Veikko Huuska

Talvisodan ihme Sallassa - jääkärimajuri Nordströmin Suomiteko joulukuussa 1939

Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström (1894-1982) kertoo postuumeissa muistelmissaan ”Voitto tai kuolema” (WSOY 1996) Pohjois-Suomen rintaman ratkaisevista tapahtumista Talvisodan alkupäivinä:

 

Heti sodan alettua silloinen jääkärimajuri Nordström matkusti Pohjois-Suomeen, jossa hän otti yhteyden vanhaan ystäväänsä jääkärieversti Oiva Willamoon, joka oli Sallan-Petsamon rintaman komentaja.  Willamo kertoi, että hänellä oli vastassaan Sallan itäpuolella kaksi divisioonaa sekä saman verran Petsamossa.  Talvisodan aikaan Puna-armeijan divisioonan miesvahvuus oli yli 18.000 miestä, eli kaikkiaan Willamolla oli rintamalla vastassaan yli 72.000 vihollissotilasta.  Ja näitä torjumaan hänellä oli ainoastaan yksi rykmentti, ja lisäksi Rovaniemellä 2.000 asepalvelukseen kutsuttua, kaikki ilman aseita. 

Nordström matkusti heti entisen pääministerin, professori T.M. Kivimäen kanssa Tukholmaan ja koetti ostaa aseita useiden eri aseagenttien kautta, omaan laskuunsa, koska sen enempää päämajalla kuin hallituksellakaan ei ollut tietoa hänen aseostoistaan.

Tukholmasta Nordström soitti Sallan rintamalle eversti Willamolle aamuin ja illoin.  Willamo perääntyi melkein joka päivä ja olisi kuluneine joukkoineen muutaman päivän kuluttua Rovaniemen porteilla.  Aseiden lyhin toimitusaika oli tarjouksen mukaan kymmenen päivää.  Ne piti toimittaa Danzigista, ja ne olivat saksalaisten sotasaaliiksi saamia puolalaisia aseita.  Koska aika Willamon – ja Suomen – tiimalasista valui, Nordström meni tapaamaan Suomen sotilasasiamiestä Tukholmassa, hyvää ystävänsä ja komppaniatoveriaan, jääkärieversti Väinö Palojärveä.

Nordström kysyi Palojärveltä, miten asetoimitusta voitaisiin nopeuttaa.  Palojärvikään ei kyennyt keksimään muuta ratkaisua, kuin että Ruotsin hallitus saataisiin pääesikunnan kautta kiinnostumaan ja antaman heti aseapua.

Palojärven ehdotuksesta herrat menivät yhdessä Ruotsin yleisesikunnan päällikön, kenraali, vapaaherra Axel Rappen puheille.  Rappea pidettiin Ruotsin armeijan terävimpänä päänä, kuten Nordström asian ilmaisee.  Suomalaiset kuvasivat Rappelle tilanteen rintamalla, vihollisen vahvuudet ja keskitysmarssit, suomalaisten vahvuudet ja taisteluasemat.  Summana: jos venäläiset pääsisivät etenemään Sallasta Ruotsin rajalle, Suomi olisi menetetty, maa piiritetty ja olisimme kuin saaressa.  Nordström pyysi aseista niille 2.000 aseettomalle miehelle, jotka odottivat Rovaniemellä, tarkkaan ottaen 2.000 kivääriä, 100 kevyttä konekivääriä ja 8 panssarintorjuntatykkiä, puna-armeijalla kun pohjoisessakin oli käytössään tankkeja. 

Rappe sanoi: Miksi ei Teidän päämajanne ole ajatellut näitä asioita? [Päämaja = Mannerheim, VH]  Nordström vastasi: He joko eivät ole ajatelleen yhtään mitään, mikä ei kyllä tee asiaa yhtään paremmaksi, tai siten he ovat ajatelleet, että Ruotsin tuli hoitaa tämä rintama.  Mutta jos Suomen armeija tuota pikaa tulisi Ruotsin rajalle, asia ei siitä muuttuisi paremmaksi, sillä silloin Ruotsin hallitus tulisi sanomaan, että olisimme kyllä auttaneet Suomea, mutta meillä ei ollut riittävästi aikaa.  Kaikki kävi liian nopeasti.

Silloin Rappe hypähti ylös ja sanoi: Precis min åsikt (Täsmälleen minun näkemykseni).

Tämä keskustelu käytiin kello 10 ja 11 välillä aamupäivällä.  Rappe otti yhteyttä hallitukseensa, ja jo klo 2  samana päivänä kokoontui Ruotsin hallitus ja myönsi aseet.

Nordström oli nimenomaan maininnut Rappelle, että sen enempää Rytin hallitus kuin Mannerheimin pääesikuntakaan ei Suomessa tiennyt tästä käänteestä.  Ja jos Suomi ei maksa aseita, Nordström itse maksaa. 

Niin Nordström matkusti aseet mukanaan Tornioon.  Kun Tornion komendantti, majuri Pettersson, kuuli aseista, hän ilmoitti tietysti päämajaan, että sellaisia oli saapunut maahan.  Päämaja halusi käyttää panssarintorjuntatykkejä muualla, mutta ei ainoatakaan Sallassa.

Aseet olivat tulleet Nordströmin nimissä, ja hän kieltäytyi luovuttamasta niitä päämajan määräysvaltaan.  Hän vaati, että kaikkien oli tultava Sallaan.  Päivän verran aseet makasivat Torniossa, kunnes jääkärieverstiluutnantti sai tahtonsa läpi, ja koko aselähetys meni Rovaniemelle. 

Ennen kuin kiista aseista ratkesi, elettiin kiihkeitä tunteja Torniossa.  Asejuna oli saapunut Tornion ratapihalle sunnuntaina 10.12.1939 ja sitä oli heti seuraavana aamuna ryhdytty armeijan toimesta purkamaan: tiedustellessaan asiaa, Nordströmille ilmeni, että aseet menisivät eteläisille rintamille.  Silloin Nordström suuttui.  Hän soitti päämajaan ja uhkasi nostaa syytteen yksityisomaisuuteen kajoamisesta.  Hän vaati saada lähettää aseet Willamolle.  Ja ellei tähän kahden tunnin sisällä suostuta, hän ajattaa koko junan Röytän satamasta mereen. 

Lupa tuli.  [Mannerheim tunsi Nordströmin ja tiesi, että tämä olisi tehnyt, mitä uhkasi, joten.. Saatan kuvitella, miten M. puri hammasta, VH].

Vielä samana päivänä, kun juna Torniosta lähti, heitettiin neljä panssarintorjuntatykkiä tuleen Märkäjärvellä, ja kahdessa tunnissa ammuttiin rikki neljä puna-armeijan tankkia.  Venäläiset olivat tottuneet siihen, että suomalaisilla ei ole tankintorjunta-aseita Lapissa.  Nyt vihollisen eteneminen pysähtyi, ja rintama kivettyi paikoilleen Märkäjärvelle koko Talvisodan ajaksi.

Ilman näitä aseita vihollinen olisi varmasti vallannut Rovaniemen, ja sen jälkeen sen olisi ollut helpompi päästä Ruotsin rajalle.  Meillä tosin oli Kemissä ja Oulussa kaksi rykmenttiä koulutettavana, jotka myöhemmin täysin harjoitettuina lähetettiin uhanalaiselle Suomussalmen rintamalle jossa ne vaikuttivat ratkaisevasti Suomussalmen voittoon.  Jos ne olisivat joutuneet tulppaamaan vihollisen vyöryä Sallaan, venäläiset olisivat päässeet etenemään Suomussalmella.  Näin näillä aseilla oli joka suhteessa ratkaiseva merkitys pohjoisen Suomen taisteluihin. 

Kun Märkäjärvi kesti, molemmat rykmentit lähetettiin Suomussalmelle ja ne antoivat kenraali Siilasvuolle mahdollisuuden saada siellä suuri voittonsa vihollisesta. 

Mutta kenraali Willamo, Lapin maaherra Kaarlo Hillilä kuten armeijakunnan komentajakin Suomussalmelta ylös pohjoiseen, kenraali Tuompo, olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jos Willamo ei olisi saanut aseita, Rovaniemi olisi menetetty.  Silloin olisi ollut vaikeaa pysäyttää vihollista ennen Ruotsin rajaa.

Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström summaa Pohjois-Suomen rintamalohkojen voimasuhteita ja taisteluiden rajuutta:

Sallan rintaman ratkaisutaisteluissa joulukuussa 1939 puna-armeijan ylivoima oli yli nelinkertainen.  Suhde: 72.000 vihollisella ja noin 15.000 suomalaisilla.  Vihollinen tunkeutui maahan Pelkosenniemen suunnassa 182 kilometriä sekä Kemijärven suunnassa 139 kilometriä eli syvemmälle kuin millään muulla rintamalla Talvisodassa.

Muutamia päiviä myöhemmin Suomussalmen ratkaisutaisteluissa vihollisen ylivoima oli alle kolminkertainen, eikä se päässyt etenemään kaikkiaan kuin 80 kilometriä.

Ja mikä oli rintamien komentajien osa?

Eversti Siilasvuo kirjoitti 1940 kirjan (kirjoitutti alaisillaan, VH) Suomussalmesta, ja hänestä tehtiin kenraali.

Sallasta ei kukaan kirjoittanut.  Kansalaissodan sotainvalidista, Nordströmistä – tuosta Sallan rintaman salaisesta sankarista – tehtiin vähin äänin everstiluutnantti.

Tasan eivät käy kunnia, maine eikä sankaruus.

Todelliset sankarit, he taitavat olla, salattuja, hiljaisia ja sellaisiksi jäävätkin.

Arvoisa lukija, kun seuraavan kerran kesälomaretkellä tai muutoin poikkeat Märkäjärvellä, muista Sallan rintaman miehiä - ja erästä, joka vaivojaan säästämättä hankki näille miehille aseita, joita virallinen Suomi ei halunnut tai pystynyt hankkimaan.  Pieni hiljainen hetki tapahtumapaikoilla on varmasti paikallaan.  Ja juuri nyt, kun emme siellä ole emmekä sinne pääse, keskittäkäämme hetkiseksi ajatuksemme tähän, ei niin hiljaiseen eikä niin vaatimattomaan, sankariin, joka kuitenkin jäi vaille sitä korkeinta ja näkyvintä valtiollista kiitosta, jonka hän töidensä perusteella epäilemättä on ansainnut.

 

PS. Tietokilpailu:

Arvaa, montako kertaa marsalkka Mannerheim mainitsee II-osaisissa laajoissa (544 sivua + 526 sivua = 1.070 sivua) muistelmissaan jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin nimen?

Aivan oikein!  EI KERTAAKAAN.

Muistelmien II-osan lopussa olevassa henkilöluettelossa on muistaakseni 550 nimeä.  Sallan sankarin ja Suomen armeijan omatoimisen aseistajan, Nordströmin nimeä on sieltä turha hakea.  Siis Nolla kertaa.  Nolla mieheksi, voisi tylysti sanoa.

Ei.  Kyllä hän oli ja on sankari, erikoinen, ainutlaatuinen mies.  Mies, joka ei antanut isänmaalle vain pikkurilliään, vain koko kätensä – aivan kirjaimellisesti.

Jos Talvisodan töistä olisi jaettu Mannerheimin ristejä (tai jotain vastaavia) minä olisin myöntänyt yhden ensimmäisistä Nordströmille.

Huomaamme, että suurilla miehillä, sellaisellakin kuin Mannerheim, on suuren hahmonsa ja suurten piirteidensä lisäksi myöskin pieni puolensa.

 

Lähde, jota suorasukaisesti tässä käytetty:

Ragnar Nordström: Voitto tai kuolema.  Jääkärieverstin elämä ja perintö.

Suomentanut ja huomautuksin varustanut kirjoittajan poika Raimo-Ragnar Nordström.

WSOY, 1996.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Tuula Hölttä

Veikko H :"Sallasta ei kukaan kirjoittanut. Kansalaissodan sotainvalidista, Nordströmistä – tuosta Sallan rintaman salaisesta sankarista – tehtiin vähin äänin everstiluutnantti."

Olen tutustunut ja tehnyt yhteistyötäkin jääkärimajuri Ragnar Nordströmin pojan Martti-Ragnarin kanssa. Hän oli lapsena sodassa auttamassa isäänsä, joka oli menettänyt toisen kätensä ns. Aunuksen retken seurauksena.

Olen samaa mieltä siitä, että Ragnar Nordström olisi ansainnut sota-ajan sankariteoistaan vähintäänkin kenraalin arvonimen, mutta ehkä ulkoiset arvonimet eivät olleet hänellekään tärkeitä.

Tässä kopio artikkelista, jonka kirjoitin Martti-Ragnarin haastattelujen pohjalta ja joka julkaistiin yhden herätysliikkeen lehdessä:

"Talvisodan ihme oli Jumalan teko

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka maailma joutui tuhon partaalle ihmiskunnan väkivallan vuoksi, ja kuinka Jumala asetti sateenkaaren pilviin merkiksi hänen ja ihmiskunnan välisestä liitosta. Liitto ei poistanut maailmasta väkivaltaa tai syntiä, vaan niiden poistaminen jäi Jumalan suojeluksessa olevan ihmiskunnan omien valintojen varaan.

Lapsuuden värssykirjan sivulle liimatun kiiltokuvaenkelin alapuolella on teksti ”Enkeli istui pilven reunalla, katseli maata pitkin. Syntiä täynnä oli maailma, sen tähden enkeli itki.” Ehkä enkeli katseli maailmaa juuri sinä päivänä, kun Saksan armeija vyöryi yli Puolan rajan, minkä seurauksena Puolan turvallisuutta puolustamaan sitoutuneet Ranska ja Englanti julistivat sodan Saksalle. Päivämäärä oli 1.9.1939 ja tapahtumaketju aloitti toisen maailmansodan.

Vain parikymmentä vuotta itsenäisenä ollut Suomi joutui sodan pyörteisiin 30.11.1939, kun Saksan kanssa Molotov-Ribbentrop –sopimuksen tehnyt Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen sotaa julistamatta ja aloitti talvisodan. YK:n edeltäjänä toiminut Kansainliitto erotti tuon hyökkäyksen seurauksena Neuvostoliiton jäsenyydestään, ja koko läntinen maailma seurasi henkeään pidättäen pienen Suomen epätoivoista kamppailua itseään 60 kertaa suurempaa hyökkääjää vastaan.

Talvisodassa taisteli keskenään kaksi erilaisissa arvomaailmoissa ja yhteiskuntajärjestelmissä elävää kansaa. Neuvostoliitto oli kieltänyt Jumalan ja pyhäköt ja perusti uskonsa maalliseen vallankäyttäjään ja sen voimaan. Suomalaisissa ja länsimaisissa kirkoissa ja kodeissa uskovat ihmiset kokoontuivat rukoilemaan Jumalalta voimaa ja suojelusta hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle:

”Isä meidän, joka olet taivaassa,
pyhitetty olkoon Sinun nimesi…”

” Puolusta, pelasta, armahda
ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi.”

Tilanne oli kuin Raamatusta tuttu Davidin taistelu Goljatia vastaan. Toisin kuin Goljat, David uskoi Jumalaan ja hänen kivilinkonsa lennättämä kivi surmasi Goljatin. Myöskään talvisodassa ylivoimaiselta näyttänyt materialismin voittoon uskonut vihollinen ei onnistunut lannistamaan pientä Suomen kansaa, ja voi sanoa, että Davidin tavoin Suomen kansa oli tuolloin kätketty Jumalan voiman suojaan.

Talvisota synnytti periaatteen ”kaveria ei jätetä” ja tuhansine suomalaisia varjelleine sattumineen ja vain läheltä piti –tilanteiksi jääneine kuolemanvaaroineen talvisodasta on puhuttu ihmeenä, jonka on sanottu perustuvan edistyneeseen ja yksimieliseen kansaan. Kansan yksimielisyyden sai aikaan yhteinen arvomaailma, yhteinen Jumala ja kaikki selittämättömiltä sattumilta näyttäneet varjelukset olivat hänen tekojaan. Vain rukoileva ihminen saa kokea Jumalan ihmeitä.

Neuvostoliiton tavoitteena oli Suomen miehittäminen ja Ruotsin yhteyksien katkaiseminen kolmessa viikossa. Tätä tavoitetta Neuvostoliittoa johtanut Stalin ei onnistunut saavuttamaan ja hänen oli pakko keskeyttää sota 13.3.1940, kun täydellinen voitto olisi ollut vain muutaman päivän tai yhden viikon päässä. Syy Moskovan rauhan syntymiseen oli Neuvostoliiton pelko länsiliittoutuneiden puuttumisesta tilanteeseen, jos Neuvostoliiton Sallan rintamalla olevat joukot olisivat hyökänneet heitä Suomen puolella vastassa ollutta n. 10 000 miehen ruotsalaista vapaaehtoisjoukkoa vastaan.

Vaikka sodan aiheuttamat aineelliset menetykset ja vahingot olivat raskaat Suomelle, ja jopa raskaammat, kuin ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versaillesin rauhanehdot olivat olleet Saksalle, Suomi säilytti talvisodassa itsenäisyytensä ja sai 15 kuukauden mittaisen kylmän sodan hengähdystauon ennen uutta taistelua, jatkosotaa, joka alkoi 25.6.1941 Neuvostoliiton aloitettua Suomen siviilikohteiden pommittamisen ilman sodan julistusta.

Talvisodan ihme toistui v.1944 jatkosodan viimeisten viikkojen Kannaksen suurina puolustustaisteluina. Viipuri oli menetetty 20.6.1944. Neuvostoliitto oli esittänyt 22.6. Suomelle vaatimuksen ehdottomasta antautumisesta, joka olisi toteutuessaan tarkoittanut Suomen miehittämistä. Karjalan suuret taistelut alkoivat: Laatokan-Karjala 20.6., Kivisalmi 22.6., Äyräpää ja Vuosalmi 22.6., Tali-Ihantala 25.6., Viipurinlahti 30.6. Historia kertoo, että Tali-Ihantalan taistelu oli Pohjois-Euroopan suurin ja siihen osallistui n. 250 000 miestä. Neuvostoliitolla oli tässä taistelussa 150 jalkaväkipataljoonaa, joita vastassa oli 30 suomalaista pataljoonaa. Kuin David ja Goljat.

Turhaan saivat Leningradin ratapihalle suomalaisten tulevaa pakkosiirtoa odottamaan siirretyt rautatievaunut jäädä odottamaan lastiaan, jonka määränpäänä piti olla Komin tasavalta. Välirauhan solmimisen jälkeen uskovat saattoivat koetuista kärsimyksistä huolimatta kokoontua yhteen ja kiittää Jumalaa, sillä Suomi oli säilyttänyt itsenäisyytensä:

”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.”

Välirauha ei kuitenkaan poistanut sodan uhkaa Suomen yltä. Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin jännittyneessä tilanteessa. Lentoyhteydet Ruotsiin katkaistiin muutama viikko ennen vaaleja, ja ministeri Mauno Pekkalan mukaan Neuvostoliitto oli keskittänyt rajalle 30 divisioonaa joukkoja. Ministeri Eero A. Wuori vaati ennen vaaleja pitämässään radiopuheessa, että Suomen oli taivuttava voittajavaltojen ehtoihin: ”Ellei kansa mukautuisi tilanteeseen, seurauksena olisi vallankumous tai pakkovalta, mikä olisi paljon pahempaa kuin se mitä välirauhansopimuksessa määrättiin.” Maata puolustaneet suomalaiset varautuivat tuossa tilanteessa yhä puolustamaan maataan myös asein tarpeen niin vaatiessa. Myöhemmin heidät tuomittiin varotoimenpiteestään asekätkijöinä ja Suomen ylle langetettiin aiheeton syyllisyys sodasta.

Sodan käyneiden sukupolvien ansiosta jo kaksi sukupolvea on saanut syntyä vapaassa Suomessa. Sotaan joutuneet sukupolvet uskoivat ja turvasivat Jumalaan ja luottivat hädän hetkellä hänen apuunsa. Turvaako nykyinen Suomen kansa Jumalaan, ja mikä on tänään presidentin, eduskunnan ja valtiovallan edustajien moraalinen taso? Kuuntelevatko he kansaa päätöksiä tehdessään vai toimivatko yli sen, mihin heillä perustuslain mukaan olisi oikeus? Vieläkö kirkko kunnioittaa tunnustuksellisuutta, kuten se teki sodan aikana, vai antaako se eduskunnalle oikeuden määrätä asioissa, jotka kuuluvat kirkolle?

Suomessa on paljon kristittyjä, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, mutta kieltävät olevansa ”uskovaisia”. Olisiko nyt aika uudelle ja vahvalle kirkossa toimivalle herätysliikkeelle, joka kertoisi ihmisille sen alkuperäisen taivaan ikuista, eettistä sanomaa kirkon alkuperäisen toiminta-ajatuksen mukaisesti."

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hieno sankaritarina, mutta myös hyvä esimerkki siitä, että millekään valtiolle -- ei edes sille isänmaalle -- ei pidä antaa pikkusormeakaan. Valtiot eivät tunne sellaisia käsitteitä kuin kiitollisuus, lojaalius tai kunnia.

Pentti Juhani Järvinen

Tämä nyt ei ole ainoa esimerkki Mannerheimin omituisesta päättämisen tai päättämättömyyden mallista, jota ei ole koskaan oikein analysoitu. Hän ei saanut koskaan ye-upseerin koulutusta, vaikka Tsaarin suosikkina hän perehtyi ns. suurstrategisiin asioihin, ml. Kauko-Idässä.

Tämä aukko historioissa on aika omituinen; ei kukaan voinut olla Suomen sekavissa tilanteissa erehtymätön. Hän ei ilmeisesti pitänyt kaikista ns. jääkäriupseereista, tai Saksan armeijan eliitistä. Se oli muita selvästi parempi sekä esikuntatyössä että itse taisteluissa.

Tuula Hölttä

Pentti J. J. "Tämä nyt ei ole ainoa esimerkki Mannerheimin omituisesta päättämisen tai päättämättömyyden mallista, jota ei ole koskaan oikein analysoitu"

Oman käsitykseni mukaan Ragnar Nordström kieltäytyi hänelle tarjotuista "statuksista" ja halusi, että hänen muistelmansakin julkaistaan vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Hän oli ottanut suojiinsa monen muun ohella mm. Urho Kekkosen sodassa sokeutuneen veljen, jonka kohtalosta Kekkonen ei ollut erityisemmin kiinnostunut ennenkuin veljestä tuli Sotasokeiden pj. tms.

Martti-Ragnar kertoi, että Kekkonen vieraili heillä säännöllisesti, jolloin isä Ragnar sulkeutui työhuoneeseensa yhdessä Kekkosen kanssa. Ragnar N. ei ollut kertonut perheelle noiden keskustelujen sisällöstä, mutta Zavidovo-vuodon aikoihin hän oli kuitenkin sanonut, että "Kekkonen ei tule myymään Suomea Neuvostoliitolle."

Seppo Hildén

Veikko, kiitos hyvästä sotahistoriakirjoituksesta.

Huomasin Nordströmistä lisätietoa hakiessani, että hän oli Mannerheimin kanssa eri mieltä myös Leningradiin hyökkäyksestä. Nordströmin mielestä sinne olisi pitänyt hyökätä. Itsekin pidän tuota Marskin hyökkäämättömyyspäätöstä typeränä ajatellen koko sodan lopputulosta Suomen kannalta. Olsiko venäläiset päässeet hyökkäämään Suomeen niin syvälle kesällä-44 jos heillä olisi ollut pitempi matka tullakseen. Eiköhän se kilpajuoksu Berliiniin olisi ollut etusijalla ja venäläiset olisivat ehkä tyytyneet jäämään vanhalle rajalla. Viipurikin olisi voinut pelastua.

Nyt emme saa koskaan tietää ja Suomi tuomittiin Pariisin rauhanneuvotteluissa hyökkääjäksi Saksan rinnalla ja menetimme voittajavaltioiden neuvotteluissa Karjalan ja Petsamon. Tuskin Leningradiin hyökkäys olisi lopputulosta ainakaan huonommaksi Suomen kannalta muuttanut.

Tuula Hölttä

Seppo H :"Nordströmin mielestä sinne olisi pitänyt hyökätä. Itsekin pidän tuota Marskin hyökkäämättömyyspäätöstä typeränä ajatellen koko sodan lopputulosta Suomen kannalta."

Martti-Ragnar kertoi, että hänen isänsä olisi ollut ainoa, joka ei surrut Talvisodan lopputulosta "koska Saksa tulee voittamaan sodan".

Kaikkihan me erehdymme joskus, ja mielestäni Mannerheim toimi oikein, kun ei hyökännyt Leningradin siviilien kimppuun ja jätti heille "elämän linjan" jota pitkin pelastautua, jos Neuvostoliitto olisi halunnut heidät pelastaa.

Mielestäni sodan kokeneilla siviileillä on yhteistä se, minkä Anna Ahmatovakin on Leningradia koskevassa runossaan ilmaissut, ja minkä aikoinaan punaorvoksi jäänyt isoäitinikin rajan taakse jääneessä kotikylässään koki, kun hänen 10-vuotias esikoispoikansa joutui muiden lapsijoukkoon kuuluneiden ohella neuvostokoneen tulituksen kohteeksi:

”ääni ei ollut kaupungin hälyä,
ei kantautunut kylistä.
Kuin etäistä ukkosen jyrinää –
mutta pilvet raikkaista korkeuksistaan
eivät kosteutta vuodattaneet,
sateen iloista tervehdystä
ikävöiville niityillemme.
Se oli kuivaa helvetin tulta –
jyrinä laajeni, voimistui,
kuurot korvani eivät halunneet uskoa
että se, välinpitämätön,
kantoi kuolemaa lastani varten.”
(lainaus/Anna Ahmatova)

Käyttäjän suuronen kuva
Janne Suuronen

Kieltämättä aika sankaritarina Nordströmistä.

Jäin miettimään Mannerheimin vaikenemista Nordströmistä. Voisivatko Aunuksen retki ja Leningradin piiritykseen osallistuminen olla merkkejä kuulumisesta suhteellisen harvalukuiseen suur-Suomi koulukuntaan ja miksi sodan jälkeen sotasyyllisyysoikeudenkäynteineen matalan profiilin pitäminen saattoi olla ihan ihan fiksua. Koulukuntaan, jonka päätavoitteena ei Mannerheimin tai enemmistön tavoin ollut pelkästään suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen, itsenäisyyden ja demokratian puolustaminen, vaan myös Neuvostoliiton Bolsevikkihallinnon hajalle löyminen. Heitäkin nimittäin Suomessa oli.

Seppo Hildén

Tuula, sota on raakaa ja silloin ei ole varaa tunteiluun. Ei vihollinenkaan tunteile, Venäläiset pyrkivät lyömään Suomen armeijan ja valloittamaan koko maan. Sodassa on omat lakinsa ja edullisten neuvotteluasenien hankkiminen vaatii kovia otteita. Anelemalla ei saa mitään. Sodassa otetaan miekalla ja verellä. Tämä on vanha totuus.

Eipä venäläiset ottaneet suomalaisten pysähtymistä Leningradin porteille mitenkään huomioon, muuten kun heikkouden osoituksena. Löivät rauhanneuvotteluissa vielä kovemmat luvut pöytään kun talvisodan rauhassa.

Sitä on spekuloitu paljon, miten II maailmansota olisi mennyt jos Mannerheim olisi auttanut Saksan armeijaan Leningradin valloituksessa. Nyt suomalaisten seisahduttua jäi myös paljon saksan armeijan joukkoja sidoksiin Leningradin ympärille vaikka heitä olisi tarvittu Moskovan valloituksessa. Auttamalla Leningradin vallotuksessa saksalaiset olisivat valloittaneet sen jälkeen myös Moskovan ja aiheuttaneet sodan pitkittymisen sekä paljon heikommat neuvotteluasemat NL:lle varsinaisten II maailmansodan loppurauhanneuvotteluissa.

Nythän Mannerheimin päätöksen jälkeen emme koskaan saa tietää, miten olisi käynyt,jos valinta olisi ollut toinen.

Tuula Hölttä

Seppo H :"Venäläiset pyrkivät lyömään Suomen armeijan ja valloittamaan koko maan."

Kun isäni liittyi kokemustensa seurauksena nyt rajan taakse jääneessä kotikylässään Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin liian nuorena rintamalle, hän sai tehtäväkseen saattaa pistooli kädessä työvelvollisia venäläisiä sotavankeja työmaalleen.

Jonakin saattopäivänä sotavangit olivat pyytäneet, että saisivat katsoa hänen asettaan. Isäni oli antanut pistoolin heille, ja aikansa sitä tutkittuaan sotavangit olivat antaneet pistoolin hänelle takaisin kiitellen samalla hänen urhoollisuuttaan sotapoika-tehtävän hoitamisessa.

Venäläisistä tuli ajanmyötä perheemme hyviä ystäviä, jotka mm. salakuljettivat isäni hänen kotikyläänsä silloin, kun sinne oli suomalaisilta pääsy kielletty ja joiden kodissa vierailimme, kun kävimme "kotiseutumatkoilla".

Kun isäni puhui ryssistä, hän ei koskaan tarkoittanut venäläisiä, vaan jo 1200-luvulta periytyneen kotiseutunsa ja esivanhemmilta perityn kulttuuriperimänsä ja omaisuutensa ryöstäneen suurvallan valtaeliitin harjoittamaa valtioterrorismia.

Seppo Hildén

Tuula, käsittelemme sotaa eri kantilta. Sinä yksilötasolla, minä valtioiden ja kansojen tasolla. Totta kai molemmilla puolilla tapahtui inhimillisiä tapauksia sodan keskellä, mutta sotilasjohdon päämääriin se ei vaikuttanut mitenkään.

En ole syyllistämässä venäläistä sotilasta, he tekivät mitä käskettiin ja yleensä omien piippu vielä selän takana. Mutta sotilastrategisesti se, että suomalaiset eivät antaneet sotilasapua Leningradin valloittamiseen, oli virhe.

Tapio Vehmaskoski

Kiitos hyvästä positiivisesta kolumnista.

Tällaisia me suomalaiset tarvitsemme aikana, jolloin monelle tuntuu olevan epäselvää Suomen puolustamisen tarve.

Toivottavasti mahdollisimman moni Suomea koskevan "Ottawa"-miinapäätöksen hyväksyjistä lukee tämän ja pysähtyy.

Uskoisin, että myös itsekunkin arvomaailmalle tekee hyvää lukea tämä kolumni. Nordström on näyttänyt esimerkkiä jälkeensä tulleille/tuleville suomalaisille sukupolville, josta kunnia hänelle.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ragnar Nordströmin elämäkerrallisia tietoja, ote Mikko Uolan henkilöartikkelista Kansallisbiografiassa:

Tinkimättömänä antikommunistina pitäytynyt Nordström joutui sodan jälkeen uuden poliittisen suuntauksen hampaisiin, ja hänen oli 1940-luvun lopulla asuttava yli kolme vuotta maanpakolaisena Ruotsissa, missä hän hyvillä suhteillaan avusti kotimaastaan poistumaan joutuneita asekätkijöitä. Niin sanottu punainen Valpo, joka lakkautettiin 1949 alussa, ahdisteli vielä viime toiminaan kotimaahansa loppuvuodesta 1948 palannutta Nordströmiä.

Vaikka Nordström oli menettänyt huomattavan osan omaisuudestaan jatkosodan seurauksena, hän nosti yrityksensä uuteen menestykseen ja antoi sodan jälkeen työpaikan monelle sotilasuransa uuden poliittisen suuntauksen takia keskeyttämään joutuneelle upseerille. Hän säilytti loppuun saakka uskonsa siihen, että neuvostojärjestelmä kukistuu ja sen valtaamat kansat saavat vapautensa takaisin. Nordström kirjoitti pääosin Ruotsin-vuosinaan laajan muistelmateoksen, jonka julkaisemisen ehdoksi hän asetti kommunismin kukistumisen Venäjällä. Tämä teos Voitto tai kuolema julkaistiin tekijän asettamaa ehtoa kunnioittaen 1996.

Ragnar Nordströmiä on pidetty presidentti (->) Urho Kekkosen ystävänä ja viitattu Kekkosen käyntiin Nordströmin luona matkallaan noottineuvotteluihin Novosibirskiin 1961. Tästä ystävyydestä ei kuitenkaan voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä Nordströmin ja Kekkosen tuttavuus johtui siitä, että presidentin sodassa sokeutunut veli, majuri Jussi Kekkonen, oli Nordströmin palveluksessa.

Kunnianosoitukset: Vapaudenristi (VR) 1 mk.; Suomen Valkoisen Ruusun K; VR 4 mk.; Vapaussodan mm.; Talvisodan mm.; Jääkärikmr.; Aunuksen mm.; Preussin rautaristi 2; Ruotsin Pohjantähden K; Saksan I maailmansodan mr.; Viron Suojeluskuntajärjestön Valkoinen risti; Viron Valkoisen Tähden R. Loviisan kaupungin kunniaporvari.

Lähde: Kansallisbiografia: Mikko Uola Julkaistu 3.4.2006.

Tuula Hölttä

Veikko H :"Tinkimättömänä antikommunistina pitäytynyt Nordström..."

Ihan vaan sivuhuomautuksena se, että Ragnar Nordstöm kustansi omilla varoilaan koulutusta mm. Itä-Karjalasta kotoisin oleville vakaumuksellisen kommunistiperinteen omaaville lapsille, eikä missään vaiheessa edellyttänyt, että heidän olisi pitänyt luopua vanhemmiltaan saamasta "kulttuuriperimästä".

Heikki Ojala

Nordströmin kirjassa oli kuvaava tapaus jossa kommunistit agitoivat satamaan lakon juuri myrskyjen ajaksi. Kommunistien tarkoitus tässäkin oli vaan kurjistaa työläisten oloja niin pitkälle että siitä niinkujotenkin puhkeaisi vallankumous tai jotain. Työläisperheillä meinasi loppua rahat ruokaan kun palkka ei juossut lakon aikana. Nordström antoi kuitenkin luottoa ruokakauppaan ja jätkät palasivat töihin taas.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tuula,
Kyllä vain ja monia muita erittäin suurta inhimillistä ymmärtämystä osoittavia tekoja tiedetään.
Usein on niin, että ne kaikkein kovimmat "periaatteen miehet", jotka eivät heille tärkeissä tehtävissä tingi tippaakaan tavoitteistaan ovat käytännöllisissä elämäntilanteissa mitä lämminsydämisimpiä ja lähimmäisensä huomoivia henkilöitä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Nordström Groupin sivuilla kerrotaan mm. että jääkärieverstiluutnantti ei suostunut ottamaan vastaan vuorineuvoksen titteliä. Kotikaupungin, Loviisan myöntämän kaupungin kunniaporvarin arvon hän otti ja antoi sille suuren arvon:

Nordströmin vaikutusvaltainen asema tulee esiin etenkin sodanaikaisten asehankintojen yhteydessä. Talvisotaan hän oli ostanut Ruotsista omilla varoillaan panssaritorjuntatykkejä, konekiväärejä ja kiväärejä, joilla oli suuri merkitys mm. Lapin rintaman varustamisessa. Talvisodan jälkeen Nordström oli saanut tehtäväkseen Suomen valtion salaisen asehankintajärjestelyn. Näiden asetoimitusten vakuudeksi hän oli joutunut panttaamaan koko omaisuutensa.

Nordströmin kumartelematon asenne päättäjiin käy hyvin ilmi hänen muistelmissaan – Voitto tai Kuolema. Mannerheimiin suhteet olivat suorasukaiset, eikä J.K. Paasikivikään säästynyt hänen kritiikiltään. Tarjottua vuorineuvoksen titteliä eversti ei suostunut ottamaan vastaan.
Tämän suuren isänmaanystävän luonnetta kuvaa hyvin se, että hän pysyi koko elämänsä ajan uskollisena syntymäkaupungilleen Loviisalle; teki pääosin sieltä käsin pitkän ja osin uskomattomalta tuntuvan elänäntyön, vietti siellä vanhuutensa ja lepää nyt kaupungin vanhalla hautausmaalla.

Ragnar Nordström kuoli syntymäkaupungissaan joulupäivänä 1982, pari viikkoa ennen 89-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänet haudattiin jääkäriupseerille kuuluvin sotilaallisin kunnianosoituksin tammikuun alussa 1983.

Loviisan kaupunki nimesi Ragnar Nordströmin kaupunginvaltuuston päätöksellä kaupungin kunniaporvariksi hänen täyttäessään 60 vuotta 1954. Tälle kunnianosoitukselle hän antoi suuren arvon.

http://www.nordfed.com/historia.htm.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset