Veikko Huuska

Suomen armeijan voitonparaati Helsingissä 16.5.1918 – silminnäkijän kuvaus

Suomen armeijan voitonparaati Helsingissä 16.5.1918 – silminnäkijän kuvaus

*

Päivämäärä 16.5.1918 on niitä päivämääriä Suomen historiassa, jotka eivät unohdu, vaikka ne haluttaisiinkin unohtaa.  Ne nimittäin ovat tiettyjä taitekohdan paikkoja, aivan kuin kilometripaasia, jotka seisovat kansakunnan taivaltaman monipolvisen reitin varrella, eikä ole kankea tai väkipyörää, jolla tuollainen tallikka vieritettäisiin pois ja upotettaisiin meren syvyyteen.

Monesti toukokuun 16. päivää on kuvattu tunneskaalan eri sävelasteikon mukaan. 

Tässä suggestiivinen visuaalis-foneettisesti painottunut kuvaus, joka sellaisenaan on – riippumatta lukijan intentioista – varsin eloisa luomus siitä, millaista säpinää Helsingin kaduilla tuolloin oli, 100 vuotta sitten

*

Armeija tuli pohjoisesta, se oli kokoontunut Töölössä.

Töölöstä päin paisui yhä voimakkaammaksi eläköönhuutojen ja sotilassoiton hyökyaalto.  Kaiku eteni taloryhmien välissä Heikinkadulla, se läheni yhä.  Eikö se jo murtautunut kulman ohi tuolla kauempana ja kohissut jo pitkin Esplanadia?

Niin, tuossa ne jo olivat!

Tuolla kaukana, kauimpana pitkällä kadulla… Muutamia ratsumiehiä, heidän takanaan liehuva valkoinen lippu, sitten kiväärimetsä, joka keinu eteenpäin ja kasvoi joka tuokio.

Vielä muutama minuutti, ja jo erottui ratsastaja ruskean hevosen selässä muiden edellä.  Mannerheim!... Hän ratsasti kuin lumipyryssä, ilman läpi välähteli ikkunoista, parvekkeilta ja talojen katoilta heitettyjä kukkia.  Hänen ympärillään eli katu ja tiheään tungettujen ihmisten  musta muuri.  Näytti siltä kuin olisi taisteltu elämästä.  Kädet heiluivat, hatut ja nenäliinat liehuivat ilmassa, tuhansista kurkuista vieri huuto limuvyörynä, ja kuin keinuen eteenpäin tässä riemun myrskyaallossa hän ratsasti hitaasti pitkin katua, armeija takanaan.

*

Nyt hän oli aivan edessä kintereillään lähimmät upseerinsa.  Eteläsatamasta puhaltava merituuli levitti liehumaan silkinhohtoisen lipun auringonsinisessä ilmassa, ja jostain ikkunasta ylhäältä vaahtosi vuoripuro valkeita kukkia hevosten kavioitten alle…

Kulmassa Mannerheim hetkeksi pysähtyi ja odotti.  Hän kääntyi ympäri satulassa ja katseli pitkin kilometrinmittaista katua, joka nyt oli täynnä hänen marssivia joukkojaan.  Sekunniksi välähti hänen kasvoilleen ilme, joka oli puoleksi ylpeyttä, puoleksi kiitollisuutta, mutta kohta hän jälleen oli järkkymättömän näköinen.

B. tuijotti häntä hänen istuessaan siinä hevosen selässä.  Tuon näköinen oli siis mies, joka uskalsi ryhtyä mahdottomaan yritykseen, kun toiset epäilivät.  Mies, joka oli heittänyt miekkansa toivottomaan vaakakuppiin ja äkkiä tehnyt sen raskaammaksi kuin kaikki muut lasketut painot.  Mies, joka oli polkenut armeijan maasta ja opettanut sen voittamaan…

Kuinka inhimilliseltä hän kuitenkin näytti yksinkertaisessa koristelemattomassa asepuvussaan!  Hänen kasvonsa valkoisen lammasnahkalakin alla näyttivät rauhallisilta ja asiallisilta; tuntui siltä kuin hän olisi sanonut muutaman sanan: - Niin, tässä me nyt olemme, ja olemme tehneet mitä meiltä odotettiin.

*

Ja sitten hän kääntyi Unioninkadulle ja ratsasti pois lahjoittaakseen koossaolevalle senaatille vapautetun isänmaan.

Mutta nyt alkoi itse armeija saapua.

Komppania komppanian jälkeen, pataljoona pataljoonan jälkeen marssi ohi.

Aluksi eräitä komeimpia joukko-osastoja siisteissä sarkapuvuissa, mutta pian ilmeni koko järkyttävä totuus.  Herra Jumala, miltä tämä paraatiarmeija näytti!  Kyllähän maailma on nähnyt monia kuvia voitetuista armeijoista, mutta onko koskaan nähty  tämännäköistä voittajaa?

Arvokkaita harmaapartoja ja puolikasvuisia poikasia rinnatusten, jokin komppania asepuvuissa, toinen puoleksi, kolmas ei ollenkaan.

Sarkapäähineet, nahkalakit ja tavalliset hatut kiikkuivat sekaisin riveissä, keltaiset pieksut, saappaat ja tallukat astelivat ohi ontuvassa tahdissa, mutta voimakkaasti. 

Suuri kiväärimetsä ei ollut viivottimella vedetty, se muistutti paikka paikoin metsää pyörremyrskyn kourissa: mutta katsoja tunsi, että nämä kiväärit olivat kestäneet pahempiakin myrskyjä kuin paraatin. Ja rakuunat pienten, takkuisten hevostensa selässä, jotka tuskin milloinkaan ennen olivat polkeneet kivikatuja…

Mustunut, ryysyihin puettu armeija…!”  Mutta katsokaapa miesten ilmeitä.  Niin tuikeat ja kuitenkin niin valoisat! – Tässä me olemme ja olemme tehneet mitä meiltä odotettiin.

*

Porilaisten marssi jylisi talojen seiniä vastaan, soittokunta kulki.

Sen edessä heilutteli käsiään kapellimestari, kyttyräselkäinen ja hento kuin lapsi, ja löi tahtia molemmat käsivarret ilmassa.  Rivissä torvensoittajien edessä asteli itse rumpali Larm, täysin elävänä.  Ja Sven Dufvoja ei suinkaan puuttunut soittokunnan jäljessä marssivista pataljoonista.

*

Omituista, kuinka hiljaisiksi katselijat äkkiä muuttuivat.

B. tiesi kyllä miksi; hän itse ei juuri nyt saanut yhtään ääntä kukustaan.  Nenäliina kädessään hän seisoi hoidellen vuotavaa nuhaa, jota hänellä ei ollut, toisella kädellään hän puristi jotakin.   Huomattuaan puristavansa vanhan tuntemattoman naisen kättä hän tuli vieläkin nolommaksi, mutta oli mahdotonta pujahtaa pakoon mihinkään piilopaikkaan, ja nyt hänen täytyi hillitä itsensä.

Nyt alkoi harmaisiin sarkalakkeihin ilmestyä kuusenoksia, ja kohta oli koko armeijasta kasvanut oikea pensasmetsä kiväärinpiippujen väliin.

Pataljoona pataljoonan jälkeen kulki ohi tämä kuolemantunnuspäittensä yläpuolella kuin tervehdyksenä suurelta hautausmaalta, ja sellainen se olikin.  Se oli niiden joukkojen tunnusmerkki, jotka olivat vallanneet Tampereen rynnäköllä.  Auringonpaisteen läpi löi katselijoita vastaan kuin musta tulipalon savu, veri ja avoimet juoksuhaudat.

Hetken ajan he seisoivat siinä mykkinä, mietteliäinä.

*

Ei, mikään päivä ei ollut sellainen kuin tämä.  Ei mikään armeija auringon alla ollut Suomen armeijan kaltainen!

*

*

Jarl Hemmerin

romaanista Mies ja hänen omatuntonsa, (1931, suom. Eino Palola 1931).  Voitonparaatin näkijä-kokijana romaanin päähenkilö pastori Samuel Bro – jota elokuvaversiossa esitti Åke Lindman.

Hemmer; https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarl_Hemmer  &  https://fi.wikipedia.org/wiki/1918_%E2%80%93_mies_ja_h%C3%A4nen_omatuntonsa  &  https://kirjokansi.omaverkkokauppa.fi/Jarl-Hemmer-Mies-ja-haenen-omatuntonsa

Hemmerin teoksen taustaksi: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/163452

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset