Veikko Huuska

Mietteitä Ruotsin vaaliviikolta

Mietteitä Ruotsin vaaliviikolta

*

Ruotsin vaaleja syyskuun 2018 alussa on joissain piireissä pidetty hieman kuin lämmittelynä Suomen huhtikuun 2019 eduskuntavaaleille.  Oliko Ruotsi Suomen ”lämppäri”?  Se ja jotain muutakin jää nähtäväksi.  Hyödyllistä voi silti olla pohtia joitain nyt havaittavia seikkoja Ruotsin vaaleista.

*

Ensinnäkin niin paljon kuin seurasin  läntisen naapurimme vaalitouhuja, en havainnut kenenkään haikailevan sähköisen äänestyksen perään.  Voi olla että seurantalähteeni Pohjanlahden molemmin puolin olivat hajanaiset, mutta eivät sekalaiset, saati valikoidut.  Melko avoimesti pyrin käytettävissä olevan rajallisen ajan puitteissa paneutumaan aiheeseen.

Ehkä Yhdysvaltain vaalit ja muut viesti vaalivaikuttamisesta tai sellaisen yrittämisestä ovat vähentäneet hinkua tekniseen ”edistysaskeleeseen” vaalien saralla.

Suomessa melko laajasti kummasteltiin Ruotsin vaalijärjestelmää, ja se saikin kohtalaisesti ihmettelyä tai suoranaista kritiikkiä täältä.  Ei vähiten pitkähkönpuoleinen ääntenlaskenta.  Avolaatikoista otettavat vaaliliput olivat minulle ja luulen, aika monelle muullekin täällä aivan uusi ja outo juttu.  Olin Ruotsissa joskus Ingvar Carlsonin kaudella ja osallistuin erinäisin vaalitilaisuuksiin, eikä silloin (tietenkään) tullut mitään tällaisia spesialiteetteja esille.  Sen sijaan pääpuhujien oraattoriset kyvyt hyvinkin, ei Suomessa kerrassaan  ole sellaisia puhujia kuin Ruotsissa kuulin!

*

Maahanmuutto ei noussutkaan kärkiteemaksi

Ruotsidemokraattien menestys oli gallupien mukainen, mutta vaalien kärkiteemaksi ei maahanmuutto ja sen rajoittaminen kuitenkaan noussut.  Tätä seikkaa on ilolla tervehditty moniaalla ja todettu, että jossain määrin SD:n päätavoite lässähti. 

Asia voidaan nähdä toisinkin.  Pikemminkin näet oli niin, että niin Kokoomus kun Sosialidemokraatit, samoin kuin osa pienpuolueista, venyttivät puhuntaansa ja linjakeppejään niin pitkälle Sverigedemokraattien tontille ”kuin sielu sietää” – ja hieman ylikin.  Se oli omiaan viemään terää kriittiseltä viestiltä, eihän oppononti pure täydellä terällä kun pääpuolueet peesaavat kriitikkoa. 

SD:n suurin ”saavutus” vaaleissa olikin yleisen puheen ja suuntiman siirtyminen yllättävänkin vahvasti oikealle ja kriittisten näkemysten maisemaan. 

Mutta se juuri osoittaa, miten suuri pelko oli, että SD:stä tulisi valtakunnan suurin tai ainakin toiseksi suurin puolue. Kolmas sija on koettu useassa ryhmässä suoranaisena helpotuksena, vaikkei yleispoliittinen kuvio ja asetelma ole helppo, vaan ehkäpä vielä vaikeampi kuin jos SD olisi voittanut vielä enemmän?

Nyt vain jää nähtäväksi, miten voimaperäisesti kaksi suurinta puoluetta ryhtyy kuuraamana itseään pois vaalipuheesta, vai onko niin, kuten olen kuullut sanottavan: SD teki palveluksen Demareille ja Kokoomukselle, joiden oli kerrassaan pakko yleiseurooppalaisessa nykytilassa tehdä voimakas siirtymä maahanmuuttokysymyksissä, ja SD-pelossaan ne saattoivat tehdä sen vakauden ja natsipelotteen varjolla, ikään kuin oikeutettuna linjapoikkeamana.  Mutta että ne olisivat joutuneet sen joka tapauksessa tekemään jo ennakoivasti ennen Euroopan seuraavaa suurta pakolais-/maahanmuuttaja vaihetta.

*

Juurisyyt

Kovin voimakas juuttuminen maahanmuuttokysymyksen pariin tuppaa unohduttamaan Ruotsidemokraattien suosion kasvun lähtökohdat, ne juurisyyt, jotka ovat saaneet kansalaiset takajaloilleen ja äänestämään jaloillaan.  Kysymys on paitsi tulonjaon ongelmista ja hyvinvointipalveluiden koetusta heikkenemisestä.  Kyse on tavallisten ihmisten ongelmista globalisaation, työllistymisongelmien, epävarmuusilmaston ja ruotsalaisittain niin tärkeän kansakotikuvan repeämisen isoista tunnelatauksista, joita arkinen yhteisöllisen kokemuksen rapautuminen kaikessa karuudessaan taustoittaa ankaralla tavallaan.

”Rikkaiden joukko kasvaa vauhdikkaasti samaan aikaan kun rakenteellinen huono-osaisuus pysyy paikallaan tai jopa lisääntyy.  Vahvasta talouskasvusta huolimatta työttömyys on juuttunut finanssikriisin jälkeen historiallisen korkealle tasolle.  Valtion säästökuurit ovat rassanneet varsinkin eläkeläisiä.  Oireellisesti myös eriarvoistumista vastaan tapansa mukaan kampanjoinut vasemmistopuolue lisäsi tuntuvasti kannatustaan, vaikka se oli mukana sosialidemokraattien johtamassa hallituksessa.”  Näin Ruotsin yleistä tilannetta arvioi amerikkalainen Bloomberg.

Tässä on paljon yhtäläisyyksiä Suomen tilanteeseen, ja kuitenkin Ruotsilla on ”mennyt hyvin” samaan aikaan kun Suomi on ”kitkuttanut hukatun vuosikymmenen ajan”, ja vasta nyt viime kuukausien aikana numerot ovat näyttäneet todellista kasvua, jonka hedelmiä keskiluokka ja ”sinnittelijät” ovat turhaan saaneet odottaa.  Päinvastoin Suomessa kiukuttaa Kikyn viemät lomaraha-osuudet, työelämään jatkuvalla syötöllä ajetut kauppakamari-hemmojen ”märkiä päiväunia” myötäilevät säädösmuutokset, jotka ovat ainakin näennäisesti ja ay-jeremiadien valossa tarjonneet vain häpeä ja kärsimystä työläisille.

Ruotsin vaalien saldona voidaan hyvin pitää sitä, että Demarit menettivät vasemmistohenkisten ääniä, samaan aikaan kun sen faktinen hallituskumppani Vasemmistopuolue voitti, ja teki sen juuri perinteisin vasemmistoteemoin.  Veikö vai toiko Demarien maahanmuuttokoukkaus enemmän ääniä heiltä, vai Bloombergin luettelemat arjen pulmatko kannatusta söi? 

*

Peilikuvat?

Suomessa punavihreä oppositio on esiintynyt melko yhtenäisenä, ja vielä Ville Niinistön päivinä jopa Vihreiden toimiessa jopa näkyvimpänä oppositiovoimaina, Antti Rinteen tuskaillessa julkistoimintansa tunnettujen rajoitteiden kanssa.

Mutta gallupit lupaavat (ennakoivat) SDP:lle Suomessa menestystä, ei niinkään Vasemmistoliitolle, saati Vihreille, joilla nyt on kummallinen ”suden hetki”, kun lupaava nousukiito erikoisella tavalla on sammahtanut, ainakin hetkeksi.

Ruotsissa sikäläiset vihreät, Miljöpartiet kävi jo kuilun reunalla, äänikynnys ylitettiin lopulta selvästi, mutta kuitenkin sydänalaa pidellen.

Kuten nähdään eivät sisarvaltioiden, Ruotsin ja Suomen, sisäpoliittiset kuviot ole lainkaan samanlaiset, joltain osin ne muistuttavat peilikuvaa. Ajatellaanpa vaikka nyt Keskustaa, jolla silläkin on hieman pulmia, Kokoomuksen kootessa puhtia huhtikuulle, joka tunnetusti on kuukausista julmin.  Saakohan Orpo puhuttua Tujusen vetämään vankkureita vielä kerran?

*

Julkisen sektorin naiset liikkeessä

Eräs ”Ruotsalainen erikoinen” käydyissä vaaleissa oli julkisen sektorin työntekijöiden, eritoten kunta-alan naisten, siirtyminen perinteisestä ”poliittisesta kodistaan” sosialidemokraattien kannattajakunnasta Ruotsidemokraattien riveihin.  Heille pitkälti keskiluokkaisiksi itsensä kokevina mutta osansa työläisten suhteellisen ammatillisen ja tulotaloudellisen aseman universaalista heikkenemisestä osansa saaneina, monet kokevat oman (ja perheensä) aseman heikentyneen viime vuosina.  Tästä on Ruotsissa melko paljon tutkittua tietoa ja syvähaastateltua tuntemusdataa.

Voisiko Suomessa ajatella, että kunta-alan (Julkisten ja hyvinvointialojen Liitto – JHL:n – entisen KTV:n) työntekijät ja vielä korostetusti naiset siirtyisivät demarien takaa Perussuomalaisten riveihin?  Hallituksen on koettu simputtaneen ja leikanneen monenlaista juuri tältä ryhmältä, ei vähiten kirpaisseena kolmivuotisena sivalluksena makeimman osan lomarahoista – etsimättä tulee mieleen Koskelan Aatamin raivo kirkkoherraa kohtaan sen viedessä roheen kolmanneksen vaivalla raadetusta pappilan torpparin pellosta…) Juuri tuollaiset tapaukset saavat sapen synkkenemään.  Mutta miten reagoivat Suomalaiset keskiluokkaiset työläiset? Toistavatko Ruotsin ilmiön, vain miten tämä menee, onko demarien nousun rakentunut tälle hakeutumiselle siihen suuntaan?

Mikä takaa sen, että lomarahat palautettaisiin ja työelämän tehdyt, aiotut ja nyt valmistelussa olevat kuritukset peruttaisiin, jos demarit voittavat, ja Kokoomuslainen valtiovarainministeri ryhtyy puikkoihin Valtiovarainministeriössä, heikkenevän (kenties jo romahtavan) talouden olosuhteissa toukokuun lopulla 2019?

*

Ruotsin demarien kaamea kiri

Tilannetta kuvaa demarien kova kiri.  Puolueen tappio kutistui odotettua pienemmäksi, kun se viimeisellä viikolla panosti hyvinvointiuudistuksessaan perinteisiin teemoihinsa: terveydenhuoltoon, kolutukseen, eläkkeisiin, työntekijöiden lomiin.  Samoja aiheita oli ruotsidemokraatitkin rummuttaneet, vaikka julkisessa keskustelussa se jäi vähemmälle huomiolle”, arvioi Sosialidemokraattien ”torjuntavoiton” anatomiaa Aftonbladet.

Demarien kiri oli todella kova.  He saivat mobilisoitua viimeisen viikon ”jalkatyöhön” lähes entiset ajat mieleen tuovan tonttuarmeijan.  Puolueen julkisuuteen antaman tiedon mukaan se ja sen kenttäapulaiset suorittivat vaaliviikolla ”1,6 miljoonaa kotikäyntiä” ruotsalaisten pyhimmässä paikassa, yksityiskodeissa.  Ovikellonsoitto ja hymy päälle ja ruusu kouraan.  Tämä on melkein Kiinan muurin muuraamiseen verrattavissa oleva ”talkoourakka”.  Ja se näyttää jossain määrin purreen, joskin koko operetissa on vaikea tutkimatta tarkemmin sanoa, ”mikä naula veti ja mikä työnsi”.

Itse asiassa Demarien kampanja oli aivan hirveää hoipertelua ja falskiuden kukkaloistoa.

Ensin pääjehu, pääministeri Löfvén vannoo että maahanmuuttovihalle ja rasismille ei anneta milliäkään periksi, mutta sitten jo seuraavalla viikolla päällikkö peesaa Jimmie Åkessonia tappituntumassa.  Tiettyyn määrään ihmisiä tähän päälle tehty lehmänkännös jättikampanjoineen puree, mutta yleistä uskottavuutta tuskin mikään tässä mitassa syö.

Jatko siis jää nähtäväksi. 

*

Kokoomuksen harhapolut

Yleensä oppositio saa hyvitystä korpivaelluksestaan, ja voittaa … hmm jotain vaaleissa.  Ruotsin Kokoomukselle kävi ”vanhanaikaiset”.  Pääoppositiopuolueena se oli pelinpaikalla, mutta takkiin tuli.  Se menetti vielä enemmän ääniä kuin demarit. Tämä on poikkeuksellista. 

Kokoomus näki uhan kyljessään ja keskittyi maahanmuuttoon ja poliisipuolueelle niin tuttuihin rikollisuusteemoihin Ruotsidemokraattien painetta torjuessaan. 

Mutta kansalaisten tuntojen  lukutaito petti pahasti”,  kuten Aftonbladet tilanteen analysoi. 

Maahanmuutosta ei tullut sellaista kärkeä kuin yleisesti pelättiin ja kuinka Moderaatit tilanteen näkivät.  Maahanmuutto liudentui yleiseksi liukumaksi oikealle, ja niinpä svenssonien arjen pulmat nousivat keskiöön. 

Siinä Demarit vetivät jalkatyöllä voiton kotiin.  Ruotsidemokraatit jäivät oman imagonsa uhriksi, eivät saaneet pitkän rummuttamiaan kurjistumisen ja tulo-ongelmien viestiä läpi, mitä läpäisemättömyyttä median isot rummut hyvin peittivät keskittyessään maahanmuuttoteemaan.  Tikunvedossa lyhimmän pätkän veti sitten Kokoomus

Tätä tapahtunutta on hyvä peilata huhtivaaleja silmällä pitäen Suomeen.  Jos Huhtasaari keskittyy puhumaan joka paikassa ja aina maahanmuutosta, voidaan jo nähdä varmasti melkoinen takapakki, ihan Ruotsin Kokoomuksen tapaan.  Jos taas Demarit saavat kenttäväkensä intoutumaan satojen tuhansien ovikellojen räminään, voi siitä seurata jotain… hmm ruotsalaista.  Mikä taas onkaan Kokoomuksen suomalainen teema?  Se saa kysyä sitä Taru Tujuselta.

*

Kaksipuoluejärjestelmä pulassa

Ruotsin vaalien ”suuri kuva” on valtapuolueiden (Sos.dem., Kokoomus) rapistuminen ja pienpuolueiden vahvistuminen (SD, Keskusta, Kristillisdemokraatit) monen Euroopan maan tapaan.

Tyytymättömyys purkautuu monikanavaisesti.

Se kanavoituu oikeistopopulistien kautta.  Ei ehkä niinkään massiivissessa määrin populisteille, vaan populistien  kautta.  Siinä on ”minä annan isän kädestä” –meininkiä, ja tiettyä rationaliteettia: vedän piiruni äärilaitaan, eiköhän vipu toimi silloin väkevimmin –periaatteella. 

Tämä kehitys on nähty Välimeren rannoilla ja mantereen keskelläkin.  Rajuinta ilmiö on ollut Ranskassa, Italiassa ja Hollannissa, Kreikkaa ym. unohtamatta.

Poliittisen vakauden mallimaana tunnettu Ruotsi kulkee samaa polkua.  Sen käytännössä kahden puolueen vaihtuvaan valtaan johtanut blokkivaali on tulossa tiensä päähän poliittisen kartan mullistuessa.  Systeemin herkästi tuottamien vähemmistöhallitusten asemaa on Ruotsissa helpotettu, mutta sekään ei välttämättä enää takaa toimivia hallituksia.

Jos ruotsidemokraatit pidetään paitsiossa, heikkojakaan hallituksia on liki mahdoton luoda ilman blokkirajojen murtamista”, tilannetta arvioi brittiläinen Guardian.

Kaksipuoluejärjestelmä on pulassa muuallakin kuin Ruotsissa. 

Yhdysvalloissa demokraattien ja republikaanien vuoroveto on lakannut: kumpikaan puolue ei kykene nykyisessä tilanteessa tehokkaaseen hallitustyöhön.  Kansallisesti kaksipuoluesysteemi on jakanut kansakunnan kahtia, se on sisällissotaan valmis mentaalisesti, enää puuttuvat kovat piipuista, aseitahan on jo lapsia myöten kaikilla.  Jyrkkärajainen dualismi ei ole keskittänyt näkökantojen painopistettä gaussin käyrän tapaan keskelle, vaan valtakunta on poliittisen kromosomivirheen jäljiltä kuin Capitol Hillillä tepastelevä kaksikyttyräinen kameli, äksy, sylkevä ja potkivat pelätti.

Ruotsi on hivuttaen matkalla samaan. 

Miten käy Suomessa? 

Jälleen taidamme olla onnen pekkoja?  Usein haukuttu ja manattu monipuoluemallimme ja ”kirjavat hallitukset” keskilinjan molemminpuolisin painotuksin ja ylihypyinkin saattaa sittenkin olla vahvuutemme?.

Isot ovat isoja ja pienet pysyvät pieninä.  Mitä nyt protestipuolue Perussuomalaiset kamppailee yksi- ja kaksinumeroisen kannatuksen rajalla, ellei sitten maahanmuutto- tai terroririntamalla tapahdu jotain jäykkää.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Ruotsin isot puolueet ja media ovat ylläpitäneet pelottavaa nasismikeskustelua yllä kunnes Ruotsi Demokraateista tuli iso käenpoika ja
perääntymisestä tuli mahdotonta.
Ovat maalanneet itsensä nurkkaan.

Suomessakin oli nasismi esillä mutta persujen hallitukseen oton jälkeen ei nasismista tuskin kuule ja puolue palasi normaaliksi maahanmuuttonsa kanssa.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Ruotsin sosiaalidemokraatit tekivät myös ahkerasti työtä maahanmuuttajien parissa eräskin heidän ehdokas teki arveluttavan kotisivun arabiaksi mutta aina joku sopimaton kääntää sen medialle ja ehdokas sai lähteä.

Suomessa mahanmuuttajia tuskin on kanppanjaan asti.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Vaalissa näkyy myös että syrjäisissä kunnissa missä ei maahanmuuttajia ei ole niin Ruotsidemokraatit kasvoivat ja Sosiaalidemokraatit menettivät.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ruotsissa väestöllinen rakennemuutos tapahtui huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa, kuin Suomessa, vaikka meilläkin suuri muutto, ja sen jälkeinen hieman hitaampi väestön painopisteen muutos.
Mutta syrjäisissä kunnissa - eikä aina edes kovin kaukana isoista keskuksista - ihmiset kokevat ja näkevät omassa elämässään yhteiskunnan vetäytymisen. Se tapahtuu fyysisesti toimipaikkoja sulkemalla, palveluita etäännyttämällä ja keskittämällä, monille vähemmän "sähköisille" ihmisille pelkkä verkkopalvelupainotteisuuteen meno tarkoittaa palveluiden karkaamista tai suoranaista loppumista.

Meillä tämä nopeutuva "sivuhenkilöiden" sivuuttaminen voimistui kymmenkunta vuotta sitten erilaisilla julkituoduilla ohjelmilla, joissa julkispalveluita supistettiin, keskitettiin ja vähennettiin.

Kirjoitin silloin blogissani:

"Älkää koskaan tulko kysymään miksi nuo ihmiset ovat niin äkäisiä, mikä niihin on mennyt, sillä te itse (valtio, keskukset) käänsitte selkänne näille ihmisille. Te aloititte ja kohta te tunnette tekojenne seuraukset".

Ei todellakaan ollut vaikea nähdä, mihin tuollainen valtion selänkääntäminen ihmisille johtaa:

ihmiset itse kääntävät selkänsä valtiolle ja alkavat elää valtion ulkopuolista elämää, - melkein ainoana siteenään valtioon se emotionaalinen säie, jossa kyrpiintyminen yhtyy syvään raivoon.

Tuossa mielentilassa ihmiset alkavat katsoa asioita ihan omin silmin. Ulkopuolinen ohjaus vain ärsyttää.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Äänestäjien kuluttajasuojan kannalta blokkijärjestelmässä on puolensa. Siinähän selkeämmin saa mitä tilaa. Jos Suomessa on Vasemmistoliitto on ollut Kokoomuksen hallituksessa, niin eihän siinä ihan selvä tilanne ole. Omia asioita tietenkin täytepuoluekin saa vähän ajattelua, mutta koko puolueen paletista se voi olla niin kapea sektori, ettei se äänestäjien enemmistöä tyydytä.

Perussuomalaisethan eivät kokonsa puolesta olleet varsinaisesti täytepuolue Sipilän hallituksessa, mutta äänestäjäkunnan ja kentän toiveista liian harvat asiat saivat täyttymyksensä ennen Soinin loikkaa puolueesta kannatuksensa menettäneenä. Sinisillä ei koskaan ole mitään kentän kannatusta ollutkaan, mutta se nyt on jo toinen asia.

Sitä en tiedä, miten Ruotsissa lobbareilla menee, mutta itseäni hieman harmittaa, että minulla on vain yksi ääni, mutta eduskuntaan kävelevällä lobbarilla voi olla kymmeniätuhansia ääniä taskussaan, kun hän tulee ulos eduskunnasta. Vastaahan yksi kansanedustaja yli 10 000 ääntä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suomen vaihtoehdot vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen hallituksen muodostamisessa ovat:

1. Kolmesta suuresta kaksi muodostaa enemmistöhallituksen 1-3 pienpuolueen tuella. Mikäli keskusta jää 15-17 % kannatukselle se vetäytyy suosista tai teknisten neuvottelujen jälkeen oppositioon, ja KOK ja SDP neuvottelevat enemmistöhallituksen, jossa tulee olemaan 115-140 edustajan tuki. Voimasuhteista ja neuvotteluista riippuu mitkä pienemmät puolueet pääsevät/joutuvat mukaan. Vasemmistoliiton mahdollisuudet ovat lähellä nollaa, muuten kaikki eduskuntapuolueet voivat käytännössä tulla kysymykseen. Eivät välttämättä teoriassa, mutta käytännössä kyllä. Perussuomalaiset ovat neuvottelujen jokerikortti.

2. Laajapohjainen tutti frutti, jonkinlainen hallitusohjelmalla yhteen leivottu menneiden ylileveiden hallitusten ja kaljakassin virtaviivaistettu seurakunta. Vaikeaa ennen alkua, alussa, keskellä ja lopussa. Jälkeenpäin kirvelee kuin tautinen intiimikohtaus.

3. Vähemmistöhallitus, jossa puolueet ovat omien intrigiensä ja presidentin painostuksen ja yleisen edun kolmiossa puskettu yhteen. Kaikki tietävät tai luulevat tietävänsä häviävänsä tässä pitkällä tähtäimellä, mutta voivansa turvata joitain viiteryhmille ja kummisedille tärkeää, joten miksei. Mutta melskeinen elämä voi tehdä tuosta "kuolemaantuomittujen" kulkueesta vielä historiankirjoihin jäävän vastuunkantajan. Ennakkoveikkauksissa ei kerrointa, koska kaikki luulevat näiden pikkujättiläisten jääneen Kekkosen kaudelle tai Ruotsiin, mutta tätä on ilmassa ja ilma liikkuu nopeaan. Edellyttää paljon oppimista poliitikoilta, puolueilta, kansakunnalta mutta ennen kaikkea medialta.

4. Pitkittyvä hallituskriisi. Riisutun presidentin aikakaudella ei mahdoton, mutta Suomessa pitkään kokematon tilanne. Tuttu Saksassa ja muuallakin, joten ei mahdoton. Miten tuuli puhaltaakaan, ja mitä jää jäljelle?

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Ruotsin demareiden kannalta tulos, jossa osa SD:lle menossa olleesta kannatuksesta saadaan (linjaa maahanmuuttovastaiseksi virittämällä) käännettyä vastaavaksi vuodoksi vasemmistopuolueen suuntaan, voi olla hyvä torjuntavoitto. Näin siksi, että Ruotsin blokkiajattelussa ääni vasemmistopuolueelle on ääni demareiden blokille ja demaperiden hallitusvallan jatkolle.

Moderaateillakin tämä voi päteä, mutta huonommin, koska vaaleissa (mahdollisesti saman tapaisista syistä) voittanutta keskustaa jo kosiskeltiin vasemmistonkin leiriin.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

> Usein haukuttu ja manattu monipuoluemallimme ja ”kirjavat hallitukset” keskilinjan molemminpuolisin painotuksin ja ylihypyinkin saattaa sittenkin olla vahvuutemme?.

Suomen politiikassa koostumukseltaan vaihtuvien enemmistöhallitusten ketju on saattanut viedä meitä turhankin lähelle yksipuoluejärjestelmää. Tilanne näyttää aika paljon myös siltä, että voitti kuka tahansa, politiikka jatkuu aivan entisen kaltasena.

Toinen ongelma Suomen enemmistöhallituksissa on se, että ne ovat viime aikoina joutuneet epäsovun pelossa sopimaan tiukan hallitusohjelman ja sitomaan itsensä siihen. Käy helposti niin, että koko vaalikausi ajetaan jotain tiettyä politiikkaa, jolla on tosiasiassa enää vain vähemmistön tuki, mutta jota hallitus silti puskee eteenpäin pienen enemmistönsä turvin, peläten kasvojen menetystä, kaikkien hallituspuolueiden poliitikkojen vannoessa uudistuksen järkevyyden nimiin, vaikka eivät itse enää siihen uskokaan.

Nämä ilmiöt ovat omiaan syömään kansan luottamusta politiikan tekoon. Suomessa olisi ehkä hyvä kokeilla välillä vaikkapa vähemmistöhallituksia, sillä ne joutuisivat käymään asioista avoimempaa keskustelua ja toimimaan enemmän sen mukaan, mikä on eduskunnan kulloinenkin aito mielipide.

Suomen politiikan kyky tehdä yhteistyötä yli kaikkien rajojen on kyllä vahvuus, mutta sekin voi edellä mainituilla tavoilla jämähtää demokratian irvikuvaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset