Talous tilttaa, mutta ennenkaikkea järjestelmät – oletko valmis?
Talous tilttaa, mutta ennenkaikkea järjestelmät – oletko valmis?
Helatorstain saarna ennen hämärän laskeutumista ja systeemikriisin puhkeamista
*
Elinkautinen ministeri Raimo Sailas arvioi tiistaina 8.5.2018 HS:ssa mennyttä, olevaa ja hieman myös tulevaa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005670915.html
”Vuosikymmen sitten maailmantalous vajosi pahimpaan lamaan sitten 1930-luvun. Se, minkä piti olla ekonomistikunnan suuren enemmistön mielestä mahdotonta, toteutui synkällä tavalla. Maailmanlaajuiseen lamaan kytkeytyi osin erillinen eurokriisi, joka syöksi talous- ja rahaliiton hajoamisen partaalle.”
Paitsi että tuo lausunto, sikäli kuin on totta, asettaa ”ekonomistikunnan suuren enemmistön” ammattitaidon ja näkemykset entistäkin kyseenalaisempaan valoon – kahvinporoistako vai viskilasin pohjasta ne niitä näkemyksiään ammentavat? – herättää vakavan kysymyksen:
milloin noiden monetarismin Tonavien mielestä kapitalismiin aina kuuluneet suhdannevaihtelut, jyrkkinekin muutoksineen, on selätetty ja siirretty kuolleiden ilmiöiden herbaarioon? https://www.hs.fi/aihe/talousennusteet/
*
Sailas toteaa yleisesti tunnetun tosiasian
”Maailmantalous on kasvanut pahimmasta selvittyään rivakkaa vauhtia jo monen vuoden ajan. Hallitusten ansiot myönteisen kehityksen syntyyn eivät ole olleet ratkaisevia, vaan kasvun varsinainen vauhdittaja on ollut keskuspankkien ennennäkemättömän löysä rahapolitiikka.”
Ministeri Sailas jättää sanomatta olennaisen asian: ihan itsestäänkö, ”omasta päästään”, nuo keskuspankit yhtäkkiä ovat repineet tuon ”ennennäkemättömän löysän rahapolitiikkansa”?
Eivät tietenkään. Takana on poliittinen tahto ja sen synnyttänyt poliittinen usko. Sikäli poliitikoilla on lusikkansa sopassa siis. Heillä on usko ja siitä suorastaan öljylähteenomaisena ruiskuava tahto. Sen tahdon varassa maailmaa nostetaan, kannetaan ja ”viedään perille”..
*
Uusi vakavastihäiriintynyt normaali
Vaikka finanssikriisistä onkin näennäisesti enimmäkseen jo selvitty ”kuiville”, eivät housut silti ole ”kuivat”, vaan 2008 katastrofin kestoseuraukset ovat keskuudessamme.
Tässä listaa:
Maailman velkaantuminen. ”Keskuspankkien ennennäkemättömän löysä rahapolitiikka” (Sailas) on toiminut kuin käänteinen neutronipommi. Ihmiset se on – jotakuinkin – säästänyt, mutta yhteiskuntien rakenteet, vakiintuneet instituutiot ja kansantalouksien reaalitalouteen perustuvat käytänteet ja mallit se on tehokkaasti romahduttanut.
Makrotaloudessa on siirrytty määrätietoisesti ja korjaamattomalla tavalla keinottelurahan aikaan, jolloin reaalitalouden vaihteluilla on marginaalinen merkitys keskitetyn tuoton karttumiselle. Pullo henki on vapautettu, eikä sitä lassoa ole punottu, jolla se vedettäisiin takaisin.
Koskaan maailmanhistoriassa maailman taloudellinen eliitti ei ole ollut niin vähäisessä määrin sidoksissa maailman työtätekevien ja maailman BKT:n kertymään ratkaisevasti vaikuttavan ihmiskunnan suuren enemmistön kanssa.
Koskaan ihmisen aikana niin harvat eivät ole olleet niin suuressa kiitollisuuden velassa niin monille, – paitsi että ne eivät ole kiitollisia eivätkä varsinkaan velassa. He kaikki ovat velkojia, ikuisia.
Milloinkaan ihmisen aikana niin perustavat virheet eivät ole niin lyhyessä ajassa pilanneet laitumia ja lampaita niin monilta, kuin meidän aikanamme. Siinä suhteessa elämme suurta aikaa, Great Era.
Finanssitoiminta makrotalouden huipulla on irtautunut inhimillisestä ja reaalisesta. Sen toiminnalle on enemmän haittaa ihmiskunnan seitsemästä miljardista hengittävästä ja tuntevasta ihmisestä, kuin mitään käytännöllistä hyötyä. Eliitti suhtautuu ihmiskunnan enemmistöön kuin pankinjohtaja piensäästäjään, vihalla ja inhon väristyksellä.
Siksi ihmisen ja ihmiskunnan henki ei ole koskaan ollut niin halpa kuin tänään, koska sillä ei nyt eikä pitkässä tulevaisuudessa ole mitään arvoa.
Sillä ihmisellä ei ole arvoa ihmisenä, – eikä myöskään tuotannontekijänä, ei kuluttajana eikä varsinkaan sijoittajana, – koska tuotannolla ei ole kuten sanottu, mainittavaa merkitystä tuottojen karttumisen kannalta, eikä kulutus näin ollen ole enää arvossaan; ainoastaan sijoittaminen on arvokasta, ja enemmistö sijoittajista on vain voittajien tuottojen takaajia, heiltä otetaan ja keskitetään. Ihminen ihmisenä on tälle järjestykselle vihan ja inhon kohde, muuten täysin merkityksetön, mutta potentiaalisena haittana sitä on syytä vihata ja inhota.
Muu maailma miljardeine ihmisineen on jo käytännössä tämän kasinon valojen ulkopuolella.
Keskellä, rulettikupissa, on merkitys, valta ja kunnia.
*
Mitä uutta on tullut tilalle?
Tuotannon ja reaalitalouden merkityksen minimoituminen näkyy monessa.
”Palkat ja hinnat eivät puolestaan tunnu reagoivan tuotannon kasvun nopeutumiseen” (Sailas). Tämä – siis se, että palkat eivät reagoi, tarkoittaa arjessa palkkajäädytystä, – ja kilpailuttamisen sekä yritteliäistämisen kautta tapahtuvan alihinnoitellun yrittäjätyön valtaistumisen, monissa tapauksissa suoranaisen tulottomana suoritettavan yrittäjäriskillisen työn kautta – , palkkasumman tosiasiallista ja merkittävää supistumista.
Kansantaloudessa tämä tarkoittaa luonnollisen elinvoiman tyrehtymistä luonnonjoessa, ja keinotekoisen, vapautettujen markkinavoimien ruoppaaman keinokanavan virranjuoksun julmaa paisumista, myös tuotannontekijäpalkkojen (ym. vastikkeiden) kasvavana ohjautumisena ja ohentumisena pois luonnollisesta virtaus- ja voimavuomastaan.
*
Valtioiden näivettyminen ideologisen ohjauksen olosuhteissa
Valtioiden välttämätöntä tulovirtaa on tehokkaasti supistettu verokantaa alentamalla, jättämällä makromaisesti kasvaneet pääoma- ja keinottelutulos merkittävän alhaisen verokannan piiriin, – ja mikä olennaisempaa – kokonaan verotuksen ulkopuolelle, joka verolakien kehittämistä tietoisesti laiminlyömällä, verotuksen ulkopuolisen alueen laajentamisella sekä erilaisen verosuunnittelun ja –kierron mahdollistavalla harkitulla löperyydellä.
Verotuspopulistista alennusvaadetta on ruokittu palkansaajien verotuksen epäkohtien ja terveenjärjen vastaisten kohdennusten avulla. Näin on saatu nekin suureen tulonsiirto- ja julkisten palveluiden vastaanottajakaartiin kuuluvat, jotka itse hyötyisivät kohtuullisesta verokannasta, liittymään valtionvastaiseen rintamaan vaatimaan yhä jatkuvia huojennuksia verokertymän eri sektoreille.
Valtioiden ja yleensä julkisen hallinnon tulokertymän kuivuminen on johtanut yhä uudelleen jatkuvaan määräämättömään velkaantumiseen ja toisaalta palvelu-, ylläpito- ja kehittämispolitiikkojen laiminlyönteihin, niin että valtiot, varsinaisten kriisimaiden ulkopuolellakin, kaikkialla Länsimaissa ovat kääntyneet kohden ”pienen valtion” ideaalia.
Pahiten kärsineissä maissa eläkejärjestelmä on tuhoutunut, eläkeikää ollaan nostamassa 70 ikävuoteen, koulutusta yksityistetään mikä tarkoittaa että valmistuessaan opiskelleilla on niskassaan velkakuorma. Julkisia palveluita alasajetaan ja infrastruktuurihankkeita jäädytetään.
Tämä – kutsuttakoon sitä nyt vaikka sitten – julkisen vallan ”amerikanisaatioksi”, alasajon maisemassa tapahtuvaksi hitaaksi kuolemaksi.
*
Suomessa huokaillaan pitkien kehityskulkujen kanssa. Sailaskin itkee:
”Suomessa eletään nyt vahvaa nousukautta. Työllisyysaste on noussut mukavasti ja työttömyys vähentynyt. Pitemmän aikavälin näkymät ovat silti heikentyneet. Syntyvyyden yllättävän nopea lasku nostaa tuskanhien eläkepolitiikasta vastaavien otsalle. Huoltosuhde-ennusteet muuttuvat erikoisen näköisiksi.”
En ymmärrä Sailasta. Ketä tämä muutos on yllättänyt? Jos Suomessa ei (kuten itseasiassa 2000-luvulla on nähty) osata laskea edes sellaisia perussuureita, kuin väestöennusteet ja syntyvien lasten määrän muutokset, – siis edes skenariotasolla -, niin mitä ihmettä kannattaa ”hikoilla” verta eläkepolitiikan suhteen?
Eikö sieltä skenarioarkusta löydy näitäkin toteutuneita käyriä ja niiden tod.näk. suuntia ennakoivia vaihtoehtoja? Jos ei, niin asialle pitää tehdä jotain ihan oikeasti.
Heikko talouskasvu, pitkä työttömyys, epävarmentuva tulevaisuus suurpoltiikan turbulensseineen, yhdessä valmiin maailman normaalien ilmiöisen, kuten monimutkaistuvan todellisuuden ja sen kanssa emotionaalisessa (syvässä) ristiriidassa oleva henkinen riippumattomuuden ja yksilöllisyyden eetos. Siis evätkö ne kaikki, kaikki puhu tilastomaakareillekin sitä, ettei tähän nyt ainakaan entistä tiheämpään lasta aleta pukkaamaan? Ja kun viipyy niin mahdollisuuksien ikkuna hitaasti mutta varmasti sulkeutuu, kunnes lopulta jonain arvaamattomana hetkenä loksahtaa kiinni, lopullisesti. Se oli se elämä ja sen jatkamisaikeet. Liian moni itseasiassa havahtuu myöhään.
*
Eniten olen huolissani ratkeilevista rakenteista ja sortuvista sopimuksista
Toistuvasti olen rohjennut puhua kansainvälisten instituutioiden ja niiden puitteissa sovittujen yhteisten menettelytapojen ja säännösten puolesta. Ne – siis laajasti puhuen, rakenteet – ovat se runko ja kannatinjärjestelmä, jonka varaan voidaan perustaa globaalia yhteistyötä ja ohjelmia.
Tietysti tämä puhe on vaikeaa heti kun muistamme Euroopan suuren ”tuhatvuosihankkeen”, poliittisen rakennuksen ja poliittisen rahan. Siinä esimerkki tuulentuvasta, jonkalaista harakanpesää ei olisi koskaan pitänyt pykätä: olisi tullut edetä loogisesti ja uskollisesti vapaan kaupan puolesta, taloudellisen vaihdannan esteiden raivaamisen puolesta, järjellisen kansallisvaltiopolitiikan puitteissa. Maailmanhistoriassa tuskin on historiattomampaa ja omalaatuisempaa hanketta, kuin nykyinen EU ja sen bastardaalinen raharatkaisu, Euro.
Jumalaa ei ole, eikä ylintä kaitsijaa. Kaikki on ihmisestä, ja siksi juuri niin epäinhimillistä.
Taas ihminen uskoo, kuin vanhan ajan ryöstöritarit, että sota kannattaa ja voitto taistelussa on voitto kaikinpuolinen, kun minä vain olen se, joka nujerran ja muut nujerrettuja.
Suuria valtioita ja imperiumia on historian saatossa syntynyt vain tulen, veren ja miekan voimalla, niin on ollut ja niin on aina oleva. Eurooppalainen ”varaslähtö” ja oikopolku Euroopan Imperiumin synnyttämiseksi lähti väärällä jalalla liikkeelle, eikä sitä virhettä pystytä korjaamaan ennen kuin marssi loppuu ja seuraava suursota mitätöi vanhat erheet ja luo uusia, joita sitten tahoillamme alamme hammasta purren itse kukin korjailemaan.
Mutta siinä sodan huhmaressa mikään leka ei ole liian iso säästääkseen mitään ja ketään nykyisen federaatiojärjestelyn näpertelyistä jälkimaailmoille. Tulelta säilynyt ja ruuditettua ilmaa haistava tulevaisuus tulee kiroamaan nämä ”isät”.
*
Paradoksaaliset satunnaisuudet ja vakioksi muodostuneet tilapäisratkaisut
Erikoisesta on aikanamme tullut ”uusi normaali”.
Paradoksaalisesta tehtiin uusi selviö. Tilapäisratkaisusta ja kertaallisesta hätärytkystä vakio.
Kaikki arvot ovat joutuneet alennusmyyntiin ja tallattu maahan.
Mikään ei tahdo olla liian sakraalia säilyttääkseen koskemattomuuden, ei edes oma maa, oma kansa, oma tahto.
Ei niin kovaa pulttia, joka ei periksi antaisi, kun palkkeja rytkytetään. Ei niin kovaa ideologiaa, ettei vielä kovempaa rahamyllyä kohtaisi tiellä. Ei niin kovaa kalloa, ettei poliittinen ohjaus ja ideologinen happosade sitä pehmentäisi. Voi meitä raukkoja, kuka antaisi meille leivän ja järjen.
*
Kiintoisaa.
Olisiko esittää ratkaisuehdotuksia?
Ilmoita asiaton viesti
#1.
Hyvä ja kohtuullinen kysymys.
Mutta joudun pahoittelemaan syvästi, ettei minulla ole ratkaisuehdotusta moniin näistä ongelmista, vähiten ehkä kaikkein suurimpiin pulmiin.
Harmillisinta on se, että pahasti ounastelen, että moniin niistä ei yksinkertaisesti vain ole ratkaisukeinoa.
Tilanne vain meni ja on nyt ohi; tehtiin mitä tehtiin, ja kovin köykäisin eväin, ja osittain täysin väärän paradigman varassa.
Ei sellaisia virheitä korjata.
On vain elettävä niiden kanssa.
En tarkoita antautumismielialan valamista, vaan viileän tilannekuvan merkitystä – ja sitä, että vältettäisiin virheiden ja seurausten kumuloitumista periaatteessa samoja alkuperäisiä virheitä toistamalla ja niihin hirttäytymällä.
Mitä kurjemmat uhat meitä saartavat, sitä skarpimmin meidän tulee pureutua aikamme pulmiin.
Ilmoita asiaton viesti
Ratkaisu on ottaa tänään vähän turpaan tai huomenna enemmän. Tähän saakka on valittu jälkimmäinen.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys oli epäilemättä hyvä, mutta kyllä se minun mielestäni oli kohtuuttoman kova. Esittämällä oikean vastauksen saisit nimesi historiaan. Eräs parisataa vuotta sitten syntynyt kaveri punnersi tuon kysymyksen kanssa ikänsä. Teki siinä monta kiinnostavaa havaintoa ja löysi monia mielenkiintoisia näkökulmia, mutta päätyi väärään vastaukseen. Sai kuitenkin nimensä historiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan niitä seteleitä leikattu ennenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Noh, kaikki raha on velkaa. Uutta rahaa tehdään kun joku lainaa. Ja lainatulla rahalla on korko eikä kaikkia rahoja saada takaisin. Velkakuorma kasvaa ja kasvaa.
Semmoinen veikkaus, että korkotaso pysyy kohtuullisen pitkään alhaisena ja sitä vähitellen nostetaan. Sitten jossain päin yllättäen kun rahaa huomattavia määriä lainanneet tajuvat, että eivät ikinä tule saamaan rahojaan takaisin, tapahtuu jotain jännää.
Ilmoita asiaton viesti
Minua kyllä henkilökohtaisella tasolla kiinnostaa, että missä suhteessa velkojen maksun jälkeen rahaa kannattaisia pyrkiä puskuroimaan ja kuinka paljon kannattaa laittaa kiinni eri omaisuuslajeihin.
Koska sen nyt tietää, että velasta ei seuraa mitään hyvää, mutta tekeekö sillä rahallakaan mitään siinä kohtaa? Osakkeeita olisi helppo omistaa mutta ongelma niissä kun niihin nyt virtaa sitä velkarahaa ja hinnat taivaissa.
Harmillisesti itsellä ymmärrystä aiheesta ei vielä tarpeeksi ole.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka ei olisi monumentaalisen lopullista vastausta, niin voisi heittää ideoita ja suuntaviivoja. Niistä voi keskustelun kautta syntyä jotain.
Yksi pohdinnan arvoinen idea saattaisi olla valuuttajärjestelmän uudistaminen. Nykyiselle velkavetoiselle keskuspankkijärjestelmälle on muita vaihtoehtoja. Neochartalismi yksi ja siitä on eri versioita. Yksi versio perustuisi siihen, että keskuspankki loisi lisää rahaa suoraan valtiolle, ja uusi raha tulisi valtion kulutuksen kautta kiertoon markkinoille. Uusi raha voisi olla valtion vapaasti käytettävää, tai sitten se tulisi korvamerkitä investointeihin. Tällainen valuuttajärjestelmä pienentäisi pankkisektorin erityisroolia taloudessa. EU:n tasolla tämä tarkoittaisi, että EKP ei lainaisi rahaa liikepankeille, vaan tasapainoilisi kasvun ja inflaation välillä syöttämällä rahaa suoraan jäsenvaltioden budjetteihin.
Sitten on tiede- ja teknologiapolitiikka. Jos ilmastonmuutos on suurin uhka ihmiskunnalle, niin investoimalla 10-100x enemmän sitä ehkäiseviin teknologioihin, voitaisin saada jotain konkreettista aikaiseksi. Ilmastonmuutosta voisi hillitä myös ankarammalla verotuksella kuten 100 %:n lihaverolla alkuun.
Ihmisen geenimanipulaatiolla voitaisiin nostaa keskimääräistä älykkyyttä, vastuullisuutta, empaattisuutta, terveyttä ja mitä vain ominaisuuksia.
Demokratiajärjestelmää voisi uudistaa. Voitaisiin luopua siitä, että kaikilla äänioikeutetuilla on yhtä paljon ääniä, ja siirtyä demokratiaan, jossa lisää äänivaltaa voi ansaita osoittamalla tietämyksensä tentein.
Ilmoita asiaton viesti
Henkilökohtaisella tasolla maksan velat pois, käytän rahat seuraavan vuoden aikana tarvitsemiin hyödykkeisiin vielä kun on ostovoimaa, ja jos rahaa jää niin jään odottamaan pörssin alennusmyyntejä.
Kun seuraava finanssikriisi tulee, velallisista tulee helposti toisen luokan kansalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Oikein hyvä kirjoitus ja niin paljolti totta. Kiitos!
Mikä se kysymys oikein olikaan?
Olen tutkinut kybernetiikkaa ja systeemisiä ratkaisuja pian 10 vuotta IT-alan tutkijan alkutiedoilla. Voisin kertoa teille ihmeellisiä totuuksia, mitä kaikkea sieltä paljastuu, mutta se veisi paljon aikaa, ettekä varmaan pysyisi kärryillä, sillä systeemisyys ei ole helppo asia.
Eilen analysoin kilpailutuksen näillä keinoilla ja seuraavaksi fasismin tilaa nyky-yhteiskunnassa. Olen raportoimassa yliopistolaitoksen romahdusta kolmantena tapauksena ja lähetän sen analyysin Suomen jokaiselle yo-rehtorille sekä Eduskunnalle. Älkää muistelko 200 vuotta vanhoja juttuja, vaan keskittykää tulevaisuuteen jo nyt.
Osaamiseni on myrkkyä Suomen eliitille, koska ne menettävät uskottavuutensa jos entistä analyyttisempi ajattelemisen taito leviää. Se onkin tarkoitukseni Metayliopiston konseptissa.
Olen kirjoittanut myös kirjan: ”Ideakirja yhteiskunnan pelastamiseen”, joka vastailee periaatteellisesti Veikko Huuskan esitykseen 10 eri näkökulmaa soveltaen: https://holvi.com/shop/LXqGL5/
Jos päättäjät haluaisivat soveltaa systeemiajattelua,yhteiskunta alkaisi oppimaan oppimista, jolloin se välttyisi suhdannekriiseiltä, sodilta jne. Siinä esteenä vain se ”Jos” – sana. Tervetuloa systeemiseen maailmaan jokainen!
Ilmoita asiaton viesti
Onnistuuko systeemiajattelusi ratkaisemaan sen, miten systeemiajattelu saadaan juurrutettua päättäjien työkaluksi ja yhteiskuntaan?
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa epätodellisuus on näkyvissä n. 120 miljardin lisävelkana täysin ilman talouskasvua viimeisen vuosikymmenen aikana. Teillä on entisestäänkin enemmän kalliita hienoja autoja ja maassa on ollut melkoinen asuntobuumi hinnan nousuineen.
Silti tuotannon arvo ei ole edelleenkään edes v. 2008 tasolla – ainoana maana koko Euroopassa ja ehkäpä koko maailmassa.
EU on euroineen tipahtamassa pahasti pois maailman kehityksen kärkijoukosta Saksaa lukuunottamatta globaalisesti. Saksa kyllä porskuttaa edelleenkin ja energiaa saadaan kaaduputkista Venäjältä.
Ilmoita asiaton viesti
Kansainvälisistä sopimusjärjestelmistä ja niiden perusteista:
”Sopimukset vaativat tietyn määrän luottamusta ja hyvää tahtoa. Iranilla ei ole enää mitään syytä uskoa sopimuksiin Yhdysvaltain kanssa, kuten ei ole kenelläkään muullakaan. Kaikkea neuvonpitoa Yhdysvaltain kanssa kannattaa lähestyä kuin koijareiden pokeripöytää: huijata itse eniten.” – Aamulehti, 10.5.2018. –
Iran-ssovun muiden osapuolten eli Saksan, Ranskan, Britannian, Venäjän ja Kiinan harteille jäi nyt pitää kiinni sovun rippeistä.
Mutta:
Iranissa kommentoitiin tuoreeltaan, että eurooppalaiset ovat puheistaan huolimatta kiinni Yhdysvaltain päätöksiä ja että Iranilla ei ole mitään syytä pitää kiinni sopimuksestaan.
Voi, Länttä. Vo meitä Lännessä. Näin me olemme Trumpin päättömien ratkaisujen yhtiömiehiä ja maksu tulee perässä.
Samaan aikaan onneton Suomi vedätti itsensä yhä syvemmälle ”yhteistyöhön” Yhdysvaltain puudelina.
Kun on juoksevinaan karhua pakoon, päätyy Trumpin polvelle.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka käskee Irania moukaroimaan ohjuksin Israelia Syyriasta käsin ?
Onko Lähi-idän rauhalle hyvästä vai pahasta se, että Iran uhkailee toistuvasti tuhoavansa Israelin viimeiseen juutalaiseen asti.
Se, joka näkee tässä asiassa Iranin Hizbollaheineen hyväntekijöinä sotahulluuden sijaan on omituinen.
USA:lla on valintananaan alueella ensisijaisesti Israelin turvallisuuden takaaminen – jo vuosikymmenien ajan – eikä Trump tee tässä poikkeusta.
Ilmoita asiaton viesti
HS, 10.5.2018:
”Kyse on myös Yhdysvaltain ja Euroopan suhteesta, ja Euroopan maiden yhteisen turvallisuuspoliittisen linjan pitävyydestä. Euroopalla näyttäisi olevan vain hävittävää.
Ja sitä on itseasiassa paljon. Euroopan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtomaana Saksa on tästä erityisen huolissaan.
Kaikki mitä Trump nyt Irakin kanssa tekee, on vastoin Euroopan tavoitteita. Tavoite on alueen vakauden lisääminen.”
Meidän läheinen ystävämme ja kehittynyt kumppanimme Trump toimii täysin toisin.
On Trump we Trust.
Euroopan on nyt ymmärrettävä, että Yhdysvallat voi pian iskeä Iraniin.
Eurooppa saisi iskujen seurauksista osansa.
”Euroopan on syytä alkaa valmistautua seuraavaan pakolaiskriisiin”, kirjoittaa Yhdysvaltain politiikan asiantuntija Josef Braml Saksan ulkopoliittisen seuran DGAP:n kommentissa.
Että Sellainen Ystävä.
Ilmoita asiaton viesti