Veikko Huuska

Kiina ja Yhdysvallat kilpailevat tekoälyn herruudesta - Eurooppa statistina

Maailman teknologinen osaaminen on niin keskittynyttä, että olemme menossa kohti uutta kolonialismia, sanoo tulevaisuudentutkija Roope Mokka kolumnissaan. Eurooppa on jäämässä lehdellä soittelemaan.

Mokka on pohtinut mitä tekoäly (AI) on ja mitä sen tuleminen merkitsee. Hän kertoo, että tekoäly ei merkitse, että meitä viisaampi voima ottaa vallan. Päinvastoin tekoäly on erittäin tyhmä. Silti se tulee vaikuttamaan globaaliin elämään. Selvinnyt on myös se, että tekoäly tarjoaa paljonparempia palveluja, halvempaa työvoimaa, ja näin tuhoaa työpaikkoja. Uusia työpaikkoja syntyy – mutta vain sinne, missä tekoälyä kehitetään.

Mielenkiintoisin, mitä tekoälyn tiimoilta on selvinnyt, on sen tuoma uuden kolonialismin aalto. Mokka on käynyt loppuvuodesta tekoälymessuilla, joilla on esitelty Kiinalainen, Amerikkalainen ja Eurooppalainen malli soveltaa tekoälyä.

Kiinalainen esitteli miten liikeherkät matalalla lentävät dronit, erittäin pienet langattomat kamerat sekä lämpökamerat tunnistavat ihmisiä ja ajoneuvoja salamannopeasti. Hän näytti videolta miten rosvon saa kiinni sekunneissa kun nettikamerat on liitetty tekoälyyn. Poliisin tarvitsee vain tulla paikalle ja aina ei rikosta edes tarvitse tapahtua.

Euroopassa tätä teknologiaa käytetään vain vankiloissa.

Amerikkalainen esitteli tekoälyä, joka tunnistaa paitsi kasvot, myös esineet.  Eli tekoäly pystyy kertomaan minkälaiset lenkkarit sinulla on jaloissasi ja kassa osaisi tarjota sinulle niihin sopivia nauhoja.   Tässä toteutuu slogan: Tiedämme, mitä haluat, jo ennen kuin sinä itse tiedät sen”.

Eurooppalainen tarjosi kilpailua, yhteistyötä, projekteja, älyä, - vain tuotteet ja palvelut puuttuivat.  Korostettiin arvoja, päämääriä, kansalaisoikeuksia.

Niinpä Mokka toteaa: Messuilla ymmärsin, että nyt kilpaillaan siitä, mikä digitaalisten palveluiden idea on. 

Vastakkain on yhdysvaltalainen idea ihmisestä tyydytettävänä kuluttajana ja kiinalainen ajatus ihmisestä oman asemansa valtiossa hyväksyvänä kansalaisena.

Yhdysvaltalaisessa mallissa muutamalla yrityksellä on valta, ne ohjaavat niin kulutusta kuin julkisuuttakin. Ne omistavat kuluttajan.

Kiinan mallissa Kiina voi olla maailman johtaja ilman siirtymistä demokratiaan.

Hirvittäviä näkymiä molemmat.

Kiina tähtää maailman ykköseksi tekoälyssä vuoteen 2030 mennessä.

FAANG-yhtiöt pystyvät panostamaan satoja miljardeja tekoälyn kehittämiseen, ja niillä on datan käsittelyssä etulyönti, koneet ja ohjelmat.

Kiina pystyy panostamaan gigadatan hankintaan ja käsittelyyn. Sillä ei ole demokratian ja oikeusvaltion perusteiden asettamia estoja eikä rajoja. Kiinan valtio on päättänyt kahmia kaiken maan sisällä liikkuvan datan varastoon.  Eli pakottanut kaikki alueellaan olevat ihmiset ja yritykset jakamaan kanssaan kaiken tiedon.

Niinpä, Roope Mokka tulee ytimeen, koska tekoäly oppii vain datasta, on datan määrä oleellisimpia kysymyksiä tekoälyn kehittämisessä. Datan määrässä muut maat eivät pysty kilpailemaan Kiinan kanssa.

Kenellä gigadata sillä voitto.  Näin voisi tiivistää.

On siis mahdollista, että tekoäly tulee tarjoamaan meille juuri sellaisia palveluita, kuin Kiinan kommunistinen puolue haluaa kansalaisilleen tarjota.  – Tai sellaisia, joita yhdysvaltalainen kapitalisti katsoo hyväksi tarjota.

Euroopalle on varattu siirtomaan rooli. Huipensi tekoälyn tulevaisuuden näkynsä Roope Mokka.

*

Näin imponoivaa ja hytkäyttävää puhui siis tulevaisuustutkija Roope Mokka Ykkösaamussa tänään maanantaina 14.1.2019.  Painavinta puhetta sitten aikojen.

Vaatii muutamia kommentteja:

Tässä AI-tulevaisuudessa kaikki tapahtuu ilman ensimmäistäkään suomalaista puheenvuoroa. Ilman ensimmäistäkään Suomen Eduskunnan hätäkeskustelua. Ilman ensimmäistäkään Hallitusohjelmaa. Ilman Sipilää ja Rinnettä etc. Ilman, että siitä mitenkään äänestettäisiin, tai siitä muutenkaan Suomessa päätettäisiin. Samme sen tänne Suomeen ihan odottamatta, tilaamatta ja pyytämättä. Se vain tulee. Eikä siinä auta Maammelaulukaan – saati EU.

Saamme tekoälytulevaisuuden annettuna.

Eurooppa ei ole tehnyt mitään, eikä tee, ei EU eikä mikään muukaan.

Eurooppa on osansa valinnut.

Eurooppa on itse itsensä valinnut.

Eurooppa on tehnyt keskimäärin vääriä päätöksiä. Ajanut väärillä hevosilla. Ajanut harhaan. Ajanut ojaan ja siitäkin kauemmas.  Eurooppa on tehnyt vääriä asioita, askaroinut väärissä toimissa. Eurooppa on hukannut leiviskänsä.

Eurooppa ei ole pannut tikkua ristiin Jättiyhtiöiden vallan rajoittamiseksi, ja valtiollisen vaaleilla valitun ja vaaleilla vaihdettavan ohjurin, kansanvaltaisen päätöksenteon, voimistamiseksi. Päinvastoin se on heikentänyt monilla, erityisesti laajennus- ja rahapoliittisilla peukaloisen harharetkilään, nimenomaan valtioita ja niiden mahtia.  Eurooppa on nostanut finansseja ja rahalaitoksia, pankkeja ja pelikasinoita. Lyönyt valtiota. Valtiota valtio-opillisena käsitevoimana ja toimijana. Eurooppa on tuhonnut valtiollisen Euroopan.

Kromosomiyhtiöt tulevat Euroopan ulkopuolelta. Miksi? Siksi, kun Eurooppa on lyönyt laimin kehittää omaa teknologiaansa ja satsauksia, tuhansien miljardien satsauksia omaan Eurooppalaiseen tech:iin. Ne miljardit ovat menneet muualle, juosseet EU:n ja Euron ja EKP:n rännniä pitkin vääriin käsiin tuottamatta mitään hyvää Euroopan kansakunnille ja Euroopan ihmisille. Vain pelkkää tuhoa ja tuhkaa.

Totaalikieltäytyjä-Eurooppa on hukannut leiviskänsä.

EiEiEi-Eurooppa on tuhon oma. Mitäpä muutakaan tällaisella politiikalla, näillä ajatuksilla, ideologialla ja monologisella fundamentalismilla ja yksilön napanöyhtää hivelevällä ideologismilla, hukkareissuilla ja väärillä töillä voisikaan saada aikaan?

Meille väitettiin parin vuosikymmenen ajan, että Menestyjä = markkinaehtoinen ja demokraattinen.

 

Mutta reaalielämä osoittaa: Menestyjä = Markkinaehtoinen ja markkinaehtoinen.

Tai vaihtoehtoisesti: Menestyjä = Markkinaehtoinen ja diktatoorinen.

Voittaja on jälkimmäinen. 

Selitys: Aluksi ja lopuksi: Markkinaehtoinen ja demokraattinen (kansan valtainen) ovat erinapaisia ympyröitä. Ne voivat toimia sisäkkäin ja rinnakkain, mutta kun ne alkavat pyöriä päällekkäin Markkinat voittavat.  Aina.

Voittavien markkinoiden finaalissa diktatoorinen voittaa ns. demokraattisen.  Ts. kuka voisi kutsua Yhdysvaltain markkinoita, finanssimarkkinoita ja megakonglomeraattien markkinoita kansanvaltaisiksi?

*

Kun olin kutsuttuna vieraan Brysselissä tässä taannoin, silloin kun Erkki Liikanen oli komissaari, saimme hänet delegaatiomme iltaistuntoon hetkiseksi. Erkki Liikanen kertoi hetken näkymistä ja tulevaisuuden keskeisistä tavoitteista.

Sitten sai vielä kysyä. Minä viittasin ensimmäisenä ja kysyin mielestäni kohtalaisen hyvän kysymyksen: Mitensä Erkki näet, kun meillä EU:ssa on tämä tietotekniikan hyödyntämisohjelma. Miten se ei mitenkään näy tietotekniikan tuottavampana BKT-kasvuna ja muuna edistymisenä Euroopassa. Yhdysvallat näyttää (tämä oli joskus 2000-luvun taitetta) etenevän sillä sektorilla jättiaskelin, mutta Euroopassa takkuaa. Mistä tämä mielestäsi johtuu?

Erkki Liikanen vastasi aivan hyvin ja sujuvasti, mutta ei lainkaan itse asista: miksi Euroopassa ei it-teknologian hyötykäyttö edistynyt?  Se oli silloin jo selkeästi nähtävissä. Ja tänään olemme tässä.

*

Käytännön esimerkki siitä, missä on informaatiotekniikan ja tekoälyn mahtivoima juuri nyt:

Kaikki Amerikassa. Ei yhtään merkittävää globaalia nykytekonologiaa hyödyntävää Eurooppalaista jättiyhtiötä.

Kiinasta on jo, ja lisää puskee.

Tässä tämän hetken suurin gigainfo-jättirakenne:

FAANG

Jotenkin kuvaavaa on sekin, että Suomalaisesta Wikipediasta ei edelleenkään löydy hakusanaa ”FAANG”.  FANG kylläkin löytyy, mutta muussa merkityksessä kuin FAANG miinus Apple.  Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fang

Faang on nimilyhenne, jota käytetään Facebookin, Applen, Amazonin, Netflixin ja Googlen summaarisena nimenä, mutta samalla yleiskäsitteenä niistä sekä hieman muistakin korkean suorituskyvyn – ja kasvun – yrityksistä.  Eräiden analyytikkojen tapana on ryhmittää Nasdaqissa noteeratut kuluttaja-asiakasten kanssa suoraan kosketuksissa oleviin huipputeknologia-yrityksiin.  Ominaista niille on paitsi nopea kasvu, myöskin saavutettujen voittojen tai tappioiden valtavuus.

Suurin spekulaatio kohdistuu siihen, ovatko nämä yritykset lopulta ohimenevä teknokupla vai osa pysyvää pitkän aikavälin kasvua ja markkinavaltausta.

en.Wikipedia kertokoon:

Facebook, Apple, Amazon, Netflix and Google (FAANG), a further extension of FANG (which originally did not include Apple), is both an acronym and a buzzword to entice investors, as popularised by Jim Cramer from CNBC's Mad Money and other talking heads for grouping together currently high performance technology companies currently listed on NASDAQ. While it usually refers to the five (or four) of these technology companies specifically, the term is now generally used to refer to the technology and consumer discretionary sectors consisting of highly-traded growth stocks of American technology and tech-enabled companies in recent years. Such a perspective of the market demonstrates a huge impact with commensurate profit or loss. Opinions have been divided over whether this phenomenon is indicative of a tech bubble or long-term sustained growth of these technology companies.

In 2017, Intercontinental Exchange has initiated an index with this focus through the NYSE and extended FANG with Twitter, Nvidia and Tesla and with BAT stocks, the Chinese counterparts: Baidu, Alibaba and Tencent. Investment analysts have often compared FAANG against or together with BAT stocks due to the latter's similar level of growth in the Chinese stock market.

There are also actively managed ETFs, which attempt to take advantage of the phenomenon of these index-based funds, since indices don’t have the power to make adjustments on any given day. However, investors should be wary as an ETF may not be currently holding all of the implied tech company stocks. For example, the ETF known by ticker FNG, sold out of Facebook during the Cambridge Analytica scandal, but also dumped Apple holdings ahead of its earnings boost.

https://en.wikipedia.org/wiki/Facebook,_Apple,_Amazon,_Netflix_and_Google

Arvopaperi/Olli Harma selosti 21.11.2018 FAANG-kurssien loppuvuoden 2018 kehitystä ; https://www.arvopaperi.fi/uutiset/kaikki-faang-osakkeet-syoksyivat-karhumarkkinaan-helsinki-on-painunut-mukana-eika-nopeaa-muutosta-ole-luvassa/65d91587-f20b-4a48-8311-2d14a2d19232

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Analyysissa FAANG-osakkeet eli Facebook, Amazon, Apple, Netflix ja Google
Lähde: Sijoittaja.fi/TIMO HEIKKILÄ

Timo kokosi 13.6.2018 mainiosti FAANG-yhtiöiden ytimen tähän malliin:

FAANG-osakkeet

Facebook on maailman suurin sosiaalisen median yhtiö, jolla on 2,2 miljardia aktiivista kuukausikäyttäjää. Facebook omistaa Instagramin, WhatsAppin ja Messengerin. Liikevaihto muodostuu mainostuloista yhtiön sosiaalisen median kanavissa.

Amazon on maailman suurin verkkokauppa ja pilvipalveluyhtiö.

Apple on maailman suurin yhtiö. Applen liikevaihdosta yli 60 % muodostuu iPhonen myynnistä.

Netflix on maailman suurin televisiosarjoja ja elokuvia suoratoistopalveluna tarjoava yhtiö.

Google (Alphabet). Alphabet on maailman suurin hakukoneyhtiö, joka on kehittänyt myös matkapuhelinjärjestelmä Androidin. Valtaosa yhtiön liikevaihdosta koostuu mainostuloista.

FAANG-osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo (12.6.2018 päätöskursseilla) on 3 246 miljardia dollaria. Koko S&P 500 -indeksin markkina-arvo on 24 830 miljardia dollaria, joten FAANG-yhtiöiden osuus markkina-arvosta on peräti 13,1 %.

FAANG VS. FAAAM?

Markkina-arvolla mitattuna maailman suurin yhtiö on Apple ja toiseksi suurin on Microsoft. FAANG-osakkeiden lisäksi usein puhutaankin FAAAM-osakkeista, jotka ovat siis viisi maailman suurinta yhtiötä markkina-arvolla mitattuna.
FAAAM-osakkeet ovat:
Facebook,
Apple,
Amazon,
Alphabet ja
Microsoft.

Mikä yhdistää FAANG-osakkeita?

FAANG-osakkeet ovat nousseet todella suuriksi, todella nopeasti. Yksikään FAANG-yhtiöistä ei mahtunut maailman suurimpien yhtiöiden TOP 10 -listalle 20 vuotta sitten.

Kärkiyhtiöt ovat nousseet maailman arvokkaimmiksi digitalisaation avulla. Internet, älypuhelimet, sosiaalinen media ja verkkokauppa ovat mahdollistaneet digitaaliset palvelut ja siten digitalisaation leviämisen kaikkialle.

Digitalisaatio tarkoittaa sitä, että sama palvelu ja tuote on ostettavissa kaikkialla maailmassa. Kilpailu on globaalia ja parhaat kasvavat jättiyrityksiksi.

Digitalisaation avulla maailman suurimmiksi kasvaneita yrityksiä yhdistävät seuraavat tekijät:

• Ylivoimainen palvelukokemus
• Innovatiivisuus
• Rohkeus kasvaa ja investoida
• Skaalautuvuus.

More: https://www.sijoittaja.fi/95258/analyysissa-faang-...

Kiitos Timo Heikkilälle! Tämä on todella loistava yhteenveto siitä, miten big business toimii, mikä on sen logiikka ja käytäntö.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Investors.com 10.1.2019:
UUDEN kasvun veturit:
This New Growth Driver At Amazon Is Kicking Into High Gear
• BRIAN DEAGON
• 1/10/2019
Advertisers expect to double the amount of money they spend on Amazon (AMZN) by 2020, providing yet another higher-margin revenue stream for the world's largest e-commerce company, a Wall Street brokerage said Thursday.
Amazon's revenue growth from advertising comes at the expense of Facebook (FB), the Google unit of Alphabet (GOOGL) and Twitter (TWTR), according to a survey by Cowen of 50 U.S. ad buyers representing nearly $14 billion in ad spending. The respondents, on average, expect Amazon's share of their digital ad budget to double from 6% in 2018 to 12% by 2020.
By comparison, Facebook as well as Twitter are expected to mostly maintain share, while Google Search and YouTube are seen sustaining modest share losses, according to the Cowen report.
Cowen analyst John Blackledge estimates Amazon's ad revenue will reach $13.7 billion this year, up 56% from last year. He sees that rising to $43.2 billion by 2024. That's a compound annual growth rate of 26%.
More: https://www.investors.com/news/technology/amazon-g...
*
Veikkaus 2019;
Amazon, Netflix Join 10 Stocks Expecting 25%-159% EPS Growth In 2019
• MATTHEW GALGANI
• 1/09/2019
As the stock market kicks off the New Year with a nascent uptrend, what is the outlook for Amazon earnings, Netflix earnings and the fundamentals of other leading names? Here's a look at companies like Amazon.com (AMZN), Netflix (NFLX), Ciena (CIEN) and ServiceNow (NOW) that are expecting 25% to 159% EPS growth in 2019.
More: Investors.com 9.1.2019; https://www.investors.com/research/amazon-earnings...
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Facebook, Amazon, Netflix And Google: Experts On FANG Stocks
https://www.youtube.com/watch?v=yeg7bMxKYhU
*
Advertisement: 24

Here's what 11 market experts have to say about FANG stocks
https://www.cnbc.com/video/2018/08/04/apple-amazon...
*
This is why FANG is the best place for your money right now: Technician
Carter Worth, Cornerstone Macro head of technical analysis, breaks down his outlook on large cap tech stocks such as Facebook, Apple, Amazon, Netflix and Google.
https://www.cnbc.com/video/2018/06/18/stocks-faceb...
*
Sijoittaja.fi/Tatu Ronkainen 19.12.2018:
sijoituksina: FAANG-osakkeet syvissä vesissä, Apple ja Netflix sukeltavat.
https://www.sijoittaja.fi/121241/faang-osakkeet-sy...
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pekka, sinäpä sen sanoit!

Näin maailma jaetaan. Diili. Ei mitään kaksipuolista, vaan täysin yksiulotteinen jako: se jakaa, jolla on kykyä. Se, jolla on Data, ja siitä jalostettu AI-jaloste, jolla vaikutetaan.
Ihan laillisesti.

1984!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Roopen teesit ovat niin tärkeät, että ne vielä tähän:

`Tekoäly kuppaa dataa, rahaa ja ruutuaikaa Euroopassa, mutta pitää voitot, teknologian ja päätösvallan palveluiden kehittämisestä omassa maassa (lue: Kiina, USA).
Tekoälyn kehittämiseen Kiinassa ja Yhdysvalloissa satsataan satoja miljardeja, Euroopassa vain muutamia.
JOS Eurooppa haluaa vaikuttaa, minkälaisen yhteiskunnan tekoälypalvelut luovat, tulee ajatella radikaaleja ajatuksia.`
*
Niinpä!

Jos et muuta ehdi niin kuuntele ainakin Roopen kolumnin viimeinen minuutti.
Siinä on paljon!
https://areena.yle.fi/1-50041923
*

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Itse asiasta olen puoliksi samaa mieltä, eli huolestunut Suomenkin tekoälykehityksen tilasta ja koko Euroopan tavasta säästää - tulevien ratkaisujen kehittämisestä, ja sehän on hölmöintä mitä olla saattaa.

Roope Mokka on ekonomisti ilman minkäänlaista omaa kokemusta itse alan kehittämisestä. Ei paljon hyödytä, jos kuuntelee muita, mutta ei ymmärrä kaikkea, puhumattakaan että itse osaisi muodostaa omaa käsitystä.

Hän on sokeutunut datan merkitykseen, kuten kaikki ekonomistit. Heidän maailmassaan korko ja prosentuaalinen muutos ovat kaikki. Datasta ei voi ennustaa tulevia ratkaisumalleja, jotka ovat ainutlaatuisia, koska ne syntyvät intuitiosta ja huipputiedosta. Älkää ajateltu kuten tilastonikkarit, että huominen on tietyn prosentin muutos eilisestä!

Tietämys syntyy toista kautta.

Olen määritellyt yhteiskuntatason tekoälyn kirjassani ja videoissani ja se näkemys puuttuu muilta, paitsi Kiinalla näyttää siitä olevan merkkejä. Kiinan päätöksenteon malli on kuitenkin primitiivinen, eikä siihen pidä mennä.

Yhteiskuntaa tulee kehittää systeemisyyden avulla (mm. holarkia) parantaen organisaatiorakentaen ja löytäen sitä kautta ihanteellisia toiminnan malleja. Se on mielestäni parasta mahdollista tekoälyä, eikä siihenkään sanastoon kuulu toistella jotakin FAANG - termiä, sillä yksityiset yritykset tekevät mitä tekevät; toivottavasti eivät tee tuhmia :(

http://metayliopisto.fi/holarkian-leviaminen-edist...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#7.
Joo, periaatteesta samaa mieltä.
Mutta massa ja arki toimii tietyn vaihteluvälin puitteissa, ja kun on "total data" siitä, mitä tapahtuu, ja mikä tapahtumavirrassa muuttuu, niin tekoäly pystyy suuntimaan näiden muutoslinjojen puitteissa "aika pitkälle".

Vaalejakin on "ennustettu" google-analyyseilla. Joka on jos mikä aika sekavaa summadataa, mutta antaa osviittaa, ja nimenomaan siitä, mikä kiinnostaa/mitä klikataan/mistä keskustellaan/mikä on "mielen päällä". Nämä kaikki jonkinlaisia juuritekijöitä siihen, miten sit äänestetään uurnilla. (ei kaikkein paras esimerkki siitä, miten toteutuneen aineksesta voi data-analyysi nähdä muutossuuntia.
Katkokset ja jänishypyt luku sinänsä. Niissä kone ei pysy perässä?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Mielestäni pitäisi valittaa vähemmän ja tehdä enemmän. Yhteistyössä tuskin on mitään vikaa, ellei edes osata kertoa mikä vikaa siinä on. Tekoäly on vain yksi osa-alue, missä Eurooppa alisuoriutuu. Toisaalta on myös osa-alueita, missä ollaan hyviä.

Puhdas markkinamalli ei taida toimia Euroopassa. Unioni haluaa suitsia liian suureksi kasvavaa liiketoimintaa. Yksikään yritys ei kasva riittävän suureksi ollakseen omavarainen innovaatioiden tuottajana. Hyvät alut myydään kiinalaisille ja amerikkalaisille.

Keskitetty malli ehkä voisi toimia paremmin uusien megayhtiöiden synnyttämiseksi. Euroopassa osataan tehdä maailman luokan tutkimusta EU-rahoitteisesti. Juuri yhteistyöhön perustuvaa tutkimusta. Tuloksiakin syntyy. Samaa mallia voisi soveltaa, jos tavoitteena on saada Eurooppa omavaraiseksi uusien kaupallisten tuoteinnovaatioiden synnyttämiseksi.

Konsepti voisi toimia siten, että markkinaehtoiseen toimintaan tähtäävä uusi julkisomisteinen euro-yhtiö tarjoaisi puitteet julkisrahoitteista tutkimushanketta varten. Yhtiö saisi pitää ja hyödyntää kaupallisesti tuoteinnovaatiot mitkä hankkeissa syntyvät. Arvatenkin joku esittää kysymyksen eikö näin jo toimita.

Samalla tavalla kuin jäsenmaat rahoittavat yhteisvastuullisesti keskitetysti tehtävää tutkimustoimintaa, mega-startuppien tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus tulisi jäsenmailta ja samassa suhteessa jakaantuisi myös omistusosuus yhtiössä. Unioni toimisi eräänlaisena yrityshautojana samalla, kun rahoittaisi tutkimushankkeita ja -toimintaa. Luulisi miljardien eurojen hankkeiden ympärille rakentuvista mega-startupista jonkun olevan kaupallisesti kannattavakin yhtiö. Tekoälytutkimus on yksi sellainen osa-alue, missä tarvitaan EU-rahoitusta tutkimukseen, mutta myös markkinaehtoista toimijaa.

Nyt unioni jakaa tukia erilaisiin kaupallisiin hankkeisiin jäsenmaissa, mutta kyse on liian pienen mittakaavan yritystoiminnasta ja hankkeista. Rahoitusta haetaan toimintaa, missä tarkoituksena on soveltaa eikä keksiä uutta.

Ennen kuin voidaan keksiä uutta, on oltava riittävän kunnianhimoinen hanke eli aihio, minkä lopullinen päämäärä on kaupallinen toiminta. Vasta sen jälkeen, kun on olemassa hanke, siihen liittyviin osaongelmiin voidaan aloittaa keksimään ja kehittämään ratkaisuja.

Eurooppalainen konsepti voisi nojautua siis keskitettyyn julkisrahoitteiseen tutkimukseen, mikä samalla tähtäisi kaupalliseen toimintaan. Tiedeväki vastaisi tutkimustavoitteen asettamisesta, yhtiö liiketoimintatavoitteesta ja rahoittaja omistamisesta. Ajattelisin tämän konseptin edun olevan, että nuo mega-startupit toimisivat samalla tieteen tekijöille hotspotteina, missä kehittää ja testata ideoita ja toisaalta tuoda esille tarpeita. Ihmisellä voi olla vaikka kuinka hemmetin hyvä idea, innovaatio ja valmis ratkaisu olemassa valmiina, mutta jos ei ole toimijaa joka sitä tarvitsee, osaaminen ja kyky hyödyntää, ei keksintö ole minkään arvoinen.

Suomen malli ei ole menestysresepti millekään maalle. Vika meillä on siinä, että syntyy lukemattomia pienen mittakaavan innovaatioita, mitkä tuotteistetaan ja lopulta kiskat myydään kiinalaisille.

Miljardien eurojen mega-hankkeet ovat eri mittakaavan toimintaa. EU-maiden yhteisomistuksessa olevina yhtiöinä ne eivät olisi kovin helposti vallattavissa. Jos mega-startup floppaa, voidaan ainakin todeta yhden päämäärän täyttyneen eli huippututkimuksen harjoittamisen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Eurooppa (EU) on maailman vahvin talous, 500 miljoonaa ihmistä, vanha vahva kulttuuri.

Lähtökohtiensa ja potentiaalinsa puolesta sen pitäisi olla maailman ykklnen kaikessa olennaisessa, niin siviili- kuin sotilassektoreila. Kysymys on fokuksesta ja tahdosta.

Tai toisinsanoen fokuksen harhailusta ja hajonnasta. Tehdään vääriä asioita ja keskitytään epäolennaiseen.
Siksi alisuorittajan viitta, kroonisen alisuorittajan.
Pahinta Tässä on, että minkäänlaista korjausliikettä, pohtivaa itsearviota ja kriittistä tulospuntarointia ei näytä käynnistyvän. Päinvastoin monin tavoin Eurooppa torjuu ja vastustaa tehokkaasti kaikenlaista tämähän suuntaan haiskahtavaakin..

Kohtalon toteuttaminen?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Juuri niin. Nyt EU on maailman suurin resurssien hajauttaja. Jokainen jäsenmaa pyrkii lypsämään itselleen siivun kokonaispotista eli resursseista, joilla voitaisiin saada paljon enemmän aikaiseksi, kuin nyt saadaan. Muutos edellyttää ymmärrystä siitä, miksi nyt ei synny tulosta ja toisaalta ymmärrystä siitä millaisella toimintatavalla saataisiin tuloksia aikaan.

Mielestäni olisi järkevämpää keskittää resursseja riittävän vaikuttavan toiminnan syntymiseksi ja tulosten aikaan saamiseksi, mutta noiden hankkeiden omistus olisi järkevää hajauttaa jäsenvaltioille. Tuo konsepti ruokkisi jäsenvaltioiden omaakin innovaatiotoimintaa ja yritystoimintaa siinä sivussa. Yhtiömuotoisen toimintamallin etuna olisi se, että toiminnasta tulisi pitkäjänteistä ja taloudelliset hyödyt jakaantuisivat jäsenmaille.

Murusten levittäminen eri puolille Eurooppaa ohjaa resursseja hankkeisiin, joiden vaikuttavuus ei ole globaalilla tasolla.

Käyttäjän anleng79 kuva
Leng An

"Datasta ei voi ennustaa tulevia ratkaisumalleja, jotka ovat ainutlaatuisia, koska ne syntyvät intuitiosta ja huipputiedosta." -tämä virheellinen päätelmä todisti jo shakkissa ja Go-Pelissa. Oppivat algoritmit toistaa sen mihin sen isäntä on sitä ohjelmoinnut.

Hyvää intuitiot ja päätelmät syntyvät ihmisistä joilla on pitkää kokemuksia ja huipputietoja. Data on AI:n tiedot ja se myös lopulta oppii virheistään. Antaa niille tarpeeksi aikaa ja dataa.

Huonosta intuitiosta usein kutsutaan "huono säkä". Kuten yleensä ekonomistit joilla on huonosti kokemuksia tekniikasta.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Mittasuhteista:

FAANG-yhtiöiden (Facebook, Apple, Amazon, Netflix, Google) yhteinen markkina-arvo ylittää Saksan koko osakemarkkinan arvon.

Saksa on Mersun ja Mefiston maa.

Faang- yhtiöiden vuosikasvu on kaksinumeroinen luku. Kun is kasvaa kaksinumeroisesti, isosta tulee ii-iso!

Massalla on painoarvoa, tahatontakin, sen painoarvon lisäksi, mikä sillä on ihan tietoisen ja tavoitteellisen toiminnan seurauksena.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Sillä aikaa kun eu-maat vatuloivat, yksittäiset amerikkalaiset multimiljardöörit uskaltavat antaa alkuvaiheen rahoitusta hankkeisiin, mihin yksittäisillä eu-mailla ole rahkeita ja uskallusta. Näen asian niin, että yhtiömuodon etu olisi rahoituksen hankkimisessa.

Käyttäjän anleng79 kuva
Leng An

Mitä tulee AI suhteen on turhaa pelkää liikaa sitä. AI on tulevaisuus ja myös työkalu. Se on vääjäämätön asiaa joka tulee mullistaa ihmiskuntaa niin hyvänä asiana kuin haastenakin ( huom. En näe sitä huonona asiana).

Me EU:ssa on hyvää syy satsata siihen enemmän resurssit. Muuten pelinappulamme on heikko.

Sanoin minä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset