Talous tilttaa, mutta ennenkaikkea järjestelmät – oletko valmis?

Talous tilttaa, mutta ennenkaikkea järjestelmät – oletko valmis?

Helatorstain saarna ennen hämärän laskeutumista ja systeemikriisin puhkeamista

*

Elinkautinen ministeri Raimo Sailas arvioi tiistaina 8.5.2018 HS:ssa mennyttä, olevaa ja hieman myös tulevaa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005670915.html

”Vuosikymmen sitten maailmantalous vajosi pahimpaan lamaan sitten 1930-luvun.  Se, minkä piti olla ekonomistikunnan suuren enemmistön mielestä mahdotonta, toteutui synkällä tavalla.  Maailmanlaajuiseen lamaan kytkeytyi osin erillinen eurokriisi, joka syöksi talous- ja rahaliiton hajoamisen partaalle.”

Paitsi että tuo lausunto, sikäli kuin on totta, asettaa ”ekonomistikunnan suuren enemmistön” ammattitaidon ja näkemykset entistäkin kyseenalaisempaan valoon – kahvinporoistako vai viskilasin pohjasta ne niitä näkemyksiään ammentavat? – herättää vakavan kysymyksen:

milloin noiden monetarismin Tonavien mielestä kapitalismiin aina kuuluneet suhdannevaihtelut, jyrkkinekin muutoksineen, on selätetty ja siirretty kuolleiden ilmiöiden herbaarioon?  https://www.hs.fi/aihe/talousennusteet/

*

Sailas toteaa yleisesti tunnetun tosiasian

Maailmantalous on kasvanut pahimmasta selvittyään rivakkaa vauhtia jo monen vuoden ajan.  Hallitusten ansiot myönteisen kehityksen syntyyn eivät ole olleet ratkaisevia, vaan kasvun varsinainen vauhdittaja on ollut keskuspankkien ennennäkemättömän löysä rahapolitiikka.”

Ministeri Sailas jättää sanomatta olennaisen asian: ihan itsestäänkö, ”omasta päästään”,  nuo keskuspankit yhtäkkiä ovat repineet tuon ”ennennäkemättömän löysän rahapolitiikkansa”?

Eivät tietenkään.  Takana on poliittinen tahto ja sen synnyttänyt poliittinen usko.  Sikäli poliitikoilla on lusikkansa sopassa siis.  Heillä on usko ja siitä suorastaan öljylähteenomaisena ruiskuava tahto.  Sen tahdon varassa maailmaa nostetaan, kannetaan ja ”viedään perille”..

*

Uusi vakavastihäiriintynyt normaali

Vaikka finanssikriisistä onkin näennäisesti enimmäkseen jo selvitty ”kuiville”, eivät housut silti ole ”kuivat”, vaan 2008 katastrofin kestoseuraukset ovat keskuudessamme. 

Tässä listaa:

Maailman velkaantuminen.  ”Keskuspankkien ennennäkemättömän löysä rahapolitiikka” (Sailas) on toiminut kuin käänteinen neutronipommi.  Ihmiset se on – jotakuinkin – säästänyt, mutta yhteiskuntien rakenteet, vakiintuneet instituutiot ja kansantalouksien reaalitalouteen perustuvat käytänteet ja mallit se on tehokkaasti romahduttanut. 

Makrotaloudessa on siirrytty määrätietoisesti ja korjaamattomalla tavalla keinottelurahan aikaan, jolloin reaalitalouden vaihteluilla on marginaalinen merkitys keskitetyn tuoton karttumiselle.  Pullo henki on vapautettu, eikä sitä lassoa ole punottu, jolla se vedettäisiin takaisin.

Koskaan maailmanhistoriassa maailman taloudellinen eliitti ei ole ollut niin vähäisessä määrin sidoksissa maailman työtätekevien ja maailman BKT:n kertymään ratkaisevasti vaikuttavan ihmiskunnan suuren enemmistön kanssa. 

Koskaan ihmisen aikana niin harvat eivät ole olleet niin suuressa kiitollisuuden velassa niin monille, – paitsi että ne eivät ole kiitollisia eivätkä varsinkaan velassa.  He kaikki ovat velkojia, ikuisia.

Milloinkaan ihmisen aikana niin perustavat virheet eivät ole niin lyhyessä ajassa pilanneet laitumia ja lampaita niin monilta, kuin meidän aikanamme.  Siinä suhteessa elämme suurta aikaa, Great Era.

Finanssitoiminta makrotalouden huipulla on irtautunut inhimillisestä ja reaalisesta.  Sen toiminnalle on enemmän haittaa ihmiskunnan seitsemästä miljardista hengittävästä ja tuntevasta ihmisestä, kuin mitään käytännöllistä hyötyä.  Eliitti suhtautuu ihmiskunnan enemmistöön kuin pankinjohtaja piensäästäjään, vihalla ja inhon väristyksellä.

Siksi ihmisen ja ihmiskunnan henki ei ole koskaan ollut niin halpa kuin tänään, koska sillä ei nyt eikä pitkässä tulevaisuudessa ole mitään arvoa. 

Sillä ihmisellä ei ole arvoa ihmisenä, – eikä myöskään tuotannontekijänä, ei kuluttajana eikä varsinkaan sijoittajana, – koska tuotannolla ei ole kuten sanottu, mainittavaa merkitystä tuottojen karttumisen kannalta, eikä kulutus näin ollen ole enää arvossaan; ainoastaan sijoittaminen on arvokasta, ja enemmistö sijoittajista on vain voittajien tuottojen takaajia, heiltä otetaan ja keskitetään.  Ihminen ihmisenä on tälle järjestykselle vihan ja inhon kohde, muuten täysin merkityksetön, mutta potentiaalisena haittana sitä on syytä vihata ja inhota.

Muu maailma miljardeine ihmisineen on jo käytännössä tämän kasinon valojen ulkopuolella.

Keskellä, rulettikupissa, on merkitys, valta ja kunnia.

*

Mitä uutta on tullut tilalle?

Tuotannon ja reaalitalouden merkityksen minimoituminen näkyy monessa.

”Palkat ja hinnat eivät puolestaan tunnu reagoivan tuotannon kasvun nopeutumiseen” (Sailas).  Tämä – siis se, että palkat eivät reagoi, tarkoittaa arjessa palkkajäädytystä, – ja kilpailuttamisen sekä yritteliäistämisen kautta tapahtuvan alihinnoitellun yrittäjätyön valtaistumisen, monissa tapauksissa suoranaisen tulottomana suoritettavan yrittäjäriskillisen työn kautta – , palkkasumman tosiasiallista ja merkittävää supistumista. 

Kansantaloudessa tämä tarkoittaa luonnollisen elinvoiman tyrehtymistä luonnonjoessa, ja keinotekoisen, vapautettujen markkinavoimien ruoppaaman keinokanavan virranjuoksun julmaa paisumista, myös tuotannontekijäpalkkojen (ym. vastikkeiden) kasvavana ohjautumisena ja  ohentumisena pois luonnollisesta virtaus- ja voimavuomastaan.

*

Valtioiden näivettyminen ideologisen ohjauksen olosuhteissa

Valtioiden välttämätöntä tulovirtaa on tehokkaasti supistettu verokantaa alentamalla, jättämällä makromaisesti kasvaneet pääoma- ja keinottelutulos merkittävän alhaisen verokannan piiriin, – ja mikä olennaisempaa – kokonaan verotuksen ulkopuolelle, joka verolakien kehittämistä tietoisesti laiminlyömällä, verotuksen ulkopuolisen alueen laajentamisella sekä erilaisen verosuunnittelun ja –kierron mahdollistavalla harkitulla löperyydellä. 

Verotuspopulistista alennusvaadetta on ruokittu palkansaajien verotuksen epäkohtien ja terveenjärjen vastaisten kohdennusten avulla.  Näin on saatu nekin suureen tulonsiirto- ja julkisten palveluiden vastaanottajakaartiin kuuluvat, jotka itse hyötyisivät kohtuullisesta verokannasta, liittymään valtionvastaiseen rintamaan vaatimaan yhä jatkuvia huojennuksia verokertymän eri sektoreille. 

Valtioiden ja yleensä julkisen hallinnon tulokertymän kuivuminen on johtanut yhä uudelleen jatkuvaan määräämättömään velkaantumiseen ja toisaalta palvelu-, ylläpito- ja kehittämispolitiikkojen laiminlyönteihin, niin että valtiot, varsinaisten kriisimaiden ulkopuolellakin, kaikkialla Länsimaissa ovat kääntyneet kohden ”pienen valtion” ideaalia

Pahiten kärsineissä maissa eläkejärjestelmä on tuhoutunut, eläkeikää ollaan nostamassa 70 ikävuoteen, koulutusta yksityistetään mikä tarkoittaa että valmistuessaan opiskelleilla on niskassaan velkakuorma. Julkisia palveluita alasajetaan ja infrastruktuurihankkeita jäädytetään. 

Tämä – kutsuttakoon sitä nyt vaikka sitten – julkisen vallan ”amerikanisaatioksi”, alasajon maisemassa tapahtuvaksi hitaaksi kuolemaksi.

*

Suomessa huokaillaan pitkien kehityskulkujen kanssa.  Sailaskin itkee:

”Suomessa eletään nyt vahvaa nousukautta.  Työllisyysaste on noussut mukavasti ja työttömyys vähentynyt.  Pitemmän aikavälin näkymät ovat silti heikentyneet.   Syntyvyyden yllättävän nopea lasku nostaa tuskanhien eläkepolitiikasta vastaavien otsalle.  Huoltosuhde-ennusteet muuttuvat erikoisen näköisiksi.”

En ymmärrä Sailasta.  Ketä tämä muutos on yllättänyt?  Jos Suomessa ei (kuten itseasiassa 2000-luvulla on nähty) osata laskea edes sellaisia perussuureita, kuin väestöennusteet ja syntyvien lasten määrän muutokset, – siis edes skenariotasolla -, niin mitä ihmettä kannattaa ”hikoilla” verta eläkepolitiikan suhteen?

Eikö sieltä skenarioarkusta löydy näitäkin toteutuneita käyriä ja niiden tod.näk. suuntia ennakoivia vaihtoehtoja?  Jos ei, niin asialle pitää tehdä jotain ihan oikeasti.

Heikko talouskasvu, pitkä työttömyys, epävarmentuva tulevaisuus suurpoltiikan turbulensseineen, yhdessä valmiin maailman normaalien ilmiöisen, kuten monimutkaistuvan todellisuuden ja sen kanssa emotionaalisessa (syvässä) ristiriidassa oleva henkinen riippumattomuuden ja yksilöllisyyden eetos.  Siis evätkö ne kaikki, kaikki puhu tilastomaakareillekin sitä, ettei tähän nyt ainakaan entistä tiheämpään lasta aleta pukkaamaan?  Ja kun viipyy niin mahdollisuuksien ikkuna hitaasti mutta varmasti sulkeutuu, kunnes lopulta jonain arvaamattomana hetkenä loksahtaa kiinni, lopullisesti.  Se oli se elämä ja sen jatkamisaikeet.  Liian moni itseasiassa havahtuu myöhään.

*

Eniten olen huolissani ratkeilevista rakenteista ja sortuvista sopimuksista

Toistuvasti olen rohjennut puhua kansainvälisten instituutioiden ja niiden puitteissa sovittujen yhteisten menettelytapojen ja säännösten puolesta.  Ne – siis laajasti puhuen, rakenteet – ovat se runko ja kannatinjärjestelmä, jonka varaan voidaan perustaa globaalia yhteistyötä ja ohjelmia.

Tietysti tämä puhe on vaikeaa heti kun muistamme Euroopan suuren ”tuhatvuosihankkeen”, poliittisen rakennuksen ja poliittisen rahan.  Siinä esimerkki tuulentuvasta, jonkalaista harakanpesää ei olisi koskaan pitänyt pykätä: olisi tullut edetä loogisesti ja uskollisesti vapaan kaupan puolesta, taloudellisen vaihdannan esteiden raivaamisen puolesta, järjellisen kansallisvaltiopolitiikan puitteissa.  Maailmanhistoriassa tuskin on historiattomampaa ja omalaatuisempaa hanketta, kuin nykyinen EU ja sen bastardaalinen raharatkaisu, Euro.

Jumalaa ei ole, eikä ylintä kaitsijaa.  Kaikki on ihmisestä, ja siksi juuri niin epäinhimillistä.

Taas ihminen uskoo, kuin vanhan ajan ryöstöritarit, että sota kannattaa ja voitto taistelussa on voitto kaikinpuolinen, kun minä vain olen se, joka nujerran ja muut nujerrettuja.

Suuria valtioita ja imperiumia on historian saatossa syntynyt vain tulen, veren ja miekan voimalla, niin on ollut ja niin on aina oleva.  Eurooppalainen ”varaslähtö” ja oikopolku Euroopan Imperiumin synnyttämiseksi lähti väärällä jalalla liikkeelle, eikä sitä virhettä pystytä korjaamaan ennen kuin marssi loppuu ja seuraava suursota mitätöi vanhat erheet ja luo uusia, joita sitten tahoillamme alamme hammasta purren itse kukin korjailemaan. 

Mutta siinä sodan huhmaressa mikään leka ei ole liian iso säästääkseen mitään ja ketään nykyisen federaatiojärjestelyn näpertelyistä jälkimaailmoille.  Tulelta säilynyt ja ruuditettua ilmaa haistava tulevaisuus tulee kiroamaan nämä ”isät”.

*

Paradoksaaliset satunnaisuudet ja vakioksi muodostuneet tilapäisratkaisut

Erikoisesta on aikanamme tullut ”uusi normaali”.

Paradoksaalisesta tehtiin uusi selviö.  Tilapäisratkaisusta ja kertaallisesta hätärytkystä vakio. 

Kaikki arvot ovat joutuneet alennusmyyntiin ja tallattu maahan. 

Mikään ei tahdo olla liian sakraalia säilyttääkseen koskemattomuuden, ei edes oma maa, oma kansa, oma tahto. 

Ei niin kovaa pulttia, joka ei periksi antaisi, kun palkkeja rytkytetään.  Ei niin kovaa ideologiaa, ettei vielä kovempaa rahamyllyä kohtaisi tiellä.  Ei niin kovaa kalloa, ettei poliittinen ohjaus ja ideologinen happosade sitä pehmentäisi.  Voi meitä raukkoja, kuka antaisi meille leivän ja järjen.

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu