Veikko Huuska

Miten Venäjästä tuli Venäjä? – entä jos olisi tullut 1991 sotilasvallankaappaus

Miten Venäjästä tuli Venäjä? – entä jos olisi tullut 1991 sotilasvallankaappaus

*

Venäjän tulevaisuus – onko sitä?  Näin kyselin joulupäivänä 25.12.1990 kirjoittamassani tekstissä, jota tarjosin tuolloin parille lehdelle. Juttu ei kelvannut, olihan se erillisajattelua, ja artikkelilokeroihin liian pitkäkin.  Nyt kun viikko ennen joulua 2018 tein työhuonessani siivous- ja järjestelyhommia, löysin mustakantisen tekstikirjan, josta sen laitan tähän näkösälle. 

28 vuoden takaisten mietteiden ja kaavailujen tiimoilta voimme ehkä uhrata pari ajatusta myöskin sille, mitä olisi tapahtunut ja miten olisi käynyt, jos jouluna 1990 paperille panemani tulevaisuuden aavistelut olisivat toteutuneet?

*

”Puolen vuosikymmenen ajan (1985-1990) olemme saaneet seurata erään merkittävän miehen herkeämätöntä työtä ”Eurooppalaisen kodin” tärkeän nurkkauksen remontoimiseksi asuttavaan kuntoon.  Viime kuukaudet ovat lopullisesti osoittaneet, miten turhiin raukeavaa tämä työ on ollut ja on oleva – niin kauan kuin sitä enää ylipäätään saa jatkua.

Eläytyessämme suurella myötätunnolla tämän suuren nuorallatanssijan liikkeisiin ja yhtyessämme hänen pääpiirteissään sinänsä mitä kannustettavimpiin ajatuksiinsa me suomalaiset olemme hyvin herkeästi unohtaneet tai kokonaankin jättäneet huomioimatta sen avainseikan, joka kuitenkin on tämän pohjana: Tavaritsh Gorbatshov on kommunisti, kovettu semmoinen.  Hän uskoo yhä asiaan joka on menettänyt uskottavuutensa.  Hän näkee yhä päämäärän siellä, mistä niin monet ovat pettyneinä palanneet, kyllänsä saaneina, uusia päämääriä kohti suuntutuvina.

Mikä on oleva tämän väärään maaliin tähtäävän miehen kohtalo?  Se on väistyvän miehen osa.  Lähivuodet – mahdollisesti lähikuukaudet – ovat osoittava, tuleeko hän jäämään maailmanhistoriaan välikauden miehenä, joka muistetaan näennäisuudistajana, uuden aikakauden fragmenttina.  Vai onko hänen nimensä liittyvä sekasortoisen, väkivaltaisen ja laajaan kaaokseen johtaneen epävarmuuden, laizzez faire –kauden nimeen.

*

Mitä sitten on odotettavissa, mahdollisesti toivottavissa Venäjän tulevaisuudesta?

Olen jo hetken aikaa ollut varma, että sotilasvallankaappaus on tulossa.  Isännättömänä kuleksiva valta on aina ennemmin tai myöhemmin löytänyt ottajansa.  Niin nytkin.  Viime ajat, Novaja Zemljan –demonstraatio ja aivan viime päivien tapaukset, ovat selvääkin selvemmin todentaneet maailmalle, ettei Gorba ole saanut eikä edes saamassa otteeseensa todellisen vallan alueita.

Oleellinen kysymys onkin, millainen on tämä Gorbatshovin seuraaja vallan valokeilassa, sitten kun hän ottaa ottimensa.  Pystyykö kukaan haltuunottamaan valtaa näissä oloissa, joissa johtamisen ja toiminnan edellytykset, – järjestelmä – on rapautumassa kertakaikkisesti käsiin.  Näyttääkin, että  suurin huoli alkaa kohdistua siihen, että kenenkään ei ole mahdollista ottaa tilannetta edes jotensakin johdettavakseen, ennen kuin lopullinen romahdus, kaikkien sota kaikkia vastaan, alkaa.  Sotilasvalta, mieluiten luonnollisesti mitä verettömämpi, näyttää ainoalta tavoiteltavalta ylimenojärjestelyltä, nyt vain huomattavasti suurimittaisemmassa, vaikeammassa muodossa, kuin Puolassa 1981.

Ylimenokauden ensimmäinen vaihe otti Puolassa kymmenen vuotta, Walesan kauden, siis ensimmäisen vapaiden vaalien jälkeisen jakson, jonka lopullinen pituus tullaan näkemään.  Vasta sen kääntyessä toimivan demokratian uralle voidaan puhua ylimenovaiheen päättymisestä.

Ennen kuin Venäjällä päästään sotilasvallan ja sitä seuraavan keskos-demokratian kauden tuolle puolen, joudutaan elämään vuosikausien epävarmuuden aika, jossa paremman tulevaisuuden toivo alituiseen joutuu elämään moninaisten uhkien kiikkulaudalla.

Venäjä, kuten kaikki maailman maat kaikkina aikoina, joutuu sekin pitämään perustanaan kahta säällisen elämänmenon prinsiippiä: sananvapautta ja vapaita vaaleja.  Edellisen osalta Gorbatshovin kausi tulee säilyttämän merkityksensä tämän tärkeän arvon pitkällemenevänä toteuttajana.  Vapaiden vaalien tavoitteeksi ottamisen ja järjestämisen osalta naapurimme ottaa vasta ensi askelia aikomisen suuntaan.

Koska vapaat vaalit eivät kuulu Gorban tavoite-arsenaaliin, on selvää, että niiden toteuttajat ovat muut kuin hän.  Jotta niin pitkälle päästäisiin on paljon muutoksia tapahduttava, myöskin henkilömuutoksia.  Lähin tavoite tällä pitkällä, kivisellä tiellä, on siis väkivaltaisuuksien eskalaatiot estävän sotilasvallan valtaannousun riittävän aikainen tapahtuminen, jo tänä talvena mieluimmin.

Ellei sitä vappuun 1991 mennessä ala kuulua, on meillä täysi syy pelätä, ettei sitä kuulukaan.  Myöhentyneenä se on myöhässä, silloin lopullisesti  aikansa hukanneena.  … vielä nyt mahdolliseksi nähtävään tehtäväänsä kykenemätön.  Vapun jälkeen tilanne on mahdoton minkään vallan enää pidätellä, hallita (prosessia).

*

Lopuksi ennuste tästä tulevasta johtajasta: sotilas hän siis on oleva, sen tiedämme.  Marsalkka ei, kenraalikaan tuskin: he ovat liian vanhoja, väsyneitä, liiaksi systeemissä, keskenään kateita.  Mutta eikä tässä käykin niin, niin kuin monesti ennenkin: Eversti hän on.  Noin 50-vuotias, jo nuorena poikana rasavilli.  Hieman hurmuri, jotain jopa boheemia taustalla.  Soittaa kohtuudella balalaikkaa, tottunut istumaan illasta pitkään.  Kaverien kesken hieman hurjapäänä tunnettu, tyytymätön johonkin, ei vähiten itseensä, maahansakin.  Ratsastaa tummilla hevosilla – tämä eversti Ronski, joka jossain lähipiirinsä ulkopuoliselle maailmalle vielä tänään tuntemattomana nyt teputtaa.  Teputtaa ja odottaa.  Onhan hän valmis.  Hän, joka sen on tekevä.  Hänellä on paperit kirjoituspöydällä ja ajatusten meri päässään ja kai korvissaan sirahtelevien ammusten levottomat äänet.  Hän vain odottaa nyt.”

Jouluna 1990

ti 25.12.1990 kello 11.59

Veikko Huuska

*

Näköjään Venäjä/Neuvostoliiton kohtalo kovasti askarrutti mieltäni, sillä palasin aiheeseen vielä uudenvuoden päivänä 1.1.1991.  Silloin miehen ajatus liiteli laateli tähän tapaan:

”Mitä Venäjällä tapahtuu

”Neuvostoliitto, maailman viimeinen todellinen siirtomaavalta, on aivan liian iso talo, että sen isäntä voisi loputtomiin kuleksia teillä teillä tietymättömillä.  Pian täytyy verhon heilahtaa ja isännän astua orkesterikkorokkeelle.  Isäntä on se, jolla on päätös- ja toimivalta hallussaan.   Nyt valta ei omaa kukaan, ei annettua, ei otettua.  Gorba tulee jäämään komentotalouden finaalin kyseenalaiseksi sankariksi.  Hän ei siis ollut minkään alku.  Enintään lopun alku.

Sen, joka astuu Gorban sijaan, tulee olla alku.  Todellinen alku, jollekin uudelle, en sano kapitalismille.  Mutta ennen kuin niin pitkälle päästään, tulee olemaan väliaikainen hallitus.  Kuka on uusi Kerenski? Ei sillä ole kovin suurta merkitystä.  enemmän merkitsee se, miten väliaikainen hallinto ottimensa ottaa.  Ja ennen kaikkea: milloin?

Olen jo vuoden (odottanut; yliviivattu) ”tiennyt”, että sotiasvallankaappaus tulee.  Nyt katson, että kohta on aihetta alkaa pelätä, ettei sitä tulekaan.  Ajoissa. Ennen kuin vallaton maa ja kansa anarkisoituvat.  Ennen kuin rakenteet ja järjestelmät rikollisoituvat lopullisesti ja läpeensä. Enennkuin kaikki ovat sutena susien joukossa ja ennekuin susilauma kaikkien laumojen iänaikaisella tavalla huutaa suden johtajakseen, pahimman kaikista.

En tiedä, mutta luulen, että kommunismin ennen niin pelottava sapelihammas on mädässä ienjuuressaan niin höllässä nyt, että on aika poistaa se.  Demokratiattomassa maassa, jossa järjestötoiminta on ollut hämärien loukkojen pitsinnypläystä, eihän se hyvänen aika sentään, kykene millään järjellisellä ja säällisellä tavalla valitsemaan itselleen johtoa.  Historia tulee kenties osoittamaan, onko niin karkealla teolla kuin sotilasvallankaappaus, oikeutuksena, - se ainoa, jonka se voi lunastaa säästämällä kansan ja maan veritulvasta.  Siinä tapauksessa tämä talvi on mahdollisen aikaa.  Ensi talvena voi olla jo toisin, myöhäistä.

Jos näin käy, jossain kasarmissa, jota emme vielä tiedä, joku mies, jota kukaan lähipiirin ulkopuolella ei vielä tunne, istuu pitkään lukulampun valokeilassa ja tekee työtä, tekee suunnitelmia.  Hän, viittäkymppiä lähestyvä eversti, vähän hurja nuoruus takana, naisiakin, valalaikan soittaja, kokoaa iskuryhmää ja odottaa.  Hän odottaa (Kun tilaisuus tulee hän astuu… - yliviivattu), että olisi aika, että olisi ”lokakuun aika”, ja sitten hän astuu estradille ja ottaa paikkansa orkesterikorokkeella. 

Mutta hän on vain välimies.  On monta vuotta ennen kuin saadaan ensimmäinen ”Walesa”, ensimmäinen vapailla vaaleilla, valittu johtomies.  Vasta hänen seuraajansa aikana päästään käsiksi jälleenrakentamiseen.  Silloin leikataan jo 2000-luku .  Ja tämä oli optimistinen luonnos.  Ah, sinä 1990-luku!  Raskas on sinun tiesi, raskas ja rotkoja täynnä.”

Veikko Huuska

uudenvuodenpäivänä 1.1.1991 klo 13.13

*

JK.

Tosissani pelkäsin, että Venäjällä syntyy (väistämättä) sisällissota vallasta ja hallinnasta. 

Poliittinen järjestelmä oli kehittymätön, vaikea oli ajatella, että sieltä nousisi niin vahvaa voimaa, joka voisi ottaa vallan haltuunsa.  Taloudellinen valta oli muotoutumassa ja sen korppikotkat olivat jo liikkeellä maassa.  Mutta oligarkit olivat vasta synnytyshuoneella ja hajallaan, toistensa kuontaloissa. Sisäinen turvallisuuselin oli vahva, mutta ei näyttänyt olevan aktiivinen, eikä siellä ollut luovaa voimaa. 

Armeija – siinä mielestäni ainoa mahti, joka voi estää väkivaltaisuudet ja maan repimisen hajalle.  Tuskin osasin kuvitella sellaista valtion ja kansakunnan omaisuuksien ja luonnonvarojen isojakoa, joka sittemmin Jeltsinin aikana tapahtui, mutta jotain sen suuntaista pelkäsin, ajattelin että Blackwaterin tapaiset organisoituneet ja verkottuneet pimeät yksityiset sotavoimat kehittyisivät voimakeskukseksi, jonka silmien alla ja kätten töin ja miekan voimalla maa jaettaisiin.  Siksi siis: Armeija, - joka kieltämättä sittemmin 1991 ja siitä edeskin päin osoitti valtakeskukselle, olemassa olevalle valtiojohdolle, lojaalisuuttaan.  Siellä oli miehiä, jotka eivät halunneet epävakautta, saati sotaa.

Mutta miten Venäjä olisi valtiona, kansakuntan, järjestelmänä, poliittisesti ja taloudellisesti, omistus- ja hallintasuhteiden kannalta muotoutunut?  Liian monen siirron shakkia arvailtavaksi edes näin jälkikäteen; liian monta tiehaaraa ja valintaa, taistelua ja miestä pelissä, jotta voisi sanoa muuta, kuin yrittää tehdä nyt skenario, ja heijastella siihen ja siitä joitain keskeisiä voimia, jotka tämän kokoisissa murroksissa aina ovat pelissä mukana.

Mutta silti:

Minkälainen maa Venäjä 2019 olisi, jos armeija/everstikopla olisi ottanut vallan 1991?

Mikä olisi Venäjän asema kansainvälisessä isossa kuvassa?

Minkälainen sen talous, omistussuhteet, tuotantorakenne, yhtä öljyriippuvainen kuin nyt vai monipuolisempi ja siten vahvempi?

Mikä olisi Venäjän asema sotilaspoliittisesti ja strategisesti. Miten sen suhde Suomeen?

Olisiko siellä demokratia noussut oraalle, vai olisiko se autoritaarinen yksinvalta?

Paljonko verta olisi vuotanut, Venäjällä ja sen etupiirissä?

Miten olisivat Venäjän ja EU:n suhteet, miten Ukraina, Lähi-itä?

Kuka Venäjää tänään johtaisi, henkilöä emme arvaisi, mutta vaaliruhtinas vai elinikäinen tsaari?

Olisiko Venäjä täysin erilainen nyt -  vai melko sama kuin tänään?  Olisiko ”massa ratkaissut”, eli olisiko Venäjän ominaisluonne johtanut sen pienen ”harhapolun” jälkeen kutakuinkin nykyisenkaltaiseen tilaan?

Vai olisiko sotilasjuntan jälkeen noussut oikeusvaltio ja jonkinasteinen kansanvalta ja taloudellinen tasa-arvo – paremmin kuin nyt?

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

“Miksi Neuvostoliitto romahti?”

Rufus, 4 v. kysyy.

Hanna Smith vastaa:

Tämä kysymys on hyvä ja mielenkiintoinen. Heti aluksi on sanottava, etteivät tutkijat (ne, jotka työkseen miettivät erilaisia syitä ja seurauksia esimerkiksi maailmalla tapahtuviin asioihin), ole yhtä mieltä siitä, miksi Neuvostoliitto romahti.

Neuvostoliitto sai alkunsa samaan aikaan kun Suomi sai itsenäisyyden 1917. Se oli silloin uusi valtio, joka rakennettiin vanhan tsaarinaikaisen Venäjän pohjalta. Tsaari oli vähän kuin Venäjän kuningas.

Neuvostoliittoa voi kutsua myös imperiumiksi. Imperiumi on valtio, jonka sisällä on paljon erilaisia kansoja ja jopa valtioita. Imperiumia on vaikea hallita, koska usein kansat ja valtiot sen sisällä haluaisivat itse hallita omia alueitaan.

Neuvostoliitto valitsi taloutensa malliksi järjestelmän, jota kutsuttiin komentotaloudeksi. Se oli ihan erilainen kuin esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Britanniassa. Tämän lisäksi Neuvostoliitto peri tsaarin Venäjältä halun olla suuri ja vahva valtio eli suurvalta. Se tarkoitti, että Neuvostoliitto käytti paljon rahaa aseiden hankintaan. Neuvostoliitolla oli todella iso armeija ja paljon ydinaseita.

Neuvostoliiton tapa hallita oli myös hyvin kontrolloiva. Neuvostoliiton johtajat halusivat määrätä, miten ihmisten tuli käyttäytyä, mitä sai sanoa ja kenen kanssa sai olla kaveri.

Nämä kaikki asiat vaikuttivat siihen, että 1980-luvulla Neuvostoliitossa oli paljon tyytymättömiä ihmisiä. 1985 maan johtoon tuli Mihail Gorbatšov, joka oli sitä mieltä, että asioista piti puhua suoraan, valehtelematta.

Silloin isot erimielisyydet alkoivat Neuvostoliitossa. Kansat, joita Neuvostoliitto hallitsi, halusivat itsenäistyä. Talous oli huonossa kunnossa ja asevarustelu maksoi paljon. Arki oli aika kurjaa tavalliselle ihmiselle. Kansalaiset eivät myöskään tykänneet kontrollista.

Näiden lisäksi vielä Neuvostoliiton poliitikot alkoivat haastaa riitaa toistensa kanssa. Monet sanovat, että Neuvostoliitto hajosi omaan mahdottomuuteensa. Minä sanoisin, että Neuvostoliitto hajosi, koska se ei kohdellut kansalaisiaan hyvin ja sen johtajat ajattelivat enemmän itseään kuin omaa maataan ja kansalaisiaan.

Hanna Smith on tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa ja Suomen Akatemian rahoittamassa huippuyksikössä Choices of Russian Modernisation. Hän on erikoistunut Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä sisäpolitiikaan.

https://politiikasta.fi/miksi-neuvostoliitto-romahti/

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mielenkiintoista ajattelua, vaikka vanhempaakin!

Samanlaisia asioita Venäjästä pohtii Masha Gessen kirjassaan "Venäjä vailla tulevaisuutta". Järisyttävää luettavaa!
Kansikuvassa kävelee presidentti Putin, jonka varjosta kuvastuu Lenin. Eiköhän varjona pitäisi olla Stalin? Putinhan ei suosi Leniniä ja vallankumousta 1917, pelkää sellaisen uusiutumista.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Todella hyvä arvaus tulevasta johtajasta. Ulkomaailmalle tuntematon, kavereiden kesken rämäpää, jo nuorena poikana rasavilli, noin 50 vuotias eversti. Nämä kaikki ehdot Putin täytti. Tyytymätön johonkin ja kuten myöhemmin tulimme tietämään, maahansa. Sen hajoamiseen. "Putin oli edennyt KGB:ssä everstiluutnantiksi ennen kuin Neuvostoliitto romahti vuonna 1991." (IS)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset