Veikko Huuska

Suomen kaarti rajoja turvaamassa Liettuassa 1854-1855 – tautien kourissa

Suomen kaarti rajoja turvaamassa Liettuassa 1854-1855 – tautien kourissa

Eräs 150-vuotismuisto -  "Sinkkiarkkuja" on tarvittu ennenkin

*

Krimin sota

Suomalaiset miehet joutuivat käsketyksi oman aikansa kansainväliseksi ”iskujoukoksi” vieraalle maalle.

Mielenkiintoisen historiallisen vertailukohdan nykypäivän turvallisuuspoliittiseen keskusteluun tarjoaa se sotilas- ja puolustuspoliittinen tilanne, joka vallitsi Suomessa runsaat 150 vuotta sitten.

Kohta Suomen sodan jälkeen 1810 hajotettua Suomen ruotujakoista armeijaa ryhdyttiin kiireellä elvyttämään, kun Venäjä joutui keisari Nikolai I:n yltiöpäisen politiikan seurauksena vaikeuksiin ns. Itämaisen sodan sytyttyä 1853. Yhtäkkiä Venäjällä oli vastassaan Turkin lisäksi Englanti, Ranska ja lopulta myös Itävalta.

Kun Englannin sotalaivat ilmestyivät Suomen rannikkovesille keväällä 1854, oli maassamme havaittavissa pahanlainen sotilaallinen tyhjiö. "Huonosti oli Suomi omain asukkaittensa puolesta sotaan varustettu", totesi Väinö Voionmaa (alk. Wallin) Itämaisen sodan 50-vuotiseksi muistoksi kirjoittamassaan kirjasessa Itämainen sota Suomessa 1854-1855, joka ilmestyi vuonna 1904.

Vuoden 1854 alussa oli värvättyjä suomalaisia sotajoukkoja koossa seuraavasti: Henkivartijaväen tarkk'ampujapataljoona eli "Suomen kaarti" Helsingissä ja vuonna 1846 muodostettu krenatöri-tarkk'ampujapataljoona Turussa sekä vuonna 1830 toimeksisaatu "Ensimmäinen Suomen merisotaväki" (meriekipaashi) Helsingin Katajanokalla, jonka edustalla pari kotitekoista sotalaivaa ankkuroi. Kussakin näissä joukoissa oli tuhatkunta sotilasta, joten kotimaisen puolustusvoiman miesluku jäi noin 3.000:en mieheen.

"Maan pääsotavoima oli kuitenkin kaupunkeihimme sijoitettu venäläinen sotaväki, jonka hallussa olivat maan tärkeimmät linnoitukset Viapori ja Bomarsund. Kun täten maan puolustus oli pääasiallisesti vieraskielisen sotavoiman hallussa, ei uhkaava sota herättänyt maan omissa asukkaissa mitään erinäistä innostusta. Maamme tunsi olevansa voimaton leikkipallo väkevämpäin voimain käsissä. Kun mahtava keisari oli ottanut suojellakseen maatamme, niin mitäpä siinä tarvittiin suojeltavan osallisuutta. Kaikkeen tyytyvällä, innottomalla alttiudella käytiin täällä tulevia kohtaloita vastaan", kuvaili Väinö Voionmaa mainitussa historiikissa maamme turvallisuuspoliittista tilannetta ja maanpuolustuksen henkistä tilaa.

Kevättalvella 1854 keisari Nikolai I antoi Suomen kaartille käskyn marssia Pietariin, ja Pietarista puolestaan komennettiin sikäläisiä joukkoja Suomeen. Suomen maan ja rantojen puolustus jäi siten entistäkin enemmässä määrin vieraiden joukkojen varaan, ja suomalaiset miehet joutuivat käsketyksi oman aikansa kansainväliseksi "iskujoukoksi" vieraalle maalle.

Puolustusvoimat olivat miehittäjiä

Tästä joukkojen vaihdosta seurasi monenlaista haittaa maan olojen kannalta. Vieras puolustusvoima oli väistämättä samalla miehitysvaltaa edustava sotajoukko, joka aiheutti laajoja kansankerroksia koettelevia vitsauksia: maalaisia rasittivat "transporttikyydit", kaupunkilaisia ikävänpuoleiset majoitusvelvoitteet, sekä "liikehtivän miehitysvallan liepeillä hiipivät kurittomuudet, kulkutaudit ja siveettömyydet", kuten Voionmaakin tilannetta kartoitti. Punatauti ja lavantauti kaatoivat ihmisiä joukoittain hautaan, ja kohta Ahvenanmaalla sekä paikoin mantereellakin raivosi myös kolera.

Yhtään mieltänostattavampi ei ollut ulkomaille komennetun Suomen kaartin kohtalo. Eivät sen matkaa siivittäneet helpot voitot eivätkä sen kulmia koristaneet kunnian laakerit. Tosin oli tuota noin 1.000 miehen kaartia suurilla juhlallisuuksilla matkalle saatettu. Suomettaren 24.3.1854 mukaan:

"Suomen kaartin pataljoona heitti Helsingin kaupungille menneenä lauvantaina jäähyväiset, lähtiessänsä sotaretkille Venäjänmaalle. Kenraaliluutnantti Ramsay tarkasti sen tilaa ja kuntoa Senaatintorilla vielä ennen sen lähtöä ja puhui sille kehottavia ja muistuttavia sanoja sen velvollisuuksista Isänmaata ja Keisaria kohtaan. Pataljoona vastasi hurraan huudolla, ja pidettyänsä rukouksen myöskin mainitulla torilla, lähti se, huutaen hurraata marssimaan. Suuri väen paljous oli kokoontunut kaartin lähtöä katsomaan. Monen silmistä kiilui kyynel."

Monta keisarillista maljaa oli saattotilaisuudessa juotu ja lopuksi kohotettu malja Suomen kaartille, joka "suomalaisella rehellisyydellä ja uljuudella ryhtyi vaeltamaan tuntemattomia onnenvaiheita kohden", kuten professori Sakari Topelius lehdessään maalaili.

Topelius runoili lähtijöille:

Nyt malja miesten kaatuvain
Ja malja kotiin palaavain!
Jos monta jääkin, - voiton huomen
Tok' joukollemme valkiaa.
Ei unhottaa voi Kaarti Suomen
Ei maatansa, ei kunniaa!

Suuren saturunoilija-lehtimiehen sanat toteutuivat. Mutta eivät aivan sankarillisina kuin oli uskottu. Heinäkuun 27. päivänä kaarti vietti Pietarhovissa keisarillisen perheen läsnäollessa 25-vuotisjuhlaansa, ja lähti sen jälkeen marssimaan Länsi-Venäjän korpiin, Puolan rajan tuntumaan.

Sotatauti kaatoi kaartilaisia

Siellä pataljoona Skopiskin ja Wilkomirin pikkukaupungeissa vietti surkean talven. Talvileiriin asettuneen sotaväen iänaikainen vaiva, "sotatauti" kaatoi miehiä. Vitsauksena oli ainakin lavantauti, pilkkukuume, toistokuume ja kolera. Mieshukka oli suuri kuin mitä verisimmissä taisteluissa. Tuon ajan "sinkkiarkuille" tuli käyttöä.

Suometar 15.6.1855 kertoi:

"Suomen kaartilta on tullut kirje, joka on lähetetty toukokuun 20. päivänä Wilkomirin kaupungista läheltä Puolanmaata, Kuurin ja Liettuan rajalta. Sotatauti oli talven aikana kovasti vaivannut kaartilaisiamme vieraassa maassa: 600 miestä oli ollut kipiänä ja niistä kuoli 220.

Heille kaivettiin hauta lehtoiselle kummulle ja muistopatsas
harmaasta kivestä pantiin päälle. Kivehen piirrettiin seuraava kirjoitus latinaksi ja suomeksi:

"Tässä lepää 220 miestä Suomen henkiwarjelustarkk'ampujasta pataljoonasta, murhaawan taudin uhrina w:na 1854, 1855."

Muistopatsas on surevain kumppanien toimittama."
*
FK Erkki J. Hämäläisen tutkimusten mukaan Suomen kaartin tarkk'ampujapataljoonan tosiasialliset menetykset olivat vieläkin "murhaavampia": Pataljoona menetti virallisten asiakirjojen mukaan rauhan solmimiseen 30.3.1856 mennessä kaikkiaan 3 upseeria, 1 sotilasvirkamiehen ja 654 tarkk'ampujaa.

Tämäkin luku on ilmeisesti liian alhainen, sillä siihen ei sisälly niitä 154 miestä, jotka lähetettiin venäläisiin sairaaloihin ja lasaretteihin ja jotka näyttävät kadonneet sille tielleen. Hämäläisen mukaan menetysten kokonaismäärä kohoaa näin ollen vähän yli 800 sotilaaseen. Yksinomaan yhtenä kuukautena, maaliskuussa 1855, tauteihin menehtyi 115 miestä.

Tunnetun humanistisen yhteiskunnallisen tutkijan ja toimihenkilön, Väinö Voionmaan yhteenveto on alistuneen oloinen:

"Mutta kun tässä taistelussa ei saavutettu suurta "kunniaa", ei se herättänyt yleisempää huomiota eikä osanottoa. Ainoastaan henkiin jääneet toverit, jotka olivat olleet retkellä mukana, tunsivat tappion karvauden. Lieneekö kukaan suomalainen sen koommin sattunut tuota itämaisen sodan muistoa näkemään?"

Hyvä ja aiheellinen kysymys. Ja vastaus myöntävä, mm. Erkki J. Hämäläinen on sen nähnyt, ja tutkinut sen taustoja.

*

Eräs Suomen Kaartin sotilashauta Liettuassa Krimin sodan ajalta

Erkki J. Hämäläinen kirjoittaa:

”Muistona näiltä synkiltä ajoilta on Suomen Kaartin henkiin jääneiden sotilaiden keväällä v.1855 sairasvuoteeseen kuolleille aseveljilleen pystyttämä graniittiin hakattu hauta Skapiskisissa Liettuassa. Siellä toimi saman vuoden tammikuusta toukokuuhun pataljoonan kenttäsairaala entisen dominikaaniluostarin tiloissa. Kaikkiaan 220 vainajaa haudattiin tänne joukkohautaan Svedukalnis (Ruotsalaisten kumpu) -nimiselle kumpareelle, jolle istutettiin myös puita ja köynnöskasveja.

Koko hautakivi muistolaattoineen on varastettu v. 1973. Laatassa oli sekä latinan- että suomenkielinen teksti. Edellinen, joka oli vielä v. 1964 selvästi nähtävissä, kuului näin: »HIC REQUIESCUNT CCXX MILITES EX COHORTE PRAETORIA FINNICA. HOSTIAE EPIDEMIAE TYPHOSAE ANNO GRATIAE MDCCCLV LUGENTES SODALES HOC MONUMENTUM CONSECRAVERUNT.»

Suomenkielinen teksti on jo unohtunut joitakin yksittäisiä sanoja lukuunottamatta, kun paikalliset asukkaat suomen kieltä taitamattomina eivät tulleet merkinneeksi sitä muistiin. Suomenkielinen teksti, joka ei kuitenkaan vastaa aivan sanatarkasti alkuperäistä tekstiä, oli tosin Suometar-lehdessä 15.6.1855. Tämä versio on todennäköisesti käännös joko latinasta tai tekstin ruotsinkielisestä käännöksestä, tai sitten vain ulkomuistista merkitty. Vaikka ajatus on pääasiassa oikea, teksti kuului seuraavasti:

»TÄSSÄ LEPÄÄ 220 MIESTÄ SUOMEN HENKIVARJELUSTARKK'AMPUJASTA PATALJONASTA, MURHAAVAN TAUDIN UHRINA V:NA 1854, 1855. MUISTOPATSAS ON SUREVAIN KUMPPANIEN TOIMITTAMA.»

Täydellisesti uudistettu hauta laattoineen paljastettiin Skapiskisissa 3.12.1992, jolloin Liettuassa vietettiin Suomi-viikkoa maamme itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Suomalaisten sotilaiden hautoja on viime aikoina etsitty muiltakin Liettuan paikkakunnilta.”

Lue Erkki J. Hämäläisen koko artikkeli tästä:

https://www.genealogia.fi/genos-old/64/64_15.htm  

Fil.kand. Erkki J. Hämäläinen, Helsinki; Genos 64(1993), s. 15-33, 40

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

*

Suomen Liettuan suurlähettiläs (2013-2016) Harri Mäki-Reinikka laski joukkohaudalla 2.10. 2015 pidetyssä muistojuhlassa seppeleen myös  Kaartin killan ja Suomi-Liettua-kulttuurisäätiön puolesta. Mäki-Reinikka toi kummulla ja myöhemmin pidetyssä seminaarissa esille, kuin Kaarti kohtasi vastoinkäymisiä Liettuassa jo 1831 kukistaessaan tsaarin nimissä liettualaisten ja puolalaisten kansannousua ja osallistuttuaan Varsovan valtaukseen. Kolera ja muut sairaudet surmasivat tuolloin noin 400 miestä, pitkälti juuri Liettuan alueella. 

Kupiškisin piirikunnan edustaja  Aurimas Martinka laski myös seppeleen haudalla ja esitti toivomuksen, että suomalaiset muistaisivat hautakummun ja siihen liittyvän historian myös silloin, kun Suomi täyttää 100-vuotta (6.12.2017) ja silloin, kun Liettua viettää satavuotisjuhliaan (16.2.2018). 

Vilnan yliopiston arvostettu emeritusprofessori ja Liettua - Suomi seuran pitkäaikainen puheenjohtaja  Stasys Skrodenis kertoi haudalla perehtyneensä kaartilaisten tarinaan jo lähes neljännesvuosisata sitten. Skrodenis  herätti historioitsija Erkki J Hämäläisen mielenkiinnon  tähän lähes unohdettuun lukuun sotahistoriassa ja tutustutti suomalaistutkijan sitä koskeviin liettualaislähteisiin. Hämäläinen toteutti hankkeen, joka on johtanut kattavaan  tutkimukseen itämaisesta sodasta ja Suomen kaartin Liettuan sotaretkestä 1854-1856. 

Erkki J Hämäläinen tuo tutkimuksessaan esille miten kaartilaiset yrittivät pitää yllä taisteluvalmiutta ja henkisesti lippua korkealla tautien harventamista riveistä huolimatta.  Hämäläisen tutkimus on pääasiassa sotilaslääketieteen historiaa ja se tuo esille mm. lavantaudín, tyfuksen taakse kätkeytyneitä muita kaartilaisiin kohdistuneita kuolemantauteja: pilkkukuumeen, toisintokuumeen vaatetäin aiheuttaman ampumahautakuumeen.

Lähde: UM/Vilnan suurlähetystön kotisivut, 7.10.2015/3.11.2015; http://www.finland.lt/public/default.aspx?contentid=335371&contentlan=1&culture=fi-FI

Filmiä tilaisuudesta 2.10.2015;  https://  Ohjelman alussa esittely sisällöstä, ja 3 minuutin jälkeen tilannekuvaa.
*

Jatkoa aiheesta ”Suomalaiset Liettuassa”,

UM:n sivuilta:

Skapiškis sijaitsee Liettuan Panevėžys’n  ja Latviassa sijaitsevan Daugavapilsin yhdistävän maantien ja rautatien läheisyydessä. Noin 160 vuotta sitten kaartilaiset  matkasivat juuri Daugavapilsista (suomeksi Väinänlinna)  Liettuan Rokiškisiin.

Kaarti valmistautui viettämään talven Rokiškis’ssa ja sen lähialueilla kuten Skapiškis’sa. Lavantauti, pilkkukuume ja muut kuolemansairaudet kaatoivat kuitenkin huonoissa univormuissaan palelluksissaan olleet suomalaissotilaat. Takit olivat ahtaat eivätkä saappaat suojanneet jalkoja märältä. Venäläiskenraaleja kiinnosti enemmän vaatimukset siitä, että kypärät, taskut ja remmit olivat ohjesääntöjen mukaisesti kunnossa. 

Kuolemansairauden välttäneet tai selättäneet kaartilaiset jatkoivat marssiaan Liettuan Ukmergėen (Vilkomir), jonka hurmaavista puolattarista ja juutalaistytöistä sekä heidän tulisista silmistään kaartilaiset kertoivat kotimaahansa lähettämissään kirjeissä. Sotilaat olivat edelleen kuitenkin heikkokuntoisia ja heitä korvaamaan tulleita 230 täydennysmiestäkin kohtasi tarttuva sairaus. Lokakuussa 1855 taudista selvinneet alun perin ylväät joukot joutuivat lopulta lähtemään häpeällisesti Vilnan kautta kotimatkalle.

Kyseisellä sotaretkellä ei ammuttu laukaustakaan. Menetykset olivat kuitenkin kauhistuttavat: lähes 700 miestä. Venäläiseen sotasairaalaan jääneet 150 miestä eivät myöskään palanneet kotiin.

Liettuassa on useita suomalaissotilaiden joukkohautoja, joita on kutsuttu ruotsalaishaudoiksi (Svedukalnis) sen takia, että vallitseva keskustelukieli oli varsinkin upseerien joukossa ruotsi.  Suurin joukkohauta sijaitsee  Skapiškis’sa. Liettuan hallituksen toimesta haudat kunnostettiin ja aidattiin 1920-luvulla


*

Ikaalisten miesten kohtaloita

Skopiskin ja Wilkomirin pikkukaupunkien alueella Liettuassa henkensä heittäneiden Ikaalislaisten miesten haudat 1855

*

IKAALISTEN MIEHIÄ baltian lasareteissa ja rivimieshaudassa;

MANDELÖFF, Aukusti Konstantin, s. 11.11.1823 Ikaalinen – k. 19.4.1855. Tarkk´ampuja.

HisKi/Ikaalinen, syntyneet, kertoo:

Lumpsamlare/lumpunkerääjä, lumppuri: Ephraim Mandellöf, Ikaalisten pitäjän Ikaalisten/Ikalis kylästä ja Vaimonsa A:B: Arelius, saivat 11.11.1823 poikalapsen, joka kasteessa 14.11.1823 sai nimen August Constantin.  Kasteen suoritti August T (nimi epäselvä; Ikaalisissa ei ollut nimettynä kirkkoherraa 1820-1824), kummeina rovastinna Helena Bergroth, kappalainen L.D. Forsmann sekä C. K. Cajanus, Insinööri Claes W Gylder, Glasma? Joh. Kandell ja rouva Ewa Braxberg – genom af nimi epäselvä (muutkin nimet vaikealukuisia, vh).

Ikaalisten kirkonkirjoista löytyy maininnat muutoista:

Ynglingen/nuorimies August Constantin Mandellöf, muttanut pois Ikaalisista 16.3.1840, kohde: Christinestad/Krisiinankaupunki;

Ynglingen/nuorimies August Constantin Mandellöf, muuttanut Ikaalisten pitäjän Ikaalisten kylään 25.8.1840, mistä: Christinestad/Kristiinankaupungista.

 

*

SPARF, Kaarlo Iisakinpoika (ALA-KIIKKA eli TUOHISTOMÄKI, s. 15.12.1825 Parkano, Ikaalisten pitäjä – k. 13.3.1855 (Pihkova).

Ikaalisten kirkkopitäjän Parkanon kappelin syntyneidenkirjasta:

Renki/Dreng Isaac Thomas´son, Parkanon kylän Naskalin talosta ja vaimonsa Hedvig Petters´dotter saivat 15.12.1825 kaksoset, jotka kasteessa 16.12.1825 saivat nimet Carl ja Johan Gustaf.

*

STOLT, Juho Juhonpoika (MÄKELÄ), s 10.3.1828 Ikaalinen – k. 14.4.1855. Tarkk´ampuja.

Torppari Johan Mäkelä, Ikaalisten pitäjän Jämijärven kappelista ja vaimonsa Lisa Thomasdotter, saivat 10.3.1828 poikalapsen, joka kasteessa 16.3.1828 sai nimen Johan Gustaf Johaninpoika.  Sotilasnimi myöhemmin Stolt.

Muita lapsia: Torppari Johan Henrikinpoika Mäkelä ja Lisa Thomasdotter, Jämijärvi, saivat 27.1.1831 pojan, joka kasteessa sai nimen Mathias;

Torppari Johan Henriksson ja Lisa Thomasdotter, Jämijärvi, Peijarin talon Mäkelä, saivat 29.7.1833, pojan joka kasteessa sai nimen Matts.;

Torppari Johan Henriksson ja Lisa Thomasdotter, Jämijärvi, Mäkelän talo, saivat 3´4.3.1836 tytön, joka kasteessa sai nimen Anna Caisa;

Torppari Johan Henriksson ja Lisa Thomasdotter, Jämijärvi, Mäkelän talo, saivat 8.7.1839 pojan, joka kasteessa sai nimen Elias.  Mahdollisesti myös lapset vuosina 1823, 1825 ja 1842; niukkojen tietojen varassa asia kuitenkin epävarma.

*

DAMM, Aatami Juhonpoika, s. 13.5.1823 Hämeenkyrö – k. 17.2.1855.   Tarkk´ampuja.

Hämeenkyrön seurakunnan syntyneidenkirjan mukaan:

Renki/Dreng Johan Pettersson ja vaimonsa Gretha Michelsdotter, synnyttäessään 32 vuotias, Hämeenkyrön pitäjän Timin kylän Yrjölästä saivat 13.5.1823 poikalapsen, joka kasteessa 16.5. sai nimen Adam.

Vanhemmat näyttäisivät avioituneen Hämeenkyrössä 6.1.1814; Rosa Dreng: Johan, Sirckalan kylästä ja Piika/Piga Greta,Kalkunmäen kylän Satarlan talosta.

*

Lisätietoa:

Katso: Wikipedia: Suomen suuriruhtinaskunnan armeija/Krimin sota;

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunnan_armeija

Suomen kaarti/Krimin sota 1854-1856;

”Seuraavan kerran Suomen kaarti lähti ulkomaankomennukselle Krimin sodan puhjettua. Tällä kertaa vihollisen pelättiin uhkaavan myös Suomea ja Helsinkiä, mutta kaartin pataljoona määrättiin kuitenkin lähtemään 18. maaliskuuta 1854 Pietariin. Se viipyi valtakunnan pääkaupungissa syksyyn saakka ja osallistui muun muassa keisarin henkivartiostoon, mitä pidettiin arvokkaana kunniatehtävänä. Syys–lokakuussa pataljoona kulki Latviaan ja marraskuussa talvimajoitukseen Rakiškiin, mistä se helmikuussa 1855 siirrettiin Wilkomiriin. Pääsotanäyttämö oli Krimillä, mutta Venäjä piti lisäksi suuria joukkoja turvaamassa valtakunnan länsirajaa Itävallan hyökkäyksen varalta. Tälläkään kertaa Suomen kaarti ei joutunut taisteluihin, mutta kolera surmasi suurimman osan miehistä talven aikana. Keväällä ja kesällä 1855 osastoa siirreltiin eri puolilla Valko-Venäjää, mutta tauti ei hellittänyt.

Sevastopolin kukistuttua syyskuussa 1855 Venäjän sodanjohto pelkäsi liittoutuneiden siirtävän Mustaltamereltä vapautuneet laivastot Itämerelle ja hyökkäävään Suomenlahden kautta Pietaria kohti, joten myös Suomen kaarti sai kutsun takaisin kotimaahan. Tautiepidemian vuoksi sitä ei kuitenkaan laskettu Helsinkiin, vaan se vietti seuraavan talven ja kevään Uudellakirkolla Karjalankannaksella. Tänä aikana sotakin ehti jo loppumaan uudeksi hallitsijaksi tulleen Aleksanteri II:n taivuttua rauhaan. Osallistuttuaan vielä uuden keisarin kruunajaisiin Moskovassa Suomen kaarti palasi viimein Helsinkiin 29. syyskuuta 1856. Krimin sodan aikana kaartin pataljoonan on laskettu menettäneen yksin tautien vuoksi 654 miestä, mutta todellinen luku lienee vielä suurempi.”

Wikipedia/ Torsten Ekman: Suomen kaarti 1812–1905 (suom. Martti Ahti). Schildts, Helsinki 2006;

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaarti

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Krimin ja Suomen kohtalonyhteydestä 1854-1856;

Suomalaiset ovat olleet monessa mukana.
Venäjän lähettiläänä Konstantinopolissa turkkilaisia provosoimassa ja ylipäällikkönä Krimillä tunaroimassa oli Suomen kansalainen, kenraalikuvernööri Aleksandr Menshikov, joka sai eron ylipäällikön tehtävistään neljä päivää ennen kuin kenraalikuvernöörin virastaan.

Taisteluihin osallistui Krimillä useita suomalaisia upseereja, vaikka Suomen Kaarti ei ehtinytkään Liettuaa pidemmälle.

Paikalla kävivät niin nuori Leo Tolstoi kuin Florence Nightingale ja tämän venäläinen vastine Darja Mihailova sekä kirurgiaa kehitellyt Nikolai Pirogov.
Ranskassa ja Britanniassa koettiin ensi kertaa sanomalehdistön mahti sotaväsymyksen levittäjänä.

Kulttuuriin omaksuttiin paikannimistöä (Pariisin metroasemille), ruokalajeja, golftermi, krimiturkki ja sanapari ”red line”.

Nobelin veljekset saivat maailmanmainetta valmistamalla Venäjän laivaston Suomen rannikolle kylvämiä miinoja.
Lähde:
https://agricolaverkko.fi/review/krimin-ja-suomen-...

*

Asovan meri... Krimi...
ei ihan vieraita aiheita tänään(kään)!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

UM:n sivuilta hieman lisää aiheeseen liittyvää:

Uutiset, 12.10.2007

Suomalaissotilaiden joukkohauta Skapiskisissa

Suomalaisdelegaation vierailu Skapiskisissa 3.10.2007.

http://www.finland.lt/public/default.aspx?contenti...

"Suomalainen poliitikko, tohtori Georg Schauman, ystävystyi Liettuan Suomessa olevien edustajien Irganas Jurkûnas-Seiniusin ja Jurgis Savickin kanssa. Hän sai Liettuan hallituksen kiinnittämään huomioita suomalaishautoihin ja niinpä hallituksen toimesta haudat kunnostettiin ja alue aidattiin 1900-luvun alussa.

Vuonna 1973 hautakivi ja muistolaatta varastettiin. Täydellisesti uudistettu hauta laattoineen paljastettiin Skapiskisissa 3.12.1992. Tuolloin Liettuassa vietettiin Suomi-viikkoa itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi."

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Liitän tähän vielä Jussi Jalosen viestin vuodelta 2009;

"Aiheeseen liittyen voi mainita, että Liettuan sairaaloihin sijoitetut suomalaiset potilaat on mainittu ohimennen puolalaisen lääkäri Teodor Teutold Stilichon Tripplinin muistelmissa (Dziennik podróży po Litwie i Żmudzi odbytéj w 1856 roku, Tom I, Wilno, 1858). Tripplin oli Puolaan aikoinaan asettuneen vanhan hugenottisuvun vesa, ja oli taistellut nuorena miehenä vuoden 1831 sodassa venäläisiä vastaan. Sodan jälkeen mies päätti ryhtyä lääkäriksi, ja teki vuosina 1855-1856 auskultointimatkan Vilnan sotilassairaaloihin. Tripplinin muistelmissa on tällainen kiinnostava maininta suomalaisista potilaista:

"Suomalaiset poikkesivat kaikista muista luonteenomaisilla kasvonpiirteillään, jotka kuvastivat heidän ikäväänsä ja kaipuutaan kotimaata kohtaan - vaiva, joka on tullut minulle valitettavan tutuksi omien kokemusteni kautta. Kerran näin nämä samat suomalaiset Ostrołękassa: silloin he eivät herättäneet sääliä, vaan sen sijaan muita tunteita. Mutta meidän kauniissa maassamme ajat ovat muuttumassa, ja samoin ihmiset. Kunpa kaikki voisivat sydämessään päästä eroon huolen tunteista!"

Tripplin ei mainitse suoraan, että kyse olisi ollut Suomen kaartin sotilaista tai sotilaista yleensäkään, mutta ajankohdan huomioon ottaen kohtaaminen viittaa selvästi nimenomaan Krimin sodan aikana Liettuaan lähetettyihin, sairaaloihin sortuneisiin suomalaisen kaartinpataljoonan miehiin.
Maininta "samoista suomalaisista Ostrołękassa" on vieläkin selvempi viittaus vuonna 1831 Masoviassa käytyihin taisteluihin.

Suomen kaarti ei varsinaisesti osallistunut Ostrołękan suurtaisteluun, mutta mainitulla paikkakunnalla oli tuolloin eräs Venäjän kaartinjoukkojen lasaretti, jonne myös suomalaisia oli sijoitettuna.

Todennäköisesti nuori luutnantti Tripplin oli kenraali Skrzyneckin yleishyökkäyksen aikana toukokuussa 1831 kiinnittänyt huomiota sairaalaan sijoitettuihin suomalaisiin sotilaisiin. Uusi kohtaaminen vuonna 1856 palautti hänen mieleensä vanhat muistot niiltä ajoilta, jolloin hän oli ensi kerran kohdannut suomalaisia sotilaita, ja jotka vielä tuolloin olivat olleet hänen silmissään vihollisia."

Kiitokset Jussille, vielä näin vuosinen perästä!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Katso:
Eero Auvinen: Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Turun yliopisto, 2015;

http://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/103165...

Jakso 6.2.1. Kaartin pataljoona eli Henkivartioväen Tarkk´ampujapataljoona (Baltiassa).
sivulla: 308

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Joitakin vuosia sitten luin englantilaisista medioista, että Krimin sodasta tuotu kilpikonna oli kuollut noin puolentoista vuosisadan ikäisenä. R.I.P.

Omat sotamuistoni rajoittuvat siihen, että kansakolussa hoilattiin että

"Ja se Oolannin sota oli kauhea,
hurraa, hurraa, hurraa!
Kun 300 laivalla
seilas engelsmannit
Suomemme rannoilla,
sunffaraa, sunffraa,
sunffarallallallallaa,
hurraa, hurraa, hurraa!!!"

Ihan tuolla perusteella minua ei vielä saa lähtemään uusiin taisteluihin.

. . .

Mutta hiukan sovinnollisemmalla nuotilla... Sekä sinä että minä kirjoitamme blogeja, joita enemmistö ei koe kovin mielenkiintoisiksi/heidän omaan arkipäivään liittyviksi.

Sinun blogisi koetaan ehkä liikaa menneisyyteen suuntautuneiksi ja minun blogini liikaa tulevaisuuteen suuntautuneiksi (vaikka niitä yleensä yritetäänkin kumota menneisyyden voimalla).

Kansan suurta enemmistöä kiinnostaa ennenkaikkea se, mitä valtamedia tänään hehkutti etusivullaan. Siitä kirjoitetaan enimmät blogit.

Minä kannatan toisinajattelevuutta. Ainakin niin kauan kuin vallalla oleva ajattelu on väärää.

Hyvää uutta vuotta ja kirjoittele lisää!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitoksia kannustavista sanoista.
Blogi-intoa myös sinulle!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Sikäli kuin olen asiaan paremmin perehtyneiden puheista ymmärtänyt, Kaatin pataljoona marssi jalkamarssein Pietariin, ja sieltä odelleen syvälle Balttiaan. Tuskin jää arvailtavaksi pitkien jalkamarssien kuluttava vaikutus miesten elinvoimaan, terveyteen ja vastustuskykyyn. Tuollaisen mierolaishoidon jälkeen miehistö oli kulkutautien armoilla- tai ainakin altistettu.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Baltian suunnan sotatoimiin liittyen;

Viron vapaussodan ensimmäiseksi suomalaisuhriksi sanottu stm Tuominen, pohjalainen viiden lapsen isä, sai tänäänarvoaltaisesti paljastetun muistomerkin Virossa:

https://yle.fi/uutiset/3-10579973

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset