Veikko Huuska

Valvontakomissio, suomalaiset internoidut ja "uhrilampaat" - uutta tietoa vaikeilta vuosilta

Muuan mielenkiintoinen detalji historian virrasta on tällä viikolla noussut esille kahdeltakin taholta.  Mikko Määttälän juuri julkaistusta ”Vihollisina vangitut” –teoksesta ilmenee, että jatkosodan päätyttyä satoja suomalaisia internoitiin leireille ja osin luovutettiin neuvostoviranomaisille.  Toimenpide liittyi välirauhansopimuksen ehtojen täyttöön.  Sopimuksen ehdot velvoittivat internoitavaksi vain Suomessa kiinni saadut Saksan ja Unkarin kansalaiset, mutta lopulta leireille joutuivat myös näiden suomalaiset vaimot ja lapset.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirja+Suomi+internoi+sodan+j%C3%A4lkeen+my%C3%B6s+suomalaissyntyisi%C3%A4+naisia/1135269497870

Samasta asiasta mainitsi eilen (20.9.) YLE Radio 1:n Kalle Haataisen ohjelmassa keskusteluvieraana ollut FT Pekka Kauppala. 

Molempien asiaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan päätöksen internoinnista teki Suomen hallitus saatuaan nuuskaa valvontakomissiolta välirauhanehtojen vajavaisesta noudattamisesta.  Käytännössä pidättämisten ja leireille passitusten takana oli kuitenkin syyskuun alkupäivinä neuvostoviranomaisille annettu väärä tieto Suomessa oleskelevien saksalaisten lukumäärästä.  

Kauppalan mukaan monilla suomalaisilla viranomaisilla oli jos ei nyt lukkarinrakkautta saksalaisia kohtaan niin ainakin melko laimeat halut heidän pidättämisekseen.  Ovia pidettiin löysässä säpissä yms.  Niinpä varsin monet saksalaiset pääsivät lähtemään omille teilleen.  Toisia suorastaan autettiin ja opastettiin esim. Ruotsiin matkaamisessa – siis vähän samaan tapaan kuin inkeriläisiä ja virolaisia heidän ollessaan etsintälistoilla.  Samoin myös tunnetusti monia maatiloilla vankityössä olleita neuvostosotilaita autettiin pakenemaan länteen.  Joidenkin inkeriläisten onnistui piilotella hyvien ihmisten huomassa niin pitkälle että valvontakomission varjo jo ehti väistyä eikä karkotusuhkaa enää ollut, ainakaan aivan päivänkohtaisena.

Eli kun saksalaisia pääsi livohkaan, jäi ilmoitettuun luovutettavien listaan vaje.  Puuttuvan osan täyttämiseksi leireille alettiin kerätä jo internoitujen suomalaisia puolisoja ja lapsia.

Eri internointileireille joutui kaikkiaan viitisensataa henkilöä, joista valtaosa vapautui maaliskuussa 1946.

Neljätoista internoitua karkotettiin kesällä 1947 Suomesta itäiseen Saksaan, Neuvostoliiton miehittämälle alueelle.  Heidän kohtaloidensa selville saaminen kiinnostaa.

Omaisuutensa, myös esimerkiksi kotiensa irtaimistot, internoidut menettivät Neuvostoliitolle.

Jälkikäteen herää luonnollisesti monia kysymyksiä.  Kuten esimerkiksi kysymys näiden syyttömien ”sijaisten” oikeusturvasta ja asemasta ”uhrilampaina”.  Mikä se saa suomalaiset viranomaiset aina niin kauhean tunnollisesti ja pilkuntarkasti tuollaisissa poikkeusoloissakin ilmoittamaan viholliselle (tässä tapauksessa ex-viholliselle) kohderyhmän tarkan lukumäärän.  Ikään kuin kohtalon ivaa on sitten, tällainen ketjureaktio, jossa ”täytemiehiksi ja –naisiksi” joutuvat sellaiset, joita valvontakomissio ei alun perin edes jahdannut. 

Olen aina jollain lailla liikuttunut näistä siviilirohkeuden osoituksista, kun jotkut ihmiset ovat ehkä oman uransakin riskeeraten auttaneet vainon kohteeksi joutuneita aseveljiä tai veljeskansalaisia.  Aikanaan kiinnostuin selvittelemään, miten Ikaalisten seudulta näytti olleen etsittyjen listalla olleen perin vähän inkeriläisiä.  Tiesin että heitä oli täälläpäin ollut sijoitettuina ja tänne hakeutuneina mieluummin yli keskimäärän kuin alle.  Kerran satuin juttuihin erään vanhemman miehen kanssa ja hän sanoi, että juu se johtuu siitä yksinkeraisesta seikasta, että nimismies Somiska tunsi sympatiaa inkeriläisiä kohtaan, eikä suostunut laittamaan heidän nimiään ilmoituslistoille, joita nimismiehet joutuivat täyttämään.  Nimismies muun muassa näki työhuoneensa akkunasta miten naapuritontilla ryytimaata perkasi eräs Maimu, inkeriläinen rouva, mutta nimi ei – luojan kiitos – ilmestynyt listoille.  Hienoja miehiä syvällä suomenmaassa.

Mutta itse alkuperäisasiasta:

Erinomaista että tälläisista vähän tunnetuista tapahtumista ja ihmiskohtaloista saadaan tutkittua tietoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Juhani Putkinen

Kaksijakoista:

Oli hienoja suomalaisia, jotka auttoivat esimerkiksi virolaisia ja inkeriläisiä pakenemaan Ruotsiin, tai piileskelemään Suomessa - toisaalta oli ja on vihonviimeisiä surkimuksia, jotka noin vain olivat valmiita luovuttamaan heitä imperialistisen Venäjän vankileireille tai tapettavaksi.

Sekin on Suomen häpeätahra, että Suomeen Venäjältä tai Venäjän miehittämänä olleista maista paenneita pakolaisia luovutettiin Venäjälle. Muistaakseni myös Haloska kuuluu tähän surkimusten joukkoon.

Pentti Juhani Järvinen

Suomen häpeällinen perusasenne määräytyi 1972, kun DDR:n tunnustuksesta päätettiin. Asiaa peitetliin sitten teatterilla, jossa Haloska esiintyi. Mutta Suomi siis tunnusti NL:n blokkirajat ennen Etykiä ja sen yhteydessä allekirjoitettua "oikeuskoria," joka oli lännen vastavaade. Siitä tehtiin
papereita Belgian ulkoministeri Harmelin raportin perusteella. Reaktio oli selvä jo 1969-70, kun Keinonen pakotettiin eroon. Hän oli kannattanut asiaa sotilasasiamieskokouksessa Helsingissä. Sen jälkeen vaiennettiin muutkin "oikeuksien" kannattajat.

Kun olin ollut mukana Pariisissa, niin Helsingissä myöhemmin asian tuntevat upseerit, jopa vanhat tuttavat, eivät enää tunteneet kadulla. Kahden tai kolmen virolaisen mielenosoituksen saanti uutisena HeSan etusivulle tuotti tapaamisen NL:n lähestytö pieksäntä- tai kidnappausryhmän kanssa Pirkkalan lenkkipolulla. Ja 1979 artikkeli oikeusasiasta lopetti urat Suomessa. Olin myös ajanut "Kostamuksen yhteyden" päässä Oulussa olleen NL:n radio- ja tutka-aluksen ohi.

Se oli arka asia, kun 1979 NL meni Kabuliin ja Suomea pidettiin vastaavana kohteena. Raskauttavia asian "haaroja" oli isän "mobilisointi asekätkentöihin" 1944, jne. yms. Mutta Haloska vain seurasi käytäntöä. Siitä hankin jutun Viikkosanomiin jo aiemmin NL:n pakolaiselta, joka käveli yli Suomen metsissä Tornioon ja Ruotsiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset