Veikko Huuska

Taistelu demokratiasta - Komissio romuttaa sitä again

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan kaksi EU-komission tuoretta EMUn kehittämiseen liittyvää ehdotusta.

EMU on Euroopan talous- ja rahaliitto, kysymys on sen voimankäytön lisäämiseen tähtäävistä toimista.

Näihin hankkeisiin liittyy monipiirteisiä näkymiä, joita on oikeutettua epäillä, ja kysyä, mistä tässä oikein on kysymys?

Mihin tällä operaatiokeissillä pyritään? Nimellisesti EMUn tämänkertaisessa syventämisessä kyse on Unionin eri valtioiden talouksien harmonisoinnista, virittämisestä tehokkaampaan, se on unionistisesti oikeaoppisempaan iskukuntoon.

Keinoina niiden jäsenvaltioiden rahallinen palkitseminen, jotka "toimeenpanevat Komission hyödylliseksi arvioimia rakenneuudistuksia".

Ja toisaalta sitten "rahoitustuen myöntäminen ongelmiin ajautuneille jäsenvaltioille".

Tämän rahan saantiehtoihin epäilemättä kuuluvat erilaiset katumusharjoitukset, opilliset kanossanmatkat ynnä muut Komission tyyliin kuuluvat ripittäytymismenot?

Kuka tämän kaiken maksaa? Kuka kaikesta päättää? Kuka hyötyy?

Älä koskaan kysy moista. Komissio Komissioasioista päättää.

Käytännössä Komission ehdotukset siirtäisivät talouspoliittista päätösvaltaa poliittisesta päätöksenteosta Komission asiantuntijoille.

Siis vallan anastus vaaleilla valituilta vaaleilla valitsemattomille.

Sitä kutsutaan demokratian kaventamiseksi.

Tähän liittyy vielä kaksi kysymystä:

Miksi ylimalkaan tehdä jotain tuollaista? (miksi syventää EMUa?).

Ja toiseksi:

Tiesitkö, että Eduskunnassa on käsiteltävänä ja päätettävänä jotain näin triviaalia? (demokratian kaventamista; kansallisen päätöksenteon supistamista?).

Välillä ihmettelee noita hallituksen kiemuroita, mutta ei välttämättä enää sitten, kun oivaltaa tuon sumutusulottuvuuden.

Puhutaanpa mieluummin ihmisten irtisanomisesta, kuindemokratian irtisanomisesta.

Ja kansallisen itsemääräämisoikeuden irtisanomisesta.

Ilman sen kummempia perusteluja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

On se vain kumma, miksi britit halusivat paratiisin ulkopuolelle ?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Googlaa Eduskunnan sivuilla:
EMU syventäminen Komissio

Aikajärjestyksessä löydät asiakirjan
EDK-2018-AK-206983

Kandee lukee

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Suurissa valtioissa valta pyrkii aina keskittymään pienelle sisäpiirille. Demokratialle jää paikka korupuheissa mutta eipä juuri muualle. Tämä on luonnonlaki.

Kiina on aina ollut keskitetysti hallittu valtio ja kulkenut sen mukana kokoonnu-hajoa -sykliä.
Sitä oli myös Neuvostolittiio, joka hajosi omaan mahdottomuuteensa.
USA:ssakin demokratia toimii huonosti liittovaltiotasolla, mutta osavaltioden vahva asema toimii hyvänä vastavoimana.
Komissio yrittää ajaa Eurooppaa Neuvostoliittolaiseen malliin kun sen pitäisi ottaa mallia USA:sta ja muistaa EU:n menestyskauden subsidiariteettiperiaate.

Keskitystä ajavien kannattaisi muistaa Newtonin kolmas laki, joka pätee myös yhteiskunnassa. Sen mukaan jokaiseelle voimalle on olemassa yhtä suuri mutta vastakkaissuuntainen voima. Niinpä, mitä kovempaa keskittämistä ajetaan, sitä voimakkaamkin sitä vastustetaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"EPP nominee Alex Stubb has upped the ante on the communication side, with a tremendous high-contrast campaign that has set Brussels off balance. Stubb’s fresh, youthful communication may not change the election outcome next year, but it is certainly turning heads in Brussels and may have a significant effect on the EPP’s internal primary for the Party’s final candidate in November."

"What is certain is that in the EPP’s internal battle, Manfred Weber is already falling behind."

https://www.neweurope.eu/article/spitzen-bitchin-z...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suuret EU-valtiot rikkoivat, väellä ja voimalla ja kauhuskenarioilla, EMU-säännöksiä heti alussa, ja loivat, tai ainakin edistivät eritahtisuutta ja kuplia, ja jatkoivat säännösten rikkomista, koska Omat Pankit ja Omat Rahat.
(Oletko milloinkaan laskenut, miten monta sataa miljardia SaksajaRanska ja muut isot EMU-maat säästivät kansalliset pankkinpa pelastaessaan?)

Ja he vielä hyötyivät kriisistä, kriisin aikana ja arter mash?)

Kuulin tänään Helsingissä ison summan, Real Big.
Kuka uskoo heihin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset