Veikko Huuska

Kun punaisten hallitus hylkäsi ruotsalais-tanskalaisen rauhanvälityksen 1918

Kun punaisten hallitus hylkäsi ruotsalais-tanskalaisen rauhanvälityksen 1918

Tanskalainen sosialisti kertoo kuulemiaan ja näkemiään punaisten valtakunnasta.

Tämä oli vakavin ja merkittävin rauhanvälityksen yritys Suomen kapinan 1918 aikana – mutta se raukesi ilman vähiäkään toiveita täysin tyhjiin. - https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansanvaltuuskunta#/media/File:PunaistenSosialistivieraatRuotsi%26Tanska.jpg

*

Tanskalainen sosialisti ja lehtimies Mauris Wuff, joka yhdessä Ruotsin vasemmistososialistien lähetystön kanssa yritti saada Helsingin punaista kapinajohtoa järkiinsä, kertoo köpenhaminalaisessa ”Social-Demokraten” –lehdessä kuulemiaan ja näkemiään Helsingistä ja ”punaisen hallituksen” tuloksettomista ponnistuksista tukea surkeasti horjuvaa asemaansa.  -  http://www.worldcat.org/title/social-demokraten/oclc/31947292

 

Alempana on selostettu eräs hänen matkakirjeensä mainitussa lehdessä, näytteeksi millä silmällä ulkomaalaiset sosialistit katselevat venäläisen bolshevismin apinoimista Suomessa.  Kirjoitus on mielenkiintoinen sosialistin kirjoittamaksi, varsinkin siinä suhteessa, ettei hakemallakaan siitä löydä myötätuntoista tai ystävällistä sanaa punakaartilaisista tai heidän taistelustaan.  Tuntuu, että kirjoittaja, tehtävänsä muistaen on pikemminkin pidättänyt lausumasta päinvastaisia arvosteluja ja tunteita ja koettanut pysyttäytyä mahdollisimman tasapuolisena.

*

Turhat toiveet

Hyvillä toiveilla saapui ruotsalainen lähetystö ja allekirjoittanut maaliskuun alkupäivinä Mäntyluodon satamaan, aloittaa kirjoittaja. 

(vert. alempana linkki, jonka mukaan todistetaan, että nousivat maihin Mäntyluodossa jo lauantaina 23.2.1918, vh)

Meillä oli syytä luulla, että välitys juuri tällä hetkellä olisi punaisille tervetullut  Luulimme hetken otolliseksi siitä syystä, että otaksuimme punaisten sotatoimien vielä silloin olevan verrattain hyvällä kannalla ja että ruotsinmaalaiset vasemmistososialistit olivat valinneet Lindhagenin ottamaan osaa neuvotteluihin suomalaisten kanssa, jotka kannattavat zimmerwaldilaista katsantokantaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Zimmerwaldin_kokous

 

Entinen suomalainen senaattori ja elintarvepäällikkö Wuolijoki oli liittynyt lähetystöön, mikäli mahdollista vaikuttaakseen aatetovereihinsa.  Hän kuului niihin – varmaankin moniin – suomalaisiin sosialidemokraatteihin, jotka empimättä hylkivät puolueen kannattamaa väkivaltapolitiikkaa.

Wuolijoen meihin liittymisellä ei ikävä kyllä ollut suurtakaan merkitystä, sillä hänen täytyi piiloutua veljensä luo pelastautuaksensa häntä etsivien punakaartilaisten kynsistä.

https://hauho1918.blogspot.fi/2018/03/kapinanaikaan-hauholla-30-maaliskuuta.html; https://hauho1918.blogspot.fi/2018/03/kapinanaikaan-hauholla-30-maaliskuuta.html

*

Suuttumus ruotsalaisiin

Olisi väärin sanoa, että ruotsinmaalainen lähetystö otettiin suosiollisesti vastaan entisessä Senaatin talossa, jossa nyt ”kansanvaltuuskunta” isännyyttä pitää.  Tieto, että ruotsalaiset olivat miehittäneet Ahvenanmaan, saapui samaan aikaan ja herätti ääretöntä suuttumusta punaisten piirissä.  https://en.wikipedia.org/wiki/Invasion_of_%C3%85land

 

”Työmies” hyökkäsi häikäilemättä lähetystön kimppuun, jonka se sanoi ajavan ruotsinmaalaisten ”rosvojen” asioita.  Ei auttanut, että lähetystö koetti selvittää ruotsalaisten menettelyn Ahvenanmaalla inhimellisenä toimenpiteenä.  Kukaan ei heitä uskonut.

 

Välit kävivät vieläkin kireämmiksi kun ruotsalaiset vangitsivat Ahvenmaalla pari suomalaista - m.m. työväenyhdistyksen sihteerin Wennströmin.  Tämä toimenpide kuohautti vihan ruotsalaisia vastaan äärimmilleen.  Tieto tästä saapui kaiketi onneksi vasta samana päivänä kuin lähdimme Helsingistä – mutta kyllä viimeiseen välitystä koskevaan kokoukseemme, jonka pidimme suomalaisten kanssa.  Kaikissa tapauksissa olisi välitysehdotus tullut hylätyksi – mutta jäähyväiset eivät sinä yönä, jolloin kansanvaltuuskunnasta erosimme, suinkaan olleet lämpimät.

Senjälkeen selostaa kirjoittaja, mitenkä punaisten taholta selitettiin, että heitä vastaan taistelee ainoastaan ruotsia puhuva yläluokka ja että sota näin muodoin on muodostunut samalla kansalaissodaksi, jossa punaiset käyvät taistelua suomalaisen sivistyksen puolesta!  Kirjoittaja jättää kuitenkin sanomatta, uskooko hän vai eikö tämän naurettavana lapsellisen selityksen.  Hänen hämmästyksensä ei liene ollut vähäinen kuullessaan ”zimmerwaldilaisten internationalistien” Suomessa taistelevan kielikysymyksen takia.

*

Senaatintalon kulissien takaa

Huolimatta siitä vastenmielisyydestä, joka jo ennakolta oli olemassa ruotsinmaalaista lähetystöä kohtaan otettiin meidät hyvin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti vastaan.

Sotaministeri” Haapalainen piti meitä varten aina valmiina ylimääräisen junan, ja käynti tämän merkillisen intoilijan ja haaveilevan miehen luona ei ollut aivan mielenkiintoa vailla.  Haapalainen kuului niihin, jotka ottivat saksalaisten ilmaantumisen Suomen sisälliseen sotaan hyvin optimistiselta kannalta.  ”Antaa heidän vaan tulla”, sanoi Haapalainen, ”parin viikon kuluttua on minulle 100.000 punakaartilaista käytettävänäni!”

Haapalaiselta sain passin, joka oikeutti minut liikkumaan kaikkialla kaupungilla klo 9 jälkeen illalla – oikeus, jota kumminkaan en huolinut usein käyttää – ja käymään Senaatin talossa.

Pääsy Senaatin taloon, jonka lipputangossa nyt punainen lippu liehui, ei ole niinkään helppo.

Jokaisella portilla ja sisäänkäytävällä on kaksinkertainen vahti pistimet kivääreihin kiinnitettyinä, eikä ketään, joka ei säädetyllä tavalla voi todeta, että hänellä on todellista asiaa, lasketa sisään.  Sisäänpäästyä pysähdyttää kävijän vahti, joka vie hänet konttoriin, missä hänen nimensä, säätynsä ja asiansa kirjoihin merkitään.  Sitten annetaan hänelle vasta päästä asianomaisen virkamiehen puheille.

*

”Ministerien” epävakava asema

Tällä väliotsakkeella kertoo Wulff ”vallankumousministerien” epätoivoisesta yrityksestä ”istua pistimien päällä”.

Kaikesta saa sen käsityksen, sanoo hän, ettei punainen hallitus tunne itseään täysin turvatuksi edes omissa suonissaan.  Eikä siis ole epäilemistäkään ministerien epävakavasta asemasta  Joka päivä esiintyy heillä tuhansittain vaikeuksia, jolloin askel oikealle on yhtä vaarallinen kuin askel vasemmallekin.  Punainen hallitus kyllä selittää, ettei se hyväksy tehtyjä hirmutöitä.  Mutta kumminkin on sen olut mahdotonta niitä estää.  Voimakkaisiin toimenpiteisiin epäiltäviä kansalaisia vastaan suhtautuu punakaarti kokonaisuudessaan tavalla, joka ei hallitukselle ole suotuisa.  Samaa on sanottava myöskin välitysyrityksestä.

Hallituksen jäsenistä pitää Wulff siedettävimpänä ”sisäasiainministeri” Sirolaa.  Hän oleskelee huoneessa, joka varmaankin aikaiemmin on olut senaatin puheenjohtajan käytettävänä.  Seinältä katselee keisari Nikolai I:nen ”punaista ministeriä”.

Virkamiehet ovat tehneet lakon, ja ministerien on mahdotonta saada sopivaa työvoimaa käytettäväkseen.

*

Käynti Haapalaisen luona

Haapalaisen konttorissa on elämä vilkkaampaa.  Sinne tullaan vahtihuoneen kautta, jossa näytetään vietettävän erittäin hauskaa ”vallankumouselämää”.  Täytyy katsoa tarkkaan jalkoihinsa, ettei kompastuisi lattialla päivällisuntaan veteleviin punakaartilaisiin.  Toiset tupakoivat ja juovat tai pelaavat korttia itäen kivääriin pistimen polviensa välissä.

Haapalainen väittää uskovansa horjumattomasti voittoon ja monen monta kertaa on hän minulle tunnustanut pian tapahtuvasta sosialistisesta vallankumouksesta Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

 

Paitse ”sotaministerinä” toimii Haapalainen myös maa- ja merisotajoukkojen ylipäällikkönä.  Olosuhteet saattavat hänelle kumminkin paljon vaikeuksia.  Niinpä hän silloin kun saksalaiset miehittivät Räävelin, antoi määräyksen, että panssarilaiva Petro-Pavlevik`in oli lähdettävä Rääveliin.

Silloin huomattiin, että venäläiset merisotilaat olivat myöneet Helsingin rautakauppiaille laivan kaikki metalliosat, jotenka matka itsestään raukesi.

*

Yöllinen kohtaus senaatin talossa

Tiistaina maalisk. 5 p. oli ”kansanvaltuuskunta” luvannut antaa lopullisen vastauksen välitystarjoukseen.  Myöhään yöhön kestänyt kokous pidettiin senaatin isossa kokoushuoneessa.

Punaisen hallituksen puheenjohtaja Manner istui kenraalikuvernööri Bobrikovin – Suomen tyrannin – tuolissa.

Kokous oli kiivas.  Välityksestä puhuttiin hyvin vähän.  Heti alussa kävi selväksi, ettei ”kansankomisariot” halunneet eikä voineet sitä hyväksyä.  Yöllisessä kokouksessa tehtiin vaan syytöksiä komisarioitten puolelta ruotsalaisia vastaan, jotka eivät kyllä jääneet vastausta velkaa.  Syntyi kiivas keskustelu, oliko suomalaisen sosialistipuolueen toimeenpanema vallankumous oikeutettu.

Manner selitti nyrkkiä pöytään lyöden, että vallankumous oli välttämättömyys.  Kysymys oli vain siitä, murrummeko itse tai voimmeko murtaa vihollisemme.

*

Mannerin julkeat hätävalheet

Oli todettu – kertoo Wulff Mannerin selittäneen – että porvarillinen hallitus oli valmistanut väkivaltaisen hallitusjärjestelmän kumouksen.  Ase kädessä aijottiin kukistaa kasvava sosialidemokraattipuolue.  Salaisesti oli porvarillinen hallitus antanut tuoda suuret määrät aseita ja ampumaneuvoja laivoissa, jotka oli aijotut ravintoaineiden kuljetukseen.

Lähdettyään kerran valheen tielle, jatkaa Manner sitä yhä julkeammin kuten seuraavasta selviää:

 

”Ruotsinmaalainen puoluesihteeri Möller huomautti, ettei sosialidemokratia tarkoitus koskaan ole olut saada vähemmistövalta julistetuksi.”

”Ei – huusi Manner – se on meidänkin ajatuksemme.  Sen takia teimmekin vallankumouksen.  Porvarillinen hallitus oli vähemmistöalitus sillä se oli hankkinut itselleen enemmistön eduskunnassa alhaisen vaalipetoksen avulla.  Vallankumouksen tapahduttua on löydetty tuhansittain sosialistien vaalilippuja, jotka porvarilliset vaalilautakunnat ovat piilottaneet.”

Ihmeellistä kyllä, ei tanskalainen sosialisti lausu lehdessään halaistua sanaa omasta puolestaan tästä ”alhaisesta vaalipetoksesta”.

Kaikesta päättäen oli hänellä asiasta oma ajatuksensa, jonka ulkomaalaisena välittäjänä ja vieraana oli vaikea sanoa isännälle vasten naamaa.

Puolen yön aikana päästiin vihdoin välitysehdotuksesta keskustelemaan, jatkaa hra Wulff.  Yksitellen nousivat kansankomissariot selittämään täydellisen äänettömyyden vallitessa, että muuta keinoa ratkaisuun ei ollut kuin sota

”Voitto tai kuolema”, sanoi Manner vakavalla äänenpainolla.

Klo 2 yöllä olivat kansankomissariot yksimielisesti hylänneet välityksen.

*

Toimittaja-kirjailija, sosialisti, Marius Wulff, oli Gyllingin ja Tannerin ikätoveri, syntynyt 1881.  Hän kuoli 1953. https://www.imdb.com/name/nm0943285/

*

Huono ellei huonoin

Lienee niin, että kaikkien suomalaisten on terveellistä lukea tämä tanskalaisen zimmerwald-sosialistin ja lehtimiehen varmaankin täysin vilpitön yritys välittää Suomen sisällisessä sodassa vuonna 1918, ja siitä matkasta lehdelleen kirjoittaman matka-artikkelin olennaiset osat sisältävä tiivistelmä.

Joskus on sanottu, että Suomen nykyinen Juha Sipilän johtama hallitus saattaisi olla maan historian huonoin hallitus. 

Tämän kuvauksen luettuaan uskon melko monen olevan vakuutettu, että ”kansankomissarien neuvoston puheenjohtajan” komissario Mannerin johtama kumoushallitus kuitenkin saattaisi ansaita ”itseoikeutetusti” tuon nimen ja tittelin. 

Vaikea kai lienee sen ”saavutusten” alittaminen?

*

Mitä asiasta sanoo Väinö Tanner?

Itse kapinasta hän toteaa:

”Vuosi 1918 muodostaa maamme uudemmassa historiassa erään sen synkimpiä lehtiä.  Maamme oli vapautumassa vuosisataisesta sorronalaisesta asemastaan ja saavuttamassa kauan unelmoidun täydellisen itsenäisyyden.  Tämä kaunis hetki oltiin kuitenkin vähällä turmella katkeralla veljesriidalla.  Kansa jakaantui kahteen leiriin, intohimot leimahtivat molemmin puolin ilmiliekkiin ja ennen pitkää alkoivat verivirrat juosta, uhaten hukuttaa versovan itsenäisyyden.  Kansalaissodan aika oli julma ja sen päätyttyäkin jatkuivat julmuudet ja kostonhalu pitkän aikaa”.

Toisen maailmansodan ja sen päätyttyä tuomitun sotasyyllisyysvankeuden jälkeen kirjoittamassaan muistelmateoksessa ”Kuinka se oikein tapahtui.  Vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen” (1949) Tanner kertoo lukuisista sisällisen sodan aseenpaukkeen lopettamiseen ja verenvuodatuksen pysäyttämiseen tähdänneistä aselepoa, välirauhaa ja rauhansopimusta koskevista välitys-, neuvottelu- ja kompromissipyrkimyksistä.

Nämä rauhan ja tappamattomuuden puolesta tehdyt ponnistukset ovat meidän 1918-historiassamme jääneet kieltämättä sotasuunnitelmien ja niiden toteuttamisen, ja kaikenlaisen muun elämöinnin katveeseen.

Rauhaa ja sen rakentamista ei ole näköjään koettu tarkastelemisen ja muistamisen arvoiseksi.  Voittajan sanotaan kirjoittavan aina historian.  Tappion kärsineet tulevat sitten perässä hiljaa ja omaan tahtiinsa ja korjaavat voittajan piirtämää historiaa hieman korjaavaan suuntansa.

Mutta varmaankin on niin, että sodassa suurin häviäjä on Rauha.

Niinpä Rauha ja sen hyväksi tehdyt – kenties vähän avuttomatkin – yritykset eivät ole tahtoneet saada jalansijaa vuoden 1918 Kapinan historiassa. 

Mutta ehkä niidenkin ponnistusten kuvaamien ja arvostamien aika koittaa kapinahistorian toisen vuosisadan nyt jo alettua?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansanvaltuuskunta

*

Lopuksi kuuntelemme, mitä Väinö Tanner puhuu. 

Hänen selostuksensa ruotsalais-tanskalaisen delegaation Suomen-vierailusta valottaa tapahtumaa hieman lisää.

Näin Tanner:

”Ulkoakin päin koetettiin tunnustella sovinnon mahdollisuuksia.

Yhteydet ulkomaihin olivat koko sodan ajan jokseenkin olemattomat ja tavallisten kansalaisten ei ollut juuri mitenkään mahdollista päästä yhteyteen muissa maissa olleiden ystävien kanssa. (Senaattori Tanner oli todennut ettei löytänyt vastakaikua näkemyksilleen radikalisoituneiden kellokkaiden valtaamassa puolueessaan, ja Kerenskin väliaikaisen hallituksen hajotettua eduskunnan kesken sen toimikauden, Tanner jäi pois syksyn 1917 hajoitusvaaleista, jättipä Linda-rouvansa kanssa tykkänään äänestämättäkin, niin työlääntynyt Tanneri-pariskunta oli, vh).

Oli sen vuoksi mieluisa yllätys, kun maaliskuun alussa saapui vieraita Ruotsista.

Erään retkikunnan muodostivat Tukholman sosiaalidemokraattinen pormestari Carl Lindhagen, puoluesihteeri Gustav Möller, ammattijärjestön puheenjohtaja Thornberg ja toimittaja Böhmer.

Heidän mukanaan oli sitä paitsi Kööpenhamian ”Socialdemokratenin” toimittaja Marius Wulff.

Heidät toi Väinö Wuolijoki palatessaan pari kuukautta kestäneeltä Ruotsin- ja Saksan-matkaltaan.

Tehtävänä heillä oli tutustua oloihin ja kuulustella, olisiko punaisella puolella halua keskustella rauhasta, missä tapauksessa he toivoivat voivansa tarjota välitystään.

*

Wikitietoa yhteispohjoismaisesta rauhandelegaatiosta:

Tukholman ”ei-sosialistinen” pormestari Carl Lindhagen oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon kohteeksi; https://en.wikipedia.org/wiki/Carl_Lindhagen & https://sv.wikipedia.org/wiki/Carl_Lindhagen

SAP:n puoluesihteeri Gustav Möller; https://en.wikipedia.org/wiki/Gustav_M%C3%B6ller

LO:n pj Arvid Thornberg; http://www.lo.se/start/om_oss/ledningen/ordforande_genom_tiderna

Oikeistososialisteja edustava toimittaja Erik Böhmer; http://magasin.kb.se:8080/searchinterface/page.jsp?issue_id=kb:123753&sequence_number=4&recordNumber=&totalRecordNumber=  ks. otsikolla: ”De avspärrade skyddskårerna. Svensk aktion till deras räddning.” – Kyseisen Kalmar-lehden ma 25.2.1918 numeron mukaan Lindhagen ja Möller tulivat Mäntyluotoon lauantaina 23.2.1918. VH.

*

He astuivat maihin Raumalla hyvin seikkailunomaisen retken jälkeen talvisen meren ylitse.

Ennen tuloaan Helsinkiin he olivat pysähtyneet Tampereelle tutustuakseen oloihin.  Lindhagenia en sattunut tapaamaan, mutta sen sijaan istuin Väinö Wuolijoen kanssa jonkin kerran Möllerin ja Wulffin seurassa.

He kuvailivat matkavaikutelmiaan sekä varsinkin Tampereella, rintaman lähistössä näkemiään.  Mitään hyvää heillä ei ollut sanottavana punaisen puolen järjestyksestä ja varusteista. 

Muutenkin olivat olomme heidän mielestään murheellisella kannalla.

Muistan elävästi, miten Möller skoonelaisittain murtaen lausahti:

Om de här nu ä de socialistiska samhället, så tycker jag nog det borgerliga va bättre” (Jos tämä nyt on se sosialistinen yhteiskunta, niin kyllä minun mielestäni porvarillinen oli parempi).

Ja Böhmer, joka asioihin perehtyäkseen oli oleskellut pari viikkoa Suomessa, sanoi hyvin jyrkästi:

Ei varmaankaan mikään maan työväenliikkeen johto ole ollut niin huonoissa käsissä kuin tällä kertaa Suomessa.  Heissä ei ole ainoatkaan MIESTÄ.  Kaikki ovat valmiit tunnustamaan minulle kahden kesken, että asema on toivoton, että kaikki menee hullusti, mutta yksikään ei uskalla sanoa sitä työväelle.”  - Jo ennen kansalaissodan alkua olivat johtajat muuten puhunet samaan tapaan.

https://books.google.fi/books?id=6C1MDwAAQBAJ&pg=PT63&lpg=PT63&dq=toimittaja+b%C3%B6hmer&source=bl&ots=qP7yEcGp9d&sig=rRr4_DQpAKKLNQHnSHuHcckPnjk&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiojcy72Y7bAhWNhKYKHUEpDNEQ6AEILDAB#v=onepage&q=toimittaja%20b%C3%B6hmer&f=false

Niinpä Sirola eräässä kokouksessa joulun edellä oli ennustanut, että

Suomen työväenliikkeen alus törmää murskaksi kallioon, mutta sitä ei voi välttää”.

Turkia (puoluesihteeri, vh) puolestaan lausui:

Suomen työväenliike häviää tämän taistelun, mutta sen täytyy mennä eteenpäin.”

Ruotsalaisilta vierailtamme sain myös kuulla heidän Kansanvaltuuskunnan jäsenten kanssa käymiensä neuvottelujen kulusta.

Heidät oli senaatintalossa ottanut vastaan Manner, jolla oli ollut seurassaan Sirola, Haapalainen ja Turkia.

Neuvottelun kestäessä oli Manner saanut vastaanottaa sähkeen, jossa ilmoitettiin, että saksalaiset olivat nousseet maihin Ahvenanmaalla (5.3.1918, vh). Manner oli selittänyt, että tämä voi merkitä taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta että koko Suomen kansa tulee nousemaan saksalaista sekaantumista vastaan.

Kun ruotsalaisen lähetystön taholta oli viitattu siihen, että asema tämän johdosta oli muuttunut ratkaisevasti valkoisten rintaman eduksi, oli Haapalainen ollut verraten optimistinen, mutta Manner oli ymmärtänyt, että jos saksalaiset todella sekaantuvat leikkiin, niin se ratkaisee sodan. 

Kun vieraat tämän jälkeen olivat tiedustelleet, luultaisiinko olevan mahdollisuuksia välitysyritykseen, oli Haapalainen lyhyesti maininnut, etteivät he toivo mitään välitystä.  -  Eikö kuitenkin olisi syytä yrittää sitä verilöylyn ja taantumuksen estämiseksi?  - Siihen Manner oli vastannut, ettei tappio merkitse taantumusta.  Taantumus voi voimistua vain, jos se voimistuu muualla Euroopassa.

Paljosta mustakin oli ollut puhetta, mm. punaisten harjoittamista julmuuksista.  Näitä oli myönnetty tapahtuneen, mutta samalla oli ilmoitettu, että syylliset li säännöllisesti saatettu rangaistukseen.

Lähetystö ei saanut täällä aikaan mitään.

Se oli kuitenkin päässyt tutustumaan tilanteeseen ja saattoi selostaa kotimaassaan näkemiään.

Ruotsalainen Z. Höglund kävi täällä myös samanlaisin tarkoituksin ja tuloksin.  Ruotsin vasemmistososialistisen ryhmän puolesta matkusti niinikään tänne Otto Grimlund tuomaan ryhmänsä puolesta tervehdyksen.”

Näin ulkomaisia rauhanvälitys-yrityksiä kuvasi siis Väinö Tanner.

*

Väinö Tanner puolestaan kävi kansankomissario Jalo Kohosen kanssa seuraavanlaisen kohtaamisen:

”Päivän parin päästä (kapinan alettuaan, vh) soitti minulle Jalo Kohonen josta oli tehty rahaministeri, tiedustellen aluksi naiivisti, miltä tämä yritys ulkoa päin näytti.  Vastasin suoraan, että se näytti varsin huonolta sekä että he siinä jutussa tulisivat taittamaan niskansa ja sitä paitsi saattamaan työväenluokan turmioon.”

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

TYÖMIES –lehti, torstai 28.2.1918, kirjoitti (sivut 3-4);
otsikolla:
”Ruotsista tulossa lähetystöjä”
sekä
”Ruotsalaisia sosialisteja saapunut Suomeen”.

Katso sanomalehtiarkisto: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

jälkimmäinen artikkeli, joka perustuu Kansan Lehden Tampereella edellispäivänä tekemään haastatteluun, jossa Möller lähinnä kertoo matkan tarkoituksesta ja tavoitteista sekä vaikutelmista;

jatkuu seur. sivulle; https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ruotsin lähetystö ilmoittaa myös seuraavaa:
”Ohjelma apuretkikunnille, joita Ruotsin hallituksen avulla ja turvissa on lähettänyt erä epäpoliittinen järjestö. Retkikuntia tullaan lähettämään eri osiin Suomea, sekä niihin seutuihin, jotka ovat valkoisten hallussa, että niihin, jotka vallankumoukselliset ovat miehittäneet.

Retkikuntien tehtävä on seuraava:

1.)Mahdollisimman laajassa mitassa sekä elintarpeita jakamalla että sairaanhoitoa ja suojaa antamalla auttaa siviiliväestöä, joka vallitsevien olosuhteiden vuoksi pelkää henkilökohtaista turvallisuuttaan ja senvuoksi joutui voittamattomiin vaikeuksiin elatuksensa tai muun tarpeellisen avun saamiseen nähden.

2.)Pitää silmällä sotavankien kohtelua.
3.)Perustaa toimisto tietojen hankkimiseksi kadonneista henkilöistä.

4.)Erikoisen pakottavissa tapauksissa koettaa koota hädänalaista siviiliväestöä turvallisempiin paikkoihin Suomessa.

5.)Hankkia lupia siviiliväestön tai sotavankien Ruotsiin viemiseksi sekä heidän turvaamisekseen matkalla. Tätä tehtävää suorittaessaan Suomessa aikoo järjestö noudattaa Ruotsin Lähetystön antamia lähempiä ohjeita sekä tehtävänsä helpottamiseksi ryhtyä yhteistyöhön Ruotsin Punaisen Ristin kanssa sekä pyytää turvaa sen merkille.

Järjestö on luonteeltaan täysin puolueeton ja toimii se samalla tavoin Pohjois-Suomessa.

Lähde: Työmies, n:o 57; 28.2.1918, sivu3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Varsin valaisevan kuvan Ruotsin poliittisen kentän suhtautumisesta Suomen kapinaan 1918 antaa tämä Työmies-lehden 28.2.1918 julkaisema uutinen Ruotsalais-tanskalaisen delegaation tulosta maahamme, ja sen eräiden jäsenten Tampereella Kansan Lehdelle antama haastattelu.

Ryhmä rauhan aatteen elähdyttämiä sosialisteja tuli Mäntyluotoon 23.2.1918 ja eteni sieltä punaisen vallan alla olevaa länsirataa itkin Tampereelle, jossa hetken viivähdettyään jatkoi matkaa Helsinkiin, jossa se – kuten blogista ilmenee – tapasi kansanvaltuuskunnan johtoa.

>Työmies 28.2.1918:

RUOTSALAISIA SOSIALISTEJA SAAPUNUT SUOMEEN
Viime yönä olivat Tampereelta tulossa Helsinkiin Ruotsin vasemmistososialistiseen puolueeseen kuuluva Tukholman pormestari C. Lindhagen, sos.dem. oiekistopuolueen sihteeri G. Möller ja Ammattijärjestön (LO) sihteeri Thornborg, joiden saapuminen lienee jossakin yhteydessä yllä esitettyjen tietojen kanssa.

Tampereelta ilmoitettiin viime yönä tämän lähetystön tulosta sekä heidän matkansa tarkoituksesta seuraavia tietoja:

Eilen illalla saapui Tampeeelle Mäntyluodon kautta Ruotsin sos.dem. puolueen lähetystö, johon kuuluivat edellämainitut henkilöt. Sitä paitsi seurasi lähetystöä Tukholman ”Socialdemokratenin” toimittaja Böhmer. Lähetystö kävi hetki saapumisensa jälkeen Punaisen Kaartin toimivan armeijan esikunnan teknillisellä osastolla.

Täällä sai ”Kansan Lehden” edustaja tilaisuuden tutustua Ruotsin veljespuolueen edustajiin sekä hetkisen haastatella heitä. Ensiksi sai hän tilaisuuden keskustella puoluesihteeri Möllerin kanssa. Luonnollisesti liikkui se maamme nykyisissä tapahtumissa ja kosketteli naapurimaan suhtautumista niihin.

Kuinka Ruotsi suhtautuu meidän vallankumoukseemme?

Kysymykseen vastasi toveri Möller kertoen, että oikeistolais-yläluokkalaiset ovat vaatineet maan aktiivista sekaantumista maamme kansalaissotaan ja harjoittaneet tässä suhteessa kiivasta propagandaa. Yleisempi mielipide porvariston keskuudessa on ollut toinen. Se ei halua aktiivista sekaantumista, vaikkakin se soisi, että Ruotsi avustaisi Suomen porvaristoa antamalla sille aseita.

Liberaalit porvarit sosialistien painostuksesta taas ovat asettuneet jyrkästi puolueettomalle kannalle. Se ei hyväksy aktiivista sekaantumista eikä aseiden kuljettamista Ruotsista Suomeen. Tämä on myös halllituksen kanta, johon taas on vaikuttane se, että sosialidemokraatit niin hallituksessa kuin sen ulkopuolellakin ovat ajaneet tällaista kantaa.
Ja että hallitus tulee tässä kannassa pysymään, siitä oli toveri Möller täysin vakuuttettu.
Meidän ei siis tarvitse pelätä sitä, että Ruotsi tulisi aseilla meitä vastustamaan. Suomen porvarien Ruotsissa tässä suhteessa tekemät pyynnöt ovat siis rauenneet tyhjiin.

Mitä taas täällä porvareiden riveissä toimiviin ruotsalaisiin tulee, niin on se toveri Möllerin mielestä aivan luonnollinen ilmiö.

*

Sitten siirtyi toveri Möller selostamaan Ruotsin sos.dem. puolueen suhdetta itse pääasiaan, nim. Suomen vallankumoukseen. Hän huomautti edustavansa oikeistosuuntaa puolueessaan ja selitti, etteivät tämän suunnan edustajat jaksa asettua meidän kannallemme.
Varsinkaan he eivät voi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu.

Siksipä he puolestaan pyrkivät saamaan aikaan demokratista rauhaa Suomen työväen ja porvariston välillä. Ja heidän hallituksensa pääministeri valtiopäivillä antamansa lausunnon mukaan on taipuvainen ryhtymään rauhan välittäjäksi.

*

Sitten siirtyi keskustelu Ruotsin sisäisiin asioihin.

Haastattelijamme tiedusteli, onko Ruotsissa lähitulevaisuudessa odotettavissa mitään valtavampia työväen liikehtimisiä. -

Tähän antoi toveri Möller ehdottomasti kieltävän vastauksen. Ei ainakaan vallankumouksellisen liikkeen mahdollisuutta ole olemassa. Mahdollisesti, jos elintarvekysymys kärjistyy, syntyy siellä täällä nälkäkapinoita. Mutta hän ei uskonut niillä voivan olla mitään oloja mullistavaa vaikutusta.

Mitä Ruotsin sos.dem. puolueen sisäiseen rakenteeseen tulee, selitti toveri Möller oikeistososialistien siellä muodostavan valtavan enemmistön.
Sitä todistaa sekin, että valtiopäivien toisessa kamarissa on oikeistososialisteilla 86 ja vasemmistolla vain 11 edustajaa.

Niinikään todistavat vaalitaistelut samaa. Oikeistososialistit voittivat 14 uutta edustajapaikkaa, kun taas vasemmistososialistit menettivät 3.

*

Pormestari Lindhagen, joka edustaa puolueensa vasemmistoa, oli myöskin sangen aulis antautumaan keskusteluun. Hän selitti olevansa humanisti ja asettuvansa siis maassa tapahtuvaa verenvuodatusta vastaan.

Tästä johtuu, että hän toivoi täällä saavansa aikaa demokratisen rauhan molempien taistelevien puolueiden kesken. Muuten hänkin kertoi maansa suhteista meidän oloihimme samalla tavalla kuin toveri Möllerkin.

Maamme asioihin osoitti toveri Lindhagen hyvin suurta mielenkiintoa., tiedustellen yhtä ja toista.

Niinpä hän esim. oli utelias tietämään, luotammeko me vallankumouksen voittoon, johon hän luonnollisesti sai myöntävän vastauksen.

Lähde: Työmies, n:o 57; 28.2.1918, sivu3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bind...
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Voitto tai kuolema",
sanoi komissario Manner vakavalla äänenpainolla.

Ainakin desperadomaisten kumouskaapparien retoriikka oli hyvin hallussa.

Risto Koivula

" Lopuksi kuuntelemme, mitä Väinö Tanner puhuu.

Hänen selostuksensa ruotsalais-tanskalaisen delegaation Suomen-vierailusta valottaa tapahtumaa hieman lisää.

Näin Tanner:

”Ulkoakin päin koetettiin tunnustella sovinnon mahdollisuuksia.

Yhteydet ulkomaihin olivat koko sodan ajan jokseenkin olemattomat ja tavallisten kansalaisten ei ollut juuri mitenkään mahdollista päästä yhteyteen muissa maissa olleiden ystävien kanssa. (Senaattori Tanner oli todennut ettei löytänyt vastakaikua näkemyksilleen radikalisoituneiden kellokkaiden valtaamassa puolueessaan, ja Kerenskin väliaikaisen hallituksen hajotettua edus- kunnan kesken sen toimikauden, Tanner jäi pois syksyn 1917 hajoitusvaaleista, jättipä Linda-rouvansa kanssa tykkänään äänestämättäkin, niin työlääntynyt Tanneri-pariskunta oli, vh).

Oli sen vuoksi mieluisa yllätys, kun maaliskuun alussa saapui vieraita Ruotsista. "

Yllättävää ja mulle uutta, että Tanner boikotoi niitä laittomia hajotusvaaleja!

Tähän saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että Saksassa, jonne hänellä oli hyvät suhteet, ei tippaakaan tykätty niistä vaaleista myöskään.

Toisaalta jotkut sosialistit näkivät niissä ennen kaikkea tilaisuuden syrjäyttää puolueen johdosta oikeistolaiset kuten Tanner, Tokoi ja Paasivuori.

Ketkähän kaikki muut boikotoivat?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#5.
Niin on ensinnäkin syytä muistaa että Tanner oli vaikeat kuukaudet 1917 hoitanut valtiovarain ministeri epäkiitollista tehtävää varsin riitaisessa senaatissa. Valtion kassan tilanne heikkeni, elintarvepula paheni, vallitöiden ja muiden keisarillisten hankkeiden jumittuminen helmikuun vallankumouksen jälkeen lisäsi työttömyyttä. Palkan ostovoima mureni, inflaatio laukkasi, kesällä ennen senaatin hajoamista Tannerin ja radikaalistuvan vasemman linjan kesken käytiin koviaotteluja, näkyvimpänä täydelliseen välirikkoon päätynyt kiista Gyllingin kanssa eduskunnassa sotamiljoonista. Kunsitten vielä osa sosialistisenaattoreista erosi omia aikojaan hallituksesta ja painosti Tanneria kumppaneineen tekemään saman, alkoi mitta ha toimintaedellytykset olla nollan pinnassa.
Tanner sanoi, että mielestämme hallituksesta ei sopinut hypätä pois niinkuin jostakin raitiotievaunusta.
Tanner ja Gylling oli muuten valittu täältä meiltä päin, Turun ja Porin läänin pohjoisesta vaalipiiristä: Mitä sitä sanotaankaan: Vihollinen - verivkhollinen - saman vaalipiirin ouoluetoveri...

Tanner mm. sai Porin piirikokuoksesta ukaasin: Ellei Tanner luovu senaatista, on hänet erotettava puolueesta!

Tätä siis tarkoitan, että mitä se käytännössä oli, kun yksi halusi toimia työväen elinehtojen ja koko kansakunnan olosuhteiden parantamiseksi, ja kaikki tuntuu leviävän käsiin. Demagogoa vain jyllää.
Kun sitten kesän puoluekokous ei tuonut mitään valkaisua tähän synkistyväön kehitykseen, maltillinen väki vain ei herännyt vastaryhtiliikkeeseen, vaan oli hiljaa tai mielessään ehkä vähän jopa symppasi radikalusoituvaa näkyväustöä, mene tiedä.
Työmiehessä kirjoitti joku pakinoitsija:
"Jos herroilla Tanner ja Paasivuori ei ole erikoista irtisanomisaikaa, niin mitä heillä on vielä tekemistä senaatissa. Vai ovatko herrat isänmaata pelastamassa? Maan pelastamisella on vanhastaan huono kaiku."
Kirjoittaja osui oikeampaan kuin arvasi luullakaan.
Seuraavan vuoden toukokuussa eduskunnassa istui yksi ainokainen sosialisti, juuri se tonen erottavaksi määrätty, nimittäin Matti Paasivuori.

Hajoitusvaaleihin tultaessa oltiin pisteessä, jota Tanner itse kuvaa näin:
"Määräämisvalta sosiaaldemokraattisessa puolueessa oli muuten siirtynyt jyrkkien ainesten käsiin. Tämä tuli näkyville jo ehdokkaiden asettelussakin. Siinä oli koetettu pitää huoli siitä, ettei maltillisempia aineksia olisi asetettu ehdokkaaksi.
Mitä minuun henkilökohtaisesti tulee, olin, politiikkaan kyllästyneenä, ehdottomasti kieltäytynyt ehdokkuudesta. En myöskään katsonut voivani äänestää ketään Uudellamaalla asetettua puolueen ehdokasta, koska ne mielestäni olivat väärillä linjoilla. Ainoan kerran koko parlamentillisen elämämme aikana vaimoni ja minä jäimme pois vaaleista."

Varsin kuvaavaa. Hegemonia puolueessa, ainakin Helsingin ja Turun suunnalla oli siis elokuuhun 1917 tultaessa siirtynyt radikaalien haltuun. Muualla asia ei ollut näin selvä.

Mutta mistään boikotista ei siis kyse ollut, vaan ajan henki näkyi ehdokasasettelussa. Samalla se tietenkin monin tavoin vaikutti maltillisten intoon ja äänisaaliiseen.

Edelleen on muistettava että Tanner oli Elannon johtaja, ja tavaraniukkuuden ja kaikkinaisten käsiin lankeavien pulmien keskellä firman vaatima työmäärä oli taatusti iso.

Risto Koivula

Mitä lisäarvoa tämä aika epämääräinen (toimeksiannoiltaan) "välittäjä" olisi siihen kuvioon voinut tuoda verrattuna Edvard Valppaan Työmies-lehdessä julkaisemaan Punaisten aselepo- ja rauhanneuvottelutarjoukseen? Ellei tämä sitten ollut vaikuttanut siihe ja Ruotsin demarit meinanneet juuri sitä?

Aivan toinen juttu olisi ollut, jos Ruotsin pvaltion tai porvaripuolueiden taholta olisi neuvottu valkoisia hakemaan sovintoa!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#6. Minä näkisin että näillä pohjoismaisilla delegaatioilla oli lähinnä moraalinen elementti, vaikka hyvin tiedettiin pieni likkumavara ja äärimmäisen vähäiset toiveet onnistua, mutta että edes yritetään tunnustella sivun edellytyksiä, sekin on jotain.

Toisaalta, kun median toiminta ja rajojen yli tapahtuva liikenne oli periaatteessa varsin tiukalle pantua, oli tietysti tärkeää saada omia ensikäden kosketuksia ja omia havaintoja. Ja tässä suhteessa retket takuulla olivat hyödyllisiä; vallan haltuunoton haparointi oli pahemmin metsässä kuin ehkä kukaan saattoi olettaa - etenkin kun vertaa Venäjän vallankaappareihin, jotka olivat vallassa tuossa vaiheessa jo kuudetta kuuta.
Lisäksi vielä olivat vielä nuokomnentissa esitellyt lähetystöt, jotka pyrkivät valvomaan ja petraamaan vankien, kadonneiden etc asemaa ja organisoimaan heille tukea ja apua. Vastaisivat nykyistä punaisen ristin tehtäväkenttää ja ETYKin delagaatioiden asiastetta?

Kaksi olennaista eroa näenValppaantoimintaan:
Valpasei mennyt suoraan kapinahallintoon, mutta toimi Työmiehen päätoimittajana, ehkä vain osittain nimellisesti, muttei myöskään irtisanoutunut hankkeesta. Hän oli siis asianosallinen!
Kysymys kuuluu: Miten asianosainen voi toimia rauhanvälittäjänä? Ei voi. Tarkkaan ottaen Valppaan lennäkki nimittikin itseään kompromissiesitykseksi.

Pohjoismaalaiset vieraat sensijaan olivat aidosti ulkopuolisia välityksen yrittäjiä. Ruotsalaiset vasemmistososialistit - zimmerwaldin pöytäkirjan allekirjoittaneet, tuomitsivat Suomen zimmerwaldilaisten sosialistien vähemmistövallankumuksen. Sen jyrkemmin sen tuomitsivat näkyvät ruotsalaiset oikeistososalistit.

Työmiehen haastattelusta huean valottuu ruotsalaisten porvarien näkemykset.

Se toinen ero Valppaan kompromissipaperiin on ajankohta. Pohjoismaiset olivat liikkeellä jo kolme viikkoa kapinan alkamisesta: Rintamalinjat vasta alkoivat hahmottua ja molempien yleishyökkäystä vasta koottiin ja valmisteltiin.
Valppaan esitys on päivätty 28.3. eli olennaisesti myöhempään aikaan. Tampereen ympärillä saartorengas kiristyi jo, ja saksalaisten tulo oli jo tiedossa. Valkoisten puolella kompromissihalut, jos niitä yleensä oli sotatoimien alettua ollut, olivat nollassa, koska voitto oli jo näköpiirissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset