Veikko Huuska

Suomalaisten miesten tuntemattomat haudat Volgan rannalla

Suomalaisten miesten tuntemattomat haudat Volgan rannalla

*

Ystäväni ja uupumaton sotavankitutkija Reijo Nikkilä kertoi äskettäisen - jälleen kerran kauas Venäjän aroilla ja soilla sijaitseville suomalaisten sotavankien leireille ja hautauspaikoille suuntautuneen - selvitysmatkansa annista, ja totesi siinä, miten päättäjäisillallisella muuan tshekkiläinen kollega oli todennut, että oikeastaan Volgan rannalla lepäävien keskenään taistelleiden suomalaisten ja tshekkiläisten miesten haudoille pitäisi saada asiallinen muistomerkki.

*

Milloin ja missä suomalaiset taistelivat tshekkiläisiä vastaan?

Oletan että tähän kysymykseen useat kouluhistorian varassa elävät arvelisivat: Kaipa 30-vuotisessa sodassa joskus 1600-luvulla.

Mutta että Volgan rannalla, ei kai toisen maailmansodan aikana?

Kysymys on ensimmäisen maailmansodan aikaisista asetelmista, ja tarkemmin sanoen Venäjän sisällissodan monenkirjavista sotajoukoista.  Kysymys oli valkoisten kenraalien ja marraskuussa 1917 vallan haltuunsa kaapanneiden bolshevikkien valtakamppailusta: onnistuisiko uusi punainen valtaryhmittymä ottamaan vallat Venäjällä pysyvämmin haltuunsa?

Kerron näistä Volgan alueen suomalais-tshekkiläisistä taistoista seuraavassa suomalaisiin lähteisiin tukeutuen.

*

Neuvosto-Venäjän punaisten suomalaisten sotatoimet vuosina 1918-1922

Ennen kuin siirrymme Volgan rantamille, taustaksi hieman suomalaisten punaisten sotilaallisesta järjestäytymisestä ja taistelutoiminnasta:

Suomalaisille Neuvosto-Venäjälle paenneille punaisille ei kapinan epäonnistuminen Suomessa suinkaan  merkinnyt rauhallisemman ajan aamunkoittoa, vaan aivan päinvastoin.

Uudessa isänmaassaan he joutuivat heti alusta – huhtikuusta 1918 – lähtien jatkuvin taistelujen pyörteisiin, ja saivat ensimmäisenä viisivuotiskautenaan yhtämittaisesti vuodattaa vertaan ja vaarantaa henkensä Neuvosto-Venäjän koossapysymiseksi.

Pietarissa jo ennen vallankumousta asuvat suomalaiset työläiset osallistuivat niin sanottuun helmikuun vallankumoukseen 1917 järjestäytymättömänä joukkona, mutta vielä näiden innostusta hehkuneiden kumousmelskeiden kestäessä perustettiin ”Pietarin suomalainen työväen miliisiosasto”, joka oli aseistettu järjestö, jonka päällikkönä toimi August Dufva ja muina johtohenkilöinä veljekset Eino ja Jukka Rahja.  Kansliahuoneistona oli eräs entinen viinakaupan huoneisto. 

Tämä satakunta miestä käsittävä osasto suoritit vartiotehtäviä Pietarin Suomen aseman seuduilla ja ”toiminta tapahtui vallankumouksen oikeudella” eikä myöskään ”oltu kovin turhan nuukia”.  Kun osaston toiminta näyttäytyi liian punakaartilaismaiselta, Kerenskin väliaikainen hallitus hajoitti sen jo kesä-heinäkuussa 1917.  Rahjan veljesten toimesta veljestön aseet kuitenkin jäivät suomalaisten haltuun.

Yleisesti katsotaan, että bolshevikkien epäonnistuneessa kapinayrityksessä väliaikaista hallitusta vastaan heinäkuussa 1917 kaatui tiettävästi ensimmäinen suomalainen punakaartilainen, Pietarin suomalaisen työväenmiliisin jäsen O. Juvonen.

*

Kesällä ja syksyllä 1917 tapahtuneisiin taisteluihin suomalaiset kylläkin ottivat osaa, mutta vasta lokakuun vallankumouksen aikana perustettiin ”Pietarin suomalainen punakaarti”, johdossa edelleenkin A. Dufva ja veljekset Rahja.  Asemapaikkana oli Suomen rautatien asema ja kansliahuoneistona sen entinen keisarillinen huoneisto.

Vuodenvaihteen 1917-1918 tärkeimpänä tehtävänä oli kuitenkin aseiden hankkiminen Suomen punakaartille.  Tehtävän hoitivat Eino ja Jukka Rahja.  Aseita lähetettiin mm. Lahteen (joulukuussa 1917 500 kivääriä), Kuopioon (500 kivääriä) ja Hämeenlinnaan.  Tammikuun 27. päivänä 1918 lähetettyä asejunaa, jossa kiväärien ja konekiväärien lisäksi oli kenttäkanuunoita ammuksineen ja kaksi panssariautoa, saattoi punakaartin 1.Komppania, joka matkalla joutui Kämärällä taisteluun valkoisten kanssa. Tällöin haavoittui mm. Jukka Rahja.  Aseiden lähettäminen jatkui sitten koko Suomen sotatoimien ajan.

Pietarin suomalainen punakaarti osallistui myös punakapinaan Suomessa lähettämällä joukkoja rintamalle.  Mainittu ensimmäinen komppania jatkoi Kämärän taistelun jälkeen matkaansa Helsinkiin ja otti sittemmin osaa Vilppulan, Väärinmaan, Pekkalan, Tampereen, Lempäälän, Kelhon ym. taisteluihin aina Lahteen saakka, tuhoutuen näissä taisteluissa miltei kokonaan.

Toinen Suomeen lähetetty komppania, ”Uotisen komppania”, osallistui taisteluihin mm. Ruovedellä ja Tampereella.  Näiden lisäksi lähetettiin ainakin kolme komppaniaa Raudun rintamalle, jossa suurin osa niiden miehistä kaatui ”Kuolemanlaaksossa”.

Punaisen kapinan epäonnistuttua Suomessa, Pietarin suomalainen punakaarti lakkautettiin toukokuun alussa 1918.

Katso: Pietarin suomalainen punakaarti, suppea Wiki-artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietarin_suomalainen_punakaarti

*

Suomalaisten punaisten joukkoja muodostettiin ja ne taistelivat Karjalan, Repola-Kannanlahti- ja Muurmannin alueilla.  Lisäksi suomalaisia osastoja osallistui lännessä Puolan sotaretkeen, etelässä Harkovan ja Dnejstrin alueilla sekä Permin ja edellä mainitun Volgan alueilla.

*

Taistelut tshekkiläisiä vastaan

Suomalaiset punaiset osallistuivat ns. itärintaman taisteluihin useina, toisistaan erillään toimivina yksikköinä, toiset Samaran ja toiset Permin seuduilla.

Samaran suunnalla, Volgan mutkan eteläpuolella, ollut ”3. Suomalainen neuvostojen rykmentti” oikeastaan perustettiin jo Helsingissä kesällä 1917.

Silloin näet eräs Venäjän Itämerenlaivaston Helsingin asemapaikassa palvellut matruusi Dmitri Popov alkoi värvätä suomalaisia komentoonsa ja ennen pitkää hänellä olikin 400-500 miestä johdettavanaan.  Tämä ”Popovin sakki” siirrettiin Moskovaan, jossa se kesällä 1918 suureni niin, että siihen kuului noin 750 suomalaista miestä, jakautuneena seitsemään komppaniaan konekivääreineen ja yhteen kenttäkanuunapatteriin.  Päällystö oli aluksi venäläinen.

*

Suomalainen rykmenttiVolgalla

Kun valkoisten kenraalien johtamat joukot olivat vallanneet Samaran, lähetettiin puolet suomalaisesta rykmentistä rintamalle, mutta tuskin se oli päässyt yli Volgan, kun se joutui alkujaan Venäjällä sotavankeina olleiden tshekkiläisten kanssa taisteluun, kääntyi junineen takaisin ja palasi Moskovaan, eikä enää osallistunut rintamataisteluihin.

Kesäkuun lopussa 1918 valkoiset olivat vallanneet Volgan länsipuolella, vastapäätä Samaraa olevan Sysranin kaupungin, ja tällöin lähetettiin mm. loput suomalaisrykmentistä rintamalle

Osaston vahvuus oli 3-4 komppaniaa ja 1 patteri, päällikkönä muuan entinen kasakkaupseeri.

Heti rintamalle saavuttuaan osasto otti osaa hyökkäykseen Sysrania vastaan, mutta lyötiin takaisin kaksivuorokautisen taistelun jälkeen. 

Elokuun alussa hyökkäys uudistettiin, suomalaisten punaisten muodostaessa pitkin Volgan rantaa kiertävän sivustan, ja Sysran vallattiin. 

Hetimiten tämän jälkeen tshekit suorittivat vastahyökkäyksen, saarsivat punaiset Batrakin kaupungin luona ja ainoastaan unkarilaisten punaisten itseuhrautuva taistelu pelasti koko bolshevikkiosaston täydellisestä tuhosta.  Suomalaiset siirrettiin nyt armeijan reserviin, sillä heitä pidettiin epäluotettavina. 

Moskovaan edellä kerrotusti palannut puoli rykmenttiä oli näet tällä välin osallistunut  k a p i n a a n   neuvostohallitusta vastaan, minkä takia hetken aikaa epäiltiin kaikkia suomalaisia.

*

Täydennetty ”Suomalainen rykmentti

Uudelleen rykmentiksi täydennetty suomalaisten punaisten osasto osallistui jo elokuun lopulla 1918 uuteen hyökkäykseen Sysrania kohti.

Suomalaiset olivat mukana useiden kylien valtauksessa kuuluen useimmiten etujoukkoon ja saaden pariinkin otteeseen kiitosmaininnan Armeijakunnan päiväkäskyssä.

*

”Pietarin 3. K”

Toinen itärintaman taisteluiin osallistunut suomalaisjoukko oli ”2. Vuoristorykmentin 5. Suomalainen Komppania”, niin kutsuttu Pietarin 3.K, joka oli muodostettu Suomesta paenneista punakaartilaisista.  Komppaniaan kuului noin 200 miestä, ja sen päällikkönä toimi Väinö Edvard Rinne.

Komppania lähetettiin Permiin, joka sijaitsee Samarasta noin 500 km koilliseen, ja liitettiin bolshevikkien III Armeijaan, jonka edetessä se yhdessä eestiläisten ja lättiläisten kanssa osallistui Jekaterinburgia kohti (idän suuntaan) tapahtuvaan hyökkäykseen marraskuussa 1918. 

Kordonin asemaa pitemmälle ei kuitenkaan päästy, ja pian valkoiset ottivat aloitteen käsiinsä.  Punaiset peräytyivät ankaran painostuksen alaisina ja tällöin suomalainen komppania kärsi tshekkiläisiä vastaan taistellessaan suuria tappioita.

Lopulta oli jäljellä vain viitisenkymmentä miestä, jolloin komppania hajoitettiin ja osa miehistöä siirrettiin virolaiseen patteriin, minkä mukana perääntyivät jouluaattona 1918 vielä Permistä länteenkin päin, kunnes heidät siirrettiin Itä-Karjalaan.

(Mitä tapahtui niille noin 150:lle miehelle, jotka tämän selostuksen mukaisesti poistuivat komppanian riveistä: 200 miestä – 150 = 50 miestä jäljellä rivissä?  Moniko kaatui, katosi, teloitettiin, vangittiin, nääntyi tms?,vh )

*

Tämän komppanian (5.Suomalainen K) lisäksi Permin suunnalla toimi toinenkin suomalaiskomppania, niin kutsuttu Ravelinin sakki tai Malmbergin komppania, joka oli perutettu Permissä kesällä 1918 ja kuului ”Vastavallankumousta, keinottelua ja virkarikoksia vastaan taistelevaan Permin erikoiskomitean neuvostosuojelujoukkojen pataljoonaan”. 

Pataljoonan komentajana toimi syksystä alkaen suomalainen Uuno Felix Malmberg.

Malmbergin pataljoona ei osallistunut rintamataisteluihin, vaan, kuten nimestäkin ilmenee, se toimi jonkinlaisena rintaman takaisena poliisijoukkona.

Samantapaisia tehtäviä kuin ”Malmbergin komppania”, suoritti myös Buin kaupungissa kesällä 1918 suomalaisista (Suomesta paenneiden punaisten merkittävä osa sijoitettiin ns. Buin suomalaissiirtolaan) punakaartilaisista muodostettu ”Buin kaupungin sotilaskomissariaatin pataljoonan suomalainen komppania”.  Komppaniaan kuului n. satakunta miestä.  Päällystö oli suomalaista. - https://fi.wikipedia.org/wiki/Buin_siirtola

Tämä komppania suoritti myös laajahkon rankaisuretken, jolloin se, siirryttyään junalla noin 250 km Buista itään olevalle Sharjan asemalle, kulki Vetlugajokea pitkin noin 150 km etelään, saarsi kylät ja valtasi ne, enimmäkseen taistelutta. 

Mainittakoon vielä, että matkatessaan laivalla Vytegrajokea pitkin oli mukana lotja – sotasaalista varten.

Lähde: Tähänastinen esitys Suomalaisten punaisten taisteluista bolshevikkihallituksen puolella valkoisten kenraalien vastavallankumouksellisia joukkoja vastaan perustuu ratkaisevilta osilta kapteeni O. Huhtalan artikkeliin ”Neuvosto-Venäjän punaisten suomalaisten sotatoimet vuosina 1918-1922 heidän itsensä kertomina”; artikkeli on julkaistu Sotilasaikakauslehdessä n:o 10/1936.

*

Vielä yksityiskohtaisempia tietoja kertoo tutkija Mirko Harjula loistavassa ”Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922” –teoksessaan:

 

SKP:n sotilasjärjestö ja suomalaiset sotajoukot itärintamalla.

Sotilasjärjestö

Syyskuussa 1918 SKP:n keskuskomitea perusti Suomen uuden vallankumouksen käytännön järjestelyyn sotilasjärjestönsä, jonka johtajana toimi Eino Rahja, sihteerinä Kullervo Manner ja kolmantena johtojäsenenä Rahjan pietarilainen kaveri, bolshevikki metallimies Eemeli Kalske.  Aktiivisia osallistujia olivat myös varapuheenjohtajaksi päässyt pietarinsuomalainen Martti Kalske sekä entinen Riihimäen punakaartin johtaja ja nykyinen Rahjan adjutantti Armas Kaukonen.

Suomen sisällissodan jälkeen Rahja oli aluksi keskittynyt salaetappien järjestämiseen Venäjältä Suomeen ja myöhemmin kesällä kehittänyt yhteyden Ruotsiin paenneiden punaisten johtoon Tukholmaan, muun muassa kansanvaltuutettu Edvard Gyllingiin.  Tämän yhteydessä hän löi rahoiksi salakuljettamalla Ruotsista ja Suomesta kaikenlaista ylellisyystavaraa, jota sitten myi Pietarin venäläisille puolue-eliiteille.

Karjalan kannaksella rajan pinnan Mainilaan, Valkeasaarelle ja Lempaalaan perustettiin varsinaiset vakoilu- ja salakuljetusasemat.  Valkeasaaren toimipistettä johti tuusulalainen veturimies Jalmari Kotiranta, Mainilan kivennapalalainen seppä Väinö Pihlman ja Lempaalan turkulainen peltiseppä Uuno Peltola.

Suomessa valtiollinen poliisi EK sai jossain määrin reaaliaikaista tietoa näiden miesten hankkeista.  Muu muassa Johannes Saarinen  -niminen mies lähetettiin bolshevikkien toimesta Suomeen maanalaisiin tehtäviin keväällä1920, mutta hän jäi kiinni ja antoi paljon hyödyllistä tietoa.  Sotilasjärjestön salakuriirina toiminut Johannes Tikka, joka kiinni jouduttuaan 1920 jäi kiinni Suomessa, mutta karkasi.  Hän palasi Suomeen lopullisesti laillisena pakolaisena vuonna 1921, jolloin hänet kuulusteltiin.  Mies kertoi yhdentekeviä seikkoja ohranalle mutta siinä määrin todenmukaisen tuntuisesti, että hänet päästettiin vapaalle jalalle.

*

Ravelinin ja Malmbergin joukot Permissä

Eino Rahja oli mainitusti perustanut pakolaisista ja pietarinsuomalaisista Pietarin Lesnoissa asejoukon jo heinäkuun 1918 alussa.  Sitä johti aluksi Eero Haapalainen, toimittaja ja ammattiyhdistysjohtaja sekä Suomen punakaartin edellistalvinen ylipäällikkö.  Osastoon liittyi entisiä Suomen punakaartilaisia lähinnä ruokaa saadakseen heti noin 500 henkeä.

Kustaa Rovion (alkujaan Ravelin) serkku, pietarinsuomalainen puuseppä Felix Ravelin puolestaan oli perustanut Uralilla Permin suomalaispakolaisten komppanian, joka liitettiin erään Barandohin –nimisen punaupseerin johtamaan Permin tshekan (Venäjän salainen poliisi) vartiopataljoonaan 11.8.1918 ja lisää miehiä saadakseen Ravelin lähetti edustajansa hakemaan heitä Pietarista.

Heinäkuun 1918 lopulla Rahjan osastosta lähtikin Permiin 200-miehinen joukko.  Sen poliittisena valvojana kulki Eero Haapalainen, josta tuli nyt tuli Pemin komppanian poliittinen komissaari.

Permiin tämä joukko saapui 10.8.1918  Vahvistunut komppania pidätteli puna-armeijan karkureita, saattoi vilja-junia ja palveli Permissä vartiona.  Pietarin kasarmille jääneitä jäi johtamaan tervakoskelainen  Ville Vainio. Sotilasjärjestö sai näiden käyttöön osan Pietarin Moskovan kasarmeista syyskuussa.

*

Työväen kapinaliikkeitä nujertamassa

Permistä parisataa kilometriä Kama-jokea alas etelään ovat Votkinsin ja Izevskin kaupungit, joissa oli suuri telakka ja jälkimmäisessä keisarillinen asetehdas.  Niissä puhkesi työväen kapina kommunisteja vastaan elokuun 1918 alussa ja sieltä säteili kommunisminvastaista liikehdintää joka puolelle ympäristöön.  Talonpojat kapinoivat ja elokuussa yksi suomalaisjoukkue lähti Permistä länteen Verestsaginoon kukistamaan kapinaa, josta joukkue selviytyi tappioitta

Syyskuussa pohjoisessa Kama-joen Usoljessa puhkesi uusi kapina ja sinne lähti suomalaisella laivalla sata miestä ja tykki, jotka rauhoittivat tilanteen valtaamalla Usoljen, Solikamskin ja Golubjankan paikkakunnat.  Sieltä suomalainen laiva jatkoi pohjoiseen Tserdyniin asti

*

Talonpojat eivät yleensä tehneet aseellista vastarintaa, vaan hajaantuivat metsiin odottelemaan rankaisijoiden poistumista. 

Syyskuun lopulla suomalaiset palasivat Permiin, jossa komppanian päälliköksi vaihtui Ravelinin tilalle SKP:N Pietarista lähettämä Uuno Malmberg.  Hän oli 22-vuotais sähkömies Helsingistä, mutta noussut jo Suomen sisällissodassa punakaartin esikuntiin.

Komppania paisui Permin seudun suomalaispakolaisista ja lokakuussa Petroskoista tulleesta suomalaisryhmästä 360-miehiseksi ja sen aseistukseen kuului jo kolme konekivääriä ja tykki.  Siksi se jaettiin kahtia kaksikomppaniaiseksi pataljoonaksi, jonka johtoon ryhtyi tarvasjokelainen ahtaaja Väinö Rinne.  Perustettua toista komppaniaa johti Richard Harjula –niminen hämäläinen punakaartilainen.  Malmberg jatkoi 1.K:n päällikkönä.

Lokakuussa 1918 Izevskin ja Votkinskin kapina levisi Permin ja Votkinskin puolivälissä olevaan Osan kaupunkiin.  Siksi suomalaispataljoonasta lähti Malmbergin johdolla toinen 180-miehinen komppania ja muuten Permistä latvialainen 20-mehinen ratsuosasto sinne Merkator-nimisellä jokilaivalla.  Mahdollisesti tämä oli suomalainen jäänmurtaja-hinaaja Mercator, jolla kansanvaltuuskunta oli pelastautunut Viipurista huhtikuussa.

*

Malmbergin miehet ja latvialaisratsukot kaappasivat kaupungin kapinallisilta niin varhain aamulla, ettei vastarintaa esiintynyt, mutta juuttuivat sitten taisteluihin ympäristön talonpoikia vastaan.  Heidän avukseen alempaa Kaman varrelta tuli Votkinskin kapinallisia ja 20.10.1918 suomalaiset käskettiin apuun niiden vastaiseen rintamaan Tsastyjen kylään Osasta 40 kilometriä Kamaa alas länteen. 

Tällä rintamalla punaisia toimi jo kaksi komppaniaa bashkiireja, venäläinen pataljoona ja unkarilainen patteri.  Suomalaiset osallistuivat 23.10. Tsastyjen valtaukseen, mutta seuraavana aamuna kapinalliset tekivät vastaiskun ja valtasivat kaupungin takaisin.  Kuusi suomalaista haavoittui.

*

Taistelujen kehittyessä punaisille kielteiseen suuntaan venäläispataljoona vaihtoi puolta ja suomalaiset joutuivat pakenemaan kahlaten Kama-joen yli, johon heistä hukkui kolme.  Muun hyvän lisäksi suomalaisiin tarttui kuumetauti.

*

Apuun tuli Permistä punamatruuseja, jotka vaihtoivat Malmbergin komppanian seuraavana yönä ja se palasi Osaan.  Siellä se osallistui vielä Osan luostarin munkkien kapinan kukistamiseen, ennen kuin palasi 711.1918 Permiin.

Sieltä se, sekä toinen komppania, toimitettiin marraskuussa Pietariin, jonne ne saapuivat 1.12. - 4.12.  ja majoittuivat kaartin Moskovan rykmentin kasarmeille.

Pärmiin jäi vain Richard Harjulan johtama ryhmä, joka nimitettiin komeasti ”Grenadööri joukkueeksi”.  Se osallistui sitten taisteluihin Kungurin rintamalla.

Valkoisten vallattua Permin joulukuun 1918 lopulla ryhmä siirrettiin Samaraan elintarvikkeiden keruuosastoksi ja huhtikuussa 1919 annettiin punaisen Volgan sotalaivueen palvelukseen.

*

Rinteen komppania Permin rintamalla

Elokuussa Eino Rahja lähetti toisenkin komppanian Permiin pietarilaisesta osastostaan.

Tähän viipurilaisen punapäällikkö Vilho (Väinö?, vh) Rinteen johtamaan komppaniaan kuului 200-210 miestä ja matkaan se lähti 8.8.  Matkalla siihen liittyi 35 brittien ja valkoisten kaappaamasta Arkangelista paennutta suomalaista, jotka olivat selvinneet sieltä laivalla Vjatkaan ja nyt Permiin.

Permissä komppania liitettiin Punaisen 3. armeijan 2. Uralin vuoristorykmenttiin, jossa siitä tuli 5. komppania.  Rykmenttiin kuului venäläisten lisäksi myös latvialaisia komppanioita ja suomalaiskomppaniallekin määrättiin latvialainen päällikkö.

Harjoiteltuaan Permissä lokakuun 1918 rykmentti ja sen mukana 150 sotakuntoista suomalaista siirrettiin Kungurin rintamalle Jekaterinburgin suuntaan taistelemaan valkoisen Siperian väliaikaisen hallituksen joukkoja vastaa muun punaisen 3.Armeijan mukana.

Marraskuussa rykmentti osallistui Tulumbassyn ja Kordonin asemien valtaamiseen Kungurista Jekaterinburgiin johtavan radan varrella .  Kordon menetettiin pian. 

Valkoiset ryhtyivät tosissaan hyökkäykseen kohti Permiä 29.11. ja heidän riveissään toimiva 2. Tshekkidivisioona ”hakkasi” punapäällikkö Vasili Bljuherin johtaman punaisen 4. Uralin divisioonan, johon Rinteen komppaniakin kuului.

*

Taistelussa Vlasovin  kauppaan luona Kungurin koillispuolella 8.12.-13.12.1918 komppania hajosi, sen päällikkö Pohjolainen ja kaikki joukkueenjohtajat kaatuivat ja punaisten riviin jäi vain 76 suomalaistaa  Heistä 50 liittyi siellä toimivaan Hendrik Tederin johtamaan virolaiseen patteriin.

Rintaman asetuttua ja Permin jäätyä 25.12. valkoisille jäljelle jääneet suomalaiset lähetettiin takaisin Pietariin, josta Rahja lähetti heidät Petroskoihin Vastenin suomalaisryhmään.

*

Popovin osasto Volgan rintamalla

Kolmas suomalainen Venäjän Itärintamalla toimiva joukkue oli Dmitri Popovin moskovalaisosaston Volgan rintamalle 14.6.1918 lähtenyt 500-miehinen pataljoona, jota johti kasakkaupseeri Tsernov.

Aiemmin mainittu tshekkien ja slovakkien auttama kansan kapina oli 8.6.1918 häätänyt kommunistit Samarasta.

Sinne kokoontuneet venäläiset  sosialistit olivat perustaneet kommunisteja vastustamaan Perustavan kokouksen jäsenten komitean eli Komutsin, ja se oli asettanut hallituksen, joka oli julistautunut Venäjän ainoaksi oikeaksi ja julistanut maan kansantasavallaksi.

*

Suomalaispataljoona ja patteri saapuivat Samaran länsipuolelle Szraniin kesäkuun lopulla  Komutsin kokoamat joukot ja tshekit etenivät Samarasta Syzraniin, jossa punainen kiinalaisosasto vaihtoi puolta ja suomalaispataljoona sekä venäläinen Penzasta koottu punaosasto hakattiinSuomalainen patteri jäi tshekkien saaliiksi.

Suomalaiset pakenivat junalla puoleenväliin Saranskia Bazanajaan ja olisivat varmaan jatkaneet Moskovaan asti, jos Bazanajassa ei olisi ollut vastassa punaisten latvialaisten panssarijunaa. Se oli lähetetty Moskovasta vasemmisto-SR:ien kapinan jälkeen katsomaan suomalaisten perään.  Suomalaisjoukko oli niin maassa, että sen oli pidettävä kahden viikon lepo.

(Jää mietittäväksi, mitä tarkoittaa ”suomalaispataljoona hakattiin” ja ”Suomalainen patteri jäi tshekkien saaliiksi”, ja edelleen ”Suomalaiset pakenivat junalla”; paljonko kaatui, haavoittui, kuoli haavoinsa, katosi, vangittiin, teloitettiin, jäi harhailemaan? vh)

*

Sikäläisen rintamakaistan komentajaksi tullut nuori entinen luutnantti Mihail Tuhatsevski ajoi joukot hyökkäykseen kohti Syzrania ja kaupunki vallattiin takaisin heinäkuun 1918 alussa, mutta sitten punaisen Itärintaman ylipäällikkö Muravjov teki ylempänä Volgalla Simbirskissa kapinan kommunisteja vastaan ja Syzran menetettiin.

Tshekkien hyökätessä sieltä 157. Punajoukot hajosivat taas ja pakenivat parin sadan kilometrin päähän Inzaan.

Sieltä suomalaiset vedettiin Vojovodskojeen ja viikon päästä Saranskiin armeijan reserviin.  Täältä suomalaispataljoona teki elokuun lopulla Alatyrin kihlakuntaan rankaisuretken kukistamaan mobilisoitujen kapinan, joka saatiin kuriin ilman taistelua hajottamalla kapinalliset Aibesin kylässä Alatyrin eteläpuolelle yhdellä tykin laukaisulla. 

Kapinan johtajat otettiin kiinni ja ammuttiin.

*

Elokuun 1918 lopulla suomalaispataljoona vietiin Bajevskaan rintamalle, jolla se torjui tshekkien hyökkäyksen.

Yksi pataljoonan komppania, ratsu- ja konekiväärijoukkueet eli 150 miestä vielä saartoivat tshekkipataljoonan erääseen laaksoon, josta se pääsi pakoon vasta yön tuvin.  Komppanian paras joukkue nimitettiin ”rautajoukkueeksi” ja se mainittiin 1.Armeijan päiväkäskyssä.

Syyskuun 1918 alussa punaiset saivat vastustajansa täällä pysäytettyä ja järjestyivät vastahyökkäykseen.

Suomalaispataljoonaan kuului 430 miestä eli kolme komppaniaa, konekiväärijoukkue, ratsuosasto ja kuusitykkinen patteri.  Lisänä oli yksi venäläinen komppania.

Pataljoonasta kehitettiin rykmentti ja se liitettiin Ruzajevkassa Inzan vallankumousdivisioonaan, jota komensi latvialainen Jänis Lacis.  Divisioonassa suomalaisrykmentti oli numeroltaan kolmas.  Divisioonan tehtävä oli hyökätä kohti Simbisrskiä ja Syzrania ja suomalaiset kuuluivat Syzrania kohti hyökkääviin.

*

Operaatio alkoi 12.9.1918.

Suomalaiset hyökkäsivät Saranskista päin ja kierrettyään vihollisen rintaman, valtasivat  Syzrann radan tuntumassa Popova Melnitsan, Bajevkan ja Dvorjanskajan, jossa 14.9 kaatui kuusi miestä tsekkien vastaiskua torjuessa. 

Sieltä he kiersivät  tshekkien taakse Ozerkiin 22.9.ja näiden vetäytyessä asemistaan Svijaga-joelta jatkoivat 27.9. Jelsankaan. 

Divisioonankomentaja antoi Tsernovin alaisuuteen vielä penzalaisen pataljoonan ja minskiläisen patterin, jotka hän johti suomalaisten kanssa valtaamaan Troiskojen seuraavana yönä.  Sieltä oli enää parikymmentä kilometriä Syzranin.  Hyökkäys Syzranin valtaamiseksi käynnistyi 2.10. ja seuraavana aamuna sinne eteni ensimmäisenä suomalaisrykmentin ratsuosasto.

*

Suomalaiset saivat jäädä vallattuun kaupunkiin vartiopalvelukseen, kun divisioona jatkoi Samaraan, joka vallattiin neljää päivää myöhemmin. 

Lähde: Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-922.

*

Välisoitto

Elämä rakentaa elämän ”bolshevistisella rauhallisuudella”.

Onko taistelumme tahdonvarainen tehtävä?

Sitäkö teemme, mitä tahdomme?

Sitä emme, mitä tahdo emme?

Autonomisuutemme rajanylitykset, poukkoileva jänis kuin unessa nähty.

Oliko näiden suomalaisten miesten kaikki taisto ja matka heidän itsensä tahtomaa, punaisen tahdon tulosta.

Miltä tuo reitti näyttä hänen omissa silmissään, jos hän pystyisi edes näkemän, vai onko multa sokeuttanut miehen?

Mistä se puna siihen tuli?

*

Suomalaiset miehet jossain Volgan rannoilla – mitä miehiä, mitä elämiä

Otamme tähän sen tiedon, jonka työhuoneeni lähdeaineistosta pystyn kaivamaan viikonlopun askarten lomassa.

Miehet, nimet, teot:

 

PÒPOV, Dmitri I,

venäläinen, esitellään tässä suomalaisen sotilasjoukon johtajana, syntyi 1892, Venäjän keisarillisen Itämeren laivaston matruusi.  Liittyi vallankumousvuoden 1917 kuohunnoissa vasemmisto-SR –puolueeseen (sosialistivallankumoukselliset, vh) ja kuului sen toiminnan johtoon Helsingissä, toimitti lehteä.  Avusti talvella 1918 Suomen kansanvaltuuskuntaa laivaston kokoamisessa.  Kokosi osaksi suomalaisen punaosaston, jonka johti Moskovaan maaliskuussa 1918.  siellä yleni Moskovan Tshekan (NKVD:n edeltäjä, salainen poliisi) johtoon, Kremlin komendantiksi ja Venäjän Tshekan kollegioon.  Osallistui osastoineen anarkistien toiminnan lakkauttamiseen huhtikuussa 1918 ja kävi tshekkoslovakialaisrintaman komentajana Volgalla kesäkuussa 1918  Osallistui vasemmisto-SR-kapinaan kommunisteja vastaan Moskovassa 6.7.-7.7. pakeni kapinan epäonnistuttua Ukrainaan.  Neuvosto-Venäjän korkein vallankumoustribunaali tuomitsi poissaolevana kuolemaan 27.11.1918.  Liittyi Ukrainassa Nestor Mahnon anarkistipiireihin, osallistui hänen armeijassaan sotatoimiin Ukrainan nationalisteja, Etelä-Venäjän valkoisia ja puna-armeijaa vastaan.  Yleni Mahnon esikunnan sihteeriksi.  Punaiset vangitsivat marraskuun lopulla 1920 Huljai Polessa, ammuttiin tyhjiin kuulusteltuna toukokuussa1921 Moskovassa. 

Lähde: Mirko Harjula: SVSS 1917-1922.

Katso myös: engl.Wikipedia; https://en.wikipedia.org/wiki/Dmitry_Ivanovich_Popov

Laajempi esittely: https://libcom.org/history/popov-dimitri-ivanovich-1892-1921

Teloitettu Moskovassa ennen pvm 18.5.1921; https://www.geni.com/people/Dmitry-Popov/6000000042922519889

*

RINNE, Väinö Edvard,

syntyi Tarvasjoella 19.3.1885, satamatyömies.  Punaisessa Suomessa kansanvaltuuskunnan toimeenpanevan komitean jäsen huhtikuussa 1918, pakeni Venäjälle ja komensi siellä suomalaista punapataljoonaa loppuvuodesta 1918 Permissä.  –

Kustaa Rovion serkun, pietarinsuomalaisen puusepän Felix Ravelinin Uralilla suomalaisista punapakolaisista perustama komppania (”Ravelinin sakki”), virallisesti 2. Uralin vuoristorykmentin 5. komppania; Harjulan mukaan komppania ”hakattiin Itärintamalla, jäänteet liitettiin virolaiseen tykistöpatterin.  Alkuperäisen komppanian kauttakulkeneiden miesten määrä oli noin 210.  Toisinsanoen komppanian taistelutappiot ylittivät sen alkuperäisen vahvuuden, joka oli ehkä 130 miestä(?, vh; miesten nimistä, kuolinpaikoista, haudoista yms. ei ole tarkempaa tietoa, vh)  - Täydennettiin heinäkuun lopulla 1918 Pietarista pyytämällä Eino Rahjalta saaduilla täydennysosastolla, joka käsitti 200 miestä.  Taisteluvaiheen jälkeen lokakuussa 1918 tämä taisteluosasto vahvistui Petroskoista saadun suomalaisryhmän jälkeen 350-miehiseksi kaksi komppaniaa käsittäväksi suomalaispataljoonaksi.  Pataljoonan komentajaksi tuli ahtaaja Väinö Rinne, 1.K päällikkönä komppanian alkuperäisen perustajan Ravelinin jälkeen toimi Uuno Malmberg, ja perustettua toista Komppaniaa päälliköi hämäläinen punakaartilainen Richard Harjula.

Lähde: Mirko Harjula: emt.

*

RAVELIN, Felix Aleksanteri Adolfinpoika,

syntyi Pietarissa 2311.1878, pietarinsuomalainen mallipuuseppä.  Ravelin oli punaupseeri, Neuvosto-Karjalan puoluesihteerin ja Edvard Gyllingin aisaparin, Kustaa Rovion, serkku.  Toimitti bolshevikkien propagandaa Pietarista Dubrovkan suomalaisten keskuuteen talvella 1917-1918.  Pietarissa muodostetun Rahjan suomalaisen punaosaston komppanian päällikkö Permin suunnalla elokuusta syyskuuhun 1918, osasto laajeni komppaniasta 2-komppaniaiseksi pataljoonaksi ja Ravelin sen komentajaksi.  Mahdollisesti valmistui punakomentajaksi Samarassa 1920.  Muutti perheineen Suomeen toukokuussa 1922.  Asui Kuopiossa ja ainakin 1937 Kuhmoniemellä.  – Mainittakoon, että Kustaa Rovion veli, Josef Ravelin toimi viljajunien ylikomissaarina vuonna 1921.

Lähde: Mirko Harjula, emt.

Markku Salomaa kertoo tuoreessa Punaupseerien nousu ja tuho (2018):

Suomalaisia pakolaisia sekä Pietarin ja Inkerin suomalaisia mobilisoitiin puna-armeijaan aluksi ilman SKP:tä, mutta vuoden 1918 lopulta lukien myös SKP:n sotilasjärjestön myötävaikutuksella.  Kesällä 1918 suomalaisia liittyi Pietarissa Mikko Kokon rajajoukkoihin, Permissä Felix Ravelinin joukkoihin ja Moskovassa matruusi Dimitri Popovin joukkoihin.  Felix Aleksander Ravelin oli Gustav Ravelinin (Kustaa Rovion) serkku.  Kremlin vartiostona toimineen Popovin joukko-osaston suomalaiset siirrettiin sittemmin varsinaisiin suomalaisiin joukko-osastoihin, kun Popovin joukot heinäkuussa 1918 hajotettiin.  Hajottamisen syynä oli se, että Popov oli värvännyt joukkoonsa paljon venäjää taitamattomia suomalaisia palvellessaan helmikuuhun 1918 asti Helsingissä Itämeren laivastossa. 

SR-puolueen johtoon lukeutunut Popov määräsi 6.7.1918 yleistilanteesta täysin tietämättömät ja venäjää taitamattomat 30 suomalaista valtaamaan erään Moskovan keskustan virastotalon (TsK:n päämaja; ”Tseka” oli kommunistien vallankaappauksensa ensi vaiheessa 20.12.1917 perustama turvallisuuspalvelu, joka ryhtyi heti perustamisensa jälkeen torjumaan kovin ottein todellista tai oletettua vastavallankumousta.  Se tunnettiin kylmän sodan aikana nimilyhenteellä KGB), kun välirikko bolshevikkipuolueen kanssa oli tapahtunut. 

Suomalaiset tottelivat Popovia ja ottivat viraston päällikön Felix Dzerzinskin vangiksi. 

Popovin vartiosto piiritti myös Leniniä Kremlissä.  Latvialaiset TsK:n joukot pelastivat Leninin ja vapauttivat Dzerzinskin.  Popov pidätettiin muun SR-puolueen johdon kanssa ja teloitettiin 2711.1918. 

Popovin vartiosto piiritti myös Leniniä Kremlissä. – Lue Lisää: Markku Salomaa: emt. sekä Salomaan Punaupseerit, vuodelta 1992. – HUOM.: Vertaa Mirko Harjulan tietoihin Popovista Ukrainassa Nestor Mahnon joukoissa ja erilaisesta kuolemasta. 

Salomaa kertoo mielenkiintoisesti Ravelinin sotataipaleesta:

Myös Pietarissa syntyi useita suomalaisia punakaartilaiskomppanioita.  Työmies Felix Ravelin kokosi Permissä vapaaehtoisista suomalaisista paikallisen Tshekan käyttöön aluksi komppanian, joka laajeni nopeasti pataljoonaksi ja lähti vuoden 1918 loppupuolella rykmenttinä Samaran rintamalle;

Permissä suomalaisen Felix Ravelinin heinä-elokuussa 1918 bolshevikkien sotilasjärjestön kehotuksesta perustamakomppania oli paikallisen Tshekan johdon alainen.  Myöhäissyksyllä 1918 pataljoonaksi laajenneessa yksikössä palveli 360 sotilasta ja sen aseistuksena oli kolme Maxim-konekivääriä sekä yksi kolmen tuuman tykki.  Komppania taisteli Kamajoella, Jekaterinburgissa ja Osan kaupungissa Uralilla. 

Komppania oli siis samalla alueella samaan aikaan, kun keisarillinen (Nikolai II:n) perhe teloitettiin.  Suomalaiset eivät osallistuneet vain rintamataisteluihin, vaan myös rankaisuretkikuntana ”puhdistuksiin”.  – Lähde: Markkus Salomaa: emt. (2018). 

Dosentti Salomaa ei ryhdy spekuloimaan suomalaisten mahdollista roolia kauppias Ipatjevin talon nurkilla, mutta toteaa muualtakin lähteistöstä todettavissa olevan roolin kurinpidollis-terroristisissa tehtävissä.  Milloinkahan joku säätiö tai järjestö alkaa vaatia näiden potentiaalisten syntien tutkimista Suomessa?.

Komentaja Ravelinin vaiheista Markku Salomaa kertoo vielä:

Tammikuussa 1919 Viron kansallisen hallituksen joukoissa taisteli myös noin 3.700 suomalaista vapaaehtoista (valkoista,vh), jotka joutuivat vastakkain entisten suomalaisten punakaartilaisten kansa.  Yllätys oli molemminpuolisesti suuri.

Sistranista matruusi Dimitri Popovin entisestä ”otrjadista” irrotettu suomalainen ”rykmentti” saapui pääosin 28. marraskuuta 1918 Viron rintamalle. Suomalaisten vahvuus oli 520 sotilasta joista 250 palveli neljässä komppaniassa, 48 konekiväärijoukkueessa (8 Maximia), 60 tykkipatterissa (4 vuoristotykkiä), 25 viestijoukkueessa, 25 tiedustelujoukkueessa, 100 ratsuväkieskadroonassa ja loput esikunnassa.  Koko joukon komissaarina oli suomalaisiin SR-puolueen kannattajiin lukeutunut Karl Lukander (”Kaarlo Lukka”), joka oli jo Moskovassa ollut yksi Popovin lähimmistä miehistä, mutta välttynyt bolshevikkien tuomiolta.  Esikunta oli venäläinen, mutta komppanioiden päälliköt ja joukkueitten johtajat suomalaisia.  Joukko nimettiin nyt virallisesti rykmentiksi.  Siitä tuli 3. suomalainen jalkaväkirykmentti. JR 3:n komentajaksi nimitettiin samalla entinen keisarillisen armeijan kapteeni N. Blagovestsenski, joka loikkasi sittemmin Muurmannilla valkoisten puolelle.  Rykmentti jaettiin kahdeksi pataljoonaksi. Näin siis Markku Salomaa.

Salomaan mukaan;

Permin komppanian perustaja, Kustaa Rovion serkku Felix Ravelin https://hiski.genealogia.fi/hiski/94wyve?fi+4867+kastetut+28898 tuli toukokuussa 1922 perheineen Suomeen pettyneenä neuvostojärjestelmän, mistä syystä häntä ei mainita Neuvostoliitossa julkaistussa kirjallisuudessa.  Kustaa Rovio (entinen Gustaf Adolf Ravelin https://hiski.genealogia.fi/hiski/94wyve?fi+4867+kastetut+34099  ) oli entinen Helsingin v.s. poliisipäällikkö, joka virassa ollessaan suojeli ja majoitti vallankumousagitaattori V. I. Leniniä Helsingissä.

*

MALMBERG Uuno Felix,

syntyi teurastamotyöläisen perheeseen Hämeenlinnassa .11.1895, perhe muutti Helsinkiin 1905.  Oli siellä lehtipoikana, lankkipoikana, lähettinä ja 1915 alkaen sähkömiehenä.  Muutti Pietariin syksyllä 1915.  Liittyi 1917 kaupungin suomalaiseen miliisiin, osallistui bolshevikkikaappaukseen Pietarin punakaartissa ja oli valtaamassa Mihailin tykistöopistoa.  Liittyi Terijoen punakaartiin, Suomen sisällissodassa oli Valkjärven rintamalla joukkueenjohtajana ja valittiin Valkjärven taisteluesikuntaan huhtikuussa 1918.  Pakeni Venäjälle, meni Omskiin, kesäkuussa 1918 Tseljabinskiin, Samaraan, joutui tshekkien vangiksi, tuli elokuussa Kazaniin ja syyskuun lopulla (? vh: elo-syyskuun vaihde) Moskovaan, jossa oli SKP:n perustamiskokouksessa.  Johti suomalaista punaista Permin komppaniaa syyskuusta joulukuuhun 1918, (Pietariin saapui 4.12.1918 Uuno Malmbergin johtama 360-miehinen osasto Permistä ja osa siitä siirtyi Outovanan pietarinsuomalaisen Yrjö Sokolovin, sepänapulainen, s. 1897 Helsinki, johdolla rykmentin 3.Komppaniaksi (3.suomalainen tarkka-ampujarykmentti); MH) siirrettiin joukkoineen Narvaan tammikuussa 1919, kärsiessään tappion tuomittiin ammuttavaksi mutta vapautettiin.  Sieltä siirtyi osastoineen Petroskoihin punaisen 164. suomalaisrykmentin yhteyteen helmikuussa 1919, komensi sen 5. Komppaniaa  Meni Pietarin suomalaisille punakomentajakursseille maaliskuussa 1919, valmistui marraskuussa.  Opetti sitten kursseilla, oli kurssilaisten konekiväärikomppanian päällikkö.  Osallistui SKP:n sisäiseen ”revolverioppositioon” kesällä 1920, vangittiin syksyllä mutta välttyi tuomiolta, erotettiin puolueesta.  Kävi komentajien jatkokurssia Pietarissa, johti Kronstadtin kapinan kukistuksessa maaliskuussa 1921 sotakoulujen pataljoonaa.  Oli komennuksella Suomessa keväällä ja kesällä 1921.  Valmistui jatkokursseilta 1921.  Kävi Moskovan panssarikoulua, valmistui panssaripatteriston komentajaksi 1924 tai 1927.  Välillä oli ainakin 1924 ja 1926 Dubrovkassa sähköteknikkona ja 1925 Karjalassa toimeenpanevan keskuskomitean yliasentajana.  Istui kuukauden 1927 epäiltynä tuholaistoiminnasta, siirrettiin reserviin 1928 ja asettui Kontupohjaan.  Johti siellä Osoaviahim-järjestön haara ja oli paperitehtaan sähköosastolla töissä.  Sai neljä kuukautta karkotusta Uhtualle 1930 juopottelusta ja pikkurötöksistä.  Vuodesta 1934 oli Solomannin vesivoimalaitoksella.  Vangittiin 9.9.1937, tuomittiin 23.10. ja teloitettiin Petroskoissa 26.10.1037.  Rehabilitoitu 1960.: Lähde: Mirko Harjula: SVSS.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Puna-armeijassa_menestyneet_suomalaiset

*

SOKOLOV, Yrjö Viktorinpoika,

syntyi Helsingissä 6.4.1897, oli sepän apulainen.  Liittyi Venäjän armeijaan elokuussa 1941 maailmansodan alettua.  Joutui maaliskuussa 197 Itävaltaan sotavangiksi.  Liittyi tshekkiläis-slovakialaiseen rykmenttiin, joutui Venäjälle sotavangiksi, liittyi Tshekkoslovakialaiseen legioonaan ja siitä Puna-armeijaan Kungurin rintamalle syksyllä 1918.  Felix Ravelinin osastossa Permissä joukkueenjohtajana; Pietariin saapui 4.12.1918 komppanian päällikkö Uuno Malmbergin johtama 360-miehinen osasto Permistä ja osa siitä (= Tshekan suomalainen komppania, 1.K) siirtyi Outovaan Pietarinsuomalaisen Yrjö Sokolovin johdolla 3. suomalaisen tarkka-ampujarykmentin 3. komppaniaksi.  Sokolov tuli juuri joulukuun alussa 1918 Riachard Harjulan sijaan Komppanian päälliköksi, esimieskierto oli vauhdikasta.  Sokolov valmistui punakomentajaksi jalkaväki-linjalta huhtikuussa 1919.  Palveli 164. rykmentissä, mahdollisesti kesällä 1919 Valkeasaaressa Kotirannan johtaman SKP:n sotilasjärjestön toimipisteen henkilökunnassa ja uudelleen syyskuussa 1920 opposition takia, palveli Karjalan Tshekassa ja Aleksander Vasténin joukoissa Muurmannilla sekä 1922 Petroskoin Tshekassa.   Tuli Suomeen karanteenin kautta heinäkuussa 1922.  Oli lastausapulaisena, mutta se lienee ollut peitetehtävä, ja todennäköisesti oikeasti Neuvostoliiton vakoilija, suomalaisille kuulustelijoille antamansa omaelämäkertatiedot ainakin osittain satua.  Kävi Neuvostoliitossa ainakin 1927, vuonna 1934 ei ollut enää Suomessa.  Lähde: Mirko Harjula: emt.

*

VAINIO, Ville Vilho Johannes, Tervakoskelta,

ei enempää eikä vähempää kuin TOIVO VÄHÄn veli (Toivo; https://hiski.genealogia.fi/hiski/94x0gw?fi+0113+kastetut+47000 . 

Johti suomalaista Rahjan osastoon kuuluneen Erityisen suomalaisen tarkka-ampujaosaston parisatamiehistä vahvennettua komppaniaa Lesnoin kasarmilla syksyllä 1918;  Eino Rahja oli heinäkuun 1918 lopussa määrännyt lähetettäväksi Permiin komppanian verran miehiä eli lähes puolet osaston noin 500 miehestä.    Meni 1919 Komentajakoulun, 1920 Petroskoin Tshekassa, Kokolla 1. komppanian päällikkönä, 1921 jatkokursseille.  Vangittiin 1930-luvun lopulla, sai kuolemantuomion, mutta vapautettiin Talvisotaa varten.  Oli 126. tarkka-ampujarykmentin pataljoonankomentaja 1940-1941.  Asui Aunuksen Alavoisissa vielä 1965. Lähde: Mirko Harjula: emt. - 

Markku Salomaa valottaa Suomalaisten roolia Osoaviahim -järjestössä;

Suuri käytännön merkitys SKP:n puolueaktiiveilla oli Neuvostoliiton valtakunnallisessa vapaaehtoisessa maanpuolustusjärjestössä Osoaviahimissa, josta käytettiin myös minilyhennettä ”Oso”.  Vuonna 1927 perutetun järjestön virallinen nimi kuului Obstsestvo Sodeistvija Oborone Aviatsii i Himii (OSOAViaHim) eli ”Ilma- ja Kemianpuolustuksen Tukiyhdistys”.  Vaikka järjestö oli luonteeltaan vapaaehtoinen, oli puolueaktiivien juuri sen välityksellä mahdollisuus osoittaa uhrautuvaisuuttaan neuvostovaltion pelastamiseksi.  Se oli järjestykseltään sotilaallinen. … Osoaviahimin toiminta lepäsi ratkaisevasti vakinaisesta sotilaspalveluksesta erossa (zapasa) olleiden upseerien varassa.  Myös Karjalan ”Oso” toimi suomalaisten ”zapasa”-punaupseerien johdolla.  …

Myös Karjalan huomattavimman tuotantolaitoksen, Kontupohjan paperi- ja selluloosatehtaan työnjohto oli suurelta osin ”zapasa”-punaupseereita.  Tehtaan käynnistämisestä vuodesta 1928 lukien sen pääjohtajana (direktor i natsalnik) oli evp. punaupseri Johan (Hannes) Järvimäki. Tehtaan työnjohtajista ja mestareista punaupseereita olivat muiden muassa Lauri Alanko, Eino Englund, Gabriel Heimonen, Lauri Nikolai Heino, Uuno Osvald Helenius, Vihtori Huusari, Johannes Hytti, Yrjö Höglund, Arthur Richard Karvonen, Lauri Pietari Kauppinen, Johan Kelonen, Aapo Ketola, Johan Lahtela /(kursantti), Arvo Lahti, Hannes Lampinen, Hjalmar Lehtonen, Paul Ossian Peltonen, Oskar Arvit Otonpoika Pylkkänen, Otto Fredrik Otonpoika Pylkkänen, Anton Reijo, Sulo Johannes Salmi, Arttur Villehard Sirenius, Julius Surhasko, Olli Tossavainen, Martti Johannes Vainio, Viljo Johannes Vainio ja Urho Vehmas.

Lähde: Markku Salomaa: emt. sivu 307, 314.

*

HAAPALAINEN, Eero Eeronpoika,

syntyi Kuopiossa merimiehen perheeseen 27.10.1880, valmistui ylioppilaaksi 1901.  Meni Helsingin yliopistoon lukemaan lakia, mutta liittyi Suomen Sahatyöväen liittoon ja SDP:hen 1903 ja jätti opiskelun.  Työmies-lehden toimittajana 1905 alkaen, kuului suurlakon ajoista punakaartiin samana vuonna.  Työ-lehden päätoimittajana Viipurissa 1907, Suomen Ammattijärjestön SAJ:n sihteerinä 1908-1911 ja puheenjohtajana 1911-1913 sekä Suomen sahatyöväenliiton asiamiehenä vuoden 1912 alusta.  Puuhasi lakkoja ja mielenosoituksia kokoajan, istui kolme kuukautta poliittisesta agitaatiosta vuonna 1914.  Valittiin Kymen Paperitehtaiden punakaartin päälliköksi lokakuussa 1917, nousi koko maan kaartien johtokuntaan, mutta joulukuussa 1917 putosi arvossa kaartien edustjainkokouksessa. Tammikuussa 1918 Suomen punakaartien edustajana SDP:n puoluetoimikuntaan, sisällissodan alettua nousi Suomen Työväen toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi ja kansavaltuuskunnan sisäasiain sekä sota-asiain valtuutetuksi.  ”Ei nyt kysytä, nyt käsketään”, komensi Haapalainen.  Oli ylipäällikkö ja ylipäällikkökunnan jäsen, mutta erotettiin maaliskuun lopulla.

Pakeni Venäjälle kapinan kukistuttua toukokuussa 1918 ja liittyi Venäjän kommunistiseen puolueeseen.

Osallistui Felix Ravelinin punakomppaniassa taisteluihin Permin suunnalla syksyllä 1918, kuului Permin Tuki-kommuunin hallintoon, johti yritystä perustaa punainvalideille hoitola Kiovan luo kesällä 1919.  Sen jälkeen opetti Pietarin suomalaisilla punakomentajakursseilla eri aikoina 1919-1921 ja palveli agitoijana 6 suomalaisrykmentissä 1919-1920.  Osallistui taisteluihin Suomen (valkoisten) joukkoja vastaan hiihtopataljoonassa Petsamossa maalis-huhtikuussa 1920.  Kesällä 1920 siirtyi Petroskoihin Karjalan työkansan kommuunin toimeenpanevan komitean tiedotustoimiston johtoon, valittiin Karjalan neuvostojen toimeenpanevaan komiteaan helmikuussa 1921 ja kuului Karjalan vallankumouskomiteaan, oli työkansan kommuunin erikoistuotantojaoksen päällikkö ja opetti Petroskoin puoluekursseilla ja opettajaseminaarissa.  Erotettiin juopottelun vuoksi kaikista viroista vuoden 1923 alussa.  Oli sitten Uhtualla tulkkina, vuoden 1925 alussa lähti Kominternin suomalaistoimiston valtuuskunnassa Saksaan, mutta joi sillä reissulla itselleen potkut puolueesta maaliskuussa 125.  Johti sitten Uhtuan neuvoston sitoutumattomien ryhmää, opetti siellä kouluissa ja toimitti lehteä.  Viimeinen virka Petroskoissa Karjalan historian tutkimuslaitoksen jaostonjohtaja toukokuusta 1931 alkaen.  Putosi puoluepuhdistuksessa 1934 VKP(b)n ehdokasjäseneksi.  Erotettiin nationalistina viroistaan lokakuussa 1935, jäi eläkeläiseksi ja vangittiin 27.10.10137.  Sai 20.11.1937 kymmenen vuoden tuomion, mutta ammuttiin ilmeisesti Suolusmäen tiilitehtaan sorakuoppaan 27.11.1937.  Rehabilitoitu 1956.

Lähde: Mirko Harjula: emt.

*

HARJULA; Richard Richardinpoika,

helsinkiläinen, kuului Suomen sisällissodassa punakaartiin ja taisteli Lahdessa, Heinolassa ja Mäntyharjulla.  Pakeni Venäjälle ja meni Buin pakolaisleiriin toukokuussa 1918, oli Permissä syksyllä 1918 Felix Ravelinin osaton 2. komppanian päällikkönä.  Johti suomaista joukkuetta Samaran elintarvikeosastossa ja huhtikuussa 1919 palveli Volgan laivueessa, sairastui elokuussa ja siirrettiin Jaroslavliin VOHR-joukkojen sektoriin, kävi komennuksella Nizni Novgoodissa, Kazanissa ja Tobolskissa, jossa sairasti lavantaudin.  Tuli toukokuussa 1920 Omskiin, josta värvättiin Neuvosto-Karjalan ja oli Vienan Kemissä agitaattorina.  Johti Kemin Tshekan aseosastoa 1921, osallistui metsäsissikapinan kukistamiseen Vienassa 1921-1922 ja oli 1928 Neuvosto-Karjalassa Louhen iirin toimeenpanevan komitean puheenjohtajana. 

Lähde: Mirko Harjula: emt.

*

LUKKA tai LUKANDER, Karl, Kaarlo,

syntyi 1894.  –Suomalainen metallityöläinen ja SR-puolueen jäsen, matruusi Dmitri Popovin suomalaisen punaosaston komissaari kesällä 1918.  Osallistui vasemmisto-SR:ien kapinaan Moskovassa heinäkuussa 1918.  Välttyi tuomiolta.  Popovin osaston Itärintamalla toimivan pataljoonan ja myöhemmin punaisen 3. suomalaisen tarkka-ampujarykmentin komissaari Viron sotaretkellä joulukuusta 1918 alkaen.  Palveli myöhemmin 164. eli 6. suomalaisessa rykmentissä Itä-Karjalassa lääkintäjoukkueen komissaarina ja vuoden 1920 lopulla rykmentin komissaarina.  Samanniminen mies karkasi siitä Suomeen huhtikuun 1920 lopulla.  Toisten tietojen mukaan valmistui Karjalan tökansan kommuunin suomenkielisestä puoluekoulusta huhtikuussa 1921 ja opiseli siten Leningradissa Lännen vähemmistökansojen yliopistossa 1922-1925 toimi kansainvälisen merimiesklubin toimitsijana Leningradissa ja asui Vladivostokissa vielä vuonna 1935. – Kumpujen yöstä –kirjassa Karimolla on Karl Luvig Lukander, syntynyt 11.9.1894 Helsingissä, kuollut Viipurissa 2.10.1918, julistettu kuolleeksi 29.1.1986, kuolinpäivä 1.1.1985. Lähde: Mirko Harjula: emt.

*

Etsivän Keskuspoliisin EK:n laatima luettelo suomalaisista punaupseereista, sotakoululaisista ja erikoistoimissa olevista Venäjällä 1924 (kooste):

A.)

POPOVIN OSASTO/ Inzan Divisioonan suomalaisrykmentti/3. suomalainen rykmentti

Komentajat

Dmitri POPOV - entinen matruusi, osaston komentaja talvesta heinäkuuhun 1918;

Tsernov – entinen upseeri, rintamapataljoonan komentaja kesällä ja syksyllä 1918;

Vysnjovski – komentaja syksyllä 1918;

N. Blagovestsenski –entinen kapteeni, rykmentin komentaja joulukuusta 118 tammikuuhun 1919;

jääkäri Kaarlo SIPOLA – komentaja helmikuussa 1919.

*

Komissaari

Kalle LUKANDER (Lukka) – komissaari kesäkuusta 1918 helmikuuhun 1919.

Alipäälliköitä

Fjodor KAIPAINEN -  komppanianpäällikkö Moskovassa 1918;

Uuno MALMBERG – komppanianpäällikkö Viron retkellä 1919;

Yrjö SOKOLOV – 3. komppanianpäällikkö Viron retkellä 1918-1919;

Tsernov – pataljoonan komenaja Volgalla kesällä 1918.

*

B.)

SUOMALAISET PERMIN SUUNNALLA vuosina 1918 – 1919:

Neuvoston palveluksessa

kansanedustaja Väinö Jokinen; oli pakolaispunaisten johdon edustajana Muurmannin radan suomalaisessa punakaartissa toukokuussa 1918 ja Permin neuvoston palveluksessa syksyllä 1918.

Suomalaisten Tuki-kommuunisssa

Eero HAAPALAINEN – hallinnon puheenjohtaja 1918-.1919;

kansanedustaja Kalle LEPOLA 1918-1919;

kansanedustaja Jaakko MÄKI – Tuki-kommuunin johtaja 1918-1919;

Karl HYPÉN – johtomiehiä 1918-1919;

Komissaari

Tuomas HYRSKYMURTO – 1918.

*

B1.)

PERMIN KOMPPANIA (2. Uralin Vuoristorykmentin 5. komppania);

Päälliköt

Ville RINNE; Juho Ville, syntyi Viipurissa 3.9.1874, oli jarrumies rautateillä ja Viipurin punakaartin komppanianpäällikkö, kuului Karjalan rintamaesiuntaan ja Viipurin kaupungin verovalmistelulautakuntaan.  Komensi Permissä puna-armeijan osastoa syksyllä 1918, toimi 1922 Pietarissa poliittisessa korkeakoulussa apulaisopettajana, jäljet pyyhkiytyvät tuntemattomiin.

POHJALAINEN – kotoisin Pohjois-Suomesta, taisteli 2. Uralin vuoristorykmentin 5. suomalaisen komppanian päällikkönä, KAATUI Permin lähellä Asovossa 5.12.1918.

Apulaispäällikkö

Joel MÄTINKI lokakuussa 1918

Joukkueenjohtajat:

Väinö CANDOLIN – myöhemmin 164. rykmenttiin.

Simo PAAKKI (Harjulan mukaan 5.12.-12.12.1918 Vlasovin luona Permin alueella kaikki suomalaisen komppanian joukkueenjohtajat kaatuivat Komppanan päällikkö Pohjalaisen lisäksi: eli 1+3 sekä tietämätön määrä aliupseereita ja miehiä: 150-miehinen komppania ”hajosi”, joka voisi tarkoittaa ehkä 25-50 kaatunutta, kadonnutta, haavoihinsa menehtynyttä, vangittua, teloitettua yms.?  Minne loput ukot menivät/joutuivat?

Antti POKKINEN (ks. edellä Paakin yhteydessä mainitut taustatiedot, vh)

*

B 2)

FELIX RAVELIN KOMPPANIA (Permin Tshekan vartiokomppania):

Päälliköt:

Flix RAVELN elokuusta 1918

Uuno MALMBERG syyskuusta joulukuuhun 1918.

Komissaari:

Eero HAAPALAINEN

Joukkueenjohtajat:

Antti AHLFORS, tai Andreas Aleksander, s. Helsingissä 24.4.1892, lihakauppias Helsingistä.  Talvella 1918 Pullilan punakaartin komppanianpäällikkö, pakeni Venäjälle.  Taisteli Ravelinin ko,ppaniassa joukkueenjohtajana Permissä vuoden 1918 syksyllä.  Oli Kansainvälisessä sotakoulussa 1921, mutta komennettiin Omskin vuoden 1921 huhtikuussa.  Tuli myöhemmin Suomeen, jäi kiinni ja istui Tammisaaren vankileirillä, asui jo 1922 Viipurissa ja 1929 taas Helsingissä.

Richard HARJULA – kun toinen komppania perustettu, sen päällikkö joulukuussa 1918

Otto Aleksander KAJANDER – myöhemmin 164. rykmenttiin. Kajander syntyi Maariassa 3.4.1890, katosi Turusta 1918, Ravelinin ja Malmbergin osastossa joukkueenjohtajana Permissä syksyllä 1918, sitten 1919 alussa siirto 164.Rykmentin 5. komppanian joukkueenjohtajaksi.  Julistettiin Suomessa kuolleeksi 14.10.1974, kuolinpäivä 1.1.1929.

Teemu KALLIO – Permissä Ravelinin osaston puhelinosaston päällikkönä. Syntynyt Janakkalassa 1.6.1888, kupariseppä ja Työmies-lehden kirjoittaja.  Kapinana aikana Viipurin sotilaspiirin teknillisen osaton päällikkö, pakeni Venäjälle. Tomi myöhemmin Venäjällä opetus ja johtotehtävissä.  Vangittiin 1935, mutta vapautettiin marraskuussa.  Oli Petroskoissa ja Päkänkylässä opettajana, näytteli Petroskoin teatterissa.  Kuului VKP(b):hen. Vangittiin 16.12.1937, tuomittiin 12.1.1938 ja ammuttiin 21.1.1938, rehabilitoitu 1960.

Mikko LEHMUS – vuoden 1918 lopulla määrätty komentajakursseille; Lehmus syntyi 1888 Suomessa, työmies Viipurin Juustilassa. 1918 Viipurin kaupungin komendanttina, Venäjällä syksyllä 1918 Permssä Ravelinin komppanian joukkueenjohtajana, samoin Viron retkellä joukkueenjohtajana. Toimi 1919 164 R/4.Komppaniassa päällystötehtävissä (Salomaa)., Kävi komentajakurssit, palveli Kokon pataljoonassa 2.K:n joukkueenjohtajana, ja keväällä 1920 komppanianpäällikkönä.  Syyskuussa 1920 siirrettiin Karjalaan koska puolusti oppositiota, palveli Mäntyselässä Karjalan Tshekassa.  Vuonna 1924 oli töissä Petroskoin oluttehtaalla. Myöemmin Tunkuan Lehdossa kirvesmiehenä.  Kuului VKP(b).  Vangittiin 6.11.1937, tuomittiin 20.11. ja ammuttiin Petroskoissa 27.11.1937.  Rehabilitoitiin 1965.

Valdemar NEILICK – myöhemmin 164 rykmenttiin

Otto PÖLJÖ – kun toinen komppania perustettu, sen apulaispäällikkö joulukuussa 1918

Emil REIMAN – kun toinen komppania perustettu, sen päällikkö; syntyi Uudenkirkon Vammelsuussa talollisille, kuului Vammelsuun punakaartiin ja Pietarissa Haapalaisen suomalaiseen joukkoon joukkueenjohtajana; taisteli Permin suomalaisen pataljoonan 1. komppanian päällikkönä talvella 1918-1919.  Kuoli mustaanrokkoon Pietarissa talvella 1919.

Väinö RINNE – kun toinen komppania perustettu, pataljoonankomentaja

Yrjö SOKOLOV – vuoden 1918 lopulla komentajakursseille

Eino SUNDELL – vuoden 1918 lopulla komentajakursseille.;Tampereen poikia Tampereen Pellavatehtaan kutomo-osaston johtaja, palveli suomalaisessa osastossa Permissä ja Narvassa talvella 1918-1919 joukkueenjohtajana, huhtikuussa 1919 valmistui punakomentajaksi.  Palasi myöhemmin Suomeen.

Väinö SÄDE, alkujaan Karppinen, Selmanpoika syntyi Viipurissa 9.8.1893, päätyi aviottomana lapseni turvakotiin 1903, töihin Viipurin ratapihalle 1911.  Lähti 1912 Helsinkiin rakennuksille, palasi 1913 Viipuriin, meni Helsinkiin vallitöihin 1914 ja 1917 taas Viipuriin rakennuksille sekatyömieheksi. Viipurin punakaartin Kelkkalan komppaniassa 1918, taisteli Karisalmella ja kk-komppaniassa Kuusaalla.  Pakeni Venäjälle huhtikuussa 1918, kävi Buin suomalaispakolaisten siirtolassa ja Omskissa mllyllä töissä, palasi syksyllä 1918 Pietariin ja liittyi Rahjan suomalaisten punaisten osastoon.  Oli mahdollisesti Ravleinin joukkueenjohtajana Permissä syksyllä 1918, itse väitti olleensa Kungurin rintamalla.  Palattuaan Pietariin lähetettiin 164. rykmentin 5. komppaniaan, sairastui toukokuussa 1918 ja oli hoidossa Samarassa, Uudessa –Buharassa ja keväällä 1920 palasi Pietariin.  Mahdollisesti valmistui punakomentajaksi, vaikka itse kielsi kuulusteluissa.  Oli syksystä 1920 Dubrovkan paperitehtaalla ja tuli keväällä 1921 salaa Suomeen.  Oli Valkealassa uitolla ja Kotkassa ahtaajana, talvella 1922 sahalla ja ahtaajana.  Lokakuussa 1922 pidätettiin Kotkassa.  Pääsi kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

*

Lähde: Luettelo by EK 1924, via: Mirko Harjula: emt.

*

Suomalaiset miehet vailla nimeä ja muistokiveä Volgan partailla

Edellä on esitetty ne suomalaiset päällystöön ja järjestävään portaaseen kuuluvat miehet, jotka omalta osaltaan olivat luomassa suomalaisia punaisia sotilasyksiköitä ja yhtymiä, jotka Volgalla taistosivat oman asemansa ja aatteensa puolesta.

Sen sijaan tässä esityksessä ei niukan lähdetiedon vuoksi ole voitu mainita nimeltä niitä suomalaisia miehiä, - alijohtajia ja miehistön jäseniä - jotka yhteensä ehkä runsaan 1.000 miehen joukkona taistelivat ja toimivat Volgan varrella, Samarassa ja Permin alueella Venäjän sisällissodan sota- ja taistelutoimissa vuosien 1918-1919 aikana.

Yhtä vähän on voitu nimeltä mainita niitä miehiä, jotka noilla retkillä menettivät henkensä tai terveytensä. 

Näin ollen myös ne miehet, jotka taistelivat Tshekkejä vastaan Volgan partailla noina ankarina vuosina, jäävät vaille nimeä.

Toistaiseksi myöskin heidän hautapaikkansa ovat jääneet ilman muistokiveä tai muuta merkkiä paikasta, jossa heidän taistelutaipaleensa kohtasi määränsä pään.

*

Huom.:

Lue myös pari vuotta sitten Yhdysvaltalaisiin ja muihin läntisiin tiedustelutietoihin perustuva Huuskan esitys

Suomalaisia punaisia joukkoja Venäjällä keväällä 1919”,

joka on luettavissa täällä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214671-suomalaisia-punaisia-joukkoja-venajalla-kevaalla-1919

*

Perusteellinen esitys aiheesta sisältyy teokseen Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa (toim. Lars Westerlund), 2004.

Se on osa laajempaa Sotasurmat 1914-1922 –projektia jonka valtioneuvosto aikanaan asetti selvittämään otsikon mukaista asiakokonaisuutta.

Teoksen nettiversio sisältää kuvaukset:

Popovin osastosta 3. suomalaiseen kommunistiseen rykmenttiin, sivu 127 - ,

Uralin joukot s. 128,

Omskin suomalainen komppania 129 -,

Uralin joukon kaatuneet; sisältää niukasti vain yhden uhrin, komppanianpäällikkö Pohjalainen, kaatunut 8.12.1918 Vlasova. sivu 160.

Linkki teoksen verkkoversioon: http://vnk.fi/documents/10616/622938/J0604_Suomalaiset%20ensimm%C3%A4isess%C3%A4.pdf/2aed256b-cf6a-40ec-af70-db8ace8edd33

*

Jesse Hirvelän poliittisen historian gradu Helsingin Yliopistosta 2017 on myös kiintoisa:

Kahden sisällissodan vallankumoukselliset: Suomen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestö Neuvosto-Venäjällä 1918 – 1920.

Linkki: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/191506/Hirvela_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2

*

Dmitri Ivanovitsh Popov; 1882-1921;

https://libcom.org/history/popov-dimitri-ivanovich-1892-1921

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Verkosta, muuan nimimerkkikirjoittaja kertoo:
Pietarissa oli helmikuun vallankumouksen päivinä 1917 perustettu suomalainen miliisiosasto ns. Parviaisen tehtaan työläisistä. Asiallisesti miliisiosasto oli punakaartilaisosasto. Se oli pitanyt myös järjestystä Suomen asemalla 3. huhtikuuta (16. huhtikuuta) 1917, kun Vladimir Lenin oli palannut maanpaosta. Osasto oli suojellut Pravda -lehden kirjapainoa ja oli myos kukistanut Krestyn vankilassa tsaarin armeijan upseerien vankikapinan.

Pietarin sotilaskomissariaatti paatti sittemmin lakkauttaa suomalaisen miliisiosaston juuri bolshevikkien kasvaneen vaikutusvallan vuoksi siina. Komissariaatti oli puolestaan menshevikkien ja sosialistivallankumouksellisten johtama. Osasto suostuikin lakkauttamiseen ja osasto hajotettiin kesakuussa 1917. Aseitaan suomalaiset eivat kuitenkaan luovuttaneet, vaan he liittyivat kukin työpaikoillaan jo perustettuihin tai perusteilla olleisiin punakaarteihin.

Heita oli mukana myös 3-7. heinäkuuta (16-20. heinäkuuta) 1917 järjestetyssä bolshevikkien epäonnistuneessa kapinayrityksessa, Heinäkuussa oli bolshevikkipuolueen Pietarin järjestössa kaikkiaan 613 suomalaista jäsentä.

Kapinassa kaatui tiettavasti myos ensimmainen suomalainen punakaartilainen, muuan O. Juvonen.
1918 helmikuussa lasketaan että Venäjällä koulutettuja punakaartilaisia otti osaa kapinaan n.1100 kpl.

Miliisiosaston miehet olivat myös perusjoukkona perustettaessa varsinaista Pietarin suomalaista punakaartia, joka lukeutui jo bolshevikkien sotilasjärjestöön. Se perustettiin Eino ja Jukka Rahjan johdolla ja bolshevikkipuolueen Pietarin komitean antamien ohjeitten mukaan lokakuun vallankumoustapahtumien yhteydessa. Eino Rahja muuten toimi tuohon aikaan Leniinin henkivartijana.

Kun neuvostohallitus oli heikkouden tilassaan joutunut antamaan Suomelle itsenäisyyden, Lenin heti sen puhuessaan kommunistisen puolueen konferenssissa sanoi: ”Olemme saaneet hengähdystaukoa. Täytyy kiireesti kotiuttaa armeija…ja sillä aikaa me ryhdymme auttamaan Suomen vallankumousta. Tietenkin me rikomme sopimuksen.”

Bolshevikkien vallanotossa suomalaisilla punaisilla oli jo siis pieni, joskaan ei merkityksetön rooli. Siitä suomalaisten ydinjoukosta valikoituivat myöhemmat punakaartin johtajat, jolla oli suuri merkitys kapinan tapahtumissa. -

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Uuno Felix Malmberg, mielenkiintoinen kertomus hänestä...:
http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-1364...

Nimimerkki kirjoittaa:
Lueskelin läpi Ernst Lampénin kirjan Pikakuvia Raja-Karjalasta (Otava, Helsinki 1922) ja nautiskelin erityisesti sen vanhaa rajaseutua koskevista kuvauksista. Mielenkiintoinen episodi oli, kun Lampén seuralaisineen kohtasi Kaksinaisten vartiolla silloisessa Suojärven pitäjässä kaksihenkisen venäläisen rajapartion, jonka vetäjä paljastui suomalaiseksi.

Suomalainen venäläisissä rajavartiojoukoissa ei sinänsä ollut harvinaisuus. Heitä tiedetään olleen niissä enemmänkin etenkin Kannaksen puolella. Jostakin syystä tapaus alkoi kuitenkin kiinnostaa ja ajattelin selvittää, olisiko Kaksinaisten puomilla tavatun rajavartijan henkilöllisyys mahdollista selvittää. Olisi jännittävää tietää mikä hänen tarinansa oli ja miten hän oli puolin toiselle puolelle päätynyt. Osa sisällissodan aikana menneistä (jos tämä mysteerihenkilö nyt heihin kuului) tuli 30-luvulla takaisinkin ja siinä tapauksessa hänen vaiheistaan voisi olla tarkempikin kuvaus löydettävissä.

Lampénin teksti sisältää muutamia vinkkejä kohdehenkilöstä: hän on kotoisin Hämeenlinnasta tai kenties Hauholta. Ainakin hän tuntee Hauhon tarpeeksi hyvin osatakseen keskustella sen maisemista. Kirjassa olevasta kuvasta päätellen hän on noin 30-40-vuotias, siis syntynyt noin 1880-1890. Erityistuntomerkkinä on Lampénin merkille panema harvennut hammasrivistö. …

Olen nyt parina iltana jäljittänyt 'hämäläistä'. Kysyin Siirtolaisuusinstituutista Lahti-Argutinan luettelon hakuvaihtoehtojen lisäämisestä ja sain heiltä poiminnan, joka sisältää kaikki listassa esiintyvät Hämeen läänissä syntyneet. Tästä instituutille isot kiitokset! Ja kutkuttavinta oli, että siinä listassa oli ainoastaan yksi (!) hämeenlinnalainen (hauholaisia ei yhtään) mies, joka voisi tulla etsittynä henkilönä kyseeseen: vuonna 1895 syntynyt Uuno Malmberg. Hän on siis vähän nuorempi mitä olin ajatellut, mutta arvaukseen tuo ikäarvioni perustuikin.

Malmbergille löytyi Valpon arkistosta henkilömappi, josta oheinen kuva on peräisin. Hän lienee kuvassa samaa ikää kuin Lampénin kirjan ilmestyessä. Malmberg oli mennyt Venäjälle jo maailmansodan aikana, osallistunut punaisella puolella Suomen sisällissotaan ja opiskellut sen jälkeen punaupseerikoulussa Pietarissa. 1920-luvun alussa Malmberg oleskeli Pietarin lisäksi ainakin Muurmannilla ja Petroskoin seudulla. Jälkimmäinen ei ollut kaukana Suojärveltä. Malmberg oli myös jonkin aikaa Moskovassa vankilassa syytettynä osallisuudesta Kuusisen klubin murhiin.

Valpon kansion kuvan ja Lampénin kirjan kuvan vertailu on hankalaa jälkimmäisen epätarkkuuden vuoksi. Periaatteessa Malmberg kuitenkin vastaa Lampénin kuvausta: miehen komeus pannaan merkille sekä kirjassa että henkilömapissa. Se onko Malmbergilla Lampénin mainitsemaa "jaarlin nenää" onkin sitten vaikeammin todettavissa. :D: Jännää (vaikkakaan ei kovin todistusvoimaista) on, että Lampén kertoo miehen jutelleen Hämeenlinnasta kuin toivossa kohdakkoin päästä sinne. Malmberg olikin salatein käymässä Suomessa, ainakin Helsingissä, vuonna 1921. Hänen pituudekseen on ilmoitettu 195 cm, myös 'hämäläinen' on Lampénin kuvasta päätellen pitkä.

Mikä sitten puhuu sitä vastaan, että puna-armeijan päällystöön ylennyt Malmberg ja toimittaja Lampén olisivat kohdanneet Kaksinaisten puomilla? Malmbergin kansiossa mikään ei viittaa rajavartiotehtäviin, mutta vähän tuolta ajalta on tietoja muutenkaan. Toiseksi hänen tuntomerkeissään ei puhuta mitään puuttuvista hampaista, mikä olisi erikoista, mikäli Malmberg ja 'hämäläinen' olisivat sama henkilö. Onkohan hampaita voitu jo tuolloin korvata "tekareilla"?

Vielä tänään ei siis selvinnyt, tapasiko Lampén rajalla Malmbergin vai jonkun muun. Täytyy jatkaa seuraavaksi Valpon arkiston läpikäyntiä siinä toivossa, että punaupseerien valokuva-albumissa olisi lisää Malmbergia esittäviä kuvia tai jossakin lisää tuntomerkkejä. Myös Marjapuun vinkki pitää tarkastaa. On kuitenkin aika hienoa, että tällaisia yksityiskohtia voi ylipäänsä aikansa kuluksi selvitellä, vaikka molempien osallisten manalle menosta on jo yli 70 vuotta! Ja rajalla tapahtuneesta tapaamisesta vieläkin kauemmin.
*

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Onko sinulle tuttu sellainen kirja, kuin O. Itkonen: Muurmannin punainen legioona? Itkonen itse kuului legioonaan ja taisteli muistaakseni K. Walleniuksen joukkoja vastaan. Tästä Itkosen miehistä pilkallaan kerrottiin Holstin joukkona.
Tämä Itkosen kirja oli 1980- luvulla etsitty teos, kun 5 - 8 sotahistorian kerääjää jätti sen etsimisen minulle suurtakin rahasummaa vastaan. Itkonen oli 1950- luvulla Suomessa kertonut lehdelle kirjoittaneensa sen käsikirjoituksen, mutta luultavasti siitä on vain oikolukuvedokset päässeet painosta ulos.

Ape Nevalainen on kirjoittanut Muurmannin suomalainen legioona. Sekin harvinaisuus, joka lienee vain yhtenä kappaleena työväenarkistossa.
Kaarlo Kurko kirjoitti samalla nimellä Muurmannin punainen legioona. Kirjan, jota saa antikvaareista kohtuullisesti.
Kaksi ihmistä kertoi omistaneensa tuon Itkosen pehmytkantisen kirjan. Minulle ja muutamalle muulle keräilykirjojen hankkijalle oli annettu silloisen markkakäytön aikaan 2 000 mk hyväkuntoisesta Itkosesta. Emme sitä löytäneet.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

60-luvun lopulla kun aloittelin perusteosten hankinnan teoksia myös liikkui divareissa. Toista se varmaan on myöhemmin aloittaneilla.
Nevakiven tunnen hlökohtaisesti, seminaareissa tavattu.

Mielenkiintoinen aihe any way.

Näitä Volgan alueen suomalaistaistelijoita on vähemmän huomioitu.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tämän blogin lukemista helpottanevat taistelunäyttämöitä kuvaavat kartat, jotka laitoin fb:iin. Ensimmäiset kartat ovat Sotilasaikakauslehdestä vuodelta 1936, ja jälkimmäinen Mirko Harjulan teoksesta Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922.

Katso: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1015697712...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset