Veikko Huuska

Onko liberaalidemokratia parasta mitä ihminen voi tehdä housut jalassa

Onko liberaalidemokratia parasta mitä ihminen voi tehdä housut jalassa

*

Motto: Liberalismi ja Demokratia suhtautuvat toisiinsa kuin tuli ja vesi.

Liberalismi ihannoi ja tavoittelee vapauksia (lat. libertas) – ja useimmiten myös saavuttaa ne.  Libertas on perimmältään filosofinen käsite, asiain tila, jossa joku tai jokin on vapaa

Mutta vapaudet ovat aina selektiivisiä, valikoivia.  Köyhä ja heikko ei ole koskaan vapaa.  Vahva ja vauras omaa lähtökohtaisesti enemmän vapauksia.  Järjestelmä, joka arvostaa, tavoittelee ja tarjoaa vapauksia, tarjoaa niitä kukkuramitoin niille, joilla on edellytykset hankkia vapauksia, nauttia vapauksista ja olla osallisena vapauksiin.  Vapaudet on primääristi tarjolla vahvoille ja vauraille, jo alkujaan vapaille.

Jos joku sekoittaa  tällaisen jakkojärjestelmän ihanteeseen nimeltä demokratia, kansanvalta, niin hän erehtyy ja erehtyy pahasti.

Kansan valta on osallisuutta, osallistumista ja nautintaa vallasta ja – joissain tapauksissa myös nautintaa vallassa. Haavikkolainen kysymys, kun kansa saa vallan, niin kuka sen silloin saa, on aina ajankohtainen, koskaan lakastumaton. 

Niinpä tuli ja vesi.

*

”Hallitsematon markkinatalous voi johtaa sotaan.”

*

Mitä sanoo klassisen liberalismin ja modernin kapitalismin isä – Locke?

Kysymys liberaalismin suhtautumisesta demokratiaan voi tuntua aluksi oudolta.  Liberaalithan kannattavat demokratiaa!  EU ja sen kaikki jäsenvaltiot mielletään liberaalidemokratioiksi.  Vapaudesta ja demokratiasta puhutaankin ikään kuin ne olisivat jokseenkin yksi ja saman asia, tai liittyisivät ainakin luonnostaan toisiinsa.

Liberalismin ja demokratian suhde on kuitenkin kautta historian ollut kaikkea muuta kuin yksiselitteinen.  Kuvaavaa on jo se, että esimerkiksi klassisen liberalismin perustaja John Locke ei edes käyttänyt sana demokratia hahmotellessaan, miten vapaan yhteiskunnan tulisi toimia”, kirjoittaa Jari Kuikanmäki blogissaan 30.8.2016.

Pelkistyksiin taipuvainen Wikipedia määrittelee Locken ajattelun ytimen:

”Yhteiskuntafilosofiassaan Locke kehitti vaihtoehdon Hobbesin luonnontila-ajatukselle ja esitti omana yhteiskuntasopimusteorianaan, että hallinto voi olla oikeutettu vain, jos se saa hallittavien suostumuksen ja suojelee elämän, vapauden ja omaisuuden luonnollisia oikeuksia. Jos tällaista suostumusta ei ollut annettu, kansalaisilla oli oikeus kapinaan.

Locken ajatuksilla oli suuri vaikutus poliittisen filosofian kehitykseen, ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä liberalismin puolestapuhujista. Hänen kirjoituksensa vaikuttivat yhdessä skotlantilaisten valistusajattelijoiden kirjoitusten kanssa Amerikan vallankumoukseen ja itsenäisyysjulistukseen.”

Niinpä lockelainen klassinen liberalismi – erityisesti siltä osin kuin  mitä se painottaa vapauksia ja omaisuuden hallintaan littyviä oikeuksia - oli Yhdysvaltain perustajaisien ajatuksissa keskeisesti esillä. 

Itseasiassa käsitettä demokratia ei edes mainita Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa eikä perustuslaissa, vaikka 13 siirtokunnan federaatiota alettiinkin sittemmin kutsumaan ”maailman ensimmäiseksi demokratiaksi”.

Yhdysvallat ei alun alkuaan tavoitellut demokratiaa, kansalaisten vaikutusvaltaista vallankäyttöä, vaan sen tavoitteet olivat vapaan miehen aseman ja oikeuksien ylläpitoon ja turvaamiseen primääristi tähtääviä.  Eikä tässä lähtökohtaisessa asetelmassa ole tapahtunut muutoksia, vaan valtioidean syntynäkyä on uskollisesti toteutettu. 

(Lockelaisuudesta: !...jokaisella ihmisellä (lue: valkoihoisella kristityllä) on oikeus omaan persoonaansa ja tekemäänsä työhön, samoin työnsä tuloksiin. Sekoittamalla työtään maahan yksilö saa oikeuden myös maanomistukseen. Ahkera valloittaja kykeni hankkimaan paljon maata esimerkiksi Pohjois-Amerikasta, koska alkuperäisasukkaat (intiaanit) käyttivät maata tehottomasti. Siirtomaavallat saivat Locken ajatuksista tukea (tuottavuus) alusmaiden valloituksille, eikä Locke vastustanut alkuperäisasukkaiden orjuuttamista. Maanomistajalle kuuluvat myös hänen palvelijoidensa työn tulokset.  …)

Vapaus on Yhdysvaltain johtotähti, ja laajasti käsitettynä näkynä ”vapaudesta esteiden puutteena”.  Ei mitään vapautta jostakin.  Vaan laajat vapaudet johonkin.  Tämä voidaan nähdä dynaamisena rynnistyksenä, jokamiehen oikeutena ponnistella ”kohti onnea”, mutta maan tasalla ja elämään tuotuna se merkitsee vahvojen ylivaltaa ja heikkojen jäämistä jalkoihin.

Tätä ilmiötä emme vielä näe viidennen teollisen vallankumouksen, digitaalisuuden ja uniroboptiikan kauden vasta hahmottuessa.  Mutta ihmisten kansantaloudellisen osallistumisen rajoitukset me jo näemme ja tiedämme.  Tämän osallisuusvajeen ja suurta enemmistöä koskevan tuotannollistaloudellisen tuottavuushandicapin seuraukset realisoituvat kaiken aikaa, kumuloituvasti. 

In Liberty We Trust.

Vapaudet ajavat kansakunnat kiipeliin ja orjuuteen.  Vapaudet ovat harvanvallan siemen.

Liberaalidemokraattisessa Yhdysvalloissa teloitetaan ihmisiä, vähän samoin kuin Kiinassa ja enimmässä osassa maailman itsenäisistä maista. Amerikoissa osa teloituksista tehdään päivävalossa keskellä kaupunkeja, poliisin toimesta.

Hedelmistään puu tunnetaan.

Francis Fukuyama oli varmasti väärässä, kun hän sanoi, että liberaalidemokratia on historian loppu.

Mutta hän oli varmasti oikeassa väittäessään, että liberaalidemokratia on paras asia, joka ihmisille voi tapahtua.

*

Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, minkälaisten olosuhteiden hedelmiä diktatuurit ovat

Eräät epäortodoksiset tutkijat ovat nähneet yhtäläisyyksiä lukuisten yksinvaltiuksien valtiollisessa etymologiassa.

Venäjän keisarivallan hapertuminen tuotti tilan, jossa bolshevikit 1917 saivat vallan haltuunsa kuin ylikypsän omenan.  Keisarivallan lujan kouran herpaantuessa Saksasta tuli tempoileva Weimarin tasavalta, joka synnytti lehtolapsenaan Kansallissosialistisen Kolmanne valtakunnan.  Kommunistivallan murtuminen Neuvostoliitossa johti Jeltsiniläiseen anarkiaan ja hallitsemattomaan ryöstökapitalismiin, joka samalla rokotti merkittävän määrän venäläisistä elinaikaiseen immuniteettiin kaikkea mikä haiskahtaakaan käsitteiltä Liberal ja Demoracy – ne kuulostavat monien korvissa kreiseiltä..

Mikä sitten oli Nykyisen Venäjän syntypohja ja inkubaatiokehto? 

Juuri tuo Kylmän sodan sohjoinen jälkitila, liberaali Venäjä, siitä nousivat ne edellytykset, joiden keskellä presidentti V.V. Putinista on muotoutunut elinikäinen tsaari ja Venäjästä nykyinen vahvan yksinvallan näyttämö.  

Lue enemmän tämänsuuntaisista näkemyksistä esim. täältä ja ala-linkeistä: https://en.wikipedia.org/wiki/Erik_von_Kuehnelt-Leddihn 

Von Kuehnelt-Leddihn käsittelee yhteiskuntapoliittisissa kirjoituksissaan muun muassa niiden filosofisisten ja kulttuuristen virtauksien alkuperää jotka lopulta muodostivat natsismia.

Kylmän sodan jälkitilassa Globaali markkinatalous ja Liberaalidemokratia näyttivät eurooppalaisin silmin väistämättömän voitokkaalta reseptiltä.

Syksyllä 1941 Saksan voitto näytti olevan käden ulottuvilla.

*

Toisen maailmansodan kynnyksellä maailmassa oli enää vain 13 demokraattista valtiota.

1960-luvulla luku oli kolminkertainen.

Kehitys jatkui, eikä se rajoittunut vain tiettyyn kulttuuripiirin, Läntiseen.

Kreikka, Etelä-Korea ja Brasilia valitsivat kaikki demokratian, vaikka naapureissa oli malleja myös toisenlaiseen valintaan.

Fukuyaman kirjan julkaisun aikaan (1992) jo 61 valtiota täytti liberaalidemokratian tunnuspiirteet: maita hallittiin monipuoluejärjestelmän kautta ja kansalaisten perusoikeuksia suojeltiin lailla.  Tämä ei suinkaan tarkoittanut, että kaikki maat olisivat olleet vakaita demokratioita.

Tärkeintä oli liberaalidemokratian idea, jota kohti valtiot pyrkivät.  Se oli kaikkialla sama.

Mutta 25+ vuotta myöhemmin Fukuyaman analyysi tuntuu …vähän ennenaikaiselta.

Tutkimuslaitos Freedom Housen mukaan kansalaisten vapaudet ovat heikentyneet jo 11 vuotta perkkäin.

Kiina, Turkki, Venäjä, monet muslimimaat ja entiset neuvostotasavallat eivät näytä olevan liberaalidemokratian tiellä.  Yhdysvaltojen halu demokraattisten arvojen edistämiseen on sekin laskussa. 

Mutta mikä sitten selittää pysähdyksen?  Onko liberaalidemokratialle syntynyt 25 vuoden aikana jokin parempi vaihtoehto?

Fukuyaman mielestä tämä on mahdotonta.  Kaikkia kuviteltavissa olevia järjestelmiä on jo kokeiltu. ..

Parempioen vaihtoehtojen puute ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kertaalleen kokeiltua poliittista järjestelmää voisi yrittää kokeilla vielä uudestaan.

Kirjan julkaisun jälkeen Venäjän presidentti Vladimir Putin on onnistuntu elvyttämän tsaarinajan perinteitä ja Lähi-Idäsä poliittinen islam on saanut yhä enemmän kannatusta.

Populismia Fukuyama ei ennustanut.

1990-luvun alussa harva ajatteli, että liberaalidemokratia voisi päättyä itsemurhaan.

Lähde: lainaillen, Jani Parkkali/YLE 2.7.2017; https://yle.fi/uutiset/3-9686345

*

Yhdysvallat toimii tänään valtiona ja kansakuntana avoimen suicidaalisesti.

Yhdysvaltain nykymeno on täysin samaa kuin Roomassa rappion aikana, ennen Rooman valtakunnan lopullista tuhoa.

*

Eliitin petos

Britannian pääministeri Tony Blair sanoi lokakuussa 2005:

Ihmiset keskustelevat siitä miten meidän pitää pysäyttää globalisaatio.  Yhtä hyvin he voisivat väitellä siitä, miten syksy seuraa kesää”.

Kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 2007 Alan Greenspanilta, Federal reserven pääjohtajalta kysyttiin, ketä hän tuki Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. 

Greenspanin vastaus oli häkellyttävä.  Pääjohtaja kertoi, ettei ehdokkaalla ollut mitään väliä, koska – kiitos globalisaation – Yhdysvaltain markkinoiden edistys on yksinomaan riippuvainen maailmanmarkkinoista. 

Täysin riippumatta kuka tuleva presidentti oli.  Maailmaan hallitsevat Globaalit markkinavoimat – GMV. (The Guardian, 29.7.2018).

Muulla ei ollut väliä.

Seuraavana vuonna, 2008, Yhdysvaltain asuntolainamarkkinat romahtivat ja seurasi finanssikriisi, josta tuli – globaali kriisi.

Vakauden aika liukui Levottomuuden aikaan. 

*

Vallalla on sotaliberaalidemokratia.  Aivan kuin bolshevikkien aikana Venäjällä oli vallassa sotabolshevismi.  Se taisteli vastavallankumousta, oman maan kansalaisia ja ulkoisia vihollisia vastaan. Siinä sodassa oli kolme rintamaa, raskas sota.  Mutta niin on myös sotaliberalismillakin.  Kolmen rintaman sota.  Sota antiliberalismia vastaan, sota oman maan kansalaisia vastaan ja – kaikkien sota globaaleilla markkinoilla kaikkia vastaan.

Taistelu antaa moraalisen ja juridisen oikeuden käyttää kovia otteita. Ampua kovilla. Jättää haavoittuneita polun varteen.

Sotaliberaalidemokratian kutsumuksena on ihmiskunnan vapauttaminen kansakunta kerrallaan. Vapauttaa mistä?  Ei mistään, tiedottomasta olemisesta korkeintaan, mutta vapauttaa mihin?  Selkeään olemiseen liberaalidemokraattisia.

Olemassaolon korkeina muotoina, joissa yhteiskunta ja valtio kasvavat pieniksi, mutta yritykset, kompleksit ja konglomeraatit kasvavat – ja näyttävät voimansa.  Jumalan ruoskan ja liikelain lyijynkovan nyrkin.

Mitkään valtiot eivät ole julistaneet niin montaa sotaa ja käyneet niin montaa sotaa (julistettua tai julistamatonta), kuin nämä maat, jotka kutsuvat itseään liberaalidemokraateiksi.

Mutta sitä ei sovi ihmetellä.  He edustavat maailmanhistorian kehittyneintä ja parasta aatetta, valtiota ja aatemaailmaa.  Siksi innokas ristiretkeläistunnelma ja ritariston taisto kaikkea alhaista ja ulkopuolista kohtaan.  Selkeimmillään, ja paljaimmillaan, siis raadollisimmillaan, tämä kaikki näyttäytyi presidentti George W. Bushin hallintokaudella.  Hän oli liian ohut ja lyhyt, historianäkemykseltään, käsittääkseen salauksen merkityksen, mutta se toisaalta antaa hänelle suoranaista rehellisyyden, peittelemättömyyden patinaa.

Hyvin sotaisia nämä vapaat yhteiskunnat, jotka niin mielellään esiintyvät omissa oloissaan teekutsujen tyyssijana, pullan ja mehun valtoina.

*

Berkeleyn yliopiston poliittisen teorian professori Wendy Brown kuuluu niihin intellektuelleihin, jotka näkevät läntisten ydinarvojen näivettyvän sisältäpäin.

Hän käsittelee vuonna 2006 julkaistussa artikkelissaan American Nightmare: Neoliberalism, Neoconservatism and De-Democratization uusliberalismin ja uuskonservatismin keskinäistä suhdetta 2000-luvun amerikkalaisessa politiikassa.

Brown väittää, että uusliberalismi ja uuskonservatismi ovat muodostaneet eriskummallisen poliittisen symbioosin, joka on heikentänyt Yhdysvaltain liberaalidemokraattista poliittista kulttuuria. Uusliberalismi ja uuskonservatismi ovat voimakkaista keskinäisistä ristiriitaisuuksistaan huolimatta konvergoituneet Yhdysvaltain politiikassa tavalla, jolla on ollut järisyttäviä seurauksia maan poliittiselle elämälle.

Uusliberalismin ja uuskonservatiivisuuden epäpyhä ristisiitos on Brownin mukaan heikentänyt amerikkalaista liberaalidemokratiaa tuottamalla kyynisen ja passiivisen kansalaisen, joka ei vaali vapautta ja tasa-arvoa, jota ei kiinnosta taloudellisen ja poliittisen vallan jatkuva keskittyminen harvoihin käsiin ja joka ei edes odota politiikan ja hallinnon olevan tilivelvollisia kansalaisille.”

Petri Jämsä: https://petejamsa.wordpress.com/2015/10/27/uusliberalismin-ja-uuskonservatiivisuuden-epapyha-ristisiitos/  &

http://pmjamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206283-uusliberalismin-ja-uuskonservatismin-amerikkalainen-ristisiitos

*

Liberaalidemokratia ja populismi¨

Mitä on tapahtumassa länsimaiden politiikassa?

Vallitsevassa kokonaiskuvassa on menetetty usko perinteiseen poliittiseen eliittiin ja kansalaiset etsivät radikaaleja vaihtoehtoja.

Taustalla on neljä yleistä syytä:

taloudellinen epävarmuus,

maahanmuuton vastaisuus,

terrorismin pelko ja

perinteisen median aseman heikentyminen.

*

Missään eivät populistit ole voittaneet enemmistöä ilman yhteistyötä vakiintuneiden konservatiivien kanssa.

Lähde: http://www.sdpnaantali.fi/post/liberaalidemokratia-ja-populismi

*

Pitkään todisteltiin Lännessä että kehitys ja talouskasvu ei ole mahdollista ilman kahta: kapitalismia ja demokratiaa.

Vapaudesta ei tuossa yhteydessä tavattu puhua.

Kapitalismi ja demokratia.  Missä nämä siamilaiset kaksoset liikkeellä, siellä kukoistava talous ja myhäilevä kansa.

Tuossa double check´issä ei mainita vapautta.

Vain markkinat ja Kansanvalta, mikä on todistettu umpikuja.

Vapaus on vapaus on liikkumatila.

Vapaus on raaka ilo, joka tulehtuu pian, menee paiseiksi.

Vapaus on vahvemman väljyyttä.  Toiset se panee kahleisiin, joista ihminen voi vain vapautua, uneksia.

Demokratia on deemoksen valta, on kansanvalta: tasa-arvoa jossa kaikki ovat tasa-arvoisia mutta jotkut ovat enemmän tasa-arvoisai.

Vapaus jossa kaikki ovat vapaita, mutta eräät ovat vapaampia kuin muut.  Noin 99 %.

Tätä kombinaatiota ihmiset eivät yleensä tiedä, koska se on visusti sensuroitu todellisuudesta, paitsi pommitusten kohteeksi joutuneilta.  Heillä empiirinen tieto.

He jotka syvimmin kumartavat kansanvallan suuntaan, kimpaantuvat pahimmin kun kansa sanoo jotain: Brexit, Trump, Putin.

*

Kun 1900-luvulla ratkaisuksi kaikkeen tarjottiin valtiota,

tarjotaan professori Markku Kuisman mukaan nyt

malliksi yrityksiä.

Markkinatalous on ymmärretty nykymaailmassa väärin.  Markkinat ovat uskomaton voima. Ne ovat kuin tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä.  Kun markkinatalous pannaan töihin oikealla tavalla, se tekee yhteiskunnalle suuren palveluksen.  Mutta jos sen dynamiikan ja logiikan annetaan hallita kaikkea, ei siitä tule yhtään mitään.

Hänen mukaansa tuhansien vuosien historiasta ei löydy yhtään onnistunutta valtiota, joka olisi pyrkinyt olemaan mahdollisimman

pieni,

heikko

ja talouselämään puuttumaton.

”nyt tehdään vääriä asioita eikä ymmärretä, mihin se markkinatalous aina valjastetaan.   Suomeakin yritetään kovasti uudistaa, mutta vaarana on, että sitä pilataan aktiivisesti”.

Kuisma ihmettelee, ”miten nykyiset sukupolvet vaikuttavat olevan markkinoiden edessä avuttomia.

Historiasta löytyy vaikka kuinka monta tapausta, joissa markkinoita on kahlittu hyvin tuloksin, Yhdysvaltain kilpailulainsäädännöstä alkaen”.

Lähde: Helsingin Sanomat, 29.7.2018: Professori Markku Kuisman ”jäähyväisluento”. https://www.verkkouutiset.fi/professori-hslle-hallitsematon-markkinatalous-voi-johtaa-sotaan/

*

Pakollinen liberaalidemokratia

”Liberaalidemokratian pohtiminen antoi minulle heti vastauksen, että totta kai erityisesti oikeisto tykkää liberaalidemokratiasta,

koska juuri liberaalit ovat täydellisesti sekoittaneet koko maailman, josta seuraa, että suurpääomalle riittää rajattomasti halpaa työvoimaa, joka pysyy rauhallisena, kun vain liberaalit hokevat rajatonta "rakkauttaan", johon pyritään pelottelemalla, uhkailemalla ja sensuroimalla toisinajattelijoita.

Liberaalit ja vasemmistolaiset eivät pysty käsittämään, että juuri tämä kaiken vapauden vaatiminen on johtanut siihen, että nyt vasta kahdeksan ihmistä omistaa puolet koko ihmiskunnan varallisuudesta.

= Liberaalivasemmisto on pelannut kaiken aikaa suurpääoman maaliin.!!!”

http://sinenmaa.blogspot.com/2017/01/pakollinen-liberaalidemokratia.html

 

*

Liberaalidemokratia ilman naamiota 

Reaali-liberaali-demokratia. 

Hedelmistään puu tunnetaan.

Liberaalidemokratian ”puun” hedelmiä:

85 henkilöä omistaa enemmän kuin 3,659 miljardia ihmistä.

Talouskasvusta yli 80 % ohjautuu eniten tienaavien 10 %:n taskuihin.

Finanssikriisi on lihottanut jo ennestään varakkaita konserneja ja rahoitusrakennelmia.

Mitä liberaalidemokratia on antanut persauksille köyhille?  Unelmia jotka ovat murskautuneet ja unelmien sirpaleita jotka haavoittavat paljasjalkakansalaisia.

Jos liberaalidemokratia keksittäisiin nyt ja näytettäisiin ihmisille sen hedelmät, todella monet sanoisivat:

kaatakaa tuo puu ja polttakaa roviolla! 

Mutta kun sukupolvinen poliittis-ideologinen messutus on johonkin mittaan hämärtänyt ihmisten kykyä ajatella ja nähdä:

katsoa suoraan silmiin liberaalidemokratiaa ja sen vääristyneitä kasvoja,

heidän on vaikea vielä tässä vaiheessa antaa tuomiotaan tuolle pedolle.

Mutta vain toistaiseksi. 

Joka päivä silmät avautuvat lisää ja lisää. Miljoonat silmät.

*

Meillä täällä Lännessä me tapaamme sanoa:

Liberaalidemokratia on parasta mitä mies voi tehdä housut jalassa.

*

*

Lopuksi:

Liberaali-demokraattista länttä kannattavien ihmisten syvin raivo ja inho on kohdistunut tämän 2000-järjestelmän uhreihin ja kriitikoihin, siis populistipoliitikkoihin ja rasisteihin. 

Suuri osa populisteista ja rasisteista, edelleen sitaateissa, ei ole populisteja ja rasisteja, vaan realisteja. 

He näkevät, kokevat ja tuntevat, miten maailma makaa – ja aivan luontaisesti, suoraan ja reflektiivisesti reagoivat maailmaan ja sen vinoon asentoon.  he ovat suuren liberaali-demokraattisen voiton ja uniteetin ”kanarialintuja”.  he varoittavat, että hallitsemattoman finanssikapitalismin ja sen äitisynnyttäjän liberaali-demokraattisen järjestyksen onkaloissa ja mujuissa happi alkaa olla vähissä. 

Aivan kuin kanarialinnut varoittivat reagoinnillaan, luontaisella tajuttomuudellaan ja kuoliaaksikkupsahtimisellaan, entisten hiilikaivosten työläisiä: nyt on vaaran paikka, aivan samoin nämä nykypäivän liberaali-demokraattisen systeemin kanarialinnut varoittavat: nyt on vaaran paikka. 

*

SEKOITUKSEN AIKA – vuoden 2008 finanssikriisi

Adam Tooze: Chrashed: How a Decade of Financial Crises Changed te World

(ROMAHDUS: miten vuosikymmen finanssikriisejä muutti mailman), 2018.

Tämä LUHISTUMINEN

"sekoitti sekä julkisen että yksityisen talouden".

Pankkien epäonnistumiset "pakottivat hallituksen puuttumista yksityisten oligopolistien pelastamiseen".

Yhdysvaltain keskuspankki toimi jopa tarjoamaan likviditeettiä pankeille muissa maissa.

*

Kaiken kaikkiaan hän TOOZIE  lisää, että haasteet olivat

"järkyttävän teknistä ja monimutkaista. Ne olivat laaja-alaisia. He olivat nopeasti liikkeellä. Vuosina 2007-2012 painostus oli kestämätön. "

Tooze päätyy tähän kuvaukseen tapahtumista tuomiolla, jonka mukaan" omilla ehdoillaan,. . . Yhdysvaltain valtiovarainministeriön ja Fedin sovittamat vastaukset olivat menestyksekkäästi menestyneet.

"Silti näiden teknokraattien menestys, ensin demokraattisen kongressin tukemana George W Bushin hallinnon lopulta ja sitten demokraattisen presidentin Demokraatit eivät ole poliittisia etuja. Tasavallan puolueen adamantinen vastustus kaikkiin pyrkimyksiin käsitellä kriisi jälkeen (tai oppia) järkevästi hyötyy poliittisista palkinnoista. Viime kädessä heidän tarkoituksellinen raivoisuutensa johtivat Donald Trumpin 2016 vaaleihin, joita tässä kuvataan "epätyydyttäväksi, narsistisin nationalistiksi".

= VOIDAAN SIIS SANOA:

US Demokraatit toteuttivat sen teknokraattisen korjausliikkeen, jolla Amerikassa paikkailtiin ja putkitettiin vuoden 2007-2008 finanssikriisi. 

Ensin Demokraattien tukemana G-W. Bushin hallinon lopulla, ja sitten Demokraattien oman presidentin B.H. Obaman hallinnon aikana.  Demokraatit eivät silloin valvoneet ihmisten, citizens, etuja, vaan finanssikapitalismin, konsernien, megalopankkien, sijoittajien ja huijarien, uhkapelaajien etuja.  Demokraatit eivät ajaneet US kansakunnan ja kansalaisyhteiskunnan etuja, vaan talouden ja suurten pääomien etuja. 

Republikaanien maaninen halu vastustaa kaikkia, demonisoida ja torjua kaikkia järjestelmän systeemisiä ongelmia ja virhetoimintoja varmisti suurpääomien haltijoiden ja share holdereiden voiton, niin kriisin vielä kestäessä kuin kriisin jälkeen. 

Viime kädessä US Demokraattien kykenemättömyys nähdä, mitä todella tapahtui 2008-2016, ja kyvyttömyys puuttua olennaisiin ongelmiin, johtivat D.J. Trumpiin 2016 vaaliessa, ja tätä politiikkaa

voidaan kuvata ”uuden tuhatluvun suurimmaksi inhimilliseksi katastrofiksi”.

Kun US Demokraatit tänään kuvaavat nykypolitikkaa ”epätyydyttäväksi ja narsistis-nationalistiseksi” politiikaksi, he omalla tavallaan palaavat omille oksennuksilleen.

*

Tämä on sitten monimutkainen tarina, taloudellisesti, taloudellisesti ja myös poliittisesti. Jotkut asiat ovat kuitenkin nyt selvillä.

Kriisi merkitsi vallitsevan yhteisymmärryksen loppua taloudellisen ja rahoituksellisen vapauttamisen puolesta.

Se siirsi poliittista energiaa kohti populistisia ääripäitä, erityisesti kohti muukalaisvihamielistä oikeutta.

Se heikensi Euroopan yhdentymisen legitiimiyttä. Vakiintuneiden korkeatuloisten maiden maailma kaatui. Kaikki on nyt mahdollinen. Jos nämä ovat kirjan laajaa päätelmää, mitkä ovat yksityiskohtaisempia, yksi on se, että tämä oli Pohjois-Atlantin kriisi, joka aiheutui vastuuttomasta ja huonosti säännellystä rahoitusalasta.

*

Tooze näyttää yksityiskohtaisesti kuinka syvästi mukana olevat eurooppalaiset pankit olivat kriisin jälkeisessä hullunmyllyssä.

"Maailmantalouden keskeinen akseli ei ollut aasialais-amerikkalainen, vaan euroamerikkalainen

*

Tämä ei ollut vain Pohjois-Atlantin rahoituksen kriisi vaan myös dollariin perustuva rahoitus. Eurooppalaiset pankit ovat rakentaneet valtavia dollarin velkoja ja varoja, ja lähes kaikki velat, jotka koostuvat lyhyen aikavälin markkinakorkoista.

Kun tämä luotonanto jumiutui, nämä ulkomaiset pankit olivat vakavassa vaarassa.

Se oli keskuspankki, suoraan ja swap-linjojen kautta - dollari-lainoja muille keskuspankkeille, erityisesti Euroopan keskuspankille ja Englannin keskuspankille - jotka pelastivat päivän.

 Lisäksi koska pankkijärjestelmät olivat niin suuria ja toisiinsa sidottuja, , sanat Ben Bernanke - Fedin puheenjohtaja kriisin pahimmissa päivissä ja tunnustettu akateeminen asiantuntija - "maailmanlaajuisen historian pahin talouskriisi, mukaan lukien suuri masennus (1930-luvun lama)".

*

Se, että järjestelmällä toimineet ihmiset olivat niin pieniä käsityksiä näistä riskeistä, väistämättä tuhosivat vaatimuksensa pätevyydestä ja joillekin, jopa oikeudenmukaisuudelle.

Kun otetaan huomioon kriisin laajuus, ei ole olemassa vaihtoehtoa kattavalle valtion tukemalle pelastukselle.

Ja koska tämä oli dollariin perustuvaa rahoitusjärjestelmää, sen oli johdettava amerikkalaisia. Lisäksi, koska poliittiset paineet olivat jo ryhtyneet finanssipolitiikan vastaisiin toimiin jo vuonna 2010, keskuspankkien, jotka eivät olleet (vaaleilla) valittuja edustajia, joutuivat tekemään suurimman osan tarvittavista toimista.

Niiden poliittiset toimet, erityisesti "määrällinen keventäminen" – QE - yksityisen sektorin hallussa olevien varojen ja etenkin valtion joukkovelkakirjojen osto - vahingoitti niitä, jotka näkivät nämä toimet markkinoiden luonnottomana vääristymänä, säästäjien palauttamattomana vähentämisenä tai perusteettomasti vaurastunut jo varakkaiden rikkaus.

*

Nämä toimet olivat kuitenkin sekä sopivia että onnistuneita. Vaaditun vastauksen laajuus ja luonne olivat merkittäviä poliittisia seurauksia. Yleisö oli järkyttynyt pankeille myönnettävän tuen suuruudesta ja vielä pahemmin pankkien maksettavista bonuksista.

Tämä oli raivostunut siitä, että sadat miljoonat tavalliset ihmiset kärsivät menettämästä kotejaan ja työpaikkojaan tai joutuivat kriisin jälkeiseen verorasitukseen.

Monet olivat myös raivostuneita siitä, että vain harvoja vanhempia ihmisiä syytettiin.

Luottamus, joka täytyy olla missä tahansa demokratian välillä eliitit ja kaikki muut romahtivat.

Luottamus mennyt, salaliitot ja poliittiset pankit olivat päivä.

Ehkä hirvein, konservatiiviset poliitikot Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa menestyksekkäästi uudelleenkohdistivat kriisin seurauksena valvonnan ulkopuolisesta finanssipolitiikasta pikemminkin kuin ulos -rahoitusalan valvonnasta.

*

Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan koalitiohallituksen valtiovarainministerin George Osborne siirsi syyllisyyden kurinpidolle väitettyyn työvoiman heikkouteen.

Saksalaiset poliitikot siirsivät kreikkalaisen sekasortoa pankistaan ​​Kreikan poliitikoille.

Rahoituskriisin muuttaminen finanssipoliittiseksi kriisiksi aiheuttaa sekaannusta syystä. Silti tämä poliittinen ponnistelu osoittautui loistavaksi vallankaappaukseksi. Se väänsi huomion siitä, että vapaa markkinoiden rahoitus epäonnistui sellaisten hyvinvointivaltioiden kustannuksiin, joihin he eivät halunneet.

Samanaikaisesti finanssikriisi oli todellakin jättänyt useimmat maat pysyvästi köyhemmmiksi kuin mitä oli odotettu.

Ihmiset olivat koko ajan huonompia. Tämä kurjuus oli jaettava.

Kysymys oli aina: miten.

Kriisi paljasti myös euroalueen varautumisen puutteen.

Toose tarkentaa yhtenäisen valuuttakurssin kriisin kriittisen ja pitkällisen historian sekä henkiset, poliittiset, taloudelliset ja institutionaaliset puutteet, jotka ovat aiheuttaneet sen tarpeettoman vaille ja syvälle.

Konservatiiviset poliitikot korostivat kriisiä, ei pelkästään valvonnan ulkopuolisen rahoitusalan tuotteina, vaan valvonnan ulkopuolisen veropolitiikan seurauksena.

Erityisesti Kreikassa ja Irlannissa, erityisesti EKP: ssä, tarvittavat ja oikeudenmukaiset velkajärjestelyt Jean-Claude Trichet, on vain yksi, vaikkakin ratkaiseva osa tätä tarinaa.

Vielä tärkeämpää oli se, että Euroopan pankkijärjestelmän pääomapohjan vahvistamista ei ole pakotettu tavalla, jolla amerikkalaiset tekivät niin onnistuneesti.

*

Toinen osa tätä tarinaa on kuitenkin epävakauden lisääntyminen Yhdysvaltojen ja ristiriidat Saksan välillä siitä, miten käsitellä kriisiä.

Puolalaisen ulkoministerin Radoslaw Sikorski sanoi vuonna 2011:

"Luulen, että olisin ensimmäinen puolalaisen historian ulkoministeri joka näin sanoo, mutta täällä on sen paikka:

pelkään Saksan voimaa vähemmän kuin olen alkanut pelätä Saksan toimettomuutta.

Teistä on tullut Euroopan välttämätön kansakunta.

Ette voi epäonnistua johtajan tehtävässänne."

Kaivattu ”Toimi” tuli, mutta se oli aina liian vähän ja liian myöhään.

Kuitenkin tuomitsematta ja onnea - ennen kaikkea onnea pragmaattiselle Angela Merkelille Saksan liittokanslerille ja pääjohtaja Mario Draghi EKP: n puheenjohtajana - euroalueen kamppailee.

Mutta se oli läheltäpiti-juttu.

Tooze selittää esimerkiksi, että kun Draghin oli ratkaistava "mitä hän tekee" Lontoossa heinäkuussa 2012, hän toimi spontaanisti, ei suunnitellusti.

 Ennen kaikkea vallitsevat toisaalta kansallisen poliittisen vastuullisuuden ja toisaalta kansallisen valuutan väliset jännitteet. Euron draamaa ei todellakaan ole ohi.

Kirjassa analysoidaan myös Itä-Euroopan ja Venäjän toimien seurauksia. Siinä selitetään, miten kriisi johti suoraan Fidesz-puolueen voittoon vuoden 2010 vaaleissa, ja siksi Unkari nyt on matkalla Viktor Orbanin "epälilberaaliseen demokratiaan".

Finanssikriisin törmäysvaikutus muutti Venäjän hallituksen (VVP) ja oligarkkien välisiä suhteita.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Yksi parhaita liberaalidemokratian nykytilan patologisia ruumiinavauksia on brittiläisen taloushistorioitsijan Adam TOOZEN tuoreessa teoksessa CHRASHED.

*
Lue (erityisesti kaksi viimeistä liuskaa) HS:n taloustoimituksen esimiehen Marko Junkkarin artikkelista, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa 2.9.2018.

Juttu on ikään kuin 10-vuotismuistokirjoitus päiville ja öille, jolloin rahamarkkinat romahtivat 2008.
Linkki:
"Ei juhlia merkkipäivänä
Kymmenen vuotta sitten finanssikriisi hyökyi päälle."
Taloustoimittaja Marko Junkkari seurasi kotikoneeltaan yötä myöten kaaosta eikä voinut kuvitella, mitä kaikkea siitä seuraisi.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005811076.html

Artikkelinsa jälkipuoliskossa Junkkari esittelee ja pohtii Toozen analyysia ja sen kytkentöjä nykyhetkeen.
Kannattaa lukea!

*

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Jotain on pahasti pielessä meidän aikanamme, mutta päättäjät ovat sekä kuuroja että sokeita. Olemmeko menossa sekä kohti maailmansotaa että ekokatastrofia? Pessimistinä en oikein näe ulospääsyä tilanteesta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"koska juuri liberaalit ovat täydellisesti sekoittaneet koko maailman, josta seuraa, että suurpääomalle riittää rajattomasti halpaa työvoimaa, joka pysyy rauhallisena, kun vain liberaalit hokevat rajatonta "rakkauttaan", johon pyritään pelottelemalla, uhkailemalla ja sensuroimalla toisinajattelijoita."

Tämä on juuri se mitä jaksan ihmetellä, miksi ihmiset toimivat näennäisen päämäärätietoisesti omaa etujaan vastaan ja jopa hajoittaisivat yhteiskunnat muuttaakseen maailman utopiaksi jota eivät itse pysty edes määrittelemään. Minä kutsun näitä omia etujaan vastaan toimivia ihmisiä hyödyllisiksi idiooteiksi, ovat ehkä naiiveja mutta ainakin ymmärrys puuttuu.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Käykö Putin sotaa liberaalidemokratia vastaan? Jotenkin on tullut tällainen ajatus, Venäjä ja Putiin ei hyväksy liberaalidemokratiaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Putin ainakin lopetti lännen vapaan markkinatalouden maassaan ja perusti Kiinan kanssa BRICS rahoitusjärjestelmän eli intressit näyttävät olevan ristiriidassa USAn ja Euroopan kanssa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luulisin, että liberaalidemokratia on mahdoton pitkässä juoksussa. Joudumme tinkimään siitä..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset