Veikko Huuska

Toimiko Talvisodassa Suomen puolella Venäjän Kansanarmeija (RNA)?

Toimiko Talvisodassa Suomen puolella Venäjän Kansanarmeija (RNA)?

*

Johdanto

Tiedetään, että eri tahoilta esitettiin Talvisodan sytyttyä, että puna-armeijan sotavangeista ja Venäjän yleissotilaallisen liiton (ROVS) valkoisista emigrantti-upseereista perustettaisiin Suomen armeijan rinnalle antistalinistinen pataljoona. 

Mutta toteutuiko se (kaikesta päinvastaisesta oletuksesta huolimatta) ja jos, missä ja miten se taisteli rintamalla?

*

Pohjustus

Talvisodan aikana istuneen Rytin hallituksen keskustelut

Murhenäytelmän vuorosanat (toim. Ohto Manninen – Kauko Rumpunen, 2003)

Muistiinpanoja valtioneuvoston kokouksesta 15.12.1939

Asia 1.:

Pääministeri Ryti esitti eräitä tietoja rintamalta.  Mainitsi, että oli esitetty ajatus, että Trotski kutsuttaisiin tänne muodostamaan Venäjälle vastahallituksen.

Ministeri Paasikivi piti ajatuta hyvin epämiellyttävänä.

Ministeri Hannulan mielestä ajatus oli ilmassa, hän oli kuullut sen muualtakin

*

Pääministeri Ryti kirjoitti joulukuussa ulkopoliittisista kysymyksistä muistikirjaansa:

”Venäläisemigranttienkin hankkeet etsivät väyläänsä.

Mannerheim suositteli 27.12.1939 (klo 22.30), että olisi ”kenties syytä päästä kontaktiin Bojanoffin, Stalinin entiseen sihteeriin”.  (nimi myös muodossa: Bazanov, vh).

Tässä asiassa hänelle olivat kirjoittanet amiraali Kidroff, rutinas Gortshjakoff ja Vosroschdellije´n toimittaja Semjonoff.  Voimme siis todeta, että Stalinin vastustajat sosialisteista monarkisteihin olivat liittyneet yhteen.”

(nimistä:

mahdollisesti tarkoitetaan; Wrangelin laivaston Amiraali Mikhail Aleksandrovitš Kedrov 1878—1945; http://heninen.net/view_f.htm?E=16&F=bekmanalfred&P=kedrov.jpg ; Wikipedia; https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9A%D0%B5%D0%B4%D1%80%D0%BE%D0%B2,_%D0%9C%D0%B8%D1%85%D0%B0%D0%B8%D0%BB_%D0%90%D0%BB%D0%B5%D0%BA%D1%81%D0%B0%D0%BD%D0%B4%D1%80%D0%BE%D0%B2%D0%B8%D1%87

*

Muistiinpanoja ulkoasiainvaliokunnan ja valtioneuvoston istunnosta 8.1.1940:

Asia 7.:

Ministeri Söderhjelm oli huolissaan vapaaehtoisten vastaanotosta.

Siinä oli tapahtunut paljon sekaannusta.  Oli varoitettu ottamasta puolalaisia ja tsekkejä.  Kuitenkin kenraali Enckell (kenraaliluutnantti, evp., toimitusjohtaja, ylipäällikön edustaja vapaaehtoisasioissa Oscar Paul Enckell) puhuu suurista joukoista vapaaehtoisia, joihin luultavasti kuuluisi juuri mainittuja joukkoja.

Pääministeri huomautti, että tämä on Päämajan asia.

Ministeri Kotilainen huomautti, että tässä on poliittinen kysymys, johon kenraali Enckell ei kajoa.  Ranska on valmis lähettämään 3 divisioonaa puolalaisia Liettuasta  Sille on määrätty intressi lähettää myös joukkoja tänne.

Ministeri Paasikivi totesi, että vaikka tämä on poliittinen kysymys, on pääasiassa luotettava Mannerheimiin.  Emme voi tehdä päätöstä tietämättä hänen mielipidettään asiasta.

Ministeri Tanner totesi, että vapaaehtoiskysymys alusta alkaen oli ollut sekava.  Viimeinen ohje Päämajasta oli, että vain määrättyjä kansallisuuksia otetaan vastaan.  Hänen mielestään ei ollut otettava vastaan venäläisiä eikä saksalaisia emigrantteja.  Liettuassa on paljon halukkaita puolalaisia, mutta niiden saanti on vähemmän suotavaa, sitä paitsi Saksa kaappaa ne matkalla.  Asian määrää tietysti Päämajan kanta, mutta kyllä meillä pitää olla mahdollisuus neuvotella sen järjestämisestä.

Ministeri Söderhjelm huomautti, että jos otamme vastaan divisioonan puolalaisia, niin joudumme suoraan sotaan Saksaa vastaan, asia on siis selvästi poliittisluontoinen.

Pääministeri huomautti, että asia alkaa selvitä.  Mannerheim ei halua venäläisiä emigrantteja, ei myöskään Liettuan puolalaisia.  Puolalaiset ovat osa bolshevikkeja, ilman varustuksia, huonossa kunnossa ja huonosti harjoitettuja.  Aikaisemmin sanottiin, ettei oteta vastaan saksalaisia, nyt kuitenkin otetaan vastaan Finnland-kämpfereitä.  Unkarilaisten vapaaehtoisten on melkein mahdotonta päästä tänne, siksi niiden saanti on käytännössä vailla merkitystä.

Ministeri Paasikivi huomautti, että sotamarsalkka kyllä osaa arvostella asian poliittista puolta yhtä hyvin kuin mekin, kenties paremmin ja ymmärtää hyvin asioiden konsekvenssit.  Muistettava on, että vaikka meillä onkin korkea asema tässä valtiossa, niin Mannerheim on tärkein henkilö tässä maassa.

*

Samana päivänä, 8.1.1940, Mannerheim kirjoitti Englantiin kenraali E. Ironsidelle.  Tällöin hän mainitsi ”säännöllisten joukkojen”, siis ei pelkästään vapaaehtoisten, intervention, mutta painotti sitä, että interventio ei saisi sulkea Ruotsin kautta kulkevaa kauttakulkuliikennettä.  Hän halusi taata, että asekuljetuksetkin edelleen pääsisivät Suomeen!

*

Muistiinpanoja ulkoasiainvaliokunnan kokouksesta 22.1.1940:

Asia 4.:

Ministeri Tanner: … Siirtyi käsittelemään vapaaehtoiskysymystä.

Totesi Päämajan kannan suuresti muuttuneen, löyhtyneen.  Nyt otetaan kaikkia paitsi venäläisiä, varusteettomia ja yksitellen ja vielä maksetaan heidän matkansa.  Niistä tulee kalliita sotamiehiä, mutta kai tarvitaan elävää voimaa korvaamaan tappiot.

Englannissa on nyt 500 miestä koossa.  He ovat tiedustelleet läpikulkulupaa ja Norja oli vastannut myöntävästi mutta Ruotsi epäselvästi.

Myöhemmin oli käynyt selväksi, että Ruotsi kyllä lupaa läpikulkuoikeuden, jos Suomi sitä anoo, mutta ei pidä suotavana, että suurvallat itse sitä pyytävät. 

Englannilla oli 40.000 itävaltalaista, jotka olivat halukkaita tänne tulemaan, Ranskassakin on halukkaita tulijoita. 

Sikorskyn (Puolan pakolaishallituksen pääministeri, vh) ehdotus li, että perustettaisiin puolalainen legioona, joka lähetettäisiin Suomeen meidän kustannuksellamme ja meidän hoidossamme. 

Ministeri Tannerin mielestä Puolan pitäisi hoitaa niiden lähetys Ruotsiin.  Siellä me valitsisimme kelvolliset ja toimittaisimme ne Tornioon.  Tuntuu muuten hyvin vähän uskottavalta, että puolalaiset pääsevät lähtemään.  Saksa luultavasti estää heidän kulkunsa.  Siksi pitäisi matkan olla Puolan asia.

Ministeri Hannula totesi, että puolalaisten joukossa on osaksi säännöllisiä joukkoja.

Ministeri Niukkanen totesi, että Puolan sotajohto on ollut huono, mutta että sotamies kyllä on parempi kuin ryssät.

*

UAV:n kokous 22.1.1940 (jatkoa):

Asia 5.:

Ministeri Kotilainen palasi vapaaehtoisten kuljetukseen. Jotta se ei tulisi niin kalliiksi, pitäisi lähettää omia laivoja niitä kuljettamaan, se vaatisi vähemmän valuuttaa.

Ministeri Hannula tiedusteli, onko syytä vetää kaiken maailman ihmisiä meidän armeijamme.

Pääministeri Rytin mielestä pääasia oli, että he tappelevat.

Ministeri Niukkanen palasi Ranskan interventiohankkeeseen.  Hänen mielestään meidän pitäisi kaikella tavalla yllyttää heitä siihen.   …

Ministeri Niukkasen mielestä meidän täytyy joka saada aikaan rauha tai sitten kehittää sotamme suursodaksi, muuten vuosien mittaan joudumme tappiolle. 

*

UAV:n kokous 22.1.1940 (jatkoa):

Asia 6.:

Ministeri Tanner siirtyi puhumaan ryssien keskuudessa suoritettavasta propagandasta.

Ilmoitti, että hänen luonaan oli juossut paljon väkeä, etupäässä emigrantteja, sekä monarkkisteja että bolshevikkeja, m.m. Kerenskin poika, kaikki tarjonneet palveluksiaan. (Kerenskillä oli kaksi poikaa: Oleg ja Kleb)

Jotakuta voisi mahdollisesti käyttää, mutta hän epäili suuresti heidän laajaa ohjelmaansa, joka käsitti m.m. Venäjällä vallitsevan systeemin kaatamista.  Me puolustamme vain maamme itsenäisyyttä ja vapautta. Jos he siinä suhteessa ovat halukkaita meitä auttamaan, ovat he tervetulleita.  Tästä rajoituksesta ovat sekä sotilasviranomaiset että me yksimieliset.

Pääministeri Rytin mielestä olisi epäilemättä hyvä, jos neuvostojärjestelmä luhistuisi, mutta se ei ole meidän asiamme.

Ministeri Niukkasen mielestä pitäisi ryssien suhteen olla hyvin varovainen.  Kielimiehinä heitä voisi käyttää, mahdollisesti he voisivat tehdä jotakin ulkomailla.  Muta ei pitänyt suotavana heidän käyttämistään meidän radiossamme.

Pääministerin mielestä ei saisi asettua niin kielteiselle kannalle  He tuntevat venäläisten psykologian, heitä voitaisiin käyttää meidän hyväksemme, he voisivat saada venäläiset ymmärtämään meidän näkökohtamme, meidän päämäärämme.

Ministeri Paasikiven mielestä bolshevistisen systeemin kaatamista ei kannattaisi ajatella, elleivät suurvalat olisi kiinnostuneita asiasta ja ryhtyisi puuhaan, mutta meidän voimillamme sitä ei voi saada aikaan.  Se on liian suuri puuha meille.  Toista on, jos suurvallat ryhtyisivät rahoittamaan sellaista propagandaa.

Pääministeri ilmoitti aikovansa keskustella asiasta englantilaisten kanssa, että etelästä käsin pantaisiin secret service toimimaan entistä aktiivisemmin.  Avusi tarjoutuneet venäläiset ovat enimmäkseen köyhiä, heille on pääasia päästä leipään kiinni.

Ministeri Paasikivi epäili, että englantilaiset eivät halua sotaa Venäjää vastaan, kenties sitten pikemmin systeemin muutosta.  Meillä on liian vähän väkeä lähetystöissä, emme me voi saada mitään aikaan, mutta jos suurvallat innostuisivat asiasta, olisivat mahdollisuudet toiset. …

Pääministeri epäili, päästävätköhän Norja ja Ruotsi vapaaehtoiset kulkemaan, jos niitä tulee 1.000 yht´aikaa kuljetuslaivassa.

Ministeri Söderhjelm huomautti, että Ruotsissa ennen kaikkea pelätään ranskalaisten ja englantilaisten legioonan syntymistä täällä.  Muita vapaaehtoisia he pelkäävät vähemmän.

*

Venäläisten Stalin-vastustajien ehdotuksiin oli

19.1.1940 Rytin, Tannerin, päämajan edustajan Waldenin, kenraali Oscar Enckellin, majuri M. Gripenbergin ja kapteeni J.W. Snellmann neuvottelussa muotoiltu kanta:

Venäläisiä ei otettaisi vapaaehtoisiksi, mutta propagandaan heitä voitaisiin käyttää.

Pieniä sotavankiryhmiä olisi mahdollista käyttää propagandatoimintaan rajalla.

(Stalinin entisen sihteerin Bazanovin esitysten mukaan sotavangeista koottiin salaa helmikuun1940 aikana pieni ”Venäjän vapautusarmeja”, jonka yksi osasto matkusti rintaman lähelle propagandatehtäviin.  Neuvostovakoilu sai hankkeesta tiedon jo ennen kuin se oli käynnistettykään.)

Mannerheim oli saanut kuulla, että Gripenbergin ja R(ytin) käymästä keskustelusta oli käynyt ilmi, että puolalaisten yksiköiden osallistuminen tulkittaisiin casus belliksi (sodan syyksi). 

Siksi hän 23.1.1940 (klo 11.30) ilmoitti Waldenille, että puolalaisten vastaanotto oli järjestettävä siten, että se tapahtui yksitellen.

Walden totesi, että ehtojen ensimmäisessä pykälässä on edellytys, että puolalaisten on omalla kustannuksellaan tultava Tukholmaan eikä näillä varmaankaan olisi varaa siihen.

Tähän Mannerheim vielä:

Meidän on siinä tapauksessa autettava heitä.”

*

Muistiinpanoja ulkoasiainvaliokunnan kokouksesta 2.1.1940;

Asia 3:

Pääministeri ilmoitti, että sotamarsalkka Mannerheim tahtoo kuulla, mitä hallitus ajattelee mahdollisesta englantilaisten maihinnoususta Muurmanskissa.  …

Pääministeri huomautti, että Englanti voisi suorittaa maihinnousun Murmanskissa Kansainliiton toimeksiannosta.  Tiedusteli, olisiko jo etukäteen keskusteltava asiasta Ruotsin kanssa.

Ministeri Söderhjelmin mielestä olisi Ruotsille ilmoitettava, että sellainen ajatus on herätetty.

Ministeri Niukkasen mielestä asiasta ei kannata keskustella, vaan on hyväksyttävä ehdotus.

Pääministeri sanoi, että voitaisiin Ruotsilta vaatia enemmän apua viitaten siihen, että muuten  meidän täytyisi koettaa saada aktiivista apua Englannilta ja Ranskalta.

Ministeri Niukkasen mielestä meidän olisi pakko ottaa apua niin paljon kuin voidaan saada, m.m. olisi otettava vastaan kansainvälisiä tappelijoita.  Ei meillä ole varaa kieltäytyä siitä.

Kun vain saataisiin varusteita, voitaisiin muodostaa 5 divisioonaa lisäksi.  Meillä on nyt 12 divisioonaa.  Ku saadaan varusteet, mitä ny odotetaan, meillä olisi 15 divisioonaa venäläisten 27 divisioonaa vastaan.

Ministeri Tanner pelkäsi joutumista sekoitetuksi suurvaltain juttuun.  Se olisi epäedullista siltäkin kannalta, että Saksa vastaisuudessa olisi meille epäsuopea.

Ministeri Söderhjelm huomautti, että Ruotsiin nähden ei saa yliarvioida tuota linjaa.  Ruotsin avun saannin kannalta olisi edullisempaa pysyä erillään länsivalloista.

Pääministeri huomautti, että jos Mannerheim antaa myöntävän vastauksen, niin länsivallat ajattelevat asiaa.

Ministeri Söderhjelmin mielestä Mannerheimin täytyy olla positiivinen.

Ministeri Niukkanen huomautti, että Englanti kyllä keksii sopivan muodon.  Englannin sotilaallinen apu Muurmanskissa panisi Venäjän riitingit aivan sekaisin.

Lähde:

Murhenäytelmän vuorosanat, s. 89-90.

*

Gortshjakoff = Gortchakov Michael, venäläinen emigrantti, ruhtinas.

Kedrov, M.A. = Kidroff, amiraali, venäläinen emigrantti.

Semjonov, J.F., venäläinen toimittaja, Semjonoff.

*

Ministeri J.K. Paasikivi kirjoitti 15.2.1940 muistikirjaansa, päivänä, jona Mannerheim-linja murtui Summassa Lähteen lohkolla:

Päämajan yhdysmies Walden kävi luonani.  Kerroin hänelle, mitä olin kuullut (Tukholmassa käyneeltä)  Tannerilta(14.2.).  Walden oli edelleen sitä mieltä, että meidän olisi pyrittävä rauhaan. Hän epäilee länsivaltojen apua. … Länsivallat saisi täällä aikaan rintaman Saksaa vastaan ja meidät siihen mukaan.

Kenraali Enckelliltä oli eilen tullut sähkösanomia, joissa ilmoitettiin, että länsivallat, Ranska ja Englanti, ovat vastahakoisia antamaan meille aseita.  W:n mielestä myös 50.000 á 60.000 miestä joukkoja, jotka länsivallat ovat luvanneet, ei riitä meille. 

Pelkäsi että Ranska tahtoo päästä erilleen puolalaisista ja espanjalaisista pakolaisista ja lähettää ne tänne.

Murhenäytelmän vuorosanat, s. 191-192.

*

Mauno Pekkala ei pitänyt länsivaltojen avun perillepääsy todennäköisenä eikä muutenkaan jaksanut uskoa siihen:

”Minusta tuntuu, että länsivaltojen apu suurelta osalta on bluffia.

Eiväthän he auttaneet Puolaa vaikka olivatkin luvanneet.  Ja Tshekkoslovakiaa he kehottivat antautumaan.”

Murhenäytelmän vuorosanat, s. 193.

*

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Aaro Pakaslahti kirjoittaa muistelmissaan ”Talvisodan poliittinen näytelmä”:

Kysäisin muuten kerran Tannerilta, voitaisiinko Oskari Tokoihin ottaa yhteys (liittyy Mannerheimin ym. spekulaatioihin Terijoen hallitukselle vastavetona hätäpäissään pohditusta venäläisemigranteista kootusta ”Venäjän kansanhallituksesta” jonnekin Repolan suunnalle, joissa kaavailuissa oli pyöritelty mahdollisuutta kutsua Trotski tai Kerenski sen päämiehenksi, vh).

Hänen (Tokoin) astumisensa maan palvelukseen osoittaisi Neuvostoliitolle, kuinka vuoden 1918 punaiset johtomiehetkin ovat itsenäisyyttämme puolustamassa. 

Tähän Tanner sanoi, että annettakoon ”Tokoin levätä rauhassa”; hänen astumisestaan näyttämölle ei olisi hyötyä, sillä Suomen työväenluokka e häntä tarvitse.

Sotamarsalkka ei tietääkseni millään tavoin pitänyt kiinni (emigranttihallitus-) ajatuksesta, jonka harkitsemista hän oli esittänyt ulkoministerille (Erkko).

Päinvastoin hänen kantansa kiteytyi toiseen suuntaan, siihen, että kaikin keinoin on näytettävä maailmalle asiamme koskevan vain Suomen alueen puolustamista, johon ei ole yhdistettävä Venäjän kysymystä.

Luovutaan aikeesta etsiä yhteyksiä Suomelle myötämielisiin venäläisiin.

Tämä tuli esille mm. vapaaehtoiskysymyksessä. 

Marsalkan hyväksymissä lähetystöille lähetetyissä ohjeissa sanottiin, että venäläispakolaisia ei oteta vapaaehtoisiksi eikä venäläisten emigranttipiirien kanssa asetuta yhteistyöhön.

Sama koski myös Neuvostoliiton alaisuudessa elävien vierasheimoisten kansojen pakolaisedustajista ulkomailla.

Hackzell oli kuitenkin sitä mieltä, että viimeksi mainittua mahdollisuutta oli käytettävä hyväksi.  Hän katsoi, että yhteistyö ukrainalaisten kanssa voisi tuottaa ajan mittaan tuloksia, jos nämä ryhtyisivät sabotaaseihin Etelä-Venäjän sotateollisuuslaitoksissa.  Hackzell puhui myös minulle ajatuksistaan.  Kysymys oli hänelle puhtaasti käytännöllinen; hän ei ottanut huomioon Neuvostoliiton poliittisia tulevaisuuden näkymiä. Kerroin hänelle, että sotamarsalkka tietääkseni vastusti sanotunlaisia hankkeita.  Hackzell hieman manaili marsalkkaa ja toivoi voivansa vaikuttaa tähän.

Minä puolestani valmistin päämajalle parikin ulkoministeriön sähkeluonnosta, joissa esitettiin harkittavaksi, mitä mahdollisuuksia sotilasjohdolla eri elimineen olisi mm. ukrainalaisten hyväksi käyttämiseen.

Otin asian ohimennen puheeksi Tannerin kanssa.  Havaitsin Tannerin pysyvän kielteisellä kannalla.  Näin, että oli tarpeetonta esittää sähkeluonnoksiani.  Ne lienevät ulkoministeriön arkistossa.

Talvisodan aikana konsuli Nordström, joka oli yhteistoiminnassa Hackzelin kanssa, lähetti omalla kustannuksellaan professori Herman Gummeruksen Pariisiin ukrainalaisasiassa.

Lähde: Pakaslahti: Emt. s. 222-223.

*

Jääkärieverstiluutnantti, heimosoturi, laivanvarustaja, konsuli Ragnar Nordström kertoo muistelmissaan ”Voitto tai kuolema”:

Ehdotin päämajalle, että ukrainalaisista sotavangeista perustettaisiin (Suomen rintamalle Talvisodassa, vh) vapaaehtoinen muodostelma taistelemaan venäläisiä vastaan.

Tätä tarkoitusta varten tuli poikansa kanssa Ukrainan entinen, vapausajan ulkoministeri professori Alexander Schulgin minun kustannuksellani Pariisista Pohjois-Suomeen.  He vierailivat vankileireillä, pitivät niillä puheita, ja kiinnostus sotavankien keskuudessa hyvin suuri; päämajasta vain ei tullut lupaa suunnitelman toteuttamiseen.

Lähetin professori Herman Gummeruksen Pariisin ottamaan yhteyttä Venäjän vähemmistöjen johtajiin ja tutkimaan jos heidän kauttaan voitaisiin saada aikaan jotakin itse Venäjän sisällä.

Hän toi kehotuksestani mukanaan Tukholmaan entisen Ukrainan ulkoministerin Schulginin, jonka poika myös seurasi mukaan. 

Halusin perustaa ukrainalaisen vapaaehtoisjoukon meidän sotavangeistamme, tietysti vain sellaisista, jotka ilmoittautuisivat.

Schulgin ja Gummerus matkustivat ympäriinsä sotavankileireille, pitivät puheita ja keskustelivat näiden ukrainalaisten kanssa asiasta. 

Maaperä oli kyllä hyvä, jonka takia kutsuin tekniikan tohtori, luutnantti Reino Castrénin Tornioon ja pyysin häntä esittämään asian päämajassa, johon hän kuului.

Laskin, että sellainen joukko-osasto osallistuisi ensiksikin taisteluun venäläisiä vastaan, mutta odotin kyllä, että sen pääasiallisin hyöty olisi siinä, että sellaisen osaton läsnäolo meidän puolellamme saisi venäläiset menettämään ”suomalaispelkonsa” – joka suuressa määrin oli venäläisen propagandan aiheuttama ja paisuttama – ja alkaisivat massoittain antautua vangeiksi.

Tätä joukkoa suurennettaisiin sitä mukaan kun vankeja saataisiin enemmän ja olihan hyvin arvioitavissa, että venäläisiin – kun he näkisivät, että vankeja ei kiduteta eikä ammuta kuten venäläisten oma propaganda väitti – vaikutettaisiin olemaan taistelematta viimeiseen mieheen, vaan he antautuisivat aina tilaisuuden tullen.

Niin kauan kun suurvallan armeijan sotilaat eivät antaudu vangiksi, vaan taistelevat loppuun asti, ei pienellä vastustajalla ole mitään mahdollisuuksia voittaa.

Ainoastaan, jos sotilaiden moraali tässä suuren mahdin armeijassa pettää, myös pienellä vastustajalla on pieni mahdollisuus selviytyä.

Tämän vihollisen väestö on 40 kertaa suurempi kuin Suomen.  Olin sen vuoksi heti sodan alussa – kun kuulin, että me emme ottaneet juuri ollenkaan vankeja  - Kivimäen välityksellä saanut Mannerheimin antamaan käskyn, että joukkojen on tehtävä kaikkensa saadakseen niin paljon vankeja kuin mahdollista.

Reino Castrén esitti ukrainalaisten asian päämajassa, mutta kenraali Walden kaatoi koko asian.  Hän selitti erään autokyydin aikana Mikkelistä Helsinkiin, että hän jyrkästi vastustaa, sillä Stalin voi suutta, jos näin menettelemme. (kursiivi Nordströmin).

Schulgin palasi Pariisiin.

Muutoin saimme kyllä Suomessa runsaasti neuvoja siitä, miten kestäisimme sodan parhaalla mahdollisella tavalla.  Myös minuun ihmiset ottivat yhteyttä mitä erilaisimmissa asioissa.  Joku tuli ehdottamaan, että tuhoaisimme Pietarin ilmapommituksilla.  Toisilla oli muita suunnitelmia.

Kaikkein huvittavimman sain kuulla, kun eräs ruotsalainen tuli Tukholmasta tapaamaan minua Tornioon.  Hän ehdotti aivan tosissaan, että löisimme venäläiset divisioonat Sallassa ajamalla leijonia heidän kimppuunsa.  Hän oli tutkinut, kuinka monta leijonaa saisi kootuksi eläintarhoista ja eri sirkusyrityksistä ja päätynyt noin sataan. 

Kun sanoin, että leijonat voisivat yhtä hyvin hyökätä meidän kimppuumme kuin venäläisten, hän vastasi, ettei tällaista vaaraa ollut.  Ne pidettäisiin ensiksikin useita päiviä ilman ruokaa.  Häkit asetettaisiin rintamalle oviaukot venäläisiin päin.  Kun ovet avattaisiin kokonaisen leijonakomppanian päästämiseksi irti, niitä olisi samalla uhattava takaapäin hiilihangoilla. 

Silloin ne juoksisivat ehdottomasti suoraa päätä itään.

*Lue Huuskan blogi: Talvisodan ihme Sallassa – jääkärimajuri Nordströmin Suomi-teko joulukuussa 1939; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91933-talvisodan-ihme-sallassa-jaakarimajuri-nordstromin-suomiteko-joulukuussa-1939

Nordström teki paljon, mutta ei aina saanut vastiketta. 

Hieman alakuloisena hän toteaa:

Sallan rintaman ratkaisutaisteluissa joulukuussa 1939 venäläisten ylivoima oli yli nelinkertainen.  Vihollinen tunkeutui maahan Pelkosenniemen suunnassa 182 kilometriä sekä Kemijärven suunnassa 139 kilometriä – eli syvemmälle kuin millään muulla rintamalla Talvisodassa.  Muutamia päiviä myöhemmin Suomussalmen ratkaisutaisteluissa vihollisen ylivoima oli alle kolminkertainen ja se oli päässyt etenemään kaikkiaan 80 km.

Eversti Siilasvuo kirjoitti (1940) kirjan Suomussalmesta, ja hänestä tehtiin kenraali.  Sallasta ei kukaan kirjoittanut.  Vapaussodan invalidista (majuri N:stä) tehtiin ääneti everstiluutnantti.

(Nordströmiä ei voi moittia mielikuvituksen puutteesta:

Jatkosodan aikana saatiin 64.000 sotavankia, joista 18.000 kuoli vankileireillä lähinnä aliravitsemukseen.  Eversti Nordström ehdotti viranomaisille, että vankileirejä perustettaisiin Tornionjokilaaksoon.  Leirit suljettaisiin ”huolimattomasti” yöksi ja vankien annettaisiin ”siirtyä” Ruotsiin ”ruokittaviksi”.  Ajatusta ei toteutettu.)

Lähde: Nordström: Emt, s. 235.

*

Torniossa majuri R. Nordströmin, Professori A. Cholguinen (Schulgin) ja Prof. H. Gummeruksen välillä käytyjen neuvottelujen tulos:

4. kohta:

Ranskasta tulevien ukrainalaisten vapaaehtoisten avulla valitaan varmoja henkilöitä Suomessa olevista ukrainalaisista sotavangeista. Näistä kummastakin kiintiöstä muodostetaan ukrainalaisten vapaaehtoisten joukko-osasto. …

Tornio 22. tammikuuta 1940

(Käännös saksankielisestä dokumentista)

*

(Schulginin kirje konsuli, majuri R. Nordströmille)

Professori Alexander Schulgin

16, avenue Victor Hugo

Vanves (Seine),

Pariisi 7. helmikuuta 1940

Nyt on ryhdytty kaikkiin toimenpiteisiin ja niiden (sopimuksessa sovittuihin toimiin, vh) toteuttamiseen mahdollisimman pian.

Herra professori Gummeruksen kautta olemme esittäneet lähetystöllemme Pariisissa muistion, jossa selostetaan kaikkia käytännön kysymyksiä.

Meillä on jo useampia ehdokkaita, upseereja ja sotilaita, jotka haluaisivat lähetä Suomeen vapaaehtoisina.  Myös eräitä ehdokkaita on propagandan vuoksi tullut valituksi ja näiden vastausta odotamme vielä. ….

Sallikaa minun, herra majuri, vielä kerran kiittää Teitä.  Suurenmoinen aktiivisuutenne isänmaallisuudessanne saa minun mitä suurimman kunnioituksen.

Uskollinen ystävänne

A Shoulguine (Schulgin).

*

(Herman Gummeruksen kirje majuri Nordströmille)

Pariisi helmikuun 1. päivänä 1940

Major Ragnar Nordström

H.V.

Schulgin on jo valikoimassa miehiä, jotka voidaan lähettää Suomeen.  Luultavasti minä tänään tapaan herra Tchenkelin, joka parhaiten tuntee kaukasialaisten ynnä muitten kyseessä olevien kansojen olot.

Schulgin ilmoittaa minulle kaikessa salaisuudessa, että ranskalaiset todennäköisesti piakkoin ryhtyvät sotilaallisiin toimenpiteisiin kaakossa (Bakuun ym. ölkykentille ym. vh).

Ennen lähtöämme Tukholmasta, tammikuun 26 p:nä illalla, minä puhuin ulkoministeri Erkon kanssa.  Hän ilmoitti, että Suomesta on tullut (kenen taholta?) määräys, ettei Suomessa oteta vastaan vapaaehtoisia, jotka ovat ”venäläistä syntyperää”.

Täkäläinen lähetystö tietää siitä. Minä selitin Erkolle ja lähettiläs Ivalolle, etteivät ukrainalaiset tietenkään ole ”venäläistä syntyperää” ja että sanottu määräys siis ei voi koskea heitä, yhtä vähän kuin esim. georgialaisia.  Pyydän sinua kannattamaan tätä käsitystä päämajassa ja hallituksessamme.

En voi vielä tänään tiedoittaa sen enempää, mutta lähetän kuitenkin tämän lyhyen kirjeen, koska kuriiri lähtee täältä ainoastaan kaksi kertaa viikossa, maanantaina ja torstaina.  Lentopostissa ei lähetettä kuriiripostia. – Saman sisältävän kirjeen minä lähetän Reino Castrénille päämajaan.

Ystäväsi

Herman Gummerus

P.S. Kuriiri ei lähtenytkään torstaina, lähtee vasta tänään.  Oheen liitän ensimmäisen raporttini.  Kirjoitan ruotsiksi oman päiväkirjani mukaan.

*

(Herman Gummeruksen kirje majuri Nordströmille)

Pariisi 8.2.1940

Majuri Ragnar Nordström.

H.V.

Olen epätoivoinen meidän yrityksemme jarrutuksen suhteen, joka nyt on ilmaantunut täällä.  Enckell (kenraaliluutnantti Oscar Enckell, vapaaehtoisasiain koordinaattori päämajassa, vh) väittää, että sotamarsalkka on täydellisesti samalla kannalla kuin hän.

On vain aivan liiaksi selvää, että henkilö, joka on puolittain venäläistä syntyperää ja maailmansodan aikana oli venäjän sotilasasiamies Italiassa pitää ukrainalaisia ”venäläisinä”. (siis Enckell, vh)

Sinun tehtäväksesi tulee nyt pääesikunnassa ja hallituksessa saada muutos aikaan siihen kielteiseen päätökseen, jonka väitetään tuleen tehdyksi.  Kun tapasimme Ruotsissa minulla sitä paitsi oli sellainen käsitys, että Sinulla on johdossa olevien periaatteellinen tuki asiassa. 

Jos ukrainalainen asia kuivuu kasaan asianosaisten vastustuksen vuoksi, en totta tosiaan tiedä miten saatan kertoa tästä ukrainalaisille ystävillemme ja punastumatta häpeästä.

Epätoivoisena lähetin tänään Sinulle että Reinolle (Castrén) seuraavan sähkeen: (ranskaksi helpottaakseni sensuuria):

Ent. suomalainen kenraali työskentelee suunnitelmaamme vastaan. Gummerus.” …

Olen kärsimättömänä odottanut ilmoitusta sinulta,

Ystäväsi

Herman

*

Majuri Nordströmin kirje Tukholmasta Gummerukselle Pariisiin

Tukholma, 17.2,1940

Herra Professori Herman Gummerus,

Pariisi

H.V.

Olen vastaanottanut kummatkin raporttisi Pariisista samoin kuin eilisen sähkösanoman, johon vastaan tänään…

Koskien ukrainalaisia tilanne on seuraava.

Ryti on professori Kivimäen ilmoituksen mukaan hyväksynyt tämän suunnitelman.  Enckell on sitä vastaan, mutta Castrénin ilmoituksen mukaa, joka soitti minulle kaksi päivä sitten Suomesta, kenraali Heikki Kekoni on sen puolesta.  Mannerheim haluaa odottaa kenraali Enckellin paluuta ennen kuin hän ottaa kantaa asiassa.

Heti kenraali Enckellin palattua tulen ottamaan häneen yhteyttä, vaikkapa puhelimitse, tässä asiassa, ja jos hän silloinkin onnistuu estämään asian, tulen prof. Kivimäen kanssa (joka nyt on Berliinissä viikon ajan eteenpäin) menemään Päämajaan järjestämään asian, tai sitten ukrainalaisten on tultava tänne värväystoimiston kautta Ranskassa ja Englannissa, minkä jälkeen, kun he ovat tulleet tänne ylös (pohjoiseen), kaikki järjestetään kuten olemme sopineet.

Castrén haluaa minut yhdessä kenraali Enckellin kanssa Suomeen, mutta jos hän edelleenkin työskentelee asiaa vastaan, en saa sitä yksin läpi, vaan se on vietävä läpi yhdessä prof. K:n kanssa – Kirjoitan sinulle seuraavan kirjeen niin pian kuin asia on hieman edistynyt, mutta kun täällä kaikissa asioissa kuten tässä on suuria vaikeuksia, on parasta, että he saattavat kaikki valmiiksi, mutta odottavat kärsivällisiesti kunnes voin antaa lähemmät ohjeet.

täällä on paljon, paljon muuta, mitä hoidetaan yhtä huonosti minun mielestäni, niiden joukossa myös asioita, jotka koskeva toisia vapaaehtoisjoukkoja, joten meidän on lohduttauduttava sillä vaikkakin se tietysti on harmillista.

Matkustan tänään taas Pohjois-Suomeen ja olen siellä ainakin viikon.  Kun prof. Kivimäki on palannut matkaltaan ja minä olen saanut tavata kenraali Enckellin annan kuulua itsestäni enemmän.

Monin terveisin,

R N.

*

Vielä 16.2.1940 Nordström lähetti Tukholmasta T.M. Kivimäelle epätoivoa uhkuvan mutta pontevasti vaihtoehtoja pohtivan kirjeen.  Mutta jo viikkoa myöhemmin olosuhteet muuttuivat lähettiläs Kivimäen tavattua Göringin 22.2.1040 Berliinissä.

Helmikuun 22. päivän 1940 tapaaminen valtakunnanmarsalkka Göringin kanssa loi uutta valoa.  Kivimäen aikalaisilmoituksen mukaan Göring kertoi Saksan hyökkäävän Neuvostoliiton kimppuun.  G. neuvoi tekemään rauhan silloin kun Suomen armeija oli vielä elossa ja taistelukykyinen, sillä revanssin aika olisi tuleva, ja silloin ”kaikki korvataan korkoineen”.

Muuttunut tilanne ja nopeasti edenneet rauhanneuvottelut johtivat ukrainalaisvapaaehtoisten hankkeen laukeamiseen.

*

Emigrantti Bazanovin tapaus

 

Boris Georgievits BAZANOV (1900 Mogiljov-Podolski – 1982 Pariisi) oli kuuluisa neuvostoliittolainen VKP(b):n puoluenomenklatuuraan kuulunut loikkari. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Boris_Ba%C5%BEanov

Opiskeli Kiovan yliopistossa, liittyi VKP(b):en 1919 ja valittiin Mogiljovin kihlakunnan puoluekomitean sihteeriksi. Opiskeli vuosina 1921-1922 Moskovan teknisessä korkeakoulussa, jossa toimi puoluesolun sihteerinä.

Otettiin talvella 1922 töihin VKP(b):n keskuskomitean organisatorisen ja ohjaustyön osastolle.  Toimi 1923-1925 Keskuskomitean pääsihteerin Josif Stalinin avustajana ja keskuskomitean politbyroon teknisenä sihteerinä. 

Bazanovin kontaktit Staliniin olivat varsin rajoittuneet.

Siirrettiin 1926 keskuskomitean koneistosta ja siirrettiin muihin tehtäviin (erotettiin ja karkotettiin), ja pääsi 1927 keskuskomitean Keski-Aasian toimiston palvelukseen, joka asetti hänet Turkmenian keskuskomitean salaisen osaston päällikön virkan 1.1.1928.  Käyttäen hyväkseen metsästyksen varjolla saatua lupaa päästä rajavyöhykkeelle loikkasi Persiaan (nykyisin Iran) Lutfabadin alueelle.  Siirtyi sieltä Intian kautta Ranskaan.  Oli teknistä ammattitaitoa vaativissa töissä ja avusti ulkomailla toimivaa venäjänkielistä lehdistöä.  Vältti muutamat OGPU:n järjestämät murhayritykset. 

Oman kertomuksensa mukaan oli vuosien 1939-1940 neuvostoliittolais-suomalaisen sodan aikana Suomessa valkoisten venäläisten emigranttijärjestöjen (ROVS ja muut) lähettämänä, tapasi marsalkka Mannerheimin ja sai häneltä suostumuksen puna-armeijan sotavangeista koostuvan Venäjän Kansanarmeijan (RNA) perustamiseen ROVS:n Suomen alaosastossa jäseninä olleiden upseerien avulla.  Muodostettuaan 5 joukkuetta joutui sodan päättymisen vuoksi luopumaan RNA:n perustamisesta. 

Sittemmin jätti aktiivisen poliittisen toiminnan ja työskenteli tieteen ja tekniikan piirissä.

*

Emigranttiaktivisti B.G. Bazanovin muistelmat

julkaistiin 1970-luvun puolivälissä Pariisissa ilmestyvässä Kontinent –kirjallisessa aikakauslehdessä (n:o 10/1975).  Lehden oli perustanut toinen Neuvostoliitosta emigroitunut henkilö, kirjailija V.E. Maksimov (L.A. Samsonov).  Muistelmista julkaistiin Ranskassa vielä erillinen painos vuona 1980 nimellä Stalinin entisen sihteerin muistelmat.

*

Muistelmissaan Boris G. Bazanov kuvailee ensimmäistä matkaansa Suomeen tammikuussa 1940.  hänen tarkoituksenaan oli muodostaa puna-armeijan sotavangeista ja Venäjän yleissotilaallisen liiton (ROVS) upseereista antistalinistinen Venäjän kansanarmeija (RNA). 

Mannerheim oli välittömästi hyväksynyt sen perustamisen.

Bazanov arvioi, että Neuvostoliiton väestö haaveilee kommunismista vapautumista.  ”Halusin muodostaa Venäjän kansanarmeijan sotavangeiksi joutuneista puna-armeijalaisista, mutta ainoastaan vapaaehtoiselta pohjalta; ei niinkään taistelemisen vuoksi, vaan ehdottaakseni neuvostosotilaille meidän puolellemme siirtymistä Venäjän vapauttamiseksi kommunismista.  Jos minun mielipiteeni väestön mielialoista olisi oikea (ja kun tämä tapahtui kollektivisoinnin kauhujen ja (NKVD:n johtaja) Jezovin hirmukauden jälkeen, niin oletan, että olin oikeassa), niin halusin vyöryttää yhä kasvavan lumipallon Moskovaan, aloitta tuhannesta miehestä, ottaa mukaan kaikki joukot toiselta puolelta ja mennä Moskovaan viidenkymmenen divisioonan kanssa.”

*

Politbyroon entisen sihteerin Bazanovin mukaan Mannerheim suhtautui skeptisesti hänen aikeisiinsa:

Jos he lähtevät Teidän mukaanne, niin perustakaa armeija.  Muta minä olen vanha sotilas ja epäilen, että nämä juuri helvetistä pois päässeet ja melkein kuin ihmeen kaupalla pelastuneet ihmiset eivät halua palata tuohon helvettiin.”

Lupa muodostaa Venäjän kansanarmeija oli kuitenkin saatu, ja Bazanov vieraili helmikuussa 1940 leirillä, jolla oli noin 500 Laatokan pohjoispuolella käydyissä taisteluissa vangiksi jäänyttä sotilasta.  Hän valitsi heistä 450 vapaaehtoista (joista enemmistö oli puna-armeijan rivimiehiä ja aliupseereita).

Sotavankeudessa ollut upseeristo oli apaattista ja pelkäsi Neuvostoliittoon jääneiden omaistensa ja läheistensä puolesta.  Bazanov täytti siksi komentajien paikat Venäjän yleissotilaallisen liiton Suomen alaosaston jäseninä olleilla upseereilla.

Maaliskuussa 1940 Bazanovilla oli jo 2 tarkka-ampujaosastoa, joiden komentajina olivat kapteeni Lugovoi ja kapteeni Kiseljov. 

Sotatoimiinehti kuitenkin ottaa osaa ainoastaan yksi joukkue, jonka ainoan taistelun aikana loikkasi (vai antautuiko?) vapaaehtoisten puolelle ”noin 300 puna-armeijalaista”.

Toiminnalle myötämielinen kenraali Rudolf Waldén vaati 13. maaliskuuta 1940 B.G. Bazanovia poistumaan välittömästi maasta peläten neuvostoliittolaisten mahdollisia vaatimuksia entisen loikkarin luovuttamisesta. 

Kaikki halukkaat Venäjän kansanarmeijan vapaaehtoiset saivat Suomen kansalaisuuden, vaikka jotkut naiiviuttaan  ja yksinkertaisuuttaan halusivat palata kotiin.

*

Pariisissa ilmestyvän Kontinent-lehden numerossa 10/1975 julkaistu 35 vuoden takaisista kertonut B.G. Bazanovin artikkeli oli sensaatiomainen, mutta ei vaikuttanut kuitenkaan keksityltä.  Vaikuttaa vain oudolta se, että monet Venäjän kansanarmeijan perustamiseen eri tavoin liittyneet henkilöt vaikenivat, niin monta vuotta sen lyhytaikaisesta historiasta.

Myöskään Mannerheim ei maininnut muistelmissaan mitään armeijan muodostamisesta, eikä edes tapaamisestaan Bazanovin kanssa (M. ei koskaan kertonut emigranttikontakteistaan, vh). Tosin hän ei maininnut monesta muustakaan Venäjään liittyneestä tapahtumasta.

Venäjän yleissotilaallisen liiton upseerit vaikenivat asiasta sodan jälkeen.  Edes perusteellisen Talvisodan historia –teoksen yhdessäkään ulkomaalaisista vapaaehtoisista kertovassa osassa ei mainita asiasta mitään. 

Venäläisistä tai suomalaisista arkistoista ei löydy mitään asiakirjoja, jotka vahvistaisivat venäläisten vapaaehtoisten osallistumisen vuoden 1939-1940 sotaan tai venäläisistä sotavangeista koostuvien joukko-osastojen muodostamisen.

Aineiston puuttuminen ei kuitenkaan vielä merkitse sitä, että kyseistä joukko-osastoa ei olisi muodostettu.  Monilukuisten asiakirjojen ja todistusten kokonaisvaltainen analyysi antaa mahdollisuuden tehdä seuraava johtopäätös: B.G. Bazanovin muistelmat perustuvat todellisiin historiallisiin faktoihin, eli Neuvostoliiton ja Suomen välisellä rintamalla oli helmi-maalisuussa 1940 Venäjän yleissotilaallisen liiton upseereista ja entisistä neuvostoliittolaisista sotavangeista kostuneita venäläisiä vapaaehtoisjoukkoja, jotka jopa osallistuivat ainakin yhteen onnistuneeseen operaatioon.  B.G. Bazanov kuitenkin ilmeisesti hieman liioittelee omaa osuuttaan mainituissa tapahtumissa – epäilyttävältä vaikuttaa mm. hänen Mikkelissä Mannerheimin kanssa käymänsä henkilökohtaisen keskustelun pituus.

Lähde: Valkoemigrantti-aktivisti Boris Grigorjev Bazanov´in hahmon ja toiminnan esittely perustuu tältä osin täysin tohtori Dmitri Frolovin uraauurtavaan neuvostolähteisiin tukeutuvaan tutkimukseen Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa, 2004, mistä erityiskiitos hänelle.

*

Bazanovin pakoretki

Asetuttuaan Asabadiin, Turkmenistaniassa, Bazanov ryhtyi etsimään mahdollisia pakoteitä.

Selvitettyään, että Firjuzyssa rajaa vartioidaan hyvin, hän päätti paeta Persiaan Ljutfabadin rautatieaseman alueelta, minkä sitten tekikin 1.1.1928.  Hän pakeni yhdessä OGPU:n asiamiehen A.R. Maksimovin kanssa.  OGPU:n ulkomaanosaston yritykset likvidoida karkurit Persiassa eivät onnistuneet.

Huhtikuun 8. päivänä 1928 Bazanov ja Maksimov lähtivät Intiaan, sitten saatuaan viisumit Ranskaan saapuivat Marseilles`hin.

Ranskassa karkusit osoittautuivat kaikille tarpeettomiksi, eikä Moskova ollut kiinnostunut heistä (?, vh).

Vuonna 1930 Bazanov julkaisi Pariisissa Muistelmansa.  Maksimov, joka oli surkeassa jamassa, hyppäsi 1935 Eiffel-tornista.  (Eri lähteissä on toisistaan kovin poikkeavia tulkintoja muun muassa Maksimovin ”liukastumisesta”. VH).

Joulukuun lopulla 1939 – Talvisodan alettua jo 30.11.1939 – sotamarsalkka Mannerheim sai Pariisista kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet ROVS:n päällikkö, kenraaliluutnantti A.P. Arhangelski, Ylimmän monarkistineuvoston puheenjohtaja, lehti Vozrozdenie sekä eräitä muita.

Tässä kirjeessä he kaikki pyysivät Mannerheimia ottamaan vastaan Helsingissä Boris Georgejevits Bazanovin.

Sotamarsalkka Mannerheim vastasi nopeasti kirjeeseen ja salli Bazanovin saapua Suomeen.  Tammikuun 15. päivänä 1940 sotamarsalkka otti hänet vastaan päämajassa Mikkelissä. 

Bazanov esitti Mannerheimille yksityiskohtaisen suunnitelmansa ”Venäjän kansanosastojen” muodostamisesta sotavangeista.  He toimisivat Puna-armeijan selustassa ja vetäisivät puna-armeijalaisia suomalaisten puolelle.  …

Suomen armeijan päämajassa Bazanov tutustui propagandaosaston upseeriin Petr Patrovits Sokoloviin, kokeneeseen tiedustelijaan ja Lahden radioaseman radiokommentaattoriin. 

Peterhofin vänrikkikoulusta valmistunut Sokolov oli paennut Suomeen 1918, ja asettunut Terijoelle aloittaen siellä innokkaan toiminnan niin vastavakoilun alalla kuin paikallisissa emigranttijärjestöissäkin.

Bazanov tiesi, että P.P. Sokolov oli 20. vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä ollut kuuluisa jalkapalloilija, Vasili Burusovin ystävä, Venäjän maajoukkueen jäsen, poikkeuksellisen hyvä painija ja nyrkkeilijä.  Terijoella, missä Sokolov asui kymmenen vuotta, hän perusti urheilujoukkueita pelaajista, joista valitsi ja valmisti asiamiehiä Neuvostoliittoon lähetettäviksi.

Sokolov kiinnosti Bazanovia tiedustelu- ja sabotaasitoiminnan asiantuntijanana, joka saattaisi perustaa ja johtaa hänen armeijassaan kouluja valmistamaan neuvostosotavangeista asiamiehiä linjojen taakse lähetettäväksi.  Kuitenkaan ei tätä ideaa päästy toteuttamaan.

(havaitaan, että kirjoittaja, Leonid&Marina Vlasov käyttävät muotoa ”hänen armeijassaan”, vh).

Talvella 1940 Suomeen saapui Arkadi Petrovits Stolypin, Venäjän entisen pääministerin poika, joka oli eräs Kansan työn liiton (NTS) johtajista.

Stolypin neuvotteli marsalkka Mannerheimin kanssa neuvostosotavankien kohtalosta, kun näiden määrä lähenteli jo kuuttatuhatta.  Mannerheim vakuutti emissaarille suhtautuvansa heihin mitä parhaiten.  …

Helmikuussa 1940 Kansan ja työn liiton (NTS) nuoret jäsenet kirjoittivat pitkän kirjeen Mannerheimille, jotta neuvostosotavangeista valittaisiin vapaaehtoisia, tarkistettaisiin heidät hyvin ja luotaisiin heistä laskuvarjodesanttiosasto.

Vapaaehtoiset puettaisiin venäläiseen univormuun, aseistettaisiin Suomi-konepistooleilla, käsikranaateilla,  räjähdysaineilla ja konekivääreillä.  Yöllä desantit heitettäisiin matalalla lentävillä lentokoneilla – koneiden pitäisi olla venäläisisä sotasaaliskoneita – Pohjois- ja Koillis-Venäjälle neuvostoliittolaisten vankileirien alueelle.

Vartiosto likvidoitaisiin, vangit vapautettaisiin ja heistä luotaisiin partisaaniosastoja Venäjän sisällä, kuten venäläiset tekivät Saksan selustassa Ukrainassa ja Valko-Venäjällä (Barbarossan aikaan 1941- , vh).

Mannerheim kiitti ystävällisesti nuoria heidän kiinnostavasta, mutta utopistisesta ehdotuksestaan, jota ei tällä hetkellä voitu toteuttaa.

Lähde: Leonid&Marina Vlasov: Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit (2007), s. 156-160.

*

Venäläisten emigranttien taistelujärjestön ROVS:in puheenjohtaja, kenraali Arhangelski arvioi myönteisesti Venäjän kansanarmeijan (RNA) muodostamisesta Suomessa ja kirjoitti tästä kenraaliluutnantti V.K. Vitkovskille 2.4.1940 m.m.:

Näin herra Bazanovin ennen hänen matkaansa Suomeen ja puhuin hänen kanssaan pitkään puhelimessa osallistumisestamme taisteluun Suomessa, muodoista, joihin sen tulisi asettua jne.

Bazanovista saa hyvin vakuuttavan miehen vaikutelman, hänessä ei ole mitään kommunistista…

Tietoja vangituista puna-armeijalaisista kootuista yksiköistä sain myös Venäjän yleissotajoukkoliikkeen Suomen alaosaston päälliköltä, kapteeni Sulginilta (Alexander Schulgin) sekä kornilovilaisten Suomen-ryhmän vanhimmalta.

Siksi pidän tietoja viiden osaston muodostamisesta puna-armeijalaisista sotavangeista meidän upseeriemme komennossa (tiedän sukunimet) täysin uskottavana.

Tietoja rintamalle lähetetyn Venäjän kansanosaston puolelle siirtymään halukkaista puna-armeijalaisia ottavan osaston menestyksekkäästä toiminnasta olen saanut vain Bazanovilta (eikä ihme, vh).

Mutta koska kaikki muu, mitä hän puhui, on saanut vahvistuksen, en näe perusteita olla uskomatta häntä tässäkin.

Toistaiseksi meillä ei ole liittolaisia ja siksi meidän tulee vain valmistautua mahdolliseen toimintaan.

On tarpeen muistaa, että voimamme ovat puna-armeijan voimiin verrattuna suhteettoman pienet ja siksi meidän tulee ainakin aluksi kieltäytyä voimiemme käyttämisestä ”valkoisten” suurempien tai pienempien osastojen muodossa – se merkitsisi rikollista tuhlausta.

Upseereistamme ja sotilaskoulutuksen saanutta nuorisoamme voidaan ja tulee käyttää propagandisteina ja komentavina kaadereina muodostettaessa Venäjän kansanosastoja toimintaan selustassa, kapinoiden nostamiseen jne.

Kuitenkaan ei ole pois suljettua se, että kansallisen Venäjän intressit voisivat edellyttää suurta venäläistä osastoa tai sen muodostamista.

Ja meidän tulee olla valmiita tähän tapahtumaan, jos se ei ole luonteeltaan seikkailu.”

Lähde: Vlasovit: Emt. s.  160-162.

ROVS: https://en.wikipedia.org/wiki/Russian_All-Military_Union

*

Venäjän kansanarmeijan (RNA) historia päättyi Talvisodan viimesinä päivinä.  Bazanov kirjoittaa muistelmissaan:

Vasta maaliskuun ensi päivinä 1940 me saimme järjestäytymisen valmiiksi ja valmistauduimme lähtemään rintamalle.

ensimmäinen kapteeni Kiselevin osasto lähtee ensimmäisenä kahden päivän päästä, sen perässä seuraa toinen, sitten kolmas.  Purin leirin lähteäkseni jäljelle jääneiden osastojen kanssa…

Maaliskuun 13:n päivän aamuna 1940 puhelinsoitto kenraali Waldenilta.  Minun on pysäytettävä koko operaatio ja saavuttava heti Helsinkiin…

Sota on hävitty, tulitauko allekirjoitettu.  Kutsuin teidät pikaisesti, sanoi kenraali Walden, että voisitte heti poistua Suomesta.  Neuvostot tietävät kyllä operaatiostanne ja varmaankin vaativat teidän luovuttamistanne…

Kaikki tämä oli järkevää ja totta.  Istun autoon, ajan Turkuun ja saavun saman päivänä Ruotsiin.”

Lähde: Vlasovit: emt. s. 162-153.

*

Emigranttiaktivisti Bazanovin muistelmien lisäksi on mainittava pietarilaisen tutkijan V. Musajevin artikkeli ”Neuvostokansalaiset Suomen armeijan palveluksessa toisen maailmansodan aikana” (2002).  Tekijä käy yksityiskohtaisesti läpi kansallisten joukko-osastojen muodostamista ja neuvostokansalaisten yhteistyötä 1939-1940.  Valitettavasti artikkeli on kirjoitetut suomalaisten kirjojen ja julkaisujen pohjalta käyttämättä venäläisiä arkistoja.

*

Yleisesti tunnetaan Talvisodan aikana Kemissä perustettu Osasto Hämäläinen, johon kuulutettiin vapaaehtoisia erityisesti 1920-luvun Vienan ja Aunuksen pakolaisista.  Joukko-osastosta muodostettiin perustamisen, karsinnan ja koulutuksen jälkeen Sissipataljoona 5 (SissiP 5), joka helmikuussa 1940 osallistui Suomussalmella Raatteen rintaman sivustavartiointiin ja siirrettiin sitten kiireellä Kuhmon rintamalle torjumaan pääasiassa Dolinin hiihtoprikaatin joukkoja.

Lisäksi Talvisodan aikana Suomessa koottiin vapaaehtoisista rintamajoukkoa, jossa oli mukana joitakin virolaisia vapaaehtoisia (ehkä noin 100), jotka olivat Suomenlahden yli tulleita tai maassa jo varhemmin oleskelleita, mutta jotka eivät ehtineet sodan 3.3.1940 loppuessa vielä rintamalle.

Virossa toiminut neuvostohallinto kielsi vihollisen puolelle siirtymiset ja erilaisin toimin pyrki rajoittamaan tätä liikennettä.

*

Talvisodan vapaaehtoisista

Helmikuun 1940 lopulla ulkoministeri Väinö Tanner kertoi hallitukselle vapaaehtoisten tilanteesta.

Päämaja oli päättänyt vastaanottaa kaikkia kansallisuuksia paitsi venäläisiä.  Vapaaehtoisten matkat piti maksaa, heidät pii pukea ja varustaa.

”Niistä tulee kalliita sotamiehiä, mutta kai tarvitaan elävää voimaa korvaamaan tappioita”, puolustusministeri Juho Niukkanen pohti.  Opetusministeri Hannula tiedusteli, onko syytä vetää kaiken maailman ihmisiä meidän armeijaamme.

Tanner kirjoitti Berliinin-lähettiläälle Aarne Wuorimaalle luottamuksellisen kirjeen, jossa antoi alaiselleen lisäohjeen aiempaan kiertokirjeeseen Suomeen otettavista vapaaehtoisista.

”Syistä, joihin minun ei tarvitse lähemmin puuttua, ylipäällikkö ei katso olevan mahdollista ottaa vastaan sellaisia saksalaisia, jotka ovat Saksassa vallassa olevan järjestelmän kannattajia.” 

Vapaaehtoisia voitiin ottaa myös Saksasta, mutta oli ”perusteltua syytä katsoa, etteivät he ole natseja.”

Lähde: Lasse Lehtinen: Tanner, itsenäisen Suomen mies. (2017), sivu 330.

*

*

Lue tämän jatkoksi:

Huuskan blogi vuodelta 2012, jossa kirjoittaja kokoaa aineistopläjäyksiä siitä, miten Suomen sodanjohto halusi vastata Stalinin asettaman ”Terijoen hallituksen” eli Kuusisen nukkehallituksen muodostamaan asetelmaan. 

Vaihtoehtona oli pystyttää bolshevismia vastustavista venäläisistä emigranteista koottu ”vastahallitus”, kokoamaan antistalinistisia voimia yhteen ja heikentämään hyökkäävän puna-armeijan yhtenäisyyttä.

Mannerheim halusi Talvisodan alussa Trotskin "nukkehallituksen" johtoon” – blogi on luettavissa täällä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125763-mannerheim-halusi-talvisodan-alussa-trotskin-nukkehallituksen-johtoon

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Virossa toiminut neuvostohallinto kielsi vihollisen puolelle siirtymiset ja erilaisin toimin pyrki rajoittamaan tätä liikennettä.

Virohan oli vielä itsenäinen tuohon aikaan. Trotski muuten julkisuudessa hyväksyi NL:n hyökkäyksen, koska sillä kuitenkin pyrittiin kapitalismin kumoamiseen Suomessa.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Mielenkiintoinen kirjoitus. Kuvaa hyvin epätoivoista tilannetta kun oltiin jo valmiita tarttumaan oljenkorsiin. Länsivaltojen apuun ei luotettu koska Puolan hyväksi ei tehty mitään kuten ministeri Pekkalakin totesi. Haluttiin myös kaikin tavoin välttää provosoimasta saksalaisia. Kyllä se oli melkoista nuorallatanssia kansakunnan kohtalon ollessa kyseessä. Talvisodan aikaisen valtiojohtomme paineet olivat tavattoman suuret.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tähän aihekokonaisuuteen kuuluu luonnollisesti vielä virolaiset vapaaehtoiset, joita oli enemmän kuin ne Osasto Sisun virolaiset jotka olivat koulutuksessa Pohjanmaalla.
Lisää tekstiä sankarillisista Talvisodan virolaisista löytyy tästö blogistosta. Siellä on lukuisia urhoollisia tekoja ja toimia!

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Aivan oikein Jaakko!

"Koskiveneteoria" pitää paikkansa. Maamme poliittinen- ja sotilasjohto koittivat ohjailla maailmansodan kuohuisassa virrassa Suomi-venettä parhaan kykynsä mukaan väistellen pahimpia salakiviä. Heillä oli melkein koko ajan valittavana enemmän tai vähemmän huonoja pakonomaisia vaihtoehtoja. Niistä koitettiin valita aina ne vähiten huonot. Ja lopulta onnistuttiin koskivene ohjaamaan rauhaisaan satamaan itsenäisyyttämme menettämättä.

Tämä ei olisi ollut millään mahdollista jos em. tahojen päätökset olisivat olleet jatkuvasti vääriä kuten finnofobiset henkilöt usein tuovat esiin. Jopa talvisodan syyllisyyteen asti!?
Jotain moitittavaa päätöksistä toki löytyy, mutta ne päätökset eivät sotavuosien sotasyyllisyystuomioiksi poliittiselle johdollemme olleet riittäviä.

Ja valtiollinen koskiveneemme loiskahti vuolaaseen virtaan jo silloin kun lähetystösihteeri Boris Jartsev tuli maahamme vaatimuksineen vuonna 1938.

Olisi se kumma ellei valtiollinen johtomme olisi pyrkinyt etsimään vapaaehtoisia rintamalleen eri tehtäviin kun vihollisemme haali heitä pakolla sieltä ja täältä!??

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Os.H Eli Osasto Hämäläinen, joka koottiin Kemissä jääkärimajuri Viljo zHämäläisen komennossa, ja josta käskettiin Sissipataljoona 5 (SissiP5).
Siihen kutsuttiin 20-luvulla pakolaisina tulleiga Neuvistoliiton kansalaisia;

389 karjalaista,
81 inkeriläistä,
Eli siis 470 neuvostoliiittolaista.
Lisäksi hieman erikoinen ryhmä, 29 henkilöä, "kansallisuuttaan ei nyetty selvittämään".

Tuohan on puppua, pestautumispaperissa kysyttiin tuotakin, eikä sellainen voinut olla selvittämätön, kuin ehkä poikkeustapauksissa.
Kun selvittelin virolaisten vapaaehtoisten määriä, totesin että kenraali Enckellin rekrytointitoimistolla Helsingissä oli ohje luoda NKVD:n pelosga virolaisille peitenimet.
Tämä menettely oli tuttu suomalaisillekin Espanjan sisällissodan kansainvälisistä prikaateista 1936-1939.
Missä määrin näktä aliaksia luotiin lienee selvittämättä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset