Uskossa lujat – 5. artikla, NATOn huippukokous ja Helsinki Summit2018

Se turvatakuu

Tunnen pari suomalaista, joille NATO on kuuma linja suoraan Joulupukinpajaan.  Kun ”leluja” tarvitaan pukki tuo ”lelut”.  Sotalelut ja ym.

*

Muistan kuin eilispäivän, kun amerikan koulun käynyt Viron presidentti, mr. Ilves hiukan naureskeli Suomelle, ja oikein kädellä näytti, miten ”toisin” heillä on.  Nato tulee, että viuuhh vain!  Kun tarvis on.

*

Psykologisesti on tietysti ymmärrettävää tuossa asetelmassa ilmenevä kehäpäätelmä.  Me muodostamme kuin voimisteluryhmää, joka juoksee pukusuojasta heti kun pilli soi, ja uskomme sen sielutieteelliseen merkitykseen (turvallisuusvaikutus), emmekä vain oman sielumme suhteen, vaan myös vihollisen sielun, edellyttäen tietysti että vihollisella on sielu, ja erityisesti juuri siihen sieluun piirtyvän pelotteen (pelotevaikutus).

*

Jos minä olisin Amerikan presidentti ja saisin käteeni paperin, jonka joku edeltäjäni olisi allekirjoittanut, ja sitoutunut aina ja kaikkialla, olosuhteista ja muista konteksteista piittaamatta, viuuuhh –ahtamaan, niin minä repisin sen paperin ja viskaisin sen tuhannen silpun lattialle ja hyppisin kaksi minuuttia kaiken tuon roskan päällä. 

(Jos sitoutuisin tuohon kuuluisaan jankutatiiviseen klausuuliin olisin kuin pyssysankari joka kulkisin hämärässä ja liipasinherkkä Colt keikkuisi lonkalla kutittaen kummasti)

*

Joskus vielä kun historialla oli jotain merkitystä keskinäiset ja satunnaiset liittosopimukset sodan laukaisevine (casus belli) avunantositoumuksineen todettiin syyllisiksi moneen pahaan.  Luotiin rakenne jossa kukaan ei enää ottanut (siis ollenkaan, ei edes yrittänyt, koska se olisi ollut rikos ja petos) järkeä käteen ja katsonut, mitä tässä nyt oikeasti pitää tehdä, vaan tykki oli asetettu olohuoneeseen ja se oli pakko kertakaikkiaan jysäyttää tulikomennoin käyntiin, kävi miten kävi.

Sota oli kohtalon luovuttamista toisiin käsiin.  Ennen sota oli diplomatian jatkamista toisin keinoin.  Molotov sanoi Kremlin suuressa huoneessa ett kun me sivilistit emme näytä pääsevän asiassa eteenpäin, on sotilaiden aika astua näyttämölle.  Siinä sentään, vaikka lopputulos oli selvä jo alkaessa ja sitäkin ennen, edes ”yritettiin” diplomatiaa, mutta nyt siis sivuutetaan ikiaikaisen valtiollispoliittisen taiteen, diplomatian, kaikki keinot, ajanpeluu, valehtelu, flunssa, ja niin edelleen, täysin ja mennään suoraan tulikomentoihin! Yhteisen moninkeskisen sopimuksen (punkt 5.) voimalla ja moraalisella velvoitteella.

*

Solmia sellainen turvallisuutta ja vakautta varmistava sopimus joka ennemmin tai myöhemmin synnyttää sodan on hullutusta.  Sopimus, jossa jonkin rotanloukun losahtaminen jossain, saisi minut – suurvallan päällikkönä – lähettämän sotaväen ja koko koneen paikalle, lyömään ja turvaamaan ja suojaamaan ja murskaamaan ja palauttamaan, mitä ikinä tahansa ja mistään riippumatta sotimaan, on sellaisen korkeamman asteen typeryyttä, johon en usko, enkä ole mukana.

Meillä Suomessa ollaan yleensäkin harvinaisen huonosti perillä mitä meidän vihollisemme ajattelevat; ajattelevat meistä, maailmasta ja sodasta.  Mutta vielä huonommin me olemme jyvällä siitä, mitä ystävämme ajattelevat, parhaamme.  Itseasiassa Suomessa ei ymmärretä parhaan ystävämme, suurimman setämme, ajatuksia ja niille rakennettua toimintaa.  Inhoamme, halveksimme ja tietysti torjumme 84 % kaikesta siitä, mutta sitäkin vahvempi on uskomme siihen loppuun, pieneen palaan, jossa emme näe näitä inhottavia asioita, tai emme halua, mutta uskomme ja eritysien vahvasti.

Mihin tarvitsemme vihollista, kun suurin ystävämme on näin inhottava?

*

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven korosti – tavatessaan presidentti Donald Trumpin viime maaliskuussa – ”ettei Ruotsi ole puolustusliitto NATOn jäsen”, mutta tekee kumppanina sen kanssa yhteistyötä.

Diplomaattilähteiden vahvistaman tiedon mukaan Trump vastasi, että sehän olisi hyvä ratkaisu myös Yhdysvalloille.

Ruotsin edustajat hämmentyivät.

Nato-maiden pääkaupungeissa huoli oli vielä suurempaa, kun tieto Trumpin vastauksesta levisi.

Naton olemassaolon ja merkityksen pääpilari on Yhdysvaltojen ja muiden jäsenmaiden sitoutuminen keskinäiseen puolustukseen. 

Tapaus lisäsi epävarmuutta.  Epävarmuus on kasvanut suureksi hätäännykseksi, kun Trump matkasi tiistaina (10.7.2018) kohti Eurooppaa.

Ei ole kovin liioiteltua sanoa, että ilman Yhdysvaltoja ei ole NATOa.

Näin suoraan kirjoittaa Helsingin Sanomien ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta, HS. 11.7.2018, sivu A7.

*

Tietenkin ”kaikki” olivat ajatelleet asiaa vain omalta kannaltaan.

”Kukaan” ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa Yhdysvaltain kannalta.

Maksajan, panostajan, kummisedän, suojelijan, Joulupukin, kannalta. Eipä tietenkään. Eihän niin kuulu ajatella. Eihän sen kuulu saada mitään, vaan maksaa, pitää suu kiinni ja noudattaa artikla 5.:ttä.

Sitten tulee setä Hans Christian Trump ja kirjoittaa ”sadun” uusiksi.  Mikä ilkeä ja likainen mies ikinä.

*

Kun luottamus loppuu sopimukset ovat mustia merkkejä paperilla.

Mekö luotamme ja uskomme Amerikkaan?

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu