Veikko Huuska

Mitä puhuttiin Helsingin paraatipäivänä 16.5.1918 – miten paalutettiin Suomi?

Mitä puhuttiin Helsingin paraatissa 16.5.1918 – miten voitonjuhlassa Suomi paalutettiin?

*

Siihen nähden,

miten tärkeäksi, keskeiseksi ja monessa mielessä hegemonistiseksi muodostui Valkoisen armeijan voitonparaatiin Helsingissä 16.5.1918 kiteytynyt Suomi, on tätä Suomea tutkittu suhteettoman vähän.  Siis sitä, mitä silloin kulminaation hetkenä puhuttiin.  Miten Suomi ja sen suunta silloin arvioitiin?  Miten voittoisa osapuoli määritteli itsensä, hävinneet ja – koko Suomen?  Mikä oli voittajan itseymmärrys ja narratiivi tuona voitonsäihkeisenä hetkenä?

On korkea aika avata matolaatikko ja katsoa, mikä oli Valkoisen Suomen puheessa ilmenevä tunto ja kuva juuri tuona torstaina, 16.5.1918.

*

Suomen armeija päällikköineen Helsingissä.

Ennennäkemätön juhlapäivä Suomen pääkaupungissa.

Sellaista juhlapäivää kuin eilen ei Suomen pääkaupunki liene ennen viettänyt.  Jo aamusta alkaen oli vallalla juhlamieli.  Taloissa ja katujen yläpuolella, joita pitkin armeijan oli määrä marssia, hulmusivat liput.  Liikenne pysähtyi ja kansalaisia oli kymmenintuhansin liikkeellä kaupungin keskikaduilla.

*

Kenraali Mannerheim ratsastaa kaupunkiin.  – Armeija mukana.

Kellon lähetessä 12 saapui Turun kasarmin koilliskulmaan pääkaupungissa olevien joukkojen upseerit sekä saksalaisten joukkojen edustajat, kaupungin pormestari J. von Haartman ja juhlamenojen yliohjaaja, arkkitehti Hugo Lindberg.

Läntistä Viertotietä pitkin saapui pienen ajan kuluttua ratsain kenraali Mannerheim esikuntineen.  Molemmin puolin tietä seisoivat kansanjoukot tervehtivät tulijoita riemuhuudoin ja armeijan soittokunta soitti juhlamarssia tykkien tervehdyslaukausten kaikuessa.

Ylipäällikön lausui tervetulleeksipormestari von Haartman lyhyellä puheella, johon kenraali Mannerheim lyhyesti vastasi.

Pitkin Helsingin jääkäriprikaatin muodostamaa kunniakujannetta jatkui matka sitten Heikinkadulle, edelleen Esplanadia myöten senaatintorille.  Ylipäällikön ja hänen esikuntansa jälkeen seurasivat eri joukko-osastot, joita kansa valtavin ”eläköön”-huudoin tervehti.  Varsinkin kohosi yleisön ihastus suureksi eversti Sihvon ratsastaessa kaupunkiin karjalaisineen.

*

Ylipäällikkö senaatissa. – Armeija toivoo rauhallisen kehityksen turvaamista.

Saavuttuaan senaatintorille kenraali Mannerheim seurueineen lähti senaatintaloon, jossa hänet ohjattiin täysituntosaliin.  Kokoontuneelle senaatille hän täällä lausui, että hänellä on kunnia tervehtiä halitusta samassa linnassa, jossa sama hallitus tasan neljä kuukautta sitten antoi suomalaisten upseerien johdettaviksi armeijan, jota ei vielä ollut.

Tämä armeija on nyt kuitenkin luotu ja sen on onnistunut kukistaa sortovalta ja palauttaa järjestys maahan.  Nyt kun hallituksella ja eduskunnalla on edessään tehtävä, jonka vertaista tuskin millään hallituksella tai eduskunnalla on ollut.  Jotta suomen rauhallinen kehitys olisi turvattu on Suomen armeijan mielestä saatava takeita siitä, jotteivat sellaiset olot, jotka vastikään on saatu poistetuiksi, milloinkaan toistuisi.

Armeijan mielestä on takeina siitä, että hallitusvalta annetaan lujiin käsiin, ja että sitä siten voidaan käyttää kulloinkin vallitsevista puoluenäkökohdista riippumatta.

Tällaisen vaatimuksen katsoo armeija olevan oikeutettu tekemään ajatellessaan niitä tuhansia hautoja, joihin viime kuukausina on kätketty Suomen parhaita poikia.

Puheeseen vastasi senaattori Svinhufvud:

*

Senaatin puheenjohtaja kiittää ylipäällikköä maan pelastamisesta

”Herra kenraali!

Kun isänmaa oli mitä suurimmassa vaarassa ja kun harhaanjohdettu, villiintynyt osa Suomen kansaa yritti nousta vanhan sortajamme avulla ja tukemana laillista hallitusta ja järjestystä vastaan ja uhkasi tuhota nuoren vapautemme, uskoi hallitus Teille, Herra Kenraali, maan puolustamisen.

Teidän tarmokkaalla johdollanne Suomen nuori armeija luotiin.

Te annoitte tälle kansanarmeijalle sen kiinteän järjestyksen ja juurrutitte siihen sen sotilaallisen kurin, jota ilman ei ole mitään pysyviä tuloksia voitu aikaansaada.  Ja Teidän ylijohdollanne ovat palavan isänmaanrakkauden elähdyttämät sotajoukot murtaneet vihollisen vastarinnan, kulkeneet voitosta voittoon.

Tampereen ja Viipurin linnoitettujen kaupunkien vallotukset mainitaan aina historian lehdillä loistavina urotöinä ja samalla Suomen vapaustaistelun merkkitekoina.

Isänmaan nimessä hallitus kiittää sydämestään Teitä, Herra Kenraali kaikesta, mitä olette tehneet isänmaan pelastamiseksi ja lausun Teidät tervetulleeksi pääkaupunkiin.”

Kun sitten läsnäolevat oli esitetty, lähdettiin ulos senaatintorille, ensimmäisenä kenraali Mannerheim ja senaattori Svinhufvud, sitten senaatin jäsenet, diplomaatit ja upseeristo.

*

Eduskunnan kiitos ylipäällikölle ja armeijalle.

Klo puoli 1 aikaan oli eduskuntatalolle kokoontunut eduskunta ja lähti puhemiesten kulkiessa edellä senaatintorille, jossa edustajat asettuivat Aleksanterinpatsaan ja Nikolainkirkon väliin. 

Ylipäällikön saavuttua edustajain luo lausui eduskunnan puhemies, pankinjohtaja J. Lundson:

”Kunnioitettava Herra Kenraali! –

Suomen kansa tervehtii Teissä ihaillun kansanarmeijansa voitokasta päällikköä. 

Nuori armeijamme on Teidän nerokkaalla johdollanne suorittanut suuren vapautustyön.  Jalolla uhrautuvaisuudella ja sankarillisella urhoollisuudella on se taistellut kansamme vapauden puolesta ja palauttanut kansamme keskuuteen lain ja oikeuden valtiuden.

Tästä ikimuistettavasta työstä pyydän minä, kun Te nyt tämän armeijan korkeimpana päällikkönä saavutte maan pääkaupunkiin, saada Suomen eduskunnan puhemiehenä lausua Teille ja Teidän kauttanne koko armeijalle isänmaan syvän kiitollisuuden.

Kansamme tuntee, että se veri, jonka suomen uljaat sotilaat ovat isänmaan puolesta vuodattanet, velvottaa meitä uhraaman kaikki voimamme työhön Suomen maan ja kansan onnen rakentamiseksi.”

Puheeseen vastasi kenraali Mannerheim suomenkielellä esittäen kiitoksensa eduskunnalle vastaanotosta omasta ja armeijansa puolesta. 

Hän sanoi olevansa vakuutettu siitä, että Suomen nuori armeija eduskunnalta on saapa sen tuen, jota se tarvitsee isänmaan ja kansan turvana.

*

Joukkojen tarkastus.  -  Ylipäällikkö puhuu.  -  Pohjanmaan ja Karjalan joukkoja korotettu kaarteiksi.

Tämän jälkeen alkoi senaatintorille sijoittuneiden joukkojen tarkastus.  Senaattori Svinhufvudin seuraamana astui ylipäällikkö pitkin rintamarivejä Aleksanterinkadun suuntaan. 

Aleksanterinpatsaan kohdalla ylipäällikkö piti joukoilleen puheen, lausuen niille tunnustuksen voitokkaaseen loppuun suoritetusta taistelusta.

Samalla hän ilmoitti urotekojen muistoksi erinäisistä Pohjanmaan ja Karjalan joukoista korottaneensa kaarteiksi ja nimittäneensä Vaasan rykmentin, joka oli ollut mukana Tampereen taisteluissa ”Valkoiseksi kaartiksi”, Lapuan joukot Lapuan kaartiksi, Vöyrin joukot Vöyrin kaartiksi, ja erinäiset Pohjanmaan joukot Vaasan kaartiksi sekä Karjalan kantajoukon, Karjalan ensimäisen rykmentin ensimäisen pataljoonan Karjalan kaartiksi.

Puheen päätyttyä kohottivat joukot raikuvan eläköön-huudon.

*

Helsingin kaupunki lahjoittaa armeijalle miljoonan markkaa.

Yliopiston puoleiselle torin osalle olivat sijoittuneet saksalaiset joukot.  Näitä tervehtiessään ylipäällikkö kääntyi Nikolainkirkko kohti, jonka edustalla olivat Helsingin kaupunginvaltuusmiehet.

Valtuuston puolesta tervehti ylipäällikköä ruotsiksi ja suomeksi pankinjohtaja A. Norrmén.  Hän huomautti, että maan pääkaupunki on odottanut kärsimättömästi tilaisuutta saada lausua kenraali ja hänen voitokas armeijansa tervetulleeksi maan pääkaupunkiin.  Pakosta estettynä ottamasta aktiivisesti osaa suureen vapaustaisteluun ovat pääkaupunkilaiset ihaillen kuulleet kertomuksia armeijan suorittamista urotöistä ja ylpeillen on ajateltu, että ”viel elää isäin henki”.  Ulkonaisista ja sisäisistä vihollisista vapautuneena voi Suomi käydä tulevaisuuttaan rakentamaan.  Syvällä kaipuulla muistellaan Suomen armeijan uhreja, ja sen ylimmän johtajan nimi on ainaiseksi kirjoitettu maansa parhaiden joukkoon sen historian lehdille.

Puhuja ilmoitti lopuksi, että Helsingin valtuusto oli myöntänyt 1 milj. mk.  Suomen nuoren kansallisarmeijan käytettäväksi sotilashallinnon lähemmän määräyksen mukaan kaatuneiden soturien, varattomien leskien sekä niiden soturien avustamiseksi, jotka taistelussa ovat menettäneet työkykynsä tai muuten ovat avun tarpeessa.

*

Kunnianosoitukset jatkuvat.

Ylipäällikkö kiitti lyhyessä puheessa pääkaupunki armeijan osaksi tulleista kunnianosoituksista. 

Kuultuaan Helsingin Kauppakamarin tervehdyksen ylipäällikkö saapui Ylioppilaskunnan  muodostaman kujanteen luo.  Ylioppilaskunnan puheenjohtaja, maist. B. Lesch tervehti ylipäällikköä Suomen ylioppilaskunnan puolesta. 

Kenraali Mannerheimn vastasi tervehdykseen suomeksi lausuen ylioppilaille kiitoksensa heidän osanotostaan taisteluun lisäten, että ylioppilaspiireistä varmaan Suomen valkoinen armeija on edelleenkin saava parhaimpia voimiansa.

Pääkaupungin naisten tervehdyksen toivat kenraalinrouvat Wetzer ja Thesleff, jotka samalla ojensivat hänelle naisten valmistaman valkopohjaisen lipun, joka oli omistettu henkilökohtaisesti kenraali Mannerheimille. 

Kunnianosoituksesta kiitti ylipäällikkö huomauttaen, että Suomen naiset yleensä ovat uhrautuen toimineet sotakentällä ja sairaaloissa sekä kodeissaan vapaustaistelun aikana.

*

Juhlajumalanpalvelus Nikolainkirkossa.

Valkopukuisten neitosten muodostamaa kunniakujaa myöten nousi seurue senjälkeen Nikolainkirkkoon, jonka alttari oli kauniisi kukilla koristettu.  Suomen Laulun, Helsingin kaupungin orkesterin, Helsingin torvisoittokunnan ja ylioppilaskuoron esittämällä ”Te Deumilla” alkoi jumalanpalvelus.

Tämän jälkeen astuivat alttarille rovastit K.A. Hildén ja S.V. Roos, joista edellinen piti voimakkaan puheen suomeksi siunaten lopuksi koko Suomen kansaa ja sen armeijaa.

Tämän jälkeen laulettiin yhteisesti KoskenniemenIsänmaan virsi”. 

Puheen ruotsiksi piti rovasti Roos, jonka jälkeen Suomen Laulu esitti ”Jerusalem, du helga stad”. 

Jumalanpalvelus päättyi ”Isä meidän” ruokoukseen ja kuorojen ja soittokunnan yhteisesti esittämään ”Messias” kuoroon.

*

Ylipäällikkö ottaa vastaan paraatin.

Tällä väliin yleisö siirtyi Esplanadi-kadulle.

Noin klo puoli 3 ajoissa saapui kenraali Mannerheim esikuntineen Runebergin patsaalle, jossa hän otti vastaan sotajoukko-osastojen paraatin.

Siihen ottivat osaa Karjalan, Hämeen ja Satakunnan rykmentit.  Se oli komea näky, ja vähä väliä kohosivat voimakkaat ”eläköön”-huudot katujen varsilla.

Raikkaimmiksi ne muodostuivat kun Karjalan urhea vallottaja, eversti A. Sihvo ratsasti ohi. 

Juhlaparaati kesti useita tunteja, niin että vast kellon käydessä viidettä tämä ainoalaatuinen juhlatilaisuus ehti loppuun.

*

*

Kaneetti

Kaikista korkeista puheista ja huomiosta huolimatta 16.5.1918 ylistäen vastaanotettu kenraali Mannerheim jo kaksi viikkoa myöhemmin juuri samojen valtiaitten toimesta, jotka häntä äsken kiittivät, syrjäytettiin.  Ratkeamaton erimielisyys siitä, miten Suomea viedään tulevaisuuteen, johti eroon.

Katkeroitunut – aiheellisesti – Mannerheim otti ja karisti väliaikaisen isänmaansa tomut sotilassaappaistaan.  Hän suuntasi Länteen.  Siellä hän jatkoi omaa työtään sen maan puolesta, jossa hän oli syntynyt, ja jonka hän pitkän ulkomaisen sotilaspalveluksen jälkeen vähitellen mutta peruttamattomasti rupesi tuntemaan omakseen.

Jossain vaiheessa myös se kansa, jota hän tästedes palveli, alkoi yhä laajemmin rivein ja alttiimmin sydämin tuntea omaksi pojakseen.

*

Wikipedia kuvaa tämän vaiheen:

”Toukokuun 16. päivänä järjestettiin Helsingissä suuri valkoisten voitonparaati. ”Valkoinen kenraali” Mannerheim ratsasti joukkojensa kärjessä saksalaisten valtaamaan pääkaupunkiin. Hallitus hyväksyi saksalaisten puuttumisen Suomen armeijan järjestelyihin ja hylkäsi Mannerheimin suunnitelmat. Niissä olosuhteissa Mannerheim ei enää halunnut jatkaa ylipäällikkönä ja hallitus myönsi hänelle eron 31. toukokuuta 1918.”

 - Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Mannerheim

*

Prof. Matti Klinge kuvaa saman taitekohdan Kansallisbiografian loistavassa Mannerheim- pienoiselämäkerrassa näin:

”Korostaakseen vapaussodan suomalaista, ei-saksalaista luonnetta Mannerheim järjesti 16.5.1918 "talonpoikaisarmeijansa" suureen voitonparaatiin Helsinkiin. Helsingin punaisen hallituksen ja sotaväen oli nimittäin kuukautta aikaisemmin kukistanut von der Golz joukkoineen, ja saksalaismielisyys oli Helsingissä voimakasta. Mannerheim asettui nyt vastustamaan senaatin poliittista ja sotilaallista saksalaissuuntausta, joka oli siirtämässä Suomen täysin Saksan valtapiiriin saadakseen Suomelle turvallisuustakuun Venäjää ja omia punaisia vastaan. Kun senaatti ei myöntynyt Mannerheimin vaatimuksiin, hän poistui 1.6.1918 maasta vakuuttuneena siitä, että entente kuitenkin voittaisi.

Mannerheim oli siis poissa maasta vapaussodan lopun kohtalokkaan sisällissotavaiheen, suurten vankileirien valtavien tauti- ja nälkäkuolemien ja pitkällisten oikeusprosessien ajan; hän oli jo sodan aikana yrittänyt estää "valkoista terroria" ja vastustanut punaisten massavangitsemista sekä heihin kohdistettavaa legalistista yksilöllistä maanpetosoikeudenkäyntimenettelyä.”

 – Linkki: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/625

*

Tampereen yliopiston Suomi 80 –sivusto:

”Toukokuun 16. päivänä Mannerheim marssi valkoisen armeijan kärjessä Helsinkiin, luovutti vallan Suomen lailliselle hallitukselle ja otti vastaan joukkojensa ohimarssin. Voitonparaati oli Mannerheimilta harkittu ele. Helsingin vallanneet saksalaiset olivat päässeet pääkaupunkilaisten suosioon. Mannerheim esitteli pääkaupunkilaisille nyt sen armeijan, joka oli kokenut raskaimmat taistelut ja ratkaissut sodan voiton.

Mannerheimin ura Suomen armeijan ylipäällikkönä päättyi lyhyeen. Kaksi viikkoa voitonparaatin jälkeen senaatti ilmoitti Mannerheimille, että maan armeija olisi järjestettävä saksalaisten määräysvallassa. Mannerheim pysyisi nimellisesti ylipäällikkönä.

Tämä oli Mannerheimille liikaa: "Kukaan ei kai saattanut kuvitella että minä, poljettuani maasta armeijan ja johdettuani miltei kouluttamattomat, puutteellisesti aseistetut joukot voittoon - kiitos suomalaisen sotilaan taistelumielen ja upseerien taitavuuden ja alttiuden - nyt alistuisin nimikirjoituksellani vahvistamaan ne käskyt, jotka saksalainen sotilaskomissio katsoisi tarpeellisiksi". Mannerheim esitti muodollisen eronpyynnön 20.5. ja uudisti sen viikkoa myöhemmin. Kriisi puhkesi 30.5. jolloin Mannerheim umpikujaan ajautuneiden neuvottelujen päätteeksi marssi ulos ja ilmoitti matkustavansa välittömästi ulkomaille. Valkoinen kenraali matkusti ilman seremonioita yksityiskansalaisena Tukholmaan 1.6.1918.

Svinhufvudin senaatilla ei ollut mitään Mannerheimin eroa vastaan. Ylipäällikön vaihdos oli ollut esillä jo huhtikuussa, jolloin aktivisti- ja jääkäripiirit vaativat Mannerheimin syrjäyttämistä. Häntä syytettiin mm. ruotsalaisten ja Venäjällä palvelleiden upseerien suosimisesta jääkärien kustannuksella. Mannerheimin pelättiin myös vievän Suomen vapauttajan maineen niiltä piireiltä, jotka olivat jo pitkään tehneet työtä sen hyväksi.

Uudeksi ylipäälliköksi nimitettiin kenraalimajuri K.Wilkama. Jo loppukesällä Suomen armeija oli saksalaisten komennossa. Svinhufvud ja von der Goltz aloittivat neuvottelut sotilasliiton solmimisesta.”

*

 

Mannerheim kirjoitti 20.5. 1918 senaatille eronpyyntökirjeen. Pyyntönsä perusteluksi hän esitti, että hänen tammikuussa saamansa tehtävä nyt oli loppuun suoritettu.


Kyseessä oli ele, joka liittyi luontevasti korkeimman vallan haltijan - eli valtionhoitajan - asettamiseen 18. 5. ja odotettavissa olevaan senaatin uudistukseen. Toisaalta hän jätti eronpyyntönsä "tehdäkseen lopun vehkeilystä ja saadakseen selvän, oliko hänellä todella hallitus takanaan". Mannerheim on kertonut hermostuneensa jatkuvasta juonittelusta ja kaikessa ilmenevästä epämiellyttävästä pikkumaisuudesta. Senaatin mielipiteiden ja hänen mielipiteidensä välillä oli valtava ero. "Hallitus oli selkäni takana keskustelematta lainkaan kanssani teettänyt saksalaisilla suunnitelman Suomen puolustuslaitoksesta."

Eronpyyntöpäätös kypsyi suuren paraatin jälkeen. Merkittävä psykologinen isku lienee ollut se, että senaatti nyt saksalaisten vaikutukseen jouduttuaan suhtautui varauksellisesti Mannerheimin Pietarin-suunnitelmaan. Myöskään hänen paraatin yhteydessä armeijan nimissä esittämänsä puhe ei ollut saanut toivottua vastakaikua. On melko mahdotonta arvioida, uskoiko Mannerheim joutuvansa eroamaan. Kenties hänen tarkoituksensa oli vain pakottaa senaatti antamaan tukensa.

Svinhufvud luovutti Itämerendivisioonan komentajalle von der Goltzille kirjelmän, jossa pyydettiin saksalaisten maahanjäämistä. Tämä ilmoitti saksalaisilla olevan valmiin suunnitelman Suomen armeijan organisoinnista. Ehtona saksalaisten upseerien saamiselle oli, että näiden sijoittaminen armeijaan tehtäisiin yhteisymmärryksessä Saksan sodanjohdon kanssa ja että Suomen armeijan palvelukseen otettaisiin vain Saksan ja sen liittolaisten upseereita. Ruotsalaisten olisi siis erottava. Perusteluna oli upseeriston koulutuksen kirjavuus.

Mannerheimille esitettiin 23.5. senaatissa ehdotus, joka pohjautui von der Goltzin kantaan ja joka mm. edellytti, että perustettaisiin sotaministeriö ja sotaministeri rinnastettaisiin ylipäällikköön. Ministerin nimittäisi korkeimman vallan haltija. Mannerheimille tarjottiin tehtäväksi järjestää armeija saksalaisen järjestelmän mukaan. Siinä käytettäisiin apuna tarpeen mukaan saksalaisia upseereja harjoittajina ja neuvonantajina. Häneltä pyydettiin ehdotus armeijan koosta, varustamisesta ja aseistamisesta sekä kustannusarvio, mutta nämä riippuisivat resursseista. Virkoihinnimittämisoikeus sekä oikeus ylentää ja palkita upseeristoa jätettäisiin toistaiseksi ylipäällikölle. Sotatoimia jatkettaisiin vain yhteisymmärryksessä saksalaisten kanssa; Venäjän monarkistien auttaminen riippuisi Saksan ylijohdon kannasta.

Mannerheim esitti senaatin suureksi yllätykseksi ehtoja jäämiselleen. Hän halusi kaikissa sotilaallisissa asioissa jäädä riippumattomaksi senaatista ja sotaministeristä. Sotaministerin tuli olla vain hallintoviranomainen, siihen virkaan riittäisi siviilihenkilökin. Mannerheim halusi itse määrätä, mihin asemiin hän saksalaisia sijoittaisi. Mitään neuvotteluja ei saanut käydä selän takana alaisten kanssa eikä sotilasasioissa ulkomaalaisten kanssa. Senaattori Frey ilmoitti kuitenkin, että senaatti oli jo sitonut kätensä pyytäessään Saksasta upseereita saksalaisten laatiman listan mukaisesti. Armeijan organisoinnissa Mannerheim oli kyllä valmis käyttämään Saksan armeijan mallia ja apuna saksalaisia upseereita, mutta hän pelkäsi saksalaisten pyrkivän kontrolloimaan Suomen armeijaa ja maan ulkopolitiikkaa: hän ei "halua että heittäydymme saksalaisten käsivarsille" eikä "halua sätkynukeksi saksalaisten käsiin".

Ulkopolitiikasta ja Pietarin-retkestä keskusteltaessa erimielisyys selveni entisestään. Mannerheim varotti suunnittelemasta suoraa hyökkäystä Itä-Karjalaan ja korosti Pietarin monarkistien auttamisen etuja. Senaattorit varottivat luottamasta liikoja venäläisten Itä-Karjala-lupauksiin.

Eronpyyntö jäi voimaan. Sotaministerin nimitystä suunniteltaessa Mannerheim ilmoitti 27. 5. senaatillekin, ettei everstiluutnantti Thesleffiä hänen mielestään tulisi nimittää sotaministeriksi. Kun Mannerheim "jäädytti" Thesleffin, saksalaiset katsoivat hänen haluavan tölväistä Saksan-ystäviä: "Tämän jälkeen meidän on mahdotonta esiintyä Mannerheimin hyväksi." . Mannerheimin vähimmäisvaatimuksiin saksalaiskenraali ilmoitti 27.5. Svinhufvudille, ettei hän voisi suostua saksalaisten upseerien alistamiseen ruotsalaisten upseerien alaisuuteen, ettei suunnitelmassa ollutta saksalaisupseerien määrää saisi pienentää ja ettei näiden vapaa käyttö ja sijoittaminen tulisi kysymykseen.

Mannerheim allekirjoitti lopullisen eronpyyntönsä Svinhufvudille: "Eronpyyntöni johtuu vain siitä, että minulla on ollut niissä neuvotteluissa, jotka minulla on ollut kunnia käydä Teidän ja Senaatin jäsenten kanssa, tilaisuus vakuuttautua siitä, ettei hallitus halua luoda korkeimmalle sotilasjohdolle sellaisia mahdollisuuksia, joiden avulla katsoisin voivani kantaa vastuun edessä olevien suurten kysymysten ratkaisussa."

Senaatin ratkaisu oli helppo. Saksalaisten avusta ei voitu luopua, joten Mannerheimin eroon olisi suostuttava. Illalla 27.5. Svinhufvud nimitti uudet senaattorit, Thesleffin sotaministeriksi. Osa senaattoreista oli sitä mieltä, että olisi tehokkainta ottaa ylipäälliköksi saksalainen kenraali, mutta enemmistö kuitenkin piti suomalaisuutta ratkaisevana tekijänä. Toukokuun 29. päivän iltana valtionhoitaja Svinhufvud myönsi Mannerheimille tämän pyytämän eron ja nimitti suomenkielisen kenraalimajuri K.F. Wilkmanin (myöh. Vilkama), Itäarmeijan päällikön ja Viipurin valloittajan, ylipäälliköksi. Kesäkuun 1. päivänä Mannerheim astui Helsingin asemalla junaan lähteäkseen Turun kautta Ruotsiin.

Senaatin ja saksalaisten ratkaisujen syyt ovat varsin selväpiirteiset. Suomessa olleet saksalaiset sotilaat halusivat varmistaa Saksan armeijan tavoitteet ja epäilivät Mannerheimin motiiveja. Itsenäisyyssenaatti halusi toimia niin, että mitään esteitä ei olisi tullut Saksasta - nimen omaan ulkopoliittisissa kysymyksissä - toivotun tuen tielle.

Pahimmaksi epäsoinnun syyksi on katsottava Mannerheimin halu säilyttää Suomella toimintavapaus. Kun Pietarin-toive näytti turhalta, ei ole ihme, että Mannerheimilta meni halu mukautua pitemmälle saksalaisten vaatimuksiin. Hänellä ei ollut enää innostavaa motiivia paikalleen jäämiseen. Neuvottelutilanteessa päiväkohtaiset "pikkumaisuudet" saattoivat olla yhtä ratkaisevia kuin käsitykset maailmansodan lopputuloksesta. Mannerheimilla itsellään oli vielä vuosikymmentä myöhemmin mielessään pääsyynä senaatin epälojaalisuus.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea ainakin Stig Jägerskiöldin Mannerheim-elämäkerraston vuotta 1918 koskeva osa:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Stig_J%C3%A4gerski%C3%B6ld

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Täydennys:
Blogissa ilmenevä kuvaus torstain 16.5.1918 juhlamenoista Helsingin kaupungissa on ilmestynyt
perjantaina toukokuun 17 p:nä 1918, Turun Sanomien palstoilla, sivulla 5.

*
Linkki:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Blogissa kuvatun vaiheen, 16.5.1918 - 1.6.1918, välisenä aikana,
tasan sata vuotta sitten 28.5.1918 Eduskunta teki ainakin yhden oivallisen ratkaisun:

Eduskunta päätti Suomen lipun muodon ja mallin.
Suomi sai siniristisen lippunsa!

https://yle.fi/uutiset/3-10225691

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suome...

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Turkulainen UUsi Aura julkaisi 17.5.1918 hieman tarkemmin Mannerheimin ja Svinhufvudin puheet:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Svenska Tidningenissä, 17.5.1918, taisi olla kaikki puhe kaikkein täydempänä:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kotimaa käytti tuona päivänä, 17.5.1918, vielä Leijonalippua:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

Eduskunta määräsi 28.5.1918 Siniristilipusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset