Veikko Huuska

Pride

Sari Tanuksen Pride-masennus

Hyvää pian huipentuvaa Pride-viikkoa itse kullekin! Myös Sari Tanukselle, tuolle ennen lähes nobodylle KD-edustajalle, joka päätti kertaheitolla nostaa itsensä uudeksi Päivi Räsäseksi ilmoittamalla, että "pride edustaa suurta suvaitsemattomuutta, sanan ja mielipiteen ilmaisun rajoittamista, eri lailla ajattelevien mollaamista ja syrjimistä". Muun muassa tuollaisilla saatesanoilla Tanus laittoi sosiaalisessa mediassa jakoon Aito avioliitto ry:n puheenjohtajan, Susanna Koivulan, blogikirjoituksen "Pride ja suuri sumutus".

Opettajat ja Poliisit homorummuttajina

Poliisi osallistuu virkapuvussa Pride-kulkueeseen, kertoo Ylen uutinen.
 

Sotilas marssi sotilaspuvussa - nyt yhdessä kiusaamista vastaan.

Ylikersantti Juho Pylvänäisen rohkea - sanoisinko - sissimarkkinointitempaus on onnistunut herättämään mainiosti keskustelua Puolustusvoimien ja tasavaltamme symbolien roolista syrjinnän torjumisessa. Sinällään koko keskustelu kuvastaa lähinnä sitä, miten asenneilmapiiri Suomessa on edelleen parikymmentä vuotta muita länsimaita jäljessä: noussut kohu ja Pylvänäisen tempauksesta pöyristyneet tullaan muistamaan parinkymmenen vuoden kuluttua samalla ihmetyksellä kuin nykyisin muistelemme 1990-luvun saatananpalvojajahtia tai Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjan herättämää kohinaa.

Avoin kirje Puolustusvoimien johdolle: suomalaisten vapauksia on puolustettava

Arvoisa kenraali Lindberg ja muu Puolustusvoimien johto!

Otan poikkeuksellisesti Teihin yhteyttä tällä avoimella kirjeelläni kertoakseni tukevani voimakkaasti Puolustusvoimien ja sen henkilöstön oikeutta ja jopa velvollisuutta osallistua suomalaisten vapauksien puolustamiseen.

Pridessä ei ollut kysymys vähemmistöydestä tai toiseudesta

Olin Helsingissä tapaamassa kaveria. Tässä sivussa satuin ohikulkemaan Pride2016 -tapahtumaa. Ja tähän liittyen opin vähintään sen, että kyseinen tapahtuma ei ratsasta toiseudella. Huomio on siitä merkittävä, että moni ajattelee että homoseksuaalien oikeudet ovat vain homojen hommaa ja tätä kautta siihen ei pitäisi ehkä edes ottaa kantaa jos on heteroseksuaali. (Tällä tavalla viestivät ihmiset jotka ovat innolla tekemässä muita kuin itseään koskevia säädöksiä. Jostain syystä tämä ei siis koske heidän itsensä kannattamia asioita. Mikä on aina oleellista ja kiinnostavaa huomata.)

Milloin islamilaiset maat alkavat edistää apilaperheitä?

Maailmassa on useampia vakavia ja lähes ylitsepääsemättömiä ongelmia, joiden kanssa painia, mutta seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuus oli jostain syystä vaikea saada kuntoon ja pois agendalta Suomessa. Maailmalla tilanne näyttäytyy todella synkkänä ja merkittävin tilanteen lukkiuttava tekijä on islam. Nokan tunkeminen muiden makuukammariasioihin ja siihen liittyviin sopimuksiin aiheuttaa minussa kasvissyöntihenkisenä, 100 %:na heteronaisena ärtymystä.

Kainuu Pride - viimeinkin täällä!

Erilaisia Pride-tapahtumia on järjestetty Suomessa jo vuosikymmeniä ja viimeinkin Kainuu saa omansa. Ensimmäistä Kainuu Pridea juhlitaan tulevana kesänä heinäkuun 8. päivä. Jo oli aikakin!

Täällä Kainuussa ollaan toisinaan hiukan hitaita ja umpimielisiä, mutta nyt on jokaisella- aivan jokaisella mahdollisuus osoittaa, että olemme menneet positiivisella tavalla eteenpäin. Kyse on ihmisoikeusjuhlasta, jonka tavoitteena on entistä avoimempi, suvaitsevaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Kainuu Pride - viimeinkin täällä!

Erilaisia Pride-tapahtumia on järjestetty Suomessa jo vuosikymmeniä ja viimeinkin Kainuu saa omansa. Ensimmäistä Kainuu Pridea juhlitaan tulevana kesänä heinäkuun 8. päivä. Jo oli aikakin!

Täällä Kainuussa ollaan toisinaan hiukan hitaita ja umpimielisiä, mutta nyt on jokaisella- aivan jokaisella mahdollisuus osoittaa, että olemme menneet positiivisella tavalla eteenpäin. Kyse on ihmisoikeusjuhlasta, jonka tavoitteena on entistä avoimempi, suvaitsevaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Pride päihitti vappumarssin

Viime viikonlopun Pride-tapahtuma keräsi Helsinkiin yli 20 000 henkeä marssimaan tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta. Lisäksi useassa muussa kaupungissa järjestettiin pride-viikkoon liittyviä tapahtumia. Suuri huomio kohdistui Kangasniemelle, jossa järjestettiin oma pride-kulkue. Kangasniemen symbolinen arvo oli suuri ja se toimii rohkaisuna monelle maakuntien seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Homoja on siis muuallakin kuin kehäkolmosen sisällä.

Hyvää tasa-arvon päivää – kaikille

Juonsin viime vuoden syksyllä Turussa järjestetyn Pride-tapahtuman pääjuhlan. Lavalle oli juuri astumassa Samuli Putro ja kysyin häneltä lavan vieressä, haluaisiko hän tulla esitellyksi jotenkin erityisesti.

“Ei tarvi, kun juttu on niin iso, niin artisteilla ei ole väliä.”

Esittelyjen jälkeen siirryin lavalta yleisöön. Putron soittaessa kappaletta kiusatusta toppahousuisesta pojasta, huojuin muiden Prideen osallistuvien kanssa ja lauloin yhdessä kertosäettä. Silloin tajusin, että kyllä silläkin oli väliä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä