Veikko Huuska

Kaikki blogit puheenaiheesta Energia

Sammutetaan palot.

Ajetaan autolla ja sammutetaan palot.

Kymmenen miljoonaa Pekka Haaviston dynamoa

Olkiluoto 3:n ydinvoimatyömaalta kuului viime viikolla poikkeuksellisia uutisia. Säteilyturvakeskus totesi, että voimalalle voidaan myöntää käyttölupa. Samaan aikaan vaalikentillä ilmastosta aidosti huolissaan olevat Vihreät jatkoivat ydinvoiman roolin vähättelyä ilmastotalkoissa.

Vihreiden pätkäpuheenjohtaja Pekka Haavisto totesi Sitran ja Hesarin ilmastodebatissa, että hänen polkupyöränsä dynamo on tuottanut enemmän sähköä kuin yksikään 2000-luvulla käynnistynyt ydinvoimahanke. Näinhän se on, mutta tilanne muuttuu pian.

Hiilivoimasta luopuminen tulee kalliiksi

Hanasaaren voimalaitoksen osalta sen viimeinen käyttövuosi tulee olemaan näillä näkymin 2023. Neljän vuoden päästä Helsingin energiantuotannosta tipahtaa yksi euroopan tehokkaimmista ja parhaiten kunnossapidetyistä laitosyksiköistä. Miksi näin kova kiire?

Sähköä voimalinjassa – ja hyvä niin!

Vaikka sähköauto on vanhempi keksintö kuin säilyketölkin avaaja, on olemassa ihmisiä, jotka vastustavat syvästi sähköistä liikennettä. Mikäli siis kehruukoneiden polttamiseltaan ehtivät. Tähän valtavaan vastustukseen ei kuitenkaan ehkä olisi tarvetta.

 

Sähköistä ajoa 2030-luvulla

Kaikki sähköllä liikkuvat autot eivät ole täyssähköautoja, eivätkä kaikki täyssähköautot ole Tesloja. Nykyhetkellä markkinoilla on vielä saatavilla autoja, joissa ajoneuvon liike-energia tuotetaan ilman sähkömoottoria, vaikka kaikki muu olisikin sähköistettyä. Etenkin Euroopan markkina-alueella tällaisia ajoneuvoja ajetaan yhä ahtaammalle ja todennäköistä onkin, että 2030-luvulla melkein kaikki uudet autot käyttävät sähköä liikkumiseen tavalla tai toisella.

Arjen ympäristöpolitiikkaa - Muovikassi vai kestokassi?

Mikä näistä on mielestäsi ympäristöystävällisin ratkaisu kauppareissulle?

1. Muovipussi,

2. Paperipussi,

3. Biohajoava pussi,

4. Luomupuuvillasta tehty kauppakassi, jota käytät lopun elämääsi?

Energia- ja ympäristöpolitiikassa asiat eivät usein ole niin kuin niiden saattaisi kuvitella olevan. Tanskan ympäristösuojeluvirasto laski erilaisille arjen pusseille ja kasseille ympäristöjalanjäljen, ja selkeästi ympäristöystävällisimmäksi vaihtoehdoksi selvisi, rummupärinää:

Tavan muovipussi. *ba-dum-tsihh*

Akkutekniikan kehityksen vaatimaton lähitulevaisuus

Sähköauton haluttavuuteen vaikuttaa sen käytettävyys, joka tässä yhteydessä yksinkertaistaen on vastaus kysymykseen ”pääsenkö autolla halutessani paikasta A paikkaan B”. Auton liikenne-energiaan liittyvä käytettävyys riippuu edelleen yksinkertaistaen akkupaketin kapasiteetista, lataustapahtuman toteutuksesta, sekä latauspisteverkon kattavuudesta.

Maaseutu pidettävä elinvoimaisena

Maamme mielletään liian usein sekä edustajiensa, että pääkaupunkiseudulle keskittyneen valtakunnallisen median toimesta käsittävän vain Kehä III sisäpuolisen alueen. Lisätään tähän suurimmat kasvukeskukset Turku, Tampere ja varauksin Oulun seutu niin siinäpä se Suomi monen mielestä on. Kun painopiste julkisessa keskustelussa on kaupunkikeskeinen ohjaa se myös päätöksentekoa näiden ehdoilla. Näin ei saa, eikä tarvitse olla.

 

Akkutekniikan kiusallisen hidas kehitys

Artikkelisarjan kirjoittamiseen ajoi ajatus, johon olen törmännyt jo useammassa paikassa:

 

”Mikäli sähköauton akkujen kehitys on yhtä nopeaa kuin matkapuhelinten, niin ihan jo lähivuosina…”

 

Mutta kun ei ole.  

Sähköautolla sänkipellolle - syrjäseutujen yksityisautoilun tulevaisuus

Vuonna 2030 Suomen henkilöautokannan tulisi koostua osin sähköautoista. Se, kuinka suurelta osin, riippuu tosin täysin siitä, keneltä kysytään. Lennokkaimmissa skenaarioissa on väläytelty yli 700 000 sähköauton lauttaa. Maltillinen puolikaskin tuosta on mittava lisäys nykytilanteeseen. Vaikka suuruusluokka on vielä tuntematon, varmaa on, että seuraavan 10-12 vuoden ajanjaksolla bensiini ja diesel käyttövoimina tulevat tekemään tilaa sähköautoille ja sähköhybrideille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä