Veikko Huuska

Kertomus vapaaehtoisen soturin taisteluista Ikaalisten rintamalla 1918

Kertomus vapaaehtoisen soturin taisteluista Ikaalisten rintamalla 1918

Wakkasuomalaisen vapaussoturin muistiinpanoja kapinatalven hangilta

Ikaalisten rintamalla 1918

*

Uudenkaupungin Sanomat julkaisi heinä-elokuussa 1918 usean jakson verran ”Wakkasuomalaisen sotilaan muistiinpanoja viime talviselta retkeltä”.

Tässä keskitymme muistiinpanojen antiin siltä osin, kuin ne kertovat olosta ja toimista Ikaalisten rintamalla, Valkoisen armeijan Satakunnan Ryhmän itäisellä lohkolla.  Kertoja on nimeämätön Uudenkaupungin pataljoonan soturi, joka osallistui taistoihin Ahvenanmaalla ja matkasi pataljoonan mukana Tukholmaan ja edelleen rautateitse Tornioon ja sieltä Seinäjoella, mistä matka jatkui Kankaanpään kautta Ikaalisten rintaman rajuihin taistoihin.  Kertoja on luultavastikin kotoisin Uudestakaupungista.

Katso: Wikipedia; Satakunnan ryhmä; https://fi.wikipedia.org/wiki/Satakunnan_ryhm%C3%A4

”Turun pataljoona Komentajina toimivat von Gerich ja väliaikaisena komentajana jääkärivänrikki Johan Koivula (13. maaliskuuta alkaen, toimi aikaisemmin Porin pataljoonan 1. komppanian päällikkönä ja siirrettiin myöhemmin Turun pataljoonan 3. komppanian päälliköksi. Hän palasi pataljoonan komentajaksi 16. huhtikuuta 1918 toivuttuaan ensin sotilassairaalassa 21. maaliskuuta saamistaan haavoista.).

Pataljoonaan kuului kolme komppaniaa, joissa kolme upseeria ja 270 miestä. Pataljoona oli Uudenkaupungin suojeluskunnasta koottu ja se siirtyi Ruotsin puolelle sodan alettua ja kiersi Pohjanlahden ympäri ja liittyi Satakunnan ryhmään 3. maaliskuuta ja ohjattiin välittömästi taisteluihin Ikaalisissa jääkäri Aarne Peltosen johdolla, vaikka joukko oli lopen uupunut kierrettyään Pohjanlahden. Tätä suojeluskuntaryhmää ruvettiin kutsumaan Turun pataljoonaksi sen liityttyä Satakunnan ryhmään.

  • 1. komppania päällikkö kihlakunnantuomari Svinhufvud.
  • 2. komppania päällikkö prokuristi Prievert ja 21. maaliskuuta 1918 alkaen jääkärivänrikki Aarne Peltonen (katso myös Komppania Ylinen)
  • 3. komppania päällikkö jääkärivänrikki Johan Koivula (13. maaliskuuta 1918 alkaen ja toimi pataljoonan väliaikaisena komentajana) ja 21. maaliskuuta alkaen jääkärialiupseeri Paavali Kaski, joka toi mukanaan Parkanossa vapaaehtoisista jalasjärveläisistä ja karvialaisista kootun nostoväkijoukon (katso myös Komppania Ylinen .”

 

*

4.3.1918, maanantai

Ilmajoelta lähdimme tämän kuun 2 päivän illalla Kauhajoelle, jossa hevoskyydillä jatkettiin matkaa.  Oli kylmä yö, tuuli vinhasti.  Miehet kärsivät vilusta.  Honkajoelle, jonne oli matkaa 6 peninkulmaa, saavuttiin 6 aikaan sunnuntaiaamulla.  Ruokailtiin, levättiin ja lähdettiin ihmisten kirkkoon käydessä eteenpäin.  Hyvin alkuperäisiltä näyttivät olot.  Rakennukset huonot.  Jo pitkin pohjanmaata herätti huomiotamme pienet hatarat lukemattomat hirsiladot.  Tällaiset vehkeet kotiseudullamme ovat jo jäänet muinaismuistoon, tilavien lautatalojen kohotessa sijaan.

Kankaanpäähän saavuttiin 3 aikaan ja majoituttiin Vihteljärven kansakuluun.  Tykkien jyske kuului Suodenniemeltä päin todistaen se saapuneemme lähelle rintama.  Tämä 10 peninkulman taival taisi olla jo toistaiseksi viimeinen pitkä matka.  Matkaamisesta onkin jo saanut tarpeensa.  Tulkoon nyt jo yhteenottokin. Viime yön saivat miehet levätä.  Mutta syöpäläiset alkavat pahasti ahdistaa miehiä.  Saunan aikovatkin miehet illaksi hommata.  Tänään oli kenttäharjoituksia sekä maaliinammuntaa.  Sain komppanian parhaan ampujan nimen.

On kaunis kevätpäivä.  Saisi tämä sotaretki ruveta juotumaan.  Rauhan miehenä en näissä omissa pitkään viihdy.  Mutta jättääkään en voisi vaikka tilaisuuttakin olisi ennekuin on rauha maassa.  Sillä totisesti on parempi kuolla kun elää punakaartin orjuuttamassa maassa.  Karaistunut on miestemme mieli.  Otteluun ne halaa ja sitten vihdoinkin kotiseutua rauhoittamaan.  Sillä kotien kohtalosta tahtoo levottomuus mielet vallata.

*

7.3.1918, torstai

Olemme Tuunajärven kylässä Pomarkun pitäjässä.

Eilistä vastaan yöllä tulimme tänne Vihteljärveltä.  Odotettiin punaisten hyökkäystä tänne, mutta rauhassa olemme saaneet olla. Komppaniaamme tuli uudet Wöyrin kurssin käyneet päälliköt.  Eilinen päivä harjoiteltiin saksalaiseen malliin.  Pian pojat näyttävät harjaantuneen siihen. Olin vahdissa viime yönä kaksi kertaa.  Kireä on pakkanen, mutta enemmän huvittavaa oli hiljaisena yönä yksin käyskennellä.

Äkillisiä ja muuttelevia ovat sotaretkellä meininkit.  Kaikesta päättäen aijottiin täällä viipyä enemmän, mutta äsken ilmoitettiin lähdettävän kello 12 marssimalla Kankaanpäähän takaisin.  Sieltä kai Ikaalisten rintamalle.

Ruoka on ollut viime päivinä hyvänlainen. Saa maitoakin.  Sotilaiden muonasta voidaan jo ehkä itää huolta.  Sotaretki vaan näyttä edistyvän hitaasti.  Hidas eteneminen voi olla eduksi.  Päästään vähemmillä uhreilla, venäläiset kun näyttävät kiirehtivän pois maasta.

Ahvenanmaanretkemme näyttää saavan ansaittua huomiota.  Mutta kunnon päällikkömme joutuu sen epäonnistumisen vuoksi sotaoikeuden tutkittavaksi.

*

8.3.1918, perjantai

Eilen tulimme Kankaanpään Karvin kylään.  Marssien tultiin ja raskasta se oli.  Tänään harjoiteltiin lujasti.  Illalla lähetään Ikaalisiin päin taisteluun, niin kuin on ilmoitettu.  Miehet puettiin valkoisiin merkkeihin.  Leveä nauhan kumpaankin käsivarteen ja valkea myssy päähän.  Hiukan juhlalliselta tuntui tämä toimitus.  Ja kyllä miehemme toden tullen velvollisuutensa täyttävät.

*

9.3.1918, lauantai

Viime yönä kello 2 saavuimme Jämijärven kirkonkylään hitaan ja kylmän hevoskyytin jälkeen.  Komppaniaamme oli liittynyt paljon muita joukkoja, tykistöä, kuormastoa ynnä muuta.  Yövyttiin kestikievariin ja syötiin lujasti kohta saavuttua.  Ensi yön jatketaan matkaa päämäärään asti.

*

11.3.1918, maanantai

Kirjoitan tämän Ikaalisten pitäjän Sarkin kylän Sarkin talon harjalla.

Pidän vahtia. 

Katselen Kyrösjärven selkää, josko vihollinen siellä liikehtii.  Eilinen päivä ja viime yö oli ensimmäinen varsinainen ottelumme täällä Satakunnan rintamalla.  Lähdettyämme yöllä 1 aikana Jämjärveltä eteenpäin saavuimme Vatulan kylään aamulla, josta lähdettiin ketjussa kohti vihollisten asemaa.  Kahlattuamme metsässä syvässä lumessa noin 3 kilometriä, alkoivat kuularuiskut ja kiväärit rätistä luotien vinkuessa puissa.  Kylän edessä olevan aukean laitaan saavuttuamme aloimme kivääritulen kylään ja metsissä piileskelevää vihollista kohti. 

Pian kävimme hyökkäämään kylään josta vihollinen pakeni.  Muutamasta mökistä vaiennettiin ammuskeleva vihollinen käsipommilla.  Helppo oli voittomme, sillä vihollinen pakeni kiireesti meidän ampuessamme pakoon rientäviä. 

80 ryssää ja useita satoja punakaartilaisia sanoivat muutamat kellarissa piileskelleet kylän asukkaat kylässä olleen.  Puhdasta olivat kylässä tehneet.  Huoneet pirstottu ja karja vähiin teurastettu. 

Marssimme lähellä olevaan Kurkelan kylän aikeissa mennä Ikaalisiin, mutta matkamme suuntautuikin Sikurin kylään, joka on Ikaalisista Kyröskoskelle menevän valtatien varrella ja punaisten tukipaikka.

Miehet olivat lopen väsyneitä päivän ponnistuksista ja valvomisesta, sekä likomärät hiestä ja lumessa kahlaamisesta.

Kuitenkin lähdettiin illan pimetessä huonoa metsätietä kulkemaan.  Pari tuntia marssittuamme alkoi ammunta edestä ja kuuluvat vinkuu.  Työnnyimme eteenpäin  pimeässä metsässä ampuen näkymätöntä vihollista joka peräytyi. 

Kaksi meikäläistä oli jo haavoittunut ja korjattiin ne reellä pois. 

Komppania kaipasi päälliköitään, hiljan tulleita Wöyrin poikia.  Ei näkynyt niitä missään.  Olivat kai painaneet päänsä pensaikkoon.

Työnnyimme kohden vihollisten puolustamaa kylää.  Jouduin 4 miehiseen tiedustelujoukkueeseen rintamamme oikealle siivelle.  Vihollista kohtaamatta kylän sivuun päästyämme kuulimme joukkomme hurraten hyökkäävän kylään.  Menimme ensimäiseen taloon, jonka edustalle oli jäänyt 3 hevosta ajovehkeisiinsä sekaantuneena.  Talosta kuulimme, että vihollinen oli peräytynyt kylän kummallekin puolelle, valtamaantie kun kulkee kylän läpi.

Saarroksissa siis olimme.  Kylään oli tullut samaan päivänä 50 hevosella noin 200 punikkia lisäväkeä.

*

Löydettyämme toverimme kylästä sain käskyn mennä 2 toverin kanssa noutamaan jälkeemme jääneitä hevosiamme kylään metsän laidasta.  Vihollinen oli aloittanut kovan kivääritulen räjähtävillä kuulilla kylän toisesta laidasta.  Jonkunverran kaamea oli kulkea aukean vainion yli kuulien vinkuessa korvissa.  Miehiämme makasi ketjussa hangella.  Löysimme hevoset notkosta viidakosta.  Niiden ajurit makasivat rekiensä alla, mutta kuulat vinkuivat yli hevosten.  Tulen hetkeksi tauottua saatimme hevoset kylään. 

Meidän tilamme oli tavattoman synkkä.  Asemamme tuntematon.  Vihollisia joka puolella.  Vihollisten päävoimat läheisellä Osaralla.  Tiemme Ikaalisiin tukossa.  Oli kylmä pakkasyö.  Miehemme olivat melkein kaikki vahdissa ketjussa ympäri kyliä. 

Kaamea oli miesten maata tuntikausia hangella vaatteet ja jalkineet jäässä.  Paljon miehet toden tullen kestävät.

Aamun alkaessa valjeta taukosi vihollisten tuli ja lähdimme yrittämään Ikaalisiin päin.

Kylässä saimme sotasaaliina tykin, 10 hevosta, muonavaroja ynnä muuta punikeilta jäänyttä tavaraa.

Vastoin odotuksiamme ei vihollinen hyökännyt takaa ja oli vetäytynyt edestämme läpi metsän Kyrösjärven jäälle ja sieltä paennut joukkojensa luo. 

Mutta uhreja vaati kahakkamme.  Kylmänä lepäsi Wintter hangella.  Punkin kuula oli hänet kaatanut vahtipaikallaan.

Marssimme Ikaalisiin.  Tietä reunusti kaatuneiden punkkien ruumiit.

Ikaalisissa otettiin meidät kauppalan vapauttajina vastaan, sillä vielä muutamia päiviä aikaisemmin olivat punaiset uhanneet pommittaa kauppalan maan tasalle.

(Nuori soturi Helge Alwar Aleksander Wintter 1899-1918;

https://www.geni.com/people/Helge-Winter/6000000014264353081

 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=10998

Kuolinilmoitus: sivu 1 palsta 1; https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1330080?page=1

Muistokirjoitus 24.4.1918, TS; https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1185705?page=7&term=Alvar&term=Winter&term=Aleksander&term=Helge )

 

*

14.3.1918, torstai

Ollessamme vahdissa Sarkin kylässä tarkastelimme punaisten hävitystyötä.

Akkunat olivat säpäleinä, huonekalut rikki ja talon suuressa kivinavetassa oli karjasta jälellä eläinten sisuksia ja kuollut kukko.

Yöksi majoituimme Nobbyn kartanoon, jossa perin pohjin väsyneinä saimme yön levätä.  Makuuhuoneessamme oli hupinamme viljalti torakoita, juoksentelivat pitkin seiniä ja muuria.  Useat meistä näkivät ensi kerran näitä veitikoita.

12 päivänä kokoontuivat kaikki joukot, noin 800 miestä, Ikaalisten kauppalan edustalle jäälle.  Ilmoitettiin, että  annetaan lomaa sekä että saksalaiset ovat nousseet maihin Suomessa, ryhtyen meitä avustamaan.  Ilahuttava tieto, sillä sota piristyisi muuten ja saattaisi maan suureen kurjuuteen. 

Siirryttiin kirkkoon, jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus kauppalan pelastumisesta punaisten hävityksestä ja ympäristön puhdistuksesta. 

Pääsimme sitten mainioon kylpyläsaunaan puhdistautumaan.  Illalla 9 aikaan lähdettiin marssimaan Vatulan kylään, jonne saavuttiin 3 tunnin marssin jälkeen. Väsyneinä kyllä, sillä tie oli vallan tukkosta.

Pidämme täällä nyt vahtia, sillä kylä on eturintamalla.  Olemme vahdissa muun muassa korkealla harjulla josta lauletaan ”Seitsemän järveä siniseltä siintää Watulan harjun päältä”.

Wöyriläiset päällikkömme lähtivät eilen taas pois.  Menivät Siikaisiin kutsuntamiehiä harjoittamaan. 

Vanhat päälliköt siirtyivät taas virkoihinsa.

*

16.3.1918, lauantai

Eilen aamulla läksimme Vatulasta suoria metsäteitä kohden Kyröskoskea.

Matka kulki etulinjalla, jossa ei vielä valkoisia ollut liikkunut.  Pääjoukkomme kulkivat Ikaalisista valtateitä samaa päämäärää kohden kun mekin. 

Taistelun räiske kuului läheisiltä taistelukentiltä.  Kuljin etupatrullissa.   Kuljettiin metsätietä, joka oli melkein tukossa, sai arvaamalla valita oikean tien.  Kuljettiin korkean tunturin yli, jossa oli laaja näköala. 

Vihollista ei tavattu vielä.

Loppumatka kuljettiin aivan varovasti. 

Jo juoksee 2 vahtimiestä poispäin meistä.  Ei sopinut ampua. Kylän lähelle, aukean laitaan päästyämme tuoksahti luotisade vastaamme.

Menimme ketjussa eteenpäin.  Luotisade lakkasi, vihollinen peräytyi.  Alkoi jo tulla pimeä.  Kuljettuamme tiellä rivissä vielä eteenpäin alkoi äkkiä edestä ja sivuilta kova kiväärituli.  Heittäydyimme maahan ja aloimme ampua vastaan.

Vihollinen ampui räjähtävillä kuulilla, joiden räiske kuului kaamealta.

Emme tunteneet vihollisten asemaa joten asemamme oli vaikea.  Päällikkö antoi minulle käskyn mennä tien viimeisen metsikön toiselle puolelle 10 miehen kanssa pitämään vahtia, jos vihollinen yrittää sieltä sivullemme. 

Oli luja pakkasyö.  Miehet tahtoivat kohmettua vilusta. 

Aamulla, päivän alkaessa sarastaa syötiin vähän ja lähdimme erästä pikkutietä harjanteen toisella puolella olevaan Järvenkylään.  Menimme ketjussa, mutta vihollinen ei ollut asettanut edes vahtia.  Piti hyökkäyspaikkaa kai asemansa keskuksena.  Pääsimme valtamaantielle, kylään, josta oli Kyröskoskelle 2-3 kilometriä.

Tuli hevonen 2 punaisen kanssa, jotka vangittiin.

Jo alkoi vihollisjoukkoja liikehtiä läheisestä Osaran kartanosta.  Olimme molemmin puolin vihollisten keskellä. Kyröskoskelle päin olivat niiden päävoimat ja Osaralla vankiemme ilmoituksen mukaan 5 komppaniaa.  Vetäydyimme läheisen vuoren harjanteella aikeessa ampua lähenevää vihollista.

Mutta nyt saimme käskyn vetäytyä takaisin, sillä toiset joukkomme ja kuormastoineen olivat jo lähteneet peräytymisretkelle. 

Meidän 3. komppania, joka yksinään oli tunkeutunut vihollisen keskustaan, oli nyt kiireesti, pelastuakseen saarrosta, peräydyttävä. 

Väsyneinä marssittiin Kurkelan kylään, jonne saavuttiin illalla.

Nälkäisiin vatsoihin saatiin ruispuuroa ilman maitoa.

Kuulimme, että valtatietä edenneen pääjoukkomme matka oli hidastunut ja me olimme saapuneet vihollisten kimppuun liian aikaisin.  Siinä syy retkemme epäonnistumiseen.

Kiiruhdimme nukkumaan uskossa, että ainakin pyhäaamuna, oli lauantai-ilta, saadaan nukkua rauhassa, mutta jo ilmoitettiin aamuyöstä taas lähdettävän liikkeelle.

*

Kauhajoen sairaalassa 26.3.1918, lauantai

Koetan muistella viimeisiä taistelupäiviä.

Lähdimme sunnuntaiaamulla 4 aikaan hevoskyydillä Ikaalisiin ja siellä pari tuntia varrottua eri joukkojen kokoontumista lähdettiin pitkässä hevosjonossa kohden Kyröskoskea.

Saavuimme Osaraan, josta vihollinen oli edellisenä päivänä vetäytynyt pois.

Muodostimme pitkiä ampumaketjuja ja aloimme edetä.

Kohta alkoi yleinen ammunta ja luodit vinkua.

Osastoni oli saanut sijansa ketjun keskustassa maantien vieressä.  Jo sai maantiellä kuolinhaavan kuularuiskumies. 

Vihollinen ampui samalta harjulta, jossa edellisenä aamuna olimme.  Sinne suuntasimme tulemme.  Oma tykistömme ampui alussa huonosti.  Useita kranaatteja putosi eteemme ja taaksemmekin onneksi meihin sattumatta.  Kenttäpuhelimen kuntoon tultua ohjattiin sen avulla tykistön tuli tarkemmin.

Pari tuntia aikaisemmin lähdimme hyökkäämään kohden kukkulaa.  Ensin lensi kuulia, mutta sitten vihollinen peräytyi ja pääsimme harjanteelle.  Mutta toisella puolella oli loiva rinne ilman suojaa.  Siitä edetessämme jouduimme alttiiksi luotisateelle, jolloin paljon meikäläisiä haavoittui.

Juoksin viivyttelemättä harjan alla olevaan punaisten juuri jättämään taloon.  Läheltä, notkon toiselta puolelta olevasta metsästä ja rakennuksista ampui vihollinen yhtä mittaa.  Useat miehemme olivat jääneet harjun rinteelle kivien suojaan pimeään asti.  Useat kohmettuivat sinne ja käytiin niitä etsimässä yöllä. 

Kulunut päivä oli vaatinut uhreikseen useita kaatuneita ja haavoittuneita joukoistamme.

*

Levättyämme jonkun tunnin ja saatuamme vähän ruokaa vei päällikkömme meidät aamun sarastaessa vahtipaikoilleen harjanteen rinteelle.  2 toverin kanssa jäin erään mökin viereen. Mökin alapuolella oli kuularuiskumme ja sen miehet majailivat myös siinä. 

Huomasin kohta, että olimme paikalla, johon vihollinen tulensa keskittää, sillä meitä vastapäätä noin 400 metrin päässä rätisi jo sen kuularuisku.  Laitoin kivistä itselleni ampumasuojan, josta toverini kanssa vuorottain ammuimme.

Vierelläni seisova kuularuiskumies sai luodin vatsaansa.  Sidoimme sen, miehen vaikeroidessa tuskissaan.  Vihdoin tuli ambulanssimies haavoittunutta pois viemään.  Ammuttiin kiivaasti molemmin puolin. 

Näimme punaisten liikehtivän vastakkaisen mäen rinteellä.  Toverini nousi ampumasta ja olin aikeessa mennä hänen sijaansa kun äkkiä sain kovan iskun päähäni.  En kaatunut kohta, muta laskeuduin maahan ja koetin kädelläni estää veren juoksua.  Tunsin saaneeni vaikean vamman.  Toverini koittivat sitoa päätäni ja huusivat ambulanssimiehiä.

Koetin nousta pystyyn ja yritin omin voimin päästä suojaan, mutta se ei onnistunut. Hetken päästä tuli haavoittuneiden korjaaja ja suksipaareilla veti minun läpi 300 metrisen tulilinjan.

Kaamea oli haavoittuneelle kuulien soitto.  Tuntee siinä tilassa avuttomaksi itsensä.

Talossa sidottiin ja lähetettiin viemään hevosella (Ikaalisten) kauppalaan ja sieltä seuraavana päivänä Kauhajoelle, jonne oli matkaa toistakymmentä penikulmaa. 

Sotapolulla oloni oli päättynyt.

*

Lopuksi:

Rauhallista toimista rauhalliset miehet läksivät sotaretkelle.  Maan hätä, kansaansa uhkaava perikato sai heidät liikkeelle.  Ja ilman harjoituksia ja manööverejä kävivät he taisteluihin kuin vanhat sotamiehet.

Jokainen mies tiesi, mikä on maan kohtalo ja mikä on heidän kohtalonsa, jolleivat he velvollisuuttaan täytä.  Tyynesti he kärsivät sodan tuomat vaikeatkin kohtalot. Rauhallisina kävivät he taisteluihin.

Ja vierasrotuisten sekä kotimaisten kapinallisten hyvin aseistetut epälukuisat laumat he lannistivat.

Kirjoittajana nimimerkki ”Vapaaehtoinen”.

*

(Toimituksen loppuhuomautus.

Meillä on ollut aivan erikoinen ilo julkaista nämä koruttomasti ja miehekkäästi kirjoitetut muistiinpanot lehtemme tämän vuoden numeroissa 33, 35, 63, 65 ja 68.  Niiden kirjoittaja, muuan vakava Uudenkirkon isäntä, haavoittui vaikeasti päähän Kyröskosken tienoilla, kuten yllä on kerrottu; mutta on nyt jo jotensakin parantuntu, paitsi että näkö on oikeasta silmästä mennyt).

*

Näin siis kertoi Ikaalisten rintamalla taistellut ja haavoittunut valkoisen armeijan vapaaehtoinen taistelija, Turun rintamapataljoonan, ent. Uudenkaupungin suojeluskuntajoukon riveistä.

Kiitokset hänelle näin 101 vuoden takaa. Ansiokas esitys. Tuo paljon autenttista ja miestasan kuvausta lisää siihen, mitä meillä on jo paikallisin voimin aikanaan kirjattu, ja mitä myöhempi yleisempi sotahistoria on siihen lisännyt. vh

*

*

Ikaalisten taistelut 1918

http://www.wikiwand.com/fi/Ikaalisten_taistelut

 

Toinen yleiskatsaus Ikaalisten rintaman taisteluista;

https://siuro.info/fi/vapaasana/676-1918-historiallisia-tapahtumia

*

Lisäys 1;

Erinomaisen täydennyksen edellä esitettyyn ”Wakkasuomalaisen sotilaan muistiinpanoja viime talviselta retkeltä” saamme Eversti evp Eero Urpon esitelmästä:

”Uudenkaupungin suojeluskunta Vapaussodassa”, jonka hän piti Ruutiukkojen lounaskokouksessa Tampereen Suomalaisella klubilla 10.10.2011.

Rohkenen lainata siitä Uudenkaupungin sk:n retken Ikaalisiin kytkeytyvän osuuden.  Kävihän niin, että Ikaalisissa Uudenkaupungin SK:sta muodostettiin virallisesti “Turun rintamapataljoona”, kuten alempaa ilmenee;

Uudenkaupungin SK saapui Tornioon aamulla 27. helmikuuta ja matka jatkui junalla kohti Seinäjokea. Suuri yllätys retkeläisille koitti Seinäjoella, jossa ylipäällikkö, kenraali Mannerheim tarkasti komppanioittain järjestäytyneet joukot. “Minä kiitän teitä urhoollisuudesta”, lausui Mannerheim ruotsalaisella korostuksellaan. Ahvenanmaan retken johtaja, kapt Fabritius joutui kuitenkin heti Seinäjoella sotaoikeuden eteen, koska hänen katsottiin luopuneen Ahvenanmaasta vastoin Mannerheimin käskyä. Sotaoikeus antoi Fabritiukselle kuitenkin vapauttavan tuomion, koska katsoi, ettei hän ollut saanut oikeata tietoa ylipäällikön sanomista. Kapteeni Fabritius siirrettiin nyt Mannerheimin käskyllä eversti Hjalmarsonin käytettäväksi.

Seinäjoelta Uudenkaupungin SK:n matka jatkui Kauhajoelle, jossa se varustettiin ensimmäisen kerran kohtuullisen taistelukykyiseksi joukoksi ja siirrettiin 200 hevosen myötä ryhmitysalueelle Kankaanpäähän. Sieltä se lähetettiin kriittisen tilanteen vuoksi välittömästi valkoisten avuksi Ikaalisiin, jossa valkoisten puolustus pelastuikin Kankaanpäästä saatujen apuvoimien ansiosta.

Punaiset kärsivät Ikaalisissa 10–11.3. ylivoimastaan huolimatta kirvelevän tappion. Näin kenties pääasiassa huonon tai jopa olemattoman johtamisen vuoksi. Venäläisupseerit olivat häipyneet tavoittamattomiin ja jättäneet joukkonsa oman onnensa nojaan. Tappiosta syytettiin myös ylipäällikkö Leinosta, joka tässä kriittisessä vaiheessa oli lähtenyt Tampereelle hakemaan apujoukkoja. Tämä johdon puute levitti punaisten puolella huhuja ja pakokauhua. Kuten Väinö Linna romaanissaan “Pohjantähden alla” kertoo perääntyvän punakaartilaisen Akseli Koskelan huutavan: “Ny on parasta lähtee. Mannerheimi on noussu Ikaalisissa maihin ilmalaivasta kuudentuhannen miehen kanssa”.

Ikaalisissa Uudenkaupungin SK:sta muodostettiin virallisesti “Turun rintamapataljoona”. Seuraavat kiivaat taistelut käytiin 19–23.3.1918 Kyröskosken omistuksesta. Kyröskoski oli punaisten vahvin tukikohta Satakunnassa. Sitä oli puolustamassa noin 3000 punakaartilaista. Punaisten keskuudessa esiintyi edelleen kovaa tyytymättömyyttä sodanjohtoa kohtaan. Rintaman ylipäällikkö Leinonen pyrki luomaan joukkoihinsa taisteluhenkeä mm. lupaamalla lentokoneen taivaalle. Eino Rahjan ohjaama lentokone ilmaantuikin paikalle 19.3. aamulla. Tätäkin toivotonta tilannetta kuvaa hauskasti Väinö Linna tuossa “Pohjantähden alla”-kirjassaan.

Kyröskosken punakaartilaiset jättivät lopulta asemansa täydellisen pakokauhun vallassa. Miehet painuvat jalan aina Siuron asemalle saakka. Valkoisten sotasaaliiksi jäi paljon erilaista materiaalia. Mutta Kyröskosken voitto ostettiin myös kalliisti. Yksin Turun pataljoonasta kaatui 8 miestä ja haavoittui 63, joiden joukossa neljä komppanian päällikköä. “Suomen Vapaussodan historia”- teoksessa todetaan Kyröskosken taistelusta: Valkoisten puolelta kunnostautui taistelussa mm. Turun pataljoona, entinen “Uudenkaupungin suojeluskunta”.

Eversti Linder oli saanut päämajasta määräyksen, että Satakunnan ryhmän on täydentäen Kyröskosken voittoa mitä nopeimmin marssittava kohti Tamperetta. Mitä tärkeintä on, että ryhmä katkaisee yhteydet lännestä Tampereelle. Aamulla maaliskuun 25 p:nä alkoi pataljoonan marssi Hämeenkyrön kautta Ylöjärvelle. Pataljoona saapui Ylöjärvelle jo samana iltana ja sai tehtäväkseen vallata heti seuraavana päivänä 26. maaliskuuta maastoa hallitsevan Epilänharjun, josta punaisten kuultiin jo poistuneen ja arveltiin sen olevan nyt vain heikosti miehitetty.

Venäläiset olivat linnoittaneet Epilänharjun I Maailmansodan aikana, ja punaisilla oli ollut nyt tilaisuus vahventaa sitä rakentamalla taistelupesäkkeitä ja piikkilankaesteitä. Turun pataljoonan hyökkäys Epilänharjulle aamulla 26.maaliskuuta epäonnistui täydellisesti. Vastoin odotuksia harjulla olikin täysi miehitys. Taistelu kesti 9 tuntia. Vasta iltapimeässä hyökkäys päästiin lopulta päättämään ja vetämään miehet takaisin. Pataljoonaa oli kohdannut ankara isku. Sodan verisin päivä oli heillä illassa.

Pataljoonan tappiot olivat toistasataa miestä – kaatuneita oli 25 ja haavoittuneita peräti 83. Isäni Venni Urpo oli näistä yksi vaikeasti haavoittuneena.

Mutta miten tässä näin pääsi käymään? Erään tulkinnan mukaan epäonnistunut hyökkäys tapahtui erehdyksessä ja vastoin eversti Hjalmarsonin tahtoa. Erehdys olisi johtunut huhusta, jonka mukaan punaiset olisivat luopuneet tai ainakin luopumassa sekä Lielahden että Epilän asemistaan. Huhu katsottiin myös punaisten petoksen aiheuttamaksi. Paikallinen poliisi, miliisi Lauri Sievä, oli vakuuttanut punaisten paenneen harjulta. Professori Heikki Ylikankaan mukaan poliisi sai myöhemmin “ansaitun palkkansa”, hänet surmattiin. Poliisi saattoi kuitenkin olla syytön tahalliseen harhauttamiseen, sillä Kyröskoskelta perääntyneet punaiset painuivat ensin ohi Epilän Tampereelle jättäen Epilänharjun miehittämättä, mutta miehittivät sen sitten vahvasti edellisenä yönä, kun valkoiset eivät olleetkaan seuranneet punaisia Epilään saakka, vaan olivat jääneet yöksi Ylöjärvelle. Ehkäpä näinkin. Epilänharju olisi ollut tuolloin vaikeasti vallattavissa hyvin varustetulla ja koulutetulla joukollakin. Nyt harjua valtaamaan lähetettiin vailla koulutusta olevia ja vain kevein asein varustettuja nuorukaisia. Harjua ei vallattukaan koko sodan aikana. Mutta miten tahansa. Vain 8 viikkoa kestänyt sota oli isäni osalta ohi, edessään kuukausia ja jopa vuosia kestänyt paranemis- ja toipumisaika sekä loppuelämä käsi-invalidina.

Maaliskuun 31.päivä 1918 oli pääsiäispäivä, jolloin luettiin seuraava kenraali Mannerheimin ensimmäinen tervehdys joukoille:

“Satakunnan, Hämeen, Savon ja Antrean rintamille, luettavaksi joka pataljoonassa ja komppaniassa: Sotilaat, veljet. Teidän voittoisat aseenne, joilla Te verisissä taisteluissa olette vapauttaneet jo suurimman osan maatamme ja murtaneet maan vihollisen rintamat, tekee minulle mieluisaksi velvollisuudeksi kiittää Teitä tänä pääsiäispyhänä, jonka maamme viettää synkässä sodassa omia eksyneitä ja rikollisia kansalaisiaan vastaan. Te olette pelastaneet Suomelle nuoren itsenäisyyden, sen vapauden, sen kansan kirkon, jonka punaiset ovat häpäisseet mitä törkeimmillä rikoksilla. Eläköön nuori uljas armeijamme.”

Pääsiäispäivä 1918 oli muutenkin erityinen päivä pataljoonan miehille. Silloin haudattiin Ylöjärvellä 27 taisteluissa kaatunutta valkoista. 1. komppania muodosti haudan ympärille kunniavartion, eversti Hjalmarson puhui kauniisti sankarien muistolle ja tykeillä ammuttiin kunnialaukaukset. Tilaisuus teki syvän vaikutuksen niin miehiin kuin suureen yleisöjoukkoonkin. Turun pataljoona koki huhtikuun aikana organisaatiomuutoksia ja liitettiin vasta perustettuun Porin Rykmenttiin, jonka mukana se osallistui viimeisiin operaatioihin mm. Hauhon suunnalla punaisten perääntyessä kohti Kymenlaaksoa.”

Eversti Eero Urpon esitelmä kokonaisuudessaan luettavissa täällä: http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/10102011.html

Ansaitsee tulla mainituksi, että eversti Eero Urpon isä, Venni Urpo kuului Uudenkaupungin sk:n/Turun pataljoonan riveihin ja taisteli sen joukoissa.  Venni Urpo oli tuolloin 22-vuotias maalaistalon poika Turun naapurista, Auran pitäjästä.

*

Lisäys 2;

Uudenkaupungin sk, eli taisteluissa Turun pataljoona oli ensimmäinen Suomalainen sotilasyksikkö, joka vannoi Itsenäisessä Suomessa sotilasvalan:

 

Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväki julkaisi viime vuoden helmikuussa kuvallisen uutisen ”Suomen ensimmäinen sotilasvala vannottiin Saksassa”. Kyse oli jääkärien sotilasvalasta Liettuan Liebajan St. Trinitatis kirkossa keskiviikkona 13.2.1918, jossa oli tiettävästi ollut mukana yli tuhat valanvannojaa.

Jääkärit jäivät kuitenkin kakkoseksi, koska päivää aikaisemmin, laskiaistiistaina 12. helmikuuta Uudenkaupungin Suojeluskunta, eli sodassa nimellä Turun Rintamapataljoona, vannoi sotilasvalansa Ahvenanmaan Kumlingessa.

Suojeluskuntajoukko oli lähtenyt Uudestakaupungista Lokalahden ja Kustavin kautta 7. helmikuuta kohti Ahvenanmaata. Joukon tarkoitus oli päästä yhteyteen sodassa olevien valkoisten joukkojen kanssa.

Uusikaupunki oli tammi-helmikuussa 1918 muodostunut Varsinais-Suomen valkoiseksi ”tukikohdaksi”. Turussa ja Raumalla oli vahvat venäläisvaruskunnat ja myös paljon järjestäytyneitä ja aseistettuja punaisia joukkoja.

Runsaan viidensadan miehen vahvuisella Uudenkaupungin Suojeluskunnalla oli tuossa vaiheessa vain muutamia kymmeniä kivääreitä ja vähäinen määrä ampumatarvikkeita. Taisteluita piti välttää.”

Lähde: Turun Sanomat, 25.2.2018:

Lukijalta: Kaksi suomalaista sotilasvalaa helmikuussa 1918, kirjoittaja Lauri Väättänen, yleisesikuntaupseeri:  https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3853548/Lukijalta+Kaksi+suomalaista+sotilasvalaa+helmikuussa+1918

 

*

Lisäys 3;

Yngve Svinhufvud ruotsalaisten ”vankina”

P.E. Svinhufvudin vanhin poika Yngve Svinhufvud (24. 9. 1890–16.9.1991) oli 27-vuotias juristi vuoden 1918 sodan alkaessa. Tuolloin hän sai käskyn mennä Uuteenkaupunkiin ja ilmoittautua suojeluskuntaan.

– Siellä oli miehiä koossa neljättä sataa ja jotakin koulutustakin meille annettiin. Kivääreitä ei kaikille riittänyt ja ammuksiakin oli kovin vähän. Yksikkömme sai sitten käskyn lähteä Ahvenanmaalle riisumaan siellä olevat ryssän joukot aseista. Siellä jouduimmekin yllättäen ruotsalaisten vangeiksi, Yngve Svinhufvud on muistellut Lakimiesuutisille satavuotissyntymäpäivänsä johdosta antamassaan haastattelussa vuonna 1990.

Svinhufvudin kuvaamien tapahtumien tausta oli seuraava. Vuonna 1918 sodan alettua Ruotsin hallituspiirit huomasivat, että oli ainutlaatuinen tilaisuus siirtää strategisesti tärkeä Ahvenanmaan saariryhmä Ruotsille. Kun saarilla oli sekä venäläisiä ja punaisia että valkoisia joukkoja, tilanne siellä kiristyi. Humanitäärisen avun varjolla Ahvenanmaalle saapui 13.2. alkaen ruotsalainen laivasto-osasto, joka miehitti saariryhmän.

Ruotsalaiset neuvottelivat Uudenkaupungin suojeluskunnan pois Ahvenanmaalta perustein, jotka jälkeenpäin osoittautuivat virheellisiksi. Suojeluskunnan johtaja kapteeni Fabritius luuli toimivansa Mannerheimin tahdon mukaisesti suostuessaan viemään joukkonsa ruotsalaisilla laivoilla Eckeröstä Ruotsiin 24.2.1918. Mannerheim kuvaa tapahtunutta muistelmissaan hyvin tuohtuneena. Hänen mukaansa tapahtumista muodostui Suomen ja Ruotsin välille vihlova epäsopu.

Saksan lähetettyä joukkojaan Ahvenanmaalle 4.–5.3.1918 ruotsalaiset vähitellen poistuivat alueelta.

–Tulimme ruotsalaisilla sotalaivoilla rannikon lähellä olevaan Hargshammeniin. Sieltä pääsimme junalla Haaparantaan, josta kävelimme Tornioon. Sieltä lähdimme junalla Ikaalisiin. Oli siinä tullut tehtyä melkoinen lenkki, Yngve Svinhufvud kertoi.

Lähde: Lakimieskohtaloita vuoden 1918 sodassa.  Lakimiesuutiset, 7.1.2014; https://lakimiesuutiset.fi/lakimieskohtaloita-vuoden-1918-sodassa/

ps. Ikaalisiin asti ei juna kulkenut, vaan Seinäjoelta matka kävi eteenpäin rekipelillä.

*

Uusikaupunki 1918. http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/9528

*

Kari Hintsala: Turun rintamapataljoonan lippu; http://kaponieeri.blogspot.com/2018/04/turun-rintamapataljoonan-lippu.html

*

Mannerheim-ristin ritari Paavo Konstantin Nuotio; http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=108

*

Jääkärieverstiluutnatti Aarne Peltonen;

”Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Pomarkussa ja sai 3. maaliskuuta 1918 tehtäväkseen johtaa rintamalle juuri saapunutta ns. Uudenkaupungin suojeluskuntaa (Turun pataljoonaa) Ikaalisten taisteluissa ja hyökkäyksessä Vatulan kylään. Hänet määrättiin 12. maaliskuuta 1918 Parkanossa koulutetun asevelvollisen komppanian päälliköksi, mikä yhdistettiin Turun pataljoonaan 21. maaliskuuta 1918. Hän toimi edellä esitetyn pataljoonan 2. komppanian päällikkönä ja otti osaa Kyröskosken ja Epilän taisteluihin. Hänet siirrettiin 28. maaliskuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi ja johti komppaniaa Karkun taistelussa.” http://www.wikiwand.com/fi/Aarne_Peltonen

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kirjoitin taannoin Erään huligaanin kohtaloa käsittelevässä blogissa:

Ikaalisten puhdistus.
Ikaalisten kauppalan puolustajat saivat 10.3.1918 Kankaanpäästä avukseen kaksi tykkiä ja kaksi konekivääriä miehistöineen, ja vieraikseen eversti Linderin ja esikuntapäällikkö Collanin, jotka tulivat tutustumaan tilanteeseen. (Punaiset vetäytyivät ja osin sekasorron vallassa.)

Seuraavana päivänä valkoiset valtasivat vielä punaisten jättämän Sarkkilan kylän. Taistelu kauppalasta oli päättynyt valkoisten voittoon.

Ylipäällikkö Mannerheim toimitti päämajasta eversti Linderin esikuntaan Ikaalisiin sanoman:

"Onnittelen Ikaalisten kunniakkaan voiton johdosta. Johtakaa joukkojanne uusiin voittoihin.

Mannerheim."

Ikaalisten puhdistustoimiin ryhdyttiin nähtävästi heti kauppalan piirityksen päätyttyä.

*

Noin siis virallisen kuvauksen mukaan. Se oli, niin kuin usein, asioiden edelle menevä, fragmentaarinen ja yksinkertaistava.
Aivan kuten Wakkasuomalaisen henkilökohtainen sotapäiväkirja osoittaa, tapausten kulku oli toinen, vaikeampi ja rumempi. Mutkallisempi, kuten elämä.

Osaran ja Mannamäen taistot vielä, sivustaoperaatioineen, pakkaspäivineen ja häkellyttävine sumuöineen, kuolinkorahduksineen, savuavine paukahduksineen. Kyröskosken kuumehoureinen rintama puhkesi vaahtoavaan pakon ja laukkaan 23.-24. maaliskuuta. Vasta kaksi viikkoa Mannerheimin onnittelusähkeen jälkeen. Se oli ylipäällikön tapa kannustaa, kirittää aikaa ja taistelua, pieni anteeksipyynnön tapainen ystävälle, Linderille, jonka kenraali Mannerheim oli pakottanut liikkeelle, iskemään, vaikka eversti sanoi, että vasta viikkojen päästä edes alkeellinen sotavalmius.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset