Veikko Huuska

Paikalliset rauhansopimukset ja muu sopuilu Suomessa ennen vuoden 1918 sotaa

Paikalliset rauhansopimukset Suomessa ennen vuoden 1918 sotatoimia

Rauhantyötä sotaan puhkeamista vartoovan kansakunnan marginaaleissa

*

Kansa jakautui kahtia.  Näin tavataan sanoa kun puhutaan vuoden 1918 kapinasta, - millä ikinä nimellä sitä sitten kutsutaankin.  Ikään kuin kansakunnan aivot olisivat haljenneet keskeltä kahtia, ja sitten nämä osapuolet vain alkoivat ampua toisiaan.

Aivan näin pelkistetty ei tilanne kuitenkaan ollut.

Oli laaja epäpoliittinen osa kansaa, joka ei osallistunut sotaa edeltäneeseen kiihdytysajoon, tai eli vain sen tuoksinan liepeillä, samoin kuin sitten tulituksen ja vihollisuuksien alkaessa.  Tarpeettoman monet vain vedettiin mukaan noihin hurmehuhkintoihin, ilman omaa halua ja tahtoa, pakotettuina.

*

Kaarti karkaa SDP:n lapasesta

”Tammikuun puolivälissä 1918 sosialidemokraattien sisäinen tila oli, jos mahdollista, tavallistakin sekavampi.  Omille teilleen lähteneet punakaartilaiset vaativat pikaista vallankumousta.

Jos tilanne vaatii, on kaartin ylimmän johdon otettava vallankumousasiain johto omiin käsiinsä”, Helsingin punainen kaarti uhosi Työmiehessä (15.1.).

Toisaalta aseellista kumousta myös vastustettiin. Jotkut vaativat jyrkimpiä punakaartilaisia erotettavaksi puolueesta ja puoluetoimikuntaa ryhdistäytymään.  Työmieskin taipui jopa siteeraamaan ”oikeistososialisti” Wäinö Wuolijoen Ruotsissa antamaa haastattelua.

*

Suomalaisen oikeistososialistin mielipiteitä.  Wäinö Wuolijoen haastattelu Ruotsissa.

Dagens Nyheter” on haastatellut Tukholmassa entistä senaattori Wäinö Wuolijokea, joka on matkustanut Ruotsiin maatalousasioissa. 

Lehti esittää hra W:n kuuluvaksi Suomen sosialistisen puolueen oikeistoon ja on tämä, kertoo lehti, saanut yhdessä senaattori Tannerin kanssa omien vasemmistolaistensa taholta porvari-nimityksen.  Hra W. on  ”Dagens Nyheterin” haastattelijalle lausunut julki huolestumisensa äskeisten Suomen tapahtumien johdosta.

N.k. punakaartit ovat venäläisen sotaväen avulla käyneet sosialidemokraattisessa puolueessa ylivoimaisiksi ja esiintyvät riippumattomana taistelujärjestönä, joka on anarkistinen eikä sosialistinen.  Puolueen vasemmisto, joka joka tapauksessa toistaiseksi määrää taktiikan, on ottanut vastaan niin syviä vaikutuksia bolshevismin menestyksistä, ettei se oikein kykene näkemään tapahtumien seuraamuksia.   …

Hra W. esittää myöskin sen ajatuksen, että Suomen porvarillisen vasemmiston ja sosialistisen oikeiston olisi yhdyttävä uudistusmieliseksi ryhmäksi joka ohjailisi sekä taantumuksellisia että anarkistisia virtauksia oikealle tolalle.

Lähde: Demokraatti 18.1.2018, Antti Vuorenrinne/Työmies 21.1.1918.

*

Aseelliset kaartit

Aseellisten kaartien olemassaoloajan on silmäimme edessä päilynyt vaara, että nämä samaiset kaartit saattavat kääntyä meitä itseämme vastaan”, Arvo Vuorio (sdp) kirjoitti Työmiehessä 10.1.1918.

Puoluetoimikunta päätti kuitenkin toisin.

”Olemme nyt kutsuneet puolueneuvoston koolle ensi lauvantaiksi ja päättäneet sille ehdottaa, että tulevaan puoluekokoukseen asti puolueemme valtiollisen menettelyn ohjaaminen uskotaan erityisesti asetettavalle valtuuskunnalle, johon kutsuaan myös Suomen Ammattijärjestön sekä Työväen Järjestyskaartin edustajia”, Työmies kertoi (15.1.).

*

Rubiconin yli

”Vallankumoustoimikunnan” perustaminen kuitenkin kaatui puolueneuvostossa. Osa sen jäsenistä ilmeisesti arvioi, että vaikka aseellinen konflikti on joka tapauksessa tulossa, puolueen ei pitäisi olla siitä vastuussa.  Kokous oli myrskyisä. 

Umpikujasta päästiin lopulta Edvard Gyllingin kohtalokkaalla ehdotuksella.  Puoluetoimikuntaa päätettiin täydentää ”lisäjäsenillä”, jotka kaikki olivat kumousmiehiä. 

Tie vallanottoon oli lopullisesti avattu.”

Lähde: Antti Vuorenrinne: Demokraatti 100 vuotta sitten; Kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on. Demokraatti, 18.1.2018.

Lue lisää Risto Volasen 1918-blogista; http://www.ristovolanen.fi/420618682

*

Ennen kuin kiihkeä tammikuu 1918 vaipui kalenterin lehdiltä, Suomessa taisteltiin ja surmattiin omia ja vieraita.

Siihen nähden, miten paljon pelkästään SD-puolueessa, puhumattakaan sen ulkopuolella olevista, oli kielteisesti vallan haltuunottoon suhtautuvia, ja sitä voimaperäisesti vastustavia, sota istuvaa hallitusta vastaan käynnistyi.  Takana oli pitkä, molempia osapuolia kuormittanut viholliskuvien rakentelu ja taistelumielen lietsonta, kaiken sen puutteen ja epävakauden keskellä, jossa tuolloin elettiin. 

Mutta samalla kun ”kansakunta jakautui kahtia”, myös Suomen Sosialidemokraattinen puolue, sen kannattajakunta ja sille äänensä vaaleissa antaneet jakautuivat kahtia.  Toisaalla ne, jotka lähtivät laillisesti asetettua senaattia eli hallitusta vastaan, ja ne jotka tähän eivät ryhtyneet.

Rajalla, lähteäkö vai eikö, keikkui paljon ihmisiä, jotka sitten tilanteen ja taipumustensa mukaan päätyivät omiin ratkaisuihinsa.

Monessa tapauksessa, etenkin taajemman asutuksen paikkakunnilla eteläisessä Suomessa, suurtakaan harkintaa ei jäänyt: lähdettävä oli.  Joko ryhmäpaineen ja lähipiirin edellyttämänä, tai sitten pakotettuna ja riviin määrättynä.

*

Paikalliset rauhansopimukset

Ruovesi

Markku Ritola kirjoitti Helsingin Sanomissa pe 19.1.2018:

”Parikymmentä vuotta sitten luin kesäpitäjässäni Ruovedellä ”Ruoveden joulu” –julkaisusta aivan ällistyttävän artikkelin. Siinä tutkina Kimmo Kontio kirjoitti, kuinka Ruoveden suojeluskunnat ja punakaartit tekivät pitäjäkohtaiset rauhansopimukset tammikuun viimeisenä päivänä 1918.

Sovittiin – paperille pantuna ja allekirjoitettuna -, että Ruovedellä ei tapella eikä ulkopuolisia päästetä pitäjän alueelle tappelemaan.

Takavarikoidut aseet palautetaan niiden omistajille ja vastikään hankitut aseet pannaan yhteisiin varastoihin, joita vartioidaan yhdessä.

Rauhansopimus oli niin tärkeä kummallekin osapuolelle, että sitä lähdettiin yhdessä viemään muun muassa valkoisten esikuntaan Pohjanmaalle.

Maanmittausinsinööri Lauri Särkän ja kirvesmies Herman Järvisen rauhanlähetystön tie tyssäsi kuitenkin ja Vilppulassa, jonne sotaintoiset lapualaiset ja muut valkoiset olivat ehättäneet pystyttämään etuvartion.  Miehet pidätettiin.  Järvien olisi pidetty vankina, mutta Särkkä ei suostunut palaamaan kotiin ilman Järvistä.  Myös tämä pääsi kotimatkalle Ruovedelle.”

Ritola jatkaa vielä, miten ihmeissään hän luki, että tämänkaltaisia pitäjäkohtaisia rauhansopimuksia oli tehty liki kolmessakymmenessä pitäjässä Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä.  Valkoisten vahvana tukialueena pidetyllä Etelä-Pohjanmaallakin ainakin Teuvalla sovittiin rauhasta.

*

Ajan korkeina lyövät aallot löivät tämänkin rauhansopimuksen yli, mutta sillä keskeisellä huomiolla, että kun sitten Ruovedellä vihaa pidettiin, sitä harjoittivat pääasiassa Pohjamaalta tulleet valkoiset ja Etelä-Suomen punaisen.  ”Siinä ei Särkän ja Järvisen kaltaisten rauhantekijöiden ääntä kuullut kaikelta pyssynpaukkeelta”, toteaa Markku Ritola.

&

Ruoveden tapahtumia kuva kenraalimajuri Niilo Hersalo Suojeluskuntain historia I -teoksessaan:

Ruoveden 18.10.1917 pidetyssä kokouksessa sosialistiedustajat ilmoittivat heillä jo olevan oman kaarin.  Kuitenkin valittiin toimikunta, jolta vierähti kolmisen kuukautta, ennen kuin päästiin sanoista tekoihin.  Tammikuun 20:ntena 1918 tehtiin sitten suojeluskunnan perustamispäätös.  Tämä epämääräinen suojeluskunta ja punakaarti tekivät puolueettomuussopimuksen keskinäisestä rauhasta ja vieraiden joukkojen tulon estämisestä.  Varsinainen suojeluskunta syntyi 9.2.1918 Paul Walleniuksen toimesta. 

Pohjaslahdella 27.10.1917 oli asian kulku samantapainen.  Suojeluskunnan se sai viikkoa ennen Ruovettä.

*

Kuru yrittää

Kurun (perustava) kokouksen 29.10.1917 aikaansaannos näytti lupaavalta, kun työväestön edustajat tuntuivat suosiollisilta  Mutta paikkakunnalle saapunut Markkanen hälvensi kohta turhat haaveet (yhteistyöstä).  Marraskuun alkupuolella suojeluskunta kuitenkin perustettiin.  Päälliköksi saatiin kapteeni Rob. von Kramer ja jäsenkeruu aloitettiin.  Muuta toimintaa ei syntynyt.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Länsi-Teisko ja Teisko

Länsi-Teiskossa 30.10. ja Teiskossa 1.11.1917 suojeluskunnan perustamisasia kehittyi edellisestä tuttua latua.  Kun perustamiskokouksessa työväen kanta jäi kuulematta tai epäselväksi, valittiin neuvottelukunta.  Länsi-Teiskon työväenyhdistyksen vastauksessa 9.11. sanottiin: ”Työväki ei tarvitse aseita ryssiä, vaan porvareita vastaan”.  Toiminta supistui jäsenkeruuseen ja eräiden johtomiesten käynteihin Tampereella ohjaustilaisuuksissa.  Hersalo: emt.

*

Ylöjärvi luopuu

Ylöjärvellä 2.11. oli jo aiemmin Pirkkalassa pidetyn ensimmäisen valmistavan kokouksen jälkeen ryhdytty hankkeeseen.  Sosialistien kielteisen kannan selvittyä ei tehty suojeluskunnan perustamispäätöstä.  Sen sijaan luotettavien miesten kesken kehkeytyi salaista toimintaa.  Rahoja kertyi, ja niillä hankittiin muun muassa kymmenen kivääriä, mikä oli saavutus jo sinänsä.  Myöskin järjestettiin etappitie, jota käyttäen eräät nuorukaiset matkasivat pohjoiseen sodan puhjettua.  Hersalo: emt.

*

Vesannon rauha

Vesannolla Ylä-Savossa paikalliset työväenjärjestöjen ja porvarillisten seurojen päättävien elimien läsnä ollessa osapuolet sopivat rauhanomaisen toiminnan jatkamisesta pitäjässä.  Rauhan takuuhenkilöiksi valittiin silloisen kirkkoherran johdolla 5 miestä ja 1 nainen rauhantoimikuntaan.  Aseet koottiin varastoon ja avain annettiin kirkkoherran huostaan. 

Lähde: Kimmo Kontio/YLE Radio 1, uutiset 23.1.2018.

*

Pieksämäen rauha

Pieksämäellä, tärkeällä rautatiepaikkakunnalla tilanne kansalaisryhmien välillä kiristyi syksyn 1917 aikana ja marraskuisen suurlakon (14.11.-18.11.1917) päivinä tilanne yhä vain koveni.

Pitäjän punaisten perustama miliisikaarti vaati lakon aikana yksinoikeutta järjestyksen pitämiseen.  Kohta lakon päätyttyä (24.11.) Mikkelissä perustettiin Mikkelin suojeluskuntapiiri ja annettiin evästyksiä pitäjäkohtaisten suojeluskuntien synnylle. 

Nyt kun porvarillinen osapuoli oli saanut jonkinlaisen oman kaartinsa pystyyn, päädyttiinkin heti kohta seuraavana päivänä sopimukseen.

25.11.1917 Pieksämäellä uunituoreen suojeluskunnan ja työväenyhdistyksen välillä kirjoitettiin sopimus, siitä että aseita ei nosteta toista osapuolta vastaan, vaan eletään yhteisymmärryksessä.

Lakkoviikon jälkeen valkoiset rakensivat puhelinyhtiön johtohenkilöiden avulla oman salaisen puhelinaseman.  Pitäjän puhelinkeskus oli edelleen punaisten hallinnassa.  Valkoisten puhelinasema sijoitettiin Herman Räisäsen talon yläkertaan asemalle, ”missä vuoronperään oltiin vartiossa ja merkittiin muistiin yleistä tilannetta selventävä kaukopuhelut”.  Räisäsen talon yläkerrasta muodostui vähitellen salaisen suojeluskunnan esikunnan huoneisto, jossa kokouksia pidettiin.  Kirjallisia dokumentteja ei kokouksista tehty niiden arkaluontoisuuden vuoksi.  Kokouksen aloitukseen kuului mm. komeroitten tarkistaminen salakuuntelijoiden varalta.

8.12.1917 Aseiden hankinta tuotti suuria vaikeuksia molemmille osapuolille.  Aseita ei ollut paljon saatavilla ja lisäksi tarvittiin rahaa niiden ostamiseen.  Mikkeliin tulivat ensimmäiset sotilasaseet Pohjanmaalta ja niistä 30 kpl lähetettiin Pieksämäelle suojeluskunnan esikunnan jäsenille.  Aseet rasvattiin. huollettiin ja piilotettiin vuoteisiin, lattia- ja välikattotäyteisiin, heinälatoihin jne.

Joulun alla 1917 myös punaiset saivat salakuljetettua rautateitse kiväärejä joukoilleen.  Kerrotaan (Jukka) Rahjan  toimittaneen salaa aseita Venäjältä konduktöörivaunussa.

Punakaarti, joka marraskuussa lakon aikana oli esiintynyt röyhkeästi mm. vallaten Pieksämäen puhelinkeskuksen, toimittaen kotietsintöjä ja aseiden takavarikointeja, ei vapaussodan syttyessä tammikuun lopulla kumminkaan uskaltanut avoimesti esiintyä, vaikka se ennen joulua oli rautateitse saanut ainakin yhden hevoskuorman venäläisiä kiväärejä.  Punakaarti oli odottavalla kannalla toivoen lisävoimia Varkaudesta.” (J.H. Roschier: Suojeluskunnan historiikki, 1929).

Lähde: Veljessodan päiväkirja 1917-1918, Pieksämäki. http://www.pieksamakiseura.fi/historia/veljes

Kuten havaitaan, ei Pieksämäen 25.11.1917 allekirjoitettu rauha pitänyt edes paikallisten toimijoiden kesken, ulkopuolisesta häirinnästä puhumattakaan. 

Kaunis pyrkimys kuitenkin.

*

Hämeenkyrön rauhanpyrkimyksiä

Keväällä 1917 Hämeenkyrössä vaadittiin 8 tunnin työpäivän toteuttamista. Kiistaa oli muistakin ehdoista ja tilanne kiristyi yhteenoton partaalle meijerin pihamaalla toukokuun lopussa.  Lähes 100 lakkoon mennyttä torpparia ja mäkitupalaista vaati toiminnan keskeyttämistä.  Noin 40 isännän saapumien poikineen paikalle johti kiivaaseen sanasotaan ja fyysinen tappelu oli ähellä.  Tilanne saatiin kuitenkin rauhoittumaan , kun sovittiin, että parin päivän kuluttua kutsutaan nimismiehen luokse koolle erityinen sovittelukunta, johon osapuolet nimeävät omat edustajansa.  Maatalousakkojen ja niihin liittyneiden rähinöiden jäljiltä tilanne pitäjässä säilyi kuitenkin ”kuumana”.

Maataloustuottajien johtokunnan napamiehiin kuulunut maanviljelijä Jalmari Raipala yritti elokuun lopulla saada työväestön kanssa koolle yhteisen turvallisuusjärjestön, jonka oli määrä noudattaa äskettäin perustetun Satakunnan Järjestyskunnan sääntöjä. 

Hämeenkyrön työväenyhdistyksen yleinen kokous Kurjenmäessä 28.8.1917 kuitenkin torjui esityksen, ja niin yhteisjärjestö jäi perustamatta.  Voidaan hyvin arvioida, että porvarillisen järjestyskunnan sääntöjen esittäminen uuden yhteisjärjestön ohjenuoraksi jo sinällään riitti luomaan perustan hylätä sinänsä järkevä ehdotus. 

Niinpä sitten Raipalan kotitilalleen Lintolaan (Friård) kutsumat isännät 15.9.1917 perustivat keskenään Hämeenkyrön suojeluskunnan.

Lähde: Esko Lammi: Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudula 1917-1944.

*

Parkanon rauha

Parkanossa tehtiin erillinen sopimus siitä, että  työväki hajottaa punakaartin ja että suojeluskunta lopettaa vastaavasti myös toimintansa.

Työväki noudattikin sopimusta ja sen järjestyskaarti hajosi.  Sen sijaan suojeluskunta jatkoi toimintaansa.  Valkoisten joukkojen saapuessa pitäjään (Pohjanmaalta) helmikuun lopulla noin 150 parkanolaista lähti sieltä ja liittyi punakaartiin Ikaalisten Luhalahdessa tai Kurussa. 

Kaartien vahvuuksien kasvuun maalis- ja huhtikuussa vaikuttivat erityisesti niihin tapahtuneet henkilöiden pakko-otot, tehtaiden sulkeminen, työttömyystöiden lopettaminen ja palkan maksaminen kaartilaisille.

Lähde: Esko Lammi: Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudula 1917-1944.

Kenraalimajuri Niilo Hersalo toteaa Suojeluskuntain historia I:ssä:

Parkano ja Kihniö elivät omissa oloissaan.  Niissä tehtiin sodan puhjettua  valkoisten ja punaisten välillä sopimus, ettei noustaisi toisiaan vastaan, vaan yhdessä vastustettaisiin kaikkia kotoista rauhaa uhkaavia.  Jämijärvelle syntyi pieni suojeluskunta, vaikkei harjoitustoimintaa ollutkaan.  Maakunnan neljännessä, Kankaanpään alueessa jää eräiden pitäjien kohdalta avoimeksi, oliko niissä suojeluskuntaa vai ei.  Perustamispuuhassa kyllä oltiin, mutta syystä tai toisesta toimintaa ei saatu aikaan.  Ahlaisissa lakko teki lopun vastikään perustetusta suojeluskunnasta.  Karviassa, maakunnan valkoisimmassa pitäjässä, ei ollut minkäänlaista järjestöä.

Kommentti kotipitäjäni tilanteesta;

Ylä-Satakunnan väkirikkaimmassa pitäjässä, Ikaalisissa, oli kesän maatalouslakkojen tiimoilta suhteet olivat käyneet kireiksi, ja pariinkin otteeseen oli sukeutua aseellinen kahakka.  Mieskohtaisiin otatuksiin asti oli edetty, lyöty oli ja vankejakin otettu, sepän kahleisiin asti.  Näistä lähtökohdista ei tullut kuuloonkaan mikään sopuilu eriväristen kaartien välillä. vh

*

Tammikuun sopimus Savonlinnassa

Loppiaisen aikaan 1917 Savonlinnan paikallinen punakaarti mellasti kaupungissa apunaan noin 200 venäläistä sotilasta, jotka oli tuntemattomaksi jääneen tahon käskystä lähetetty kaupunkiin Kotkan ja Haminan varuskunnista.  Lisäksi mukana oli hyvin aseistetun Putikon punakaartin ryhmä. Kotitarkastuksia, asetakavarikointeja ja pidätyksiä suoritettiin.  Vangittuja porvareita oli työväentalolla parhaillaan 47 henkilöä.

”Vielä tammikuun seitsemännen päivän iltana Savonlinnan kansakoululle kokoontui suuri joukko kaupunkilaisia, porvaristoa ja työläisiä.  Kokous oli pitkä ja kiihkeä ja sen aikana sattui Putikon punakaartin päällikön Johanssonin ja (paikalle lähetetyn neuvottelijan, sosialidemokraattisen puolueen piirisihteeri) Aler Halosen välillä yhteenotto.  Suomen senhetkisen työväenliikkeen kilpailevat toimintalinjat ottivat yhteen Johanssonin ja Halosen hahmoissa.  Johansson heilui kansakoululla pistooli kädessä vaatien neuvottelujen katkaisua huutaen Haloselle, että ”se olen minä, joka täällä komentaa!”

Piirisihteeri vastasi Johanssonille edustavansa järjestäytynyttä työväkeä, joka oli ”sentään suurempi mahti kuin mitkään järjestökaartit”.

Muut työväen neuvottelijat (Savonlinnan maltillisen työväen yhdistyksen edustajat, vh) häilyivät näiden kahden kanan välillä.  Sanaharkan jälkeen Johansson marssi kokouksesta ulos saaden peräänsä muutamia kannattajia. 

Oli suureksi osaksi Halosen ansiota, että kokous saatiin vietyä loppuun.  Asiaa selvittävä neuvottelutoimikunta saatiin illan aikana valittua ja se esitti ehdotuksen välisopimukseksi, joka käsiteltiin heti seuraavana päivänä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa tammikuun kahdeksantena käsitelty sopimusehdotus sisälsi kolme pääkohtaa.  Ensimmäinen kohta käsitteli aseiden luovutusta.  Savonlinnan kaupunginvaltuusto lupasi vastata paikallisen suojeluskunnan aseiden luovuttamisesta kaksi vuorokautta sen jälkeen kun venäläiset sotilaat ja muiden paikkakuntien punakaartilaiset ovat poistuneet paikkakunnalta.  Aseet ja patruunat sovittiin sijoitetavan torin laidalla sijaitsevaan suodatinkaivorakennukseen, joka varustettaisiin kahdella lukolla.  Toisen avain annettaisiin kaupunginvaltuuston jäsenelle ja toinen työväenjärjestöjen valitsemalle edustajalle. 

Paikalliset työväenjärjestöt lupasivat tästedes olla turvautumatta venäläisen sotaväen apuun.  Samassa yhteydessä päätettiin perustaa toimikunta päättämään sopimukseen liittyvistä asioista.  Kummaltakin osapuolelta valittaisiin kolme henkilöä perustettavaan toimikuntaan.

Sopimuksen toinen kohta käsitteli rauhalliseen päiväjärjestykseen siirtymistä ja kostotoimista pidättymistä.  Työväenjärjestöjen edustajille ei päätetty vaatia tapauksesta mitään rangaistusta.  Sanomalehtiä pyydettiin pidättäytymään harkitsemattomista tai loukkaavista lausunnoista.

Kolmannessa kohdassa nimettiin osapuolten edustajat sopimukseen liittyvistä asioista päättävään komiteaan.”

8.1.1918 venäläiset sotilaat poistuivat junalla kohti Elisenvaaraa. 

Kolme päivää myöhemmin kaupungin torilla järjestettiin sopimuksen mukainen aseiden luovutustilaisuus.

Se muodostui punaisille pettymykseksi, sillä suojeluskunnan puolelta luovutettiin kuusi kivääriä ampumatarpeineen, vaikka punaiset olivat selvillä, että aseita oli ollut enemmän.  Punakaarti luovutti kaivoon laskettavaksi vain yhden kiväärin.  Työväenjärjestöjen yhden kiväärin luovutusta ihmeteltiin, sillä olihan lukuisia punakaartilaisia nähty kiväärit selässä kaupungilla vain vajaata viikkoa aiemmin.  Työväenjärjestöjen edustajat vastasivat ihmettelyyn toteamalla, että tuolloin käytetyt kiväärit kuuluivat Putikon punakaartilaisille, jotka olivat vieneet kiväärit mukanaan.  Tilaisuuden jälkeen punaiset julistivat, että heitä oli sopimuksessa petetty, mutta vastalauseiden esittäminen oli myöhäistä.

Suojeluskunnan aseistus ei rajoittunut niihin kuuteen kiväärin, jotka Tottin torin kaivon laskettiin, sillä suojeluskunta oli toimittanut aseensa piiloon heti venäläisten sotilaiden ensimmäisen kerran saapuessa kaupunkiin.  Aseet olivat ennen siirtoa olleet piilossa lyseolla, josta ne siirrettiin Karl Wennerströmin asunnolle. 

Tammikuun sovinto ja aseista luopuminen rauhoittivat tilannetta vain hetkellisesti.  Kuun lopulla 26.1.1918 suojeluskunta otti tilanteen haltuunsa kaupungissa ja riisui aseista kaupungin läheisyydessä Pääskynlahden reserviläiskomppaniassa olleet noin 30 venäläistä sotilasta.

Hetkeä myöhemmin, tammikuun viimeisellä viikolla Savonlinnasta muodostui etelää suuntaavien ympäryskuntien suojeluskuntalaisten kauttakulkupaikka. 

Työväen lehti Vapaus arvosteli jyrkästi Savonlinnan toimimista suojeluskuntalaisten etappipaikkana.

Lähde: Sami Kallioinen: Kestämättömät sopimukset.  Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918. Historian pro gradu, Jyväskylän yliopisto, kesä 2009.

*

Teuvan rauha

Vastaavanlainen sopimus solmittiin myös eteläpohjalaisessa Teuvan pitäjässä, joka oli vahvaa työväenliikkeen tukialuetta.

Kun muualla Etelä-Pohjanmaalla valkoiseen armeijaan liittyminen oli lähes itsestäänselvyys, Teuvalla kutsuntoja laajamittaisesti protestoitiin. Vuoden 1918 keväällä 74 teuvalaista aseistakieltäytyjää suljettiin vankileirille Närpiöön.

Miehet kuuluivat suurimmaksi osaksi työväenliikkeeseen. Vankileirille telkeäminen tulkittiin vasemmistossa petokseksi, sillä juuri ennen sodan puhkeamista teuvalaiset porvarit ja työväenliikkeen kannattajat olivat tehneet yhteisen sopimuksen, että kunnassa ei perustettaisi mitään aseellisia kaarteja.

Lähde: Helsingin Uutiset/Jari Pietiläinen, 19.1.2018; https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/600116-tiesitko-tata-jopa-38-000-suomalaisen-kuolema-olisi-voitu-valttaa-vuonna-1918#cxrecs_s

&

Vankileirille telkeäminen tulkittiin vasemmistossa petokseksi, sillä juuri ennen sodan puhkeamista teuvalaiset porvarit ja työväenliikkeen kannattajat olivat tehneet yhteisen sopimuksen, että kunnassa ei perustettaisi mitään aseellisia kaarteja. Suojeluskunta kuitenkin perustettiin, ja siihen liittyminen tehtiin pakolliseksi. Närää saattoi vielä lisätä se, että asevelvollisuus tuli voimaan Suupohjan suojeluskuntapiirin esikuntaan kuuluneen teuvalaisen rehtorin U.U. Sepän ehdotuksesta. - Osaksi vuoden 1918 kokemukset "epäoikeudenmukaisuudesta" saivat teuvalaiset työväenyhdistykset liittymään kommunistiseen liikkeeseen 1920-luvun alussa.

Lähde: Toni Viljanmaa; http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2003/viljanmaa.html

&

Kenraalimajuri Niilo Hersalo (ent. Sigell) kertoo Teuvan kaartitoiminnasta Suojeluskuntain historia I- osassa tähän tapaan:

Teuvalla asia (suojeluskunnan perustamishomma, vh) koko syksyksi kunnallismiesten hoteisiin  -  ja hoidettiin sen mukaisesti.  Syyskuun 1917 jälkipuoliskolla kuntakokous päätti perustaa ”palosammutuskunnan” ja valitsi aietta toteuttamaan 5-miehisen toimikunnan kunnallislautakunnan esimiehen puheenjohdolla.  Sitten vierähti kolme kuukautta, ennen kuin kunnallinen suojeluskunta saatiin aikaan.  Tähän väliaikaan sisältyi osanotto Lapuan kokoukseen marraskuun puolivälissä, yhteistyön yritykset sosialistein kanssa kielteisin tuloksin, kuntakokouksen torjuva kanta kunnallisen suojeluskunnan aikaansaamiseksi, Suupohjan kuntien kokous Kristiinassa 5.12.1917 ja (suojeluskunta)piirin perustava kokous Närpiössä 8.12.1917.  Nyt tarttuivat yksityishenkilöt asiaan ja panivat suojeluskunnan pystyyn.  Sitten jouluaattona suojeluskunta kunnallistettiin.  Joululoman aikana ylioppilas Aarne Säntti – joka oli suojeluskunnan tosiasiallinen päällikkö – koulutti miehiä, joita osallistui harjoituksiin likipitäen 70, sekä piti 2-päiväiset harjoituspäivät ryhmänjohtajille.  Toisen kouluttajan suojeluskunta sai puuseppä Artturi Viljamaasta, joka kävi Vimpelin (koulun sota)kurssin. – Lähde: Niilo Hersalo: Suojeluskuntain historia I.

*

Limingan rauha

Myös Oulun eteläpuolella Limingassa tehtiin paikallinen hyökkäämättömyyssopimus punakaartin ja suojeluskunnan välillä. Aseet piilotettiin yhdessä.

Limingan suojeluskuntalaiset olivat saaneet sisällissodan alussa venäläiset sotilaat antautumaan. Tämän jälkeen suojeluskuntalaisista enemmistö oli sitä mieltä, että aseita ei nosteta omia kansalaisia ja naapureita vastaan.

Ehdotus neuvotteluista työväenyhdistyksen kanssa meni läpi. Samalla päätettiin, ketkä lähetetään hieromaan sovintoa.

Limingan suojeluskunnan edustajat tapasivat työväentalolla työväenyhdistyksen puheenjohtajan, jolta kysyivät, sopiko heidän käydä peremmälle.

Puheenjohtaja otti ehdotuksen nihkeästi vastaan, koska ei pystynyt takaamaan vieraiden turvallisuutta. Hän lupasi kuitenkin lähettää neuvottelijat paikalliselle osuuskaupalle, jos kokous hyväksyisi neuvotteluehdotuksen. Ehdotus meni työväenyhdistyksessä läpi.

Lähde: Helsingin Uutiset/Jari Pietiläinen, 19.1.2018; https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/600116-tiesitko-tata-jopa-38-000-suomalaisen-kuolema-olisi-voitu-valttaa-vuonna-1918#cxrecs_s

&

Aseet piiloon

Ehdotus meni työväenyhdistyksessä läpi. Työväenyhdistyksen edustajat vaativat osuuskauppaan menolleen turvallisuustakuut, joihin suojeluskunta myös suostui.

Asenteet olivat aluksi puolin ja toisin jyrkät ja aatteiden läpitunkemat. Molemmilla osapuolilla oli vaatimuksia, joihin pöydän toisella puolella ei voitu suostua.

Viimein sovittiin kuitenkin siitä, ettei aseellisiin toimiin toisia vastaan ryhdyttäisi.

Aseet päätettiin piilottaa paikkaan, jonka kummaltakin osapuolelta saisi tietää vain yksi henkilö. Aseiden kätkijöiksi valittiin kaksi miestä, toinen työväenyhdistyksestä ja toinen suojeluskunnasta.

Limingan tapaus on erittäin poikkeuksellinen, koska sodasta sivuun jättäytyminen oli erittäin vaikeaa.

IL/TIMO KIISKI, 25.3.2014; http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014032518153858_fd.shtml 

*

Loimaan rauha

Vesikosken kahakka (kutsutaan myös nimillä Loimaan kahakka, Paperitehtaan taistelu tai “Loimaan isoviha”) oli 21. marraskuuta 1917 Loimaalla tapahtunut suojeluskunnan ja työväen järjestyskaartin välinen väkivaltainen yhteenotto, jossa sai surmansa yhteensä neljä ihmistä.

Tapahtumat liittyivät yleislakon aiheuttamiin levottomuuksiin, vaikka se olikin muualla maassa päättynyt jo vuorokautta aikaisemmin.  Loimaalla lakko saatiin käyntiin vasta tiistaina 20. marraskuuta.

14. marraskuuta alkanutta yleislakkoa ei Loimaalla vahvasta suojeluskunnasta johtuen saatu kunnolla käyntiin. Paikallinen lakkokomitea päätti pyytää apua Turusta, jossa työväen järjestyskaarti oli ottanut vallan jo yleislakon alussa. Maanantaina 19. marraskuuta Turusta saapui noin 100 miehen vahvuinen osasto, jossa työväen järjestyskaartin miesten lisäksi oli mukana parisenkymmentä venäläistä matruusia. Hieman ennen puoltapäivää Loimaalle saapunut joukko valtasi ensimmäiseksi rautatieaseman, puhelinkeskuksen ja postitalon sekä sulki Länsi-Suomen Osake-Pankin konttorin. Kauppaliikkeet saatiin suljettua tiistaina, jolloin yleislakko jo päättyi muualla Suomessa. Samassa yhteydessä Loimaan lakkokomitea lakkautettiin ja sen tilalle muodostettiin Turun mallin mukainen vallankumouskomitea, jonka puheenjohtajaksi valittiin järjestyskaartin päällikkönä toiminut leipuri Otto Vänni

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Loimaan, Alastaron ja Vampulan suojeluskunnat päättivät lopettaa työväen järjestyskaartin omavaltaisesti toimeenpanemat elintarvike- ja asetakavarikot.  Osapuolet kohtasivat ensimmäistä kertaa jo 10 kilometrin päässä Loimaalta sijaitsevalla Haitulan sillalla, jolloin yksi järjestyskaartilainen haavoittui kuolettavasti.  Varsinainen kahakka tapahtui hieman myöhemmin Vesikoskella, jossa syntyneessä laukaustenvaihdossa sai surmansa kaksi suojeluskuntalaista ja yksi järjestyskaartilainen.  Väkivaltaisuudet jatkuivat vielä seuraavana päivänä, jolloin yksi suojeluskuntalainen kuoli Kurittulan kylässä tapahtuneessa välikohtauksessa.

Osapuolten väliset neuvottelut käynnistyivät Loimaan työväentalolla myöhään perjantai-iltana vallankumouskomitean aloitteesta. Neuvottelujen edelleen jatkuessa, piiloutuneita suojeluskuntalaisia lähetettiin lauantaina etsimään lähetystö, johon kuului kaksi miestä kummaltakin osapuolelta. Järjestyskaarti teki elintarviketakavarikkoja vielä sunnuntaina 25. marraskuuta, kunnes myöhään samana iltana Alastaron majatalossa allekirjoitettiin lakon päättänyt työnantajien ja sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön välinen sopimus. Kokouksen puheenjohtajana oli Huittisten piirieläinlääkäri John Engdahl ja myös vallankumouskomitealla oli mukanaan ulkopaikkakuntalainen edustaja Turusta

Tilanne rauhoittui lopulta sunnuntaina 25. marraskuuta 1917 tehtyyn osapuolten väliseen rauhansopimukseen, jonka seurauksena valta Loimaalla jäi työväen järjestyskaartille aina tammikuussa 1918 käynnistyneen sisällissodan loppuvaiheeseen saakka.

Lähde: Wikipedia: Vesikosken kahakka; https://fi.wikipedia.org/wiki/Vesikosken_kahakka

&

Seutusanomat, 14.11.2017; Loimaalla tapeltiin jo etuajassa; https://www.seutu-sanomat.fi/uutiset/1640-loimaalla-tapeltiin-etuajassa-nelja-kuoli-vuoden-1917-kahakassa

*

Alastaron rauha

Loimaalla tehdyn rauhansopimuksen mukaan suojeluskunnat riisuttiin aseista ja samalla sovittiin, ettei kumpikaan osapuoli ryhdy enää kostotoimiin. Elintarvikelautakunnassa määräysvalta annettiin työväestölle, ja osapuolet sitoutuivat myös noudattamaan korkeimpien viranomaisten määräyksiä. Nimismies erotettiin ja tilalle perustettiin miliisi, jonka kuluja varten sosialidemokraattiselle paikallisjärjestölle annettiin kunnan varoista 15 000 markkaa.

Myös Alastarolle tehtiin muutoin samantyyppinen sopimus, mutta järjestyksenpitoon osoitettiin vain kaksi miestä, joista toinen tuli porvaristosta ja toinen työväestöstä.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vesikosken_kahakka

*

Muuramen rauha

Muuramen suojeluskunnan synty oli selvästi kytköksissä marraskuun suurlakkoon. Jyväskylään oli perustettu suojeluskunta jo 7.9.1917. Keski-Suomen suojeluskuntaherätyksen johtohahmo Martti Pihkala oli vaikuttamassa niin Jyväskylän kuin sen lähikuntienkin suojeluskuntien syntyy.

Suojeluskuntien johto oli usein aktivistien ja itsenäisyysmiesten käsissä. Tämä oli tilanne myös Muuramessa. Muuramen suojeluskunnan perustava kokous pidettiin 16. päivänä marraskuuta 1917, pari päivää suurlakon alkamisen jälkeen. Kokouksessa opettaja Martti Pihkala alusti kysymystä suojeluskunnista ja niiden tehtävistä. Alustusta seuranneen keskustelun johtopäätöksenä suojeluskunnan todettiin olevan paikkakunnalle tarpeellinen.

Suojeluskunnan johtokunnan muodostivat kokouksen päätöksen mukaisesti H. Hietanen, K. Meritähti, P. E. Minni, V. Laakso ja J. Hautala. Muurame päätettiin jakaa Kirkonkylän, Vihtalahden ja Rannankylän hälytyspiireihin. Suojeluskunnan jäsenet olivat pääosin maanviljelijöitä ja heidän poikiaan. Jäsenissä oli myös virkamiehiä sekä pieni määrä työväestöä.  …

Perustamiskokouksessa suojeluskunnan perustamisen tärkeimpänä syynä pidettiin lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen turvaamista ja suojelemista.

Laillisen yhteiskuntajärjestyksen uhkana pidettiin venäläistä sotaväkeä. Historiikeissa perustamissyinä mainitaan lisäksi marraskuun suurlakko ja punakaartilaiset. Tässä yhteydessä punakaartilla ei todennäköisesti kuitenkaan viitata oman paikkakunnan punaisiin, sillä punakaarteiksi kutsuttiin yleensä vieraiden paikkakuntien kaarteja.

Eihän Muurameen virallisesti ollut perustettu lainkaan työväen järjestyskaartia sen paremmin kuin punakaartiakaan. Viittaus saattaakin olla kohdistettu esimerkiksi Säynätsalon kaartilaisiin, jotka koettiin alueellisesta läheisyydestä huolimatta vieraina.  Myöhemmissä kertomuksissa suojeluskuntalaiset perustelevat, että suojeluskuntaa ei ollut perustettu aiemmin, koska paikkakunnan sosialistit olivat saamattomia ja heidän toimintansa oli epävarmaa ja hapuilevaa.

Tämä kuvaus on kuitenkin selvästi myöhempien tapahtumien värittämää. Muuramen suojeluskuntalaisten esittämät perustelut suojeluskunnan perustamisen tarpeesta ja pyrkimykset saada työväki liittymään mukaan toimintaan noudattelivat yleistä linjaa Keski-Suomessa. Poikkeuksiakin oli. Muun muassa Jämsässä tehtiin tiukka rajanveto työväenliikkeeseen jo heti suojeluskunnan perustamisen jälkeen.

Suojeluskuntien toiminta oli syksyn 1917 aikana osin julkista ja osin piilossa tapahtuvaa alueellisista oloista riippuen. Kuntakokoukset ja kaupunginvaltuustot saattoivat tehdä päätöksen suojeluskunnan julkisesta toiminnasta tai kunnallistamisesta.

Päätös julkisesta toiminnasta tehtiin esimerkiksi Savonlinnassa. Samalla kansalaisia kehotettiin liittymään suojeluskuntaan puolueesta riippumatta.

Asian tiimoilta saatettiin käydä kovaa keskustelua niin itse suojeluskuntien perustamisesta kuin järjestön julkisesta toiminnasta. …

Puolueettomuuden ja paikallisen sopimisen kannalta keskeisin ajankohta oli Muuramessa tammikuun alkupuoli 1918. Tuolloin päätettiin olla valmistautumatta minkäänlaiseen aseelliseen toimintaan. Lähialueilla muun muassa Jämsässä tehtiin samansisältöinen päätös.

Jämsässä asiasta äänestettiin.  Äänestykseen osallistuivat järjestyskaartit, sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ja kunnallisjärjestöjen jäsenet.

Saarijärven Paavo toivoi tammikuun puolessavälissä, että kaikki noudattaisivat Savonlinnan esimerkkiä ja hautaisivat aseensa. Todennäköisesti Savonlinnan esimerkki on vaikuttanut jollain tapaa Muuramessa tehtyyn päätökseen.

Suurempi vaikutus oli suojeluskunnan vasta alkuvaiheessa olleella järjestäytymisellä, aseiden puutteella ja työväestön maltillisuudella. Missä tuo päätös tehtiin, ketkä sen tekivät ja oliko sopimuksella jokin tarkempi sisältö? Näihin kysymyksiin käyttämäni lähdeaineisto ei ikävä kyllä anna vastausta.

Kirjallista päätöstä ei ole tehty sen paremmin kuntakokouksessa, työväenyhdistyksessä kuin suojeluskunnassakaan. Kirjallisuudessa mainitussa päätöksessä on ollut kaikesta päätellen kyseessä pikemminkin paikkakunnalla vallinnut mielipide kuin järjestössä tai kunnalliselimessä tehty konkreettinen päätös.

Päätös on todennäköisesti tehty eri osapuolten keskuudessa hiljaisesti ilman muodollista menettelytapaa.

Aiemmin kuvaamani kehitys Muuramessa tekee tämän päätöksen muotoutumisen ymmärrettäväksi.

Lähde: Hyvä gradu:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/21790/URN_NBN_fi_jyu-200909183919.pdf?sequence=1

KESTÄMÄTTÖMÄT SOPIMUKSET

Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden

vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918

Sami Kallioinen

Pro gradu -tutkielma

Historian ja etnologian laitos

Jyväskylän yliopisto

Kesä 2009

*

Jämsän rauha

Ks. edellä:

Jämsässä tehtiin samansisältöinen päätös (kuin Muuramessa).

Jämsässä asiasta äänestettiin.  Äänestykseen osallistuivat järjestyskaartit, sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ja kunnallisjärjestöjen jäsenet.

Saarijärven Paavo toivoi tammikuun puolessavälissä, että kaikki noudattaisivat Savonlinnan esimerkkiä ja hautaisivat aseensa. Todennäköisesti Savonlinnan esimerkki on vaikuttanut jollain tapaa Muuramessa tehtyyn päätökseen.

*

Savonlinnan rauha

Ks. edellä:

Saarijärven Paavo toivoi tammikuun puolessavälissä, että kaikki noudattaisivat Savonlinnan esimerkkiä ja hautaisivat aseensa. Todennäköisesti Savonlinnan esimerkki on vaikuttanut jollain tapaa Muuramessa tehtyyn päätökseen.

*

Lapuan yhteishomma

Lapua perusti ensimmäisenä palokunnan kesäkuun 1917 lopulla, jolloin tälle valittiin johtokunta, ja kuukautta myöhemmin hyväksyttiin säännöt.  Sitten alettiin suunnitella kunnallisen suojeluskunnan muodostamista, jollainen saatiinkin valtuuston tekemällä päätöksellä.  Sen säännöt otettiin sittemmin malliksi useissa muissa pitäjissä.  Päällikkönä toimi entinen kaartin jefreitteri Laurila ja varapäällikkönä samoin koko ajan maisteri Ale Riipinen.  Heidän lisäkseen kuului johtoon monta vankkaa miestä.

Alkuaikoina liittyi palokuntaan sosialistejakin.  Harjoituksia pidettiin muun muassa yhteiskoululla.  Jo kerran 4.9.1917 venäläiset sotilaat piirittivät harjoitusjoukon ryhtymättä kuitenkaan enempiin toimenpiteisiin, sillä aseettomien miesten puuhan havaittiin vaarattomaksi.  Koulutus tehostui varsinkin sitten, kun saatiin harjoitusaseita ja jääkäreitä: Heiskanen, Komonen ja Vuolle sekä alkuaikoina Laakso ja Mäkinen.  Yhteiskoulun yläluokkien pojat perustivat salaseura ”Junkkarin”, jonka jäsenet vannoutuivat maan itsenäisyydelle, toimittivat ja levittivät lentolehtisiä sekä suorittivat vakoilua.  Seuran sieluna oli ylioppilas Arvi Kuoppala.  Vankan joukkueen suojeluskunta sai Karhumäen kansanopiston körttiläisnuorista.  Hersalo: emt.

*

Larsmo yhtenä miehenä kaartiin

Luodossa (ruots. Larsmo) hoidettiin syyskesästä 1917 lähtien yövartiota, joten kyläpalokunta oli jo tällöin olemassa.  Sittemmin monet miehet suorittivat vastuullisen tehtävän aselastin (aselaiva SS Equity 1.11.1917) vastaanotossa ja säilyttämisessä.  He muodostivatkin suojeluskunnan kantajoukon, kun suojeluskunta perustettiin.  Päälliköksi valittiin poliisi Carl Nystedt.  Harjoituksia johtivat entiset aliupseerit.  Eräässä kylässä mainitaan muutaman venäläisen sotilaankin ottaneen osaa koulutuksen.  Oikeasta juonesta päästiin kiinni, kun aivan loppuaikoina saatiin ohjaajaksi Ramstedt.  Tällöin liittyi suojeluskuntaan miltei koko pitäjän asekelpoinen väki yhteisestä päätöksestä.  Aseitahan oli.  Kuitenkin oli vielä 24.1.1918 luovutettava 250 kivääriä Karjalaa varten.  Sen jälkeen niitä ei enää riittänytkään kaikille, vaan Pietarsaaren valtaukseen lähtevä joukko sai ottaa täydennykseksi graftoneja ja metsästysaseita.  Lähde: Hersalo: emt.  Aselastista: https://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Equity

*

Veteli velvoitti kaikki miehet suojeluskuntaan

Vetelissä aloitettiin paria vuotta aikaisemmin perustetun VPK:n (vapaapalokunta) yhteydessä.  Siitä kehitettiin marraskuun 1917 alussa suojeluskunta, johon joulukuun kuntakokous velvoitti kuulumaan kaikki 18-50 ikävuosien väliltä olevat miehet.  Tämä aie jäi tavallaan paperille – muun muassa kuvernööri ei hyväksynyt päätöstä.  Miehet jaettiin kuitenkin kahteen ryhmään: 18-30 –vuotiaat, joita koulutti maanviljelijä Adolf Hohenthal Vimpelin kurssin käytyään, sekä sitä vanhemmat, jotka joutuivat toisen vimpeliläisen, talollisenpoika Antti Klemolan johtoon.  Joulujen välissä tuotiin 120 kivääriä, mutta pääosa – 80 kpl – vietiin edelleen Vimpeliin.  Varsinainen koulutusaika jäi lyhyeksi ja harjaannus pintapuoliseksi.  Vetelissä saattoi osittain tuntua naapuripitäjien Lappajärven ja Vimpelin vaikutus, mitä todisti muun muassa suojeluskunnan kunnallistaminen ja sen saama 5.000 markan avustus.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Seinäjoella esikunnalle uskottiin yhteisymmärrykseen pyrkiminen

Seinäjoella, liikenteen solmukohdassa, jossa oli vahva venäläinen varusväki ja muutakin sekalaista asutusta, suojeluskunta perustettiin vasta vuoden 1917 lopussa.  Päälliköksi valittiin asemakirjuri Paul Sauso, ja ryhmäpäälliköt määrättiin.  Esikunnan tehtäväksi uskottiin yhteisymmärrykseen pyrkiminen punaisten kansa, mutta sopimusta ei syntynyt.

Harjoitukset oli kätkettävä verhottujen akkunoiden suojaan.  Jääkäri Kokkonen kävi pari kertaa opettamassa tyhmänjohtajia.  Rautatieharjoittelija Antero Rouhen (Rosengrén) ja talollisenpoika Niilo Nikkolan palattua Vimpelin sotakoulusta vilkastui harjoitustoiminta, mutta venäläisen sotaväen uhkaavan käytöksen takia se oli keskeytettävä vähän ennen sotaa.  Aseina oli vain jokinen venäläisiltä keinoteltu kivääri.  Seinäjoen suhteen on erikseen korostettava sitä salaista toimintaa, mitä asemahenkilöstö suoritti asekuljetusten avustajana.  Hersalo: emt. 

*

Alavudella protesteja ja epäluottamusta

Alavudelle perustettiin ensin aseman ja kirkon seudun suojeluskunta 18.9.1917 ja viikkoa myöhemmin toinen Rantatöysään.  Aseita ei saatu, joten niiden ja pätevien ohjaajien puuttuessa koulutus jäi heikoksi, vaikkei harrastusta suinkaan puuttunut.  Suojeluskunta kunnallistettiin ennen joulua, minkä johdosta sosialistit esittivät vastalauseen, koska ”päätös mikä nyt tehtiin on omiaan luomaan anarkiaa eikä kehitystä, nyt kun kansaa olisi valistettava eikä raaistettava, kuten sota ja sotalaitos tekee.  Viisain keino olisi myöntyä työläisten vaatimuksiin…”.  Nuo vaatimukset ja punakaartilaisten suurlakon aikainen mellastelu marraskuussa omalla paikkakunnalla olivat jo tunnetut, joten sosialistien haluun anarkian vastustamisesta ei enää uskottu.  Hersalo: emt.

*

Noormarkun puolueettomuus

Noormarkussa puuhailtiin (suojeluskuntaa) kirkolla, Söörmarkussa ja Lassilassa omina osastoina.  Päälliköksi valittu agrologi Lauri Paasikoski yritti aluksi tarmokkaasti, mutta sittemmin Ahlström-yhtymän isännistö kehitti noudattamaan puolueettomuutta, mikä yhdessä aseettomuuden kanssa heikensi innostusta.  Halu pysyä kaikesta syrjässä ei tuottanut pelastusta: yhtymän johtomiehet joutuivat sodan aikana häikäilemättömän joukkomurhan uhriksi.

Lähde: Niilo Hersalo: Suojeluskunnan historia I.

*

Tenholan vuorotanssi

Tenholaan perustettiin pieni suojeluskunta nimismies A. Sjöstedtin aloitteesta marraskuussa 1917.  Se harjoitteli jonkin aikaa.  Kun kuitenkin työväenyhdistys uhaksi perustaa punakaartin, jos suojeluskunta jatkaisi toimintaansa, lakkautettiin suojeluskunta  -  mutta punakaarti perustettiin kaikesta huolimatta.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Tammisaaren verinen sovinnonhieronta

Tammisaaren ja sen maalaiskunnan suojeluskunta perustettiin kansalaiskokouksessa lokakuun alussa 1917 sosialistien vastuksesta huolimatta.  Harjoituksia pidettiin koulujen voimistelusaleissa pankinvirkailija Arnold Gulinin ja kansakoulunopettaja Einar Norsdtrömin johdolla.  Kun Hangon punakaarti helmikuun 1. päivänä 1918 miehitti kaupungin, lähti suojeluskunnan päällikkö, pormestari Harry Winqvist punaisten esikuntaan sovintoa rakentamaan.  Mutta hänet vangittiin ja ammuttiin, kun hän ei ilmaissut tietojaan suojeluskunnasta.  Murha synnytti väestössä kauhun.  Joukko suojeluskuntalaisia lähti Snappertunan kautta Sigurdsiin sotilasohjaajana toimineen Liljebergin ja tilanomistaja Berglundin kehoituksesta.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Lokalahden palokunta

Lokalahden ”palokunta” perustettiin kansankokouksessa, jossa aloitteentekijä, kansanedustaja Juho Kaskinen sai sosialistitkin kannattamaan aietta.  Valittiin päällikkö ja eri kulmille kyläpäälliköt, muttei muunlaista johtoelintä.  Siitäkin johtui, että järjestely jäi puutteelliseksi, aseostot alkuunpanematta, eikä harjoituksiakaan pidetty. Lähde: Hersalo: emt.

*

Toholammin sopu ensin –meininki

Toholammilla suojeluskunta-asia oli syksyllä 1917 esillä kuntakokouksessa, mutta sovinnon säilyttämiseksi sosialistien kanssa hanke ei johtanut perustamiseen.  Suojeluskunta muodostettiin vähän ennen suurlakkoa yksityistietä, ja jäi toiminnan kehittäminen nimismies Toivo Järvilehdon ja maanviljelijä J.H. Klemolan huoleksi.  Koulutukseen päästiin vasta, kun talollinen Oskari Laitala oli palannut Vimpelin (sotakoulun 26.12.1917-14.1.1918) kurssilta.  Hersalo: emt.

*

Raution ”palosammutuskunta”

Rautiossa vaikutti ensin viikon ajan ”palosammutuskunta”, johon sosialistitkin kuuluivat.  Yleislakon aikana (14.11.-20.11.1917) perustettiin suojeluskunta ja sille valittiin päällikkö, mutta toimintaa ei virinnyt.  Oulua valtaamaan lähti kaikesta huolimatta parikymmentä miestä maanviljelijä Alfred Niemelän johdolla.  Hersalo: emt.

*

Haapajärven nahkapäätös

Haapajärvellä jo elokuusta 1917 lähtien hankkeissa olleelle suojeluskunnalle ei saatu perustamispäätöstä vielä marraskuun alussa pidetyssä julkisessa kokouksessakaan sosialistien vastustuksen vuoksi.  Kohta sen jälkeen muodostettiin kuitenkin salainen suojeluskunta, joka jaettiin kyläosastoihin, vaikkei siitä virinnyt suurempaa innostusta eikä toimintaakaan.  Hersalo: emt.

*

Reisjärven hanke reisille

Reisjärvestä voidaan sanoa samaa kuin Haapajärvestäkin.  Pienenä vähemmistönä olevat punaiset pitivät valkoisen aineksen saamattomana ja ”kun ei kuulunut mitään varmempaa”.  Vasta sota sai väestön jalkeille eikä uhrautuvaisuudesta enää silloin ollut puutetta.  Hersalo: emt.

*

Pudasjärvellä puuhattiin siltayhtiö ja kunnallisklubi

Pudajärven kirkonkylään perustettiin suojeluskunta yleislakon aikana marraskuussa 1917 siltayhtiön nimellä ja myöhemmin kunnallisklubiksi muunnettuna.  Sen esimiehenä toimi metsänhoitaja J. Hartman.  Hersalo: emt.

*

Taivalkoski – Kuusamo

Taivalkoskella muodostui 10-miehinen kantajoukko ennen joulua.  Mutta läänin laajimmassa ja väkirikkaimmassa pitäjässä Kuusamossa ryhdyttiin omatoimisesti työhön vasta helmikuussa 1918 rajan takaa uhkaavan vaaran varalta.  Hersalo: emt.

*

Piippolan aseeton odotus

Piippolassa yritettiin päästä suojeluskunta-homman alkuun insinööri Kallion aloitteesta marraskuussa 1917.  Mutta tällöin, jolloin sosialistitkin olivat vielä mukana, enempää  kuin joulukuussakaan pidetty kokous ei johtanut varsinaiseen toimintaan, koska sen ehtona pidettiin – aseiden saantia.

Kunsitten päästiin 10 kiväärin omistajiksi, suojeluskunta oli helposti koottavissa.  Siihen liittyi kohta runsaasti jäseniä.  Pontevimmat miehet saattoivat ensin Limingan venäläiset Savoon ja lähtivät sitten ottamaan Oulua.  Hersalo: emt.

*

Rengon palokunta

Rengon ”palokunta” syntyi maamiesseuran kokouksessa maanviljelijä Aatu Anttilan aloitteesta.  Suojeluskunta piti joitakin harjoituksia erään entisen sotilaan johdolla, josta myöhemmin tuli punakaartin plutoonanpäällikkö.  Vimpelin (sk) kurssin kävi kaksi nuorukaista: A. Paimela ja M. Saloranta.  Rintamalle meno jäi muilta paitsi kahdelta ylioppilaalta ja kahdelta maatalouskoululaiselta, sillä Hämeenlinnasta saatiin lähtökielto: ”valkoisten voittohan olisi vain muutaman päivän asia”.

Lähde: Hersalo: emt.

*

Tuuloksen rauha

Tuulokseen ei saatu suojeluskuntaa, ja punakaartikin vasta sotatalven maaliskuussa.  Täällä vaikuttivat vahvat Voimaliiton perinteet, mutta kun vuonna 1917 vallitsi rauha ja sopu, ei tullut ryhdytyksi varokeinoihin.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Sääksmäellä ei provosoitu

Sääksmäellä ei ”osattu toimia, kun yhteyttä muiden kanssa ei ollut”.  Ilmeisesti pitäjä olikin jäänyt orvoksi.  Jossakin kokouksessa syksyllä 1917 kuitenkin todettiin, että suojeluskunta olisi omiaan vain yllyttämään punaisia epäjärjestyksiin.  Ja Valkeakosken tehtaiden johtajat olivat suojeluskunta-hanketta vastaan.  Siitä huolimatta he joutuivat joukkomurhan uhreiksi kuten ahlströmiläiset Noormarkussa.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Kosken (Hl) sopu

Koskella luotettiin pysyvään sopuun.  Niinpä työväen edustajat sitoutuivat kuntakokouksessa 12.11.1917 olemaan perustamatta punakaartia, jos ei suojeluskuntaakaan muodosteta.  Eikä sellaista syntynytkään, punakaarti kylläkin.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Tampereen neuvottelutarjoukset

Tampereella suojeluskunnan vastapainona oli venäläisten joukkojen ohella voimakas järjestyskaarti, jonka kantajoukkona oli vallityöläisiä ja sakilaisia.  Lokakuun 1917 lopulla siihen kuului neljä pataljoonaa.  Venäläisen 106 divisioonan komentaja, eversti Svetsnikov avusti avoimesti punakaartin toimintaa.  Jo lokakuun puolivälissä se sai sotaväeltä ostaa noin 500 kivääriä 50 markan kappalehintaan ja 250 patruunaa asetta kohti.  Harjoituksia pidettiin valtavin joukoin muun muassa Tammelan torilla venäläisten ohjauksessa.

Ehkä punaisten voimankin tuntien Tampereen porvaristo ja suojeluskunnan johto jatkoivat yhteistyön tarjouksia.  Niinpä marraskuun alussa 1917 suojeluskunnan taholta ehdotettiin neuvotteluja punakaartin kanssa kaupunginvaltuuston välityksellä.  Punakaartin esikunta torjui kuitenkin yhteistoiminnan.  Vaikea tilanne kehkeytyi joulukuun alkupuolella pariinkin kertaan, kun punaiset piirittivät valtuuston kaupungintaloon ulkotyöläisten palkkavaatimusten takia.  Jälkimmäisellä kerralla Teknisen Opiston komppania valmistautui vapauttamaan valtuusmiehet, mutta nämä torjuivat aikomuksen ja tilanne rauhoittui kuvernöörin avulla.  Tammikuussa oli suojeluskuntalaisilla ulkopuolistakin puuhaa vähän väliä. Lähde: Hersalo: emt.

*

Pirkkalan nahkapäätös

Pirkkalan pitäjä käsitti Epilä-Pispalan, Harjun, Nokian ja Pirkkalan nykyiset seurakunnat.  Linnoitustöiden takia se oli kumouksellisen villityksen pesä parintuhannen vallityöläisen ja noin 500 venäläisen (sotilaan) vaikutuksesta.  Matka-asiamies (suojeluskuntain perustamiseksi), maanviljelijä Lauri Keson järjestämässä kokouksessa (7.10.1917), jossa oli vain luotettavaa väkeä (valkoisia), hake ei edistynyt.  Uudessa kokouksessa Nokialla 7.11. ”Tahko” Pihkala, joka oli mukana jo edellisessäkin, selvitteli jälleen asiaa , jota sosialistitkaan eivät suoranaisesti vastustaneet, mutta valtuuksien puutteessa eivät luvanneet yhteistoimintaakaan.  Suojeluskuntaa ei syntynyt.  Lähde: Hersalo: emt.

*

Tottijärvellä ei jaksettu yrittää

Tottijärvellä (9.10.1917) suojeluskunnan syntysanat jäivät lausumatta.  Vesilahdella (10.10.) käsiteltiin asiaa parissakin kokouksessa, mutta työväestön sanouduttua hakkeesta irti toimintaa ei jaksettu yrittää.  Nämä pitäjät olivat vuosikymmenen takaisten Laukon torpparilakon ja häätöjen kirveleviä muistoja vaalivia seutuja.  Vuoden 1917 heinäkuussa oli väkivaltaisia lakkoja.  Sen jälkeen kiihotuksen sävy yhä jyrkkeni.  Lokakuussa perustettiin punakaarti, vallityöläiset valtaosana.  Hersalo: emt.

*

Lempäälässä yhteisrintamaa

Lempäälässä (10.10.) oli jo ennen matkasaarnaaja, mv. Keson käyntiä – joka jäi yleisön puutteessa tuloksettomaksi – ylioppilas Väinö Havas tehnyt alustavaa työtä.  Lokakuun puolivälissä 1917 pidetyn (sk:n) perustavan kokouksen jälkeen Havas kierteli eri kulmilla innostamassa sekä selostamassa sovun tarpeellisuutta, mutta vastakaiku kuului heikkona.  Suojeluskunnan johtokuntakin kulutti aikaa yhteisrintaman rakentamiseen.  Ponnistusten tuloksena oli kuitenkin sataan nouseva miesmäärä joulun aikoihin ja varoja kerättynä 15.000 markkaa.  Niillä ostettiin aseita, muun muassa muutama kunnon kivääri paikkakunnalle majoitetuilta virolaisilta upseereilta.  Hersalo: emt.

*

Sahalahden neuvonpito

Sahalahdella perustettiin suojeluskunta 23.10.1917 ja neuvottelukunta asetettiin, mutta toiminta ehtyi turhaan neuvonpitoon työväenjärjestöjen kanssa.  Hersalo: emt.

*

Kuhmalahden hevosystävät

Kuhmalahdella valittiin 21.10.1917 toimikunta, josta muodostui ”Hevosystävät”-seura, mutta toimintaa ei virinnyt.  Eräjärvellä oli jo lokakuun alussa ryhdytty palokuntapuuhaan maanviljelijä Simo Jussilan toimesta.  Sosialistit olivat kuitenkin vastaan, eikä heidän kantansa muuttunut Keson käynnistäkään työväenkokouksessa.  Marraskuusta lähtien toiminta lamaantui.  Hersalo: emt.

*

Längelmäellä yhteystoimikunta

Längelmäellä perustettiin 22.10.1917 suojeluskunta oikein kirkossa kuulutetussa kokouksessa.  Päälliköksi valittiin tilanomistaja Ilmari Harola.  Jäsenkerääjät määrättiin eri kulmille sekä muodostettiin toimikunta yhteyttä varten työväenjärjestöihin.  Yhteistoiminnasta ei tullut mitään. Muu harrastus rajoittui tilannetietojen hankkimiseen ja niiden pohdintaan.  Hersalo: emt.

*

Vilppulassa tuloksetonta yhteistyötä

Vilppulan (sk:n perustavaan) kokoukseen 25.10.1917 oli saapunut vain kourallinen miehiä johtuen niistä masentavista kokemuksista, joita aikaisemmat yhteistyöpyrkimykset olivat antaneet.  Niin ollen suojeluskunta-emissaari Kesonkin käynti punakaartin kokouksessa tiedettiin jo etukäteen tuloksettomaksi.  Suojeluskunta jäi perustamatta ennen sotaa.  Mutta muutamat vankat miehet olivat valveilla.  Hersalo: emt.

*

Sippolassa suunniteltiin yhteenliittymää

Sippolassa muodostettiin ennen marraskuun 1917 yleislakkoa kyläosastoja ja niille valittiin päälliköt. Kunnallismiesten yritykset työväestön saamiseksi mukaan raukesivat.  Joulun tienoilla suunniteltiin järjestyskunnan tapaista yhteenliittymää, mutta johdon puutteessa hanke edistyi verkkaan.  Harjoituksiin ryhdyttiin tammikuun alkupuolella jääkäri Hämäläisen saavuttua.  Johtajiston salaisia kokouksia pidettiin taajaan.  Kapinan puhjetessa yritettiin rataa rikkomalla vaikeuttaa Kotkan punakaartin kuljetusta Kouvolaan.  Se nostatti tekoon epäiltyjen ajojahdin.  Tällöin sai surmansa muun muassa suojeluskunnan tarmokas johtomies, entinen voimaliittolainen, insinööri Ilmari Stenbäck Inkeroisissa.  Paikkakunta joutui kauhun valtaan.  Suojeluskunta hajosi, päättäväisimpien miesten lähtiessä harhailemaan kuka länteen ja etelään, kuka taas pohjoiseen päästäkseen valkoisten joukkojen yhteyteen.  Hersalo: emt.

*

Miehikkälässä yhteisymmärrystä haettiin

Miehikkälässä tiedettiin, että jotain pitäisi tehdä, mutta kun yhteisymmärrystä ei löydetty sosialistien taholta ja kun toiveet siitä hautaantuivat lopullisesti joulukuun kuntakokouksessa, ei toimintaakaan virinnyt.  Hersalo: emt.

*

Enossa tyydyttävät välit

Enon kirkolla ja Kaltimon aseman seudulla syntyi toimintaa Urho Peltosen käyntien vaikutuksesta.  Myöhemmin perustetun punakaartin kanssa pysyivät välit tyydyttävinä.  Suojeluskunnan harjoituksia pidettiin säännöllisesti asemavirkailijoiden Lauri Savolaisen ja Arvi Nygrenin johdolla.  Savolaisen ansiosta oli Enossa sodan syttyessä pieni, mutta luja suojeluskunta, joka omin voimin riisui aseista paikkakunnalla majailleet parikymmentä (venäläistä) sotamiestä.  Hersalo: emt.

*

Polvijärvellä yritettiin

Polvijärvellä puuhattiin suojeluskuntaa marraskuussa 1917, ja asia oli esillä kuntakokouksessakin, raueten kuitenkin sosialistien painostuksesta.  Yhteisen suojeluskunnan perustaminen lykkääntyikin helmikuun alkuun.  Mutta Sotkuman kyläläiset muodostivat kohta suurlakon jälkeen oman sk-osaston, johon kuului 46 miestä.  Päällikkönä toimi maanviljelijä Rob. Pitkänen ja harjoituksia johti opettaja Juho Hirvonen.  Terijoen asehankkijoiden avulla saatiin taskuaseiden lisäksi parikymmentä käsikranaattia.  Hälytyksen tapahtuessa tammikuun 28. päivänä riisuttiin kymmenkunta pitäjään sijoitettua sotamiestä aseista ja näiltä saatiin 11 kivääriä ja 2.500 patruunaa.  Tällöin muodostettiin kyläosasto myös Kinahmoon.

*

Valtimolla lakkautettiin kaartit tykkänään

Valtimolla perustettiin ”palokunta” jo elokuussa 1917 nimismies T. Väänäsen aloitteesta.  Sosialistien erottua (palo-suojeluskunnasta) jatkettiin toimintaa nuorisoseuran voimisteluseurana.  Harjoituksia johti kauppias V. Leinonen sekä , sitten kun suojeluskunta oli muodostettu lokakuun alkupuolella, maanviljelijät P. Tuovinen ja M. Suhonen nurmekselaisten ohella.  Päällikkönä oli maanviljelijä J.E. Lindh.  Mutta sitten 21. tammikuuta pidetyssä kuntakokouksessa päätettiin lopettaa sekä suojeluskunnan että punakaartin toiminta sosialistien vaatimuksesta.  Hersalo: emt.

*

Pielisjärven yhteispuuhia

Pielisjärven valtapitäjän keskukseen Lieksaan syyskuussa 1917 muodostetun palo-suojeluskunnan toiminta oli laimeaa.  Sitten yleisessä kokouksessa 10.10., jossa sosialisteja oli läsnä, muokattiin mielialaa ja valittiin sääntötoimikunta, ja vähän myöhemmin suljetussa kokouksessa hyväksyttiin säännöt.  Kohta tämän jälkeen valittiin päälliköksi apteekkari O.T.S. Mether ja harjoituspäälliköksi opettaja Harry Damstén.  Harjoituksia alettiin pitää, ja eri puolille kuntaa ryhdyttiin muodostamaan kyläosastoja..  … Tällaisesta hajanaisesta toiminnasta puuttui teho.  Asehankinnat supistuivat vähiin, ja jäsenmäärä pysyi pienenä.  Vasta Karjalan nousun jälkeen se alkoi vahvasti kasvaa ollen jo helmikuun alussa 289 miestä.  Hersalo: emt.

*

Kesälahden järjestyskaarti jakautui

Kesälahti jäi pohjoiskarjalaisena pitäjänä tavallaan orvoksi.  Innostusta sieltä ei kuitenkaan puuttunut, mitä todistaa muun muassa se, että kirkonseudun metsään raivattiin aukea ala muka lentokentäksi, jotta saksalaiset olisivat voineet tuoda aseita.  Syksyllä 1917 kuntakokous päätti asettaa kyliin nimismiehen käytettävissä olevia järjestysmiehistöjä, kaikkiaan parisataa miestä.  Suurlakon aikana marraskuussa sosialistit erosivat, ja sittemmin työväenyhdistykset vaativat järjestyskunnan lakkauttamista.  Kuntakokous tekikin sen mukaisen päätöksen 5.1.1918.  Marraskuun alussa oli Savonlinnasta saatu harjoitusoppaita, ja luotettava joukko alkoi hahmottua suojeluskunnaksi.  Päällikkönä toimi liikemies E.J. Korhonen.  Asehankinta tuotti pari kivääriä ja tusinan taskuaseita.  Sodan puhjettua Savonlinna lähetti kouluttajia, ja varsinainen suojeluskunta perustettiin 12.2.1918.  Hersalo: etm.

*

Rantasalmen suojelusmiehistö hajosi

Rantasalmella perustettiin kuvernöörin kehoituksesta kuntakokouksen päätöksellä ”suojelusmiehistö” syyskuun 1917 aikana.  Tähän 144-miehiseen joukkoon kuului myös sosialisteja, jotka kuitenkin kohta erosivat, mikä aiheutti järjestyskunnan hajoamisen.  Salainen suojeluskunta sai alkunsa marraskuun alussa eri kulmakuntien  miesten kokouksessa.  Osanottajat velvoitettiin kokoamaan kukin ryhmä miehiä ja varustamaan ne parhaansa mukaan.  Näin avoimella valtakirjalla ei päästy valveuttamista ja jäsenkeruuta pitemmälle, etenkään kun ei ollut yhdistävää johtoelintä.  Aseitakaan ei saatu.  Hersalo: emt.

*

Mäntyharjulla puolueeton järjestö muuttuu vihamieliseksi

Mäntyharjulla opettaja Lehtorannan aloitteesta ensiksi muodostunut pieni palo-suojeluskunta laajennettiin puolueettomaksi kunnalliseksi järjestöksi 8.9.1917.  Siihen mennessä yleisestikin oli sosialistisissa työväenpiireissä tapahtunut mielenmuutos.  Maatalouslakot ja mellakat, sekä siltasaarelaisjohdon ohjeet asettua palo-suojeluskuntia vastaan, ja näitä seikkoja tähdentävä kirjoittelu vasemmistolehdissä vaikuttivat suhteisiin.  Työmies-lehden pääkirjoituksessa 23.8.1917 kirjoitettiin ”Suomen kapitalistiluokan valmistautuvan ase kädessä pitämään herruutensa alaisena aseettoman ja rauhallisen työläisluokan”. Niinpä Mäntyharjun sosialistit vetäytyivät kohta eroon ja muuttuivat vihamielisiksi liikettä ja sen kannattajia kohtaan, minkä vuoksi toiminta saattoi edistyä vain ahtaissa puitteissa ja salaisena.  Hersalo: emt.

*

Ristiinan palokunnassa aluksi puolet sosialisteja

Ristiinan ”palokunta” perustettiin kansalaiskokouksessa.  Runsaasta jäsenmäärästä oli puolet sosialisteja.  Päällikkönä toimi nimismies H. Liukkonen, ja kerran viikossa pidettyjä järjestysharjoituksia johtivat maisteri Pinomaa ja lääketieteen kandidaatti Heinikainen.  Suotuisan kehityksen katkaisi kuitenkin hajaannus työväestön erotessa ulkoa tulleesta painostuksesta.  Toiminta muuttui salaiseksi.  Ennen joulua 1917 saatiin Mikkelistä muutama kivääri, joilla opeteltiin aseenkäyttöä ja suoritettiin joitakin ammuntoja.  Hersalo: emt.

*

Leppävirran yhteinen turvallisuuskunta

Leppävirta oli vuoden 1917 lopulla häikäilemättömän punakaartilaisuuden näyttämönä.  Mutta alkusyksystä vallitsi vielä sopu.  Niinpä syyskuussa muodostetun ”turvallisuuskunnan” aloitteentekijänä oli nimismies Eino Kemppaisen ohella sosialistinen kaupanhoitaja.  Järjestö sai jäseniä kaikista kansanluokista miesmäärän noustessa lähes 200:aan.  Näistä noin puolet kuului toimivaan osastoon.  Johdossa oli hallitus, päällikkönä toimi Kemppainen, ja pitäjä jakaantui kyläkunnittain alaosastoihin.  Marraskuun alkupuolella työväki erosi ja perusti järjestyskaartinsa.  Siitä lähtien punaisten esiintyminen muodostui yhä uhkaavammaksi.  Kuvernöörin kehoituksesta turvallisuuskunta lakkautettiin.  Hersalo: emt.

*

Iisalmen yhteistyötarjoukset

Iisalmen alipiirin suojeluskuntatyö keskittyi pääasiassa Iisalmen kaupunkiin ja maalaiskuntaan, josta kaupungin ympäristön miehet liittyivät Iisalmen suojeluskuntaan.  Vaikka punakaarti otti suurlakon aikana täälläkin (suojeluskuntalaisilta) valan, tarjottiin vielä vuodenvaihteessa yhteistoimintaa sosialisteille.  Kaupunginvaltuuston kieltäydyttyä lokakuussa perustamasta kunnallista suojeluskuntaa muutettiin alkuperäinen palokunta suojeluskunnaksi 4.12.1917 kauppaneuvos Lauri Kärkkäisen aloitteesta.  sille valittuun johtoelimeen kuuluivat Sahlströmin, Lyytikäisen ja Kärkkäisen lisäksi kruununvouti K.O. Hurskainen, varatuomari J.E. viljamaa, insinööri Fr. Karvonen ja metsänhoitaja K. Munsterhjelm.  Toimintapohjan laajentamiseksi perustettiin joulukuun 13. päivä 1917 ”Iisalmen Riippumattomuusyhdistys”. 

Koulutukseen tuli järjestelmällisyyttä jääkäri Tenhusen saavuttua.  … Pistooleja ostettiin. Tammikuun 19. päivänä saaduilla Lewis-pikakivääreillä oli sikäli rohkaiseva vaikutus, että suojeluskunta aloitti yöpartioinnin, minkä johdosta punakaarti poisti omat partionsa, ja että kapinan puhjettua parisataa miestä käsittävä punakaarti pysyi toimettoman.  Mutta niin pysyi suojeluskuntakin.  Vasta Kajaanin sissit palatessaan Kuopion valtauksesta hajoitti punakaartin.  Hersalo: emt.

*

Varpaisjärven puolueeton palokunta

Varpaisjärvellä muodostettiin puolueeton palokunta syyskesällä 1917, mutta siinä tapahtui pian hajaannus.  Porvarilliset yrittivät kyllä jatkaa: yksityiset hankkivat muutamia taskuaseita ja jokunen harjoitus mahdettiin pitää.  Mutta tositoimiin ryhdyttiin vasta Kuopion kahakoiden alettua.  Hersalo: emt.

*

Mänttä-Vilppula-Kuorevesi

Pohjois-Hämeen matka-asiamies, insinööri Keso piti kaikissa näissä pitäjissä suojeluskunnan perustamista propagoivan kokouksen 25.10.-26.10.1917, mutta suojeluskuntia ei tällöin syntynyt.  Mäntässä hän kävi punakaartin kokouksessa, ja Kuorevedellä uskottiin työväen mukaansaanti toimikunnalle, sillä kokoukseen saapuneiden punaisten takia perustamispäätökseen ei päästy.  Hersalo: emt.

*

Konginkankaan harjoituksia johti sosialisti

Konginkankaan palo-suojeluskunta oli kesän 1917 perua, jolloin työväkikin oli mukana – ensimmäiset harjoitukset johti sosialisti.  Sitten tiet erkanivat.  Lokakuussa perustetun suojeluskunnan jäsenet pitivät harjoituksia omin voimin.

*

Pihtiputaan palo-suojeluskuntaan työväkikin halusi liittyä

Pihtiputaan palo-suojeluskuntaan oli työväkikin halukas liittymään, mutta sai aikeilleen kiellon ylempää.  Suojeluskunta jaettiin kyläosastoihin.  Pitäjänpäällikkönä toimi metsätyönjohtaja Lauri Väätäinen.  Joitakin harjoituksia pidettiin konstaapeli J. Paanasen johdolla, mutta muutoin jäi tämän syrjäisen suojeluskunnan toiminta vähäiseksi.  Hersalo: emt.

*

Kinnulan sekalainen seurakunta

Kunnulassa ei virinnyt suojeluskuntatoimintaa ennen sotaa.  Mainittakoon, että niin Kinnulaan kuin Kivijärvellekin perustettiin nimismiehen kehoituksesta lokakuussa 1917 järjestyskunnan tapaiset, sekalaista seurakuntaa käsittävät yhtymät, jotka kohta hajosivat.  Hersalo: emt.

*

Puolangan taisteleva suojeluskunta

Puolangalla toimi ”palokunta”, joka marraskuussa 1917 pidetyssä kokouksessa muutettiin suojeluskunnaksi.  Päällikkönä toimi kaupanhoitaja Seppo Mattila.  Työväki liittyi kohta alusta mukaan ja taisteli sitten valkoisissa joukoissa.  Tästä harvinaislaatuisesta, kestävästä yhteisymmärryksestä oli seurauksena, että pitäjään voitiin muodostaa 10 kyläosastoa, joilla oli yhteinen johto kirkolla.  Jäsenmääräksi on ilmoitettu 82 miestä, mutta se saattoi hyvinkin olla suurempi.  Hersalo: emt, s. 372.

*

Joutsenossa herrankukkarossa

Joutsenossa, joka ei liene kuulunut minkään johtoportaan vaikutuspiiriin, ei uskottu tarvittavan tarttua aseihin, joten pysyttiin syrjässä.  Marraskuun alussa 1917 muodostettiin kyllä vartiostoja eri kulmille, jotka suorittivat yövartiointia sodan alkuun saakka, mutta muuta toimintaa ei virinnyt. Hersalo: emt.

*

Valkjärven rauhanpyrkimykset

Valkjärvellä teki sk-herätystyötä Evert Kerttula syyskuun lopulla.  Tällöin muodostui irrallisia suojeluskunnan kyläosastoja muun muassa Vuoksen rannalle ja Valkjärven itäpuolisiin kyliin, joissa sittemmin pidettiin salaisia harjoituksia.  Kerttula pyrki saamaan työväenkin mukaan, mutta ylempää tulleet määräykset estivät liittymisen.  Yhteistä pitäjäjärjestöä ei saatu syntymään kokouksista huolimatta.  Kun varojen puutteessa ei kyetty aseostoihin, toiminta pysyi hajanaisena.  Kaljusen retken aikana kokoontui Vaalimoon satakunta aseetonta miestä.  Hersalo: emt.

*

Pyhäjärvi Vpl.

Pyhäjärven suojeluskuntatyö juontui urheiluseura ”Kaiun” johtokunnan kokouksesta 8.8.1917, jossa jääkärivärväri, ylioppilas Aappo Hämäläinen selosti palokuntaliikettä ja juuri Viipurista saatua ”Tahkon” lentolehtistä.  Seuran nimissä päätettiin ryhtyä salaiseen toimintaan, ja työväestö oli saatava mukaan.  Pitäjän eri kulmilla kiertelivät sitten ”Kaiun” puheenjohtaja, maanviljelijä Jalmari Pusa – joka ryhtyi sk-päälliköksi – sekä samoin urheiluaktiivi, vaatturi Leino Pennanen. Kohta saatiin kuntakin tukemaan toimintaa asettamalla syyskuun puolivälissä järjestystoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi tuli aktivisti, metsänhoitaja Francke.  Heti alkuun kunta antoi 20.000 markkaa käyttövaroiksi.  Haikonen kävi johtamassa joitain harjoituksia syys-lokakuussa.  Jäsenmäärä läheni tällöin kolmeasataa, vaikka se sittemmin suurlakon levottomuuksien johdosta laski sosialistien lähdettyä omille teilleen.  Pian kuitenkin toinnuttiin kahakan antamasta iskusta.  Vuoden lopulla toiminta piristyi, jäsenmäärä kasvoi ja harjoitukset tulivat julkisiksi.  Joulun maissa saatiin ensimmäiset 30 kivääriä.  Hersalo: emt.

*

Nurmeksen yhtynyt sk

5.10.1917 Nurmeksen Ylikylässä miehet kokoon.  Mukana ”punaisia”.  Seurasi keskustelua.  Epäileviksi vähän tuntuivat jäävän, mutta suojeluskuntaan kuitenkin yhtyivät.  Aluksi olikin tarkoituksena vain perustaa suojeluskunta, myöhemmin harjoiteltaisiin.

Insinööri, suojeluskuntaaktivisti Urho Peltonen (kirjailija Johannes Linnankosken veljenpoika) matkamuistiossaan; Hersalo: emt.

*

Lieksan sk

10.10.1917 Lieksan sk:n perustajaiset, kokous kunnantalolla.  Vaikutus luullakseni hyvä, vaikkeivät (sosialistien) johtomiehet vallan suojeluskunnanjohtohenkilöiksi halunneet ruveta.  Urho Peltonen; Hersalo: emt.

*

Tapausselostus, uutteran matkamiehen päiväkirja

eli suojeluskuntia perustamassa Pohjois-Karjalassa syysmyöhällä 1917

Suojeluskunta-agitaattori Urho Peltonen matkallaan 17.10.1917 Juuassa (kirkonkylässä).  Arkoja ihmisiä.  Kunnon kokousta ei saatu aikaan mutta muutamat innostuivat asiaan: Lehikoiset Ville Tuhkanen, kauppiaat Tuhkanen ja Huttunen.  Päin helvettiä, kun eivät uskalla kutsua edes kokousta.  Ajan suutuksissani (polkupyörällä) vesisateessa, puolikuolleena vilusta, Nurmekseen (taivalta noin 50 kilometriä). 

Saramoilla (Nurmeksen maalaiskunnan kylä lähellä Oulunläänin rajaa).  Suuri vesisade.  Postin mukana soita pitkin.  Kaksi ryhmää harjoittelemassa… Harjoitus Valtimolla.  4 ryhmää.  Ukko Lind ison mahansa kanssa rivin päässä.  Harjoituksen jälkeen sateessa Karhunpäähän.  Harjoitus pellolla… Jalan kotiin.  Pimeä tuli väliin.  On jo myöhä syksy, luntakin yrittää sataa.

25.10.1917 Joensuussa.  Levälahden luona, Paanasen luona.  (Seuraavana päivänä luvattiin monen puhelinsoiton jälkeen Kontiolahdelta hevonen vastaan asemalle mutta juna oli myöhässä eikä ketään vastassa).  Postin kyydissä kylälle.  Pyrin maanviljelijä X:n luo, jonne isäntä oli suositellut.  Pimeää, naiset yöpukeissaan, eivät laske sisälle.  Sataa.  Ei kukaan avaa edes oveaan, kun kysyn tietä P:n koululle.  Sieltä tulta.  Keskustelu opettajattaren piian kanssa oven läpi.  Päästi sisään.  Kylmää tutustumista (herrasväen puolelta), mutta yöksi sain sentään jäädä.  Aamulla rovasti Salokas ja pastori Hallikainen hyvin innostuneita.  Kokous meni onnella – osaksi rovastin ansio.  Eroan kylästä ystävänä. 

28.10.1917 Kaltimossa (Enon pitäjää).  Hyvä vastaanotto: apteekkari, nimismies Lindberg, opettaja J. Koljonen, O. Pitkänen.  Asemalla opettavainen keskustelu Lassi Savolaisen kanssa.  Reipas poika….

29.10.1917 Nurmeksessa.  Ei ota suojeluskunta-aate kauppalassa tulta.  Harjoitus  Kaksi ryhmää vain koolla, nekin kesken pois.  Tuomo Heikura (kollega) ei näyttänyt enää toivovan mitään.  Sitten harjoitukset Soramolla ja Ylikylässä.  …

7.11.1917 hevosella Polvijärvelle (runsaasti toistasataa kilometriä Nurmeksesta).  Riitaa kyytivuoroista tukkipomojenkansa… Hevosella Kuusjärvelle.  Sysmästä kelvoton hevonen ja kuski Outokumpuun.  8.11.1917 Yöksi postiasemalle.  Tehtaan konttorissa.. Työväen johtomiehet: ”saahan tuota tulla, vaan eihän se siitä parane”.  Kokous illalla koululla.  Puheen jälkeen kireä mieliala.  Ärsyttelen saadakseni punaiset puhumaan.  Jo puhuvat: eivät usko hyvää.  Väittelemme 2 tuntia: tunnustavat lopulta hyväksi, mutta eivät voi liittyä (suojeluskuntaan) ennen kuin kysyvät Helsingistä. …

Hevosella Joensuuhun.  Ne kelvottomat kievarikaakit!  Huippu oli kyytihevonen Joensuuhun.. Välillä Nurmeksen kylissä…  Pakkanen ja hieman lunta… Teeriä.  Lumipyry.  Käskettiin varoa erästä sakilaista, jonka kuva näytettiin.  Autiovaaralla harjoitus.  Miehet, kaksi ryhmää, rihlain kanssa, muuten eivät uskalla.  Opettaja Jokista vainottu – vahdittu tiepuolessa, mutta eivät saaneet käsiin.. Tieto suurlakosta.  Minun on päästävä kauppalaan (Nurmekseen)… Olen paleltua (kyytihevosessa) ohkasissa jalkapatikkavaatteissani.  Juoksen kauppalasta Porokylään lämpimikseni.  Kolkkoja uutisia… Kotiin veneellä rantojen jäätyessä. 

Kaltimossa. Harjoitukset lumella.. Kontiolahdella  Ei uskalla harjoitella, sillä suurlakko on saanut punikit villiin… Ystävällistä – ihmiset alkavat nähdä, mihin päin mennään: ei voi välttää aseellista yhteenottoa.  Lieksassa ja Outokummussa levotonta… Hevosella Joensuuhun.  … Sitten harjoittamaan kuutamossa lumella.  Pyytävät taas sisälle juttelemaan: ”olkaa huoletta, aseet tulee aikanaan!”, kun tietää, että siellä pääkaupungissa on siksi vetelät miehet pelissä, etteivät mitään saa aikaan.

Taipalella reipas harjoittelu pakkasessa.  Semmoisia poikia olla pitää… Polvijärvellä.  Siellä on suurlakko tehnyt aivan päinvastaisen vaikutuksen.  Ei puhettakaan enää suojeluskunnasta, se ärsyttää punaisia. Isäntä V:n kanta nähtävästi määräävä?  Juukaan.. Punaiset kokoontuvat ulvomaan viereiseen pihaan, kun kunnantalon pihassa harjoittelemme… Kova pakkanen, palellun ohkaisissa vaatteissani, joissa läksin pari viikkoa sitten jalan Saramolle.  Kengät hajoaa jalassa… Miehiä tulee mukaan Joensuun kursseille.  Vuokossa ei miehiä koossa (kursseille lähtijöitä silti täälläkin).

Nurmeksessa lainaan kengät, ja aamulla junana ja Joensuuhun.  Sakki kasvaa junassa noin 40 mieheen.  Muualta myös on tultu, kaikkiaan toistasataa miestä (30.11.-1.12.1917 tilaisuus).  Onhan siinä komentamista minun tiedoillani.  Esitelmiä, muistiinpanoja.  Henki: ei kelpaa odottaa tai tulee tapetuksi!

Muodostettava ”lentäviä” osastoja, jotka ovat valmiit tarvittaessa lähtemän kauemmaksikin.  Kova kuri sakissa tarpeen… Tekee niille hyvää nähdä joukko koolla ja että yleinen mielipide maakunnassa alkaa olla jo kehittynyt sotavalmiiksi.  Olisi vain aseita!

Kotiin… Kokous meijerillä… Harjoitus Ylikylässä.  Lentävä osasto perustetaan: melkein kaikki tuli mukaan.  Täällä oli profeetta omalla maallaan…

Makaan kotona sairaana.  Syksyn vilustumiset.  Viikon verran sisään suljettuna… Maailmalta huonoja uutisia.  Väittelin isän kanssa – täälläkin oltaisiin seita lukuun ottamatta valmiita.  Muta mitäs teet, Helsingissä ei mitään älytä.

Matkustan Helsinkiin. Aseita on saatava tai koko homma hiiteen heitettävä!

Vastaus: Odottakaa!  Piru enää odottakoon… Savonlinnana.  Samana päivänä 5.1.1918 on sinne tullut ryssäin ja punaisten rangaistusretkikunta.  Tohtori R. ottaa vastaan hiton iso revolveri kädessä… Odotan useita päiviä, mutta en tapaa (eräitä nimeltä mainittuja) johtomiehiä.  Matkustan tieheni.  Asemalla… näen ensi kerran vieraan kivääreillä aseistettuja kansani Kullervoita.  Samassa junassa (sosialistisia) kansanedustajia.  (Väittelyä) täysiä punakaartilaisia.

Kotiin.  Nurmeksen kauppalassa tapaan jääkäri Sihvosen.  Toimeenpannaan kurssit, 4-päiväiset.  Olen ensi kertaa rivissä  Saan kerrankin oppia temput ja komennot oikein… 40 miestä kursseilla.  Ilmassa on jo ukkosta.. Alan taas uskoa asian menevän kun pitääkin.  Perjantaina 18.1.1918 kotiin, sillä maanantaina pitäisi alkaa uudet kurssit.

28.1.1918: Tulen maanantai-aamuna kauppalaan. 

Suuri uutinen:

Sota on puhjennut!”

Insinööri, sk-värväri Urho Peltosen päiväkirjasta toimenpidematkoiltaan Pohjois-Karjalassa syyskylmillä 1917. - Lähde: Niilo Hersalo: Suojeluskuntain historia I.

*

Kun isot virrat pauhaavat

silloin padot murtuvat

ja rakenteet rytkyvät.

Sitä menoa ei enää

ihminen

pidätä.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

'Helsingin punainen kaarti uhosi Työmiehessä (15.1.).''

Algot Untolan mellastaminen Työmieslehdessä oli suorastaan mielipuolista.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tämän blogin julkaisupäivänä ilmestyi Lasse Lehtisen ja Risto Volasen teos 1918 Kuinka vallankumous levisi Suomeen.

Kirjan mukaan vallankumousyritys ei käynnistynyt vain työkansan katkeruudesta. Mukana olivat Venäjän vallankumous, sosiaaliset epäkohdat ja sotatalouden epävakaudet, " mutta sen sytyttäjäksi tarvittiin muutama aatteessaan kiihkomielinen oppinut." (J-P Tikka/25.1.2018)

Blogissa esiintyy erinäisiä tähän liittyviä näkökohtia:

Useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla neuvonpito tai sopimukset paikallisesta rauhasta ja väkivallasta pidättymisestä raukesi siihen, että sosialistit jäivät odottamaan ohjeita jostain ylempää. S.o. Helsingistä. Joskus kielto tehdä jotain oli jo tullut. Joku oli jossain kieltänyt sen, mitä paikallisesti jo oli omista lähtökohdista katsonut hyväksi ja aiheelliseksi.

Mistä moinen auktoriteettiusko?

Se on ilmiönä tämä sokea auktoriteettiusko ja omasta harkinnasta luopuminen kaiken pahan alku ja juuri. Monesti myös casus belli, yksi osatekijä sodan synnyssä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Lehtinen on tietysti oikeassa siinä, että vain osa sos. dem. jäsenistä lähti väkivallan ja kapinan tielle.
Vielä vähäisempi osa puoluetta äänestäneistä rupesi sotasille.
Kun muistellaan vuotta 1918 vanhan työväenliikkeen osalta tai siihen liittyen, on syytä muistaa, että kapinafraktio oli vähemmistö, joka hyökkääjän röyhkeydellä sivuutti parlamentaarisen enemmistön niin puolueessa kuin laajemmin eduskunnassa kaikkiaan.
Tämän seikkailupolitiikan harjoittajat antoivat piu paut kansanvallalle, parlamentarusmille järjestyneelle toiminnalle, logiikalle ja järjelle, moraalista ja lainkuuliaisuudesta puhumattakaan.

Fokusta enemmän tannerilais-vuolijokilaiselle valtavirralle.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Lehtinen on tietysti oikeassa siinä, että vain osa sos. dem. jäsenistä lähti väkivallan ja kapinan tielle.
Vielä vähäisempi osa puoluetta äänestäneistä rupesi sotasille.
Kun muistellaan vuotta 1918 vanhan työväenliikkeen osalta tai siihen liittyen, on syytä muistaa, että kapinafraktio oli vähemmistö, joka hyökkääjän röyhkeydellä sivuutti parlamentaarisen enemmistön niin puolueessa kuin laajemmin eduskunnassa kaikkiaan.
Tämän seikkailupolitiikan harjoittajat antoivat piu paut kansanvallalle, parlamentarusmille järjestyneelle toiminnalle, logiikalle ja järjelle, moraalista ja lainkuuliaisuudesta puhumattakaan.

Fokusta enemmän tannerilais-vuolijokilaiselle valtavirralle.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

100 vuoden takaa päivälleen:
26.1.1918

https://demokraatti.fi/26-1-1918-toimeenpaneva-kom...

Antti Vuorenrinne kirjoittaa:

Kun sosialidemokraattien puolueneuvosto oli päättänyt 19.–23.1.1918 kokouksessaan valita puoluetoimikuntaan ”lisäjäseniä”, nämä ryhtyivät nopeasti valmistelemaan vallanottoa. Jo 23. tammikuuta puoluetoimikunta oli nimennyt valitut ”lisäjäsenet” toimeenpanevaksi komiteaksi. Työmies julkaisi puoluetoimikunnan uuden kokoonpanon vasta seuraavana päivänä.

Hannu Soikkanen arvioi puoluehistoriassaan, että vallankumoukseen johti pikemminkin tapahtumien oma logiikka kuin mitkään suunnitelmat. Vaikka ”vallankumous” lopulta tehtiin, sen toimijoilla oli varsin heppoiset käsitykset siitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi.

Jussi T. Lappalainen puolestaan toteaa Punakaartin sota -kirjassaan, että 19.1.1918 jälkeinen tilanteen kehitys pitäisi tuntea tunti tunnilta, jotta voitaisiin päätellä eri toimien syiden ja seurausten välisiä suhteita. Varmaa on hänen mielestään kuitenkin se, että vallanottoon päädyttiin eskalaation takia aikaisemmin kuin kukaan alkuaan oli kaavaillut.

Jälkeenpäin oli pitkään epäselvyyttä jopa siitä, milloin kuuluisa vallankumouksen punainen lyhty sytytettiin Helsingin työväentalon torniin. Se tapahtui 26.1. illalla ja merkiksi mobilisaatiosta.

Sota olisi syttynyt ilman tällaista julistustakin, mutta siitä saatiin hyvä perustelu vallanotolle.

”Lahtarikaartit ja senaatti. Senaatti tunnustanut ne omiksi kätyreikseen”, Työmies otsikoi 26. tammikuuta.

Svinhufvudin senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi 25. tammikuuta. Sota olisi syttynyt ilman tällaista julistustakin, mutta siitä saatiin hyvä perustelu vallanotolle.

”Kerta kaikkiaan: ”Suomen hallitus” on julistanut sodan Suomen työtätekevää luokkaa vastaan, kaikkea kansanvaltaisuutta vastaan, saattaakseen lopullisesti toteutetuksi vallanhimoiset pyyteensä”, Työmies jatkoi.

Monet eteläisen Suomen kaupungit olivat jo vuoden 1917 puolella siirtyneet käytännössä vasemmistovaltaan. ”Kunnallislakkoja” syntyi tihenevään tahtiin eri puolilla maata. Työväen järjestyskaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen matkusti tammikuun 1918 alussa Pietariin neuvottelemaan bolshevikkien kanssa aseavusta. Hanke onnistui siitä huolimatta, että Aaltonen antautui suurkaupungin houkutuksille ja ratkesi juopottelemaan useiksi päiviksi.

Bolshevikkien asejuna lähtikin Pietarista kohti punaista Suomea 25. tammikuuta. Aaltosen laatima junan suojaamissuunnitelma olikin lähes ainoa punaisten sotilaallinen suunnitelma ennen vallanottoa.

Sodan esinäytös näyteltiin Viipurissa, jossa suojeluskunnat ja punakaartit olivat vastakkain jo 19. tammikuuta alkaen. Välillä taisteltiin, välillä neuvoteltiin. Lopputuloksena Viipuri jäi kuitenkin jo 25. tammikuuta punakaartin hallintaan.

Toimeenpaneva komitea teki vallankumouspäätöksensä 26.1.

Työmies kertoi vasta 26. tammikuuta, että puoluetoimikunnan asettamalle toimeenpanevalle komitealle oli annettu ”vallankumouksellinen elementtioikeus”. Seuraavana päivänä, (27.1. josta tulee tänään kuluneeksi tasan sata vuotta), kun mobilisaatio oli jo käynnistynyt, Työmiehessä kerrottiin, että punakaartien ja järjestyskaartien välinen sotakirves oli haudattu ja kaartien ”esikunnat yhtyvät yleisesikunnaksi kaarteille, joiden viralliseksi nimeksi otetaan Suomen Punanen Kaarti, jonka määräyksiä maan kaikkien kaartien osastojen on noudatettava.”

Toimeenpaneva komitea teki vallankumouspäätöksensä 26.1. ja sen mukaan toiminta tuli käynnistää 27.1. aamuyöllä.

Päätökseen liittyivät käskyt mobilisoinnin jatkamisesta, vangitsemisista ja eri laitosten valtauksista. Puheenjohtajaksi valitun Eero Haapalaisen vallankumousaktiivisuutta pidetään ratkaisevana sysäyksenä toiminnan aloittamiseen.

Tosin vallanotto viivästyi lähes vuorokaudella, kun helsinkiläisille punakaartilaisille ei saatu ajoissa aseita. Kumousmelskeissä kaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen erotettiin ja tilalle nousi Haapalainen.

Lue koko artikkeli linkin takaa: https://demokraatti.fi/26-1-1918-toimeenpaneva-kom...

*

Mitenkähän tätä kommentoisi? Siis alkuperäistä tapahtumaa. Olisiko SDP:n tannerilais-vuolijokilainen sektio voinut toimia aktiivisemmin kapinahommaa vastaan?

En tiedä. Matkan päästä tarkasteltuna jää ikään kuin aukkokohtia, mitä parlamentaarinen oppositio puolueessa teki, mitä jätti tekemättä. Kaappaushankkeen miehet toimivat omassa porukassaan, ja siihen oli vaikea saada otetta: pieni vaikutuksenalainen ryhmä vei, ja myötäilijät tukivat, ja samalla eristivät ydinvaikuttajat ulkopuoliselta järkipuheelta ja maltin lietsomiselta.
Vallankumouksellinen tilanne oli se taikasana, avain ymmärrykseen, tai avaimen puuttuessa ymmärtämättömyyteen. Kaipa se keskusteluyhteys vaikuttamisen ja ohjauksen suhteen oli jo aikaa sitten menetetty.

Olen tutkinut Gyllingin ja Tannerin välisiä suhteita, ja niissä kuuloyhteys oli jo katkennut, viimeistään sotilasmiljoonista käydyn kiihkeän kiistan jälkeen. Tanner totesi silloin Gyllingin menetetyksi mieheksi, tällä ei enää tosiasiat merkinneet mitään, vaan vain tarkoitusperät ja päämäärä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aihe kiinnostaa.

Seura, 18.2.2018;

*
Tiesitkö: Suomessa tehtiin vuonna 1918 kymmeniä rauhansopimuksia – katso kartta ja lue kymmenen tarinaa
Vuoden 1918 rauhanteoista ei ole juuri kerrottu historiakirjoissa
https://seura.fi/asiat/historia/tiesitko-suomessa-...

Näin Ruovedellä sovittiin rauhasta vuonna 1918: ”Ei tapella eikä ulkopuolisia päästetä pitäjän alueelle tappelemaan”
Oliko kyse rauhantahdosta vai laskelmoinnista?
Jaa artikkeli | Jaettu (15)

Jukka Heinonen
Historia 18.2.2018 18:14 /SEURA

https://seura.fi/asiat/historia/ruovedella-sovitti...

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset