Veikko Huuska

Harkitsematon MiG -hävittäjä-hankinta 1954 – salaa ja salaisin taka-ajatuksin

Harkitsematon MiG -hävittäjä-hankinta 1954 – salaa ja salaisin taka-ajatuksin.

Eli Tuomiojan porvarillisen poliittisen virkamieshallituksen salaperäiset hävittäjä hankkeet 65 vuotta sitten.  Eli lakerikenkien lipsahtelua Kremlin parketeilla.

*

Tausta

Sakari Tuomiojan johtama hallitus erosi käytännön mukaisesti maaliskuun 1954 eduskuntavaalien jälkeen 5.5.1954.  Samana päivänä presidentti Paasikivi nimitti sekavien neuvotteluvaiheiden tuloksena muodostuneen, pääjohtaja Ralf Törngrenin (ruots.) johtaman puna-multahallituksen, jossa pääministerin ja yhden ammattiministerin lisäksi oli 6 maalaisliiton ja 6 sosialidemokraattien ministeriä. 

Edellisen, Tuomiojan johtamaan hallitukseen ja sen vahvoihin taustahenkilöihin kuuluvien miesten toimesta oli kauppaneuvotteluissa Moskovassa ostettu, Suomen aloitteesta, kolme MIG-15 –hävittäjää, joilla oli varsin vähäinen käyttöarvo. 

Hankinta oli tapahtunut ikään kuin heräteostoksena, ilman valmistavaa taustatyötä, ja poliittiset realiteetit sivuuttaen.  Toisaalta voidaan ilmiselvästi nähdä, että hankkeella oli omat, suorastaan inhorealistiset poliittiset ulottuvuutensa.  Tuomioja yritti koukata Kekkosen ohi vasemmalta Kremlin suosioon, näinkin on tilanteesta jälkikäteen todettu.

*

Porvarien koukkaus Kremlissä

Presidentti J.K. Paasikivi kirjoittaa päiväkirjassaan:

10.5.1954:

Norjan ulkoministeri Lange luonani.

Lange sanoi mm. (kysymykseni johdosta):

Jotkut Venäjä-tuntijat ajattelevat, että bolsevikkikommunismi-järjestelmä Venäjällä kenties muuttuu ja kehittyy liberalimmaksi 10 à 20 vuodessa.

Minä sanoin siihen, että Venäjän järjestys kylä muuttuu, mutta se ottaa 100 à 150 vuotta.

Nyt emme huomaa siitä mitään merkkejä.  Neuvosto-Venäjällä jo institutiot automaattisesti toimivat, vaikka johtajat muuttuvat.  Nykyinen järjestelmä on jo niin siellä stabiloitunut (vakiintunut). 

Mutta kenties tämä uusi polvi  tahtoo nauttia heroisen ajan saavutuksista, tahtoo elää ja kenties antaa muun maailman elää.  Se on paras mahdollinen tulevaisuuden perspektiivi.  Mutta Neuvostoliitto ei luovu mistään, mitä sillä on hallussaan, tahtoo pitää puolet Eurooppaa allansa, niin kuin sillä nyt on.  Sen vuoksi Euroopan ja maailman tila on vaikea, förskräckligt (kankea). –

Lisäsin: Mutta tietysti tulevaisuus on epävarma ja tuntematon.

13.5.1954:

Kekkonen linnassa.

Sitten Kekkonen puhui kauppaneuvotteluista Neuvostoliiton kanssa.

Kekkonen kertoi, että kun ei löydetty riittävästi tuontitavaroita Neuvostoliitosta niin (pääministeri Sakari) Tuomioja, (kauppa- ja teollisuusministeri ja toinen ulkoministeri) Teuvo Aura ja (puolustusministeri Päiviö) Hetemäki antoivat (um:n kauppapoliittisen osaston päällikön Gunnar) Palmrothin tehtäväksi tiedustella, myisikö Neuvostoliitto meille 3 – 6 suihkuhävittäjä-sotilaslentokonetta ja 3 radiolaitetta.

Puolitoista viikkoa siten (varaulkomaankauppaministeri Sergei) Borisov vastasi (lähetystösihteeri Ralph) Enckelille, että suostuvat tähän meidän puoleltamme tehtyyn ehdotukseen ja suostuvat myymään nämä lentokoneet.

Tästä asiasta ei Tuomioja ja nuo muut puhunet mitään, vaikka asialla on myös poliittinen merkitys.

Kun sotilasviranomaiset saivat tietää tämän asian, he ovat tänään asettuneet kielteiselle kannalle tähän asiaan. Kekkonen luki sotilasviranomaisten kirjeen. Syyt olivat suureksi osaksi poliittisia.

Ulkoasianvaliokunnassa eilen Kekkonen esitti, että nämä 3 konetta ostettaisiin, koska ei voi niitä palauttaa, kun itse olemme sitä ehdottanet, mutta enempää ei osteta.

Skog oli samaa mieltä kuin Kekkonen, mutta eräät sotilasviranomaiset ovat jyrkästi vastaan.

Kenraali Heiskanen: Nämä 3 konetta voidaan ostaa yksinomaan koulutusta varten ja harjoituskalustoksi.

Törngren ei ole tiennyt mitään tästä asiasta.  Kekkonen mainitsi, että 1952 oli sama asia hallituksessa esillä, mutta päätettiin, että ei osteta.

Minä sanoin, että on (ennen) kuulumatonta, että Tuomioja ym. ovat neuvottelematta muiden ja presidentin kanssa ryhtynet tällaiseen asiaan

Sovimme, että Heiskasen ehdotus hyväksytään.  Muuta ei voida tehdä.

Minä kysyin venäläisten laivastovierailusta.

Kekkonen kertoi, että Hetemäki oli pyytänyt sitä, neuvottelematta ollenkaan muiden kanssa ja ilman muiden tietoa.

Minä: Myös tämä asia on (ennen) kuulumaton – että Hetemäki (puolustusministeri) neuvottelematta muiden ja presidentin kanssa tekee tällaista.  Se osoittaa, että Hetemäki on vailla arvostelukykyä. Itse asia: voi olla hyvä, mutta puolustusministerillä ei ole oikeutta yksin toimia.

Kekkonen oli samaa mieltä kuin minä.  Asiaa olisi pitänyt harkita, myös USA:n laivasto voi tulla.

Siten minä puhuin yleisestä poliittisesta tilasta.  Sanoin, että tilanne ei ole selviämään päin, vaan voi viedä vaikeusiin.  Sanoin, että vaikka en luule suursodan vaaran lähitulevaisuudessa olevan esillä, niin heidän, minua nuoremman polven, on otettava huomioon ja ajateltava myös sitä mahdollisuutta, että suursota syttyy.

Luultavasti se voi syttyä vasta sitten, kun Saksa on varustautunut, mutta jos sota syttyy, niin miten silloin on meidän asemamme, jo elintarvikkeiden ja muun huollon kannalta, koska olemme täällä pussissa.  Kaikkia näitä asioit pitäisi ajatella. 

Hyvä on, jos ei mitään sotaa synny.

*

14.5.1954:

Esittelyn jälkeen tapaaminen Törngrenin kanssa.

Törngren sanoi vihastuneensa, kun sai tietää Tuomiojan, Auran ja Hetemäen venäläisten lentokoneiden ostotarjouksesta.  Nyt kuuluu USA:ssa jo puhuttavan, että Suomen armeijaa aletaan inkorporeerata (liittää) Venäjän armeijaa.  Törngren ottaa ensi maanantaina 17.5. USA:n lähettilään McFallin vastaan ja selittää hänelle asian.

*

16.5.1954:

Kaatuneiden muistopäivä.  Seppelten lasku Hietaniemen hautausmaalla.

*

20.5.1954:

kello 15.30 Kekkonen luonani.

Kekkonen kertoi: USA:n lähettiläs McFall oli eilen Kekkosen luona.  Hän oli saanut tiedustelun, miten suhtaudutaan siihen, että USA:n laivasto-osasto käy elokuussa Helsingissä.  Se käy Norjassa ja Tanskassa ja luultavasti Tukholmassa.  McFall oli sanonut, että jos Kekkosella on jotain sitä vastaan, niin hän McFall tulee neuvomaan (Washingtonia), että laivasto ei tee pyyntöä meille käynnin johdosta.

Kekkonen vastasi McFallille, että hänellä ei ole mitään  laivaston käyntiä vastaan.

Kekkonen kertoi, että Wuori oli tavannut Zenihovin, joka oli sanonut, että venäläinen laivasto, joka tulee myös meille, on suhteellisen suuri.

Minä sanoin, että paras olisi, jos tällaisia käyntejä ei olisi.  Mutta meidän on vaikea panna USA:n ja muiden käyntejä vastaan (kun itse – pääministeri Tuomioja – olemme pyytäneet venäläisiä käymään, VH).  Jos USA:n laivasto käy Tukholmassa, iin m emme voi panna vastaan, että tulevat tänne.  Sellainen käynti täällä Tukholman jälkeen osoittaisi meidän todellista puolueetonta asemaamme.

Kekkonen oli samaa mieltä kuin minä.  Sovimme että Kekkonen vastaa näin.

Sitten minä puhuin yleispolitiikasta ja puolustuslaitoksen kunnossapitämisestä.

Sitten Kekkonen lausui Wuoren kertoneen, että eräässä seurassa, jossa oli ollut Tuomioja ja Aura, oli keskusteltu siitä, että nykyinen hallitus täytyy saada kaadetuksi.  -  Mm. vuorineuvos (Suomen Työnantajain Keskusliiton, STK:n puheenjohtaja) Arno Solin oli ollut mukana.

Kekkonen ehdotti, että minä sanoisin Solinille, että teollisuusmiesten pitää pysyä tätä asiasta poissa. – Minä lupasin tehdä sen – puhua Solinin kanssa.

*

21.5.1954:

Esittelyn jälkeen pääministeri Törngrenin kanssa.

Törngren kertoi myös siitä intrigoimisesta, joka on käynnissä nykyisen hallituksen kaatamiseksi ja josta Kekkonen minulle puhui.  Törngren oli myös sitä mieltä, että olisi hyvä, jos minä puhui vuorineuvos Arno Solinin kanssa.

Sitten minä puhuin yleisestä politiikasta ja siitä, että puolustuslaitosta ei pidä päästää rappiolle.

Törngren kertoi, että he ovat asettaneet yksityisen puolustusneuvoston.  Siihen kuuluu Törngren, Kekkonen, Skog, Leskinen, Wuori (Seppälä?), Heiskanen ja vielä yksi kenraali.  Se on pitänyt kokouksen ja pyrkimys on saada puolustuslaitokselle määrärahoja ensi vuoden budjettiin.  Aluksi 2 miljardin ylimääräinen määräraha.

Minä lausuin tyytyväisyyteni tähän asiaan. 

*

27.5.1954:

Helatorstaina kello 15 kaatuneiden ja Mannerheimin muistomerkkien luovutus Hietaniemen hautausmaalla.  – Kaunis juhla.

*

27.5.1954:

”Esittelyn jälkeen Törngrenin ja Kekkosen kanssa.

Minä keroin lukeneeni amerikkalaisen Journal of Cental Europe Affairs`in kirjoituksen, jonka oli laatinut Benesin yksityinen poliittinen sihteeri.  Siinä hän kertoo, että Benes muutama päivä ennen kuolemaansa lähetti kirjoittajalle viestin, jossa hän (Benes) sanoo:

”Minun suurin erehdykseni oli, että minä uskoin Stalinin puheisiin ja lupauksiin ja viimeiseen asti en tahtonut uskoa, että Stalin valehteli ja petti minua”.

Minä lisäsin, että tämä kaikki meidän on muistissa pidettävä.”

Lisäys, vh:

Eduard Benes (1884-1948) oli tshekkoslovakialainen poliitikko, taloustieteiden ja sosiologian professori; ulkoministeri 1918-1935, pääministeri 1921-1922 ja maansa presidentti 1935-1938.  Maailmansodan aikana pakolaishallituksen johdossa Lontoossa 1939-1945, tasavallan presidentti jälleen 1946-1948.  Pääministeri Klement Gottwaldin kommunistien vallankaappauksen jälkeen hän erosi presidentin virasta 7.6.1948,ja kuoli syyskuussa huvilallaan.  Hänen tiedetään välittäneen 1937 Neuvostoliittoon raportin, jonka mukaan Mihail Tuhatsevski oli saksalaisten agentti, mikä johti marsalkan teloitukseen.  Lisäksi hänen väitetään tukeneen sotilasvalankaappauksen suunnittelijoita Jugoslaviassa ennen sotia. Benes sääti toisen maailmansodan aikaan ”Benesin lakina” tunnetun lain, joilla 2,6 miljoonaa Tsekkoslovakian etnistä saksalaista ja unkarilaista karkotettiin sodan jälkeen Tsekoslovakiasta.  arviolta 20.000-200.000 kuoli siirtoleireillä karkotusten aikana (Wikipedia).

*

28.5.1954:

Max Sergelius luonani puhumassa säätiönsä veroasioista.  …

Sitten Sergelius kertoi puhuneensa Poseljanovin kanssa Karjalan kysymyksestä (om Karelska frågan – siis Karjalan palautuksesta, VH), mutta Poseljanov oli vastannut, että siinä ei voi tehdä mitään.  Sen asian vuoksi on ”verta vuotanut”. (Vanha venäläinen maksiimi: kaikki maa, missä venäläistä verta on vuotanut, kuuluu heille, VH)

*

Näin kirjoitti Paasikivi päiväkirjassaan.  Keväällä 1954.

Jotain tuttua meidän päiviimme?

Hävittäjähankinnat.

Sotilasyhteistyö idän ja Lännen välillä.

Vieraat laivastot.

Välistävedot.  Hallituksen kaatamishankkeet.

Moskovan tiellä.

Ja aina niin ajankohtaiset ”turvatakuut”; olihan Neuvostoliiton suurlähetysneuvos Zenihov kertonut Wuorelle edellisvuoden marraskuussa, että Norjan ulkoministeri Lange oli vuonna 1952 ehdottanut USA:n presidentti Trumanille, että USA antaisi turvatakuut (”garantian”) Suomelle, jos Venäjä hyökkäisi Suomen päälle.  –

Truman oli vastannut, että Suomen aseman vaarannettaisiin, jos USA antaisi tällaisen garantian.  Norjan täkäläisen lähetystön sotilasasiamies (joka todellisuudessa oli Norjan päävakoilija Suomessa) on vahvistanut, että Lange on tehnyt tällaisen ehdotuksen. 

Ei ole tietoa, onko Norja uudistanut sen.  (JKP pvk 12.11.1953)

*

MiG 15 toisaalla tutkimuskirjallisuudessa:

Miten Juhani Suomi kertoo MIG-15 –episodista Kekkos-elämäkerrassaan?

Sakari Tuomiojan hallituksen syntyminen (JKP nimitti sen 17.11.1953) merkitsi päätepistettä hänen, Auran ja Kekkosen triumfiraatille. 

Ensimmäisen särönsä se oli saanut jo kesällä 1953, kun kolmikon muut jäsenet olivat kieltäytyneet tulemasta Kekkosen ”itsemurhahallitukseen”. Vakavamman kolhun ystävyys oli kokenut Tuomiojan ja Auran neuvoteltua  ohi Kekkosen tämän Itävallan-matkan aikana.  Lopullisen johtopäätösten aika oli siinä vaiheessa, jolloin Tuomioja ryhtyi yllättäen neuvottelemaan poliittisesta enemmistöhallituksesta ja laati sille ohjelmaluonnoksen, joka merkitsi luopumista siitä talouspolitiikasta, jolle kolmikko oli aikanaan vetänyt suuntaviivat, ja jonka puolesta Kekkonen oli kamppaillut katkeraan loppuun (hallituksensa) asti.

Kekkonen katsoi ystävien pettäneen hänet – Aura näet seurasi Tuomiojaa hallitukseen.  Lopullisen vahvistuksensa Kekkonen katsoi saaneensa siinä vaiheessa, jolloin sai vihiä Tuomiojan lupauksista SDP:lle.  Katkerana hän totesi tämän asettaneen tavoitteekseen eduskunnan hajottamisen sosialidemokraattien vaatimuksen mukaisesti sekä kokoomuksen todistamisen ulkopoliittisesti hovikelpoiseksi.

Välirikon jälkeen Kekkonen suhtautui entisiin ystäviinsä eri tavoin.  Auraan nähden vastenmielisyys oli avointa ja halveksivaa.  Kun Maakansassa kirjoitettiin Auraa tarkoittaen, ”että nosta sammakko savesta, saat ravat silmillesi”, oli lohkaisun lähde helposti pääteltävissä. 

Tuomiojaa kohtaan Kekkosen katkeruus oli ehdottomampaa ja kumpusi syvemmältä. 

Tuomiojan poliittisen virkamieshallituksen synty merkitsi Kekkoselle lopullista välirikkoa myös oikeistoon: kokoomukseen sekä työnantaja- ja teollisuuspiireihin, joiden hän katsoi kaataneen sen talousohjelman, joka itse asiassa oli kokoonpantu teollisuuden toiveita ja tarpeita myötäillen

Juhani Suomi: Kuningastie, 280-281.

*

”Vaikka (Neuvostoliiton Helsingin-lähettilään) Lebedevin suhtautuminen Tuomiojan uuteen ministeristöön oli alussa korostetun viileää, ja vaikka esimerkiksi Paasikivi epäili avoimesti, ettei Neuvostoliitto tulisi allekirjoittamaan kauppasopimusta hallituksen kanssa, Tuomioja kumppaneineen onnistui.

Neuvostohallitus ilmoitti vuoden lopulla olevansa neuvottelemaan ja helmikuussa 1954 allekirjoitettiin maiden välinen sopimus, jolla Neuvostoliitto myönsi Suomelle 40 miljoonan ruplan suuruisen kultalainan.  Samalla sovittiin, että se tulisi maksamaan osan vientiylijäämästä länsivaluutoilla ja kullalla.  Molemmin puolin asetettiin myös toimikunnat, joiden tehtäväksi annettiin (Kekkosen lempilapsen, vh) Saimaan kanavan kunnon tarkistaminen (Kekkosen havitteleman vuokrasopimuksen solmimista silmälläpitäen, vh).

Vanhetessaan Tuomiojan hallitus osoitti sellaista kiinnostusta idänkauppaan, että se johti sittemmin myös harkitsemattomuuksiin, Suomi kirjoittaa ja jatkaa:

Keväällä 1954 paljastui, että Tuomioja, Aura ja Hetemäki olivat tunnustelleet, suostuisiko Neuvostoliitto myymään Suomelle MIG-15 suihkukoneita.

Kun asiasta ei ollut informoitu Paasikiveä eikä liioin ulkoministeri Törngreniä – paljastunut aloite kiukutti kumpaakin – eikä puolustusvoimien mielipidettä ollut kysytty, ajauduttiin epämiellyttävään tilanteeseen.

Sotilasasiantuntijat vastustivat kauppaa, johon Neuvostoliitto oli jo ehtinyt suostua.  Näytti siltä, ettei asiasta päästäisi enää irti.  Samanaikaisesti huhut odotettavissa olevista hankinnoista herättivät amerikkalaisten epäluuloja.  Lopulta Kekkosen viides hallitus torjui kaupan ja ilmoitti Suomen haluavan ostaa mieluummin tutkia kuin lentokoneita.”  …

”Yhdysvaltain Helsingin-lähettiläs Jack McFall oli ollut huolestunut Suomen kaupan painottumisesta itään.  Tuomiojan johdolla muodostettu hallitus edusti hänelle mahdollisuutta rajoittaa tuota kauppaa.  Siksi hän suositteli Washingtoniin, että Yhdysvaltain hallitus tukisi Tuomiojan ministeristöä, mikä siten keväällä 1954 johtikin Suomelle esitettyyn avuntarjoukseen.”

Lähde: Suomi: emt. s 287-289.

*

Yhdysvaltain avuntarjouksesta keväällä 1954

J.K. Paasikiven päiväkirja

27.4.1954:

Presidentin esittely.

Sen jälkeen Tuomioja kertoi, että USA:n ministeri McFall oli käynyt ulkoministeri Törngrenin luona ja ilmoittanut, että USA on valmis auttamaan Suomea sekä lainoilla että apurahoilla ym. missä muodossa tahansa ja milloin tahansa.

28.4.1954:

Kutsuin Törngrenin luokseni klo 14.

Törngren kertoi: McFall oli käynyt Törngrenin luona ja sitten Törngrenin pyynnöstä Tuomiojan luona.  Mc Fall oli ensin lausunut ymmärtävänsä meidän kauppamme itään, että me sitä tarvitsemme, mutta lausunut sen toivomuksen, että meidän ei pitäisi enää laajentaa Venäjän kauppaamme.

Törngren oli vastannut olevansa samaa mieltä kuin McFalla.  Asia on meille myös työllisyyskysymys.  …

Sitten McFall sanoi, että jo meille syntyy vaikeuksia, niin he ovat valmiit auttamaan meitä siten, että tekisivät joitakin tilauksia – ilmoittaisimme edeltäpäin heille, mitä aiomme viedä Neuvosto-Venäjälle ja Kiinana, niin he voisivat edeltäpäin järjestää.  He ovat myös valmiit jopa lahjoittamaan dollarivaluuttaa Suomelle.  …

Törngren lisäsi, että kaikki tämä osoittaa, että amerikkalaisilla on suuri kiinnostus meitä kohtaan.  Kun McFall joulukuussa 1952 tuli Suomeen, niin hän ei ymmärtänyt Suomen poliittista asemaa, mutta nyt hän ymmärtää meidän asemamme ja meidän poliittiset vaikeutemme.

Lähde: Suomi: emt. s. 415-416.

Paasikivi ei ilmoitukselle erityisemmin lämmennyt, totesi vain johtopäätöksenään:

Meille tarjotaan nyt sekä oikealta että vasemmalta avustusta.  Onpa se hauskaa”.

*

Todetaan

Tri Juhani Suomi uhraa siis tähän varsin merkilliseen, erikoiseen ja epämääräiseen MIG -kaupanhierontaan yli 5000 sivua käsittävässä Kekkonen-elämäkerrassa nirsot 14 riviä.

Edellä Paasikiven päiväkirjasta (13.5.1954) ilmenee, että kauppa ei suinkaan tullut torjutuksi.  Sellaista ei edes esitetty, vaan nimenomaan Kekkosen alun perin esittämän mukaisesti, ja puolustusvoimien komentajan Kaarlo Heiskasen esittämän mukaisesti päätettiin ostaa kolme (3) Migiä.  Alun perin Paasikiven kirjauksen mukaan oli ollut puhetta 3 á 6:n koneen hankinnasta.

Miksi Suomi sivuuttaa kolmen koneen hankinnan tällä tavalla?  Ehkä hän haluaa kuitata tapauksen unohduksiin, ja sulkea lukijan mielenkiinnon johtumasta kysymään, miten niiden kolmen Migin lopulta kävi? 

”Vanhetessaan Tuomiojan hallitus osoitti sellaista kiinnostusta idänkauppaan, että se johti sittemmin myös harkitsemattomuuksiin”, Suomi kirjoittaa.  Hallitukset vaihtuivat tuohon aikaan tiheään, Tuomiojan poliittinen virkamieshallitus pysyi koossa varsin lyhyen ajan, vajaat kuusi kuukautta (17.11.1953-5.5.1954).  Näin ollen Tuomiojan hallitus ei ehtinyt ”vanhetessaan” osoittaa ”sellaista kiinnostusta idänkauppaan, että se johti sittemmin myös harkitsemattomuuksiin”.

Olisiko tämä Suomen kirjoittama virke vain huolimattomasti muotoiltu, vai onko siinä tarkoitus hyppiä yli jostain arkaluontoisesta? 

Miten tärkeää olisikaan, että Suomen historian kummalliset episodit tutkittaisiin tarkkaan ja pätevästi, niin että selväksi kävisi, mitä tapahtui, ja mielellään myöskin:

Miksi?

*

On syytä katsoa, mitä varsinaisen päähenkilön, pääministeri Sakari Tuomiojan, elämäkertateos kertoo tästä MIG-kaupasta ja sen taustoista. 

Erkki Tuomiojan kirja isästään, ”Sakari Tuomioja – Suomalainen sovittelija” (3. uudistettu ja täydennetty painos) on valitettavan niukkasanainen sekin, mitä tulee tähän MIG-episodiin.

Erkki Tuomioja kirjoittaa:

”Pelättyjä ulkopoliittisia vaikeuksia ei Tuomiojan hallitukselle koitunut.  Lebedev tosin kävi 12.12.1953 esittämässä Paasikivelle huolestumisensa siitä, että Suomen politiikassa olivat voimistumassa piirit, jotka olivat pahansuopaisia Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kehitykselle ja että myös ulkomaiden taholta tehtiin yrityksiä suhteiden huonontamiseksi.  Uuteen hallitukseen Lebedev ei kuitenkaan viitannut.

Paasikivi ja Tuomioja tekivät tästä sen johtopäätöksen, että Tuomiojan hallitus oli ”nielty” naapurissa, mutta tulevasta kehityksestä oltiin silti huolestuneita.

Vuoden 1954 kauppasopimus oli ollut lähes valmis ja vain allekirjoitusta vailla jo marraskuun puolivälissä eikä hallituksen vaihtuminen vaikuttanut sen loppuunsaattamiseen normaalijärjestyksessä.  Suurempi mielenkiinto kohdistui siihen, miten kävisi Lebedevin kautta esiinnousseiden valuutta- ja lainakysymysten.

Joulukuun puolivälissä nimitettiin valtuuskunta Moskovan neuvotteluja varten.  Sen johtajaksi tuli kauppa- ja teollisuusministeri Aura ja jäseniksi mm. ulkoministeriön osastopäällikkö Gunnar Palmroth, Klaus Waris ja Eero A. Wuori  Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Tuomioja oli ensin oman ”Jartsevinsa”, lähetystöneuvos Kotovin (”kotiryssä”, VH) kautta varmistanut, että Aura otetaan Moskovassa vastaan ja että sopimus syntyy.

Neuvottelut sujuivatkin ongelmitta.  Wariksen mukaan kyseessä oli ”maailman yksinkertaisin neuvottelu, emme päässeet kunnolla pöytiin, kun Neuvostoliiton delegation johtaja (Kromykin) ilmoitti, että sopimus selvä, mutta alkuun liitettävä viittaus yya-sopimukseen”.

Tämä sopimukseen myös tuli, vaikka Waris ja eräät ulkoministeriön virkamiehet eivät tällaista laina-asian ”politisoimista” hyvänä pitäneet.  Lainaa Suomi sai tällä 6.2.1954 alekirjoitetulla sopimuksella 40:tä miljoonaa ruplaa vastaavan määrän kullassa, dollareissa tai muussa yhdessä sovittavassa valuutassa 10 vuodeksi 2,5 %:n varsin edullisella korolla.  Samalla sovittiin myös, että neuvottelut uudesta viisivuotissopimuksesta aloitettaisiin vielä kevään kuluessa.  Nekin käynnistettiin Tuomiojan hallituksen kaudella.”

MIG-kaupoista Erkki kertoo:

Pyrkimyksessään varmistaa idänsuhteiden ongelmattomuus hallituksen sisärengas Tuomioja, Aura ja puolustusministeri Hetemäki saattoivat myös syyllistyä jonkinasteiseen herkitsemattomuuteen, kun he – presidentille tai ulkoministerille – asiasta kertomatta – alkoivat selvitellä Neuvostoliiton kanssa mahdollisuutta ostaa puolustusvoimille naapurista suihkukoneita ja radiolaitteita.  Myöhemmin tällainen asetuonti vakiintui keskeiseksi osaksi idänkauppaa, mutta nyt tämä avaus antoi hallituksen vaihduttua Kekkoselle mahdollisuuden potkaista edellisen hallituksen voimaministereitä, joiden omavaltaisuus sai myös Paasikiven raivostumaan.”

*

Avainmääritelmä on tämä: ”pyrkimyksessään varmista idänsuhteiden ongelmattomuus…”.  Siis mitä?

Juurihan on kerrottu ja todistettu, että suhteet olivat ongelmattomat, hallituksen vaihdos ei ollut sekoittanut mitään.  Neuvostoliiton delegation johtaja Kromykin ilmoitti, että ”sopimus on selvä” vain yya-liturginen maininta alkukappaleeseen, ja kaikki on da da.

Vaikea on tuollaisen jälkeen tunnistaa minkäänlaista tarvetta ”pyrkimykselle varmistaa” suhteiden ongelmattomuus. 

Jää kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa:

1.) Edellisen hallituksen toimesta sopimukseen oli jo sisällytetty, joko kauppasopimuksen elementtinä tai syöttinä uudelle hallitukselle, jonkinasteinen esisopimus tai luonnehdinta MIG-kaupoista;

2.)Sellainen (esisopimus tai luonnehdinta) on Kromykinin toimesta kättelyssä ilmoitettu ja sovittu siihen myöhemmin palattavan:

3.)Kolmanneksi hallituksen sisärengas oli joko hölmö tai liian humalassa mieltääkseen, mistä oli kysymys – tai sitten tällä vain haluttiin yksinkertaisesti koukata Kekkosen ohi Moskovan-suhteiden kilparadalla, olivathan presidentinvaalit häämöttämässä suhteellisen lähellä, vajaan kahden vuoden päästä tammikuussa 1956?

Tämä episodi on joka tapauksessa tutkimisen ja lähemmän tarkastelun väärti asia; mistä siinä pohjimmiltaan oli kysymys.  Minään menestyksenä hallituksen sisärengas ei sitä pitänyt, mistä selvääkin selvemmin kielii salailu ja vetkuttelu.

*

MIG-15 –salaisuuden ympäröimästä hankeprojektista kertoo kiinnostavia tietoja erikoisasiantuntija Jukka Knuuti tuoreimmassa Suomen Sotilas –lehdessä (n:o 2/2019, joka ilmestyi 2.4.2019):

Projektin primus motor oli Tuomiojan hallituksen (1953-1954) puolustusministeri Päiviö Hetemäki.  Hänen ideansa oi hankkia kolmesta kuuteen MiG 15 –hävittäjää.  Tarkoituksena oli kai parantaa Ilmavoimien katastrofaalista kalustotilannetta. 

Hetemäki ja kumppanit kävivät Tehtaankadulta kysymässä, olisiko mahdollista ostaa Neuvostoliitosta Suomelle tutkia ja hävittäjiä.

Hävittäjien ostajat, pääministeri Sakari Tuomioja, Teuvo Aura ja Hetemäki oivat hankkeesta hyvin vähäpuheisia.  Asiasta ei kerrottu edes presidentille.  Paasikivi totesikin päiväkirjassaan toiseksi voimakkaimmalla ilmauksellaan ”kuulumatonta”, ettei häntä informoitu hankkeesta.  Vaikka Aura oli ”ministeri ulkoministeriössä”, hän ei hiiskunut asiasta myöskään ulkoministeri Ralf Törngrenille.  Ja kaiken johdonmukaisuuden jatkumona tälle esitetylle, Ilmavoimillekaan ei kerrottu, että heille oltiin hankkimassa hävittäjiä.”

”Kun viesti MiGeistä lopulta ehti Ilmavoimille, sieltä todettiin, että tutkista ollaan kiinnostuneita, mutta MiGeistä ei.  Lentäjät ihmettelivät, mitä MiGeilä tehtäisiin.  Edellisenä vuonna oli saatu ensimmäiset suihkukoneet, kuusi De Havilland Vampirea”.

Kun hanke oli kotimaasta lähtöisin,

Ilmavoimat lähetti kaksi lentäjää Neuvostoliittoon tutustumaan MiGeihin.  Ilmavoimien tuolloinen komentaja Reino Artola sanoi matkaan lähdössä olleelle majuri Lauri Pekurille, että kauppa on ei-toivottu.  Pekuri oli toisen maailmansodan hävittäjä-ässä tilillään 18½ ilmavoittoa.

Kun pilotit ehtivät Moskovaan, Suomen sotilasasiamies ei halunnut olla missään tekemisissä’ asian kanssa.  Hänellekään ei oltu kerrottu MiG-hankkeesta mitään.  Eikä asia tuntunut olevan aivan selvä neuvostoliittolaisillekaan.  Kun suomalaiset viikon odottelun jälkeen vihdoin pääsivät tapaamaan isäntämaan edustajia, pitivät he selvänä kaupan tekemistä ja alkoivat heti puhua hankittavien koneiden määrästä.  Lentäjät selittivät, etteivät he olleet tulleet kaupantekoon vaan ainoastaan tutustumaan koneisiin.

Pekuri pääsi lopulta lentämään MiG 15-hävittäjällä.  Koneena oli kaksipaikkainen koulutusversio MiG 15UTI.  Suomalaiset totesivat koneen sopivan huonosti Ilmavoimien käyttöön.  Se oli teknisesti vanhanaikainen.  Neuvostotyyliin se oli polttoainerohmu ja vaati runsaasti huoltoa.  Lisäksi MiGin nousukiito oli niin pitkä, että Suomessa vain Seutulassa ja Porissa olisi sille riittävän pitkä kiitotie.”

Näin siis kertoo Jukka Knuuti Suomen Sotilas –lehdessä: ”MiGit eivät kelvanneet Ilmavoimille”. https://www.suomensotilas.fi/

*

Yhteenvetona voi todeta, että MiG 15 –hanke oli huonosti harkittu ja huonosti valmisteltu.  Avoimeksi jää sen alkuperäinen ja syvin tarkoitus. 

Samoin sen mahdolliset kytkennät Kekkosen mainitsemaan MIG-selvittelyyn vuonna 1952 – oliko niillä jokin yhteys? 

Helpoin mieleen tuleva yhdistävä tekijä oli Urho Kekkonen, mutta siitähän me emme tietenkään voi lausua mitään pitävää, ennen kuin tämä sotku on tutkittu juurtanoitaan myöten.

*

Linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin ja teksteihin:

Pro Gradu, Helsingin yliopisto; https://helda.helsinki.fi/handle/10138/175804

Mikko Virta: ”Hävittäjäseikkailu 1954 – Suomen MiG-suihkukonekaupan nousu ja tuho kylmän sodan kulisseissa”, 2017.

Mikko Virta kartoittaa perusteellisesti hankkeen toimijat ja heidän havaittavissa olevat motiivinsa.

Tutkimuksen tiivistelmä:

Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954.

Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan.

Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille.

Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta.

Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista.

Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi.

Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta.

Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa.

Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen.

Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä.

Lopulta Suomi perääntyi kaupasta (?vh) ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi.

Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen.

Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Huomaa:

Koko pro gradu/Mikko Virta, on luettavissa Helda/Helsinki.fi –sivustolla:

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/175804

*

YHTEENVETO

Virran tutkimuksessa ilmenevät keskeiset seikat jotka keisin yhteydessä olivat pelissä mukana.

Muutama huomio voidaan vielä listata:

1.)MiG-hankintahanke vuoti alle aikayksikön Länteen.  Mikko Virta kirjoittaa:

Tieto suomen hävittäjähankinnasta (idästä) vuoti länsivalloille hyvin pian sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli antanut vastauksensa myynnistä.  Hannu Rautkallion mukaan Yhdysvaltojen Helsingin lähettiläs John McFall raportoi hävittäjistä Washingtoniin jo 5. toukokuuta eli yli viikko ennen kuin edes presidentti Paasikivi sai tietää asiasta.  McFall oli epäillyt hävittäjiä Neuvostoliiton tarjoukseksi, jota suomalaiset harkitsivat. … Ennen toukokuun 5. päivää tietoa hankkeesta ei vointu olla kovin laajalla piirillä.”

Voidaankin arvioida, mistä vuoto on lähtöisin: vaihtoehtoja on kolme: Suomesta, Neuvostoliitosta tai sitten vähäisimpänä mahdollisuutena, jokin kolmas maa, joka on saanut pikaisen vuodon jommalta kummalta kauppaneuvottelijamaalta.  Jos vuoto oli Neuvostoliitosta, vuoto on lähtöisin korkealta taholta joko tiedustelun tai myyrän kautta?  Suomessa hanketta ajoivat Kokoomuksen ministerit ja teollisuustahot: tarkoitus ainakin joltain osin oli luoda ja vahvistaa suojasäävaiheen mahdollistettua sen, puolue- ja henkilösuhteita Neuvostoliiton poliittiseen, sotilaalliseen ym. johtoon. Kokoomuksen piirissä epäilemättä voidaan arvioida olleen jyrkän kansallisia katsantokantoja edustavia henkilöitä, joiden pirtaan tämänkaltainen hanke ei kaikista puolueintresseistä huolimatta kuulunut.

2.)Neuvottelu MiG15 –suihkukoneista Moskovan kanssa on jossain vaiheessa vuotanut suomalaiselle lehdistölle ja samanaikaisesti yhdysvaltalaisille uutistoimistoille, sillä Kokoomusta lähellä oleva Uusi Suomi kirjoitti siitä ensimmäisenä maanantaina 19.7.1954. Miten vuoto suomalaiselle lehdistölle on tapahtunut?  Rekonstruointi 65 vuoden takaa on vaikea, mutta todentaa jälleen tältäkin osin: Se mikä valuu, voi vuotaa, ja mikä voi vuotaa, myöskin vuotaa.

3.)Kuvaavasti SKDL:n äänenkannattajana Vapaa Sana kirjoitti 22.7.1954 otsikolla ”Pitäisikö lupa (MiG 15:ien hankintaan) hakea USAsta?”.  Muut vasemmistolehdet eivät hankkeelle juuri palstatilaa uhranneet, myötäsuka oli ilmeinen. Kuvaavaa Suomen asemalle on eittämättä se, että milloin ”lupaa” haetaan idästä, milloin taas lännestä.

4.) Kansainvälinen United Press (UP) –uutistoimisto pani jakeluun 20.7.1954 uutisen, jossa todettiin muun muassa: ”Mainitut lähteet (yhdysvaltalaiset viranomaistahot, vh) kertoivat, että mikäli suunnitelmat toteutuvat, ”Suomi on oleva ainoa maa vapaiden maiden joukossa, joka saa venäläisiä suihkumoottorikoneita ja jonka lentäjiä venäläiset kouluttavat”.

5.)”Joulukuun 17. päivänä 1954 lähestyi pääministeri Kekkosen sihteeriä Ahti Karjalaista uutistoimisto AP:n Helsingin-kirjeenvaihtaja Anne-Marie Snellman – joka ”sattui olemaan silloin myös Kekkosen naisystävä”.  Snellman tiedusteli Karjalaiselta, oliko Suomesta menossa lentäjiä Neuvostoliittoon koulutettaviksi.  Karjalainen kirjasi päiväkirjaansa, että Snellman kyseli asiasta ”Amerikan-toimistonsa toimeksiannosta”.  Karjalainen ei kuitenkaan maininnut, mitä hän vastasi Snellmanin uteluihin” (Virta: emt. s. 59).

Tässä ei tarvitse olla atomifyysikko, kun laskee yksi plus yksi, ja voi melkoisen vakuuttavasti päätellä, miten vuoto MiG-sekoilusta on edennyt Amerikkaan ja muuallekin kohtalaisen varmalla tavalla yhden miehen kautta, eli vastaus on: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…

6.)MiG15 –hankkeen jänneväli kulkee monen tolpan kautta, mutta lähtökohtainen jänneväli sijaitsi selvästikin Kokoomuksen ja Kekkosen välillä (Paasikiven perijät).  Kokoomuksen synkeä suhtautuminen Kekkoseen kävi erityisen hyvin ilmi suuntaviivojen asiakirjaluonnoksen kolmannesta kappaleesta, jonka otsikkona on ”Porvarit saatava vetämään yhtä köyttä”:

Maalaisliitossa on otettava yhteys sen ”parempaan” siipeen.  Todettiin, että Kekkosella ei ole positiivista maanpuolustusohjelmaa.  Kun sen asian ottaa puheeksi, hän vaikenee ja poistuu.  Tämä johtuu siitä, että puolustuslaitoksen ja maanpuolustustahdon heikkous auttaa hänen egosentrisiä pyrkimyksiään pitää kaikki langat käsissään.”

7.)MiG:it olivat olleet ”tapeetilla” ennenkin: Kuten Paasikiven päiväkirjasta ilmenee, Kekkonen oli viitannut keskustelussa saman tapaiseen tarjoustilanteeseen vuonna 1952. Sitä paitsi ”MiG-15 –hävittäjä oli epäilemättä ollut myös puheenaiheena valtiojohdossa neuvostoliittolaisen koneen pudottua Suomeen”, Virta kirjoittaa (s. 74; Neuvostoliittolaisen lentokoneen putoaminen Suomen alueelle 25.1.1954).

8.)”Kokoomuksen kevään 1954 eduskuntavaaleissa kärsimä tappio pienensi puolueen mahdollisuuksia päästä seuraavaan hallitukseen, joten Hetemäellä voidaan nähdä olleen selkä motiivi jouduttaa kalustohankintoja mahdollisimman paljon ollessaan vielä puolustusministerinä”. Virta emt. s. 76.

9.)”Tuomo Polvinen voi olla oikeassa siinä, että tutkien ja hävittäjien hankinta liittyi laajassa kuvassa Kekkosen kilpailijoiden tarpeeseen saada suoria suhteita neuvostoliittolaisiin.  Nähdäkseni sitä ei kuitenkaan voi pitää selittävänä tekijänä hävittäjähankinnalle.  Hallituksen sisäpiiriläisistä vain Aura ja Hetemäki kävivät Tehtaankadulla (Neuvostoliiton suurlähetystössä) sotilasyhteistyötä pohjustamassa – Aura myös Kekkosta haukkumassa.  Hetemäki oli solminut omat suhteensa neuvostoliittolaisiin jo aiemmin 1950-luvun alussa Uuden Suomen päätoimittajan Lauri Ahon kautta.  Suhteiden ylläpitoon ei olisi tarvittu aloitetta isoista kalustohankinnoista”. Virta emt. s. 86.

10.) Tuomiojan presidenttitie katkesi?  ”MiG-hanke näyttää aiheuttaneen suurimman kolhun Sakari Tuomiojalle, jota pidettiin 1950-luvun alkupuolella potentiaalisena seuraajana presidentti Paasikivelle.  Hävittäjien lisäksi Tuomioja oli tiedustellut neuvostoliittolaisten suhtautumista siihen, jos Suomi liittyisi Pohjoismaiden neuvostoon.  Jälkimmäinen oli Paasikiven mukaan ”hirmuinen virhe”.  Paasikivi katsoi, etteivät Tuomiojan ulkopoliittiset otteet osoittaneet hyvää.” Virta emt. s. 97. … Päiviö Hetemäki näyttää selviytyneen hävittäjäsotkusta Paasikiven silmissä pienemmin kolhuin kuin Tuomioja.  Tähän saattoi vaikutta se, ettei Hetemäestä povattu seuraavaa presidenttiä, kuten Tuomiojasta, joten hänen toimintaansa ulkopolitiikan parissa ei arvioitu samoista lähtökohdista”.  Virta emt. s. 98.  Toisaalta voi nähdä, että Paasikiven näkökentässä Kekkonen oli joka tapauksessa, heikkouksineenkin, primäärein mies.  Niinpä enemmän Tuomiojan asemaan vaikutti Kekkosen kanssa syntynyt avoin ja parantumattomalta vaikuttanut välirikko.  Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Tuomioja oli Kekkosen kirkonkirouksessa ponnisteleva käytännössä puoluetta vailla ollut ehdokas, jota MiG-seikkailijat, Aura ja Hetemäki uskollisesti tukivat 1956.

*

Ilmailumuseo

Ilmailumuseon sivut kertovat:

”Suomen Ilmavoimat tutustui MiG-15-koneeseen jo vuonna 1954, jolloin sitä tarjottiin Suomen Ilmavoimille. Konetta ei kuitenkaan silloin tilattu. Vasta vuonna 1962 tilattiin neljä MiG-15UTI-konetta käytettäväksi välityyppinä MiG-21F-13-suihkuhävittäjiin siirryttäessä. Koneen lento-ominaisuudet olivat hyvä mutta koneen käsittely maassa oli hankalaa. Konetyyppi täytti tehtävänsä huonosti ja koneilla lennettiin vähän. Tyypin viimeisen lennon lensi MU-4 7.2.1977.

Koneen tunnus: MU-1

Kone on näytteillä Hallinportti Ilmailumuseon ulkoalueella.”

https://www.ilmailumuseot.fi/tuotteet.html?id=20171/255089

ps. niinpä lempinimi oli kuvaava: ”Muhku”.
*

Näkökulma:

Toimitusministeristökin voi tehdä kovia poliittisia avauksia – Erkki Tuomiojan isä näytti mallia

Mikko Virta kertoo/ Iltalehti, 9.3.2019:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d5b87467-0eb6-44e0-8529-6981946ce662

Mikko jos kuka tuntee tämän casen läpikotaisin..

*

Aiheesta kiinnostuneille, lissä MiG:eistä;

Ylil. Tomi Kajava:

MIG-HÄVITTÄJIEN HANKINTOJEN, VERSIOIDEN JA KÄYTTÖÖNOTON VAIKU-TUKSET SUOMALAISEEN HÄVITTÄJÄTORJUNTAKYKYYN VUOSINA 1962–1982

Maanpuolustuskorkeakoulu, huhtikuu 2018:

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/160376/SM1231.pdf?sequence=1&isAllowed=y
*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Ensimmäinen MiG 15 Suomen ilmatilassa ja maankamaralla:

25. tammikuuta 1954 Neuvostoliiton ilmeisesti eksynyt MiG-15 putosi Rautjärvelle - tämä oli ehkä MiG-suihkuhävittäjien ensiesiintyminen Suomen ilmatilassa.
Aiempi käyttö voi olla mahdollista, koska Neuvostoliiton vuokra-alueelta Porkkalasta lensi myös suihkuhävittäjiä, jotka todennäköisesti olivat MiG-15-koneita.
Linkki:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikojan-Gurevit%C5%A...

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Jonkin verran on spekuloitu sillä, että menettikö Tuomioja mahdollisuudet YK:n pääsihteeriksi tämän MiG-kieputuksen seurauksena.

Emme tietä, emmekä voi tietää.
Voimme kuitenkin ajatella, että kun YK:n kaksi ensimmäistä pääsihteeriä olivat Pohjoismaista: Truge Lie ja Dag Hammarskjöld.
Joko "ei kahta ilman kolmatta" tai sitten: kahdessa kylliksi, nyt on muun maailman vuoro.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huh, miten paljon tekstiä!
Mutta mielenkiintoisia nämä sisäpiireihin perehtyneet postauksesi ovat.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos blogisti Huuskalle historian hämärään jääneen tapauksen esille tuonnista. Minä ainakaan en muista mitään tuosta kuulleeni.

Että Neuvostoliitto suostui myymään huippuhävittäjään Mig-21:tä Suomelle 1963, viitannee siihen, ettei Suomi ollut kärkipäässä aseellisesti vallattavien maiden listalla. Sama asenne paistaa tuosta vuoden 1954 "innokkuudesta" myydä.

Noniin, loppu hyvin, kaikki hyvin?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Aikalaisten päiväkirjojen lukeminen on aina hyödyllistä siksi, että anakronistiset kuvitelmat historian vääjäämättömyydestä hälvenevät.

Vuonna 1954 oli ihan normaalia ajatella "yksityisen puolustusneuvoston" kokoonpanoksi "Törngren, Kekkonen, Skog, Leskinen, Wuori (Seppälä?), Heiskanen ja vielä yksi kenraali". Siinä olisi pasimajureille ja juhaniputkisille miettimistä.

Ja vielä toukokuussa 1954 Paasikivi katsoi tarpeelliseksi ikään kuin täsmentää itselleen: "Hyvä on, jos ei mitään sotaa synny."

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kyllä vaan.
Stalin oli kuollut 5.3.53. Kremlin pesänjakajat väänsivät tosissaan. Meikäläiset seurasivat tikkana uudn hallinnon kokoonpanoa ja mieskohtaisia suuntautumisia.

Ja sitten jo 10.7.1953 "Moskovasta tieto, että Berija on erotettu ja pannaan syytteeseen "kansanvihollisena",
- Tämä on suuri asia. Sa nähdä, mitä seuraa". JKP.

Myönnän että näin vanhemmiten olen alkanut entistä enemmän arvostaa Paasikiven päiväkirjoja. Kuluvat käytössä.
Kirjojen toimittajile kiitokset, kuten myös henkilöhakemistosta, joka on käyttökelpoisuutta olennaisella tavalla parantava.
*
JKP 19.6.1953:
"Ennen esittelyä keskusteltiin mm. levyseppä Lepistön armonanomuksesta. Hänet on tuomittu 8 kk:n vankeuteen, koska keväällä 1948 sanoi julkisessa kokouksessa, että presidentti rikkoi perustuslakia vastaan, kun erotti Leinon valtioneuvoston jäsenyydestä.
Kaikki läsnä olevat ministerit (Kekkonen, Törngren, Högström, Miettunen, Tervo, Rantala) olivat sitä mieltä, että armonanomus on hylättävä."
*
Elimme kovia aikoja.
Se presidentti, johon poliittinen arvostelu kohdistui, oli sama Paasikivi.

Käyttäjän tomivaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Mig 15n, F-86 Sabren, ja Saab J-29n esikuvaksi väitetään saksalaista Focke Wulf Ta 183 hävittäjää.

http://hyperboreanvibrations.blogspot.com/2011/08/...

Saksalaissuunnittelijat pääsivät jatkamaan Ta 183 projektia Argentiinassa
https://en.wikipedia.org/wiki/FMA_IAe_33_Pulqui_II

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Jatkan vielä, kehumani Paasikiven päiväkirjojen henkilöluettelon tiedoilla:

Edellä kommentissa mainittu "levyseppä Lepistö" oli:

Lepistö,Yrjö, ammattiyhdistysmies (SKP); Valtionrautateiden Pasilan konepajan pääluottamusmies 1943-1966, Rautatieläisten Liiton liittotoimikunnan jäsen 1953-1957, liittoneuvoston jäsen 1945-1949; tunnettu lempinimellä "Pasilan keisari".

Ei siis ihan mikä tahansa levyseppä Lepistö.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset