonointa olisikaan.</p><p>Ester: Sanotaan kuulemma Lapualla päin, että on yhdentekevää, mitä nämä valtiopäivät sanovat &ndash; täytyyhän ne näön vuoksi kutsua kokoon.</p><p>Jukka: Siinä täytyykin tapahtua ihmeitä, ennen kuin tässä kansassa kunnioitus parlamenttia kohtaan palautuu.</p><p>*</p><p><strong>Aamiaisella</strong></p><p><strong>17.4.1930, kiirastorstai</strong></p><p>Ester: Minkälaiset välit sinulla on presidentti <strong>Relanderin</strong> kanssa?</p><p>Johan (K.J.): Suhteemme on aivan neutraali.</p><p>Ester: Mutta et erikoisesti välitä seurustella heidän kanssaan.</p><p>Johan: Juuri sillä tavalla suhteemme onkin neutraali.</p><p>Ester: Niin mutta miksi?</p><p>Johan: Olen minä tänäkin keväänä ollut rouvan (Relander) vastaanotolla.</p><p>Ester: Niin mutta minusta on epäkohteliasta, ettemme ole kertaakaan kutsuneet heitä luoksemme päivälliselle, tai muuten.</p><p>Johan: Eihän <strong>Mannerheimkaan</strong> koskaan kutsunut.</p><p>Ester: Niin, no hänhän ei koskaan ottanut edes kutsua vastaan meiltä &ndash; mitäpä hänestä &ndash; teidän keskenhän oli <em>ikävä suhde</em>.</p><p>Johan: En minä koskaan ole moittinut häntä siitä, ettei hän minua pyytänyt, ainoastaan siitä, ettei hän koskaan tullut Linnaan.</p><p>*</p><p><strong>Talonpoikaismarssi</strong></p><p><strong>7.7.1930 sunnuntai</strong></p><p><a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19731119_44431">https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19731119_44431</a></p><p><strong>Ester: </strong></p><p>Tänä aamuna lähdin kiireellä kaupunkiin, koska Pohjoismainen lastensuojelukongressi alkoi tänään klo 10.&nbsp; Olin aika vastahakoinen lähtemään &ndash; pääsenkö edes kotiin koska tahansa, vai tuleeko levottomuuksia.&nbsp; Sanoin Johnille (K.J.) hyvästit.&nbsp; Hän oli juuri Lapuan Liisan hierottavana.&nbsp; Ja luki vuoteessa hartaasti aamulehteä.&nbsp; He tulevat hyvin toimeen keskenään.&nbsp; Liisa on körttiläinen, mutta ei ainakaan hyväksy tätä nykyistä tilannetta.</p><p>Tulin hyvissä ajoin Vanhalle Ylioppilastalolle, missä aamulla oli myyty lippuja lapualaisten juhlin Pallokentälle ja Senaatintorille.</p><p>Kaupunki oli aivan entisellään.&nbsp; Ei mitään erikoista.</p><p>Salissa tuli Annie Furuhjelm vastaan ja tarttui käteeni: Olisipa nyt presidentti Ståhlberg istunut peräsimessä, ei tätä olisi lainkaan tapahtunut, näin sanoo moni muukin.</p><p>-Ei varmaankaan, ainakaan tässä muodossa. &hellip;</p><p>&hellip;</p><p>Sitten seurasi professori Liliuksen esitelmä aiheesta nuorison kehittyminen.</p><p>Tämän jälkeen ilmoitettiin, että ohjelmaan oli tullut muutos, että saataisiin riittävän pitkä tauko seurata talonpoikaismarssia.&nbsp; Tunkelo, joka istui sihteerin pöydän takana &ndash; hän on pääsihteeri &ndash; teki pienen, tyytyväisen päännyökkäyksen jollekulle salissa.&nbsp;</p><p>Jaettiin 100-200 lipua Nikolainkirkon (nyk. Suurkirkon) portaille.&nbsp; Erityisesti ulkomaalaiset ryntäsivät tiehensä.&nbsp; Luonnollisesti.</p><p>Kaksi tanskalaista tiedusteli minulta, että onko nyt aivan varma, että Venäjä ei sekaannut tähän asiaan.&nbsp; Minä vakuuttelin, että se olisi mahdotonta. &nbsp;Tämän jälkeen heillä ei ollut enää arveluita vaan lähtivät kadulle.</p><p>Annie Furuholm ja minä päätimme, että emme me mene.&nbsp; Pitäkööt nyt mielenosoituksensa, mutta kyllä he ovat tehneet tilanteesta äärimmäisen kriittisen.</p><p>Kello 1.30 tulimme Ylioppilastalon portaita alas.&nbsp; Tilanne oli ulkona aivan tavanomainen.&nbsp; Raitiovaunut kulkivat.&nbsp; Kansaa oli vain vähäsen.</p><p>Kävelimme Esplanadille ja sitä pitkin kunnes tulimme Kappeliin.&nbsp; Tilasimme kahvit.&nbsp; Ei minkäänlaista tungosta.&nbsp; Ja kadut kutakuinkin tyhjät.&nbsp; Sitten näimme, että kulkue ohitti meidät. Hiljaa, ilman musiikkia &ndash; ei ääntäkään.&nbsp; Ellei marssivia joukkoja olisi nähnyt olisi tuskin tiennyt koko asiasta.</p><p>Toinen kulkue meni pitkin Esplanadia toinen Unioninkatua ja yhtyivät Senaatintorilla.</p><p>Koko kaupunki liputti. Presidentti, hallitus, yliopisto.&nbsp; Smolna &ndash; kaikki, joilla sananvaltaa on.&nbsp; Myös jotkut yksityiset talot.&nbsp; Kansa seisoi parvekkeilla ja heilutti nenäliinoja.&nbsp; ON tätä nähty ennenkin &ndash; ei tehnyt erityisempää vaikutusta.</p><p>Kaupunki siis vastaanotti Lapuan liikkeen innolla.</p><p>Kyllähän me tiesimme, että Senaatintorilla tasavallan presidentti ja hallitus seisoivat ja että <strong>Mannerheim</strong> oli tullut paikalle muutama minuuttia aikaisemmin &ndash; erityisesti kutsuttuna &ndash; ja että häntä oli erityisesti juhlittu.</p><p><em>Kuva</em>:</p><p><strong><em>Museovirasto: Talonpoikaismarssin esikunnat Suurkirkon rapuilla yhdessä valtiovallan edustajien kanssa. K</em></strong><strong><em>uvan keskellä Mannerheim, hänen takanaan pääministeri Svinhufvud ja Mannerheimista oikealle presidentti Relander</em></strong><em>; <a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19750622_30"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19750622_30</u></a> </em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Mikä tässä oikeastaan oli tarkoituksena?</strong></p><p>Sitä emme tosin tienneet, että presidentti (<strong>Relander</strong>) tervehtisi Lapuan miehiä a ilmoittaisi maan olevan heitä kohtaan solidaarinen.</p><p>Sen me näimme, että Lapuan miehillä oli kaikilla hihassaan sinimusta nauha.&nbsp; Mitä se nyt sitten tarkoitti?&nbsp; Sininen oli meidän oma värimme, mutta entä musta?&nbsp; Se väri kuului Italian fasisteille.</p><p>No, me nyt istuimme kahvimme ääressä.&nbsp; Ja kun se oli juotu, lähdimme.&nbsp; Seisoin hetkisen Unioninkadun kulmassa mennessäni Kulosaaren vaunuun ja näin kulkueen lopun.&nbsp;</p><p>Miehet olivat kansanmiehiä, he näyttivät vakavilta.</p><p>He uskoivat asiaansa.&nbsp; Ja oikeahan asia onkin.&nbsp; Kommunistit olivat saaneet liian monia mahdollisuuksia kansankiihotukseen ja häiritsivät yhteiskuntaelämä.&nbsp; Heidän oppinsa oli myrkkyä. Talonpoikaismarssi oli oikeutettu ja hyväkin, jos asia päättyy tähän.</p><p>*</p><p>Kerroin Johnille (K.J.) saamani vaikutelmat.&nbsp; Hänestä oli suuri helpotus se, että kaikki oli sujunut aivan rauhallisesti.&nbsp; Mutta hän ei näytä uskovan että näin on, epäilee, että jatkoa seuraa.</p><p>Se, mitä Annie Furuhjelm sanoi oli hänelle mieluista.&nbsp; Hän on niin yksin tällä hetkellä, että on hyvä saada edes jonkun myötätuntoa.</p><p>Minä kerroin lisäksi Böökistä, jonka kanssa olin pienen hetken Ylioppilastalolla. Hänkin piti tilannetta kriittisenä ja arvaamattomana.&nbsp; Siitä voisi seurata melkein mitä tahansa.&nbsp; Eikä tiedä, vaikka Lapualla olisi puolellaan sekä sotaväki että suojeluskunta &ndash; silloin heillä olisi valta &ndash; jonkin aikaa ainakin, kunnes kansa havahtuisi.</p><p>Mikäli tämä nyt sitten menee niin pitkälle.</p><p>Tällä hetkellä ainakin ollaan varovaisia ja noudatetaan laillisia muotoja niin pitkälle kuin mahdollista.&nbsp; Mutta eivät kaikki talonpoikaismarssin osanottajat tätä tiedä.&nbsp; Ja minä puolestani toivon, että tämä on vain mielikuvituksen tuotetta minun päässäni.</p><p>Mutta tiedän senkin, että John (K.J.) uskoo tällaisen mahdollisuuden olevan olemassa.</p><p>On mahdollista, että John (K.J.) jonkin ajan kuluttua on hyvinkin yksinäinen mies. &hellip;</p><p>*</p><p>Johan: Sääli, etteivät lapualaiset muodosta puoluetta.&nbsp; Nauraa.&nbsp; Olisi saanut nähdä, mitä panevat ohjelmakseen.&nbsp; Ja keitä heillä on takana.&nbsp; Kyllä lyhyeen loppuisi se mahtipontisuus.</p><p>Ester: Mutta Kokoomus tietysti pelkää&hellip;</p><p>Johan: Tietysti. Ovat saaneet heidät luopumaan.&nbsp; Maalaisliitto myös.&nbsp; Olisivat menettäneet ääniä.</p><p>Ester: Mutta ajatteles, kun eräs suojeluskuntalainen oli Kisselle oikein tosissaan sanonut ja kerskannut, että nyt se lähtee liikkeelle se Kosolan armeija ja sitten tehdään puhdasta jälkeä niin, että tulee hoidetuksi loppuun se, mikä vapaussodassa jäi kesken.</p><p>Johan: Sellaisiahan ne ovat.&nbsp; Kyllä minä olen sen ennenkin kuullut.&uml;</p><p>Ester: En voi käsittää, että kukaan ihminen&hellip;</p><p>Johan: Se on sitä vanhaa hapatusta&hellip;.</p><p>Ester: Mutta kyllä ihmiset ehkä piankin tulevat järkiinsä.</p><p>Sinervo sanoi, että jo ovat erimielisiä.&nbsp; Lapuan hallituksella on siipi sekä Suonenjoella että Helsingissä ja ne vetävät eri köyttä.</p><p>John vaikeni, mutta oli sen näköinen kuin sanoisi: Sitähän olen odottanut.&nbsp;</p><p>Ja sitten sanoo:</p><p>Huomenna heillä on kokous hallituksen kanssa, ja lähettävät taasen ukaasin.</p><p>Ester: Tämä muistuttaa tosiaankin pian Venäjän aikoja.</p><p>Hakkilan juttua (Eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkila kyyditettiin Kuortaneelle 18.7.) on seurattu.&nbsp; Mutta se tuntuu niin mahdottomalta, että se miltei vapauttaa.&nbsp;</p><p>Lontoosta, interparlamentaarisesta kokouksesta&nbsp; ovat 16 maan sosialistit lähettäneet Svinhufvudille paheksumislauseensa Hakkilan kyyditsemisen johdosta.&nbsp; Hakkila oli äskettäin Suomen ainoana edustajana Islannin juhlissa &ndash; on eduskunnan varapuhemies, Tampereen pormestari ynnä muuta, ja sitten &ndash; tällainen uutinen hänestä menee maailman ympäri.</p><p>Häpeällistä, mutta ehkä ne täällä kotona hätkähtävät.&nbsp; &hellip;</p><p>Ester:</p><p>Miten he nyt saavat kommunistit estetyksi tulemasta eduskuntaan?</p><p>Johan: &rdquo;<em>Väkivallalla tietysti ei muuten.&nbsp; </em></p><p><em>Terrorilla.&nbsp; </em></p><p><em>Kai he jatkavat, jo psykoosi jatkuu ihmisissä.&nbsp; Saa nyt nähdä.&rdquo;</em></p><p><a href="http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Talonpoikaismarssin-kuuma-kes%C3%A4/598364"><u>http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Talonpoikaismarssin-kuuma-kes%C3%A4/598364</u></a></p><p>*</p><p><strong>Kommunistiarmahdukset</strong></p><p><strong>28.9.1930</strong></p><p><strong><em>J.R. Danielson-Kalmari</em></strong><em> oli pitänyt puheen, jossa pontevasti tuominnut Suomen ensimmäisen presidentin, <strong>K J. Ståhlbergin</strong>.</em></p><p>Ester: Hän (J.R.D-K.) nojasi arvionsa niin ajantakaisiin perspektiiveihin, että meni antiikkiin saakka.&nbsp; Onko tämä aika todella yhtä mullistava kuin oli antiikin kuolinaika.&nbsp; En ole sitä sellaisena pitänyt.</p><p>Ja meidän kansamme suhtautuminen kommunismiin ja sosialismiin niin maailmanhistoriallinen.</p><p>Ja kommunistiarmahdukset, - jotka aloitti <strong>Svinhufvud</strong> (1918) ja (jatkoi 1919) sitten <strong>Mannerheim</strong> (jota nyt ei lainkaan muisteta) olisivatkin olleet Suomen ensimmäisen presidentin (Ståhlberg) kauheita erehdyksiä.</p><p>En ymmärrä, kuka oli oikeassa kuka väärässä.</p><p>Onko jumaloimani Richard Danielson-Kalmari puoluekiihkon sokaisema?&nbsp; -&nbsp; <a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19420425_396"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19420425_396</u></a></p><p>*</p><p><strong>Presidentin kyyditys</strong></p><p><strong>14.10.1930 (Tarton rauhan 10-vuotispäivänä)</strong></p><p>Presidentti Ståhlberg ja puolisonsa kidnapataan kävelyreitiltä ja kuljetetaan (muilutetaan) Joensuuhun.</p><p>*</p><p><strong>Ståhlbergia vainotaan</strong></p><p><strong>Loppiainen, 6.1.1931</strong></p><p>Ester: On omituista, että vaikka vahti koirineen (<em>turvamies, vh</em>) yöt päivät on muistuttamassa, että aika on rauhaton ja vaarallinen, ja vaikka lehdet joka päivä ottavat K.J.:lta kansalaiskunnian ja parjaukset vuotavat kuin laavavirta ylitsemme &ndash; ja vaikka ihmiset vihaavat meitä niin katkerasti kuin vihata voi ja parjaavat meitä kaikissa ompeluseuroissa ja päivälliskutsuissa puhuen käsittämättömiä valheita ja uskoen niihin- sivistyneet ihmiset &ndash; ja vaikka yöllä soitetaan joskus ja lähetetään varoituksia ja uhkauksia Johnille (K.J.) &ndash; niin kuitenkin yhä vähemmän välitän tästä kaikesta.&nbsp; Rauhani vain kasvaa.</p><p>John on täydelleen kaiken yläpuolella j ase tietysti minuunkin vaikuttaa.&nbsp; Mutta minulla on varmuus siitä, että kohtalomme on suuren Minän kädessä.</p><p>*</p><p><strong>Muiluttaja vapaalla jalalla</strong></p><p><strong>10.2.1931</strong></p><p>John (K.J.) huomautti siitä, että (yksi muiluttajistaan, Etsivässä Keskuspoliisissa palvellut monttööri, <strong>Johan) Janné</strong> on vapaa.&nbsp; EK:n päällikkö <strong>Esko Riekki</strong> olisi voinut panna hänet kiinni.</p><p>Ester: Hän on sellainen mies, että jos hän saa käskyn niin hän tulee ja ampuu kuulan sydämeen.</p><p>-Sellainen mies hän kyllä on.&nbsp; Hullu mies.</p><p>*</p><p><strong>Presidentin valitsijamiehet</strong> suorittavat vaalin 16.2.1931: <a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19809"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19809</u></a></p><p>*</p><p><strong>Presidentin vaihdos</strong></p><p><strong>2.3.1931</strong></p><p><strong><a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19816"><strong><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19816</u></strong></a> </strong></p><p>Ester:</p><p>Kuljin hitaasti portaita alas tavatakseni Johnin (K.J.), välikerroksessa kohtasin neiti Rautian eduskunnan kansliasta, Johnin suuren ihailijan.&nbsp; Hän tarttui molempiin käsiini sydämellisellä tavalla</p><p>ja sanoi:</p><p><em>&rdquo;Olen ollut äärettömän onneton, mutta samalla onnellinen, sillä jos hän (Ståhlberg) olisi tänään presidenttinä niin varmaan eivät väsyisi, ennen kuin sala-ampujan kuula hänet lävistäisi&rdquo;.</em></p><p>Ester: Uskotteko niin?</p><p>Rautia: En usko &rdquo;<em>kuppiin</em>&rdquo; (tarkoittanee <em><strong>coup d&#39;état, vallankaappausta</strong></em>), muta jokin Tandefelt olisi uhrinsa löytänyt.</p><p>(<em>Tandefelt ampui ministeri Ritavuoren 1922</em>).</p><p>*</p><p><strong>Uuden Eduskuntatalon vihkiäiset, alustunnelma</strong></p><p><strong>6.3.1931</strong></p><p>Ester:</p><p>Huomenna on minulla suuri julkinen esiintyminen &ndash; uuden eduskuntatalon vihkiäiset.&nbsp; Tulen istumaan paikalla numero 102 arkkipiispa Ingmanin vieressä.&nbsp; Hänen vieressään istuu <strong>Mannerheim</strong>.&nbsp; Käytävän toisella puolella tulee istumaan rouva Svinhufvud jne (uuden presidentin puoliso).</p><p>Koko diplomaattikunta ylhäällä aitiossaan.&nbsp; Paikalla on koko loisto.</p><p>Minua inhottaa mennä sinne.</p><p>Se kaikki on niin onttoa kuin olla voi.</p><p>Nyt John (K.J.) on vuoteenomana yskässä, jonka hän on saanut influenssa jälkitautina.&nbsp; Hän ei tule mukaan huomenna.&nbsp; Enkä luule, että hän murehtii sitä taikka tätä.&nbsp; Päinvastoin.</p><p>Nyt tule Svinhufvud esiintymään tasavallan presidenttinä.&nbsp; Mutta tuskin kukaan tietää meitä paremmin, millä keinoin hän on sinne päässyt.&nbsp; Alhaisimmilla mahdollisilla.&nbsp; Uhkauksilla, väkivallalla, juonittelulla, rikoksilla &ndash; lopulta hänen kannattajiensa täytyi julkisesti uhata Johnin (K.J. Ståhlberg) murhalla estääkseen hänen valintansa presidentiksi.</p><p>Se kiihko &ndash; hänen häpeämätön leimaamisensa maan itsenäisyyden viholliseksi &ndash; kommunistien ystäväksi &ndash; maanpetturiksi -.&nbsp;</p><p>Valheilla, tietoisilla ja uskomattomilla, vainoilla ja kaikella minä viha voi keksiä ja lopulta yrityksellä saattaa hänet kukaties hengiltä.&nbsp; Kaikkeen tähän ovat he turvautuneet saavuttaakseen tämän voiton.</p><p>Ja kaikista niistä, jotka nyt istuvat siellä kanssani tuskin kukaan on korottanut ääntään puolustaakseen häntä.</p><p>&hellip;</p><p>Tällainen on valtiovallan johto.</p><p>*</p><p><strong>Suuri Eduskunnan vihkimispäivä</strong></p><p><strong>7.3.1931</strong></p><p>Ester:</p><p><strong>Mannerheim</strong> tuli ja istuutui minun viereeni &ndash; niin, että jäi yksi paikka väliin.</p><p>Hän tervehti kohteliaasti ja alkoi puhua talon kauneudesta ja muusta sellaisesta.&nbsp; Niin paljon en ole ennen puhunutkaan Mannerheimin kanssa, koska hän ei koskaan ottanut vastaan kutsuja Linnaan meidän aikanamme enkä muutenkaan tavannut häntä.</p><p>Hän ikään kuin vältti kaikki ne tilaisuudet, joissa me olisimme olleet läsnä.</p><p>Ensi kerran tulin hänelle luonnollisesti esitellyksi Tanskan kuninkaan päivällisillä Linnassa, jolloin Svinhufvud vei minut pöytään.&nbsp;</p><p>Minua hymyilytti se, että vihdoin Mannerheimin oli pakko minua tervehtiä, vaikka samalla harmitti, että <strong><em>ns. maailmanmies</em></strong> oli vuosikausia voinut olla suorastaan epäkohtelias, jos hyvin lievää sana käyttää, meitä kohtaan.</p><p>Nyt hän oli ihmisiksi &ndash; ei kai voinut muuta kaikkien ihmisten nähden.&nbsp; Ja oli ehkä lauhtunut siitä, että K.J. Ståhlbergille oli tällä kerralla käynyt kuten hänelle 1919, jos kohta ainoastaan viimeisiä uhkakeinoja käyttämällä.&nbsp; Mutta sentään.</p><p>Hän oli sangen rakastettava &ndash; tai kohtelias.</p><p>Eero Järnefelt tuli ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.&nbsp; Mannerheim teki epätoivoisen liikkeen kädellään &ndash; kääntyi puoleeni ja kertoi, että Gallen-Kallela oli kuollut samana aamuna Tukholmassa.&nbsp; Keuhkokuumeeseen.</p><p>-En storartad människa (suurenmoinen ihminen).</p><p>Uutinen levisi lehterillä miehestä mieheen. Se oli järkyttävää.</p><p>Olin juuri kuullut Laina Cajanderilta, että Arthur Hjelt oli saanut edellisenä iltana vaikean halvauksen eikä ollut herännyt tajuihinsa.&nbsp; Mannerheim tiesi läheisestä sukulaispiiristään tapauksen, jossa joku oli voinut herätä eloon taasen.&nbsp; Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Hjeltiä koskeva uutinenkin lähti kiertämään parvekkeella.</p><p>Arkkipiispa Ingman saapui ja istuutui Mannerheimin ja minun väliin. Hän tervehti molempia joviaalisella tavallaan.&nbsp; Kiitin häntä (juhlajumalanpalveluksen) saarnasta jotain sanoakseni ja hän kuiskasi vastaan: - Täytyyähän kirkon päämiehen toki uskaltaa kansalleen moraalista puua &ndash; eihän hän muuten kirkon päämies olisikaan.</p><p>-Niin, kyllä, mutta ovat kaikesta niin arkoja nykyään.</p><p>- Sen suurempi syy antaa heidän kuulla totuuttakin joskus.</p><p>Ellei olisi ollut suuri juhlatilaisuus, olisin kysynyt, miten kirkon päämies oli voinut vaieta silloin, kun maan ensimmäistä presidenttiä avoimesti uhattiin murhalla.&nbsp; Mutta jätin sen toistaiseksi.&nbsp; Tekisi mieleni joskus kysäistä.</p><p><a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_1436"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_1436</u></a></p><p>*</p><p><strong>Mutta sitä ennen oli soitettu Finlandia.</strong></p><p>Minun joviaalinen arkkipiispani oli juttutuulella, jutteli miltei koko ajan Mannerheimin kanssa kaikenalaista, jota en selvään kuullut.&nbsp; Toisten istuessa hiljaa juhlaa kunnioittaen, nämä juttelivat kuin koulupojat rukouksissa.&nbsp;</p><p>Väliin Ingman kääntyi minunkin puoleeni, muta hänellä oli huonompi korva minuun päin niin, että se tuli epämukavaksi, sitä paitsi vastasin kirkon päämiehelle ainoastaan pään nyökäyksellä.&nbsp; Hän lyhensi aikaansa parhaimmalla tavallaan huonokuuloisena ja luultavasti epämusikaalisena aina musiikkinumerojen aikana.&nbsp; Ja Mannerheim teki samoin.</p><p>Professori Järvinen (valtiovarainministeri) nousi puhumaan. Ingman kääntäen minuun paremman korvansa:</p><p>-Nyt tulee pitkä puhe.</p><p>-Onko hera arkkipiispalla sellainen kokemus hänestä?</p><p>-Hänen isänsä oli pappi, ja siitä kai hänellä on se pitkäveteisyytensä.</p><p>Se oli aitoa Ingmania.</p><p>Mutta puhe ei ollutkaan pitkä, mikä hiukan ihmetytti ennustajaa. Puheen lopussa puhuja ojensi jotakin presidentille.&nbsp; Ingman, joka ei kuullut mitään:</p><p>-Mitä mitä hän hänelle antaa?</p><p>Minä: Pietarin avaimia taivaan valtakuntaan &ndash; nimittäin tähän eduskuntataloon.</p><p>Se nauratti minun vierustovereitani.</p><p>&hellip;</p><p><strong>Ohjelma jatkui.</strong></p><p>Odotettiin tasavallan presidentin puhetta.&nbsp; Se oli oleva juhlan huippukohta.&nbsp; Kaikki nousivat, mutta Ukko-Pekka sanoi gemyytlisesti: - Pyydän teitä istumaan, hyvät herrat.</p><p>Sitä ei ole ennen tapahtunut.&nbsp; Valtion päämies puhuu suuressa salissa ja &ndash; istutaan.</p><p>Joviaalisesti kuin juttutuvassa tai maalaistuomari pöydän ääressä hän alkaa kertoa, miten oli silloin, kun muutettiin palokunnan taloon ja sieltä Heimolaan.&nbsp; Miten oli palokalut alakerrassa ja oli tanssittu yläkerrassa &ndash; ja miten Heimolassa oli sellainen veto, että vanhempien herrojen oli vedettävä kalotit päähänsä.&nbsp; Ja nyt meillä on mukava, kaunis ja avara talo, jossa voi työskennellä.</p><p>Sama ruotsiksi.</p><p>Ja kun oli puhunut, niin poimi tavaransa kokoon, silmälasinsa, nenäliinansa ym. ja istuutui.</p><p>Mannerheim ja arkkipiispa naurahtivat.</p><p>Olipa todella onni, että sitä puhetta ei oltu seisoaltaan kuunneltu.</p><p>No niin, ulkomaalaiset toivat tervehdyksensä.&nbsp; Kaikki tekivät tehtävänsä hyvin ja arvokkaasti &ndash; paitsi tasavallan presidentti.</p><p>*</p><p><strong>Varjokirjoittajat</strong></p><p><strong>9.3.1931</strong></p><p>Olin vähän aikaa <strong>Gerda Rytin</strong> luona yhdessä rouva <strong>Kallion</strong>, rouva Erkon, rouva Vennolan ja rouva Mantereen kanssa.</p><p>Puhuttiin ajan tapahtumista.&nbsp; He olivat kovin vähän luottavaisia.&nbsp; Hullusti oli käynyt heidän mielestään.</p><p>Kun oli puhe Svnhufvudin huonoista puhelahjoista, kertoi rouva Vennola, että <strong>Relander</strong>, vaikka oli mahdollisesti hyvä puhuja, antoi adjutantti <strong>Heikki Kekonin</strong> kirjoittaa puheensa.&nbsp; Kuten <strong>Mannerheimkin</strong> aikoinaan.</p><p>*</p><p><strong>Gallen-Kallelan haudalla</strong></p><p><strong>20.3.1931</strong></p><p>Eilen oli Gallen-Kallelan hautajaiset &ndash; suurenmoiset.&nbsp; Suurmies.&nbsp; Taiteilijoistamme suurin.</p><p>Ihminen, jolla on ollut suuret mittasuhteet.</p><p>Mutta minä en halunnut mennä hänen hautajaisiinsa.&nbsp; Olisin voinut mennä niin kuin muutkin, en kukkia laskemaan, vaan olemaan läsnä kunnioittamassa hänen muistoansa.&nbsp; Kunnioitan sitä mieluummin kotona, itsekseni.</p><p>Aika on ollut sellainen, että haavat eivät ole menneet umpeen.&nbsp; Hänhän i ole ollut näissä viimeisimmissä vaiheissa mukana, mutta oli välillisesti mukana niissä entisissä, Mannerheimin aikaisissa.&nbsp; Joskaan ei suoranaisesti mitään ilmaisten, niin kuitenkin intohimoisena vastustajana.&nbsp; Silloin, kun taistelu kävi presidentinarvosta (1919, vh) ja K.J. Ståhlberg voitti.</p><p>Sitä hän varmaan ei voinut koskaan sulattaa.</p><p>Ja minä en tämän Lapuan vuoden jälkeen voi sulattaa Johnin (K.J. Ståhlbergin) intohimoisia vihamiehiä &ndash; en edes heidän hautansa partaalla.</p><p>*</p><p><strong>Ruotsin kruununprinssin juhlat</strong></p><p><strong>17.1.1933</strong></p><p>Ruotsin kruununprinssin juhlassa, jonka kaupunki (Helsinki) hänelle piti, ja jolloin istuin Mannerheimin vieressä, näin diplomaattien joukossa tumman, paksuniskaisen, suuren miehen ja kysyin: Kuka tuo on, joka juuri kääntyy kyljittäin ja puhuu vierustoverinsa kanssa?</p><p><strong>Mannerheim v</strong>astasi, että hän on Tamaro italialainen, oikein mukava mies &ndash; suuri fascisti ja Mussolinin ihailija, totisesti hauska ihminen, minä idän hänestä kovasti.</p><p>Ja sen minä uskon.</p><p>Ja minut Mannerheim jättää täysin kylmäksi, nähköötpä hänet muut minkälaisena charmöörinä tahansa.&nbsp; &ndash; (Viron Helsingin-lähettiläs) Hans Rebane sanoi pöydässä tästä Tamarosta, että hän seurustelee nykyjään neuvostolähettilään kanssa, se kuuluu Italian politiikkaan. Minä ajattelin: Huh miten vihaan tätä tyranniaa &ndash; oli se sitten Neuvostoliitto tai Mussolinin Italia.</p><p>Minun vanha Italiani on luonnollisesti täysin muuttunut.&nbsp; Suruttomuus tipotiessään.&nbsp; Mahtaako siellä kauneus ja ilo viihtyä?</p><p>*</p><p><strong>Kaappaus taas</strong></p><p><strong>Toukokuu 1933 &ndash;</strong></p><p>Ester: Toisena pääsiäispäivänä, kun tulin kirkosta ja tapasin johtaja ja rouva Granfeltin kirkon ulkopuolella, lähdimme yhtä matkaa kotiinpäin.&nbsp; Johtaja pyysi minua kertomaan Johnille (K.J.), että salaa puhutaan kaappauksesta 16. toukokuuta (Vapaussodan päättymisen 15. vuosipäivä).</p><p>Oli löydetty joku päiväkäsky, joka koski muonitusta ja varustuksia, lisäksi oli löydetty joku suunnitelma utopistisesta Suur-Suomesta, sen arvelleen olevan myöhemmin vuorossa.&nbsp; Hän, johtaja, tiesi varmasti, että erästä hänen tuttavaansa, suojelukuntalaista, oli kaksi kertaa pyydetty liittymään lapuanliikkeen &rdquo;<em>stormavdelningarna&rdquo;, iskuosastoihin</em>, joita ollaan kouluttamassa ja liittämässä niihin mukaan suojeluskuntia.</p><p>Kerroin tämän kotona. John kertoi sen edelleen Cajanderille ja hän edelleen hallitukselle.</p><p>Silloin, vähän myöhemmin, edistyspuolueen ryhmällä oli istunto Konservatoriossa, sinne tulivat myös Kivimäki ja Linna (ministereitä).&nbsp; John kertoi sitten, että ryhmä oli vaatinut heitä olemaan varuillaan, ettei mitään voisi tapahtua, he olivat ryhtyneet varotoimenpiteisiin ja tulisivat vastaamaan järjestyksestä.</p><p>No hyvä, jos he vain siihen pystyvät.</p><p>Mutta asia ei ole antanut minulle rauhaa.</p><p>Ajatella, jos kaikesta huolimatta tulisi kaappaus. Saksalaiset natsit ovat liian houkuttelevia esimerkkejä&nbsp; Nyt oli Mäntsälässä esiinnytty uniformuissa hakaristein ja vastaavin varustettuina.&nbsp; Myös täällä Helsingissä riippui pari hakaristilippua ja näkyi natsipukuisia miehiä.</p><p>Kokoomus on lähes yksimielisesti sitä mieltä, ettei tällaista saa kieltää.&nbsp; Ei myöskään sotilaallisia yhdistyksiä, ja lapualaiset ja Kalsta-lapualaiset ovat julkisesti julistanet, että he ovat sotilaallisesti järjestäytyneet.</p><p>Mihinkä muuhun tällaista tarvitaan kuin terroriin tai vallankumoukseen?</p><p>Mutta nyt minä en enää usko toukokuun 16. päivän uhkaan.&nbsp; Sitä on huudettu liian kauan, ett se voisi toteutua. Se oli kyllä heidän tarkoituksensa, mutta se tuli ilmi liian aikaisin.</p><p>Ja minä en enää näe mielikuvituksessani sitä, mikä joskus vieläkin minua seuraa:</p><p>nähdä John (<em>presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg</em>) ammuttuna &ndash; tai yhtäkkiä villien roistojen kyyditsemänä.</p><p>Ja minä yritän pysyä lujana ja rauhoitella itseäni.&nbsp; John on horjumattoman rauhallinen.&nbsp; Jos hänen täytyisi kärsiä marttyyrikuolema tämän kansan kesyttömyyden takia &ndash; niin &ndash; minä en voi ajatella sitä ajatusta loppuun&hellip;</p><p>*</p><p>*</p><p><strong>1937</strong></p><p><strong>Vuoden 1937 presidentinvaalin tulos julistetaan.</strong></p><p><a href="https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_16238"><u>https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_16238</u></a></p><p>*</p><p>*</p><p><strong>Epilogi</strong></p><p><strong><em>Ehkä..</em></strong></p><p>Viimekädessä taistelussa oli kysymys kansanvallan ja yksinvallan välisestä historiallisesta taistelusta, jossa lopputulos on tulkinnanvarainen, ja saattoi olla, että voiton vei &rdquo;kolmas tie&rdquo; &ndash; markkinavoimat.</p><p>Tässä yksi tulkinta, siinä(kin) keskushenkilöt samat kuin edellä olevassa kompiolaatiossa, nimittäin <strong>Ståhlberg ja Mannerheim</strong>.:</p><p><em>&rdquo;Presidentti <strong>Ståhlberg</strong> nimitti &quot;seikkailupolitiikaksi&quot; vapaussodan voittajan <strong>Mannerheimin</strong> suunnittelemaa hyökkäystä Pietariin, jossa ratkaistaisiin Punaisen Venäjän kohtalo. Ohikiitävän hetken ajan Suomella olisi ollut maailmanhistorian avaimet käsissään.&rdquo;</em></p><p><a href="http://www.valtakunta.eu/suomi/historia.shtml"><u>http://www.valtakunta.eu/suomi/historia.shtml</u></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> K.J. Ståhlberg ja C.G.E. Mannerheim – päämiesten jäykkä suhde

 - eli vuoden 1919 presidentinvaalin voittaja ja häviäjä 1930-luvun kuohuvassa Suomessa

*

Motto:

”Mannerheim – ja hänellä ei silmissäni ole mitään hohtoa. Hän ei tee minuun pienintäkään vaikutusta.  Tiedän liikaa hänen juonitteluistaan vuosien varrella.”

Ester Ståhlberg, kirjailija, presidentin puoliso. Päiväkirja, 6.3.1931.

*

*

Henkilöt:

K.J. Ståhlberg, ”John”: lakimies, presidentti; vuoden 1919 presidentinvaalin voittaja – ”melkein ruumis”.

C.G.E. Mannerheim: aatelinen, valtionhoitaja; vuoden 1919 presidentinvaalin häviäjä – ”melkein diktaattori”.

Ester Ståhlberg; kertoja, ensin mainitun toinen puoliso, päiväkirjan pitäjä 1926-1934.

*

Prologi

Kesä 1930

Ester, entisen presidentin puoliso: Uskotko sinä että tulee diktatuuri?

Jukka (Juho Ståhlberg, s. 1907-k. 1973), entisen presidentin poika:

En voi sanoa, mutta hyvin mahdollista, mutta ei missään tapauksessa persoonallista lajia (diktaattoria).

Ester: Eikö mainita nimiä?

Jukka: Minähän tapaan niin vähän ihmisiä, en ole kuullut.

Ester: Voisi siis tulla hallitusdiktatuuri – presidentin ja hallituksen yhteinen ilman valtiopäiviä.

Jukka: Se ei huonointa olisikaan.

Ester: Sanotaan kuulemma Lapualla päin, että on yhdentekevää, mitä nämä valtiopäivät sanovat – täytyyhän ne näön vuoksi kutsua kokoon.

Jukka: Siinä täytyykin tapahtua ihmeitä, ennen kuin tässä kansassa kunnioitus parlamenttia kohtaan palautuu.

*

Aamiaisella

17.4.1930, kiirastorstai

Ester: Minkälaiset välit sinulla on presidentti Relanderin kanssa?

Johan (K.J.): Suhteemme on aivan neutraali.

Ester: Mutta et erikoisesti välitä seurustella heidän kanssaan.

Johan: Juuri sillä tavalla suhteemme onkin neutraali.

Ester: Niin mutta miksi?

Johan: Olen minä tänäkin keväänä ollut rouvan (Relander) vastaanotolla.

Ester: Niin mutta minusta on epäkohteliasta, ettemme ole kertaakaan kutsuneet heitä luoksemme päivälliselle, tai muuten.

Johan: Eihän Mannerheimkaan koskaan kutsunut.

Ester: Niin, no hänhän ei koskaan ottanut edes kutsua vastaan meiltä – mitäpä hänestä – teidän keskenhän oli ikävä suhde.

Johan: En minä koskaan ole moittinut häntä siitä, ettei hän minua pyytänyt, ainoastaan siitä, ettei hän koskaan tullut Linnaan.

*

Talonpoikaismarssi

7.7.1930 sunnuntai

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19731119_44431

Ester:

Tänä aamuna lähdin kiireellä kaupunkiin, koska Pohjoismainen lastensuojelukongressi alkoi tänään klo 10.  Olin aika vastahakoinen lähtemään – pääsenkö edes kotiin koska tahansa, vai tuleeko levottomuuksia.  Sanoin Johnille (K.J.) hyvästit.  Hän oli juuri Lapuan Liisan hierottavana.  Ja luki vuoteessa hartaasti aamulehteä.  He tulevat hyvin toimeen keskenään.  Liisa on körttiläinen, mutta ei ainakaan hyväksy tätä nykyistä tilannetta.

Tulin hyvissä ajoin Vanhalle Ylioppilastalolle, missä aamulla oli myyty lippuja lapualaisten juhlin Pallokentälle ja Senaatintorille.

Kaupunki oli aivan entisellään.  Ei mitään erikoista.

Salissa tuli Annie Furuhjelm vastaan ja tarttui käteeni: Olisipa nyt presidentti Ståhlberg istunut peräsimessä, ei tätä olisi lainkaan tapahtunut, näin sanoo moni muukin.

-Ei varmaankaan, ainakaan tässä muodossa. …

Sitten seurasi professori Liliuksen esitelmä aiheesta nuorison kehittyminen.

Tämän jälkeen ilmoitettiin, että ohjelmaan oli tullut muutos, että saataisiin riittävän pitkä tauko seurata talonpoikaismarssia.  Tunkelo, joka istui sihteerin pöydän takana – hän on pääsihteeri – teki pienen, tyytyväisen päännyökkäyksen jollekulle salissa. 

Jaettiin 100-200 lipua Nikolainkirkon (nyk. Suurkirkon) portaille.  Erityisesti ulkomaalaiset ryntäsivät tiehensä.  Luonnollisesti.

Kaksi tanskalaista tiedusteli minulta, että onko nyt aivan varma, että Venäjä ei sekaannut tähän asiaan.  Minä vakuuttelin, että se olisi mahdotonta.  Tämän jälkeen heillä ei ollut enää arveluita vaan lähtivät kadulle.

Annie Furuholm ja minä päätimme, että emme me mene.  Pitäkööt nyt mielenosoituksensa, mutta kyllä he ovat tehneet tilanteesta äärimmäisen kriittisen.

Kello 1.30 tulimme Ylioppilastalon portaita alas.  Tilanne oli ulkona aivan tavanomainen.  Raitiovaunut kulkivat.  Kansaa oli vain vähäsen.

Kävelimme Esplanadille ja sitä pitkin kunnes tulimme Kappeliin.  Tilasimme kahvit.  Ei minkäänlaista tungosta.  Ja kadut kutakuinkin tyhjät.  Sitten näimme, että kulkue ohitti meidät. Hiljaa, ilman musiikkia – ei ääntäkään.  Ellei marssivia joukkoja olisi nähnyt olisi tuskin tiennyt koko asiasta.

Toinen kulkue meni pitkin Esplanadia toinen Unioninkatua ja yhtyivät Senaatintorilla.

Koko kaupunki liputti. Presidentti, hallitus, yliopisto.  Smolna – kaikki, joilla sananvaltaa on.  Myös jotkut yksityiset talot.  Kansa seisoi parvekkeilla ja heilutti nenäliinoja.  ON tätä nähty ennenkin – ei tehnyt erityisempää vaikutusta.

Kaupunki siis vastaanotti Lapuan liikkeen innolla.

Kyllähän me tiesimme, että Senaatintorilla tasavallan presidentti ja hallitus seisoivat ja että Mannerheim oli tullut paikalle muutama minuuttia aikaisemmin – erityisesti kutsuttuna – ja että häntä oli erityisesti juhlittu.

Kuva:

Museovirasto: Talonpoikaismarssin esikunnat Suurkirkon rapuilla yhdessä valtiovallan edustajien kanssa. Kuvan keskellä Mannerheim, hänen takanaan pääministeri Svinhufvud ja Mannerheimista oikealle presidentti Relander; https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19750622_30

*

Mikä tässä oikeastaan oli tarkoituksena?

Sitä emme tosin tienneet, että presidentti (Relander) tervehtisi Lapuan miehiä a ilmoittaisi maan olevan heitä kohtaan solidaarinen.

Sen me näimme, että Lapuan miehillä oli kaikilla hihassaan sinimusta nauha.  Mitä se nyt sitten tarkoitti?  Sininen oli meidän oma värimme, mutta entä musta?  Se väri kuului Italian fasisteille.

No, me nyt istuimme kahvimme ääressä.  Ja kun se oli juotu, lähdimme.  Seisoin hetkisen Unioninkadun kulmassa mennessäni Kulosaaren vaunuun ja näin kulkueen lopun. 

Miehet olivat kansanmiehiä, he näyttivät vakavilta.

He uskoivat asiaansa.  Ja oikeahan asia onkin.  Kommunistit olivat saaneet liian monia mahdollisuuksia kansankiihotukseen ja häiritsivät yhteiskuntaelämä.  Heidän oppinsa oli myrkkyä. Talonpoikaismarssi oli oikeutettu ja hyväkin, jos asia päättyy tähän.

*

Kerroin Johnille (K.J.) saamani vaikutelmat.  Hänestä oli suuri helpotus se, että kaikki oli sujunut aivan rauhallisesti.  Mutta hän ei näytä uskovan että näin on, epäilee, että jatkoa seuraa.

Se, mitä Annie Furuhjelm sanoi oli hänelle mieluista.  Hän on niin yksin tällä hetkellä, että on hyvä saada edes jonkun myötätuntoa.

Minä kerroin lisäksi Böökistä, jonka kanssa olin pienen hetken Ylioppilastalolla. Hänkin piti tilannetta kriittisenä ja arvaamattomana.  Siitä voisi seurata melkein mitä tahansa.  Eikä tiedä, vaikka Lapualla olisi puolellaan sekä sotaväki että suojeluskunta – silloin heillä olisi valta – jonkin aikaa ainakin, kunnes kansa havahtuisi.

Mikäli tämä nyt sitten menee niin pitkälle.

Tällä hetkellä ainakin ollaan varovaisia ja noudatetaan laillisia muotoja niin pitkälle kuin mahdollista.  Mutta eivät kaikki talonpoikaismarssin osanottajat tätä tiedä.  Ja minä puolestani toivon, että tämä on vain mielikuvituksen tuotetta minun päässäni.

Mutta tiedän senkin, että John (K.J.) uskoo tällaisen mahdollisuuden olevan olemassa.

On mahdollista, että John (K.J.) jonkin ajan kuluttua on hyvinkin yksinäinen mies. …

*

Johan: Sääli, etteivät lapualaiset muodosta puoluetta.  Nauraa.  Olisi saanut nähdä, mitä panevat ohjelmakseen.  Ja keitä heillä on takana.  Kyllä lyhyeen loppuisi se mahtipontisuus.

Ester: Mutta Kokoomus tietysti pelkää…

Johan: Tietysti. Ovat saaneet heidät luopumaan.  Maalaisliitto myös.  Olisivat menettäneet ääniä.

Ester: Mutta ajatteles, kun eräs suojeluskuntalainen oli Kisselle oikein tosissaan sanonut ja kerskannut, että nyt se lähtee liikkeelle se Kosolan armeija ja sitten tehdään puhdasta jälkeä niin, että tulee hoidetuksi loppuun se, mikä vapaussodassa jäi kesken.

Johan: Sellaisiahan ne ovat.  Kyllä minä olen sen ennenkin kuullut.¨

Ester: En voi käsittää, että kukaan ihminen…

Johan: Se on sitä vanhaa hapatusta….

Ester: Mutta kyllä ihmiset ehkä piankin tulevat järkiinsä.

Sinervo sanoi, että jo ovat erimielisiä.  Lapuan hallituksella on siipi sekä Suonenjoella että Helsingissä ja ne vetävät eri köyttä.

John vaikeni, mutta oli sen näköinen kuin sanoisi: Sitähän olen odottanut. 

Ja sitten sanoo:

Huomenna heillä on kokous hallituksen kanssa, ja lähettävät taasen ukaasin.

Ester: Tämä muistuttaa tosiaankin pian Venäjän aikoja.

Hakkilan juttua (Eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkila kyyditettiin Kuortaneelle 18.7.) on seurattu.  Mutta se tuntuu niin mahdottomalta, että se miltei vapauttaa. 

Lontoosta, interparlamentaarisesta kokouksesta  ovat 16 maan sosialistit lähettäneet Svinhufvudille paheksumislauseensa Hakkilan kyyditsemisen johdosta.  Hakkila oli äskettäin Suomen ainoana edustajana Islannin juhlissa – on eduskunnan varapuhemies, Tampereen pormestari ynnä muuta, ja sitten – tällainen uutinen hänestä menee maailman ympäri.

Häpeällistä, mutta ehkä ne täällä kotona hätkähtävät.  …

Ester:

Miten he nyt saavat kommunistit estetyksi tulemasta eduskuntaan?

Johan: ”Väkivallalla tietysti ei muuten. 

Terrorilla. 

Kai he jatkavat, jo psykoosi jatkuu ihmisissä.  Saa nyt nähdä.”

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Talonpoikaismarssin-kuuma-kes%C3%A4/598364

*

Kommunistiarmahdukset

28.9.1930

J.R. Danielson-Kalmari oli pitänyt puheen, jossa pontevasti tuominnut Suomen ensimmäisen presidentin, K J. Ståhlbergin.

Ester: Hän (J.R.D-K.) nojasi arvionsa niin ajantakaisiin perspektiiveihin, että meni antiikkiin saakka.  Onko tämä aika todella yhtä mullistava kuin oli antiikin kuolinaika.  En ole sitä sellaisena pitänyt.

Ja meidän kansamme suhtautuminen kommunismiin ja sosialismiin niin maailmanhistoriallinen.

Ja kommunistiarmahdukset, - jotka aloitti Svinhufvud (1918) ja (jatkoi 1919) sitten Mannerheim (jota nyt ei lainkaan muisteta) olisivatkin olleet Suomen ensimmäisen presidentin (Ståhlberg) kauheita erehdyksiä.

En ymmärrä, kuka oli oikeassa kuka väärässä.

Onko jumaloimani Richard Danielson-Kalmari puoluekiihkon sokaisema?  -  https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19420425_396

*

Presidentin kyyditys

14.10.1930 (Tarton rauhan 10-vuotispäivänä)

Presidentti Ståhlberg ja puolisonsa kidnapataan kävelyreitiltä ja kuljetetaan (muilutetaan) Joensuuhun.

*

Ståhlbergia vainotaan

Loppiainen, 6.1.1931

Ester: On omituista, että vaikka vahti koirineen (turvamies, vh) yöt päivät on muistuttamassa, että aika on rauhaton ja vaarallinen, ja vaikka lehdet joka päivä ottavat K.J.:lta kansalaiskunnian ja parjaukset vuotavat kuin laavavirta ylitsemme – ja vaikka ihmiset vihaavat meitä niin katkerasti kuin vihata voi ja parjaavat meitä kaikissa ompeluseuroissa ja päivälliskutsuissa puhuen käsittämättömiä valheita ja uskoen niihin- sivistyneet ihmiset – ja vaikka yöllä soitetaan joskus ja lähetetään varoituksia ja uhkauksia Johnille (K.J.) – niin kuitenkin yhä vähemmän välitän tästä kaikesta.  Rauhani vain kasvaa.

John on täydelleen kaiken yläpuolella j ase tietysti minuunkin vaikuttaa.  Mutta minulla on varmuus siitä, että kohtalomme on suuren Minän kädessä.

*

Muiluttaja vapaalla jalalla

10.2.1931

John (K.J.) huomautti siitä, että (yksi muiluttajistaan, Etsivässä Keskuspoliisissa palvellut monttööri, Johan) Janné on vapaa.  EK:n päällikkö Esko Riekki olisi voinut panna hänet kiinni.

Ester: Hän on sellainen mies, että jos hän saa käskyn niin hän tulee ja ampuu kuulan sydämeen.

-Sellainen mies hän kyllä on.  Hullu mies.

*

Presidentin valitsijamiehet suorittavat vaalin 16.2.1931: https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19809

*

Presidentin vaihdos

2.3.1931

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_19816

Ester:

Kuljin hitaasti portaita alas tavatakseni Johnin (K.J.), välikerroksessa kohtasin neiti Rautian eduskunnan kansliasta, Johnin suuren ihailijan.  Hän tarttui molempiin käsiini sydämellisellä tavalla

ja sanoi:

”Olen ollut äärettömän onneton, mutta samalla onnellinen, sillä jos hän (Ståhlberg) olisi tänään presidenttinä niin varmaan eivät väsyisi, ennen kuin sala-ampujan kuula hänet lävistäisi”.

Ester: Uskotteko niin?

Rautia: En usko ”kuppiin” (tarkoittanee coup d'état, vallankaappausta), muta jokin Tandefelt olisi uhrinsa löytänyt.

(Tandefelt ampui ministeri Ritavuoren 1922).

*

Uuden Eduskuntatalon vihkiäiset, alustunnelma

6.3.1931

Ester:

Huomenna on minulla suuri julkinen esiintyminen – uuden eduskuntatalon vihkiäiset.  Tulen istumaan paikalla numero 102 arkkipiispa Ingmanin vieressä.  Hänen vieressään istuu Mannerheim.  Käytävän toisella puolella tulee istumaan rouva Svinhufvud jne (uuden presidentin puoliso).

Koko diplomaattikunta ylhäällä aitiossaan.  Paikalla on koko loisto.

Minua inhottaa mennä sinne.

Se kaikki on niin onttoa kuin olla voi.

Nyt John (K.J.) on vuoteenomana yskässä, jonka hän on saanut influenssa jälkitautina.  Hän ei tule mukaan huomenna.  Enkä luule, että hän murehtii sitä taikka tätä.  Päinvastoin.

Nyt tule Svinhufvud esiintymään tasavallan presidenttinä.  Mutta tuskin kukaan tietää meitä paremmin, millä keinoin hän on sinne päässyt.  Alhaisimmilla mahdollisilla.  Uhkauksilla, väkivallalla, juonittelulla, rikoksilla – lopulta hänen kannattajiensa täytyi julkisesti uhata Johnin (K.J. Ståhlberg) murhalla estääkseen hänen valintansa presidentiksi.

Se kiihko – hänen häpeämätön leimaamisensa maan itsenäisyyden viholliseksi – kommunistien ystäväksi – maanpetturiksi -. 

Valheilla, tietoisilla ja uskomattomilla, vainoilla ja kaikella minä viha voi keksiä ja lopulta yrityksellä saattaa hänet kukaties hengiltä.  Kaikkeen tähän ovat he turvautuneet saavuttaakseen tämän voiton.

Ja kaikista niistä, jotka nyt istuvat siellä kanssani tuskin kukaan on korottanut ääntään puolustaakseen häntä.

Tällainen on valtiovallan johto.

*

Suuri Eduskunnan vihkimispäivä

7.3.1931

Ester:

Mannerheim tuli ja istuutui minun viereeni – niin, että jäi yksi paikka väliin.

Hän tervehti kohteliaasti ja alkoi puhua talon kauneudesta ja muusta sellaisesta.  Niin paljon en ole ennen puhunutkaan Mannerheimin kanssa, koska hän ei koskaan ottanut vastaan kutsuja Linnaan meidän aikanamme enkä muutenkaan tavannut häntä.

Hän ikään kuin vältti kaikki ne tilaisuudet, joissa me olisimme olleet läsnä.

Ensi kerran tulin hänelle luonnollisesti esitellyksi Tanskan kuninkaan päivällisillä Linnassa, jolloin Svinhufvud vei minut pöytään. 

Minua hymyilytti se, että vihdoin Mannerheimin oli pakko minua tervehtiä, vaikka samalla harmitti, että ns. maailmanmies oli vuosikausia voinut olla suorastaan epäkohtelias, jos hyvin lievää sana käyttää, meitä kohtaan.

Nyt hän oli ihmisiksi – ei kai voinut muuta kaikkien ihmisten nähden.  Ja oli ehkä lauhtunut siitä, että K.J. Ståhlbergille oli tällä kerralla käynyt kuten hänelle 1919, jos kohta ainoastaan viimeisiä uhkakeinoja käyttämällä.  Mutta sentään.

Hän oli sangen rakastettava – tai kohtelias.

Eero Järnefelt tuli ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.  Mannerheim teki epätoivoisen liikkeen kädellään – kääntyi puoleeni ja kertoi, että Gallen-Kallela oli kuollut samana aamuna Tukholmassa.  Keuhkokuumeeseen.

-En storartad människa (suurenmoinen ihminen).

Uutinen levisi lehterillä miehestä mieheen. Se oli järkyttävää.

Olin juuri kuullut Laina Cajanderilta, että Arthur Hjelt oli saanut edellisenä iltana vaikean halvauksen eikä ollut herännyt tajuihinsa.  Mannerheim tiesi läheisestä sukulaispiiristään tapauksen, jossa joku oli voinut herätä eloon taasen.  Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Hjeltiä koskeva uutinenkin lähti kiertämään parvekkeella.

Arkkipiispa Ingman saapui ja istuutui Mannerheimin ja minun väliin. Hän tervehti molempia joviaalisella tavallaan.  Kiitin häntä (juhlajumalanpalveluksen) saarnasta jotain sanoakseni ja hän kuiskasi vastaan: - Täytyyähän kirkon päämiehen toki uskaltaa kansalleen moraalista puua – eihän hän muuten kirkon päämies olisikaan.

-Niin, kyllä, mutta ovat kaikesta niin arkoja nykyään.

- Sen suurempi syy antaa heidän kuulla totuuttakin joskus.

Ellei olisi ollut suuri juhlatilaisuus, olisin kysynyt, miten kirkon päämies oli voinut vaieta silloin, kun maan ensimmäistä presidenttiä avoimesti uhattiin murhalla.  Mutta jätin sen toistaiseksi.  Tekisi mieleni joskus kysäistä.

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_1436

*

Mutta sitä ennen oli soitettu Finlandia.

Minun joviaalinen arkkipiispani oli juttutuulella, jutteli miltei koko ajan Mannerheimin kanssa kaikenalaista, jota en selvään kuullut.  Toisten istuessa hiljaa juhlaa kunnioittaen, nämä juttelivat kuin koulupojat rukouksissa. 

Väliin Ingman kääntyi minunkin puoleeni, muta hänellä oli huonompi korva minuun päin niin, että se tuli epämukavaksi, sitä paitsi vastasin kirkon päämiehelle ainoastaan pään nyökäyksellä.  Hän lyhensi aikaansa parhaimmalla tavallaan huonokuuloisena ja luultavasti epämusikaalisena aina musiikkinumerojen aikana.  Ja Mannerheim teki samoin.

Professori Järvinen (valtiovarainministeri) nousi puhumaan. Ingman kääntäen minuun paremman korvansa:

-Nyt tulee pitkä puhe.

-Onko hera arkkipiispalla sellainen kokemus hänestä?

-Hänen isänsä oli pappi, ja siitä kai hänellä on se pitkäveteisyytensä.

Se oli aitoa Ingmania.

Mutta puhe ei ollutkaan pitkä, mikä hiukan ihmetytti ennustajaa. Puheen lopussa puhuja ojensi jotakin presidentille.  Ingman, joka ei kuullut mitään:

-Mitä mitä hän hänelle antaa?

Minä: Pietarin avaimia taivaan valtakuntaan – nimittäin tähän eduskuntataloon.

Se nauratti minun vierustovereitani.

Ohjelma jatkui.

Odotettiin tasavallan presidentin puhetta.  Se oli oleva juhlan huippukohta.  Kaikki nousivat, mutta Ukko-Pekka sanoi gemyytlisesti: - Pyydän teitä istumaan, hyvät herrat.

Sitä ei ole ennen tapahtunut.  Valtion päämies puhuu suuressa salissa ja – istutaan.

Joviaalisesti kuin juttutuvassa tai maalaistuomari pöydän ääressä hän alkaa kertoa, miten oli silloin, kun muutettiin palokunnan taloon ja sieltä Heimolaan.  Miten oli palokalut alakerrassa ja oli tanssittu yläkerrassa – ja miten Heimolassa oli sellainen veto, että vanhempien herrojen oli vedettävä kalotit päähänsä.  Ja nyt meillä on mukava, kaunis ja avara talo, jossa voi työskennellä.

Sama ruotsiksi.

Ja kun oli puhunut, niin poimi tavaransa kokoon, silmälasinsa, nenäliinansa ym. ja istuutui.

Mannerheim ja arkkipiispa naurahtivat.

Olipa todella onni, että sitä puhetta ei oltu seisoaltaan kuunneltu.

No niin, ulkomaalaiset toivat tervehdyksensä.  Kaikki tekivät tehtävänsä hyvin ja arvokkaasti – paitsi tasavallan presidentti.

*

Varjokirjoittajat

9.3.1931

Olin vähän aikaa Gerda Rytin luona yhdessä rouva Kallion, rouva Erkon, rouva Vennolan ja rouva Mantereen kanssa.

Puhuttiin ajan tapahtumista.  He olivat kovin vähän luottavaisia.  Hullusti oli käynyt heidän mielestään.

Kun oli puhe Svnhufvudin huonoista puhelahjoista, kertoi rouva Vennola, että Relander, vaikka oli mahdollisesti hyvä puhuja, antoi adjutantti Heikki Kekonin kirjoittaa puheensa.  Kuten Mannerheimkin aikoinaan.

*

Gallen-Kallelan haudalla

20.3.1931

Eilen oli Gallen-Kallelan hautajaiset – suurenmoiset.  Suurmies.  Taiteilijoistamme suurin.

Ihminen, jolla on ollut suuret mittasuhteet.

Mutta minä en halunnut mennä hänen hautajaisiinsa.  Olisin voinut mennä niin kuin muutkin, en kukkia laskemaan, vaan olemaan läsnä kunnioittamassa hänen muistoansa.  Kunnioitan sitä mieluummin kotona, itsekseni.

Aika on ollut sellainen, että haavat eivät ole menneet umpeen.  Hänhän i ole ollut näissä viimeisimmissä vaiheissa mukana, mutta oli välillisesti mukana niissä entisissä, Mannerheimin aikaisissa.  Joskaan ei suoranaisesti mitään ilmaisten, niin kuitenkin intohimoisena vastustajana.  Silloin, kun taistelu kävi presidentinarvosta (1919, vh) ja K.J. Ståhlberg voitti.

Sitä hän varmaan ei voinut koskaan sulattaa.

Ja minä en tämän Lapuan vuoden jälkeen voi sulattaa Johnin (K.J. Ståhlbergin) intohimoisia vihamiehiä – en edes heidän hautansa partaalla.

*

Ruotsin kruununprinssin juhlat

17.1.1933

Ruotsin kruununprinssin juhlassa, jonka kaupunki (Helsinki) hänelle piti, ja jolloin istuin Mannerheimin vieressä, näin diplomaattien joukossa tumman, paksuniskaisen, suuren miehen ja kysyin: Kuka tuo on, joka juuri kääntyy kyljittäin ja puhuu vierustoverinsa kanssa?

Mannerheim vastasi, että hän on Tamaro italialainen, oikein mukava mies – suuri fascisti ja Mussolinin ihailija, totisesti hauska ihminen, minä idän hänestä kovasti.

Ja sen minä uskon.

Ja minut Mannerheim jättää täysin kylmäksi, nähköötpä hänet muut minkälaisena charmöörinä tahansa.  – (Viron Helsingin-lähettiläs) Hans Rebane sanoi pöydässä tästä Tamarosta, että hän seurustelee nykyjään neuvostolähettilään kanssa, se kuuluu Italian politiikkaan. Minä ajattelin: Huh miten vihaan tätä tyranniaa – oli se sitten Neuvostoliitto tai Mussolinin Italia.

Minun vanha Italiani on luonnollisesti täysin muuttunut.  Suruttomuus tipotiessään.  Mahtaako siellä kauneus ja ilo viihtyä?

*

Kaappaus taas

Toukokuu 1933 –

Ester: Toisena pääsiäispäivänä, kun tulin kirkosta ja tapasin johtaja ja rouva Granfeltin kirkon ulkopuolella, lähdimme yhtä matkaa kotiinpäin.  Johtaja pyysi minua kertomaan Johnille (K.J.), että salaa puhutaan kaappauksesta 16. toukokuuta (Vapaussodan päättymisen 15. vuosipäivä).

Oli löydetty joku päiväkäsky, joka koski muonitusta ja varustuksia, lisäksi oli löydetty joku suunnitelma utopistisesta Suur-Suomesta, sen arvelleen olevan myöhemmin vuorossa.  Hän, johtaja, tiesi varmasti, että erästä hänen tuttavaansa, suojelukuntalaista, oli kaksi kertaa pyydetty liittymään lapuanliikkeen ”stormavdelningarna”, iskuosastoihin, joita ollaan kouluttamassa ja liittämässä niihin mukaan suojeluskuntia.

Kerroin tämän kotona. John kertoi sen edelleen Cajanderille ja hän edelleen hallitukselle.

Silloin, vähän myöhemmin, edistyspuolueen ryhmällä oli istunto Konservatoriossa, sinne tulivat myös Kivimäki ja Linna (ministereitä).  John kertoi sitten, että ryhmä oli vaatinut heitä olemaan varuillaan, ettei mitään voisi tapahtua, he olivat ryhtyneet varotoimenpiteisiin ja tulisivat vastaamaan järjestyksestä.

No hyvä, jos he vain siihen pystyvät.

Mutta asia ei ole antanut minulle rauhaa.

Ajatella, jos kaikesta huolimatta tulisi kaappaus. Saksalaiset natsit ovat liian houkuttelevia esimerkkejä  Nyt oli Mäntsälässä esiinnytty uniformuissa hakaristein ja vastaavin varustettuina.  Myös täällä Helsingissä riippui pari hakaristilippua ja näkyi natsipukuisia miehiä.

Kokoomus on lähes yksimielisesti sitä mieltä, ettei tällaista saa kieltää.  Ei myöskään sotilaallisia yhdistyksiä, ja lapualaiset ja Kalsta-lapualaiset ovat julkisesti julistanet, että he ovat sotilaallisesti järjestäytyneet.

Mihinkä muuhun tällaista tarvitaan kuin terroriin tai vallankumoukseen?

Mutta nyt minä en enää usko toukokuun 16. päivän uhkaan.  Sitä on huudettu liian kauan, ett se voisi toteutua. Se oli kyllä heidän tarkoituksensa, mutta se tuli ilmi liian aikaisin.

Ja minä en enää näe mielikuvituksessani sitä, mikä joskus vieläkin minua seuraa:

nähdä John (presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg) ammuttuna – tai yhtäkkiä villien roistojen kyyditsemänä.

Ja minä yritän pysyä lujana ja rauhoitella itseäni.  John on horjumattoman rauhallinen.  Jos hänen täytyisi kärsiä marttyyrikuolema tämän kansan kesyttömyyden takia – niin – minä en voi ajatella sitä ajatusta loppuun…

*

*

1937

Vuoden 1937 presidentinvaalin tulos julistetaan.

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_16238

*

*

Epilogi

Ehkä..

Viimekädessä taistelussa oli kysymys kansanvallan ja yksinvallan välisestä historiallisesta taistelusta, jossa lopputulos on tulkinnanvarainen, ja saattoi olla, että voiton vei ”kolmas tie” – markkinavoimat.

Tässä yksi tulkinta, siinä(kin) keskushenkilöt samat kuin edellä olevassa kompiolaatiossa, nimittäin Ståhlberg ja Mannerheim.:

”Presidentti Ståhlberg nimitti "seikkailupolitiikaksi" vapaussodan voittajan Mannerheimin suunnittelemaa hyökkäystä Pietariin, jossa ratkaistaisiin Punaisen Venäjän kohtalo. Ohikiitävän hetken ajan Suomella olisi ollut maailmanhistorian avaimet käsissään.”

http://www.valtakunta.eu/suomi/historia.shtml

*

]]>
7 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243089-kj-stahlberg-ja-cge-mannerheim-paamiesten-jaykka-suhde#comments Lapuan liike Mannerheim Presidentinvaalit Ståhlberg Suomi 100 vuotta Taistelu demokratiasta Terrori Tue, 19 Sep 2017 08:31:38 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243089-kj-stahlberg-ja-cge-mannerheim-paamiesten-jaykka-suhde
Aloite: Stalinin terrorissa menehtyneiden suomalaisten muistaminen http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242890-aloite-satalinin-terrorissa-menehtyneiden-suomalaisten-muistaaminen <p>Aloite</p><p><strong>Suomalaisten Stalinin terrorin uhrien kohtalo ja muisto</strong></p><p>Tänään 15.9.2017 saa ensi-iltansa <strong>Antti Tuurin</strong> romaaniin Ikitie perustuva <strong>A.J. Annilan </strong>ohjaama ja MRP-yhtiön tuottama suurelokuva Ikitie.&nbsp; Se kertoo vihasta ja tuhosta ja &ndash; toivosta.&nbsp;</p><p>Se kuvaa ja tuo liki unohdetun joukon, - Neuvostoliitossa Stalinin terrorin 1936-1939 aikana teloitettujen suomalaisten elämän, kohtalon ja muiston.</p><p><a href="http://www.finnkino.fi/Event/302258/">http://www.finnkino.fi/Event/302258/</a></p><p>*</p><p><strong>11.9.1937</strong></p><p>Vasten tahtoaan Neuvostojärjestelmään joutunut päähenkilö, pohjalainen maamies <strong>Jussi Ketola/Kari</strong> allekirjoittaa pakotetun tunnustuksen <strong>11.9.1937</strong> &ndash; kutakuinkin täsmälleen 80 vuotta sitten.&nbsp; Elävät ihmiset ja ajallinen tasaluku, kaikki tuo sysää menneisyyden tähän hetkeen, keskellemme.</p><p>*</p><p><strong>37 kansanedustajaa</strong></p><p>Terrorin aikana teloitettiin yhteensä 37 Suomen Eduskunnan entistä kansanedustajaa.</p><p>*</p><p><strong>240 suomalaista</strong></p><p>Tšeljabinskissa ammuttiin maaliskuun <strong>yhtenä yönä 1938 yhteensä 240 suomalaista</strong></p><p>*</p><p><strong>235 suomalaista kahden päivän, torstain ja perjantain, aikana</strong></p><p>Karhumäen Sandarmohissa teloitettiin to-pe 10.2. &ndash; 11.2.1938 yhteensä 235 suomalaista.</p><p>*</p><p>Leningradissa teloitettiin elokuun 1937 ja maaliskuun 1938 välisenä aikana 40 906 henkilöä. <strong>Suomalaisia t</strong>eloitettiin yhteensä <em>45:ltä &rdquo;suomalaislistalta</em>&rdquo;, joista <strong>748:n henkilöllisyys on tässä vaiheessa tiedossa,</strong> mutta voidaan vain olettaa, montako tapausta on selvittämättä.</p><p>*</p><p><em>&rdquo;Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu GUGB (Glavnoje Upravlenije Gosudarstvennoi Bezopasnosti) eli entinen TšK eli Tšeka ja tuleva KGB, teloitti vuosina 1937-1938 dosentti </em><strong><em>Irina Takalan</em></strong><em> tutkimusten mukaan </em><strong><em>11 346 suomalaista Karhumäessä, Petroskoissa, Leningradissa ja Moskovassa. </em></strong></p><p><em>Laskelma perustuu rehabilisoitujen henkilöiden tuomioihin. Niiden henkilöiden tuomiot, jotka syystä tai toisesta eivät päässeet </em><strong><em>Hru</em></strong><em><strong>štšovi</strong></em><em>n kauden amnestioiden piiriin, ovat edelleen salaisia.&rdquo;</em></p><p><em>Dosentti Markku Salomaa, 2017</em></p><p><em>*</em></p><p><em><strong>Nyt</strong></em></p><p>Nyt on aika uudistaa vuosien takainen <strong>esitys vainovuosien suomalaisten uhrien elämänvaiheiden, kohtalon ja muistopaikkojen tutkimisesta.&nbsp; </strong></p><p>Tehtävä on liian vaativa ja mahdoton yksittäisten tutkijoiden tai alan harrastajien toteutettavaksi.&nbsp; Tarvitaan Suomen valtion myötämielistä aktiivisuutta ja yhteydenottoja Venäjän poliittiseen johtoon, valtiolliseen turvallisuusorganisaatioon ja arkistoviranomaisiin.&nbsp; Vain korkealla tasolla neuvoteltu ja sovittu poliittinen sopimus ja suostunta voi tehdä tämän kansallisesti tärkeän ja velvoittavan työn mahdolliseksi.</p><p>Samassa yhteydessä avautuisi luonteva mahdollisuus toteuttaa Suomen valtion puolelta <strong>muistomerkin laatiminen </strong>yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa <strong>näille tuhansille Suomesta lähtöisin olevalle kansalaiselle</strong>.&nbsp;</p><p>Kuka se sanoikaan: Monet heistä olivat kommunisteja &ndash; eivät kaikki -, mutta yhtäkaikki he olivat suomalaisia.</p><p>Hyvän esimerkin toimivasta etenemismallista tarjoaa Venäjän kanssa sovittu ja toteutettu sotavankien tunnistaminen ja muistaminen, - aivan kuten myös sodissa kentälle jääneiden etsintä, tunnistaminen ja kotiseudulle hautaaminen.&nbsp;</p><p><strong><em>Olkoon tämä Suomi 100 &ndash;juhlavuoden virallinen kansalaisaloite.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Linkkejä ja lähteitä:</strong></p><p><em><strong>Andrei Muravev</strong></em>: Kansanedustajien kohtalot Neuvostoliitos, Eduskunnan kirjasto; artikkeli sisältää kattavan luettelon Neuvostoliittoon emigroituneista kansanedustajista sekä Stalinin poliittisissa vainoissa surmansa saaneet kansanedustajat (37 kansanedustajaa);</p><p><a href="https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Documents/Suomalainen%20poliittinen%20emigraatio.pdf"><u>https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Documents/Suomalainen%20poliittinen%20emigraatio.pdf</u></a></p><p>Eduskunta, kansanvallan tulikoe; <a href="https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Sivut/default.aspx"><u>https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Sivut/default.aspx</u></a></p><p>*</p><p>Tiedätkö missä ja milloin teloitettiin 235 suomalaista kahdessa päivässä?</p><p><a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114105-tied%C3%A4tk%C3%B6-miss%C3%A4-ja-milloin-teloitettiin-235-suomalaista-kahdessa-p%C3%A4iv%C3%A4ss%C3%A4"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114105-tied%C3%A4tk%C3%B6-miss%C3%A4-ja-milloin-teloitettiin-235-suomalaista-kahdessa-p%C3%A4iv%C3%A4ss%C3%A4</u></a></p><p>*</p><p>Stalinin vainoissa surmansa saaneiden suomalaisten kohtaloiden selvitys</p><p><a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241830-stalinin-vainoissa-surmansa-saaneiden-suomalaisten-kohtaloiden-selvitys"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241830-stalinin-vainoissa-surmansa-saaneiden-suomalaisten-kohtaloiden-selvitys</u></a></p><p>*</p><p>Isä Stalinin kansanedustajat/Nykypäivä no 15/2013/ Juha-Pekka Tikka; ks. sivut 14-15.</p><p><a href="http://grafiikka.nykypaiva.fi/digipaper/digipaper_110163/"><u>http://grafiikka.nykypaiva.fi/digipaper/digipaper_110163/</u></a> &rsquo;</p><p>*<img alt="http://gov.karelia.ru/gov/Images/transp.gif" height="1" src="image/png;base64,iVBORw0KGgoAAAANSUhEUgAAAA0AAAABCAMAAAAy99Q1AAAAAXNSR0ICQMB9xQAAAANQTFRFAAAAp3o92gAAAAF0Uk5TAEDm2GYAAAAJcEhZcwAAEnQAABJ0Ad5mH3gAAAAZdEVYdFNvZnR3YXJlAE1pY3Jvc29mdCBPZmZpY2V/7TVxAAAAC0lEQVQY02NgQAYAAA4AAZb0uaQAAAAASUVORK5CYII=" width="10" /></p><p><strong>KASNTn NKVDn vuosina 1937 - 1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo</strong></p><p><a href="http://gov.karelia.ru/Power/Office/FSB/b_f.html"><u>http://gov.karelia.ru/Power/Office/FSB/b_f.html</u></a></p><p>*</p><p>Stalinin vainoissa teloitetut suomalaiset, Katariina Lahtosen haastattelussa Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa. YLE, Radio 1, Ykkösaamu</p><p><a href="https://areena.yle.fi/1-4147898"><u>https://areena.yle.fi/1-4147898</u></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Aloite

Suomalaisten Stalinin terrorin uhrien kohtalo ja muisto

Tänään 15.9.2017 saa ensi-iltansa Antti Tuurin romaaniin Ikitie perustuva A.J. Annilan ohjaama ja MRP-yhtiön tuottama suurelokuva Ikitie.  Se kertoo vihasta ja tuhosta ja – toivosta. 

Se kuvaa ja tuo liki unohdetun joukon, - Neuvostoliitossa Stalinin terrorin 1936-1939 aikana teloitettujen suomalaisten elämän, kohtalon ja muiston.

http://www.finnkino.fi/Event/302258/

*

11.9.1937

Vasten tahtoaan Neuvostojärjestelmään joutunut päähenkilö, pohjalainen maamies Jussi Ketola/Kari allekirjoittaa pakotetun tunnustuksen 11.9.1937 – kutakuinkin täsmälleen 80 vuotta sitten.  Elävät ihmiset ja ajallinen tasaluku, kaikki tuo sysää menneisyyden tähän hetkeen, keskellemme.

*

37 kansanedustajaa

Terrorin aikana teloitettiin yhteensä 37 Suomen Eduskunnan entistä kansanedustajaa.

*

240 suomalaista

Tšeljabinskissa ammuttiin maaliskuun yhtenä yönä 1938 yhteensä 240 suomalaista

*

235 suomalaista kahden päivän, torstain ja perjantain, aikana

Karhumäen Sandarmohissa teloitettiin to-pe 10.2. – 11.2.1938 yhteensä 235 suomalaista.

*

Leningradissa teloitettiin elokuun 1937 ja maaliskuun 1938 välisenä aikana 40 906 henkilöä. Suomalaisia teloitettiin yhteensä 45:ltä ”suomalaislistalta”, joista 748:n henkilöllisyys on tässä vaiheessa tiedossa, mutta voidaan vain olettaa, montako tapausta on selvittämättä.

*

”Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu GUGB (Glavnoje Upravlenije Gosudarstvennoi Bezopasnosti) eli entinen TšK eli Tšeka ja tuleva KGB, teloitti vuosina 1937-1938 dosentti Irina Takalan tutkimusten mukaan 11 346 suomalaista Karhumäessä, Petroskoissa, Leningradissa ja Moskovassa.

Laskelma perustuu rehabilisoitujen henkilöiden tuomioihin. Niiden henkilöiden tuomiot, jotka syystä tai toisesta eivät päässeet Hruštšovin kauden amnestioiden piiriin, ovat edelleen salaisia.”

Dosentti Markku Salomaa, 2017

*

Nyt

Nyt on aika uudistaa vuosien takainen esitys vainovuosien suomalaisten uhrien elämänvaiheiden, kohtalon ja muistopaikkojen tutkimisesta. 

Tehtävä on liian vaativa ja mahdoton yksittäisten tutkijoiden tai alan harrastajien toteutettavaksi.  Tarvitaan Suomen valtion myötämielistä aktiivisuutta ja yhteydenottoja Venäjän poliittiseen johtoon, valtiolliseen turvallisuusorganisaatioon ja arkistoviranomaisiin.  Vain korkealla tasolla neuvoteltu ja sovittu poliittinen sopimus ja suostunta voi tehdä tämän kansallisesti tärkeän ja velvoittavan työn mahdolliseksi.

Samassa yhteydessä avautuisi luonteva mahdollisuus toteuttaa Suomen valtion puolelta muistomerkin laatiminen yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa näille tuhansille Suomesta lähtöisin olevalle kansalaiselle

Kuka se sanoikaan: Monet heistä olivat kommunisteja – eivät kaikki -, mutta yhtäkaikki he olivat suomalaisia.

Hyvän esimerkin toimivasta etenemismallista tarjoaa Venäjän kanssa sovittu ja toteutettu sotavankien tunnistaminen ja muistaminen, - aivan kuten myös sodissa kentälle jääneiden etsintä, tunnistaminen ja kotiseudulle hautaaminen. 

Olkoon tämä Suomi 100 –juhlavuoden virallinen kansalaisaloite.

*

Linkkejä ja lähteitä:

Andrei Muravev: Kansanedustajien kohtalot Neuvostoliitos, Eduskunnan kirjasto; artikkeli sisältää kattavan luettelon Neuvostoliittoon emigroituneista kansanedustajista sekä Stalinin poliittisissa vainoissa surmansa saaneet kansanedustajat (37 kansanedustajaa);

https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Documents/Suomalainen%20poliittinen%20emigraatio.pdf

Eduskunta, kansanvallan tulikoe; https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/kansanvallan-tulikoe/Sivut/default.aspx

*

Tiedätkö missä ja milloin teloitettiin 235 suomalaista kahdessa päivässä?

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114105-tied%C3%A4tk%C3%B6-miss%C3%A4-ja-milloin-teloitettiin-235-suomalaista-kahdessa-p%C3%A4iv%C3%A4ss%C3%A4

*

Stalinin vainoissa surmansa saaneiden suomalaisten kohtaloiden selvitys

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241830-stalinin-vainoissa-surmansa-saaneiden-suomalaisten-kohtaloiden-selvitys

*

Isä Stalinin kansanedustajat/Nykypäivä no 15/2013/ Juha-Pekka Tikka; ks. sivut 14-15.

http://grafiikka.nykypaiva.fi/digipaper/digipaper_110163/

*http://gov.karelia.ru/gov/Images/transp.gif

KASNTn NKVDn vuosina 1937 - 1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo

http://gov.karelia.ru/Power/Office/FSB/b_f.html

*

Stalinin vainoissa teloitetut suomalaiset, Katariina Lahtosen haastattelussa Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa. YLE, Radio 1, Ykkösaamu

https://areena.yle.fi/1-4147898

*

]]>
5 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242890-aloite-satalinin-terrorissa-menehtyneiden-suomalaisten-muistaaminen#comments Antti Tuuri Ikitie Josif Stalin Stalinin terrori Suomalaiset terrorin uhrit Suomi 100 vuotta Fri, 15 Sep 2017 09:10:20 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242890-aloite-satalinin-terrorissa-menehtyneiden-suomalaisten-muistaaminen
Sippolan pojat - muuan huomionarvoinen veljessarja Pohjanmaalta http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242697-sippolan-pojat-muuan-huomionarvoinen-veljessarja-pohjanmaalta <p><em><strong>Sippolan pojat&nbsp; -&nbsp; tarina eräästä veljessarjasta Pohjanmaalla</strong></em></p><p><em>&rdquo;Nyt luodaan suurta.&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Prologi</strong></p><p><strong>Arkkiveisu</strong></p><p><strong>Kauhavalainen maanviljelijä, monitoimimies Matti Sippola </strong>(1848-1908) uskoi edistykseen ja valoon.&nbsp; Jo nuorena miehenä, vuosina 1878-1880 hän julkaisi mieliaiheistaan arkkiveisuja.</p><p>Näistä arkkiveisuista kenties mielenkiintoisin on viisu &rdquo;<strong><em>Vaasan- Tampereen rautatiestä</em></strong><em>&rdquo;,</em> jossa Sippola luonnehtii rautatien taloudellista merkitystä (ja tulee kertoneeksi paljon muutakin):</p><p><em>&rdquo;Sitäpä jo kansa on kaivannut, Vaasa se varsinki toivonut, Että se liikkehen vilpastaa, Kansan ja kaupungin vaurastaa. Tampereen tehtaiden tavarat, Löytää nyt maisemat avarat, Kauppa se käypi nyt vauhdilla, Pohjan lahdenkin rannoilla. Näin kasvaa Suomessa sivistys, Näin aineellisenkin edistys; -kansa ja kaupungit kilpaillen, Näin pyrkii muun Euroopan rinnalle&rdquo;.</em></p><p><em>Lähde: </em></p><p><em>Kauhavan Alakylä-sivusto/kansliapäällikkö Jaakko Numminen: <a href="http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf"><u>http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf</u></a> </em></p><p><strong>*</strong></p><p><strong>ISÄ</strong></p><p><strong><em>Alussa oli Kauhava, Nuorisoseura ja &ndash; Matti</em></strong></p><p>Nuorisoseuraliike on 1880-luvulla Etelä-Pohjanmaalla syntynyt ja sieltä myös muualle Suomeen levinnyt nuorison kansansivistysliike.&nbsp;</p><p>Ensimmäisen nuorisoseuran, Kauhavan Nuorisoyhtiön, perusti kauhavalainen Matti Sippola vuonna 1881. Saman vuosikymmenen lopussa liikkeen johtajaksi tuli Santeri Alko.&nbsp; 1890-luvun alkuvuosina toiminta levisi ylioppilasosakuntien välityksellä kaikkiin Suomen maakuntiin.&nbsp; Nuorisoseurojen keskuselin, Suomen Nuorison Liitto perustettiin vuonna 1897.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Wikipedia: Nuorisoseuraliike</em></p><p>*</p><p><strong>Matti Yrjönpoika Sippola</strong></p><p>s. 17. lokakuuta 1848 Kauhava,</p><p>k. 28. heinäkuuta 1908 Kauhava,</p><p>oli Suomen ensimmäisen nuorisoseuran ja ensimmäisen rekisteröidyn työväenyhdistyksen perustaja.</p><p>Matti Sippola oli ammatiltaan maanviljelijä, lehtimies ja metallinkaivertaja.&nbsp; Hän oli naimisissa Maria Josefina Silfverbergin (1856-1917, Ylistaro) kanssa ja heillä oli kaksitoista lasta:</p><p>&nbsp;</p><p>Juho Wiljami, 1874-1938</p><p>Saima Katriina, 1876-1917</p><p>Yrjö Väinö, 1878-1946</p><p>Jalo Ilmari, 1880-1927</p><p>Toivo Oppi Onni, 1882-1962</p><p><strong>AHTO Armas Ilo</strong>,&nbsp;1885-1941 (vaimo Anne Neovius: heillä poika, Ahto KULLERVO Kaj S. 31.10.1914-13.6.1944 Siiranmäki),</p><p><strong>Kalervo Kuudes VEIKKO</strong>,&nbsp;1887-1955; vaimo Elina Emilia Pelin, 1915-1919 ero.</p><p><strong>Matti VILKAS Tapio</strong>, 1889-1937</p><p>Ilmi Ilona, 1891-1938</p><p>Elma Sanelma, 1894-1906</p><p><strong>Siro AARNE</strong> 1896-1919 sekä</p><p><strong>Aimo URHO </strong>1899-1918.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Matti Sippolalla</strong> oli kokemusta myös opettajana, sanomalehtimiehenä, pakinoitsijana, arkkiviisujen kirjoittajana ja ohjelmanikkarina.</p><p>Metallinkaiverruksessa hän oli erittäin taitava, useissa näyttelyissä palkittu ammattilainen.&nbsp; Kaivertajan ammatin ohella Sippola ahkeroi maalarina, suutarina, puuseppänä, kalastajana, väliaikaisena kiertokoulun opettajana, tukkimiehenä ja kauppamiehenä.</p><p>*</p><p><strong>Perhe</strong></p><p><strong>Matti Sippola ja vaimonsa Maria Josefina, os Silfverberg</strong></p><p><a href="http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippola.html"><u>http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippola.html</u></a></p><p><strong>Matti Sippolan ja vaimonsa Maria Josefinan elossa 1918 olevat lapset yhteiskuvassa:</strong></p><p><a href="http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippolanlapset1918.html"><u>http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippolanlapset1918.html</u></a></p><p><em>Kuvien lähde: </em></p><p><em>Hälleforsnäs/Jarmo Haapamäki</em>;</p><p>*</p><p><strong>Yhdistysten perustaja</strong></p><p>Matti Sippola perusti Suomen ensimmäisen nuorisoseuran Kauhavalla Kalan torpassa juhannuksena 1881.&nbsp; Kauhavan Nuorisoyhtiön tunnuslauseeksi tuli &rdquo;valoa kansalle&rdquo;.&nbsp; Seuraavana vuonna Sippola perusti Vimpeliin sisaryhdistyksen ja vielä samana vuonna maakunnallisen Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran.&nbsp; Sieltä aate levisi muihinkin maakuntiin.</p><p>Suomen ensimmäinen työväenyhdistys oli perustettu Helsingissä vuonna 1883.&nbsp; Järjestyksessä toinen työväenyhdistys syntyi Vaasaan saman vuoden lopulla Sippolan aloitteesta. Yhdistyksen säännöille saatiin senaatin vahvistus helmikuun 26. päivänä 1884.&nbsp; Siten Vaasan Suomalainen Työväenyhdistys oli ensimmäinen työväenyhdistys, jonka säännöillä oli senaatin vahvistus.</p><p>Ensimmäinen kaupunkinuorisoseura perustettiin Vaasaan vuonna 1885.&nbsp; Senkin aloitteentekijänä oli Matti Sippola.</p><p><em>Lähde: Wikipedia: em. artikkeli. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Sippola</u></a> </em></p><p><em>Lue myös Kauhavan Alakylän sivuilta lisää isä-Matista; <a href="http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf"><u>http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>Valistuksen valoa nuorisolle</strong></p><p><strong><em>Runoilija J.H. Erkko ja maamies Matti Sippola</em></strong> nuorisoseura-aatteen soihdunkantajat</p><p>&rdquo;Joulun alla 1898 Hra Maamies Matti Sippola sai korean postikortin Cannesista.&nbsp; Siinä oli herrasväkeä pasteerailemassa palmujen reunustamalla rantakadulla.&nbsp; Näin kaukaista postia tuli harvemmin Kauhavalle, ja monen välikäden kautta se kulkikin, ennen kuin oli Sippolan itsensä luettavissa:</p><p><em>&rdquo;Veli, Matti.&nbsp; Lehdestä luin, että äskettäin viisikymmentä täytit. Elä vielä viisikymmentä valolle ja nuoruudelle.&nbsp; Afrikan aalloilta, etelätuulelta ja lakastumattomalta kesältä tervehtii Sinua pohjolaa kaipaava veljesi</em></p><p><em>J.H.E.&rdquo;</em></p><p>Lähettäjä oli Matti Sippolan ikä- ja aatetoveri, runoilija J.H. Erkko, joka Ranskan Rivieralla käyskennellessään varmasti pihti omaa lähestyvää 50-vuotispäiväänsä tulevan tammikuun 16. päivänä.&nbsp; &hellip;</p><p>Sippola oli matkoillaan tutustunut Alavuden kirkkoherran poikaan, Gustaf Laurentius Stenbäckiin, joka oli suomentanut nimensä Lauri Kivekkääksi ja joka toimi kotiseudullaan kansalaisaateen lietsojana järjestämällä muun muassa kansanjuhlia. &hellip;</p><p>Matti Sippolan toiminta yhteiskunnallisten uudistusten levittäjänä kansan keskuuteen on jo saanut valtakunnallista huomiota ja arvonantoa.&nbsp; Hän piti tiiviisti yhteyttä Minna Canthiin ja toimi muun muassa tämän Vapaita aatteita &ndash;lehden asiamiehenä. &hellip;</p><p>Matti Sippola kuoli 1908 Kauhavalla, ja sai aikanaan hänkin patsaan haudalleen.</p><p>Lapsensa hän oli pannut opintielle.&nbsp;</p><p>Kahdesta tyttärestä ja</p><p><strong><em>neljästä pojasta tuli opettajia (Juho, Yrjö, Jalo, Toivo), </em></strong></p><p><strong><em>kahdesta pojasta rakennusmestareita (Ahto, Veikko), </em></strong></p><p><strong><em>kolmesta jääkäriupseereja (Vilkas, Aarne, Urho).</em></strong></p><p>Hänen jälkeläisiään on seitsemännessä sukupolvessa jo neljättäsataa, kaukaisimmat Amerikassa ja Kanariansaarilla.</p><p>Lähde:</p><p><strong><em>Anu Seppälä/HS, sunnuntaina 20. joulukuuta 1998; </em></strong><em>Jarmo Haapamäen sukusivut, verkossa.</em></p><p><em>Luettavissa HS-sivuilta (maksullisena), ja täältä: <a href="http://halleforsnas.com/jarmos/suku/artikkeleita/valistusta_nuorisolle.html"><u>http://halleforsnas.com/jarmos/suku/artikkeleita/valistusta_nuorisolle.html</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>Nuorisoseuratyö</strong></p><p>Suomen yhteiskunnalliseen ja sivistykselliseen elämään voimakkaasti vaikuttanut nuorisoseuraliike syntyi Etelä-Pohjanmaalla 1880-luvunalussa.&nbsp; Tavoitteena oli aluksi nuorison tapakasvatuksen tehostaminen, mutta liikkeen laajetessa myös toiminta monipuolistui.</p><p>Keskeisiä työmuotoja ovat nykyisin(kin) opintokerhotyö, harrastajateatteri, musiikki, kotiseututyö, luonnonsuojelu sekä kansantanssit ja muu liikuntakasvatus.</p><p><em>Lähde: Spectrum, osa 8, Nuorisotyö. s 416.</em></p><p>*</p><p><strong>Nuorisoseura &rdquo;ideaalisen elämän&rdquo; kehtona</strong></p><p>Talonpoikainen varallisuus kohosi sahojen myötä, mutta nuorisolle ei ollut tarjota mitään positiivista &ndash; vain kieltoja.</p><p>1870-luvulle tultaessa alkoi maaseudulla olla valistuneita isäntiä, jotka muutenkin kuin ylhäältäpäin tulleista vaikutteista kiinnostuivat sivistyksen kohentamisesta.&nbsp; Säätyläistöön kuulumattomien oma-aloitteista sivistystoimintaa alkoi vähitellen esiintyä yhä enemmän.</p><p>Ruovedelle perustettu mieskonventti 1882 julisti pyrkivänsä kohottaman kaikki &rdquo;ideaalisen elämän&rdquo; kannalle.&nbsp; Pyrky ja noste kuuluivat yhteen.&nbsp;</p><p>Laihialla puuhattiin 1879 kiertokirjettä, jonka allekirjoittajat sitoutuivat tulemaan jouluna viinatta toimeen &rdquo;miehukkaasti&rdquo; ja hylkäämään vanhan &rdquo;pahan tavan&rdquo;.</p><p>Kappalaisen pitämästä kirjastosta ja kiertokoulusta herätteensä saanut talollisenpoika <strong>Matti Sippola</strong> Kauhavalta muistelee spontaania &rdquo;puhdistusyritystä&rdquo;, jossa muutamat nuorukaiset 187 puuhailivat seuranäytelmää ja koettivat &rdquo;tuon kunniallisen juoppouden saada häpeälliseksi&rdquo;.</p><p>Kouluun pantu talonpoikaisnuori Juho Hietanen suomi laihialaisten tapoja: panostettiin julkisivuun ja vaatetukseen mutta ei puhtauteen.&nbsp; Vanhojen työmenetelmien vuoksi raadanta valui maataloudessa hukkaan.&nbsp; Huveihin kyllä törsättiin vaan ei valistukseen.</p><p>Nuorisoyhdistyksen tuli jalostaa huvit isänmaallisiksi pyrinnöiksi.&nbsp; Kansan perhe-elämästä ja siveydestä oli kiinni isänmaan selviäminen.&nbsp; (&hellip;)</p><p>Kauhavalle 1881 perustettu nuorisoyhtiö tahtoi sivistää kaikin hyvin harrastuksin yli 15-vuotiasta nuorisoa, joka ei syyllistynyt juoppouteen, haureuteen (haureus koski erityisesti naisia, vh) eikä raakoihin tapoihin.</p><p>Jäsenilloissa neulottiin, tehtiin käsitöitä, pidettiin luentoja kansankorkeakoulutyyliin, keskusteltiin kansallisista ja moraalisista kysymyksistä sekä harrastettiin tapakasvatusta.</p><p>Nuorisoseuraliikkeen sivistysohjelman hahmotti laihialainen kauppiaanpoika <strong>Santeri Alkio</strong> (1862-1930), joka oli nuorena joutunut vastuuseen isänsä kaupasta ja kristillisen äitinsä ja sisarustensa elatuksesta.&nbsp; Alkio rakasti pestalozzilaisittain nikkarointia, pään ja käden taitojen yhdistämistä, muta mutta vieroksui rahvaan tapoja, etenkin yöstelyä ja juopottelua.&nbsp; (&hellip;)</p><p>Hengen voittoa lihasta symbolisoi esimerkiksi nurmolaissyntyinen levyseppä Kustaa Harju, jonka jalat surkastuivat lapsihalvaukseen mutta &rdquo;yläruumis jäi terveeksi, hartiat olivat leveät, kädet voimakkaat ja pää kuin partaveitsi&rdquo;&nbsp; Hän joutui varhain orvoksi mutta pääsi kouluun ja luki minkä käsiinsä sai.&nbsp; Kauhavan nuorisoseuran piirissä 1890-luvulla hän täytti käsinkirjoitetun Taimi-lehden kirjoituksillaan.&nbsp; Hänestä kehittyi myös puhuja.&nbsp; Hän hoiti Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran tehtäviä 1904-1912 ja kierteli ympäri maata toimintaa organisoimassa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Valkoisen äidin pojat. s. 516-517, 526.</em></p><p>*</p><p><strong>Kauhavan ruma vallesmanni</strong></p><p><strong><em>Kauhavan nimismies, kansanvalistaja Adolf Hägglund (1838-1903);</em></strong></p><p>Adolf Hägglund muistetaan &rdquo;<em>Kauhavan rumana vallesmannina</em>&rdquo;, joka taltutti <strong>Isontalon Antin ja Rannanjärven</strong>, kuuluisimmat 1800-luvulla Etelä-Pohjanmaalla riehuneista puukkojunkkareista.&nbsp; Tehtävä oli vaikea, sillä Hägglundin aikana Lapualla tehtiin henkirikoksia väkilukuun suhteutettuna kolminkertaisesti 1980-luvun New Yorkiin verrattuna.</p><p>Hägglundin kasvanut main helpotti hänen kansanvalistustyötään, ja on suurelta osin hänen ansiotaan, että kansakoulu aloitti Kauhavalla toimintansa 1874. &hellip;</p><p>Kansalaisten kiitollisuus Hägglundia kohtaan oli suuri.&nbsp; Kauhavan kunta lahjoitti hänelle ansioistaan hopeisen kahvipannun 1877, ja Ylihärmän kuntakokous luonnehti häntä 1880 &ndash; samana vuonna, jolloin kauan puuhattu kansakoulu vihdoin aloitti pitäjässä toiminansa &ndash; mieheksi, &rdquo;jonka toimen kautta niin sanomattoman paljo on pahuutta estetty ja hyvää vaikutettu näissä kunnissa&rdquo;.</p><p>Kansansuosio on kuitenkin häilyvää ei vain kansan mielialojen vaan myös kohdehenkilön käytöksen muuttumisen vuoksi.&nbsp; Paikkakunnan järjestystä rakastavat ihmiset hyväksyivät vielä sen, että Hägglund oli alkanut maineensa kannustamana ja ison kokonsa turvin käyttää estoitta pamppua niin kuulusteluissa kuin järjestyksenpidossakin.&nbsp; Pahempaa oli se, että myös nimismiehen henkilökohtaiset kunnallishallintotason vastustajat saattoivat saada papusta vaikkapa keskellä kruunun maantietä. &hellip;</p><p>Kievarit muodostuivat pian pahimman lajin olutkapakoiksi.&nbsp; Kun lehdet kirjoittivat nimismiehen laiminlyönneistä, tämä nosti Waasan lehteä vasaan painokanteen, joka johti 1889 aloitettuun oikeusprosessiin.&nbsp; Syytettyjä, kauhavalaisia talollisia Juho Sippolaa ja Juho Jaskaria avustivat kaivertaja <strong>Matti Sippola</strong> (1848-1908), nuorisoseuraliikkeen perustaja, joka oli puuhannut seuraa 1881 Kauhavalle yhdessä nimismies Hägglundin kanssa, ja asianajaja, tunnettu fennomaani <strong><em>Lauri Kivekäs.</em></strong>&nbsp; Näiden henkilöiden välityksellä prosessi sai virkavallan vastaisen luonteen.&nbsp; Sitä tietä se myös siirtyi lehtien palstoille.</p><p>Hägglundia syytettiin paitsi kievarin alkoholinkäytön valvomisen laiminlyömisestä myös virheellisyyksistä silta- ja jahtivoudin kappojen perimisessä, pahoinpitelystä, virheellisten asiakirjojen laatimisesta ynnä muusta.</p><p>Prosessi eteni korkeimpaan oikeuteen eli senaatin oikeusosastolle saakka.&nbsp; Hägglundin maine ilmeisesti koitui kuitenkin hänen edukseen.&nbsp; Kantajat näet tuomittiin senaatissa 150 markan sakkoihin väärästä ilmiannosta ja nimismies Hägglund 50 markan sakkoon kruunaamattoman kapan eli epävirallisen mitan käyttämisestä veronperinnässä.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Kansallisbiografia: Adolf Hägglund, pienoiselämäkerta, kirjoittanut <strong>Heikki Ylikangas</strong>.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Jääkärit</strong></p><p><strong>Kolme veljestä</strong></p><p>SIPPOLA, AIMO URHO,</p><p>s. 23.7.1899 Kauhava,</p><p>k. 30.3.1918 Kangasalan sotasairaalassa Kalevankankaan taistelussa 28.3.1918 saamiinsa haavoihin.</p><p>vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.</p><p>Kävi 2 lk Lapuan ja kolmannen luokan Seinäjoen yhteiskoulua.&nbsp;</p><p>Toimi laboranttina Kauppakorkeakoulussa.</p><p>Liittyi 27. Jääkäripataljoonan täydennysjoukkoon 19.6.1916 (16 v. !), siirrettiin 1. konekiväärikomppaniana 5.12.1916.&nbsp; Otti osaa asemasotaan Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.</p><p>Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen vänrikkinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.&nbsp; Toimi joukkueenjohtajana 2. Jääkärirykmentin konekiväärikomppaniassa.&nbsp; Otti osaa Kalevankankaan taisteluun, jossa haavoittui 28.3.1918.</p><p>Kuoli 30.3.1918 &ndash; ollessaan 18-vuotias.&nbsp; Haudattu Kauhavan sankarihautaan.</p><p>Ylennykset: vänrikki 11.2.1918 (Libau).</p><p>Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera ja Jääkärimerkki.</p><p>Ks. myös;</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Sippola</u></a></p><p>*</p><p>SIPPOLA, MATTI VILKAS TAPIO,</p><p>s. 23.2.1889 Vaasa,</p><p>vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.</p><p>Puoliso vuodesta 1921 Anni Matilda Lindfor.</p><p>Kävi kansakoulun ja Helsingin teollisuuskoulun teknokemiallisen osaston.&nbsp; Toimi Kelhon tulitikkutehtaan toisena johtajana.</p><p>Liittyi 27. Jääkäripataljoonana 26.1.1916 (26 v.) ja kuului pioneerikomppaniaan.&nbsp; Otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa, Schmardenin hyökkäykseen ja Aa-joen talvitaisteluihin.</p><p>Ylennettiin hilfsgruppenfuhreriksi 1.10.1916.&nbsp; Osallistui Libaussa 1917 auto- ja rautatienrakennuskursseihin.</p><p>Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen vääpelinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.</p><p>Toimi joukkueenjohtajana XII Jääkäripataljoonan 2. komppaniassa.&nbsp; Otti osaa Kalevankankaan taisteluun, missä haavoittui lievästi 28.3.1918 (huomaa: missä nuorin veljenä Aimo Urho haavoittui samana päivänä ja kuoli haavoihinsa 30.3.).</p><p>Määrättiin 1.4.1918 1. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan ja 5.5.1918&nbsp; 2. Jääkärirykmentin XII pataljoonan adjutantiksi.</p><p>Siirrettiin 12.7.1918 koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan.&nbsp; Määrättiin 16.5.1919 nuoremmaksi upseeriksi Pioneeripataljoona 1:een.</p><p>Erosi 22.10.1919.</p><p>Nimitettiin 1.4.1922 Asevarikko 1:n ammustarkastajaksi.&nbsp; Toimi samalla Vallisaaren paikalliskomendanttina.</p><p>Kuoli tapaturmaisesti virantoimituksessa 3.6.1937</p><p>(<em>Lähde: Suomen Jääkärienelämäkerrasto, 1938.&nbsp; Myöhemmät lähteet kertovat näin; Suomen Jääkärien elämäkerrasto 1975 kertoo: K 30.6.1937; Wikipedia puolestaan kertoo: Vilkas Sippola, Sotaväestä hän erosi lokakuussa 1919, mutta palasi 1922, jolloin hänet nimitettiin Asevarikko I:n ammustarkastajaksi ja komendantiksi Helsingin Vallisaareen, jonka räjähdysonnettomuudessa 1937 menehtyi.&nbsp; Haudattu Kauhavalle&rdquo;.; </em></p><p><em>Vallisaaren räjähdysonnettomuus tapahtui 9.7.1937. vh</em>.)</p><p>Ylennykset: vääpeli 11.2.1918, vänrikki 16.5.1919, luutnantti 22.10.1919, kapteeni 6.12.1936.</p><p>Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Vapauden mitali 1, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Preussin Rautaristi 2, Saksan Maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.</p><p>Ks. myös:</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilkas_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilkas_Sippola</u></a></p><p><em>(&rdquo;Heinäkuussa (11. pnä) 1937 tapahtuneessa Suomenlinnan Vallisaaren räjähdysonnettomuudessa sai surmansa 12 ihmistä. Loukkaantuneita oli kymmeniä. Onnettomuuden syy oli ilmeisesti rannikkotykistön taistelupanosten varomaton käsittely. Varasto varastolta edennyt räjähdysten sarja jatkui koko päivän ja näkyi ja tuntui Helsingin keskustassa asti.&rdquo;)</em></p><p>*</p><p>SIPPOLA, SIRO AARNE,</p><p>s. 12.9.1896 Kauhava.</p><p>k. 17.9.1919, haudattu Kauhavalle.</p><p>Vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.</p><p>Kävi 2/8 lk Lapuan yhteiskoulua ja 2 vuotta Helsingin teollisuuskoulun kemiallista osastoa.</p><p>Liittyi 27. Jääkäripataljoonan täydennysjoukkoon 5.7.1916 ja siirrettiin 3. komppaniaan 5.10.1916.&nbsp; Otti osaa asemasotaan Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluihin.&nbsp; Lähettiin 22.2.1917 Altonan työosastoon, josta 8.9.1917 laskettiin siviilityöhön.</p><p>Merkittiin 5.4.1918 Suomen armeijan luetteloihin vänrikkinä ja 2. Jääkärirykmenttiin kuuluvana.&nbsp;</p><p>Palasi Suomeen 12.6.1918 ja ilmoittautui 8.7.1918 rykmenttiinsä, jonka nimi pian muuttui Poin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi.&nbsp; Määrättiin 4. komppaniaan.</p><p>Sai 27.9.1918 sairaslomaa.</p><p>Siirrettiin 2.4.1919 Keski-Suomen rykmenttiin.</p><p>Kuoli sokeritautiin 17.9.1919.</p><p>Ylennykset: vänrikki 15.4.1918.</p><p>Kunniamerkki: Jääkärimerkki.</p><p>Ks. myös; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reist%C3%A4_S#Siro_Aarne_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reist%C3%A4_S#Siro_Aarne_Sippola</u></a></p><p><br />*</p><p>Jääkäreihin kuului lisäksi edellä vallesmanni Hägglungin kanssa käydyn oikeusjupakan yhteydessä mainitun talollinen <strong>Juho Sippolan poika Edvin Abrahan Sippola</strong>, Kauhavalta.&nbsp; Juho Sippolaa ym. avusti oikeusjutussa monitoiminen talollinen, maanviljelijä ym. Matti Sippola, tässä puhuttujen veljesten isä, jonka arvelen paremman tiedon ja oikaisun puuttuessa Juho Sippolan sukulaismieheksi, kenties veljeksi (vh).</p><p>&nbsp;</p><p>SIPPOLA, EDVIN ABRAHAM,</p><p>s. 9.2.1893 Kauhava, maanviljelijä.</p><p>k. 13.4.1939.</p><p>Vanhemmat: maanviljelijä Juho Sippola ja Kustaava Sippola.</p><p>Puoliso vuodesta 1922 Rakel Alice Vesikari, puolison vanhemmat: konemestari Wilho Vesikari (ent. Westergren) ja Vilhelmiina Granath.</p><p>Lapset:</p><p>Pekka 1923 kenttäpäällikkö, luutnantti; Pirkko 1926 (Julku); Erkki 1928 ylivääpeli; Veikko 1931 opettaja.</p><p>Kävi kansakoulun.&nbsp; Toimi maanviljelijänä.&nbsp; Suoritti yksityisesti keskikoulun kurssin Iin yhteiskoulussa 1930.</p><p>Liittyi 27. Jääkäripataljoonaan 13.1.1916 (pari viikkoa ennen Matti Sippolaa, vh) ja kuului 4. komppaniaan.</p><p>Otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluihin.&nbsp; Ylennettiin Hilfsgruppenfuhreriksi 31.5.1917.</p><p>Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen varavääpelinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.&nbsp; Toimi vapaussodassa joukkuejohtajana 6. Jääkärirykmentin XVII pataljoonan 1. komppaniassa.&nbsp; Otti osaa Viipurin valloitukseen johtaneisiin sotatoimiin.</p><p>Nimitettiin 1.1.1920 Parkanon suojeluskunnan paikallispäälliköksi, ehtien toimia tehtävässä kuitenkin lyhyen aikaa, sillä 10.7.1920 hänet nimitettiin Huittisten sk:n paikallispäälliköksi.</p><p>Ylennykset: varavääpeli 11.2.1918, vänrikki 29.5.1918, luutnantti 16.5.1928, kapteeni 9.12.1931.</p><p>Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Suomen valkoisen Ruusun suurristin 2. luokan mitali, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.</p><p><em>Lähteet:</em></p><p><em>Jääkärien tiedot Suomen jääkärien elämäkerrastot 1938 ja 1975.</em><br />*</p><p><strong>Etelä-Pohjanmaa pysyy</strong></p><p>Ensimmäinen palo-sk (palokuntasuojeluskunta) perustettiin Lapualle juhannuksen (1917) jälkeen, ja toisena seurasi Ylistaro.</p><p>Herätyksen tuojina olivat maisteri <strong>Jalmari Somppi</strong> ja lääketieteen kandidaatti <strong>Jussi Malkamäki</strong>.&nbsp; Julkinen merkkisoitto kajahti sitten Lapuan-päivän maakuntajuhlassa, jota nyt (maaliskuun vallankumouksen jälkeen, vh) voitiin viettää sananvapautta rajoittamatta.&nbsp; Kokouksen ponsiehdotus oli viikkoa aikaisemmin Ylistarossa koolla olleen meijeriliito &rdquo;Muurahaisen&rdquo; edustajiston kannan mukainen.</p><p>Varsinaisessa alustuksessa korostettiin sitä, että maan vastainen asema oli turvattavissa ainoastaan kansainvälisesti taatun valtiollisen itsenäisyyden kautta.&nbsp; Seuranneen vapaan sanan yhteydessä käytettiin lukuisia puheenvuoroja.&nbsp; Jo ensimmäisessä niistä sanottiin: &rdquo;Ryssät pois maasta, palokunnat joka pitäjään, ja Suomelle täysi riippumattomuus!&rdquo;&nbsp; Erään eteläsuomalaisen lähettämän lausuman, joka sisälsi vihjeen järjestäytymisestä sosialisteja vastaan, eteläpohjalaiset torjuivat jyrkästi, vedoten yksimielisyyteen.&nbsp;</p><p>(Aktivistien kannan mukaisesti pyrittiin sosialistit saamaan mukaan, vaikka monet isäntämiehet suhtautuivatkin ajatukseen penseästi punaisten Etelä-Suomessa harjoittaman mielivallan takia.&nbsp; Alussa liittyi työväen johtomiehiäkin järjestöihin.&nbsp; Mutta pian havaittiin heissä mielenmuutos&hellip;)</p><p>Viimeinen puhuja tehdessään yhteenvedon esitetyistä käsityskannoista viittasi vertauskuvallisesti tunnetun pohjalaisen tekijämiehen, <strong>Heikki Klemetin</strong>, peltonsa pientareelle pystyttämään kivipyykkiin, johon tämä oli kalkutellut lauseen:</p><p><em>&rdquo;Pyykki on pantu ja pysyy!</em></p><p><em>Pysy lujana omalla maalla,</em></p><p><em>oma maa vielä sun kuntoas kysyy!&rdquo;</em></p><p>Juhlan jälkeisenä päivänä pitäjien edustajat kokoontuivat kuulemaan Sompin alustusta palokuntahankkeesta ja panemaan sen alkuun.&nbsp; Monet pitivät kuitenkin suunnitteluja kovin merkityksettöminä, jonkun jopa esittäessä ryhdyttäväksi heti suoraan toimintaan.&nbsp; Nuijamiesveren kuohahdellessa näin kuumana katsottiin oikeaksi, ettei tilaisuudessa tehty mitään päätöksiä.</p><p>Uudessa kokouksessa Ylistarossa jaettiin huomattavimmat pitäjät Sompin, Malkamäen ja rakennusmestari Ahto Sippolan kesken.</p><p>Lähiviikkoina he sitten kiersivät alueillaan pannen alulle joitakin palo-sk:ia.&nbsp; Tällöin kiinnitettiin huomio pääasiassa jääkäriliikkeen aikaisiin voimapitäjiin.&nbsp; Muutamissa kunnissa ryhdyttiin touhuun omatoimisesti.&nbsp; Ja Martti Pihkala puolestaan liikkui elo-syyskuussa järviseudulla, joka läänin itäiseen vaalipiiriin kuuluvana oli vielä hänen nostattamisaluettaan. &hellip;</p><p>Käänteentekevä merkitys oli Lapualla marraskuun 14 pnä 1917 pidetyllä kokouksella. &hellip;</p><p>Toimintaa johtamaan valittiin &rdquo;Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien keskushallinto&rdquo; ja sen sijoituspaikaksi määrättiin Lapuan kirkonkylä.&nbsp; Hallinnon puheenjohtajaksi valittiin maisteri Jalo Lahdensuo sekä sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Lapuan sk:n päällikkö, isännöitsijä Matti Laurila.&nbsp; Muiksi jäseniksi valittiin mv. August Anttila Lapualta, agrologi Oiva Jääskeläinen Ilmajoelta, Artturi Leinonen Ylihärmästä ja <strong>Ahto Sippola Ylistarosta</strong>.&nbsp; Seitsemäntenä jäsenenä kuuluisi hallintoon sotilaspäällikkö.&nbsp; Varajäseniksi tulivat kauppias E. V. Leskelä ja mv. Kustaa Lahdensuo, molemmat Lapualta.&nbsp; (&hellip;)</p><p>Kokouksen loppuvaiheessa tapahtui seuraava selvittely:</p><p>Leskelä totesi suunnitelmat tehdyiksi siinä toivossa, että sosialistit tulisivat mukaan. &rdquo;Mutta miten menettelemme siinä tapauksessa, että he liittyvät ryssiin&rdquo;, hän jatkoi Laurilan puoleen kääntyen.</p><p>Syntyi vakava äänettömyys.</p><p>Laurilan ilme oli muuttunut tuiman totiseksi hänen vastatessaan: &rdquo;Siinäkin tapauksessa teemme juuri siten kuin tässä päättäneet olemme.&rdquo;</p><p>Pyykki oli pantu!</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Niilo V. Hersalo: Suojeluskuntain historia I, Puolustustahtoinen kansa. s.411-414.</em></p><p>*</p><p><strong>Rahaa ja aseita </strong></p><p>Monessa kunnassa saatiin kamppailla ankarasti vastustajien ja penseämielisten kanssa (kyse on Etelä-Pohjanmaasta, vh), ennen kuin asia saatiin kunnallista tietä myönteiseen ratkaisuun, eikä siinä kaikkialla onnistuttukaan.&nbsp; Vuoden 1917 lopulle tultaessa kunnallistettiin kymmenkunta sk:a &ndash; ei siis puoliakaan -, se on kuntakokous hyväksyi säännöt, valitsi edustajansa esikuntaan ja suostui taloudellisesti tukemaan toimintaa.</p><p>Niinpä <strong>Ylistaron</strong> sk. sai 60.000 mk, Ilmajoen 50.000, Kuortaneen 20.000 ja Töysän 5.000 markkaa, ja jotkut muut kunnat takasivat pienemmän summan tai &rdquo;tarpeen mukaan&rdquo;.&nbsp; Mutta eräissä kunnissa avustus evättiin, ja muutamissa pitäjissä kunnallistaminen raukesi kerrassaan sosialistin ja näiden uhmalle korvansa kallistaneiden maanomistajien vastustukseen.</p><p>Kaiken syksyä vallitsi asepula, mihin toi avun <strong><em>Equityn</em></strong> lasti.&nbsp; Mutta aluksi siitäkään ei näyttänyt liikenevän juuri mitään suomalaispitäjiin. (&hellip;)</p><p>Kun luvattuja aseita (aselaiva Equity&acute;ltä) ei kuulunut, ryhtyivät jotkut sk:t hankkimaan niitä itse.&nbsp; Niinpä kuortanelaiset ostivat kuusi kivääriä, à 700 mk, ja niihin 6.000 patruunaa.</p><p>Myös <strong>Ylistaron</strong> sk:n aseista oli suurin osa itse hankittuja.&nbsp; Ensin ostettiin sotilailta 12 kivääriä 200 mk:lla kappale sekä joitakin salakauppiailta.&nbsp; Sitten tammikuun 1918 puolivälissä murtauduttiin pariin otteeseen venäläisten varastoon, josta kähvellettiin 64 kivääriä.&nbsp; (<em>Ylistaron &rdquo;besorgauksen&rdquo; kärkinimenä toimi epäilemättä <strong>Ahto Sippola</strong>, paikallinen tulisielu. vh</em>)</p><p>Muutamat muutkin sk:t turvautuivat samaan keinoon, esimerkiksi lapualaiset &rdquo;puhalsivat&rdquo; uudenvuoden yönä ainakin seitsemän kivääriä.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Niilo V. Hersalo: emt. s. 614, 616.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Koehälytys!</strong></p><p>Suojeluskuntien valmius lisääntyi kuitenkin päivä päivältä.&nbsp; Sitä ja silloisesta mielialasta kirjoitti kirjailija-aktivisti <strong>Kyösti Wilkuna</strong> kirjassa &rdquo;<em>Kun kansa nousee</em>&rdquo; seuraavan kuvauksen jouduttuaan seuraamaan Ylistaron ja Isonkyrön suojeluskuntien koeälytystä Sylvesterin aattona, 31.12.1917:</p><p>&rdquo;Ja katso: käden käänteessä kerääntyy, hevosilla täyttä laukkaa ajaen tai suksilla kiitäen, kahden pitäjän alueelta määräpaikkaan puolisen tuhatta miestä.</p><p>Ja kuinka pian ne ovatkaan järjestyksessä ryhmittäin ja joukkueittain. Näkee, että äällä on tehty työtä..</p><p>Mieltä ylentävä paraati syntyy, kun tuo uhkea joukko marssii läpi taajan kirkonkylän&hellip;</p><p>Ja kun joukko on pysähtynyt joen jäälle ja jotkut haltioituneet miehet puhkeavat puheita pitämään, leimahtaa heidän sanoissaan kirkas tuli ja kilahtaa silkka teräs&hellip;</p><p>Kuinka suuresti tuo joukko eroaakaan keinotekoisesti kiihoitetusta, räikein äänin esiintyvästä punakaartilaissakista.&nbsp; Siinä on syvää hartautta, jaloa innostusta ja lujaa päättäväisyyttä.</p><p>Vihdoinkin on Suomen kansa, oikea, todellinen kansa, herännyt ja alkanut liikehtiä&hellip;&rdquo;</p><p><em>Lähde: </em></p><p><em>Kyösti Wilkuna: Kun kansa nousee; via Hersalo: emt. s. 417.</em></p><p>*</p><p><strong>Ylistaro varautuu</strong></p><p>Ylistaron itsenäisyysmielisessä pitäjässä oli jo jääkärivärväyksen aikoihin haudottu taistelujärjestön aikaansaamista, ja siinä mielessä syntyi vuoden 1916 lopulla VPK.&nbsp; Se muutettiin sitten palo-sk:ksi.&nbsp; Päällikkönä toimi voimistelunopettaja Arvo Viluksela, joka oli johtanut vapaavalokunnankin harjoituksia.&nbsp; Toiminnan etunenässä oli pitäjän napamiehiä, mm. Matti Malkamäki, Jakko Loukko, Vihtori Herttua, Jaakko ja Eliel Torkko sekä <strong>Ahto Sippola</strong>, jotenka sk:n kunnallistaminenkin kävi vaivattomasti.&nbsp; Samalla myönnettiin sk:lle suurempi summakuin mikään muu kunta antoi.</p><p>Tilastoja:</p><p><strong>Ylistaron suojeluskunta</strong>,</p><p>Vuoden 1917 Eduskunnan hajoitusvaaleissa (1.-2.10.1917) äänestäneitä: 2.700,</p><p>näistä porvarillisia ehdokkaita äänesti 2.206.</p><p>Sk:n perustaminen:</p><p>Palokunta-suojeluskunta 12.7.1917,</p><p>Suojeluskunta 9.11.1917,</p><p>Kunnallinen sk 12.11.1917.</p><p>Suojeluskunnan jäsenmäärä ennen sotaa 460 henkilöä,</p><p>Mukana sodan ensivaiheessa: 300 henkilöä (noin),</p><p>Kiväärejä: 150 kpl.</p><p>*</p><p>Vertailu:</p><p><strong>Ikaalinen (kpla ja mlk):</strong></p><p>1917 vaaleissa äänestäneitä: 3.633,</p><p>Porvarillisia äänestäneitä 1.502.</p><p>Suojeluskunta perustettu 25.8.1917.</p><p>Ylä-Satakunnan väkirikkaimmassa kunnassa Ikaalisissa hyväksyttiin järjestyskuntaan (jrk) jo elokuun viimeisenä päivänä 1917 yhteensä 131 a- ja 6 b-jäsentä.&nbsp; Kunta jakaantui yhdeksään kyläosastoon äänestysalueittain.&nbsp; Päällikkönä toimi komisario Otto Ivalo.&nbsp; Muista johtohenkilöistä on erityisesti mainittava jrk:n alkuunpanija mv. Frans Salava sekä teknikko Paavo Granstedt. Sisäisen järjestyksen lujittamiseksi suoritettiin monia toimenpiteitä.&nbsp; Asehankinnat eivät vain onnistuneet, ja harjoitustoiminta supistui vähiin.&nbsp; Jämijärven ja Honkajoen kautta kunnostettiin viestilinja Siipyyhyn saakka.</p><p>Sk:n luonne (perustamisen tarkoitus): yhteiskuntarauhaa turvaava, järjestyskunnallinen (jrk).</p><p>Suojeluskuntalaisia vuodenvaihteessa n. 200.</p><p>Mukana sodan ensivaiheessa 130.</p><p>Kiväärejä: 1 kivääri ja 3 grafton-kivääriä.</p><p>Johtohenkilöitä:</p><p>Otto Ivalo (+), Lauri ja Paavo Granstedt (+), Frans Salava, V. Grönlund, O. Keskinen, K.F. Lindström, Kaarlo F. Saparfven, Mikko Ilkka, E. Autero, Juuso Tamminen.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Hersalo: emt. s. 418, 554, 574.</em></p><p>*</p><p><strong>Vuodenvaihde 1917-1918</strong></p><p>Tammikuun 1918 alussa päättyivät jääkärien johtamat Vimpelin taistelukurssit, jotka olivat kokonaan Uuden Metsätoimiston järjestämiä (MK &ndash; Militär Kommittee, Sotilaskomitea oli &rdquo;kuolleessa&rdquo; vaiheessa, vh):</p><p>&rdquo;Vimpelin kurssien menestys oli aivan yli odotusten; 2 viikossa pojat ovat oppineet tavattomasti&rdquo;, Elmo Kaila raportoi kirjeessään 9.1.1918 Kai Donnerille.</p><p>Ongelmia oli jatkuvasti: varsinkin aseiden jakelu herätti edelleen napinaa, vihaisia purkauksiakin.&nbsp; Uutta Metsätoimistoa haukuttiin vaikka oikea osoite olisi ollut MK ja (sen määräävä henkilö, vh) Hannes Ignatius.</p><p>Esimerkiksi <strong>Ahto Sippolan</strong> suojeluskunta Ylistarossa oli saanut aseita, mutta liian vähän:</p><p>&rdquo;<em>Luuletteko te siellä Helsingissä, että miehet ovat täällä pakkasen keskellä niin jo järkensä menettäneet, että he voisivat uskoa esim. 38 pyssyllä (minkä me olemme armosta saaneet) tehdä loistavia sotaretkiä ja ajaa 1.000 miestä täysissä aseissa matkoihinsa?&rdquo;,</em></p><p><strong>Ahto Sippola</strong> kirjoitti <strong>Elmo Kailalle</strong> 15.12.1917.</p><p><em>Lähde: </em></p><p><em>Martti Ahti: Ryssänvihassa - Elmo Kaila, s. 84</em>.</p><p>Ks. myös;</p><p><a href="https://www.geni.com/people/Ahto-Sippola/6000000030365832005"><u>https://www.geni.com/people/Ahto-Sippola/6000000030365832005</u></a></p><p>*</p><p><strong>Saaren Jallu</strong></p><p><strong><em>Jalmari Saari, murhaaja, talollinen (1873-1925);</em></strong></p><p>Jalmari Saari oli Jämsän suojeluskunnan johtohahmoja vuoden 1918 sisällissodassa.&nbsp; Suojeluskunnan esikunta valitsi hänet huolehtimaan vangituista punaisista, jotka vietiin Saaren taloon säilytettäväksi ja kuulusteltavaksi.&nbsp; Osa vangeista lähetettiin eteenpäin, mutta monet vietiin teloitettavaksi läheiselle hautausmaalle.&nbsp; Saaren arvioitiin olleen osallisena vähintään 57 teloituksessa.</p><p>Vaikka Jämsä ei ollut 1918 sotatoimialueella eikä siellä ollut toimivaa aseellista punakaartia, paikkakunnalla surmattiin kymmeniä punaisia raa&acute;alla tavalla ja ilman kunnollista esitutkintaa.&nbsp; Talolliset Jalmari Saari, Johannes From ja <strong>Veikko Sippola</strong> olivat keskeisessä asemassa näissä verisissä puhdistuksissa.&nbsp;</p><p>Jämsän tapahtumista on kerrottu myös tarinoissa ja lauluissa, ja niiden kautta &rdquo;Saaren Jallusta&rdquo; ja &rdquo;Rummin Jussista&rdquo; on tullut myyttisi hahmoja kansan keskuudessa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Kansallisbiografia: Jalmari Saari, pienoiselämäkerta, kirjoittanut Kaius Ervasti.</em></p><p>*</p><p><strong>1918</strong></p><p><strong>Veikko</strong></p><p><strong><em>Rakennusmestari Kalervo Kuudes Veikko Sippola</em></strong> näyttää tulleen Jämsään ensin Paimelan etelähämäläisten mukana ja sitten uudestaan Jyväskylästä joskus helmikuussa (1918), jolloin hän myös jäi paikkakunnalle.&nbsp;</p><p>Tämä harvinaisen röyhkeä ja väkivaltainen valkosoturi oli kotoisin Pohjanmaalta, mutta sodan aikana hänen kotipaikkansa oli Kärkölä.&nbsp; Sippolan mainitaan olleen maaliskuussa Korpilahden suojeluskunnassa, mutta muuten hän oli kevättavella jonkinlainen sotapoliisi ja Jämsän komendantin käytössä.</p><p>Sippolasta tuli Johannes Fromin lähin esimies ja vakituinen kumppani.&nbsp; Usein mukana liikkui vielä Lammilta (joidenkin lähteiden mukaan Pohjanmaalta) Jämsään ilmaantunut suojeluskuntalainen ja talollisen poika Tyko Iso-Lukkari, jota häntäkään ei moni muistele hyvällä.&nbsp; Muut kolme lammilaista olivat Sutinen ja Olkkonen sekä eläinlääkäri Lauri Kantola, joka auttoi näitä miehiä puhdistamaan paikkakuntaa ja osallistui heidän ryyppäjäisiinsä.&nbsp; Kantola osallistui Vilppulan taisteluun II Hämäläiskomppanian riveissä.&nbsp; Kalle Isännäinen luettelee selvityksessään Jämsän suojeluskunnasta, että sotilaspäällysmiehinä olivat Otto Sovijärvi sekä <strong>luutnantit Sippola</strong>, Iso-Lukkari ja Kantola.</p><p><em>Lähde: </em></p><p><em>Jukka Rislakki: Kauhun aika, s. 65.</em></p><p><em>Ks. myös; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Sippola</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>Kuulustelu</strong></p><p><strong><em>Jämsän kommandoryhmän toiminta</em></strong></p><p>Laskiaistiistaina 12 helmikuuta 1918 kansakoulunopettaja Kaarlo Isomäki oli kolme tuntia Veikko Sippolan vankina. Isomäki kertoo, että hänet suljettiin ensin Kansallistalon juhlasalin viereiseen kiväärimiesten vartioimaan vaatehuoneeseen.</p><p>Sitten hänet vietiin kuulusteluhuoneeseen.</p><p>&rdquo;Te kuulutte Jämsänkosken punakaartiin!&rdquo; ärjyy sängyllä lojuva vieraspaikkakuntalainen kuulustelija <strong>V.S. (Veikko Sippola)</strong></p><p>&rdquo;En kuulu.&rdquo;</p><p>&rdquo;Turha väittää vastaan! Kylä me tiedämme.&nbsp; Te olette punakaartilainen! Kansakoulunopettaja!&rdquo;</p><p>&rdquo;Minulla ei ole mitään tekemistä aseellisten puuhien kanssa.&rdquo;</p><p>&rdquo;Ainakin olette työväenyhdistyksen jäsen.&nbsp; Se on armaa!&rdquo;</p><p>&rdquo;En ole päivääkään kuulunut mihinkään työväenyhdistykseen.!</p><p>&rdquo;Valehtelette! Hävetkää!&rdquo; (<em>Repliikit teoksesta: Kaarlo Isomäki: Henkipattona, Helsinki 1920, s.6.)</em></p><p>*</p><p><strong>Jaakko Paavolainen</strong> kertoo samasta tilanteesta, että <strong>Sippola</strong> oli vuoteelta nousematta röyhkeästi ärjyen &rdquo;kuulustellut&rdquo; Isomäkeä syyttäen häntä kuulumisesta punakaartiin, työväenyhdistyksen jäsenyydestä ja sekä osallistumisesta kokoukseen, jossa punaiset olivat muka päättäneet lähetä ryöstämään Seppolan kylän taloja</p><p>Kun Sippola jatkoi kuulustelua hänellä oli paperipalalla &rdquo;todistus&rdquo;, että Isomäki oli ollut mainitussa kokouksessa.&nbsp; Sippola suostui kutsumaan paikalle Isomäen pyytämät kaksi todistajaa, jolloin kaksi heistä jyrkästi kiisti nähneensä Isomäkeä.&nbsp; Kolmas sanoi, että Sippola oli uhannut häntä revolverilla, jolloin hän oli lausunut: &rdquo;Jos opettaja olisi ehkä ollut oven suussa toisten joukossa&rdquo;.&nbsp; Nyt Sippolakin nolostui ja selitti liehakoiden Isomäelle, &rdquo;että en verran voi moisiin todistajiin luottaa, kun ne saa puhua mitä tahtoo&rdquo;.</p><p><em>Lähde: </em></p><p><strong><em>Jaakko Paavolainen</em></strong><em>: Valkoinen terrori, s. 246-247.</em></p><p>*</p><p><strong>Kauhavalaisiin kohdistunut murhaterrori</strong></p><p>Valkoisen mielivallan oloissa joutui kotipaikkakunnallaan terrorin kohteeksi kaksi kauhavalaista.&nbsp; Heistä toinen, <strong><em>Jaakko Viktor &rdquo;Vihtori&rdquo; Viitasalo</em></strong>, s. 6.5.1882, puukkoseppä, naimisissa, kaksi alaikäistä lasta, katosi käydessään kylällä kotoaan Vähäpassista.</p><p>Myöhemmin kävi selville, että hänet olivat suojeluskuntalaiset pidättäneet Ekmanin Aleksin luona tuona päivänä 12.4.1918 ja vieneet hänet esikuntaan.&nbsp; Siellä oli kuulustelu tapahtunut &rdquo;erittäin raa&acute;alla tavalla, lyöntien ym kera.&nbsp; Yksi tutkijoista oli kuuluisa <strong>Veikko Sippola</strong>, joka kyllä osasi esiintyä maineensa mukaisesti täälläkin.</p><p>Puoli vuotta kului ilman mitään tietoja Vihtorista.&nbsp; &rdquo;Kun Viitasaloa on Seinäjoelta tiedusteltu, on sieltä vastattu, ettei sen nimistä henkilöä ole sinne saapunut eikä hänestä siellä mitään tiedetä.&nbsp; Ei ole myöskään kirkonkirjoihin annettu hänen suhteensa mitään tietoja&rdquo;, päivitystieto 2.11.1918.&nbsp; Huhuja kyllä liikkui hänen kohtalostaan.</p><p>Vasta keväällä 1919 tiedettiin kertoa, että Vihtori Viitasalo oli lähetetty Seinäjoelle ja siellä teloitettu.</p><p>Tarkemmin sanottuna huhtikuun 15. pä 1918 &rdquo;lähti <strong>Veikko Sippola</strong> viemään vangittua Vihtori Viitasaloa Seinäjoelle, ja sinne saavuttua Viitasalo murhattiin seuraavana, 15-16. päivän välisenä yönä&rdquo;.&nbsp;</p><p>Viitasalon tapausta ei Seinäjoella edes tutkittu.&nbsp; Häntä oli syytetyt siitä, että hän oli &rdquo;punakaartin perustajia, aseiden hankkija ym. roskaa&rdquo;.&nbsp; Syytökset olivat täysin perusteettomia, &rdquo;sillä punakaartia ei edes keritty perustaa paikkakunnalle ja sitä paitsi Viitasalo ei edes ole ottanut osaa puoluetoimintaan vaikka lieneekin ollut puolueen jäsen&rdquo; (lainaukset: Niilo Lehtinen: Kertomus huomattavimmista tapahtumista).</p><p>40 vuotta myöhemmin seinäjokiset veteraanit kertoivat, että Nurmon Paukannevalla ammutuista 21 vangitusta kaksi oli kauhavalaisia &ndash; Vihtori Viitasalo ja Aarne Hahtomaa &ndash; ja että ensimmäiset ampumiset siellä suoritettiin 13.4.1918, jolloin kaikki vangit ammuttiin takaapäin.</p><p><em>Jaakko Viktor &rdquo;Vihtori&rdquo; Viitasalo</em> oli kauhavalainen puukkoseppä, ja esimerkki vallan väärinkäytöstä.&nbsp; Sekä Veikko Sippolalla että ilmiantaneilla isäntämiehillä oli ollut persoonallista riitaa Viitasalon kanssa. He käyttivät poikkeuksellisia olosuhteita hyväkseen ja kostivat.</p><p>Vihtori Viitasalon tapaus järkytti suuresti paitsi hänen omaisiaan myös Kauhavan koko järjestynyttä työväkeä.&nbsp; Vainaja saatettiin arvokkaasti viimeiseen lepopaikkaan, saattoväen johdossa Kauhavan Työväenyhdistyksen soittokunta soitti Venäläistä surumarssia.</p><p>Viitasalon tapauksessa murhalle &ndash; kuka sen nyt viime kädessä tekikin &ndash; löytyi selvä motiivi.&nbsp; Sitä on mahdoton löytää toiselle murhalle, uhrina Eemeli Ojanperä, s. 6.7.1891 Kauhavalla, naimaton.&nbsp; Ojanperän Eemeli oli olut hetken vuonna 1910 Hirvijoen työväenyhdistyksen jäsen mutta erotettu näpistelyn takia.&nbsp; Ojanperä oli sitten lähtenyt Kauhavalta, joutunut toistuvien varastelujensa takia Turun linnaan, jossa oli 4-5 vuotta myöhemmin mennyt sekaisin mieleltään ja sen vuoksi toimitettu Kauhavan kunnalliskotiin hoidettavaksi.</p><p>&rdquo;Huhtikuussa (1918) haki pari suojeluskuntalaista &hellip; hänet Kauhavan kunnalliskodista; on murhattu, luultavasti huhtikuun 15-16. päivän vastaisena yönä Nuorisoseuran kentällä, niin kuin, kerrotaan, käsipommilla&rdquo; ja suojeluskuntalaisten toimesta.</p><p>Kauhavan suojeluskunnan esikunnan harteita painoivat tiettävästi vain näiden kahden kauhavalaisen murhat&nbsp; Yhteistä tapauksille oli, ettei kumpikaan uhreista kuulunut &rdquo;vapaussodassa&rdquo; puhdistettaviin punaisiin ja että molemmat vangittiin ja surmattiin samoihin aikoihin joskin eri paikoissa ja lisäksi aikana, jolloin Veikko Sippola oli käymässä Kauhavalla.</p><p>Veikko Sippolan nimeen muuten liitettiin noina aikoina synkkä lisänimitys &rdquo;suurmurhaaja&rdquo;.&nbsp; &rdquo;Tämän valkoisen kauhunkevään häikäilemättömin työläisteloittaja on kerskunut itse surmanneensa 76 työläistä&rdquo;, kirjoitti Suomen Sosialidemokraatti kevättalvella 1922, &rdquo;mutta on hänen omallatunnollaan todellisuudessa toistasataa törkeätä murhaa.&nbsp;</p><p>Hänen läheinen apurinsa Nestori Juhola tuomittiin&hellip;tekemistään murhista elinkaudeksi kuritushuoneeseen.&nbsp; Sitä vastoin V. Sippola, jonka määräyksestä Juholakin murhat teki, on toistaiseksi välttynyt rangaistukselta&rdquo;.</p><p>Kauhavalainen Veikko Sippola oli juljennut nostaa kaksi vuotta aiemmin syytteen Työn Voimaa vastaan sen johdosta, että lehti oli kutsunut häntä suurmurhaajaksi.&nbsp; Jyväskylän raastuvanoikeus kuitenkin kumosi 12.4.1920 kanteen, &rdquo;sillä oli tullut täydellisesti todistetuksi, että Sippola oli tehnyt itsensä syylliseksi kymmeniin murhiin ja niinollen on täydellisesti suurmurhaajanimityksen arvoinen&rdquo;. (<em>Vapaa Sana, 13.4.1920</em>).</p><p>Kun sitten Veikko Sippolan juttuja oli sotaylioikeuden määräyksestä käsitelty parikin kertaa Keski-Suomen rykmentin sotaoikeudessa, alkoi maa kuumottaa Veikko Sippolan jalkojen alla ja hän pakeni Suomesta:</p><p>ensin Kanadaan jossa esiintyi salanimellä ja sieltä edelleen Yhdysvaltain puolelle, jossa hänet vuonna 1926 vangittiin syytettynä luvattomasta maahantulosta ja salanimellä esiintymisestä. (<em>Työn Ääni, 24.9.1926</em>).</p><p>Kun Suomen hallitus ei lähettänyt Amerikkaan luovutusvaatimusta, niin Yhdysvaltain viranomaiset yksinkertaisesti vapauttivat hänet&nbsp; 500 dollarin takuita vastaan. (<em>Työn Ääni, 1.11.1926</em>).</p><p>Veikko Sippolan tapaus kuvasi hyvin, miten paljon hirmutöitä Suomen valkoiset sallivat rangaistuksetta suorittaa &rdquo;laillisen järjestyksen palauttamisen&rdquo; varjolla.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Anja Järvenpää: Lakeuden ylle tuuli sytyttävät sanat toi. Kauhavan työväenliikkeen historia I-osa, 1984. s. 181-183.</em></p><p>*</p><p><strong>Etsintäpartioiden käytöksestä </strong></p><p>antaa yhden kuvauksen juokslahtelainen maanviljelijä Usko Varmanen:</p><p>Eräänä helmilauantaina <strong>Sippola ja lapualainen Matti Laurila</strong> tulivat hänen kotiinsa väärän ilmiannon takia. Sippola tiukkasi, että Varmasella pitäisi olla taskuase&nbsp; Tämä kiisti väitteen.</p><p>Sippola tempaisi taskustaan Browningin, ojensi sen Varmasta kohti ja kovisti: pyssy pitää löytyä.&nbsp; Varmanen malttoi olla lyömättä häntä &ndash; onnekseen.&nbsp; Kun asetta ei löytynyt, kiihtynyt Sippola vei miehen, joka oli alusvaatteillaan ja paljain jaloin, ulos lumiselle pihalle.&nbsp; Sippola piti pyssyä ojennettuna Varmasen kasvojen edessä ja olisi tämän arvion mukaan ampunut, ellei kyytimies, joka tunsi Varmasen, olisi kuiskannut jotain Sippolan korvaan.</p><p>Vieraat lähtivät, mutta Sippola vei mukanaan Saarelle toisen juokslahtelaisen, irtolainen, sekatyömies Aleksi Helmisen (1893-1918), jonka paikallinen isäntä oli ilmiantanut.&nbsp; Helminen ei milloinkaan palannut.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Kaarlo Mäkelä: Jämsän ryhmän huolto Tampereen operaation aikana, Sotilasaikakauslehdet vuodenvaihde 1959/60.; Rislakki, emt. s. 70.</em></p><p>*</p><p><strong>Jämsäläiset kantelevat Mannerheimille</strong></p><p>Opettaja Isomäki ja suurehko ryhmä muita Jämsän pidätettyjä kuljetettiin Jyväskylään, joka oli kuulustelukeskus ja etappi, mistä vankeja lähetettiin edelleen eteenpäin.</p><p>Tutkintotuomari, pormestari Åke Lund oli oikeusoppinut, jonka tiedetään paheksuneen mielivaltaisia teloituksia.&nbsp; Lund valitti, että &rdquo;täysin arvostelukyvyttömät henkilöt&rdquo; kaukanakin rintaman takana ampuivat aseen omistaneita ihmisiä jonkinlaisen kuulustelun jälkeen.&nbsp; Päämaja pyysi siksi selitystä piiriesikunnalta.</p><p>Kuulusteltuaan Isomäkeä Lund olisi vapauttanut hänet ilman muuta, mutta ei vielä uskaltanut, koska Jämsän esikunnan kirjeessä luki: &rdquo;Esittänyt työnjohtaja Pohjolalle anarkistisia mielipiteitä, harjoittanut suurlakon aikana marraskuussa (1917) punakaartia&rdquo;.&nbsp; Lund lupasi jatkaa kuulustelua mutta jo seuraavana aamuna, 20. helmikuuta, Isomäki teljettiin kymmenien muiden vankien kanssa junaan.&nbsp;</p><p>Matka Seinäjoen kautta Kokkolaan vei monta päivää, eikä vankeja välillä päästetty ulos.&nbsp; He valittivat kylmää ja nälkää ja huusivat syyttömyyttään.&nbsp; Varsinkin naiset parkuivat.&nbsp; Järkensä menettänyt vanha ukko yritit matkalla riistää hengen itseltään.&nbsp; Muut vangit saivat pian selville, että joukossa oli opettajakin, ja alkoivat piikitellä &rdquo;herraa&rdquo; ja &rdquo;porvaria&rdquo;, Isomäki kertoo</p><p>Jämsänkosken tehtaalla oli sillä välin pidetty kansalaiskokous, jossa Isomäen laiton vangitseminen oli tuomittu jyrkästi.&nbsp; Lähetystö vei vastalauseen Jyväskylän suojeluskunnan esikunnalle.&nbsp; Postitse Kokkolaan lähetetty kopio katosi matkalla.</p><p>Jämsän suojeluskunnan johto oli ilmeisen pettynyt siihen, ettei Isomäkeä ja muita jämsäläisvankeja heti teloitettu tai muuten tuomittu, ja ryhtyi ponteviin toimiin omin päin.</p><p>Varatuomari <strong>Ossian Procopé</strong> oli nimitetty helmikuussa 1918 päämajan tutkinto- ja poliisiasiain päälliköksi.&nbsp; Tuntematon mies astui varhain aamulla 6. maaliskuuta 1918 yllättäen kapteeni Procopén hotellihuoneeseen Seinäjoella ja kysyi &rdquo;erityisen röyhkeään sävyyn&rdquo;, mistä johtui, ettei tämä ollut pannut toimeen hänen käskyjään eräiden vankien teloittamisesta, jotka hän oli lähettänyt Jämsästä.&nbsp; Ks. Ossian Procopé; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ossian_Procop%C3%A9"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Ossian_Procop%C3%A9</u></a></p><p>Kysyttäessä mies ilmoitti olevansa Sippola Jämsän esikunnan tiedusteluosastosta.</p><p>Vihainen Procopé julisti olevansa se, joka päättää vankien kohtalosta, ja takaavansa, ettei ketään jämsäläisvangeista teloiteta Seinäjoella.</p><p>Sippola lähti ulos, mutta Procopé, joka tahtoi kuulustella häntä, kielsi häntä poistumasta paikkakunnalta.&nbsp; Lupalappujen tarkastajille annetuista ohjeista huolimatta Sippolan onnistui kuitenkin matkustaa takaisin Jämsään.&nbsp; (<em>Jaakko Paavolainen: emt., s. 249-250</em>.)</p><p>Jämsästä levitettiin nyt väitteitä, että Procopé olisi päästänyt jämsäläisvangit vapaalle jalalle.&nbsp; Kokouksessaan 10. maaliskuuta 1918 Jämsän esikunta päätti yksimielisesti lähettää tikan kirjelmän itselleen Mannerheimille.&nbsp; Sen allekirjoittivat varsinaiset jäsenet ja varajäsenet kauppias Artturi Arvio, kartanon isäntä Jarl Grönholm, tilallinen Armas Raitio, tilallinen Eino Reponen, Hjalmar Saari, kauppias Antti Saikkonen, pankinjohtaja Bruno Tahvanainen ja (sihteerinä) nimismies, pankinjohtaja, sotakamreeri Palmroth. Puhetta johti Grönholm.</p><p>Tämä saattaa olla juuri se kirje, jonka erikoislähetti vei keskisuomalaisten sotamuistokirjan mukaan maaliskuussa Jämsästä Mannerheimille.&nbsp; Lähetti sai &rdquo;tärkeät paperit perille vaikka joutui Vilppulassa punaisten pommien ulottuville&rdquo;.</p><p>Kirjeessä miehet ensin kiittivät itseään siitä, että he olivat uskaltaneet perustaa suojeluskunnan Jämsään, &rdquo;jonka asukasluku nousee lähes 15.000,joista suur enemmistö on sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvia ja niistä suuri osa punakaartin jäseniä&rdquo;.&nbsp; Esikunta kertoo edelleen, että sen ensimmäinen tehtävä oli ollut &rdquo;puhdistaa kunta punakaarttien ja vallankumouksen johtohenkilöistä&hellip;(nimiä), jotka kaikki vähitellen saatiin pidätetyiksi ja .. Seinäjoelle tuomittaviksi rikollisesta toiminnastaan&rdquo;.</p><p>Mannerheim kirjoitti punakynällä kirjeen marginaaliin tälle kohdalle huomautuksen:</p><p>&rdquo;Mitä tässä nimetyille punakaartilaisille on tehty ja mitä päätöksiä heidän suhteensa on tehty? M.&rdquo;</p><p>Jämsän esikunta kertoi edelleen kuulleensa, että näitä pidätettyjä pidettiin Seinäjoella &rdquo;vähemmän vaarallisina&rdquo; ja että he saivat olla vapaasti kirjeenvaihdossa ja hankkia itselleen herkkuruokia.&nbsp; Kirjeen mukaan jopa huhuttiin, että miehet saisivat pian palata vapaina kotiin.</p><p>Esikunta vahvisti, että se oli lähettänyt yhden miehen (Veikko Sippola) Seinäjoelle tutkimaan asiaa ja hämmästynyt hänen tuomistaan tiedoista.&nbsp; Kirjeen mukaan tutkintotuomari Procopé ja Nyyssölä eivät nauttineet jämsäläisten luottamusta tuomareina.</p><p>Kirjoittajat kääntyivät</p><p>&rdquo;<strong>Herra Kenraalin</strong> (ylipäällikkö <strong>Mannerheim</strong>, vh) puoleen pyynnöllä että Herra Kenraali suvaitsisi ottaa selkoa kerrotuista seikoista sekä määräämään että ne henkilöt jota ovat Jämsän Suojeluskunnan esikunnan toimesta vangitut ja säilytetään vankiloissa Seinäjoella tai muualla Pohjanmaalla edelleen pidettäisiin vankiloissa eikä millään muotoa laskettaisi vapaiksi ettei kaikki se työ vapauden ja oikeuden saavuttamiseksi mikä suurella vaivalla on toimeen saatu menisi hukkaan ja uusi myyräntyö pääsisi jälleen alkamaan. (..)</p><p>Me allekirjoittaneet vastaamme teoistamme, mutta kuka vastaa niistä seurauksista minkä tuonlaisten punaisten johtohenkilöiden vapauttaminen toimeen saisi (&hellip;)</p><p>Ilman mainitsemiemme henkilöiden vangitsemista emme olisi saanet punaisten etenemistä estetyiksi kuntamme rajain ulkopuolella siitä olemme itsetietoiset eikä armeijallakaan olisi sitä tukikohtaa mitä sillä nyt täällä ollessaan on.&nbsp;</p><p>Toivomme varmuudella, että Te Herra Kenraali kallistatte korvanne tälle nöyrälle pyynnöllemme ja säästätte kuntamme siltä vaaralta minkä vangittumme toimeen saisi jos he vapautettaisiin.&rdquo;</p><p>Päämajan tutkinto- ja poliisiasiain päällikkö Procopé joutui antamaan kirjelmän johdosta kirjallisen selvityksen.</p><p><strong>Mannerheim</strong> vaati sitä punakynällä kirjoitetulla lauseella selvin sanoin:</p><p><em>&rdquo;Stabchefen har att infodra förklaring av chefen för undersökningsväsendet och meddela detsamma&rdquo;.</em></p><p>Procopé kiisti jämsäläisten syytökset ja kertoi, ettei vangeista ollut tullut mitään varsinaista kuulustelupöytäkirjaa vaan ainoastaan muutamia &rdquo;äärimmäisen puutteellisia todistuksia, joista ei ole lmennyt mitään erityisen raskauttavaa&rdquo;. &nbsp;</p><p>Procopén närkästyminen on sikälikin ymmärrettävää, ettei hän ollut mikään pehmeän linjan edustaja vaan kannatti tarpeen vaatiessa nopeita teloituksia punaisten &rdquo;rauhoittamiseksi&rdquo;.</p><p>(Ylipäällikkö Mannerheimin luotettu)<strong> Rudolf Walden</strong> vuorostaan lähetti seuraavan niukan ja viileän vastauksen (Päämajasta) Seinäjoelta Jämsään 20. maaliskuuta 1918:</p><p><em>&rdquo;Jämsän piirin nimismiehelle, Jämsä</em></p><p><em>Suojeluskunnan hallituksen pöytäkirjan johdosta t.k. 10. päivältä saan ilmoittaa, että siinä mainitut henkilöt vielä ovat vangitut, jotenka pöytäkirjassa mainitut epäilykset eivät pidä paikkaansa.</em></p><p><em>Vielä saan ilmoitta, että Ylipäällikkö on toiminut valtuuksiensa mukaisesti nimittäessään varatuomarit Procopé ja Nyyssölä toimiinsa.</em></p><p><em>Majuri R. Walden Etappipäälllikkö</em>.&rdquo;</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Jukka Rislakki: emt. s. 114-119.</em></p><p>*</p><p><strong>Tiukkaa</strong></p><p>&hellip;Sippola kuulusteli Saaren ja Iso-Lukkarin seuratessa vieressä. Ensin kuulusteltiin kaikki neljä yhdessä, sitten erikseen.&nbsp; Vihtori Mäkinen kertoo, että <strong>Sippola</strong> ojensi pistoolin hänen rintaansa vasten ja tiukkasi:</p><p>&rdquo;Tunnustatko?&rdquo;</p><p><em>Lähde: Rislakki: emt. s. 129.</em></p><p>*</p><p><strong>Ahto Sippola &ndash; heimosoturi</strong></p><p>Iisalmelaisen maanmittausinsinöörin ja sk-miehen, Urho Kainuvaaran aseveli <strong>Ahto Sippola</strong> oli usein mainitun ja teloituksistaan kuulun Veikko Sippolan kaksi vuotta vanhempi veli.</p><p>Vaikka hän ei yltänyt samansuuruisiin tappolukuihin kuin pikkuveljensä, hän syyllistyi Vienassa ainakin kahden henkilön teloitukseen.&nbsp;</p><p>Ennen sisällissotaa hän oli menestyvä rakennusmestari Helsingissä ja kuului johtavien aktivistien piiriin.&nbsp; Hän itse kuvaa, kuinka hän ennen maan itsenäistymistä yhdessä Elmo Kailan ja R. Sopasen kanssa suunnitteli Aunuksen ja Vienan yhdistämistä Suomeen.</p><p>Ahto Sippola toimi jääkärivärvärinä ja suojeluskuntien perustajana kotimaakunnassaan Etelä-Pohjanmaalla, sisällissodan syttyessä hänelle löytyi käyttöä valkoisen armeijan esikunnassa.</p><p>Luutnanttina hänet lähetettiin viimein Savon rintamalle, mutta Pieksämäen asemalla muuttuivat suunnitelmat.&nbsp; Täällä hän kohtasi Välikankaan ja ratsumestari Malmin, joiden onnistui ylipuhua hänet osallistumaan suunnitteilla olevalle Vienan retkelle.&nbsp; Ahto Sippola astui Malmin retkikunnan riveihin komppanianjohtajana ja osallistui epäonnistuneeseen Vienan Kemin valloitusyritykseen.</p><p>Usman kylässä hieman Vienan Kemin ulkopuolella hänen joukkonsa sai vangiksi kaksi vihollisen sotilasta, jotka osoittautuivat suomalaisiksi punaisiksi.&nbsp; &acute;</p><p>Ahto Sippola asetti vangit Usmanankosken törmälle ja ampui heidät henkilökohtaisesti niin, että ruumiit putosivat veteen.</p><p>*</p><p>Raaka teloitus herätti vastalauseita, ja moitteita tuli retkikunnan päälliköltä Malmilta joka paheksui sitä, että vangit oli ammuttu pitämättä ensin kuulusteluja.&nbsp;</p><p>Muistelmissaan Malmi ei kerro tapauksesta muuta kuin että Usmanan kylässä Sippolan ryhmä törmäsi yhdeksään suomalaiseen punaiseen, joista seitsemän kaatui ja kaksi pääsi pakoon.</p><p>Ahto Sippola taas ei mainitse omissa muistelmissaan sanallakaan teloituksia.&nbsp; Jo &hellip; vienankävijä-kirjailija E. Kemppainen kertoo tapahtumasta kirjassaan, mutta varoo mainitsemasta, kuka vangit ampui, tai esittämästä kritiikkiä välikohtauksesta.&nbsp; Sen sijaan Kemppainen pyrkii puolustamaan ampumisia vetoamalla syihin, joita voidaan hyvin pitää valkoisen puolen vakioselityksinä silloin kun valoista terroria jouduttiin jälkikäteen puolustamaan. (&hellip;)</p><p>*</p><p>Vienan Kemin valloitus päättyi suomalaisten kannalta kehnosti.</p><p>Kuuden tunnin taistelun jälkeen retkikunta joutui vetäytymän.&nbsp; Taistelun aikana Sippola ilmeisesti menetti miestensä luottamuksen, ja näyttää siltä että hän olisi pyrkinyt pakoon.&nbsp; Seurauksena oli että&nbsp; Sippola riitautui täydellisesti ratsumestari Malmin kanssa.&nbsp; Omien sanojensa mukaan hän erosi retkikunnan palveluksesta taitelun jälkeen ja lähti takaisin Suomeen.&nbsp; Muiden osanottajien muistelmista käy kuitenkin ilmi, että Sippolan &rdquo;ero&rdquo; oli hänen oma päätöksensä ja että sitä saatettiin pitää rintamakarkuruutena.&nbsp; Malm kirjoittaa Sippolan syyllistyneen rintamakarkuruuteen (deserterade) ja herättäneen tällä suuttumusta sotajoukossa.&nbsp;</p><p>Raportissaan <strong>Mannerheimille</strong> Malm kuvailee retkikuntansa edesottamuksia ja taistelutappioita, mutta mainitsee, että surullisin tapaus oli kuitenkin <strong>Ahto Sippola</strong>, joka oli osoittautunut täysin sopimattomaksi komppanianpäälliköksi.</p><p>Sitä, oliko Ahto Sippola sekaantunut vankien teliotuksiin Suomessa, ei ole tietoja.&nbsp; Hän päättää (vapaussodan) historiakomitealle kirjoittamansa muistelmat sanoihin:</p><p>&rdquo;Silloin tunsin tulta sielussani, oli intoa ja voimaa.&nbsp; Kiitän Jumala, että sain olla silloin mukana.&rdquo;</p><p>Ahto Sippola osallistui lapuanliikkeeseen ja liittyi myös rintamamiesyhdistykseen.&nbsp; Rintamamiespiirit eivät kuitenkaan ottaneet häntä avosylin vastaan&nbsp; Rintamamies-lehdessä selostetaan, kuinka Helsingin Rintamamiesyhdistyksestä on eronnut eräs rakennusmestari ja rintamakarkuri ja liittynyt kilpailevan veteraanijärjestöön, Vapaussodan Kenttäharmaisiin, eli samaan jossa hänen veljensäkin oli jäsenenä.&nbsp; Piiritoimikunnille ja yhdistyksille tiedotettiin, että Helsingin Rintamamiesyhdistys on erottanut jäsenyydestään A. Sippolan, koska hänet on todettu kelvottomaksi ja arvottomaksi rintamamiesten joukkoon.</p><p><em>Lähde;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; </em></p><p><em>Aapo Roselius: Teloittajin jäljillä.&nbsp; Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. s. 274-277.</em></p><p>*</p><p>Eversti C.W. Malm; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Wilhelm_Malm"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Wilhelm_Malm</u></a></p><p>Vienan retkikunta; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Vienan_retket"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Vienan_retket</u></a></p><p>*</p><p>Kuvateksti:</p><p><em>Suomalaiset kyläläiset venäläisten sotilaiden kanssa virolaisten sotilaiden kanssa [keskellä istuu Ahto Sippola (merkitty ristillä) ja Richard Rängman].</em></p><p><a href="http://www.europeana.eu/portal/fi/record/08618/259065.html"><u>http://www.europeana.eu/portal/fi/record/08618/259065.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>Valkoiset tappajat ja amnestia 7.12.1918</strong></p><p>7.12.1918 Svinhufvud junaili armahdusmanifestin, joka koski punaisten tekojen lisäksi myös valkoiseen terroriin syyllistyneitä.</p><p><strong>&rdquo;Korkeimman vallan haltijan päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta. </strong></p><p>Annettu Helsingissä, 7 päivänä joulukuuta 1918.&rdquo;&nbsp; Linkki; <a href="http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html"><u>http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html</u></a></p><p>Tämä joulukuun 1918 armahdusmanifesti vapautti kerralla vastuusta muun muassa omavaltaiset teloittajat ja melkein kaikki kuviteltavissa olevat valkoisen puolen rikolliset.</p><p>Armahduspäätöksessä sanotaan:</p><p><em>&rdquo;Niitä henkilöitä ei ole asetettava syytteeseen, jotka laillista järjestystä vastana syntyneen kapinan kukistamisen yhteydessä taikka estääkseen kapinan laajenemisen tahi toimiessaan järjestyksenpalauttamiseksi ovat ylittäneet sen, mikä ensin mainitun päämäärän saavuttamiseksi oli välttämätöntä</em>&rdquo;.</p><p>Tämän jälkeen oikeuskansleri hylkäsikin kymmeniä hänelle tehtyjä kanteluja, joissa vaadittiin tutkimuksia ja syytetoimia valkoiseen terroriin syyllistyneitä vastaan.</p><p>Sen saivat jämsäläisetkin pian huomata.&nbsp; Asioiden saama käänne herätti paljon arvostelua ja katkeruutta.</p><p>Esimerkiksi From ja Sippola eivät joutuneet milloinkaan tuomiolle teoistaan Jämsässä.</p><p>Riihimäen sotaoikeus kyllä ehti käsitellä syytettä muualla tapahtuneista murhista Veikko Sippolaa vastaan marraskuussa 1918, mutta tämä itse ei ollut paikalla sairauden vuoksi, ja viivyttelytaktiikalla juttua onnistuttiin venyttämään armahdukseen saakka.</p><p>Sippolan kerrotaan muuttaneen Amerikkaan.</p><p><em>Lähde: Rislakki: emt. s. 240-241.</em></p><p><em>PS. </em></p><p><em>Marraskuussa 1920 Tampereella vireille pannussa jutussa Isomäen ja muiden oikeudettomuuksien kohteeksi nostamaa kanneta käsiteltäessä, todettiin, ettei vastaajaa, &rdquo;työmies, salapoliisi&rdquo; Fromia ole Jämsän nimismiehen mukaan tavattu, joten juttu raukesi hänen kohdallaan.&nbsp; </em></p><p><em>Toimintakumppani Veikko Sippola esiintyi puolustuksen todistajana, mutta hänet todettiin esteelliseksi, koska hän oli itse syytteessä murhista.</em></p><p>*</p><p><strong>Veikko Sippola arkkiveisujen kohteena</strong></p><p><em>&rdquo;Kauhun ajalta Jämsästä 1918</em></p><p><em>Jämsän pitäjästä on tää laulu suruinen,</em></p><p><em>jonka minä poikanen/tyttönen nyt tässä laulelen.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Ne kauhun ajat kamalat mun muistuu mieleeni,</em></p><p><em>ja monet teot katalat palajaa muistooni.</em></p><p><em>Silloin oli valta noilla valkohurtilla,</em></p><p><em>jotka kansaa piinasiat teoilla julmilla.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Päällikkönä heillä oli kuulu Sippola,</em></p><p><em>jonka nimen mainitseepi kansa kauhulla.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Hän se monen viattoman kuoloon tuomitsi.</em></p><p><em>Monen sydän viime kerran eessään sykähti</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Oi kuinka suuri suru tuli moneen kotihin,</em></p><p><em>kun isät,veljet väkivalloin surmaan syöstihin.</em></p><p>&nbsp;</p><p>jne. Yhteensä 45 säettä, tässä seikkaeräisessä viisussa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Rislakki: emt. s. 261.</em></p><p>*</p><p>Rekilaulu:</p><p><strong>Sippola ja kumppanit</strong></p><p>&nbsp;</p><p><em>Ei ole laulua laulettu</em></p><p><em>tuosta Veikko Sippolasta,</em></p><p><em>kuuluisasta valkoisesta</em></p><p><em>suuresta murhaajasta.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Sippolan Veikko oli ensimmäinen</em></p><p><em>ja kuuluisa Saari toinen,</em></p><p><em>Rummin Jussi Jämsästä</em></p><p><em>oli kolmas samanmoinen.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Paljonon lihaa hakattu</em></p><p><em>ja paljon on lihaa tehty,</em></p><p><em>lahtareista pahimmaksi</em></p><p><em>on Sippolan sakki nähty.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Sittenhän se piru sano Sippolan Veikko</em></p><p><em>jos minä punikkia pelkään</em></p><p><em>pyssyn perällä kuonon päälle</em></p><p><em>ja kiväärin kuulia selkään.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Kuulia kalloon ja sorakuoppaan</em></p><p><em>se ohjelmaksi on tullut,</em></p><p><em>kellot ja kukkarot taskusta</em></p><p><em>jos ei suojeluskuntaan kuulu.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Sellaisia ne on veijareita</em></p><p><em>että ei niille mitään mahda,</em></p><p><em>Helsingin katuja kävellessä</em></p><p><em>ei niitä kiinni saada.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Varokaa punikit joutumasta</em></p><p><em>valkoisten konnien koukkuun,</em></p><p><em>teitään varten viritettynä</em></p><p><em>on niillä rotan loukku.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Taitaa olla viisainta</em></p><p><em>jo lopettaa tämä laulu,</em></p><p><em>ettei mieliä järkyttäisi</em></p><p><em>se valkean vihan kauhu.</em></p><p>&nbsp;</p><p>Tuntemattoman tekijän rekilaulu, julkaistu 1924.&nbsp;</p><p>Sanat mukailtu melodiana käytetystä kansanlaulusta &rdquo;Iso-Antti ja Rannanjärvi&rdquo;.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Rislakki: emt. s. 268.</em></p><p>*</p><p><strong>Oman lihan leikkaaminen</strong></p><p><strong>Kapteeni Kalm</strong> julisti valkoisten ampuvan punaisia yhtä surullisina kuin ampuisivat &rdquo;oman vesikauhuisen koiramme&rdquo;.&nbsp; &rdquo;Luokkavihaan ja luokka-ylönkatseeseen perustuvat henkisen myrskyn saastuttamat taudin itiöt&rdquo; piti kitkeä.</p><p>Kaikki myrkyttävät agitaattorit tuli puhdistaa pois.&nbsp; Venäläiset, punakaartilaispäälliköt ja yllyttäjät luvattiin johdonmukaisesti teloittaa myös virallisissa julistuksissa.&nbsp; Kyseessä oli johdonmukaisesti läpiviety &rdquo;etninen puhdistus&rdquo; suomalaisten keskuudessa, jonka yhteydessä vastustajista konstruoitiin epäkansakunta.</p><p>Sotatranssi loi paineen, jossa kukaan sotaoikeuden jäsen ei Ilmari Kiannon havaintojen mukaan ensimmäisenä tohtinut ehdottaa poikkeamista normatiivisesta ankaruudesta ja dehumanisoinnista &ndash; esimerkiksi viattomien venäläisten tai punaisten lasten ollessa kyseessä.</p><p>Sirkka Arosalo on tilastollisten yhteisvaihteluiden perusteella todennut, että valkoisten väkivalta ei alueellisesti seuraillut punaisten väkivaltaa teollisuusseuduilla, vaan ratkaiseva tekijä näyttää olleen yöväenliikkeen korkea järjestäytymisaste.&nbsp; Teloitukset ja tuomiot riippuneet niinkään aseellisesta toiminnasta kuin poliittisesta menneisyydestä.</p><p>Jyrkkä sosialismi oli tartuntateorian valossa murhaan yllyttämistä ja rikoksen organisointia.</p><p>Se selittää esimerkiksi sotatoimialueen ulkopuolelle jääneen Jämsän teollisuustaajaman poikkeuksellisen harkitun ja järjestelmällisen puhdistuksen:</p><p><strong>Veikko Sippola</strong>, teloittaja, tiukkasi kuulusteltaviensa mielipidettä 8 tunnin työaikalaista!&nbsp; Kyse oli isäntävallan väkivaltaisesta palauttamisesta ja enemmistövallan peruuttamisesta.&nbsp; &hellip;</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Sisällissodan psykohistoria. s. 325-326-</em></p><p>*</p><p><strong>Vihan normatiivisesta toteuttamisesta</strong></p><p>Tutkijat <strong>Marko Tikka ja Mirja Turunen</strong> kumoavat <strong>Jaakko Paavolaisen</strong> teesin punaisen terrorin harjoittajista epävakaina nuorina, joilla ei ollut järjestötaustaa.&nbsp; He olivat vakaita aikuisia, suhteellisen hyvin toimeentulevia ammattimiehiä, jotka työttömyys radikalisoi tehtäviinsä.</p><p>Poikkeuksellisiksi teloittajiksikaan ei tultu sattumalta: jämsäläistä talollista Jalmari Saarta, jämsäläistä huutolaispoikaa Johannes Fromia ja rakennusmestari <strong>Veikko Sippolaa</strong> kalvoi jokaista sisäinen ristiriita, jonka ulkoistaminen toimintaan helpotti oloa.&nbsp;</p><p>Saarta luonnehdittiin pikkuasioista itkeväksi ja riitatilanteissa alempiaankin väistäväksi, toisaalta tunteettomaksi ja kovaksi; mestaripainija saattoi pönkittää myös horjuvaa maskuliinisuuttaan Jämsän kellotapulissa ampuessaan.</p><p>Johannes Fromissa yhdistyi ylimmän aristokratian ja kulkurimustalaisen veri.&nbsp; Lyhyt, 17-vuotias tyttöpoika joutui lentäväksi ratsumieheksi tilallisten käskystä, ja käskystä hän hienossa univormussaan alkoi myös teloittaa alkoholilla lohduttautuen.</p><p>Sippolan raa&acute;an pätemistarpeen yhdeksi vaikuttimeksi voi arvella hänen toista ristimänimeään Kuudes, joka kielinee paitsi sisarussarja-asetelmasta myös uhkaavasta huonommuuden leimasta.&nbsp; Kaikki he nauttivat tekemästään pelottavasta vaikutuksesta uhreihin elämän ja kuoleman herroina.</p><p>Oli vaikea erottaa strategista (terroria) emotionaalisesta terrorista &ndash; Hans Kalm edusti varmasti kumpaakin, Veikko Sippola ja Saaren Hjalmari olivat selvemmin emotionaalisia tappajia.</p><p>Majuri Hans Kalm, 29-vuotias virolainen maamieskoululainen, kuvataan sotilaaksi, &rdquo;jonka harmaiden silmien tuima, usein salamoiva katse ja ankaran käskevä ääni pakottivat alaiset välikappaleiksi hänen kädessään&rdquo;.&nbsp; Mies oli &rdquo;murtumatonta terästä&rdquo;.&nbsp; Vehkalahdella Kalm pidätti punaisten partion, josta ampui kaksi ja lähetti kolmannen kertomaan, &rdquo;että seuraavana päivänä hän tulee ja tappaa kaikki punaiset&rdquo;.&nbsp;</p><p>Lahtari-nimen täytyi saada kauhea kaiku raakuuden hinnallakin.&nbsp; Kalmin rajuus esitettiin nuorekkaan uhmakkaana isäkapinana ja hänen sotilaansa Jyväskylä vapaaehtoisina nuorina.</p><p>Mutta mitä originellit (tuntemattomista tulleet, vh) &rdquo;<em>irtisanomiskonsultit</em>&rdquo; tekivätkään, sen he tekivät myös taustaryhmänsä edustajina.&nbsp; Sotatilan turvin paikkakuntalaisetkin pystyivät likaamaan kätensä: teloittajia oli ainakin 8.000.</p><p>Teloittaminen ei siis ollut poikkeavaa käytöstä.&nbsp; Poikkeavaksi se muuttui, jos sama mies hääri liian ahkerasti sekä tutkijana että ampujana eikä byrokraattisesti lähettänyt tutkittua eteenpäin.</p><p>Poikkeuksellinen teloittaja siis teki normaalina pidetyt asiat niin, että kokonaisuus näkyi eikä sitä lohkottu ja dissosioitu neutralisoituihin suoritteisiin.</p><p>Poikkeavina alettiin tuomita toukokuun 22. päivän 1918 jälkeen omavaltaisiin rauhoitus- ja rankaisutoimiin ryhtyneitä &ndash; sitä aikaisemmat teot olivat erottamaton osa sotaa, jossa yksilön vastuu lakkasi.</p><p>Sotatilan aikana vastuun kantoi koneisto, joka koostui tavallisista kansalaisista.&nbsp; He eivät tahtoneet poiketa ryhmästään ja jakoivat sen tunnelman: vastustaja ei ollut ihminen.&nbsp;</p><p>Aika oli sellainen, että teloituksia piti tehdä.</p><p>Joku <strong>Veikko Sippola</strong> julisti olevansa lain yläpuolella, tuo poikkeushenkilö ajatteli samoin kuin enimmät &rdquo;oikeat&rdquo; ihmisetkin siinä tilanteessa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Sisällissodan psykohistoria, s. 337-338.</em></p><p>*</p><p><strong>Lapuan &rdquo;valtiopäivät&rdquo; 1.12.1929</strong></p><p>Vierittääkseen vastuun pois koulupoikain harteilta Vientirauhan entinen piiriasiamies Kustaa Tiitu, Lapuan johtavia maalaisliittolaisia, otti yhteyttä Ilkka-lehden päätoimittajaan Artturi Leinoseen.&nbsp; Tulkiten oikein yleisen porvarillisen mielialan he kutsuivat Lapualle joulukuun 1. päiväksi 1929 maakunnallisen kansalaiskokouksen pohtimaan &rdquo;kommunistien yhä yltyvää kiihoitustoimintaa&rdquo;. &hellip;</p><p>Vain Ilkassa ja Vaasassa julkaistu kutsu kiiri ajan hermoon osuneena ympäri Suomen ja toi paikalle parituhatta osanottajaa, kaikki eivät mahtuneet suojeluskunta- ja nuorisoseurataloonkaan.</p><p>Kokous sujui melko rauhallisesti.</p><p>Enemmistö tahtoi vedota valtiovaltaan kommunismin tukahduttamiseksi, mutta jotkut suosittivat suoria otteita.&nbsp; Monetkin &rdquo;vuoden -18 miehistä&rdquo; olivat valmiit jälleen toimimaan &rdquo;ohi virallisen Suomen&rdquo;, koska kansallinen olemassaolo oli joutunut &rdquo;orjuuden, ruton ja kuoleman&rdquo; uhkaamaksi eikä &rdquo;itsekkäiden pyyteiden&rdquo; sokaisema eduskunta kyennyt muuhun kuin &rdquo;juonitteluun ja lörpöttelyyn&rdquo;, kuten herännäisaktivisti Vihtori Herttua Ylistarosta totesi.</p><p>Ylisummaan `valkoisen Suomen` kantajoukon sanoista kuulsi jäsentymätön katkeruus itsenäisyyden ajan sisäpoliittista kehitystä kohtaan.</p><p>Helsinkiläisaktivisti <strong>Ahto Sippola</strong> (<em>Kauhava/Ylistaro</em>, vh) kehotti kokousta marssimaan aseistettuna Helsinkiin.&nbsp; Hänen mielestään tavalliset lähetystöt eivät auttaneet, kuten eivät Hilja Riipisenkään mielestä.&nbsp; Martti Pihkala ehdotti suurta painostuskokousta Helsingissä.&nbsp; Pankinjohtaja K.J. Varvikko julisti, että kommunismin nujertaminen painoi vaa`assa enemmän kuin hallitusmuodon säilyttäminen.</p><p>Kommunismi uhkasi kuolemalla, joten sitä vastaan oli tartuttava aseisiin&hellip;</p><p>Vaikka puheenjohtajaksi valittu Artturi Leinonen katkaisikin alkuunsa väkivaltaan ja hallitusmuodonvastaiseen toimintaan yllyttävät puheenvuorot, henki kokouksen enemmistönkin hyväksymistä (kompromissina, Tiitu muistelee) ponsista peitetty uhka.</p><p>Kokous vaati kommunistipuolueen kaikkien elinten ja toimintamuotojen ehdotonta ja lopullista lakkauttamista sisällissodan vaaran vedoten. &hellip;</p><p>Ponnet saattoi maan hallituksen tietoon 20-miehinen lähetystö Artturi Leinosen johdolla (itsenäisyyspäivänä, vh) 6.12.1929. Siinä oli mukana lukuisia Lapuan liikkeen myöhempiä vastustajia, seitsemän maalaisliittolaista ja yksi edistysmielinenkin.&nbsp; <strong>Kyösti Kallion</strong> hallitus, <strong>presidentti Relander</strong> ja AKS ottivat lähetystön juhlavasti vastaan, samoin eduskuntaryhmät sosialidemokraatteja myöten.&nbsp; Kommunisteja luvattiin ankarasti ahdistaa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 53-55.</em></p><p>*</p><p><strong>&rdquo;Kansallinen hätävarjelu&rdquo;</strong></p><p>&rdquo;Oli välttämätöntä rikkoa lakia, jotta laki saataisiin taas kunniaan.&rdquo;</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Siltala: Lapuan liike&hellip; s. 464. Sitaatti; kansanjohtaja mv Vihtori Kosola, puhe Laihialla 31.8.1930.</em></p><p>*</p><p><strong>&rdquo;Työn Äänen&rdquo; vaientaminen</strong> (kirjapainon moukarointi) ja Vaasan mellakka 4.6.1930, jonka yhteydessä asianomistajana olevan kirjapainon oikeudenkäyntiavustaja, Hovioikeuden auskultantti, kommunistinen poliitikko <strong>Asser Salo</strong> &rdquo;kuljetettiin&rdquo;. (&hellip;)</p><p>Kansalaissodan trauma sai Suomen yhteiskunnan &rdquo;kiemurtelemaan kuin painajaisunessa&rdquo; ja &rdquo;ajoi järjen pakosalle&rdquo;.</p><p>Historiaa filosofisen etäisesti tarkasteleva pankinjohtaja <strong>J. K. Paasikivi</strong> totesi Vaasan mellakan paljastaneen, ettei &rdquo;eheyttäminen&rdquo; ollut tuottanut tuloksia.</p><p>Ulkomailta palannut Sasu Punanen aisti selvästi muutoksen: &rdquo;- - haisteltuamme ilmaa ja kuunneltuamme ihmisten melkein kuiskaamalla tapahtuvaa keskustelua yleisistä asioista, totesimme - - , että valtiovalta seisoi tyhjän päällä&rdquo;.</p><p>Maassa oli nyt kaksi hallitusta, ja &rdquo;<em>korkein näkyvä valta on tällä hetkellä Lapualla, jossa maalaisliittolainen isäntä <strong>Vihtori Kosola</strong> on suurempi herra kuin maalaisliittolainen isäntä <strong>Kyösti Kallio</strong> Helsingissä, vaikka viimeksi mainittua sanotaankin vielä pääministeriksi</em>&rdquo;.</p><p><strong>&rdquo;Varjoparlamentin epäluottamuslause&acute;&rdquo;</strong></p><p>Suomen Lukon ja Vientirauhan yhteiseen päämajaan kokoontui 10.6.1930 kansanliikkeen edustajia pohtimaan tilannetta ja suunnittelemaan ulkoparlamentaarisen toiminnan laajentamista koko maahan.&nbsp; Kokouksen avasi mv. Vihtori Kosola, minkä jälkeen Tampereen rintamamiesten edustaja luki maakuntien kansalaiskokouksilla hyväksytyt ponnet (<em>kommunismi lopetettava ja eduskunta hajotettava</em>, vh).</p><p><strong>Presidentin (Relander</strong>) puheille lähetetty 25-miehinne delegaatio evästettiin uhkauksin: jollei vaatimuksia toteutettaisi kesäkuun 15. päivään mennessä &rdquo;ei enää voitaisi vastata tilanteen kehittymisestä&rdquo;.&nbsp; &rdquo;Oma-aloitteinen toiminta&rdquo; jatkuisi entistä laajempana.</p><p>Lapualaisjohtajat olivat kutsuneet presidentin Helsinkiin Kultarannasta voidakseen asioida hallituksen ohi, koska &rdquo;sanansa syöneiden lehmänkauppiaiden kanssa ei kannattanut neuvotella&rdquo;</p><p>Relander otti lähetit vastaan iltapäivällä 11.6., muttei voinut sitovasti luvat muuta kuin tukensa Työn Äänen lakkautusajan jatkamiselle.&nbsp; Hän koetti osoittaa solidaarisuutensa puolueelleen ja taivutti lähetystön johtajan, tri Oskari Heikinheimon, käymään Kallion puheilla yhdessä toisen lapualais-kokoomuslaisen poliitikon, Erkki Perheentuvan kanssa.</p><p><strong>Pääministeri Kallio</strong> ei salannut närkästystään osakseen tulleesta kohtelusta.&nbsp; Hän ihmetteli, eikö kokousta lainkaan huolettanut lakien polkeminen ja käräjärauhan rikkominen (Vaasa).&nbsp; Mitä vaatimuksiin tuli, niiden toteuttamiseen ei hallituksella ole valtuuksia, ja pääministeri puolestaan &rdquo;jättäisi henkensä&rdquo; mieluummin kuin rikkoisi lakia.&nbsp; Kaikesta päätellen hän pelkäsi vasemmistoa vielä ainakin yhtä paljon kuin kansanliikettä.</p><p>Lähetystön johtajia ryöpytettiin epävirallisesta neuvottelukosketuksesta hallitukseen.&nbsp; Puhetta johtanut Kosola marssi ulos kokouksesta eteläpohjalaisten sekä helsinkiläisaktivistien Kai Donnerin ja Samuel Pentin saattelemana vastalauseeksi boikottipäätöksen rikkomiselle.</p><p>Myöhemmin pohjalaiset ilmoittivat, kokoukseen jääneen <strong>Ahto Sippolan</strong> sekä Gunnar von Hertzenin välityksellä hyväksyvänsä ainoaksi ratkaisuksi hallituksen eron.</p><p>Pohjanmaalla valmistauduttiin tekoihin.</p><p>Käänteen aikaansaamiseksi tarvittiin heidän mielestään &rdquo;vallankumous&rdquo;, &rdquo;verellinen tai veretön&rdquo;. (<strong><em>Ahto Sippolan</em></strong><em> lausunto kokouksessa 11.6.1930 klo 19, kokouspöytärkirjan mukaan</em>, - kuten tyylistäkin jo saattaa tunnistaa. vh)</p><p>&rdquo;Mieliala Pohjanmaalla on peloittavan kireä&rdquo; raportoi Jalmari Finne EK:n päällikölle, Esko Riekille.</p><p>&rdquo;Eräs tuttavani kävi Lapualla ja kertoi nähneensä, miten tunnissa saatiin koon kaksi tuhatta miestä ja viidessä tunnissa he vakuuttavat saavansa kymmenen tuhatta miestä aseisiin&rdquo;.&nbsp; Finne ennusteli, että &rdquo;ensi viikolla on meillä lievä diktatuuri jossakin muodossa tai sitten kaaos.&nbsp; - - jos lähetystö ei onnistu Helsingissä, niin alkaa Tamperetta myöten itsenäinen hallitus toimia välittämättä vähääkään Helsingistä&rdquo;. (&acute;&rdquo;Kansannousu teki(si) entisen olotilan palauttamisen mahdottomaksi&rdquo; &ndash; näin kulki ajatus, vh).</p><p><strong>Lähde:</strong></p><p><strong>Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 83-84.</strong></p><p>*</p><p><strong>Henkinen pitsinnypläys saa tuomion</strong></p><p>&rdquo;Vallankumoustilanne ja kansalaissota olivat todistaneet lain suhteellisuuden ja sidonnaisuuden voimasuhteisiin.&nbsp; Historiankirjoituksen ja suojeluskuntapropagandan ihannoima itsenäisyystaistelun malli opetti ratkaisemaan ongelmat verellä ja raudalla &rdquo;<em>henkisen pitsinnypläyksen</em>&rdquo; sijasta.</p><p>Hyökkäävä toiminnallisuus ja aseelliseen taisteluun valmentautuminen eivät kulttuuriaroina suosineet kompromisseihin perustuvaa, epätäydellisyytensä tunnustavaa kansanvaltaa.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 439.</em></p><p>*</p><p><strong>&rdquo;Pyhä viha&rdquo; 1930</strong></p><p><strong><em>&rdquo;Pyhä viha on muutettava teoiksi&rdquo;</em></strong></p><p>Lapuan asemalaiturilla asteli maaliskuun 15. päivänä 1930 itsevarman näköisiä miehiä.&nbsp; Oli alkamassa isänmaallisen liikehdinnän edustajien kokous. &hellip;</p><p>&hellip;Vanhan aktivistin Kai Donnerin johtama kokoustoimikunta ilmoitti, että tarkoitus oli neuvotella &rdquo;niistä toimenpiteistä joihin olisi ryhdyttävä kommunismin kitkemiseksi&rdquo;.</p><p>Asetelma oli alusta lähtien selvä.</p><p>Kansanliikkeen (IKL) parissa käytiin kamppailua liikkeen radikalismin rajoista.&nbsp; Toki radikaaleja puheenvuoroja oli käytetty jo liikehdinnän ensimmäisissä kokouksissa muutamaa kuukautta aikaisemmin.&nbsp; Silloin radikaaleimmat, kuten rakennusmestari <strong>Ahto Sippola</strong>, joka oli vaatinut aseellista marssia Helsinkiin, olivat jääneet ehdotuksineen yksin.</p><p>Talven aikana jännitys oli kasvanut ja entistä useampi kallistanut korvaansa radikalismille.&nbsp; Yleinen henki Lapuan seurahuoneella vaati nyt aktiivista kansalaistoimintaa hitaan ja vasemmistohenkisen eduskunnan painostamiseksi:</p><p>&rdquo;Neljä kuukautta sitten syttynyt pyhä viha on muutettava teoiksi.&rdquo;</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Silvennoinen-Tikka&amp;Roselius: Suomalaiset fasistit &ndash; mustan sarastuksen airuet, s. 160.</em></p><p>*</p><p><strong>Oma lapio</strong></p><p>&rdquo;Kansa, joka elättää vihollistaan, on oma haudankaivajansa!&rdquo;</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Fascisti -lehden reunaiskulause, 1930.</em></p><p>*</p><p><strong>Konspiraation jäljet</strong></p><p><strong><em>Lapuan Liike &ndash; salattu liike</em></strong></p><p>&rdquo;Lähteitä ei ole tässä tutkimuksessa (Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930) voitu käyttää kokonaiskuvasta erillään naiivin totuusrealismin edellyttämällä tavalla.</p><p>Koska Lapuan liikettä koskeva tieto on muodostettu palapelinä, on jouduttu turvautumaan yksittäin tarkasteltuna toisen, kolmannen ja jopa neljännen käden lähteisiin niin kauan, kuin ne ovat sointunee kaikkien lähteiden yhdessä luomaan kuvaan.</p><p>Lapuan liike oli historian &rdquo;häviäjä&rdquo;, joten arkistonmuodostajat eivät ole tahtoneet tärvellä mainettaan taltioimalla sellaisia tietoja, jotka olisivat tehneet heistä &rdquo;toisen vapaussodan&rdquo; sankareita tai tukijoita, mikäli Lapuan liike olisi itsenäisyysliikkeen tavoin päässyt päämääräänsä (&rdquo;voittaja&rdquo;, vh).</p><p>Kun Etelä-Pohjanmaan aktivistijärjestö 1916 vakiinnutettiin lapualaisten, ylistarolaisten ja isokyröläisten jääkärivärvärien kokouksessa, komensi puhetta johtanut <strong>Ahto Sippola</strong> sihteeriä:</p><p><em>&rdquo;Sinä kirjoitat sen päähäsi etkä mihinkään muualle, mutta niin, että se siellä pysyy.&nbsp; Sillä nyt luodaan suurta&rdquo;.</em></p><p>Näin selostaa muistitietopohjainen vapaussotateos (&rdquo;Lapualaiset vapaussodassa&rdquo;), jollaiset jäivät Lapuan liikkeeltä tekemättä.&nbsp; Kun `Valkoisen Suomen` varjoparlamentti 1930 lähetti asiamiehensä organisoimaan suojeluskuntalaisten liikehdintää hallitusta vastan, katsoi kokouksen puheenjohtaja &rdquo;kaikkien kirjelmien olevan pahasta, sillä niissä ei voi sanoa sitä, mitä tarkoitetaan&rdquo;; viestit voisivat helposti joutua &rdquo;syrjäisten tietoon&rdquo;.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 23.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Presidentti Ståhlbergin kyyditys</strong></p><p>Jos Lapuan liikkeen voittokulun päättyminen täytyy pyykittää tiettyyn tapahtumaan ja päivämäärään huolimatta lapualaisuuden jatkumisesta monilla elämänaloilla, sopi presidentti Ståhlbergin ja hänen puolisonsa kyyditys Helsingistä Joensuuhun Tarton rauhan 10-vuotispäiänä 14.10.1930 sellaiseksi vedenjakajaksi.&nbsp; Vaikka Lapuan liike sanoutui teosta virallisesti irti ja koetti selittää sen provokaatioksi, ilmensi tämä erillinen kyyditys liikkeen epämääräistä pyrkimystä jatkaa painostuspolitiikkaa huolimatta tavoitteiden ja keinojen selkiintymättömyydestä vaalien jälkeisessä tilanteessa; samalla se oli osoitus liikkeen jyrkimpien kannattajien poliittisen suhteellisuudentajun puutteesta ja kesän 1930 mullistusten yliarvioimisesta. &hellip;</p><p>Suomen yleisesikuntaupseerit olivat aina Mannerheimin ja aktivistien projektin, heimoretkien ja upseerikapinan päivistä saakka tottuneet ei-parlamentaariseen poliittisen vaikuttamiseen. ..</p><p>Yleisesikunnan päällikkö eversti <strong>K.M. Walleniuksen</strong> seurue pohti sopivia pelotuskeinoja ollessaan vaalituloslaskennan aikana tarkastusmatkalla Itä-Suomen varuskunnissa.&nbsp; Ståhbergin vaalipuhe ja paluu politiikkaan kuohuttivat jääkäriupseereja erityisesti, ja hänen kyydityksensä katsottiin sopivaksi varoituseksi vasemmistorintaman rakentajille.&nbsp;</p><p>Illanistujaisissa Sortavalan Seurahuoneella YE:n liikekannallepanotoimiston päällikkö everstiluutnantti Eero Kuussaari sitten humalapäissään soitti Walleniuksen nimissä Helsinkiin ja käski YE:n ja Lapuan johdon yhdysmiestä Mikko Jaskaria kyydityttämään Ståhdbergin Joensuuhun, mistä annettaisiin lähempiä ohjeita</p><p>Wallenius tulkitsi Kuussaaren ilmoituksen leikkipuheeksi, ja kun asianlaita sitten Joensuussa selvisi Jaskarin jatko-ohjepyynnön saapuessa sähkeitse, olivat peruutustoimet myöhässä.</p><p>Jaskari oli tosin epäröinyt täyttää Kuussaaren &rdquo;käskyä&rdquo;, mutta Kosolassa oleilevat <strong>Vihtori Herttua ja Ahto Sippola</strong> olivat varmentaneet sen, luullen kaiketi, että takana olivat Helsingissä 11.10. kokoontuneet lapualaisjohtajat ja liikkeen epävirallinen &rdquo;diktaattorikandidaatti&rdquo;.</p><p>(<em>Välikäden kautta tuli professori Lauri Hyvämäen tietoon, että jääkärikapteeni Anton Eonsuu olisi kuolinvuoteellaan (k. 18.3.1965) kertonut tästä varmistuksesta.&nbsp; Eonsuun tietoon asia olisi tullut hänen tyttöystävältään, joka sattui olemaan Lapuan sentaalisantra. JS)</em></p><p>Paradoksaalisesti juuri Lapuanliikkeen organisoimattomuus mahdollisti hyvin organisoidulta näyttäneen kaappauksen: sen toimeenpanivat nuoret Valvojan kerholaiset, jotka olivat organisoituneet Helsingin iskujoukon raunioille ja ilmoittaneet Jaskarille pari viikkoa aiemmin valmiutensa jatkaa hajonneen iskujoukon työtä.</p><p>Tällä tavoin syntyi erillisistä osatekijöistä ketjureaktio tilanteessa, jossa lapualaiset tahtoivat jatkaa rynnäkköään tietämättä kuitenkaan suunnasta.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 189.</em></p><p>*</p><p><strong>Porvarillisen oikeusvaltioihanteen haasteet</strong></p><p>Porvarillinen demokratia perusti legitimiteettinsä kuvitelmaan vapaiden kansalaisten solmimasta yhteiskuntasopimuksesta, jossa yksilöt alistuivat tiettyihin normeihin tehdäkseen lopun kaikkien sodasta kaikkia vastaan, &rdquo;asettuivat lakien orjiksi voidakseen elää vapaiden miesten tavoin&rdquo;. &nbsp;&hellip;</p><p>Käytännössä lainopin puolueettomuudesta oli jo tingitty; kansalaissota ja sitä seuranneet valtiorikosoikeudet olivat kasvattaneet nuoremman juristipolven toisenlaiseen oikeuskäytäntöön ja toisenlaisiin oikeuskäsityksiin kuin heidän 1800-luvun vakaassa virkamiesparatiisissa sosiaalistuneet oppi-isänsä.</p><p>Rikoslaki tulkittiin venyvästi, jotta se olisi &rdquo;purrut&rdquo; uusiin ilmiöihin.&nbsp; Ulkoisen ja sisäisen uhan jatkuvasti kokevat epäilivät entisenkaltaista &rdquo;laillisuutta&rdquo; aikansa eläneeksi.&nbsp;</p><p>&rdquo;Poliisin - - on ollut pakko edetä sidottuna kaikkiin länsimaisen oikeusjärjestyksen etikettisääntöihin taistelussa vihollista vastaan, joka itse ei ole ollut sidottu minkäänlaiseen hienotunteisuuteen ja joka taistelussaan yhteiskuntaa vastaan häikäilemättä on saanut esittää vaatimuksia etuoikeuksista, joita se itse voiton saavutettuaan ei edes ole uneksinutkaan myöntää&nbsp; <strong>o m i l l e</strong>&nbsp; vastustajilleen&rdquo;, kirjoitti sittemmin Vientirauhan johtokunnan puheenjohtaja ja Lapuan liikkeen neuvonantajana toiminut P.H. Norrmén 1921, ensimmäisten kommunistijuttujen jälkeen.</p><p>Vuoden 1918 tapahtumiin ja niiden jälkiselvittelyihin näyttävästi näkyvästi osallistunut aktivisti <strong>Ahto Sippola</strong> valitti samaa:</p><p><em>&rdquo;Miekkaa kantava esivalta saa katkaista vain hirviön pisimmät lonkerot, jolloin yhden sijaan kasvaa kaksi &ndash; mutta kommunismin ruumiiseen ei terä ulotu&rdquo;.</em></p><p>Vaikka laaja porvarillinen mielipide piti kommunismia sinänsä jo rikollisena, perustuslaillinen mielipide esti luopumasta demokratian ja laillisuuden ideaaleista, joilla järjestelmä legitimoi itsensä.</p><p>Jyrkempiä otteita kannattavat puolestaan katsoivat, ettei porvarillinen järjestelmä voinut saavuttaa marxilaisten vilpitöntä kannatusta, vaikka nämä saattoivatkin taktisesti tukeutua laillisuuteen ja kansalaisvapauksiin.</p><p>&rdquo;Varovaisen suunnan edustajain on turha liehitellä sosialisteja, sillä kyllä punakaartilaiset valtaan päästyään kaikilta porvareilta pään irti ottavat, joskin meiltä Lapuan miehiltä nirhaamalla&rdquo;, dramatisoi näyttämöharrastuksistaan tunnettu Iivari Koivisto.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 438.</em></p><p>*</p><p><strong>Miksi?</strong></p><p>&rdquo;Lapualaiset ihmettelivät ja kummastelivat, miksi porvarillisen järjestelmän kannattajien olisi pitänyt noudattaa moraalia ja suoda toimintaoikeus vastustajalle, joka itse heidän mielestään oli sanoutunut irti kaikkinaisista moraalisiteistä ja soi vastustajilleen ja &rdquo;t<em>oismielisille</em>&rdquo; ainoastaan &rdquo;nurkan Solovetskin vankihelvetissä tai kuulan otsaan&rdquo;.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 456. </em></p><p><em>Sitaatti: Lapuan päiväkäsky 25.9.1931 n:o 2 &rdquo;Vitsakimppu&rdquo; Liktori. </em></p><p>*</p><p><strong>Että roikuu</strong></p><p>Kun Suomen Sosialidemokraatti tiedusteli 15.9.1930 suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö, kenraalimajuri Malmbergilta, mihin toimiin oli ryhdytty tai ryhdyttäisiin sos.dem. piirisihteerin puheen estänyttä Heinjoen sk:n paikallispäällikköä A.V. Palmua vastaan ei päällikkö sanonut tietävänsä asiasta mitään, mutta vakuutti siihen mennessä jopa erottaneensa joitakin rikoksiin syyllistyneitä suojeluskuntalaisia.&nbsp; Väite oli lapualaisrikosten osalta harhauttava; eräitä iskujoukkolaisia oli kyllä ennen lapualaiskesää 1930 erotettu ja erotettiin sen jälkeenkin kuolemantuottamusten, väkivaltaisen esiintymisen, juoppouden tai laiminlyöntien vuoksi, mutta ei kertaakaan kyydityksen tai valtuustopuhdistuksen takia.</p><p>Pahamaineisen, opettaja Palmun kurittamisesta ei löydy arkistosta mainintaa.</p><p>Tampereen iskujoukon jäsen varastoapulainen Aarne Sairanen oli 1928 otettu takaisin suojeluskuntaan, josta neljä vuotta aikaisemmin oli erotettu huonon elämän vuoksi; Mäntsälän kapinaan osallistumisen jälkeen hänet erotettiin uudelleen.</p><p>Rakennusmestari <strong>Ahto Sippola,</strong> Lapuan liikkeen jyrkän siiven jäsen, tuomittiin 1932 kuolemantuottamuksesta ja joutui kurinpidollisten toimien kohteeksi.&nbsp;</p><p>Turun iskujoukon jäsen passintarkastaja Hj. Bärlund ja eräät muut suojeluskuntalaiset joutuivat kuulusteltaviksi lipun ryöstämisestä NL:n lähettilään autosta.&nbsp; Armas Korhonen sai muistutuksen väkivaltaisesta esiintymisestä muissa yhteyksissä.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Siltala: Lapuan liike.. s. 331, 586.</em></p><p>*</p><p><strong>Katumattomat</strong></p><p><em>&rdquo;Itsenäisyytemme on liian kalliisti ostettu uhrattavaksi laillisuuden alttarille&rdquo;.</em></p><p>Perustuslakivaliokunnan kommunistijäsenten Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön sieppaukseen ja kyyditykseen osallistunut agronomi <strong>Kaarlo Kivekäs-Stenbäck</strong> kieltäytyi Turun Hovioikeudessa katumasta tekoaan ja ilmoitti olevansa valmis uusimaan sen koska tahansa isänmaan joutuessa vaaraa.&rdquo; (Aktivisti &ndash;lehti ilkkui, että Pekkalalle jäi muistoksi Suomen parlamentista vain Säätytalon ovenripa &ndash; valiokunnan kokous nimittäin pidettiin säätytalolla, ja Pekkala rimpuili kyydittäjiään vastaan)</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Juha Siltala: Lapuan liike&hellip; s. 466.; Turun HO:n pöytäkirja 26/1931 TMA.</em></p><p>Lue myös:</p><p><a href="http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002922297.html"><u>http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002922297.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>Punamulta pellolle! Talvi 1938</strong></p><p>Vapaussodan Rintamamiesten Liiton (VRL) hallituksen kokouksen edellä hallituksen jäsenille jaettiin paperilappua, johon oli monistettu teksti:</p><p>&rdquo;Vanhojen aktivistien ja suojeluskuntalaisten olisi tällä hetkellä pyrittävä siihen, että SVR-liiton halitukseen 15.5.1938 saataisiin valituksi sellaiset miehet, jotka tajuavat tilanteen vakavuuden ja tahtovat noudattaa rivimiesten toivomusta; kantaa punamulta pellolle&rdquo;</p><p>Tarvittaisiin mies, joka kokoaisi vapaussodan valkoiset voimat yhteen.&nbsp; Sellainen onkin jo löytynyt Herttua keskusteluissa jääkäripiirien kanssa:</p><p>&rdquo;Tämä tieto on niin hirvittävän arka asia etten minäkään saanut tietää kun - - ainoastaan sen että se on jääkärieversti&rdquo;, Vihtori Herttua kirjoitti Vietti Nykäselle.&nbsp; Herttuan mukaan &rdquo;nyt on oltava äärimmäisen hiljaa, kuoleman hiljaa, muuten menee asiat piloille&rdquo;,</p><p>Harras toive!</p><p>Paria päivää ennen vapaussodan (20 v.-) juhlapäivää istui helsinkiläisessä ravintola Kosmoksessa selvästi päihtynyt joukko.&nbsp; Seurueeseen kuuluivat toimittaja Eino Tanninen, rakennusmestari <strong>Veikko Sippola</strong>, tämän veli <strong>Ahto Sippola</strong> ja agronomi Carolus Penttilä.&nbsp;</p><p>Puhe kääntyi Helsingin poliisilaitoksen mellakoiden varalta hankkimaan panssariautoon.&nbsp; Veikko Sippola puheli, että vapaussodan paraatin aikana sillä mentäisiin valtaamaan yleisradio; miehetkin li tätä varten jo valittu.</p><p>Sippola uhosi, että Nykäsellä oli viisituhatta luotettua miestä, joiden avulla kaupunki pantaisiin järjestykseen.</p><p>Ahto Sippola käski isoveljensä olla hiljaa, &rdquo;sanoen, ettei Nykäsen hommista tule mitään&rdquo;.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Silvennoinen-Tikka &amp; Roselius: emt. s. 274.</em>&nbsp; <a href="https://books.google.fi/books?id=0995CwAAQBAJ&amp;pg=PT182&amp;lpg=PT182&amp;dq=ahto+sippola&amp;source=bl&amp;ots=jz0U9iYkKU&amp;sig=OU_ZkK8UVBdNkgnDnEgZQIbpmm0&amp;hl=fi&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwi0m4XLw5zWAhVrEpoKHfKQCQQ4ChDoAQhXMAw#v=onepage&amp;q=ahto%20sippola&amp;f=false"><u>https://books.google.fi/books?id=0995CwAAQBAJ&amp;pg=PT182&amp;lpg=PT182&amp;dq=ahto+sippola&amp;source=bl&amp;ots=jz0U9iYkKU&amp;sig=OU_ZkK8UVBdNkgnDnEgZQIbpmm0&amp;hl=fi&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwi0m4XLw5zWAhVrEpoKHfKQCQQ4ChDoAQhXMAw#v=onepage&amp;q=ahto%20sippola&amp;f=false</u></a></p><p>*</p><p><strong>Veikko Sippola</strong></p><p>Veikko Sippola muutti Pohjanmaalta ilmeisesti rakennusmestari-veljensä AhtoSippolan perässä Helsinkiin. Siellä hän toimi rakennusmestarina, ilman suurempaa menestystä.&nbsp; Hänen työmaillaan sanottiin jatkuvasti olleen työrettelöitä.&nbsp;</p><p>Vuonna 1914 Sippola muutti Etelä-Hämeeseen Kärkölään ja ryhtyi maanviljelijäksi.&nbsp; Vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Elina Emilia Pelinin kanssa, ja vuonna 1916 perheeseen syntyi poika.&nbsp; Perheonnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja avioero tulivoimaan jo vuonna 1919. (&hellip;)</p><p>Kun Etelä-Suomen taistelut olivat (huhtikuussa 1918) päättyneet, vapautui myös Pelinien perhe</p><p>punaisten vankeudesta.&nbsp;</p><p>Veikko Sippolan appi, kauppaneuvos Johan Pelin, omisti Helsingin pitäjässä sijainneen Hämeenkylän kartanon.&nbsp; Koti oli sodan aikana punaisten toimesta ryöstetty.&nbsp; Valkoisen vallanpalattua ryhtyi Pelin selvittämään, ketkä olivat olleet ryöstelyssä mukana.&nbsp; Avuksi hän sai kuulusteluissa mainetta niittänen vävynsä Veikko Sippolan.&nbsp; Muistitiedon mukaan Sippola käytti kuulustelujen tehostamisen pyöreäksi punottua koiranremmiä, mutta ruumiita ei tällä matkalla ilmeisesti tullut.</p><p>Sippola joutui eräistä teoistaan sotaoikeuteen, mutta se hylkäsi pitkään asiaa käsiteltyään kaikista syytteistä vedoten Svinhufvudin armahdusasetukseen (7.12.1918).</p><p>Sotaylioikeus, jonne erään uhrin lapset jutun veivät, vaati syytettyä vangittavaksi ja palautti jutun Keski-Suomen rykmentin sotaoikeuteen (VS oli sk:n palveluksessa osan syytteessä mainituista töistä tehdessään).&nbsp;</p><p>Sippolaa ei kuitenkaan vangittu, vaikka tähän olisi ollut mahdollisuus.&nbsp; Vielä vuoden 1920 lopulla Sippola oli nähty Helsingin Rautatientorilla vahvasti juovuksissa.&nbsp; Hieman tämän jälkeen Sippola</p><p>hankki väärennetyt paperit ja katosi ulkomaille.</p><p>Tunnetuin valkoisen terroriin syyllistynyt henkilö pääsi karkuun ja vasemmistolehdet olivat raivoissaan.</p><p>Sippola matkusti joulun ja uudenvuoden 1920 välillä Pohjois-Amerikkaan, hän oleskeli San Franciscossa ja toimi kertomansa mukaan rapparina rakennuksilla. Vasemmistolehdet ilmoittivat Sippolan olleen San Franciscossa &rdquo;valkosuomalaisten&rdquo; johtomiehiä.</p><p>Kaliforniassa hän meni naimisiin Anna-Liisa Jalavan kanssa, puoliso oli kaupungissa toimivan Suomen konsulin vaimon sisar.&nbsp; Avioliitosta syntyi 1929 poika.&nbsp;</p><p>Välttääkseen kyttääjien nuotat Sippola käytti tekaistuja nimiä, mm. Paul Silver, ja pidätyshetkellä syyskuussa 1926 nimeä Jalo Anttila.&nbsp; Yhdysvallat ilmoitti miehen pidätyksestä Suomeen, mutta Suomen viranomaiset eivät reagoineet mitenkään. Näin Sippola pääsi vapaalle jalalle 500 taalan takuita vastaan.&nbsp; Hän suuntasi Kanadaan, Brittiläiseen Kolumbiaan.&nbsp;</p><p>Vuoden 1930 &ndash; &rdquo;Lapuan vuoden&rdquo; &ndash; lopulla Sippola palasi yksin Suomeen.&nbsp; Hän joutui nyt K-S:n rykmentin SO:een, mutta vapautettiin lopulta.</p><p>Vuonna 1946 Veikko&nbsp; Sippola avioitui kuusikymppisensä vielä kolmannen kerran.</p><p>Valkoisen terrorin tunnetuimpiin hahmoisin kuuluva Veikko Sippola kuoli Helsingissä 68-vuotiaan 9. maaliskuuta 1955.</p><p><em>Lähde:</em></p><p><em>Aapo Roselius: Tappajien jäljillä. s. 185-211. </em></p><p>*</p><p><strong>Mannerheim-ristin ritari n:o 86</strong></p><p><strong>Kullervo</strong></p><p>Ahto Kullervo Kaj (Ahdonpoika) SIPPOLA,</p><p>Rakennusmestari, isännöitsijä, luutnantti 16.9.1942.</p><p>Osakas rakennusalan perheyrityksessä, Sippolan kiinteistöjen isännöitsijä Suomenlinnassa.</p><p><strong><em>Kullervo Sippola</em></strong><em> keksi muun muassa automaattikiväärin 1937 ja palamattoman paperin 1939.</em></p><p><em>Sotahistoriallisen aikakauskirjan (n:o 24) mukaan <strong>Sippola</strong> oli myös yksi neljästä &quot;Molotovin cocktailin&quot; kehittäjästä.</em></p><p>s. 31.10.1914 Helsinki,</p><p>kaatui 13.6.1944 Siiranmäki, haudattu: Hietaniemen sankarihauta, Helsinki.</p><p>vänrikki, joukkueenjohtaja 14.K/JR 28.</p><p>RITARI numero 86, nimityspäivämäärä 31.8.1942.</p><p>Vanhemmat: rakennusmestari AHTO Armas Ilo Sippola ja Anne Neovius.</p><p>*</p><p>&rdquo;<strong>Kullervo Sippolan</strong> sukujuuret olivat Kauhavalla; hänen isoisänsä <strong>Matti Sippola</strong> oli nuorisoseuraliikkeen perustajia, Sippolan isä oli rakennusmestari ja tullut aikoinaan Helsinkiä rakentamaan.</p><p>Kullervo Sippola syntyi Helsingissä 31.10.1914.&nbsp; Hän oli sotinut talvisodan helsinkiläisessä Ässärymentissä (JR 11), käynyt välirauhan aikana reserviupseerikoulun ja oli jatkosodan syttyessä joukkueenjohtaja Jalkaväkirykmentti 28:n panssarintorjuntakomppaniassa.&nbsp; Rykmentti kuului 2.Divisioonaan, joka oli sodan alussa puolustuksessa&nbsp; Parikkalassa ja lähti hyökkäämään vasta heinäkuun lopussa 1941.&nbsp; Suuntana oli Laatokka, jonne Parikkalasta oli linnuntietä vain 30 kilometriä.</p><p>Rykmentti, johon Sippola kuului, joutui heti rajalta edetessään koviin taisteluihin Tyrjän kylän pohjoispuolella, eteni Akkaharjuun ja siitä kohti Sortavalaa.</p><p>Kullervo Sippola tuhosi Akkaharjussa neljä venäläisten hyökkäysvaunua, ampui tuleen kaksi vihollisen kuorma-autoa ja rykmentin edetessä kohti Mikrilää, tuhosi panssarintorjuntatykillä kuusi venäläistä konekiväärikorsua ja avasi hyökkäävälle pataljoonalle tien eteenpäin.</p><p>Hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä jo syyskuussa 1941, mutta kesti vuoden, ennen kuin se myönnettiin. (&hellip;)</p><p>Asemasodan aikana Kullervo Sippola komennettiin perustamaan kenttäsahaa, puuhiiliuunia ja tervekeitintä Kivennavalle, jossa hän sitten suurimmaksi osaksi toimi asemasodan ajan.</p><p>Kesällä 1944 venäläisten suurhyökkäyksen ollessa käynnissä Kullervo Sippola oli Siiranmäessä eversti Ehrnroothin komentamassa Jalkaväkirykmentti 7:ssä.</p><p>Kesäkuun 13. päivänä hän lähti etulinjan tukikohtaan, jonka päälliköksi hänet oli määrätty, ja häneen osui venäläisten ampuma luoti.</p><p>Sippola kuoli heti.&rdquo;</p><p>Lähde:</p><p><strong><em>Antti Tuuri</em></strong>:</p><p><em>Mannerheim-ristin ritarit. Ritari numero 86; Kullervo Sippola. Paasilinna, 2013. <a href="http://paasilinna.fi/kirjat/mannerheim-ristin-ritarit/"><u>http://paasilinna.fi/kirjat/mannerheim-ristin-ritarit/</u></a> &nbsp;&nbsp;&amp;&nbsp; <a href="https://yle.fi/uutiset/3-6846141"><u>https://yle.fi/uutiset/3-6846141</u></a> </em></p><p><em>Ks. myös:</em></p><p><em><a href="http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=149"><u>http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=149</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>Huimapäinen vänrikki</strong></p><p>JR 28:n komentajan, everstiluutnantti T. Kotilaisen 9.9.1941 allekirjoittamista ja adjutantin poissa ollessa, luutnantti Jussi Lappi-Seppälän varmentaman uusinaesityksen perusteluista:</p><p>&rdquo;Yleensä missä huimapäistä pst-johtajaa on taisteluissa tarvittu, on <strong>vänrikki Sippola</strong> aina ollut altis palvelukseen.&rdquo;</p><p>*</p><p>Kullervo Sippola, Wikipedia; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Sippola"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Sippola</u></a> *</p><p>*</p><p><strong>Veteraanien perintö &ndash; Itsenäinen Isänmaa</strong></p><p><strong>Lue vielä:</strong></p><p><strong><em>Ylipäällikkö Mannerheim</em></strong><em> ojentaa Mannerheim-ristin n:o 86 vänrikki <strong>Kullervo Sippolalle</strong> Mikkelissä päämajassa 15.9.1942. Onnitellessaan Suomen marsalkka kysyi, miksi vänrikillä ei ole kunniamerkkinauhoja. Tähän Sippola vastasi tulleensa suoraan etulinjasta, missä ei ole turvallista kantaa upseerivyötä tai kunniamerkkinauhoja. Lisäksi hän mainitsi komennuksen tulleen niin odottamatta, ettei hän ehtinyt muuta kuin lähteä Mikkeliin. </em></p><p><em>Kun viimeinen kutsu saapui, Sippola oli paremmin varustautunut: hän kaatui Mannerheim-risti rinnassaan.</em></p><p><a href="http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/kertomuksia-10/481-kertomukset-32/i5-33/382-kekselias-ritari"><u>http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/kertomuksia-10/481-kertomukset-32/i5-33/382-kekselias-ritari</u></a> /Tapio Skog.</p><p>*</p><p>Kullervo Sippolan sankarihauta</p><p><a href="https://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cgi?page=gr&amp;GRid=154170194"><u>https://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cgi?page=gr&amp;GRid=154170194</u></a></p><p>Sotapolku:</p><p><a href="https://sotapolku.fi/henkilot/sippola_ahto-kullervo-kai_1914-01-31_helsinki/"><u>https://sotapolku.fi/henkilot/sippola_ahto-kullervo-kai_1914-01-31_helsinki/</u></a></p><p>*</p><p>*</p><p><strong>Antti Tuuri &ndash; Kauhavan tuntija</strong></p><p><em>Kirjailija Antti Tuuri on kirjoittanut monipuolisesti Kauhavan pitäjän ja ihmisten elämästä.&nbsp; Viime aikoina hän on keskittynyt vuoden 1918 ja 1930 aikakausiin.&nbsp; </em></p><p><strong><em>Kauhavan/Ylistaron Sippolat</em></strong><em> esiintyvät, nimillään ja elämällään monella tapaa Tuurin tuotannossa.</em></p><p><em>Lue lisää ja &ndash; katso elokuvia:</em></p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-9420614"><u>https://yle.fi/uutiset/3-9420614</u></a></p><p>*</p><p><strong>Kemppisen </strong>blogissa &ndash; prof. <strong>Jukka Kemppinen</strong> on Kauhavan poika &ndash; ja kommenteissa on joskus kirjoitettu aiheesta Kauhavan Sippolat;</p><p>Kemppinen arvioi Tuurin &rdquo;Tammisunnuntai 1918&rdquo; &ndash;teosta 4.9.2017;</p><p><a href="http://kemppinen.blogspot.fi/2017/09/tammisunnuntai.html"><u>http://kemppinen.blogspot.fi/2017/09/tammisunnuntai.html</u></a></p><p><a href="https://www.goodreads.com/author_blog_posts/15664363-tammisunnuntai"><u>https://www.goodreads.com/author_blog_posts/15664363-tammisunnuntai</u></a></p><p>Siitä tehty elokuva tulee elokuvateattereihin soon;</p><p><a href="https://www.vapaussotaeppy.fi/tammisunnuntai-dokumentti/"><u>https://www.vapaussotaeppy.fi/tammisunnuntai-dokumentti/</u></a></p><p><a href="http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002911657.html"><u>http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002911657.html</u></a></p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-9483895"><u>https://yle.fi/uutiset/3-9483895</u></a></p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://kemppinen.blogspot.fi/2006/02/sotasurma.html"><u>http://kemppinen.blogspot.fi/2006/02/sotasurma.html</u></a></p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tuuri-Annila_Röhr</strong> &ndash;tuotannon Ikitie-elokuva tulee näytölle perjantaina 15.9.2017:</p><p><a href="http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/555646-stalinin-tapattamien-1-200-suomalaisen-muisto-heraa-eloon-ikitie-elokuvassa-heista"><u>http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/555646-stalinin-tapattamien-1-200-suomalaisen-muisto-heraa-eloon-ikitie-elokuvassa-heista</u></a></p><p><a href="https://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus-ikitie-kuvaa-tapahtumia-jotka-heikensiv%C3%A4t-suurvaltaa-ehk%C3%A4-ratkaisevasti-1.2378743"><u>https://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus-ikitie-kuvaa-tapahtumia-jotka-heikensiv%C3%A4t-suurvaltaa-ehk%C3%A4-ratkaisevasti-1.2378743</u></a></p><p><strong>AL, 10.9.2017; </strong>Tämä on vuoden vaikuttavimpia kotimaisia elokuvia: Fantasiasta ja kauhusta tunnettu AJ Annila heittää meidät keskelle Stalinin vainoja 1930-luvulla <strong>Ikitie todistaa, että AJ Annila on kasvanut huippuohjaajaksi ja humanistiksi</strong></p><p><a href="https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tama-on-vuoden-vaikuttavimpia-kotimaisia-elokuvia-fantasiasta-ja-kauhusta-tunnettu-aj-annila-heittaa-meidat-keskelle-stalinin-vainoja-1930-luvulla-200381027"><u>https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tama-on-vuoden-vaikuttavimpia-kotimaisia-elokuvia-fantasiasta-ja-kauhusta-tunnettu-aj-annila-heittaa-meidat-keskelle-stalinin-vainoja-1930-luvulla-200381027</u></a></p><p>*</p><p>&rdquo;<em>On noi kovia noi Kauhavalaaset!&rdquo;</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sippolan pojat  -  tarina eräästä veljessarjasta Pohjanmaalla

”Nyt luodaan suurta.”

*

Prologi

Arkkiveisu

Kauhavalainen maanviljelijä, monitoimimies Matti Sippola (1848-1908) uskoi edistykseen ja valoon.  Jo nuorena miehenä, vuosina 1878-1880 hän julkaisi mieliaiheistaan arkkiveisuja.

Näistä arkkiveisuista kenties mielenkiintoisin on viisu ”Vaasan- Tampereen rautatiestä”, jossa Sippola luonnehtii rautatien taloudellista merkitystä (ja tulee kertoneeksi paljon muutakin):

”Sitäpä jo kansa on kaivannut, Vaasa se varsinki toivonut, Että se liikkehen vilpastaa, Kansan ja kaupungin vaurastaa. Tampereen tehtaiden tavarat, Löytää nyt maisemat avarat, Kauppa se käypi nyt vauhdilla, Pohjan lahdenkin rannoilla. Näin kasvaa Suomessa sivistys, Näin aineellisenkin edistys; -kansa ja kaupungit kilpaillen, Näin pyrkii muun Euroopan rinnalle”.

Lähde:

Kauhavan Alakylä-sivusto/kansliapäällikkö Jaakko Numminen: http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf

*

ISÄ

Alussa oli Kauhava, Nuorisoseura ja – Matti

Nuorisoseuraliike on 1880-luvulla Etelä-Pohjanmaalla syntynyt ja sieltä myös muualle Suomeen levinnyt nuorison kansansivistysliike. 

Ensimmäisen nuorisoseuran, Kauhavan Nuorisoyhtiön, perusti kauhavalainen Matti Sippola vuonna 1881. Saman vuosikymmenen lopussa liikkeen johtajaksi tuli Santeri Alko.  1890-luvun alkuvuosina toiminta levisi ylioppilasosakuntien välityksellä kaikkiin Suomen maakuntiin.  Nuorisoseurojen keskuselin, Suomen Nuorison Liitto perustettiin vuonna 1897.

Lähde:

Wikipedia: Nuorisoseuraliike

*

Matti Yrjönpoika Sippola

s. 17. lokakuuta 1848 Kauhava,

k. 28. heinäkuuta 1908 Kauhava,

oli Suomen ensimmäisen nuorisoseuran ja ensimmäisen rekisteröidyn työväenyhdistyksen perustaja.

Matti Sippola oli ammatiltaan maanviljelijä, lehtimies ja metallinkaivertaja.  Hän oli naimisissa Maria Josefina Silfverbergin (1856-1917, Ylistaro) kanssa ja heillä oli kaksitoista lasta:

 

Juho Wiljami, 1874-1938

Saima Katriina, 1876-1917

Yrjö Väinö, 1878-1946

Jalo Ilmari, 1880-1927

Toivo Oppi Onni, 1882-1962

AHTO Armas Ilo, 1885-1941 (vaimo Anne Neovius: heillä poika, Ahto KULLERVO Kaj S. 31.10.1914-13.6.1944 Siiranmäki),

Kalervo Kuudes VEIKKO, 1887-1955; vaimo Elina Emilia Pelin, 1915-1919 ero.

Matti VILKAS Tapio, 1889-1937

Ilmi Ilona, 1891-1938

Elma Sanelma, 1894-1906

Siro AARNE 1896-1919 sekä

Aimo URHO 1899-1918.

 

Matti Sippolalla oli kokemusta myös opettajana, sanomalehtimiehenä, pakinoitsijana, arkkiviisujen kirjoittajana ja ohjelmanikkarina.

Metallinkaiverruksessa hän oli erittäin taitava, useissa näyttelyissä palkittu ammattilainen.  Kaivertajan ammatin ohella Sippola ahkeroi maalarina, suutarina, puuseppänä, kalastajana, väliaikaisena kiertokoulun opettajana, tukkimiehenä ja kauppamiehenä.

*

Perhe

Matti Sippola ja vaimonsa Maria Josefina, os Silfverberg

http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippola.html

Matti Sippolan ja vaimonsa Maria Josefinan elossa 1918 olevat lapset yhteiskuvassa:

http://halleforsnas.com/jarmos/suku/sukukuvia/mattisippolanlapset1918.html

Kuvien lähde:

Hälleforsnäs/Jarmo Haapamäki;

*

Yhdistysten perustaja

Matti Sippola perusti Suomen ensimmäisen nuorisoseuran Kauhavalla Kalan torpassa juhannuksena 1881.  Kauhavan Nuorisoyhtiön tunnuslauseeksi tuli ”valoa kansalle”.  Seuraavana vuonna Sippola perusti Vimpeliin sisaryhdistyksen ja vielä samana vuonna maakunnallisen Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran.  Sieltä aate levisi muihinkin maakuntiin.

Suomen ensimmäinen työväenyhdistys oli perustettu Helsingissä vuonna 1883.  Järjestyksessä toinen työväenyhdistys syntyi Vaasaan saman vuoden lopulla Sippolan aloitteesta. Yhdistyksen säännöille saatiin senaatin vahvistus helmikuun 26. päivänä 1884.  Siten Vaasan Suomalainen Työväenyhdistys oli ensimmäinen työväenyhdistys, jonka säännöillä oli senaatin vahvistus.

Ensimmäinen kaupunkinuorisoseura perustettiin Vaasaan vuonna 1885.  Senkin aloitteentekijänä oli Matti Sippola.

Lähde: Wikipedia: em. artikkeli. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Sippola

Lue myös Kauhavan Alakylän sivuilta lisää isä-Matista; http://www.kauhavanalakyla.com/wp-content/uploads/2010/01/Matti_Sippola_perusti_nuorisoseuran.pdf

*

Valistuksen valoa nuorisolle

Runoilija J.H. Erkko ja maamies Matti Sippola nuorisoseura-aatteen soihdunkantajat

”Joulun alla 1898 Hra Maamies Matti Sippola sai korean postikortin Cannesista.  Siinä oli herrasväkeä pasteerailemassa palmujen reunustamalla rantakadulla.  Näin kaukaista postia tuli harvemmin Kauhavalle, ja monen välikäden kautta se kulkikin, ennen kuin oli Sippolan itsensä luettavissa:

”Veli, Matti.  Lehdestä luin, että äskettäin viisikymmentä täytit. Elä vielä viisikymmentä valolle ja nuoruudelle.  Afrikan aalloilta, etelätuulelta ja lakastumattomalta kesältä tervehtii Sinua pohjolaa kaipaava veljesi

J.H.E.”

Lähettäjä oli Matti Sippolan ikä- ja aatetoveri, runoilija J.H. Erkko, joka Ranskan Rivieralla käyskennellessään varmasti pihti omaa lähestyvää 50-vuotispäiväänsä tulevan tammikuun 16. päivänä.  …

Sippola oli matkoillaan tutustunut Alavuden kirkkoherran poikaan, Gustaf Laurentius Stenbäckiin, joka oli suomentanut nimensä Lauri Kivekkääksi ja joka toimi kotiseudullaan kansalaisaateen lietsojana järjestämällä muun muassa kansanjuhlia. …

Matti Sippolan toiminta yhteiskunnallisten uudistusten levittäjänä kansan keskuuteen on jo saanut valtakunnallista huomiota ja arvonantoa.  Hän piti tiiviisti yhteyttä Minna Canthiin ja toimi muun muassa tämän Vapaita aatteita –lehden asiamiehenä. …

Matti Sippola kuoli 1908 Kauhavalla, ja sai aikanaan hänkin patsaan haudalleen.

Lapsensa hän oli pannut opintielle. 

Kahdesta tyttärestä ja

neljästä pojasta tuli opettajia (Juho, Yrjö, Jalo, Toivo),

kahdesta pojasta rakennusmestareita (Ahto, Veikko),

kolmesta jääkäriupseereja (Vilkas, Aarne, Urho).

Hänen jälkeläisiään on seitsemännessä sukupolvessa jo neljättäsataa, kaukaisimmat Amerikassa ja Kanariansaarilla.

Lähde:

Anu Seppälä/HS, sunnuntaina 20. joulukuuta 1998; Jarmo Haapamäen sukusivut, verkossa.

Luettavissa HS-sivuilta (maksullisena), ja täältä: http://halleforsnas.com/jarmos/suku/artikkeleita/valistusta_nuorisolle.html

*

Nuorisoseuratyö

Suomen yhteiskunnalliseen ja sivistykselliseen elämään voimakkaasti vaikuttanut nuorisoseuraliike syntyi Etelä-Pohjanmaalla 1880-luvunalussa.  Tavoitteena oli aluksi nuorison tapakasvatuksen tehostaminen, mutta liikkeen laajetessa myös toiminta monipuolistui.

Keskeisiä työmuotoja ovat nykyisin(kin) opintokerhotyö, harrastajateatteri, musiikki, kotiseututyö, luonnonsuojelu sekä kansantanssit ja muu liikuntakasvatus.

Lähde: Spectrum, osa 8, Nuorisotyö. s 416.

*

Nuorisoseura ”ideaalisen elämän” kehtona

Talonpoikainen varallisuus kohosi sahojen myötä, mutta nuorisolle ei ollut tarjota mitään positiivista – vain kieltoja.

1870-luvulle tultaessa alkoi maaseudulla olla valistuneita isäntiä, jotka muutenkin kuin ylhäältäpäin tulleista vaikutteista kiinnostuivat sivistyksen kohentamisesta.  Säätyläistöön kuulumattomien oma-aloitteista sivistystoimintaa alkoi vähitellen esiintyä yhä enemmän.

Ruovedelle perustettu mieskonventti 1882 julisti pyrkivänsä kohottaman kaikki ”ideaalisen elämän” kannalle.  Pyrky ja noste kuuluivat yhteen. 

Laihialla puuhattiin 1879 kiertokirjettä, jonka allekirjoittajat sitoutuivat tulemaan jouluna viinatta toimeen ”miehukkaasti” ja hylkäämään vanhan ”pahan tavan”.

Kappalaisen pitämästä kirjastosta ja kiertokoulusta herätteensä saanut talollisenpoika Matti Sippola Kauhavalta muistelee spontaania ”puhdistusyritystä”, jossa muutamat nuorukaiset 187 puuhailivat seuranäytelmää ja koettivat ”tuon kunniallisen juoppouden saada häpeälliseksi”.

Kouluun pantu talonpoikaisnuori Juho Hietanen suomi laihialaisten tapoja: panostettiin julkisivuun ja vaatetukseen mutta ei puhtauteen.  Vanhojen työmenetelmien vuoksi raadanta valui maataloudessa hukkaan.  Huveihin kyllä törsättiin vaan ei valistukseen.

Nuorisoyhdistyksen tuli jalostaa huvit isänmaallisiksi pyrinnöiksi.  Kansan perhe-elämästä ja siveydestä oli kiinni isänmaan selviäminen.  (…)

Kauhavalle 1881 perustettu nuorisoyhtiö tahtoi sivistää kaikin hyvin harrastuksin yli 15-vuotiasta nuorisoa, joka ei syyllistynyt juoppouteen, haureuteen (haureus koski erityisesti naisia, vh) eikä raakoihin tapoihin.

Jäsenilloissa neulottiin, tehtiin käsitöitä, pidettiin luentoja kansankorkeakoulutyyliin, keskusteltiin kansallisista ja moraalisista kysymyksistä sekä harrastettiin tapakasvatusta.

Nuorisoseuraliikkeen sivistysohjelman hahmotti laihialainen kauppiaanpoika Santeri Alkio (1862-1930), joka oli nuorena joutunut vastuuseen isänsä kaupasta ja kristillisen äitinsä ja sisarustensa elatuksesta.  Alkio rakasti pestalozzilaisittain nikkarointia, pään ja käden taitojen yhdistämistä, muta mutta vieroksui rahvaan tapoja, etenkin yöstelyä ja juopottelua.  (…)

Hengen voittoa lihasta symbolisoi esimerkiksi nurmolaissyntyinen levyseppä Kustaa Harju, jonka jalat surkastuivat lapsihalvaukseen mutta ”yläruumis jäi terveeksi, hartiat olivat leveät, kädet voimakkaat ja pää kuin partaveitsi”  Hän joutui varhain orvoksi mutta pääsi kouluun ja luki minkä käsiinsä sai.  Kauhavan nuorisoseuran piirissä 1890-luvulla hän täytti käsinkirjoitetun Taimi-lehden kirjoituksillaan.  Hänestä kehittyi myös puhuja.  Hän hoiti Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran tehtäviä 1904-1912 ja kierteli ympäri maata toimintaa organisoimassa.

Lähde:

Juha Siltala: Valkoisen äidin pojat. s. 516-517, 526.

*

Kauhavan ruma vallesmanni

Kauhavan nimismies, kansanvalistaja Adolf Hägglund (1838-1903);

Adolf Hägglund muistetaan ”Kauhavan rumana vallesmannina”, joka taltutti Isontalon Antin ja Rannanjärven, kuuluisimmat 1800-luvulla Etelä-Pohjanmaalla riehuneista puukkojunkkareista.  Tehtävä oli vaikea, sillä Hägglundin aikana Lapualla tehtiin henkirikoksia väkilukuun suhteutettuna kolminkertaisesti 1980-luvun New Yorkiin verrattuna.

Hägglundin kasvanut main helpotti hänen kansanvalistustyötään, ja on suurelta osin hänen ansiotaan, että kansakoulu aloitti Kauhavalla toimintansa 1874. …

Kansalaisten kiitollisuus Hägglundia kohtaan oli suuri.  Kauhavan kunta lahjoitti hänelle ansioistaan hopeisen kahvipannun 1877, ja Ylihärmän kuntakokous luonnehti häntä 1880 – samana vuonna, jolloin kauan puuhattu kansakoulu vihdoin aloitti pitäjässä toiminansa – mieheksi, ”jonka toimen kautta niin sanomattoman paljo on pahuutta estetty ja hyvää vaikutettu näissä kunnissa”.

Kansansuosio on kuitenkin häilyvää ei vain kansan mielialojen vaan myös kohdehenkilön käytöksen muuttumisen vuoksi.  Paikkakunnan järjestystä rakastavat ihmiset hyväksyivät vielä sen, että Hägglund oli alkanut maineensa kannustamana ja ison kokonsa turvin käyttää estoitta pamppua niin kuulusteluissa kuin järjestyksenpidossakin.  Pahempaa oli se, että myös nimismiehen henkilökohtaiset kunnallishallintotason vastustajat saattoivat saada papusta vaikkapa keskellä kruunun maantietä. …

Kievarit muodostuivat pian pahimman lajin olutkapakoiksi.  Kun lehdet kirjoittivat nimismiehen laiminlyönneistä, tämä nosti Waasan lehteä vasaan painokanteen, joka johti 1889 aloitettuun oikeusprosessiin.  Syytettyjä, kauhavalaisia talollisia Juho Sippolaa ja Juho Jaskaria avustivat kaivertaja Matti Sippola (1848-1908), nuorisoseuraliikkeen perustaja, joka oli puuhannut seuraa 1881 Kauhavalle yhdessä nimismies Hägglundin kanssa, ja asianajaja, tunnettu fennomaani Lauri Kivekäs.  Näiden henkilöiden välityksellä prosessi sai virkavallan vastaisen luonteen.  Sitä tietä se myös siirtyi lehtien palstoille.

Hägglundia syytettiin paitsi kievarin alkoholinkäytön valvomisen laiminlyömisestä myös virheellisyyksistä silta- ja jahtivoudin kappojen perimisessä, pahoinpitelystä, virheellisten asiakirjojen laatimisesta ynnä muusta.

Prosessi eteni korkeimpaan oikeuteen eli senaatin oikeusosastolle saakka.  Hägglundin maine ilmeisesti koitui kuitenkin hänen edukseen.  Kantajat näet tuomittiin senaatissa 150 markan sakkoihin väärästä ilmiannosta ja nimismies Hägglund 50 markan sakkoon kruunaamattoman kapan eli epävirallisen mitan käyttämisestä veronperinnässä.

Lähde:

Kansallisbiografia: Adolf Hägglund, pienoiselämäkerta, kirjoittanut Heikki Ylikangas.

*

Jääkärit

Kolme veljestä

SIPPOLA, AIMO URHO,

s. 23.7.1899 Kauhava,

k. 30.3.1918 Kangasalan sotasairaalassa Kalevankankaan taistelussa 28.3.1918 saamiinsa haavoihin.

vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.

Kävi 2 lk Lapuan ja kolmannen luokan Seinäjoen yhteiskoulua. 

Toimi laboranttina Kauppakorkeakoulussa.

Liittyi 27. Jääkäripataljoonan täydennysjoukkoon 19.6.1916 (16 v. !), siirrettiin 1. konekiväärikomppaniana 5.12.1916.  Otti osaa asemasotaan Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.

Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen vänrikkinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.  Toimi joukkueenjohtajana 2. Jääkärirykmentin konekiväärikomppaniassa.  Otti osaa Kalevankankaan taisteluun, jossa haavoittui 28.3.1918.

Kuoli 30.3.1918 – ollessaan 18-vuotias.  Haudattu Kauhavan sankarihautaan.

Ylennykset: vänrikki 11.2.1918 (Libau).

Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera ja Jääkärimerkki.

Ks. myös;

https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Sippola

*

SIPPOLA, MATTI VILKAS TAPIO,

s. 23.2.1889 Vaasa,

vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.

Puoliso vuodesta 1921 Anni Matilda Lindfor.

Kävi kansakoulun ja Helsingin teollisuuskoulun teknokemiallisen osaston.  Toimi Kelhon tulitikkutehtaan toisena johtajana.

Liittyi 27. Jääkäripataljoonana 26.1.1916 (26 v.) ja kuului pioneerikomppaniaan.  Otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa, Schmardenin hyökkäykseen ja Aa-joen talvitaisteluihin.

Ylennettiin hilfsgruppenfuhreriksi 1.10.1916.  Osallistui Libaussa 1917 auto- ja rautatienrakennuskursseihin.

Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen vääpelinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.

Toimi joukkueenjohtajana XII Jääkäripataljoonan 2. komppaniassa.  Otti osaa Kalevankankaan taisteluun, missä haavoittui lievästi 28.3.1918 (huomaa: missä nuorin veljenä Aimo Urho haavoittui samana päivänä ja kuoli haavoihinsa 30.3.).

Määrättiin 1.4.1918 1. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan ja 5.5.1918  2. Jääkärirykmentin XII pataljoonan adjutantiksi.

Siirrettiin 12.7.1918 koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan.  Määrättiin 16.5.1919 nuoremmaksi upseeriksi Pioneeripataljoona 1:een.

Erosi 22.10.1919.

Nimitettiin 1.4.1922 Asevarikko 1:n ammustarkastajaksi.  Toimi samalla Vallisaaren paikalliskomendanttina.

Kuoli tapaturmaisesti virantoimituksessa 3.6.1937

(Lähde: Suomen Jääkärienelämäkerrasto, 1938.  Myöhemmät lähteet kertovat näin; Suomen Jääkärien elämäkerrasto 1975 kertoo: K 30.6.1937; Wikipedia puolestaan kertoo: Vilkas Sippola, Sotaväestä hän erosi lokakuussa 1919, mutta palasi 1922, jolloin hänet nimitettiin Asevarikko I:n ammustarkastajaksi ja komendantiksi Helsingin Vallisaareen, jonka räjähdysonnettomuudessa 1937 menehtyi.  Haudattu Kauhavalle”.;

Vallisaaren räjähdysonnettomuus tapahtui 9.7.1937. vh.)

Ylennykset: vääpeli 11.2.1918, vänrikki 16.5.1919, luutnantti 22.10.1919, kapteeni 6.12.1936.

Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Vapauden mitali 1, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Preussin Rautaristi 2, Saksan Maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Ks. myös:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilkas_Sippola

(”Heinäkuussa (11. pnä) 1937 tapahtuneessa Suomenlinnan Vallisaaren räjähdysonnettomuudessa sai surmansa 12 ihmistä. Loukkaantuneita oli kymmeniä. Onnettomuuden syy oli ilmeisesti rannikkotykistön taistelupanosten varomaton käsittely. Varasto varastolta edennyt räjähdysten sarja jatkui koko päivän ja näkyi ja tuntui Helsingin keskustassa asti.”)

*

SIPPOLA, SIRO AARNE,

s. 12.9.1896 Kauhava.

k. 17.9.1919, haudattu Kauhavalle.

Vanhemmat: maanviljelijä Matti Sippola ja Maria Josefiina Silfverberg.

Kävi 2/8 lk Lapuan yhteiskoulua ja 2 vuotta Helsingin teollisuuskoulun kemiallista osastoa.

Liittyi 27. Jääkäripataljoonan täydennysjoukkoon 5.7.1916 ja siirrettiin 3. komppaniaan 5.10.1916.  Otti osaa asemasotaan Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluihin.  Lähettiin 22.2.1917 Altonan työosastoon, josta 8.9.1917 laskettiin siviilityöhön.

Merkittiin 5.4.1918 Suomen armeijan luetteloihin vänrikkinä ja 2. Jääkärirykmenttiin kuuluvana. 

Palasi Suomeen 12.6.1918 ja ilmoittautui 8.7.1918 rykmenttiinsä, jonka nimi pian muuttui Poin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi.  Määrättiin 4. komppaniaan.

Sai 27.9.1918 sairaslomaa.

Siirrettiin 2.4.1919 Keski-Suomen rykmenttiin.

Kuoli sokeritautiin 17.9.1919.

Ylennykset: vänrikki 15.4.1918.

Kunniamerkki: Jääkärimerkki.

Ks. myös; https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reist%C3%A4_S#Siro_Aarne_Sippola


*

Jääkäreihin kuului lisäksi edellä vallesmanni Hägglungin kanssa käydyn oikeusjupakan yhteydessä mainitun talollinen Juho Sippolan poika Edvin Abrahan Sippola, Kauhavalta.  Juho Sippolaa ym. avusti oikeusjutussa monitoiminen talollinen, maanviljelijä ym. Matti Sippola, tässä puhuttujen veljesten isä, jonka arvelen paremman tiedon ja oikaisun puuttuessa Juho Sippolan sukulaismieheksi, kenties veljeksi (vh).

 

SIPPOLA, EDVIN ABRAHAM,

s. 9.2.1893 Kauhava, maanviljelijä.

k. 13.4.1939.

Vanhemmat: maanviljelijä Juho Sippola ja Kustaava Sippola.

Puoliso vuodesta 1922 Rakel Alice Vesikari, puolison vanhemmat: konemestari Wilho Vesikari (ent. Westergren) ja Vilhelmiina Granath.

Lapset:

Pekka 1923 kenttäpäällikkö, luutnantti; Pirkko 1926 (Julku); Erkki 1928 ylivääpeli; Veikko 1931 opettaja.

Kävi kansakoulun.  Toimi maanviljelijänä.  Suoritti yksityisesti keskikoulun kurssin Iin yhteiskoulussa 1930.

Liittyi 27. Jääkäripataljoonaan 13.1.1916 (pari viikkoa ennen Matti Sippolaa, vh) ja kuului 4. komppaniaan.

Otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluihin.  Ylennettiin Hilfsgruppenfuhreriksi 31.5.1917.

Astui 11.2.1918 Suomen armeijan palvelukseen varavääpelinä ja saapui 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan.  Toimi vapaussodassa joukkuejohtajana 6. Jääkärirykmentin XVII pataljoonan 1. komppaniassa.  Otti osaa Viipurin valloitukseen johtaneisiin sotatoimiin.

Nimitettiin 1.1.1920 Parkanon suojeluskunnan paikallispäälliköksi, ehtien toimia tehtävässä kuitenkin lyhyen aikaa, sillä 10.7.1920 hänet nimitettiin Huittisten sk:n paikallispäälliköksi.

Ylennykset: varavääpeli 11.2.1918, vänrikki 29.5.1918, luutnantti 16.5.1928, kapteeni 9.12.1931.

Kunniamerkit: VR 4 miekan kera, Suomen valkoisen Ruusun suurristin 2. luokan mitali, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Lähteet:

Jääkärien tiedot Suomen jääkärien elämäkerrastot 1938 ja 1975.
*

Etelä-Pohjanmaa pysyy

Ensimmäinen palo-sk (palokuntasuojeluskunta) perustettiin Lapualle juhannuksen (1917) jälkeen, ja toisena seurasi Ylistaro.

Herätyksen tuojina olivat maisteri Jalmari Somppi ja lääketieteen kandidaatti Jussi Malkamäki.  Julkinen merkkisoitto kajahti sitten Lapuan-päivän maakuntajuhlassa, jota nyt (maaliskuun vallankumouksen jälkeen, vh) voitiin viettää sananvapautta rajoittamatta.  Kokouksen ponsiehdotus oli viikkoa aikaisemmin Ylistarossa koolla olleen meijeriliito ”Muurahaisen” edustajiston kannan mukainen.

Varsinaisessa alustuksessa korostettiin sitä, että maan vastainen asema oli turvattavissa ainoastaan kansainvälisesti taatun valtiollisen itsenäisyyden kautta.  Seuranneen vapaan sanan yhteydessä käytettiin lukuisia puheenvuoroja.  Jo ensimmäisessä niistä sanottiin: ”Ryssät pois maasta, palokunnat joka pitäjään, ja Suomelle täysi riippumattomuus!”  Erään eteläsuomalaisen lähettämän lausuman, joka sisälsi vihjeen järjestäytymisestä sosialisteja vastaan, eteläpohjalaiset torjuivat jyrkästi, vedoten yksimielisyyteen. 

(Aktivistien kannan mukaisesti pyrittiin sosialistit saamaan mukaan, vaikka monet isäntämiehet suhtautuivatkin ajatukseen penseästi punaisten Etelä-Suomessa harjoittaman mielivallan takia.  Alussa liittyi työväen johtomiehiäkin järjestöihin.  Mutta pian havaittiin heissä mielenmuutos…)

Viimeinen puhuja tehdessään yhteenvedon esitetyistä käsityskannoista viittasi vertauskuvallisesti tunnetun pohjalaisen tekijämiehen, Heikki Klemetin, peltonsa pientareelle pystyttämään kivipyykkiin, johon tämä oli kalkutellut lauseen:

”Pyykki on pantu ja pysyy!

Pysy lujana omalla maalla,

oma maa vielä sun kuntoas kysyy!”

Juhlan jälkeisenä päivänä pitäjien edustajat kokoontuivat kuulemaan Sompin alustusta palokuntahankkeesta ja panemaan sen alkuun.  Monet pitivät kuitenkin suunnitteluja kovin merkityksettöminä, jonkun jopa esittäessä ryhdyttäväksi heti suoraan toimintaan.  Nuijamiesveren kuohahdellessa näin kuumana katsottiin oikeaksi, ettei tilaisuudessa tehty mitään päätöksiä.

Uudessa kokouksessa Ylistarossa jaettiin huomattavimmat pitäjät Sompin, Malkamäen ja rakennusmestari Ahto Sippolan kesken.

Lähiviikkoina he sitten kiersivät alueillaan pannen alulle joitakin palo-sk:ia.  Tällöin kiinnitettiin huomio pääasiassa jääkäriliikkeen aikaisiin voimapitäjiin.  Muutamissa kunnissa ryhdyttiin touhuun omatoimisesti.  Ja Martti Pihkala puolestaan liikkui elo-syyskuussa järviseudulla, joka läänin itäiseen vaalipiiriin kuuluvana oli vielä hänen nostattamisaluettaan. …

Käänteentekevä merkitys oli Lapualla marraskuun 14 pnä 1917 pidetyllä kokouksella. …

Toimintaa johtamaan valittiin ”Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien keskushallinto” ja sen sijoituspaikaksi määrättiin Lapuan kirkonkylä.  Hallinnon puheenjohtajaksi valittiin maisteri Jalo Lahdensuo sekä sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Lapuan sk:n päällikkö, isännöitsijä Matti Laurila.  Muiksi jäseniksi valittiin mv. August Anttila Lapualta, agrologi Oiva Jääskeläinen Ilmajoelta, Artturi Leinonen Ylihärmästä ja Ahto Sippola Ylistarosta.  Seitsemäntenä jäsenenä kuuluisi hallintoon sotilaspäällikkö.  Varajäseniksi tulivat kauppias E. V. Leskelä ja mv. Kustaa Lahdensuo, molemmat Lapualta.  (…)

Kokouksen loppuvaiheessa tapahtui seuraava selvittely:

Leskelä totesi suunnitelmat tehdyiksi siinä toivossa, että sosialistit tulisivat mukaan. ”Mutta miten menettelemme siinä tapauksessa, että he liittyvät ryssiin”, hän jatkoi Laurilan puoleen kääntyen.

Syntyi vakava äänettömyys.

Laurilan ilme oli muuttunut tuiman totiseksi hänen vastatessaan: ”Siinäkin tapauksessa teemme juuri siten kuin tässä päättäneet olemme.”

Pyykki oli pantu!

Lähde:

Niilo V. Hersalo: Suojeluskuntain historia I, Puolustustahtoinen kansa. s.411-414.

*

Rahaa ja aseita

Monessa kunnassa saatiin kamppailla ankarasti vastustajien ja penseämielisten kanssa (kyse on Etelä-Pohjanmaasta, vh), ennen kuin asia saatiin kunnallista tietä myönteiseen ratkaisuun, eikä siinä kaikkialla onnistuttukaan.  Vuoden 1917 lopulle tultaessa kunnallistettiin kymmenkunta sk:a – ei siis puoliakaan -, se on kuntakokous hyväksyi säännöt, valitsi edustajansa esikuntaan ja suostui taloudellisesti tukemaan toimintaa.

Niinpä Ylistaron sk. sai 60.000 mk, Ilmajoen 50.000, Kuortaneen 20.000 ja Töysän 5.000 markkaa, ja jotkut muut kunnat takasivat pienemmän summan tai ”tarpeen mukaan”.  Mutta eräissä kunnissa avustus evättiin, ja muutamissa pitäjissä kunnallistaminen raukesi kerrassaan sosialistin ja näiden uhmalle korvansa kallistaneiden maanomistajien vastustukseen.

Kaiken syksyä vallitsi asepula, mihin toi avun Equityn lasti.  Mutta aluksi siitäkään ei näyttänyt liikenevän juuri mitään suomalaispitäjiin. (…)

Kun luvattuja aseita (aselaiva Equity´ltä) ei kuulunut, ryhtyivät jotkut sk:t hankkimaan niitä itse.  Niinpä kuortanelaiset ostivat kuusi kivääriä, à 700 mk, ja niihin 6.000 patruunaa.

Myös Ylistaron sk:n aseista oli suurin osa itse hankittuja.  Ensin ostettiin sotilailta 12 kivääriä 200 mk:lla kappale sekä joitakin salakauppiailta.  Sitten tammikuun 1918 puolivälissä murtauduttiin pariin otteeseen venäläisten varastoon, josta kähvellettiin 64 kivääriä.  (Ylistaron ”besorgauksen” kärkinimenä toimi epäilemättä Ahto Sippola, paikallinen tulisielu. vh)

Muutamat muutkin sk:t turvautuivat samaan keinoon, esimerkiksi lapualaiset ”puhalsivat” uudenvuoden yönä ainakin seitsemän kivääriä.

Lähde:

Niilo V. Hersalo: emt. s. 614, 616.

*

Koehälytys!

Suojeluskuntien valmius lisääntyi kuitenkin päivä päivältä.  Sitä ja silloisesta mielialasta kirjoitti kirjailija-aktivisti Kyösti Wilkuna kirjassa ”Kun kansa nousee” seuraavan kuvauksen jouduttuaan seuraamaan Ylistaron ja Isonkyrön suojeluskuntien koeälytystä Sylvesterin aattona, 31.12.1917:

”Ja katso: käden käänteessä kerääntyy, hevosilla täyttä laukkaa ajaen tai suksilla kiitäen, kahden pitäjän alueelta määräpaikkaan puolisen tuhatta miestä.

Ja kuinka pian ne ovatkaan järjestyksessä ryhmittäin ja joukkueittain. Näkee, että äällä on tehty työtä..

Mieltä ylentävä paraati syntyy, kun tuo uhkea joukko marssii läpi taajan kirkonkylän…

Ja kun joukko on pysähtynyt joen jäälle ja jotkut haltioituneet miehet puhkeavat puheita pitämään, leimahtaa heidän sanoissaan kirkas tuli ja kilahtaa silkka teräs…

Kuinka suuresti tuo joukko eroaakaan keinotekoisesti kiihoitetusta, räikein äänin esiintyvästä punakaartilaissakista.  Siinä on syvää hartautta, jaloa innostusta ja lujaa päättäväisyyttä.

Vihdoinkin on Suomen kansa, oikea, todellinen kansa, herännyt ja alkanut liikehtiä…”

Lähde:

Kyösti Wilkuna: Kun kansa nousee; via Hersalo: emt. s. 417.

*

Ylistaro varautuu

Ylistaron itsenäisyysmielisessä pitäjässä oli jo jääkärivärväyksen aikoihin haudottu taistelujärjestön aikaansaamista, ja siinä mielessä syntyi vuoden 1916 lopulla VPK.  Se muutettiin sitten palo-sk:ksi.  Päällikkönä toimi voimistelunopettaja Arvo Viluksela, joka oli johtanut vapaavalokunnankin harjoituksia.  Toiminnan etunenässä oli pitäjän napamiehiä, mm. Matti Malkamäki, Jakko Loukko, Vihtori Herttua, Jaakko ja Eliel Torkko sekä Ahto Sippola, jotenka sk:n kunnallistaminenkin kävi vaivattomasti.  Samalla myönnettiin sk:lle suurempi summakuin mikään muu kunta antoi.

Tilastoja:

Ylistaron suojeluskunta,

Vuoden 1917 Eduskunnan hajoitusvaaleissa (1.-2.10.1917) äänestäneitä: 2.700,

näistä porvarillisia ehdokkaita äänesti 2.206.

Sk:n perustaminen:

Palokunta-suojeluskunta 12.7.1917,

Suojeluskunta 9.11.1917,

Kunnallinen sk 12.11.1917.

Suojeluskunnan jäsenmäärä ennen sotaa 460 henkilöä,

Mukana sodan ensivaiheessa: 300 henkilöä (noin),

Kiväärejä: 150 kpl.

*

Vertailu:

Ikaalinen (kpla ja mlk):

1917 vaaleissa äänestäneitä: 3.633,

Porvarillisia äänestäneitä 1.502.

Suojeluskunta perustettu 25.8.1917.

Ylä-Satakunnan väkirikkaimmassa kunnassa Ikaalisissa hyväksyttiin järjestyskuntaan (jrk) jo elokuun viimeisenä päivänä 1917 yhteensä 131 a- ja 6 b-jäsentä.  Kunta jakaantui yhdeksään kyläosastoon äänestysalueittain.  Päällikkönä toimi komisario Otto Ivalo.  Muista johtohenkilöistä on erityisesti mainittava jrk:n alkuunpanija mv. Frans Salava sekä teknikko Paavo Granstedt. Sisäisen järjestyksen lujittamiseksi suoritettiin monia toimenpiteitä.  Asehankinnat eivät vain onnistuneet, ja harjoitustoiminta supistui vähiin.  Jämijärven ja Honkajoen kautta kunnostettiin viestilinja Siipyyhyn saakka.

Sk:n luonne (perustamisen tarkoitus): yhteiskuntarauhaa turvaava, järjestyskunnallinen (jrk).

Suojeluskuntalaisia vuodenvaihteessa n. 200.

Mukana sodan ensivaiheessa 130.

Kiväärejä: 1 kivääri ja 3 grafton-kivääriä.

Johtohenkilöitä:

Otto Ivalo (+), Lauri ja Paavo Granstedt (+), Frans Salava, V. Grönlund, O. Keskinen, K.F. Lindström, Kaarlo F. Saparfven, Mikko Ilkka, E. Autero, Juuso Tamminen.

Lähde:

Hersalo: emt. s. 418, 554, 574.

*

Vuodenvaihde 1917-1918

Tammikuun 1918 alussa päättyivät jääkärien johtamat Vimpelin taistelukurssit, jotka olivat kokonaan Uuden Metsätoimiston järjestämiä (MK – Militär Kommittee, Sotilaskomitea oli ”kuolleessa” vaiheessa, vh):

”Vimpelin kurssien menestys oli aivan yli odotusten; 2 viikossa pojat ovat oppineet tavattomasti”, Elmo Kaila raportoi kirjeessään 9.1.1918 Kai Donnerille.

Ongelmia oli jatkuvasti: varsinkin aseiden jakelu herätti edelleen napinaa, vihaisia purkauksiakin.  Uutta Metsätoimistoa haukuttiin vaikka oikea osoite olisi ollut MK ja (sen määräävä henkilö, vh) Hannes Ignatius.

Esimerkiksi Ahto Sippolan suojeluskunta Ylistarossa oli saanut aseita, mutta liian vähän:

Luuletteko te siellä Helsingissä, että miehet ovat täällä pakkasen keskellä niin jo järkensä menettäneet, että he voisivat uskoa esim. 38 pyssyllä (minkä me olemme armosta saaneet) tehdä loistavia sotaretkiä ja ajaa 1.000 miestä täysissä aseissa matkoihinsa?”,

Ahto Sippola kirjoitti Elmo Kailalle 15.12.1917.

Lähde:

Martti Ahti: Ryssänvihassa - Elmo Kaila, s. 84.

Ks. myös;

https://www.geni.com/people/Ahto-Sippola/6000000030365832005

*

Saaren Jallu

Jalmari Saari, murhaaja, talollinen (1873-1925);

Jalmari Saari oli Jämsän suojeluskunnan johtohahmoja vuoden 1918 sisällissodassa.  Suojeluskunnan esikunta valitsi hänet huolehtimaan vangituista punaisista, jotka vietiin Saaren taloon säilytettäväksi ja kuulusteltavaksi.  Osa vangeista lähetettiin eteenpäin, mutta monet vietiin teloitettavaksi läheiselle hautausmaalle.  Saaren arvioitiin olleen osallisena vähintään 57 teloituksessa.

Vaikka Jämsä ei ollut 1918 sotatoimialueella eikä siellä ollut toimivaa aseellista punakaartia, paikkakunnalla surmattiin kymmeniä punaisia raa´alla tavalla ja ilman kunnollista esitutkintaa.  Talolliset Jalmari Saari, Johannes From ja Veikko Sippola olivat keskeisessä asemassa näissä verisissä puhdistuksissa. 

Jämsän tapahtumista on kerrottu myös tarinoissa ja lauluissa, ja niiden kautta ”Saaren Jallusta” ja ”Rummin Jussista” on tullut myyttisi hahmoja kansan keskuudessa.

Lähde:

Kansallisbiografia: Jalmari Saari, pienoiselämäkerta, kirjoittanut Kaius Ervasti.

*

1918

Veikko

Rakennusmestari Kalervo Kuudes Veikko Sippola näyttää tulleen Jämsään ensin Paimelan etelähämäläisten mukana ja sitten uudestaan Jyväskylästä joskus helmikuussa (1918), jolloin hän myös jäi paikkakunnalle. 

Tämä harvinaisen röyhkeä ja väkivaltainen valkosoturi oli kotoisin Pohjanmaalta, mutta sodan aikana hänen kotipaikkansa oli Kärkölä.  Sippolan mainitaan olleen maaliskuussa Korpilahden suojeluskunnassa, mutta muuten hän oli kevättavella jonkinlainen sotapoliisi ja Jämsän komendantin käytössä.

Sippolasta tuli Johannes Fromin lähin esimies ja vakituinen kumppani.  Usein mukana liikkui vielä Lammilta (joidenkin lähteiden mukaan Pohjanmaalta) Jämsään ilmaantunut suojeluskuntalainen ja talollisen poika Tyko Iso-Lukkari, jota häntäkään ei moni muistele hyvällä.  Muut kolme lammilaista olivat Sutinen ja Olkkonen sekä eläinlääkäri Lauri Kantola, joka auttoi näitä miehiä puhdistamaan paikkakuntaa ja osallistui heidän ryyppäjäisiinsä.  Kantola osallistui Vilppulan taisteluun II Hämäläiskomppanian riveissä.  Kalle Isännäinen luettelee selvityksessään Jämsän suojeluskunnasta, että sotilaspäällysmiehinä olivat Otto Sovijärvi sekä luutnantit Sippola, Iso-Lukkari ja Kantola.

Lähde:

Jukka Rislakki: Kauhun aika, s. 65.

Ks. myös; https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Sippola

*

Kuulustelu

Jämsän kommandoryhmän toiminta

Laskiaistiistaina 12 helmikuuta 1918 kansakoulunopettaja Kaarlo Isomäki oli kolme tuntia Veikko Sippolan vankina. Isomäki kertoo, että hänet suljettiin ensin Kansallistalon juhlasalin viereiseen kiväärimiesten vartioimaan vaatehuoneeseen.

Sitten hänet vietiin kuulusteluhuoneeseen.

”Te kuulutte Jämsänkosken punakaartiin!” ärjyy sängyllä lojuva vieraspaikkakuntalainen kuulustelija V.S. (Veikko Sippola)

”En kuulu.”

”Turha väittää vastaan! Kylä me tiedämme.  Te olette punakaartilainen! Kansakoulunopettaja!”

”Minulla ei ole mitään tekemistä aseellisten puuhien kanssa.”

”Ainakin olette työväenyhdistyksen jäsen.  Se on armaa!”

”En ole päivääkään kuulunut mihinkään työväenyhdistykseen.!

”Valehtelette! Hävetkää!” (Repliikit teoksesta: Kaarlo Isomäki: Henkipattona, Helsinki 1920, s.6.)

*

Jaakko Paavolainen kertoo samasta tilanteesta, että Sippola oli vuoteelta nousematta röyhkeästi ärjyen ”kuulustellut” Isomäkeä syyttäen häntä kuulumisesta punakaartiin, työväenyhdistyksen jäsenyydestä ja sekä osallistumisesta kokoukseen, jossa punaiset olivat muka päättäneet lähetä ryöstämään Seppolan kylän taloja

Kun Sippola jatkoi kuulustelua hänellä oli paperipalalla ”todistus”, että Isomäki oli ollut mainitussa kokouksessa.  Sippola suostui kutsumaan paikalle Isomäen pyytämät kaksi todistajaa, jolloin kaksi heistä jyrkästi kiisti nähneensä Isomäkeä.  Kolmas sanoi, että Sippola oli uhannut häntä revolverilla, jolloin hän oli lausunut: ”Jos opettaja olisi ehkä ollut oven suussa toisten joukossa”.  Nyt Sippolakin nolostui ja selitti liehakoiden Isomäelle, ”että en verran voi moisiin todistajiin luottaa, kun ne saa puhua mitä tahtoo”.

Lähde:

Jaakko Paavolainen: Valkoinen terrori, s. 246-247.

*

Kauhavalaisiin kohdistunut murhaterrori

Valkoisen mielivallan oloissa joutui kotipaikkakunnallaan terrorin kohteeksi kaksi kauhavalaista.  Heistä toinen, Jaakko Viktor ”Vihtori” Viitasalo, s. 6.5.1882, puukkoseppä, naimisissa, kaksi alaikäistä lasta, katosi käydessään kylällä kotoaan Vähäpassista.

Myöhemmin kävi selville, että hänet olivat suojeluskuntalaiset pidättäneet Ekmanin Aleksin luona tuona päivänä 12.4.1918 ja vieneet hänet esikuntaan.  Siellä oli kuulustelu tapahtunut ”erittäin raa´alla tavalla, lyöntien ym kera.  Yksi tutkijoista oli kuuluisa Veikko Sippola, joka kyllä osasi esiintyä maineensa mukaisesti täälläkin.

Puoli vuotta kului ilman mitään tietoja Vihtorista.  ”Kun Viitasaloa on Seinäjoelta tiedusteltu, on sieltä vastattu, ettei sen nimistä henkilöä ole sinne saapunut eikä hänestä siellä mitään tiedetä.  Ei ole myöskään kirkonkirjoihin annettu hänen suhteensa mitään tietoja”, päivitystieto 2.11.1918.  Huhuja kyllä liikkui hänen kohtalostaan.

Vasta keväällä 1919 tiedettiin kertoa, että Vihtori Viitasalo oli lähetetty Seinäjoelle ja siellä teloitettu.

Tarkemmin sanottuna huhtikuun 15. pä 1918 ”lähti Veikko Sippola viemään vangittua Vihtori Viitasaloa Seinäjoelle, ja sinne saavuttua Viitasalo murhattiin seuraavana, 15-16. päivän välisenä yönä”. 

Viitasalon tapausta ei Seinäjoella edes tutkittu.  Häntä oli syytetyt siitä, että hän oli ”punakaartin perustajia, aseiden hankkija ym. roskaa”.  Syytökset olivat täysin perusteettomia, ”sillä punakaartia ei edes keritty perustaa paikkakunnalle ja sitä paitsi Viitasalo ei edes ole ottanut osaa puoluetoimintaan vaikka lieneekin ollut puolueen jäsen” (lainaukset: Niilo Lehtinen: Kertomus huomattavimmista tapahtumista).

40 vuotta myöhemmin seinäjokiset veteraanit kertoivat, että Nurmon Paukannevalla ammutuista 21 vangitusta kaksi oli kauhavalaisia – Vihtori Viitasalo ja Aarne Hahtomaa – ja että ensimmäiset ampumiset siellä suoritettiin 13.4.1918, jolloin kaikki vangit ammuttiin takaapäin.

Jaakko Viktor ”Vihtori” Viitasalo oli kauhavalainen puukkoseppä, ja esimerkki vallan väärinkäytöstä.  Sekä Veikko Sippolalla että ilmiantaneilla isäntämiehillä oli ollut persoonallista riitaa Viitasalon kanssa. He käyttivät poikkeuksellisia olosuhteita hyväkseen ja kostivat.

Vihtori Viitasalon tapaus järkytti suuresti paitsi hänen omaisiaan myös Kauhavan koko järjestynyttä työväkeä.  Vainaja saatettiin arvokkaasti viimeiseen lepopaikkaan, saattoväen johdossa Kauhavan Työväenyhdistyksen soittokunta soitti Venäläistä surumarssia.

Viitasalon tapauksessa murhalle – kuka sen nyt viime kädessä tekikin – löytyi selvä motiivi.  Sitä on mahdoton löytää toiselle murhalle, uhrina Eemeli Ojanperä, s. 6.7.1891 Kauhavalla, naimaton.  Ojanperän Eemeli oli olut hetken vuonna 1910 Hirvijoen työväenyhdistyksen jäsen mutta erotettu näpistelyn takia.  Ojanperä oli sitten lähtenyt Kauhavalta, joutunut toistuvien varastelujensa takia Turun linnaan, jossa oli 4-5 vuotta myöhemmin mennyt sekaisin mieleltään ja sen vuoksi toimitettu Kauhavan kunnalliskotiin hoidettavaksi.

”Huhtikuussa (1918) haki pari suojeluskuntalaista … hänet Kauhavan kunnalliskodista; on murhattu, luultavasti huhtikuun 15-16. päivän vastaisena yönä Nuorisoseuran kentällä, niin kuin, kerrotaan, käsipommilla” ja suojeluskuntalaisten toimesta.

Kauhavan suojeluskunnan esikunnan harteita painoivat tiettävästi vain näiden kahden kauhavalaisen murhat  Yhteistä tapauksille oli, ettei kumpikaan uhreista kuulunut ”vapaussodassa” puhdistettaviin punaisiin ja että molemmat vangittiin ja surmattiin samoihin aikoihin joskin eri paikoissa ja lisäksi aikana, jolloin Veikko Sippola oli käymässä Kauhavalla.

Veikko Sippolan nimeen muuten liitettiin noina aikoina synkkä lisänimitys ”suurmurhaaja”.  ”Tämän valkoisen kauhunkevään häikäilemättömin työläisteloittaja on kerskunut itse surmanneensa 76 työläistä”, kirjoitti Suomen Sosialidemokraatti kevättalvella 1922, ”mutta on hänen omallatunnollaan todellisuudessa toistasataa törkeätä murhaa. 

Hänen läheinen apurinsa Nestori Juhola tuomittiin…tekemistään murhista elinkaudeksi kuritushuoneeseen.  Sitä vastoin V. Sippola, jonka määräyksestä Juholakin murhat teki, on toistaiseksi välttynyt rangaistukselta”.

Kauhavalainen Veikko Sippola oli juljennut nostaa kaksi vuotta aiemmin syytteen Työn Voimaa vastaan sen johdosta, että lehti oli kutsunut häntä suurmurhaajaksi.  Jyväskylän raastuvanoikeus kuitenkin kumosi 12.4.1920 kanteen, ”sillä oli tullut täydellisesti todistetuksi, että Sippola oli tehnyt itsensä syylliseksi kymmeniin murhiin ja niinollen on täydellisesti suurmurhaajanimityksen arvoinen”. (Vapaa Sana, 13.4.1920).

Kun sitten Veikko Sippolan juttuja oli sotaylioikeuden määräyksestä käsitelty parikin kertaa Keski-Suomen rykmentin sotaoikeudessa, alkoi maa kuumottaa Veikko Sippolan jalkojen alla ja hän pakeni Suomesta:

ensin Kanadaan jossa esiintyi salanimellä ja sieltä edelleen Yhdysvaltain puolelle, jossa hänet vuonna 1926 vangittiin syytettynä luvattomasta maahantulosta ja salanimellä esiintymisestä. (Työn Ääni, 24.9.1926).

Kun Suomen hallitus ei lähettänyt Amerikkaan luovutusvaatimusta, niin Yhdysvaltain viranomaiset yksinkertaisesti vapauttivat hänet  500 dollarin takuita vastaan. (Työn Ääni, 1.11.1926).

Veikko Sippolan tapaus kuvasi hyvin, miten paljon hirmutöitä Suomen valkoiset sallivat rangaistuksetta suorittaa ”laillisen järjestyksen palauttamisen” varjolla.

Lähde:

Anja Järvenpää: Lakeuden ylle tuuli sytyttävät sanat toi. Kauhavan työväenliikkeen historia I-osa, 1984. s. 181-183.

*

Etsintäpartioiden käytöksestä

antaa yhden kuvauksen juokslahtelainen maanviljelijä Usko Varmanen:

Eräänä helmilauantaina Sippola ja lapualainen Matti Laurila tulivat hänen kotiinsa väärän ilmiannon takia. Sippola tiukkasi, että Varmasella pitäisi olla taskuase  Tämä kiisti väitteen.

Sippola tempaisi taskustaan Browningin, ojensi sen Varmasta kohti ja kovisti: pyssy pitää löytyä.  Varmanen malttoi olla lyömättä häntä – onnekseen.  Kun asetta ei löytynyt, kiihtynyt Sippola vei miehen, joka oli alusvaatteillaan ja paljain jaloin, ulos lumiselle pihalle.  Sippola piti pyssyä ojennettuna Varmasen kasvojen edessä ja olisi tämän arvion mukaan ampunut, ellei kyytimies, joka tunsi Varmasen, olisi kuiskannut jotain Sippolan korvaan.

Vieraat lähtivät, mutta Sippola vei mukanaan Saarelle toisen juokslahtelaisen, irtolainen, sekatyömies Aleksi Helmisen (1893-1918), jonka paikallinen isäntä oli ilmiantanut.  Helminen ei milloinkaan palannut.

Lähde:

Kaarlo Mäkelä: Jämsän ryhmän huolto Tampereen operaation aikana, Sotilasaikakauslehdet vuodenvaihde 1959/60.; Rislakki, emt. s. 70.

*

Jämsäläiset kantelevat Mannerheimille

Opettaja Isomäki ja suurehko ryhmä muita Jämsän pidätettyjä kuljetettiin Jyväskylään, joka oli kuulustelukeskus ja etappi, mistä vankeja lähetettiin edelleen eteenpäin.

Tutkintotuomari, pormestari Åke Lund oli oikeusoppinut, jonka tiedetään paheksuneen mielivaltaisia teloituksia.  Lund valitti, että ”täysin arvostelukyvyttömät henkilöt” kaukanakin rintaman takana ampuivat aseen omistaneita ihmisiä jonkinlaisen kuulustelun jälkeen.  Päämaja pyysi siksi selitystä piiriesikunnalta.

Kuulusteltuaan Isomäkeä Lund olisi vapauttanut hänet ilman muuta, mutta ei vielä uskaltanut, koska Jämsän esikunnan kirjeessä luki: ”Esittänyt työnjohtaja Pohjolalle anarkistisia mielipiteitä, harjoittanut suurlakon aikana marraskuussa (1917) punakaartia”.  Lund lupasi jatkaa kuulustelua mutta jo seuraavana aamuna, 20. helmikuuta, Isomäki teljettiin kymmenien muiden vankien kanssa junaan. 

Matka Seinäjoen kautta Kokkolaan vei monta päivää, eikä vankeja välillä päästetty ulos.  He valittivat kylmää ja nälkää ja huusivat syyttömyyttään.  Varsinkin naiset parkuivat.  Järkensä menettänyt vanha ukko yritit matkalla riistää hengen itseltään.  Muut vangit saivat pian selville, että joukossa oli opettajakin, ja alkoivat piikitellä ”herraa” ja ”porvaria”, Isomäki kertoo

Jämsänkosken tehtaalla oli sillä välin pidetty kansalaiskokous, jossa Isomäen laiton vangitseminen oli tuomittu jyrkästi.  Lähetystö vei vastalauseen Jyväskylän suojeluskunnan esikunnalle.  Postitse Kokkolaan lähetetty kopio katosi matkalla.

Jämsän suojeluskunnan johto oli ilmeisen pettynyt siihen, ettei Isomäkeä ja muita jämsäläisvankeja heti teloitettu tai muuten tuomittu, ja ryhtyi ponteviin toimiin omin päin.

Varatuomari Ossian Procopé oli nimitetty helmikuussa 1918 päämajan tutkinto- ja poliisiasiain päälliköksi.  Tuntematon mies astui varhain aamulla 6. maaliskuuta 1918 yllättäen kapteeni Procopén hotellihuoneeseen Seinäjoella ja kysyi ”erityisen röyhkeään sävyyn”, mistä johtui, ettei tämä ollut pannut toimeen hänen käskyjään eräiden vankien teloittamisesta, jotka hän oli lähettänyt Jämsästä.  Ks. Ossian Procopé; https://fi.wikipedia.org/wiki/Ossian_Procop%C3%A9

Kysyttäessä mies ilmoitti olevansa Sippola Jämsän esikunnan tiedusteluosastosta.

Vihainen Procopé julisti olevansa se, joka päättää vankien kohtalosta, ja takaavansa, ettei ketään jämsäläisvangeista teloiteta Seinäjoella.

Sippola lähti ulos, mutta Procopé, joka tahtoi kuulustella häntä, kielsi häntä poistumasta paikkakunnalta.  Lupalappujen tarkastajille annetuista ohjeista huolimatta Sippolan onnistui kuitenkin matkustaa takaisin Jämsään.  (Jaakko Paavolainen: emt., s. 249-250.)

Jämsästä levitettiin nyt väitteitä, että Procopé olisi päästänyt jämsäläisvangit vapaalle jalalle.  Kokouksessaan 10. maaliskuuta 1918 Jämsän esikunta päätti yksimielisesti lähettää tikan kirjelmän itselleen Mannerheimille.  Sen allekirjoittivat varsinaiset jäsenet ja varajäsenet kauppias Artturi Arvio, kartanon isäntä Jarl Grönholm, tilallinen Armas Raitio, tilallinen Eino Reponen, Hjalmar Saari, kauppias Antti Saikkonen, pankinjohtaja Bruno Tahvanainen ja (sihteerinä) nimismies, pankinjohtaja, sotakamreeri Palmroth. Puhetta johti Grönholm.

Tämä saattaa olla juuri se kirje, jonka erikoislähetti vei keskisuomalaisten sotamuistokirjan mukaan maaliskuussa Jämsästä Mannerheimille.  Lähetti sai ”tärkeät paperit perille vaikka joutui Vilppulassa punaisten pommien ulottuville”.

Kirjeessä miehet ensin kiittivät itseään siitä, että he olivat uskaltaneet perustaa suojeluskunnan Jämsään, ”jonka asukasluku nousee lähes 15.000,joista suur enemmistö on sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvia ja niistä suuri osa punakaartin jäseniä”.  Esikunta kertoo edelleen, että sen ensimmäinen tehtävä oli ollut ”puhdistaa kunta punakaarttien ja vallankumouksen johtohenkilöistä…(nimiä), jotka kaikki vähitellen saatiin pidätetyiksi ja .. Seinäjoelle tuomittaviksi rikollisesta toiminnastaan”.

Mannerheim kirjoitti punakynällä kirjeen marginaaliin tälle kohdalle huomautuksen:

”Mitä tässä nimetyille punakaartilaisille on tehty ja mitä päätöksiä heidän suhteensa on tehty? M.”

Jämsän esikunta kertoi edelleen kuulleensa, että näitä pidätettyjä pidettiin Seinäjoella ”vähemmän vaarallisina” ja että he saivat olla vapaasti kirjeenvaihdossa ja hankkia itselleen herkkuruokia.  Kirjeen mukaan jopa huhuttiin, että miehet saisivat pian palata vapaina kotiin.

Esikunta vahvisti, että se oli lähettänyt yhden miehen (Veikko Sippola) Seinäjoelle tutkimaan asiaa ja hämmästynyt hänen tuomistaan tiedoista.  Kirjeen mukaan tutkintotuomari Procopé ja Nyyssölä eivät nauttineet jämsäläisten luottamusta tuomareina.

Kirjoittajat kääntyivät

Herra Kenraalin (ylipäällikkö Mannerheim, vh) puoleen pyynnöllä että Herra Kenraali suvaitsisi ottaa selkoa kerrotuista seikoista sekä määräämään että ne henkilöt jota ovat Jämsän Suojeluskunnan esikunnan toimesta vangitut ja säilytetään vankiloissa Seinäjoella tai muualla Pohjanmaalla edelleen pidettäisiin vankiloissa eikä millään muotoa laskettaisi vapaiksi ettei kaikki se työ vapauden ja oikeuden saavuttamiseksi mikä suurella vaivalla on toimeen saatu menisi hukkaan ja uusi myyräntyö pääsisi jälleen alkamaan. (..)

Me allekirjoittaneet vastaamme teoistamme, mutta kuka vastaa niistä seurauksista minkä tuonlaisten punaisten johtohenkilöiden vapauttaminen toimeen saisi (…)

Ilman mainitsemiemme henkilöiden vangitsemista emme olisi saanet punaisten etenemistä estetyiksi kuntamme rajain ulkopuolella siitä olemme itsetietoiset eikä armeijallakaan olisi sitä tukikohtaa mitä sillä nyt täällä ollessaan on. 

Toivomme varmuudella, että Te Herra Kenraali kallistatte korvanne tälle nöyrälle pyynnöllemme ja säästätte kuntamme siltä vaaralta minkä vangittumme toimeen saisi jos he vapautettaisiin.”

Päämajan tutkinto- ja poliisiasiain päällikkö Procopé joutui antamaan kirjelmän johdosta kirjallisen selvityksen.

Mannerheim vaati sitä punakynällä kirjoitetulla lauseella selvin sanoin:

”Stabchefen har att infodra förklaring av chefen för undersökningsväsendet och meddela detsamma”.

Procopé kiisti jämsäläisten syytökset ja kertoi, ettei vangeista ollut tullut mitään varsinaista kuulustelupöytäkirjaa vaan ainoastaan muutamia ”äärimmäisen puutteellisia todistuksia, joista ei ole lmennyt mitään erityisen raskauttavaa”.  

Procopén närkästyminen on sikälikin ymmärrettävää, ettei hän ollut mikään pehmeän linjan edustaja vaan kannatti tarpeen vaatiessa nopeita teloituksia punaisten ”rauhoittamiseksi”.

(Ylipäällikkö Mannerheimin luotettu) Rudolf Walden vuorostaan lähetti seuraavan niukan ja viileän vastauksen (Päämajasta) Seinäjoelta Jämsään 20. maaliskuuta 1918:

”Jämsän piirin nimismiehelle, Jämsä

Suojeluskunnan hallituksen pöytäkirjan johdosta t.k. 10. päivältä saan ilmoittaa, että siinä mainitut henkilöt vielä ovat vangitut, jotenka pöytäkirjassa mainitut epäilykset eivät pidä paikkaansa.

Vielä saan ilmoitta, että Ylipäällikkö on toiminut valtuuksiensa mukaisesti nimittäessään varatuomarit Procopé ja Nyyssölä toimiinsa.

Majuri R. Walden Etappipäälllikkö.”

Lähde:

Jukka Rislakki: emt. s. 114-119.

*

Tiukkaa

…Sippola kuulusteli Saaren ja Iso-Lukkarin seuratessa vieressä. Ensin kuulusteltiin kaikki neljä yhdessä, sitten erikseen.  Vihtori Mäkinen kertoo, että Sippola ojensi pistoolin hänen rintaansa vasten ja tiukkasi:

”Tunnustatko?”

Lähde: Rislakki: emt. s. 129.

*

Ahto Sippola – heimosoturi

Iisalmelaisen maanmittausinsinöörin ja sk-miehen, Urho Kainuvaaran aseveli Ahto Sippola oli usein mainitun ja teloituksistaan kuulun Veikko Sippolan kaksi vuotta vanhempi veli.

Vaikka hän ei yltänyt samansuuruisiin tappolukuihin kuin pikkuveljensä, hän syyllistyi Vienassa ainakin kahden henkilön teloitukseen. 

Ennen sisällissotaa hän oli menestyvä rakennusmestari Helsingissä ja kuului johtavien aktivistien piiriin.  Hän itse kuvaa, kuinka hän ennen maan itsenäistymistä yhdessä Elmo Kailan ja R. Sopasen kanssa suunnitteli Aunuksen ja Vienan yhdistämistä Suomeen.

Ahto Sippola toimi jääkärivärvärinä ja suojeluskuntien perustajana kotimaakunnassaan Etelä-Pohjanmaalla, sisällissodan syttyessä hänelle löytyi käyttöä valkoisen armeijan esikunnassa.

Luutnanttina hänet lähetettiin viimein Savon rintamalle, mutta Pieksämäen asemalla muuttuivat suunnitelmat.  Täällä hän kohtasi Välikankaan ja ratsumestari Malmin, joiden onnistui ylipuhua hänet osallistumaan suunnitteilla olevalle Vienan retkelle.  Ahto Sippola astui Malmin retkikunnan riveihin komppanianjohtajana ja osallistui epäonnistuneeseen Vienan Kemin valloitusyritykseen.

Usman kylässä hieman Vienan Kemin ulkopuolella hänen joukkonsa sai vangiksi kaksi vihollisen sotilasta, jotka osoittautuivat suomalaisiksi punaisiksi.  ´

Ahto Sippola asetti vangit Usmanankosken törmälle ja ampui heidät henkilökohtaisesti niin, että ruumiit putosivat veteen.

*

Raaka teloitus herätti vastalauseita, ja moitteita tuli retkikunnan päälliköltä Malmilta joka paheksui sitä, että vangit oli ammuttu pitämättä ensin kuulusteluja. 

Muistelmissaan Malmi ei kerro tapauksesta muuta kuin että Usmanan kylässä Sippolan ryhmä törmäsi yhdeksään suomalaiseen punaiseen, joista seitsemän kaatui ja kaksi pääsi pakoon.

Ahto Sippola taas ei mainitse omissa muistelmissaan sanallakaan teloituksia.  Jo … vienankävijä-kirjailija E. Kemppainen kertoo tapahtumasta kirjassaan, mutta varoo mainitsemasta, kuka vangit ampui, tai esittämästä kritiikkiä välikohtauksesta.  Sen sijaan Kemppainen pyrkii puolustamaan ampumisia vetoamalla syihin, joita voidaan hyvin pitää valkoisen puolen vakioselityksinä silloin kun valoista terroria jouduttiin jälkikäteen puolustamaan. (…)

*

Vienan Kemin valloitus päättyi suomalaisten kannalta kehnosti.

Kuuden tunnin taistelun jälkeen retkikunta joutui vetäytymän.  Taistelun aikana Sippola ilmeisesti menetti miestensä luottamuksen, ja näyttää siltä että hän olisi pyrkinyt pakoon.  Seurauksena oli että  Sippola riitautui täydellisesti ratsumestari Malmin kanssa.  Omien sanojensa mukaan hän erosi retkikunnan palveluksesta taitelun jälkeen ja lähti takaisin Suomeen.  Muiden osanottajien muistelmista käy kuitenkin ilmi, että Sippolan ”ero” oli hänen oma päätöksensä ja että sitä saatettiin pitää rintamakarkuruutena.  Malm kirjoittaa Sippolan syyllistyneen rintamakarkuruuteen (deserterade) ja herättäneen tällä suuttumusta sotajoukossa. 

Raportissaan Mannerheimille Malm kuvailee retkikuntansa edesottamuksia ja taistelutappioita, mutta mainitsee, että surullisin tapaus oli kuitenkin Ahto Sippola, joka oli osoittautunut täysin sopimattomaksi komppanianpäälliköksi.

Sitä, oliko Ahto Sippola sekaantunut vankien teliotuksiin Suomessa, ei ole tietoja.  Hän päättää (vapaussodan) historiakomitealle kirjoittamansa muistelmat sanoihin:

”Silloin tunsin tulta sielussani, oli intoa ja voimaa.  Kiitän Jumala, että sain olla silloin mukana.”

Ahto Sippola osallistui lapuanliikkeeseen ja liittyi myös rintamamiesyhdistykseen.  Rintamamiespiirit eivät kuitenkaan ottaneet häntä avosylin vastaan  Rintamamies-lehdessä selostetaan, kuinka Helsingin Rintamamiesyhdistyksestä on eronnut eräs rakennusmestari ja rintamakarkuri ja liittynyt kilpailevan veteraanijärjestöön, Vapaussodan Kenttäharmaisiin, eli samaan jossa hänen veljensäkin oli jäsenenä.  Piiritoimikunnille ja yhdistyksille tiedotettiin, että Helsingin Rintamamiesyhdistys on erottanut jäsenyydestään A. Sippolan, koska hänet on todettu kelvottomaksi ja arvottomaksi rintamamiesten joukkoon.

Lähde;                                                                                                                                 

Aapo Roselius: Teloittajin jäljillä.  Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. s. 274-277.

*

Eversti C.W. Malm; https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Wilhelm_Malm

Vienan retkikunta; https://fi.wikipedia.org/wiki/Vienan_retket

*

Kuvateksti:

Suomalaiset kyläläiset venäläisten sotilaiden kanssa virolaisten sotilaiden kanssa [keskellä istuu Ahto Sippola (merkitty ristillä) ja Richard Rängman].

http://www.europeana.eu/portal/fi/record/08618/259065.html

*

Valkoiset tappajat ja amnestia 7.12.1918

7.12.1918 Svinhufvud junaili armahdusmanifestin, joka koski punaisten tekojen lisäksi myös valkoiseen terroriin syyllistyneitä.

”Korkeimman vallan haltijan päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta.

Annettu Helsingissä, 7 päivänä joulukuuta 1918.”  Linkki; http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html

Tämä joulukuun 1918 armahdusmanifesti vapautti kerralla vastuusta muun muassa omavaltaiset teloittajat ja melkein kaikki kuviteltavissa olevat valkoisen puolen rikolliset.

Armahduspäätöksessä sanotaan:

”Niitä henkilöitä ei ole asetettava syytteeseen, jotka laillista järjestystä vastana syntyneen kapinan kukistamisen yhteydessä taikka estääkseen kapinan laajenemisen tahi toimiessaan järjestyksenpalauttamiseksi ovat ylittäneet sen, mikä ensin mainitun päämäärän saavuttamiseksi oli välttämätöntä”.

Tämän jälkeen oikeuskansleri hylkäsikin kymmeniä hänelle tehtyjä kanteluja, joissa vaadittiin tutkimuksia ja syytetoimia valkoiseen terroriin syyllistyneitä vastaan.

Sen saivat jämsäläisetkin pian huomata.  Asioiden saama käänne herätti paljon arvostelua ja katkeruutta.

Esimerkiksi From ja Sippola eivät joutuneet milloinkaan tuomiolle teoistaan Jämsässä.

Riihimäen sotaoikeus kyllä ehti käsitellä syytettä muualla tapahtuneista murhista Veikko Sippolaa vastaan marraskuussa 1918, mutta tämä itse ei ollut paikalla sairauden vuoksi, ja viivyttelytaktiikalla juttua onnistuttiin venyttämään armahdukseen saakka.

Sippolan kerrotaan muuttaneen Amerikkaan.

Lähde: Rislakki: emt. s. 240-241.

PS.

Marraskuussa 1920 Tampereella vireille pannussa jutussa Isomäen ja muiden oikeudettomuuksien kohteeksi nostamaa kanneta käsiteltäessä, todettiin, ettei vastaajaa, ”työmies, salapoliisi” Fromia ole Jämsän nimismiehen mukaan tavattu, joten juttu raukesi hänen kohdallaan. 

Toimintakumppani Veikko Sippola esiintyi puolustuksen todistajana, mutta hänet todettiin esteelliseksi, koska hän oli itse syytteessä murhista.

*

Veikko Sippola arkkiveisujen kohteena

”Kauhun ajalta Jämsästä 1918

Jämsän pitäjästä on tää laulu suruinen,

jonka minä poikanen/tyttönen nyt tässä laulelen.

 

Ne kauhun ajat kamalat mun muistuu mieleeni,

ja monet teot katalat palajaa muistooni.

Silloin oli valta noilla valkohurtilla,

jotka kansaa piinasiat teoilla julmilla.

 

Päällikkönä heillä oli kuulu Sippola,

jonka nimen mainitseepi kansa kauhulla.

 

Hän se monen viattoman kuoloon tuomitsi.

Monen sydän viime kerran eessään sykähti

 

Oi kuinka suuri suru tuli moneen kotihin,

kun isät,veljet väkivalloin surmaan syöstihin.

 

jne. Yhteensä 45 säettä, tässä seikkaeräisessä viisussa.

Lähde:

Rislakki: emt. s. 261.

*

Rekilaulu:

Sippola ja kumppanit

 

Ei ole laulua laulettu

tuosta Veikko Sippolasta,

kuuluisasta valkoisesta

suuresta murhaajasta.

 

Sippolan Veikko oli ensimmäinen

ja kuuluisa Saari toinen,

Rummin Jussi Jämsästä

oli kolmas samanmoinen.

 

Paljonon lihaa hakattu

ja paljon on lihaa tehty,

lahtareista pahimmaksi

on Sippolan sakki nähty.

 

Sittenhän se piru sano Sippolan Veikko

jos minä punikkia pelkään

pyssyn perällä kuonon päälle

ja kiväärin kuulia selkään.

 

Kuulia kalloon ja sorakuoppaan

se ohjelmaksi on tullut,

kellot ja kukkarot taskusta

jos ei suojeluskuntaan kuulu.

 

Sellaisia ne on veijareita

että ei niille mitään mahda,

Helsingin katuja kävellessä

ei niitä kiinni saada.

 

Varokaa punikit joutumasta

valkoisten konnien koukkuun,

teitään varten viritettynä

on niillä rotan loukku.

 

Taitaa olla viisainta

jo lopettaa tämä laulu,

ettei mieliä järkyttäisi

se valkean vihan kauhu.

 

Tuntemattoman tekijän rekilaulu, julkaistu 1924. 

Sanat mukailtu melodiana käytetystä kansanlaulusta ”Iso-Antti ja Rannanjärvi”.

Lähde:

Rislakki: emt. s. 268.

*

Oman lihan leikkaaminen

Kapteeni Kalm julisti valkoisten ampuvan punaisia yhtä surullisina kuin ampuisivat ”oman vesikauhuisen koiramme”.  ”Luokkavihaan ja luokka-ylönkatseeseen perustuvat henkisen myrskyn saastuttamat taudin itiöt” piti kitkeä.

Kaikki myrkyttävät agitaattorit tuli puhdistaa pois.  Venäläiset, punakaartilaispäälliköt ja yllyttäjät luvattiin johdonmukaisesti teloittaa myös virallisissa julistuksissa.  Kyseessä oli johdonmukaisesti läpiviety ”etninen puhdistus” suomalaisten keskuudessa, jonka yhteydessä vastustajista konstruoitiin epäkansakunta.

Sotatranssi loi paineen, jossa kukaan sotaoikeuden jäsen ei Ilmari Kiannon havaintojen mukaan ensimmäisenä tohtinut ehdottaa poikkeamista normatiivisesta ankaruudesta ja dehumanisoinnista – esimerkiksi viattomien venäläisten tai punaisten lasten ollessa kyseessä.

Sirkka Arosalo on tilastollisten yhteisvaihteluiden perusteella todennut, että valkoisten väkivalta ei alueellisesti seuraillut punaisten väkivaltaa teollisuusseuduilla, vaan ratkaiseva tekijä näyttää olleen yöväenliikkeen korkea järjestäytymisaste.  Teloitukset ja tuomiot riippuneet niinkään aseellisesta toiminnasta kuin poliittisesta menneisyydestä.

Jyrkkä sosialismi oli tartuntateorian valossa murhaan yllyttämistä ja rikoksen organisointia.

Se selittää esimerkiksi sotatoimialueen ulkopuolelle jääneen Jämsän teollisuustaajaman poikkeuksellisen harkitun ja järjestelmällisen puhdistuksen:

Veikko Sippola, teloittaja, tiukkasi kuulusteltaviensa mielipidettä 8 tunnin työaikalaista!  Kyse oli isäntävallan väkivaltaisesta palauttamisesta ja enemmistövallan peruuttamisesta.  …

Lähde:

Juha Siltala: Sisällissodan psykohistoria. s. 325-326-

*

Vihan normatiivisesta toteuttamisesta

Tutkijat Marko Tikka ja Mirja Turunen kumoavat Jaakko Paavolaisen teesin punaisen terrorin harjoittajista epävakaina nuorina, joilla ei ollut järjestötaustaa.  He olivat vakaita aikuisia, suhteellisen hyvin toimeentulevia ammattimiehiä, jotka työttömyys radikalisoi tehtäviinsä.

Poikkeuksellisiksi teloittajiksikaan ei tultu sattumalta: jämsäläistä talollista Jalmari Saarta, jämsäläistä huutolaispoikaa Johannes Fromia ja rakennusmestari Veikko Sippolaa kalvoi jokaista sisäinen ristiriita, jonka ulkoistaminen toimintaan helpotti oloa. 

Saarta luonnehdittiin pikkuasioista itkeväksi ja riitatilanteissa alempiaankin väistäväksi, toisaalta tunteettomaksi ja kovaksi; mestaripainija saattoi pönkittää myös horjuvaa maskuliinisuuttaan Jämsän kellotapulissa ampuessaan.

Johannes Fromissa yhdistyi ylimmän aristokratian ja kulkurimustalaisen veri.  Lyhyt, 17-vuotias tyttöpoika joutui lentäväksi ratsumieheksi tilallisten käskystä, ja käskystä hän hienossa univormussaan alkoi myös teloittaa alkoholilla lohduttautuen.

Sippolan raa´an pätemistarpeen yhdeksi vaikuttimeksi voi arvella hänen toista ristimänimeään Kuudes, joka kielinee paitsi sisarussarja-asetelmasta myös uhkaavasta huonommuuden leimasta.  Kaikki he nauttivat tekemästään pelottavasta vaikutuksesta uhreihin elämän ja kuoleman herroina.

Oli vaikea erottaa strategista (terroria) emotionaalisesta terrorista – Hans Kalm edusti varmasti kumpaakin, Veikko Sippola ja Saaren Hjalmari olivat selvemmin emotionaalisia tappajia.

Majuri Hans Kalm, 29-vuotias virolainen maamieskoululainen, kuvataan sotilaaksi, ”jonka harmaiden silmien tuima, usein salamoiva katse ja ankaran käskevä ääni pakottivat alaiset välikappaleiksi hänen kädessään”.  Mies oli ”murtumatonta terästä”.  Vehkalahdella Kalm pidätti punaisten partion, josta ampui kaksi ja lähetti kolmannen kertomaan, ”että seuraavana päivänä hän tulee ja tappaa kaikki punaiset”. 

Lahtari-nimen täytyi saada kauhea kaiku raakuuden hinnallakin.  Kalmin rajuus esitettiin nuorekkaan uhmakkaana isäkapinana ja hänen sotilaansa Jyväskylä vapaaehtoisina nuorina.

Mutta mitä originellit (tuntemattomista tulleet, vh) ”irtisanomiskonsultit” tekivätkään, sen he tekivät myös taustaryhmänsä edustajina.  Sotatilan turvin paikkakuntalaisetkin pystyivät likaamaan kätensä: teloittajia oli ainakin 8.000.

Teloittaminen ei siis ollut poikkeavaa käytöstä.  Poikkeavaksi se muuttui, jos sama mies hääri liian ahkerasti sekä tutkijana että ampujana eikä byrokraattisesti lähettänyt tutkittua eteenpäin.

Poikkeuksellinen teloittaja siis teki normaalina pidetyt asiat niin, että kokonaisuus näkyi eikä sitä lohkottu ja dissosioitu neutralisoituihin suoritteisiin.

Poikkeavina alettiin tuomita toukokuun 22. päivän 1918 jälkeen omavaltaisiin rauhoitus- ja rankaisutoimiin ryhtyneitä – sitä aikaisemmat teot olivat erottamaton osa sotaa, jossa yksilön vastuu lakkasi.

Sotatilan aikana vastuun kantoi koneisto, joka koostui tavallisista kansalaisista.  He eivät tahtoneet poiketa ryhmästään ja jakoivat sen tunnelman: vastustaja ei ollut ihminen. 

Aika oli sellainen, että teloituksia piti tehdä.

Joku Veikko Sippola julisti olevansa lain yläpuolella, tuo poikkeushenkilö ajatteli samoin kuin enimmät ”oikeat” ihmisetkin siinä tilanteessa.

Lähde:

Juha Siltala: Sisällissodan psykohistoria, s. 337-338.

*

Lapuan ”valtiopäivät” 1.12.1929

Vierittääkseen vastuun pois koulupoikain harteilta Vientirauhan entinen piiriasiamies Kustaa Tiitu, Lapuan johtavia maalaisliittolaisia, otti yhteyttä Ilkka-lehden päätoimittajaan Artturi Leinoseen.  Tulkiten oikein yleisen porvarillisen mielialan he kutsuivat Lapualle joulukuun 1. päiväksi 1929 maakunnallisen kansalaiskokouksen pohtimaan ”kommunistien yhä yltyvää kiihoitustoimintaa”. …

Vain Ilkassa ja Vaasassa julkaistu kutsu kiiri ajan hermoon osuneena ympäri Suomen ja toi paikalle parituhatta osanottajaa, kaikki eivät mahtuneet suojeluskunta- ja nuorisoseurataloonkaan.

Kokous sujui melko rauhallisesti.

Enemmistö tahtoi vedota valtiovaltaan kommunismin tukahduttamiseksi, mutta jotkut suosittivat suoria otteita.  Monetkin ”vuoden -18 miehistä” olivat valmiit jälleen toimimaan ”ohi virallisen Suomen”, koska kansallinen olemassaolo oli joutunut ”orjuuden, ruton ja kuoleman” uhkaamaksi eikä ”itsekkäiden pyyteiden” sokaisema eduskunta kyennyt muuhun kuin ”juonitteluun ja lörpöttelyyn”, kuten herännäisaktivisti Vihtori Herttua Ylistarosta totesi.

Ylisummaan `valkoisen Suomen` kantajoukon sanoista kuulsi jäsentymätön katkeruus itsenäisyyden ajan sisäpoliittista kehitystä kohtaan.

Helsinkiläisaktivisti Ahto Sippola (Kauhava/Ylistaro, vh) kehotti kokousta marssimaan aseistettuna Helsinkiin.  Hänen mielestään tavalliset lähetystöt eivät auttaneet, kuten eivät Hilja Riipisenkään mielestä.  Martti Pihkala ehdotti suurta painostuskokousta Helsingissä.  Pankinjohtaja K.J. Varvikko julisti, että kommunismin nujertaminen painoi vaa`assa enemmän kuin hallitusmuodon säilyttäminen.

Kommunismi uhkasi kuolemalla, joten sitä vastaan oli tartuttava aseisiin…

Vaikka puheenjohtajaksi valittu Artturi Leinonen katkaisikin alkuunsa väkivaltaan ja hallitusmuodonvastaiseen toimintaan yllyttävät puheenvuorot, henki kokouksen enemmistönkin hyväksymistä (kompromissina, Tiitu muistelee) ponsista peitetty uhka.

Kokous vaati kommunistipuolueen kaikkien elinten ja toimintamuotojen ehdotonta ja lopullista lakkauttamista sisällissodan vaaran vedoten. …

Ponnet saattoi maan hallituksen tietoon 20-miehinen lähetystö Artturi Leinosen johdolla (itsenäisyyspäivänä, vh) 6.12.1929. Siinä oli mukana lukuisia Lapuan liikkeen myöhempiä vastustajia, seitsemän maalaisliittolaista ja yksi edistysmielinenkin.  Kyösti Kallion hallitus, presidentti Relander ja AKS ottivat lähetystön juhlavasti vastaan, samoin eduskuntaryhmät sosialidemokraatteja myöten.  Kommunisteja luvattiin ankarasti ahdistaa.

Lähde:

Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 53-55.

*

”Kansallinen hätävarjelu”

”Oli välttämätöntä rikkoa lakia, jotta laki saataisiin taas kunniaan.”

Lähde:

Siltala: Lapuan liike… s. 464. Sitaatti; kansanjohtaja mv Vihtori Kosola, puhe Laihialla 31.8.1930.

*

”Työn Äänen” vaientaminen (kirjapainon moukarointi) ja Vaasan mellakka 4.6.1930, jonka yhteydessä asianomistajana olevan kirjapainon oikeudenkäyntiavustaja, Hovioikeuden auskultantti, kommunistinen poliitikko Asser Salo ”kuljetettiin”. (…)

Kansalaissodan trauma sai Suomen yhteiskunnan ”kiemurtelemaan kuin painajaisunessa” ja ”ajoi järjen pakosalle”.

Historiaa filosofisen etäisesti tarkasteleva pankinjohtaja J. K. Paasikivi totesi Vaasan mellakan paljastaneen, ettei ”eheyttäminen” ollut tuottanut tuloksia.

Ulkomailta palannut Sasu Punanen aisti selvästi muutoksen: ”- - haisteltuamme ilmaa ja kuunneltuamme ihmisten melkein kuiskaamalla tapahtuvaa keskustelua yleisistä asioista, totesimme - - , että valtiovalta seisoi tyhjän päällä”.

Maassa oli nyt kaksi hallitusta, ja ”korkein näkyvä valta on tällä hetkellä Lapualla, jossa maalaisliittolainen isäntä Vihtori Kosola on suurempi herra kuin maalaisliittolainen isäntä Kyösti Kallio Helsingissä, vaikka viimeksi mainittua sanotaankin vielä pääministeriksi”.

”Varjoparlamentin epäluottamuslause´”

Suomen Lukon ja Vientirauhan yhteiseen päämajaan kokoontui 10.6.1930 kansanliikkeen edustajia pohtimaan tilannetta ja suunnittelemaan ulkoparlamentaarisen toiminnan laajentamista koko maahan.  Kokouksen avasi mv. Vihtori Kosola, minkä jälkeen Tampereen rintamamiesten edustaja luki maakuntien kansalaiskokouksilla hyväksytyt ponnet (kommunismi lopetettava ja eduskunta hajotettava, vh).

Presidentin (Relander) puheille lähetetty 25-miehinne delegaatio evästettiin uhkauksin: jollei vaatimuksia toteutettaisi kesäkuun 15. päivään mennessä ”ei enää voitaisi vastata tilanteen kehittymisestä”.  ”Oma-aloitteinen toiminta” jatkuisi entistä laajempana.

Lapualaisjohtajat olivat kutsuneet presidentin Helsinkiin Kultarannasta voidakseen asioida hallituksen ohi, koska ”sanansa syöneiden lehmänkauppiaiden kanssa ei kannattanut neuvotella”

Relander otti lähetit vastaan iltapäivällä 11.6., muttei voinut sitovasti luvat muuta kuin tukensa Työn Äänen lakkautusajan jatkamiselle.  Hän koetti osoittaa solidaarisuutensa puolueelleen ja taivutti lähetystön johtajan, tri Oskari Heikinheimon, käymään Kallion puheilla yhdessä toisen lapualais-kokoomuslaisen poliitikon, Erkki Perheentuvan kanssa.

Pääministeri Kallio ei salannut närkästystään osakseen tulleesta kohtelusta.  Hän ihmetteli, eikö kokousta lainkaan huolettanut lakien polkeminen ja käräjärauhan rikkominen (Vaasa).  Mitä vaatimuksiin tuli, niiden toteuttamiseen ei hallituksella ole valtuuksia, ja pääministeri puolestaan ”jättäisi henkensä” mieluummin kuin rikkoisi lakia.  Kaikesta päätellen hän pelkäsi vasemmistoa vielä ainakin yhtä paljon kuin kansanliikettä.

Lähetystön johtajia ryöpytettiin epävirallisesta neuvottelukosketuksesta hallitukseen.  Puhetta johtanut Kosola marssi ulos kokouksesta eteläpohjalaisten sekä helsinkiläisaktivistien Kai Donnerin ja Samuel Pentin saattelemana vastalauseeksi boikottipäätöksen rikkomiselle.

Myöhemmin pohjalaiset ilmoittivat, kokoukseen jääneen Ahto Sippolan sekä Gunnar von Hertzenin välityksellä hyväksyvänsä ainoaksi ratkaisuksi hallituksen eron.

Pohjanmaalla valmistauduttiin tekoihin.

Käänteen aikaansaamiseksi tarvittiin heidän mielestään ”vallankumous”, ”verellinen tai veretön”. (Ahto Sippolan lausunto kokouksessa 11.6.1930 klo 19, kokouspöytärkirjan mukaan, - kuten tyylistäkin jo saattaa tunnistaa. vh)

”Mieliala Pohjanmaalla on peloittavan kireä” raportoi Jalmari Finne EK:n päällikölle, Esko Riekille.

”Eräs tuttavani kävi Lapualla ja kertoi nähneensä, miten tunnissa saatiin koon kaksi tuhatta miestä ja viidessä tunnissa he vakuuttavat saavansa kymmenen tuhatta miestä aseisiin”.  Finne ennusteli, että ”ensi viikolla on meillä lievä diktatuuri jossakin muodossa tai sitten kaaos.  - - jos lähetystö ei onnistu Helsingissä, niin alkaa Tamperetta myöten itsenäinen hallitus toimia välittämättä vähääkään Helsingistä”. (´”Kansannousu teki(si) entisen olotilan palauttamisen mahdottomaksi” – näin kulki ajatus, vh).

Lähde:

Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 83-84.

*

Henkinen pitsinnypläys saa tuomion

”Vallankumoustilanne ja kansalaissota olivat todistaneet lain suhteellisuuden ja sidonnaisuuden voimasuhteisiin.  Historiankirjoituksen ja suojeluskuntapropagandan ihannoima itsenäisyystaistelun malli opetti ratkaisemaan ongelmat verellä ja raudalla ”henkisen pitsinnypläyksen” sijasta.

Hyökkäävä toiminnallisuus ja aseelliseen taisteluun valmentautuminen eivät kulttuuriaroina suosineet kompromisseihin perustuvaa, epätäydellisyytensä tunnustavaa kansanvaltaa.

Lähde:

Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 439.

*

”Pyhä viha” 1930

”Pyhä viha on muutettava teoiksi”

Lapuan asemalaiturilla asteli maaliskuun 15. päivänä 1930 itsevarman näköisiä miehiä.  Oli alkamassa isänmaallisen liikehdinnän edustajien kokous. …

…Vanhan aktivistin Kai Donnerin johtama kokoustoimikunta ilmoitti, että tarkoitus oli neuvotella ”niistä toimenpiteistä joihin olisi ryhdyttävä kommunismin kitkemiseksi”.

Asetelma oli alusta lähtien selvä.

Kansanliikkeen (IKL) parissa käytiin kamppailua liikkeen radikalismin rajoista.  Toki radikaaleja puheenvuoroja oli käytetty jo liikehdinnän ensimmäisissä kokouksissa muutamaa kuukautta aikaisemmin.  Silloin radikaaleimmat, kuten rakennusmestari Ahto Sippola, joka oli vaatinut aseellista marssia Helsinkiin, olivat jääneet ehdotuksineen yksin.

Talven aikana jännitys oli kasvanut ja entistä useampi kallistanut korvaansa radikalismille.  Yleinen henki Lapuan seurahuoneella vaati nyt aktiivista kansalaistoimintaa hitaan ja vasemmistohenkisen eduskunnan painostamiseksi:

”Neljä kuukautta sitten syttynyt pyhä viha on muutettava teoiksi.”

Lähde:

Silvennoinen-Tikka&Roselius: Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet, s. 160.

*

Oma lapio

”Kansa, joka elättää vihollistaan, on oma haudankaivajansa!”

Lähde:

Fascisti -lehden reunaiskulause, 1930.

*

Konspiraation jäljet

Lapuan Liike – salattu liike

”Lähteitä ei ole tässä tutkimuksessa (Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930) voitu käyttää kokonaiskuvasta erillään naiivin totuusrealismin edellyttämällä tavalla.

Koska Lapuan liikettä koskeva tieto on muodostettu palapelinä, on jouduttu turvautumaan yksittäin tarkasteltuna toisen, kolmannen ja jopa neljännen käden lähteisiin niin kauan, kuin ne ovat sointunee kaikkien lähteiden yhdessä luomaan kuvaan.

Lapuan liike oli historian ”häviäjä”, joten arkistonmuodostajat eivät ole tahtoneet tärvellä mainettaan taltioimalla sellaisia tietoja, jotka olisivat tehneet heistä ”toisen vapaussodan” sankareita tai tukijoita, mikäli Lapuan liike olisi itsenäisyysliikkeen tavoin päässyt päämääräänsä (”voittaja”, vh).

Kun Etelä-Pohjanmaan aktivistijärjestö 1916 vakiinnutettiin lapualaisten, ylistarolaisten ja isokyröläisten jääkärivärvärien kokouksessa, komensi puhetta johtanut Ahto Sippola sihteeriä:

”Sinä kirjoitat sen päähäsi etkä mihinkään muualle, mutta niin, että se siellä pysyy.  Sillä nyt luodaan suurta”.

Näin selostaa muistitietopohjainen vapaussotateos (”Lapualaiset vapaussodassa”), jollaiset jäivät Lapuan liikkeeltä tekemättä.  Kun `Valkoisen Suomen` varjoparlamentti 1930 lähetti asiamiehensä organisoimaan suojeluskuntalaisten liikehdintää hallitusta vastan, katsoi kokouksen puheenjohtaja ”kaikkien kirjelmien olevan pahasta, sillä niissä ei voi sanoa sitä, mitä tarkoitetaan”; viestit voisivat helposti joutua ”syrjäisten tietoon”.

Lähde:

Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 23.

*

Presidentti Ståhlbergin kyyditys

Jos Lapuan liikkeen voittokulun päättyminen täytyy pyykittää tiettyyn tapahtumaan ja päivämäärään huolimatta lapualaisuuden jatkumisesta monilla elämänaloilla, sopi presidentti Ståhlbergin ja hänen puolisonsa kyyditys Helsingistä Joensuuhun Tarton rauhan 10-vuotispäiänä 14.10.1930 sellaiseksi vedenjakajaksi.  Vaikka Lapuan liike sanoutui teosta virallisesti irti ja koetti selittää sen provokaatioksi, ilmensi tämä erillinen kyyditys liikkeen epämääräistä pyrkimystä jatkaa painostuspolitiikkaa huolimatta tavoitteiden ja keinojen selkiintymättömyydestä vaalien jälkeisessä tilanteessa; samalla se oli osoitus liikkeen jyrkimpien kannattajien poliittisen suhteellisuudentajun puutteesta ja kesän 1930 mullistusten yliarvioimisesta. …

Suomen yleisesikuntaupseerit olivat aina Mannerheimin ja aktivistien projektin, heimoretkien ja upseerikapinan päivistä saakka tottuneet ei-parlamentaariseen poliittisen vaikuttamiseen. ..

Yleisesikunnan päällikkö eversti K.M. Walleniuksen seurue pohti sopivia pelotuskeinoja ollessaan vaalituloslaskennan aikana tarkastusmatkalla Itä-Suomen varuskunnissa.  Ståhbergin vaalipuhe ja paluu politiikkaan kuohuttivat jääkäriupseereja erityisesti, ja hänen kyydityksensä katsottiin sopivaksi varoituseksi vasemmistorintaman rakentajille. 

Illanistujaisissa Sortavalan Seurahuoneella YE:n liikekannallepanotoimiston päällikkö everstiluutnantti Eero Kuussaari sitten humalapäissään soitti Walleniuksen nimissä Helsinkiin ja käski YE:n ja Lapuan johdon yhdysmiestä Mikko Jaskaria kyydityttämään Ståhdbergin Joensuuhun, mistä annettaisiin lähempiä ohjeita

Wallenius tulkitsi Kuussaaren ilmoituksen leikkipuheeksi, ja kun asianlaita sitten Joensuussa selvisi Jaskarin jatko-ohjepyynnön saapuessa sähkeitse, olivat peruutustoimet myöhässä.

Jaskari oli tosin epäröinyt täyttää Kuussaaren ”käskyä”, mutta Kosolassa oleilevat Vihtori Herttua ja Ahto Sippola olivat varmentaneet sen, luullen kaiketi, että takana olivat Helsingissä 11.10. kokoontuneet lapualaisjohtajat ja liikkeen epävirallinen ”diktaattorikandidaatti”.

(Välikäden kautta tuli professori Lauri Hyvämäen tietoon, että jääkärikapteeni Anton Eonsuu olisi kuolinvuoteellaan (k. 18.3.1965) kertonut tästä varmistuksesta.  Eonsuun tietoon asia olisi tullut hänen tyttöystävältään, joka sattui olemaan Lapuan sentaalisantra. JS)

Paradoksaalisesti juuri Lapuanliikkeen organisoimattomuus mahdollisti hyvin organisoidulta näyttäneen kaappauksen: sen toimeenpanivat nuoret Valvojan kerholaiset, jotka olivat organisoituneet Helsingin iskujoukon raunioille ja ilmoittaneet Jaskarille pari viikkoa aiemmin valmiutensa jatkaa hajonneen iskujoukon työtä.

Tällä tavoin syntyi erillisistä osatekijöistä ketjureaktio tilanteessa, jossa lapualaiset tahtoivat jatkaa rynnäkköään tietämättä kuitenkaan suunnasta.

Lähde:

Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. s. 189.

*

Porvarillisen oikeusvaltioihanteen haasteet

Porvarillinen demokratia perusti legitimiteettinsä kuvitelmaan vapaiden kansalaisten solmimasta yhteiskuntasopimuksesta, jossa yksilöt alistuivat tiettyihin normeihin tehdäkseen lopun kaikkien sodasta kaikkia vastaan, ”asettuivat lakien orjiksi voidakseen elää vapaiden miesten tavoin”.  …

Käytännössä lainopin puolueettomuudesta oli jo tingitty; kansalaissota ja sitä seuranneet valtiorikosoikeudet olivat kasvattaneet nuoremman juristipolven toisenlaiseen oikeuskäytäntöön ja toisenlaisiin oikeuskäsityksiin kuin heidän 1800-luvun vakaassa virkamiesparatiisissa sosiaalistuneet oppi-isänsä.

Rikoslaki tulkittiin venyvästi, jotta se olisi ”purrut” uusiin ilmiöihin.  Ulkoisen ja sisäisen uhan jatkuvasti kokevat epäilivät entisenkaltaista ”laillisuutta” aikansa eläneeksi. 

”Poliisin - - on ollut pakko edetä sidottuna kaikkiin länsimaisen oikeusjärjestyksen etikettisääntöihin taistelussa vihollista vastaan, joka itse ei ole ollut sidottu minkäänlaiseen hienotunteisuuteen ja joka taistelussaan yhteiskuntaa vastaan häikäilemättä on saanut esittää vaatimuksia etuoikeuksista, joita se itse voiton saavutettuaan ei edes ole uneksinutkaan myöntää  o m i l l e  vastustajilleen”, kirjoitti sittemmin Vientirauhan johtokunnan puheenjohtaja ja Lapuan liikkeen neuvonantajana toiminut P.H. Norrmén 1921, ensimmäisten kommunistijuttujen jälkeen.

Vuoden 1918 tapahtumiin ja niiden jälkiselvittelyihin näyttävästi näkyvästi osallistunut aktivisti Ahto Sippola valitti samaa:

”Miekkaa kantava esivalta saa katkaista vain hirviön pisimmät lonkerot, jolloin yhden sijaan kasvaa kaksi – mutta kommunismin ruumiiseen ei terä ulotu”.

Vaikka laaja porvarillinen mielipide piti kommunismia sinänsä jo rikollisena, perustuslaillinen mielipide esti luopumasta demokratian ja laillisuuden ideaaleista, joilla järjestelmä legitimoi itsensä.

Jyrkempiä otteita kannattavat puolestaan katsoivat, ettei porvarillinen järjestelmä voinut saavuttaa marxilaisten vilpitöntä kannatusta, vaikka nämä saattoivatkin taktisesti tukeutua laillisuuteen ja kansalaisvapauksiin.

”Varovaisen suunnan edustajain on turha liehitellä sosialisteja, sillä kyllä punakaartilaiset valtaan päästyään kaikilta porvareilta pään irti ottavat, joskin meiltä Lapuan miehiltä nirhaamalla”, dramatisoi näyttämöharrastuksistaan tunnettu Iivari Koivisto.

Lähde:

Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 438.

*

Miksi?

”Lapualaiset ihmettelivät ja kummastelivat, miksi porvarillisen järjestelmän kannattajien olisi pitänyt noudattaa moraalia ja suoda toimintaoikeus vastustajalle, joka itse heidän mielestään oli sanoutunut irti kaikkinaisista moraalisiteistä ja soi vastustajilleen ja ”toismielisille” ainoastaan ”nurkan Solovetskin vankihelvetissä tai kuulan otsaan”.

Lähde:

Siltala: Lapuan liike ja kuljetukset 1930. s. 456.

Sitaatti: Lapuan päiväkäsky 25.9.1931 n:o 2 ”Vitsakimppu” Liktori.

*

Että roikuu

Kun Suomen Sosialidemokraatti tiedusteli 15.9.1930 suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö, kenraalimajuri Malmbergilta, mihin toimiin oli ryhdytty tai ryhdyttäisiin sos.dem. piirisihteerin puheen estänyttä Heinjoen sk:n paikallispäällikköä A.V. Palmua vastaan ei päällikkö sanonut tietävänsä asiasta mitään, mutta vakuutti siihen mennessä jopa erottaneensa joitakin rikoksiin syyllistyneitä suojeluskuntalaisia.  Väite oli lapualaisrikosten osalta harhauttava; eräitä iskujoukkolaisia oli kyllä ennen lapualaiskesää 1930 erotettu ja erotettiin sen jälkeenkin kuolemantuottamusten, väkivaltaisen esiintymisen, juoppouden tai laiminlyöntien vuoksi, mutta ei kertaakaan kyydityksen tai valtuustopuhdistuksen takia.

Pahamaineisen, opettaja Palmun kurittamisesta ei löydy arkistosta mainintaa.

Tampereen iskujoukon jäsen varastoapulainen Aarne Sairanen oli 1928 otettu takaisin suojeluskuntaan, josta neljä vuotta aikaisemmin oli erotettu huonon elämän vuoksi; Mäntsälän kapinaan osallistumisen jälkeen hänet erotettiin uudelleen.

Rakennusmestari Ahto Sippola, Lapuan liikkeen jyrkän siiven jäsen, tuomittiin 1932 kuolemantuottamuksesta ja joutui kurinpidollisten toimien kohteeksi. 

Turun iskujoukon jäsen passintarkastaja Hj. Bärlund ja eräät muut suojeluskuntalaiset joutuivat kuulusteltaviksi lipun ryöstämisestä NL:n lähettilään autosta.  Armas Korhonen sai muistutuksen väkivaltaisesta esiintymisestä muissa yhteyksissä.

Lähde:

Siltala: Lapuan liike.. s. 331, 586.

*

Katumattomat

”Itsenäisyytemme on liian kalliisti ostettu uhrattavaksi laillisuuden alttarille”.

Perustuslakivaliokunnan kommunistijäsenten Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön sieppaukseen ja kyyditykseen osallistunut agronomi Kaarlo Kivekäs-Stenbäck kieltäytyi Turun Hovioikeudessa katumasta tekoaan ja ilmoitti olevansa valmis uusimaan sen koska tahansa isänmaan joutuessa vaaraa.” (Aktivisti –lehti ilkkui, että Pekkalalle jäi muistoksi Suomen parlamentista vain Säätytalon ovenripa – valiokunnan kokous nimittäin pidettiin säätytalolla, ja Pekkala rimpuili kyydittäjiään vastaan)

Lähde:

Juha Siltala: Lapuan liike… s. 466.; Turun HO:n pöytäkirja 26/1931 TMA.

Lue myös:

http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002922297.html

*

Punamulta pellolle! Talvi 1938

Vapaussodan Rintamamiesten Liiton (VRL) hallituksen kokouksen edellä hallituksen jäsenille jaettiin paperilappua, johon oli monistettu teksti:

”Vanhojen aktivistien ja suojeluskuntalaisten olisi tällä hetkellä pyrittävä siihen, että SVR-liiton halitukseen 15.5.1938 saataisiin valituksi sellaiset miehet, jotka tajuavat tilanteen vakavuuden ja tahtovat noudattaa rivimiesten toivomusta; kantaa punamulta pellolle”

Tarvittaisiin mies, joka kokoaisi vapaussodan valkoiset voimat yhteen.  Sellainen onkin jo löytynyt Herttua keskusteluissa jääkäripiirien kanssa:

”Tämä tieto on niin hirvittävän arka asia etten minäkään saanut tietää kun - - ainoastaan sen että se on jääkärieversti”, Vihtori Herttua kirjoitti Vietti Nykäselle.  Herttuan mukaan ”nyt on oltava äärimmäisen hiljaa, kuoleman hiljaa, muuten menee asiat piloille”,

Harras toive!

Paria päivää ennen vapaussodan (20 v.-) juhlapäivää istui helsinkiläisessä ravintola Kosmoksessa selvästi päihtynyt joukko.  Seurueeseen kuuluivat toimittaja Eino Tanninen, rakennusmestari Veikko Sippola, tämän veli Ahto Sippola ja agronomi Carolus Penttilä. 

Puhe kääntyi Helsingin poliisilaitoksen mellakoiden varalta hankkimaan panssariautoon.  Veikko Sippola puheli, että vapaussodan paraatin aikana sillä mentäisiin valtaamaan yleisradio; miehetkin li tätä varten jo valittu.

Sippola uhosi, että Nykäsellä oli viisituhatta luotettua miestä, joiden avulla kaupunki pantaisiin järjestykseen.

Ahto Sippola käski isoveljensä olla hiljaa, ”sanoen, ettei Nykäsen hommista tule mitään”.

Lähde:

Silvennoinen-Tikka & Roselius: emt. s. 274.  https://books.google.fi/books?id=0995CwAAQBAJ&pg=PT182&lpg=PT182&dq=ahto+sippola&source=bl&ots=jz0U9iYkKU&sig=OU_ZkK8UVBdNkgnDnEgZQIbpmm0&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwi0m4XLw5zWAhVrEpoKHfKQCQQ4ChDoAQhXMAw#v=onepage&q=ahto%20sippola&f=false

*

Veikko Sippola

Veikko Sippola muutti Pohjanmaalta ilmeisesti rakennusmestari-veljensä AhtoSippolan perässä Helsinkiin. Siellä hän toimi rakennusmestarina, ilman suurempaa menestystä.  Hänen työmaillaan sanottiin jatkuvasti olleen työrettelöitä. 

Vuonna 1914 Sippola muutti Etelä-Hämeeseen Kärkölään ja ryhtyi maanviljelijäksi.  Vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Elina Emilia Pelinin kanssa, ja vuonna 1916 perheeseen syntyi poika.  Perheonnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja avioero tulivoimaan jo vuonna 1919. (…)

Kun Etelä-Suomen taistelut olivat (huhtikuussa 1918) päättyneet, vapautui myös Pelinien perhe

punaisten vankeudesta. 

Veikko Sippolan appi, kauppaneuvos Johan Pelin, omisti Helsingin pitäjässä sijainneen Hämeenkylän kartanon.  Koti oli sodan aikana punaisten toimesta ryöstetty.  Valkoisen vallanpalattua ryhtyi Pelin selvittämään, ketkä olivat olleet ryöstelyssä mukana.  Avuksi hän sai kuulusteluissa mainetta niittänen vävynsä Veikko Sippolan.  Muistitiedon mukaan Sippola käytti kuulustelujen tehostamisen pyöreäksi punottua koiranremmiä, mutta ruumiita ei tällä matkalla ilmeisesti tullut.

Sippola joutui eräistä teoistaan sotaoikeuteen, mutta se hylkäsi pitkään asiaa käsiteltyään kaikista syytteistä vedoten Svinhufvudin armahdusasetukseen (7.12.1918).

Sotaylioikeus, jonne erään uhrin lapset jutun veivät, vaati syytettyä vangittavaksi ja palautti jutun Keski-Suomen rykmentin sotaoikeuteen (VS oli sk:n palveluksessa osan syytteessä mainituista töistä tehdessään). 

Sippolaa ei kuitenkaan vangittu, vaikka tähän olisi ollut mahdollisuus.  Vielä vuoden 1920 lopulla Sippola oli nähty Helsingin Rautatientorilla vahvasti juovuksissa.  Hieman tämän jälkeen Sippola

hankki väärennetyt paperit ja katosi ulkomaille.

Tunnetuin valkoisen terroriin syyllistynyt henkilö pääsi karkuun ja vasemmistolehdet olivat raivoissaan.

Sippola matkusti joulun ja uudenvuoden 1920 välillä Pohjois-Amerikkaan, hän oleskeli San Franciscossa ja toimi kertomansa mukaan rapparina rakennuksilla. Vasemmistolehdet ilmoittivat Sippolan olleen San Franciscossa ”valkosuomalaisten” johtomiehiä.

Kaliforniassa hän meni naimisiin Anna-Liisa Jalavan kanssa, puoliso oli kaupungissa toimivan Suomen konsulin vaimon sisar.  Avioliitosta syntyi 1929 poika. 

Välttääkseen kyttääjien nuotat Sippola käytti tekaistuja nimiä, mm. Paul Silver, ja pidätyshetkellä syyskuussa 1926 nimeä Jalo Anttila.  Yhdysvallat ilmoitti miehen pidätyksestä Suomeen, mutta Suomen viranomaiset eivät reagoineet mitenkään. Näin Sippola pääsi vapaalle jalalle 500 taalan takuita vastaan.  Hän suuntasi Kanadaan, Brittiläiseen Kolumbiaan. 

Vuoden 1930 – ”Lapuan vuoden” – lopulla Sippola palasi yksin Suomeen.  Hän joutui nyt K-S:n rykmentin SO:een, mutta vapautettiin lopulta.

Vuonna 1946 Veikko  Sippola avioitui kuusikymppisensä vielä kolmannen kerran.

Valkoisen terrorin tunnetuimpiin hahmoisin kuuluva Veikko Sippola kuoli Helsingissä 68-vuotiaan 9. maaliskuuta 1955.

Lähde:

Aapo Roselius: Tappajien jäljillä. s. 185-211.

*

Mannerheim-ristin ritari n:o 86

Kullervo

Ahto Kullervo Kaj (Ahdonpoika) SIPPOLA,

Rakennusmestari, isännöitsijä, luutnantti 16.9.1942.

Osakas rakennusalan perheyrityksessä, Sippolan kiinteistöjen isännöitsijä Suomenlinnassa.

Kullervo Sippola keksi muun muassa automaattikiväärin 1937 ja palamattoman paperin 1939.

Sotahistoriallisen aikakauskirjan (n:o 24) mukaan Sippola oli myös yksi neljästä "Molotovin cocktailin" kehittäjästä.

s. 31.10.1914 Helsinki,

kaatui 13.6.1944 Siiranmäki, haudattu: Hietaniemen sankarihauta, Helsinki.

vänrikki, joukkueenjohtaja 14.K/JR 28.

RITARI numero 86, nimityspäivämäärä 31.8.1942.

Vanhemmat: rakennusmestari AHTO Armas Ilo Sippola ja Anne Neovius.

*

Kullervo Sippolan sukujuuret olivat Kauhavalla; hänen isoisänsä Matti Sippola oli nuorisoseuraliikkeen perustajia, Sippolan isä oli rakennusmestari ja tullut aikoinaan Helsinkiä rakentamaan.

Kullervo Sippola syntyi Helsingissä 31.10.1914.  Hän oli sotinut talvisodan helsinkiläisessä Ässärymentissä (JR 11), käynyt välirauhan aikana reserviupseerikoulun ja oli jatkosodan syttyessä joukkueenjohtaja Jalkaväkirykmentti 28:n panssarintorjuntakomppaniassa.  Rykmentti kuului 2.Divisioonaan, joka oli sodan alussa puolustuksessa  Parikkalassa ja lähti hyökkäämään vasta heinäkuun lopussa 1941.  Suuntana oli Laatokka, jonne Parikkalasta oli linnuntietä vain 30 kilometriä.

Rykmentti, johon Sippola kuului, joutui heti rajalta edetessään koviin taisteluihin Tyrjän kylän pohjoispuolella, eteni Akkaharjuun ja siitä kohti Sortavalaa.

Kullervo Sippola tuhosi Akkaharjussa neljä venäläisten hyökkäysvaunua, ampui tuleen kaksi vihollisen kuorma-autoa ja rykmentin edetessä kohti Mikrilää, tuhosi panssarintorjuntatykillä kuusi venäläistä konekiväärikorsua ja avasi hyökkäävälle pataljoonalle tien eteenpäin.

Hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä jo syyskuussa 1941, mutta kesti vuoden, ennen kuin se myönnettiin. (…)

Asemasodan aikana Kullervo Sippola komennettiin perustamaan kenttäsahaa, puuhiiliuunia ja tervekeitintä Kivennavalle, jossa hän sitten suurimmaksi osaksi toimi asemasodan ajan.

Kesällä 1944 venäläisten suurhyökkäyksen ollessa käynnissä Kullervo Sippola oli Siiranmäessä eversti Ehrnroothin komentamassa Jalkaväkirykmentti 7:ssä.

Kesäkuun 13. päivänä hän lähti etulinjan tukikohtaan, jonka päälliköksi hänet oli määrätty, ja häneen osui venäläisten ampuma luoti.

Sippola kuoli heti.”

Lähde:

Antti Tuuri:

Mannerheim-ristin ritarit. Ritari numero 86; Kullervo Sippola. Paasilinna, 2013. http://paasilinna.fi/kirjat/mannerheim-ristin-ritarit/   &  https://yle.fi/uutiset/3-6846141

Ks. myös:

http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=149

*

Huimapäinen vänrikki

JR 28:n komentajan, everstiluutnantti T. Kotilaisen 9.9.1941 allekirjoittamista ja adjutantin poissa ollessa, luutnantti Jussi Lappi-Seppälän varmentaman uusinaesityksen perusteluista:

”Yleensä missä huimapäistä pst-johtajaa on taisteluissa tarvittu, on vänrikki Sippola aina ollut altis palvelukseen.”

*

Kullervo Sippola, Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Sippola *

*

Veteraanien perintö – Itsenäinen Isänmaa

Lue vielä:

Ylipäällikkö Mannerheim ojentaa Mannerheim-ristin n:o 86 vänrikki Kullervo Sippolalle Mikkelissä päämajassa 15.9.1942. Onnitellessaan Suomen marsalkka kysyi, miksi vänrikillä ei ole kunniamerkkinauhoja. Tähän Sippola vastasi tulleensa suoraan etulinjasta, missä ei ole turvallista kantaa upseerivyötä tai kunniamerkkinauhoja. Lisäksi hän mainitsi komennuksen tulleen niin odottamatta, ettei hän ehtinyt muuta kuin lähteä Mikkeliin.

Kun viimeinen kutsu saapui, Sippola oli paremmin varustautunut: hän kaatui Mannerheim-risti rinnassaan.

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/kertomuksia-10/481-kertomukset-32/i5-33/382-kekselias-ritari /Tapio Skog.

*

Kullervo Sippolan sankarihauta

https://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cgi?page=gr&GRid=154170194

Sotapolku:

https://sotapolku.fi/henkilot/sippola_ahto-kullervo-kai_1914-01-31_helsinki/

*

*

Antti Tuuri – Kauhavan tuntija

Kirjailija Antti Tuuri on kirjoittanut monipuolisesti Kauhavan pitäjän ja ihmisten elämästä.  Viime aikoina hän on keskittynyt vuoden 1918 ja 1930 aikakausiin. 

Kauhavan/Ylistaron Sippolat esiintyvät, nimillään ja elämällään monella tapaa Tuurin tuotannossa.

Lue lisää ja – katso elokuvia:

https://yle.fi/uutiset/3-9420614

*

Kemppisen blogissa – prof. Jukka Kemppinen on Kauhavan poika – ja kommenteissa on joskus kirjoitettu aiheesta Kauhavan Sippolat;

Kemppinen arvioi Tuurin ”Tammisunnuntai 1918” –teosta 4.9.2017;

http://kemppinen.blogspot.fi/2017/09/tammisunnuntai.html

https://www.goodreads.com/author_blog_posts/15664363-tammisunnuntai

Siitä tehty elokuva tulee elokuvateattereihin soon;

https://www.vapaussotaeppy.fi/tammisunnuntai-dokumentti/

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002911657.html

https://yle.fi/uutiset/3-9483895

 

http://kemppinen.blogspot.fi/2006/02/sotasurma.html

 

Tuuri-Annila_Röhr –tuotannon Ikitie-elokuva tulee näytölle perjantaina 15.9.2017:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/555646-stalinin-tapattamien-1-200-suomalaisen-muisto-heraa-eloon-ikitie-elokuvassa-heista

https://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus-ikitie-kuvaa-tapahtumia-jotka-heikensiv%C3%A4t-suurvaltaa-ehk%C3%A4-ratkaisevasti-1.2378743

AL, 10.9.2017; Tämä on vuoden vaikuttavimpia kotimaisia elokuvia: Fantasiasta ja kauhusta tunnettu AJ Annila heittää meidät keskelle Stalinin vainoja 1930-luvulla Ikitie todistaa, että AJ Annila on kasvanut huippuohjaajaksi ja humanistiksi

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tama-on-vuoden-vaikuttavimpia-kotimaisia-elokuvia-fantasiasta-ja-kauhusta-tunnettu-aj-annila-heittaa-meidat-keskelle-stalinin-vainoja-1930-luvulla-200381027

*

On noi kovia noi Kauhavalaaset!”

*

]]>
11 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242697-sippolan-pojat-muuan-huomionarvoinen-veljessarja-pohjanmaalta#comments Ahto Sippola Antti Tuuri Kauhava Lapuan liike Suomi 100 vuotta Veikko Sippola Mon, 11 Sep 2017 13:54:05 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242697-sippolan-pojat-muuan-huomionarvoinen-veljessarja-pohjanmaalta