Veikko Huuska

David Skogmanin runonkeruumatkalta 1865 Ikaalisten emäkirkolle ja lähipitäjiin

David Skogmanin runonkeruumatkalta vuonna 1865

Kertomus D. Skogmanin matkoiltaan Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä

Kohteina; Parkano, Jämijärvi, Kankaanpää, Ikaalisten emäkirkko ja Hämeenkyrö.

*

Kokosin tänne kolme vuotta sitten katsauksen ammoisesta perinteenkeruusta, otsikolla: Runonkeruumatkat Ikaalisiin 1850-1860 –luvuilla. 

Lähitarkastelussa silloin oli Bernd August Paldanin runonkeruumatkat Ikaalisten seudulle 1852. Maininnalla pääsivät seuraavina kesinä keruumatkoille näille korpimaille suunnanneet ylioppilaat – Juhana Hahnsson, Nestor Järvinen, Antti Nylander, Otto Palander, Berndt A. Paldani ja David Skogman – heidän matkansa suuntautuivat stipendiaattina Satakuntaan, Hämeeseen ja Pohjanmaalle.  Mainittu blogi perustui pääosin tähän arvokkaaseen teokseen:

Marjut Paulaharju: Länsi-Suomen kansanrunous.  Uskomusten, runojen ja tarinoiden jäljillä.  SKS, 2015.

Mainittu blogini on luettavissa tämän linkin takaa: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222885-runonkeruumatkat-ikaalisiin-1850-1860-luvuilla

*

Nyt vanhoja muistitikkujani hypistellessäni silmääni osui joskus vuosia sitten verkosta tallentamani runonkeruu- ja perinteentallennusretken yhteenveto, jonka edellä jo mainittu David Skogman täkäläisiin pitäjiin vuonna 1865 – siis jokunen vuosi ennen suuria nälkävuosia – suoritti.  Tähän otan oikeudekseni tallettaa halukkaiden luettavaksi ylioppilas Skogmanin tekstin. Tekstin lähde mainitaan alla.

*

Pohjanmaalta tulin yli Suomen selän takaisin Satakuntaan. Matkustelin Parkanossa, Jämijärvellä, Kankaanpäässä, Ikaalisten emäkirkolla ja Kyrössä, josta tulin kotio Elokuun 29 päivänä.

Mainituista paikoista ei ole minulla paljo lisättävää siihen, minkä Herra tohtori Y. Koskinen kestomuksessansa Kyrön pitäjästä sanoo Kyröstä.

Epäilemättä ovat kaikki nämät ennen olleet Lappalaisten hallussa. Ikaalisten emäkirkolla on lapinraunioita Karhosen ja Haapimaan kylän maalla.

Parkanossa on lapinraunioita: Laurikaisen talon maalla kaksi; Lammin talon maalla kolme; Wiinikan talon maalla, Kairolammin järven rannalla kaksi; Mustalahden talon maalla kaksi; Pappilan talon maalla yksi; Lehtijärven talon maalla, Sammatin joen rannalla yksi; Sillanpään töllin vainiolla yksi; Kartanon talon maalla monta; Kruunun metsällä, Kankarijärveltä virstan verran koilliseen, yksi. Jämijärven kappelissa on lapinraunioita Pitkäkosken ja Haaviston talon maalla. Kankaanpäässä on Taulun ja Niinisalon taloin maalla Valkiajärven rannalla 7-8 lapinraunioa ja Rajakosken talon maalla yksi eli kaksi. Suuri neva puolen penikulmaa Parkanon kirkolta Poriin päin kutsutaan Lapin nevaksi.

 - Ennen Lappalaisia on kai Hiiden väki asunut täällä ja niitä ennen Piruja, vaikka suku molempia vieläkin on jossakussa paikkaa. Poikkeusharjulla sanovat vanhat ihmiset monta kertaa nähneensä hiiden väkeä. Nuoretkin ovat kuulleet niiden kulkevan Kilvakkalan kylän läpitse. Kun tulevat, kuuluu ensin suhinaa ja kohinaa, sitten kelloin kilinää; mitään ei kuitenkaan näy.

 - Hiisien piti kerran tekemän siltaa yli Kyrösselän.Saivat jo valmiiksi parikymmenen sylen mitalta, kun papit manasivat he pois; sillä tämä silta, joka nyt kutsutaan Hiittensaareksi eli Hiittensarveksi, olisi estänyt kirkkopaatit pääsemästä kirkkoon. Hiitelän talon nimeen on myös Hiisi syypää. - Piruja on ennen asunut Hähkiö-vuoressa Ikaalisten emäkirkolla.

Muuan vanha mies Vahajärven kulmakunnalta kertoi hänen nuoruutensa aikana vuoressa olleen rei'än, mutta kun hän kerran pisti sinne kalikan, rupesi vuoresta kuulumaan kovaa jylinää ja paukkinaa, ja kun toisena päivänä tultiin katsoon, ei reikää enää ollutkaan. - Messuvuorella Parkanossa osotteli piru pappien messuamista ja Saarnavuorella niiden saarnaamista. Jälkimäiseltä heitti hän, näyttääksensä voimaansa, penikulman päähän pikkusormellansa suuren kiven, jota kutsutaan Sormikiveksi.

 - Miettisten kylässä Ikaalisten emäkirkolla oleskeli piru ennen ja teki siellä yhtä ja toista pahaa. Kerran kun hän oli kyläilemässä, tuumivat kylänmiehet, millä tavalla saataisiin se häijy estetyksi takaisin tulemasta. Joku urhollinen sotamies otti tämän tehtäväksensä; puetti itsensä täyteen sotapukuun ja, kun näki pirun tulevan, meni ja veti piirun tielle ja sanoi: “älä tule piru tuon piirun ylitse, ettet saa maistaa isänmaan varjelukseen pyhitettyä miekkaa”. Ei piru uskaltanut tulla yli piirun, vaan meni tipo tiehensä.

Vanhin talo Ikaalisten emäkirkolla sanotaan olevan Hahka Sammin kylässä, Kampraati Läykkälän kylässä sen ikäinen. Kun Hahka ennen näki tulevan lastuja talonsa tykö, sanoi hän: kah, ompa minulla kampraatikin - tästä talon nimi Kampraati.  

Parkanossa sanotaan Hietanen olevan vanhin talo. Se oli ennen ollut komiasti rakennettu, kuparisilla ovilla, kuparisilla veräjillä.

 - Ikaalisten pitäjässä kuulin jutun Prakan haudoista Kyrössä.”Ison ja'on aikana oli Prakan talossa pahankurinen isäntä. Hän eli naapuriensa kanssa alinomaisessa riidassa. Kun muut kylänmiehet kerran olivat epätiedossa metsäinsä rajoista, laski Prakka rajan käymään oman mielensä jälkeen, jotta sai paljon toisten metsää osallensa. Kun toiset epäilivät rajan niin käyvän, sanoi Prakka maamittarien niin mitanneen ja vannoi asian niin vahvistukseksi - mutta samassa vaipui hän maahan; nousi ylös, mutta vaipui toisen kerran ijäksi päivää; josta kaksi Prakan hautaa”.

Sota-asioissa ei kansa tiedä juuri mitäkään. Kilvakkalan kylässä kyselin vanhalta sotamieheltä yhtä ja toista. Paras juttunsa oli, kuinka hän Ryssän maahan tullessa pääsi karkaamaan kanuunain paukkinasta. “Monta muuta karkuria”, sanoi hän, “saatiin kiini, mutta minä tulin vaan Lapualta asti. Kyllä minussa silloin miestä oli, nyt rupeekin jo vanhuus saavuttaan. Vähän matkaa Lapualta kohtasi minua Suomalainen upsieri; hän kysyi: oletko oikeilla teillä - pieni valhe pelasti siitä pulasta. Pääsin kun pääsinkin kototienoilleni. Kyllä sitten jo kelpasi. Nämät paikat olivat jo Ryssän hallussa. Ryssän sotaherra kysyi: mitä miehiä; vastasin: karkuria. - Jyvä, jyvä (hyvä, hyvä), sanoi hän, ja antoi ryypyn”.

Taikauskojen ja järjellisen sivistyksen tappelukentällä täälläkin vielä ollaan. Parkanossa kysyttiin, tietänenkö minä, koska kerran olin maankulkija, onko siinä perää, kun puhutaan tuolla puolen Pietarin yöt päivät naputettavan kivessä, ja kun joku kysyy: mitäs naputat, vastataan: Ruotsin ja Ryssän rajaa. - samassa paikkaa tahdottiin tietoa pappien mustasta raamatusta.”Sen kyllä tiedämme”, sanottiin, “että pappien täytyy lukea ja tuntea mustan raamattunsa, mutta mitä julmaa siinä mahtaa olla.” - Kun täälläpäin käskin laulaa, vastattiin kahdessa paikkaa: “kuka enää uskaltaa laulaa, kun siitä on niin kova edesvastaus? Täällä oli pari vuotta takaperinkin herrasmies, joka myös vietteli ihmisiä laulaan. Keisarin puhutaan sillä tavalla koettelevan väkeänsä ja antavan leikata kielen jokaisen suusta, joka laulaa”.

Täälläpäin käytetyt sanat: pyyly = käden sia airossa, ja hahka = pieniä höyheniä (ruots. dun), ovat outoja kotopitäjässäni.

 - Maanlaatu Parkanossa on, niinkuin Alavassakin, suota ja nevaa, Kankaanpäässä ja Ikaalisten emäkirkolla sitävastaan hietakangasta. Tästäpä täällä monessa paikkaa vielä ollaan oravan kanssa yhdessä leivässä.

Sanon nyt viimeiseksi sanasen Satakunnasta yleensä.

Kansalla on paljo puhumista Hiiden väestä, jotka asuvat kirkkopihoissa, kulkevat sydän-yönä suhinalla ja kohinalla ja ovat pieniä, julmia eläviä.

Sitä vastaan ovat Munkit ja Nunnat peräti kookkaita, täyttä pirun lahkoa. He ja Jättiläiset ovat rakentaneet kaikki vanhat kirkot. Heidän täytyi paeta, kun saatiin tietoa heidän nimistänsä, soitettiin kirkonkelloilla, manattiin ja rukoiltiin. - Lappalainen on yhtä kuin noita. Taruja heistä ks. muutamia aikakirjassa Suomi v. 1847. Jätteitänsä on melkein koko Satakunnassa, sekä paikkain nimiä että raunioita. Kaikki lapinraunioksi nimitetyt eivät luultavasti kuitenkaan ole Lappalaisten tekemiä, vaan ovat riihien eli pakolaisten kiukaita.

 - Pispa Henrikin ja Lallin historia tunnetaan joka paikassa. Siitä Nuija-sotaan asti tiedetään paavin opin olleen Suomessa ja harvassa löytyneen kirkkoja, mutta uusia rakennettiin, “Killi teki kirkkoja, Nalli takoi nauloja”.

Nuija-sodan aikana tapeltiin nuijilla, kun ei ampu-koneita vielä ollut. Sen jälkeen käytiin usein sotaa Ryssän kanssa. Kerran otti laiska Jaakko, kun hänellä oli vähän väkeä, höyhenisen pää-alusen, puisteli höyhenet siitä ulos ja sanoi: “hästokar, hästokar”; kohta muuttui joka höyhen ratsumieheksi ja hän sai koko suuren sotajoukon. Ison vihan eli Ison Ryssän ajat olivat kovat ajat. Kaikki väki oli paossa, ja monta taloa jäi kylmille. Sitte rasitti kolmivuotinen sota, nälkävuodet ja muut, ja viimein tuli vähä-Ryssä maahamme. Pakoon silloinkin monella paikoin mentiin, vaikk'ei se kenellekään pahaa tehnyt, siivosti se kulki. - Siinä on johonkin määrään Satakuntalaisen historiallinen tieto. Mitkä olivat päällikköinä, mitkä valtakunnat sotivat mihin aikoin j. n. e., siitä ei suurin tiedetä.

Tavallisia taruja Satakunnassa yleensä on aarnin haudoista, sota-aikoina upotetuista kirkon kelloista, pirun heittelemistä kivistä ja rakentamista silloista, vesiä myöden kulkevista lastuista, ukkosen vaajoista ja syvistä järvistä, joiden mittaajoille on huudettu: “mittaa ensin leveys ja pituus ja sitte vasta syvyys.”

Aarnin haudoista varsinkin puhutaan paljo. Mittomari yönä palaa haudalla pieni sininen valkea. Jokaisella on eri haltijansa, joko ihminen, koira, kärme, sikalisko, kärvänen, mato eli muu eläin. Muutamissa on rahaa, toisissa vaatteita ja muuta tavaraa. Jos joku, kenenkään näkemättä, pääsee haudalle ja saa sinne heitetyksi tuliraudan, on haltija voitettu ja aarre täydessä tiedossa. Palatessansa takaisin, ei kokija vaan saa katsoa takansa , sillä sitte on hän henkensä kaupalla.

Kerran ratsasti eräsmies kokemaan aarnin hautaa. Sai jo sinne tuli raudan ja lähti saaliinensa pois. Huomaamatta katsoi takansa - kohta haltija haudasta kuin ammuttu rankaiseen aarteen varasta; heitti sulatettua tulikiveä miestä kohden. Miestä ei tulikivi koskenut, mutta hevosta menetti pahasti. Haltija, nähtyänsä miehen pääsneen vapaaksi, lähti uudesti ajaan takaa. Oli kiini saamaisillansa, kun ääni ilmasta kuului: “aja pyhään maahan”. Mies ajoi pellolle, ja haltijan täytyi jättää hänen.

- Ei ainoasta aarteilla ole haltija, monella muulla on myös oma haltijansa. Puhutaan vuoren haltijoista eli vuoripeikoista, huoneenhaltijoista eli tontuista; ollenkin riihitontussa on miestä. Se istun nököttää väliin riihen kiukaalla ja polttaa piippuansa. Yksi silmä sillä vaan on päässä, pitkät hiukset ja pitkä parta. Samannäköinen on Jerusalmin suutari; sillä vaan on kaksi silmää ja vielä pidemmät hiukset. Kyllä monen isä ja isän isä sen nuorra ollessansa näki, mutta nyt se on kai samonnut muille maille.

- Pirukin väliin ottaa asunsiansa ihmisten asumassa ja kaahii yöt päivät, eikä lähde usein papin manaamallakaan. Aaveet ennustavat tulevia kohtauksia. Menninkäiset tulevat myös väliin näkyviin. - Muutamista muista esi-isäimme jumaloista kuullaan erityisissä sanoissa ja puheenparsissa. Niin Ukosta sanassa ukkonen, jota toisin paikoin nimitetään isäseksi; Lemmestä sanassa lempiä; Lemmosta puheenparressa: lempo kumminkin; Kalmasta sanoissa kalmisto, kalmia, kalpia; Kuutar, Päivätär, Unetar j. n. e. sanoissa kuu, päivä, uni. Maahiseksi eli maahiaiseksi nimitetään nyt pieniä kusiaisen kaltaisia eläviä, joiden polttamasta iho vihoittuu.

Castrén sanoo maahisista: “ne ovat jumalallisia olentoja ja vaivaavat ihotaudilla varsinkin niitä, jotka istuvat semmoiselle paikalle, jossa niillä on asuntonsa”. Sillä tavalla olisivat entiset jumalalliset olennot maahiset ja nykyiset pienet kusiaiset maahiset mielestäni vähän sukua.

- “Kiipeet Kööpelin vuorta” sanotaan sille, joka on jättänyt 25, jolla ei enää ole toivoa miehestä; siitä muistamme vanhat kööpelit. - Noidat ja tietäjät pidetään suuressa kunniassa. Ruovedellä ja Pohjanmaalla kuljetaan koko Satakunnasta niiltä apua hakemassa. Keneltä tulee rahaa hukkaan, kuka tarvitsee parantajaa, kuka on kirottu j. n. e. Kaivon kattojat näkevät viinasta ja kahveesta kaivon paikan.

Kädestä luetaan ihmisen elämäkerta. Silmänkääntäjä tekee peräti sukkelia töitä. Hän muuttaa makkarat pöydällä kärmeiksi, kävelee läpi puun, ja muita ihmeteltäviä. Maamittarit kumminkin taitavat kääntää silmät. Sanoilla on suuri voima. Ei vapsainen ammu, ei valkea polta, ei kärme pistä, kun vaan sanat taitaa. Ei teräkalukaan haavoita, jos ei vaan jonkun likellä olevan liivin taskussa ole apila, se lauhduttaa sanain voiman.

- Taikatapoja on Satakunnassa vielä paljo. Luettelen tässä muutamia tavallisempia. Jouluna heitetään suortuva olkia orsille, jos tähkäpäät painuvat alaspäin, tulee hyvä vuosi, jos ei, huono vuosi. - Tapanina ajetaan kirkosta tullessa voiman perästä, sillä se, joka ensiksi tapanin kotio, saa ensiksi vuoden tulon korjuun. - Joululeipä säästetään kylvön - erinomattain herne-kylvön - ajaksi, sitte saadaan enemmän suvilaihoja. - Valkea-pyhänä ei saa viedä valkeeta yli kynnyksen, ettei tulisi valkean vaaraa vuodella. Seuraavana ei saa sekoittaa tukkaa, ettei tulisi harjupäitä laihoon. - Uuden vuoden aatto-yönä ennustavat vanhat ihmiset lumisateesta satoista vuotta, selvästä taivaasta koreaa suvea, pilvisestä sateista.

 - Laskiais-ehtona ollaan saunan löylyssä puhumatta, ettei elävät suvella söisi. Jos laskiaisena kehrätään, tulevat lampaat pyörölle. Jos sataa lunta, tulee hyvin marjoja. Yhdeksän kertaa lakaistaan laskiaisena lattia, yhdeksän kertaa syödään; siitä sanantapa “juoman jouluna pitää, syömän liian laskiaisna”. Silloin pitää myös harjaaman pellavia, laskitteleman ja huutaman: “hamppuja kuin halkoja, pellavia kuin silkin suonia”, muutoin tulee huono pellavavuosi. Laskiaisesta pitkäperjantaihin asti käyvät noita-ämmät keritsemässä lampaita. Ne avaavat oven niin hiljaa, ettei kuulu pienintäkään kravausta. Muutamat rohkeemmat vainoavat niitä. Kerran astui erään talon isäntä navettoon samassa kun noita-ämmä keritsi lammasta - ämmä muutti itsensä silmänräpäyksessä talikoksi. Isäntä tiesi ettei siellä talikkoa ennen ollutkaan, löi toisen haaran poikki - seuraavana päivänä nähtiin naapuri-talon emäntä jalkapuolena.

 - Pääsiäinen on joulun jälkeen suurin juhla. Silloin hyppää aurinko noustessansa. Pääsiäispäivinä käydään kuultelemassa. Sydän-yön aikaan mennään pututunkiolle, tienhaaroille eli kolmasti muutettuin huoneitten katoille. Siellä kuulee yksi yhtä, toinen toista. Väliin kiipee verinen härkä nurkkaa myöden ylös, kertasäkki kiitää ilmassa j. n. e. Ei vaan saa kuultelemassa puhua ennen kuin taas on pääsnyt katon alle.

 - Mittomarin-yönä muuttuu vesi luonnon lähteissä viinaksi, mutta ainoastaan silmänräpäykseksi. Silloin menevät naiset väliin seisomaan jokeen, lanka jalasta joen toiselle puolelle, jossa tulevan sulhon kuva näkyy. Kun ehtoolla syö yhdeksän silahkaa, näkee yöllä unessa saman näön. Muutamat sitelevät oraita. Yhteen oraasen sidotaan musta, toiseen punainen, kolmanteen valkoinen lanka; jos mustan oras kasvaa enemmän, tulee surua vuodella; jos punaisen, häät; jos valkoisen, kuolema. Samaa tarkoitetaan kuoppain kaivamisella; mihinkä kuoppaan tulee möyriäinen, mihinkä mato, kusiainen j. n. e. Toiset nostelevat halkoja; joka parin osaa, tulee vuodella naiduksi.

 - Pyhäin päiväaattona sulatetaan tinaa ja siitä tutkitaan tulevia asioita.- Unia uskotaan ja selitellään sinne ja tänne.Totta unta näkee huoneessa, jossa ensi kerran makaa, ja jonka kattolaudat ehtoolla on lukenut. Ristiäisissä pitää hyvin varvastaman, sitte tulee syntyneelle notkeat jalat. Suusta lähteneet hampaat täytyy heittää hiirelle, sanoen: “ota hiiri luu-hammas, anna mulle rauta-hammas”. Leikatut hiukset on paras kaivaa maahan; jos ne jättää tuulen käsiin, tulee rupia päähän. Metsästään, kalastaan ja muuta onnen toukoa tekeen ei ole menemistäkään, jos vaan ämmä eli sika ensiksi tulee vastaan. Jos leipoessa taikinaan nousee rakkoja, jos kärvänen kitisee seinän raossa, jos päreet sattumasta menevät ristiin lattialla, ja yöllä kuullaan höylättävän lautoja - ennustaa se kuolemaa.

Jos kuolleen silmät jäävät raolle, tirkistelevät aaveet niistä toista otusta itsellensä samasta talosta. Harakkaan ei myös ole uskomista hyvää, itkettäviä se ennustaa, kun se yöllä tirskuu. Kun oravat tulevat liki ihmisten asuntoja, ennustaa se valkean vaaraa. Kun on paljo oravia, merkitsee se nälkävuotta. Samaa, jos lapset pitävät käpyjä leikkikoneinansa. Kun kissa istuu kynnykselle peseen itseänsä eli harakka tulee porstuaan, on vieraita odotettavana. Jos susia on paljo, tulee sota. Joka hämmähäkin tappaa, sen lehmä rupee verta lypsään.

 - Leikeillä ja muilla tavoilla on monellakin omat syynsä, mutta pitkäksi tulee kaikista sanella; ehkä nämätkin jo osoittavat, millä kannalla Satakuntalainen näissä asioissa nykyjään on.

 *

Kiittäen lähteenä hyödynnän Salakirjat.net –sivuston antia;

http://www.salakirjat.net/files/satakunnassa_muistojuttuja_kerailemassa_5_kyro.html

Kiitos!

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Runonkeruumatkan antimista kirjoittaneen David Skogmanin elämäkertatietoja Wikipedian sivuilta:

David Skogman, nimi alun perin Taave Mikkola (10. marraskuuta 1840 Mouhijärvi – 26. toukokuuta 1867 Suodenniemi) oli suomalainen kansatieteilijä ja pappi.

Skogmanin vanhemmat olivat torppari Mikael Mikkola ja Saara Stiina Juhontytär. Hän pääsi ylioppilaaksi 1860, suoritti teologian erotutkinnon 1862 ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1863, minkä jälkeen hän toimi väliaikaisena pappina useissa Satakunnan seurakunnissa. Viimeksi Skogman toimi vuodesta 1865 alkaen Suodenniemen pitäjänapulaisena.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran stipendiaattina Skogman kiersi Satakunnassa vuonna 1861, keräten kansanperinnettä. Keruumatkansa tulokset hän julkaisi vuonna 1864 Suomi-kirjan kirjoituksessa Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä. Vuonna 1865 hän oli toistamiseen seuran apurahan turvin keräämässä perinnetietoa, mutta nyt Pohjois-Norjan ja Pohjois-Ruotsin suomalaisten keskuudessa. Matka sai sikäläisessä lehdistössä aiheettomasti valtiollisen leiman.

Skogmanin kuoltua vuonna 1867 keuhkotautiin tämän keruumatkan tulokset julkaistiin postuumisti vuonna 1870 Suomi-kirjassa keskeneräisenä kirjoitelmana Suomalaiset Ruotsissa ja Norjassa.

Skogmanin puoliso vuodesta 1866 oli Emmy Fredrika Böcker (k. 1923).

Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Skogman

Varsin nuorena vei siis Tuoni tämänkin nuoren lahjakkaan miehen turpeen alle. Keuhkotauti riudutti hänet hengiltä vain 26 suvea nähneenä.
Kuten tarkkaavainen lukija havaitsee, Wikipedian mukaan retki Ikaalisiin ja lähipitäjiin toteutui jo vuonna 1861.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899

Henkilötiedot
19.9.1860 SKOGMAN David 17930. * Mouhijärvi 10.11.1840,
vanht torppari Mikael Mikkola ja Saara Stiina Juhontytär.
Yo Åbo gymn. TEt 1862, vih. pap. 1863.
Pitäjänapul. Suodenniemellä 1865-.
† siellä 26.5.1867.
– Pso 1866 Emma Fredrika Böcker.

Linkki;

https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suodenniemi-Seura ry:n kotisivuilla esitellään "Merkkihenkilöitä Suodenniemellä" sekä siellä syntyneitä että siellä käväisseitä. David Skogman oli syntyperäinen suodenniemeläinen. Artikkeli sisältää Skogmanin valokuvan;

David Skogman, alkuperäiseltä nimeltään Taave Mikkola, syntyi Mouhijärvellä vähävaraiseen Mikkolan torppaan sen kahdeksantena lapsena vuonna 1840. Nuorena hänen onnistui päästä Selkeen virkatalon isäntäväen avustuksella koulutukseen Poriin, josta hän jatkoi pappiskoulutukseen Turkuun. Se, missä vaiheessa nuori mies muutti nimensä Skogmaniksi (=metsämies) ei ollut aikalaisillekaan aivan selvää, mutta erään tiedon mukaan se olisi Selkeellä keksitty kuvaamaan hänen juuriaan metsämökin poikana.

Turussa opiskellessaan lahjakas Skogman pääsi pitämään saarnan Turun tuomiokirkossa. Valmistumisensa jälkeen hän hoiteli kirkollisia toimia ainakin Mietoisissa, Turussa ja Karkussa ennen saapumistaan Suodenniemelle. Täällä hänen tehtäviinsä kuului normaaleja kappalaisen töitä, kuten pitäjän kirkollisen elämän johtamista, kirkonkokousten järjestämistä ja ripitysten suorittamista.

Skogman toimi aktiivisesti kansanperinteen parissa. Ollessaan 22-vuotias hän sai ensimmäisen stipendinsä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta (SKS). Sen turvin hän tallensi satakuntalaista kansanperinnettä Laviasta Orivedelle (tuolloin Satakunta käsitettiin toisin kuin nykyään) ja Ruovedeltä Lempäälään ulottuvalla alueella. Hänen matkakertomuksensa julkaistiin pian työn päättymisen jälkeen aikakauslehti Suomessa nimellä Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä.

SKS näyttää olleen tyytyväinen Skogmanin työhön, koska antoi tälle toisen stipendin vuonna 1865. Tuolloin matka suuntautui Ruotsiin ja Norjaan tutkimaan niiden pohjoisosien suomalaisasutusta. Matkallaan hän otti valokuvia, jotka nyt kuuluvat SKS:n kokoelmien varhaisimpiin.

Vuonna 1866 Skogman avioitui arvostetun professori Carl Böckerin tyttären Emma Böckerin kanssa.

Kirjastotoimi ja kansansivistystyö oli Skogmanin sydäntä lähellä. Hän oli mukana perustamassa kirjastoja ainakin Mouhijärvelle ja Suodenniemelle. Hän myös pyysi ja sai kustantajilta suomenkielisiä kirjoja jaettaviksi Ruotsin ja Norjan matkan aikana siellä toimineisiin kirjastoihin. Tällöin lahjoituksen vastaanotti ainakin Haaparannan kirjasto nykyisen Suomen ja Ruotsin rajalla.

Palattuaan Suodenniemelle Skogman alkoi valmistella kirjaa Ruotsin ja Norjan matkastaan. Hän ehti saada valmiiksi aiotuista kymmenestä luvusta viisi ennen kuin keuhkotauti sai hänestä yliotteen. Skogman menehtyi Suodenniemellä kevätkesällä 1867, vain 26-vuotiaana. Kesken jääneen kirjan valmistuneet luvut julkaistiin myöhemmin Suomi-lehdessä nimellä Suomalaiset Ruotsissa ja Norjassa.

Skogman haudattiin Suodenniemen kirkon läheisyyteen, jossa hauta on edelleen olemassa. Suodenniemen seurakunta lopetti hautaamiset siihen kirkkomaahan vuonna 1890, jolloin Emma Skogman haki Keisarilliselta Senaatilta Helsingistä erikoislupaa tulla haudatuksi miehensä rinnalle. Lupa myönnettiin ja Helsingissä suurimman osan elämästään asunut Emma laskettiin haudan lepoon Suodenniemelle vuonna 1923.

Linkki:
https://www.suodenniemi-seura.fi/tietoa-suodenniem...
Kiitos!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset