Veikko Huuska

Stalin laski saavansa Talvisodassa nopeasti Suomelta 46.900 sotavankia

Stalin laski saavansa Talvisodassa nopeasti Suomelta 46.900 sotavankia

*

Olisiko Suomi voinut välttää Talvisodan?

Talvisodan synty: Näin Neuvostoliiton johto eteni määrätietoisesti sotaan.

Suomen loppu 1939 – siihen tähtäävän näytelmän käsikirjoituksen keskeiset repliikit.

Stalinin hallinto laski ”rauhanneuvottelujen” vielä jatkuessa Moskovassa saavansa Talvisodassa nopeasti Suomen armeijalta 46.900 sotavankia.

*

1.9.1939:

Saksa hyökkäsi Puolaan.

*

1.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissaarin varamies Ivan Maslennikov ilmoitti puolustusasiain kansankomissaarille Kliment Voroshiloville pikaviestinä 1.9. laajahkon raportin yksilöidyistä suomalaisten lentokoneiden tekemiksi väitetyistä ilmatilaloukkauksista 22.7.1939 – 29.8.1939 välisenä aikana.  ”Jokaisen näiden selvästi suunnitellulta vaikuttaneen rajaloukkauksen yhteydessä suomalaisille on esitetty protesti paikallisten valvontavaliokutien kautta.  NKVD pitää suomalaisten tiedustelukoneiden rajaloukkauksia vakavina ja pyytää lupaanne Karjalan kannaksen ilmatorjunnan vahvistamiseen.”

Lähde:

Timo Vihavainen – Andrei Saharov (toim.): Tuntematon talvisota – Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot. (2009), s. 92-93.

*

11.9.1939:

Neuvostoliiton läntisissä sotilaspiirissä pidetään sotilasasiain kansankomissaarin Kliment Voroshilovin määräyksestä kertausharjoitukset – salainen liikekannalepano.

*                                                                                                                                          

15.9.1939:

Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto (hallitus) uudisti vuonna 1931 voimaan tulleen aikaisemman Sotavankiasetuksen. 

Kyseisen asetuksen mukaan sotavangeiksi tunnustettiin Neuvostoliiton kanssa SOTATILASSA olevan valtion siviilit ja sen armeijan sotilashenkilöt.

*

17.9.1939:

Neuvostoliitto yhtyi Molotov-Ribbentrop –sopimuksessa Saksan kanssa sovitun Itäisen Euroopan jaon toteutukseen, käynnistämällä sotatoimet Puolaa vastaan. 

Venäläisten tutkijoiden (Mihail Semirjaga, J. Matskevits) mukaan puna-armeijan osastot ottivat hyökkäysoperaation aikana Puolassa sotavangiksi yli 230.000 Puolan armeijan sotilasta ja upseeria.

Lähde:

Dmitri Frolov: Sotavankina Neuvostoliitossa. Suomalaiset NKVD:n leireissä talvi- ja jatkosodan aikana. (2004), s. 73.

 

*

19.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin (sisäministeriö) käsky perustaa sen alaisuuteen erityisvaltuudet ja vastuun omaava yksikkö: Sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiainhallinto.

”Vuoden 1939 syyskuun puolivälissä Neuvostoliitossa alkoi näkyä merkkejä siitä, että maa valmistautuu tuleviin tapahtumiin, jotka vaativat lisäponnistuksia sotavankikysymyksen ratkaisemiseksi.  Tuolloin hyväksyttiin koko joukko tärkeitä asiakirjoja.”

(sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berijan allekirjoittamalla käskyllä numero 0308 ”Leirien organisoinnista sotavangeille” perustettiin Sotavankiasiain hallinto (UPV).  Joulukuussa sen nimi muutettiin sotavankien ja internoitujen asiain hallinnoksi (UPVI).

UPV:n johtoon nimitettiin valtion turvallisuuden kapteeni P.K. Soprunenko.

Sotavankiasian hallinto jakautui useaan eri osastoon: ensimmäinen oli järjestys- ja vartiointiosasto, jonka johdossa oli A V. Tishkov; toinen sotavankien luettelointi- ja rekisteröintiosasto, päällikkönä I.B. Makljarski.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

19.9.1939:

Sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berijan käskyllään no 0308 perustaman Sotavankiasiain hallinnon UPV:n tehtäväksi tuli perustaa Neuvostoliiton alueella 8 ulkomaisten sotavankien leiriä.

Berijan käskyn mukaan tuli perustaa leirit:

1.)Ostaskov, perustettiin entiseen sisäasiain kansankomissariaatin alaiseen lasten siirtolaan Seliger-järven Stolbovojen saareen (Kalininin alue).  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 1.lokakuuta 1939 mennessä 10.000 hengelle.

2.)Juhnov, perustetiin Pavistsev bor –nimiseen parantolaan Läntisen rautatien varrella olevan Bayninon aseman lähelle.  Paikkoja 5.000 hengelle, 1. lokakuuta mennessä 10.000 hengelle.

3.)Kozelsk, perustettiin Gorkille nimettyyn lepokotiin Dzerzinskille nimetyn rautatien Korelskin aseman lähelle.  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 1. lokakuut mennessä 10.,000 hengelle.

4.)Putivl, perustettiin entiseen Sofronjevskin luostriin turpeen nostotyömaan alueelle Moskova-Kiova –rautatien varrella olevan Tetkinon aseman lähelle.  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 25.9. mennessä 10.000 hengelle.

5.)Koelsino, perustettiin entiseen Kozelsanskin luostariin Eteläisen rautatien varrella olevan Kozelinon aseman lähelle.   Paikkoja 5.000 hengelle, 1.10. mennessä 10.000 hengelle.

6.)Starobelsk perustettiin entiseen Starobelskin luostariin, Moskova-Donbass –rautatien varrella olevan Starobelsin aseman lähelle, 5.000 hengelle, 1.10. mennessä 8.000 hengelle.

7.)Juza perustettiin sisäasiain kansankomissariaatin lasten työsiirtolaan Pohjoisen rautatien Njaznikin aseman lähelle.  Paikkoja 3.000 hengelle, 5.10. mennessä 6.000 hengelle.

8.) Oranki perustettiin entiseen Orangin luostariin Kazanin rautatien Zimenkin aseman lähelle.  Paikkoja oli 2.000 hengelle, 1.10. mennessä 4.000 hengelle.

Sotavankiasiain hallinnolla oli talvisodan kynnyksellä leiripaikka 68.000 hengelle.  On kuitenkin muistettava, että puolalaisten sotavankien määrä (talvisodan alkuun mennessä n. 230.000) ylitti moninkertaisesti olemassa olevien leirien kapasiteetin.  Sen vuoksi päätettiin perustaa lisäleirejä Vologdan alueelle (Vologda ja Grjazovets). Sekään ei kuitenkaan ratkaissut sotavankileirien ja vastaanottopaikkojen vakavaa tilanpuutetta.

Lähde:

Frolov: emt. s. 75-76.

*

20.9.1939:

Neuvostoliiton hallituksen talousneuvosto teki erityispäätöksen eräiden Sotavankiasetuksessa määriteltyjen normien, esimerkiksi elintarvikehuollon annosmäärien tarkentamisesta. …

Vuoden 1939 sotavankiasetus ei ollut yhtä yksityiskohtainen kuin vuoden 1931 vastaava asiakirja, mutta siihen sisällytettiin kansainvälisen oikeuden pääperiaatteet.  Se suojeli suomalaisia sotavankeja julmalta kohtelulta ja loukkauksilta.  Siinä kiellettiin myös kidutuksen ja muiden ruumiillisten keinojen käyttäminen tietojen saamiseksi sotavangeilta heidän kotimaansa sotilaallisesta ja muusta tilanteesta.  Sotavangeilta ei saanut ottaa pois henkilökohtaista omaisuutta tai henkilöpapereita, liinavaatteita, jalkineita, vaatetusta, henkilökohtaisia käyttöesineitä yms.

Lisäksi – toisin kuin vuoden 1931 asetuksen mukaan – sotavangit saivat pitää arvomerkkinsä ja upseerien ja heihin verrattavien sallittiin majoittua rivimiehistä erilleen.  … Sotavankien tuli noudattaa ehdottomasti kaikkia asetuksen  määräyksiä ja totella leirin hallintoa. Jos sotavanki ei noudattanut leirin sääntöjä tai syyllistyi rikoslaissa rangaistavaksi määrättyyn rikokseen, hänet voitin alistaa kurinpidolliseen tai rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

21.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain komissariaatti ryhtyi yhä kiihkeämpään toimintaan: ministeriässä laadittiin ja hyväksyttiin neljä sotavankileirien organisointia, elintarvikehuoltoa, lääkintäpalveluita, vangeiksi otettujen sotilaiden leirijärjestystä ja sotavankileirien järjestyssääntöjä käsittelevää normatiivis-oikeudellista asiakirjaa.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

3.10.1939 ja 8.10.1939:

Sisäasiain kansankomissariaatti antoi käskyn julkaista Sotavankiasetus ja toimintaohje sotavankien operatiivis-tsekistisestä (tiedustelutoiminallisesta) palvelusta sisäasiainministeriön leireillä.  Tämän toimintaohjeen eräät kohdat koskivat AINOASTAAN SUOMALAISIA sotavankeja.

Lähde:

Frolov: emt. s. 68.

*

3.10.1939:

Puolalaisten sotavankien ongelma ja sen ratkaiseminen, ainakin osittaisesti:

Puolalaisten sotavankien asema oli sangen paradoksaalinen, koska Neuvostoliitto ei ollut de jure sodassa Puolan kanssa eikä siten uunituoreen Sotavankiasetuksen säädöksistä löytynyt perusteita sen kansalaisten pitämiseen leireillä sotavangin ominaisuudessa.

Kyseisen asetuksen mukaan sotavangeiksi tunnustettiin Neuvostoliiton kanssa sotatilassa olevan valtion siviilit ja sen armeijan sotilashenkilöt.

Juuri nämä kaksi asiaa – leirien tilanpuute ja puolalaisten epäselvä asema – pakottivat neuvostovaltion ratkaisemaan  kyseisen ongelman epätavallisin keinoin.

Ensinnäkin kaikkia Puolan armeijan (kiinniotettuja) sotilaita ei lähetetty leireille tai vastaanottopaikkoihin, vaan osa yksinkertaisesti päästettiin kotiin.

Toiseksi, 3.10.1939 Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto hyväksyi Sotavankiasetuksen no 1626-390ss, jonka mukaan ukrainalaiset, valko-venäläiset ja muihin Länsi-Ukrainan ja läntien Valko-Venäjän kansallisuuksiin kuuluvat rivimiehet päästettiin leireiltä ja vastaanottopaikoista kotiin. 

Tuotannollisten tarpeiden vuoksi, erityisesti Novgorod-Volynski-Korets-Lvov –tien rakentamisen vuoksi 25.000 yllämainittuun kategoriaan kuuluvaa vankia päätettiin jättää leireille vuoden 1939 loppuun asti.  Käytännössä he jäivät rakennustöihin siihen saakka, kunne Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941.  Sen jälkeen osa heistä evakuoitiin selustaan ja luovutettiin muiden puolalaisten sotavankien kanssa Iraniin, jossa muodostettiin kenraali V. Andersin puolalainen armeija.  …

Starobelsin, Ostaskovin ja Kozelskin leireillä olleiden sotavankien kohtalo oli traaginen.  Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berij kirjoitti MAALISKUUSSA 1940 Josif Stalinille kirjelmän, jossa hän ehdotti ”kolmessa sotavankien erikoisleirissä ja vankilassa Ukrainan ja Valko-Venäjän läntisillä alueilla olevien puolalaisten upseerin, santarmien, poliisien ja osadnikkien (entisiä sotilaita ja talonpoikia) ja muiden vastaavien ampumista”.

Berija perusteli vaatimustaan sillä, että kaikki leireillä olevat olivat yrittäneet jatkaa vastavallankumouksellista toimintaa ja neuvostovastaista kiihotusta ja että he olivat vannoutuneita ja parantumattomia neuvostovallan vihollisia.  Siksi näiden sotavankien ja pidätettyjen kohtalo päätettiin ratkaista erikoisella tavalla, ”käyttämällä heitä kohtaan korkeinta rangaistuksen muotoa – teloitusta ampumalla.

Asia tulee käsitellä ilman pidätettyjen kuulemista ja syytteen esittämistä sekä ilman ilmoitusta tutkinnan päättymisestä ja syytekirjelmää… ”

Sisäasiain kansankomissariaatin korkeista virkamiehistä muodostettiin erityinen ”troikka” kolmikko, joka oli vastuussa asioiden käsittelemisestä ja ratkaisujen tekemisestä, toisin sanoen tuomion langettamisesta.

Kirjelmä lähetettiin käsiteltäväksi Yleisliittolaisen kommunistisen puolueen keskuskomitean poliittiseen toimikuntaan. Se teki 5. maaliskuuta 1940 päätöksen, jonka mukaisesti yli 15.000 Puolan kansalaista ammuttiin huhti-toukokuussa 1940. (Katyn). 

Puolalaisten sotavankien tuhoamisen syistä on olemassa useita versioita.  Englannin lähettiläs sir Owen O`Malley on todennut Vladislav Sikorskin pakolaishallituksesta, että puolalaiset pitivät upseerien ja poliisien tuhoamisen syynä halua tuhota perustus, jolle puolalainen valtioelämä voisi myöhemmin syntyä uudelleen.  Kyse oli siis Puolan kansakunnan peruskallion räjäyttämisestä. Venäläisten tutkijoiden M. Meltjuhovin ja Natalia Lebedevan mielestä puolalaisten upseerien kohtalo johtui neuvostoliittolais-puolalaisista suhteista vuosina 1918-1939.  Siihen vaikutti osaltaan myös 60.000 neuvostoliittolaisen sotavangin menehtyminen puolalaisilla sotavankileireillä vuosina 1919-1921 sekä Stalinin henkilökohtainen viha puolalaista upseeristoa kohtaan vuoden 1920 sotilaallisen tappion vuoksi (Stalinin katsotaan munanneen ”varman” voiton hänen jakaessaan upseeriensa näkemysten vastaisesti venäläisten joukkojen voiman Varsovan porteilla, vh).

Lähde:

Frolov: emt. s. 76-78.

*

9.10.1939:

Leningradin sotilaspirin ilmavoimat suorittivat kaksi eskaaderin vahvuista tiedustelulentoa Suomen rajan yli Haukijärven-Rantaylän-Valkjärven-Raudun aseman yli.  Ensimmäisen eskaaderin täyttäessä tehtäväänsä 1200 metrin korkeudella se sai vastaansa ilmatorjuntatulta Rantakylän alueella 200 metriä koneiden kulkusuunnasta ylös eteen räjähtäneiden kolmen neljän kranaatin verran.  Toista eskaaderia ei tulitettu sen enempää ilmasta kuin maastakaan (lento tapahtui kymmenkunta minuuttia ensimmäisen jälkeen).

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 93.

*

14.10.1939:

Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto hyväksyi, Saksan kanssa neuvottelujen tuloksesa tehdyn sopimuksen mukaisesti, 14.10.1939 asetuksen nro 1691-415, joka velvoitti sisäasiain kansankomissariaatin luovuttamaan samaisen vuoden  loka-marraskuussa Saksalle 43.054 puolalaista (rivimiehiä, joiden kotipakka oli nyt Saksalle kuuluvalla alueella – olivat, ainakin osa heistä, paennut itäisille alueille Saksan invaasion alta, vh).

Saksa puolestaan luovutti Neuvostoliitolle lokakuu 1939 ja kevään 1941 välisenä aikana 13.757 Puolan kansalaista.  …

Venäläinen tutkija N. Lebedeva esittää A. J. Vysinskiin ja sisäasiain kansankomissariaatin sekä saattojoukkojen kirjallisiin tiedonantoihin viitaten todisteita siitä, että ”vapautusretken” tuloksena entisiltä Puolan alueilta karkotettiin 388.000 henkeä.  (vankiloiden tyhjennyksen yhteydessä (Berijan käsky 22.3.1940) annettiin määräys siirtää entisten Puolan armeijan upseerien perheet Kazakstaniin.)

Lähde:

Frolov: emt. s. 76.

*

29.10.1939:

Leningradin sotilaspiirin sotilasneuvosto laati ”Suomen vastaisen operaatiosuunnitelman” lopullisen muodon, vielä ennen rauhanneuvottelujen loppumista Moskovassa.  Operaatio oli tarkoitus saattaa pääpiirteissään loppuun kuukauden kuluessa J.V. Stalinin 60-vuotissyntymäpäivään (21. joulukuuta 1939) mennessä ja sen ydin oli yhtäaikaisessa hyökkäämisessä Suomen alueelle kaikilta suunnilta ”vihollisen ryhmityksen hajottamiseksi ja Suomen armeijan lopulliseksi lyömiseksi ilmavoimien kanssa”.

Lähde:

Juri Kilin: Suurvallan rajamaa: Neuvosto-Karjala Neuvostoliiton politiikassa 1920-1941. (2001). s. 153.

*

3.11.1939:

Neuvostoliiton Merivoimien kansankomissaari lähetti 3.11.1939 Itämeren laivaston sotaneuvostolle yleisohjeen No. 10254 koskien Punalippuisen Itämeren laivaston tehtävistä:

1.)Punalippuisen Itämeren laivaston kaikkien voimien on oltava täydessä taisteluvalmiudessa seuraavien tehtävien suorittamiseen. (seuraa tehtäväluettelo 5-kohtainen tehtäväluettelo a-e. Sekä Ruotsin sotaanliittymisen tai Suomelle annetun sotilasavun varalta määrätyt tehtävät.  Siirtymisestä sotatoimiin annetaan erityinen käsky, jonka saamiseen mennessä sotatoimiin tarvittavat määräykset on jaettava joukoille erityisissä paketeissa, jotka avataan merkistä…”

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 103-104.

*

7.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin esikuntapäällikkö divisioonankomentaja Nikandr Tsibisov ja piirin esikunnan komissaari eversti Vinogradov määräsivät 7., 8., 9. ja 14. armeijoiden komentajia: ”Piirin komentaja käskee: mikäli suomalaiset tekevät uusia provokaatioita ampumalla joukkojamme, joukkojemme on vastattava tuleen välittömästi ja tuhottava ampujat”

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 93.

*

11.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin esikunta ryhtyi Moskovan käskystä muodostamaan Suomen kasanarmeijan ensimmäistä armeijakuntaa (1.AK/SKA), joka koottiin Leningradin sotilaspiirinjoukoissa palvelevista suomalaisista ja karjalaisista.  Armeijakuntaan koottiin kaikki Leningradin sotilaspiirin alle 40-vuotiaat suomalaiset ja karjalaiset miehistön ja päällystön jäsenet.  …

Joukkojen muodostaminen tapahtui Andrei Zdanovin, Otto Kuusisen, armeijakomentaja Kirill Meretskovin ja Grigori Sternin myötävaikutuksella.  …

Tätä tarkoitusta varten Petroskoihin lähetettiin seuraavat henkilöt:

1.Prikaantinkomentaja Anttila Aksel (Moisejevits), Harkovan sotilaspiirin 147. divisioonan komentaja, suomalainen;

2.prikaatinkomentaja Jegorov, Sähköteknillisen akatemian etäisopetustiedekunnan johtaja, karjalainen, osaa suomea;

3.prikaatinkomentaja Romanov, LXI armeijakunnan esikuntapäällikkö, tuntee Karjalan olosuhteet, osallistunut taisteluihin valkoisuomalaisia vastaan (heimosodissa, vh);

4.prikaatikomentaja Sokolov, Frunze-akatemian opettaja, osallistunut taisteluihin valkosuomalaisia vastaan;

5.eversti Jermolajev, Harkovan sotilaspiirin esikunnan 1.osaston päällikkö merkittävä esikuntatyöläinen, tuntee hyvin Karjalan olosuhta, ei osaa kieltä;

6.pataljoonankomissaari Terjoskin V.P. (huom.: Tereshkin, Tervonen, NKVD-läinen Suoi-spesialisti, valvontakomission emissaari; lue lisää Huuskan Tereshkin-blogista googlaamalla, vh);

7.Lehen Ture Ivanovits, entinen patterinkomentaja, nykyään töissä ulkomaisen kirjallisuuden kustantamossa, valmistunut Frunze-sota-akatemiasta.  Vaimonsa on Kuusien tytär (Hertta, vh);

8.Hiiri Paul (Äikiä (Armas]) – Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen;

9.Maija Stram (Lehtinen, (Inkeri]), Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen.

Lähde:

Timo Vihavainen – Andrei Saharov (toim.): Tuntematon talvisota – Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot. (2009), s. 67.

*

11.11.1939:

Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissaari Kliment Voroshilov määräsi Leningradin sotilaspiiriä valmistamaan joukkonsa sotaa varten 11.-15.11.1939.  Päätös aloittaa sotatoimet 30. marraskuuta oli tähän mennessä jo tehty.  Yhtä aikaa viiteen operaatiosuuntaan hyökkäävien Neuvostoliiton joukkojen tuli ajaa vastustajat Leningradin läheisyydestä sekä turvata Karjalan ja Murmanskin oblastin rajat.  Päätehtävä oli Karjalan kannaksen suomalaisjoukkojen tuhoaminen.

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 103.

*

19.11.1939:  (ks. myös edellä olevat sotavankeja koskevat päätökset ja toimet 19.9. – 8.10.1939)

Neuvostoliiton sisäministeriö julkaisi Tilapäisen ohjesäännön leirien (vastaanottopaikkojen) sotilaallisesta vartioinnista sisäasiain kansankomissariaatin saattovartiojoukoin.

Kaikki tämä kertoo siitä, että Neuvostoliitto valmistautui sotaan Suomea vastaan ja suomalaisten sotavankien vastaanottamiseen.

Neuvostoliitossa tuohon aikaan toimivat leirit olivat täynnä eivätkä ne voineet ottaa vastaan uusia sotavankeja. Talvisodan alkaessa, 30. marraskuuta leireillä oli pelkästään puolalaisia yli 200.000 henkeä. 

Tämän vuoksi sisäasiain kansankomissariaatin alaisuuteen perustettiin uusia leirejä, jotka oli suunniteltu 46.000 – 46.900 sotavangin vastaanottamiseen.

Lähde:

Frolov: emt. s. 68.

…Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatti sai Berijalta käskyn ja alkoi kovassa kiireessä perustaa uusia leirejä ja vastaanottopaikkoja nimenomaan Suomen armeijan tulevia sotavankeja varten.  Järjestelmä, jonka mukaan sotavangit tuli siirtää … puna-armeijan etulinjassa olevilta yksiköiltä pysyviin selustassa oleviin leireihin, syntyi ja viimeisteltiin nimenomaan talvisodan aikana.

Tässä vaiheessa Neuvostoliitossa toimi 8 SUOMALAISTEN sotavankien vastaanottopaikkaa ja 6 sotavankileiriä.  Suuren isänmaallisen sodan aikana tämä kaavio muuttui hieman, kun siihen lisättiin sotavankien keräilykeskukset ja rintamavastaanotto- ja siirtoleirit (jakeluleirit). 

Talvisota ei vaikuttanut käytännöllisesti katsoen lainkaan leireillä olevien sotavankien määrään, koska suomalaisia sotavankeja oli niin vähän. – Frolov: emt. 82-83.

*

19.11.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiain hallinnon UPV:n asiakirjan mukaan Länsi-Venäjälle saapuneista sotavangeista yhteensä 125.000 on uudelleensijoitettu.

Näistä on lähetetty:

Läntiselle Valko-Venäjälle ja Länsi-Ukrainaan 42.400 henkeä;

Luovutettu 14.10.1939 määräyksen mukaisesti Saksan viranomaisille 43.000 puolalaista;

Sijoitettu NKVD:n sotavankileireille yhteensä 39.600 henkilöä:

Viimemainittu summa koostuu:

Puolalaisia upseereita 8.500;

Puolalaisia poliiseja ja santarmeja 6.500;

yhteensä 15.000, jotka sijoitettiin Starobelskin, Kozelsinon ja Ostaskovin sotavankileireille (Katynin tulevat uhrit vh).

Samoin 10.400 ja 24.600 vangin erät sotavankihallinnon leireille.

Ylempien elinten määräysten mukaisesti  sotavankiasiain hallinnon UPV:n päällikkö P Soprunenko.

Lähde: Frolov: etm. yhd.

*

21.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto antoi Punalippuisen Itämeren laivaston sotaneuvostolle yleisohjeen.  Sen olivat allekirjoittaneet sotilaspiirin komentaja, 2. luokan armeijakomentaja Kirill Meretskov, sotaneuvoston jäsenet Andrei Zhdanov ja N.N. Vasugin sekä esikuntapäällikkö Nikander Tsibisov.  Leningradin sotilaspiirin sotaneuvoston yleisohje antoi punalippusen Itämeren laivaton tehtäväksi tuhota Suomen laivasto, estää sen pako puolueettomille merialueille ja tuhota ilmavoimien tuella rannikkopanssarilaivat sekä satamissa ja tukikohdissa tavatut sota-alukset. …

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 106.

*

26.11.1939:

Suomen kansanarmeija (”Kuusisen armeija);

Petroskoihin oli 26.11.1939 mennessä koottu 13.405 henkeä, joista 12.087 miehistöä, 767alipäällystöä, 551 päällystöä a heistä 202 esiupseereita.  Kansallisuudeltaan suomalaisia oli 8.367.  Asevelvollisuuden suorittaneita oli 8.324 ja suorittamattomia 5.081.  Armeijakunnan kahden divisioonan esikuntia ei oltu muodostettu, koska tarvittavaa henkilöstöä ei ollut.  Armeijakunnan poliittinen hallinto puolestaan oli jo koottu.

Lähde:

Vihavainen-Saharov: Emt. s. 67.

*

26.11.1939:

Mainilan laukaukset.

*

28.11.1939:

Neuvostoliitto mitätöi Suomen ja Venäjän hyökkäämättömyyssopimuksen.

*

29.11.1939 mennessä:

Vuoden 1939 syyskuussa käynnistyneen neuvostoliittolais-puolalaisen sodan aikana sotavankiasiainhallinto UPV ei selviytynyt kunnolla sille annetuista tehtävistä eikä pystynyt tilanpuutteen vuoksi majoittamaan kaikkia Puolan armeijan sotilaita sotavankileireille.  Koska tilanteen pelättiin toistuvan talvisodankin aikana, sekä leirien majoituskapasiteettia että niiden lukumäärää päätettiin lisätä olennaisesti.¨

Pysyvien leirien ohella 30:teen päivään marraskuuta 1939 mennessä oli perustettu myös väliaikaisia leirejä ja vastaanottopaikkoja Suomen armeijan sotilaille.

Vastaanottopaikat (8 kpl) toimivat seuraavissa Neuvostoliiton pohjoisissa kaupungeissa, jotka sijaitsivat lähellä Neuvostoliiton ja Suomen rajaa:

Murmansk – 500 paikkaa;

Kantalahti – 500 paikkaa;

Vienan Kemi – 500 paikkaa;

Segeza – 500 paikkaa;

Karhumäki – 800 paikkaa;

Petroskoi – 1.000 paikkaa;

Lotinanpelto – 500 paikkaa ja

Siestarjoki – 600 paikkaa.

Niiden yhteinen kapasiteetti oli 4.900 paikkaa.

Tämä ilmenee hallinnon päällikön P.K. Soprunenkon tiedonannosta sisäasiain apulaiskansankomissaarille. 

Lisäksi Suomen armeijasta saatavien sotavankien vastaanottamiseksi oli järjestetty kuusi selustassa olevaa leiriä:

Juzan – 6.000 paikkaa;

Juhnovin – 4.500;

Putivlin – 4.000;

Grjazovetsin – 2.500;

Orangin – 4.000 ja

Temnikovin – 6.000 paikkaa.

Niiden yhteinen kapasiteetti oli 27.000 paikkaa.

Neuvostoliiton sotastrategit ennustivat puna-armeijan nujertavan nopeasti ja täydellisesti Suomen armeijan ja ottavan samalla suuren määrän suomalaisia sotilaita vangiksi.

Tämän ennusteen perusteella päätettiin perustaa myös varaleirejä:

Taisetin kaupunkiin – 8.000 paikkaa;

Karagandan kaupunkiin – 5.000 ja

Veliki Usjugin kaupunkiin – 2.000 paikkaa.

Näin suomalaisia sotavankeja varten perustettujen leirien kapasiteetti oli yhteensä 46.900 paikkaa.

Lähde:

Frolov: emt. s. 97-98.

*

30.11.1939:

Puna-armeija hyökkää Suomeen maalla, merellä ja ilmassa.

*

1.12.1939:

Suomen Kommunistisen puolueen keskuskomitea antoi Moskovassa julistuksen, jonka Pravda samana päivänä julkaisi.  Julistuksessa korostettiin: ”Laajan työtätekevien kansanrintaman muodostaminen on välttämätöntä.  Koko työväenluokan, talonpoikaiston, käsityöläisten, pienyrittäjien ja työläisälymystön eli kansamme suuren enemmistön on yhdistyttävä tiiviiksi kansanrintamaksi puolustamaan etujaan, ja valtaan on nostettava tämän rintaman tukea nauttiva työtätekevän kansan hallitus, Kansanhallitus.”

Julistuksessaan Kuusisen hallitus julisti itsensä ”Suomen demokraattisen tasavallan kansanhallitukseksi” ja lupasi ”toimia laajan työtätekevän kansanrintaman kärjessä.”

*

2.12.1939:

Terijoen hallituksen puheenjohtaja Otto Ville Kuusinen allekirjoitti Suomen Demokraattisen tasavallan ja Neuvostoliiton kesken solmitun sopimuksen molemminpuolisesta avusta ja ystävyydestä.  Neuvostoliiton puolesta asiakirjan allekirjoitti ulkoministeri Molotov.

*

31.12.1939:

Suomen armeijan sinnikäs vastarinta ja vankien vähäinen määrä oli yllätys puna-armeijalle.  Sotavankien puuttumisesta hämmennykseen joutuneen sotavankiasiain hallinnon päällikkö, valtion turvallisuuden majuri P.K. Soprunenko ja hallinnon komissaari, rykmentinkomissaari S.V. Nehorosev lähettivät sisäasiain varakomissaarille, divisioonankomentaja Tsernyseville seuraavan pyynnön:

”…vastaanottopaikoilla ja Grjazovetsn leirillä on 28. joulukuuta 1939 yhteensä 150 (suomalaista] sotavankia.  Sotavankien vähäisen määrän johdosta pyydän Teidän lupaanne:

1.)jättää Grjazovetsin ja Juhnovin leireile täysimääräinen henkilökunta.

2.)jättää muille leireille henkilökuntaa korkeinaan 15-20 % koko määrästä.”

Sisäasiain kansankomissariaatin johtohenkilöt eivät kuitenkaan menettänet uskoaan siihen, että tilanne muuttuu puna-armeijan eduksi.

Siksi alueellisen sotakomissariaattien kanssa sovittiin, että tarvittaessa sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiain hallinnon ensimmäisestä pyynnöstä kaikki palveluksessa olevat eli suomalaisten sotavankien sijoituspaikoilla vartioinnista huolehtivat neuvosotilaat ja huoltohenkilökunta ilmaantuisivat leireille heti.

Kuljetuskalusto päätettiin jättää entiselle paikalleen.

Lähde:

Dmitri Frolov: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa.  Suomalaiset NKVD:n leireissä talvi- ja jatkosodan aikana. (2004). s. 97-98.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tutkija Dmitri Frolovin väitöskirjassaan jo runsas vuosikymmen sitten esittämät UPV/UPVI:n ja NKVD:n aineistot puhuvat itseasiassa sitä Suomessa esitettyä näkökohtaa vastaan, että puolalaisten upseerien joukkotuhoaminen Katynissä ym. paikoissa olisi ollut leirien tyhjentämistä suomalaisia tulokkaita varten. Pelkkä kronologia puhuu tuota vastaan. Sen sijaan nämä tiedot vahvistavat järkkymättömästi sen jo melko yleisesti tiedetyn seikan, että Suomen olisi käynyt todella heikosti, jos Talvisodassa ei olisi alusta asti pantu kova kovaa vastaan.

Hyvissä ajoin valmistellut (tosin hätäisesti ja heikoilla huoltovalmiuksilla) leiripaikat luostareihin, hoitokoteihin ynnä muihin laitoksiin olivat olemassa: Paikat 46.900 Suomen kansalaista varten. Tällainen lukumäärä vankipaikkoja oli varattu romahtavan Suomen armeijan sotilaita varten. Mukaan olisi luonnollisesti tullut, Puolan mallin mukaisesti, myös siviilejä, listattuja kotirintaman suojeluskunta- ja lottaväkeä, poliiseja, nimismiehiä, vankilaviranomaisia ym. Jatkosodan alkuun mennessä merkittävä osa olisi teloitettu, osa viety Kazakstaniin ynnä muihin etäisiin paikkoihin ja poistettu siellä käytetyin keinoin kaivoskuiluissa ja muissa kylmissä paikoissa loppuun.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Miksi Katynin teloitusmurhat huhtikuussa 1940, kun Talvisota on jo lakannut, ja suomalaisille varattuja vankipaikkoja jo lepuutetaan? Ei tuhoamiseen ollut logistis-tilankäytöllisiä paineita tuossa vaiheessa.

"Puolalaiset kokivat saman kohtalon kuin puna-armeijan eliitti, koska Neuvostoliitto ei pystynyt käyttämään heitä hyväkseen. Puolalaisten upseerien enemmistö oli viettänyt jo noin puoli vuotta neuvostoliittolaisessa sotavankeudessa, mutta se ei ollut muuttanut poliittisia käsityksiään eikä ollut luopunut moraalisista arvoistaan. Siksi se oli "potentiaalinen uhka" Neuvostoliitossa vallitsevalle komennolle".
Näin summaa tri Dmitri Frolov Puolan upseeriston ja poliisikunnan tunnetun joukkotuhonnan Katynin nimiin omistetussa tapahtumassa, jossa n. 15.000 miestä poistettiin. (Frolov: emt. s. 79.)

Vert.: https://fi.wikipedia.org/wiki/Katynin_joukkomurha

*

Identtisyys siinä kontroversiaalisessa tilanteessa, jossa Suomi ei olisi pannut hanttiin tahi Suomen armeijan vastarinta olisi täysin murtunut, on niin pitkälle menevä, että kovin paljon ei jää arvailujen varaan niiden lähes puolensadan tuhannen vangin kohtalosta, joille oli jo "paikka varattu".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sotavangeiksi luokiteltiin blogikirjoituksesi tiedon mukaan myös siviilivangit. Suurin sotavankimäärä siinä tapauksessa koostui myöhemmin helmikuun 7. päivänä Suojärven ja Salmin alueelta siirretyistä siviileistä kahdelle eri vankileirille, joita ei ylläolevissa listoissa mainita lainkaan. Vankeja oli kaiken kaikkiaan noin 2400 henkeä.

Toisaalta heidät oli siinä vaiheessa pääosin rekisteröity Suomen Kansantasavallan kansalaisiksi, joten ehkä kyseessä eivät olleetkaan vangit, vaan "internoidut".

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kyllä, totta, mutta:
Tämä kompilaatio käsitteli Neuvostoliiton suunnitelmia ennen Talvisotaa. ainoa kommentaari H-hetken 30.11.1939 jälkeen oli, että tyhjyyttään kumisevissa leirikomplekseissa oli vain 150 suomalaisvankia. Kaikkiaan heitä kertyi sotavankeina yli 800.
On jäätävää pohtia skenarioita, miten paljon siviilejä olisi "kärrätty" itään jos ja kun... siis jos.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Oman aikansa se vie yhden maan suunniteltu valtaaminen ja kansan "järjestäminen " bolsevikkiyställiseksi. Kaikki viittaa kyllä siihen, että Suomi olisi saanut voimallisen "erikoiskohtelun " jääräpäisenä naapurina, mikäli Suomi olisi miehitetty v. 1939 tai 1944.

Tuo Puolan asema sodassa ei ollut kadehdittava. Maa ei edes käytännössä sotinut vaan yritti vain hieman puolustaen pyristellä, mutta kärsi silti ylivoimaisesti II-maailmansodan suurimman tappiot kuolleina ja kadonneina muihin maihin ( ml. Neuvostoliittoon tai Saksaan ) verraten. Stalinin onnistuttua Suomen miehityksessä tuo ikävä ennätys olisi voinut olla Suomen kohtalona.

Toisen maailmansodan aikana Puolan kansasta katosi 20 %, eli luku on hirmuinen.

https://en.wikipedia.org/wiki/World_War_II_casualt...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Alaska, Siperia tai joukkohauta. Aika kalmankylmät vaihtoehdot meillä oli. Kyllä tämä maa on tosiaankin puolustamisen arvoinen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kun tänään katsoo valoisana hohtavaa talvitaivasta vasten liehuvaa siniristilippua, ei voi muuta kuin... väkevästi tuntea.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Suurin osa suomalaisista talvisodan sotavangeista (sekä kaksi ruotsalaista vapaaehtoista laivueen F19:n vangiksi jäänyttä lentäjää) sijoitettiin Grjazovetsiin, entiseen Kornilovin luostariin, josta vallankumouksen tullessa oli munkit hirtetty ja kirkko räjäytetty. Luostari muutettiin vankileiriksi, ja ennen talvisodan alkua siellä oli todellakin puolalaisia, jotka siirrettiin muualle alta pois. Grjazovets on Suomen rajalta linnuntietä n. 600 km päässä, lähes yhtä kaukana kuin Moskova.

Eri lähteiden mukaan Talvisodassa sotavangiksi jäi 850-1100 suomalaista. Huhtikuussa 1940 Suomeen palautettiin 838 vankia useassa erässä. Heitä pidettiin aluksi karanteenissa Helsingissä Aleksis Kiven koululla. SA-kuvat netissä sisältävät kuvamateriaalia vankien vaihdosta.

Mitä tulee NL:n Sotavankiasetuksen määräyksiin, sehän oli pelkkää julkisivua – todellinen sotavankien kohtelu oli jotakin aivan muuta.

Ks. myös Veikko Huuskan aiempi blogi keskusteluineen tästä aiheesta: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24796...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Joitakin erillisiä huomioita ja detaljeja Dmitri Frolovin teoksesta, joka perustuu hänen väitöskirjaansa:
Talvisodan aikana suomalaiset sotavangit eivät aiheuttaneet sisäasiain kansankomissariaatin leireillä vakavia järjestyshäiriöitä.
Yksikään suomalainen sotavanki ei joutunut oikeuden eteen.
Kaksi henkilöä joutui Grazovetsin leirin koko olemassaolon aikana kurinpidollisten toimien kohteeksi työstä kieltäytymisen vuoksi.
28. maaliskuuta 1940 sotavanki Petteri Siitonen kieltäytyi kantamasta vettä saunaan. Näin se kävi: 28.3.1940 parakin no 8 ryhmänvanhin, sotavanki Luokkanen määräsi Petteri Siitosen kantamaan vettä saunaan. Sotavanki Siitonen ei lähtenyt työhön. Silloin sotavankien parakin 8 vanhin Ushanoff ehdotti Siitoselle, että tämän pitää tulla antamaan selvitys työstä kieltäytymisen syystä. Sotavanki Siitonen ei toteuttanut määräystä eikä tullut vanhimman luo. Järjestyksen rikkomisesta ja työstä kieltäytymisestä Suomen armeijan sotavanki määrättiin 10 päiväksi arestiin päävartioon.
Tästä huolimatta Sortavalan mies Siitonen pääsi palaamaan Suomeen ensimmäisessä sotavankien palautuserässä 20.4.1940.
Korpraali Ushanoffista voidaan todeta, että hän oli syntynyt Kyyrölässä, ja kuului niihin, jotka kieltäytyivät palautusvaiheessa palaamasta Suomeen. Poistettu junasta Viipurissa 20.04.1940. Hänen sotilasyksikkönsä ei ole tiedossa.
Kohta tämän jälkeen myös sotavanki, sotamies Arne Österberg sai arestia samasta syystä. Hänkin palasi kotiin 20.4.1940.
*
Näiden kahden tapauksen lisäksi 29.3.1940 annetussa Grjazovetsin leirin päiväkäskyssä nro 15 todettiin, että ”sotavanki Tuolainen Klaus Jalmari määrätään kolmeksi vuorokaudeksi arestiin leirin päävartioon lierin työntekijään, Madanova Maria Vasiljevnaan kohdistuneen huliganismin vuoksi”.
Olikohan kyseessä ”MeToo –henkinen ahdistelu, vai mikä lie tuon ”huliganismi”-nimikkeen takana?
Huom.:
Kuten sukunimestä saattaa päätellä, on kyseessä normaali litterointivirhe:
Kyseessä oli espoolainen korpraali TUOMAINEN Klaus Jalmari, s. 1914, joka hänkin pääsi palaamaan kotiin 20.4.1940.
*
Lisäksi on rekisteröity yksi tapaus, jossa pelattiin korttia rahasta. … aika tyypillinen tapaus, sanoisin. Korttisankarien nimet eivät ilmene asiakirjoista.
Kovasti kilttejä näyttävät Suomi-pojat olleen Talvisodan vankileirillä.
Grajzovetskin leirin koko toiminta-aikana on kirjattu vain neljä lainrikkomusta.
Karkaamistapauksia ei ole rekisteröity.
*
Oma kysymyksensä oli se, että muutamia suomalaisia sotavankeja pidettiin heidän muka suorittamiensa rikosten vuoksi v. 1940-1955 GULAG-leireillä.
*
Suomalaiset sotavangit eivät syyllistyneet talvi- ja jatkosodan aikana vakaviin leirien sääntöjen rikkomuksiin. Kun saksalaiset sotavangit tekivät sodan aikaan 301 yritystä karata leireiltä, tiedossamme on vain yksi vastaava suomalaisten tekemä yritys.
Jatkosodan jo päätyttyä:
Leirin nro 158 (Tsherepovets) operatiivisen vakoiluosaston johtajan, valtion turvallisuuden majurin Kenkinin raportin mukaan lokakuussa 1944 suomalainen sotavanki RYTKÖNEN ”ollessaan täysin epänormaalissa tilassa ryömi piikkilanka-aidan alta ja pakeni leirin alueelta, mutta joutui kolmen tunnin kuluttua operatiivisen ryhmän pidättämäksi”. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hänen myöhempään kohtaloonsa ja hän palasi kotimaahansa vuonna 1944.
(lis.: Ilmeisesti kyseessä oli Rytkönen Väinö Henrik, s. 18.3.1923 Ylivieska, sotamies, Pst.K/15.Pr., joutui vangiksi 25.6.1944 Aunus, Mäkriä; oli mukana allekirjoittajana lentolehtisessä ”Aunuksen kannaksen rintamamiehille!”; palasi Suomeen ensimmäisessä jatkosodan sotavankien palautuserässä 22.11.1944. (Sota ja sotavankeus kaikesta päätellen kuormitti nuorta (21 v.) miestä mentaalisesti.)
*
Jatkosodan aikana (1943-1944) joitakin suomalaisessa SS-pataljoonassa palvelleita joutui sotavangiksi Neuvostoliittoon.
Vaikka neuvostoviranomaiset tiesivätkin heidän aiemmasta palvelustaan SS-joukoissa, heitä ei tuomittu sotarikollisina, vaan heidät palautettiin Suomeen normaalin vankienvaihdon yhteydessä.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Löysinpä vielä yhden uuden Virolaisen Talvisodan vapaaehtoisen:

Olen aiemmin tehnyt pitkän blogin aiheesta:
Virolaiset vapaaehtoiset Talvisodassa (hämmentävän vähän tutkittu aihe).

Tässä vielä yksi:

Venäjän valtiollisesta sotalaivaston arkistosta (RGA VMF) on tri Dmitri Frolov löytänyt yhden sotavangiksi jääneen Viron kansalaisen kuulustelupöytäkirjan.
Itämeren laivaston erikoisosaston työntekijöiden mielestä hän saattoi palvella vapaaehtoisen Suomen armeijassa. (Miten olisi muutoin joutunut joukkoon? vh)

Nimi: KALMUS, Karl Johannes, syntynyt 8.6.1920 Narva. Jäänyt vangiksi Sommersin alueella. (onko Somme? vh).
Hänen myöhemmän kohtalonsa selvittäminen ei ole onnistunut.

*

Paitsi, että miehitysajan sivustolta löytyy tämä:

www.okupatsioon.ee/vanaweb/en/memento-1998/130-k1998

Käännä tämä sivu
KALMUS, Karl, Johannes, s. 08.06.20 Narva,
eluk. Narva, Tallinna mnt. 27-3, 6 kl., tööline, arr. 11.02.40, kohaliku JK otsus 26.11.40 §84, 58-4, 8+3; Komi ANSV Vorkuta, surn. 07.07.42. Piiriületaja. [ar 25374].

Eli jos yhtään ymmärrän oikein:
Syntynyt Narvassa, elänyt Narvassa ja Tallinnassa, ammatti: työläinen,
jäänyt vangiksi 11.2.1940, tuomittu 26.11.1940 NL:n rikoslain §84 ja 58 nojalla.
Kuollut Komin SNTL:n alueella, Vorkutan leirillä 7.7.1942 (?) Laiton rajanylitys.

Korjaisiko joku virontaitoinen, kiitos.

Tämä taitaa aueta paremmin:

https://archive-org-2014.com/ee/o/2014-01-11_35101...

*

Lisään vielä tuosta kyyditettyjen listalta kaikki Kalmus-nimiset;

KALMUS, Elmar, Johannes, s.. 1926 Narva, 8 kl.. 47 Järvamaa Kareda v.. 48 §58-1a, 58-10, 15+5; Magadani obl.. [ar 26943]..

KALMUS, Johan, Johannes s.. 14 Tallinn, kõrgharidus, muuseumi van.. tead.. töötaja, arr.. 45 Tallinn, Kohtu 6-2, trib.. 46 §58-1a, 19-58-2, 58-11, 10a.. [ar 18384]..

KALMUS, Jüri, Juhan, s.. 1910 Viljandimaa Taevere v.. 46 §58- 1a, 58-11, 10+5.. [ar 9771]..

KALMUS, Karl, Johannes, s..(1920, vh] Narva, Tallinna mnt.. 27-3, 6 kl.. 40, kohaliku JK otsus 26.. 40 §84, 58-4, 8+3; Komi ANSV Vorkuta, surn.. [ar 25374]..

KALMUS, Paul, Mihkel, s.. 17 Läänemaa Velise v.. 45 Tallinn, Lõokese 14-2, erin.. [ar 24353]..

- Olivatko Elmar Johannes ja Karl Johannes veljeksiä: kumpikin syntynyt Narvassa..

http://www.okupatsioon.ee/vanaweb/en/memento-1998/...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Sotavangit pitää vaihtaa heti rauhan tultua. Näin määriteltiin myös Suomen ja Neuvostoliiton välisessä välirauhansopimuksessa 19.9.1944.
Suomi noudatti sopimusta, Neuvostoliitto ei. Jo talvisodan aikana(!) vangittuja suomalaissotilaita palautettiin viimeisiä vasta 1950-luvun lopulla!?
Pisin vankeusaika oli kai 16 vuotta!!?
Neuvostojohto jankutti sotavankien kohtaloita kyseltäessä, että siellä ei ole enää yhtään vankia. Heitä tiedettiin olevan kuitenkin satoja. Ja vähä vähältä vankiryhmiä palasikin.
Tämä vaan osoituksena siitä kuinka itänaapuri piti huussipaperina kaikenlaisia sopimuksia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aiempana mainitsemani siviilivangit pääsivät talvisodan jälkeen kesäkuun alussa muuttamaan Suomeen Äänisen liepeillä sijainneilta leireiltä. Äitini muisteli, että heidän leiriltään kaksi perhettä jäi Neuvostoliittoon, koska olivat ainoat, jotka uskoivat lupaukseen päästä takaisin omalle kotipsikalleen asumaan. Joutuivat tiettävästi Siperiasn.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Paljon on mielenkiintoista ja mieleenpainettavaa asiaa Veikko Huuska!

Rohkenen pistää asiaan liittyen omat aiempien kannanottojeni linkit:

Mainilan laukaukset:
http://pertti.rampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

Puna-armeijan hyökkäys:
http://pertti.rampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

Suomi lahjapakettina Stalinille:
http://pertti.rampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

***
Kirjoitat Talvisodan isolla alkukirjaimella Veikko. Niin pitäisi aina tehdä!
En ymmärrä mistä suomen kieleen on omittu sellainen käytäntö, että määrättyä sotaa tarkoitettaessa sodan nimitys kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella!?

-(T)alvisota on vuoden 1939-40 sota
-(t)alvisota pitäisi kai olla vain yleensä talvella käytävä sota

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset