Veikko Huuska

McKinsey & Companyn ohjelmapaperit puhuvat asiaa: Työllisyys, työllisyys, työllisyys...

Helmikuussa 2010 mediat tiedottivat, ehkä hieman kohuhakuisestikin, että amerikkalainen suurfirma valmistelee Suomen seuraavaa hallitusohjelmaa:

”Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministeri[n Matti Vanhasen] esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia.”

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/02/hallitus_pestasi_amerikkalaiskonsultin_ideoimaan_seuraavaa_hallitusohjelmaa_1456302.html.

Sopimuksen hinta oli 15.000 €.  http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/McKinsey_sopimus.pdf

Myöhemmin on ollut hieman hiljaisempaa, mitä nyt yksittäisiä epäilyjä tai arvailuja on viljelty sen tiimoilta, että yhteistyö jossain muodossa jatkuisi pääministerivaihdoksen jälkeenkin.

Nyt sitten aivan muut porukat kasaavat Säätytalolla sitä hallitusohjelmaa.  Mitkä pohjapaperit sillä lienevätkään, eivät ne tällä kertaa taida olla Atlantin takaisia.

Uutisvirrassa monilta ilmeisesti jäi havaitsematta että kyseisen yhtiön, McKinsey & Companyn Helsingin-toimisto julkaisi jo vuonna 2007 raportin ”Suomen talous: Saavutukset, haasteet ja prioriteetit”.  Eli firma ei suinkaan ollut ensi kertaa ”pappia kyydissä”.

 

Tuossa raportissa MKC totesi: ”Työllisyyden varmistaminen ja erityisesti uusien työpaikkojen synnyttäminen tulevat olemaan Suomen keskeisiä haasteita seuraavan vuosikymmenen aikana”. 

 

Tämä kenties jopa hieman banaali lopputulos on kuitenkin mitä suurimmassa määrin relevantti ja aina niin ajankohtainen, että se antaa aiheen perehtyä hieman lähemmin netissäkin vapaasti nähtävissä olevaan uuteen Suomi-raporttiin, jonka MKC sai valmiiksi ja julkaisi joulukuussa 2010:

McKinsey Helsinki: ”Työtä, tuottavuutta.  Suomen prioriteetit seuraavalle vuosikymmenelle, 2010. http://www.mckinsey.com/locations/Helsinki/our_work/~/media/Helsinki/McKinsey%20%20%20Tyota%20tekijoita%20tuottavuutta%20%20%202020.ashx

Yhtiö toteaa raportin johdannossa:

Kuten edellinen raporttimme, myös tämä selvitys on tehty McKinsey & Companyn Helsingin toimiston aloitteesta ja rahoittamana. Meidän tavoitteemme on Suomen kilpailukyvyn ja sitä kautta hyvinvoinnin vahvistaminen.”  - Näin pyyteetön toiminta ansaitsee kiitoksen, joskin herää kieltämättä kysymyksiä, että joulupukkiko tuon työn on tilannut ja maksanut.

 

Itse raportti on monihenkilöisen työryhmän aikaansaannos ja siinä näyttää olevan aivan pätevää analyysiä Suomen kansallisen selviytymisen ja kestävyyden kannalta olennaisista pointeista. 

 

Yleisesti tunnetut reunaehdot todettuaan raportti toteaa, että Suomen tuottavuus uhkaa laskea maailmanlaajuisen kilpailun ja kriisin sekä nopeutuneen elinkeinorakenteenmuutoksen myötä. Menetimme talouskriisissä pysyvästi teollisuuden työpaikkoja.

 

Näistä lähtökohdista raportti etenee varsin asiallisena ja mielestäni realistisena:

 

Nykyisellä hyvinvointimallilla on menestytty hyvin, ja hyvin toimiva julkinen sektori on Suomen vahvuus. Olemme ottaneet lähtökohdaksemme löytää ratkaisun, joka säilyttäisi hyvinvointivaltiomme arvokkaat piirteet. Tärkeä osa tätä on, että yksityiseltä sektorilta kerätyillä verotuloilla rahoitetaan julkisia palveluja jatkossakin. Tämä asettaa taloudellemme kolme prioriteettia”.

 

Ja nämä kolme ensisijaista ponnistelujen kohdetta ovat (raportin s. 7):

 

  1. Lisätään yksityisen sektorin työpaikkoja.
  2. Lisätään työllistä työvoimaa.
  3. Tuotetaan enemmän julkisia palveluita nykyisillä resursseilla.
  •  

Kannatetaan.  Siis sanalla sanoen kolme keskeistä haastettamme ovat:

 

Työllisyys.  Työllisyys.  Ja vielä kerran työllisyys.

 

Ei pöllömpi johtopäätös.

 

Mitä tästä sitten on vedettävissä ns. johtopäätöksiä.  Ajan ja tilan rajallisuuden vuoksi vedän – hieman hallitusneuvottelujakin silmälläpitäen – esiin yhden johtopäätöksen, jonka MKC tekee:

Nimittäin prinsiippi 3:n [= Tuotetaan enemmän julkisia palveluita nykyisillä resursseilla] avaaminen jonkin muunkin kuin vain perinteisten väen vähentämisen ja toimiverkoston harventamisen avulla:

 

Tilanne ”avaa mahdollisuuden ja tarpeen laajalle, syvälle ja nopealle julkisen sektorin reformille.

Ensisijaisesti toimintaa tulisi tehostaa muuttamalla toimintatapoja ja menetelmiä, ei vähentämällä henkilöstöä. Tietyissä tapauksissa kilpailun lisääminen voi tuoda tarvittavat kannustimet tuottavuuden parantamiseen. Samoin kysyntään vaikuttaminen, esimerkiksi ennakoivan terveydenhuollon kautta tai turhiksi todettuja palveluita karsimalla, on keskeisessä roolissa tehostamisessa”.

 

Julkisen sektorin tuottavuuden parannus edellyttää toimintojen tehostamista 1,2 %:lla vuosittan.  Julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa Suomessa on keskitytty kahteen varsin robustiin keinoon.  Nimittäin:

 

  •  
    1. Pelkästään rakenteisiin ja niiden purkamiseen keskittyminen, esimerkkeinä kuntaliitokset tai yksityistäminen, valtion puolella palveluverkon harventaminen.
    2. Pelkästään henkilöstön vähentämisen kautta johdetut muutokset.
    3. [Kun nykyisessä tilanteessamme] Pitää keskittyä todellisiin muutoksiin toimintatavoissa ja menetelmissä. 
    4. 

 

Viimemainittu on ainoa ja välttämätön keino merkittävien muutosten aikaansaamisessa.  Toimenpiteet lähtevät liikkeelle aidoista muutoksista työtavoissa ja vaihtelevat prosessin luonteen mukaan. 

 

Varmemmaksi vakuudeksi McKinsey & C tähdentää:

 

”Julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseen liittyy kaksi uskomusta, joiden osalta McKinseyn kokemus ja sitä kautta näkemys poikkeavat yleisestä keskustelusta.

 

Ensinnäkin, usein ajatellaan julkisen sektorin tuottavuuden parantamisen vaativan systeemitason muutoksia, joita tehdään esimerkiksi ulkoistamalla palveluiden tuotantoa. Tämä voi joskus edistää muutoksen aikaansaamista. Silti kokemuksemme perusteella tuottavuutta voi parantaa merkittävästi myös ilman rakenteellisia systeemitason muutoksia. Tällöin työntekijöiden on suoritettava nykyiset tehtävänsä tehokkaammin. Jos systeemitason muutoksiin keskitytään liikaa, varsinaisten toimintamallien ja käytäntöjen parantaminen saattaa jäädä sivurooliin. Silloin ei saavuteta kaikkia mahdollisia parannuksia.

 

Toinen uskomus on, että tuottavuuden lisäys tarkoittaa työvoiman vähentämistä. Tuottavuus voi luonnollisesti lisääntyä myös pienemmän työpanoksen myötä, mutta tämän pitäisi olla tietoisen valinnan tulos eikä itsetarkoitus. Työvoiman vähentäminen kustannusten leikkaamiseksi voi nimittäin usein johtaa heikompaan palvelutasoon ja sitä kautta heikompaan tuottavuuteen.

 

Todellinen tuottavuuden parannus edellyttää tuotoksen laadun ja/tai määrän lisäystä suhteessa käytettyyn työpanokseen. Tämä puolestaan voidaan saavuttaa vain todellisilla toimintatapojen ja prosessien muutoksilla.”

 

Periaatetasolla yhdyn täysin tähän näkemykseen.

 

Mielenkiintoinen huomio velkaantumisasteen laskun vaikutuksista talouskasvuun (s. 25) saa miettimään turbulentin finanssimaailman ihmeitä.  Äkkinäinen kun luulisi että vauraus liittyy velattomuuteen tai ainakin velkojen vähenemiseen, mutta että asia onkin toisin, vaatii pohdintaa ja kenties sen oivaltamista, että uuden ja tehokkaamman tuotannon aikaansaaminen edellyttää investointeja, joita ei yleensä kyetä tekemään omarahoituksella, vaan satsaukset edellyttävät lainoitusta. 

Raportti toteaa:

McKinsey Global Institute julkaisi tammikuussa 2010 tutkimuksen, jossa käytiin läpi 32 [kpl] vuoden 1930 jälkeistä episodia, joiden aikana kansantalouden velka oli pienentynyt huomattavasti.

Velkaantumisasteen lasku on historiallisesti aiheuttanut säännönmukaisesti alhaisen talouskasvun vaiheen, koska kotitaloudet yrittävät pienentää velkojaan, ja julkisen sektorin halu pitää kustannuksensa kurissa vaikuttaa yleiseen talouteen.”

Luonnollisesti raportti noteeraa myöskin maailmanlaajuisen velkaantuneisuuden, joka luo edelleen epävarmuutta ja hidastanee keskipitkän aikavälin talouskasvua.  Tämän ”rankempaa” huomiota raportti ei velkaongelmiin kiinnitä, vaikka Irlannin ja Kreikan kriisit olivatkin jo raportinlaadinnan aikana otsikoissa.  Onko asia nähtävä siinä valossa, että yhdysvaltalaisesta velkaantumishorisontista katsoen Euroopan velka- ja luottokriisimaiden pulmat eivät näyttäydy niin dramaattisessa valossa, kuin esim. äskettäisten eduskuntavaalien aikaan Suomessa?

 

McKinseyn Lönnrotikadun tiimin aherrus kiteytyy nähdäkseni tähän huomioon:

 

”Suurin haaste Suomelle on muutosten läpivienti.

Monet raportissamme esiteltävät mahdollisuudet ja ideat ovat olleet keskusteluissa jo esillä, ja niiden toimivuus on testattu muissa maissa. Nyt meidän pitäisi tarttua toimeen.”

 

Toimeen tarttumisen tiekartaksi raportti kokoaa vielä kuuden kohdan ”miten se tehdään” –malliset osviitat.  Niistä suosikkini on tämä, käytännön miehelle sopiva ohje:

 

”Tekemällä myönteisiä ja suoraviivaisia parannuksia heti alussa usko laajempaan muutokseen säilyy. Niiden kautta voidaan myös saavuttaa välittömiä tuloksia sen sijaan, että keskitetään kaikki energia ”täydellisen mallin” etsimiseen.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset