Veikko Huuska

Gatwickin drone -farssi ja ilmatorjunta

Gatwickin lentoaseman drone-episodi jouluna 2018 herätti enemmän kysymyksiä kuin tarjosi vastauksia.

Kaikki ei ole sitä, mitä sen on sanottu olevan. Eikä kaikkea ole sanottu.

Tuskin on kuukautta kulunut siitä kun NATOn suurharjoitukseen Pohjois Norjassa kohdistui paikannusjärjestelmien häirintää, jonka melko yksimielisesti väitettiin olevan vaarallista, ja johon syylliseksi nimettiin, myös Suomen viranomaisten toimesta, Venäjä. Tämän mukaan Venäjällä on vahva valmius ja halu häiritä lentotoimintaa.

Tuolloin kysyttiin myös, mikä on meidän, siis Lännen, valmiudet häirintään. Häirinnän, torjunnan ja kompetenssin kaikissa muodoissa.

Nyt ilmoitettiin, että Britannian toiseksi vilkkaimman lentoliikennekeskuksen Gatwickin vilkkainta sesonkia, joulunalusliikennettä on häiritty dronelaittein. Ajanjaksolla 19.-21.12 viranomaisille sanotaan tulleen 57 ilmoitusta laitehavainnoista. Liikenne takkusi. Sanottiin että noin tuhat lähtevää lentoa kärsi häirinnästä. 150.000 ihmisen joululentoaikataulut muuttuivat. Luvattiin 50.000 punnan löytöpalkkio syyllisten kiinnisaamiseen johtavista tiedoista. En ole havainnut mainintaa, jossa selvästi olisi kerrottu tloliikenteen järjestelyistä.

Sitten pidätettiin keski-ikäinen pariskunta epäiltynä häirinnästä. Heidät vapautettiin 36 tunnin sisällä, lehdistö puhui farssista.

Kierroksia lisäsi poliisin sunnuntainen ilmoitus, jonka ensiversion mukaan droneja ei varsinaisesti ollutkaan.

Hämmennys oli jomelkoinen, sillä havainnoista raportoneiden joukossa oli lukuisia lentoasemahenkilöstöön kuuuvaa ja erinäinen määrä poliiseja.

Koko lentoliikennekaaos Gatwickissä on melkoinen farssi ja skandaali.

Britannian ilmatorjuntajärjestelmä ja turvallisuuspalvelu yllätettiin housut kintuissa. Britannian kyky ennaltaehkäistä ja torjua tämänkaltaista häirintää osoittautui katastrofaalisen heikoksi, mistä sitten ikinä olikaan kysymys.

Jos häirinnän luonne on kaikkien näiden päivien jälkeen edelleen niin epäselvä, kuin nyt kerrotaan, pitää päiden pudota.

Nyt kerrotun pohjalta häirikkö voi olla jokin pahanilkinen lennokkiharrastaja, jolla on hieman radio- ja ohjelmointitaitoja, tai jokin vihamielinen terroristijärjestö.

Tai vielä enemmän; jokin vihamielinen valtiotoimija, joka monitoimiohjelman mukaisesti häiritsee, hämmentää, testaa ja nolaa Lännen toiseksi vahvinta ilmasodankäynnin osaajaa.

Viranomaiset kuvasivat dronien toimintaa kissa-hiiri -leikkinä, jossa drone ilmestyyristeilemään lentoaseman lentokieltoalueelle, ja kun siitä saadaan havaintohälytys ja torjuntakomennuskunta käynistää toimensa, se katoaa.

Näin sanottiin toistuvasti käyneen. Voi vain ihmetellä, että näinkö alkeellisella tasolla turvallisuustoimet ovat? Oli häirinnän takanakuka tahansa, onnistui se yli kaikkien odotusten.

Brittien torjunta oli vielä heikompi kuin sortuvan Neuvostoliiton it, silloin kun Rust lensi Punaiselle torille.

Jos häirintään käytetty laite on ohjelmoitu, ajastettu, automatisoitu joko ennaltamäärätyyn tai tilannemääreiseen alternatiiviseen lentoreitintää, sen lähettäjä-ohjaajan kiinnijääntiriski on lähes olematon, etenkin jos lentokappaleessa on itsetuhoräjähde automaattilaukaisuin.

Taustahenkilöt voivat olla jo maapallon toisella puolella tarkkailemassa kättensä jälkiä.

Itse tilanteessa häirintälaitteen havaitseminen ja ja liikeseuranta on eittämättä haasteellistä, kun tulosuunta ja vaihteleva lähestymiskorkeus voi olla mikä vain, nopeuden vaihdellessa nollasta sataan ja yli.

Sitäpaitsi häirinnön ja havainnoinnin vaikeuden maksimoimiseksi laitteiden määrää ja kuviointia vidaan lähes määrättömästi varioida.

Aiheellisesti joudumme kysymään perimmäisiä kysymyksiä häirinnön ja torjunnan epäsymmetrian vaikutuksista. Olemmeko täysin terrorin tolisikaan valtiollisia tai valtiorahoitteisia tahoja, vakinaisine pääepäiltyineen, varmaa on, että tätä keissiä analysoidaan monissa tapahtumahuoneissa jatkosiirtoja harkittaessa.

Väitteet dronien lentokyvyn rajallisuudesta ja torjuttavuudesta saivat Gatwickin joulussa uusia muotoja. Hyökkääjän ylivoima on suurempi kuin monet uskoivat. Laserein ja paikannushäirinnällä kaikkia koneita ei havaita saati torjuta.

Maaliinohjautuvien torjuntalaukaisujen, ovat ne sitte bulletteja tai miniohjuksia, niiden kyky, käytettävyys ja tarkiituksenmukaisuus lentokenttäolosuhteissa ovat rajalliset.

Käsitteistä vielä: kun puhumme droneista, mistä silloin puhumme. Tarkoitammeko nelikoptereita, vai puhummeko pienoisohjuksista vai lennokeista. Hyperkevyt lennokki pystyy lentämään Suomenlahden yli, kuvaamaan auto-ohjelmoidut kohteet ja palaamaan ennaltamäritettyyn paluupisteeseen, ja tämä kaikki ilman että kukaan havaitsee mitään, alle tunnissa, niin mitä se sitten onkaan alan keihäänkärkimaissa, joihin emme ihan kuulu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Enpä yllättyisi, jos Venäjä olisi tämänkin takana.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Homma haisee, 57 ilmoitusta viranomaisille alueelta, joka kuhisee ihmisiä, ja asian ollessa julkisuudessa kolme päivää.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Melkoita ahdistelua juuri brexitin kynnyksellä ?

Löytyneekö sylttytehdas tässä tapauksessa ?

Kaikki kuitenkin viittaa järjestäytyneeseen tai jopa valtiolliseen toimijaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Siis jos jossain, niin tässä kuvio näyttäisi nyt tiedossamme olevan perusteella niin vahvasti valtiojohtoiselta härinnältä, jos missä.
Ajankohta, joululiikenteen huippupäivät. Toiminnan peitelty monimuotoisuus, kaikessa simppeliydessään, viittaa sofistikoituneeseen toimijaan.
Britannian viranomaisten toiminta/yhteistoiminta näyttäytyy niin sekaiselta ja avuttomalta, että sitä on surastaan vaikea edes arvioida. Miten paljon siinä on salausta ja peittelyä, ettei Ole haluttu tuoda esiin kovimpien toimijoiden roolia? On pantu tuleen joitain c-luokan actoreita. Mutta aavistettavissa on ihmeellinen sekaannus ja hämminki.
Jos Venäjä ei Ole tämän takana, ainakin siellä varmaan aplodeerataan. "Ne tekivät sen itse"!
Ihan vain oletan että naapurikin on ottanut opikseen, ja tekijöitä, jos ne sitä olivat, ei mistään turvakameroista tulla tunnistamaan..

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Vahinko, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde on kuollut. Häneltä olisi varmaan löytynyt uskottava selitys näille UFO:ille.

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Venezuela onnistui tuhoamaan presidenttiinsä kohdistuneen kahden dronin hyökkäyksen. Kukahan oli toimittanut helle toimivan torjuntajärjestelmän?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

https://yle.fi/uutiset/3-10571079

Yle joulupäivän aamulla:

Gatwickin perusteettomasti pidätetty pariskunta astui murtuneena median etasn. Poliisiantoi heidän nimensä, osoitteensa ja kuvansa lehdistölle. Osa medias julkaisi heidän henkilöllisyytensä etusivuillaan räväköin tekstein arustettuna. Poliisi teki razzian heidän kotiinsa. 36 tunnin paslulla heidät vapautettiinbilmoituksin: Innocent - no charge.
Korvauksia pukkaa?

Sekoilua.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Iflscience, 24.12.2018,
Haki jouluaattona ratkaisumallia tähän joulupähkinään Spiderman/Hämähäkkimies -elokuvasta ja Paluu tulevaisuudesta.

https://www.iflscience.com/technology/the-gatwick-...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mitä käytännössä tapahtuisi, jos Airbusin tai Boeingin keskisuuri matkustajalentokone nousussa tai laskussa osuisi pikkukopteriin? Tai sama kysymys eri sanoin: millaisen vaurion suihkumoottoriin tunkeutuva drone aiheuttaisi?

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Tai vaikkapa sadan kopterin älykkäästi ohjattuun muodostelmaan varustettuna erilaisilla tehosteilla.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ainakin suihkuhävittäjiä kamikazelinnut ovat pudottaneet.

Epäsymmetrisen sodankäynnin harjoitus? Iran näyttää, kuinka lännen lentoliikenne saadaan sekaisin, jos sinne hyökätään?

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Tuomo kysyi: "Mitä käytännössä tapahtuisi, jos Airbusin tai Boeingin keskisuuri matkustajalentokone nousussa tai laskussa osuisi pikkukopteriin?

Vaikkapa tällaista tapahtuisi:

https://www.youtube.com/watch?v=QH0V7kp-xg0

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Siinähän se tulikin: drone tuhoutuisi, Airbus jatkaisi lentämistään. Sitten se "mutta". Jos yhdessä törmäyksessä sadasta myös matkustajakone hajoaisi, on jokaiseen dronen pörräämiseen suhtauduttava vakavasti.

Mielenkiintoinen on spekulaatio siitä, oliko Gatwickin alueella pikkukoptereita lainkaan! Yhdenlaista hybridisotaa olisi myös perättömien silminnäkijähavaintojen masinoiminen - kaaoksen aiheuttaminen pehmein keinoin pehmeissä kohteissa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska Vastaus kommenttiin #16

#16
Kylläpä niinkin.
Miten on sitten suhtauduttava siihen, että uutisten mukaan havaintoilmoituksia on raportoitu kymmeniä, niin siviileiltä kuin kenttäviranomaisilta ja poliiseiltakin?
Onko niin, että kun ulkoisia havaintoja on alkanut ilmaantua tihenevään tahtiin, viranomaisille on syntynyt psykologista ja uutismediallista painetta "sanoa jotain". Ja kun homma vain on niin, että ei-havainto ei ole odotuspaineen mukaista toimintaa, syntyy lisääntyvä paine "havaita".

Skandaalimaista olisi että viranomainen ei havaitse, mutta tavalliset jäppiset kylläkin.
Niinpä havaintoja alkaa herua sieltäkin, mistä sitä odotetaan.

Ainoa selkänoja viranomaisille olisi täysin pätevä, toimintavarma, taistelutilanteessa testattu, havaintojärjestelmä, jota kukaan ei varmuudella pysty lamauttamaa, ohittamaan tai harhauttamaan:
mutta kun sellaista ei (ainakaan nyt) ole!
Pirullinen kehä.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Brittien torjuntakyky drooneja vastaan ei ehkä sittenkään ole aivan alkutekijöissään vaan pikemminkin päinvastoin:

Israeli technology played a crucial role in resolving a major crisis at a British airport (London Gatwick)...Thanks to drone-detection technology from Israel defense contractor Rafael Advanced Defense Systems Ltd., the airport was able to ensure that it was safe to fly and reopened for air traffic. Rafael sells its system under the brand name Dome Drone, which can “detect, track and potentially neutralize drones flying in no-fly areas,” CTech reports.

In August, the British Army purchased six of the company’s anti-drone systems for over $25 million, which it uses to stop ISIS UAVs in Syria.

Israel is widely known for its anti-drone technology, which it uses against potential drone attacks by its northern border.

Lähde: https://worldisraelnews.com/israeli-drone-tech-sol...?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Totta. Israelilaisen Rafaelin anti-UAV systeemit ovat tunnetusti kehityneitä, ja ennenkaikkea taistelukentillä testattuja ja tehokkaiksi todettuja.
https://www.flightglobal.com/news/articles/rafael-...

Mikä sitten on niiden käyttökelpoisuus ja mikä brittien kyky hyödyntää niitä asutuksen ympäröimässä lentoasemamiljöössa.

Tähän mennessä saamamme uutistiedon mukaan kyky ei Ole kehuttava. Tosin viestintä on ollut perin hapuilevaa. Muuan poliisipäällikkö ilmoitti etteivät voi käyttää räjähteitä kentällä.

Eli läntisen osaamisen tarjoama Power ei ole ollut käytössä tai ehkäpä sen käytössä ilmenneet rajoitteet estävät heitä kovinkaan avaamasta toiminnan heikouksista.?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Suomestakin löytyy tuhansia tekniikan ammattilaisia ja harrastajia, jotka varmasti niin halutessaan pystyvät rakentamaan vaikka ilmatorjuntaohjuksia, ainakin sellaisia jotka riittäisivät nousu- ja laskutilanteessa aiheuttamaan tuhoa tai ainakin pelkoa ja kauhua. Nykyään elektroniikka ja monenlaiset muut tarvittavat varusteet ovat halpoja ja helppoa ostaa. Tarvitaan vain Breivik-tyyliin paneutumista ja kärsivällisyyttä.

    «etenkin jos lentokappaleessa on itsetuhoräjähde automaattilaukaisuin.»

Aika usein todisteita on saatu kaivettua todella isojen räjähdysten jäljiltä. Pahoin pelkään, että jos tutkijoilla on motivaatiota, pieni käytännöllisesti kannettava itsetuhoräjähde varmasti vaikeuttaa työtä paljon, mutta tuskin tuhoaa todisteita täysin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Gatwick Airport Drone Incident/Wikipedia

Viimeisin päivitys tapanin vastaisena yönä 25/26.12.2018:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Gatwick_Airport_dr...

Armeijan edustaja toteaa heidän erikoisyksikön olevan paikalla ja tukevan parhaansa mukaan paikallisia viranomaisia lentoaseman avaamiseksi.

Väittämän mukaan joulun alla epäiltynä lentoturvallisuusrikokseen pidätetty ja melkein 36 tuntia häkissä pidetyn pariskunnan työnantaja antoi heille alibin.

Tuossa myös todetaan, että heidän nimeään medialle ei olisi antanut poliisi vaan paikallinen parlamenttiedustaja.

Luettavissa täältä;
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Gatwick_Airport_dr...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ikäänkuin pisteenä iin päälle tämän Gatwickin lentoaseman häirintätapahtuman muodostaman nöyryytyksen päälle Venäjä ilmoitti tänään tapaninpäivänä 26.12.2018 laukaisseensa uuden supernopean liikkuvatelalähetteisen ohjuksensa, Avangarden, ja esitteli kuvauksen sen onnistuneesta koeräjäytyksestä. Maali oli kaukovenäjällä ja venäläisen uutistoimiston välittämän ilmoituksen ja yuotuben mukaan osui myöskin.

Avangarde on osa Venäjän aiemmin julkaisemaa aseteknistä ohjelmaa, josta presidentti Putin esitti alkuvuodesta 2018 kohua herättäneen mainostyylisen esittelyvideon.
Venäjä sanoo, että Avangard pystyy välttämään ja läpäisemään kaikki ohjustentorjuntajärjestelmät maailmassa, ja ase yltä kaikkialle Yhdysvaltoihin.

Lisää aiheesta täällä;
https://bgr.com/2018/12/26/avangard-missile-russia...

Tämä nyt juuri suurena rauhan juhlana, jouluna, esitetty demonstratiivinen koeammunta, on osa yhä kiihtyvää asevarustelukierrettä, johon maailma on viime vuosien aikana sortunut, ja joka epäilemättä ottaa lisä kierroksia nimenomaan joulun 2018 sattumusten jälkeen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska
Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tämän linkin myötä esitetty video taitaa näkyä paremmin.
Laukaisu Uralilta ja maali 6.000 km päässä Kamtsatkan Kura.

https://www.presstv.com/Detail/2018/12/26/584039/R...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Laitetaanpa tähän vielä Avangarden esittely, jonka Wikipedia on ehtinyt tänään tapanina päivittää

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Avangard_(hypersonic_glide_vehicle)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Avangard_(hypersonic_glide_vehicle)

No nyt ei Wikipedialinkki näytä tarttuvan. Ehkä siellä on päivitys menossa?

https://en.wikipedia.org/wiki/Avangard_(hypersonic_glide_vehicle)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Russian´s Hypersonic Avangard
Julkaistu 26.12.2018
Courtesy: Ministry of Defense (Russia)

The Russian Defense ministry has provided RT with footage of a missile, which deployed the state of the art Avangard hypersonic glider during its final trial. The weapon will enter service next year.

https://www.youtube.com/watch?v=KFiDvuSq2Iw

Kesto 38 sec.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Presidentti Putin vastasi järjestettyyn kysymykseen tiedotustilaisuudessaan 25. pnä lokakuuta 2018;

Euroopasta tulee taistelukenttä:

Presidentti Putin esitti näkemyksensä siitä, mitä INF-ohjusrajoitussopimuksen irtisanominen merkitsee.

Putin: Luonnollisesti on joitain pulmia, jotka koskevat ohjusteknologian kehittämistä maailmassa ja rajoituksia, joihin vain USA ja CCCP ja sittemmin Venäjä ovat sitoutuneet. Mutta mistä me olemme huolissamme? Me olemme huolissamme siitä, että ballististen ohjusten torjuntasopimus lopetettiin. Nyt me puhumme niistä uhkista, joita keskimatkan ja lyhyen matkan ohjukset muodostavat.

Europe Will Become a Battlefield: Putin Bluntly Explains What Discarding INF Treaty Means
President Putin: "Of course, there are certain issues concerning the development of missile technology in the world and the restrictions which only the US and the USSR, then the Russian Federation undertook. But what are we concerned about? We are concerned that the Anti-Ballistic Missile Treaty was terminated. Now we are talking about the treaty on intermediate-range and short-range missiles."
Nähtävissä anglanninkielisin käännöksin:
https://www.youtube.com/watch?v=SJiQqMY7e-M
Kesto: 5:09 min.

*

Nyt vain panokset kovenevat kerta kerralta.

Tapaninpäivän ohjusnäytös on yksi napsu tässä kiristyvässä kierteessä. https://www.youtube.com/watch?v=P9yu8ui76S4
36 sec.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

HS/Petja Pelli, 26.12.2108;

Venäjä testasi 20-kertaista äänennopeutta etenevää ja ohjuskilvet ohittavaa ydinohjusta – Putin: ”Venäjä on saanut uudenlaisen strategisen aseen
Avangard-taistelukärki on Venäjän vastaus Yhdysvaltojen ohjuskilvelle.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona, että Venäjä on testannut onnistuneesti uudenlaista, 20-kertaista äänennopeutta etenevää Avangard-taistelukärkeä.

Mannertenvälisiin ballistisiin ohjuksiin asennettava taistelukärki voidaan varustaa ydinaseella, ja sitä on mahdoton torjua nykyisillä ohjuspuolustusjärjestelmillä.

Liitävä taistelukärki pystyy muuttamaan korkeuttaan ja suuntaansa ja kiertämään ohjustorjuntajärjestelmien vaikutusalueita.

”Ensi vuodesta alkaen Venäjän asevoimat saavat käyttöönsä uuden mannertenvälisen strategisen ohjusjärjestelmän, Avangardin”, Putin sanoi.

”Tämä on iso hetki asevoimille ja koko maalle. Venäjä on saanut uudenlaisen strategisen aseen”, Putin sanoi.

Lue koko artikkeli tämän linkin takaa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005947128.html

Venäjä on jo vuosikausia arvostellut Yhdysvaltojen Eurooppaan rakentamaa ohjuskilpeä. Venäjä pelkää, että Yhdysvaltojen ohjuskilpi himmentää Venäjän oman ydinasepelotteen tehoa. Yhdysvallat sanoo ohjuskilven olevan suunnattu Iranin uhkaa vastaan, mutta tätä selitystä Venäjä ei usko.
Venäjä on vastannut kauhun tasapainon järkkymiseen kehittämällä uusia ohjuksia, joita vastaan ohjuskilpi on voimaton.
*

Alaan erikoistuneessa Suomen Sotilas –lehdessä arvioitiin jo maaliskuussa Putinin puheen yhteydessä, että Avangard-järjestelmä merkitsee Venäjälle osavoittoa asevarustelun yhdellä osa-alueella.

Suomen Sotilaan mukaan tällaisen liikehtivän yliääniohjuksen kehittäminen on ollut vuodesta 2002 asti ”eräänlainen ohjusjärjestelmien viisasten kivi”, josta on vallinnut ankara tuotekehityskilpajuoksu Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä.

*

Katso Suomen Sotilas/Aleksi Kettunen, 2.3.2018; Lue koko artikkeli täältä:

https://www.suomensotilas.fi/venajan-uusimmat-oper...

"Käytännössä tämä tarkoittaa pääasiassa risteilyohjuksiin perustuvan konventionaalisen operatiivis-taktisen ja strategisen täsmäasepelotteen lanseerausta jo olemassa olevan strategisen ydinpelotteen rinnalle. Mainittujen asejärjestelmien toimivuutta on jo esitelty Syyrian kriisissä. Suurimpana uutisena ovat kyseisten asejärjestelmien lukumäärän kasvutrendi, vaikka kappalemääriä ei julkistettu."

*

Tarvitsematta olla konspiratiofriikki alkaa vakavasti miettiä, mikä yhteys joulunaluspäivien väitetyllä dronehäirinnällä Gatwickissa oli tähän Tapaninpäivän Avangard -ohjusnäytökseen oli. Sellaista kytkentää ei ole esitetty erityisen näkyvästi, mutta ainakin ajallinen yhteys, muutaman päivän jaksollisuus, niissä esiintyy.

Mutta: onko muutakin?

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

STT kertoi minuutti sitten:

Gatwickin lentokenttä myytiin tänään ranskalaiselle Vincille.
Hinta oli kesyt 3,2 miljardia euroa.
Vinci on tunnettu lähinnä tiefirmana.

Miksi Gatwick myytiin?

Vaikuttiko drone-häirintä asiaan?

Mikä tässä oli ideana?

Gatwick sijaitsee noin 40 kilometrin etäisyydellä Lontoosta ja se on Heathrown kentän jälkeen Britannian toiseksi suurin matkustajamäärilä mitaten.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tänään la 29.12.2018;

Brittiläiset mediat kuten The Guardian ja The Telegraph kertovat, että osa Garwickin lentoja häirinneistä lennokeista saattoi olla poliisin omia koneita.

https://www.telegraph.co.uk/news/2018/12/29/gatwic...

Nyt kerrotaan että ilmoituksia lentävistä häirintälaitteista tuli kaikkiaan 115 kpl, joista 92 on todettu tulleen luotettavista lähteistä.

Sekavaa, sanoisin.

Juha Manninen

Englantilaiset siis ostivat lopulta Israelilta puolustusjärjestelmän. Tässä Kauppalehden uutinen:
---
The Verge kertoo, että nyt sekä Heahtrow että Gatwick on hankkinut miljoonien hintaisen dronejen vastaisen järjestelmän, jollaisen maan puolustusvoimatkin on ostanut israelilaiselta valmistajalta.

Britannian puolustusvoimat on siirtänyt omat laitteensa pois Gatwickilta, jossa ne olivat lainassa.

Tarkemmin lentokentät eivät kertoneet, millaisia järjestelmiä ne ovat ostaneet. Israelilainen Rafael on kuitenkin tunnettu dronejen ohjaussignaalin jumittavista järjestelmistään.
---

Kuten rikostutkinnassa yleensä, kannattaa epäillä niitä jotka eniten hyötyvät, siis tässä tapauksessa Israelin aseteollisuutta ja Mossadia.
Tapaus täyttää kaikki ns. false-flag operaation tunnukset. Tilanne saatiin sekavaksi. Kukaan ei oikein tiennyt mitä oikeasti tapahtui.
Positiivista on tietysti ettei kukaan kuollut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset