Omivatko Lönnrot ja Suomi Karjalan rahvaan runoaarteen, Kalevalan?
Omivatko Lönnrot ja Suomi Karjalan rahvaan runoaarteen, Kalevalan?
Elias Lönnrotin runonkeruumatkat eli mistä Kalevala on tehty?
Oliko Lönnrotilla vaivalloisessa suurtyössään poliittinen agenda?
*
”Itärajan takana Kalevalalla tehdään taas politiikka”.
Näin räväkän otsikon alla kirjoitti kulttuuritoimittaja Antti Majander eilen, Kalevalan päivänä, Uuden Kalevalan ilmestymisen 170-vuotispäivänä (HS, 28.2.2019).
Itärajan takana Kalevalaa nimitetään karjalais-suomalaiseksi kansaneepokseksi, Suomessa kansalliseepokseksi, Majander määrittelee asetelman.
Alakertakirjoituksen lähtökohtana lienee se, että viime vuoden lopulla Pietarissa ilmestyi karjalankielinen runoelma Sampo. Pohjolan runot, ”jonka venäjänkielisessä esipuheessa veljekset Dmitri ja Aleksei Bakulin ilmoittavat yrittävänsä korjata vuosikymmenten vääryyksiä siitä, miten suomalaiset veivät karjalaisten eepoksensa. Omivat, kuten muotitermi kuuluu”, raportoi Majander. Hän on haastatellut Helsingin tutkijakollegiumin yliopistotutkija Eila Stepanovaa, jonka näkemykset ovat varsin maltillisia ja karjalan kielioloja ymmärtäviä.
Bakulin-veljekset tähtäävät aidon, alkuperäisen karjalaisen kansaneepoksen rekonstruointiin. Heidän teoksensa sisältää myös venäjännökset kaikista runoista.
”He antavat Elias Lönnrotille tunnustusta runojen keräämisestä, mutta syyttävät häntä karjalaisen mytologian vääristelystä”, Eila toteaa haastattelussa.
”Kaikkein erikoisinta Stepanovan mielestä on johdannon kohta, jossa Bakulinit esittävät, että Lönnrot toimi poliittisen ja ideologisen tilauksen tähden.
”Tuo tosiaan kuulostaa pikkuisen hassulta”, Stepanova muotoilee, ”Venäjän nykytilannetta mukailevalta ilmaisulta.”
Sampo-teos on herättänyt kosolti keskustelua Karjalassa.
Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka näkee Sammossa klassisen projektin, joka ammentaa nationalismista ja romantiikasta.
”Ajatellaan, että autenttinen kerrostuma olisi löydettävissä, ja se sitten heijastaisi ehjästi ja täydellisesti jotain muinaista menneisyyttä”, Tarkka sanoo. ”Ja voisi siksi edustaa parhaiten jonkun maan tai kansan olemusta”.
PS. Antti Majanderin artikkelin verkkoversiossa otsikko ja ingressi ovat vielä astetta vahvemmalla kynällä laadittuja:
”Hämmentävä venäläisväite: Elias Lönnrot palkattiin viemään Kalevala karjalaisilta ja nyt se pitää antaa takaisin
Viime vuoden lopussa Pietarissa ilmestyi karjalankielinen Kalevala-aiheinen runoelma. Sen tekijät yrittävät ”korjata vuosikymmenten vääryyksiä siitä, miten suomalaiset veivät karjalaisilta heidän eepoksensa”.
HS, Kalevalanpäivänä 28.2.2019; https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006016911.html
*
”Venäjän Karjalassa kiistellään Kalevalan alkuperästä
Venäjän karjalaiset väittelevät siitä, onko Kalevala kansanrunoutta vai Elias Lönnrotin luomus”, näin kirjoitti YLE. – Tosin jo 12 vuotta sitten, mutta sama aihe on ollut esillä pitkään ja epäilemttä tulee säilymäänkin.
Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko on osallistunut keskusteluun julkaisemalla kaikki viisi Elias Lönnrotin Kalevalasta muokkaamaa versiota kaksikielisinä eli suomeksi ja venäjäksi.
”Suomalaisen tutkimuksen mukaan Kalevalan säkeet ovat karjalaisia, mutta Lönnrot yhdisti ne juonelliseksi kokonaisuudeksi. – Venäjänkielinen lukijakunta saa nyt mahdollisuuden tutustua eri versioihin ja nähdä, kuinka eepos on eri vaiheissa kehittynyt. Näin tulee ainesta todelliseen keskusteluun, jota käyty tähän mennessä lähinnä juupas – eipäs-linjalla. Innokkaimmat keskustelijat eivät ole lukeneet ainuttakaan Kalevala-versiota, kertoo Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen.
Karjalaisten käymä väittely Kalevalan alkuperästä eli siitä, ovatko runot aitoja vai Lönnrotin keksimiä, on käyty aikoinaan läpi myös Suomessa. Sittemmin kansanperinteen tutkijat ovat selvittäneet, että runoista on alkuperäisiä säkeitä yli puolet. Yli kolmasosa on syntynyt Lönnrotin yhdisteltyä säkeitä eri runotoisinnoista. Tekijän itsensä sepittämiä säkeistä on vain kaksi prosenttia.
– Ei ole ollut olemassa mitään yhtenäistä suullista eeposta, jossa Kalevalan tapahtumat olisi esitetty samalla tavalla kuin kirjallisessa Kalevalassa. Lönnrot muodosti juonellisen kertomuksen sen kansanrunouden pohjalta, jota hän ja hänen aikalaisensa olivat keränneet, Nieminen toteaa.”
YLE/Uutiset; 24.9.2007; https://yle.fi/uutiset/3-5322950
*
Valtavirtainen näkemys:
”Valtaosa Suomen kansalliseepoksen Kalevalan runoista on kerätty Vienan Karjalasta. Elias Lönnrot loi Kalevalan 1830-1840-luvuilla, mutta kalevalaisia runoja oli vielä keräämättä runsaasti kun Neuvostoliiton ja Suomen raja 1920-luvun alussa sulkeutui.
Suomesta käsin tehtävä kansanrunouden keruu Vienasta keskeytyi käytännössä 70 vuodeksi. Runokylät elivät eristyneinä suljetulla rajavyöhykkeellä. Vasta Neuvostoliiton sorruttua uudet runonkerääjät pääsivät jatkamaan keskeytynyttä työtä.”
Lähde: Hannu Pesonen: Kalevalan jäljillä, Suomen Kuvalehti, n:o 45, 14.11.2012; https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kalevalan-jaljilla/
”Runopitäjät sijaitsevat vajaan sadan kilometrin säteellä Kostamuksesta, kaivoskaupungista, jonka suomalaiset rakensivat Neuvostoliittoon 1980-luvulla. Parinkymmenen runokylän alue alkaa heti itärajalla Suomussalmen korkeudella. Runonkerääjien reitti kulki Vuokkiniemen, Vuonnisen ja Uhtuan (eli Kalevalan) kautta Haikolaan, Paanajärvelle ja Jyskyjärvelle. Paluumatkalla Kuhmoon poikkesimme vielä Suomen ainoissa vienalaiskylissä Hietajärvellä ja Kuivajärvellä.”
*
Juminkeko: Vienan runokylät: http://www.juminkeko.fi/viena/vuokkiniemi.html
”Suomalaisen kulttuurin juuret ovat aarniometsien ympäröimissä Vienan Karjalan kylissä. Sieltä kerättiin lukutaidottomalta rahvaalta se kansanrunoaineisto, joka synnytti Kalevalan. Viena oli luovan innoituksen lähteenä myös 1900-luvun taitteen kareliaaneille – taidemaalareille, valokuvaajille, arkkitehdeille, kirjailijoille ja säveltäjille.
Nämä verkkosivut tarjoavat mahdollisuuden tutustua Vienan runokylien historiaan, nykypäivään sekä tulevaisuuden näkymiin. Sivut sisältävät laajan tekstiaineiston lisäksi runsaasti valokuvia, panoraamoja ja runonlaulunäytteitä nykyajalta.” – Näin vahvasti maalailee Juminkeko Kalevala-sivuillaan.
*
Vuoden 1835 ”Vanhan Kalevalan” esipuheessa Elias Lönnrot kertoo ”pyrkineensä luomaan antiikin esikuvien mukaisen eepoksen”. Nimettynä esikuvana oli Homeroksen Ilias ja Odysseia.
Vähäisempi ei tyydyttäneet kirjoittajaa. Yhtenäinen runoelma – suuri eepos – oli hänen päämääränään, esikuvinaan Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä muinaisskandinaavien Edda.
Joulukuussa 1833 hän kirjoitti: "Talvella aion jälleen pistäytyä Arkangelin kuvernementtiin enkä ennen laata keräämästä ennenkuin näistä runoista saa kokoelman, joka vastaa puolta Homerusta."
Suuren eepoksen, runomuotoisen magnumin, kokoaminen ja kirjoittaminen sisälsi kohtalaisen avoimesti todetun kansallisen kulttuurin rikastamistehtävän. Tuli luoda Suomen kansalle kansakunnan menneisyydestä ammentava tarina ja muotokokoelma.
*
Kalevalan synty
Lyhennetty ote Anna-Leena Siikalan artikkelista Kalevala myyttisenä historiana.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.
Harvan teoksen syntyprosessi on selvitetty yhtä perusteellisesti kuin Kalevalan. Tämä on monen sukupolven kansanrunoudentutkijoiden, ennen kaikkea Väinö Kaukosen perusteellisten tutkimusten ansiota. Väinö Kaukonen on selvittänyt, miten Lönnrot eteni eeposta työstäessään vaihe vaiheelta yhä laajemman ja näkemykseltään kunnianhimoisemman runokokonaisuuden julkaisemiseen.
Elias Lönnrotin päämäärä oli julkaisutoimen alkaessa vaatimaton. Hän kokosi Zacharias (vanhempi) Topeliuksen esimerkin mukaan vihkosen Kantele taikka Suomen Kansan sekä Vanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja (1829–1830). Tarkoituksena oli edistää ”yhteisen kansan” suomenkielisten runojen harrastusta ja samalla kehittää suomen kieltä. Kolmannen keruumatkansa jälkeen Lönnrot kirjoitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerille K. N. Keckmanille heinäkuussa 1833 ja ehdotti, että Väinämöisestä ja muista sankareista kertovat runot koottaisiin. Samalla hän mainitsi menetelleensä näin jo Lemminkäisen kohdalla.
Syyskuussa samana vuonna Lönnrot lähti jälleen rajantakaiseen Karjalaan ja kokosi häälauluja, joista rakensi 499 säettä sisältävän Naimakansan virsiä -kokoelman. Tätä merkittävämpi tapahtuma oli kuitenkin Vaassila Kieleväisen tapaaminen Vuonnisessa. Vaassilan kanssa käyty keskustelu vaikutti Lönnrotin käsitykseen Väinämöis-runoston keskinäisestä järjestyksestä. ( Lue lisää Vaassila Kieleväisestä ).
Kotiin palattuaan Lönnrot kokosi lokakuun kuluessa runoelman Väinämöinen (1868 säettä), joka ei häntä kuitenkaan vielä kokonaisuutena tyydyttänyt. Saman syksyn jälkipuolella hän lähti jälleen keruumatkalle. Joulukuun 3. päivänä 1833 Lönnrot kirjoitti H. Cajanderille Arkangelin matkan tuloksista: ”Yksistään Väinämöisen runoja minulla on noin 5-6 tuhatta säettä, joista voit päättää, että tästä paisuu aimo kokoelma. Aion kuitenkin talvella taas pistäytyä Arkangelin kuvernementissa, enkä ennen lakkaa runoja keräilemästä, kuin niistä saan kokoelman, joka vastaa puolta Homerosta.” …
Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinoisista ajoista 1. Osa, jonka säeainekseen vaikutti suuresti Arhippa Perttusen tapaaminen huhtikuussa 1834 viidennen keruumatkan aikana, ilmestyi vuonna 1835. Sen esipuheessa Elias Lönnrot kertoo pyrkineensä luomaan antiikin esikuvien mukaisen eepoksen. Lönnrot esittää samalla, että runot ovat useamman kuin yhden sepittäjän laatimia. Laulajat ovat niitä hänen mukaansa unohtaneet ja uudelleen sepittäneet. Runot ovat syntyneet sitä myöten kuin asiatkin ovat tapahtuneet. Niinpä Lönnrotilla oli valta runojen käsittelyyn ja eepoksen juonen kehittelyyn.
Vanhan Kalevalan kokoonpanoa koskevassa tutkimuksessaan Väinö Kaukonen vertaili Lönnrotin eepoksen säeaineistoa mahdollisten kansanrunolähteiden vastineisiin. Jo Runokokous Väinämöisestä -kokoelmaan sisältyvä ratkaisu, jossa Kilpakosinta-runo sijoittuu ns. Sampo-jakson osaksi, muodostui vuonna 1935 julkaistun Kalevalan keskeiseksi rakenteelliseksi tekijäksi, johon muut Väinämöiseen liittyvät runot ja muiden hahmojen, Lemminkäisen ja Ilmarisen ympärille kootut runosikermät sovitettiin. Kaukonen kiinnittää huomiota Lönnrotin tapaan karsia runojen kristilliset ja ”uudenaikaiset” piirteet, henkilöiden ja paikannimiä koskeviin muutoksiin, yksityisten runojen kokoonpanoon useamman aineksista, runomittaa koskeviin valintoihin sekä Lönnrotin tapaan muodostella tarvittaessa uusia säkeitä kansanrunojen aineksista. Lönnrotin sepittämiä säkeitä eepoksesta löytyi vain 3 %.
Taiderunoilijan tavoin Lönnrot siis muokkasi kansanrunot omaa Suomen muinaisuutta koskevan visionsa osiksi. Hän katsoi Kalevalan kertovan ”esivanhempiemme” ajasta: ”Jos Suomen Mythologialla olisi näistä runoista mitään apua, joka juuri ei taia ilmankana olla, niin yksi toivoni on täytetty, vaan vielä olisi toisiakin: toivoisin näistä jotain selvitystä esivanhempain vanhasta elämästä, Suomen kielelle ja runo-opille jotai hyötyä saavan.”
Suomalainen mytologia kangasteli Elias Lönnrotin mielessä hänen aloittaessaan kalevalamittaisen kertomarunouden keruun. Tähän viittaa varhaisen Väinämöis-sikermän nimiehdotus Suomen Mythologia vanhoilla runoilla toimitettu. Von Beckerin vaikutus, kansanrunoihin tutustuminen ja runojen eepokseksi kokoaminen muutti kuitenkin Lönnrotin kannan. Kalevalan esipuheessa hän ilmoittaa runojen pohjimmaltaan kuvaavan Suomen varhaista historiaa. Kansanrunojen Kalevan pojaksi mainitsema Väinämöinen oli Lönnrotin mukaan ”voimallinen, paljon tietävä sankari”. Maailman synty -runo on tällöin ”vanhastaan tainnut jostaan jumalasta kerrottaa, ja sitte nimienki unohettua Väinämöiselle mennä”. Maailman alkua kuvaavan Kalevalan avausrunon hahmoksi valikoitui ehkä juuri tästä syystä myyttiseen teemaan Väinämöistä paremmin sopiva ”veen emonen, ilman impi”.
Julkaistessaan vuonna 1849 Kalevalan laajennetun, nykyään tunnetun version, jota myös Uudeksi Kalevalaksi kutsutaan, Lönnrotin näkemys tapahtumien historiallisuudesta oli vain vahvistunut. Tulkitessaan Kalevalan ja Pohjolan kiistan todellisia menneisyyden tapahtumia kuvaavaksi hän etsii näille sopivaa kiinnittymiskohtaa Suomen ympäristöstä. Uuden Kalevalan esipuheessa hän arvelee, että Pohjolan kansa ei edusta ”Lappalaisia” vaan ”jonkun eri lahkokunnan suomalaisia”. Runojen tapahtumat hän ajoittaa Permian vallan aikaan ja sijoittaa ne Vienanmeren kaakkoisrannoille.
Kalevala herätti heti ilmestyttyään huomiota ja ihastusta. Aikalaiset uskoivat vallitsevan romanttisen eeposkäsityksen mukaisesti Elias Lönnrotin koonneen muinaisen, ”kalevalaisesta aikakaudesta” kertovan eepoksen ja koonneen sen kansanrunojen sirpaleita rekonstruoimalla alkuperäiseksi muinaiseepokseksi. Venäjän Karjalasta kerättyjen kansanrunojen pohjalta laaditusta ja sivistyneeseen makuun sopivaksi muokatusta eepoksesta kehittyi nopeasti suomalaisuuden tunnuskuva.
Suomalaista identiteettiä määrittävää perinnettä ryhdyttiin kokoamaan entistä määrätietoisemmin rajan takaa. Aluksi kysymys oli runojen kokoamisesta Kalevalan laajennettua laitosta varten, myöhemmin eepoksen aitouden todistamisesta lisäaineiston avulla. Jo Lönnrotin elinaikana D. E. D. Europaeus, A. E. Ahlqvist, Fr. Polen ja H. A. Reinholm lähettivät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle yli 100 000 säettä kansanrunoutta. Aineistojen nopeasti karttuessa Lönnrot totesi, että hän olisi voinut laatia tuntemansa kansanrunouden perusteella seitsemän erilaista Kalevalaa.
Kalevalan synty on selvitetty perinpohjaisesti näissä Väinö Kaukosen tutkimuksissa, jotka käytännössä muodostavat Lönnrotin eepoksen kriittisen laitoksen:
Vanhan Kalevalan kokoonpano I–II. SKS 1939 & 1945.
Elias Lönnrotin Kalevalan toinen painos. SKS 1956.
Lönnrot ja Kalevala. SKS 1979.
Kansanrunon Kauko-Karjalaa ja Kalevalan synty. WSOY 1984.
Kalevala Lönnrotin runoelmana I–II. Snellman-instituutin julkaisuja, Kustannuskiila Oy 1988 & 1989.
Tutustu tarkemmin Kaukosen metodiin.
Lähde: Kalevalaseura; Kalevalan kulttuurihistoria: Anna-Leena Siikala (lyh.): Kalevalan synty; https://www.kalevalaseura.fi/kaku/sivu.php?n=p4a1&s=p4a1s1&h=hp4a1&f=fp4s
*
Mistä Kalevala on tehty?
Toimitettu (tässä lyhentäen) Senni Timosen artikkelin otteista artikkelista Elias Lönnrot ja runonlaulaja.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008:
”Lönnrot ei kuitenkaan täysin vaiennut kohtaamistaan laulajista, vaan luonnehti heitä matkakertomuksissaan, joskin hyvin valikoidusti. Hän näyttää ajatelleen, että edustavat esimerkit avaavat näköalan ilmiöihin, tässä tapauksessa laulajiin, myös kokonaisuutena. Vuonna 1829 hän kirjoitti Kantele-vihkon esipuheessa: ”Kiitollisuudella nimittäisin minä ite kunkin runoniekan, vaan kuin heistä useammat pyysivät minua vaikenemaan, niin tapahtukoon heidän tahtonsa.” Kanteleen viimeisessä osassa 1831 hän jo mainitsi kaksi laulajaa, Paavo Korhosen ja Juhana Kainulaisen. Vanhan Kalevalan johdannossa 1835 hän nosti esiin Arhippa Perttusen ja Kantelettaren johdannossa 1840 Mateli Kuivalattaren. Lönnrot siis nimesi teoksissaan systemaattisesti ainakin yhden laulajan, sen, jonka kohtaaminen ja runot olivat syvimmin vaikuttaneet kyseiseen julkaisuun.
Matkakertomuksissaan ja -kirjeissään Lönnrot luonnehtii, useimmiten nimeltä mainiten, 48 laulajaa; lisäksi hänen käsikirjoituksissaan on ainakin 13 laulajan nimet; näistä useimpia hän on haastatellut. Kymmenkunta Lönnrotin kohtaamaa laulajaa on myöhemmin tunnistettu jälkeläisten runojen tai muistitiedon avulla. Kaikkiaan on siis tiedossa yli 70 runonlaulajaa, joita Elias Lönnrot on omin korvin kuunnellut.
Mikä näissä kohtaamisissa oli merkityksellisintä? Mistä lauluissa oikeastaan oli kyse? Miten Lönnrot kykeni kokoamaan lukutaidottomien korpikylien lauluista teoksen, jonka kansainvälisestä merkityksestä todistavat sen kymmenet käännökset? Mikä Arhippa Perttusen, Ontrei Malisen ja muiden karjalaisten runonlaulajien muistamissa säkeissä innoitti 1800-luvun nuoria ylioppilaita niin suuresti, että he läksivät vaivalloisille keruumatkoille? Miksi Kalevalasta tuli itsenäistyneen Suomen kansallissymboli?
Näihin kysymyksiin on etsitty vastausta tarkastelemalla Elias Lönnrotin persoonaa ja hänen työtään romantiikan eeposteorian ja 1800-luvun kansallisten aatteiden valossa. Kalevalan merkitys ei kuitenkaan avaudu Lönnrotin henkilön, motiivien tai niiden aatehistoriallisen taustan pohdinnasta. Kalevalaisen epiikan luonnetta ei myöskään voi ymmärtää, mikäli tarkastelemme sitä vain yksilöön ja kyläyhteisöön rajoittuvana runoutena.
Kalevalaisen epiikan erityinen arvo runonlaulajille ja sen 1800-luvun sivistyneistössä herättämä haaveellinen ihastus selittyvät, kun oivallamme seikan jonka jo roomalainen historioitsija Tacitus huomioi Germania-teoksessaan vuonna 98 j.Kr: eeppinen runous kantaa aivan erityistä historiallisen muistitiedon lajia, maailman synnystä, jumalista, jumalsankareista ja heidän jälkeläisistään kertovaa traditiota. Voimme tutkia kalevalaista epiikkaa yksilöiden runoutena, luovuuden, ilmaisutaidon ja maailman hahmotuksen välineenä. Epiikan ominaispiirteet määrää kuitenkin genre, myyttishistoriallinen kerronta, jonka sisäiseen dynamiikkaan kuuluu sitkeä, sukupolvet ylittävä jatkuvuus.”
”Kalevalainen runous eli tallennusaikana kyläkulttuureissa, joissa yhteisöllisen samaistumisen keinot perustuivat sukulaisuusjärjestelmään. Ns. pientä traditiota, yhteiskunnan ruohonjuuritason ajattelua edustavalla runoudella ei enää voinut olla täyttä myytin merkitystä. Eeppisten runojen rituaalinen käyttö ja eeppisen runouden ja loitsuston intertekstuaaliset suhteet osoittavat kuitenkin, että ainakin jotkin myyttisen ajattelun ulottuvuudet koettiin 1800-luvun Karjalassa yhä relevanteiksi. Samaan viittaavat eräät runonlaulajien lausumat.
Karjala, etenkin Viena, oli 1800-luvulla alue, jonne valtion koneisto ja uskonnon auktoriteetti ulottivat vaikutuksensa etäältä käsin. Yhteisöllinen toiminta pysyi kylän ja suvun piirissä, ikään kuin omassa maailmassa, josta tosin retkeiltiin etäälle. Eristyneet yhteisöt säilyttivät pyhän historiansa, omat myyttinsä hämmästyttävän pitkään, mutta vain arkielämää loitsun muodossa palvelevilta tai viihteeksi kelpaavilta osiltaan. Vallitsevaa uskonnollista tai sosiaalista järjestelmää niillä ei enää perusteltu. Inkerissä runojen minä-muotoisuus ja tapahtumien osittainen kristillistäminen puhuvat sen puolesta, että kalevalaisella epiikalla ei enää tallennusaikaan ollut yhteisöä perustelevan myytin luonnetta, vaikka runojen yhteys uskomusmaailmaan tajuttiinkin.”
Lähde: Kalevalaseura: Kalevala ja kansanrunous: Mistä Kalevala on tehty?; https://www.kalevalaseura.fi/kaku/sivu.php?n=p4a1&s=p4a1s3&h=hp4a1&f=fp4s
*
Lue myös: Poliittinen Kalevala; https://www.kalevalaseura.fi/kaku/sivu.php?n=p3&s=p3&h=hp3&f=fp3
*
Wikipedia: Kalevala – Suomen kansalliseepos: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala
*
Lönnrotin vuodet ja Kalevalan synty.
1828
Lähtee ensimmäiselle runonkeruuretkelleen Sammatista 29.4.
Tapaa runolaulaja Juhana Kainulaisen Kesälahdella 8.–13.6.
Palaa retkeltään takaisin Laukkoon 4.9.
Aloittaa lokakuun lopussa lääketieteelliset opinnot Helsingin yliopistossa.
1830
Valmistuu lääketieteen kandidaatiksi 14.12.
1831
Toimii sihteerinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustavassa kokouksessa 16.2.
Tekee toisen runonkeruumatkan 28.5.–6.8.
Palaa Helsinkiin 22.8. koleralääkäriksi ja ryhtyy syyskuussa kiertäväksi kolerantarkastajaksi.
Merkitsee marraskuussa muistiin Helkavirret Sääksmäen Huittulassa kolerantarkastusmatkallaan.
1832
Puolustaa 15.6. väitöskirjaansa Om Finnarnes magiska medicin.
Promovoidaan 20.6. lääketieteen tohtoriksi.
Tekee 13.7.–17.9. kolmannen runonkeruuretken.
Nimitetään 26.9. apulaislääkäriksi Ouluun.
1833
Muuttaa 21.1. Kajaaniin virkaatekeväksi piirilääkäriksi.
Sairastuu 20.2. ankaraan lavantautiin ja maaliskuun alussa Etelä-Suomeen leviää huhu, että Lönnrot on kuollut.
Huhtikuun alussa tervehtynyt Lönnrot ryhtyy hoitamaan virkaansa.
Nimitetään 24.7. Kajaanin vakinaiseksi piirilääkäriksi.
Kirjoittaa 25.7. ensimmäisen kerran K. N. Keckmanille erillisten kansanrunojen yhdistämisestä pienoiseepoksiksi.
Neljäs runonkeruumatka 9.–28.9., tapaa Ontrei Malisen ja Vaassila Kieleväisen Vuonnisessa.
Kirjoittaa Henrik Cajanderille 3.12. ensimmäisen kerran ajatuksesta yhdistää kertovat runot yhdeksi kokonaisuudeksi.
1834
Viides runonkeruumatka 13.–30.4.
Lönnrot laulattaa 25.–27.4. parasta vanhojen runojen taitajaa Arhippa Perttusta Latvajärvessä.
Tekee 8.5.–23.7. matkan Helsinkiin, Sammattiin ja Laukkoon kahden kuukauden virkavapauden aikana.
Vanhan Kalevalan viimeisen kolmanneksen kokoonpano syntyy Repolaan tehdyn rokotustarkastusmatkan aikana 22.10.–14.11.
1835
Päivää Vanhan Kalevalan esipuheen 28.2.
Tekee 4.4.–16.5. kuudennen keruumatkan.
Pistäytyy elokuun lopussa lääkärimatkalla rajan takana Lapukan syrjäkylässä.
Vanhan Kalevalan ensimmäinen osa tulee kirjakauppoihin 20.12.
1836
Maaliskuun alussa ilmestyy Vanhan Kalevalan jälkimmäinen osa.
Saa 1.9. vuoden virkavapauden tutkimusmatkaa varten. Matka lykkäytyy pari viikkoa, koska Kajaanissa puhkeaa punatauti-epidemia.
Suurretken ensimmäinen vaihe 16.9.–12.12.
1837
Suurretken toinen vaihe 20.1.–10.5.
Lönnrotin henkeä uhataan 28.–29.1. Jäletjärvellä.
Suurretken kolmas vaihe 6.6.–15.11.
1838
Tekee syyskuussa kahdeksannen keruumatkan Ilomantsin ja Pielisen seuduille.
1840
On läsnä 9.3. Savo-Karjalaisen osakunnan vuosijuhlassa, jossa ensimmäisen kerran juhlitaan Lönnrotia, Runebergia ja Snellmania suurmiehinä.
Päivää Kantelettaren esipuheen 9.4. ja sen ensimmäinen jakso ilmestyy samassa kuussa.
Lönnrot on kunniavieraana 14.–21.7. Helsingin yliopiston perustamisen 200-vuotisjuhlassa.
Senaatti myöntää 4.8. sanakirjan laatimista varten toisen kaksivuotisen virkavapauden, joka alkaa 15.10.
1841
Toisen suurretken ensimmäinen vaihe 16.1.–30.5. Retki keskeytyy Petroskoissa sattuneen passirettelön takia.
Kymmenes ja samalla pisin Lappiin, Arkangeliin ja Lotinapeltoon ulottuva retki alkaa 31.10.
1842
Kymmenes retki päättyy 20.10. Kajaaniin
1843
H:fors Morgonbladissa nimettömänä julkaistun F. J. Rabben kirjeen ansiosta Lönnrotille myönnetään 13.11. viiden vuoden virkavapaus.
1844
Viiden vuoden virkavapaus alkaa 1.1., mutta käytännössä vasta 26.3.
Lähtee 24.6. tutkimusmatkalle Viroon.
Palaa Virosta Pietarin kautta 10.12.
1847
Edellisestä joulusta huhtikuun puoliväliin kirjallisissa töissä Laukossa.
Toukokuun alussa ryhtyy Uuden Kalevalan toimitustyöhön.
Joulusta seuraavan helmikuun loppuun virassa sijaisen matkoillaolon takia.
1848
Elokuun puolivälistä vuoden 1849 toukokuun loppuun Laukossa Uutta Kalevalaa viimeistelemässä.
1849
Allekirjoittaa Uuden Kalevalan esipuheen 17.4.
Lähde: Kalevalaseura; Kalevala: https://kalevalaseura.fi/kalevalasta/elias-lonnrot/
*
KALEVALA:
Suomalainen vai karjalainen eepos?
Karjalan Sanomissa aihetta ja sen yhteydessä esiintyneitä tutkijapuheenvuoroja pohti laajahkon historiallisen katsauksen muodossa Armas Misin vuonna 2012, Kalevalanpäivänä tietysti ;
”Kuusinen torjui uuden näkemyksen Kalevalasta. Propp ei saanut pitkään julkaista Kalevala kansanperinteen valossa – artikkeliaan. Se julkaistiin vasta vuonna 1976.
Tuon ajan tutkijat ja Kalevalan julkaisijat noudattivat Kuusisen näkemystä. Vuonna 1956 Moskovassa julkaistu Kalevala sai alaotsikon Elias Lönnrotin keräämiä karjalaisia runoja.
Vuonna 1977 ilmestyneessä Kalevalassa lukee, että karjalais-suomalaisen eepoksen kirjoitti muistiin Elias Lönnrot.
Pietarissa päivänvaloon tuli vuonna 1984 Kalevala, jossa ei ollut ollenkaan Lönnrotin nimeä.
Jo vuonna 1985 Petroskoissa järjestetyssä kansainvälisessä tiedekonferenssissa monet tiedemiehet, sellaiset kuin Väinö Kaukonen, Lauri Honko, Eino Kiuru ja Nina Lavonen puhuivat Kalevalasta Elias Lönnrotin taideluomuksena. He korostivat, että se on karjalaisten ja suomalaisten kansanlaulujen pohjalta syntynyt luomus.
Vuonna 2010 Petroskoissa pidetty tiedekonferenssi paljasti sen, että monet eivät enää suhtaudu Kalevalaan karjalaisena kansaneepoksena.
Proppin Kalevala kansanrunouden valossa – artikkeli ilmestyi myös Suomessa vuonna 1984 Lönnrotin aika -kirjassa. Samasta kirjasta löytyy Lauri Hongon artikkeli nimellä Lönnrot: Homeros vai Vergilius?. Artikkeleissaan tiedemiehet kertovat samasta asiasta, Kalevalan synnystä ihan eri näkemyksiä.
Vladimir Propp kirjoittaa: ”Syntyi jotain sellaista, joka monessa suhteessa muistuttaa Homeroksen eeposta ja jonka taiteellinen ja tieteellinen merkitys ei ole sitä vähäisempi. Samalla Kalevala on kuitenkin läheisempi ja tutumpi jokaiselle kansan tunteita ja kanssaihmisiä ymmärtävälle henkilölle”.
Kalevalan kaikki versiot tutkinut Lauri Honko näyttää Kalevalan oikeata luontoa: ”Vain kolmannes Kalevalan säkeistä esiintyy niissä runoyhteyksissä, joihin ne alkuperäisissä kansanrunoissa kuuluvat… Samalla kansanrunot kadottivat kotipaikkansa, sillä runoja ei missään maakunnassa laulettu tarkalleen sellaisina kuin ne Kalevalassa esitettiin. Juuri tähän loppui viime kädessä Kalevalan karjalaisuus, inkeriläisyys, savolaisuus jne. Kalevalassa kansanrunous siirtyi itäisistä maakunnista Suomeen, koko maahan, kirjallisuuteen. Ja Lönnrot tiesi, mitä teki”.”
KS / Armas Mišinin koko artikkeli luettavissa täällä:
http://www.karjalansanomat.ru/mielipide/kalevala-s…
Ilmoita asiaton viesti
Edellisessä kommentissa kirjoittajana esiintynyt Armas Misin ehti kokea monenlaisia ”tuulia” kulttuurin ja Kalevalan tanhuvilla:
Annetaanpa Armaksen itse kertoa. Tämä on kohta edellisen artikkelin julkaisun jälkeen. Nimittäin Karjalan Sanomat, 11.3.2012, otsikolla
ELIAS JA ARMAS
Armas Mišin kutsuttiin kommunistisen puolueen komitean kuultavaksi suomalaisystävällisen kirjoituksen takia.
— Jouduin komitean eteen Kalevala-kirjoitukseni takia vuonna 1983, vai neiti vasta syntyi silloin, sitten ette muista sitä aikaa. Minä yritin puhua lehdistölle, julkaisin silloin Muistomerkki kansanrunoudelle -tekstin, sarja-artikkelini Kalevalasta oli valmis. Siitä julkaistiin vain ensimmäinen sarja ja kiellettiin, koska puhuin Kalevalan olevan Lönnrotin teos.
— Olin sinnikäs ja en antanut periksi lehdistön suhteen. Minut kutsuttiin kommunistisen puolueen propagandaosaston eteen kuultavaksi ja halusin puhua vastoinkäymisistäni komiteassa. Minut otettiin hyvin vastaan komiteassa, minua kuunneltiin ensi kertaa. Vuonna 1988 julkaisin kirjan Matka Kalevalaan, selitin kansanomaisesti mitä Kalevala on. Sen jälkeen sain enemmän julkisuutta.”
Näin siis Armas Misin vuoden 2012 Kalevalanpäivän tiimoita KS:n haastattelussa:
Lue koko artikkeli tästä:
http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/elias-ja-armas
Ilmoita asiaton viesti
Kalevala-pohdinta jatkui vielä 12.4.2012;
Monien mielestä eepos on karjalainen, koska runot on kerätty Karjalan laulajilta. Elias Lönnrot tosin keräsi ja sai runoja myös Suomesta ja Inkerinmaalta eikä pelkästään Vienan Karjalasta.
1800-luvun alussa suomalaisessa kirjallisuudessa ei ollut vielä mahtavia mestariteoksia. Elias Lönnrot osasi luoda sellaisen.
— Lönnrotin Kalevala antoi alkusysäyksen suomen kirjakielelle, Kalevalan tutkija, petroskoilainen runoilija Armas Mišin sanoo.
— Kalevala julkaistiin ensimmäistä kertaa juuri Suomessa vuonna 1835. Karjalaista kirjallisuutta ei ollut 1900-luvun alkupuolella. Karjalassa teos julkaistiin vasta sadan vuoden päästä, vuonna 1935, Mišin lisää.
Useiden kymmenien vuosien ajan Kalevala nähtiin Venäjällä juuri suomalaisena eepoksena.
— Jostakin syystä 2000-luvulla moni alkoi pitää Kalevalaa karjalaisena kansaneepoksena.
Itse Lönnrot kirjoitti suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassaan, että teos on ”Finnarnas nationalepos” (Suomen kansalliseepos). Vuonna 1907 julkaistussa Brokgauzin ja Efronin sanakirjassa lukee, että Kalevala on suomalainen kansalliseepos. Myös vuoden 1953 Neuvostoliiton suuresta tietosanakirjasta löytyy sama tieto.
*
Lönnrot unohduksiin
Yhä useammin Venäjällä ilmestyy Kalevalan versioita, joihin ei ole merkitty lainkaan Lönnrotin nimeä.
— Minusta tuntuu, että Elias Lönnrot joutuu unohduksiin, Mišin kertoo.
Elävä esimerkki siitä on Aleksandra Ljubarskajan tänä vuonna Moskovassa julkaisema mukaelma Kalevalasta. Kirjassa lukee, että se on karjalainen eepos eikä siihen ole merkitty Lönnrotin nimeä.
Päinvastoin vuonna 1999 Suomessa julkaistussa Kalevalassa lukee: ”Elias Lönnrotin 1849 ilmestyneen Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen ja kuvittanut Adam Korpak”.
Varas?
Muutamat henkilöt rohkenevat nimittää Lönnrotia jopa varkaaksi. Heidän mukaansa Lönnrot keräsi aineiston, käänsi sen suomen kielelle ja esitti muokatun aineiston omanaan.
— Se on aivan primitiivinen tulkinta Lönnrotin työstä. Hän on luonut kansanrunojen pohjalta originellin eeppisen runoelmansa, Mišin puolustaa.
Suomalainen ohjaaja Paavo Liski ohjasi vuonna 1973 Karjalan Kansallisessa teatterissa Kanteletar-näytelmän. Vuonna 1985 hän sanoi seuraavasti: ”Väinämöinen lupasi lähtiessään palata uuden Sammon saattajaksi. Itse asiassa hän on jo palannut, Elias Lönnrotin hahmossa, ja takonut meille uuden Sammon, Kalevalan. Meidän on syytä ottaa aarteemme käyttöön”.
Näin vilkkaasti Kalevalan luonteesta otti kantaa Armas Misin vuonna 2012 – ja sen jälkeenkin.
Karjalan Sanomat, 12.4.2012: Kiista jatkuu…
http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/kiista-jatku…
Ilmoita asiaton viesti
Tämän hetkisen näkemykseni mukaan kalevalainen maailmankuva ja sen mukaiset tarinat ovat olleet alkujaan myös Länsi-Suomessa ja Hämeessä, mutta tähän läntisten suomalaisten silloiseen ”vihapuheeseen” kirkolla oli hyvinkin tiukka ote ja siksi lännestä nämä tarinat katosivat lännestä vuosisatoja ennen Vienan Karjalaa. Eli kuten sanoit ”etäältä käsin” hallitseva kirkko ei pystynyt juurimaan sitä pois Vienan Karjalasta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri nyt, kun ugrilaiskielten opetus on Venäjällä melkoisessa puristuksessa, Bakulinin veljesten Kalevala-propaganda lähinnä hymyilyttää. Mainilan tasoa, sanoisin.
Elias Lönnrot pelasti (tallensi) Kalevalan hieman samalla tavalla kuin miten suomalaiset ”vääräuskoiset” ortodoksit pelastivat 1940-luvulla Valamon luostarin aarteet stalinistien poltto- ja tuhoamisvimmasta (ovat nyt tallessa joko Kuopiossa tai Uudessa Valamossa). Näin se vaan joskus menee oikeassa historiassa…molemmat kulttuuriteot olisivat yhtä hyvin voineet jäädä tekemättä. Iloitkaamme (isovenäläisetkin) siitä, että ne on sentään pelastettu jälkipolville!
Jospa pyrittäisiin olemaan fiksuja naapureita, puoleen ja toiseen, jooko? Ilman moista halpaa politikointia.
Vastaukseni blogin otsikkokysymykseen: eivät.
Ilmoita asiaton viesti
Timo Kohvakan yllä kertomasta oli jo viisikymmentäluvun kolukirjassa luettavissa tämmöstä: ”Nykyinen tutkimus on tullut siihen tulokseen, että ne (runot) ovat suurimmaksi osaksi syntyneet lännessä, Länsi-Suomessa ja Virossa, ja sieltä vähitellen kulkeutuneet itään päin”. Kun tätä ei tutkijat vieläkään ole kumonneet, niin kyllä moisesta viestiä Venäjällekin pitäisi vyöryttää.
Ilmoita asiaton viesti
Onko lännessä mitään dokumentteja Kalevalan runoista?
Venäläiset tietysti väittävät että runot ovat tulleet Karjalaan idästä.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan niitä kalevalamittaisia säkeitä kerätty talteen joka puolelta nykyistäkin Suomen aluetta. Ruotsin metsäsuomalaiset ovat niitä myös säilyttäneet, eli ainakin 1600-luvun Savossa runomitta oli yhä aktiivisessa käytössä.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta eikö 1600-luvulla nykyisen Savon alueella asunut karjalaisia? Etnisissä puhdistuksissa heidät ajettiin pois ja tilalle tuli läntistä väkeä.
Ilmoita asiaton viesti
En oikein ymmärrä mistä höpiset?
Ilmoita asiaton viesti
Leo, SKVR:n arkisto on nykyään sähköinen. Sisältää runoja jopa 1500 -luvulta. Oli kerätry jostain Turun lähistöltä ja nauratti, kun sen ylöskirjoittaja ei osannut suomea. 1600-luku on vahvemmin edustettuna. Harmittaa ettei moni ole enää nettiversiossa luettavissa, aika iso osa runoista kadonnut oleemattomiin verkkoarkistosta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitään eeposta eli yhtenäistä runokorpusta ei ole koskaan ollutkaan. Lönnrot kokosi sellaisen sen ajan aatteiden muodin mukaiseksi. Kalevala on toiveajattelua.
Kannattaa tutustua: SKVR.fi
Kansanrunous ei ole karjalaista, suomalaista eikä hämäläistä. Se on alkujaan itämerensuomalaista. Aikojen kuluessa jokaisen alueen runous kehittyi omintakeiseksi, kunnes hävisi tai selvisi kirjallisen kulttuurin aikaan saakka.
Ilmoita asiaton viesti
”Kansanrunous ei ole karjalaista, suomalaista eikä hämäläistä”
Oli varmaan ruotsalaista kunnes suomenruotsalainen sivistyneistö käänsi sen suomenkielelle sivistääkseen juntteja. Ruotsin oma kansantarusto Pippi Långstump on maailman paras ja ainoa oikea kansantaru.
Ilmoita asiaton viesti
Aito idiotia, tutusta suunnasta taas. Kalevalamittainen runokieli ja osa runoistakin on syntynyt ajalla, jolloin ei ollut vielä olemassakaan mitään noista heimoista tms., eikä tietenkään ruotsalaisiakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Making Kalevala:
”Kajaanin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli laajoilla alueilla rokotuksia tarkastamassa. Syksyllä 1833 virkamatkan yhteydessä tehty keruu tuli Kalevalan synnyn kannalta tärkeimmäksi. Vuonnisen kylässä hän laulatti Ontrei Malista ja tapasi Vaassila Kieleväisen, jonka tietojen perusteella hän ryhtyi järjestämään eri runoja kokonaisuudeksi.
Viidennellä matkallaan 13.4.-30.4.1834 Löönrot laulatti Arhippa Perttusta Latvajärvellä, mikä muodostui keruutoiminnan huippuhetkeksi. Arvokasta tietoa vanhoista runoista Lönnrot sai myös Lonkan Martiska Karjalaiselta, Tshenan Jyrki Kettuselta ja Uhtuan Lari Bogdanoffilta.
Repolaan suuntautuneella rokotusmatkalla syksyllä 1834 Lönnrot viimeisteli Kalevalan käsikirjoituksen.
Kuudennen matkansa Lönnrot Kalevalan käsikirjoituksen luovutettuaan teki huhti-toukokuussa 1835 kulkien viiden viikon aikana 800 kilometriä.
”Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinoisista ajoista” – Suomen kansalliseepoksen ensimmäinen versio – ilmestyi kahdessa osassa 1835-1836.
Esipuheen allekirjoituspäivä 28.2. on nimetty Kalevalan eli suomalaisen kulttuurin päiväksi.
Seitsemäs matka eli ensimmäinen suurretki kesti kaksiosaisena syyskuusta 1836 marraskuulle 1837. Se osoittautui raskaaksi ja vaaralliseksi.
Yksinäisyys,synkät ajatukset ja vähäiset tulokset aiheuttivat hengellisen murroksen: aiempi luonnontieteellinen suhtautumistapa muuntui uskonnolliseksi, mistä lopulta seurasi se, että Lönnrotista tuli huomattava virsirunoilija.”
Lähde: Kansallisbiografia, Raija Majamaa: Lönnrotin pienoiselämäkerran katkelma
*
Kova tarina. Hieno tarina. Yksi parhaista. Tuo Eliaksen elämä.
Ilmoita asiaton viesti
Virossa on ollut aivan samoja kertomuksia, toki poikkeavilla yksityiskohdilla. Seppä Ilmarisen sekoilusta kerrorriin silti Suomen lahden takana. Kennart Mari (rauha hänen sielulleen) näki tämän yhdistävän vahvasti itämerensuomalaista kulttuuria, aivan kuten myöhemmin Anna-Leena Siikolakin. Suosittelen lukemaan kirjat Hopeanvalkea, Itämerensuomalainen mytologia ja Kalevala lipas.
Ps. SKVR arkistossa muuten runoja jotka on kerätty Hämeestä ja Peräpohjasta jo ennen kuin Lönnrot alkoi keräystöihin.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi tekstinsyöttö tehdä tepposet. Lennart Meri (Viron presidentti) muuttui Kennart Mariksi. Yle Areenassa oli muuten hiljattain kaksiosainen Lennart Meren ”Vesilinnun kansa” dokumentti.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä näkyy. Lennart Mereä siis kuitenkin tarkoitin. Vika ei ole tekstisyötössä vaan yhteyksissä, ei nimittäin ole ekä kerta kun kirjoitan kommentria ja julkaisun jälkeen kommentissa on aivan muuta kuin mitä olin kirjoittanut. Meren kirja löytyy itseltäni hyllystä, ostin antikvaarista parilla kympillä. Yllättävän mielenkiintoinen teos, en toki osaa sanoa missä määrin Meri osuu oikeaa ja missä väärään. Kirjasta kun löytyy aika heikosti moderneja arviointeja. Kyseessä on silti perin omaan aikakautensa lapsi, ns. spekulaatiotiedettä.
Ilmoita asiaton viesti
Lennart Meri oli kuitenkin eräänlainen ladun aukaisija itämerensuomalaisten historiankirjoitukselle. Hänen perintönsä on paljolti henkinen. Hänen tapansa låhestyä asioita sisälsi erehtymisen mahdollisuuden, mutta ilman rohkeutta epäonnistua syntyy harvoin mitään uutta.
Ilmoita asiaton viesti
Keskustelu Kalevalan poliittisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta jatkuu.
Laskiaissunnuntain Helsingin Sanomat (3.3.2019) Mielipideosastossa Tuomo Kondie, Joensuu, sanoo, että ”Kalevala on ollut Suomessa aina läpeensä poliittinen teos”.
”Se luotiin osana eurooppalaisen nationalismivirtauksen suomalaista projektia, ja sitä on siitä saakka käytetty suomalaisen kansallisuusaatteen pönkittämiseen, ja nostettu siinä keskeiseen asemaan.”
Kondie lievittää tätä kieltämättä hieman yksipuolista määritelmäänsä toteamalla, että ”ongelma ei ole Elias Lönnrot tai hänen kokoamansa teos vaan se, miten teosta käsitellään nykyään”.
Näihin lauselmiin sisältyy huomattava ristiriita.
Mielipidekirjoitus on luettavissa maksullisena täältä sekä paperiversiossa:
https://www.hs.fi/paivanlehti/03032019/art-2000006…
Ilmoita asiaton viesti
Omana näkemyksenäni sanoisin, että Lönnrotin laatima Kalevala on ensisijaisesti kulttuurinen kokonaisuus, rikas, syvä ja historiallis-maantieteellisenä hengentuotteena liian iso laputettavaksi jonkin paikallisen tai ajallisen määreen alle.
Mutta tosiasia on myöskin se, että Elias Lönrot kirjaimellisesti juoksi sen kokoon tiettyjen vuosien aikana määrätyistä kylistä, nimeltä mainittujen noin 70 henkilön suullisen kuulemisen kautta. Lisäksi oli olemassaoleva muiden kokoama runoaarre ja siihen liittyvä tulkinta, vanha eurooppalainen runous, sen mestarit, ja Lönnrotin genius ja luova voima. Unohtamatta perusta ja tekijöitä, kuten niitä satoja muita runoa antaneita pienempiä osaajia, joita hän kuuli, sekä Lönnrotin vastuksia kaihtamatonta, kärsimystä ja kiusaa kestänyttä persoonaa, jossa eittämättä paloi pienellä mutta sitkeällä, sanoisinko sammumattomalla vimmalla, palava hengen liekki.
Sen liekin ominaisuuksia en tässä ala edes yrittää selostaa, uskon että siinä palavat monet mieskohtaiset poltot, jos kohta laajemmatkin näkyvoimat, eikä niistä vähäisimpänä nousevan Suomen asia. Mutta, että pelkistäisimme koko viheliäisen urakan vain poliittiseksi tai ideologiseksi toimeksiannoksi, niin sille lausun hieman hmähtävän torjuntani. Semmoisella eväällä retki olisi rahjennut kesken ja runo langennut laulajansa kanssa metsähautuumaan hiljaiseen huminaan, ikikuusien varjoon.
Ilmoita asiaton viesti