Veikko Huuska

Kehityssuuntia, ilmiöitä ja ylläreitä – vuosi 2018

Kehityssuuntia, ilmiöitä ja ylläreitä – vuosi 2018

*

Mitä maailmassa tapahtuu ja on menossa vuonna 2018?

*

Ydinsotaa koskeva uusi doktriini

Berliinin ja Kuuban kriisien jälkeen maailman johtajien ajatuksia on kirkastanut näkemys siitä, että ”ydinsodassa ei ole voittajia”

Nyt Yhdysvalloista lähtien leviää näkemys, jonka mukaan ydinsodassa voi voittaa.  Tämä oppi saa lisää kannattajia.  Edellistä oppia siitä, että voittajia ei voi olla, ei koskaan testattu käytännössä.  Nyt jotkut haluavat testata tätä uutta doktriinia, jonka mukaan ydinsodassa voi olla voittajia, ja he haluavat olla voittajia.

*

Miten onnistuu kirurgia bisnesmieheltä?

Trump hautoo kirurgista toimenpidettä ”Aasian Äkämän” (The Boil of Asian) poistamiseksi.  Operaatio ”solution finale”.

Tämä on ihmiskoe, maailman ihmiskokeiden jatkeeksi, eikä tällaista ole kukaan koskaan ihmiskunnan historiassa kokeillut.  Vain miehet, jotka haluavat nimensä maailmanhistoriaan, voivat tällaista suunnitella.

*

Saksa ja Venäjä

Sama dilemma: miten ”palata normaaliin”?

Saksa normaaliksi sotilaalliseksi suurvallaksi

Venäjä normaaliksi siviilisoituneeksi suurvallaksi.

Kas, siinä pulma.

Merkel ja Putin, vastinparit, kohtalotoverit poikkeusaikaan.  Virkaansa isompia, pitkäaikaisimpia, - siis korvaamattomia.

Merkel: Minä olen Eurooppa.

Putin: Venäjä, se olen minä.

Miten korvata noin mahtavat?  Mahdoton tehtävä.  Siksi sekasorto heidän jälkeensä, kilpailu vailla sääntöjä.  Rotat kiirehtivät pöytiin haarukat tanassa.

"Minä annoin teille kupoliholvin, komean,                                                                                                                   itseni napakiveksi asensin..                                                                                                                                                 Ken korvata vois,                                                                                                                                                                     ken, korvata vois.                                                                                                                                                             Napakiven mainion?" 

*

Poliittisen järjestelmän skolioosi

Vasemmisto keskittynyt vähemmistöjen ongelmiin – enemmistön tarpeet unohdettu.  Suorastaan dissattu.

Reaktio: ”vasemmistolaiset” protestoivat, hylkäävät, jättävät äänestämättä, tai äänestävät joukolla äärioikeistoa.

Mutta mitä sillä on merkitystä.  Talous ja raha silmämääränä kuitenkin, aina. 

”Business”:illa, tai sanotaan ruma sana niin kuin se on, finanssifascismilla, oma suurkiintiö täynnä kuitenkin.

Politiikka, sen rooli on tuomittu pieneksi, siksi pikkupolitikointi suurinta mihin se pystyy.  Isot linjat ja käännöt ratkaistaan toisaalla.

Kuusikymmenluvulla meille opetettiin: Älä anna köyhälle kalaa, vaan onki.  Opeta hänet kalastamaan. 

Vielä 2008 Turussa Sos.Dem. opetti (Jaakonsaari) omia ja vieraita:

Ei meidän pidä itkeä jokaisen kaksikymppisen perään, joka meiltä leikataan, vaan meidän täytyy opettaa ja valmistaa ihmiset kohtaamaan elämässä eteen tulevia haasteita ja selviytymään niistä

Minä itken Liisan perään. 

Mikä muutos kymmenessä vuodessa!

Nyt tuhannet allekirjoittavat addressin, ettei vain kenenkään tarvitsisi tehdä yhtään mitään, edes yrittää.

We - Want - Our - Money!”  - Paino Jokaisella Sanalla.  Sana jokaisen huulilla.

Jos (kun) Hyvinvointivaltio tuottaa tämänkaltaisia hedelmiä, minä irtisanoudun koko käsitteestä.

Kyvyttömyyden ja haluttomuuden kannustaminen.

*

Rahan ja Finanssien dualismi

Vallitsevin maailmanuskonto tänään: Usko siihen, että nykyinen ”vapaa” finanssifascismi on parasta maailmassa.

Että Systeemi, jossa reaaliraha ja finanssiraha elävät rinnakkain samassa maailmassa, (mutta kuitenkin tarkoittavat kahta perin erilaista asiaa,) on hyvä ja paras järjestelmä.

Luonnonvaroihin, työhön ja käyttöarvoon perustuva, niistä voimansa saava reaaliraha pinnistelee suuren ja mahtavan, finanssirahan, rinnalla ja käy epätoivoista (tappioon tuomittua) taistelua tuon velalla ja uhkapelillä luodun monsterin kanssa. 

Kyse on kahdesta eri rahasta, mutta jotkut ovat jossain päättäneet, että niiden on pelattava samassa sarjassa ja samoilla kentillä, mikä on uskomatonta ja kestämätöntä.  Jonain aamuna tämä pakkoliitto purkautuu, ratkeaa liitoksistaan ja vallitsee suuri hämminki.

Milloin, huomenna...

*

Liitot ja liittokunnat

Yhdysvaltain perinteinen itseymmärrys on katsonut, että se on historian ”valitsema” ”poikkeuksellinen ja välttämätön” kansakunta, jolla on oikeus ja velvollisuus määrätä ylivaltiaan ottein maailmaa. 

Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen yhdysvaltalainen Paul Wolfowitz kirjoitti ”Wolfowitzin doktriini” –nimisen opin, johon Yhdysvaltain ulko- ja sotilaspolitiikkaa on ratkaisevilta osiltaan sen jälkeen perustunut, presidenteistä ja heidän puolueistaan riippumatta.

Wolfowitzin oppi vaatii Washingtonia syrjäyttämään ja kaatamaan hallituksia, jotka eivät alistu Washingtonin tahtoon.  (tarpeetonta mainitakaan, että V.V. Putin kuuluu näihin)

Wolfowitzin opilla terästettynä tämä alkuperäinen ”poikkeusellisen ja välttämättömän” kansan rooli on tehnyt Yhdysvalloista sen nykyisin tunnetun sietämättömän paskiaisen, joka USA tänään on. 

Ei sitä mikään Trump ole luonut.  Päinvastoin Amerikan oppi Wolfowitzilla terästettynä sen teki, ja loi siinä ohessa Trumpin.

Yhdysvallat ei halua kumppaneita, Washington haluaa vasalleita”, Venäjän presidentti Putin määritteli Yhdysvaltain roolin.

Mutta – se todettakoon – Putinin oppi ei ole sen kummallisempi. 

Sitä on kuvattu seuraavalla maksiimilla: 

”Venäjällä ei ole ystäviä eikä vihollisia.  Sillä on vain intressejä”.

Muuan virstanpylväs tällä pirstoutuvan kansojenvälisen yhteyden murenevalla tiellä oli vuoden 2007 Munchenin turvallisuuskonferenssi, jossa Putin lausui varhaisen maksiiminsa:

Mielestäni yksinapainen malli ei ole pelkästään mahdoton hyväksyä, vaan myös mahdoton nykypäivän maailmassa”.

Yhdenkeskisen maailmanvallan jälkeen maailma onkin selkeästi kulkeutumassa uuskansallisten kansallisvaltioiden kaleidoskoopiksi. 

Sellaisena se alkaa muistuttaa 1800-luvun lopulta ensimmäisen maailmansodan alkuun 1914 vallinnutta kansallisvaltioiden pakanamaan karttaa. 

Mutta nyt on nähtävissä myös uudenlaisten liittokuntien, kertaallisten aiheiden ja erilaisten intressien yhteisyyden pohjalta kasvavien kumppanuuksien malli. 

Ja sen mallin keulassa kulkee Kiina, uusi superpower.

*

Myytti ihmisoikeuksista

Voiko kuusi miljardia ihmistä olla väärässä?

He eivät vanno ihmisoikeuksien eivätkä liberaalin demokratian nimiin.

Liberaali demokratia tarvitsee selvitäkseen valtiota.  Ihmisoikeudetkaan eivät merkitse mitään, jos ei ole liberaaleja ja demokraattisia valtioita, jotka suojaavat sitä.” (HS/Kauhanen 31.12.2017)

Vapaat pelihuoneet ja finanssifascismi ovat vieneet valtiot heikkouden tilaan, joka on merkittävässä määrin itse aiheutettu. 

Valtioiden heikkous on vienyt uskon valtioon ja vapauksiin, siksi vastareaktio.  Käenpoika on ottanut pesän haltuunsa.

Onko tämä järjestys ikuinen?

Mahdoton ei ole ikuinen, ei koskaan.  Mutta 2000-luvun maailman muuttaminen vahvan valtion, liberaalin demokratian ja linnunlaulun maailmaksi vaatii paljon verta ja l(i)imaa.

*

Taantuvat Länsimaat

”Länsimaat ovat talouden suhteen joutuneet huonoon kierteeseen ja niiden suhteellinen asema tuskin enää palaa.  Tämä luultavasti vauhdittaa niiden kulttuurin hylkäämistä muualla maailmassa.  Miksi joku haluaisi tätä yhä takapajuisemmaksi muuttuvan Euroopan sotkua omaan maahansa?”

(Vihavainen, 25.12.2017).

*

Tyhjenevä Merkel

Angela Merkel – maailman vahvin, lordi protecteur, on tyhjentynyt.  Hän on vanha, väsynyt, lapseton nainen.  https://www.cicero.de/innenpolitik/terror-staatsversagen-breitscheidplatz-verantwortung-politiker

Hän on itse tuhonnut itsensä, amputoinut kätensä, nuo lujat.  Eurooppaa koossa pitäneet.  Nyt on Saksa, Eurooppa, Suomi vailla lujaa kättä, etenkin kun Trump.

Kaikki eivät tätä vielä huomaa, mutta kyllä tulevat vielä havaitsemaan. 

Uudet asiat tulevat huomaamatta, niin tämäkin.  Vaivihkaisesti.

Mitä suurempi ja perustavampi muutos, sen pehmeämmät sukat jalassa se astuu.

Kaikki edellytykset ja merkit ovat olemassa pitkään, ja aika kuin pysähtyy odottamaan, milloin viitta laskeutuu.  Korvaamaton poistuu.

Harvoin, josko koskaan, on yksi nainen ohjannut kokonaista maanosaa hänen, Merkelin, lailla. Mutta nyt maanosamme on vapautettu hänestä, eikä korvaavaa ihmistä ole eikä tule. 

Euroopan Unioni loi nykyisen Saksan.  Saksan kammitsoimiseksi EU eräin osin suunniteltiin, mutta se toimi kuin helvetinkone, ja nimenomaisesti Euro-järjestelmä, nosti Saksan Euroopan johtoon, nopeammin ja voimakkaammin, kuin koskaan osattiin suunnitella. 

Miten käy Euroopan nyt?

*

Lipunkantaja – mutta missä lippu?

Merkel on ollut liberaalin demokratian lipunkantaja.  Mutta mahtaako Merkelillä olla Euroopalle enää mitään annettavaa.” (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

Venäjä opetti Ukrainassa Euroopalle, ettei soft power, pehmeä valta, merkitse mitään.  Trump viimeistään teki selväksi, että jos Euroopalla on tarve kovalle voimalle, se olisi hankittava itse. …

Jos Eurooppa ei toimisi, Trumpin kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan jättämän tyhjiön täyttäisi Kiina, ja Venäjäkin yrittäisi saada oman osansa.” (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

*

33:n prosentin johtaja

Merkel, Saksan johtajana, muuten aloitti neljännen nelivuotiskautensa.  Putinilla on menossa kolmas presidenttikausi.

Esittikö kukaan kritiikkiä Merkelin ylipitkäksi käyvästä johtajuuskaudesta Saksan komentosillalla?  Kauden päättyessä hän tulee olleeksi johdossa 16 vuotta.  Putinilla täyttyy 14 vuotta.

Niin, mutta Merkel on valittu demokraattisesti!  sanotaan vastaan.

Hänet on valittu puoluejärjestelmän tuotteena ja sen ehdokkaana.  Itse asiassa hänen puolueryhmittymänsä on voittanut parlamenttivaalit ja hänestä on johtavan hallituspuolueen puheenjohtajana tullut liittokansleri.  Saksan johtajaksi hänet on valittu vaaleissa, joissa on valittu paljon muutakin. 

Kukaan ei huomaa vaatia, että EU:n merkittävin (kansallinen) johtaja valittaisiin yleisissä yhtäläisissä ja avoimissa päämiesvaaleissa?  Mutta sehän on tarpeetonta.  Kun on demokratia.  Mersu-demokratia.

Viimeksi syysuussa 2017 Saksan parlamenttivaaleissa kristillisdemokraatit CDU ja CSU saivat 33 % äänistä.  Parlamenttivaalit olivat samalla liittokanslerivaalit, tavallaan.  Demarien Schulz hävisi parlamenttivaalit ja samalla liittokanslerin paikan.

Merkel sai 33 %:n kannatuksen (vuonna 2013 hän sai 41,2 %). 

Voisimme halutessamme sanoa, että hän on 33 %:n kannattama päämies.  Yleensä valtakunnan johtajaksi vaaditaan yli 50 %:n kannatus, kuten esimerkiksi meillä Suomessa presidentin virkaan.  Putin saa Venäjällä (varmojen) ennakkotietojen mukaan yli 70 % kannatuksen.

Mutta, huomautetaan, ero on demokratiassa.  Demokratiassa?

Siis Saksan demokratia on Mersu-demokratiaa,

Kun taas Venäjän on Lada-demokratiaa

Siinä ero.

Saksan ulkopuolisilla EU-kansalaisilla ei ole sanansijaa EU:n merkittävimmän kansallisen johtajan valinnan suhteen.  Eipä tietenkään.  Eikä Saksassa CSU/CDU:n ulkopuolisilla.  Mutta ei hänellä sitten ole myöskään meidän valtuutustamme: Ei ole, Ei ole ollut, eikä tule olemaan.

Silti hän esittää halullisesti Euroopan ”Muttia”.

Kukaan ei huomaa: Ilman valtuutusta.  Vain 41,2 tai 33,0 prosentin kannatuksella Saksassa.

Täysin kestämätön tilanne.

*

Miten Eurooppa tuhoutui?

Oikeistopopulistit menestyvät, koska ne pääsevät arvostelemaan liberaalia demokratiaa hyvistä syistä.  Liberaali demokratia on ainakin hetkeksi unohtanut huolehtia perustehtävästään eli kansalaisten turvallisuudesta.” (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

Miten tähän uuteen populismin aikaan oikein tultiin?  Kriisien kautta.

Vaikka kriisit ovat Euroopalle uusi normaali, Eurooppaa on viime vuosina muuttanut kaikkein syvimmin vuonna 2015 alkanut pakolaiskriisi.

Bulgarialainen Eurooppa-ajattelija ja Sofiassa toimivan Centre for Liberal Strategies –keskuksen johtaja Ivan Kratsev kiteyttää tilanteen hyvin.  Pakolaiskriisi oli Euroopalle se, mitä 9/11 oli Yhdysvalloille.

”Tuolloin Yhdysvallat kohtasi oman haavoittuvuutensa.  Pakolaiskriisi teki saman Euroopalle”, Kratsev sanoo Berliinissä.” (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

(Saksan syyskuun 2017)”vaalitulos alleviivasi sitä, miten suuren kansanpuolueiden aika on ohi ja Euroopassa eletään nyt populismin ja nationalismin aikaa.

Merkelin valta horjui, sillä Saksan asema Euroopan johtajana perustuu sen taloudelliseen vahvuuteen ja poliittisen linjan jatkuvuuteen ja ennustettavuuteen. 

Nyt Saksa oli poliittisessa kriisissä, sillä hallituksen kokoaminen on niin vaikeaa, että edessä saattaa olla vielä uudet vaalit.” (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

Meidän eurooppalaisten täytyy todella ottaa kohtalomme omiin käsiimme”, Merkel sanoi vaalitilaisuudessa muncheniläisessä olutteltassa toukokuun lopussa 2017.

Olutteltta, se olikin tuollaisen havainnon arvolle mitä parhaiten soveltuva miljöö. 

Voiko paradigman virheellisyys enää alleviivatummin tulla esiin?

Toukokuun lopussa, vasta.

Joulukuun lopussa, vasta; https://yle.fi/uutiset/3-9985286

*

Hampuri palaa

Yksi Merkelin näytön paikka oli G20-kokous heinäkuussa 2017 Hampurissa.  Sieltä toivottiin lähentymisiä.

Trump kohtasi ensimmäistä kertaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin – ja kaduilla paloi.

Hampurin mellakat jättivät syvän kolauksen Saksan itsetuntoon.  Turvallisuustilanne riistäytyi käsistä kotikortteleissa”.  (HS/Kauhanen, 31.12.2017)

Minä seurasin tiiviisti G20-kokouksen tapahtumia.

Minä olen yrittänyt selvittää, miten oli mahdollista, että Venäjä kykeni lähes reaaliaikaisesti esittämään kuvaa järjestelmällisestä tulenkylvämisestä Hampurin kaduilla. 

Tämä seikka ei ole juuri ketään, etenkään meillä, kiinnostanut.  Mutta selvää on että liittotasavallan turvallisuuspoliisi tietää sen, nyt, ja Merkel.  Isku on musertava, osa Merkelin tappiota, sen kokonaislaajuudessa yksi kipeimmistä.  Se pirulainen teki sen, ja teki meillä, Hampurissa. 

Yksinkertainen, mutta pirullisen taitava operaatio, minun on pakko tunnustaa, melkein tunnen ammattikateutta, jota tosin sumentaa lamaannuttava kauhu.  Mitkä naivistit meitä johtavatkaan.

Hampurin G20 modell 2017 on vähiten tutkittu ja analysoitu tapahtuma, jonka merkitys Euroopan annus horribiles 2017:lle on yksi suurimmista ja perusteisiin käyvimmistä.

*

Ihminen tuotannontekijänä

Systeemin osaksi alennettuna ihminen on järjestelmän armoilla, sen osanen, ja lähtökohtaisesti arvoton.  Mehän näemme sen: ihmisen ainut, viimeinen arvo on hänen panoksensa tuotannossa ja kulutuksessa.  Voiko tuollainen orava murtaa kahleensa?

Tarpeettoman ihmisen” paluu.  Se, mikä oli jonkin, eliitistä tulevan älyllisen nuorison osa joskus 1800-luvulla, on nyt suurten joukkojen tahdonvastainen osa.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarpeeton_ihminen

Tragedia syntyy siitä, että tarpeita vailla olevia ihmisiä ei ole.  Yhteiskunta sen sijaan voi olla tarvitsematta heitä, siitä tarpeettomuus, joka on real.

Mutta siinä missä entisaikain luontaiselinkeinot, keräily ja viljely, pyydystys, oli elämäntapa, nykypäivän sekavaa silpputyötä tuskin kukaan sellaisena pitää, vielä.  

Tulonsiirroista elävä ihminen on – tulonsiirtäjän armoilla. 

Miten hän pystyy kahleensa murtamaan?  Haluaakokaan.. Vaikuttaa, että monet vain lujittavat tuota sidosta, kahleeksikin sitä voisi kutsua.

Metsästäjä-pyytäjän vaistomme, nuo alkuperäiset, ovat näivettyneet, vaienneet. 

Mutta mitä muuta väijyvästä metsämiehestä kaupungin vilinässä voi tulla, lopulta, kuin – terroristi?

*

Suvaitsevaisuus on mahdottomuus.

Suvaitsevaisuuden määrä on vakio, mitä enemmän se lisääntyy, valtavirtaistuu, sitä lujemmin sen nurjalla puolella sikiää suvaitsemattomuus.

Uskon vartio kohtaa sen viholliset, taistelu loputon.

*

Neuroosit, yli-ihminen ja muuta suurta

Wien loi lopulta joutilaiden sisäisiä suureita, neuroosit ja yli-ihminen.

Washingtonin luoma on taistelu vapaudesta ja yli-raha. 

Suurinta mihin Länsi pystyi oli suunnaton finanssiraha ja sen lakkaamaton kukkuroituminen.

Britannian kolonialismi riisti kaukomaita, mutta nämä kurittavat omia, kansaa ja valtiota.

Näihin liittyy, väistämättöminä, fascismi ja finanssifascismi. 

Lännen tärkeimmät ammatit: lakimiehet ja papit, papistot. 

Universaali-sekulaareiksi heittäytyneet läntiset yksilöt, joukoittain pikkupappeina, innolla, elävät.

*

EU on pettänyt ideansa, unelmana, keinonsa ja tavoitteensa

EU:n piti olla suuri rauhan projekti.  Sen piti puolustaa kansoja, politiikkaa, ihmistä.  Se antautui ideologialle, rakenteille ja suurelle rahalle. 

Sen piti olla kauppamies ja poliitikko, edustaa ihmistä, johtaa kansat (hyvin)vointiin. 

Se lupasi olla lähellä ja lämmin, ihmisten Eurooppa.

Se on kaukana, kylmä ja ideologisten rakenteiden ja suurfinanssien Eurooppa.

EU on tehnyt vääriä asioita väärään aikaan.  Niin nytkin.  Se ei tee mitä sen pitäisi tehdä, vaan se tekee sitä mitä se ei saisi tehdä.  Se jakaa ja sortteeraa maita ja kansoja, kun pitäisi tehdä kauppaa ja sitoa käytännöllisen hyödyn näkymättömin sitein.

Pakolaiskriisi muutti jo Itä-Euroopan maiden kansalaisten suhteen EU:hun.  Ennen pakolaiskriisiä he luottivat enemmän EU-instituutioihin kuin omien maidensa hallituksiin.  ”Nyt tilanne on kääntynyt, ja tunne on nyt se, että omat pitävät sentään edes jotenkin kansalaistensa puolta, EU ei”, Ivan Kratsev sanoo”, kirjoitti 31.12.2017 Helsingin Sanomien esseessään, ”Mitä seuraavaksi, Eurooppa?”, lehden Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen

(Tätä harvinaista esseetä olen omavaltaisesti edellä lainaillut, toivottavasti en kirjoittajan kannalta kompromettoiden.)

Se, mitä tapahtui Itä-Euroopassa 2015 ja sen jälkeen, on tapahtunut pienin eroin Länsi-Euroopassa jo vuosia aikaisemmin.  Olennaisin ero on se, että lännessä pettyneet kansalaiset eivät tunne, että ”omat” poliitikot  ”sentään edes jotenkin” pitäisivät kansalaistensa puolta. 

Päinvastoin, omat ovat pahimmat.

Siksi kuuma inho, kylmä raivo.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ydintuhon riski on nyt suurempi kuin kylmän sodan aikaan, Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen järjestön puheenjohtaja sanoi.

"Ydinsota on toistaiseksi vältetty pikemminkin hyvällä onnella kuin poliitikkojen viisaudella. Jos muutosta ei tapahdu, onni loppuu aikanaan, Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen Ican-järjestön Beatrice Fihn sanoi.

– Miljoonien kuolema voi olla yhden kiukunpuuskan päässä, hän sanoi palkintopuheessaan sunnuntaina, BBC kertoi.

Ican (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) -järjestö ajaa ydinaseriisuntaa. Se oli keskeisesti ajamassa Yhdistyneiden kansakuntien ydinaseriisuntasopimusta.

Fihn viittasi mitä ilmeisimmin Pohjois-Korean kiristyneeseen tilanteeseen. Sulkeutunut diktatuurivaltio on sanaillut tulisesti Yhdysvaltojen kanssa pitkin vuotta."

Lähde: Ilta-Sanomat, 11.12.2017; https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005485637.html

*

"Ydinsota on toistaiseksi vältetty pikemminkin hyvällä onnella kuin poliitikkojen viisaudella. Jos muutosta ei tapahdu, onni loppuu aikanaan."

Rajua tekstiä, mutta niin totta!
Miten nopeasti, muutamassa vuodessa, Maailma on taantunut kylmän sodan kuumimpaan pisteeseen a la 1961-1963.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Historian kehitykselle on tyypillistä, että kuoren alla paisuvat paineet purkautuvat yhtäkkisesti ja näyttävästi. Ennen tuota purkausta enemmistö niin kansasta kuin intellektuelleistakin pääsääntöisesti toitottaa "tuomiopäivän apostoleita" haihattelijoiksi ja sensaation metsästäjiksi. Siltähän tilanne aina päälle päin näyttääkin, kun mitään ei ole tapahtunut ennen tulivuoren purkautumista.

Ukrainan itäosien faktisesta miehityksestä ja Krimin niemimaan anneksoinnista ei ole osattu tehdä yhtään sen parempia johtopäätöksiä kuin sudeettialueiden ja Itävallan Anschlussistakaan osattiin 30-luvun lopulla. Ministeri Erkko totesi syyskuussa 1939, että ei ole näköpiirissä merkittävämpää diplomaattista kriisiä sen seurauksena, että Suomi on torjunut Neuvostoliiton rajajärjestelyehdotukset.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juuri näinkin.
Vuoden 2018 tulevien tapausten ja kämmien suhteen pidän ylivoimaisesti riskaabeleimpana tätä atomisodan uhkaa. Niin kummalliselta kuin se sinänsä tuntuukin. Olemmehan saaneet 1960-luvulta lähtien moninaisten vaiheiden jälkeen saaneet rauhoittavia sopimuksia ja varmistusmekanismeja ydinvaltojen väleille.
Mutta toisaalta: Mihin muuhun tämä sanoisiko systemaattinen kansainvälisten instituutioiden ja sopimussitovuuksien laimentaminen ja suoranainen mitätöinti voikaan johtaa kuin ennalta-arvaamattomuuden kasvuun,- ja nykyiseen impulssien ja adrenalilinipurskahdusten armoille päätymistä?

Instituutiot, sopimukset, menettelytapojen tuntemus.

Siinä maailmanrauhan kolme kivijalkaa, enemmänkin toki on, mutta nämä nurkkakivet on nyt tärvelty nopeassa tahdissa varsin heikkoon kuntoon.

Ja suoraan sanottuna, ei länsimaiden politikka ylimielisyyksineen, sanktioineen ja eristämisineen ole suinkaan ollut hidastamassa tätä nurjaa kehitystä, vaan päinvastoin kiihdyttämässä.

Paha juttu meille itsellemme!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Helsingin Sanomien Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen kirjoittaa vuodevaihteen Esseessään HS 31.12.2017:

Headline:
"Euroopan vuosi 2017: Kriisien vuosikymmen on muuttanut Eurooppaa niin, että moni miettii jo aikaa EU:n jälkeen."

"Merkel kumosi kolpakon müncheniläisessä olut­teltassa ja käski eurooppalaisten ryhdistäytyä – sen jälkeen EU rypi kriisissä mutta tajusi jotain tärkeää itsestään

Euroopan kriisien vuosikymmen on muuttanut Eurooppaa niin perustavanlaatuisesti, että moni miettii jo aikaa EU:n jälkeen, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen. EU:n on muututtava, mutta samaan aikaan palattava myös juurilleen. Sitä, että kaikki EU-maat noudattaisivat EU:n perusperiaatteita, on pidetty liian itsestään selvänä."

Kaiken kaikkiaan Kauhasen Essee on eurooppalaista huippuluokkaa, meikäläisessä maastossa aivan häikäisevä!

Siinä puhuu korkean luokan asiantuntija suoraan Euroopan sydämestä, sellaisella tiedon ja ymmärryksen tasolla, että harvoin saa suomenkielisestä lehdistöstä lukea, terävää, lähes armotonta ajankuvaa, mutta niin tinkimätöntä, että väreet kulkevat.

HS on ystävällisesti avannut koko esseen maksuttomaan lukutilaan, kas
täällä.
Suosittelen! Helsingin Sanomat saa olla ylpeä kirjeenvaihtajastaan.

Linkki: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005507727.html

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Noin alueellisesti kiinnostava kuluvan vuoden prosessi on mielestäni Iranin tapahtumat: Kuvaavatko nyt nähdyt jopa aseelliset demonstraatiot laajempaa tyytymättömyyttä iranilaisten keskuudessa, jopa niin laajaa että se johtaisi voimasuhdemuutoksiin yhteiskunnassa teokratian ja demokratian välillä tai edes näiden sisällä. Jos näin tapahtuisi voisi sillä olla hyvinkin myönteinen vaikutus useisiin Lähi-idän konflikteihin. Jos taas vastavoimaa nykyhallinnolle ei riittävästi löydy voivat jännitteet Lähi-idässä kasvaakin vaikkapa jo ammoisia aikoja käytetyn "ulkoisen vihollisen" torjunnan myötä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen tuntenut melko hyvin joitakin iranilaisia elämäni varrella ja viimeeksi joitakin vuosia sitten työtiimissäni oli Iranista lähetetty koulutukseen tullut nuorukainen. Kaikki he ovat olleet todella fiksuja, maailmasta tietäviä ja melko lailla uskonnosta piittaamattomia arkielämässään. Tuo viimeinen tuttavuuteni kritisoi jo silloin hyvinkin voimakkaasti maansa hallintoa, joten ei moisen tunnekuohon olemassa olo kulissien takana minulle mitenkään yllätyksenä ole tullut.

Se on sitten eri asia mihin se johtaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#5

Niinpä: Iranilla on voimistuvat sisäiset paineet, kuten totesit.

Sen lisäksi siihen kohdistuu jatkuva Läntinen paine, Yhdysvaltain ja Israelin ja samaan liittokuntaan kuuluvan Saudi-Arabian taholta, vähän itse kunkin erityistarpeiden pohjalta.

Stratfor tiivisti Irania koskevat näkymät vuodenvaihteessa näin:

"Stratfor tiivisti Irania koskevat näkymät vuodenvaihteessa näin:
Pohjois-Korean ydinaserintaman ”saavutukset” tukevat Yhdysvaltojen Iran-linjausta, eli tulee pysytellä kovana Iranin kanssa, koska muutoin se vaarantaa Yhteisen kokonaisvaltaisen toimintasuunnitelman (the Joint Comprehensive Plan of Action).

Koska Yhdysvaltojen, Saudi-Arbian ja Israelin tiivistyvä paine kohdistuu Irania vastaan, ulkoiset paineet kautta Lähi-Idän voimistuvat.

Iran ei kuitenkaan tingi eikä luovu länsimaiden kanssa sopimastaan ydinasesopimuksesta. Venäjä kuitenkin hyödyntää Washingtonin ja Teheranin välistä jännitettä pyrkiessään vankistamaan Syyrian taistelukentillä saamaansa jalansijaa ja laajentaakseen vaikutusvaltaansa Lähi-idässä nimenomaisesti Yhdysvaltain kustannuksella.”

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset