Veikko Huuska

Itä-Karjalan kysymys vuosina 1917-1920

Karjalan kysymys vuosina 1917-1920

eli katsaus Karjalan-kysymyksen poliittiseen luonteeseen ennen "Gyllingin Karjalan" syntyä - ja hieman sen jälkeenkin.

Otteita ja tekstiä Yrjö Ruuthin (myöh. Ruutu) laajasta katsausartikkelista vuodelta 1920. http://elibrary.karelia.ru/book.shtml?id=13378

*

JOHDANTO

Vuoden 1917 muistamme Venäjän ”suurena vallankumousvuotena” ja Suomen valtiollisen itsenäistymisen vuotena;

Vuoden 1918 muistamme Suomen kapinan ja sen kukistamisen vuotena;

Vuoden 1919 muistamme Suomen hallitusmuodon säätämisen vuotena;

Vuoden 1920 muistamme Tarton rauhan vuotena ja vuotena, jona Karjalaan muodostettiin Leninin diktaatilla Karjalan Työkansan Kommuuni, jonka johtoon Lenin kutsui tri Edvard Gyllingin.

Ensi vuonna 2020 tulee kuluneeksi 100 vuotta Karjalan Työkansan Kommuunin muodostamisesta – voimme nyt hyvissä ajoin etukäteen valmistautua tuohon merkkivuoteen perehtymällä Yrjö Ruuthin (vuodesta 1927 Ruutu) syksyllä 1920, siis varsin tuoreeltaan, kokoaman kattavan katsauksen Karjalan kysymykseen, - ja nimenomaisesti, kuten Ruuth itsekin tähdentää, karjalaisten itsensä näkökannalta ja heidän intressejään ja tavoitteitaan huomioiden.

(Katso: Yrjö Ruutu 1887-1956, ensimmäinen valtio-opista Suomessa tohtoriksi väitellyt tiedemies; https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Ruutu

*

Alkulause

" …suomalaisille Karjalan kysymyksen harrastajille (on] erittäin tärkeätä nyt jo (1921) oppia tuntemaan Karjalan kysymyksen vaiheet ja poliittinen luonne kuluneina vuosina tulkittuna karjalaisten omien tahdonilmaisujen valossa.

Tällainen tarkastelu nimittäin on omiaan  osoittamaan, että tämä tärkeä poliittinen kysymys ei ole ratkaistavissa ensi sijassa KANSALLISEN politiikan vaan YHTEISKUNNALLISEN  politiikan pohjalta.  Kysymyksen tähän puoleen on Suomessa toistaiseksi kiinnitetty liian vähän huomiota."

Yrjö Ruuth:  Karjalan kysymys vuosina 1917–1920 eli katsaus karjalan-kysymyksen poliittiseen luonteeseen. Jyväskylä 1921.

*

Karjalaisten taloudellisten etujen  turvaaminen ja heidän yhteiskunnallisten olojensa heille mieluinen järjestely ei ole suomalaiselta taholta saanut riittävästi huomiota osakseen.

Nykyaikaisessa politiikassa ovat nämä vaikuttimet kuitenkin ratkaisevan tärkeitä.  Niinpä on suomalaisten taholta tunnustettava, ettei karjalaisten sivistyksellinen ja kansallinenkaan tulevaisuus ole turvattu yksin sen kautta, että Karjala liitetään Suomeen, jos samalla Karjalan luonnonrikkaudet saatetaan suomalaista ja kansainvälistä yksityisetua hyödyttämään, ilman että näiden luontaisten etujen suomat edellytykset RIITTÄVÄSTI saatetaan tukemaan karjalaisten omaa sivistys-, ja elintason kohottamista.

Herää kysymys: mikä on Suomen varsinainen etu Karjalassa?

Onko Suomen etu siinä, että suomainen liikemaailma saa Karjalasta raaka-ainetta ja käyttövoimaa sen koskista uusiin tehtaisiin vai siinäkö, että Suomen valtio saa käteisenmaksun tukkipuiden muodossa vähimmästäkin karjalaisille suomasta avusta, vai siinäkö, että Karjalan kansasta kehittyy lyhyessä ajassa hyvinvoipa sivistynyt ja poliittisesti valveutunut kansa?

Eiköhän jokainen syrjävaikuttimista vapaa suomalainen myöntäne, että viimeksi mainittu ratkaisu on parhaiten Suomen edun mukainen. 

Suomen todellinen poliittinen etu Karjalassa on siis se, että Karjalan kansa omien taloudellisten edellytystensä pohjalla kehittyy huomattavalle sivistystasolle.  Tämän rinnalla ovat muut, varsinkin suurpääoman, edut luonteeltaan satunnaisia, vähän merkitseviä tai suorastaan vahingollisia vaikeuttaen äsken mainitun tärkeimmän tarkoitusperän toteuttamista tai yleensä Karjalan kysymyksen ratkaisua.  Näiden seikkojen selvittämiseksi on tähän kirjaseen sisältyvät rivit ositettu.

Tämä kirjanen, jonka käsikirjoitus laadittiin jo lokakuussa v. 1920 (Tarton rauhansopimuksen syntyaikaan, vh), perustuu osittain alkuperäisiin asiakirjoihin, osittain kirjailija Ivo Härkösen ansiokkaaseen teokseen ”Itäinen vartio” sekä lopuksi sanomalehtileikelmiin, jotka sisältyvät poliittisen viikkolehti ”Suunnan” runsassisältöiseen sanomalehtileikelmä-kokoelmaan.

Helsingissä maaliskuun 1 pnä 1921

Y.O. Ruuth 

(Yrjö Olavi Ruutu, vh.)

*

https://www.karjalanliitto.fi/karjalaisuus/karjalan-alueet/vienan-karjala.html

*

I Luku

YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA

Karjalaiset ovat vanhoina aikoina hallinneet koko Pohjois-Venäjää, se on Suomenlahden, Laatokan, Äänisen, Ilmenjärven ja Valkeajärven välistä seutua.

Aikojen kuluessa he ovat saaneet jättää valtana ja maansa monilukuisemmille venäläisille, jotka jo keskiajalla perustivat näille seuduille Novgorodin vallan sekä ulottivat myöhemmin sinne Moskovan ylivallan, kunnes venäläisyys Pietarin perustamisen kautta sai lopullisen vahvan jalansijan entisellä suomalaiskarjalaisella alueella.

*

Tästä huolimatta karjalaiset ovat suureksi osaksi säilyttäneet kansallisuutensa.  Niinpä asuu Twerin kuvernementissa Venäjällä 117.000 karjalaista, jota ovat täydellisesti säilyttäneet kansallisuutensa.  Myös Pietari ympäristöllä ovat karjalaiset eli inkeriläiset säilyneet isiensä kansallisuudelle uskollisina.

Näitä heimoja ei kuitenkaan Karjalan kysymys koske, vaan ainoastaan niitä karjalaisia, jotka asuvat Suomen itäisen rajan toisella puolella Aunuksessa, joka sijaitsee Laatokan ja Äänisen välisellä sekä siitä pohjoiseen, käsittäen Porajärven, Rukajärven ja Repolan kunnat, sekä niitä, jotka asuvat Vienan-Karjalassa suurten Kitka- ja Tuoppajärvien tienoilaa, Kantalahteen saakka.

Puhtaasti karjalaisia pitäjiä on Aunuksessa 17, joissa asuu yhteensä 59.281 henkeä.  Vienan-Karjalassa ovat vastaavat luvut 13 kuntaa ja 19.236 henkeä.  Täsmällisyyden vuoksi lueteltakoon tässä näiden karjalaisten pitäjien nimet.

Ne ovat Aunuksessa: Repola, Rukajärvi, Paadene, Porajärvi, Mäntyselkä, Poventsa (osaksi venäläinen), Munjärvi, Säämjärvi, Pyhäjärvi, Soutjärvi, Tulemanjärvi, Vieljärvi, Vitele, Kotkatjärvi, Riipuskala, Aunus ja Nekkula (eteläosa venäläinen).

Vienan-Karjalassa ovat seuraavat pitäjät karjalaisia: Oulanka, Pistojärvi, Vuokkiniemi, Kontokki, Kiestinki, Uhtua, Jyskyjärvi, Paanajärvi, Voijärvi, Tunkue, Vitsataipale, Usmana ja Suikujärvi.

Näistä itäänpäin Muurmanin radan varsilla asuu ensi sijassa venäläistyneitä karjalaisia sekä venäläisiä, mutta täälläkin tapaa vielä useita puhtaasti karjalaisia kyliä.

*

Vuosisatojen kuluessa on tämä karjalainen heimokunta elänyt hiljaista ja miltei unohdettua elämänsä syrjäisillä asuinseuduillaan.

Kansan elintavat ovat olleet alkuperäisiä ja elinvaatimukset sangen pienet.  Asutus on ollut harvaa a on se keskittynyt kyläkuntiin, joiden välillä laajat tiettömät metsäiset erämaat ovat vaikeuttaneet eri kyläkuntien keskinäistä yhteyttä.  Ainoastaan jalkapolut ovat yhdistäneet pääkylät toisiinsa sekä johtaneet liikeyhteyteen toiselta puolen Suomeen, toiselta puolen Vienan meren rannalle.  Aikaisempina aikoina ei näillä seuduilla ollut Venäjälle juuri muuta merkitystä kuin se, että valtiollisista ja uskonnollisista syistä vainotut venäläiset pakolaiset siellä löysivät turvan ja rauhan.  Mutta toiselta puolen käytti Venäjän hallitus Karjalassa olevia luostareita, varsinkin Solovjetskia, valtiollisten vankien karkoitus- ja kidutuspaikkoina.

Mutta itse karjalainen heimo eli aikaisempina aikoina metsissään melkoisen täydellisessä vapaudessa.

Verot tosin olivat hyvin raskaita ja pappeja täytyi ylläpitää, mutta karjalaisten asuinseudun syrjäisyys li heidän turvansa aivan ylivoimaisia rasituksia vastaan.  Näissä oloissa säilyi karjalasten mieliala virkeänä ja joustavana.  Tähän perustui heidän omaperäinen kulttuurinsa, jonka huomattavimpina ilmestymismuotoina olivat vanhat suomalaiset sankarilaulut ja jumaltarut, jotka Elias Lönnrot 1820- ja 1830-luvuilla ensi sijassa juuri näiltä seuduilta kokosi Kalevalaan ja Kantelettareen.

*

Mutta viime vuosisadan (1800-luvun) lopulla olot rupesivat muuttumaan.  Lähinnä kahdesta syystä alkoi silloin erämaan rauha järkkyä.  Ensiksi Venäjän valtio rupesi suurissa määrin myymään karjalaisten metsiä  Metsän kaatamisen ja tukinuiton mukana tunkeutuivat vieraat edut karjalaisten pyhitetyille seuduille.  Venäjän hallitus huomasi näiden seutujen taloudellisen merkityksen.  Se lähetti tutkijakuntia ottamaan selville Karjalan koskien ja mineraalien käyttökelpoisuutta teollisuuden palvelukseen.

Rinnan taloudellisten pyyteiden kanssa syntyi karjaisten venäläistyttämispyrkimys.

Tämä oli toinen seikka, joka loukkasi karjalaisten ikivanhaa herruutta omalla alueellaan.  Yhä tuntuvammin huomasivat karjalaiset olevansa sorrettuja ja oikeudettomia isiensä maalla.  He kaipasivat opetusta ja tietoja, muta sitä annettiin heille vain venäjän kielellä.  He kaipasivat jumalanpalvelusta omalla kielellään, mutta se kiellettiin heiltä. Venäläisten virkamiesten ja pappien lukua lisättiin, mutta tuskin yksikään heistä taisi kansan kieltä tai sitä käytti.  Oikeudettomuus, väärinkäsitykset ja virkavalta olivat tästä seurauksena.

*

Ja samalla aleni karjalaisten elintaso, jonka kohottamiseksi karjalaiset itse nurjien olosuhteiden vallitessa eivät mitään voineet tehdä.

Sillävälin kun elinvaatimukset ja elinehdot muualla maailmassa huikeasti kohosivat, saivat karjalaiset tyytyä elämään vuosisatoja vanhoissa oloissaan, Venäjän kruunun vuokraviljelijöinä.  Heidän viljelmänsä olivat pienet, samoin heidän karjansa, johon tavallisesti luettiin 3 á 4 lehmä sekä 1, 2 tai enintään 3 hevosta.  Metsänkäyttö oli yhteistä laajoista kruunun metsistä.  Karjalaiset eivät olleet veltostuneita eivätkä turtuneita. 

Kernaasti olisivat he tehnet työtä ja lisänneet varallisuuttaan, mutta maa oli Venäjän kruunun, eikä siitä talonpojille mitään annettu.  Päinvastoin saivat karjalaiset nähdä kuinka heidän kotimetsänsä, joita he sisimmässään aina olivat pitäneet ominaan, joihin ei muilla oikeutta, kaadettiin ja kuljetettiin pois hyödyttämän vieraita, heille tuntemattomia etuja. 

Tämä oli karjalaisten mielestä vääryys, sillä olivathan heidän esi-isänsä vallanneet nämä seudut karjalaiselle heimolle jo vuosituhat takaperin.  Vaikkakin heidän oli vähemmistönä täytynyt taipua monilukuisten venäläisten valtiollisen yliherruuden alle, pitivät he kuitenkin taloudellisesti Karjalaa omana maanaan, jonka pohjalla heidän itsensä tuli voittaa itselleen entistä paremmat elinehdot.

*

Mutta toisin ajattelivat venäläiset vallanpitäjät.

Heidän laskelmansa, mikäli heillä mitään varsinaista Karjalanpolitiikkaa oli, tarkoitti yksinkertaisesti tuon vähälukuisen ja köyhän metsäläiskansan kuristamista kuoliaaksi.  Mitenkä näille metsäläisille olisi annettu lisää maata?  Siitähän olisi heidän varallisuutensa, itsetuntonsa ja kansallistuntonsa vain voimistunut  Kenties he olisivat vielä heränneet vaatimaan oikeutta Karjalan metsiin, koskiin ja mineraaleihin.

Ei – venäläisten ohjelma oli selvä – luonnonrikkaudet tarvitaan Venäjän valtion menoihin ja raaka-aineeksi venäläisten liikeyrityksiin, karjalaiset sitä vastoin oli hävitettävä, venäläistytettävä, orjuutettava, sillä Karjalan rikkauksissa ei ollut kahden jakoa.

*

Suunnilleen tällä kannalla oli asema (ensimmäisen) maailmansodan alkaessa.

Vasta tämän sodan jälkivaiheiden aikana muodostui Karjalan kysymys polttavaksi poliittiseksi päivänkysymykseksi.  Tähän vaikuttivat monet sekä suurpoliittiset että paikallispoliittiset näkökohdat, joiden kaaoksessa karjalaisten sitkeä kansallinen ja taloudellinen vapaustaistelu usein on jäänyt syrjäseikaksi tai saanut vieraan sisällön, voimakkaampien ulkonaisten etujen ja vaikuttimien jaloissa.

*

Tämä johtui Karjalan maantieteellisen aseman merkityksestä.

Maailmansodan aikana oli Venäjän rakentama Muurmanin rata valmistunut.  Sen kautta lisääntyi Karjalan yleispoliittinen merkitys suunnattomasti tietenkin samalla painaen alas karjalaisten mahdollisuuksia vieläkin suuremmassa märässä kuin ennen. - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirovin_rata

Venäjä uneksi Kuollasta itselleen valtavaa sotasatamaa avoveden rannalla, josta se tulevaisuudessa voisi toisella kädellä iskeä kuolettavan haavan Englannin niskaan ojentaessaan toisen kätensä Persian kautta Suezin kanavalle murtaakseen Englannin Intian vallan ja itse vallatakseen Konstantinopolin ja sen kautta maailmanherruuden.

Tästä päätähuimaavasta venäläisestä näköhäiriöstä ei kuitenkaan ainakaan maailmansodan yhteydessä tullut mitään.

Mutta silti ei Muurmanin rata kadottanut merkitystään.  Päinvastoin keskittyivät sinne maailmansodan viimeisinä sekä sen jälkeisinä aikoina yhäti uudet intressit.

http://www.kirjastovirma.fi/kuusamo/ratahankkeet/7

*

Tällä alueella törmäsivät ensiksikin toisiansa vastaan eräässä maailmansodan loppuvaiheista Saksan ja Englannin aikeet.

Saksa näet esiintyi kukistuneen Venäjän Kuollan-politiikan perijänä, suunnitellen Kuollasta päin Englannin ahdistamista.  Jännitys Saksan ja Englannin välillä Muurmanilla kuitenkin pian lakkasi, Saksan sortuessa sisäisten olojensa takia.
Mutta Muurmanin alue ei silloinkaan vielä kadottanut suurpoliittista merkitystään.  Englanti nimittäin edelleen piti tuota aluetta vallassaan voidakseen sieltä käsin vaikuttaa Venäjä nolojen kehitykseen sekä yleensäkin johtaakseen sieltä Pohjois-Euroopan politiikkaa.

Tämän jälkeen tuli Karjalan alue yhdeksi bolshevikivastaisen politiikan tukikohdaksi. 

*

Näin sotkettiin Karjalan kysymys uudella tavalla kansainvälisten intressien pyörteeseen, vieläpä sitä koetettiin käyttää astinlautana venäläisten yhteiskunnallisten puolueiden välisessä valtataistelussa.

Vaikka Karjalan itsemääräämisoikeus oli kaikissa suhteissa sovittamaton venäläisten kansallismielisten ja tsaristien katsantokantaan a tarkoitusperään nähden, tahdottiin näiden valtaanpääsyä edesauttaa mm. Karjalan kysymyksen varjolla.  Suomessakin oli tällä politiikalla kannattajia, vaikka heistä monet epäilemättä todella uskoivat ajavansa Karjalan, eikä Suomelle ja Karjalalle vihamielisten venäläisten asiaa.

*

Mutta tämän laajakantoisen kysymyksen tarkka poliittinen selvittely ei kuulu tämän kirjasen puitteisiin. 

Pääasia on huomata, miten monet ja ristiriitaiset suurpoliittiset intressit ovat menneinä vuosina Karjalan kysymyksen KARJALAISTA LUONNETTA peittäneet ja sotkeneet.

Näihin edellä mainittuihin etuvirtauksiin ja poliittisiin suunnitelmiin Karjalassa liittyy myös Suomen ”puhtaasti suomalainen” etupolitiikka Karjalassa.

Tämäkin on ollut omiaan peittämään ja sotkemaan Karjalan kysymyksen karjalaista luonnetta.

*

Suomen Karjalan-politiikka on näet ollut suurelta osaltaan valloituspolitiikkaa, tosin karjalasille erittäin ystävällisessä ja veljellisesti auttavassa mielessä, mutta toiselta puolen riittävästi ymmärtämättä karjalaisia ja tietämättä, millä edellytyksillä karjalaiset itse asemaansa ja tulevaisuuttaan arvostavat.

Sitä paitsi, mikä on ollut pahinta, ei suomalainen politiikka läheskään aina ole ollut selvillä siitä, mikä on Suomen oma todellinen etu Karjalassa.

Mutta tämä onkin kenties olut parhaaksi sekä Suomelle että Karjalalle, sillä jokainen kauaksikantava poliittinen tarkoitusperä vaatii taistelua kypsyäkseen, syvetäkseen ja puhdistuakseen, kuten jalo metalli kuonasta, väärin ymmärretyistä vaikuttimista, valheellisista laskelmista ja kestämättömistä perusteluista.

*

Kun kaikkiin edellä mainittuihin vaikuttimiin vielä lisämme bolshevikien laskelmat, jotka nekin ovat Karjalan kysymyksen karjalaiselle luonteelle vieraat, olemme luetelleet kaikki tärkeimmät poliittiset etuvirtaukset, jotka ovat pyrkineet hyötymään Karjalan maantieteellisestä asemasta tai muuten johtuneet tästä seikasta.

Bolshevikit ovat näet tavoitelleet Karjalan herruutta, päästäkseen Kuollasta käsin levittämään maailmanvallankumousta sekä ollakseen läheisessä yhteydessä Norjan bolshevikien kanssa, siitä puhumattakaan, että he Karjalasta päin parhaiten katsovat voivansa vaikuttaa Suomen sisäisiin oloihin.

Karjalaisista itsestään he välittävät vähät.

*

Senjälkeen kun Venäjä on suurelta osalta tullut eristetyksi Itämerestä, Viron ja Latvian saavutettua täyden riippumaattomuuden, on Muurmanin rata ja Kuollan satama jäänyt Pohjois-Venäjän tärkeimmäksi ilmareiäksi, jonka rinnalla Pietarinkin merkitys on vähäinen.

Tässä seikassa on Karjalan kysymyksen kenties suurin vaikeus, niin kauan kun vanhat imperialistiset arvot määräävät maailman politiikan ratkaisut.

Mutta en parempi näyttää siltä, kuinka maailman sodan jälkeinen aika olisi saattanut päiväjärjestykseen useita uusia poliittisia arvoja, jotka kenties nekin tavallaan ovat imperialistisia, mutta toiselta puolen myös kansanvaltaisia, humaanisia ja sivistyksellisiä.  Tarkoitan niitä poliittisia tarkoitusperiä, jotka perustuvat kansojen elintason ja sivistystason kohottamiseen.  Heikot ja pienet kansat ovat saavuttaneet suuria oikeuksia yksinkertaisesti vain sillä, että ovat jyrkästi tahtonet itselleen oikeutta ja osanneet pitää vaatimuksensa sitkeästi esillä, kunnes suuret ovatkin huomanneet omaksi ”imperialistiseksi” edukseen käyttää omiin tarkoituksiinsa näitä uusia oikeuden vaatijoita.

*

Näin on puhe kansojen itsemääräämisoikeudesta tullut todellisuudeksi suuressa osassa Eurooppaa.

Mutta epäilemättä olisi erehdys luulla, että täten saavutettu oikeus olisi kestävä, jollei jatkuvasti en tukena ole asianomaisen kansan rajaton ja häikäilemätön vapauden tahto, valmius uhrauksiin sekä sisäinen yhtenäinen rintama.

*

Mutta tämä viimeksi mainittu ehto taasen perustuu kansojen syvien rivien heräämiseen sekä niiden taloudelliseen ja sivistykselliseen kohoamiseen.

Jos tästä pyrkimyksestä tulee yleinen iskusana sivistyskansojen valtioelämässä, mikä sivistyksellisen sosialismin kehittyessä ja valtaa saavuttaessa näyttää todenmukaiselta, voidaan sitä iskusanaa käyttää monella hyödyllisellä tavalla.

*

Olisi siis virhe arvostella Karjalan kysymystä yksinomaan vanhojen imperialististen laskelmien pohjalla.

Uudet arvot ja ratkaisuperusteet ovat nyt jo realiteetteja ja voinevat tulevaisuudessa vahvistaa vaikutusvaltaansa.  Kaikkia reaalisia keinoja on politiikassa käytettävä ja ennen kaikkea rakennettava aikakauden oikeustajuntaan, inhimillisiin virtauksiin ja oikealla tavalla ymmärrettyyn keskinäiseen hyötyyn.

*

Syventymättä enempää tämänluontoisiin huomiontekoihin on syytä painostaa, että Karjalan kysymyksen lopullinen ratkaisu ennen kaikkea riippuu karjalaisten omasta tahdosta, vaikkakin vanha imperialismi, jos se Venäjällä uudelleen pääsee täyteen voimaan, olipa Venäjällä vallassa kuka tahansa, voi helposti nujertaa maahan karjalaisten kaikki toiveet, nimittäin riistämällä heiltä taloudelliset edellytykset asemansa ja sivistyksensä parantamiseksi.

Mutta itse asiassa vain tällä ehdolla, jos karjalaisilla itsellään vain on luja tahto itsemääräämisoikeuden toteuttamiseksi. 

Siis on Karjalan kysymys, kuten kaikki poliittiset kysymykset, samalla henkinen ja taloudellinen, ja molemmat nämä puolet ovat toisistaan riippuvaisia.  Sivistys ei kohoa ilman taloudellisia edellytyksiä, eikä kansallinen varallisuus ilman hengen vireyttä eikä tahdon lujuutta.

Mutta molempien edellytyksenä on vapaus ja valta käyttää maan taloudellisia apuneuvoja kansan omaksi hyödyksi.

Nurjissa yhteiskunnallisissa oloissa ei kyky, ei työtarmo, ei edes säästäväisyys johda taloudellisiin tuloksiin, vaan ainoastaan sattuma eli hyvä onni tai perityt ominaisuudet.

*

Onhan myönnettävä, että karjalaisilta tällä hetkellä näytä puuttuvan sekä yhtä että toista mainituista edellytyksistä, muta antakaamme seuraavan historiikin Karjalan kysymyksen vaiheista valaista näitä seikkoja, ennekuin teemme lopulliset johtopäätöksemme. 

Näiden historiallisten seikkain pohjalla voimme itsellemme selvittää, mikä on Karjalan kysymyksen ”karjalainen luonne”, johon edellä on viitattu.

Jos tästä seikasta pääsemme selvyyteen, on meidän tulevaisuudessa epäilemättä helpompi oikealla tavalla suhtautua Karjalan kysymykseen sekä osua oikean – ja myös Suomelle edulliseen – ratkaisuun tässä tärkeässä kysymyksessä.

*

Kuitenkin on vielä, ennen kuin siirrymme tarkastelemaan Karjalan kysymyksen vaiheita, kiinnitettävä huomiota erääseen seikkaan, joka sekin johtuu Karjalan maantieteellisestä asemasta, muun muassa kulkuneuvokysymykseen.

Tässä suhteessa on huomattava että Muurmanin rata yhdistää Karjalan Venäjään, meri yhdistää sen Länsi-Eurooppaan, vieläpä Amerikkaan, mutta tiettömät erämaat erottavat sen Suomesta.

Vaikka Karjala on Suomen alueen luonnollinen jatko ja vaikka sen asutus luonnollisella tavalla liittyy Suomen asutukseen, on Suomen yhteys Karjalaan tavallaan huonompi kuin Venäjän tai Englannin.

Tämä ei koske niin paljon lähimpiä karjalaisia rajapitäjiä kuin Karjalan aluetta kokonaisuudessaan.  Tällä seikalla on mitä vakavin merkitys Karjalan kysymyksen tulevalle kehitykselle.

Maailmansodan jälkivaiheissa on sillä olut usein Karjalaan nähden ratkaiseva merkitys, vaikka siihen Suomessa ei ole älytty suurtakaan huomiota kiinnittää.

Ja kuitenkin on miltei hourupäisten hosumista käydä ratkaisemaan aluekysymyksiä ilman hyvien kulkuneuvojen tukea, jolleivät muut edellytykset ole aivan erikoisen suotuisia.

*

II Luku

KARJALAISTEN SIVISTYSTAISTELUN VAIHEITA VUOSINA 1906-1908

(Vuosisataisten taloudellisten ja kulttuuristen suhteiden myötä) syntyi huomattava sivistyksellinen vuorovaikutus jo varhain Suomen ja Vienan välille.

Vuonna 1905 Venäjän ”esivallankumouksen” jälkeen tapahtui Karjalassa ensimmäinen karjalaisten kansallistunnon herätys.

Näin syntyi huomattava sivistyksellinen vuorovaikutus jo varhain Suomen ja Vienan välille.  V. 1905 Venäjän ”esivallankumouksen” jälkeen tapahtui Karjalassa ensimmäinen karjalaisten kansallistunnon herätys.

Vienan Karjalan pääpaikassa Uhtualla pidettiin suuri kokous, jossa päätettiin jättää Venäjän hallitukselle anomus Karjalan taloudellisten ja henkisten olojen parantamisesta.  http://www.uhtua.info/index.php/uhtuan-suunnan-pikahistoria

Tässä anomuksessa karjalaiset vaativat valtiollisia oikeuksia, äänioikeutta, yhdistymisvapautta, perustuslaillista hallitusmuotoa ym. mikä kohdistui yleensä Venäjään.  Muta tärkeimpiä olivat ne kohdat, joissa karjalaiset vaativat maanomistuksen varmentamista sekä talonpoikaisen ja työläiskansan taloudellisen aseman tarmokasta parantamista; valtion metsäin ja talonpoikain metsäin toisistaan erottamista ym. taloudellisia seikkoja.  Tämän ohella painostettiin anomuksessa karjalaisten oman kielen saattamista opetuskielesi kouluissa sekä myös käytettäväksi jumalanpalveluksessa.  Vielä pyydettiin maanteitä, sairaaloita, apteekkeja ym.

*

Tämä anomus jätettiin Venäjän valtakunnan duumalle 3.000 hengen allekirjoituksilla varustettuna. 

Mutta mihinkään tuloksiin se ei koskaan johtanut. 

Venäjällä ei ollut mitään intressiä tämän vieraan heimon kehityksestä.  Päinvastoin nähtiin kernaimmin, että se olisi mitä pikimmin venäläistynyt  Alkeellisimpien ihmisoikeuksien suominen sille oli kokonaan vastoin Venäjän silloisen hallituksen katsantotapaa.

Mutta Suomen puolelta yritettiin näihin aikoihin tehdä jotain todellista karjalaisten heimoveljien hyväksi.  Suomessa eli jo silloin muutamia tuhansia vienankarjalaisia, jotka siellä olivat saavuttaneet suhteellisen hyvän yhteiskunnallisen aseman.  Nämä tahtoivat ryhtyä tarmokkaisiin toimiin kansansa hyväksi.

Yhdessä eräiden suomalaisten asianharrastajain kanssa perustettiin v. 1906 ”Vienan karjalaisten liitto”, joka otti tehtäväkseen karjalaisten taloudellisen ja sivistyksellisen aseman parantamisen kaikilla niillä keinoilla, joita vapaalla kansalaisyhdistyksellä saattoi olla käytettävänään.  Tämän seuran toiminta oli sangen hedelmällinen.  Perustettiin kouluja, kirjastoja, lukutupia, painettiin karjalankielisiä kirjoja sekä julkaistiin sanomalehteä.  Tämän lisäksi järjestettiin säännöllinen postinkulku Suomen ja Karjalan välille, sekä ruvettiin rakentamaan ensimmäistä maantietä Suomesta Vienan Karjalaan.  Myös järjestettiin nuorille karjalaisille tilaisuutta opiskella Suomen maatalouskouluissa, sekä hankittiin Karjalaan maataloudenneuvojia.

*

Kauan nälkiintynyt ja kurjissa oloissa elänyt kansa virkosi tällöin odottamattoman vilkkaaseen sivistykselliseen työhön.

Suunniteltiin uusia anomuksia Venäjän hallitukselle, joissa uudistettiin vaatimukset kansan taloudellisen aseman parantamisesta.  Mm. suunniteltiin rautateitä Suomesta Vienanmeren rannalle.  Eräässä anomusluonnoksessa kuvataan seuraavin sanon karjalaisten vaikeaa asemaa:

Sen harhaluulon, että muka täällä etäisessä harvaanasutussa seudussa ei kannattaisi suuria uhrauksia vaativia kansantaloudellisia uudistuksia toimeenpanna, ei mielestämme pitäisi olla esteenä tämän paikkakunnan olojen parantamista toimeenpantaessa; olletikin kun vielä tiedämme, ETTÄ TÄMÄKIN VALTAKUNNAN KURJA KOLKKA JO KYMMENIÄ VUOSIA ON METSISTÄÄN ANTAMILLA MILJOONILLA VUOSITTAN VALTION AARTEITA KARUTTANUT SAAMATTA MITÄÄN HUOJENNUKSIA VAIKEIHIN OLOIHINSA.”

Mutta silloinen Venäjän hallitus ei ensinkään tahtonut ottaa vastaankaan karjalaisten kirjelmiä.

Venäjä ILMEISESTI TAHTOI VAIN HYÖTYÄ KARJALAN RIKKAUKSISTA, MUTTA KANSAN ELINTASON SE TAHTOI PAINAA ALAS, jottei se elpyisi vaatimaan oikeutettua osaansa Karjalan luonnon runsaista antimista.

Kun Venäjän hallitus huomasi, että Suomessa toimiva ”Vienan karjalaisten liitto” sai todellisia saavutuksia aikaan elvyttäen samalla karjalaisten itsetuntoa ja sivistyksellisiä harrastuksia, päätti se tarmokkaasti tehdä tyhjäksi liiton toiminnan.  Sen perustamat koulut, kirjastot ja lukutuvat lakkautettiin, yksin maantienrakennuskin keskeytettiin, kaikki yhteys Suomen ja Venäjän välillä katkaistiin.

”Vienan karjalaisten liitto 1905-1910”;  http://www.karjalansivistysseura.fi/wp-content/uploads/2015/05/KSS_studia-generalia-WKL_PV.pdf

 

Lopulta täytyi Vienan karjalaisten liiton kokonaan lakkauttaa toiminansa.

*

Näin oli Venäjän taantumus joksikin aikaa asettanut lujat teljet karjalaisten taloudelliselle ja henkisille pyrkimyksille, työntäen tämän kansan raa´alla väkivallalla takaisin pimeyteen ja köyhyyteen, josta se juuri oli nousemassa.

Karjalaisten mieliin jäi kuitenkin toivo paremmasta tulevaisuudesta, vaikkakin toiselta puolen myös monet mielet turtuivat toivottamalta näyttävän aseman johdosta.  Seurasi kymmenkunta pimeän sorron vuotta, tsaarivallan viimeiset vuodet.

Mutta heti kun tämä kansojen kurjuudesta elävä hallitusjärjestelmä maaliskuussa v. 1917 luhistui, olivat myös karjalaiset valmiita ryhtymään toimintaan ja työhön asemansa parantamiseksi.

*

III Luku

KARJALAISTEN VAPAUSTAISTELUN ALKAMINEN v. 1917

Huhtikuun 9 pnä 1917 perustettiin ”Karjalan Sivistysseura”.  http://www.karjalansivistysseura.fi/yhdistys/seura-vuosien-saatossa/  &

http://www.karjalansivistysseura.fi/wp-content/uploads/2015/05/KSS_studia-generalia_KSS_1917-1922_PV.pdf

Tämä seura ryhtyi viipymättä uudistamaan sivistyksellistä toimintaa vousilta106-1908 perustamalla useita kouluja sekä 70 lukutupaa yksin jo vuonna 1917.  Kirjastojakin ryhdyttiin perustamaan sekä toimitettiin karjalaisia Suomeen saamaan ammattisivistystä varsinkin maanviljelyksen alalla.  Uusi sanomalehtikin perustettiin (”Karjalan Sanomat”).  Saman vuonan perustettiin Viipurissa ”Karjalan Kansalais-Liitto” toimimaan niin hyvin Suomen kuin Venäjän Karjalan hyväksi sekä luomaan uutta yhteyttä näiden molempien samaan heimoon kuuluvien ryhmien välille, jotka monet kovat vuosisadat olivat toisistaan eroittaneet.

Valtiollisessa suhteessa suuntautuivat itäkarjalaisten toiveet v. 1917 vielä vain autonomisen itsehallinnon saavuttamiseen Venäjän yhteydessä, vaikkakin monet valveutuneemmat karjalaiset jo silloin arvelivat, ettei Karjala koskaan Venäjän yhteydessä voi saavuttaa sitä taloudellista ja henkistä kukoistusta, johon sillä on edellytyksiä, vaan että Karjaa olisi liitettävä autonomisena alueena Suomeen, joka oli kaikissa suhteissa sen oikea ja luonnollinen tuki ja auttaja.

*

Vuonna 1917 jätti karjalaisten lähetystö silloiselle Venäjän väliaikaiselle hallitukselle kirjelmän, jossa valitettiin entisen Venäjän hallituksen karjalaisvihamielistä ja edistystä estävää politiikkaa Karjalan maalla, sekä tehtiin laajakantoisia ehdotuksia Karjalan taloudellisen ja sivistyksellisen aseman parantamiseksi.

Muun muassa lausuttiin kirjelmässä seuraavat kuvaavat sanat:

”Meidän kansamme ei enää voi elää näissä olosuhteissa, joissa se on näihin saakka elänyt.  Se on ollut vailla kaikkia elämisen oikeuksia.  SE ON TAHDOTTU SUORASTAAN HÄVITTÄÄ KANSAKUNTIEN JOUKOSTA, mutta se tuntee, että se ei voi olla määrätty kuolemaan.”

Kirjelmä päättyy ponsiin, joissa anotaan karjalankielistä kansanopetusta ja jumalanpalvelusta, virkamiehistöä, joka täysin hallitsee kansankieltä, opettajaseminaarien perustamista sekä maanteiden rakentamista.

*

Samana vuonna (1917) pidettiin heinäkuun 13 pnä Uhtualla karjalaisten suuri maakuntakokous, jossa hyväksyttiin ”Ehdotus Vienan ja Aunuksen sisäiseksi hallitusjärjestelmäksi”.

Tässä autonomia-ehdotuksessa hyväksyttiin Karjalan rajoiksi:

etelässä Syvärijoki; idässä Äänisjärvi, Uikujärvi, Uikujoki ja Vienanmeri; pohjoisessa suora viiva Kantalahden pohjukasta Suomen rajaan.

Nämä ovatkin Karjalan luonnolliset maantieteelliset rajat, mutta niiden sisällä asuu Äänisjärven rantamilla ja Vienan rannoilla jonkin verran venäläisiä ja puoleksi venäläistyneitä karjalaisia.  Autonomia-ehdotuksessa määriteltiin edelleen Karjalan hallinnollinen jako, itsehallintoelimet ja niiden tehtävät, kyläkokoukset, kunnanneuvostot, kunnanvaltuuskunnat, maapäivät ja Karjalan Ylineuvoston tehtävät ja valta.

Erikoista huomiota vaatii osakseen MAANOMISTUSSUHTEITA koskeva pykälä, koska se osoittaa karjalaisten yhteiskunnallisen käsityksen sekä käytännöllistaloudelliset toiveet muuttuneissa olosuhteissa. 

Se kuuluu seuraavasti:

”Katsoen siihen, että alueella maanviljelys epäsuotuisan ilmanalan ja karun maaperänvuoksi sekä kulkuneuvojen puutteessa on ja tulee aina pysymään kannattamattomana ilman karjanhoidosta, metsäntuotteista ja vielä sivuelinkeinoistakin saatavaa tuntuvaa apua, ja muihin maihin tapahtuvan siirtolaisuuden ja muukalaistumisen ehkäisemiseksi on aivan välttämätöntä, ETTÄ ALUEEN RAJOJEN SISÄLLÄ OLEVAT MAAT MESINEEN JA KAIKKINE MAHDOLLISINE LUONNONRIKKAUSINE SEKÄ KAIKKI JÄRVI- JA JOKIVESISTÖT KOSKIVOIMINEEN, KUIN MYÖSKIN RANNIKKOVESISTÖT MERESSÄ OVAT ILMAN KORVAUSTA LUOVUETTAVAT IKIAJOIKSI TÄSSÄ PERUSTETTAVAKSI ESITETYN HALLINTOALUEEN KANSALLISOMAISUUDEKSI.”

*

Tässä ponsilauselmassa ilmenee karjalaisten poliittisten pyrkimysten ydin.

He tahtovat oman alueensa luonnonrikkaudet oman kansansa hyödyksi.

Siinä oli ollut syvä juopa Karjalan ja Venäjän välillä, joka viimeksi mainittu oli tarkoituksellisesti yksinään tahtonut nauttia kaiken edun Karjalan  rikkauksista, nimenomaan estäen karjalaisia käyttämästä niitä hyväkseen. 

Karjalaiset siis nyt tahtoivat kaiken Venäjän valtiolle, kirkolle ja muille laitoksille kuuluvan maan Karjalan itsehallintokunnan kansallisomaisuudeksi.

Tämä vaatimus oli karjalaisten luonnollinen oikeus, koska alue alkuaan oli ollut karjalaisten heimon täysin oma, vaikka Venäjän kruunu varsinaisesti vasta viime vuosisadalla (1800-luvulla) oli sen karjalasilta väkevämmän oikeudella ottanut pois, samalla jättäen karjalaiset paljoa huonompaan asemaan kuin mikä heille sitä ennen oli ollut.

Täten karjalaisille palautettavan kansallisomaisuuden käytön suunnittelivat karjalaiset siten, että puolet koko maa-alueesta jaettaisiin YKSITYISILLE PERINNÖLLISIKSI VEROTILOIKSI, siitä kuitenkin poistamalla viljelykseen kelpaamattomat suot ja hiekkakankaat, jotka jäisivät itsehallintoalueen yhteisomaisuudeksi. 

Neljäsosa metsämaasta jaettaisiin asukasluvun perusteella kuntain kesken ja niistä saadut tuot käytettäisiin kuntain yhteistarpeisiin.  Viimeinen neljännes maasta, siihen luettuna edellämainitut viljelykseen kelpaamattomat suot ja hietikkoalueet, jäisivät Karjalan autonomisen itsehallintoalueen omaisuudeksi ja käytettäisiin niistä saadut tulot koko Karjalan ja sen kansan hyväksi.

*

Tästä mielenkiintoisesta maareformiohjelmasta näemme, että

1:seksi karjalaiset halusivat varmalla omistusoikeudella perinnöllistä yksityismaata yksityisvarallisuuden kohottamiseksi, sekä

2:seksi halusivat käyttää puolet Karjalan metsäalueista yhteishyväksi, koko kansanheimon sivistyksellistä kehittämistä varten.

Vierailta intresseiltä Karjalassa tahdottiin jo alussa kieltää jalansija.  Samaa periaatetta tahdottiin myös soveltaa kaikkiin Karjalan koskiin, vesistöin ja mineraalilöytöihin.

*

Ehdotuksessa vaadittiin uudelleen myös Karjalan kielen ottamista itsehallintoalueen varsinaiseksi kieleksi, kuitenkin niin, että asiakirjat toimitettaisiin myös venäjänkielisinä.

Nämä asiakirjat riittänevät antamaan selvän kuvan Karjalan kysymyksen sisällöstä Venäjän suuren vallankumouksen ensimmäisenä vuotena. 

Toiveet kiinnitettiin silloin vielä autonomisen Karjalan perustamiseen Venäjän yhteydessä.

Mutta seuraavana vuonna (1918) Karjalan kysymys sai kokonaan uuden käänteen.

*

IV Luku

KARJALAN KYSYMYKSEN VAIHEITA v. 1918

Venäjällä oli tällä välin, vuoden 1917 lopulla, tapahtunut bolsevikivallankumous, joka näytti kokonaan vievän karjalaisilta mahdollisuudet edelläesitetyn maanomistusuudistuksen toteuttamiseksi.

Kuvittelihan bolsevismi ainakin alkuaikoinaan maan ”tehdasmaista” yhteisviljelystä, jonka mukaan vuotuinen sato jaettaisiin yhtä suuria annoksina vuoden lopussa kaikille viljelyosallisille.

Tämä kuvitelma ei tietenkään miellyttänyt Karjalan vähävaraisia kruunun vuokraviljelijöitä, jotka koko ikänsä olivat odottaneet tilaisuutta TÄYDEN PERINNÖLLISEN MAANOMISTUKSEN saavuttamiseksi ja siinä nähneet tärkeimmän keinon vaikean asemansa parantamiseksi.

Yksityisessä maanomistuksessa katsoivat karjalaiset myös varmimmin edellytykset karjalaisen kansalaistunnon ja yksilöllisen ryhdin kohottamiselle.  Karjalaiset olivat jo silloin suuressa määrin kansallisesti heränneitä ja arvostelivat yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä myös tältä kannalta.

*

Edellä kerrotussa maareformiohjelmassa, jonka mukaan puolet maasta jaettaisiin yksityisille, mutta toinen puoli kannattaisi ja tukisi Karjalan kansan yhteistä etua, näkivät he parhaan pohjan karjalaiselle yhteiskuntarakenteelle.  Täydellä syyllä pelkäsivät he nyt, että tämä heidän pitkien vuosien aikana hiljaisuudessa kehittynyt ja kypsynyt yhteiskunnallinen perussuunnitelmansa menisi kokonaan myttyyn bolsevikkien saatua vallan Venäjällä.  Senpä vuoksi he eivät enää kääntyneetkään Venäjän hallituksen puoleen, jota nyt bolsevikit johtivat, vaan rupesivat ensin suunnittelemaan Karjalan itsenäisen tasavallan perustamista, sittemmin taas liittymistä Suomeen autonomisena itsehallintoalueena.

*

Näiden vaihtoehtojen välillä syntyi karjalaisten keskuudessa nähtävästi ristiriitaa, joka ilmeisesti johtui pääasiassa Suomen olojen silloisesta epävarmuudesta, koska Suomessa siihen aikaan raivosi verinen punakapina, ja Suomen lopullinen irtaantuminen Venäjästä oli silloin vielä aseellisen ratkaisun varassa.

Myöskin vaikutti osana karjalaisista epävarmuus sitä, miten yhteiskunnalliset kysymykset toiselta puolen Suomessa toiselta puolen Venäjällä tulisi lopulta muodostumaan.

Kaikki näytti vuonna 1918 alussa olevan epävarmaa.  Varmuudella eivät karjalaiset myöskään tietäneet miten Suomi tulisi suhtautumaan heidän yhteiskuntarakennussuunnitelmaansa, josta edellä on tehty selvää.

Suomen valkoisten sympatiat karjalaisia kohtaan olivat Karjalassa tunnetut, mutta ei ainakaan riittävästi heidän käytännölliset yhteiskunnalliset aikeensa Karjalaan nähden.

Suomen punaiset taas neuvottelivat, kuten näytti, hyvällä menestyksellä Venäjän bolsevikkien kanssa Karjalan liittämisestä Suomen kommunistiseen tasavaltaan, jonka Suomen punaiset aikoivat perustaa.

Osa karjalaisista näki epäilemättä tässä ratkaisussa omat etunsa ja mielijohteensa parhaiten turvatuiksi.  Heidän joukossaan oli epäilemättä niitä, jotka olivat aivan toivottamia kaikkiin ”porvarillisiin järjestelmiin” nähden, koska he eivät kyenneet näissä erottamaan muuta kuin tsaarillisen Venäjän tarkoitusperät, jotka aina olivat olleet karjalaisille köyhyyden ja tuskan lähteitä.

 

Nyt nuo äärimmäiset ainekset nähtävästi luulivat valkoista Suomea, jonka johdossa oli eräitä vanhan Venäjän suomalaisia upseereja, eräänlaiseksi tsaarivallan jatkoksi. 

Tällaisen erehdyksen voi ymmärtää, kun ottaa huomioon karjalaisten suuren osan pienenlaisen yleisen tieto- ja sivistysmäärän, sekä silloisten olojen yleisen sekavuuden.
*

Mutta kun Karjalassa ei koskaan ole ollut varsinaisia luokkaeroavaisuuksia ja sen kansa on kauttaaltaan elänyt suunnilleen samanarvoisissa olosuhteissa, eivät mielipiteet kuitenkaan jakaantuneet jyrkästi vastakkain.

Jo tällöin karjalaiset pyrkivät tunnustusta ansaitsevalla tavalla säilyttämään kansallisen rintamansa täysin ehjänä.  Tämä pyrkimys todennäköisesti enimmin oli omiaan tukemaan ja elähdyttämään Karjalan itsenäisyysajatusta, koska sen kautta toivottiin voitavan välttää heikentävää puolueristiriitaa karjalaisten keskuudessa.

Aikaisempi yhteiskunnallinen ohjelma nähtävästi tyydytti karjalaisten suurta enemmistöä, joten sitä edelleenkin tahdottiin pitää KAIKILLE KARJALAISILLE YHTEISENÄ JA YHDISTÄVÄNÄ POLIITITSENA JOHTAVANA PÄÄMÄÄRÄNÄ. Vuonna 1918 alkaessa, silloisissa, epämääräisissä oloissa Suomessa ja Venäjällä, näytti monesta karjalaisesta ainoastaan Karjalan täysi itsenäisyys voivan taata tämän karjalaisten yhteisen ohjelman toteuttamisen.

*

Nämä ajatukset johtivat tammikuun 1918 alussa suureen kansalaiskokoukseen Uhtualla, Vienan Karjalan pääpaikalla, jossa päätettiin EROTA VENÄJÄSTÄ JA PERUSTAA TÄYSIN RIIPPUMATON KARJALAN TASAVALTA.

Tämän päätöksen takan oli kuitenkin enimmäkseen vain uhtualaisia, eikä sille muutenkaan liene tunnustettu pätevyyttä puhua kaikkien karjalaisten puolesta.

Niinpä sen merkitys jäikin vain yksityiseksi mielenilmaisuksi.

Hiukan myöhemmin pidettiin Kemin kaupungissa Vienan meren rannalla ”kaikkien karjalaisten” kokous, jossa kuitenkin yleinen asema ja mielipiteet huomattiin niin epävarmoiksi, ettei varsinaista päätöstä itsenäisyyskysymyksestä ensinkään tehty.

Uhtuan kansalaiskokouksen 27.1.1918 ero- ja itsenäistymiskirjelmä;  https://jput.fi/Itsenainen_Karjala.htm

Uhtua; http://www.juminkeko.fi/viena/uhtua.html

*

Myös aunukselaiset, jotka tähän saakka olivat olleet enemmän syrjässä, alkoivat nyt herätä.

Hekin pitivät kokouksen Poventsan kaupungissa 11.-24.2.1918, Äänisen rannalla, jossa kyläkuntia edustivat niiden viralliset edusmiehet.

Aunuksen karjalaiset asettuivat tässä kokouksessa kannattamaan autonomisen Karjalan itsehallintoalueen perustamista niissä rajoissa ja niillä edellytyksillä, joilla vienankarjalaiset edelläkävijöinä aikaisemmin, vuonna 1917. olivat suunnitelleet Karjalan itsehallintoa.

Näin oli koko Karjala mukana kansallisessa liikkeessä, mutta varma poliittinen tarkoitusperä puuttui edelleen.

Toiset ajattelivat vieläkin autonomiaa Venäjän yhteydessä, toiset itsenäisyyttä ja kolmannet autonomiaa Suomen yhteydessä.

*

Mutta sitä mukaa kuin olot Venäjällä bolsevikivallan jatkuessa muuttuivat yhä sekavimmiksi, mutta Suomessa sitä vastoin valkoiset rupesivat lopullisesti pääsemään aseman herroiksi, alkoivat mielipiteet yhä enemmän kallistua viimeksi mainitun vaihtoehdon kannalle (autonomia Suomen yhteydessä).

Nyt palasivat karjalaisten mieliin elävästi vanhat sivistykselliset ja muut suhteet Suomeen.

Suomi olikin aina osoittanut paljon suurempaan harrastusta ja myötätuntoa Karjalaa ja sen kansaa kohtaan kuin suuri Venäjä, jolta ei koskaan riittänyt, olipa siellä vallassa kuka tahansa, aikaa eikä edes haluakaan tuon unhotetun ja syrjäisen kansanheimon asian ratkaisuun.

Suomesta olivat karjalaiset saanet silloiset sivistysharrastuksensa sekä kaiken sen taloudellisen avun ja toimeentulolisän, jonka he asemansa keventämiseksi olivat tarvinneet. 

Näin puhkesi ilmoille karjalaisten keskuudessa innokas halu liitytä Suomeen erikoisena autonomisena itsehallintoalueena.

*

Talvella 1918 kävi Suomen hallituksen puheilla useita lähetystöjä pyytämässä Suomen apua Karjalalle, jonne jo Venäjän bolsevikit olivat osittain tunkeutuneet sielläkin murhaten ja kiduttaen kuolemaan useita, jotka eivät voineet heidän suunnitelmiaan hyväksyä tai edes ymmärtää, vaan uskalsivat säilyttää omat mielipiteensä yhteiskunnallisista kysymyksistä.

*

Ratkaisevan askeleen Suomeen liittymiseksi ottivat karjalaiset Uhtuan kokouksessa 17 pnä maaliskuuta 1918.

Tässä kokouksessa päätettiin uudestaan, että Vienan Karjalan kansan on IRROITTAUDUTTAVA KOKONAAN VENÄJÄSTÄ.

Sen jälkeen keskusteltiin siitä, olisiko pyrittävä perustamaan itsenäinen Karjalan tasavalta vai liityttävä Suomeen.

Jälkimmäinen kanta voitti lopulta, mutta Suomeen liittymiselle päätettiin asettaa seuraavat tärkeät ehdot:

”a)että Karjalan kansa saa pitää omana kansallisomaisuutenaan kaikki tällä alueella löytyvät maat, metsät ja vedet kuin myös kaikki muut luonnonrikkaudet;

b)että Karjalan kansan ei tarvitse ottaa aseellisesti osaa Suomessa silloin raivoavaan kansalaissotaan ja

c)että Suomen valtio hankkii Karjalalle riittävän suuren rahalainan karjalaisten hyväksymillä ehdoilla, jotta kulkuneuvot, maanviljelys-, koulu- ja muut olot saadaan tarkoitustaan vastaavalle kannalle.  Tämän lainan vakuudeksi myönnettäisiin vastaava kiinnitys Karjalan metsiin.”

Ks. myös; http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-artikkelit/KH1989_03-04_032.pdf

*

Tässä tärkeässä asiakirjassa ilmenee uudelleen tuo karjalaisen politiikan johtava periaate:

Karjalan luonnonrikkauksien säilyttäminen Karjalan kansalle itselleen.

Toinenkin kohta ilmaisee tärkeän poliittisen tarkoitusperän, nimittäin karjalaisen kansallisen rintaman ehjänä säilyttämisen, mikä olisi ollut aivan mahdotonta, jos karjalaisten olisi olut pakko sekaantua Suomen vapaussotaan, joka valitettavasti oli saanut kansalaissodan luonteen.

Kolmas kohta ilmaisee tärkeän käytännöllisen syyn, joka johti karjalaiset lähentymään Sumea, nimittäin rahan saannin.

*

Uhtuan kokouksen mainittuun päätökseen yhtyivät myöhemmin Vuokkiniemen, Kiestingin, Jyskyjärven, Paanajärven, Kontokin ym. kuntien kansalaiskokoukset niin että pian koko Vienan-Karjala, vieläpä osa Aunusta, oli Uhtuan päätöksen takana.

Myöhemmin Suomen hallitukselle jätetyssä kirjelmässä tehtiin vielä eräs tärkeydeltään perustuvaa laatua oleva lisäys, nimittäin se, että

”VIENAN KARJALA LIITETTÄISIIN Suomeen niillä lähemmin määrättävillä ehdoilla, jotka sitä varten valitut Karjalan ja Suomen edustajat yhdessä laatisivat.”

*

Karjalaiset siis suunnittelivat sopimuksen suorastaan KANSAINVÄLISOIKEUDELLIELLE POHJALLE.

Valitettavasti ei Suomessa ainakaan kaikilla tahoilla vielä silloin, keväällä ja kesällä 1918, ymmärretty Karjalan kysymyksen luonnetta tältä kannalta.

Useiden sanomalehtien palstoilla pohdittiin Karjalan kysymystä ensi sijassa vain Suomen kannalta katsoen, painostettiin sen merkitystä Suomen puolustukselle, kosketeltiinpa joskus suurisanaisesti Karjalan rikkauksien merkitystä Suomen kaupalle ja teollisuudelle jne.

Kaikki tämä osui Karjalaisten arimpaan kohtaan.

*

Suomalaisten sanomalehtien selvitykset ystävällisistä tunteista heimoveljiä kohtaan ja puheet Karjalan kansallisuuskysymyksestä eivät tehneet kaikkiin karjalaisiin aina vakuuttavaa vaikutusta, kun näiden puheiden takana häämöttivät heidän käsityksensä mukaan suomalais-imperialistiset vieläpä yksityiskapitalistiset pyyteet,

Mitä voittaisivat karjalaiset liittymällä Suomeen, jolleivät he saisikaan kansallisomaisuuttaan itselleen, käytettäväksi oman kansansa elintason kohottamiseksi?

Miten kävisi heidän sivistyksellisen ja yhteiskunnallisen ohjelmansa, jota he monien pitkien vuosien kuluessa jo Venäjän tsaarivallan aikana oivat harkinneet ja kypsyttäneet, jollei liittyminen Suomeen tapahtuisikaan molempien heimojen keskinäisillä sopimuksilla, vaan yksinomaan suoalaisten valloituksen kautta.

Tähän suuntaan ajattelivat monet karjalaiset.

*

Tilanteen epäselvyyttä käyttivät hyväkseen silloisen Suomen viholliset ja varsinkin punakapinan kukistumisen jälkeen Karjalaan paenneet kapinalliset, jotka siellä muodostelivat aseellisia joukko-osastoja Muurmanille saapuneiden englantilaisten turvissa.

Tästä lähtien tuli Karjalan kysymys enemmän kuin aikaisemmin välikappaleeksi suurpolitiikan käsissä.

*

On nimittäin otettava huomioon, että tähän aikaan, keväällä 1918, oli Suomessa saksalaista sotaväkeä, joka oli ottanut osaa Suomen vapauttamiseen Venäjästä punakapinan päättyessä.

 

Kuten myöhemmin julkaistuista saksalaisten sotapäälliköiden, esimerkiksi kenraali Ludendorffin, muistelmista näkyy, saksalaiset harkitsivat silloin Kuollan niemimaalla olevien merisatamien valtaamista ryhtyäkseen niistä vedenalaisilla ahdistamaan englantialisia. 

Estääkseen tämän englantilaiset vahvistivat asemiaan Muurmanilla muun muassa asettumalla läheisiin suhteisiin eräiden karjalaisten sekä saksalaisvihamielisten suomalaisten kanssa.

Nämä suurpoliittiset laskelmat väänsivät jälleen Karjalan kysymyksen uusille urille.

Suomessa ruvettiin vaistomaisesti katselemaan Karjalan kysymystä jonkin verran saksalaisten tarkoitusperien valossa.

toivottiin voitavan vallata Karjala ilman muuta saksalaisten avulla ja siten päästä tuloksiin Karjalan kysymyksessä. 

Karjalaisten ehdot Suomeen liittymisestä, puhumattakaan heidän ehdotuksestaan, joka tarkoitti karjalais-suomalaisten neuvottelujen alkamista kansainvälisoikeudellisella pohjalla, unohdettiin tällöin.

Suomalaisten harrastus karjalaisten heimoveljiensä auttamiseksi oli kyllä kansallisesti vilpitöntä, mutta he eivät olleet silloin vielä oppinet riittävästi tuntemaan karjalaisten  omaa tunnepohjaa.  Karjalaiset eivät suosineet saksalaisia, vielä vähemmän miellytti eräitä heistä ajatus saksalaisen ruhtinaan kutsumisesta Suomen valtaistuimelle.  He olivat tottuneet ajattelemaan Suomea tasavaltana ja vainusivat vaaraa, että suomalainen monarkia tahtoisi käyttää heidän kansallisrikkauksiaan samoin ”valtaistuimen loistoksi” kuin aikaisemmin Venäjän tsaarit.

Osa karjalaisista oli kuitenkin aina suomenmielisiä kannattaen myös monarkista hallitusmuotoa Suomessa.  Nämä piirit lähettivät kesällä 1918 lähetystön Suomen hallituksen puheille vakuuttamaan karjalaisten kannatusta Suomen monarkistiselle pyrkimykselle.

Mutta yleinen mielipide Karjalassa kehittyi loppukesällä 1918 jonkin verran epäluuloiseksi Suomea kohtaan.

*

Karjalaisten alkukesällä 1918 monesti uudistuneista pyynnöistä oli Suomesta lähetetty aseellinen retkikunta Uhtualle suojelemaan Vienan Karjalaa Venäläisiä vastaan.  Tällä retkikunnalla oli alussa menestystä.  Karjalaisen innostus Suomeen liittymisestä oli vielä alkukesällä 1918 huomattava.  Monet siteet liittivät karjalaisten toiveet Suomeen. 

Uhtualla oli 12.-14. päivinä heinäkuuta Karjalan sivistysseuran vuosijuhla, jossa pidettiin useita innostuneita puheita sekä sitten harkittiin usean päivän aikana taloudellisia ja hallinnollisia kysymyksiä. …

Näistä kaikista kysymyksistä jätettiin elokuun lopulla vuonna 1918 minilukuisen lähetystön akutta laaja mietintö Suomen hallitukselle.  Suomen hallitus oli aina aulis lupaamaan voitavansa karjalaisten hyväksi, mutta epäselvä yleispoliittinen asema samoin kuin se seikka, että karjalasilla ei ollut sellaista pätevää hallituselintä, jonka kanssa Suomi olisi voinut neuvotella, vaikeuttivat suomalais-karjalaisten suhteiden lopullista järjestelyä.

*

Näin ollen Suomen taholta annetut lupaukset eivät voineet ratkaisevasti koota koko Karjalan kansa yhtenäiseksi rintamaksi Suomeen liittymistä kannattamaan.

Vastavaikutus oli voimakas, ja yhä jatkuva suurpoliittinen jännitys saksalaisten ja englantilaisten välillä molempien Muurmanin politiikassa ikään kuin peitti Karjalan kysymyksen omintakeisen luonteen, sekoittaen sen puhtaasti kansalliset tarkoitusperät.

Karjalan kansan sympatiat joutuivat edellä mainituista lukuisista syistä vaikeaan ristiriitaan.

*

Syyskuun alussa hyökkäsivät englantilaisten avustamat karjalaiset ja suomalaiset punaiset vapaajoukot Uhtualla olevan suomalaisen retkikunnan kimppuun karkoittaen sen lyhyessä ajassa kokonaan Karjalasta.

Englantilaiset nähtävästi pitivät tätä suomalaista joukkoa jonakin saksalaisten etujoukkona syksyllä saksalaisten suunnittelemaa Muurmanin valtausta varten.  Englantilaiset tahtoivat ehättää aikaisemmin ja valtasivat siinä mielessä Karjalan, jonka kansalle sen jälkeen englantilaisten toimesta jaettiin runsaasti elintarpeita. 

Mutta valitettavasti oli tällä valtauksella pahempiakin seurauksia.

Huolimatta karjalaisten yrityksistä säilyttää kansallinen rintamansa eheänä väliintulleet tapaukset, kaikenlaiset väärinkäsitykset ja harhaluulot sekä yleispoliittisen aseman epäselvyys olivat siihen määrinkehittäneet karjalaistenkin keskuudessa puoluevimmaa, että syksyllä 1918 tapahtui useita murhia ja muita väkivaltaisuuksia uusien karjalaisten vallanpitäjien taholta.

Englantilaiset vetäytyivät sangen pian takaisin Vienanmeren rannoille, mutta jättivät Vienan Karjalan pitäjät niiden karjalaisten haltuun, jotka olivat siihen saakka vastustaneet Karjalan Suomeen liittämistä.

Näihin kuului myös eräitä bolsevistisia ja punaisia aineksia, jotka esiintyivät toisin ajattelevia kohtaan erittäin väkivaltaisesti ja raa´asti.

Tämän jälkeen jäi Suomen vaikutuspiiriin ainoastaan Repolan kunta Pohjois-Aunuksessa, joka kuntakokouksessa elokuun 2 ja 3 päivinä 1918 oli päättänyt liittyä Suomeen. …

*

Syksyllä vuonna 1918 muuttui yleispoliittinen asema Suomessa ja Karjalassa siten, että saksalaiset joukot poistuivat Suomesta.

Muurmanin kysymyksen suurpoliittinen jännitys raukesi näin ollen ja englantilaisten Muurmanilla olevien joukkojen tehtäväksi jäi tämän jälkeen vain rintaman muodostaminen bolsevikkeja vastaan Karjalassa.

Tämä rintama kulki Vienan meren rannalta Sorokasta suoraan Suomen rajaan Replan pitäjän pohjoispuolelle.  Tämän linjan pohjoispuolella oleva osa Karjalaa oli siis englantilaisten vaikutuspiiriä.  Englantilaisten palveluksessa oli karjalainen vapaajoukko, jonka päällikkönä oli karjalainen mies, majuri Lesojev (Lesonen, vh)

Tällä karjalaisella joukko-osastolla oli omat laskelmansa Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi.  Niistä tarkemmin seuraavassa.

*

V Luku

KARJALAN KYSYMYKSEN VAIHEITA vuonna 1919

Vuoden 1919 alkaessa Vienan Karjala oli siis kokonaisuudessaan englantilaisten vaikutuspiirissä, Aunus sitä vastoin Repolan pitäjää lukuun ottamatta venäläisten vallassa.

Vienan Karjalan karjalaiset asukkaat pitivät vuoden 1919 helmikuun 16-18 päivinä kuntain edustajakokouksen (Vienan) Kemissä, jossa olivat edustettuina Oulanka, Pistojärvi, Kiestinki, Jyskyjärvi, Voijärvi, Uhtua, Kontokki, Tunkue, Vuokkiniemi ja Paanajärvi sekä Aunuksen kunnista Rukajärvi.  Tämän kokouksen oli koolle kutsunut ja valmistanut eräs aikaisemmin asetettu ”autonomiakomitea”, joka myös laati alustukset ja ponnet kokousta varten. 

Tämän ehdotuksen mukaan päätettiin seuraavaa:

1.)Kokous vaati KARJALAN JULISTAMISTA ITSENÄISEKSI VALTIOKSI, jonka lähempi liittymien Venäjän tai Suomeen jätetään Karjalan kansan päätettäväksi.

2.)Kokous valitsee 5-jäsenisen KANSALLISKOKMITEAN ja valtuuttaa sen lähettämään vähintään kaksi edustajaa rauhanneuvotteluihin (I maailmansodan rauhanneuvottelut, Pariisiin) hankkimaan Karjalan itsenäisyydelle maailman valtojen tunnustuksen sekä ryhtymään muihin toimiin tunnustuksen hankkimiseksi varsinkin lähimmiltä naapureilta.

Edelleen valtuuttaa kokous Kansalliskomitean kutsumaan koolle KARJALAN PERUSTAVAN KANSALLISKOKUKSEN sekä antaman vaaleja koskevia säännöksiä, joiden mukaan kaikilla 20 vuotta täyttäneillä karjalaisilla on oleva äänioikeus sekä vaalikelpoisuus.

3.)Kokous päättää periaatteessa lausua, että KARJALAN LUONONRIKKAUDET on säilytettävä Karjalan kansallisena omaisuutena sekä että KARJALAN TULEVA HALLITUSMUOTO ja yhteiskuntajärjestys on oleva täysin demokraattinen.

*

Tämän kokouksen johtajina olivat ne karjalaiset, jotka aikaisemmin olivat asettuneet vastustamaan Karjalan Suomeen liittämistä, kuten majuri Lesojev, Iivo Ahava ym.

Mutta kuten päätöksen ensimmäisestä kohdasta näkyy, nämäkään karjalaiset eivät olleet ehdottomasti Suomeen liittymistä vastaan.¨

Heidän menettelystään voi puolueeton tutkija havaita kaksi tärkeää tarkoitusperää:

1:seki he tahtovat järjestää eräänlaisen itsenäisen karjalaisen valtion, jolla olisi määrätyt lailliset elimet, jotka voisivat neuvotella Suomeen tai Venäjään liittymisen ehdoista kansainvälisoikeudellisella pohjalla, sekä

2:seksi he painostivat erikoisesti kansanvaltaista hallitusmuotoa, yleistä äänioikeutta jne.

Tällä seikalla on sikäli merkitystä, etteivät mainitut karjalaiset olleet tahtoneet vielä silloisissakaan oloissa liittää Karjalaa Suomeen, kun Suomen kansanvaltaista ja tasavaltaista hallitusmuotoa ei vielä ollut hyväksytty ja karjalaisille oli tuntematonta, minkälaiseksi yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot Suomessa lopulta muodostuisivat (Suomen tasavaltainen hallitusmuoto hyväksyttiin vasta kesäkuussa 1919).

Kokouspäätöksen kolmas (3) ponsi ei sisällä mitään uutta; se vain uudistaa aina karjalaisten johtavan periaatteen heidän luonnonrikkauksiensa säilyttämisestä heille itselleen.

*

Tämän (Vienan Kemin 16.-18.2.1919) kokouksen merkitystä arvosteltaessa on huomattava, että se tapahtui englantilaisten ja ranskalaisten vallitsemalla alueella bolsevikkivastaisen rintaman takana.

Samaan aikaan kuin Kemin kokous päätti kääntyä ulkovaltojen puoleen saavuttaakseen tunnustuksen Vienan Karjalan itsenäisyydelle, Suomessa elävät ja Suomeen paenneet Vienan karjalaiset lähettivät lähetystön Tukholmaan esittämään siellä oleville suurvaltojen edustajille omalta kannaltaan Karjalan kysymystä.

Tämän lähetystön laatimassa kirjelmässä valitettiin väärinkäsityksiä, mitkä olivat vaikuttaneet Karjalan kysymykseen, kerrotaan Karjalassa syksyllä 1918 tapahtuneista murhista sekä lausutaan lopulta toivomus, että Itä-Karjalan kansa saisi turvatun, vapaan, yleisen KANSANÄÄNESTYKSEN KAUTTA, kansojen itsemääräämisoikeuden perusteella, MÄÄRÄTÄ VALTIOLLISESTA ASEMASTAAN.

Lopuksi tässäkin anomuksessa pyydetään karjalaisille oikeutta saada Pariisin rauhankonferenssissa esittää toivomuksensa. 

Kuten näemme ajavat karjalaiset kahdella taholla itse asiassa aivan samanlaisia vaatimuksia.

*

Missä määrin tämän puoluejaon perustana on ollut eri karjalaisten piirien suhtautumien bolsevismiin tai sen vastustajiin on vielä epäselvää.

Karjalaisten keskuudessa tuntu puoluejako bolsevikkeihin ja ”porvareihin” jotenkin mahdottomalta.

Karjalassa ei ollut varsinaisia luokkaeroavuuksia, vielä vähemmän mitään luokkavaltaa.  Karjalaisten elintaso oli päinvastoin sangen tasainen.  Kaikki tahtoivat omaa maata, jonka tsaarin Venäjä aikaisemmin ja nyt bolsevismi heiltä tahtoi kieltää.

Toinen osa maasta yksityiselle, toinen Karjalan ”valtiolle”.

Bolsevismille ja sen maatalousjärjestelmälle siis ei Karjalassa ollut sijaa.

Nähtävästi ilmeiset väärinkäsitykset, henkilölliset vihamielisyydet ja lopuksi erilainen suhtautuminen Suomen silloisiin vallanpitäjiin, joita syytettiin ”valkoisesta terrorista” olivat riitaisuuksien varsinainen syy. 

Ei siis tarkoitusperä, vaan menettelytavat olivat erimielisyyksien syynä.

Kumpikin puolue halusi varmasti läheistä suhdetta Suomeen. 

Kysymys oli lähinnä siitä, tapahtuisiko Suomeen läheneminen taatusti demokraattisilla edellytyksillä vai ei.

*

Keväällä 1919 siirtyi päähuomio Karjalan kysymyksessä Vienasta Aunuksen Karjalaan.

 

Aunuksessa oli edellisenä vuonna sattunut verisiä kahakoita bolsevikkien ja karjalaisten kesken, kun jälkimmäiset eivät ilman muuta tahtoneet alistua bolsevikkien uusiin ja omavaltaisiin järjestelyihin.  Kireät välit säilyivät sitten vuoden ajan, kunnes maaliskuun lopulla 1919 puhkesi uudelleen verisiä kahakoita karjalaisten ja bolsevikkien välillä.  Tämä oli Aunuksen vapaussodan alku.

Aunuksen karjalaiset kutsuivat suomalaisia vapaaehtoisia avukseen ja niitä saapuikin suuret määrät.  Nämä olivat kansallisesti innostuneita nuoria miehiä, jotka vilpittömästi toivoivat voivansa luoda Aunuksen heimoveljille uuden onnellisemman kehityskauden Suomen turvissa.

Mutta nämäkin hyvä aikeet sotkeutuivat kaikenalisten syrjävaikuttimien ja asian silloisen yleisen kypsymättömyyden takia.

Aunuksen karjalaistenkaan ei onnistunut säilyttää kansallista rintamaansa yhtenäisenä.

Osa Aunuksen kansasta, joka kokonaisuudessaan vähävaraisena ja paljon kärsineenä oli mieleltään hyvin kansanvaltaista, oli altis suomalaisvastaiselle kiihoitukselle.  Yhteiskunnalliset seikat olivat täällä puoluejaon pohjana. 

Osa aunukselaisista pelkäsi suomalaisten ”epäkansanvaltaisuutta” ja suomalaisen yksityispääoman pyyteitä heidän kansallisomaisuuteensa nähden, puhumattakaan niistä kananaineksista, jotka olivat suorastaan bolsevikkeja mielipiteiltään ja pelkäsivät omien valkoistensa ja suomalaisten vapaajoukkojen kostoa aikaisemmista pahoista töistään. 

Olivathan edellisen vuoden bolsevistiset verityöt juuri olleet lähimpänä aiheena Aunuksen vapaussotaan.

*

Tästä johtui, että aunukselaisten joukossa oli niitäkin, jotka tahtoivat vaikeuttaa suomalaisten vapaajoukkojen esiintymistä ja tuottivat lopulta niille yhteistoimin ylivoimaisten bolsevikkien kanssa suuria tappioita. 

Lopulta täytyi suomalaisten peräytyä Suomen rajan taakse ja jättää Aunus viholliselle.

*

Yhteiskunnalliset ennakkoluulot ja väärinkäsitykset aiheuttivat tälläkin kertaa Aunuksen kansalliselle vapausliikkeelle enimmän hallaa.

Kuitenkin on varma, että suurin osa Aunuksen karjalaisia ja niiden joukossa sen valistuneimmat ainekset olivat Suomeen liittymisenkannalla.

Jessoilan suuressa kokouksessa, jossa päätettiin irtaantua Venäjästä ja liittyä Suomeen, oli 73 eri pitäjien ja kylien edustajaa, jotka edustivat pöytäkirjojen ja muiden asiakirjojen mukaan kaikkiaan 30.000 karjalaista.

Karjalaisten kokonaislukumäärä Aunuksessa Poventsaa lukuun ottamatta on 46.175 henkeä muta koko karjalaisalue ei silloin vielä ollutkaan vapausliikkeen vallassa. 

Suomen hallitukselle ja myös suurvaltain edustajille Aunuksen karjalaisten lähetystöt jättivät kirjelmiä, joissa pyydettiin karjalaisille tilaisuutta yleisellä kansanäänestyksellä vapaasti määrätä liittymisestään Suomeen, sovelluttaen kansojen itsemääräämisoikeutta.

Suomeen liittymisehdoista aunukselaiset tahtoivat sopia karjalais-suomaalisen neuvottelukunnan kautta, siis kansainvälisoikeudellisella pohjalla.

Tällaisiin neuvotteluihin ei asema kuitenkaan tällä kertaa ehtinyt kypsyä.

Liian ristiriitaiset yhteiskunnalliset voimat, yleispoliittisen aseman epäselvyys, vielä eräät suurpoliittiset juonet yhtyivät harhauttamaan koko taistelun ainoan todellisen syyn, joka tarkoitti Aunuksen kansallista herätystä ja sen taloudellisen ja henkisen kehityksen järjestämistä tarkoituksenmukaiselle kannalle Suomen yhteydessä.

Ilmeisesti eivät mielipiteet ja käsitykset vielä silloin olleet Aunuksessa asiassa täysin vakiintuneita.

*

Aunuksen vapaussodan pysyväisenä tuloksena oli Porajärven karjalaisen rajapitäjän liittyminen Suomeen.

Tämä päätös tehtiin Porajärven pitäjän kunnanvaltuuston kokouksessa heinäkuun 13. päivänä 1919.

Tämän jälkeen on Suomen hallitus erikoisen hallinnollisen osastonsa (Itä-Karjalan toimituskunnan) kautta ryhtynyt useihin toimenpiteisiin Repolan ja Porajärven kuntien hyväksi.  On rakennettu maanteitä, kouluja perustettu, sairaanhoitoa järjestetty, elintarpeita lähetetty jne.

*

Kesällä 1919 oli Karjalan kysymys esillä myös Pariisin rauhanneuvottelujen yhteydessä sekä sen jälkeen Korkeimmassa neuvostossa.

Kuten edellä on mainittu sekä Suomessa asuvat että englantilaisten vallitsemalla Pohjois-Karjalan alueella olevat karjalaiset olivat päättäneet koettaa saada Karjalan kysymyksen (Pariisin rauhankonferenssin) Korkeimmassa neuvostossa esille.

Syyskuun lopulla 1919 esittikin Pariisissa asiaa valmistelemaan asetettu Itämeren komissioni Korkeimmalle neuvostolle lausuntonsa, jonka mukaisesti neuvosto päätti toimenpanna tutkimuksen Karjalan liittämisestä Suomeen, mutta huomautti samalla, että se ei katsonut omaavansa oikeutta määrätä alueista, jotka kuuluva Venäjälle.

Tähän päätökseen olivat nähtävästi vaikuttaneet Pariisissa olevat venäläiset piirit, jotka itsepäisesti tahtoivat pitää kiinni sortopoliittiseen imperialismiin perustuvasta Suur-Venäjästä.

Heikomman oikeudelle nämä piirit eivät  tahtonet antaa arvoa, yhtä vähän myöntää oikeutta pienele ja paljon kärsineelle Karjalan kansalle järjestää olonsa niin, että heidän huono asemansa voisi parantua.

*

Ne puolueettomat henkilöt, jotka Pariisissa ja Versaillesissa näinä aikoina saivat tehtäväkseen tutustua Karjalan kysymykseen, sitä vastoin asettuivat yleisesti sille kannalle että Karjalan kansan tulevaisuus olisi varmimmalla pohjalla Suomen yhteydessä.

He tahtoivat ratkaista kysymyksen siten, että Suomen rajaan välittömästi liittyvät puhtaasti karjalaiset seudut liitettäisiin Suomeen, jota vastoin Muurmanin radan seudut, joissa asui venäläistyneitä karjalaisia ja venäläisiä, jäisivät Venäjän yhteyteen.

*

Karjalan kysymyksen yleispoliittinen tausta muuttui huomattavasti näiden neuvottelujen johdosta, samoin kuin siitä, että kaikki suurvallat keväällä ja kesällä 1919 tunnustivat Suomen itsenäisyyden de jure.

Tämän kautta liittyi Suomen politiikka läheisemmin kuin ennen länsivaltoihin, jota paitsi syntyi vuorovaikutusta Suomen ja Muurmanilla olevien englantilaisen kesken.  Tästä oli seurauksena, että myös molemmat Vienan karjalaisten puolueet, nimittäin Suomessa ja Muurmanilla olevat, rupesivat lähentymään.  Yhteisiä kokouksiakin pidettiin kesällä 1919 Vuokkiniemellä ja Uhtualla. 

Karjalaa hallitsi tähän aikaan edellä mainittu 5-henkinen Karjalan Kansalliskomitea, joka Kemissä tehdyn päätöksen mukaan pyrki ajamaan Karjalan täyttä itsenäisyyttä sekä toiselta puolen valmisteli Karjalan perustavaa kansalliskokousta.

Molempien karjalaisten ryhmien lähentymistä helpotti myös se seikka, että Suomen tasavaltainen hallitusmuoto ja sen mukaan kansanvaltainen suunta lopullisesti vakiintui Suomessa.

*

Jo kesällä 1919 rupesi leviämään huhuja siitä, että englantilais-ranskalaiset joukot kutsuttaisiin takaisin Muurmanilta.

Karjalaiset rupesivat ajoissa valmistautumaan tämän tapauksen varalle, ja mainitut kokoukset olivat ensimmäinen alku karjalaisten kansallisen rintaman yhtenäisyyden uudistamiselle.  Syksyllä 1919 poistuivatkin englantilais-ranskalaiset joukot Muurmanilta, jättäen vallan eräiden venäläisten bolsevikkivastaisten joukkojen huostaan.

Nämä joukot kuuluivat Pohjois-Venäjän hallituksen alle.

*

Kun englantilaiset olivat poistuneet Muurmanilta, yrittivät nämä venäläiset joukot ottaa valtaansa myös Vienan karjalaiset alueet.

Tällöin ne kuitenkin kohtasivat karjalaisten taholta ankaraa vastarintaa.  Karjalaiset, uskollisina kansanvaltaisille periaatteilleen, eivät tahtoneet alistua taantumuksellisen venäläisen hallituksen komentoon.  Tällöin oli karjalaisten esiintyminen aivan yksimielinen.  Ja yksimielisyyttä seurasi täydellinen voitto. 

Karjala oli tämän jälkeen ensimmäisen kerran täysin vapaa, ja kun karjalaiset olivat jo edellisten vuosien aikana paljon kokeneet ja oppineet, olivat heidän tavoitteensa tulevaisuuteen nähden valoisat.

Vapaassa Karjalassa kansa antoi vallan VIENAN KARJALAN TOIMIKUNNALLE, joka nyt astui ohjiin Kansalliskomitean jälkeen.

Toimikunnan alueeseen liittyivät ensin eräät suurimmat pitäjät, mutta näiden esimerkkiä seurasivat nopeasti syrjäisimmätkin pitäjät, joten koko Karjala vuoden 1919 lopulla oli toimikunnan alainen.

*

Näissä oloissa karjalaiset rupesivat jälleen lähentymään Suomea, josta toivoivat elintarpeita, rahaa ja neuvoja sekä hallinnollisessa että taloudellisessa suhteessa.

He lähettivät valtuutetun edustajan Helsinkiin ajamaan asiaansa.  Karjalaisille oli näihin aikoihin erittäin tärkeätä, että heidän rivinsä pysyivät ehjinä.  He varoivat yhteiskunnallisten ristiriitaisuuksien siirtymistä Suomesta Karjalaan, jossa kansa silloin oli yksimielistä.

He vaativat yhtäläistä suhtautumista Suomen taholta sekä Karjalan Kansalliskomitean puolueeseen että ”suomalaismieliseenkin” nähden.

Edelleen he tahtoivat täyttä sisäistä itsenäisyyttä sekä karjalais-suomalaista kansainvälistä sopimusta.

*

VI Luku

KARJALAN KYSYMYSEN VAIHEITA vuonna 1920

Vuosi 1920 alkoi Karjalalle valoisampana kuin mikään edellisistä.

 

Vienan Karjalan toimikunta hoiti yleisiä asioita kenenkään ulkoapäin vaikututtamatta häiritsevästi, sen jälkeen kun valkoiset venäläiset vuoden alkupäivinä oli lopullisesti karkoitettu.

Tulevaa kansalliskokousta valmistettiin, suunniteltiin vaalilakia sekä kokoukselle esitettäviä asioita.  Toimikunnan olinpaikkana oli Uhtua, Vienan Karjalan vanha pääpaikka.  Uhtualla sen hallituspalatsina oli kaksikerroksinen tilava rakennus, joka muinoin oli rakennettu venäläisen piispan asunnoksi Karjalan venäläistyttämis- ja sortamispolitiikan tyyssijaksi.

Elintarpeita saatiin ensi sijassa Suomesta.  Myös järjestettiin Suomesta päin säännöllinen posti- ja puhelinliikenne sekä langaton sähkösanomayhteys.

*

Karjalaiset eivät vielä voineet ratkaista, pyrittäisiinkö Suomen yhteyteen vai täyteen itsenäisyyteen.

 

Kysymystä pohdittiin useissa tilaisuuksissa, mutta lopullinen ratkaisuvalta päätettiin jättää kansalliskokoukselle, jonka oli määrä kokoontua maaliskuun 20 päivänä.

Kansalliskokouksen oli myös määrä olla se oikeudellisesti täysin pätevä orgaani, joka voisi asettaa uuden, niinikään oikeudellisesti täysin pätevän hallituksen järjestämään edustuksen toiselta puolen Venäjän, toiselta puolen Suomen kanssa.

*

Tammikuu, helmikuu ja maaliskuun alku kuluivat täten Karjalan täyden vapauden merkeissä.

 

Erikoista mainitsemista ansaitsee se seikka, että karjalaiset näinä aikoina saattoivat aivan yksimielisesti suunnitella yhteiskunnallisten ja taloudellisten olojensa järjestämistä pitäen silmällä vain oman kansansa tarpeita ja oman maansa edellytyksiä. 

Tämä seikka osoittaa paremmin kuin mikään muu, ettei kommunismilla ollut vaikutusvaltaa Karjalassa.

*

Mutta ennen kuin Karjalan maapäivät eli kansalliskokous oli alkanut, tapahtui jotakin, joka aluksi näytti kokonaan synkistävän karjalaisten valoisat toiveet.

Bolsevikit hyökkäsivät monelta taholta Karjalan toimikunnan alueelle, johon tähän aikaan kuului ainoastaan puhtaasti karjalaiset pitäjät Vienan Karjalasta.

Venäläisiä rannikkopitäjiä eivät karjalaiset enää yhteyteensä halunneet, kuten aikaisemmin Uhtuan ja Kemin kokouksissa.

Karjalaiset olivat saaneet Suomesta aseita, mutta he eivät käyttäneetkään niitä bolsevikkeja vastaan.

He tahtoivat rauhassa sopia tämän heitä paljoa voimakkaamman vihollisen kanssa.

Tämä aikomus onnistuikin silloin pääpiirteissään. 

Bolsevikkien joukoissa vallitsi silloin ankara kuri, eikä mitään sanottavaa vallattomuutta tapahtunut.  Bolsevikkien johtajat sallivat Karjalan maapäivien pitämisen sekä selittivät, että karjalaiset saavat vapaasti hoitaa asiansa, koska siellä on täysi kasanvalta eikä ole mitään porvareita. 

He tahtoivat muka vain saada varmuuden, etteivät suomalaiset porvarit sekaannu Karjalan asiaan.

*

Heti kokoontumisensa jälkeen maapäivät vaativat venäläisiä poistumaan toimikunnan alueelta, johon nämä vähin erin kevään kuluessa suostuivatkin.

Täten olivat karjalaiset välttäneet aseellisen selkkauksen, johon helposti vieraat edut ja tarkoitusperät olisivat voineet vaikuttaa, aiheuttaen lopulta hajaannusta karjalaistenkin kesken.

*

Maapäivien kokoontuminen on Vienan Karjalan tähänastisen historian suurin merkkitapaus.

 

Vasta tässä tilaisuudessa esiintyi koko Karjalan kansa oikeudellisesti pätevällä tavalla edustettuna, mielipiteitään entistä kypsyneempänä ja kokeneempana.

Tässä tilaisuudessa tulivat julki enemmän määriteltynä kuin koskaan ennen karjalaisten varsinaiset tarkoitukset, heidän yhteiskunnalliset ja poliittiset käsityksensä.

Jos nämä olisivat jo alusta pitäen olleet tunnettuja yhtä johdonmukaisina ja määriteltyinä, olisi suhtautuminen Karjalan kysymykseen kenties monella taholla ollut toinen.

Mutta tosiasiallisesti ne olivat edellisien vuosien taistelun tulos a ilman kaikkia niitä vaiheita ja vaikuttimia, jonka alaisina karjalaiset olivat olleet, kenties heidän katsantotapansa ei olisi ollutkaan Uhtuan maapäivillä yhtä luonteenomaista.

*

Maapäivät alkoivat maaliskuun 21. päivänä. 

Kokoukseen otti osaa 117 edustajaa, edustaen Kiestingin, Vuokkiniemen, Kontokin, Pistojärven, Jyskyjärven, Kiimasjärven, Uhtuan, Vitsataipaleen, Oulangan, Replan, Rukajärven ja Tunkuen kuntia.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Yrjö Lesonen (lieneekö aikaisempi majuri Grigori Lesojev?).

Ensimmäinen päätös koski Vienan Karjalan eroamista Venäjästä itsenäiseksi alueeksi, joka myöhemmin ratkaisee kansanäänestyksellä liittyykö se itsehallintoalueena Suomeen vai pysyykö itsenäisenä. 

ERO VENÄJÄSTÄ HYVÄKSYTTIIN YKSIMIELISESTI.

*

Lisää Lesosesta : Viivi Vuoristo: ”Eräs kummallinen kohtalomajuri Riiko Lesojeff”.  http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi/artikkelit/er%C3%A4s-kummallinen-kohtalo-majuri-riiko-lesojeff

Majuri Grigori Lesojeff/Lesonen (syntynyt n. 1890 Vuokkiniemi – kuoli Uhtualla 1923 kohta sen jälkeen kun oli 24.9.1923 haavoittunut Latvajärven-Kivijärven välillä);

http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-artikkelit/kh_1971_12032.pdf

*

Toiseksi asetettiin 6-henkinen varsinainen Vienan Karjalan hallitus, edellä mainitun toimikunnan sijaan.  Hallituksen johtajaksi tuli V. Keynäs. (=Vasili Keynäs)

Sen jälkeen harkittiin taloudellisia kysymyksiä.  M e t s i s t ä  päätettiin 50 % pidättää valtiolle, 25 % kunnille ja vain jäljellä oleva 25 % luovuttaa yksityisille.

V e s i v o i m a t  ja  m i n e r a a l i t  päätettiin kauttaaltaan pidättää valtiolle tai kunnille.

 

Kuten näkyy, tahtoivat karjalaiset jo alussa katkaista kaikki mahdollisuudet yksityiseltä keinottelulta. 

K a u p p a   päätettiin saman periaatteen mukaisesti kokonaisuudessaan järjestää osuustoiminnan kannalle. 

Näissä maapäivien päätöksissä ilmenee siis se yhteiskunnallinen pohja ja ohjelma, joka yksin on voinut koota koko Karjalan kansan yksimielisesti ympärilleen.

Tämän ohjelman pohjalla syntyi näet myös päätös Karjalan itsenäisyydestä, sen pohjalla tapahtui ero bolsevismista ja yksin sen pohjalla näyttää Karjalan kansa voivan rakentaa maansa tulevaisuuden.

*

Käsittäen välttämättömäksi kokonaan eristäytyä vieraasta venäläisestä vaikutuksesta karjalaiset ryhtyivät armolla ajamaan edelleen itsenäisyysasiaansa.

Tässä tarkoituksessa he lähettivät huhtikuun lopulla vuonna 1920 Venäjän Neuvosto-Hallitukselle seuraavan kirjelmän:

 

Mitä Vienan Karjala tahtoo.

Sadat vuodet on Vienan Karjala pysynyt eristetyssä asemassaan.  Se on ollut ja pysyy yhä edelleen tiettömänä saloseutuna.

Koska valta Karjalassa on ollut muukalaisilla eikä Karjalan rahvaalla, niin ei tällä kansalla ole ollut oikeutta edes itse yrittää rakentaa maanteitä omalla alueellaan ja asevelvollisuus on sitä äärettömänä taakkana rasittanut. 

Raskaimpia ovat olleet nimenomaan viimevuodet.  Karjala on kaiken aikaa vaistomaisesti ymmärtänyt, kuinka tarkoituksettomia ja tuloksettomia ovat olleet ne sodat, joita viime vuosina Venäjällä on käyty ja joitten melskeissä Karjalan väestöä on raa´asti pakotettu taistelemaan aina sen puolella, joka kulloinkin on valtaa tässä maassa pitänyt.  Sen tähden Karjalan väestö aivan nääntyneenä ja pelastuakseen kokonaan sortumasta on henkensä uhalla päättänyt kieltäytyä kaikista sodista ja ottaa käsiinsä maansa asiain johdon.

Voimme heti sanoa, että Karjalan rahvas on ollut aivan yksimielinen tätä päätöstä tehtäessä.  Ja siltä ajalta, minkä olemme rauhassa saaneet olojamme järjestää, on ollut maassa rauha ja toivorikas mieli kaikissa kansalaisissa.  Luopuessamme itse sekautumasta Venäjän oloihin, meillä on syytä toivoa, ettei Venäjän kansa ja hallitus millään tavalla aseta esteitä eikä vaikeuksia harrastuksillemme, joista vilpittömästi toivomme Karjalan parasta.

Kokonaan puolueettomaksi pyrkiessämme vetoamme seuraavaan:

1.)Olemme eri kansa kuin venäläinen, meillä on oma luontainen sivistys, omat tavat, jotka eroavat venäläisistä, oma kieli, samoin kehittynyt ja varma usko siihen, että säilyttämällä oman kansallisuutemme ja itsenäisyytemme, me sen turvin saamme omat taloudelliset olomme nostetuiksi.

2.)Historiantakaisista ajoista saakka olemme me saaneet vuodattaa vertamme eri valtakuntien välisenä riitamaana ja aina silloin kun kansojen oma tahto on saanut tapahtumain kulkua määrätä, olemme me joutuneet kansallisuuksien välisten taistelujen jalkoihin, saaden taistella mukana, itse mitään hyötymättä.  Tätä riidan uhkaa ei voida muuten poistaa kuin että Karjalalle taataan TÄYSI PUOLUEETTOMUUS.

3.)Olemme eristetyssä asemassa ja erämaana muodostamme oman alueemme, jonka kulttuuriyhteys muihin maihin vielä vuosikymmenet tulee olemaan mahdoton.  Sen tähden joudutamme kehitystä, jos Karjalalla on oma itsehallintonsa, joka takaa kansalaisille mahdollisuuden huolehtia omista tarpeistaan.

4.)Taloudellinen ja sivistyksellinen eroavaisuutemme ympäröivistä kansoita, eroava asema ja entisyys sekä erilaiset taloudelliset mahdollisuudet vaativat välttämättömästi paikallista hallintoa, joka huolehtii maan tarpeista.

5.)Kansojen itsemääräämisoikeuden kauniiseen periaatteeseen vedoten huomautamme, että jos mihin niin meihin voidaan sovelluttaa tätä uuden ajan suuriarvoista valioaatetta.  Sen puolesta puhuu kansamme yksimielinen vaatimus saada hoitaa omat asiansa, samoin kuin sen ajan onnellinen elämä, jona itse olemme itseämme hallinneet.

6.)Meistä on enemmän hyötyä ollessamme puolueettomina.  Koko alueella, jonka väestö yksimielisesti tahtoo olla puolueeton, tulee vallitsemaan järjestys ja rauha.

 

Ne rajat, jotka täten syntyvät neutraalisen alueen ympärille, eivät tarvitse sotavartiostoja, vaan ovat turvallisia naapureille.  Puolueettomana voi Karjala hyödyttää naapureitaan sekä nopeammin itse edistyä.  Meillä on myös syytä toivoa, että huomioon ottaen tämä meille voidaan MYÖNTÄÄ TÄYSI PUOLUEETTOMUUS sekä oikeus itse huolehtia omasta taloudellisesta sekä sivistyksellisestä kehityksestämme.”

*

Tämän kirjelmän jätti Karjalan hallituksen edustaja venäläiselle komissario Suhlille Terijoen suomalaisvenäläisissä aseleponeuvotteluissa huhtikuun lopulla vuonna 1920.

*

Kesällä 1920 alkoivat suomalais-venäläiset rauhanneuvottelut Tartossa.

Suomalaiset neuvottelijat ilmoittivat heti neuvottelujen alussa vaativansa Karjalan kansalle täyttä ja vapaata itsemääräämisoikeutta kansojen itsemääräämisoikeuden pohjalla.

Mutta venäläiset eivät tähän tahtoneet suostua, vaan ilmoittivat aikovansa edelleenkin, siis vastoin karjalaisten selvää tahoa, pitää Karjalan Venäjän vallanalaisena maana. 

Kuitenkin venäläiset ilmoittivat, etteivät he toimeenpanisi Karjalassa täydellistä neuvostodikatuuria, vaan antaisivat karjalaisten järjestää sisäiset olonsa KANSALLISEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN pohjalla.

Korkeimmaksi vallanpitäjäksi he lähettivät Karjalaan suomalaisen fil. toht. Edvard Gyllingin, joka oli ollut suomalaisten kommunistikapinan huomattavampia johtajia v. 1918.

*

Kaikesta huolimatta alettiin samaan aikaan erään jo kesäkuun 7. pnä 1920 tehdyn päätöksen perusteella järjestää Karjalan oloja kommuunin malliin.

 

Nämä bolsevikkien toimenpiteet herättivät karjalaisissa, jotka niissä näkivät vasta saavutetun vapautensa tuhon, tavatonta katkeruutta.

Riitaisuuksiakin sattui karjalaisten ja bolsevikkien välillä, jolloin jälkimmäiset näyttivät valtaansa ja ylivoimaansa törkeitä väkivaltaisuuksia harjoittaen.

*

Tällä kannalla olivat Karjalassa asiat, kun Suomen ja Venäjän välinen rauha allekirjoitettiin Tartossa 14. päivä lokakuuta 1920.

Karjalan kysymyksestä tässä rauhansopimuksessa ei mitään muuta puhuta, kun että 10. §:ssä, joka koskee Repolan ja Porajärven luovuttamista takaisin Venäjälle, Venäjä sitoutuu liittämään nämä pitäjät Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien KARJALAISEN VÄESTÖN muodostamaan ja kansallista ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTTA nauttivaan Itä-Karjalan autonomiseen alueeseen.

Tämän kautta on Karjalan kysymys palannut lähtökohtaansa – autonomiaan Venäjän yhteydessä

Rauhaa allekirjoitettaessa julkilausui Venäjän rauhanvaltuuskunta tilaisuudessa pidettyyn pöytäkirjaan suomalaisten kanssa aikaisemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti seuraavan juhlallisen Karjalaa koskevan sitoumuksen:

 

Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta vakuuttaa Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien karjalaiselle väestölle seuraavat oikeudet:

1.)Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien karjalainen väestö nauttii kansallista itsemääräämisoikeutta;

2.)Tämän väestön asuma Itä-Karjala muodostaa sisäisissä asioissa autonomisen alueen, joka federationiperusteilla kuluu Venäjän valtakuntaan;

3.)Tätä aluetta koskevat asiat ratkaisee kansanedustuslaitos, jonka paikallinen väestö on valinnut ja jolla on itseverotusoikeus alueen tarpeita varten, oikeus antaa asetuksia, jotka koskevat paikallisia tarpeita, sekä järjestää sisäistä hallintoa koskevat asiat;

4.)Paikallinen kansankieli on hallinnon, lainsäädännön ja kansanvalistuksen kielenä;

5.)Itä-Karjalan autonomisella alueella on oikeus järjestää taloudellinen elämänsä omien paikallisten tarpeittensa mukaan ja sopusoinnussa tasavallan yleisen talousjärjestelmän kassa;

6.)Venäjän tasavalaan sotilaallisen puolustustoimen yleisen uudestijärjestelyn yhteydessä tullaan Itä-Karjalan autonomisella alueella toimeenpanemaan miliisijärjestelmä, joka tarkoittaa pysyvän sotaväen hävittämistä ja kansalaismiliisin asettamista sen sijaan paikallista puolustustarvetta varten.”

*

Tämä on siis tulos karjalaisten monivuotisista vapauspyrkimyksistä.

Epäilemättä se on huomattava askel entisestä eteenpäin, mutta toiselta puolen nämä määräykset ova eräissä tärkeissä kohdissa epämääräisiä ja puuteellisia.

niinpä olisi ollut varsin tärkeätä että tuossa samassa asiakirjassa nimenomaan olisi lueteltu ne pitäjät, jotka kuuluvat ”Arkangelin ja Aunuksen kuvernementin karjalaisen väestön alueeseen”, eli toisin sanoen määrätä Karjalan itsehallintoalueen rajat.

Myös olisi ollut välttämätöntä lähemmin määritellä, mitkä ovat tämän itsehallintokunnan ”sisäiset asiat”.

Tosin 3:nnessa kohdassa mainitaan kansanedustuslaitoksen valitseminen, itseverotusoikeus, oikesu antaa asetuksia (eikö siis lakeja?), jotka koskevat paikallisia tarpeita, sekä järjestää sisäistä hallintoa koskevat asiat, mutta jätetään mainitsematta, että kansanedustuslaitos on valittava yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella (eikä siis bolsevistien puolueäänivallan pohjalla);

edelleen on jäänyt lähemmin määrittelemättä miten Karjalan itsehallintokunnan perussääntö eli hallitusmuoto hyväksytään – onko Karjaan kansaneduskunta yksin oikeutettu sellaisen laatimaan ja hyväksymään vai kaipaako se Moskovan hallituksen hyväksymistä.  Samoin jätetään mainitsematta miten Karjalan perussääntöön voidaan tehdä muutoksia.  Onko yksin Karjalan edustuslaitoksella siihen oikeus vai voiko Venäjän hallitus sellaisiin kysymyksiin sekaantua.  Kuitenkin on tässä suhteessa sitoumuksen 2. kohta paljon merkitsevä, koska siinä mainitaan Karjalan autonosien alueen liittyvän Venäjään federationiperusteella. 

Federationiprinsiippi näet yleensä edellyttää VALTIOIDEN VÄLISTÄ suhdetta, vaikkakaan osavaltiot eivät ole suvereenisiä, joten liittoutuminen eli federationi ei perustu kansainvälisoikeudelliseen suhteeseen.  Näin ollen voisi Karjalaa pitää valtiona eikä vain itsehallintokuntana.

Tästä taasen johtuisi, että Karjalan tulee itsensä voida säätää hallitussääntönsä sekä sitä muuttaa.  Mutta tämä jää kuitenkin yllä mainitussa asiakirjassa liian epäselväksi.

Mainittakoon vielä, että federationiperiaate esimerkiksi edellyttää osavaltion nimenomaista tahdonilmaisua LIITTOA perustettaessa sekä useimmissa tapauksissa osavaltion madollisuutta vaikuttaa liittovaltion politiikkaan.

Näistä seikoista ei mitään puhuta venäläisten sitoumuksessa, eikä karjalaisilla ollut Tartossa mitään osuutta sopimuksen syntyyn. 

Tämän takia ilmenee kuitenkin Karjalan suhde Venäjään lopultakin kuten itsehallintokunnan, jolla EI OLE RIITTÄVÄÄ OMINTAKAEISTA OIKEUTTA, vaan on Venäjän mielivallasta suurin piirtein kaikessa riippuvainen.

*

Näiden seikkojen määritteleminen olisi ollut sitäkin tärkeämpää, kun ei ollut kysymys ainoastaan Karjalan aseman määritteleminen Venäjän FEDERATIIVISESSA NEUVOSTOTASAVALLASSA, joka puitteissa jonkinlainen federationisuhde hyvällä tahdolla voidaan järjestää, vaan yleensä Karjaan suhteesta Venäjään olipa siellä vallassa kuka tahansa. Sillä ei suinkaan rauhaa tehty yksinomaan bolsevikkien, vaan Venäjän valtakunnan kanssa.

Näin pitkälle eivät kuitenkaan Suomen politiikan silloiset johtomiehet näy ajatelleen. 

Niinpä onkin varma, ettei Karjalan kysymys ole vielä Tarton rauhan kautta joutunut päiväjärjestyksestä pois

*

*

Huolimatta Tarton sopimuksesta jatkoi vapaan ja itsenäisen Karjalan väliaikainen hallitus työtään, alistumatta vapaan karjalaisen kasan itsemääräämisoikeuden loukkaukseen.  Repolan ja Porajärven kunnat, jotka aikaisemmin oivat liittyneet Suomeen ja otettu Suomen suojelukseen, päättivät Tarton sopimuksen tultua heidän tietoonsa virallisissa kunnankokouksissa olla noudattamatta Tartossa tapahtunutta oikeudenloukkausta, kieltäytyen siis alistumasta uudelleen Venäjän vallanalaisuuteen ja pidättäen itselleen täyden vapauden ja itsemääräämisoikeuden.

*

Tarton rauhan antama ratkaisua ei siis mitenkään voida pitää Karjalan kysymyksen todellisen luoteen mukaisena.

Ajatelkaammepa vain sitä mahdollisuutta, että Venäjällä tulee valtaan sellainen hallitus, joka ei välitä bolsevikkien lupauksesta, eikä edes suo niitäkään oikeuksia, mitkä Tarton sopimukset sisältävät, vaan aloittaa uudelleen Karjalan venäläistyttämistyön, ja joka ei vähintäkään suo karjalaisille taloudellisia oikeuksia heidän omaan maahansa ja sen rikkauksiin, vaan käyttää sen tuotteet vieraisiin tarkoituksiin.  Tätä vaaraa ei olisi Suomen taholta olemassa, koska Suomen suhde Karjalaan luonnostaan on paljon likeisempi ja yhteisymmärrys jo kielellisesti ja sivistyksellisistä syistä paljon suurempi kuin suuren ja monietuisen Venäjän. 

Epäilemättä ovat Suomen vasemmistopuolueet tehneet suuren poliittisen virheen, kun ne eivät ole pyrkineet turvaamaan karjalaisten tulevaisuutta edellä esitettyjen taloudellisten ja yhteiskunnallisten seikkojen pohjalla, vaan ovat tulevaisuutta harkitsematta, vain hetkellisten poliittisten edellytysten varassa hyljänneet karjalaisten avunpyynnöt ja työntäneet nämä köyhät ihmiset kaikkine toiveineen paremmasta tulevaisuudesta Venäjän epämääräisen tulevaisuuden varaan.

Miksi ei edes Suomen sosialidemokraattinen puolue omaksunut omintakeista, yhteiskunnalliseen ratkaisuun perustuvaa ja karjalaisten omaa etua vastaavaa kantaa Karjalan kysymyksessä?

*

Lähde: Y.O. Ruuth: Karjalan kysymys vuosia 1917-1920 eli

Katsaus Karjalan-kysymyksen poliittiseen luonteeseen.

Esipuhe päivätty Helsingissä maaliskuun 1. päivänä 1921. (teksti kirjoitettu Ruuthin oma ilmoituksen mukaan merkittävältä osiltaan jo syksyllä 1920)

*

 

*

täydennyksiä;

Karjalan kysymys –artikkelin kirjoittaja Yrjö Ruuth/Ruutu;

 

”Ruutu kuului vanhojen itsenäisyysaktivistien muodostamaan niin sanottuun Suunta-ryhmään ja toimi toukokuussa 1919 perustetun Suunta-lehden ensimmäisenä päätoimittajana. Ryhmä jakautui kesällä 1919 kahtia, kun suurin osa aktivistien johdosta ryhtyi tukemaan valtionhoitaja Mannerheimin salaista suunnitelmaa hyökätä Pietariin bolševikkien vallan kukistamiseksi. Ruutu sen sijaan vastusti jyrkästi Pietarin-sotaretkeä, sillä hänen mielestään suomalaisten ei tulisi auttaa millään tavalla vanhaa vihollistaan eli Venäjän valkoisia palaamaan valtaan, vaan olisi pitänyt keskittyä pelkästään Itä-Karjalan ja Inkerinmaan heimokansojen vapauttamiseen. Lisäksi hän arveli bolševikkien vallassapysymisen olevan Suomelle eduksi, koska se pitäisi Venäjän heikompana ja vähemmän imperialistisena. Vaikka Mannerheimin sotasuunnitelma ei toteutunut, se ajoi Ruudun eri leiriin varsinkin Kai Donnerin ja Elmo Kailan kanssa. Kun Ruutu seuraavaksi alkoi korostaa, että pelkkien ulkopoliittisten tavoitteiden sijaan aktivistien tulisi nyt suunnata huomionsa Suomen sisäisten ristiriitojen tasoittamiseen, hän menetti lähes kokonaan tukensa Suunta-ryhmän piirissä ja joutui maaliskuussa 1920 luovuttamaan Suunnan päätoimittajuuden Donnerille. Vanhasta aktivistipiiristä Ruudun tueksi asettui lähinnä Eero Heickell (Kuussaari)

Wiki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Ruutu

*

Itä-Karjalan kysymys ja Mannerheim.

Mannerheim –sivustolla;

Suomen itärajan takana ollutta osaa karjalaisten vanhastaan asuttamasta Karjalan aluetta, Venäjän Karjalaa, Vienaa ja Aunusta, kutsuttiin Suomessa Itä-Karjalaksi

Kansallisrunoelman kalevalaisten runojen pääosa oli kerätty sieltä, ja suomalaiskansallisen ajattelun saadessa voimaa 1800-luvun lopulla Suur-Suomi-ajattelu tavoitteli alueen liittämistä Suomeen. Alueen suomenheimoinen väestö sai tartunnan samasta ajattelusta, mutta etupäässä perinnäisen hallinnon pysyvyyden voima jäi hallitsevaksi.

Vuoden 1918 alussa heimoaatteen kannattajat alkoivat järjestää retkikuntia saadakseen Itä-Karjalan asukkaat liittymään Suomeen. Senaatti ja ylipäällikkö tukivat hanketta - antoipa Mannerheim helmikuussa lupauksen, ettei hän pane miekkaansa tuppeen (Miekantuppipäiväkäsky) ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Saksan ja Venäjän solmittua Brestin rauhan 3.3. 1918 Suomen hallituksen politiikka muuttui tässä asiassa varovaiseksi.

Huhti-toukokuussa 1918 Mannerheimin päämajassa valmisteltiin operaatiota Aunukseen, sekä heimoaatteen tukemiseksi että Venäjän valkoisten auttamiseksi Pietarin valloittamiseksi. Senaatti esti kuitenkin tämän hankkeen toteutumisen. Mannerheim uskoi, että valkoiset venäläiset luovuttaisivat kiitokseksi Itä-Karjalan Suomelle (Pietarin kysymys).

Itä-Karjalan yhdistämisaate voimistui Suomessa 1918-1922 heimosotaretkien aikana ja sen jälkeen ylioppilaiden perustaman Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) ja muiden heimojärjestöjen valta-aikana. Mannerheim ei julkisesti enää asettunut tukemaan näitä hankkeita, ja 1930-luvulla ne jäivät muiden hankkeiden varjoon.

Linkki: http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_itakar.htm

*

Itä-Karjalan kysymys

Itä-Karjalan kysymys oli 1920-luvulla Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä hiertänyt kiista Itä-Karjalan asemasta.

Suomen itsenäistyttyä moni sekä oikeistosta että vasemmistosta toivoi, että Itä-Karjala liitettäisiin Suomeen ja luotaisiin Suur-Suomi. Toivottiin, että itäkarjalaiset saisivat itse kansanäänestyksellä ratkaista, haluavatko pysyä osana Venäjää vai liittyä Suomeen. Järjestettiin vapaaehtoisten vapautusretkikuntia Itä-Karjalaan. Näitä retkiä kutsutaan yhteisellä nimellä heimosodat.

Virallinen Suomi alkoi neuvotella rajoista Venäjän sisällissodan rauhoituttua Neuvosto-Venäjän kanssa 1920. Tarton raja- ja rauhansopimuksessa vuonna 1920 määriteltiin Suomen rajat sekä karjalaisen väestön kansalliset oikeudet, joita Neuvosto-Venäjän tuli kunnioittaa.

Kaikki piirit eivät Suomessakaan Tarton rauhan rajaa hyväksyneet vaan pitivät sitä "häpeärauhana", ja toiveet Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen elivät pitkään Tarton rauhan jälkeenkin. Heimosotien jälkeen ylioppilaat perustivat Akateemisen Karjala-Seuran, joka ajoi myös heimokansojen vapauttamisen asiaa. Itä-Karjalan kysymys ja karjalaisen väestön vainot hiersivät monta vuotta Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä.

Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa 1920 Itä-Karjalalle autonomian. Neuvosto-Venäjä antoi sille heikon autonomian, mikä ei Suomelle riittänyt. Tarton rauhansopimuksessa Suomi lupasi luopua vaatimuksistaan Itä-Karjalan alueisiin, jos Neuvosto-Venäjä järjestää Itä-Karjalalle kansallisen hallinnon karjalaisten käsiin. Karjalan Työväenkommuunin asema ei kuitenkaan riittänyt Suomelle, ja suomalaiset katsoivat, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansallista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Asiaa puitiin Kansainliitossa 1920-luvun alussa ja se ratkesi neuvostovaltion eduksi.

Wiki: https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_kysymys

*

Wikipedia;

Karjalan Työkansan Kommuuni; https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_ty%C3%B6kansan_kommuuni

Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta; https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_autonominen_sosialistinen_neuvostotasavalta

*

Itä-Karjalan kysymys, Brest Litovskin rauhansopimuksen ja suurvaltapolitiikan valossa:

”Suomalaiset aloittivat kansakunnan rakentamisen 1820-luvulla, kun Kalevalan ensimmäinen versio ilmestyi. Runoja kerättiin Suomesta, mutta varsinainen runokokoelma, joka on myös Kalevalan pohjana, tuli Vienan Karjalasta ja vähäisemmässä määrin Aunuksen Karjalasta. Karelianismi ja pan-suomalaisuus olivat pohjana Suur-Suomi -idealle, joka vaati Suomelle luonnollisia rajoja, kun autonomian laajentaminen ja sitten itsenäisyys tulivat ajankohtaisiksi. Syntyi ns. Itä-Karjalan kysymys.

Leninin johtama neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä 1917, koska Saksa painosti siihen ja koska Trotskin johtamat sotatoimet olivat viemässä kohti aselepoa Brest-Litovskissa. Saksalaiset sopivat siellä 3.3.1918 allekirjoitetussa rauhansopimuksessa, että Venäjä poistaa sotavoimansa Suomesta, kun saksalaisten lähettämä Itämeren-divisioona nousee maihin ja saapuu Helsinkiin. Leninin viimeinen aselähetys Suomen punaisille tapahtui juuri ennen Brest-Litovskin rauhansopimuksen allekirjoittamista. Sen jälkeen Leninin kädet olivat sidotut Suomen suunnalla. Suomi jätettiin osaksi Saksan Itäimperiumia.

Saksan hävittyä maailmansodan ja Venäjän ollessa vallankumouksen pyörteissä Suomi todella itsenäistyi. Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920 Suomi vaati itselleen koko Itä-Karjalaa, johon katsottiin kuuluviksi Kuola, Vienan Karjala ja Aunuksen Karjala. Suomi tuki voimakkaasti paikallisen väestön pyrkimyksiä saavuttaa itsemääräämisoikeus. Tartossa ratkaisuksi tuli Itä-Karjalan autonomia, jonka vahvistamiseksi Suomi kävi ns. heimosotia Vienan ja Aunuksen Karjalassa vuosina 1920-1922.

Suomalaiset tarkoittivat paikallisen väestön autonomiaa suhteessa Venäjään. Myös Neuvosto-Venäjä suunnitteli noille alueille autonomia, mutta täysin erilaiselta pohjalta. Lenin kutsui Edvard Gyllingin Petroskoihin muodostamaan Karjalan Työväen Kommuunia. Punaisten pakolaisten ja sitten myös Amerikasta tulleiden suomalaisten avulla piti saavutettaman autonomia, joka oli määrä julistaa voimaan Karjalan Autonomisen Neuvostotasavallan nimellä.

Lenin ja Stalin tukivat Gyllingiä kansainvälisen paineen alaisena. Gyllingin suomalainen eliitti Karjalassa (n. 1% koko väestöstä) ajoi suomalais-karjalaista Karjalaa, jossa suomen ja karjalan kielet olisivat olleet viralliset kielet venäjän kielen kustannuksella. Tähän Karjalaan piti liittää vallankumouksen edetessä vasta itsenäistynyt Suomi sekä Skandinaviasta Ruotsi ja Norja. Kansainvälisen paineen hellittäessä alkoi vastaliike Stalinin toimesta. Kirovin murha laukaisi laajan terrorin Karjalassa. Gylling syrjäytettiin vuonna 1935, ja suomalaiset siirtolaiset Karjalassa kokivat kollektiivisen likvidoimisen vuosina 1937 ja 1938. Hitlerin valtaannousu ja Suomen harjoittama politiikka tuottivat Karjalassa ns. Suomi-tekijän seurauksineen. Alueen väestöön ei enää luotettu.

Stalinin ja Hitlerin sopimus vuonna 1939 siirsi Suomen jälleen Neuvostoliiton etupiiriin. Talvisodassa Neuvostoliitto halusi itselleen Suomen suunnalla turvalliset rajat. Suomi taisteli menestyksellisesti, mutta suurvalta Neuvostoliitto vei lopulta voiton, ja niin Moskovan rauhassa Suomi menetti Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan. Näiden alueiden koko väestö evakuoitiin, ja noin 400.000 karjalaista asutettiin muualle Suomeen.”

Ote; Suurlähettiläs Heikki TALVITIE, seminaaripaperi, syyskuu 2017:

”Petroskoissa järjestettiin 7.-8.9.2017 suomalaisten ja venäläisten historioitsijoiden seminaari, jossa tarkasteltiin erityisesti kahta vuosilukua: 1617 ja 1917. Näistä 1617 oli Stolbovan rauhan vuosi, jolloin Ruotsi saavutti alueellisen ääripisteensä levittäydyttyään itään vuodesta 1150 alkaen. Stolbovan rauhan raja, lukuun ottamatta Inkerinmaata, oli sitten myös autonomisen suuriruhtinaskunnan raja Venäjän imperiumin sisällä vuodesta 1812 ja lopulta myös Tarton rauhassa 1920 sovittu Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen raja. Itsenäistyneen Suomen itäraja noudatteli siis Stolbovan rauhan rajaa, niin kuin se suuriruhtinaskunnan osalta oli ollut voimassa. Venäjä oli heikkouden tilassa vuosina 1617 ja 1920.” > http://sgseura.fi/index.php/16-ajankohtaista/blokit/blokit-3/60-karjalan-kysymys

*

Vienassa(kin)

elämä vallankumouksen jälkeen oli hyvin sekavaa, kun monen sortin määrääjiä esiintyi.

Myös karjalasiet yrittivät päästä isänniksi omassa maassan.  Janne Rajamaan muistelmissa ja Toivo Kaukorannan kirjassa Itä-Karjalan vapaudentie vilahtelevat seuraavat karjalaiset toimijat:

 

Karjalan kansalliskomitea, Jegor Lesojev;

Karjlan vapaaehtoinen rykmentti eli Karjalan Legioona, majuri Grigori Lesojev;

Muurmannin legioona, kapteeni Iivo Ahava;

Vienan Karjalan väliaikainen toimikunta, puheenjohtaja Antti Wierma;

Karjalan väliaikainen hallitus, pj Huoti Hilippälä;

Karjalan keskushallitus, pj Pekka Kyöttinen.

Linkki: http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-artikkelit/KH1997_03-04_513.pdf

*

"Olin Itä-Karjalan pääministeri", sanoo Pekka Kyöttinen; Suomen Kuvalehti n:o 36/6.9.1958;

http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/arkisto/lehtileikkeet/venaja/00033.pdf

*

 

Kapteeni Iivo Ahavan tarina;

olennainen osa tarinaa on Iivon isä Paavo Ahava, heimosoturi ja aatteen mies.  Poika joutui elon virrassa toiselle rannalle…

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252551-isa-ja-poika-punainen-ja-valkoinen-heimosoturi-iivo-ahavan-tarina

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pekka Kyöttinen - im memoriam

Karjalan Heimo/1961, numero 5-6
muistosanat ja muuta;

http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/de...

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

Kiitos mielenkiintoisesta Karjalan historian katsauksesta. Vaatimattoman historian kirjastoni aarteisiin kuuluu mm. Aunuksen retken muistojulkaisu, 2-osainen teos.
Tämä kirjoitus antaa lisävalaistusta asiaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset