Veikko Huuska

Miten Felix Kerstenistä tuli Felix Kersten?

Kolmannen valtakunnan SS-päällikön Heinrich Himmlerin henkilökohtaiseksi lääkäriksi mainittu Felix Kersten oli toisen maailmansodan suuria seikkailijoita ja menestyjiä, ja koko hänen elämänsä jälkimaineineen tulee pitämään hänen nimensä historia lehdillä.

Mielenkiintoista, paljon mielenkiintoista liittyy Felix Kersteniin, värikästä ja salaperäistä, - eikä tämän mysteerien miehen elämän pienin mysteeri ole se, että mitään Felix Kersteniä ei oikeasti ollut olemassakaan.  Tai oli, mutta alkuperäinen Kersten jäi jonnekin ensimmäisen maailmansodan kuohuihin, ja tämän kirjaimellisesti ”tuntemattoman sotilaan” paperit ja henkilöllisyyden ominut baltiansaksalainen Felix Huberti on mies, josta tuli kaikkien tuntema Felix Kersten.

*

Felix Kersteniä ja hänen elämäänsä kansainvälisenä seikkailijana käsittelevä ensimmäinen kirja julkaistiin vuosina 1947-48 Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Alankomaissa.  Laajaa draaman kaarta esittelevä teos teki Kerstenistä maailmankuulun nimen, tuosta saksalaisesta miehestä, jolla samanaikaisesti oli sekä Suomen että Ruotsin kansalaisuus 1953.

Felix Kerstenin saamaa huomiota ja arvostusta kuvaa se, että hänet nimettiin peräti neljä kertaa 1950-luvulla Nobelin rauhanpalkinnon saajaehdokkaaksi. Kersten- kirjallisuus on vuosikymmenten myötä vähitellen lisääntynyt. Viime vuosina hän ollut huomattavassa osassa joissain dokumentaarisissa elokuvissa, ja 1990-luvulta lähtien on tapahtunut selvää Kersten-renessanssia.   http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166754-seitsemalle-suomalaiselle-esitettiin-rauhan-nobelia-1901-1956

Kerstenin toimintaa ja työtä on tutkittu huomattavassa määrin, mutta hänen kuvansa on pysynyt vaikeasti hahmotettavana, epäselvänä ja vahvasti spekulatiivisena.

Eläkkeellä oleva Saksan johtaviin kirurgeihin kuuluvan tohtori Werner Neuss´in teoksen (2013) esittämä kuva Kerstenistä vapaaehtoisjoukkojen sotilaan murhaajana ja SS-johtajan mentorina sekä humaanina ihmisten joukkopelastajana hämmentää ja haastaa tutkijoita perusteelliseen ja kattavaan uudelleenarviointiin herra Kerstenistä ihmisenä, miehenä ja multitalenttina uraohjuksena.

(Werner Neuss: ”Murhaaja, mentori, hyväntekijä. Himmlerin henkilökohtainen lääkäri Felix Kersten - arvoituksen ratkaisu”. – Mörder, Mentor, Menschenfreund. Himmlers Leibartz Felix Kersten – die Lösung eines Rätsels. Eine zeitgeschichtliche Erkundung (Projekt-Verlag Cornelius GmbH Halle 2013), 318 s.)

http://www.igs-halle.de/igs/cms/front_content.php?idcat=73&idart=3366

*
Werner Neuss´in keskeinen viesti on, että Kerstenin elämäkerta, sellaisena kuin se on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi, on itseasiassa legendaa, jonka Kersten itse on luonut – saatuaan siihen alusta asti Saksan vapaaehtoisjoukkojen ja sittemmin SS-piirien aktiivisen tuen, ja tätä näin kehiteltyä fantasiaa ovat vahvistaneet hänen myöhemmin sotien jälkeen julkaistut omaelämäkerralliset muistelmansa ja hyvää tarkoittavat elokuvat.

Näin syntynyt Felix Kerstenin elämäntarina oli niin onnistunut, että sekä kansainvälinen tiedeyhteisö että suuri yleisö ovat langennet loveen ja muutamin poikkeuksin pitäneet fantastista tarinaa totena – ja uskoneet siihen.

*

Tri Werner Neuss´in tutkimusten keskeiset tulokset

Neuss katsoo näytetyksi, että Felix Kersten on syntyjään Felix Huberti, joka syntyi 1898 Leiptzigissä.  Hänen isänsä oli oikeustieteen tohtori, Leiptzigin kauppa-akatemian kirjapainon johtaja Ludwig Huberti (syntyjään Arnbt). 

Historiallisten osoitekirjojen (nykyisin myös digitoituina luettavissa) perusteella Neuss on selvittänyt, että Hubertin perhe asui Leipzigissä vuonna 1901 osoitteessa Johannisplaz 3-5 I, jossa sijaitsi myös Handelsakademi Leiptzigin kustantamo. 

Vuonna 1906 perhe muutti Halleen, osoitteesen Reilstrasse 100 III. 

Vuodesta 1910 osoite oli Halle, Richard-Wagner-Strasse 43 II, ja edelleen vuosien 1915-1919 aikana: Halle, Richard-Wagner-Str. 42. I. 

Vuodesta 1920 lähtien tietoja ei ole esitetty.

Tutkimusten mukaan Felix Huberti kävi Hallen kaupungin yhteiskoulun lukiota (Gesamtschule).  Katso: ABITURIENT NR. 1131: FELIX HUBERTI ALIAS FELIX KERSTEN (?)http://www.igs-halle.de/igs/cms/front_content.php?idcat=73&idart=1817 (kuva 7/10).  – Nuorukainen näyttää kadonneen kesken opintojensa: ”Missä?” kysyy oppilaitoksen vuosikertomus.

Myöhemmin Huberti murhasi Karl Meseberg –nimisen miehen.  Ja paljon myöhemmin hänestä tuli Heineich Himmlerin henkilökohtainen lääkäri.  Nämä tiedot Werner Neuss esitti teoksensa "Menschenfreund und Mörder" (Hyväntekijä ja Murhaaja) ensimmäisessä painoksessa. 

Vuonna 2013 ilmestyneessä aihetta käsitelleessä täydentävässä painoksessa "Mörder Mentor Menschenfreund" Neuss esittää dramaattisen uuden tiedon, jonka mukaan Huberti alias Kersten oli väärentänyt julkisuuteen tuomansa kreivi Folke Bernadotten kirjeen Heinrich Himmlerille.  Kirjoittajan mukaan tämä kirje on ollut olennaisesti stimuloimassa militantti Israelilaista Lehin-ryhmää, joka 14. syyskuuta 1948 murhasi kreivi Bernadotten. 

Oliko siten Felix Kersten alias Felix Huberti syyllinen YK:n suurlähettilään toimineen Bernadotten murhaan?

Lue: http://www.igs-halle.de/igs/cms/front_content.php?idcat=73&idart=3079

*

Hallen Lukion toinen kuuluisuus on romaanin ”Rauha ja Järjestys) kirjoittaja, kirjailija, näytelmäkirjailija Ernst Ottwalt alias Ernst Gottwald Nicolai, johon koulun sivustolla viitataan, ja jota Neuss on käyttänyt eräänä lähteenään. Lue lisää:  https://de.wikipedia.org/wiki/Ernst_Ottwalt  &  https://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_Ottwalt  &  http://www.zeit.de/1977/41/ottwalt-eine-karriere

Neuss on tutkimuksissaan rekonstruoinut nuoruuden tragedian:

Kolme nuorukaista.

Opiskelija Ernst Gottwwalt Nicolas, myöhemmin taiteilijanimellä Ernst Ottwalt tunnettu, on kuvannut romaanissaan "Rauha ja Järjestys" [1929 Malik Verlag] marraskuun 1919 vallankumouksen tapahtumia Hallessa ja hänen omaa henkilökohtaista katastrofiaan, jossa hän reputti kaupungin lukion ylioppilastutkinnossa ja onnistui vasta toisella yrittämällä. 

Tämä johtui hänen toiminnastaan Free Corpsissa (militaristinen vapaajoukko) ja sen toiminnassa. Niinpä hän - kuten hän kuvailee kirjassaan - epäsuorasti todisti kaupungin Sotamiesneuvoston puheenjohtajan murhan Hallessa, kun sotamiesneuvoston puheenjohtaja Karl Meseberg surmattiin satamaradan sillalla.  Hän kertoo kirjansa esikuvista.  Syyllinen on tyylitelty kirjan sivuille. Hänen nimensä, Felix Huberti, joksi on tunnistettavissa myöhemmin Hallen Stadtgymnasium-tutkinnon suorittanut Felix Huberti,  joka oli tällä hetkellä (maaliskuu 1919) 21-vuotias, sekä  Ernst Ottwalt, joka on edelleen oppilas samassa koulussa, 18-vuotias.

Myös Reinhard Heydrich (der "Henker von Halle";  "Halle-henkari"), joka on valmistunut Hallen Reform Realgymnasiumista, on kutakuinkin samanikäinen ja saman organisaation aktiivinen "ilmiantaja". Tunsivatko he toisensa jo tuolloin ja tapasivatko toisiaan? Koulussa, kaduilla? Freikorpsissa tai baareissa? Jotkut heidän reiteistään kuitenkin ristesivät myöhemmin.  Lue: https://fi.wikipedia.org/wiki/Reinhard_Heydrich  &  https://en.wikipedia.org/wiki/Reinhard_Heydrich  &  https://www.mz-web.de/halle-saale/gedenktag-an-die-opfer-des-faschismus-der-henker-von-halle-23565778

Gottwalt siis läpäisi ylioppilastutkinnon vasta toisella yrittämällä, ja oletetusti hänen epäonnistumisensa johtui ainakin osittain järkytyksestä, jonka hän koki nähdessään miesmurhan Hallen satamaradan sillalla 1919.

Kulttuurihahmo Ernst Ottwalt muutti natsihallinnon alta Moskovaan 1934 ja hän päätyi Neuvostoliiton Gulagiin ja kuolemaan Arkangelissa 24.8.1943.

*

Heinrich Himmlerin "henkilääkäri" Felix Kersten Ikaalisten kauppalassa 1919;

Lue Huuskan blogi: se perustuu Jorma Pohjanpalon muistelmiin.

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240759-heinrich-himmlerin-henkilaakari-felix-kersten-ikaalisten-kauppalassa-1919

*

Felix Kersten Ikaalisten suvessa ja seuraelämässä 1920

Tämän pikantin muistelupalan on käyttööni ystävällisesti luovuttanut dosentti Lars Westerlund, jolle erityiskiitokset tuosta kesänuorten kuvauksesta, sekä Werner Neuss´in Kersten-tutkimuksen antoisasta arviosta, josta enemmän alempana.

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240837-felix-kersten-ikaalisten-suvessa-ja-seuraelamassa-1920

*

Todellinen Felix

Felix Huberti (1898-1960), saksalaisiin vapaajoukkoihin kuulunut mies, murhasi Hallessa maaliskuussa 1919 sotilasneuvoston puheenjohtajan Karl Mesenbergin.  Välttyäkseen rikosoikeudellista vastuusta Huberti pakeni maasta ja päätyi Tarttoon, jossa hän omaksui kaatuneen tai kadonneen vapaajoukkoihin kuuluneen miehen henkilöllisyyden; näin hänestä tuli Edward Alexander Felix Kerstenhttps://www.mz-web.de/halle-saale/halle-war-himmlers-arzt-hallescher-moerder--7552952

Koska hän ei tuntenut oloaan Baltiassakaan turvalliseksi, hän lyöttäytyi Virossa taistelleiden suomalaisen vapaaehtoisjoukon Pohjan Poikien (Nordens Söner) joukkoon ja seurasi heitä Suomeen, jossa hän korkeiden virkamiesten avustuksella nopeasti sai hankituksi Suomen kansalaisuuden jo vuonna 1920 ja sitä seuraavana vuonna hänet tavataan vänrikkinä Karjalan Kaartin rykmentissä.

Kersten ei ollut ainoa rikoksista epäilty vapaajoukkojen mies, joka löysi pohjolasta tuulensuojan.  Jopa kuuluisan Rosa Luxemburgin murhaaja Hermann Souchon harjoitti suomessa liiketoimintaa 1920-luvulla ja sai jopa Suomen valkoisen ruusun kunniamerkin vuonna 1930, ennen kuin siirtyi Ruotsiin, ja sieltä edelleen Saksaan 1935.

  – Lue lisää: https://en.wikipedia.org/wiki/Hermann_Souchon  &  https://en.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Souchon

1920- ja 1930-luvuilla taas Horst Pflugk-Harttung – Karl Liebknechtin murhaaja, sai vapaasti toimia Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.

  – Lue: https://en.wikipedia.org/wiki/Horst_von_Pflugk-Harttung  &  https://de.wikipedia.org/wiki/Horst_von_Pflugk-Harttung  &  https://rosaluxemburgblog.wordpress.com/2012/04/23/murderers/

*

Tohtori Werner Neussin isä, Erich Neuss, oli Felix Hubertin paras ystävä vuosina 1909-1917.  Isästä tuli aikanaan Hallen kaupunginarkiston hoitaja. 

https://de.wikipedia.org/wiki/Erich_Neu%C3%9F

Niinpä Werner Neuss on käyttänyt tutkimuksensa perustana isän muistoja ja muita epävirallisia tietoja Hubertin perheestä.  Neuss on myös hyödyntänyt Saksan arkistoja, erityisesti Kersten Institut für Zeitgeschichte´n asiakirjoja, ja lisäksi hän on luonut laajan kontaktiverkoston Kerstenin tunteneiden tai häntä tutkineiden tahojen kanssa.  Neussin Kersten-tutkimus perustuu laajoihin taustatutkimuksiin, asiakirjoihin, sekä julkaistuun tutkimusaineistoon ja Kersteniä käsittelevään muuhun kirjallisuuteen.

*

Jäätyään kiinni asiakirjaväärennöksestä Kersten irtisanottiin Suomen armeijan palveluksesta ja helmikuussa 1922 hän joutui jättämään Suomen, murtuneena, työttömänä ja tuttavuussuhteet katkenneina. 

Hän palasi Berliiniin, missä hän sai apua vapaajoukkoihin liittyvien verkostojensa kautta.  Muutaman vuoden kuluttua monenlaisten pätkätöiden ja hierojanopintojen jälkeen Kersten avasi vuonna 1926 yksityisen hermoratahierojan vastaanoton, ja siirtyi vuonna 1928 Hollantiin sosiaaliterapeutiksi, kunnes vuonna 1939 hänestä tuli SS-päällikkö Heinrich Himmlerin henkilääkäri. 

Vuodesta 1941 tuli Kerstenille menestyksellinen, hänet kirjattiin SS-mieheksi sen jälkeen kun Suomen hallitus teki hänestä lääkintöneuvoksen.

Lue Huuskan blogista; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143593-felix-kersten-himmlerin-henkilaakari-seikkailija-ja-huijari

*

Nuori Huberti suoritti silloin, kun hän vielä oli Huberti, ylioppilastutkinnon Hallessa ja varusmiespalveluksen aikana hän sai koulutuksen lääkintäaliupseeriksi.  Mitään fysioterapeutin tai hierojan tai muutakaan hoitoalan tutkintoa hän ei koskaan suorittanut.

Hänen eksklusiivinen terapiansa, jota hän kutsui "hermohieronnaksi" (”nervmassage”), muodostui menestykselliseksi ennen kaikkea hänen henkilökohtaisen suggestiivisuutensa ansiosta.  Kersten oli henkilönä ihmismielten insinööri, karismaattinen, nokkela ja spirituelli sekä sosiaalisesti tavattoman lahjakas.  

Hänen varsinainen asiakaskuntansa koostui kahdesta erilaisesta ryhmästä: ensinnäkin varakkaat vaikuttajat, jotka kärsivät "johtajantaudeista" sekä vapaajoukkojen ja ja SS:n upseerit, jotka potivat rankkoihin väkivallantekoihin osallistumista seuranneista mielialahäiriöistä.  

Kersten, joka itse oli syyllistynyt tappoon, kykeni oman vahvan henkisen itsekurinsa avulla hallitsemaan sekä omia että potilaidensa psykologisia arpia, ahdistuneisuutta ja PTSD-oireyhtymiä (Traumanjälkeinen stressihäiriö, joka tunnetaan myös nimellä posttraumaattinen stressihäiriö (engl. post-traumatic stress disorder, PTSD) Katso:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Traumaper%C3%A4inen_stressih%C3%A4iri%C3%B6

*

Himmlerille Kersten oli hyödyllinen yhteyshenkilönä, koska tämä saattoi tehdä huomaamattomia matkoja Suomeen ja Ruotsiin.

Kerstenin itse lanseeraamien kuvausten mukaan hän on tehnyt päälliköltään Himmleriltä salaten humanitaarisia operaatioita ja harjoittanut pelastustoimintaa.  Werner Neussin tutkimustulosten valossa muodostuu kuitenkin kuva, jossa Himmler läheisimpien kumppaneidensa, sihteerinsä Rudolf Brandtin ja henkilääkärinsä Kerstenin kanssa muodostavat yhtenäisen ryhmän, jossa jokaisella oli omat erityispiirteensä osana harkittua yhteistyötä.  Kun Kersten pelasti juutalaisia ja muita leiriläisiä, nämä toimet olivat vain toiminnallisia elementtejä Himmlerin strategisessa suunnitelmassa. 

Saksalaisten sotilaallisten vastoinkäymisten lisääntyessä kymmenet johtavat natsit yrittivät neuvotella sotilaiden kanssa. Yksinomaan SS-kompleksissa paitsi Himmler, Schellenberg, Brandt ja Kersten myös Ernst Kaltenbrunner, Karl Wolff, Kurt Becher sekä Wilhelm Höttl osallistuivat lähestymisyrityksiin, joiden tarkoituksena oli tunnustella erillisrauhan mahdollisuuksia länsiliittoutuneiden kanssa.  He kaikki näyttivät toimivan enemmän tai vähemmän itsenäisesti, toisistaan riippumattomina Saksan pelastajina, ja tunsivat kateellisuutta toisten vastaavanlaisia toimia kohtaan. Sodan ollessa edelleen käynnissä, he kuitenkin tukivat toisiaan sekä myöhemmin kuulusteluissa ja kuulemisissa. Hitler tiesi ainakin osasta näistä pyrkimyksistä ja antoi heille mahdollisuuden toimia vahingoittamatta tai kieltämättä heitä. SS -johtajat uskoivat, että läntiset liittoutuneet antaisi heille rankaisemattomuuden (syytesuojan) vastineeksi heidän vapauttamistaan juutalaisista ja sotavangeista.  Kun juutalaisjärjestöjen ja Punaisen Ristin onnistui pelastaa osa vangeista, osoittautui SS-johtajien taitava kehitelmä  illuusioksi ja itsepetoksesi, jossa ei ollut hiventäkään humanitäärisiä tavoitteita.

*

Keväällä 1945 Ruotsin hallitus käytti tilaisuutta ja lisäsi humanitaarisia pelastusmatkoja Saksaan. Tämä tehtiin edistämällä keskusteluja katumusharjoituksia harjoittavien natsien ja Ruotsin Punaisen Ristin välillä kuljettamalla pohjoismaalaisia ja juutalaisia Saksan keskitysleireiltä Ruotsiin. Sekä väistymässä olevan natsihallinnon edustajien että Ruotsin Ulkoministeriön (UD) johtavat virkamiehet näkivät tämän erikoislaatuisen yhteistyön edut. Aiemmin vuosina 1943 ja 1944, kosketukset yleensä olleet varovaisia, satunnaisempia ja alustavia.  Yhä epätoivoisemmat natsi-johtajat etsivät hyvää tahtoa, jonka he toivoivat säästävän heidän henkensä ja mieluusti jonkin heidän entisistä tehtävistään. Tällä joustavalla ulkopoliittisella linjallaan Ruotsille avautui jälleen tilaisuus osoittaa maan puolueettomuuteen kytkeytyvät edut.

Humanitaarista pyöräretki huhti- ja toukokuussa 1945 Saksaan oli tarkoituksenmukainen keino vaimentaa voimakkaiden liittoutuneiden ärtymystä, kun puolueeton Ruotsi osoitti mieltään Saksaa vastaan. Laaja ruotsalainen elintärkeiden tarvikkeiden, kuten rautamalmin, kuulalaakerien ja terästuotteiden vienti Saksaan, myötävaikuttivat myös Churchillin ja muiden liittoutuneiden päätöksentekijöiden asenteisiin. Pelastusoperaatiot mahdollistivat myös virallisen Ruotsin tehokkaamman toiminnan Tanskan ja Norjan omaisuuksien hyväksi.

*

Lue Boris Solomonin artikkeli: Oliko Himmlerin suomalainen hieroja Felix Kersten sankari vai pelkkä huijari?  Seura, 22.9.2016;

https://seura.fi/asiat/historia/oliko-himmlerin-hieroja-felix-kersten-sankari-vai-pelkka-huijari/


Neuss kiinnittää huomiota niin sanottuun ”Bernadottebrevet 10.3.1945”.

Tuolloisen Ruotsin Punaisen Ristin varajohtajan, kreivi Folke Bernadotten, on väitetty kirjoittaneen SS-johtaja Heinrich Himmlerille kirjeen, joka nyt osoitetaan pelkäksi jäljennökseksi. Kirjeessä Bernadotte tekee selkoa antisemitistisiä asenteista samalla kun hän paljastaa rebound-kaavion, joka auttaa saksalaisia parantamaan Lontooseen ammuttujen V2-rakettien tarkkuutta. Brittiläinen historioitsija Gerald Fleming julkaisi vuonna 1978 tutkimuksen, jossa hän osoitti, että kirje oli väärennös.
Werner Neuss väittää, että väärennetty kirje myötävaikutti Bernadotten murhaan. Hän olettaa, että Schellenberg valaisi Bernadottea Felix Kerstenin menneisyydestä vapaajoukkojen miehenä ja tappajana.

Nämä tiedot tekivät Bernadottesta varautuneen Kersteniä kohtaan.  Bernadotten näkemykseen piilevän uhkan lamaannuttamana Kersten väärensi kirjeen pian sodan päättymisen jälkeen ja varmisti, että kirjeen käsikirjoitus päätyi välikäsien avustuksella johtavien juutalaisten piireihin. Kopio tuli näin kohtalokkaammaksi kuin Kersten todennäköisesti tarkoitti. Hänen aikomuksensa mukaan kirjeen avulla saattoi häpäistä Berndotten tai ainakin uhata sen julkaisemisella.

*

Neussin mukaan kirje laukaisi ns Stern-liiganin salamurhaajan Bernadottea vastaan Jerusalemissa 17.9.1948.

Salamurhaajat eivät olleet mikään spontaani terroristiryhmä, vaan kyseessä oli tilausmurha, joka suunniteltiin ja toteutettiin korkealta poliittiselta taholta tulleen hallinnollisen käskyn pohjalta ja se kohdistui Britannian palestiinalaishallintoa vastaan. Koska Bernadotte toimi Britannian valtuuttamana, hänet tapettiin, sillä israelilaiset toimeksiantajat pitivät Felix Kerstenin väärennetyn kirjeen johdosta häntä pohjimmiltaan antisemitistinä.
Kerstin legendan mukaan hän pystyi vaikuttamaan Himmlerin hyviin toimiin siten, että vähintään 60 000 ihmistä pelastettiin natsien keskitysleireillä.

Myös Neuss kiistää, että Kersten olisi erityisemmin onnistunut pelastustoiminnassaan, ja supistaa olennaisesti niiden henkilöiden määrää, jotka hän on auttanut vapautumaan parhaassakin tapauksessa vain 1-2 tusinasta internointileiristä.
Kerstenistä tuli vuosien myötä yhä ammattitaitoisempi ja hienovaraisempi asiakirjojen väärentäjä. Hän harhautti kuitenkin satunnaisesti Hollannin kansan karkotussuunnitelman ja Bernadotte-kirjeen väärennöksillä. Nämä tehtävät olivat liian valtavia uskottavuuden saamiseksi, ja hänen petoksensa paljastettiin, kun ammattihistorioitsijat alkoivat tutkia niitä.

Mitä Walter Neuss tekee on merkittävä lisä todisteita, jotka suuressa määrin kyseenalaistavat Felix Felix Kerstenin asiakirjojen aitouden.

*

Mitä tulee Felix Hubertin muodonmuutokseen Felix Kersteniksi, - siitä ei ole täyttä näyttöä.  Kerstenin omat alkuperäisselvitykset ovat kuitenkin paljon ohuempia, ja Neuss on niihin verrattuna esittänyt täydellisempiä ja todennettavissa olevia dokumentteja.

Lopullinen tuomio kallistuu sen tähden Neussin kannalle, koska hänen selityskonseptinsa puolella on suuri todennäköisyys.  Neuss myöntää myös, että hänen tutkimuksessaan on puutteita ja että jotkut Kerstenin elämänkulun vaiheet tarjoavat edelleen arvoituksia.

 
Neuss on tutkimuksineen täyden tunnustuksen arvoinen, ja niiden tulokset toivottavasti pitävät tutkija paremmin tietoisena Kerstenin elämäntarinan monista heikkouksista ja oudoista piirteistä.

Lähde:

Tämän kirjoituksen rungon on tarjonnut dosentti Lars Westerlundin mielenkiintoinen arvosteluartikkeli, jonka hän ystävällisesti on antanut käyttööni (ruotsinkielinen, hieman hapuileva käännös VH);  *Felix Huberti, alias Kersten av Lars Westerlund*                 Riksarkivet Finland)

Neuss, Werner, Mörder, Mentor, Menschenfreund. Himmlers Leibartz Felix Kersten – die Lösung eines Rätsels. Eine zeitgeschichtliche Erkundung (Projekt-Verlag Cornelius GmbH Halle 2013), 318 s.

*

Tiivistelmä: Metamorfoosi

Tutkija Werner Neussin Erich-isän nuoruuskaveri oli Felix Huberti. Tämä liittyi 1919 ns. Freikorpsiin

1919 ja murhasi Hallen sotilas- ja työväenneuvoston puheenjohtajan. Poliisi pidätti rikostoverit, mutta

Felix pakeni Riian tienoille ja sikäläiset von der Golzin joukot järjestivät hänelle kaatuneen

identiteetin.

Felix Hubertista tuli tällä tavalla Felix Kersten. Hän ei kuitenkaan ollut turvassa Baltiassakaan,

joten hän liittyi Pohjan poikiin ja saapui Helsinkiin alkukesällä 1919.

*

Folke Bernadotte;

https://fi.wikipedia.org/wiki/Folke_Bernadotte  &  https://en.wikipedia.org/wiki/Folke_Bernadotte

*

Kersten mainitaan täälläkin: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200860-marcus-wallenberg-suomen-kohtaloissa-fragmentteja

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aamulehti julkaisi laajan kuvitetun artikkelin SS-johtaja Himmlerin Suomen-vierailusta kesällä 1943:

F. Kersten matkassa mukana.

Lue täältä:
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/pahamaineinen-nat...

Olli Koikkalainen/AL, 30.7.2017;
Pahamaineinen natsijohtaja lomaili salaa ihannoimassaan Suomessa – Yksityiskokoelmasta löytyi harvinaisia kuvia Heinrich Himmleristä

Harvinaiset valokuvat, arkistolähteet ja uusi tutkimus valottavat kuvaa SS-valtakunnanjohtajan Suomen-vierailun syistä ja seurauksista. Matkaan liittyvät olennaisesti kertomukset Himmlerin mustan salkun kohtalosta, legendaarisesta takapenkkikeskustelusta Sydän-Hämeen hiekkateillä sekä tyrväntöläisistä hetekasta ja polusta, joille hän painoi kyläläisiä yhä tänä päivänä puhuttavat jälkensä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Himmlers Heiler: Fingierter Lebenslauf
Dtsch Arztebl 2012; 109(9): A-436 / B-376 / C-372

Gerst, Thomas

Felix Kersten (1898–1960) legte nach 1945 gefälschte Dokumente über angebliche Rettungstaten in der NS-Zeit vor. Er hatte 1919 als Freikorps-Leutnant einen Mord begangen und musste untertauchen.

Der Name Felix Kersten wird den meisten heute nicht mehr bekannt sein. Als Masseur und Heiler hatte er in den 1920er Jahren in Berlin eine gut gehende Praxis. Zu seinen prominenten Patienten gehörte der ehemalige Herzog von Mecklenburg. Auf dessen Empfehlung kam er an den niederländischen Königshof und wurde dort zum ständigen gesundheitlichen Betreuer und Berater der königlichen Familie. Auf Vermittlung eines prominenten Patienten traf er 1939 auf den Reichsführer SS Heinrich Himmler, der an chronischen Magenkrämpfen litt. Kersten hatte Erfolg mit seiner Therapie; Himmler wollte ihn nicht mehr missen.

Kersten wurde nicht nur Himmlers ständiger Therapeut und „Leibarzt“, sondern auch sein Vertrauter. Aus dieser Position heraus habe er – so behauptete Kersten nach dem Krieg – 1941 verhindert, dass Millionen Niederländer nach Ostpolen deportiert wurden. 1950 erhielt er dafür die höchste Auszeichnung der Niederlande, den Oranien-Nassau-Orden. Später wurde offenbar, dass die als Beleg für seine Rettungsaktion vorgelegten Dokumente Fälschungen waren, ebenso wie ein kompromittierendes Schreiben des Grafen Bernadotte an Himmler, mit dem sich Kersten die schwedische Staatsbürgerschaft erschlich. Zehntausende Juden will er zudem kurz vor Kriegsende gerettet haben – das bescheinigte ihm der Jüdische Weltkongress 1945.

In den Lebenserinnerungen seines Vaters stieß Dr. med. Werner Neuß, ehemals Chirurg an den Kreiskliniken Biberach, auf einen Hinweis zu Kersten, der für ihn den Anstoß zu einer mehrjährigen Recherche gab. Sein Vater schreibt dort über seinen Jugendfreund Felix Huberti: Dieser wurde „später eine ebenso merkwürdige wie dubiose, genauer: zwielichtige Existenz. Er ist, so vermute ich, nach der Flucht aus Deutschland – er ist der Mörder des hallischen Kommunisten Kurt Meseberg – seinem Wunsch gemäß Arzt geworden. Und ich vermute weiter in der Person des Leibarztes von Heinrich Himmler eben Felix Kersten“.

Neuß begann auf dieser Grundlage mit seinen biografischen Recherchen zu Felix Kersten. Diese bestätigten die Darlegungen seines Vaters. Ein Felix Huberti war 1919 Leutnant eines Freikorps; im März 1919 erschoss er den Vorsitzenden des hallischen Soldatenrates, Karl Meseberg, und musste schleunigst verschwinden. Er wurde nach Estland geschickt, wo noch ein deutsches Expeditionskorps kämpfte. Hier übernahm er die Identität eines getöteten jungen Baltendeutschen namens Edvard Alexander Felix Kersten. Vermutlich genoss Kersten nach seiner Rückkehr nach Deutschland die Protektion rechtsradikaler Netzwerke. Spätere Förderer, von denen einer ihn bei Himmler einführte, gehörten dem „Freundeskreis Reichsführer SS“ an.

Neuß findet überzeugende Belege für diese Geschehnisse. Er beschränkt sich aber nicht darauf, die wahre Identität des Felix Kersten zu enttarnen, sondern belegt zudem, wie kunstvoll sich dieser nach Ende des Tausendjährigen Reiches seine Biografie zurechtgebastelt hat, um sich der Justiz der Siegermächte zu entziehen und unverdiente Anerkennung zu erlangen.

Thomas Gerst

Werner Neuß: Menschenfreund und Mörder. Himmlers Leibarzt Felix Kersten. Die Lösung eines Rätsels. Projekte-Verlag Cornelius, Halle 2010, gebunden, 150 Seiten, 14,50 Euro

Link: https://www.aerzteblatt.de/archiv/122999/Himmlers-...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset