Suomi menettää AAA:nsa - Pian
Talouden musta koira ravaa pitkin Eurooppaa. Merkkaa nurkkia..
Luottoluokittajat antoivat jokunen päivä sitten omat varoitus-käsimerkkinsä Suomelle.
Standard & Poor´s pysytti "meidät" kolmen AAA:n valiosarjassa, mutta asetti valtion pitkien lainojen luokituksen "tarkkailuluokalle". Se ennakoi tuleva uudelleenarviointia. Moody´s katsoi "meidät" AAA:n kuuluvaksi, edelleen. EU-komissio sensijaan tarjosi annoksen nuuskaa viennin takkuilun ja yksityisen lainanoton vimmaisuuden vuoksi: vaikea yhtölä, kieltämättä. Ja kaiken arvioinnin äiti, OECD päätyi "kohtalaisen hyvään arviointiin" Suomesta. Mutta mutta.. Kauniista puheista huolimatta. Kaiken nähdyn jälkeen näyttää selvältä:
Seuraavaksi menettää Suomi kolmen AAA:n huippuluokituksensa. Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen tämän. Se on väistämätön.
Jos jätetään keskustelun ulkopuolelle kokonaan sellainen rationaalinen pohdinta, kuin että miten ylimalkaan on mahdollista, että kroonisessa velkataloudessa elävä Suomi yleensäkään on alkujaan saanut AAA-luokituksen - puhumattakaan siitä että se on nämä tyrskyisät vuodet onnistunut säilyttämään sen – niin nyt on koittanut aika paneutua tosiasioihin. Ne ovat kylmät. Ne ovat lahjomattomat.
Luottoluokittajien tähän asti ilmeisesti noudattama Gaussin käyrästö on heitetty romukoppaan, ja tilalle joutuvat ottamaan jossain määrin objektiivista todellisuutta mallintavat luokitukset. Se merkitsee ensivaiheessa Suomen AAA:n alentamista, ainakin kahdella napsulla. Eikä se Saksankaan tilanne niin hyvä ole kuin muodolliset arvostelupisteet väittävät. (Siis: sokeiden joukossa yksisilmäinen on keisari.. Huonossa luokassa puolihuolimattomasti lunttaavakin on ”menestyjä”..)
Mihin perustuu tämä näkemys? Suomen kansantalouden kasvun tilttaaminen, lievälle pakkaselle tosin mutta pakkaselle kuitenkin. Viennin merkittävä kuihtuminen, näkymätkään eivät ole kovin lupaavat. Näistä jo syntyy nopeasti kumuloituva alakiila. Isot irtisanomismenettelyt, kaiku niistä on kiirinyt bunkkereihin. Eläkekeskustelu, joka junnaa paikoillaan. Muutoinkin suomalainen eläkejärjestelmä rahoitusmalleineen on syynin alla, kuten tiedetään. Sen muodot, ja nyt entistä tiukemmin rahoituksellinen kantokyky.
Ja jokerina pohjalla. Budjettivajeen kohtalokas riveäminen. Siinä kasvun oraille rakennettu heiveröinen hoitosuunnitelma lentää roskikseen. On jo lentänytkin, mutta kaje kertautuu. Hallitus tulee antamaan maaliskuussa – eli aivan pian – oman tasapainoitusohjelmansa, joka tulee olemaan kova, mutta pannukakku silti. Poliittinen vaalivalmius takaa sen ettei mitään ratkaisevaa, todellista tervehdytysohjelmaa synny. Joitain näyttäviä näykkäisyjä, paljon pauhua ja …puh.
Miten ajoitus?
Luottoluokittajat ja kumppanit voivat reagoida tussahtavaan tervehdytysohjelmaan ladattujen heikkojen toiveiden karatessa yläilmoihin – tai sitten, preventiivisen shokin tehoja tavoitellen, ennakkoon. Veikkaan jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta. Eli: pidelkää kiinni hanikoistanne.
Suomi putoaa.
Lohduttakoot meitä viimeisimmät arviot: ei muidenkaan luokitusheikennykset paljon hetkauttaneet - enää. Mutta jossainhan se vaikutusraja aina on.
Miten kalliiksi tämä kaikki käy? Maksaja on selvillä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ensin pitää ymmärtää, mitä on luottoluokitus. Oma yritykseni on AAA- luokassa ja se johtuu siitä, että laskut on maksettu ajoissa. Suomi taas elää velaksi ja ei ole yhdenkään AA.n veroinen. Suomea pidetään listalla ainoastaan siksi, että velkojat haluavat Suomen pysyvän maksukelpoisena.
Suomi maksaa laskunsa velalla. Velkaa on liki 100 miljardia. Mikä se sellainen yritys on, jolla velkaa on enemmän kuin kykyä maksaa? Kyllä. Suomi on yritys, vaikka kuinka voissa paistaisi. Miljardi euroa on iso luku. Muistaakseni miljardin lausumisessa menee 60- vuotta. Siis: Yksi euro, kaksi eruroa jne.
Kun kuuluu AAA- ryhmään, velka on halvimmillaan. Mutta se on edelleen velkaa. Eli Suomalaiset elävät miinuksella.
Minun neuvoni on, että Suomalaiset alkavat tekemään töitä.
Mitä niitä töitä tekemään jos niistä ei makseta. Ja makseta ei voida, jos ei ole millä maksaa.
Kaikki eurot palaavat sinne mistä ovat tulleetkin, pankkiin, josta ne alunperin lainattiin.
Niinpä tuotanto ei luo talouteen tuotantoa vastaavaa arvo, vaan pankista lainattu raha, eli velka.
Velka siis luo tuotantoa vastaavan arvon talouteen.
Eikös Uffen STS ja koko E-liike ollut enemmän velkaa kuin mihin oli varaa. Ilmankos se kaatui vakuutusyhtiöineen kaikkineen ja oli syöstä Suomen kansantalouden alimpaan helvettiin ellei valtio olisi tullut apuun. KOPkin oli konkurssin partaalla...
E Liike oli velkaa KOP:lle valtavasti ja sitten oli pakko ottaa STS KOP:n hoiviin. OLin siinä yhtiökokouksessa kun fuusioitiin. Pertti Voutilainen oli samassa kahvijonossa, ja lausuin hänelle mielipiteeni ydinvoiman vaarallisuudesta, jos ohjus sattuu. Voutilainen oli sitä mieltä, etteä se on niin pieni riski. No New Yorkissa sitten sattui ja olisivat kai ohjanneet yhden koneen ydinvoimalaan, mutta ampuivat sen alas.
Ikävä sanoa, mutta suomalaiset ovat 1960/70-luvulta alkaen nimelliskorotuksin ylihinnoitelleet itseänsä työmarkkinoilla. Tätähän ei kukaan haluaisi myöntää. Muinoin tuon kustannusten nousun ja inflaatiokierteen uskomushoitona oli devalvaatio. Ja taas vienti veti. Nyt se ei käykään.
Palkkatyön ulkopuolella on paljon potentiaalia hukassa, vaikka sitten tekisi kolmannella sektorilla vapaaehtoista työtä. (Sekin on ihan suositeltavaa mielenterveyden ja muun kunnon ja lisävaikutusten kannalta.)
Sen potentiaalin kun saisi käyttöön, velkojakin voitaisiin joskus lyhentää, kuten kotitaloudet pääsääntöisesti hyvin tekevät. Poliitikkojen vain pitäisi luopua lupaamasta sellaisa, mitä heillä ei ole.
"Minun neuvoni on, että Suomalaiset alkavat tekemään töitä."
Oikea periaate, mutta jotta voisi tehdä töitä pitää jonkun tarjota töitä ja se tarkoittaa sitä että sillä joka tarjoaa töitä pitää olla mahdollisuus tehdä voittoa sijoittamallaan pääomalla ja vielä niin että se sijoitettu pääoma tuottaa enemmän kuin muualla, esimerkiksi Kiinassa.
Tämä juuri, näiden olosuhteiden järjestely oikeanlaiseksi, olisi politikkojen hommaa, mutta politikot ovat populisteja, ne ajattelevat vain uudellleenvalintaansa ja tekevät sen mukaisesti ratkaisuja, kansakunnan kokonaisetu ei ole politikolle se kaikkein tärkein asia, niinkuin pitäisi olla.
.
Osuit asian ytimeen. Lisäksi suurin osa poliitikoista on niin irrallaan
reaalitaloudesta, ettei ole käytännössä mahdollista kuin sattumalta tehdä
kansakunnan edun mukaisia päätöksiä. Jo muutaman vuoden ajan Suomi on keikkunut kilpailukykymittausten kärkijoukossa. En voi ymmärtää mihin
faktaan nämä tutkimukset perustuvat, kun tavisten tavis, kuten minä,
ymmärtää, että Suomi on kilpailukyvyssä valovuoden päässä Kiinasta, Intiasta ym. Olisiko niin, että suorittavan työn ollessa Suomessa noin
kymmenen kertaa kalliimpaa Kiinaan verrattuna, pitäisi Suomen julkisen
hallinnon kustannukset leikata yhteen kymmenesosaan nykyisestä. Kiinan
kaltaisissa maissa julkisten menojen arvelisin olevan melko suuret taputtajien määrästä päätellen. Näin vaakakupit tasoittuisivat edes vähän.
Ai niin... taas on vaalit tulossa... eihän sitä nyt julkishallinnosta voi
leikata, kun ... kaverit ...jäsenkirjat, jne vaikuttavat. No, karavaani
kulkee ja koirat haukkuu, valitettavasti juuri mikään ei muutu. Ai niin,
kyllä sentään verotus tulee muuttumaan...
Velkaa on perempi ottaa, sillä jos ei ota, niin seuraava hallitus, joka voi koostua esimerkiksi perussuomalaisista ja keskustasta ottaa kuitenkin niin paljon velkaa, kuin saa, ja jakaa rahat omille äänestäjilleen.
Kun velkakiintiö on valmiiksi käytetty, niin seuraava hallitus ei voi ottaa holtittomasti velkaa. Maailmalta on nähty, että populistipoliitikot ottavat velkaa, jos vain sitä saavat.
Onko Oksasesta tullut pölhöpopulisti, kun arvostelee demaripolitiikkaa noin raaoin sanakääntein?
Ja sitten vielä se puoli, että luottoluokittajat pyörittävät markkinoita nykyään oman pelinsä (suhteiden) ja politiikan mukaan. Suhteeton valta siihen nähden mikä taso noilla on.
Mitkä puolueet ovat ajaneet Suomen tähän jamaan?
Lipposen hallitukset ajoivat Suomen taloudelliseen ahdinkoon; köyhiä piti auttaa, mutta Lipponen sai aikaan eläkeläisille taitetun ihdeksin. Ja sitten ollaan vielä vähempiosaisen asialla kuten Juttakin on sanonut;=J
VH: "Maksaja on selvillä."
On. AA-kerhoon on kollektiivinen käynti pian.
Vaikka Kokoomus ei aivan kaikkia pahoja asioita olekaan itse esittänyt, kaikkeen pahaan se on kernaasti suostunut ja on sittemmin itse esittämässä sellaisille laajennuksia. Muutaman hallituksen aikana on luovuttu terveemmistä periaatteista verotuksessa. Mm. Yhdysvalloissa ja Tanskassa on pääomatuloille aidosti progressiivinen verotus (toisin kuin meillä, jossa tehtiin pieni kosmeettinen ele). Ennen Esko Ahon kautta ollut tulojen yhtenäinen verotus on mielestäni terve malli ja se lopettaa kerralla tulojen muuntokikkailun. Taulukkojen yläosiin on syytä palauttaa terve progressio ja siirtää verotusta ylipäänsä reippaasti tuloverojen progressiivisen verottamisen suuntaan - tämä tosin edellyttää Kokoomusta oppositioon. Saksassa tuloista verotetaan kunnolla, mutta vastaavasti ALV-kannat ovat matalia.
Kotimaisten tekijöiden osalta kestävyysvaje luotiin pidemmällä aikavälillä myönnettyjen, perusteettomien vauraita suosivien verohelpotusten avulla. Ei ole ansaittuja etuja, on palattava sen kaltaisiin asetelmiin, jotka vallitsivat ennen vinoutumiskierrettä.
Veikko, pelkään pahoin, että olet oikeassa tuon luottoluokituksen suhteen. Täällä vain jaksetaan jauhaa Kreikasta, vaikka oma valtiontalous on niin kuralla kuin olla ja saattaa. 7-9 miljardia alijäämää per vuosi tarkoittaa täysin kestämätöntä meininkiä. Suomi näyttää Brysselissä, Frankfurtissa ja Lontoossa nätiltä vain onnistuneen eläkekikkamme ansiosta.
Tässä on hyvä juttu Suomen vaietusta totuudesta:
http://www.uusisuomi.fi/raha/119146-vaiettu-totuus-suomesta-%E2%80%9Dhie...
Luottoluokittajat lähtevät siitä, että eläkerahastoilla tarvittaessa voidaan maksaa valtion velkoja. Nehän ovat osa julkista sektoria. Jos eläkerahastot ovat 140 miljardia ja valtion velka 80 miljardia, jäisi valtion velan maksun jälkeen vielä jäljelle 60 miljardia ;-)
Vakavasti puhuen luottoluokituksen pudotus ei Suomea tuhoaisi. Tiukan painakn tullen valtio vain ottaisi lainaa eläkerahastoista. Niillehän voi asettaa sijoitustoimintaan millaisia rajoituksia tahansa, koska ne eivät ole EU:ssa kilpailtua toimintaa vaan sosiaaliturvaa ja kansallisella lainsäädännöllä ohjattavaa.
Pitemmän päälle Suomelle on kohtalokasta vaihtotaseen vaje eli pohjimmiltaan se, että vienti on pienempää kuin tuonti. Silloin maa velkaantuu ulospäin ja sisäiset kikat eivät auta.
Ei eläkerahastoja tuollaiseen peliin tietenkään pidä käyttää. Se vain osoittaa, että Suomella olisi pääomia millaiseen uudistusprosessiin tahansa ja uusien toimialojen kehittämiseen, jos noita resursseja osattaisiin käyttää oikein. Nyt niitä käytetään vain sisäisiin peleihin. No onhan Ilmarinen sentään aktivoitunut asuntorahoituksessa. Se osti Mika Vehviläisen asunnon sijoituksekseen.
Eläkerahastot ja valtion kassa ovat kaksi totaalisesti eri asiaa.
Vain niin kauan kun asiasta ei ole lakia.
Voi hyvinkin olla, että tulemme kuulemaan tutulta kalskahtavaa retoriikkaa asiata 'on pakko' 'ei ole muuta vaihtoehtoa' 'hyvinvointivaltion säilyttämiseksi' 'kannamme vastuumme'.
Ja hupsis. Taikatemppu on tehty.
Enemmistöhallitukselle eduskunta on vain kumileimasin.
"Eläkerahastot ja valtion kassa ovat kaksi totaalisesti eri asiaa."
Ovatko? Nyt toki toimintamalli on niin, että eläkejärjestelmä ja sen ympärillä toimivat työmarkkinatahot kuppaavat valtiota ja veronmaksajia. Mutta ihan samanlaisilla pikku kikoilla se virta kääntyisi päinvastaiseksi.
Lainaan vapaasti meidän Mikä Maailmaa Liikuttaa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) porukkamme Hedgehuhutusstrategioiden käytäntöönpanoja koskeneita havaintojamme sekä porukkamme tunnustekstiä, joka keikkui esiin keskinäisissä radiokeskusteluissamme.
---
Yksi kova Hedgeurho on John Paulson, joka rakensi Hedgestrategian Kreikan varalle alkuvuonna 2009. Hän osti vaivihkaa CDSsopimuspapereilla itselleen vahingonkorvaussaamisia. Vahingoksi riitti jos Kreikan lainottajat saisi hermostutettua. Tuolloin hänen CDSsänsä kallistuisivat tähtiin. Hän möisi niitä hitaammille. Juuri näin kävi. Finanssiruhtinas kuittasi Jättipotin!
Ei tarvittu Kreikan konkurssia. Ei tarvittu kuin epäuskon kylvöä ja pönttöpäiden sormenheristyksiä. Vastuuntuntoiset velkojat alkoivat karttaa Kreikan lainapapereita, alkoivat maksamaan isompaa vakuutusta jo myöntämiensä velkojen suojaksi.
Epäluulon siemeniä siroteltiin ja median kynä kirjoitti otsikoita sitä mukaa:
- 'Sosialistit nousevat valtaan'
- 'Palkat nousisivat'
- 'Eläkkeet ylimitattaisiin'
- 'Kuluttajaverojen sijasta verotähtäimeen etsittäisiin rikkaita'
- 'Huvijahdit verolle?'
Alettiin kerrata Kreikan tilastovääristelyjä, Eu-tukihuijauksia. Goldman Sachs vilautti peitelainaoperaatiotaan aikojen takaa. Tämä oli Hedgestrategiaa. Ja maaliskuun puolivälissä 2010 tiedettiin John Paulsonin kaappauksen onnistuneen miljardimittaisesti, http://liikuttaa.ning.com/forum/topics/jaettipotti-1
Jotkut hakevat epäonneamme. Kansan valitsema hallitus irrotetaan hapesta, normaalista luottokierrosta. Reaalisten elinkeinojen niskoille sälytetty finanssiylimystö hilluu katsomossa, kun työtätekevät nääntyvät osinko- ja nyt korkokiristyksen prässissä.
Finanssöörit piiskaavat meitä perikatoon huhukampanjalla ja mädättävillä CDS -kampitusarvopapereilla. Paitsi että he repivät luksusrahaa kreikkalaisista, he irrottavat rahaa myös niistä osapuolista pääomamarkkinoilla, jotka ovat Kreikkaan luottaneet. Paulson ja hänen Masters of Business Arts veljeskuntansako vetää aina pisimmän korren? Tällä kertaa valtiojohtajien käsistä. http://liikuttaa.ning.com/forum/topics/kreikka-raivosta-rahaa
---
Nää Hedgeurhothan kokoontu Reykjavikin huippuhotelliin bailaamaan, ett nyt tää pannaan nurin. Islanti ajettiin Atlantin valtamereen, jotta kellumaan jäisivät Amer, Elisa ja Saunalahti. Islannissahan ei edes syötäs, paitsi sitä kalaa, mitä rannalta sais ongittua, ellei olis YK-rahoitusta.
Suomen tyhmiltä jymäytetään varmaan meidän eläkerahatkin kun se elämän laajempi sivistyksellinen sielullisuus puuttuu. Näiltä investointipankkiirien majesteetilliset hahmot vie ihan tahtonsa mukaan.
Hedgeurhot on erämiehiä. Ne ei s*****a harrasta pitsinnypläystä!
---
t. JJ
Mikä Maailmaa Liikuttaa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen)
http://liikuttaa.ning.com/
Paljonkohan minunkin eläkevakuuttaja Varma on kärsinyt Hedge rahastoissa ja Nova yhtiöiden rahoituksessa. Olis sielläkin syytä tiukata sihtiä mihin kaikkeen humputukseen rahaa syydetään. Ostaisivat enemmän Suomen valtion velkakirjoja , pysyis ainakin korot kotimassa, jos pysyis...
Huusko, vastaus tuohon ketjuun Pusalle: Suomenkin eläkerahat TULISI olla irrallaan valtion taloudesta.
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2011/12/04/tassa-on-suomen-taloude...
Osaako joku sanoa, missä eläkevarojen kanssa mennään?
Uusi Suomi
Suomessa meneillään itsepetos? ”Tämä on liian hyvää ollakseen totta”
http://www.uusisuomi.fi/raha/91670-suomessa-meneillaan-itsepetos-%E2%80%...
Julkaistu: 5.5.2010
"Puttosen mukaan Suomessa on eläkevarallisuutta noin 120 miljardia, mutta eläkevastuuta noin 450 miljardia. Rahaa puuttuu, eikä hän tiedä mistä sitä saataisiin lisää.
- Halutaan, että ihmiset pysyvät rauhallisina, eivätkä hätäile tämän asian suhteen. Ikään kuin nykyinen työeläke-järjestelmä pysyisi sillä pystyssä."
Vesa Puttonen on mukava mies ja monessa suhteessa ihan fiksukin. Hän ei vain ymmärrä asetelmaa. Kaikissa maissa julkiset järjestelmät perustuvat siihen, että pelataan vajeilla, niin myös Suomessa. Sitoumusten määrä 450 miljardia on vain alakanttiin. Sen voi perustellusti laskea suuremmaksikin.
Suomen tilanne on vielä kohtuullinen, meillä on järjestelmässä mukana rahastojakin. Joka tapauksessa eläkejärjestelmä tulee Suomessakin kriisiytymään, vaikka se ei olekaan samanlainen konkurssipesä kuin välimerenmaissa. On kolme kehityssuuntaa.
Järjestelmä pidetään sellaisena, että se yrittää turvata elintason eläkkeellä ollessa. Vaikeaa ja eläkemaksut nousevat. Huutoa.
Järjestelmästä tehdään elatusjärjestelmä ilman tavoitettakáan elintason turvamiseen. Seurauksena kamala huuto
Järjestelmän ongelmia peitellään ja pelaaminen rahastoilla jatkuu entiseen tapaan, kunnes jokin ulkoinen impulssi räjäyttää kriisin. Todennäköinen skenaario.
Ei suomea mikään puolue ole tähän tilanteeseen ajanut. Perimmäinen asia taitaa olla liittyminen EUhun. Velkojen kasvuun on suuresti vaikuttanut viimevuostuhannen loppupuolen rahatalouden lakipykälien muutos USAssa. Joka salli yksityisvelkojen keinottelun
Ja valtiot on sidottu ottamaan yksityistä lainaa. (Inside Job on hyvä dokumentti ja yle areenassa taitaa vielä viikon olla katottavissa dokumentti goldman sachista. Kannatta katsoa)
Ebolakani voi taas kertoa tuosta rahan filosofiasta enempi...
Suomen valtion tulot on 44 mrd€ ja suuri osa BKT:stä tuotetaan julkisella sektorilla, alihankkijat mukaanlukien yli 60%. Kun leikkaat ja kiristät veroja, lähtee liikkeelle lumipalloilmiö. Jokaista säästettyä leikkauseuroa kohti menetetään 50snt veroeuroja - jolloin kun toisesta päästä säästää toisesta päästä vuotaa.
Sama pätee verojen kiristykseen. Veroja on mahdollista kiristää vain tiettyyn pisteeseen asti, jolloin ostovoiman väheneminen ja yritysten toiminnan tehostaminen (verot nousee, väkeä pihalle että voittoa riittää jne) syövät itse itseään.
Että vastuullisesti vain leikkaamaan ja kiristämään.
Kevättä rinnassa.
"Maksaja on selvillä."
Joo onneksi ollaan eurossa, kaverit Euroopassa jeesaavat kun meille tulee vaikeuksia! :o)
Eurolla, tai valuutan nimellä muutenkaan, ja valtioiden velkaantumisella, ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, kyllä se velkaantuminen on vain politikkojen ja heidän äänestäjiensä yhteinen tietoinen tahto ja valinta.
USA velkaantuu. Onko vika muka valuutassa, dollarissa?
Kiina ei velkaannu vaan lainaa rahaa, onko syy heidän valuutassaan?
Jos syy velkaantumattomuuteen on kiinalaisten valuutassa niin miksi emme kaikki ota Kiinan valuuttaa viralliseksi valuutaksemme?
.
http://www.nytimes.com/interactive/2010/04/06/business/global/european-d...
Siinä on hyvä klikkailla Länsi-Euroopan velkakarttaa eestaas eri ajanjaksoina. Jos tuo ei sillä tavoin avaa silmiä katsomaan, että mistä suunnasta euromaiden velkoja ruvetaan maksamaan niin johan on ihme.
Valtionvelka on korruption tulos.
Politikot ostavat kannatusta lupaamalla kansalaisille kaikennäköistä kaunista ja hyvää, sitä kaikke mitä valtion budjetista löytyy. Eikä sitä koskaan ole tarpeksi, kansalaiset huutavat aina vain lisää ja lisää, kuten linnunpoikaset pesässä, suut ammollaan.
Johtavien politikkojen pitää yrittää täyttää kansan toiveet, se on heidän oma etunsa, koska sillä tavalla he saavat ääniä ja pääsevät poliittisella urallaan etenpäin, kaikkihan aina pyrkivät eteenpäin, se on luonnollista ja tervettä.
Mutta luonnollista ja tervettä ei ole se että politikot täyttävät kansalaisten tarpeet velkarahalla, kun rahat eivät muuten riitä, eivätkä ne koskaan riitä. Sen takia valtiot ovat velkaa, vain sen takia, ei siihen mitään hyvää järkevää syytä ole.
.
Kahden perättäisen alijäämäisen budjetin hyväksymisestä tulisi eduskunnalta ja hallitukselta pidättää palkanmaksu seuraavaksi tilikaudeksi.
Vuosi menee vielä poikkeustoimissa mutta ehkäpä se antaisi jo hieman kannustimia etsiä kestävää kehitystä velkavivun ja syömävelan sijaan.
Tämähän se on tilanne. Katsotaan vaikkapa millaisessa ristipaineessa valtionvarainministeri Urpilainen on keväämmällä. Luvattu on yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja äänestäjät ovat ostaneet hänet taloon.
Ei kovin kadehdittava virka.
En kyllä muista nyt mitään hyvää enkä kaunista, mitä Urpilainen olisi luvannut.
Mitä olen jo unohtanut, alle vuodessa?
"16.2.2012 15:58 Pohjan Akka
En kyllä muista nyt mitään hyvää enkä kaunista, mitä Urpilainen olisi luvannut."
Urpiainen on luvannut ettei eläkeikää nosteta.
Lisäksi Urpiainen on luvannut että Kreikkalainoille vaaditan takuut.
Nämä nyt ainakin muistan minä.
Edellisissä vaaleissa Katainen lupasi pienipalkkaisille akateemisille naisille tuntuvia korotuksia palkkoihin. Se on ainakin sieltä asiti jäänyt mieleen.
Yleensähän ne puheet ovat paljon pyöreämpiä kuin nuo ylläolevat suoranaiset lupaukset. Se tarkoittaa että annetaan vain ymmärtää että tehdään jotain.
Niinistö lupasi kamppanjassaan olla työläisten puolella, työväen presidentti ja syrjäytti sillä lupauksellaan oikean työväenpuolueen presidentinlinnasta.
Kaikki vaalikamppanjointi perustuu aina lupauksiin.
Tuli vain mieleen retorinen kysymys, pyörittävätkö valtionvarainministerit omaa kotitalouttaan samalla periaatteella: menoista ei tingitä, syödään velaksi ja lasten mieltä ei pahoiteta sanomalla:
"Nyt loppuivat Levin lomat hiihtohissilippuineen, personal trainer kuntosalimaksut ja merkkikuteet. Sukset koipeen ja lähimetsään ulos liikkumaan ilmaiseksi!"
Sixten Korkman tuossa juurikin ehdotti, että Suomen pitäisi lisätä velanottoa, koska maalla on siihen varaa eli luottoa löytyy, koska talous on hyvässä kunnossa ja valtio nettovelaton. Ja lamassa pitää tietty pikemmin elvyttää kuin kuristaa viimeinenkin puhti pois.
Ehdotan muillekin asioista jotain tietävien kuuntelemista.
Sixten onkin ollut hyvin kelkassa mukana.
Toki lamassa pitää elvyttää, mutta vain silloin, kun nousukaudella on kerätty sitä kuuluisaa puskuria tai palomuuria - millä nimellä nyt halutaankaan kutsua. Mutta jos on velkaannuttu läpi nousukauden ja ensimmäisen lamapiikin niin mitä sitten, jos tämä(kään) elvytys ei toimi ? Ollaan vielä syvemmällä vastuullisuuden suossa.
Jos Soros ja kumppanit ovat oikeassa menetetystä vuosikymmenestä niin ei edes pienen mutta sitkeän Suomen velanottokyky selviä sitä määrää.
"Kreikan talouden pönkittämiseksi sorvattu tukipaketti ei ole vain Kreikan avuksi, vaan sen myötä estetään talouskriisin leviäminen muihin maihin, muistuttaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman. "
Tietty voi kinata siitä, mikä olisi voitu tehdä paremmin, mutta kyllä tuo ajatus on ihan käypä nyt pari vuotta myöhemminkin. Ja itse asiassa juuri nyt, kun potentiaalisten kriisimaiden korot ovat olleet laskussa.
Kannattaa muistaa, että kuka niitä lainoja ostaa ja korkoja laskee.
Ja kenen rahalla.
Tällä hetkellä markkinoilla taitaa operoida EKP.
1% lainarahalla pankit bulvaanina ja jälkimarkkinoilla suoraan itse.
Korkmanin ehdotelma lähtenee siitä olettamuksesta, että tämä nykyinen malli on vain pieni notkahdus ja talous oikenee. Silloinhan velanoton pointtina voisi olla investoinnit tulevaan. Nimenomaan niistä Suomessa ollaan leikattu menopuolet minimiin, velanoton silti vain kiihtyessä. Onko kyseessä enää "elvytystarkoitukseen tehty velkaantuminen"? Minusta ei ole.
Kokonaan toinen asia on se, ettei Suomellakaan ole varaa velkaantua pariakymmentä vuotta 10 miljardia vuodessa (siis lisävelanotot mukaanlaskettuna). Sen ajan tämä talouden hyytymä tulee kestämään nykyisillä toimilla, joissa kuritetaan talouksia ja koitetaan olla myöntämättä tappioita.
Korkmanin mukaan pitää säästää mutta ei joka paikasta vaan keksiä kohteita, joihin voisi ohjata lisää rahaa, siis sitä lainarahaa.
Nuorisotyöttömyyttä piti hyvänä kohteena eli sitä, että tämä nuorisotakuujutksa pistetään voimaan kunnolla. Nythän siihen aiotaan sijoittaa kai 60 miljoonaa, mikä ei riitä paljon mihinkään.
Ideana on varmaankin juuri sijoittaminen tulevaisuuteen sillä olisihan se mukava, jos Suomessa olisi kymmenen vuoden päästä työläisiä Rosengård-tyyppisen jengien sijaan.
Aleksi, ei nuorisotyöttömyys sillä katoa, että valtio ottaa velkaa ja antaa/tukee töitä. Jos ei yksityisellä sektorilla ole työn tarjoamisen edellytyksiä niin korjausliikkeet on tehtävä syvempää; AY-liikkestä, verotuksesta ja niin edelleen.
Jatkuvat tukiaispolitiikat ovat Suomen tähän suohon syösseet kun valtio on hoitanut erinäisiä rakenteellisia ongelmia täsmätuilla.
Nyt niitä täsmätukia on vissiin jo satoja erilaista.
Jokainen vain maksaa, sen lisäksi että vääristävät kilpailua, todellista kilpailukykyä ja elinkeinorakennetta.
Korkmanhan on aivan oikeassa. Suomella olisi hyvin varaa elvyttävään toimintaan. Sillä pitäisi vain saada aikaan sellaista vientiteollisuutta, joka kykenee kilpailemaan maailmalla ja tuottamaan tuloja. Esimerkiksi jotakin, joka korvasi Nokian romahdusta. Silloin siitä ei muodostuisi riippaa Suomelle.
Valitettavasti tilanne on sellainen, että jos suomalaiset poliitikot pääsevät asioita hoitamaan, he haaskaavat nuo rahat omaa poliittista uraansa pönkittäviin hankkeisiin. Ja suomalainen yritysjohto on kadottamassa kykynsä tuottaa uusia menestyviä liiketoiminta-alueita. Se osaa vain karsia kuluja, myydä yhtiöitä ja nostaa bonuksia.
Suomen perimmäinen ongelma on sisäänpäinlämpiävä ja maailmasta vieraantunut valtakoneisto ja tämä koskee sekä poliittista koneistoa että yritysjohtoa. Ne ovatkin kietoutuneet toisiinsa monimutkaiseksi kaveripiiriksi. Siksi veikkaankin, että Suomi tulee menemään tämän kriisin läpi raskaimmalla mahdollisella tavalla.
Näinpä juuri.
Jos velkarahan ohjaaminen kasvuun olisi niin helppoa, meillä olisi jo rakettimainen kasvu käynnissä - otammehan ennätyslukuja velkaa tauluun joka vuosi.
Mutta kun sitä otetaan vain syömävelkaan ja olemassaolevien rakenteiden pystyssäpitämiseen niin lopputulos on Ollin kuvailema.
Eikö aikanaan elvytetty infrastruktuurihankkeilla? Kunnon tie Pietariin pitäisi tehdä joskus.
"Jouni Snellman: Eikö aikanaan elvytetty infrastruktuurihankkeilla? Kunnon tie Pietariin pitäisi tehdä joskus."
Juurikin ollaan tekemässä uutta tietä Pietariin. Loviisan kohdalla on jo täysi tohina käynnissä, Haminan ohitustiekin on jo vissiinkin edennyt suunnittelupöydältä toteutukseen,
Mainitsin jo tuossa alempana LKAB:n, http://www.lkab.com - Ruotsin valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö, joka operoi maan pohjoisosan kaivoksia. Jokin päivä sitten YLE raportoi LKAB:n viime vuoden voitosta, n. 1,7 miljardia euroa.
Meillä on viime vuosina tehty paljon merkittäviä mineraalilöytöjä moniaalla maassa. Ne ovat kansallisvarantoamme, mutta niin ne vain suurelta osaltaan annetaan ulkomaille miltei ilmaiseksi pelkän kaivamisen hinnalla. Siirtomaamentaliteettia Suomessa piisaa. Silti kukaan ei kiellä ryhdistäytymästä ja toimimasta terveen itsekkäästi. Rahalle ja hyvinvoinnille olisi käyttöä, eikö se kelpaa meille?
Nokia hassasi rahaa satoja miljoonia? Omien osakkeiden ostoon, kun johtajien optio-ohjelma piti tukea, vai oliko sillä muuta tarkoitusta?
Nekin rahat olis voinut käyttää vaikka markkinointiin kehittyvissä maissa, ehkä olis tuottoa ollut parempi?
Kun olen tähän asti lukenut, on pakko kaiken tämän äärimaalailun ja mollaamisen päälle ohjata pariin tietolähteeseen:
http://www.treasuryfinland.fi/Public/Default.aspx?
http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/Pages/default.aspx
Näitä pitää myös osata lukea ja yhdistää niitä taloudelliseen kehitykseen, niin ei ole ihan kaikkien pimeänmaalareiden armoilla.
Ei Suomi ole niin kauhea maa, ettei täällä muka olisi monenlaisia mahdollisuuksia.
Konkurssin reilu 10 vuotta sitten tehneen Argentiinan keskuspankin johtaja sanoo, että vain reaalisella tuotannolla luodaan aitoa bruttokansantuotetta, ja se on totta.
Nokian ensimmäinen juristi Anne-Liisa Palmu http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne-Liisa_Palmu puhui Ajantasassa viisaita. Kuunnelkaa ja lukekaa.
Kyllä Suomi tästä terhentyy, kunhan ihmiset oppivat. Oppi leviää keskustelemalla asioista, ei pelkällä mollaamisella.
Kiitokset Huuskan Veikolle ja kommentoijille ajantasalla olevasta tilannepäivityksestä.
Itse olen odottanut tilannetta, jossa kokoomus alkaa lunastaa talousasioista antamaansa lupausta.
KOKOOMUKSEN LEIPÄLAJINA REHELLISYYS
”Ensi kevään eduskuntavaaleihin puolue lähtee politiikassa hieman erikoisella teemalla – kokoomus nimittäin uskoo voittavansa vaalit rehellisyydellä.
Katainen uskoo, että kansa kyllä ymmärtää talouden tosiasiat, kun niistä kerrotaan suoraan.
- Suomalaiset ovat fiksuja ihmisiä jotka vaativat poliitikoiltaan paljon – erityisesti rehellisyyttä. Ja sehän meille sopii, sillä se on meidän leipälaji.”
Lähde: MTV3 uutiset 21.03.2010
Jotta suomi saataisiin nousuun se edellyttäisi sitä että tänne pitäisi saada aikaan investointeja, pääomaa. Suomi pitäisi olla houkutteleva sijoituskohde pääomalle, ulkomaiselle tai kotimaiselle pääomalle, se on samantekevää, kaikki pääoma on nykyisin globaalia, jopa piensijottajat sijoittavat rahansa globaalisti ja se onkin viisasta.
Aina puhutaan siitä että pitäisi olla innovatiivinen ja kehittää uusia asioita, uusia angrybirdsejä ja uusia Nokioita. Toki se on hyvä asia mutta se ei ole ratkaiseva asia. Maailmalla on valtavasti ideoita ja ne ovat usein vapaata riistaa, toisin sanoen idean jota käytetään hyväksi Suomessa ei välttämättä tarvitse olla Suomessa keksitty tai jalostettu. Myös ideat voivat olla tuontitavaraa tai vientitavaraa. Myös ideat ovat globaalin kaupanteon kohde.
Tärkein asia on ilmanmuta se että Suomi olisi kiinnostava kohdemaa kansainvälisen pääoman sijoituspaikaksi. Se tarkoitta sitä että muutamien asioiden pitäisi olla kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyisiä.
Tarvitaan siis mm. seuravia asioita:
*koulutettua ammattitaitoista vapaata työvoimaa, tai ainakin helposti rekrytoitavissa olevaa työvoimaa.
*kohtalaisia työvoimakustannuksia
*hyvää infrastruktuuria, eli kulkuyhteydet, terveydenhoitopalvelut jne.
*helppoa toimintaympäristöä, siis mahdollisimman vähän byrokratiaa
*alhaiset tyovoimakustannukset
*alhainen yritysverotus
*suvitsevainen monikulttuurisuuden hyväksyvä ympäristö, hyväksytään siis ulkomaalaiset työntekijät ja asiantuntijat ja heidän outo ulkonäkönsä ja kenties vieraat tapansa.
jne.
Listaa voi jatkaa, mutta oleellista on että maailmalta saatavissa olevia ideoita on kannattavaa käyttää hyväksi ja bisnesideoiden toteuttamiseen juuri Suomessa.
.
Kyllä meidän on tehtävä duunimme ihan itse.
Minä ainakin menisin toteuttamaan ideoitani lähelle markkinoita. Ilman massiivista mannerlaattojen mullistusta emme ole niitä lähellä - lukuunottamatta Venäjää. Mahdollisuutemme onkin Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Kaikenlisäksi 2000-luvun palkkaratkaisut yhdistettynä kiinteään yhteisvaluuttaan ovat rapauttaneet viennin. Suomesta on kadonnut vientikelpoisten tuotteiden valmistus. Ylipäätään emme valmista enää juuri mitään, mitä ulkomaalaiset haluaisivat ostaa Suomesta suomalaisilla hinnoilla. Palveluviennissäkin taidetaan käyttää jo paikallisia asiantuntijoita enenevässä määrin jolloin palkka- ja verotusrahat menevät paikallisille. Toki voitot kilisevät pääkonttoreihin Suomessa ja kaunistelevat palveluvientiä.
Ja tästä syystä nopein ja helpoin ratkaisu olisi raju sisäinen devalvaatio - jota ei saavutettujen etujen luvatussa maassa tulla näkemään.
Ulkomaankauppa käydään edelleenkin pääasiassa dollareissa, joten valuutassa ei ole vika. Suomen liian korkeat työvoimakustannukset - kiitos ay-liikkeen - ovat esteenä ulkomaiden investoinneille Suomeen...
Kun maan valuutan arvo heikkenee, maan vientituotteet suhteellisesti halpenevat. Mutta koska se ei ole enää vaihtoehto, toistan itseäni kuten viimeisessä lausessa:
"Ja tästä syystä nopein ja helpoin ratkaisu olisi raju sisäinen devalvaatio - jota ei saavutettujen etujen luvatussa maassa tulla näkemään." - joka tarkoittaa mm. työvoimakustannusten alenemista.
Eilen illalla uutinen TV:ssä. Elintarvikevient Venäjälle kasvaa. Pakettipellot viljelykseen, luomuruokaa kasvamaan, irti EU:n maitokiintiöistä, etteä Valio ja Ingman ja muut toimijat saa riittävästi raaka-ainetta juustojen valmistukseen. Sotkamon meijeri ja leipäjuuston valmistus kai lopetettin kun ei ollut raaha-ainetta. EU jäsenyys tuhosi Suomen maataloutta ja nyt on kunnat vaikeuksissa, kun maatalouden kannattavuus on lähes nollilla ja Oikeustokommunistinen Kataisen hallitus käytää tilaisuutta hyväkseen, ja haluaa kuntauudistuksen. Pian niistä voi tehdä Eu liitovaltion virkamiehiä ja naisia joille ohjeet tulee joka aamu Brysselistä sähköpostilla! Hyvästi kunnallinen demokratia!
Näyttää vahvasti siltä, että olet sanomasi kopioinut jostakin puoleohjelmasta. Mitään mikä käytännön tasolla vastaisi ensimmäisen lauseesi väittämään ei tämän kommentointisi perusteella toteudu.
Oletko ollut koskaan tilanteessa, että sinulla on vain euro rahaa taskussasi ja seuraavan euron saat kun ensiksi mietit kuka sen sinulle vois antaa ja mitä työsuoritusta sen eteen voisit tehdä ja vieläpä sellaista, että joku siitä sinulle haluasi maksaa. Vastaukseksi ei kelpaa, että työnantaja maksaa palkan tilillesi kuun lopussa.
Hallitus koostuu demareista, kokoomuksesta, RKP:sta ja joistain muista pienemmistä puolueista, joten sitä saa, mitä on tilannut! Vain perussuomalaiset kantoivat vastuuta ja jättäytyivät pois kansanryöstöhallituksesta. Kepu jätettiin. Uurnilla nähdään taas syksyllä.
Miten sen jytkyn käy, kun gallupit osoittavat aivan muuta...?
Oliko pressan vaalien tulos jotenkin manipuloitu, kun Soini ei päässyt toiselle kierrokselle?
Infrainvestointeja:
Rautatiet:
Berliini-Varsova-Kaunas-Riika-Tallinna
Tallinna-Helsinki-Pietari
Tallinna-Helsinki-Tampere-Seinäjoki-Vaasa-Uumaja-Sundsvall-Gävle-Uppsala/Arlanda-Tukholma
Moottoritiet/tiet:
Turku-Pietari
Helsinki-Jyväskylä
Helsinki-Porkkala-Tallinna
Tampere-Vaasa-Uumaja
Suomea on pitkään rakennettu helsinkiläisestä näkökulmasta, ja ongelma onkin, että etenkin moottoritiet ovat välillä Helsinki - jokin muu. Esittämäsi ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta näkökulmaa on laajennettava. Suomen merkittävin sisäinen poikkiyhteys vaatii suurelta osin nelikaistaistamista, ja koska se on aikaavievää puuhaa, tämän pitäisi olla ykkösprioriteetilla - siitä huolimatta, että syrjäinen Helsinginniemi ei reitille kuulu.
Turku - Tampere - Jyväskylä nelikaistaiseksi. Tampereen ja Turun välillä on yksi ainoa ohituskaistanpätkä ja sekin vain toiseen suuntaan. Väli Tampere - Orivesi on ajoittain pelkkää liikennepuuroa (jos tämä sijaitsisi pk-seudulla, asiat olisivat olleet jo kauan sitten kunnossa, mutta koska...).
Turun ja Tampereen välille pikimmin kaksoisraide ja sitten sama jatkaen Jyväskylään asti.
Näiden infrahankkeiden jatko Jyväskylästä eteenpäin on syytä tehdä, mutta se voidaan lykätä vähän myöhempään.
Turun ja Tampereen lentoasemien kehittäminen on ykkösprioriteetin asia. Finavia on valtion monopolioikeudellinen liikelaitos, joka suosii potentiaalisten kilpailijoidensa kustannuksella Helsinki-Vantaata. Finavia tekee voitavansa torpatakseen Turun ja Tampereen omien, suorien ulkomaanyhteyksien kehittämisen (kuka maksaisi ja kuluttaisi aikaa tehdäkseen turhan kierroksen nykyisen pääkaupunkimme suuntaan). Onneksi on halpayhtiöitä. Edellisen kerran Tampere-Pirkkalaa korjattiin 1987. Ei löytynyt rahaa valtiolta, tampere ja Pirkkala ottivat lainaa ja korjasivat itse. Sen sijaan esimerkiksi Kuusamon (ei minulla mitään heitä vastaan ole) lentoasemaa kohennettiin 13 miljoonalla eurolla. Tampereelle ei ole ollut varaa sijoittaa edes sitä miljoonaa, jonka kakkoslato (eli -terminaali minimissään vaatisi) eikä toisesta kiitoradasta ole voitu realistisesti keskustella. Kasvutarpeita ja mahdollisuuksia on ja paljon. Sekä Turun että Tampereen seudut tarvitsevat nimenomaan omat, suorat ja riittävät ulkomaanyhteydet monista syistä. Sama pätee muutamiin muihin suomalaisiin kaupunkiseutuihin: miksi niiden pitäisi ruokkia Helsinki-Vantaata, kun rajoitettu valikoima suoria, omia ulkomaanyhteyksiäkin voi olla olemassa.
Länsirannikolla ei ole vieläkään rautatieyhteyttä Turku - Rauma - Pori - Vaasa/Seinäjoki. Aika on rakentaa.
Kyse on liikennemääristä. Raumalle henkilöliikenne lopetettiin vähäisen matkustajamäärän vuoksi. Helsingin Vuosaareen rakennettiin satamarata, ja yksi juna kulkee vuorokaudessa. Milloinkahan sekin investointi tulee maksetuksi. Tämän päivän kuluttaja haluaa tavaransa heti, ei viikkojen päästä...
Kantvik olisi ollut halvempi vaihtoehto, mutta herrat päättivät toisin. Ja sitten luonnonsuojelijat pilaavat senkin vähän hyvän viivyttelemällä valituksineen rakentamista; vrt. Satu Hassi;=J
Kun Porkkalasta piirretään karttaviivaa etelään niin osutaan Mustanmeren länsirannoille. Viiva kulkee Puolan itärajaa sivuten sellaisten seutujen kuin Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Romania ja Bulgaria läpi. Jonkinlaista idän ja lännen rajaseutua kaikki tyyni.
Paljon ihmisiä ja isoja ihmisten keskuksia mahtuu matkan varrelle. Mustanmeren länsirannalta katsottuna Suomi on kaukainen pohjoinen saareke, minne on p***n vaikea päästä. Pohjoisen luonnonvarat ja luonnonkauneus vetänevät kuitenkin puoleensa myös etelän ihmisiä. Mustanmeren rannalta katsoen Suomen kautta olis parhaimmat yhteydet Jäämerelle, (Petsamo-kulkuyhteysneuvottelut käyntiin?).
Itä-Länsi rajaseudun keskinäistä vetovoimaa vois lisätä kytkemällä ne Pohjois-Etelä suunnassa yhteen. Kun rajaseudun keskinäinen vetovoima pääsis paremmin jylläämään, niin ihmiset kyllä sitten panisivat toimeksi, keskenään kehittelisivät jotain uusia elontoimintoja.
Kaivostoiminta ja ydinvoimalat olisivat kannattavia investointeja myös valtiolle.
Kaivostoiminnasta, http://www.lkab.com - Ruotsin valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö, joka operoi maan pohjoisosan kaivoksia. YLE raportoi jokin päivä sitten n. 1,7 miljardin euron voitosta viime vuonna.
Se ei sitten ole mahdollista Suomessa, kummeksun. Raha ja hyvinvointi ei kelpaa, vaan kansallisomaisuus, mineraalivaramme, on annettava ulkomaille miltei ilmaiseksi, pelkän kaivamisen hinnalla. Olemme siis siirtomaa.
En ole löytänyt perustetta sille, että LKAB:n suomalaista vastinetta ei perusteta, kuin että se ei kerta kaikkiaan käy, siksi että se ei käy.
Kompaktisti ja totuudenmukaisesti ilmaisit asian, joka voisi olla toisinkin - Unionin jäsenhän Ruotsikin on ja toimii tässä terveellä tavalla. Kaikella tällä, hyvin hoidettuna, olisi merkitystä kolmen AAA:n pitämiseksi.
Se itse uutinen:
http://yle.fi/alueet/lappi/2012/02/ruotsin_rautakaivosjatti_teki_ennatyk...
Peruste voisi olla se että kaivostoiminta on hyvin riskialtista toimintaa, se on alttiina suhdanteille ja raaka-aineiden hintojen vaihteluille. Isoilla kaivosalan yrityksillä, sellaisilla joilla on alalta kokemuksia vuosikymmenten ajalta, on huomattavasti paremmat mahdollisuudet hallita suhdannevaihtelujen aiheuttamia riskejä ja kääntää suhdannevaihtelut omaksi edukseen, kuin mitä jollakin perustettavalla untuvikolla valtionyhtiöllä voisi olla.
Siinä voi helposti käydä niin että valtion untuvikkoyritys tuottaisi kaivosalalla tappiota siinä kun suuri kansainvälinen alan yritys pystyy tuottamaan voittoa. Ja mitenkäs sitten veronmaksajien suupielet kääntyvät kun odotettujen voittojen sijasta pitääkin rahoittaa tappiollista toimintaa.
No, jäähä tappiollisestakin toiminnasta jotain kansantalouteen ja tulos kansantalouden osalta voi olla positiivinen vaikka se omistajan, tässä tapauksessa valtion kannalta olisi negatiivinen. Mutta samat välilliset edut tulevat valtiolle siinäkin tapauksessa että omistaja on ulkomaalainen suuryritys, eikä valtio, ja ne tulottulevat jokatapauksessa tuottipa yritys voittoa tai tappiota. Tietenkin voitollinen tulos on Suomen kannalta jokatapauksessa edullinen, sillä jäähän yhtiön voitostakin osa valtion pussiin verotulona.
.
Ydinvoimaloita en rakentaisi laittomuuden lahottamalle perustalle, vrt. Olkiluodon 2€-tuntipalkalla hitsattavat saumat... Ja muutenkin kaikkea keskittävästä pitää päästä hajautettuihin systeemeihin ja elonpiireihin, jotka sitten kyllä kytkeytyvät kaikilla uusilla ja kehittyvillä ICT- ja Infrateknologioilla toisiinsa.
Jos kuntatalous on huonosti hoidettu, se on pelkästään äänestäjien vika. Kunta ansaitsee juuri sellaiset valtuutetut ja virkamiehet, kuin äänestäjät ovat vaaleissa valinneet. Sen jälkeen pulinat pois, ja kunnan rahakirstua täyttämään. Valtakunnanpolitiikkaan kuntavaaleilla ei ole mitään merkitystä; ehkä vain antaa viitteitä tulevasta;=J
Korkmanin kannattajille yksi vain yksi muistutus. VEROPARATIISIT. sinne ne suuryritysten voitot kulkeutuu.
Vientitulot syöksykierteessä, verotulot julkisen sektorin varassa (kohta kaatuu sekin), velkaa rutosti ja sisämarkkinat Saksaa lukuunottamatta olemattomat. Säästöilläkö nämä asiat korjataan? Putinin syliin tässä joudutaan EU -uhossa.
Uudet moottoritiet, radanoikaisut, metrot ja sillat
tuottavat ehkä joskus jotain.
Sillä edellytyksellä että niillä on jotain käyttöä.
Tällä menolla ne voidaan piankin purkaa ja myydä
eniten tarjoavalle. Siitä vaan rullalle ja laivataaan
Kiinaan.
Merituulipuiston tarjouskilvan voittivat korealaiset.
Osittautuu tietysti alihintaiseksi. Investointituki
kannattaa ehkä käydä kuittaamassa. Luottavat siihen
ettei työmaille tule vihreitä pieniä miehiä kysymään
verokortteja puolalaisilta.
Ruotsi se vaan luopuu ydinvoimasta LOL!
http://avisen.dk/svensk-atomkraft-truer-danske-vindmoeller_129368.aspx
Ja suomipoika maksaa sinne ydinvoimalan hinnan parissa vuodessa.
Puhdasta ydinsähköä töpselitytöille: http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...
"Luopuminen" tarkoittaa sähkön luovuttamista Suomeen, Tanskaan ja Saksaan.
Ihan mukavaa korvausta vastaan - Vattenfallin tulos 1,7 miljardia PLUSSALLA.
Jos Suomi menettäisi AAA:nsa pian niin minä sanon että kiitos Jumalalle!
Vaikka tämä valtio vissiin voi hyvin niin kansan hoito alkaa olla jo niin huonoissa kantimissa että voidaan pian sanoa että kansa voi huonosti.
Esimerkkejä: Homekoulut, päivähoitopaikkojen henkilökuntavaje, sairaalat ja tosisairaat. SUOMALAISTEN RAHAT TAKAISIN SUOMALAISILLE!
Niin Sara. Kaiken perusta on se, että viemme liikaa ja tuomme liian vähän maailmalta. Kusessa ollaan kun meiltä tällä menolla loppuu tavara.
Kreikkaankin viemme enemmän turisteja kuin sieltä tuomme.
Alennetaan suurteollisuuden palkat puoleen, niin eiköhän kerskakulutus Suomessa lopu. Kun tuotantokustannukset laskee, lähtee vientikin käyntiin. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Kommentoi 86 kommenttia