Veikko Huuska

Milloin Suomi saavuttaa ja ylittää 2008 BKT-tason?

Milloin Suomi saavuttaa ja ylittää 2008 BKT-tason?

Ymmärrettävistä syistä, joita on monta, enkä ala ajan säästämiseksi niitä kaikkia luettelemaan, tähän vastaaminen on vaikeaa, jollei mahdotonta. 

Suoritamme kuitenkin seuraavan laskutoimituksen.  Jää lukijoiden armeliaisuuden varaan, miten kirjoittajan käy.  Hirtetäänkö illalla, vai tyydytäänkö tervaamaan..

Mutta näillä tunnistetuilla rajaehdoilla laadimme asettamuksen:

Suomen kansantalouden kokonaistuotanto (BKT) oli 31.12.2018 tasolla, joka vuosijanalla merkitsi mainittua 195,819 miljardin euron summaa.

Tänä vuonna (2018) BKT:n arvioidaan kasvavan VM:n esittämän ennakkoarvion mukaan markkinahintaan arvostettuna 2,4 %.  Mikäli lähtöarvot – jotka selviävät vasta aikojen kuluttua – osuvat likikään oikeaan, ja mikseivät osuisi, tuo merkitsisi, että Suomen BKT 2018 tulisi olemaan 200,520 mrd euroa.

Tämä merkitsisi ensinnäkin ensimmäistä kertaa, kun tällä mittausmenetelmällä laskien saavuttaisimme 200 miljardin rajan.

Toiseksi se merkitsi, että Suomi olisi ”nujertanut laman” ja noussut kokonaistuotannon määrässä niukasti yli entisen ennätysvuoden 2008 tason.

*

Milloin tarkkaan ottaen?

BKT lasketaan yleensä vuositasolla.  Ja tarkemmin sanoen kalenterivuodessa.

Kun tavaroita, palveluita ja rahoitusta markkinoille sysäävät koneet, ihmiset ja muu tuotannollinen järjestelmä tuottaa alinomaa, ilman lomaa ja melkein ilman mitään paussia, tuota ”kansantalouden kakkua”, niin voinemme vielä zoomata tarkemmin, ja arvioida, milloin Suomen BKT-taso ylittää vanhan ennätyksen.

Tehdäänhän vastaavanlaisia laskutoimituksia monissa muissakin, vähintään yhtä vaikeasti aivan eksaktisti laskettavissa, asioissa. (ks. alla)

*

SE syntyy juhannuksen alla, 21.6.2018

Ennusteiden mukainen BKT-kasvu tuottaa siis 31.12.2018 mennessä 200,520 mrd Euroa.

Nousua vuoden 2017 ennakkolaskelmien mukaiseen BKT:hen on 4,701 mrd. 

Vuoden 2017 BKT jäi vuoden 2008 ennätystuloksesta (195,819 mrd) 2.221 miljardia.

Jos vuosi (365 vrk) tuottaa 4,701 mrd:n kasvun, niin monessako päivässä (tasaisen vauhdin taulukolla arvioiden) saavutetaan 2,221 miljardin kasvu?

Saamme likiarvon 171,45 vuorokautta.

Merkitsee, että SE syntyy torstaina 21. päivänä kesäkuuta 2018 noin kello 11.

Silloin Suomi saavuttaa ja ohittaa samalla vuoden 2008 taloushuipun.

Kauan se kesti, mutta ehkä se kannatti?

Samalla todetaan, että torstai 21.6.2018 on myös Kesäpäivänseisaus.

Toivottavasti Suomen talous ei ”seisahda”.

Mistäpä sen tietää. Uhkat on monet, ja kuoppia paljon Talouden valtatiellä.

Meiltä se otti 10 vuotta – palata ”lähtötasolle”.

*

Pari huomautusta

Millä nimellä kutsumme tuota ”Taloudentasauspäivää”?  Kävisikö Nightmare End?

Painajaisen loppu..

Mutta, sanoo kyynikko, emmehän ole vielä (läheskään) saavuttaneet todellista 2008 vuoden tasoa.

Ensinnäkin tämä nykyinen tuloksemme on rankasti doupattu, ”velkadopingia”!  Satoja miljardeja euroja, emmekä ole tämän parempia.

Ja sitä paitsi: Tulonjako on aivan jotain muuta kuin 2008.  Kansantalouden kakusta häipyy merkittävästi isompi osa ”jonnekin”, niitten taskuun.

*

Kylmien talouslukujen lisäksi tähän vielä lopuksi ”kylmiä ylikulutuslukuja”;

Suomalaisten ylikulutuspäivä on tänään 11.4.

Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa.

Suomalaisten ylikulutuspäivä on tänään keskiviikkona 11. huhtikuuta. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi.

Lähde: KU, 11.4.2018; https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3881571-suomalaisten-ylikulutuspaiva-on-tanaan

*

Suomi kokoaa kestävän kehityksen globaali-indikaattoreiden kansalliset tiedot avoimelle sivustolle  - Lähde: Tilastokeskus, 1.4.2018; http://www.stat.fi/uutinen/suomi-kokoaa-kestavan-kehityksen-globaali-indikaattoreiden-kansalliset-tiedot-avoimelle-sivustolle

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo merkitsee siis sitä, että ensi Juhannuksena suomalaiset ovat suurituloisempia kuin milloinkaan aiemmin, keskimäärin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"1.
Juuri niin!
Harvoin, josko koskaan, niin moni suomalainen, voi lyödä juhannuslöylyjä rinnassaan tämä sykähdyttävä tietoisuus!

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren

Pitäisi varman tarkastella nuppia kohden laskettua BKT:ta (joka nyt paremmin kuvaa elintasosta). Sen saavuttamiseen on vielä matkaa. Vuonna 2017 oltiin per capita BKT:ssa samalla tasolla kuin 2006.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Niin, väkiluku on lisääntynyt.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska Vastaus kommenttiin #6

#6.
Juuri näin.
Pikainen epätieteellinen laskutoimitus Tilastokeskuksen taulukosta, jota blogissa hyödynsin antaa tällaisen sarjan:

v. 2008: BKT viitevuoden 2010 hintoihin; 37.272 €/hlö (N 5.313.410)

v. 2017: BKT viitevuoden 2010 hintoihin; 35.540 €/hlö (N 5.509.811)

Eli BKT viime vuonna 2017 on vasta 95,4 % huippuvuoden 2008 BKT:stä per capita.

Tuo esittämääsi tietoa:
"Vuonna 2017 oltiin per capita BKT:ssa samalla tasolla kuin 2006."

Itse saan tässä laskentamallissa tuloksen:
2006 BKT/capita oli 35.495 € (2010 hinnoin)
2017 BKT/capita oli tuo mainittu 35.540 €. Kokolailla yksiin menee!

Aika kaukana taaperramme..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Mutta tunsimmeko kärsivämme vuonna 2006, noususuhdanteen huipulla?

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

euro on menestystarina, kohta ollaan 2008 tasolla absoluuttisesti. suhteellisesti hiukan jäljessä, bkt pitäs kasvaa 3%. eli 10 vuotta, 3% vuosikasvu.

2008 100
2009 103
2010 106,09
2011 109,2727
2012 112,550881
2013 115,92740743
2014 119,4052296529
2015 122,9873865425
2016 126,6770081388
2017 130,4773183829
2018 134,3916379344

134,3916379344 x 195,819 = 263,1643614868

Ollaan siis vähintäin 70 miljardia alle optimin. Koska 2008 ei ollut lähelläkään optimia 1990 suhteen, todellinen eurokulu on reilun 100 miljardin luokkaa vuosituloissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitä tarkoitat käsitteillä suhteellisesti ja absoluuttisesti? Entäpä mitä tarkoitat "optimilla vuoden 1990 suhteen"? Suomen BKT oli korkeimmillaan tähän asti todellakin vuonna 2008.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Täytyisi laskea mistä tuo BKT muodostuu ja onko se nykyään verrannollinen vuoden 2008 BKT:n. Esimerkiksi autonkasaus, mersuista tulee 2.5 mrd vientitulot mutta todellinen (?) arvonlisäys Suomessa on vain 300 miljoonaa joka on Valmet Automotiven liikevaihto. Toinen merkittävästi lisääntynyt sektori on kemiantuotteiden vienti, Suomessa jalostetaan venäläistä öljyä ja BKT nousee tämän ansiosta mutta maksaa se öljyn ostaminenkin. Eniten on kasvanut täysihoito jota ei 2008 paljon ollut nyt budjetista menee ainakin 2 miljardia uusuomalaisten elämiseen ja hoitoon. Entäs finanssisektori, paljonko enemmän maksetaan korkoja ja pääomatuloja ulkomaille?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä laskentaperuste on yhtäläinen vuoden 2008 kanssa. Kyse on arvonmuutoksesta, joten raaka-aineiden tuonti on aina ollut mukana laskelmissa yhtäläisesti.

Se on kyllä totta, että BKT lukuna ei kerro mitä tuotetaan ja miten tuotanto kansalaisille jaetaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Lisäys:
Blogin BKT-vertailutaulukon lähde:
Lähde: Kansantalouden tilinpito 2017, ennakko. Tilastokeskus
Lisätietoja: Tuomas Rothovius 029 551 3360, Pekka Tamminen 029 551 2460, kansantalous@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen
________________________________________
Päivitetty 16.3.2018
https://www.stat.fi/til/vtp/2017/vtp_2017_2018-03-...
*
Obs.:
Suomen BKT-tiedot on huomioitu
Viitevuoden 2010 hintoihin, milj. euroa
*
Sen sijaan samassa taulukossa oleva BKT/Asukas on selvästikin jotain muuta. Ilmeisesti kunkin vuoden reaali-aikainen nimellisarvo (?).

Palaan tähän.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Veikko on aivan oikeassa. BKT ei edellenkään ole v. 2008 tasossa ja viennin arvo myös siitä jäljessä.

Muun EU:n kannlta verraten Suomi on ollut maanosan surkein jo vuosikymmenen ajan. Velka on kasvanut rajuiten julkisten menojen ja julkisten palkkojen viennin kehityksen ollen samalla maanosan surkein jo 10 vuoden ajan.

Noutaja on tulossa velallisille muutaman vuoden tilauksin korkojen noustua pari kolme pinnaa ylöspäin.

Jarmo Timonen

"Ensinnäkin tämä nykyinen tuloksemme on rankasti doupattu, ”velkadopingia”! Satoja miljardeja euroja, emmekä ole tämän parempia.

Ja sitä paitsi: Tulonjako on aivan jotain muuta kuin 2008. Kansantalouden kakusta häipyy merkittävästi isompi osa ”jonnekin”, niitten taskuun."

Nyt oli pakko käyttää "velkadoupingia", koska 2008 tienoilla joutui valtava määrä hyvätuloisia suomalaisia työttömäksi, kun kansantalouden 3 tukipilaria petti miltei yhtäaikaa - suuri pudotus johtuu ennen muuta paperiteollisuuden, Nokian ja Venäjänkaupan supistumisesta.

Paperiteollisuudesta suljettiin 2006-2011 peräti 7 paperitehdasta, 4 sellutehdasta ja yksi kartonkitehdas - työntekijämäärä väheni noin 40000:sta noin 17000:een. Lisäksi kerrannaisvaikutuksena esim. puunkorjuusta ja kuljetuksesta on vähentynyt tuhansia työpaikkoja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_paperiteollisuus

Nokia työllisti vielä 2008 Suomessa 23320 henkilöä http://yle.fi/uutiset/nain_nokia_kasvoi_ja_kutistu...
ja vuonna 2015 enää 6855 henkilöä. Nokian supistuessa, myös Nokian alihankkijat Suomessa ovat vähentäneet tuhansia työpaikkoja.

Kansantalouden kakkua ovat syöneet tuntuvasti myös Venäjän kauppapakotteisiin osallistuminen ja vuonna 2015 saapunut ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 32 476 henkilöä.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Vuoden 2008 jälkeen Suomen BKT:hen on laskettu mukaan myös suunnitelmia. Todellisuudessa BKT on edelleen pienempi kuin ennen Yhdysvaltojen laukaisemaa finanssikriisiä ja talouden lamaa.

Jos EKP ei olisi painattanut satoja miljardeja lisäeuroja ja laskenut korot alimmillaan alle 0-prosenttiin, Suomikin olisi Kreikan seurassa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Uskon, että suurin osa kansakuntia laskettelee pian taas alaspäin. Joukossa voi olla jokin harvinainen poikkeus, Singapore tms. Mutta globalisaatio ei ole positiivisen summan peli. Aluksi voi siltä tuntua, mutta pidemmän päälle taloudet alkavat yksipuolistua ja kriisiytyä. Globalisaatio on nopeiden pääomaliikkeiden ja suuryritysten ylivaltaa, se johtaa ostokyvyn laskuun ja joko nationalismiin ja protektionismiin, tai suursotiin ja fasismiin.

Suomi valmistautuu huonosti, olemme päin vastoin omasta tahdostamme altistautumassa historian tuulille.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

10 vuotta taantumaa ja 120 miljardia euroa lisävelkaa samalla koko Euroopan huonoin pelletalouden talouskasvu ? Miracle or disaster ?

Vientikin on ollut pahasti pakkasella jo vuosikymenen ajan kaikkien muiden EU- / EURO-maiden kasvatettua vientiään km. 31 % arvosta kiintein hinnoin 2010 arvoon verraten sitten vuoden 2008.

Vuodesta 2008 Suomen vienti oli hiipunut vielä yli - 4 % ainoana maana koko Euroopassa tavara ja palvelusten vienninarvoa verraten v. 2017.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset