Veikko Huuska

Tuntematon sotilas – sotilasrikokset ja rangaistukset

Tuntematon sotilas – sotilasrikokset ja rangaistukset

Ei mikään huviretki; Sotatuomari Paavo Alkion jatkosodan päiväkirjan lehdiltä

*

Johdanto

Nyt kun Aku Louhimiehen suurteoksen Tuntematon sotilas 3.o laajempi TV-elokuva on nähtävänä 5-osaisena mammuttiteoksena voimme myöskin vilkaista romaanin taustalla toimineen, eversti ”Kylmä Kalle” Heiskasen komentamaan 11.Divisioonaan kuuluneiden rykmenttien, JR8:n ja JR50:n sotaretken erästä säiettä, nimittäin sotarikoksia ja niistä annettuja rangaistuksia. 

Tämä tiivis teksti avaa Väinö Linnan suurromaanin ja siitä tehtyjen elokuvateosten synnyttämää mielikuvaa täydentävän todellisuusnäkymän siihen, mitä se oli kun miehet ”ryömien ja kontaten” taivalsivat syksyllä 1941 Paloaukealta Petroskoihin. 

Vakuuttavan freskon silmiemme eteen loihtii Vaasan hovioikeuden viskaali, sotatuomari Paavo Alkio, jonka sotapäiväkirjan riveiltä alla olevat tiedot ja tunnelmat olen poiminut.

*

Vaasan hovioikeuden viskaali, 39-vuotias radiojoukkojen vääpeli, Paavo Alkio määrättiin jatkosodan alkaessa kenttäoikeus 4610:n puheenjohtajaksi.  Talvisodassa Alkio oli toiminut Pohjois-Karjalassa Ryhmä Talvelan esikunnassa.  Nyt hän joutui 11. Divisioonan kenttäoikeuden johtoon.  Molempien sotamuodostelmien komentajat, kenraali Paavo Talvela ja eversti Kaarlo Heiskanen tunnettiin vähemmän sympaattisina tyyppeinä.  Lokakuussa 1941 yhdellä rykmentillä (JR 29) ohennettu 11.D vielä alistettiin VI Armeijakunnalle, jonka johdossa porhalsi hyökkäysintoinen Talvela.

 ”On siinä sattunut minulle kylmät esimiehet”, Alkio aiheellisesti totesi (16.10.1941).

 

Tuomari Alkion päiväkirjat ilmestyivät hovioikeuden presidentti Erkki Rintalan asiantuntevasti toimittamina viisitoista vuotta sitten (Ajatuskirja, 2003) ja ne tunnetaan alan harrastajien joukossa kohtuullisen hyvin.  Niinpä tämän koonnoksen tarkoitus ei ole esitellä lähemmin päiväkirjojen sisältöä ja ansioita, jotka ovat rikkaat ja monessakin mielessä antoisat, onhan kirjoittaja paitsi täysipäinen oppinut mies, myöskin sisäiseltä maailmaltaan kehittynyt ja elämää lavealti ymmärtävä henkilö. 

Tuollaisen ihmisyytensä vaikeissa sodan oloissa säilyttävän persoonan ääni ja todistus vakuuttaa lukijan ja luo uskoa siihen, että aivan kaikki ihmiset eivät äärioloissakaan menetä rationaalisuuttaan ja kykyään pyrkiä sitä kohti, mikä on kaunista ja hyvää, vaikka ympäristö olisi miten tyly ja tyrmäävä tahansa.  Kuluttaahan tuollainen karhinkivi lujintakin miestä, niin myös Alkiota. 

Isänsä Santeri Alkion perinnön omistavana, nuorisoseuraliikkeen mukana kasvaneena ja aitoon isänmaallisuuteen ja vastuuseen tottuneena Paavo Alkio tallaa polkuaan niin kuin oikeaksi näkee, ja saa maksaa siitä rankan hinnan, ja erityisen raskaaksi hänelle käy toimiminen sotatuomarina ”Kylmä-Kallen”, jotenkin persoonallisuutensa suhteen rujoksi jääneen divisioonankomentaja Heiskasen läheisyydessä ja tämän ilkeämielisen ja usein pikkumaisen nöyryyttämisen kohteena.

Lukiessani nyt uudemman kerran näitä tuomari Alkion päiväkirjoja havaitsin niissä vielä uusia nyansseja ja yksityiskohtia, joiden yli olin 15 vuotta sitten joutuisasti edennyt. 

*

Huomiotani kiinnitti lukuisat joukkokieltäytymiset ja niiden jälkiselvittelyt 11. Divisioonan kenttäoikeudessa.

 

6.9.1941:

Ahon rykmentti (JR 50) saavutti jo toissapäivänä Kintaankylän [Kindasova], mutta hyökkäys pysähtyi vähäksi aikaa pikkujoelle Suojujoen eteläpuolella.”

*

Taustaa;

Majuri Martti Aho, kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari;

”…JR50:n seuraavaksi komentajaksi määrättiin majuri Martti Aho 11.Divisioonan esikunnasta. Hän otti rykmentin komentajuuden vastaan hyökkäysvaiheen alussa 21.7.1941. Aho tunnettiin rämäpäisenä johtajana, joka johti joukkojaan edestäpäin omalla esimerkillään. Hän yleni everstiksi saakka ja sai ansioistaan vastaanottaa kaksi Mannerheim-ristiä.”;  http://80.246.169.132/jr50/kasvot.php

https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Aho

JR 50 Jatkosodan taisteluissa 1941;  http://80.246.169.132/jr50/hyrsyla_yhteenveto.php

JR 50/Kinnasvaaran valtaus ja Suojujoen ylitys; http://80.246.169.132/jr50/kinnasvaara.php

JR50/Prääsän taistelu 7.9.-8.9.1941; http://80.246.169.132/jr50/praasa.php

*

Kapina metsässä matkalla Petroskoihin

7.9.1941:

”Esikuntapäällikkö kutsui puheilleen ja ilmoitti, että joitakin tunteja sitten Kindasovan suunnalla eräs pataljoona oli kieltäytynyt taistelustaKapteeni Lehtisaaren ja minun olisi heti lähdettävä sinne, järjestettävä pikaoikeus ja selvitettävä asia.

Läksimme.  Mukana myös luutnantti Heikkinen ja vänrikki Oittinen.  Matkaa Kindasovoon noin 20-22 km.  Tie huonoa.

Tiellä kaikki taistelun jäljet, omat joukkomme olivat juuri taistellen edenneet sitä pitkin; etulinjaan on jonkin matkaa Kindasovosta.  Neljä hyökkäysvaunua tiellä tuhottuina; yksi niistä palanut, sen vieressä palanut kuljettaja.  Puut granaattitulen silpomia;  tien vieret täynnä ruumiita, aseita ja kaikenlaista ryssien jälkeensä jättämää romua.  Hyökkäysvaunut olivat Christie-vaunuja.  - -

Perillä Kindasovossa klo 12.15.  Siellä kävi ilmi, että Ahon rykmentin Väänäsen pataljoonan 4. ja 6. komppania olivat edellisenä yönä, edettyään 5. komppanian, KKK:n ja Krh.K:n mukana taisteluryhmitykseen, palanneet takaisin upseerien käskyistä huolimatta. 

(Kapteeni Väänäsen pataljoona, II/JR 50; https://fi.wikipedia.org/wiki/II/JR_50_(jatkosota) )

 

Osasto järjestettiin riviin, upseerit, aliupseerit ja miehistö kukin omaan ryhmäänsä.  Kapteeni Lehtisaari – [divisioonan]komentajan valtuuttamana – selosti asian ja kysyi, ketkä eivät halua heti lähteä suorittamaan aamulla annettua tehtävää.

Kaikki aliupseerit astuivat askeleet eteenpäin.  Siis täysi kapina.

Neuvottelimme Lehtisaaren kanssa ja sama kysymys uudistettiin, miehille annettiin 5 minuutin miettimisaika.  Sen jälkeen pari, kolme miestä yritti astella eteenpäin, mutta kun muut eivät seurannet, liikkuminen tyrehtyi ja jo rivin eteen tulleet palasivat riviin.

 

Tämän jälkeen Lehtisaari ilmoitti jättävänsä heidät pataljoonan komentajan [Väänäsen] komentoon, joka vuorostaan piti pienen puheen, huomauttaen siitä, kuinka suunnattoman erehdyksen miehet olivat olleet tekemäisillään ja kysyi sitten, eikö kuitenkin taistella yhdessä Petroskoihin asti.

  • Taistellaan, huusivat miehet.

    Sitten miehet saivat hajaantua, mutta eivät poistuneet, vaan kokoontuivat meidän ympärillemme.  He olivat sangen kiihtyneitä ja selittivät syitä menettelyynsä.  Heille oli luvattu lepoa, jota kuitenkaan ei ollut saatu.  ”Me luotimme siihen, että se pidetään, mitä meille luvataan”, sanoi joku parroittunut vanhempi mies itkien.  Jotkut näyttivät jalkineitaan, jotka todella olivat näillä suomailla täysin kelpaamattomat.  Muutamia sairaita ilmoittautui ja he selittivät, että pataljoonan lääkäri ei ole heitä tutkinut, on van antanut jonkun pulverin ja käskenyt palveluksen.  He saivat jäädä kuormastoon.  Kaikki selittivät, että he eivät pelkää taistelua ja vetosivat useampi viikkoisiin taisteluihin, joissa he olivat olleet mukana.

    Sitten joimme kapteeni Väänäsen luona kunnon kahvit ja olimme kaikki iloisia.  Jos olisimme tätä juttua joutuneet selvittämään oikeudessa, olisivat todennäköisesti tulleet tuomituiksi kuolemaan ja loput kuritushuoneeseen, kaikkiaan noin 200 miestä.  Heikkinen ja Oittinen jäivät sitten suorittamaan tutkimuksia sen selvittämiseksi, oliko mahdollisesti joukossa ollut kiihoittajia.  Jos niitä ilmenee, joutuvat ne tietysti kenttäoikeuteen.

     

    Palattuamme selosti Lehtisaari ja minä asiat esikuntapäällikölle ja komentajalle.  Lopuksi esikuntapäällikkö sanoi minulle kahden kesken olevansa iloinen siitä, että asia sai tällaisen ratkaisun.

    Komentajan [11. divisioonan komentaja eversti Kaarlo Heiskanen, VH] oli vaikea luopua käsityksestään. 

     

    Hän piti selviönä, että koko jutun olivat aiheuttaneet provokaattorit.  Ilmaisin omasta puolesta epäileväni tätä.  Huomautin, minkälaiseen tulokseen olisi tultu, jollei tällaista humaania ratkaisua olisi sovellettu, vaan juttu olisi vedetty oikeuteen.  Komentaja sanoi, että vain kiihoittajat olisi ammuttu, mutta pataljoona muuten jätetty rauhaan.  Huomautin tällaiseen olevan kyllä teoreettisen mahdollisuuden olemassa, mutta että kaikki miehet olivat jo tehneet täytetyn rikoksen.

    Illemmalla palasivat Heikkinen ja Oittinen, eivätkä olleet saaneet selville yhtään kiihoittajaa.  Kukaan ei ollut edes viitannut sellaisiin.  Asia voi siis jo täten olla kaiken kaikkiaan loppuun hoidettu ja viitasaarelaiset palaavat tosisotureina aikanaan kotipaikkakunnalleen.”

     

    8.9.1941:

    ”Eilen illalla ilmoitettiin radiossa suomalaisten joukkojen etelässä saapuneen Syvärille.  - - Keskipäivällä kävimme Säämäjärven kylää katselemassa.  - -  Palattuamme saimme kuulla, että Prääsä on vallattu.  Se on ihmeellistä.  Olisi luullut ryssien kaikin mahdollisin keinoin pitävän kiinni Prääsästä, sillä nyt katkeavat kaikki yhteydet Prääsän lounais- ja eteläpuolisten joukkojen kesken.  Ei tiedetä vielä, onko meikäläisten isku ollut aivan murhaava vai ovatko ryssät lähteneet omien suunnitelmiensa mukaan”.

     

    9.9.1941:

    ”Heitto noin 20 km, Kindasovon tien varressa oleville parakeille.  - - Prääsän valtaus kävi siten, että meikäläiset kiersivät metsien kautta ryssien taakse ja sulkivat muut paitsi Petroskoihin johtavan tien.  Ala-Prääsä vallattiin ensin, tykistökeskityksen jälkeen.  Ahon rykmentti ei silloin vielä ollut saanut Petroskoin tietä poikki, joten ryssät evakuoivat sinne päin siviiliväestön ja pakenivat itsekin vieden kaiken raskaamman kaluston mukanaan.. - -”

     

    10.9.1941:

    ”- - .  Prääsän valtauksen suoritti pääasiassa se pataljoona, jossa tapahtui tämän kuun 7. päivän kohdalla selostettu kapina.

    Pataljoona käyttäytyi erinomaisesti, ja rykmentin komentaja Aho, jolla sen mukaan kuin jälestäpäin on kerrottu, on oma osuutensa kapinan syntymiseen siten, ettei hän lainkaan olisi asettunut ymmärtämään miesten mielialaa, vaan olisi haukkunut heitä lurjuksiksi, oli taistelun jälkeen lausunut, että kapinajuttu on poistettu päiväjärjestyksestä.

    Menettely, jota tällä kertaa noudatimme, osoittautui siis taaskin oikeaksi.  Paremmaksi kuin omien miesten ampuminen, koska ei ollut puhetta ilkimielisestä, tahallisesta kapinasta.

    Sanoin ”taaskin”, koska viime sodassa [Talvisota] jouduin menettelemään samalla tavalla.  Tapaus oli seuraava:

     

    Eräänä yönä soitti adjutantti ja ilmoitti että kenraali T. [Paavo Talvela] tahtoi tavata minua heti.  Kiirehdin hänen luokseen ja sain tietää seuraavaa:

    Eräs pataljoona oli määrätty suorittamaan hyökkäys.  Hyökkäys alkoi, mutta illan pimetessä ryhmitykset hajosivat, KKK:n päällikkö menetti kokonaan yhteytensä komppaniaan.  Hyökkäys tyrehtyi, pataljoona melkein kokonaisuudessaan pakeni taakse ja ryssien saaliiksi jäi muun muassa yli 400 paria suksia ja toistakymmentä konekivääriä.

    Saatte panna matalaksi koko pataljoonan, oli ensimmäinen käsky.

  • Ammuttakaa joka kymmenes mies (Tällä kertaa sanottiin: Jos ne vielä kieltäytyvät, eristäkää ne ja niittäkää ne maahan!)

  • Toisaalta sain tietää, että pataljoona oli takaa tuotuja täydennysmiehiä, jotka ilman minkäänlaista valmistelua heti saavuttuaan heitettiin tulitaisteluun.

    Sain aikaa aamuun asti laatiakseni suunnitelman.

     

    Aamulla sitten esitin, että on toimitettava tutkimukset pääsyyllisten selville saamiseksi, koska muuten ei ole minkäänlaista mahdollisuutta selvittää asiaa pikaoikeudessa, jossa se oli määrätty käsiteltäväksi.

    Määräys tästä annettiin ja tutkimuspöytäkirjat tulivat seuraavana aamuna.  Havaitsin niistä, että pääsyyllisiä oli mahdoton todeta, koska miehet olivat yksitellen ja pienissä ryhmissä lähtenet perääntymään menetettyään pimeydessä yhteyden johtajiinsa.  KKK:n päällikkö kylläkin oli laiminlyönyt tehtävänsä.

    Esitin kenraalille, selostettuani saamani tiedot, että pikaoikeutta ei lainkaan pantaisi toimimaan, vaan että kenraali Talvela antaisi pataljoonalle käskyn, jossa sanottaisiin, että miehet ovat tehneet rikoksen, josta Sotaväen rikoslaki määrää ankaran rangaistuksen, mutta että Komentaja, ottaen huomioon rikoksen teossa ilmenneet asianhaarat, katsoo sopivaksi antaa miehille tilaisuuden osoittaa, että he ovat suomalaisia sotilaita ja tahtovat taistelussa käyttäytymisellään osoittaa täyttämällä se, mitä suomalaiselta sotilaalta voidaan kohtuudella vaatia, sekä että, jos näin tapahtuu, asia poistetaan päiväjärjestyksestä.

     

    Talvela oli ensin ankarana ja antoi minun ymmärtää, ettei hän ole kutsunut minua neuvomaan itseään, vaan tottelemaan.  Lopulta hän kuitenkin käski minun tehdä käskyn ja esittää sen seuraavana aamuna.  Kuitenkin olisi ne, jotka kuulustelupöytäkirjojen mukaan olivat eniten syyllisiä, mainittava käskyssä erikseen.

    Tein käskyn ja tarkastutin sen esikuntapäälliköllä, joka piti sitä onnistuneena.  Sitten vein ehdotuksen kenraalille, joka tarkastettuaan sen, sanoi: Tämä ei ole huono.  Hänen kysyessään eniten syyllisiä, joita käskyssä ei ollut lueteltu, ilmoitin, että voisi johtaa suuriin kohtuuttomuuksiin luetella eräitä, koska kuulustelupöytäkirjat olivat sikäli hataria, ettei varmoja johtopäätöksiä niiden nojalla voinut tehdä.  Talvela hyväksyi tämänkin.

     

    Ja parin viikon kuluttua, kun pataljoona oli pessyt kilpensä verisissä taisteluissa, lausui kenraali Talvela, että sotatuomarin esittämä menettelytapa oli ollut oikea ja että hyvä oli, että niin tehtiin.

    Niinpä on siis opittu jotakin näistäkin tapauksista.”

     

    12.9.1941:

    ”Ahon rykmentissä jälleen ikävyyksiä.  I pataljoonan 3. komppania on jättänyt päällystölle anomuksen, ettei komppaniaa enää lähetettäisi tulilinjoille, ja anomuksen tueksi on vedottu suuriin tappioihin, joita miehistön kotipitäjän, Pylkönmäen, osalle on tässä sodassa tullut ja jotka uhkaavat pienen pitäjän koko tulevaisuutta.  Komppania on nyt reservissä ja Heikkinen lähti tutkimaan asiaa.

    - - Edellä mainitun [pylkönmäkisten anomuksen] pyynnön alkuunpanijana on eräs vanhempi kersantti.  Heikkisen mielestä komppaniassa on hyvä henki.  Heikkisen selostaessa asiaa everstille [Heiskanen], sanoi eversti kapinasta, että sitä hän ei pidä vakavana ja että se saa jo olla, koska hän on huomannut, ettei ole oikein ottaa rangaistaviksi vain muutamia, kun kaikki ovat syyllisiä.  Anomukseen nähden eversti oli maininnut, että siinä on perää, pylkönmäkeläisillä on ollut suuret tappiot.  Ja eversti on jo siirtänyt puheena olevan komppanian varmistustehtäviin jonkin verran taakse, jossa poikien ei tarvitse, ainakaan toistaiseksi tapella.  Näyttää siltä, että JR 50:n asiat alkavat taas olla jotenkuten järjestyksessä.”

    13.9.1941:

    ”- - Kenttäoikeuden kymmenes istunto.  Ikävä istunto.  Pylkönmäkeläiset, 3/JR 50, olivat tehneet kirjallisen anomuksen D:n komentajalle, ettei heitä enää, kun pienen pitäjän osalle on tullut suhteettoman paljon tappioita, pantaisi etulinjaan.  Mukana anomusta järjestämässä olivat mm. I ja II joukkueen johtajat, aliupseereja.  Tuomittiin sotilaalle sopimattomasta käyttäytymisestä pikku vankeusrangaistuksiin.”

    15.9.1941:

    ”Kaksinkertaiset lähtiäiset Os. 1:n teltassa.  Kapteeni Lehtisaari lähtee huomenna JR 50:n komentajan [Aho] adjutantiksi, siirtyäkseen sitten pataljoonan komentajaksi, ja luutnantti Sukselainen peräti pääsee siviiliin.  Hänestä tulee pääministerin sihteeri ja sittemmin sisäasiainministeriöön perustettavan Itä-Karjalan asiain osaston päällikkö.”

    17.9.1941:

    ”…tieto ..siitä komppaniasta, joka oli lähettänyt everstille anomuksen, ettei komppaniaa enää pantaisi etulinjaan ja jonka kaksi joukkueenjohtajaa kenttäoikeudessa tuomittiin pikku vankeusrangaistuksiin tämän kuun 13. päivänä.  Komppaniassa on täysin oikein käsitetty rangaistuksen välttämättömyys; sitä vastaan ei ole pahaa mieltä enempää komppaniassa kuin syytetyissäkään.

    Myöskin n.s. kapinakomppaniassa on vallinnut hyvä henki.  Miehistö häpeää tekoaan ja ainakin jossain määrin ymmärtää, mitä jutusta olisi voinut seurata siitä huolimatta, että miehistö luotti lukumäärän suureen voimaan ja arveli, ettei niin suurelle joukolle voida tehdä mitään.”

    4.10.1941:

    [Petroskoi vallattu 1.10.1941]

    ”Läksimme autolla Petroskoihin, eli Äänislinnaan, niin kuin kaupungin nimi nyt kuuluu.  - - Saunasta päästyä istuttiin teltassa lujasti kirjoitustöissä.  Sitä ennen keskustelin everstin kanssa erinäisistä asioista.  Muun muassa oli puhetta siitä, että kun sota aikanaan loppuu, laadin tuomitsemistani henkilöistä listan, joissa erottelen ne, jotka olisi armahdettava ja ne, joille ei armoa suoda.

    Kysyin myöskin, oliko eversti tyytyväinen kapinajutun saamaan loppuun.  Hän sanoi olleensa siihen hyvin tyytyväinen ja yleensä olevan sitä mieltä, että rangaistusta on käytettävä vasta viimeisenä keinona, mutta silloin lujasti.  Eversti käytti vertausta ja sanoi, ettei hänen mielestään lääkärikään saa leikata, ennen kuin on käynyt selville, että leikkaus on välttämätön, mutta silloin onkin leikattava nopeasti, taitavasti ja perusteellisesti.”

    24.10.1941:

    [JR 29:llä kevennetty 11.D alistettiin kenraali Talvelan johtamalle VI AK:lle ja siirrettiin Syvärin suulle 19.-20.10.1941; eli siirrettiin JR 8 ja JR 50, vh]

    ”Joukot alkavat väsyä.  Olen ..jo aikaisemmin maininnut eräistä tämänlaatuisista ilmiöistä.  Omassa D:ssämme ovat huomattavimmat kapinat, joista olen kertonut ja jolloin oli kysymyksessä 213 miestä [I/JR 50], sekä JR 29:n 59 väsynyttä, joiden hoito jäi 1. D:n asiaksi.  Tänään tuotiin nyt meille alistetusta JR 23:sta kolmattakymmentä miestä, jotka selittivät etteivät enää kestä ja toinen, ainakin yhtä suuri joukko samasta rykmentistä on viety jonnekin muualle.  Ilmiöt ovat kovin vakavia ja niiden seuraukset aivan laskemattomat.”

    25.10.1941:

    ”JR 50:ssä aikaisemmin sattuneella kapinalla, jota kävin kapteeni Lehtisaaren kanssa selvittämässä ja josta olen aikaisemmin …kertonut, on ollut seuraava jälkinäytös.

    Kun Mannerheim kävi – olin silloin lomalla – 11. Divisioonan esikunnassa, oli hän kiittänyt kovin komentajaa [eversti Heiskasta] hyvästä toiminnasta ja lopuksi, ääntään hiljentäen, sanonut: Erikoisesti kiitän everstiä siitä onnistuneesta tavasta, jolla selvititte JR 50:ssä aikoinaan sattuneen ikävän välikohtauksen.  Eversti oli vastannut vain huomauttamalla, että divisioona on kovin väsynyt.

    Komentajan sfinksinkasvojen takaisista mietteistä on usein vaikea saada selkoa.  Silloin kun Lehtisaari ilmoitti hänelle puhelimessa kapinaselvittelyn tuloksesta, oli hän selvästi tyytymätön.  Ahosta puhumattakaan, joka ilmeisesti suorastaan katsoi auktoriteettiaan loukatun.  Lomalta palattuani kysyin komentajalta suoran, oliko hän tyytyväinen jutussa saavutettuun tulokseen ja silloin hän kyllä myönsi olevansa tyytyväinen.  Mitä lienee eversti ajatellut saadessaan Mannerheimilta kiitokset!”

    *

    Pienempi kapina keväällä 1942

    22.5.1942:

    ”Kenttäoikeuden 20:s istunto.  Yksi juttu; helsinkiläinen sälli syytteessä

    1.) Hallituksen halventamisesta,

    2.) huhujen levittämisestä,

    3.) yllytyksestä kapinaan ja

    4.) esimiehen käskyn täyttämättä jättämisestä.

    Kapinayllytys hylättiin; muusta sai yhteensä 3 vuotta 6 kuukautta.”

     

    29.5.1942:

    ”Kenttäoikeuden 21:s istunto.  Yksi juttu, 7 miestä [JR 8:sta] syytettyinä kapinasta.

    Eräs vänrikki X oli kieltänyt heitä pelaamasta korttia palvelusaikana.  N.N., joka kaikkien syytettyjen ja vänrikin yksimielisten lausuntojen mukaan oli joukkueen paras mies, oli esittänyt toisille, että annetaan X:lle yöllä selkään.  Näin tapahtui.  X lupasi olla ilmoittamatta asiaa, mutta kanteli aamulla.  N.N. ampui itsensä.

    [Miehet] tuomittiin kapinasta SRL 94 §:n nojalla 6 v 6 kk, 6 v 6 kk, 7 v., 7 v 3 kk, 7 v 6 kk, 7 v 6 kk ja 8 v kuritushuoneeseen.  Ei päässyt lievempään pykälään.  Vänrikki oli ollut palvelustehtävässä ja pahoinpitely tehtiin pääasiassa kostoksi siitä.  Muitakin syitä oli, mutta ei tuotu esiin.  X vaikutti epäsympaattiselta.” [*]

    2.6.1942:

    ”Viime kuun 29. päivän istunnon kohdalla mainitaan kapinan suunnittelijana ja johtajana N.N. eli siis …  Eilen jouduin [pataljoonan pastori] Porran välityksellä antaman hänen toiminnastaan kapinassa ja hänen kuolemansa syystä Päämajaan lausunnon, kun asian osaisen joukko-osaston pastori oli ilmoittanut, ettei häntä voida haudata sankarihautaan.  Tänään tulleesta lehdestä kuitenkin näin, että isä ilmoittaa hänen kaatuneen sankarinaSäälittävää.  Kaksi veljeä jo aikaisemmin kaatunut tässä sodassa.”

    23.7.1942:

    ”JR 50  on hyökännyt hiukan ja saanut haltuunsa kolme kukkulaa Kimjärven ja Särkijärven kannaksella.” [nk. Pirunkukkula, VH]

    24.7.1942:

    ”Ryssät tekivät vastahyökkäyksen Kim- ja Särkijärven kannaksella kahdella pataljoonalla ja saivat JR 50:n edellisenä päivänä valtaamat kukkulat takaisin haltuunsa.  13 meikäläistä kaatui ja noin 60 haavoittui.”

     

    26.7.1942:

    ”Suuret herrat ovat kovin kiukkuisia siitä, että ryssät saivat takaisin Ahon rykmentin valtaamat kukkulat.  Joku vänrikki, jonka pitäisi antaneen perääntymiskäskyn puolelle joukkueelle, pannana sotaylioikeudessa syytteeseen.  Syylliset lienevät kuitenkin ylempänä.”

    29.7.1942:

    ”Ryssät käyttivät, vallatessaan Särkijärven kylän takaisin Ahon joukoilta, ensi kerran tällä rintamasaralla ns. urkupyssyä.  Siinä on noin 50 kpl 81 mm:n putkea ryhmässä.  Laukaisu tapahtuu sähköllä ja noin konekiväärin nopeudella.  Hajoitus suunnilleen hehtaarin alalle.  Jälki on hirvittävä.  Särkijärven tappelussa he ampuivat kolme sarjaa, jotka kuitenkin kaikki menivät yli.”

    5.8.1942:

    ”Sotaylioikeudesta tuli päätös T:n jutussa (22.5.1942).  Olin tuominnut T:n yksin teoin tehdystä julkisen hallituksen halventamisesta ja huhujen levittämisestä 3 vuodeksi kuritushuoneeseen.  Sotaylioikeus SYO katsoi jääneen näyttämättä, että T. oli halventanut hallitusta, koska T. oli sanonut herrojen alottaneen sodan, mutta sitten kielsi herroilla tarkoittaneensa Suomen hallitusta, vaan herroja yleensä.  Puolensa siis tälläkin.  SRL:n 100 §:n 2 momentin nojalla T. lisäksi tuomittiin 10 kuukaudeksi kuritushuoneeseen; tältä osin päätös piti; yhdistetty rangaistus aleni 3½ vuodesta 3 vuoteen.  Oikein hyvä tulos.” (ks. 22.5.1942; ”helsinkiläinen sälli” syytteessä, vh]

     

    15.8.1942:

    ”Sotaylioikeudesta tuli [JR 8:n] kapinajutun päätös.  (Kenttäoikeuden päätökseen 29.5.1942).  Kaikkien seitsemän tuomitun kohdalla kenttäoikeuden päätös vahvistettiin.”

    16.8.1942:

    Majuri Lehtisaari kävi tapaamassa.  Juuri hänen pataljoonansa (III/JR 50) teki aikaisemmin kerrotun hyökkäyksen Pirunkukkulalle.  Kun tämä Ahon vaatima hyökkäys sitten seuraavana päivänä kuivi kokoon, oli syntipukki löydettävä. 

    Ensimmäinen oli vänrikki, josta muistelen aikaisemmin maininneeni (ks. 26.7.1942: vänrikin perääntymiskäsky, vh].  Sitten heitettiin eräitä komppanianpäälliköitä yli laidan ja nyt lopuksi on Aho vaatinut Lehtisaarenkin päätä vadille.  Hänet komennettiin siis heikontuneen terveyden takia koulutuskeskukseen jonnekin.  https://fi.wikipedia.org/wiki/I/JR_50_(jatkosota)

    Muistelimme menneitä ja Lehtisaari mainitsi muun muassa, että [JR 50:n] jupakka, jonka yhdessä selvitimme [7.9.1941] Kindasovossa, oli ollut hänen sotilasuransa järkyttävimpiä hetkiä.”

    *

    Jälkipyykki

     

    20.3.1943:

    ”Olen lukenut maanantaina käsiteltävää luutnantti N:ää koskevat paperit.  Kysymys on 22.7.1942 tapahtuneen Pirunkukkulan valtauksen tai oikeammin menettämisen yhteydessä tapahtuneista seikoista.  Näyttää hiukan pahalta N:lle.”

    22.3.1943:

    ”Kenttäoikeuden istunto. - -  Syytettynä luutnantti N. Pirunkukkulajutusta.  Sai Sotaväen rikoslain 60 §:n mukaan minimin, 8 kk vankeutta joukkojen omavaltaisesta muuttamisesta.  Avustajana Porin kaupungin vouti, varatuomari Saha.  Istunto päättyi kello 21.15.” (Vert. edellä ”Joku Vänrikki” 26.7.1942/Pirunkukkula, vh)

    *

    Taustaa

    Huomautus:

    [*] Vänrikki X:n tapaus kenttäoikeudessa 29.5.1942:

    Veli-Matti Syrjö: Asemasotavaihe, teoksessa Tuntemattoman sotilaan rykmentti.  Jalkaväkirykmentti 8:n historia (toim. Mauno Jokipii.  WSOY, 1991), kertoo:

     

    ”Toukokuussa 1942 rykmentin pioneerikomppanian joukkueenjohtaja, vänrikki NK saapui eräänä iltana joukkueensa korsulle ja paneutui nukkumaan.  Keskellä yötä hän oman kertomansa mukaan heräsi siihen, että miehet raahasivat häntä keskelle lattiaa, missä hänet perusteellisesti piestiin nahkavöillä ja potkimalla.  Pahoinpitelyä kesti kymmenisen minuuttia, minkä kestäessä vänrikki pakotettiin lupaamaan, ettei kertoisi siitä kenellekään.  Jos hän kertoisi hänet tapettaisiin.  Pahoinpitelyn aiheena oli, että vänrikki oli keskeyttänyt miesten luvattoman aikana tapahtuneen korttipelin ja vieläpä ottanut osan kortteja käteensä.

    Kun asiaa sitten rykmentin taholta perusteellisesti pyrittiin tutkimaan, ilmeni, että pioneerit ja aliupseeritkin olivat joukkueessa olleet tyytymättömiä vänrikin esiintymiseen hänen vaatiessaan miesten mielestä alokasmaista kuria.  Kaikesta päätellen joukkueessa oli miehiä, jotka kykenivät johtaman esimiestä kohtaan tunnetun tyytymättömyyden näin pitkälle osittain omista henkilökohtaisista syistään.  Kortinpeluu oli kuitenkin ollut liikkeellepaneva tekijä.  Niinpä oli suunniteltu, että miehistö pahoinpitelyä edeltävänä iltana kokoontuisi kortille tallin luo, jonka ohi vänrikki K:n odotettiin kulkevan  korsulle tullessaan.  Kun vänrikki taas ryhtyisi rähisemään korttipelistä, hänen kimppuunsa käytäisiin ja annettaisiin hänelle kunnon sakinhivutus.  Suunnitelma ei toteutunut, kun vänrikki viipyi poissa laskettua kauemmin.

    Koko tapahtumavyyhti jäi epäselväksi jutun alkuunpanijan, pioneeri L:n tehtyä itsemurhan. (ks. edellä: ”joukkueen paras mies”, remmiapellin esittäjä, NN; 29.5.1942, vh].  

    Niin paljon kuitenkin kuulusteluissa kävi ilmi, että joukkueessa nähtävästi vallitsi sangen hyvä porukkahenki.  Aluksi nimittäin kaikki kuulustellut kieltäytyivät kertomasta mitään, koska olivat luvanneet olla vaiti.  Kieltäytyminen ei kuitenkaan kestänyt esimiesten painostuksen edessä.  Niin ikään kävi selvästi ilmi, että miesten mielestä heidän vapaa-aikansa oli heidän omansa, jos he kunnolla hoitivat tehtävänsä, eikä esimiehille kuulunut, millä tavoin vapaa-aika kulutettiin.  Kaikenlainen ylimääräinen palvelus myöskin helposti käsitettiin pelkästään esimiesten keljuiluksi, ja oma lähin esimies saattoi joutua ukkosenjohdattimen asemaan.”  - Veli-Matti Syrjö: Asemasotavaihe, teoksessa JR 8:n historia.

    *

    62 miestä – lähemmä 200 vuotta kuritushuonetta

     

    22.11.1941 Alkio kirjoittaa:

    ”Iltaan mennessä sain, koko päivän istuttuani, pöytäkirjat kokoon.  JR 23:n suuri urakka on nyt saavutettu suurin piirtein; maanantaina pitäisi olla viimeinen istunto.  … Olen nyt viikossa tuominnut 62 miestä ja näille lähemmä 200 vuotta kuritushuonetta yhteensä.  Sellaista on sota minun osaltani.”

    (Tuo mainittu JR 23 kuului 5. Divisioonaan, mutta koska se tuolloin oli alistettuna 11.D:lle, sen jutut tulivat Alkion käsiteltäväksi käsittelysäännösten johdosta.  Rykmentin toimet kiinnostavat minua sikälikin, että sen III pataljoonan lääkärinä toimi aikoinaan appeni Pekka Leikkaa, ja toisaalta pari vuotta sitten kun taivalsin Syvärin läpi niin tarkoin seurasin erityisesti joen alajuoksun maastoja ja maisemia.  Totesin, että melko kylmä olisi tuosta ylitykseen lähteä, sellaista umpirämettä ja korpimetsää näytti maa etelärannalla olevan, ja juuri täällä nuo hämäläisdivisioonan osat taistelivat lokakuulla 1941. VH)

    Alkio kuvaa kyseisen rykmentin karkuri- ja kieltäytyjätapauksen seuraavasti.  JR 23:n miehiä koskevat katkelmat poimittu päiväkirjan päävirrasta:

    24.10.1941:

    ”Tänään tuotiin nyt meille alistetusta JR 23:sta kolmattakymmentä miestä, jotka selittivät, että hermot eivät enää kestä ja toinen, ainakin yhtä suuri joukko samasta rykmentistä on viety jonnekin muualle.  Ilmiöt ovat kovin vakavia ja niiden seuraukset laskemattomat.”

    24.10.1941:

    ”JR 23:n hajaantuminen saa yhä huolestuttavammat muodot.  Nyt on taakse lähteneitä pidätettynä jo lähes 80 miestä.  Osa on suorastaan karkureita, sikäli kuin tähän mennessä saaduista selvityksistä voi päätellä, suurin osa kuitenkin sellaisia, jotka ovat lähteneet vain taakse, ilmoittautuneet sotapoliisille ja selittäneet, etteivät jaksa tapella.”

    Myöhemmin samana päivänä:

    ”Muuten on tilanne eilispäivän aikana sikäli selvinnyt, että ryssät on työnnetty Syvärin taakse suurimmalle osalle sitä kaistaa, jossa saksalaiset olivat päästäneet heidät tulemaan yli.  Aivan Syvärin suulla, jossa joen suunta on idästä länteen, ovat ryssät vielä joen pohjoispuolella.  Taistelu on ollut aika kova ja Hämeen pitäjillä, joista JR 23 on [muodostettu], aika suuret tappiot, mm. Lempäälällä.”

    30.10.1941:

    ”Minun piti tänään lähteä kuriirin mukana JR 23:een saamaan tarkempia selvityksiä karkaamistapauksiin liittyvistä seikoista, mutta kun ylempää on tullut sen tapaisia tietoja, että asia järjestetään jotenkin kenttäoikeuden ulkopuolella, jätin matkan tekemättä.”

    2.11.1941:

    ”Eilen oli I/JR 23:sta karanneille 46:lle miehelle pataljoonan komentajan puhuttelu.  Yhdeksän lähti takaisin linjoille.  Näin ollen ilmeisesti 37 tulee kenttäoikeuteen.  Ja ilmeisesti on syytettävä kapinasta.”

    5.11.1941:

    ”Juttuja kenttäoikeutta varten alkaa taas kerääntyä.  JR 23:ssa on lopullisesti, puhutteluissa palveluksesta kieltäytyneitä nyt 55, sitä paitsi on 4-5 muuta juttua.”

    8.11.1941:

    [Alkio osallistui Karjalan Armeijan Esikunnassa sotatuomarien neuvottelukokoukseen, jossa Päämajan edustajana esiintyi Paavo Kekomäki] ”…Jo ennen tätä kokousta oli PM kuitenkin määrännyt, että kieltäytyneet, jotka eivät puhuttelussa ole suostuneet palaamaan takaisin, on pantava syytteeseen.  Minun kohdallani tämä merkitsee 65:ttä juttua JR 23:sta.”

    10.11.1941:

    ”Jälkihuomautuksia kokouksen johdosta.

    Jo kokouksen edellisenä päivänä oli marsalkka Mannerheim kenraali Heinrichsille lähettämässään kirjelmässä käskenyt, että ne karkurit, sotapelkurit ja luvattomasti poistuneet, jotka eivät esimiehensä selityksestä ja järkipuheesta ota ojentuakseen, on pantava syytteeseen kenttäoikeudessa.  Tämän nojalla antoi Karjalan Armeijan komentaja [] käskyt Armeijakunnille ja näistä ne eilen meidän mukanamme levisivät divisiooniin.  VI AKE:n puheenaoleva käsky on annettu 9.11.1941.  Sen pääasiallisena sisältönä on, että PM:n käskyssä N:o 735 annetut määräykset karkurien käsittelyssä ulotetaan koskemaan tottelemattomuutta yleensä, muun muassa sotapelkureita, luvattomasti poistuneita jne.

    Tämän lisäksi lausui Karjalan Armeijan esikuntapäällikkö, eversti Tapola omana toivomuksenaan, että kuinkin syytetyn käsittely kenttäoikeudessa juttujen lukuisuudesta huolimatta olisi mahdollisimman yksilöllinen ja tämä oli järkimiehen puhetta.”

     

    10.11.1941:

    jatkoa:

    ”On ollut puhetta, että lähtisimme istumaan 60 miehen juttua Aunukseen, jossa miehet nyt ovat pidätettyinä.”

    14.11.1941:

    ”Läksimme siis [Aunuksen kaupunkiin] suorittamaan suurta urakkaamme, selvittämään 65 pidätetyn rikollisen asiaa.”

    15.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 19:s istunto.  Kymmenen I/JR 23:n miestä syytteessä kapinasta.  Kapinasyytettä ei kuitenkaan voitu näyttää toteen, joten syytetyt tulivat tuomituiksi yksin teoin tehdyistä esimiehen palveluksessa antaman käskyn tahallisesta täyttämättä jättämisestä ja sotapelkuruudesta.  Rangaistukset vaihtelivat 2 v. 8 kk – 4. v. 3 kk. kuritushuonetta.”

    17.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 20:s istunto.  16 tuomittiin; 14 sotapelkuruudesta kuritushuoneeseen ja 2 luvattomasta poistumisesta vankeuteen. Istunto päättyi päivälliseen mennessä.”

    18.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 21:s istunto.  9 sotapelkuria JR 23:sta, rangaistukset 2 v. 6 kk – 3 v. 6 kk.  Kun istunto meni niin nopeasti – tapauksethan ovat kaikki suurin piirtein samanlaisia, otin seuraavan istunnon samana päivänä.  Siinä samaten 9 syytettyä; joten päivän työ kaikkiaan 18 miestä ja noin 50-60 vuotta kuritushuonetta.

    Nyt olen niin huonossa kunnossa ja työmäärä niin suuri, että otan parin päivän välin.”

     

    20.11.1941:

    ”Päivällä kävin Lepokodissa [Nurmelan parantolassa] ja nyt siellä vasta olikin Godzinskyn kiertue [Alkio luuli että eilen, jolloin ei paperitöiltään ehtinyt, VH], 3 herraa ja 1 nainen.  Musiikkia ja lausuntaa vajaan tunnin ja pojat olivat mielissään.  Herroista yksi oli Eero Selin.” [Otin tämän ”vapaaillan” tähän mukaan, koska Eero Selin, samoin kuin hänen tunnetumpi sellistiveljensä, Yrjö Selin, ovat kotiseudultani Ikaalisista, aivan tuosta vanhan kauppalan rajalta syntyisin, VH]

    21.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 23:s istunto.  8 syytettyä, niistä 7 kuritushuoneeseen, yhden juttu lykättiin lääkärinlausunnon hankkimista varten maanantaihin, jolloin muutenkin aijomme istua viimeiset jutut, ellei mitään erikoista tapahdu. 

    Klo 23 mennessä olin saanut pöytäkirjat kokoon.  Nyt en jaksa enempää.”

     

    22.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 24:s istunto.  12 syytettyä, 11 kuritushuoneeseen, 1 vankeuteen”. 

    24.11.1941:

    ”Kenttäoikeuden 25:s istunto.  Vain 3 syytettyä ja kaikki tuomittiin.”

    Näin tasan kuukauden prosessin tuloksena oli ”saavutettu” tuo Alkion mainitsema summaus: seitsemättäkymmentä miestä telkien taakse ja noin 200 vuotta kuritushuonetta yhteensä.  -  Todettakoon kuitenkin, että useimmat eivät ehtineet rangaistuksiaan kärsiä kuin osittain, saivathan he mahdollisuuden siirtyä rintamajoukkoihin ja sitten myöhemmin välirauhan tultua, vanhat tuomiot mitätöityivät, ellei uusia ole tullut niiden päälle.

    *

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

SA-KUVA:
Pylkönmäen kunnan edustajat tapaamassa JR 50:n rykmentinkomentaja, everstiluutnantti Martti Ahoa, ja esittämässä huolensa pienen keski-suomalaisen pitäjän PYLKÖNMÄEN rajuista miesuhreista (vertaa: edellä 12.9.-13.9.1941) JR 50:n I pataljoonan 3.komppaniassa (3./I/JR 50);

”Regementskomendören, öv.l. Aho i samspråk med Saarijärvi sockens förtroendeman Häkkinen och Lankinen från Pylkönmäki. Besöket 1km från eldlinjen.

Syväri, Latvan as. 1942.07.10”
Käännös:
Rykmentinkomentaja, everstiluutnantti Martti Aho keskustelemassa Saarijärven seudulta olevien Pylkönmäen luottamusmiesten Häkkisen ja Lankisen kanssa. Vierailu suoritettiin 1 kilometrin etäisyydellä tulilinjoista.
Syvärsi, Latvan asema, 10.7.1942; SA-kuva, kuvaajana Sot.virk. Niilo Helander.

Katso:
http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

sekä:
http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*

Särkijärven lohko Syvärillä, heinäkuussa 1942

SA-kuvat;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19420701&enddate=19420731&publication=&xsearch_content=Särkijärvi&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

15 kuvan sarja ei näköjään linkity...
> http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

*

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Surullista lueta, että viattomia Suomen sotilaita oli joutua teloitettavaksi upseerien hölmöilyn ja massiivisien egojen takia. Toivottavasti näitä luetaan nykyäänkin esikunnissa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Huuska toteaa: voimme myöskin vilkaista romaanin taustalla toimineen, eversti ”Kylmä Kalle” Heiskasen komentamaan 11.Divisioonaan kuuluneiden rykmenttien, JR8:n ja JR50:n sotaretken erästä säiettä, nimittäin sotarikoksia ja niistä annettuja rangaistuksia.

Todettakoon keskipohjalaisveteraanien osalta, että blogisti nonsaleeraa tarpeettoman näkyvästi Heiskasen 11.Divisioonaan kuulunutta JR29:ää, joka oli koko hyökkäysvaiheen ajan mukana taisteluissa Äänislinnan valtaukseen saakka. Ko. rykmentti lakkautettiin maaliskuussa 1942 lähinnä Heiskasen ja Susitaipaleen (JR29 komentaja) välirikon seurauksena.

"Paavo Alkio toimi kenttäoikeuden 4610 puheenjohtajana. Tämä oli jääkäriversti Kaarlo Heiskasen komennossa olevan 16 400 miehen 11.divisioona. Se kuului Keski-Pohjanmaan sotilasläänin 11.D:n rykmenttejä muun muassa JR29, jossa isäni, rautiolaiset ja kalajokiset sotivat sekä JR8, jossa Väinö Linna oli sotimassa ja josta on Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaansa."
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/01/sotatu...

JR29 -esimerkki:
14.8.1941
JR 29:stä tuotiin tänä aamuna kolme vankia. Olivat kieltäytyneet vartiopalveluksesta."

Muuten, mainittu Kylmä-Kalle, Kaarlo Heiskanen, toimi puolustusvoimain komentajana 1953−1959 ja oli tässä tehtävässä viimeinen Jääkäripataljoona 27:ään kuulunut.

Jatkosodan alla Heiskanen oli toiminut Keski-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pahoittelen.
Paavo Alkion sotapäiväkirjassa esille tulleet kenttäoikeustapaukset olivat blogin pohjana.
Ne koskivat JR8, JR 59 ja Syvärin lohkolla JR 23:n miehiä.
PS.
Miten muuten noiden vartipalveluksesta kieltäytyneiden miesten kävi, millaiset sanktiot?
Minulla eu juuri nyt ole Alkion kirjää käsillä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Onhan myös JR29 tapauksia Paavo Alkion sotapäiväkirjassa; sieltähän tuo 14.8 esimerkki on poimittu. En tiedä, miten vartiopalveluksesta kieltäytyneiden kävi. Alkio-kirjaa ei minullakaan ole juuri nyt.

Sotatuomari Paavo Alkion kanssa 11.Div.:ssa työskenteli valvontaupseeri Taavetti Heikkinen. Hänen päiväkirjamerkinnöistään on ilmestynyt Jarmo Niemisen toimittama teos "Rintaman poliisi" (Ajatus Kirjat /Gummerus Kustannus Oy).
Tuo kirja minulla on ja siitä ilmenee Heikkisen suuri myötätunto loppuun saakka väsyneitä miehiä kohtaan.

Viimeistään Prääsän valtauksen jälkeen miesten voimat alkoivat olla lopussa; laajoja kieltäytymisiä tapahtui sekä JR50:n että JR29:n yksiköissä. Divisioonakomentajien keskinäinen kilpailu Petroskoin valtauksen kunniasta vei miesten voimat äärirajoille ja ylikin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Lempinimi Kylmä-Kalle ei tullut kovien hermojen tai kylmäpäisyyden vuoksi vaan Kaarlo Heiskasen kylmänherkkyydestä, joka ilmeni jatkuvana viluisuutena huolimatta normaalia lämpimämmästä pukeutumisesta.

Toisen version mukaan Jääkäripataljoona 27:ssä oli kaksi Heiskasta, joista toista kutsuttiin Saksassa nimellä Heissmann ( kuuma mies ) ja tämän vuoksi toisesta Heiskasesta tuli kylmä, Kylmä-Kalle.

P.S. Ampumalla tehty itsemurha parantumattoman syövän vuoksi 1960-luvulla lienee vankistanut jälkipolvien ilmeisen väärää käsitystä lempinimen alkuperästä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Tuo 'kylmänherkkyys' taitaa olla se heikoin teoria kenraali Heiskasen Kylmä-Kalle -nimitykselle.

"Kenraali Kaarlo Heiskanen oli kotoisin vaatimattomista oloista, muonarengin poika Joroisilta. Hän kävi keskikoulun ja oli merillä, kunnes lähti 1915 Saksaan jääkärikoulutukseen – siellä hän sai kylmäverisyytensä vuoksi häntä ikänsä seuranneen lempinimen Kylmä-Kalle". https://ahvenisto.kirkkomaa.fi/henkilo/heiskanen-k...

Jo pelkästään Kaarlo Heiskasen kuvista voi päätellä, että kyseessä on ollut viileähermoinen mies.
Hän oli täydellinen vastakohta JR29:n (joka oli yksi 11.D:n jalkaväkirykmenteistä) komentajalle Paavo Susitaipaleelle. Niinpä nuo kaksi vastakohtaa eivät tulleet toimeen keskenään. Rohkenen epäillä, että syy oli enemmänkin ehkä liian viileäpäisessä "Kylmä-Kallessa".

PS.
Everstiluutnantti Susitaival oli talvisodan sankari Suomussalmen taisteluissa (Ryhmä Susi). Ja mikä Heiskaselle (kuin myös aiemmin Hj.Siilasvuolle) vielä pahempaa, Paavo Susitaival oli IKL:n kansanedustaja. Mutta joka tapauksessa Susitaival oli miestensä (JR29) suuresti arvostama komentaja. Kokkolassa Susitaival marssi vielä 1990-luvulla sodanaikaisten veteraaniensa paraatirivistöjen kärjessä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #9

11.D:n komentaja eversti Kaarlo Heiskanen tunnettiin ainakin alaisessaan JR8:ssa eli Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan rykmentissä Kylmä-Kallena viluisuutensa vuoksi. Useat aikalaismuistelmat mainitsevat tämän syyksi lempinimeen.

Väinö Linna kirjoittaa Tuntemattomassa sotilaassa peitellysti "pataljoonan komentaja Hurja Kallesta" ja kertoo samalla miten legendat syntyvät.

Kirjassa kerrotaan miten huhut alkoivat ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen kiertää pitkin etulinjaa, että Hurja Kalle olisi ajanut kenttäkeittiöllä ensimmäisenä rajan yli. Todellisuudessa kyse oli teetä etulinjoille tuonut kenttäkeittiö, joka ilmestyi väärän aikaan etulinjaan, juuri taistelun alkaessa. Komentaja itse ei tietenkään ollut lähelläkään etulinjaa.

Hurja Kallen maine kiiri nopeasti kotirintamalle asti.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Keikki muistavat Tuntemattoman sivuilta kysymyksen:
Aina me.
Onko tämä Suomen armeijan ainoa pataljoona?

Esimerkiksi Tuntemattoman rykmentti, JR 8:n kaksi ensimmäistä pataljoonaa olivat varusmiespataljoonia. III/JR8 oli reserviläispataljoona. Niinpä I ja II pataljoonat olivat kärjessä höökimässä alvariinsa.
Tappioita kasaantui rintamavastuussa olleille joukko-osastoille.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tilastoja:

Hyökkäysvaiheen aikana karkaamis- ja pelkuruusrikosten määräksi muodostui 3601, mikä suhteutettuna armeijan kokonaisvahvuuteen merkitsi yhtä tapausta 130 sotilasta kohti.

Joukkojen toiminnan kannalta vakavammaksi ilmiöksi muodostuivat vuoden 1941 loppupuolella ha 1942 alkupuolella laajoina kieltäytymisinä, adressihankkeina ja vastaavina ilmenneet joukkoesiintymiset.

Rintamajoukoissa on laskettu olleen hyökkäysvaiheen alusta vuoden 1941 loppuun ainakin 25 sellaista joukkoesiintymistä, joihin osallistui vähintään 50 miestä ja ainakin 15 selaista, joissa osanitajien luku ylitti 100 miehen määrän.

Varsinkin Itä-Karjalassa toimineissa joukoissa sodan pitkittyminen johti useisiin joukklesiintymisiin, jotka varsin usein laukaistiin klmentajien puhutteluilla.

Kenttäoikeuksisa tuomittiin kuitenkin vuonna 1941 näistä teoista vapausrangaistuksiin yhteensä 643 ja vuonna 1942 yhteensä 291 sotilasta.

Yhdessä tapauksessa (7. Divisioona Syvärillä 20.12.1941) asetettiin pikaoikeus käsittelemään vakavaa kurittomuustapausta. Se tuomitsi kaksi sotilasta kuolemanrangaistukseen karkuruudesta ja kieltäytymisestä.
(Tuntemattoman teloitettava kaksikko).
Lähde: Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 295.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Sunnuntai 7.9.1941
Tänään klo 4-5 välillä kieltäytyi osa II/JR 50:stä lähtemästä taisteluun. Divisioonan komentaja määräsi tutkimuksen toimitettavaksi ja pikaoikeuden kokoontumaan. Kello 14 otettiin miehistö riviin ja heille selitettiin, että teko on kapina ja että tilanne voi vaatia, että äärimmilleen väsyneeltä joukoltakin on vaadittava enemmän kuin se kohtuudella pystyy suorittamaan.

Kun kehoitettiin kaikkia niitä, jotka edelleenkin tahtovat kieltäytyä lähtemästä, astumaan kolme askelta rivin eteen, astuivat kaikki. Tilanne oli ilkeä. Heille selitettiin edelleen, mikä heitä odottaa ja että heidän kieltäytymisensä voi vaatia satojen miesten hengen ja annettiin viisi minuuttia miettimisaikaa. Kun uudelleen käskettiin kaikkien, jotka vielä kieltäytyvät, astua kolme askelta eteen, ei kukaan astunut."

Teoksesta "Rintaman poliisi, valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944", s.79.

Kieltäytymisen syy oli tavaton väsymys. Miehet olivat 19.8 alkaen taistelleet ja marssineet ilman lepoa, tehneet sateessa ja märässä metsässä useita kiertoliikkeitä vihollisen selustaan kantaen upottavia soita pitkin kaikki varusteensa jne jne...

"Asia jäi toistaiseksi sillensä, vaikka siitä olisi voinut kehittyä ikävä lehti meidän divisioonan historiaan" kirjoittaa valvontaupseeri Taavetti Heikkinen päiväkirjaansa.

Aihepiiri on minulle mielenkiintoinen, koska isäni taisteli 11.Div:n JR29 riveissä juuri tuona aikana ja noissa olosuhteissa ja paikoissa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Taavetti Heikkisen teos Rintaman poliisi (2010) on arvokas teos. Kirjan toimittaja evl.evp. Jarmo Nieminen kirjoitti joulupäivänä 25.12.2010 näillä sivuilla (US-blogi) ansiokkaan katsauksen teokseen ja sen saamaan vastaanottoon.
Lainaan tähän pienen pätkän Jarmon tekstistä, joka sisältää oivallisen lähdelinkistön kirjaa koskeviin arviointeihin eri tahoilla.
Näin Jarmo:

"Minulle Taavetti Heikkisen päiväkirjoihin perehtyminen on avannut uudenlaisia ajatuksia vanhemmista tapahtumien tulkinnoista – miten eri tavalla asiat voidaan nähdä, riippuen näkijästä.

Mielenkiintoista on myös havaita, miten eri tavoin arvioijat suhtautuvat kirjaan, mitä kukin lukemansa kokee ja arvottaa. He, jotka ovat tottuneet lukemaan sotaa jatkuvana taistelujen virtana, pettyvät. Hän, joka odottaa sodan sankaritarinoita, kyllästyy kirjaan. Lukija, joka haluaa saada ymmärryksen jatkosodan yli 3-vuotisesta elämänkaaresta, tarttuu kirjaan uudelleen löytäen tekstissä uutta pohdittavaa. Kiitän vielä kerran Taavetti Heikkisen perikuntaa rohkeasta teosta luovuttaa isänsä päiväkirjat toimitettavaksi ja julkaistavaksi.

Oma merkityksensä Taavetti Heikkisen julkistamisella on laajasti muutaman edellisen vuoden aikana julkisuuteen tuoduilla korkea-arvoisten historian tutkijoiden väitteillä, että minun kaltaiset olisimme salaamassa, hävittämässä ja väärentämässä sotiemme historiaa. Tuolloin kirjoitettiin ”jatketusta salailusta” ja ”asenteellisesti virittyneestä vastustuksesta”.

Kirjan arvo on sen autenttisuudessa. Jatkosodan suuri historia on kirjoitettu. Mutta mitä sotilaat tekivät rintamalla, myös se kiinnostaa nykysuomalaisia. Heikkisen päiväkirjat kertovat myös vähän kirjoitetusta asemasodasta, elämästä tilanteessa, jossa kuolema väijyy selän takana koko ajan sodassa, jossa ei ole taisteluja, kuten saksalaiset kuvaavat Syvärin suuntaa kesällä 1943, mutta silti tulee olla ja olla Syvärillä ”keskellä ei mitään, missä ei ole yhtään mitään”.

Taavetti Heikkisen päiväkirjat ovat hyvä puheenvuoro tämän päivän keskusteluun. Kaikessa karuudessaan ne antavat uutta tietoa tutkijoiden ja laajemminkin kansalaisten käyttöön. Kannustan nykysuomalaisia tuomaan julkisuuteen isoisiensä ja -äitiensä vaikeatkin muistot, joiden julkistaminen ei sotien jälkeisinä vuosikymmeninä ollut mahdollista.

Jarmo Nieminen
Kirjan toimittaja"
Koko blogi luettavissa tästä;
http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5617...

Jarmo Niemisen blogi oli paitsi ansiokas, myös mielenkiintoinen. Mielenkiinnon määrää kuvastanee siitä esitettyjen kommenttien valtaisa lukuisuus: 298 kommenttia!
Jarmon blogiin tulleet kommentit ovat luettavissa tänäkin päivänä; sen sijaan harmillisen monet blogin arviointilinkeistä ovat "kuolleet" - tai pitäisikö sanoa aihepiiri huomoiden "kaatuneet" tai ainakin "haavoittuneet"...?

*
Tässä suora linkki Ilmo Kekkosen arvioon Agricola-sivustolla 5.11.2011;
"Perustietoa valvontatyöstä";
https://agricolaverkko.fi/review/perustietoa-valvo...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset