Veikko Huuska

Kaikki blogit puheenaiheesta Maan tapa

Malmin lentoasema ja maan tapa

 

1. Johdanto

Päivitin toissa päivänä vuoden takaista esitystäni sekä Malmin lentoaseman että Vartiosaaren huvilayhdyskunnan pelastamisesta tuholta. ”Syytetyn” ”oman tunnustuksen” perusteella esitykseni Ilmalan ratapihan kattamisesta ja päällyksen rakentamisesta asuntoalueeksi on mahdollinen. Epäilemättä myös Vartiosaari on pelastettavissa, jos haluja on.

Näin pelastetaan Malmi ja Vartiosaari, osa 2

Melko tarkkaan vuosi sitten kirjoitin Malmin lentoaseman ja Vartiosaaren pelastamisesta asuntorakentamiselta. Perustelin ehdotustani sillä, että tuolloinen Helsingin vihreä pormestariehdokas ja nykyinen apulaispormestari Anni Sinnemäki kertoi toivovansa Vartiosaaren rakentamatta jättämistä.

Eduskunnan oikeusasiamies tutkii

Kirjoitin välipäivinä blogin, jossa arvostelin valtion toimia valtion työpaikkoja täytettäessä. Arvostelemani tapahtumat liittyvät työvoimahallinnon hakuprosessiin (kaiketikin siis ministeri Lindströmin vastuualuetta), mutta todennäköisesti koskevat valtionhallintoa ylipäätään.  

Ministeri Lindström haluaa missejä työvoimahallintoon

Hain viime keväänä työvoimahallinnon asiantuntijan työpaikkaa Joensuusta (ilmoitusnumero 9238399 ja työnantajan viite 22816). Työpaikkailmoituksen mukaan

Soromnoo, sanoo venäläinen (ja) Vapaavuori

Ei nyt rakennusvaiheeltaan vielä Iisakinkirkkoa vastaavan Länsimetron liikennöintiä odotellessa suosittelen tutustumaan tuoreeseen ja erikoiseen metroyhtiön hallintoa koskevaan erityistilintarkastukseen. Kuten toimeksisaaja Ernst & Young Oy toteaa:

Kiitos Seura-lehti, Sitra olikin jäänyt minulta huomaamatta

Lueskelin lapsena Seuraa mökillä, ja muistan sen harmittomana viihdelehtenä. Tänään meinasi mennä teet rinnuksille kun luin Puoluetyö ja Bryssel pätevöittivät Olli Rehnin puolison Sitran maa- ja ruokatalousasiantuntijaksi (Seura.fi 4.10.2017).  Merja Rehnin firman liikevaihto kuvaliitteenä, itse jutussa osataan kertoa mistä 2016 tulot tulivat:

Mehän vain hoidetaan yhteisiä asioita

Helsingin Sanomat julkaisi joitakin tunteja sitten Länsimetron rakentamista koskevan uutisen, jonka  mukaan metroa alettiin tehdä puutteellisilla suunnitelmilla, yllätyksiin ei varauduttu ja selitykset kustannusten noususta ontuvat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä