Veikko Huuska

Sosialidemokraatit Suomessa 120 vuotta – vieläkö henki kulkee?

Sosialidemokraatit Suomessa 120 vuotta – vieläkö henki kulkee?

*

Heinäkuun 17.-20. päivinä vuonna 1899 syntyi merkittävä toimija.  Silloin nimittäin perustettiin Suomen Työväenpuolue, ja missäpäs muualla kuin Turussa.  Vuonna 1903 puolue muutti toisessa puoluekokouksessaan nimensä Suomen Sosialidemokraattiseksi puolueeksi (SDP).

Puolue viettää syntymänsä 120-vuotispäivää Turussa huomenna lauantaina 17.8.2019, vaikkei sitä kukaan tiedäkään.

*

Niin matalaa profiilia asiasta on pidetty, että vain asialle vihkiytyneet koko asian ovat noteeranneet.  120-vuotisjuhlista saa suorastaan kaivaa tietoa, niin hyvin se on kätketty puolueen kotisivujen alalaidan Ajankohtaista-listan taakse.  Juhla on jossain Panimoravintolassa lauantaina.  Mutta sekin on jo täynnä: ”Tapahtuma on täynnä ja ilmoittautuminen on päättynyt!”

https://sdp.fi/fi/120vuotta/

Jotain ehkä oireellista tässä on.

Suomen suurin puolue juhlii toistasataisia syntyjuuriaan ja tätä päivää jossain Panimoravitolassa, eikä asiasta mahdollisesti kiinnostuneet ole lainkaan tervetulleita. Ehkä tässä on jotain oireellista. – Joku toinen puolue ja porukka olisi ehkä ottanut asian toisin?

*

Olin viimeksi Turussa 2008 kun juhlittiin, niin mitä silloin juhlittiinkaan? Taisi olla Forssan kokouksen 85-vuotismuistoa. Kirjoitin perusteellisen blogin päivästä ja sen kuluessa käydyistä paneeleista ja keskusteluista Blogit.fi –sivustolle.  Nyt kun etsin sitä sieltä, en löydä; koko blogisivusto on häipynyt jonnekin eetteriin.  Ehkä se on NSA:n hallussa?

Muista siitä päivästä lähinnä kaksi asiaa. Huokailimme kiireisen paikanvaihdoksen aikana kansanedustaja Saara Karhun kanssa nälkäämme.  Aikataulu petti ohjelman suhteen täydellisesti, eikä normaalista seminaariseurustelusta tai edes pikaruokailusta tullut mitään.

Se toinen muistikuva on ehkä olennaisempi: mieleeni jäi virkistävänä havaintoja Liisa Jaakonsaaren sana, kun hän esitti, että ”meidän” ei pitäisi (joudun nyt muotoilemaan tämän 11 vuoden takaisen muistikuvan perusteella, kun en voi luntata sitä tarkkaa pöytäkirja-blogiani, vh) pistää kaikkea ruutia tulonsiirtojen ja etuuksien puolesta taisteluun.  Nyt me tappelemme kympin lisäystä siellä ja parinkympin täällä.  Meidän pitää laittaa paukkuja myöskin siihen, miten me sekä henkisesti että toiminnallisesti tuemme ja autamme ihmisiä hankkimaan kykyjä ja voimaa selviytyä tässä elämän meressä kohtaamiemme vastoinkäymisten ja ongelmien kanssa.  Meidän pitää toimia siten, että ihmisten selviytymiskyky ja autonomia vahvistuu ja heistä tulee entistä kyvykkäämpiä. – Näin minä sen muistan. Mielestäni Liisa puhui nappiin, hän sai huomattavan laimeat aplodit puheenvuoronsa jälkeen. (olinkohan minä ainoa, joka taputti raivokkaasti?).

*

Politiikka on muuttunut, mutta onko SDP muuttunut sen mukana – tai sitä vastaan?

Olen listojen mies, joten rikkoen kaikkea blogin lukemisen sujuvuudesta annettuja hyviä ohjeita, minä listaan tähän joitain muutoksia, joiden kanssa SDP painii.  On paininut jo hyvän aikaa, ja painii tänään, huomenna ja ikuisesti.  Painii niin kauan kuin maailmankartalla on SDP-niminen puolue.  Siksi lista.

Politiikan kentällä on monia eri suuntiin vaikuttavia voimavirtoja ja jännevälejä, kuten:

oikeisto – vasemmisto (itse olen ”aina” ollut tannerilainen oikeistodemari, olen tavannut paljon vasemmistodemareita, heitä saattoi ainakin joitain vuosi sitten kutsua tuomiojalais-haloslaisiksi demareiksi; tänään nimitys voisi olla jotain muuta?)

äijädemari – feministidemari

sosiologinen katse – identiteettipolitiikka

pragmaattinen työote – ideologinen sitoutuminen

rautarealistinen käsi – fiilisutopiat

työläisidentiteetti – keskiluokkainen status

kansallinen – kansainvälinen (nykyisin enemmänkin globaali)

keskusta - vasemmisto

keskustavasemmistolaisuus – punavihreä tiedostus

sosio-ekonominen keskikenttä – vähemmistöorientoitunut ideologinen ortodoksia

veronmaksajaidentiteetti – tulonsiirtojen ja subventoitujen palveluiden oikeustaistelija

työllinen kansalainen – eläkeläinen

Muitakin on.  Muodostuisi täysin kestämättömän pitkä ja kiistanalainen tulta ja tappuraa syöksevä kimmastus, joten en jatka.

Huomaamme kuitenkin, että kaikki tämä mahtuu Sosialidemokraattisen puolueen sisään; se on siellä, joskin osa on valunut ja räjähtänyt uloskin jo. 

Kysymys kuuluukin, miten Antti Rinne, pj., pystyy yhteyttämään kaiken tämän ja paljon muuta yhden ja saman puolueen, SDP:n, seinien sisään ja suodattamaan joksikin järkeväksi poliittiseksi ohjelmaksi, puoluetyöksi ja – ennenkaikkea käytännön politiikaksi.

No, eihän Antti onnistu eikä pysty. Ei hän edes halua. Hän on valinnut tästä kirjokentästä omat painopisteensä ja lemmikkinsä, kaiken muun hän joutuu jättämään soittamaan ”toista viulua”.  Ja se näkyy. Se tuntuu. Se on.  Se on ongelma, ratkaisematon sellainen.

SDP:n pallo on hukassa.  Se uskoo (uskottelee), että se voi joitain nostoja ja valintoja tekemällä tyydyttää ja lepytellä kaikkia yllä olevan listan ”osakkaita”, mutta se työ on tuhoon tuomittu. Se ei ole mahdollinen.

Kyse ei ole enää henkilöstä, vaan siitä, että monimuotoistunut ja intressiorientoitunut yhteiskunta on pilkkoutunut niin monikerroksiseksi ja runsasmuotoiseksi  kaleidoskoopiksi, että mikään yksi tavaratalo ei pysty palvelemaan kaikkia, vaan aina on tyytymättömyyttä ja pahastumisia, niin että pahastunut ”asiakas” kävelee Rinteen tavaratalosta ulos ja jättää ”ostokset” ostamatta tai marssii naapurikauppaan – tai parhaassa tapauksessa pistää pystyyn uuden, ”ikioman” kioskin.

Konsumentaarinen kansalainen on politiikassa tänään maksava asiakas, jota ei sovi sohia.  Kun hän kerran pettyy, hän pettyy tyyten, eikä palaa.  Riemastumisen syy voi olla jokin aika pieni tikku kynnen alla, tai sitten jokin yleiskarhennus, jossa ”kaikki” tuntuu hankaavan vastaan, ihan kuin jostain ostettu kesäpaita alkaa kiusata ja nostattaa ärsynäppyjä.  Mikään ei auta; taas meni yksi ”asiakas”. 

Pitkin vaalikevättä 2019 kirjoittelin toistuvasti vilpittömästä hämmästyksestäni sen suhteen, miten tylysti ja ”potku perseeseen” –tyylillä pj Rinne kerta pari viikkoon annatti SDP:stä lähteneille.  Monet näistä nimittäin kävelivät suorinta polkua PS:ien ”pesälle”.  Tervemenoa, sanoi Antti ja samalla helpotti menijöiden (jo aikaa sitten menneitten) mahdollista tuskaa, kiva kun selkiytti henkistä erohaikeutta.  Ei näin. Tietysti pitäisi – tämän tietää jokainen kivijalkakauppiaskin – hyvitellä ja kutsua lähteneitä, jotta palaisivat.  Mutta Antti oli sitä mieltä, että törkeää jumalanpilkkaa jättää SDP ja kävellä naapurin joukkoihin, niin iso synti, ettei sitä taida anteeksi saada.

Tämä on jotenkin oireellista.

Ei politiikan kentällä ole enää asiakasuskollisuutta.  Äänestäjä ja sympatiseeraaja saattaa peukuttaa tänään ja antaa paukkunsa huomenna pahimmalle kilpailijalle.  SDP:lle pahin kilpailija on PS.

*

Politiikassa vielä joku aika sitten oli nähtävissä hurja tunku keskelle, politiikan ja yhteiskunnan keskiympyrän seudulle, sinne gaussin käyrän korkeimmille kummuille. 

Tämä rynkäys keskelle oli kova vielä 2007 kun Kokoomus heitti kypärän pellolle ja veti haalarit päälle. 

2008-kriisin jälkeen kentän dynamiikka ikään kuin vaihtoi suuntaa, ja 2015 jälkeen politiikka ikään kuin räjähti ja alkoi isoja siirtymiä kentän laidoille, osin ulkopuolelle.

Mikä on pitkän historian omaavan puolueen järkevin päivän taktiikka?  Juosta noukkimaan marjoja vasemmalle, marjamaille joissa Vihreät ja Vasemmisto ovat omimmillaan? Vai pysyä tukevasti ja tuiverruksista huolimatta, tilapäisiä laskuvesiä pelkäämättä, keskikentällä, omalla vakaalla, harkitulla, tasapuolisuuteen ja kohtuullisuuteen ja kokonaishyvään pyrkivällä linjalla? Kansallisen eheyden ja voimapiirin linjalla?  Tähän on SDP joutunut vastaamaan ja se on vastannut väärin.  Se on lähtenyt omalta luonnolliselta rakentajan tontiltaan virvatulten perään. Siitä se maksaa kalliin hinnan. Se maksaa suomalaisen yhteiskunnan keskushyökkääjän paikan.  Harmi.

*

SDP:n kutsumus Suomen rakentajana

Nykyajan parhaan vaalituloksensa SDP sai laman jälkihöyryissä 1995.  Silloin eduskuntavaaleissa puoluetta äänesti 785.637 äänioikeutettua, eli 28,3 % äänestäneistä.

Viime eduskuntavaaleissa keväällä 2019 SDP sai enää 546.471 ääntä ja 17,7 %.  Näin kävi, vaikka Sipilän-Bernerin hallitus oli 4 vuotta tehnyt vaalityötä demareille.

Demarien ääniosuus ek-vaaleissa on pudonnut 24 vuoden – neljännesvuosisata – aikana 10,6 %-yksikköä. 

Vielä selkeämmän kuvan äänestäjäkunnan murenemisesta saamme, kun katsomme nämä numerot:

Vuonna 1995 äänioikeutettuja oli 4.090.000 henkilöä, heistä 785 tuhatta äänesti SDP:tä.  Se oli 19,2 % äänioikeutetuista.

Vuonna 2019 äänioikeutettuja oli 4.510.471 henkilöä, heistä 546 tuhatta äänesti SDP:tä.  Se oli 12,1 % äänioikeutetuista.

Siis alle kahdeksasosa.  Ja vaalien tuloksena SDP oli kuitenkin Suomen suurin puolue ja johtava hallituspuolue!  Alle 1/8 osan kannatuksella äänioikeutetuista.

Meillä pitäisi ehdottomasti olla – eriytymisen ja kuplaantumisen estämiseksi – vaalisääntö, jonka mukaan parlamentin 200:sta paikasta täytetään vain äänestysprosentin mukainen %-osuus. 

Eli kun EK-2019 äänestysprosentti oli 72,1 %, niin Eduskuntaan olisi tullut sen mukainen osuus 200:sta paikasta eli 144 edustajaa.  Äänestämättä jättäneiden äänioikeutettujen edustajina parlamentissa olisi nyt 56 tyhjää jakarandatuolia! 

Näistä 144:sta läpi menneestä ehdokkaasta olisi SDP saanut nykyisten ansiottomasti saatujen 40:n sijasta 28 kansanedustajaa.  Panisi puolueita vähän miettimään!

*

Lasse Lehtinen analysoi kolmisen vuotta sitten SDP:n tilaa ja tulevaisuutta (IS 21.5.2016):’

Aatteellinen pohdiskelu ei ole koskaan ollut vahva alueeni. Minulle riittää mainiosti, että ihmisten asioita hoidetaan tehokkaasti ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Jos tulosten saavuttaminen vaatii kompromisseja, niitä on tehtävä vaikka aatteeseen sattuisi.

Mitä enemmän katson tätä ideologista oikeassaolemisen nostoa ja kuplien mykkää keskustelua, sitä enemmän alan arvostaa näitä Lassen näkemyksiä.

”Parin muun aktiivin kanssa ehdotimme 1990-luvun alussa, että puolue ottaisi askeleen keskemmälle ja muuttaisi nimensä Suomen demokraateiksi (sd). Ehdotus naurettiin unohduksiin.”

Tuo interventio keskelle ja toteutetun demokratian nimissä olisi ollut voimaa ja virtaa antava ratkaisu demareille, mutta ideologia ja vähäinen ”asiakaslähtöisyys” harhaanjohtivat puoluetta.

Historiasta Lasse sanoo IS:n analyysissaan, liikkuvat osat tähän päivään siirtäen, näin:

Isänmaan pelastaja

Kuluneen puolen vuosisadan ajan SDP:n kannatus on ollut loivassa luisussa, muutamia tilapäisiä piikkejä lukuun ottamatta. Trendi on yleiseurooppalainen, mutta missään lasku ei ole ollut yhtä raju kuin Suomessa. Yritän seuraavassa pohtia syitä. Vauhtia on haettava historiasta.

Vuoden 1919 jälkeen Väinö Tannerin johtama SDP taisteli kahdenkymmenen vuoden ajan niin äkkiväärää oikeistoa kuin äärivasemmistoa vastaan. Se pelasti Suomen diktatuurista 1930-luvulla. Ennen talvisotaa SDP ja maalaisliitto löysivät pienimmän mahdollisen sovun nk. punamultahallituksessa.

Niinpä Neuvostoliiton hyökätessä vastassa oli yllättävän yksimielinen kansakunta. SDP oli Tannerin johdolla lukkona sota-ajan hallituksissa. Se oli edelleen eturintamassa, kun sotaa jatkettiin siviilissä. Oikeisto oli lyöty ja lamassa. Kommunistien vyörytys järjestöissä ja työpaikoilla estettiin asevelidemareiden toimesta. ”Kannatamme sosialismia, mutta vastustamme siihen siirtymistä”, oli heidän tunnuksensa.”

SDP:n vaiherikas historia sisältää niin katastrofeja kuin highlightejä.  Nykyisellä menolla jälkimmäisiä ei ole odotettavissa, enemmänkin mahalaskuja ja rämpimistä pehmeällä pohjalla.

Entä tänään?

”Sanaradikalismin pauloissa

”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa.

Noihin aikoihin Paavo Lipponen oli kuitenkin palaamassa nuoruutensa harharetkiltä. Pääministeri Mauno Koiviston sihteerinä hän oppi asioita, joilla oli käyttöä omalla pääministerikaudella.

Tanner varoitti aikoinaan ryhtymästä huutokauppaan kommunistien kanssa. ”Ne tarjoavat aina enemmän.” Tämä unohtui, kun kilpailtiin vasemmistolaisuudella niin sisä-, talous- kuin ulkopolitiikassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen samaa kilpaa on käyty kommunistien perillisten, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Näin SDP on jatkanut marssia eri suuntaan kuin äänestäjien enemmistö.

Sanaradikalismin kiimassa hukattiin äänestäjäkunnasta ainakin kolme merkittävä ryhmää: sotiemme veteraanit, pienipalkkaiset virkamiehet ja pienyrittäjät. Toisen maailmansodan voittajavaltioissa veteraanien arvostus oli itsestäänselvyys, siitä ei edes keskusteltu. Samaa arvostusta ei vasemmistossa sallittu suomalaisille veteraaneille. Veikko Vennamo osasi erityisen hyvin hyödyntää tämän virheen.

Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään.”

Tässä on sanottu paljon ja olennaista. Enemmän kuin ensilukemalla ehkä tajuaakaan.  Mehän elämme tänään juuri tätä Lassen kuvaamaa lähimenneisyyttä, joukossamme on vielä näitä mainittuja toimijoita.  SDP toistaa vanhoja virheitään täydellä kaasulla.

Eräs indikaattori:

”Poliisin ammattikunta nauttii suuren yleisön luottamusta ja on vuodesta toiseen keulilla mielipidekyselyissä. Tuoreen kyselyn mukaan puolet poliiseista äänestää joko kokoomusta tai perussuomalaisia. Demareita äänestää vain 5 prosenttia. Miksi SDP ei nauti poliisien luottamusta? Poliisit kuuluivat vielä 1950-luvulla SAK:hon. Nyt poliisit suunnittelevat liittyvänsä Akavaan.”

Poliisi on tämän yhteiskunnan pulssilla, se kuulee sen sydänäänet, rytmihäiriöt ja visvaiset ruhjelmat.  Tämä ammattikunta on vain yksi indikaattori, mutta paljon puhuva, voisin mainita monia ammatteja, joissa kansakunnan tila aistitaan kokonaisvaltaisesti ja kipeästi, ja reagoidaan näihin tuntoihin ehkä varhemmin kuin ”suuri yleisö”, mutta perässä tullaan.

Aivan lopuksi Lasse Lehtinen lausuu sanoja, jotka ovat painokkaita kuin lyijystä valetut saappaat:

Politiikan paradoksi

Maailmansodan jälkeen usko demokraattiseen päätöksentekoon oli korkealla kaikissa Länsi-Euroopan maissa. Sitä mukaa kuin yhteiskuntia on rakennettu sosiaalisiksi ja kansalaisten elinehtoja parannettu, poliitikkojen arvostus on laskenut. Se on politiikan käsittämätön paradoksi.

Hyvinvointivaltiota ylläpidetään keskiluokan ja keskituloisten avulla. Keskiluokassa myös kytee se kapina, joka on johtanut arvaamattomaan äänestyskäyttäytymiseen. Hyvinvointivaltion kasvateista on tullut järjestelmän kriitikkoja, kun on noustu työväenluokasta keskiluokkaan ja jouduttu maksumiehiksi.”

Keskiluokkaistunut kansa on kehittyneen sosialidemokraattisen tasavallan tuotosta, ja se tuntee munaskuissaan kotinsa ja eväänsä, mutta praktinen arki ja lompakon avaajan asema avaavat muutakin, mm. silmiä.  Rahaa menee, sitä palaa, eikä aina niin järkeviin ja kokonaisuuden ja ihmiskehityksen kannalta mielekkäisiin kohteisin ja ei kohteenkaan kasvuprosessia parhaalla tavalla edistävällä tavalla.  Kyllä me sen näemme, ellemme sulje silmiä, tämän paradoksin.

Tulonsiirtojen ja apujen saajista on enenevästi kasvanut maksumiehiä – ja kriitikoita.  Ihan luonnollinen kehitys.  Ihminen on älykäs laumaeläin, mutta myös taistelija ja individualisti, tämän sanan rakentavassa mielessä. 

Eikä vähiten tärkeä vielä:

”Torjutut kannattajat

SDP:n aktiivien ja äänestäjien välille on rakennettu aitoja. Eristyminen omiin porukoihin on ollut suotavampaa kuin osallistuminen vaikkapa epäpoliittiseen kansalaistoimintaan. ”Oikean demarin” paikka ei ole rotareissa eikä leijonissa, maanpuolustusjärjestöistä puhumattakaan. Kuitenkin äänestäjien enemmistö on siellä missä tehdään muutakin kuin politiikkaa.”

Tämä on Lassen teeseistä yksi olennaisimmista.  Tähän helmasyntiin sossut ovat langenneet lankeamisen perästä.  Sortteeraaminen ja lajittelu.  Antti Rinteen pershaukut demareista perussuomalaisiin kävelleiden perään on tätä samaa laakia.  Tervemenoa, mutta ei takaisin tuloa!

Poliittinen kenttä isossa kuvassa

Vaikka Lasse-lainauksien määrä vain kasvaa, ihan pakko ottaa tähän loppuun vielä tämä kenttäkuva:

”Iso puolue keskellä?

Parlamentaarisessa järjestelmässä kannatusta voi lisätä laajentamalla kannatuspohjaa. Se vaatii erilaisten ihmisten ja näkemysten sietämistä. Pienin mahdollinen yhteisymmärrys tuo suurimman mahdollisen vaikutusvallan. Iso puolue poliittisen kentän keskellä vaikuttaa enemmän kuin pieni puolue laidalla.”

Juuri näin, kuin Lasse Lehtinen sanoo. Hänen teesinsä SDP:n tilasta ja tulevaisuudesta – ja vähän historiastakin – on tähän merkitty sitaatteihin kursiivilla, ja ne ovat lainausta hänen IS 21.5.2016 julkaistusta analyysista.

Mielestäni Lassen  tuossa esittämä analyysi on paitsi terävä, suorastaan viiltävä, myöskin asian läpeensä tuntevan toimijan hyvä ja parasta tarkoittava.  Se on parempi puolueen ruumiinavauksellinen esileikkaus, jolla on pyritty kehittämään organisaatiota ja parantamaan tauteja joita tuo organismi potee, mutta valitettavan heikolla tuloksella. Se on omalta osaltaan saattanut joitain osatauteja jopa pahentaa, kuka tietää. Mutta tärkeä ja sivuuttamaton se on. Toivonkin, että Panimoravintolaan huomenna lauantaina 17.8.2019 rientävät harvat ja valitut eturivin puoluetoimijat ja syvien rivien esijuhlivat vaikkapa tästä tai alla olevasta linkistä lukisivat tri Lehtisen anatomian luennon! Hyviä lukuhetkiä. Älkää tukehtuko pullaan. Juhlikaa rajusti 120-vuotiasta puoluetta Turussa!

Ps.

Turun kirkonmenoja ennakoiden Erkki Tuomioja esitti tässä viikolla, tehokkaasti keskustelua ja pohdintaa herättääkseen, että SDP ja Vas yhtyisivät.  Mutta parin palstan kertauutiseksi se näyttää jäävän – taas kerran. Tämä on kestoaihe, josta jupistaan enemmänkin pienpiireissä kuin avoimena synopsiksena.  Lehtisen esittämistä argumenteistakin johtuen. Puheenjohtaja Li Andersson kiirehti tietenkin torjumaan Erkin idean.

Linkit:

Ilta-Sanomat 21.5.2016: Tiukka analyysi SDP:n sisältä: Näistä syistä kannatus laski rajusti 50 vuodessa. - Kompromisseja tekevä iso työväenpuolue ajaisi keskiluokan ja vähäosaisten asiaa paremmin kuin pieni aatteellisesti oikeaoppinen puolue, kirjoittaa SDP:n jäsenenä 50 vuotta ollut Lasse Lehtinen. > https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001182886.html

Iltalehti 16.8.2019: Erkki Tuomioja sanoo Lännen Medialle kannattavansa Sdp:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä: pesäero on kestänyt 101 vuotta. Yhdistynyt vasemmisto saisi Tuomiojan mielestä paremmin viestinsä läpi. > https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/52bfaef2-e77f-4478-874a-95179aad8fd5

Erkki Tuomioja kannattaa Sdp:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä – “vasemmistoliittolaiset ovat valtaosin sosiaalidemokraatteja” > https://www.hameensanomat.fi/uutiset/erkki-tuomioja-kannattaa-sdpn-ja-vasemmistoliiton-yhdistymista-vasemmistoliittolaiset-ovat-valtaosin-sosiaalidemokraatteja-829420/

(Erkki ei ota kantaa siihen, ovatko ”sosiaalidemokraatit valtaosaltaan vasemistoliittolaisia”, vh.)

Voisivatko sdp ja vasemmistoliitto yhdistyä, entä keskusta ja kokoomus? ”Todennäköisempää, että vanhoista puolueista lohkeaa uusia sirpalepuolueita” https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/287608-voisivatko-sdp-ja-vasemmistoliitto-yhdistya-enta-keskusta-ja-kokoomus

https://www.satakunnankansa.fi/a/e7bcfb95-fb72-4011-8aea-9f7fa2857bea

*

Ps2.

Erkki Tuomiojalle ruusu siitä, että hän edes yritti debattia 120-v. päivän tiimoilla..

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

SDP 120 vuotta -juhla Turussa la 17.8.2019:

OHJELMA:

Tilaisuuden ohjelma

Avauspuhe

SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne

Entäs jos? Vaihtoehtoista Suomen historiaa: Mitä jos SDP olisi ollut erilainen?

Markku Jokisipilä, Jenni Karimäki ja Erkki Tuomioja

Paneeli: 1899 kokouksen teemat nykypäivänä

Ville Skinnari, SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri

Sanna Marin, SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri

Antton Rönnholm, puoluesihteeri

Tytti Tuppurainen, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri

Pinja Perholehto, Demarinuorten varapuheenjohtaja

Moderointi: Kaisa Penny, Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja

Ohjelmassa lisäksi musiikkia. Esiintyjänä Turun Työväenyhdistyksen Soittokunta

Muutokset ohjelmaan mahdollisia.

Tapahtuma on täynnä ja ilmoittautuminen on päättynyt!

*

Ja mikä viesti olikaan?

No, tietty:

(Älkää siis tänne tulko - ei täällä ole tilaa teille!)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

En voi valittaa, etten itse olisi saanut tietoa. Tilaisuuteen kyllä kutsuttiin monta kertaa. Sitä paitsi: Panimoravintola Koulu saattaa olla suosikkini kaikista koko Suomen ravintoloista. SDP on ilman muuta suosikkini kaikista puolueista.

Mutta avaaja on oikeassa: Jos tuollainen juhla järjestetään, sen pitää olla avoin ja isossa tilassa. En siis ilmoittautunut. Ja hittoako se Jokisipilä tuolla tekee :)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Niin, kaikki tietävät, että keskusteluyritykset sos.demien linjasta ja asemoitumisesta yhteiskunnan muutosvirrassa on samaa kuin yrittäisi virittää vakavaa tieteellistä keskustelua kaurapuuron transsendenttisesta olemuksesta - siis tuomittu pysähtymään täydelliseen hiljaisuuteen.
Ei vaan ota tulta. Mutta auta armias jos joku mainitsee vaikkapa ilman provokaation tarkoitusta eläkeindeksin tai aktivointileikkurin. Jo taivaat aukenevat.

Nyt kun tämä vaalikausi 2019-2023 eletään euforisista "muutos nyt ja ilman pulinoita maksoi mitä maksoi" -fiiliksistä siihen asentoon, jonka internationalistinen moneypenni eli peliraha, sekä erilaisia eroja tai pakkoavioliittoja havittelevat valtakunnanjohtajat, sekä aina niin arvaamaton kohtalo tämän maankolkan saattavat, niin siinä retkijunassa aikamatkailua harjoittaessamme toki voisimme uhrata jonkin tovin myöskin niin olennaisen asian kuin SDP:n itseymmärryksen ja maailmankäsityksen sekä taisteluasemien muokkausta koskevien kysymysten mietiskelylle.
Ja mikäs siihen olisi oivallisempi tekosyy ja mahdollisuusfoorumi, kuin jokin juhla - sikäli kuin se kokoaisi eri tavoin ajattelevia ja näkeviä yhteen. Sitä minä tässä vaan harmittelin.

Seminaaripohdinnan lähtökohtana "Entäs jos? Vaihtoehtoista Suomen historiaa: Mitä jos SDP olisi ollut erilainen?" on täysosuma. Pisteet hänelle, joka sen on kehittänyt. Lisäpiste olisi tullut, jos historian lisäksi olisi hiukan tuikittu taskulampulla myöskin tulevaisuuteen. Mutta hyvä näinkin!
Kontrafaktuaalinen teema menneisyyden suhteen voi tarjota mallioppimista myöskin tulevan suhteen. Miten todella näemme tulevaisuuden, sen muutosvirrat ja rotkelmat? Onko näkymme tulevasta vm. 2019 kestävä vai kaipaako se vaihtoehtoisia tulokulmia, aavistusta vaihtoehdosta?

Mitä tulee oluen juontiin (nautitsemiseen) niin Panimoravintola Koulu on mitä oivallisin paikka siihen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Turkulainen ”ekonomisti” Mauno Koivisto totesi, että aina tehdään ”väärää politiikkaa”. Siis jos ei oikeasti niin ainakin toisten mielestä. Ja käsitys voi ajan mittaan muuttua.

Nyt kun tänään toinen turkulainen, taloustieteen professori Matti Viren sanoo, että ”Väärään suuntana”, niin se herättää mielenkiintoa.

Näin Viren mm.:

”YLE:n haastattelussa Rinne kertoi, että ”huolehdimme siitä, että ihmisten ostovoima kasvaa”. Vaikka kyse on poliittisesta retoriikasta, jää se askarruttamaan. Voiko hallitus todellakin taata, että ihmisten ostovoimaa kasvaa suhdanteista riippumatta? Voiko talouspolitiikalla tehdä mitä tahansa!”

”Kataisen ja Urpilaisen hallitus oli 2011 hieman samanlaisessa tilanteessa; vuosien 2010-2011 nousupyrähdyksen jälkeen vienti, investoinnit, työllisyys ja tuotanto kääntyvät laskuun. Hallitus reagoi mittavalla ”elvytyksellä”, joka generoi kyllä rutkasti lisää velkaa valtiolle, mutta ei johtanut kasvun käynnistymiseen. Päinvastoin kotimainen elvytys ja hallituksen muut toimet johtivat vain kilpailukyvyn heikkenemiseen entisestään. Samanlainen kehityskulku on helposti edessä nytkin.”

” ”Hyvinvointivaltion” kasvattaminen ei ikävä kyllä ole sekään ilmainen lounas. Koska lounas pitää maksaa jossain vaiheessa veroilla, kilpailukyky heikkenee väistämättä, koska verotus supistaa aina (nimenomaan aina) tarjontaa. Näin sitä suuremmalla syyllä, jos kustannusten kasvuun reagoidaan palkkoja nostamalla.”
Siispä kyseessä on ”väärää politiikkaa”.

Nimittäin, jos Rinne on oikeassa, ja hän jostain syystä pystyy lunastamaan puheensa, siis sen että ”huolehdimme siitä, että ihmisten ostovoima kasvaa”, niin sitten hän on ei ainoastaan pääministeri vaan myös Teräsmies ja Taloustieteen Tonava.

Ostovoimakin, tuo kuriton ja laiska, tottelee Rinnen komentoja!

Lue Matti Virenin blogi täältä, se kannattaa, saat nähdä selvän jännitteen pääministerin ajattelun ja Virenin välillä, kukapa tietää vaikka todellisuudenkin:

http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279599-va...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Rinteen kompurointia on tosiaan kamala ja ”viihdyttävä” seurata:

Pääministeri Rinteen viimeisin sammakko liittyi tähän palkansaajamaksu-asiaan.

YLE kertoi torstaina:
”Kikyn vaikutus ulottuu vielä ensi vuoteen. Kilpailukykysopimuksen hännässä tulevat veroluonteiset maksut käytännössä kiristäisivät ihmisten verotusta alkavana vuonna 0,5 miljardilla eurolla, mikä tarkoittaa keskituloisen käteenjäävissä tuloissa noin parikymppiä kuussa.
– Vallassa oleva hallitus aina voi asioille jotakin. Kyllä me mietitään se, miten edelliseen vuoteen verrattuna kiristyvien veroluontoisten maksujen tilanne tulee vaikuttamaan heikentyvässä taloussuhdanteessa, Rinne sanoi Ylelle SDP:n kansalaistapaamisessa torstaina.”
YLE/Marja Stenros, 15.8.2019: https://yle.fi/uutiset/3-10923274
*
Kuulin aamulla rientäessäni tuotantopaikalleni autoradiosta, miten Päivin Neitiniemi haastatteli valtiovarainministeri Mika Lintilää.

Aamun piristys oli se, kun Lintilä sanoi, ettei Rinteen eilen jo lupaamasta hallituksen kompensaatiosta ole keskusteltu hallituksessa. Siis että "palkansaajien ostovoima ei heikkene". Hallituksen veronmaksajilla kuittaamasta 0,5 mrd euron kompensaatiostahan on kyse. Maksun osuudeksi palkansaajia kohden on Veronmaksajien keskusliitto laskenut 250 euroa/vuosi.
Toimittaja oikein kysyi, etteikö ole, niin Lintilä vastasi:

Ei ole keskusteltu. Eikä se olisi viisastakaan. Palkansaajamaksut eivät ole hallituksen pöydässä, ne ovat muissa pöydissä, Lintilä sanoi.

Tarkoittaen työmarkkinaosapuolten työmarkkinaneuvotteluja jotka alkavat syyskuussa.

"Se olisi väärä viesti hallitukselta (työmakkina)pöytiin." Eli että hallitus lupaisi paikata 500 miljoonan aukon, tekivät tuloneuvottelijat millaisia sopimuksia tahansa. Siinä siis istuttaisiin veronmaksajien housuilla tupo-tuleen.

Toimittaja vielä tiukkasi vm Lintilältä, että teidän näkemyksenne on siis eri kuin pääministerillä.

Lintilä tietysti myönsi. Hänen esiintymisensä oli ihan järjellistä, mutta Rinne päästi taas kummallisen sammakon.
Taisi sammakko löytää tiensä visusti tuloneuvottelijoiden taskuun. Rinne siis lupasi tuosta vain 500 milliä Kikyn yhteydessä määriteltyjen palkansaajamaksujen noston kuittaukseksi. Eipä tarvi SAK:n ja toverien enää vaivautua vääntämään liittojohtajien kanssa asiasta. Työnantajilta kuittausta tai osiakaan on turha yrittää, heillä on nyt Antin shekki kädessään..

En tiedä, onko tähän episodiin puututtu mediassa, mutta tulkoon tähän kirjatuksi.

Kuka ehtii ja viitsii, voi kuunnella YLE Radio 1 Ykkösaamun tallenteesta Areenasta:
Sen verran ehdin, että katsoin millä kohtaa tämä dialogi oli: löytyy ajassa 30:45 – 33:05. Linkki: https://areena.yle.fi/1-50212035?autoplay=true
Valtiovarainministeriön budjettiesitys vuodelle 2020. Valtiovarainminsiteri Mika Lintilä. Juontaja Päivi Neitiniemi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Tulevaisuus määrittyy ennen kaikkea sen kautta, millaiset tulkinnat ja näkemykset hallitsevat julkista keskustelua tulevina vuosina."

Tutkija Lauri Holappa
Eurooppa-tutkimuksen keskus

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Jatkan jupinaa 120-vuottaan tänään Turussa juhlivan SDP:n statuksesta, paradigmasta ja kohtalosta.

Nuorten pj Mikkel Näkkäläjärvi ja Eki pohtivat näitä Juttutuvan nurkkapöydässä (AL 17.8.2019).

"Moninkertainen ministeri ja uusi kasvo toivovat puolueelta johdonmukaisuutta. "Kaikkien mieliksi ei voi olla." "

Näin homman tiivistää Aamulehti.

Näin kyllä.

Ytimessä ollaan.
Mistä se johdonmukaisuus tulee?

Tilannekuvasta, maailmanmenon ymmärryksestä ja näkemyksestä mihin pyritään ja millaisin keinoin; näkemyksen ja reaalielämän yhteensovituksesta.

Näistä ainakin.
Ja nyt voikin sitten kysyä, miten Rinteen hallituksen ohjelma ja Rinnen oma toiminta suhteutuvat Suomen ja maailman päiväntilanteeseen ja niihin vakuuttaviin tulevaisuusnäkymiin, joita meillä on jo tuhti nivaska?

Miten vahvasti ja "raudoitetusti" 120-vuotias puolue on Rinteen linjan ja mallin takana?

Ihan vain vertailua varten:

Saksan demarien tilannekuva, siihen perustuvat käsitykset siitä "mitä meidän tulee tehdä", ovat täysin toiset kuin Rinnellä, täysin toinen politiikka ja toiset otteet.

Kumpi on "oikeassa"? Molemmat eivät voi olla!

Eki sentään sanoi viikolla, että aiottu valtion omaisuuden myynti on hullutusta, nollakorkojen maailmassa.

*

Sitten mieliksi olemisesta.

Blogissa sanoin, että aina löytyy tikkuja kynnen alle.

Individualististen oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan tietoisten konsumeeristen nykyihmisten aikakaudella yksimielisyyttä, emotionaalista ja sitoutunutta samanmielisyyttä ei ole, eikä voi olla.
Siksi erojen etsimisen sijasta pitää lähtökohta ollakin yhteisten näkemysten suunnalla, Lehtisen tähdentämien yhteisten nimittäjien löytämisessä.

Silloin voidaan tehdä yhteistyötä, etsiä tasapainotuksia ja käytännön kompromisseja. Se on laajan joukkopuolueen syntymisen ja säilymisen kannalta elinehto.

Kumpi 120-vuotias SDP haluaa "isona" olla:

Laaja keskellä kansakuntaa oleva joukkopuolue, joka kokoaa erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä yhteistyön pariin.

Vai haluaako se olla oikeauskoisten yhteisö, etujoukko, joka kilpailee ideologisesta uskon puhtaudesta, torjuu aktiivisesti toisenlaiset, ja - litistyy punavihreällä kedolla temmeltävän kahden muun puolueen väliseen hapettomaan tilaan.

Siinä taistelussa Demari häviää aina. Ja voittajaksi nousee sellaisen taistelun ehdottomalla logiikalla Vihreät.

Tässä ytimöityy demarien kohtalonkysymys, eikä se ole vain verbaalinen kielikuva, vaan täysin tosi elämän ja kuoleman kysymys.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Koska kaikki eivät lue Aamulehteä, tähän vielä yksi sitaatti:

"Tuomioja kritisoi puolueettaan "antautumisesta uusliberalismille" 1990-luvulla.
-Se oli virhe, josta maksamme edelleen. Kaikki puolueet ovat olleet leikkaamassa sosiaaliturvaa, mikä näkyy ihmisten reaktioissa."
*

Otan kopin tästä Ekin kritiikistä;

Suomen toimet 1990-luvun kriisissä poikkesivat Ruotsin reaktioista - ja aktioista.

Olin silloin politiikassa toimijana kunta- ja piiritasolla, puoluekokouksissa, työryhmissä; tiedän että pakkoja oli paljon ilmassa, vaihtoehdot vähissä.

Mutta silti Ruotsin tietä olisi pitänyt seurata ja analysoida enemmän ja paremmin.
Muistan miten väittelimme Ruotsin tiestä ja Suomen tiestä, ja yritimme löytää omaa linjaamme.

Tunnen jälkiahdistusta tuosta ajasta. Olisimme voineet taistella enemmän ja väkevämmin oikeaksi näkemämme puolesta. Olisimme voineet taistella rajummin uusliberalismia vastaan. Minun olisi täytynyt. En myönnä menneeni rähmälleni, en koskaan "antautunut uusliberalismille", mutta heikkenin taistelussa sitä vastaan. En taistellut niin sinnikkäästi, herkeämättömyydellä, kuin olisi täytynyt. Se painaa ja maksaa sielussa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Noihin aikoihin muuan Juhana Vartiainen jaksoi ihmetellä, miksi Suomessa pankkikriisiä ei maksatettu osakkailla, kuten Ruotsissa ja Norjassa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Muistan, istuimme Juhanan kanssa oluella muutamankin kerran.

Käyttäjän veikko72vv kuva
Veikko Virkkunen

Olikohan Tuomiojan mielessä punaisen lyhdyn nostaminen uudelleen Työväentalon torniin, kun hän haaveili sossujen ja kommareiden yhdistymisestä?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Osmo Soininvaara muisteli tänään, että Vihreiden alkuryhmässä 1980-luvulla zHelsingissä miettivät vakavissaan liittymistä demareihin. Vihreät oli silloin vielä pieni porukka, alkuperhe, ja sen vaikutusvalta vähäinen.

Pohdittiin missä olisi enemmän vaikutusmahdollisuuksia, demareissa vai heidän ulkopuolellaan.Totesivat,vaikuttamalla demareihin, vaikutettaisiin politiikkaan. Lopputulos oli aika pragmaattinen: Isossa SDP:ssä uudet näkemykset murennettaisiin pölyksi, ja aikakirjoihin jäisi vain työväenyhdistysten pöytäkirjoihin tukku eriäviä mielipiteitä.

Lisäksi Osmo arvioi, että vaikka he olisivat yhtyneet demareihin, Suomeen olisi kohta kuitenkin syntyny vihreä liike, ehkä nyt toteutunutta vähemmässä määrin helsinkikeskeinen. Uskon että juuri näin olisi tapahtunut.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/288199-osmo-soini...

Jakob Söderman arvioi eilisessä HS:ssä, että Vihreiden ja demarien liitto tuolloin olisi tehnyt demareista ketterämpiä. Tuo on ikuisen optimistin näkemys?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Osmo Soininvaara sanoo, että vihreän liikkeen piti olla väliaikainen projekti ja toimia katalyyttinä poliittisessa kentässä.
Niinhän se on toiminutkin. Mutta väliaikaiseksi se ei jäänyt. Nythän aikaansa seuraavat ha askelen edelläkin olevat tutkijat, me povaamme Vihreille perin menestyksellistä tulevaisuutta.

Se on valtavoimien ja Zeit Geistin ytimessä, tuomittu menestymään.
Varsin monien kontraavien näkemysvoimien sähkökenttien vastakkaisena napana ovat kollektiivisesti aatteellisessa paitsiossa olevat PS:et.

Suomen historian suurin katalyytti politiikassa on ollut SDP.

Sen katalysoiva vaikutus on tuonut dynamiikkaa ja substanssia suomalaiseen yhteiskuntaan, ja tämän tuloksena, yhteistyössä progressiivisten porvaripuolueiden kanssa on luotu tämä pohjoismaisen bernstainilaisen, reformatiivisen sosialidemokraattisen työväenliikkeen luomus, ns. Hyvinvoiniyhteiskunta.

Siinä sivussa revittiin irti suomalaisen moskovauskoisen korpikommunismin raateluhampaat.

Kommunismia ei Suomessa enää käytännössä ole, jäljelle jäi vain sinänsä kunnioittamani Yrjö Hakasen tovereineen kannattelema muistoyhdistys.

Aivan oikein on sanottu, että kaikissa meissä suomalaisissa asuu pieni sosialidemokraatti. Niin pieni kuitenkin että se ei äänestä, ei ainakaan demaria.

Toisaalta, asiasta kolmanteen, voimme sanoa, että Suomen politiikkaan katalyyttisesti vaikuttaneista puolueista kakkossijasta demarien takana kutakuinkin tasapuolisesti kilpailevat Maalaisliitto/Keskustapuolue - ja Neuvostoliiton Kommunistinen puolue NKP. Erilaisin ohjelmin toki, ja keinoin, vaikka kyllähän nämä juoksulangat joltain osin meni ihan samoissa tolpanväleissäkin..

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Olin paikalla puolueen 75-vuotisjuhlassa Lappeenrannassa vuonna 1974. Siitä on ilmeisesti 45 vuotta. Ei tunnu siltä. 45 vuotta on jokin sellainen aika, joka kuluu vuodesta 1903 vuoteen 1948, ei tämä aika :)

No, 1970-luvullahan esimerkiksi Olli Tammilehto kävi puhumassa sos.dem. nuorisoliiton tilaisuuksissa ekologisesta energiapolitiikasta. Aika moni vihreä ajattelija jaksoi aika pitkään vastustaa puolueeksi rekisteröitymistä. Selvää on, että kaikki viimeisen puolen vuosisadan uudet poliittiset ajatukset liittyvät ekologiaan. Nationalismi on kirjaimellisesti taantumusta, pyrkimystä tehdä kuoleman pelossa itsemurha, kuten oli tapana sanoa.

Käyttäjän veikko72vv kuva
Veikko Virkkunen

Luettuani kaiman kirjoituksen,jossa oli "Kommunismia ei Suomessa enää käytännössä ole, jäljelle jäi vain sinänsä kunnioittamani Yrjö Hakasen tovereineen kannattelema muistoyhdistys"
Miksi kommunismin muistokin on suomalaisten mielestä kunnioituksen ansainnut, mutta natseja kaikki kiroavat, vaikka kommunistit ovat loppupeleissä olleet paljon pahempia, juutalaisten tapot, Ukrainan nälänhädän uhrit, Suomelta ryöstetyt alueet, eurooppalaiset alistetut valtiot jne?
Tämähän johtuu suomalaisten suomettumisesta venäläisten pelossa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aatteista ja aate-eroista huolimatta henkilötasolla onneksi voimme tuntea arvostusta toisiamme kohtaan, eikö?

Käyttäjän veikko72vv kuva
Veikko Virkkunen

Kyllä minunpuolestani jokainen voi osoittaa kunnioitustaan vaikka kenelle, mutta minä en kunnioita kommunisteja enkä natseja. Molempien kannattajat ovat samalla kahden samanlaisen rikollisryhmän kannattajia. Henkilötasollakaan en kunnioita kummankaan aateryhmän puolella olevia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset