Veikko Huuska

Pääministeri Edvard Gyllingin perhetuttu kertoo elämästä Petroskoissa 1931-1938

Pääministeri Edvard Gyllingin perhetuttu kertoo elämästä Petroskoissa

Linne Mäki kertoo vuosista luokattoman yhteiskunnan jäsenenä Neuvosto-Karjalassa.

Jututin Linneä hänen kodissaan Tohmajärvellä 25.5.1991 ja 2.6.1991 myöhempää julkaisemista varten. vh

 

"Mik´ ompi kohtalosi nainen,

sisko, äiti, lempivä,

kärsimys ja kurjuus vainen."

Santeri Mäkelä

 

Kello 12 aikaan yöllä oli Petroskoin vankilan käytävästä kuulunut, miten sellin ovi avattiin ja taas lähdettiin viemään jotain vankia pois.

”Nyt Gyllingiä viedään, mutten tiedä minne!” oli Gylling huutanut eteisessä.  Se oli viimeinen viesti tältä virastaan vapautetulta Neuvosto-Karjalan pääministeriltä.

*

Linne Mäki, 79, istuu toukokuisena lauantaina kerrostaloasuntonsa keittiössä Tohmajärvellä ja kertoo hämmästyttävän havainnollisesti ja tarkasti tapahtumista vuosikymmenten takaa.  Elämä ja ihmiskohtalot Neuvosto-Karjalassa, koko tuo värikäs ja ankara muistojen aarrearkku on nyt aukaistu, enää ei tarvitse itsekseen ja hiljaa kantaa menneisyyttä.  Linne muutti lähiomaisineen Petroskoista Suomeen viime vuoden (1990) lokakuussa.

Olisipa saanut enempää puhua näistä, niin olis paljon tarkemmin osannu niistä kertoa, hän itse harmittelee.  Aivan suotta.  Juttua tulee kuin köyttä, vuosiluvut ja nimet ovat visusti paikoillaan.

*

Linne Mäen ja hänen perheensä muutto Suomesta, Pohjanmaalta Neuvosto-Karjalaan yli 60 vuotta sitten oli varsin pienestä kiinni.

Hänen isänsä oli kokeneita Amerikan-kävijöitä.  Ollut jo kahdesti Amerikassa tienaamassa, rakennuksilla.  Viisi vuotta kummallakin kerralla.  Isä oli kova työmies, sellainen joka sai tienestit talteen.  Niillä hän maksoi velat mitä oli ja toi taalat kotiin tullessaan.

Oli vuosi 1929 kun Mäen perheellä oli hallussaan maatila Suomessa.  Siitä oli kiinnelaina pankkiin.  Isä lähti kolmannelle reissulle Amerikkaan.  Hän sanoi menevänsä olemaan viideksi vuodeksi.  Tarkoitus oli hankkia tilan lunastusrahat ja palata kotiin maatöihin.

On monenlaista väitettä, ettei bolshevikeilla ollut värväystä Amerikassa. Minun isä tuli Venäjälle Leninin värväyksellä.  Halifaxin satamassa, kun isä sinne sillä kolmannella reissullaan saapui, oli viimeinen laiva, mikä Leninin värväyksellä otti Venäjälle ihmisiä, suomalaisia. Se, joka otti niitä ihmisiä laivaan vastaan, sanoi, että määränä oli, ettei yli 50-vuotiaitaoteta. Ja isä kuukauden päästä olisi täyttänyt 50 vuotta.  Niin hän ei mennytkään Amerikkaan, vaikka oli lähtenyt sinne taloa tienaamaan, vaan tuli Venäjälle.  (Lenin kuoli 1924; Linne tarkoittaa Leninin värväyksellä vanhojen leniniläisten sosialistien toimintaa? vh]

Viisisataa henkeä silläkin kertaa tuli siinä laivassa ja Suomen rantaan ei päästetty sitä laivaa.  Ne olisivat ostaneet työkaluja.  Ja jos hyvin olisi sattunut, ois joku jäänytkin sinne Suomeen.  Perheitä varsinkin.  Niin he kävivät Ruotsin rannassa ja ostivat paljon kaikenlaisia työkaluja.  Metsätyökaluja ja yleensä näitä moottorisoituja.  Silloinhan täällä ei ollut mitään, kun käsipelillä kaikki tehtiin.  (Linne Mäki tarkoittaa Neuvosto-Karjalaa, käyttäessään ilmaisua ”täällä”).

Sitten saatiin isän ensimmäinen kirje.  Se tulikin Venäjältä.  Eikä Amerikasta, minne hän tienestille lähti.

Ja miellä oli maatila ja pankkiin jätetty kiinnitysvelka.  Joo ja se meni meillä pakkohuutokauppaan.  Meni kaikki meijän omaisuus.  Me oltiin piikomassa, sisko ja minä.  Minulla oli kasoissisko.  Nämä vanhemmat siskot oli naimisissa. Ne jäivät Suomeen. 

Me muut tulimme sitten Venäjälle ja se oli vuosi 31.

*

Tämä runoilija Santeri Mäkelä oli samassa rakentaja-sovhoosissa kuin mekin. Mäkelä oli Gyllingiä jonkun verran vanhempi suomalaissyntyinen poliitikko ja runoilija.  Hän katosi Petroskoista samoihin aikoihin kuin Gylling.

Mäkelä kävi usein meillä kotona Suomessa ollessaan, koska oli isän hyvä tuttava Pojanmaalla.  Mäkelä oli talonpoikaista syntyä, mutta jouduttuaan leivän perässä Amerikkaan, koki sen hiilikaivoksissa monenlaista ja sai sosialistisen herätyksen.

Meidän perhe, isä ja äiti, muutti Hiilisuon sovhoosiin, joka oli 6 km päässä Petroskoista.  Mieheni oli metsätyöläisiä ja me muutimme Orijärvelle, joka oli 18 km Petroskoista  Minä tein karjatöitä olin karjanhoitotyöläinen.

*

Kun minä olin Rauhaa saamassa

Minulla ensimmäinen lapsi kuoli, hei sairaalasta kun sain kotiin.

Hoijon puutteessa.

Se oli niin kuin vanha ihminen. Niin kuin olis sata vuotta maannu sängyssä.  Tähän vyötäismeen asti ei takapuolessa nahkaa.  Jalat oli jääny koukkuun.  Ei saanu suoraan.  Piti arkku tehä korkeampi kuin tavallisesti pienelle lapselle. 18 päivää eli.

Ei ollu mitään tautia.  Muuta kuin nälkään kuoli.

Minut oli viety hetipaikalla toiseen sairaalaan, kun minulla oli kuumetta synnytyksen aikana.  Ja laps jäi synnytyssairaalaan.

Minulle siellä karjalainen nainen sanoi, että tiiät sinä, etät sinun maitoa ei anneta sinun lapselle.  Minua lypsettiin otettiin semmoisella pumpulla maitoa.  Minulla oli maitoa paljon.  Sinun lapsesi kuolee nälkään, enenkuin sinä täältä lähet.

Niin minä Paulille, miehelli, sanoin, että ota minut pois sairaalasta.  Tämä oli 1934 vuonna.  Rauha oli sen nimi, että se Rauha kuolee siellä nälkään.  Minun maitoa annetaankin toisten ihmisten lapsille, herrojen… näiten sotilasheppujen lapsille.

Kun me se otettin, niin päivän se eli kotona, Rauha.  Oli kaikki palanu huuletkin, mustaks täältä nahka suulta kaikki palanu.  Joo.

Ja minä panin sen oikeuteen.  Sille lääkärille, mikä oli vastuunalainen synnytysosastossa, hänet alennettiin.  Hänet pantiin kaheks vuodeks sairaanhoitajan ammattiin ja palkka laski.  Ja sitte piti käyvä uusi kurssi, ennen kuin pääsee samaan työhön.  Ja sairaanhoitaja, joka oli vastuunalainen, hänet pantiin siivoojaks.  Myös kahdeksi vuodeksi.  Semmoinen tuomio niille annettiin 

Minähän olisin antanut, minulla oli paljon maitoa.  Olisin luvan antanut.  Syötetään ensin minun lapsi ja jos jää, niin annetaan muille.

*

Pauli, tämä minun mies, vangittiin toukokuussa -34.

Samana yönä 8 henkeä otettiin, kun minun mies.  Katri-tyttö oli pieni ja sairasti ja sen takia justiin olin sitä käynyt kapaloimassa ja peittelemässä eli vaihtamassa kuivaa alle.  Minulla oli pikkuisessa yölampussa valo ja ne tli ja minulta kysyttiin hetipaikalla:

Miksi te yöllä pidätte valoja?

Minulle jäi tämä hääkuva sentakia, kun se oli ollut lasiraamissa ja se kun putosi lattialle, lasi särky, niin minä pistin sen kuvan pöytäliinan alle.  Tämä kuva jäi tallelle.  Kaikki muut vietiin.

Kaikki, mitä oli Suomea, niin kaikki vietiin.

Onko vuosi pari aikaa kun Sortavalassa tämä (hääkuva) isonnettiin.

Pauli pantiin Petroskoihin vankilaan.  Toukokuussa kun vangittiin, niin syksyyn asti oli.  Minulle annettiin semmoinen lupa, etät sai viiä kuivattua mustaa leipää ja lihaa, jos paisto sen oikein kuivaks ja vähän pani suolaa.  Pienen määrän sai viedä.  Sanottiin, millon saa toisen kerran tulla kattomaan.

Me käytiin siellä vissiin 3-4 kertaa.  Viimesellä kertaa käskettiin tuuva vaatteita, talvivaatteia, kun oli jo syksy.  Takkia.  Toppahousuja.  Ja sitte paltto jos on.  Talvipäähineitä. Ja Talvisukkia.  Sanottiin, että saa tuuva.

Minä hommasin tulkin ja mentiin viemään tavaraa ja kadulta meni sinne portaat.  Petroskoin keskellä se vankila. 

Tavaran kanssa sai mennä niistä portaista.

A sitte kun meni tapaamaan, sitte pitikin mennä portista.

Siellä oli semmoinen suuri rautaportti.  Ja siinä oli semmoset suuret ovet, rautaset.  Sitte siinä suuressa ovessa oli pikkunen ovi, että ihminen justiinsa sopi, ja siinä vielä pikkunen luukku.

Siitä piti antaa passi. Se tulkin passi ja minun passi.  Sitte avattiin se pikkunen ovi ja tuskin ihminen mahtu siitä tulemaan, sinne vankilaan sisälle.

Minä olin ottanu Katri-tytön mukaan, niin se pelästy ihan kauhiasti.  Pauli pyysi, että tuuva Katri mukaan, että hän näkee vielä Katrin.  Niin Katri sanoi, että me tultiin nyt itte,  Meitä ei tarvinnu hakea.  Mitenkä me päästään pois?  Ei kukaan tii, missä me ollaan. Ja hänel oli pelko, hän oli vielä ylen nuori.  Tuli semmonen kauhu, että tuntu että puheenlahja meni.

Sitte meille näytettini, että sinne yläkertaan toiseen kerrokseen.  Mentiin sinne.  Oli semmoinen tapaus, että nämä käytävän luukut laitettiin päinvastoin.  Ne olivat ennen täällä ylhäällä, akkunoijen päällä luukut.  A sitte kun ne rupesivat heittelemään kirjeitä kun joku tuli, rupes kuulumaan ääniä ulkoa, ne vankit kuuli, että oli ihmisiä, vappujuhlissa varsinkin, niin sieltä heittelivät kuka tulitikkulaatikossa, kuka mitenkin kaikenlasia sapiskoita.  Ja ihmiset niitä keräsivät.  Kirjelappuja.

Joo, niin ne luukut kuule seuraavan kerran kun menin, olikin käännetty toisin päin. Ei voinu heittää.  Vaan taivasta näky vähän.  Se oli puolipimeä me kun mentiin.

*

Siellä oli joku nainen lapsen kanssa miestään tapaamassa ja siellä oli semmonen tehty – näki heti että se oli väliaikainen  - kanaverkosta.  Näin suuria reikiä.  Niin semmoinen metrin levyinen konki.

Ja se mies seiso keskellä konkia.  A siitä oli ainakin 2 metriä niin penkki seinänvieressä. Se nainen lapsen kanssa istu siinä penkillä ja se mies seiso konkissa.

Ja kummallakin puolella meni vahtit.  Pyssymiehet.  Pyssy oikeen semmonen automatti.  Toinen meni tuonnepäinja toinen men tuonneppäin kummanki laiassa sen verkkoaian sisällä.  Ja siellä seiso sitten se vanki keskellä.

Niin ne ei kuule päivääkään keskenään kerennet sanoa, kun itkivät molemmat.

Että ois saanu vaikka kädestä puristaa.  Mutta ei.  Pelkäskö ne että siinä jotakin annetaan.  Kirjeitä tai mitä.

Se oli viis minuuttia mikä oli määrä niille.  Sen viis minuuttia ne itki.  Sitte sanottiin, että aika loppu. Ja niin se vietii pois.

Ja sitte olis ollu minun vuoro.  Me tunti siellä istuttiin ja varrottiin.  Sanottiin, ettei voijakkaa näyttää.  Syytä ei sanottu.  Ei tähän päivään asti.

A sitte seuraavan kerran käskettiin tulla.  Kun sen seuraavan kerran tulin, niin sanottiin, ja paperi annettiin, että on tuomittu 10 vuodeksi.  Karkotettu kaukaisille alueille.  Ilman kirjeenvaihto-oikeutta omaisten kanssa.

*

Hrustsev anto luvan, että sai etsiä.  Ja minä sitten 2 vuotta etsin.

Kaikkiin, joka paikkaan, kirjoitettiin.  Ain tuli uus osote.  Aina annettiin uus osoite, minne pitää kirjoittaa.  Ja niin me 2 vuotta kirjotettiin.

Me saatiin se tieto, että se on tuomittu 10 vuodeksi ja se on syytön ja annetaan sen kunnia hänelle takaisin ja se on syyttömästi tuomittu.

Gorbatsovi sano, että ne mitk on saanu semmosen paperin, niin niijen miehet on tapettu paikanpäällä.  Että heijät on ammuttu Petroskoissa, minunki mies.

Ketään ei o tullu takaisin niistä ketä minä tiiän.

*

Kuinka monta on semmosta tietoa tullu, että nämä suomalaiset, mitkä on vakoilijoiks tullu tai luvannu olla, heijät on pantu ampumaan näistä mitkä… niin kuin minunkin mieheni.

Kun sanottiin, että ne on siellä Petroskoissa ammuttu jo, ettei niitä o mihinkään viety.  Heiät pantiin… Yöllä otettiin heiät ja heille annettiin pyssy ja käskettiin ampumaan.  Pantiin yks kuula jokaiseen pyssyyn ja… sitte ne pyssyt otettiin pois ja heiät pantiin samaan hautaan.  Jotka ampu niitä suomalaisia.  Että niillä ei ollu yhtään sen parempaa.  Muta heiän oli pakko.  Ja heille luvattiin suret rahat ja luvattiin se, että he sitte vapautuvat ja… Semmosia on paljon semmosia huhuja ja tietoja.

*

Minä olin raskaana, enkä voinu metsätöitä

Minä kävin pikakurssin ja olin sahanviilaaja.  Niitä tarvittiin aina, kun käsin sahattiin.  Oli parikymmentä sahaa, mitkä piti päivässä laittaa.

Mutta minulta hetipaikalla otettiin se virka pois.  Toukokuussa Pauli vangittiin.  Työ otettiin pois, mutta annettiin asua lokakuulle saakka.  Tuli määräys, että jos minä itse lähen niin minä saan mennä.  Mutta ei kaupunkiin, vaan maatilalle pittää männä.  Minut karkotetaan jonnekin Puutosiin, jos en lähe.

Ja asunto pitää luovuttaa.

*

Oli semmoset parakit, kakskerroksiset.

Parakiks niitä sanottini.  Ja kymmenen metriä tilaa.  Oli perhe vaikka minkälainen.  Alhaalla kymmenessä metrissä asu kaheksan lasta, mies ja vaimo.  Niitä oli sänkyjäkin monta riviä päällekkäin.  Ja sillä vaimolla ei ollu Venäjän passai ja se karkotettiin, kun mies, lasten isä, vangittiin.

Hänet karkotettiin Suomeen.  Hänelle annettiin Suomen paperi ja sitten me saatiin semmonen kirje sieltä, Kanerva oli sukunimi, tieto sinne metsätyömaalle, että täisaunassa oltiin rajalla.  Että otettiin tukka pois päästä ja kaikki vaatteet pantiin tuleen.  Ja annettiin kaikki uudet, että jos näkisitte niin luulisitte, että me olemme prinsessoja ja kuninkaallisia kaikki, kun me olemme niin hyvästi puettu.  Joo, eikä monta kirjettä tullu.  Tämä yks kirje tuli.

Isän nimi oli Olavi.  Mari oli äiti.  Äiti karkotettiin lasten kanssa.

*

Minulla ensimmäinen lapsi kuoli -34.

Sitte sisko kuoli 36.  Kaksoissisko.  Keuhkokuumeeseen.  Häneltä jäi pikkunen lapsi.  Miehensä vangittiin samaten kun minulla.  Selaps jäi orvoksi.  Se jäi minun vanhemmile.

Ne hoitivat sitä niin kauan, kuin isä ja äiti molemmat kuolivat nälkään.  Siellä evakkomatkalla,kun tuli toinen sota. 

Äiti kuoli 8. tammikuuta.  Isä kuoli huhtikuussa ja seuraavan vuojen 6. tammikuuta, että ei ollut vielä täyteen vuos kulunut, niin tapettiin minun invalidi-veli.  18 syntynyt.

Lapsena hän lehmästä sai tuperkelin, mutta se oli niin parantunut, että siinä ei enää ollu pakteeria.  Sillä oli oikea käsi jääny koukkuun, niin ettei sitä otettu armeijaan.

Veli ei Suomessa saanu koulua käyä.  Sen takia oli äiti hermostun ja halunnu tänne kovasti, kun isä kirjoitti, että täällä on työläisten maa, niin että täällä pääsee kouluun Leokin, vaikka sillä on sairaus. Eikä se täälläkään pääsy koulun.  Että hän ei ollu koulua käynyt muuta kuin sen, minkä oli meiän koulukirjoista oppinut.

Hän oli kovasti kiintynyt tekniikkaan, ratioihin ja sellasiin.  Hän oli sovhoosin ratiosolussa töissä.  Oli pikkuradio, semmonen paikallinen, jolla ilmoitettiin kuulutukset ja kokoukset kaikki.  Ja oikein hyvä käsiala sillä oli, vaikka ei ollu kouluja käyny yhtään.

Rosvo oli karannu.  Hän oli teeskennellyt, ettei pääse ylös lattialta.  Ja vahti aukas hänen kopin oven.  Niin hän tappo sen vartijan ja pani vartijan vaatteet päälle ja otti avaimet.  Ja päästi vielä monta muutakin vankia pois vankilasta ja itte karkas.

Se tunsi Leon, oli maatyöläisiä itsekin, ja sanoi kotonaan vaimolleen, että nyt hän menee ja tappaa sen.  Se meni ladon heinäsillan kautta sisälle taloon.  Kello oli kahdeksan jälkeen illalla.  Leo lähti sovhoosin keittiölle hakemaan illallisen.  Se kaksoissiskoni tyttö, viisivuotinen, joka siinä hänen kanssaan asui, pani aina maaten siks aikaa.  Matkaa oli melkein kilometri.  Hänelle annettiin keittiöltä, mitä oli jääny.  Kuka ei tullut hakemaan, niin hän sai liikaportion, liika-annoksen, että siitä oli etua kun hän kävi myöhemmin.  Tyttö meni siksaikaa aina sänkyyn nukkumaan.  Että sitten herätä hänet, että hän tulee syömän, kun tuot ruokaa.  Hän pelkää hiiriä.  Siellä oli paljon hiiriä ja rottia.

Kun hän oli sängyssä niin ei ne sinne tule.  Niin se vankikarkuri sen sinne sänkyyn tappo.  Löi ensi kirveellä ja sitten puukolla lopuks leikko, selkäranka vaan jäi pitämään.  Ja se minun Leo-veljen kans tappo.  Se otti rahat ja tavarat, passit ja dokuentit, leipäkortit kaikki.

*

A sitte toinen sisko ilmoitti, että on semmonen tapaus ollu.

Tulivat tarkastamaan ja eivät tehneet mitään.  Sanoivat, ettei puhuta mitään.  Että ollaan nyt hiljaa.  Että saahaan syyllinen kiinni.  Sisko just sattu olemaan sairaalassa samaan aikaan.  Se loukkas jalan uuden vuoden aikana, kun oli jäätikkö.  Sovhoosin ruokala oli semmonen, että ulkona raput.  Ne oli jäätynyt ja hän katkas jalan ja hän oli sitten viikon sairaalassa, niin sillä aikaa se sitten tapo tämän veljen ja sen viijen vuoden vanhan lapsen.

Ja sitä miestä peräänkuulutettiin vielä sotan aikana.

*

Se on kyllä kumma, että minulta ei järki ole mennyt.  Minulta 8 henkeä meni vuojen sisällä.

*

Sitte yks kuuluisa, hiihtäjä.  Se Antikainen Toivo.

Siitä on semmonen tieto siellä, että se lähetettiin muka Moskovaan.  Lentokoneella.  Tultiin hakemaan.  A mie en tiijä minä vuonna.  Se oli sotien jälkeen kuitenkin kun me oltiin jo Sortavalassa. 

Niin tuli tieto, että lentäjä lähti häntä viemään lentokoneella Moskovaan.  Lentäjällä oli laskuvarjo.  Hän hyppäsi lentokoneesta pois.  Jätti Antikasien yksin.  Ja se meni alas… lentokone putos.  Ja semmosessa avarjassa on Antikainen menny.  Yksi Suomen kuuluisa.

Se oli hiihtäjä ja muutenkin kova aatteen mies, kauhean suuri organisaattori.

*

A tästä Gyllingistä sitten: Mie hänet kyllä tunsin.

Se oli Wallenius Sulo, Hiilisuolta, joka tiesi.  Siellä oli siihen aikaan semmoista tuholasitoimintaa.  Navetta meinattiin polttaa, kun oli ammattiliiton kokous ja ihmiset oli kaikki siellä, iin oli pantu heinätukkeja ympäri navetan ja lehmiä oli paljon navetassa.

Etsittiin, kuka oli syyllinen.  Niin tämä Wallenius oli vangittu. Hän kerkesi olla siellä 4 kk kun tuli oikeusistunto. Sattumalta oli kuulusteltavana hiilisuolaisia, niin Wallenius näki naapurin ja sanoi, että tulkaa silloin, kun hän on tuomiolla.  Tulkaa kuuntelemaan.

Hiilisuollakin oli ihminen, joka pikkupullon kanssa meni ja puhui Staliinia vastaan, ja sitte sano, että sinä oot vastaan Stalinia.  elikä niinu Neuvostoliittoa.  Että sinä olet toismielinen.  Joo.  Provokaattori.

Niin tämä Walleniuksen vaimo, Liisa, joka oli inkerinsuomalainen ja tiesi venäjää, hän kirjoitti jokapaikkaan.

Ja siten Sulo Walleniukselle tuli oikeus.  Muille kaikille kellään ei, vaikka ne mitä koitti niin ei oikeutta tullu.  A hänelle tuli oikeus siellä Petroskoin sisällä.

Hänet kaks vahtia toi ja hänet päästettiin vapaaksi.

Niin hän kertoi, että Gyllinki oli Petroskoissa.

Sano, että Gyllinki, jolla oli puujalka, häneltä otettiin puujalka pois ja hänet pantiin kalkitun seinän viereen nurkkaan seisomaan ja vahittiin että piti olla silmät auki.  Yöllä, kun toiset nukku se pantiin sinen seisomaan.  Ja aina jonkun ajan kuluttua tipahti hänen päähän suuri vesitippa, kun hänellä oli kalu. 

Että sillä lailla sitä rääkättiin.  Ja yhellä jalalla piti seisoa.

*

Ne oli siellä hetipaikalla, tää Sulokin, oppineet ne morsi-aakkoset.

Kun saivat näitä lihakonservia, ihmiset kun veivät heille, niin kuin minäkin vein, ne öpanivat tyhjän tölkin seinää vasten ja pohjaan kopistivat niitä morsi-aakkosia.  Niin ne saivat tietää tapahtumista toisista selleistä.  Useampia vankeja panivat rääkkäykseen samaan aikaan.

Tästä Gyllingistä Suo keto isälle, vaikka oli sanottu, että sanakin jos saahaan tietää, että oot kertonu täältä vankilasta, mitä on tapahtunut, niin sitten on hengenmeno.  Hänelle oli niin varotettu.  Hän kuitenkin minun isälle kertoi niin, että me siinä kuultiin samalla.  Ja sitte sanottiin, että siitä ei sitten saa puhua.

*

Walleniukset evakuoitiin meidän kanssa Puutosiin, kun sota alkoi.

Puutosissa oli evakko-ihmisille työmaa, sirkkelillä lautaa sahattiin.  Tämä Liisa, jolla oli 2 lasta, oli vastaanottamassa niitä pintoja, joita ensinnä sirkkelistä tuli.  Se jotenkin tarttui jonnekin oksaan ja se käänty vähäsen se lauvan pää ja meni hänen vatsaan.  Hän kuoli siihen.

Kaks lasta jäi, vielä alle viijen vuoden. Tämä Sulo Wallenius oli vain jossakin pihoja puhistelmassa.

Ja sitten jonkinajan päästä hänet vietiin Seljapinskiin.  Hänen lapset jäi yhelle Väisäsen Almalle.  Hän niistä huolehti.

Mutta hänelle ei annettu leipäkorttia sen takia, kun hänellä oli vieraat lapset.  Minultakin meinattiin kieltää leipäkortti Katrilta, kn se ei ollut minun vaan mieheni passissa.  Joo, että se ei ole minun lapsi.  Minä oon ottanu sen sentakia vaan että on helpompi sota-aikana.

Tämä Wallenius vietiin Seljapinskiin ja se sieltä kirjotti ja pyysi leipää ja Almalla 2 lasta, eikä saanu leipänormia niille.

Niin Alma joutu viemään ne lastenkotiin, hän kun ei osannut yhtään venäjää, eikä työtä saanu.  Ne lapset, ne jäi itkemään.  Niillä oli kauniita suomalaisia vaatteita ja hyö sano, että suomalaiset oli niille antanu, nämä mitkä Amerikasta tuli.  Nyt niille puettiin säkkivaatteet.  Ja ne itki siellä: Alma-täti äkää jättäkö tänne.  Me ei tahtota leipää.  Ottakaa meität takasin.

No, eihän hän voinu ottaa, un ei hän päässy työhön.  Ja hän oli yksinäinen nainen.  Hänellä oli poika.  Sodan alussa hetipaikalla otettiin armeijaan, kaheksaatoista vuotta ei ollut täyttänyt ja matkalla Petroskoihin hän jo sai ilmapommituksessa surmansa.  Niin kuoli se Alman poika. 

Ja hänen mies ei ollut ollenkaan lähtenyt tänne Venäjälle.

*

Tämä Gyllinki otettiin sieltä hallituksesta elikä sieltä Peroskoin työmaaltaan 35.

Hänet haettiin selvittämään jotain sekasia asioita.  Niin kuin kuulusteltavaks.  Sillä nimellä hänet otettiin.

Sillä lailla siellä heti silloin puhuttiin.  Piti tulla takaisin.  Minne hänet vietiin, sitä ei tienny kukaan.  Sanottiin, että se muka Moskovaan meni.  Että se Moskovan kokouksiin.

Ja tämä oli 37 kun Gyllinki tuotiin vielä Moskovasta takaisin.  Varmasti se sitten tuotiin takaisin.  Sitä ei kellekään näytetty.  Kukaan ei tiennyt siellä Karjalassa, Petroskoissa, että Gyllingi on tullu Petroskoihin. 

Sitte vasta kun tämä Sulo Wallenius pääsi vankilasta, niin sitte vasta tiedettiin. 

Sekään ei uskaltanut… puhua.  Jos puhuu niin menee henki.  Ja hän Seljapinskiin kuoli sitten nälkään.  Häneltä 2 lasta jäi, mutta niistä ei ole saatu mitään kuulla sen jälkeen, kun Alma-täti ne hommasi lastenkotiin.  Kun ei annettu leipänormia lapsille.  Ja nyt on kolme vuotta kun hirtti itsensä.  Se Alma-täti.  Hänellä oli ikävyyksiä. Hänellä kuoli läheiset. Serkkuja ketä oli niin myös kuoli. 

Hän kävi kerran Suomessa, ja toi hautauskahvit tänne, neljä pakettia.

*

Wallenius ei koskaan tullut tietämän, minne Gyllingi sieltä Petroskoin vankilasta silloin yöllä vietiin.

Ketään muuta en sieltä vankilasta tavannut.  Sieltähän oikein arvoin pääsi pois.

Sovan aikana hän jo kerto muillekin sitä asiaa Gyllingistä.  Mutta minä en ole sitä sen enempi levittänyt un ei ole ollu tarpeellista.  Minä kun Marttalle kerroin hän sano: Unohta jo kaikki, niistä ei tule kuin paha mieli.  Jätä ne kaikki ne Venäjän asiat sinne ja puhutaan vain niistä, mitkä on hyviä asioita.

*

Minulle sano itte nämä venäläiset sotilaat:

Ei sun tartte sanoa, että sä oot suomalainen.  Puhu venäjää, äläkä sano, että sun miehes on vangittu.  Sano, että on sotassa menny.  Mitä sie jokahiselle rupea sitä sanomaan.

Niin sitten tuli vähän niin kuin helpompi olo, kun minä tiesin, että sitä voi niinkin tehä.

Valehella.

Sanoivat, että sitten kun oikein kysytän, niin sitten sano se asia.

*

Minä olen Gyllingin siksi nähnyt, kun isä usein hänen luonaan kävi.

Isä vielä kertoi kummallisen unen.  Hän kävi sen Gyllingille kertomassa ja sanoi, että pidä varasi, jotakin huonoa tulee sinulle.  Petroskoissa kun on se Leninin patsas ja tässä hallitustalo ja se on tällanen näin, pyöreä.  Täss on Karl Marxin katu ja siitä talosta on ainakin niin kauas kuin tuo talo…

A se oli toisessa kerroksessa se Gyllingin konttori.  Isä sano että hän näki sellasen unen sinusta, etä sieltä sinun akkunasta laski ulkohuoneen alustaa semmosta vetelää, ihan Leninin  patsaalle asti.  Semmonen vuori, että siellä ei ollu tyhjää vaan.  A Leninin patsas ei ollu kakassa, mutta sinne asti se ulkohuoneenalusta oli valunut.

Tuohan pitää panna mieleen, Gyllinki sano.

Siten toisen näki unen: Leninin profiili oli Saksan päällä ja Saksan keskellä on leveä punainen viiva.  Sillon oli ensimmäinen sota vasta ollu.  Ja kuin kuunsirppi oli se Leninin naama siinä.  Isä vielä Gyllingille kertoi tämän.

Senkin minä muistan, miten Gyllinki tuli meillä käymään oikein kotona, siellä Rakentaja-sovhoosissa. 

Minulla justiinsa sika porsi.  Kävivät vielä navetassakin.  Minulla sika porsi ja tuli 12 porsasta.  Se tuli Gyllinki navettaan katsomaan.  Minulle jäi mielikuva, että se oli keskimittainen, pienempi kuin te.  Sillä oli vielä se puujalka ja keppiä käytti. Yks keppi, kädessä, ei kainalossa.  Ja oikein hyväntuulinen.  Se jäi minulle oikein kovasti mieleen. 

Se onnitteli kun niin paljo tuli porsaita.  Minä siellä karsinassa istuin.  Ja kysy, että pysyykö ne kaikki hengissä.

*

Hiilisuollakin se kävi niitä katsomassa.

Rakentajallakin niitä, kun annettiin lupa joka ikiselle, että sai rakentaa oman kellarin.  Siellä ulkona se kävi isän kanssa niitä katsomassa. 

Siellä oli semmonen mäensyrjä, mihin tehtiin kuoppia.  Ja sen talon alle, missä asuimme, joka oli kakskerroksinen telo, niin isä oli päällysmiehenä sitä rakennettaessa.  Isä kun oli rakentaja ja sill oli niitä Amerikasta tuotuja työkaluja.

*

Tämä Gyllinki oli suosittu henkilö.

Kun hän poistui johdosta, ei siitä puhuttu.  No, kato kun sinne tuotiin niin paljon venäläisiä.  Suomalaisia oli vähän.  Se oli Petroskoin tilanne.  Sortavalassa samoin.  Suomalaisia aina ja aina vaan siirrettiin paikasta toiseen.  Se oli semmoista, jotta ihmiset ei tutustu liikaa toisiinsa. 

Eivätkä vois mitään yhteistä tehä.  Sen takia se semmonen oli.

*

Minä olen niin paljon kärsinyt, että sen takia ne on jäänyt mieleen.

Minulla sisko on kauhean arka, ja hän ei halua näitä kuulla.  Hän ei voi kuunnella.  Hän niin kovasti oli äitin perään.  Äiti kun joutu sinne ja sitte sai tietää, että nälkään kuoli…

Ne kuolivat, äiti ja isä, nälkään.

Joo, sillon minä pelkäsin, että menee tukka, elikä ainakin harmajaantuu.

Se on kumma kun ei minulla ole harmaaks menny tukka. Siskoni on 9 vuotta nuorempoi ja hänellä on aivan valkonen tukka.

Ja minulla ei harmaata hiusta ole.

*

Kun ensimmäisiä turisteja rupes käymään Leningradissa, me mentiin mekin sinne.  Siellä oli yks suomalainen tyttö, samaan hotellin satuttiin.  Hän sanoi, että hän pyytää anteeksi, mutta hän näki, että teillä on täällä tuttavia Suomesta.  Ja että hän on semmonen ja semmonen.  Että sanooko se teille mitään, että hän on Mäkelän Santerin tyttö Vimpelistä.  Minä sanoin, että kyllä kai se sanoo.  Että sehän oli meillä vakituisena vieraana.  Kävi aina isän luona ja sitte kokouksia pitivät. 

Minä tunnen henkilökohtaisesti isäsi.

Santeri Mäkelän runon muistan.  Sitä laulettiin jo Suomessa, kun oltiin vappujuhlissa.  Se oli suomalaisessa laulukirjassa, vanhassa sellaisessa.  30-luvulla.  Tämän kokoinen se oli laulukirja, näin paksu, jossa oli työväenlauluja.

Siellä oli tämä Santeri Mäkelän laulu;

 

"Mykille joukoille

Te tuimat, te vakaat, te vaiteliaat,

mitä miehiä, tulette mistä?

Mi teillä takana taival on,

ken ilmi tois elon kohtalon

teidän sielunne syvyyksistä?"

(Santeri Mäkelä, s. 1870 Vimpeli – k. n. 1938 jossain Vienan meren partaalla)

*

Suomeen kun tulin, pit ottaa kaikki tavara mukaan.

Ei passannu jättää kun ei siitä paluusta ole.  Niitä piti tullissa kantaa kähmytä.  Siinä se minulle tuli kuverepeämä.  Ei niitä niin paljon ollu, mutta kantaa piti.  Yöllä kävi koskemaan.  Se oli ihan iso ja musta tästä.

Sairaalassa kaksi lääkäriä hoisi minua.  Minulla kun on lääkeallergia, ei voinu nukuttaa.  Paikallispuudutuksella vain.  Toisessa päässä se toinen läkäri teki töitä ja kaikki kuulu selvästi.  Se toinen istu tyynypäässä ja piteli käestä ja mukavia juttel.  Mutta järjissäni olin kokoajan ja ihan mukavastihan se meni.

Itse tein vielä itselleni vyön, tyrävyön, ja nyt on hyvä olla.

*

Paluumuuttaja, Neuvosto-Karjalan vaiheet lähes 60 vuoden ajalta kokenut, Linne Mäki kertoi Tohmajärvellä minulle 25.5.1991 ja 2.6.1991.  Nauhalta purin ja nyt miltei sana sanalta sellaisenaan tässä annan laajemmalle lukijakunnalle.  Kiitos, Linne, muistan sinua!

*

Lisäkirjoitus

Laitan tähän vielä Linnen kertomaa, nauhoitusten ulkopuolelta:

Sotavalassa hänellä oli ystävä, jonka veli toimi Edvard Gyllingin autonkuljettajana, ja pääty hänkin Petroskoin vankilaan.

*

Linne Mäki (s. n.1912) oli kuullut 1991, että järjestelen Gylling-seminaaria, ja kirjoitti minulle, toivoen yhteydenottoa.

Vastasin hänelle vapun jälkeen 1991:


Hyvä Linne Mäki

Sydämelliset kiitokset ystävällisestä ja tavattoman mielenkiintoisesta kirjeestänne!  Olen todella kiitollinen siitä, että kirjoititte.  Erittäin mielelläni haluan kuulla lisää juuri noista mainitsemistanne seikoista.  Tulen mahdollisesti jo toukokuun aikana käymään siellä Tohmajärvellä ja tosiaan mielelläni tapaisin tiedä voidaksemme keskustella lähemmin Gyllingiin liittyvistä asioista.  Erittäin mielelläni myös haluaisin kosketuksiin tuon mainitsemanne hyvänystävän kanssa siellä Sortavalassa.  Voitteko olla yhteydessä häneen a kysyä hänen halukkuuttaan olla yhteydessä minuun.  Kaikki tiedot ja yksityiskohdat Gyllingin vankilassa olosta Petroskoissa ovat tärkeitä ja kuulisin niistä mielelläni.  Hänen ei tarvitse mitenkään pelätä asiassa.  Nämä Gyllingiin liittyvät tiedot ovat jo niin historiallisia  ja hänen syyttömyytensä kaikkiin väitettyihin rikkeisiin nähden niin päivänselvä, ettei enää kukaan voi näiden tietojen takia joutua vaikeuksiin.  Päin vaston tällaisen suurmiehen elämänvaiheiden  kaikki käänteet on syytä tallentaa jälkipolville niin kauan kuin noiden vaikeiden aikojen kanssaeläneitä on vielä keskuudessamme.

Kiitoksia siis vielä kerran kirjeestänne, joka kovin lämmitti mieltäni.  Palana vielä asiaan kunhan tiedän tarkemmin tulopäiväni Tohmajärvelle.  Minulla sattuu olemaan siellä sukulaisia, joten paikkakunta on tuttu.  Toivotan Teille ja perheellenne kaikkea hyvää ja toivon myös että olette hyvin kotiutunut Suomeen.

Terveisin, Veikko H.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Kunnioitettavan työn olet tehnyt! Kiitos blogistasi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Edvard Gyllingistä puhuttaessa tulee mieleen merkillinen dualismi;

Aikalaistodistukset puhuvat poikkeuksellisen yksisuuntaisesti;
Hieno mies, kansanläheinen ja ihmeellistä suosiota nauttiva figuuri, joka kuitenkin edusti sortavaa ja tappavaa järjestelmää.

Muutama duaalinen päivämäärä:
Gylling syntyi Kuopiossa 30.11.1881;
Talvisodan aloituspäivämäärä. Sattumaa vai tietoista; suomalaisessa historiankirjoituksessa ei ole esitetty tällaista kysymystä koskaan. Kuitenkin Talvisodan sodanpäämääriin kuului suomalaisen heimon rajat ja kokonaisuus;
Viittaan tässä vain otsikkotasolla sellaisiin käsitteisiin kun: Gylling ja hänen Pohjonen suunnitelmansa, Lenin, Kuusinen ja Neuvosto-Karjala. Viimemainittu oli vaihtorahana Moskovan neuvotteluissa.

Toinen päivämäärä:
14.6.1906, silloin kulakki Gylling 140 hehtaarin maatilan poika vihittiin Ikaalisten protestanttisessa kirkossa aktiivisen vastarinnan ja säätyvaltiopäivien näkyvän toimijan, piirilääkäri Achrenin tyttären kanssa. Nämä kaikki tiedettiin, ja niiden merkitys nousi repression päivinä, teloitus 14.6.1938 ei ajoituksen puolesta ollut sattuma. Bolshevikkien kenttähuumoria, ja pieni pilkahdus Stalinin historiatietoisuudesta.

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

Artturi Leinonen, kirjassaan "Punaisen aallon ajelemana", alaotsikkona Yrjö Kultajärven seikkailut 1917-1937, kertoo Kultajärven kokemuksista neuvostoelämästä, mm. tuonaikaisessa Karjalan Työkansan Kommuunissa. Hiilisuon tapahtumista on seikkaperäinen selvitys ko. kirjan sivuilla 149-159.

Artturi Leinonen. Punaisen aallon ajelemana. Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino. Porvoo 1963

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset