Veikko Huuska

Talvisodan tragedia ja sen panttivangit Venäläisissä lähteissä

 

Talvisodan tragedia ja sen panttivangit Venäläisissä lähteissä

Marraskuun loppuun 1939 ajoittuu tragedia, jossa Neuvostoliiton ja Suomen kansat joutuivat hallitustensa lyhytnäköisen ja joustamattoman politiikan panttivangeiksi. (NKVD:n alkuperäisasiakirjan muotoilu, kuten alempana olevat tekstit. VH.)

Dokumentit puhuvat:

Tutkimuksesta, joka nojautuu arkistoasiakirjoihin (NKVDn tiedusteluosastot, Puna-armeijan sotilastiedustelupalvelun, GlavPURKKA, puna-armeijan poliittisen ja sotilaallisen tilanneseurannan sekä Suomen armeijan tiedusteluraporttien sekä sotavankikuulustelupöytäkirjojen, Neuvostoliiton NKVD:n ulkomaanpalvelun erityiskertomusten, suomalaisten sotavankien asenneselvitysten ym. muodostamaan kokonaisuuteen), voimme päätellä, että 26. päivään marraskuuta 1939 mennessä niin sanottua ”viholliskuvaa” ei ollut muodostunut Neuvostoliiton tai Suomen sotilaiden keskuudessa. 

He eivät ymmärtäneet, miksi sota, miksi peräytyvän sotaväen vetämiseksi uusiin asemiin täytyi polttaa kokonaisia kyliä jne. Näin raportoivat NKVD:n Ulkomaanpalvelun poliittisen osaston yliopettajan, pataljoonan komissaari Lisowskin 28. helmikuuta 1940 päiväämässä raportissa yhtymän komissaari, UPVI:n komissaarit Soprunenko ja Nekhoroshev.

Helmikuun 21. päivänä 1940 laadittu ”Tietoja puoluepoliittisesta työstä, poliittisesta ja moraalisesta tilasta Grjazovetsíssä sijaitsevalla NKVD:n leirillä mainitsee useita Suomen armeijan sotavankien lausumia:

POUTIAINEN Aatu Antti:

”Parempi itsemurha kuin vankeus, yhtymämme komentaja selitti meille ja sanoi, että puna-armeija poltti kotimme ja sittemmin vakuutuimme siitä, että suomalainen armeija sen teki.  Tämän jälkeen aloimme selittää, että hyökkääjälle ei tule tarjota suojaa (pakkasia vastaan, vh).  Liittoutuneet Englanti ja Ranska auttavat meitä, ja Venäjän armeija, vetäytyessään kuitenkin polttaisi ne” (suomalaisten kodit ym., vh)

*

HUTTUNEN; Juho Pekka:

”Joulukuun 8. päivänä 1939 hänen yksikkönsä sotilaat holvaavat Suomussalmen asuinalueita ja muita asumattomia rakennuksia palavilla aineilla ja polttavat ne.”

*

LYAYVERI TA (s.o. LÄÄVERI Toivo Aatos):

”Sodan puhkeamisen jälkeen minä tulin itsekin siihen päätelmään, etten taistellut omien etujeni puolesta, vaan muukalaisten puolesta, mutta en voinut puhua siitä.”

*

Samassa raportissa Lisowski ilmoitti Soprunenkolle siitä, että Grjazovetsin leirin suomalaiset sotavangit olivat tyytyväisiä vankeusoloihinsa, mutta heidän joukossaan esiintyi huhuja, että ne eivät olleet suomalaisia, vaan puna-armeijan sotilaita jotka avasivat tulen omia joukkojaan vastaan (viitaten Mainilan tapahtumiin 26. marraskuuta 1939 kello 15:45 – huomautus/Golizyn).  Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että sekä puna-armeijan että sotilaiden keskuudessa oli huomattavia epäilyksiä sekä yleensä sodan 1939-1940 sopivuudesta että sen yllyttäjistä.

*

Punaisen armeijan käsky kiinnitti huomiota suomalaisten sotavankien ensialkuiseen käsittelyyn.  Tärkeä paino annettiin sotavangin ensimmäiselle kuulustelulle eli välittömästi hänen vangitsemisensa jälkeen tapahtuvaan kuulemiseen.  Sekä kuulusteluin, että punaisen armeijan tiedustelupalvelun hankkimin tiedustelutiedoin he oppivat lukuisia tietoja sabotoinnista ja terroritoimista, joita armeijan johto on kehitellyt Neuvostojoukkojen takaisia alueita silmälläpitäen. 

Näin esimerkiksi silloin, kun 10. maaliskuuta 1940 kello 20:00 Rebolovka (Repolan) suunnan etuvartioasemissa pidätettiin tuntematon henkilö, joka oli suomalainen Raatikainen Einari Mikko.

Raatikainen käveli tiellä ilman aseita siviilivaatteissa ja pidätettynä ilmoitti, että hän kuului joukkoihin, joita Suomi oli vetäytymisen jälkeen päättänyt lykätä meidän puolellemme. 

12. maaliskuuta 1940 kello 20 torjuntapartio-yksikkö oli saanut raportin, jonka mukaan hiihtäen etenevä oli ylittänyt valvontaladun kolmessa paikassa.  Läpäisykohteeseen lähetettiin tiedustelupartio tehtävänään seurata tunkeutuneita hiihtäjiä näiden havaitsemista ja kiinniottoa varten 

13. päivä maaliskuuta 1940 kello 1.30 tiedustelu totesi kaikkien kolmen hiihtäjän kokoontuneen Suomen puolelle.  Vasemmalla puolella havaittiin yksinäisen hiihtäjän haarautuva latu tienylityskohtaa.  Tämän ladun varrella tavattiin kävelemästä Raatikainen.

*

Tässä toinen esimerkki:

Repolan suunnan taistelujen aikana jälkeen jää suomalainen KORHONEN Väinö, joka kuulustelun aikana kertoo, että hän palvelee Suomen armeijassa, ja on vuodesta 1924 lähtien kuulunut suojeluskunta-järjestöön (shyutskorovskoy).  Korhonen on sitkeiden kuulustelujen jälkeen tunnustanut, että on aktiivinen suojeluskunta-järjestön jäsen ja on samaan aika toiminut vuodesta 1928 alkaen Suomen salaisen poliisin asiamiehenä Sotkalyu´n (Sotkamo?) kaupungissa kooten systemaattisesti kuukausittain mielialaraportteja salaisen pääosastolle, joista ilmeni tietoja vallankumouksellisista ja Suomen nykyisen järjestelmän työntekijöihin kohdistumasta tyytymättömyydestä

Palvelleessaan Suomen armeijan riveissä Korhonen ei lakannut provokaattorityötään.  Oman henkilökohtaisen kontaktinsa, vastavallankumouksellisen toimijan Hanguionin kanssa  hän hankki jälkimmäiselle tietoja sotilaiden mielialoista. Lisäksi poliisin toimeksiannosta hän osallistui uusien jäsenten hankintaan suojeluskuntajärjestölle.

(Lisäys: Korpraali Väinö Taavetti Korhonen, s. 4.1.1903 Sotkamo, palveli Er.P 14, jäi sotavangiksi 3.3.1940 Kuhmonniemi; Korhonen oli Valpon asiamies vuodesta 1928 lähtien Sotkamossa ja sodan aikana joukko-osastossaan;  tiedot teloituksesta puuttuvat; Korhosen nimi esiintyy rintamalla ilmestyneessä venäläisessä Kansan Valta-lehtisessä (NL) 1940; UMinisteriön saamien tietojen mukaan: Kirov vuonna 1940, Kotlas, joulukuussa 1940 siirrettiin Komiin, Suomen lähetystö Moskovassa vaati Korhosen palauttamista Suomeen 08.05.1947 alkaen useilla nooteilla, NL:n UM vastasi 15.07.1947 Korhosen saaneen aktiivisesta NL:n vastaisesta toiminnasta 8 vuoden tuomion, huhtikuussa 1950 Suomen lähetystö alkoi maksaa Korhoselle 150 ruplan kk-avustusta, minkä jälkeen neuvostoviranomaiset määräsivät Korhosen muuttamaan Eestin SNT:ssä sijaitsevalta asuinpaikkakunnaltaan Kalinin seudulle. Palasi Suomeen yli 13 vankeuden jälkeen, 12. 6.1953.: nämä tiedot sotavankitutkija Reijo Nikkilän sotavankimatrikkelista).

*

Siviilisotavankien vaihdon (pääosin 20.4.1940, vh) lisäksi vanginvaihtokomissio päätti myös etsiä kadoksissa olevia henkilöitä.

Komission toinen kokoontumisessa (15.4.1940)Suomen puolelta esitettiin komission neuvosto-osapuolelle lista Suomen armeijassa palvelleista ulkomaisista vapaaehtoisista, jotka olivat kadonnee, ja Suomen armeijan käskyn mukaan Neuvostoliittoa pyydettiin määrittämään heidän kohtalonsa ja palauttamaan kotimaahan ensitilassa.

Seuraavat henkilöt sisältyivät tähän kadoksissa olevien luetteloon:

ENSING Bezassu Wilhelm, syntynyt 109 (28. elokuuta), Unkarin kansalainen, joutunut kateisiin 7 helmikuuta 1940.

Joukkueenjohtaja, kersantti JANSSON Bruer Sixten Waldemar, kersantti JANSSON Torsten A, sekä sotilaat JOHANSSON Linus IV, KARLSSON Gustav ja BENGTSSON Neela Uno, kaikki Ruotsin kansalaisia, jotka joutuneet kateisiin 2. maaliskuuta 1940.

Luutnantti JUNG Arns Thorsten Edward, syntynyt vuonna 1918; OSSTAD Tornbrjönr, luutnantti STERNER P.E. ja TZAHAU A.P., kaikki Ruotsin kansalaisia, poissa rivistä 12. tammikuuta 1940 lähtien.

*

Tällä tavoin Suomen hallitus osoitti suosivansa ulkomaalaisia vapaaehtoisia, jotka taistelivat Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan. 

Vasta 16. huhtikuuta 1940, komission kolmannessa istunnossa, Suomen osapuoli pyysi apua etsittäessä suomalaisen ”Auvvo”-höyrylaivan miehistön löytämiseksi, aluksen kadottua sen jahdatessa Neuvostoliiton sotalaivoja 30. marraskuuta 1939 Viron aluevesillä.

Kapteeni SEPPÄLÄ Nestor, syntynyt vuonna 1901,

navigaattori MALMI Väinö, s. 1893,

mekaanikko KANGASMÄKI Toivo, s. 1888, sekä

merimiehet JAAKKOLA Vilho, syntynyt vuonna 1890 (Rukiver!-matrikkelin mukaan s. 1890), VARINEN Mauri, syntynyt vuonna 1906 (tätä nimeä ei löydy Rukiver-matrikkelista, vh),

PULLI Eino Juhonpoika, syntynyt vuonna 1913 (ei mainita Rukiverissä) sekä

kokki UUTELA Esther, s.1902.

(Todettakoon: Rukiver!-martikkelin mukaan Lavansaaresta joutui sotavangiksi edellä mainittujen lisäksi VEINI Helga Vappu, s. 1922 Lavansaari, lotta, sotavankina Grjazovetsissa, palasi 25.5.1940; matrikkelista ei ilmene, kuuluiko Auvvo-höyrylaivan tapauksen yhteyteen, vh).

*

Tältä osin on korostettava, että Neuvostoliitto keskusteli muodollisesti Suomen edustuston avuksi Suomen armeijan puuttuvien sotilashenkilöiden etsinnässä, mutta Puna-armeijan kadonneiden sotilaiden etsimistä ei edes nostettu pöydälle.

*

Sotavankien vaihdon menettely toteutettiin seuraavasti:

Sotavangit järjestettiin 400-1000 henkilön ryhmiksi ja toimitettiin Viipurin kaupungin alueelle (lähinnä siirrot suoritettiin Vainikkalan rautatieasemalla).  Kokoomapaikoista ja leireiltä tulevat suomalaiset vangit lähetettiin ensin joko Grjazovetsin leiriin tai suoraan Viipurin kaupungin läheisyyteen.  Kuljetukset toteutettiin Neuvostoliiton vankienvaihto-komission puheenjohtaja, prikaatinkomentaja Yevstignejevin pyynnöstä, Leningradin sotilaspiirin pääkonttorin kolmannen osaston päällikölle prikaatinkomentaja Tulupoville sähkeitse lähetetyllä seuraavansisältöisellä viestillä:

”Pyydän kuljettamaan Grjazovetsin sotavankileiristä 600 ihmisen ryhmän suomalaisia sotavankeja.  Kalusto toimitetaan Grjazovetsin Pohjoiselle rautatieasemalle 9. huhtikuuta 1940, ja laskelman mukaan juna saapuisi Viipurin-Simolan rautatieaseman läheisyyteeen ja edelleen Vainikkalan rautatieaseman tuntumaan 20.4.1940 mennessä.  Valvonta ja elintarvikehuolto on NKVD:n vanginvartioston vastuulla.

*

Tässä vaihtoryhmässä lähetettiin Grjazovetsin sotavankileiriltä Suomalaiset sotavangit:

LAHTI Kalle Victor (s. 1902, tavallinen viestintäpäällikkö, joutunut vangiksi 30.11.1939);

TIAINEN Vilko Ottovits (s. 1915, yksityinen, vangittu 30.1.1939) ja

TURKUAINEN Eino Andrejevits (s. 1916, vangiksi 30. marraskuuta 1939 rajalla).

*

Lisäys:

Rukiver!-matrikkeli kertoo:

LAHTI, Kalle August, s. 12.10.1902 Jämsänkoski, sotamies, palveli 12 LinjanRakennusKomppaniassa.; sotavangiksi 3.11.1939 Suojärvellä, palasi Suomen Grjazovetsin sotavankileiriltä ensimmäisessä palautusryhmässä 20.4.1940; Tuomittiin Suomessa 28.5.1940 5 vuodeksi kuritushuoneeeen.

TIAINEN, Vilho Einari s. 6.7.1915 Sääminki, palveli samoin sotamiehenä 12.Linj.Rak.K:ssa, sotavangiksi 30.11.1939 Suojärvellä; palasi Suomeen samoin 20.4.1940.

TURKULAINEN, Eino Antero, s. 19.12.1916 Kerimäki, sotamies, 12.Linj.RakK., sotavangiksi 30.11.1939 Hyrsylässä, palasi Suomeen 20.4.1940 Grjazovetsista.

*

Sotavankien ja sijoituspaikkojen leviäminen suurella Luoteis-Venäjän alueella, jonne suomalaisia sotavankeja pidettiin pienissä ryhmissä (maaliskuun puoliväliin 1940 saakka) edellytti palautuksia silmälläpitäen vankien valmistavaa keskittämistä 2-3:lle paikkakunnalle itse vanginvaihtojen toteuttamiseksi.

*

Joissakin tapauksissa suomalaiset sotavangit lähetettiin vankien vaihtopaikkoihin suoraan vastaanottopisteiltä.  Esimerkiksi 16. päivä huhtikuuta 1940 Suomen sotavangeista siirrettiin 107 suomalaista sotilasta (1 upseeri, 7 nuorempaa kersanttia, 8 korpraalia, 1 pilottiharjoittelija ja 90 perussotilasta) vaihtoalueelle. 

Näistä oli nuorempi kersantti SOPANEN, Yrjö Fredrik, syntynyt 1919 Punkaharjulla ja sotamies VIRTANEN Toivo Heikki, s. 1911 (Loimaan) Jupian kylässä.

(Lisäys: Alikersantti Yrjö Evert Sopanen, s. 2.3.1919 Punkaharju, palveli 3 KKK/JR 68, jäi sotavangiksi 7.3.1940 Viipurin mlk, Talin aseman lähellä; palasi Suomeen 16.4.1940  Siestarjoella;

Sotamies Toivo Henrik Virtanen, s. 9.11.1911 Loimaa, palveli 1./JR 15, jäi vangiksi sodan viimeisenä päivänä 13.3.1949 Viipuri, Tammisuo, palasi Sopasen parina 16.4.1940 Siertarjoella. vh.)

*

Edellä oleva analyysi sekä muut asiakirjat Yevstigneejevin ja Dekanozovn välillä johtavat päättelemään, että komission toiminnan päättymiseen sakka Yevstignejeva vaati useamman luokan tiukkuutta, kovaa suhtautumista suomalaisiin.  Dekanozovin määräyksetä (sähke n:o 3190, 28. päivältä huhtikuuta 1940) Evstigneejev määräsi:

Ruotsin sotavankien siirtäminen Suomen valtuuskunnan vanginvaihtojen yhteydessä on kielletty.  Ruotsalaiset välitetään erityisellä päätöksellä.

Samalla voimme todeta, että Neuvostoliiton ja Suomen komissioiden välinen yhteistyö sotavankien vaihdossa tapahtui sivistyneesti, eikä sitä voida lukea valiokunnan jäsenten kontolle, että jotkut poliittiset tahot Neuvostoliiton ja Suomen välillä yrittivät heittää ”keppejä rattaisiin”.

*

Suomalaisten sotavankien kokonaismäärästä, jotka Neuvostoliitosta palautettiin koteihinsa, 20 Suomen kansalaista anoi Neuvostoliiton hyväksyntää maahanjäännille ja neuvostokansalaisuuden saamiseksi.  Näistä kolme oli kansalaisuudeltaan venäläisiä.

Jäljelle jäävistä Neuvostoliittoon jääneistä Suomalaisia olivat: (mm.)

SUUTARI, Matti Otto, suoalainen, s. 1910 Sallan pitäjässä, palveli ErillinenKenttäpataljoona 26 (?), 2 K, jäi sotavangiksi 8. päivänä tammikuuta 1940 Sallasssa;

SALMINEN, Ville Johannes, suomalainen, syntynyt vuonna 1915 Jämsä, palveli sotamiehenä 6./II/JR 62, jäi sotavangiksi 28.2.1940 Perossa. (Palasi Suomeen 1950-luvulla, vh);

PUSSILA, Yrjö Henrik, suomalainen, syntynyt 1916 (Rantsila) Sipolan kylä, palveli JR 26:n toisessa komppaniassa, vangittu 2. helmikuuta 1940 Vuksjensrintin alueella (Ahola);

MANNINEN, Mikko Leevi, suomalainen, s 1911 Viipurin läänissä, palveli JR 31:n 7.K:ssa, vangittiin 12. joulukuuta 1939 Muolaan alueella.

*

(Lisäksi:

20.4.1940 Viipurissa palautusjunasta jäivät:

Jalonen, Frans Jalmari,

ym.

*

On syytä korostaa, että suomalasten sotavankien fyysisiin ja terveydellisiin olosuhteisin on kiinnitetty huomiota, silloin kun heidät on otettu vangeiksi ja etenkin kun heidät on otettu vastaan sotavankileirille.  Suurin osa suomalaisista vangittiin fyysisesti terveinä, vakaassa tilassa.  Jotkut saivat kuitenkin vaihtelevia vahinkoja.  Niinpä kun suomalainen sotilas Osmo AHONEN vangittiin kesäkuussa 1942 Neuvostoliiton sotilastiedustelun joukkojen toimesta, hän sai iskuja konepistoolista päähänsä.  (Ahonen Osmo Ensio, s. 14.2.1920 Tampere, stm, 5./JR 1, vangittiin 2.6.1942 Lempaala; paluutietoja ei ole, vh).

*

Poliittisiin keskusteluihin osallistumisen kannalta suomalaiset sotavangit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

Ensimmäinen ryhmä:

Sotavangit, jotka ilmaisivat uskollisuutta Neuvostoliitolle, sen poliittiselle rakenteelle, tarpeelle olla sen kanssa hyvissä naapuruussuhteissa jne. (noin 20 prosenttia vuosien 1939-1940 ja 1941-1944 vankien kokonaismäärästä);

Toinen ryhmä:

Osoittaa neuvostovastaisia, fasistisia, äärettömän nationalistisia näkemyksiä, jotka näkemykset heijastelivat vihamielistä suhtautumista Neuvostoliitoon, venäläisiin (noin 15-20 prosenttia kaikista);

Kolmas ryhmä:

Vangit jotka vankeuden oloissa osoittivat neutraalia asennoitumista, niin sanotut ”horjuvat” (undecideds), jotka sekä epävirallisissa että muodollisissa yhteyksissä salasivat todellisen suhtautumisensa Neuvostoliittoon ja fasismiin, joka pidättäytyi asemissa ”ei sinun eikä meidän” (noin 60 % kokonaismäärästä).  Kuitenkin tämän ryhmän edustajia, pääsääntöisesti laittoivat allekirjoituksensa poliittisten julkilausumien alle, ja olivat valmiita käytettäviksi fasismin vastaisessa propagandassa (kaikenlaisten asiakirjojen yhteydessä, joita jaettiin vankien, sotilaiden ja Suomen kansan suuntaan, jne).

*

Suomalaisten sotavankien asenne sotaan, Neuvostoliittoon riippuu siitä, mihin sosiaaliryhmään ja poliittiseen liikkeeseen sotavanki kuuluu.  Sitenpä 1939-1940 –sodan vanki, HAPPENINEN, JR34:n sotilas sanoi, että ”armeijan sotilaat eivät halua taistella Neuvostoliittoa vastaan, he uskovat, että tämä sota ei anna mitään suomalaisille”. 

Sosialidemokraattisen puolueen entinen jäsen, 1939-1940 –sodan vanki, sotamies HASSKI Abel puhui myös positiivisesti Neuvosliitosta, ennen kuin meni armeijaan hän oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen, jossa hän johti kommunistista linjaa. 

Sotamies POUTIAINEN Aatu Anti, syntynyt 1910, Kuopio, Payuyarvi (vangittiin 13. joulukuuta 1939 ja kotiutettiin 20. huhtikuuta 1940), tutkittaessa kertoi, että siviilien evakuointi rajalinjalta alkoi lokakuun 13. päivänä 1939.  Sillä kertaa lehti kirjoitti, että vallitsee oletus, että Neuvostoliitto aloittaa sodan, ja siksi väestö on pidettävä poissa rajalta.  Sanomalehti huomautti, että Neuvostoliiton vaatimuksista voidaan poiketa, ja näin ollen on vain yksi tapa – ja se on sota. Väestö on sotaa vastaan sekä kaupungeissa että kylissä.  Suomen armeijan sotilaat ovat koko ajan suojeluskuntien voimakkaassa valvonnassa, kaikkein viimeisiä, epäluotettavia ja epäilyttäviä ovat virkamiehet, vanki väittää.

(Lisäys: Sotamies Aatu Poutiainen, s. 24.6.1910 Lapinlahti, palveli 2./JR 39, jäi vangiksi 13.12.1939 Impilahti, Ruokojärvi; antoi vankeuden aikana julistuksen kahdessa lentolehtisessä; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh.)

*

Suomalainen vanki NIKKINEN Oivo Manne, s. 1917 (Mäntyharju), radio-operaattori, sanoi, että ajatuskin vangiksi joutumisesta pelotti suuresti, ennen kuin hän joutui puna-armeijan kaappaamaksi yhdessä neljän toverinsa kanssa (24.1.1940 Loimola).  Silloin kolme sotilasta ja yksi nuorempi upseeri tekivät itsemurhan (valitettavasti arkistoasiakirjoissa ei ole tietoja itsemurhaan syyllistyneiden suomalaisten nimistä).

(Lisäys: Sotamies Oiva Nikkinen, s. 6.6.1917 Mäntyharju, palveli SissiP 3, vangiksi 24.1.1940 Suistamo, Loimola; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh).

*

Leningradin sotilaspiirin erityisosaston erikoisraportti valtioturvallisuuden päähallinnon erityisosastolle sotavankien vaihdosta 20.-22. huhtikuuta 1940, N:o 255;

”Kolmen päivän kuluessa 20.-22. huhtikuuta kuluvaa vuotta on valkosuomalaisilta saatu 2723 puna-armeijassa palvellutta sotavankia. (…)

Luovuttaessamme suomalaisia sotavankeja 20. huhtikuuta kuluvaa vuotta 604:sta luovutettavasta henkilöstä kymmenen suomalaista kieltäytyi palaamasta, eikä heitä luovutettu Suomeen.

Pidätimme kolme Suomen armeijan ruotsalaista vapaaehtoista.  Vankina olleen upseerin ilmoitettua tästä suomalaiset vaativat epäkohteliaaseen sävyyn ruotsalaisten luovuttamista.

Suomalaiset, jotka ilmoittivat haluavansa jäädä Neuvostoliittoon, sekä kolme pidätettyä ruotsalaista on toimitettu Siestarjoelle.

Rajalta tuotavat sotavangit siistittiin Viipurissa, mutta koska Leningradin sotilaspiirin esikuntien lähettämä vaatetus ei saapunut 20. eikä 21. huhtikuuta, heitä ei lähetetty eteenpäin (saattueet 28 ja 31). (…)

HUSPANEN (?) (syntynyt vuonna 1894, suomalainen) oli vankeusaikanaan (Suomessa) levittänyt vastavallankumouksellisia povokatiivisluonteisia ja panetteleva petospuheita Neuvostoliitosta ja väestön asemasta.  Lisäksi hän on esittänyt vangeille Suomeen jäämistä (sotavanki Sepinin, syntynyt 1918, Kurskin oblastin Leninskin rajonista, ilmoitus). (…)

HUUSKANEN (syntynyt 1902) kertoi itsestään: on saapunut Neuvostoliittoon Suomesta (loikkari), päässyt Leningradin kansanväliseen sotakouluun, käynyt sitä vuoteen 1927 ja ollut sitten kolme kuukautta Petroskoissa jääkäriprikaatin apulaisjoukkueenjohtajana.  Vuodesta 1927 vuoteen 1935 hän on ollut Karjalassa metsätyömaalla.  Vuodesta 1935 vuoteen 1940 hän on ollut Moskovassa urheiluseurassa.  Puna-armeijaan hän liittyi vapaaehtoisena 8. tammikuuta 1940  Ollessaan tiedustelemassa 23. helmikuuta hän jäi yhdessä Sunigossin kanssa vangiksi.  Hänet tuomittiin 9.4.1940 Halinossa (Hamina?) teloitettavaksi ja vietiin kahleissa Mililolin (Mikkelin?) vankilaan.  Kuulusteluiden aikana häntä kiusattiin sitomalla silmät. (…)

(Sotavankienvaihto-)komission tulkkina toimiva 2. asteen intendentti LEHTONEN herättää erityistä huomiota  Kun tapasimme suomalaisvaltuuskuntaa viimeistä edellisen kerran, prikaatinkomentaja Jevstignejev ei ollut paikalla, jolloin Lehtonen ryhtyi keskustelemaan suomalaisen valtuuskunnan kanssa (kolme henkeä) suomeksi.  Ennen kuin Lehtonen alkoi puhua suomen puhekieltä, hän esitti suunnilleen seuraavanlaisen kysymyksen: ”En varmaan tuntisi enää Helsinkiä, paljonko siellä asuu nykyään väkeä?” ja alkoi siten puhua suomea.  Lehtonen on kansallisuudeltaan suomalainen ja lienee siis kotoisin Helsingistä.  Hänet on kutsuttu palvelukseen reservistä vuonna 1939.

Valiokunnan jäsen SOPRUNENKO VAATI Lehtosen siirtämistä muualle, jolloin prikaatinkomentaja (Jevstignejev) lupasi vaihtaa hänet yhteen suomea osaavaan päällystön jäseneen, mutta ei tehnyt sitä, ja sitten Lehtonen sairastui eikä ottanut enää osaa työhön.  Siitä huolimatta hän makasi 21. huhtikuuta asti komission tiloissa, joissa komission aineistoa käsitellään, jolloin hän luonnollisesti (kuulee) kaikenlaista komission henkilöstön ja jopa jäsenten keskusteluja lähinnä sotavankien vaihtoon liittyvistä eri aiheista.

Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erityisosaston varapäällikkövaltionturvallisuuden kapteeni Kasatkin.

Lähde: Vihavainen – Saharov (toim.): Tuntematon talvisota, s. 498, 502, 503.

*

Hallituksen sotavankien vaihtovaliokunnan raportti neuvostoliittolaisten sotavankienvastaanotosta 23. huhtikuuta 1940.

(…)

7:s jakso:

¨Suomeen palaavien suomalaisten sotavankien mieliala

1. Zakatov ilmoitti, että kun Neuvostoliitosta palasi sotavankeja Suomeen ja he kertoivat, kuinka hyvin heitä kohdeltiin Neuvostoliitossa, (suomalaisen, vh) leirin komendantin ja vartijoiden petomaisuus kasvoi entisestään.  Neuvostoliitosta palanneiden suomalaisten sotavankien vaimot toivat kiitollisuuden osoituksena leiriin salaa leipää, tupakkaa ja paperosseja.  Lisäksi he ilmaisivat tyytymättömyytensä suomalaisiin vartijoihin.

Tietoja keräsivät

Hallituksen sotavankien vaihtokomission puheenjohtaja prikaainkomentaja Jevstignejev

Komission jäsen, valtionturvallisuuden kapteeni Soprunenko.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 510.

*

9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastoon kahden sotavangiksi otetun ruotsalaisen lähettämisestä NKVD:n Grjazovetsin leirille

No 226

21. maaliskuuta 1940

Ohjeidenne mukaisesti ilmoitan: sotavangeiksi otetut ruotsalaiset Jung ja Pernö on 1 maaliskuuta 1940 lähetetty Petroskoista pohjoisen rautatien Grjazovetsin asemalle NKVD:n Grjazovetsin leirille.

Zubkov

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim): emt. s. 425.

(Lisäys: Ruotsalaiset Talvisodan sotavangit Jung ja Pernö, sikäli kuin henkilöllisyydet ovat oikein tallennetut, selvisivät sotavankeudesta – siitä päätellen, ettei heidän nimiään esiinnyt Ruotsin vapaaehtoisten memoriaalissa: katso http://www.svenskafrivilliga.com/index.html vh.)

Tässä Arne Jungin tarina; - Tillfångatagen svensk frivillig flygare  Skriv ut Arne ]ung; http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare

Lisää: http://pennanochsvardet.se/pennanochsvardet/pennanochsvardets-bocker/1710-svenska-vingar-i-vinterkriget

*

9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastolle tuholaisryhmän likvidoinnista

No 257

24. maaliskuuta 1940

Olemme pidättäneet valkosuomalaisen tuholaisryhmän jäsenen, Raatikaisen, joka on lähetetty SNTL:n alueella suorittamaan tuhotöitä.

Hän kertoi, että 10. maaliskuuta ryhmän valkosuomalaisia, joiden joukossa hän oli, lähetettiin alueellemme tehtävänään miinoittaa yhteyslinjoja: räjäyttää Repolassa ja Uhtualla olevia lentokoneita, levittää vastavallankumouksellisia lehtisiä.  Heillä oli automaattiaseet, sytytysnestettä ja vastavallankumouksellisia lehtisiä. 

Raatikaista lukuun ottamatta muut maahan tunkeutuneet vieraat ehtivät mennä omalle puolelleen, 5 heistä osui omaan miinaan, me olemme keränneet ruumiit, olemme keränneet myös automaattiaseet, miinoja ja vastavallankumouksellisia lehtisiä. 

Raatikaisen jutun tutkinta on saatettu päätökseen, 7. armeijan syyttäjävirasto esittää asian siirtämistä NKVD:n erityiskokouksen käsiteltäväksi.

Pyydämme ohjeitanne.

Zubkov.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 426.

*

No 235

8. armeijan erikoisosaston ilmoitus GUGB:n erikoisosastoon Suomen kansalaisten pidättämisestä Neuvostoliiton alueella

No 380

1. huhtikuuta 1940

Maaliskuun 30. päivänä 1940  8.jv-divisioonan kaistalla lähellä uutta rajaa Naita-kylän luona 283. jv-rykmentin sotilaat pidättivät kolme kivääreillä aseistettua suomalaista sotilasta, jotka liikkuivat lohkotilalle päin.

Pidätetyt olivat:

PUKKILA, synt. v. 1915, 13. jv-divisioonan 8. hiihtopataljoonan 3. komppanian (3.K/8.P/13.D) korpraali;

HEINONEN, synt. v. 1913, saman joukko-osastonaliupseeri;

JUNEN, synt. v. 1907, saman joukko-osaston aliupseeri.

Pidätetyt selittivät, että heidän päällystönsä lähetti heidät Kaurilasta Naitaan etsimään majoitustilaa 30 rajavartijalle.  Lähestyessään määräpaikkaa puna-armeijalaiset pidättivät heidät.  Luutnantti Maitusen antama ohjeita noudattaen he eivät vastustaneet.

(Tässä mainittuihin henkilötietoihin soveltuvia suomalaisia, Pukkila, Heinonen ja Junen?) ei esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh)

Samana päivänä saman rykmentin puna-armeijalaiset Naidan alueella pidättivät 8 hevosrekeä, joissa oli 15 suomalaista ja 3 sotilasta:

PEN(VAI)NEN, (synt. v. 1895),

TARVAINEN (synt. v. 1877),

LEIRI (synt. v 1918)

VALKARAINEN (synt. v. 1920),

MARTIKAINEN (synt. v. 1897),

MINOLAINEN (synt. v. 1907),

RÄSÄNEN (synt. v. 1895),

LAUKANEN (synt. v. 1925),

ILMONEN (synt. v. 1925),

MIKKONEN (synt. v. 1925);

Naiset

KOSKELA (synt. v. 1876),

RIKONEN Singe (synt. v. 1894),

IMMONEN (synt. v. 1888),

UOVA (synt. v. 1904);

Sotilaat:

LUKINEN (synt. v. 1917),

LYIJYNEN (synt. v. 1904),

KORHONEN (synt. v. 1904).

Pidätettyjen selityksistä selvisi, että yllämainitut henkilöt olivat asuneet Naidassa.  Suomen armeijan lähteissä uuden rajan taakse heidät evakuoitiin Kaurilaan ja he joutuivat jättämään osan omaisuuttaan ja elintarvikkeita jälkeensä.  He saivat suomalaiselta päällystöltä luvan lähteä hakemaan omaisuuttaan entisestä kylästään kolmen sotilaan saattamina.

Päästyään meidän alueellemme heidät pidätettiin.

Kaikki 21 henkilöä pidetään 283. jv-rykmentissä.

Ellei kuluvan tarkastuksen jälkeen rajan ylitystä lasketa rikolliseksi, divisioonan päällystö luovuttaa heidät suomalaisille viranomaisille.  Pyydän sähköttämään kiireellisesti ohjeita toimenpiteistämme.  Sen lisäksi pyydän määräyksiä osaston toimenpiteiksi mainittujen henkiöiden suhteen.  Sähköttäkää tulokset.

Frolov.

Tunnistenumerot. Avattu salasähke.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 428.

*

No 171

GUGB:n erityisosaston tiedote SNTL:n puolustusasiain kansankomissaarin sijaiselle L.(eo) Z. Mehlisille sotavangiksi otetun suomalaisen tuholaisryhmän jäsenen todistajalausunnosta

No 20264

huhtikuuta 1940

10. maaliskuuta 194 Hiliki- 1:n (Suomen maaperää) alueella valvontajoukot ottivat kiinni suomalaisen Raatikaisen.

Kuulustelussa 10. maaliskuuta 1940 Raatikainen kertoi:

”9. maaliskuuta minut muiden sotilaiden kanssa lähetettiin etulinjaan, mutta sen vuoksi, että jalkani olivat kipeät, jäin jälkeen ryhmästä ja sitten päätin antautua Puna-armeijan vangiksi”.

11. maaliskuuta 1940 saatiin partiolta ilmoitus, jonka mukaan sulkuoston valvontalatu on rikottu kolmesta kohdasta.  Tiedustelu totesi, että kaikki kolme latua tulevat Suomen puolelta.

Olettaen, että tämä saattaa olla maahan tunkeutunut rosvojoukko, sulkuosaton no 5 päällikkö Dubin lähti sotilaiden kanssa autolla.  Tiellä Repoalan, ajettuaan 2,5 km, auot joutui miinakenttään, yksi miina räjähti, kukaan ei loukkaantunut.  2-3 minuutin kuluttua räjähdyksen jälkeen seurasi valomerkit Morse-merkkien tapaan miinakentän suuntaisesti.

Tarkasteltaessa eri puolille meneviä latuja 100-150 metrin päässä räjähdyspaikasta havaittiin kolme ruumista, jotka olivat omin miinoihinsa kuolleita valkosuomalaisia.

Ruumiita tutkittaessa löydettiin karttoja, joista selvisi, että valkosuomalaisten rosvojoukko menee miinakentästä luoteeseen.  Ryhdyttiin toimenpiteisiin rosvojoukon löytämiseksi, mutta tuloksetta, rosvojoukko meni omalle puolelleen jättäen kolme ruumiin lisäksi automaattiaseen lippaineen, kolme kivääriä, 18 kappaletta miinoja, pullon sytytysnestettä ja suuren määrän neuvostovastaisia lehtisiä.

Kaikkien näiden kerättyjen tietojen perusteella Raatikaista kuulusteltiin uudelleen 17. maaliskuuta 940, ja jäätyään kiinni hän kertoi:

”10. maaliskuuta jälkeisenä yönä me olimme lähellä Losoa, Losossa oli Puna-armeijan joukkoja, ja meidän suomalaisjoukot katkaisivat tien, joka yhdisti Losossa sijaitsevat Puna-armeijan joukot muiden joukko-osastojen kanssa.  Täällä me vartioimme tietä.  Tänä aikana 17-miehen suuruinen joukkomme sai käskyn mennä Leutovaaran kautta on Essenin luo, joka oli Leutovaaran järven vasemmalla rannalla, missä saimme tarkat ohjeet.

Von Essenin ohjeiden mukaan kersantti Ruho antoi meille ohjeet, että meidän joukkomme saisi miinoja ja lehtisiä ja lähtisi Puna-armeijan selustaan Neuvostoliiton puolelle.  Tämän käsky perusteella meidän piti miinoittaa siltoja, teitä ja levittää lehtisiä.

Essenin joukossa me saimme miinoja, lehtisiä, kranaatteja ja automaattikiväärit ja illalla 10. maaliskuuta me lähdimme Neuvostoliiton alueen suuntaan.  Joukkueemme johtaja Ruho ilmoitti meille, että me menemme Repolaan ja Uhtuaan.  Repolassa meidän piti miinoittaa siltoja ja tuhota lentokentällä olevat lentokoneet.  Uhtuasta Ruho sanoi, että siellä on paljon lentokoneita, jotka meidän täytyy räjäyttää kranaateilla, ja mukanamme olleet lehtiset meidän piti levittää kyliin ja teille Neuvostoliiton puolella.

Lopullinen päämäärämme oli päästä Uhtuaan, tuhota lentokoneet lentokentällä, konkreettisia lisätehtäviä meidän piti saada paikan päällä suojeluskunnan kersantilta Ruholta.”

Kuulustelussa 18. maaliskuuta Raatikainen kertoi:

”Meidän Neuvostoliiton puolelle lähetettävä 17-miehinen ryhmämme muodostettiin yhdestä joukkueesta jota johti vänrikki Uulo.  Illalla 10. maaliskuuta lähdimme Neuvostoliiton suuntaan. Yhdessä joukon kanssa tulin noin 7 kilometriä, minkä jälkeen pysähdyimme, etummaiset tutkivat kompassia ja karttaa, ja minä olin kaikkein viimeisin.  Tuona aikana tapahtui räjähdys, jonka johdosta kaikki säikähtivät.  Päättelin, että alkoi taistelu, käännyin ja lähdin takaisin.  Kuljettuani noin kaksi kilometriä paluusuuntaan, heitin pois käsikranaatit (englantilaiset), kiväärin ja lehtiset siksi, että oli helpompi kulkea.”

Lisäksi Raatikainen kertoo tuholaisryhmän muiden osanottajien nimet.

Raatikaisen asian tutkinta on päätetty ja luovutetaan sotatribunaalin tuomio antamista varten.

SNTL:n NKVD:n GUGB:n erityisosaston päällikkö, valtion turvallisuuden 3. asteen komissaari

Botskov.

Arkistonumerot. Kopio.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s 429-430.

*

Suomalaisten Talvisodan sotavankien vaiheita ja kohtaloita Neuvostotiedustelun papereissa:

V. Golitsky: Finnish Prisoner of War in NKVD Camps (1939-1953), 1997:

 

1.12.1939:

Sotavankien kuulustelut todistavat aikaisemmin saatuja teitoja siitä, että vihollinen (suomalaiset) on lähettänyt rintaman etulinjaan parhaita fasistisia suojeluskuntajoukkojaan.  Myös havainnnot, vangeilta saadut tiedot sekä Terijoella kaivosta löydetyn ja pidätetyn Aleksi Ivanovits Sobolevin todistukset viittaavat siihen, suojeluskuntalaiset polttavat vetäytyessään asumuksia.  He polttivat täysin Terijoen kaupungin sekä Hal…-kylän.  Asuinhuoneistoja poltetaan tarkoituksella jättää Puna-armeijan etenevät osastot lämpimiä tiloja vaille.

*

4.12.1939:

14. armeijan toimialueella on kaapattu eteläisen rajasulun arkistot.  Paikallisväestön keskuudesta on paljastettu 9 suojeluskuntalaista ja Kalastajasaarennolla on pidätetty kaksi nuorempaa upseeria.  Arkistot ja upseerit lähetetään Muurmanskiin.

*

6.12.1939:

30. marraskuuta 1939 Suojärven piirissä 8 – 10 kilometrin päässä Naistenjärven asemasta pidätettiin kaksi siviilihenkilöä, jotka seuraavaksi 1. tarkka-ampuja-armeijakunnan NKVD:n erikoisasto lähetti meille (Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erikoisosastoon 8.Armeijan yhtymien päällystöltä). 

Me kuulustelimme pidätettyjä ja selvitimme, että Partanen on karjalainen Suomen kansalainen, lukutaidoton, henkilötodistuksessa on hänen valokuvansa: Tavi on suomalainen, Suomen kansalainen, puolueeseen kuulumaton, lukutaitoinen, asuu Suvilahdessa.  Ruumiintarkastuksessa löydettiin henkilötodistus Ivan Tavin nimelle.

Tavin sanojen mukaan löydetty henkilötodistus ei ollut hänen vaan hänen kaverinsa todistus, joka muka oli vahingossa laittanut sen  hänen takkinsa taskuun ja ottanut sen asemasta hänen henkilötodistuksensa.  Pidätetyltä takavarikoitiin kaksi kelloa, keltainen metallisormus ja muitakin esineitä.

Kuulustelussa pidätetyt Tavi ja Partanen väittivät, että he olivat töissä Naistenjärven rautatieasemalla metsätavaran lastaajina.  Sotatoimien alettu he olivat menossa asuinpakkaansa päin, mutta heidät pidätettiin.  Karjalan rajavartiopiiristä saatujen pidätettävien henkilöiden nimiluetteloissa heidän nimiään ei ole.

Pidätetyt on lähetetty KASNT:n (Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan) NKVD:n tiedusteluosastoon.

Lisäys: Partanen ja Tavi eivät esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh.

*

7.12.1939:

Sivistyneistön lausunnoista, mainintoja NKVD:n papereissa;

Terijoella käynyt Pietarissa toimiva Gudok-lehden työntekijä L. soitti Pietarista lehden toimitukseen ja kertoi puhelimitse, ettei Terijoella ole mitään Suomen hallitusta ja että Kuusisen ministereistä yksikään ei ole eikä ole koskaan ollutkaan Terijoella, Kuusisen hallitus on olemassa vain paperilla, ja sotajoukkomme kärsivät suuria tappioita.

*

O, peruskoulun 10. luokan oppilas, tuomitun ”kansan vihollisen” poika: ”Ei se ole yllätys, jos jonkun ajan kuluttua Neuvostoliitto ojentaa ”veljenkättä” Afrikan neekereille.  NL:n politiikkaa ei erotu mitenkään fasistisen Saksan politiikasta: jälkimmäinen hyökkää maihin avoimesti, mutta NL tekee sitä alistettujen kansojen ”vapauttamisen” varjolla.”

*

On havaittu muutamia paniikkihuhujen levittämisen tapaus:

”Suomalainen naisosasto vangitsi sotilaitamme, heiltä riisuttiin vaatteet ja poltettiin elävältä nuotiolla.” (68. tykistörykmentin yliluutnantti Drizenko).

*

9.12.1939:

Miehittämillämme alueilla vuoristossa piilotteleva väestö on palaamassa takaisin ja jouduttuaan kosketuksin Puna-armeijan osastojen kanssa vakuuttuu siitä, että valkosuomalaisten sotakiihkoilijoiden levittämät provokaatiohuhut joukoistamme eivät pidä paikkaansa.

Talonpoika Orgolainen palasi Särkisaaren kylälle ja oleskeltuaan kotona kaksi päivä sanoi: ”Minun perheeni vietiin kylältä väkisin, mutta matkalla jätettiin.  Meille kerrottiin paljon kauheuksia Puna-armeijasta, mutta todellisuudessa kaikki on ihan toisin.  Minua kohdellaan hyvin.  Olen tyytyväinen etten lähtenyt monien petettyjen kanssa.  Kun vanhuus tule, saan viettää sitä hyvin ja kaikessa rauhassa.”

*

2.12.1939:

90. tarkka-ampuja-divisioonan 149. rykmentin puna-armeijalainen Ivanov sanoo: ”Neuvostoliitto ei voita suomalaisia.  Olemme sotineet kaksi päivää, makaamme lumessa eikä mitään tuloksia synny”.  18. ta-divisioonan 316. rykmentin puna-armeijalainen Morozov osoitit pelkuruutta hakkaamalla sormensa pois.  Morozov on pidätetty ja siirretty sotatribunaaliin.

Myöhemmin 13.12.1939 raportoitiin:

90. divisioonan puna-armeijalainen Morozov, joka 30. marraskuuta 1939 yritti siirtyä vihollisen puolelle, 50. armeijakunnan sotatribunaali tuomitsi 10 vuoden vankeuteen, josta 5 hän viettää rajoitetuin oikeuksin.

Puna-armeijalaiset P:n ja G:n sotatribunaali tuomitsi korkeimpaan rangaistukseen (lue: kuolemantuomio, vh) yrityksestä järjestä puna-armeijalaisten joukkoantautumisen viholliselle.

*

14.12.1939:

Sotavankien kuulustelut osoittavat, että Suomen armeijan sotilaiden keskuudessa on vahvoja sodanvastaisia mielialoja.  Upseeristo levittää parjaavia sepustuksia Puna-armeijasta.

Sotavanki rivimies H., reserviläinen, ennen liikekannallepanoa työläinen kertoo: ”Kaikilla on sama tahto – lähteä kotiin mahdollisimman pian.  Upseerit lyövät usein sotilaita.  Upseerit kertoivat Puna-armeijan olevan aivan surkea.  Normaali ihminen ei voi pärjätä siellä.  Aseet ovat kelvottomia ja ruoka kehnoa.

Kuulusteltu sotavanki Suomen armeijan aliupseeri, suojeluskuntalainen K. kertoi: ”Suomen armeijassa levitetään kirjettä, jossa hallitus selitti, miksei se hyväksynyt Neuvostoliiton ehdotuksia.  Kirjeessä oli sanottu, että nämä ehdotukset uhkasivat Suomen itsenäisyyttä ja turvallisuutta. Ne eivät olleet välttämättömiä eivätkä elintärkeitä Neuvostoliitolle.  Tietoja Neuvostoliiton vastineeksi tarjoamista alueista ei annettu.”

Sotavangeilta löydetyistä kotoa saaduista kirjeistä huomaa, että Suomen väestö on  sotaa vastaan.  Kirjeessä Suomen armeijan korpraalille L. lukee: ”Tänään pidetään suurten johtajien kokous. Kaikki odottavat uutisia jännittyneinä.  Olisi hyvä, jos maa ei ryhtyisi veriseen peliin.  On kamalaa ja hirvittävää tappaa nuorisoa.”

Vetäytyessään vihollinen jättää miehittämiimme kyliin ja ampumahautoihin paljon vastavallankumouksellisia lentolehtisiä.  Tuoreimmissa lentolehtisissä puolustetaan kansanvihollinen Tuhatsevskia.  Osa näistä lentolehtisistä kulkeutuu sairaaloihin saapuvien puna-armeijalaisten kautta paikallisväestön käsiin.

*

31.12.1939:

Vangiksi otettu 11. jääkärirykmentin sotilas Suominen Eero Ilmari kertoi kuulustelussa 24. joulukuuta:

”Merkittävällä osalla suomalaisista sotilaista mieliala on sodanvastainen.  He pitävät sotaa tarkoituksettomana, koska Suomen armeija ei pysty voittamaan Puna-armeijaa.  Taisteluun sotilaat menevät pakosta, erityisesti hyökkäykseen ja tiedustelemaan, mieluummin puolustautuvat.  Kuolemajärvellä oli tapaus, jossa 11 sotilasta kieltäytyi menemästä tiedusteluretkelle.  Upseeristo yrittää puhua ympäri sotilaita painostamaan Puna-armeijaa, sillä apua tulossa Englannista, Ranskasta ja Ruotsista.  Väestö jäisi suurimmaksi osaksi paikoilleen, mutta upseerit, suojeluskuntalaiset siirtävät (asukkaita) ja sytyttävät asumukset palamaan.  Kuten sotilaat, myöskään kansalaiset eivät voi näyttää poliittisia kasvojaan julman terrorin pelosta.

Lisäys: Sotamies Eero Suominen, s. 1913 Helsinki, 5/JR 11, jäi vangiksi tarkemmin määrittelemättömän ajankohtana Talvisodan aikana Kuolemajärvi, Hatjalahti; palautettiin Suomeen 10.5.1940.

*

5.2.1940, Puna-armeijan suurhyökkäyksen alla:

Punaisen kenttäarmeijan 62. postiaseman työläinen G. Tolkatsev, Omsk-Kirovks postipiiristä loihe lausumaan:

”Tiedätte, että Suomen imperialismin lahjattomat fasistiset sikiöt ovat provosoineet ja julistaneet sodan rakkaalle isänmaallemme Neuvostoliitolle.

Olen ollut rintamalla joulukuun 20. päivästä asti sotimassa valkosuomalaisia pyöveleitä, rosvoja ja poliittisia korttihuijareita vastaan.  Tehtävämme on lyödä vihollinen sen alueella ja tätä kunniatehtävää olemme parhaillaan suorittamassa.”

Tämän jälkimmäisen sikermän lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n kansiot/Talvisota.

*

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Talvisodan alkamisen jälkeen jäi Neuvostoliiton valloittamalle Suomen Raja-Karjalan alueelle myös vajaat 3000 siviiliä, jotka pääasiassa rekisteröitiin Suomen Kansantasavallan kansalaisiksi joulukuussa 1939. He olivat Suojärven ja Salmin alueilta.

Varsinaisiksi vangeiksi he joutuivat vasta helmikuun toisella viikolla, kun sodan pitkittyessä Neuvostoliitto päätti internoida heidät kahdelle työleirille idemmäksi. Oma äitini ja hänen sukulaisensa joutuivat Äänisen rannalle Kaimaojalle, joka sijaitsee Kontupohjan likellä. Suurempi vankileiri oli Interposolska hiukan etelämpänä.

Kun sodan päätyttyä ei enää pidetty yllä Suomen Kansantasavallan tunnustamista tai olemassa olemista, heidät päästettiin loppujen lopuksi lähtemään Suomeen, uusien rajojen toiselle puolelle. Mutta tämä tapahtui vasta touko-kesäkuun vaihteessa 1940, joten ei heidän kohtalonsa aivan alusta pitäen varma ollut. Osa jäi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon, koska heille luvattiin, että he pääsevät takaisin entisille kotikonnuilleen. Tähän lupaukseen uskovia oli kuitenkin vain prosentin verran vangiksi jääneistä. Mummoni kahdeksan lapsen kanssa päätti ilman muuta lähteä Suomeen, koska hänen piti löytää sodassa taistellut miehensä sieltä jostain. Pari äitini sukulaista kuoli kuitenkin leirillä, mm. vuoden ikäinen serkkupoika.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos, hyvä ja tärkeä taustoitus.
En koonnut tähän mitään erityistä yhteenvetoa tai alkukatsausta.
Nämä tässä esittämäni asiakirjakatkelmat ovat siis V. Galitsinin teoksesta Suomalaiset sotavangit NKVD:n leireillä 1939-1953, sekä Timo Vihavaisen ja Andrei Saharovin (toim.) Tuntematon Talvisota -teoksesta, joka ilmestyi jo 2009. Sittemmin on vaihteleva ryhmä tutkijoita, Vihavainen mukana, koonnut vastaavan satsin jatkosodan ajalta sekä nyt tämän vuotisen Varjo Suomen yllä -teoksen.

Sekä Galisinin että Vihavainen-Saharovin kirjat ovat ainesotoksia, jossa pyritään saatavilla olleiden arkistoaineistojen pohjalta luomaan mielekäs ja mahdollisimman antava kattaus koko Talvisodan ja toisaalta NKVD-raporttien suhteen. Kun siitä sitten poimii suomalaisia vangittuja koskevan aineiston, jää käteen varsin fragmentaarinen ja ehkä vaikeasti hahmottuva kuva. Ainakaan mitään kokonaiskäsitystä tästä ei synny, se on selvä. Jossain määrin luin Alava-Frolov-Nikkilän Rukiver! -sotavankimatrikkelia rinnan kompilaation laadinnan kanssa. Joitain palautuksia tai kuolemantapauksia poimin sieltä tähän, mutta mitään kattavaa kartoitusta en ryhtynyt laatimaan, koska se olisi vain lisännyt blogin sekavuutta.

Tietääkseni täysin kattavaa listausta Talvisodan jälkeen pakko-otettujen alueiden asukkaiden sijainneista ei ole tehty; ketkä jäivät, ketkä vietiin tai menivät syvemmälle NL:oon, mitä keillekin tapahtui.

Tähän voisi vielä lopuksi palauttaa mieliin, että Paasikivi, ja osaltaan myös Tanner, lähtivät siitä, että sodan jalkoihin jääneiden alueiden asukkaat tulisivat jäämään asuinsijoilleen Talvisodan välirauhan solmimisen jälkeen. Toiveissa taustalla vaikutti se ihana unelma, että mitään rajamuutoksia ei Maailmansodan loppuselvitykissä sitten tehtäisi, vaan raja palautuisi täysin tai ainakin likipitäen samoille sijoilleen kuin oli Tarton rauhan jäljiltä.

Tämä oli tietysti nykyihmisen silmin täyttä höperöintiä, mutta itseasiassa lähestulkoon ikiaikainen käytäntö. Jos rauhan tultua vihollinen vetäytyisi sijoilleen, kaikki jatkuisi kuin ennenkin, asukkaat palailisivat koteihinsa jne. hieman siihen tyyliin kuin 1700-lukujen rauhanteoissa. TAi sitten, jos raja siirtyisi, asukkaat jäisivät koteihinsa ja seuduillensa, mutta jatkaisivat eloaan uuden valtakunnan alamaisina, tällainen siis kai voitaneen katsoa olleen valtavirtainen menettely Euroopan lukemattomissa sodissa.. Pitäisi katso tarkemmin Polvisen JKP-elämäkerrasta, mitä mieltä Paasikivi tarkemmin ottaen oli. Muistelen, että ainakin karjalaisten järjestöt tietysti torjuivat jyrkästi tällaisen menettelyn, ja lukemattomat yksityishenkilöt, aivan tavattomana ja mahdottomana menettelynä. Mutta ukkohan eli historiallisen kontekstin puitteissa..

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kiitos mielenkiintoisista tiedoista – mitä kautta sait arkistoasiakirjat käyttöösi?

Teksteissä useita kertoja esiintyvät viittaukset ruotsalaisiin vapaaehtoisiin liittyvät lentolaivue F19:n talvisotaan. Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Flygflottilj_19

Rynnäköinnissä Sallan Märkäjärvellä toimivaa neuvostoilmavoimien tukikohtaa vastaan 12. tammikuuta 1940 kaksi Hawker Hart -tyyyppistä kevyttä pommikonetta väisti it-tulta ja törmäsi toisiinsa artikkelissa kuvatuin seurauksin.

Sotavangeiksi jääneet luutnantti Per Sterner ja vänrikki Arne Jung vapautuivat sotavankeudesta toukokuussa 1940. Helsingissä otetussa SA-kuvassa he ovat lentopäähineineen ja -haalareineen ymmärrettävän huojentuneita.

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kuten edellä mainitsinkin blogin teksteistä ne kohdat, joissa on lähdemaininta tapauskohtaisesti, ovat Vihavaisen-Saharovin Tuntematon talvisota -kirjasta. Kaikki muu on Galitsinin/Golitsynin NKVD-aineistosta, sitähän ei ole käännetty, ja tutkijakaverin kautta syntyi linkki Venäjälle. Ihan mielenkiintoinen teos, mutta kaipaisi tietysti meikäläistä näkökulmaa ja rutkasti lisää arkistomappien läpikäyntiä.. Paljon jää avoimeksi. Esimerkiksi tiettyjen henkilöiden ja ryhmien kohtaloiden muotoutumienen ja esim. "korkeimman tuomion" saaneiden kuulustelupöytäkirjojen ja tuomiokirjojen tutkiminen olisi kovasti tarpeen.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sotavankeus saattoi olla pitkäkin. Nuori Vilho Matsinen jäi sotavangiksi haavoituttuaan. Matsinen luovutettiin Suomeen vasta v. 1955 molemmat jalat amputoituina ja painon ollessa n. 30 kg. Loppuelämänsä Matsinen vietti Kaunialan sotavammasairaalassa.

Siperian vankileireillä Matsinen yritti useean otteeseen pakoa toivoen, että hänet ammuttaisiin, mutta joka kerta hänet raahattiin takaisin leiriin. Matsinen vapautui vasta v. 1955, kun hän sai toimitettua erään saksalaisen sotavangin palautuksen yhteydessä kirjeen omaisilleen, jotka ottivat yhteyden Suomen valtionjohtoon vaatien sotavangin vapauttamista.

https://books.google.fi/books?id=7TzNBgAAQBAJ&pg=P...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Monien vankien kohtalo oli sattuman kauppaa. Hoitamattomien sairauksien, aliravitsemuksen, pahoinpitelyjen ja kidutusten jälkiä kantavien vankien palautus olisi ollut Neuvostoliitolle propaganda- ja arvovaltatappio, siksi monet näistä vangeista jäivät lopullisesti sille tielleen.

Rauhan tulon jälkeen edelleen vankeina pidetyillä oli tuuria, jos jotakin kautta saatiin kotimaan virallisille tahoille tieto heidän vielä elossa olostaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juu, näitä pitkiä vankeuksia oli runsaasti. Nythän emme tiedä ´lukuisten sotavangeiksi joutuneiden ja matrikkeleista löytyvien sotavankien kohtaloita. Kaksi syytä yli muiden: teloitus tai sairaus. Mutta sitten on näitä vankiloiden hämyyn hävinneitä: viimeistään 1955 pitäisi aika monen olla vapaa mies, jos vain elossa oli, ja varhempi kynnys oli Stalinin kuolema 1953, ja sitä ennen jos tuomiot päättyivät. Tavallisilla sotavangeillahan ei, toisin kuin tässä esitetyillä NKVD:n vangeilla, ei ollut tuomiota alla, ainoastaan "normaali" sotavankeus, joka tosin ei päättynyt kaikilta vaikka palautusprosessit toimivatkin.
Oma lukunsa ovat vapaaehtoisesti Venäjälle/NL:oon jääneet. Näkyvin ryhmä ne noin 20 Talvisodan miestä, jotka ilmoittivat ei palaavansa kotiin Viipurissa ja jäivät siellä junasta. Muitakin oli. Osan paluu lykästyi tai peruuntui potilaana olon vuoksi ja siitä sitten saattoi polku harhautua arvaamattomasti. Yhden kaverin muistan, sellaisen, joka oli jäänyt naapuriin, mutta käynyt Suomessa omia aikojaan (tai mahdollisesti lähetettynä) joskus 1950-luvulla, palannut Neuvostoliittoon, ja yritteli sitten koputella "virallisesti" Suomen ovea, mutta ainakin aluksi huonolla menestyksellä. Eräs tällainen tapaus oli Seurassa silloin kun olin pikkupoika ja kävin naapurissa Seura-lehteä lukemassa.. Eräältä taisivat kaapelit seota jne. Värikkäitä ja mielenkiintoisia tapauksia, tahdonvastaisia ja vähemmänkin vastaisia.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Mulla jäi karvamatona korvassa soimaan tämän
Punaisen kenttäarmeijan 62. postiaseman työläisen G. Tolkatsevin, Omsk-Kirovks postipiiristä, antama lausunto:

”Tiedätte, että Suomen imperialismin lahjattomat fasistiset sikiöt ovat provosoineet ja julistaneet sodan rakkaalle isänmaallemme Neuvostoliitolle. ..."

"Suomen imperialismin lahjattomat fasistiset sikiöt".

Khihi-hi-hihii..

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Panssarikillan sivuilla on asiantunteva ja pätevä esittely Vihavainen-Saharov -teoksesta:

http://www.panssarikilta.fi/Lehti/Panssari201001_s...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset