Veikko Huuska

Miten Eurooppa menetti hengellisen elämän? ja mitä sen jälkeen?

Miten Eurooppa menetti hengellisen elämän? ja mitä sen jälkeen?                                                               Liberaali Eurooppa ja punavihreä postmodernismi pyristelee eroon uskonnosta ja kirkoista.                    Eurooppa polkee vastavirtaan globaalin maailman meinstreamia vastaaan.

*

Monet suomalaiset tuntevat, että uskonto on passè.  Siis vanhentunut, vanhanaikainen, jopa merkityksetön.

Uskonto ehkä vaikuttaa aikansa eläneeltä, ohitetulta, menneen maailman touhulta, joka (onneksi) ei enää kuulu tähän nykymaailmaan.  Joko elämä on tämä lyhyt aineellinen tosi, tai sitten identiteettipolitiikan luontityönä tuotettu ikuinen taistelu minän ja identiteettini toteutuksesta.

Enemmän väärässä ei voisi olla.

Siinä missä virallinen kristinusko ohjautuu sivuun Euroopan kuvassa, vanha manner väkevöityy pakanallisesti ja yhteisöllisessä elämässä usko valuu koteihin, yksityisen elämän kamareihin.  Mutta mihinkään ei uskonto katoa.

*

Uskonto on enemmän elämässä mukana nyt, kuin koskaan.  Uskonnon merkitys on vahva ja nousussa, uskonnon merkitys on kasvussa, ja sen kannattajat ovat enemmän tosissaan kuin koskaan, ja osin siksi, uskovia myös vainotaan.  Merkityksetöntä asiaa ei noteerattaisi, mutta tärkeää ja vaarallista kyllä, siksi valvontaa ja sanktioita.

*

Kristinusko on puristuksessa, muut uskonnot ovat ekspansiivisessa vaiheessa.  Lännessä, siis erityisesti EU:ssa ja myös Suomessa sekularisaatio on jo lähellä saturaatiopistettä.  Valtauskonto häärää ekumenian ja uuspakanien kanssa, osoittaa melkoista uskottomuutta oppinsa lähteille ja yrittää pitää liian paljon palloja ilmassa. 

Viimeisin villitys on identiteettipolitiikan kelkkaan hyppääminen, eikä se tiedä muuta kuin kohtalokasta amokia.  Voidaankin sanoa että nykyinen (mediallistunut) valtakulttuuri katsoo uskontoa, erityisesti kulttuurisesti omaa valtauskontoa, nenänvartta pitkin, ja ikään kuin hekumoi odottaen viimeistä kuoliniskua.  Paradoksaalisesti tämä uskonnon altalipan katse ei kuitenkaan koske kaikkia uskontoja; itse asiassa se kohdistuu vain omaan. Vieraat nauttivat outoa vieraanvaraisuutta, erilaisuudensuojaa.  Kuka tämäkin asian selittäisi? 

Ehkä luterilaisen kirkollisuuden haalea, henkilökohtaisen ratkaisun merkitystä vähättelevä valtiokirkollisuus muodikkaine interventioineen ei ansaise enempää, eikä parempaa?

*

Eurooppa on – Välimeren pohjukka huomioiden – ollut kristinuskon synnyn, nousun ja uhon keskus.  Siellä se – kristinusko – näyttää myös kuolevan.  Mutta toisin on maailmalla.

Todellisuuden uutta astetta kuvastavat uutiset, joiden mukaan maailman uskonnollisin maanosa ei ole suinkaan Eurooppa, vaan ns. uudet mantereet.

Afrikka on uskonnollisin maanosa.

Aasia on kakkonen.  Eurooppa vasta kolmas.

Etelä-Amerikassa kristillisyys nousee vahvasti.

Mielenkiintoista tämän eskalaation ohella on se, että maailmanvallaksi nopeaan tahtiin noussut Kiina ja sen vaikutusvalta kasvavat näissä maanosissa samaa tahtia:  Afrikka, Latinalainen Amerikka, - ja Eurooppa.

Voisi kuvitella – eikä tarvitse edes kuvitella, vaan saattaa nähdä jo etukäteen, että juuri noissa maanosissa (siis myös Euroopassa) tullaan näkemään kovia otatuksia näiden kahden ideologian välillä:

Uskontojen ja Kiinan taistelu vaikutusvallasta ja vallasta – vallan oikeutuksesta

Mitä ikinä uskonnot lopulta kussakin tapauksessa ovat – ja mitä ikinä Kiina 2020 ja 2030-luvulla ikinä tuleekaan olemaan.

Jännite on olemassa: juutalais-eurooppalaisen kristinuskon ja konfutselaisen kommunismin kohtaaminen kipinöi jo silmissämme.

Euroopan ja eurooppalaisen kristinuskon tappiota voi ennustaa.

*

Euroopan osalta läheinen historia – siis toisen maailmansodan jälkeinen 75-vuotisperiodi, vajaa kolme sukupolvea! – on kiinnostava aatehistoriallisesti.

Suursodan aiheuttaneiden terrorististen diktatuurien, natsismin ja bolshevismin dualismiNatsismi hävisi ja tapahtui näihin päiviin saakka jatkunut katumus ja piiskausprosessi, jolla ei näy olevan loppua.

Bolshevismi (pitkälti näennäisesti) voitti, ja vieläpä läntisen demokratian äitivaltioiden, Britannian ja erityisesti Yhdysvaltain massiivisen avun turvin. 

Seurasi bolshevismin eskpansio, todellinen nousu maailman toiseksi valtanavaksi ja maailmanvallankumouksen kehdoksi. 

Historian ironiaa, että näin kävi, mutta ansiotonta arvonnousua esiintyy pörssissä kuin pörssissä. 

Voisimme kysyä – meidän täytyy! – miksi bolshevismi menetettyään voimansa ja romahdettuaan 1991, ei joutunut käymään läpi samoja katumus- ja piiskausprosesseja kuin rinnakkaisilmiönsä natsismi ja sen seuraajavaltiot aikanaan, ja vielä 1991 ja yhäkin 2019, tekivät ja tekevät?  Miksi Venäjä ei itse tehnyt sitä, ei lainkaan?

Siksi, koska Venäjällä ei bolshevismia koskaan nujerrettu vastavoimien kapinalla, vaan se lahosi sisältä, perustuksiltaan ja perustuksilleen, niin että aatteen kasvatti ja luopio, mutta rakenteesta syntynyt ja rakenteessa kasvanut Gorbatshov jatkoi siitä, mistä Brezhnev lähiseuraajineen lopetti.  Gorba oli kommunisti ja hän yritti naittaa yhteen tulen ja veden, siinä tietenkin onnistumatta.  Eikä Jeltsinkään mikään kapinallinen ollut, ja niin Venäjä pääsi liian helpolla, se halusi päästää itsensä helpolla tässä suhteessa, kun sillä oli syli täynnä muita ongelmia.  Mutta niin oli Saksallakin 1945, ja paljon isompia ja pahempia.

Mutta miksi Länsi ei vaatinut puhdistautumisprosessia?  Syitä on monia: niistä pahin on opportunismi. Länsi – kuten sanottu – tuki Stalinia WW2:n taistelussa runsaskätisesti ja yli kaiken järjellisten rajojen, siksi se oli osa järjestelmää, jonka noilla eväillä sodittu ja voitettu sota tuotti.  Toiseksi, Länsi itse ei koskaan ole tehnyt tiliä itsensä ja moraalinsa suhteen tuota toiminnasta.  Eikä tule koskaan tekemään. Kolmanneksi 1980- ja 1990-luvulla Länsi kuvitteli voittavansa enemmän veljeilemällä ja tukemalla Gorbaa ja Jeltsiniä, kuin tuomitsemalla Venäjän järjestelmän ja vaatimalla uutta Nurnbergia, sotatribunaalia, ja päitä vadille – niin kuin olisi historiallisen logiikan moraalin nimissä pitänyt tehdä.

*

Valaistunut ja lopullisen totuuden löytänyt Euroopan Unioni, sen olennainen sisällys, integraatioprosessi, alkoi kristillis-sosiaalisista lähtökohdista.  Miljoonat niistä, jotka tänään vannovat Euroopan Unionin nimiin, antavat piut paut sille arvokonservatiivisele jalakselle, jolta EU:n perustajaisät matkaansa taittoivat: monet heistä olivat hartaita katolisia, paavinuskoisia.  Nimetyt perustajaisät viettivät retriittiä katolisessa luostarissa ennen Hiili- ja Teräsunionin perustamisasiakirjan allekirjoitusta.

Vaurautta kaikille, - tuotantoprosessien tehostamisen ja laajan vaihdannan avulla.

Harvemmin huomataan tai muistetaan, että Itä-Euroopan unonistinen integraatio, siis EU:n itälaajentuminen on suoraa seurausta edellä kuvatusta prosessista.  Puhdasotsaisuuden takana koputti huono omatunto. 

Lännen rahalla, verellä ja Lend and Lease –tuella voitettu sota auttoi Neuvostoliiton, maailman bolshevismin keskuksen, mahtivaltioksi ja suursodan voittajaksi.  Ja tälle armottomalle diktatuurille Länsi myi Itä-Euroopan valtiot ja niiden kansalaiset. 

Neuvostoliiton rautavanteen puristuksiin joutuneet itäisen Euroopan valtiot ja kansalaiset Länsi myi oman nahkansa pitimiksi, ja siksi etuaikainen ja mieletön hoppu ”hyvittää” Baltian, Puolan, Tshekkoslovakian, Unkarin, Bulgarian jne kärsimykset, joiden mittasuhteisiin ja syvyyteen Länsi oli (ja sydämessään tiesi olevansa) osasyyllinen. Ei täyssyyllinen, mutta osasyyllinen.  

Siksi kiihkoisa into napsia unionin helmoihin itä-eurooppalaisten valtioiden koko kavalkadi.  Tietysti takana oli myös valtapolitiikka, nouseva taistelu kirpelöityvää Venäjää vastaan.

*

Siksi ärhäkkyys on suuri, kun Varsovan liiton maat ja kansat eivät olekaan kilttejä, eivät tottele Brysselin epistolaa ja Strasbourgin apostoleja, eivät nuole Lännen ideologista aatepuuroa ja ole hiljaa, vaan kapinoivat ja ryppyilevät.  Nuo juudakset! Nuo kiittämättömät! EU katsoo suhdetta Visegrad- ynnä muihin maihin oman toimintansa kautta.  Sitä ei vähääkään kiinnosta kyseisten maiden tylyt kokemukset Unionin jäsenyydessä n. 1945-1991 (Sowjet Union).  Se oli sanelua, riistoa, rautanyrkkejä ja tankkien hyrinää, ruudinkäryä kaduilla, hautamuistomerkkejä.  Se siitä vieraan tahon komentokirjeistä, deklaatioista ja salaisesta poliisista, kaksoisnormeista ja sisämarkkinoista.  Vain sen kerran kokenut voi tietää, miltä se toistettuna tuntuu.

Tänään yhä useampi Unionisti, Brysseliläinen, sanoo: Jos EU ei löydä lähtökohtiaan se ei menesty.  Mutta mitä tapahtuisikaan, jos EU ”löytäisi lähtökohtansa” ja alkaisi noudattaa niitä?  Viimeistään silloin EU hajoaisi, niin vieraita ne lähtökohdat ovat EU:n nykyiselle politiikalla ja sen rakenteille.  Kaupankäynti ja tullimuurien purkaminen oli lähtökohta ja tavoite. Ei silloin puhuttu Pariisin ja Berliinin liittovaltiosta, yhdestä maasta ja yhdestä valtiosta.  Se olisi ollut kauhistus.  Mutta nyt sähköjuna kohisee sitä kohden, Saksan-Ranskan liittoa, jolla on pitkä ja likainen laahus.

*

Eurooppa on tänään hämmennyksen vallassa, kun mainitut integraation julkilausutut ja kollektiivisessa tajunnassa jyllänneet, mutta usein julkilausumattomat lähtökohdat eivät enää yhdistäkään, vaan yhä selkeämmin erottavat Unionin kansat ja kansalaiset toisistaan.  Nurkkasalvos ja liima, jolle rakennettiin, ovat passè, ohi, vanhentuneita, tyhjentyneitä.

*

Eetos pyrkimisestä yhteiseen vaurauteen on kuollut.  Uusia voimia on pompannut näyttämölle, ja ne eivät ole rakentavia ja uusia suuntia avaavia. Unioni on rahan unioni, se edistää suurta rahaa, suojaa sitä, pankit, Saksa.  Nationalismi versus globalisaatio, - tai pikemminkin tässä yhteydessä: nationalismi versus unionismi, ovat sovittamaton, kompromissiin taipumaton jakolinja.

Nationalismin takana nousee nopeasti voimistuen uusi, raju rajalinja: kristillinen Eurooppa versus ei-kristillinen.  Viime mainittu on kummallinen skaala porukoita, joita on vaikea hahmottaa ja ennakoida – jos kohta sekava seurakunta on ensin mainittukin!

Tämä ennakoi kummallista kaikkien sota kaikkia vastaan;

et voi tietää, kenen puolella naapurisi on, mitä ajattelee pomosi, miten asemoi itsensä parturisi tai lähipubin pitäjä. 

Kuka tahansa voi olla verivihollisesi.  Pirullinen tilanne, kieltämättä. 

Tämä on uusin ja – verisin – versio pitkän kehitteillä olleesta identiteettipolitiikasta, joka on ollut merkillisessä myötätuulessa, median ja kaikenlaisten avantgardistien erityissuojelussa, - vaikka monet historiaa tuntevat ja ihmismieltä aavistavat ovat varoitelleet päästämästä tuollaista voimahenkeä puollosta vapauteen.

*

Miten kristinusko voi Euroopassa?

Vointi vaihtelee maittain.  Viro ja Tshekki ovat – ainakin muodollis-virallisesti – vähiten uskonnolliset maat.

Katolisuus voi vahvasti Itä-Euroopassa.

Uskonnoton Ranska, uskollisena vuoden 1789 aateperinnölle, mutta nopeasti islamisoitumassa mosaiikkimaisesti, pointillisesti.  Mutta kuvataidehistoriaan perehtyneet tietävät, miten kokonaishahmotus syntyy hajallisen tuntuisista pisteistä, niiden sävyeroista.

Protestanttinen Pohjola sekularisoituu ohjelmallisesti, ja maallistumiskehitystä jouduttaa kulttuurillinen kumousvoima, jossa on sekaisin amerikkalaistyyppista individualistista oman onnensa seppää ja toisaalta sille monessa mielessä vastakkaista kaiken vieraan halaaja-punavireää nostetta. 

*

Mitä uskonto on?

Se on monta ja erilaista.

Uskonto on näkemys, ja usein se korostaa, ei vähiten kalvinismissa, primääristi tekoja, vaikkakin kohtalo toteutuu niissä, ja elämässä.

Ei voi kaupunki olla kätkössä korkean vuoren rinteellä, vaan sen valot kertovat sen olemassaolosta.

Islamissa olevaisuus käsitetään kokonaisena, amma, koko yhteiskuntaa käsittävää, niinpä ei ole erillistä kirkkoa, on elämä.

Siinä, missä muu maailma uskonnollistuu, missä uskonnon sija ja vaikutus kasvaa, Eurooppa on selvä poikkeus Euroopassa uskonnon ja uskonto-sanoman merkitys kutistuu.  Kirkon ruhtinaat ja kirkon sanoma suppenee.  Kirkkojen valtiollinen rakenneyhteys on vieroittanut monia, jotka eivät tunnusta oman kotimaansa valtiollista järjestystä. 

Eurooppa on paljastunut hyvin toisenlaiseksi kuin muut maanosat.  Eurooppa kulkee uskonnon suhteen toiseen suuntaan kuin koko muu Maailma.

Mutta Eurooppa pointillistuu myös uskonnon suhteen.

Eurooppaan tulee muualta kristillisiä maahanmuuttajia, jotka perustavat tänne uusia seurakuntia, monia niistä leimaa alkukristillinen riento ja henki.

Kasvava uskonnollinen tarjonta lisää mielenkiintoa ja kysyntää.

*

Mekane Jesus –kirkko Etiopiassa on maailman suurin luterilainen  kirkkokunta

Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus on maailman suurin ja nopeimmin kasvava luterilainen kirkko. Tässä lista lukuja, joka sinänsä herättävät paljon mielikuvia: kirkolla on 10 teologista seminaaria, joissa on noin 6 000 opiskelijaa sekä 51 raamattukoulua, joissa on noin 2 500 opiskelijaa. Seurakuntia on 8 000 ja näillä kirkkojen lisäksi noin 4 000 saarnapaikkaa. Pastoreita on yli 4 000 ja evankelistoja runsaat 9 000. Kirkko on alueellisesti jakautunut 29 synodiin, joista jokaisella on oma presidenttinsä ja hallintorakenteensa.” – Lähde: Kirkonkello/Vesa Häkkinen, 18.1.2019; https://www.kirkonkello.fi/matkakertomus-etiopiasta-osa-i/

Todetaan vielä, että Wikipedia-artikkelin mukaan Megane Jesus on maailman toiseksi suurin;

”Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus (Ye Ethiopia Wongelawit Bete Kristian Mekane Yesus, englanniksi Ethiopian Evangelical Church Mekane Yesus, EECMY) on luterilainen kirkkokunta Etiopiassa. Sillä on Luterilaisen maailmanliiton tilaston mukaan yli 8 miljoonaa (8,7 milj.) jäsentä. Näin ollen se on maailman toiseksi suurin luterilainen kirkko.” Wiki-artikkeli on päivitetty 22.5.2019; https://fi.wikipedia.org/wiki/Etiopian_evankelinen_kirkko_Mekane_Yesus  Mutta Luterilaisen Maailmanliiton (Lutheran World Federation)  tilasto, johon Wiki viittaa on vuodelta 2008.

 

 ”Teologisilta painotuksiltaan Mekane Yesus-kirkko on konservatiivinen. Nuorisokonferenssissa (v. 2010 !) kirkon presidentti Wakseyoum Idosa varoitti kirkon nuorisoa väärien ja epäraamatullisten oppien levittämisestä. Sellaisina hän piti sosiaalista evankeliumia ja sukupuolineutraalia avioliittoa.”

 

Euroopan ulkopuolelta maailmalta, ja toten Afrikasta muutenkin tulee luterilaisuuteen uusia sävyjä ja suoranaisia oppirakenteita.  Afrikka, tuo nopeimmin kasvava maanosa, on uskonnon sarallakin vahva voima, jonka vaikutusta ei oikein uskalleta arvioida.  Ei tarvitse olla ennustaja, kun näkee että sieltä tulee uutta voimaa ja spirittiä uskonnon kentälle.  Miten paatunut sekulaaristo siihen suhtautuu, sen rinnalla osakonservatiivinen Räsänen voi vaikuttaa elovena-rouvalta.  Uusiutuva ”kehittyvästä maailmasta” tuleva uskonoppi voi olla radikaalia, mutta ei ehkä ihan nuorisopastorityyliin, vaan konservatiiviselta kalskahtavaa, ehdotonta ja ”rajoittavaa”.

Vastaavasti Etelä-Amerikasta tulee katolisuuteen uusia vivahteita, tulihan sieltä jo Paavikin.

*

Ihmisen uskonnollinen tarve – jos nyt lyhyesti nimeämme sen tällaisella nimellä – ei ole kadonnut minnekään.  Se on pysyvä osa ihmistä, tarve hahmottaa minän ja ajan ulkopuolelta jotain muuta, pysyvää, ikuista. 

Länsimaiden liberaali ihmis- ja yhteiskuntakäsitys, kaikkein perustavimpina pohjakivinään ihmisoikeudet ja vapaudet, on raami, johon mahtuu erilaisia arvoyhteisöjä, vakaumuksia ja elintapoja. 

Tuo abstrakti kehys mahdollistaa paljon, mutta pelkkä mahdollisuus monenkirjavaan yhdessäoloon, ei vielä riitä, kysymys kuuluu: voiko tuollaisessa väljässä mutta samalla tinkimättömässä yhteisönäkemyksessä elää rinnakkain monessa mielessä eri tavalla ajattelevia, eri tavoin tuntevia, eri tavoin eläviä ihmisiä?  Siinä keitoksessa nimittäin pitäisi erilaisin identiteetein vaeltavien kyetä asumaan samassa tilassa?  Se on lähtökohtaisesti mahdotonta.

Kaikessa vastakohtaisuuksien kohtaamisissa identiteetti nostetaan käyttövoimaksi kaikenlaisille ristiriidoille.  Identiteettipolitiikka generoi väistämättä erilaisuuksia ja erilaisuudet vastakkaisuuksia.

Tarve identiteettipolitiikalle nousee lähteistä, jotka kumpuavat eri maaperästä kuin tarve kollektiiviselle esiintymiselle, yhdessä kokemiselle.

*

Uskonnolla on vanha historia. Vahvempi kuin moni tietää, pidempi kuin moni luulee, - ja pysyvämpi tulevaisuus kuin moni toivoo.  Monen mielestä pitää pyrkiä uskonnottomiin yhteiskuntiin.  1900-luvun näytöt uskonnottomista yhteiskunnista – näkyvimpinä natsistinen Saksa ja bolshevistinen Neuvostoliitto – eivät ole kovin rohkaisevia.

Minkälainen arvopohja Euroopalla ja Euroopan Unionilla olisi, jos kristilliset uskonnot pyyhkiytyisivät pois, minkälainen tulevaisuus?

*

Maailma ja uskonnot

Kristinusko on suurin uskonto maailmassa; 2,039 miljardia kannattajaa;

Kristinusko jakautuu: Katolinen kirkko 1,1 miljardia, karismaattiset ja helluntailaiset n.537 miljoonaa; Ortodoksit 225 miljoonaa, anglikaanit/protestantit 77 miljoonaa.

 

Islam 1,226 miljardia;

Hindulaisuus 828 miljoonaa.

ym.

Edellä mainitut yhteensä: noin 4 miljardia.

 

”Ne 90 prosenttia”

Maailman väestöstä (N = vuonna 2019 väestön määrä on 7,7 miljardia henkilöä) noin 90 % kuuluu johonkin uskontokuntaan.

Tarkoittaa, että meistä noin 6,9 miljardia on uskontojen/uskonnon kannattaja,

ja noin 0.9 miljardia uskontojen ulkopuolisia, ei-uskontojen piirin kuuluvaa.

Uskonnottomien osuus koko maailmassa on loppujen lopuksi vähäinen, yksi desiili Ëuroopassa Tshekki ja Viro ovat maita, joissa uskontoihin kuuluvia on vähiten, mutta niissäkin noin 15 % kuuluu johonkin käsityskuntaan, siis enemmän kuin maailman keskiarvo. 


Maailmassa uskontojen merkitys ei ole laskussa, vaan uskonnot ovat nousussa.

Sekä määrällisesti että suhteellisesti.

Myös Kiina tietää sen. 

Kiina ja uskonto

”Virallisten tietojen mukaan maassa on noin 100 miljoonaa uskonnollisesti aktiivista ihmistä, eräiden arvioiden mukaan 300 miljoonaa. Näistä noin 200 miljoonaa olisi buddhalaisia, taolaisia tai palvoisi legendaarisia hahmoja kuten lohikäärmekuningasta tai hyvän onnen jumalaa. Buddhalaisuuden suuntauksista theravada- ja tiibetinbuddhalaisuus ovat etnisten vähemmistöjen kannattamia.

Perinteisesti islaminuskoisia kansoja, huita, kazakkeja ja uiguureja on Kiinassa noin 20 miljoonaa. Kristittyjä on mahdollisesti jopa 40 miljoonaa, virallisten lukujen mukaan 16 miljoonaa. Toisen tutkimuksen mukaan maassa olisi 40 miljoonaa protestanttia ja 14 miljoonaa katolilaista.

Katolilaiset ovat jakautuneet kommunistihallinnolle uskolliseen niin sanottuun patrioottiseen kirkkoon sekä Vatikaanille lojaaliin maanalaiseen kirkkoon. Vuonna 1949, kun ulkomaiset lähetyssaarnaajat karkotettiin maasta, siellä oli 700 000 kristittyä.”

Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Kiinassa (vert. Wikin näitä tietoja tämän kappaleen alussa esitettyihin. – Kiina on monessa suhteessa Terra Inkognita – tuntematon maa)

BBC 7.2.2007; http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/6337627.stm Tyypillisesti monet Kiinaa koskevat tiedot ovat hajanaisia ja kokolailla vanhoja, vh)

Luettelo Maailman uskonnoista, Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailman_uskontojen_v%C3%A4kim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4st%C3%A4

Maailmanuskonnot; https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanuskonnot

Luettelo uskonnoista maittain: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_uskonnoista_valtioittain

Luettelo valtioista valtionuskonnon mukaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_valtionuskonnon_mukaan

Luettelo uskonnoista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_uskonnoista

*

Myös minun rippipappini 1966 oli ollut lähetyssaarnaajana Kiinassa. 

Hän kertoi monia mielenkiintoisia kokemuksia ja tapauksia sieltä.

Muistan yhä.

*

Kiinalla on vahva strategia myös maailman uskonnollistuttamista silmällä pitäen.  Kyse on lähinnä oikeasta uskosta, oikeasta tavasta uskoa.  Kysymys on siitä, mikä on oikea uskoa, johon ihmisen on suotava kuulua, oikea usko, johon kuuluu kuulua.  Siihen Kiina(kin) vaikuttaa.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kristittyjen vainoista Wikipedia;¨

"Julkisuudessa on esiintynyt vaihtelevia arvioita nykyajan kristittyjen marttyyrien määristä.
Usein esiintyviä lukuja ovat esimerkiksi 100 000 ja 250 000 uskonsa vuoksi tapettua vuosittain.

BBC tutki laajemmin levinneen 100 000 marttyyrikuoleman lukumäärää tarkemmin. Luku perustuu Center for the Study of Global Christianityn tekemään tutkimukseen, jossa kymmenen vuoden ajalta oltiin löydetty miljoona marttyyrikuolemaksi laskettua kuolemaa. Näistä kuitenkin esimerkiksi 900 000 oli Kongon sisällissodan uhreja, jossa sodassa molemmat osapuolet olivat kristittyjä.

Professori Thomas Schirrmacher International Society for Human Rights -järjestöstä arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain.

Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa. lähde?"

Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristittyjen_vainot

Esitettyjen lukujen haarukka on tosiaan suurenpuoleinen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

OpenDoors -järjestö julkaisee vuosittain uskontojen vaino -listaa.
tuorein tuli viime viikolla:

https://www.opendoorsusa.org/christian-persecution...

Yhteensä 245 miljoonaa kristittyä kärsii vakavasta vainosta. Luku on suurempi kuin koskaan aiemmin. Open Doors -järjestön julkaisema tämän vuoden World Watch List raportoi, että maailman väkirikkaimmat valtiot Kiina ja Intia rajoittavat yhä enemmän kristittyjen uskonnonvapautta.

World Watch List (WWL) seuraa kristittyjen uskonnonvapaustilannetta 150 maassa. Listaus perustuu laajoihin maaedustajien lausuntoihin sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden selvityksiin. Vuoden 2019 World Watch List on koottu ajanjaksolta 1.11.2017–31.10.2018.

Tutkimus osoittaa, että seuratuista 150 maasta 73:ssa kristityt kokivat äärimmäistä, erittäin vakavaa tai vakavaa vainoa.

Vuosi sitten näitä maita oli 58.

Tässä tammikuun 2019 listalta; https://opendoors.fi/2019/01/16/world-watch-list-2...

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

OD-listalta;

Kun kaikki tutkimuksen kohteena olleet maat huomioidaan, joka yhdeksäs kristitty maailmassa kokee vakavaa vainoa. Viime vuonna luku oli joka kahdestoista. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittäviä. Eniten vainoa koettiin Aasiassa, johon YK:n määritelmän mukaan kuuluu myös Lähi-itä: siellä vainoa koki joka kolmas kristitty. Afrikassa joka kuudes ja Latinalaisessa Amerikassa joka 21. kristitty joutui vainon kohteeksi.

– Uskonnonvapaus on keskeinen ihmisoikeus. Siellä missä uskonnonvapaus ei toteudu, harvoin toteutuvat muutkaan ihmisoikeudet. World Watch List ei siis kerro vain yhden uskontoryhmän asemasta vaan heijastaa laajempaa yhteiskunnallista tilannetta, Open Doors Finland ry:n toiminnanjohtaja Miika Auvinen toteaa.

Pahiten kristittyjen uskonnonvapautta rajoitetaan edelleen Pohjois-Koreassa, joka on ollut sijalla 1. vuodesta 2002 lähtien.
Pohjois-Koreaa seuraavat viime vuoden tapaan
Afganistan ja
Somalia, joista kummassakaan ei toimi julkisesti yhtään paikallista kirkkoa.
Libya on noussut sijalle 4.
Seuraavina tulevat Pakistan,
Sudan,
Eritrea,
Jemen ja
Iran.
Intia on noussut sijalle 10.

https://opendoors.fi/2019/01/16/world-watch-list-2...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Open Doors, 10.7.2019:

Open Doors julkaisee vuosittain World Watch List -listauksen

World Watch List seuraa kristittyjen uskonnonvapauden toteutumista eri maissa

Listaus kokoaa 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa.

Listan kärkisijoilla olevissa maissa kristityt kokevat vainoa eniten.

"Kristittyjen vainot tänään

Open Doors Finland
.

Ainakin 73 maassa vainotaan kristittyjä

Noin 245 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa

Yli 4136 ihmistä kuoli uskonsa tähden vuonna 2018."

Linkki: https://opendoors.fi/worldwatchlist/?src=single-ce...

https://opendoors.fi/

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Näköjään vain kristittyjen ’vainot’ ja ’marttyyrikuolemat’ hetkauttavat sinua.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

90% ihmisistä on hyvin helposti trollattavia...

Tässä kyllä vaikuttaa sitten sekin, että euroopassa on paljon lukeneisuutta ja sivistystä, ja kristinusko kun on tunnettu loogisuudestaan niin valistusajan seurauksiahan tämä.

Ehkä eurooppa tarvitsisi sitä hengellisyyttä ja perinteitä palautellaan siellä ja täällä. Briteissä esimerkiksi on druidismia.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Herkästi näemme uskonnollisuuteen liittyviä epäloogisuuksia ja irrationaalisuuksia, tuntuu että tämä näkökyky on terävimmillään oman elinpiirin uskonnon suhteen.

Mutta olemmeko yhtä tarkkanäköisiä ja kriittisiä muiden, siis näiden ei-uskonnollisten maailmanselitysten suhteen?

Uskontoon ja uskoon kaiketi sisältyy aina mysteerin ihme, johtuen siitä että ihan kaikkea ei pysty jakojäännöksettömästi selittämään ja analysoimaan.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Lähinnä menee niin, että kaikki asiat pitäisi voida todistaa oikeaksi, ja olla keino myös todistaa vääräksi.

Jos nämä ei täyty niin on uskonvarainen asia.

Joissakin uskonnoissa on juttuja missä on sitten ihan oikeasti havainnoittavia asioita, kuten buddhalaismunkki mikä pystyy säätelemään kehonsa lämpötilaa meditoimalla.

Se ei ole enää uskomus kun voidaan vaikka lämpökameralla nähdä.

Kovin usein taas on sellaisia päänsisäisiä kokemuksia mutta aivojen toiminnasta nyt ymmärretään sen verran että ne lähinnä liittyvät siihen henkilöön itseensä.

Mutta toisaalta, ihmisillä kun on ns. uskonnollisia kokemuskia niin joitakin voidaan mittailla magneettikuvauksilla että nähdään, että aktivoituu samat alueet aivoissa kun sosiaalisen yhteenkuluuvuuden tunteessa.

Tästä sitten päästään siihen ongelmaan euroopassa että kun edellinen uskonpuhdistus oli 500v sitten niin on maailma vähän muuttunut, ollut valistusaikaa, holokaustia, käyty kuussa ja jne. niin kirkko noin niinkuin organisaationa joutuu sopeutumaan tähän tai sitten tuhoutua.

Oikeastaan mikään organisaatio ei säily jos ei kykene uudistumaan ajan tarpeiden mukaan.

Voi tuo olla niinkin että tarvittaisiin lisää hengellistä juttua mikä sopii nykyisten jälkivalistusajan ihmisten maailmankuvaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiinan kristittyjen määrä saattaa ylittää useimpien EU-maiden lukumäärän, vaan ei väestöosuutta kuitenkaan:
https://en.wikipedia.org/wiki/Christianity_in_China

Tekstissä Tsekin kohdalla oli jotenkin vaikeaselkoista. Tsekissä n. 1/3 näyttäisi olevan "tunnustavia" ateisteja ja miltei puolet on kertomatta vakaumustaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Religion_in_the_Czec...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Sen tilastollinen ilmaiseminen, kuuluuko joku jonkin uskontojärjestelmän piiriin, ja jos kuuluu, niin mihin, ja jos ei kuulu,, niin minkälaisen kriteeristön tai määritysmankelin kautta tällainen on todennettu. Kaikki tämä on hieman huteraa. Esim. Wikipedia-artikkeleissa tästä on varsin vähän mainintoja. Ja sikäli kuin lähteitä on linkattu, ne näyttävät olevan 10 tai jopa 20 vuoden takaisia, ja siksi useimmat sarjaa 404.
Sitäpaitsi; jos on populaation uskonnon määrittely hieman tulkinnanvaraista, juuri tuo kategorisoinnin standardittomuuden vuoksi, muutoksessa olevat "voimasuhteet" saattavat tänään olla jotain muuta kuin 4 tai 7 vuotta vanhoissa tilanteissa.

Tsekistä puheenollen: Kun olin Prahassa 5 vuotta sitten, natiivi kaveri sanoi, että silloisten tilastojen mukaan Tsekki oli Euroopan uskonnottomin. Vain 15 % kansasta kuului johonkin uskontokuntaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Vaikeudet olivat minulla tässä:
"...siis enemmän kuin maailman keskiarvo."
verratessa tuota tähän:
"... noin 90 % kuuluu johonkin uskontokuntaan."

Tämä on Stubbin matematiikka muistuttavaa, jos 15% on enemmän kuin 90%?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos, tuossa on ajatus todella katkennut, ja hyppyset jatkaneet näppäimistöllä ihan omia aikojaan!

Kiva kun näillä kesäpohdinnoilla on tarkkoja lukijoita, ajatuksella lukevia.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Uskonnon tärkeä oppi on kuolemattomuus se näkyy vanhoissa.
Nuorten kuolemanriski on alentunut ja se näkyy.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Olikohan Emile Durkheim, kun kertoi viime vuosisadan alkupuolella uskonnon menettävän merkitystään modernin maailman esiinmarssin myötä ja veikkaili, että jos vaikka uskonnon tilalle aukkoa täyttämään tulisi silloin orastanut olympia-liike... Oikeaan osui uskontoja sosiaalisina ilmiöitä käsitellyt tiedemies... urheilu on uskonto monelle, ja terveys sekä vartalo... ja sitten tämä ympäristöusko, taloususkonto, rokki- ja iskelmätähdet sekä suositut muut julkkikset täyttävät saarnamiesten sekä Jeesuksen osaa...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Uskontokuntiin kuuluvien määrät ovat vähän samanlaisia kuin mihin tahansa järjestöihin kuuluvien määrät.

Vähän joka puolella Eurooppaa on 100 000 – 500 000 hengen puolueita, joiden "jäsenistä" 10 000 on maksavia ja 1 000 käy kokouksissa.

Harva kerho kuulostaa niin valtiolliselta kuin Church of England, mutta enää 12 % väestöstä maksaa jäsenmaksua.

Kaikissa yhteisöissä, pienissä ja suurissa, on pyhä ja profaani, mutta kyllä tosiasia on, että maailman väestöstä paljon pienempi osa uskoo nyt yliluonnolliseen moraaliseen toimitusjohtajaan kuin 100 vuotta sitten. Toki se osa on absoluuttisena väestömääränä suurempi kuin koko 100 vuoden takainen väkiluku.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Piti tuossa muun kesähyörinän ohessa selvittää, minkälainen jäsensysteemi on tuolla tekstissä mainitulla Megana Yesu - kirkolla Etiopiassa, mutta en päässyt puusta pitkään. Siis, että minkälaisen toimenpiteen, opetuksen, kasteen, osallistumisen, korjaamisen, jäsenmaksun etc kautta ja läpäisemällä ihmisestä tulee kyseisen kirkon jäsen. About 8 miljoonaa jäsentä. Kovin kauheita sisäänpääsykriteereitä ei liene, mutta tuskin minkäänlaista automatic-pakkojäsenyyttäkään?

Meinaan vain, että jossain vaiheessa tämänkaltainen miljoonajäsenyys, ehkä alkaa muotoutua erikoisuudesta normaaliksi, jopa sosiaalisesti velvoittavaksikin, sellaiseksi se on tunnistettavissa viimeistään silloin kun joutuu enemmän selittämään ulkopuolisuuttaan kuin jäseneksi liittymistään.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Ajan yleinen materialismi, sekularismi sekä tekniikan palvonta eivät juuri nosta sydäntä ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen, eikä silloin synny runoa, ajatonta ja palkatonta niin kuin suuri taide on"

Kuka sanoi ja milloin?

Muuan rovasti - vuonna 1957.

Lähde: Aamulehti tänään, 16.7.2019.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Varmaan jotkut piispat käyttivät työsopimusneuvotteluissa Leonardon ja Michelangelon kanssa argumenttia, jonka mukaan taiteen pitäisi olla palkatonta, mutta jos tekniikan palvonta olisi kielletty, renessanssikirkkoja ei olisi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Kirkollisten toimintojen maallistumisen seurauksena ihmisten kokemuspiiristä katosi lumoava pyhän tunne."

Aamulehti tänään 16.7.2019.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset