Veikko Huuska

Teloitus

Eino Railo – huviretki teloituspaikalle 1918

Eino Railo – huviretki teloituspaikalle 1918

Kirjailija ja hänen kustantajansa

*

Eino Railo ei ollut turha mies. Hän oli journalisti, kirjailija, tutkija, professori, Suomen PEN-klubin puheenjohtaja.  Kustannus Oy Kirjan toimitusjohtaja ja – Maiju Lassilan elämästä tehdyn – Tulipää-elokuvan Gunnar Avanto.

Suomi 100 -myntinlyöntiin ei enää 'lahtarit aloitti!' eikä lapualaisnarratiivia

Provoilevan teloituskolikon kruunapuolen mukana poisvedetty parempi kääntöpuoliskokaan ei riitä tekemään siitä kelvollista muistuttamaan ja juhlistamaan kokonaisosuvasti itsenäisyytemme ajan alkuvuosikymmenistä, kansalaissodasta selviytymisestä sekä Suomen kansakunnan ja demokraattisen valtion rakentamisesta ja muotoutumisesta.

Koulutuksen oikeistolainen, musta historia ja nykypäivä

Eilen olivat Jyväskylän norssin 100- ja lyskan entisten oppilaitten 70-v-juhlat.  Koulujen lahtariperinne kirkastui tähän päivään ulottuvaksi.

 

Pikkumainen Jyväskylä kehitettiin 1800-luvulla suomenkielisen oppi- ja kirjasivistyksen tukikohdaksi. Lyseo, tyttölyseo ja opettajaseminaari vetivät nuoria puoleensa kuin kukkapehko pölyttäjiä.

 

Viimeinen Suomessa teloitettu nainen - Martta Koskisen tarina

Viimeinen Suomessa teloitettu nainen - Martta Koskisen tarina

Lisälehdet kertomukseen

*

Martta Koskisen kuolema

Laulu

Kun kirjeen saimme vankilaan

- sen nuori tyttö kantoi povessaan -

jo nukkui mullan alla Martta,

laulu huulillaan.

 

Elvi Sinervo

 

*

Lunnasrahat mittava tulonlähde jihadisteille

Lähi-Idässä toimivat terroristijärjestöt (al-Qaida ja sen liittolaiset) eivät ole mitään tyhjätaskuja. Heidän päätulonlähteensä on nykyään kidnapattujen eurooppalaisten henkilöiden hengistä vaaditut lunnasrahat. The Times-julkaisun tekemän selvityksen mukaan, al-Qaida kumppaneineen on tienannut lunnailla 125 miljoonaa dollaria viimeisten viiden vuoden aikana.

Kuolemanrangaistuksesta

Ylen uutinen kertoo sensaatiohakuisesti Ohiossa käytetystä uudesta teloitusruiskeesta, joka otsikon mukaan aiheutti pitkän kuolinkamppailun. "Pitkä kuolinkamppailu" tuo minulle ensimmäisenä mieleen halvaantuneen isoäitini, joka vietti kuukausia puhekyvyttömänä vuodepotilaana, kunnes sairaalan lääkäri armollisesti päätti olla hoitamatta hänen saamaansa keuhkokuumetta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä