Veikko Huuska

Kaikki blogit puheenaiheesta Vladimir Putin

Trump käsiraudoissa, mutta avain presidentin taskussa

Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty.

Trump ja Putin tapaavat - toimittajat "analysoivat"

Vasemmistomedian toimittajat (etunenässä HS) tuuppaavat analyysejään Trumpista ja tapaamisesta jatkuvalla syötöllä. Laatu on tyypillistä pääkirjoitustasoa, eli ei sisältöarvoa. Kiinnostavia ne ovat silti.

 

Tarinoivien professoreiden aika on koittanut!

Leijuuko Helsingin yllä maanantaina 16.7.2018 tunnekylmä vai laiminlyöty vauvailmapallo?
Eli sekalaisia mietteitä hetkestä, jona Suomi on maailman keskipiste.

Putin, Trump ja Ortega

Sunnuntaina ja maanantaina Helsingissä pidetään mielenosoituksia Putinia ja Trumpin vastaan. Ylen tietojen mukaan mielenosoituksia on yhteensä 11. Mielenosoituksista suurin on ennakkotietojen mukaan Helsinki Calling -mielenosoitus. Se on eri kansalaisjärjestöjen järjestämä, ja sen tarkoitus on puolustaa ihmisoikeuksia, sananvapautta, lehdistönvapautta ja demokratiaa. Moni ihmetteli, miksi suurta mielenosoitusta ei ole Trumpin ja Putinin kokoontumispäivänä eli maanantaina.

Trump, Euroopan puolustaja?

Donald Trump vaatii Nato-maita nostamaan puolustusmenonsa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Käytännössä vaatimuksen toteuttaminen merkitsisi alueen puolustusmenojen kasvua pitkälti yli 1 500 miljardiin dollariin ja yhteiskuntien pitkälle vietyä militarisointia.

Mitä Donald ja Vladimir puhuvat, kahden kesken..

Presidentti Donald Trump on esittänyt toiveensa päästä aluksi, Helsingissä, keskustelemaan kahden kesken presidentti Vladimir Putinin kanssa, siis ilman tulkkia saatikka muita avustajia.

Tässä, taiteilijan vapaudella kirjoitettu, fiktio kyseisestä keskustelusta, jota todennäköisesti käydään englanniksi (olkoonkin, että Putin puhuu sujuvaa saksaa ja Donaldin isäsuku on Saksasta kotoisin):

 

D: No, terve, terve! Pitkästä aikaa. Mukavaa kun päästään juttelemaan näin miesten kesken.

V: Ilo on kyllä kokonaan minun puolellani. Ehdotuksesi oli mainio!

Jalkapallo voi avittaa Venäjän eläkeuudistusta

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ilmoitti eläkeuudistuksen yksityiskohdista taktisimpana mahdollisena päivänä. 14. kesäkuuta Saudi-Arabia kärsi murskatappion Venäjää vastaan maailmanmestaruuskisojen avausottelussa.

Lakihanke on ankara. Miesten yleistä eläkeikää on tarkoitus nostaa viidellä vuodella 65 vuoteen ja naisten peräti kahdeksalla vuodella, 63 vuoteen.

Venäjäkriittisemmässä Suomessa ei huippukokouksia järjestettäisi

Myöskin Nato-maa Suomi menettäisi mahdollisuuden toimia rakentavassa ja välittävässä roolissa tarjoamalla neutraalimpaa maaperää huipputapaamisille. Yhdysvallalloille näyttää kelpaavan hyvin nykyinen Suomen neutraali asema suhteessa Venäjään, koska haluavat huipputapaamisen Suomeen. Presidentti Niinistölle tämä on merkittävä ulkopoliittinen saavutus.

HS: Trump & Putin -olut tulee - etiketissä neuvotteluvinkki, ei puffia ;)

HS:n ja Mtv:n mukaan kuopiolainen pienpanimo tuo markkinoille USA:n ja Venäjän presidenttien huippukokouksen alla erikoiserän Trump&Putin -olutta etiketissään presidenteille suunnattu neuvotteluvinkki. Uutiset lienevät mainonnan eettisten periaatteiden mukaisia tuotesijoitteluttomia ei-markkinoinnillisia toimituksellisia ei-somepuffeja, joita on sopivaa myös referoida esimerkiksi kulttuuri-ilmiöinä. 

Trumpin ja Putinin vastainen Helsinki Calling -mielenosoitus

En ymmärrä mistä tällainen Suomen maineen pilaava vihapuhe ja mustamaalaaminen juontaa juurensa vielä tänä päivänäkin. Yleensä sivistyneet yhteiskunnat ottaisivat tällaisen maailman päämiesten kohtaamisen omalla maaperällään kunnianosoituksena sille, että yleensäkkin on vielä olemassa sivistysvaltioita, joissa arvostetaan näinkin vaikutusvaltaisten päämiehien valitsemaa maata kohtaamismaaksi. On kovin vaikeaa tänä päivänä mainita muita valtioita, jotka olisivat parempia kansainvälisesti kohtaamispaikaksi näinkin arvovaltaisille johtajille. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä