Veikko Huuska

Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion?

Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion? 

Vainko ne, jotka onnistuvat ehkä sattumankin kautta sellaisen anastamaan tai taistelemaan? Pohdintaa valtiosta.

*

”Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.  Jos tshekit ovat liian erilaisia slovakeista, montenegrolaiset serbeistä, skotit englantilaisista ja katalaanit espanjalaisista voidakseen elää rinnakkain samoissa valtioissa, voidaanko luottaa siihen, että miljooniin kasvavat uudet vähemmistöt kaukaisemmista kulttuureista sulautuvat sujuvasti eurooppalaisten alkuperäiskansojen joukkoon?

Ajatusleikki on toistaiseksi teoreettinen.  Silti kysymys siitä, milloin valtioiden pilkkoutuminen on väistämätöntä, herää yhä uudelleen.  Selvää on, että nykyiset rajat eivät ole välttämättä lopullisia.  Kiveen piirrettyjä karttoja ei ole”.

Näin mielenkiintoisia pohtii tutkija Iivi Masso tuoreimmassa Suomen sotilas –lehdessä (”Yhdessä vai erikseen?”, 5/2017, ilmestynyt 1.11.2017).  http://www.suomensotilas.fi/

*

Ajatuksia herättävistä artikkeleistaan tunnettu Iivi Masso viittaa tuoreimman tekstinsä aluksi Euroopan viimeisimpiin itsenäistymistapauksiin:

”Baltian maiden vapautumisesta neuvostomiehityksen alta on kulunut reilu neljännesvuosisata.  Tshekki erosi Slovakiasta vuonna 1993.  Jugoslavian kivuliaampi hajoamisprosessi päättyi vasta Kosovon itsenäisyysjulistukseen vuonna 2008.  Siitä ei ole pitkä aika, mutta sen jälkeen on jo ehtinyt syntyä mielikuva, että valtioiden rajat olisivat nyt lopullisia.  Ellei maailmassa, niin ainakin Euroopassa.”

*

Me varttuneemmat poliittiset ihmiset muistamme, miten Urho Kekkosen suuren hankkeen, Euroopan Turvallisuus ja yhteistyökonferenssin (ETYK) tavoite, vuonna 1975, oli – sanotaan mitä sanotaan – turvata status quo, tuolloinen maailmanjärjestys Euroopassa.  Myöhemmin, kun mannerlaatat lähtivät liikkeelle, suomalaisten oli hieman pulmallista valita asenne jolla tuota kehitystä seurata. 

Nyt, kun Suomen valtiollisen itsenäisyyden julistamisesta, jos kohta ei sen varsinaisesta saavuttamisesta, pian tulee kuluneeksi 100 vuotta, mielellään näemme, että se, mihin ”me suomalaiset” tuolloin pyrimme, oli aivan oikein ja oikeutettu hanke. 

Sävähdämme loukkaantuneina, kun kuulemme, että entisessä tsaarinmaassa voidaan ajatella, että Suomen irtautuminen Venäjän helmoista oli paitsi väärin, suorastaan rikollinen toimenpide, - jossa kaiketi rikoskumppaneina olivat niin Suomen porvarit kuin työläisetkin, sekä Venäjällä 7.11.1917 vallan anastanut Lenin Bolshevikkipuolueineen.  Olipa siinä aika monenkirjavat rikoskumppanien kopla!

*

Iivi Masso kysyy perustavia asioita kun hän kirjoittaa:

”Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion?  Milloin valtioiden rajat ovat pyhiä, milloin eivät ole?  Milloin kansojen, kansanosien ja vähemmistöjen itsenäistymis- tai irtautumispyrkimyksiä on syytä tukea ja milloin ei?”

Kysymys on varmasti keskeisellä tavalla näkökulmasta.  Kuka kysymyksen esittää, ja minkälaisia intressejä hänellä tuossa tilanteessa kulloinkin on? 

Masso toteaa, että kansainvälinen laki erottaa tässä kolme ilmiötä:

Ensinnäkin on itsenäistyminen sinänsä.  Toisaalta on rajoitetumpi itsenäisyys: itsehallinto (self-government).  Ja kolmanneksi irtautuminen jostakin valtiorakenteesta (secession).

Itsenäistyminen tarkoittaa vapautumista vieraan vallan alta, kuten Suomen tapauksessa 1917.  Samoin Baltiassa, jossa ”vapautuminen epädemokraattisen valtiohirviön miehityksestä oli kansainvälisen oikeuden sekä yleisen oikeustajun kannalta melko yksiselitteistä”, Masso toteaa.

Nyt tapetilla oleva Katalonia ei kuitenkaan ole valloitettu maa, vaan Espanjan valtiosta irtautumaan pyrkivä autonominen maakunta.

Sama koskee oikeudellisesti Kurdistaniaa, vaikka kurdit ovatkin huomattavasti isompi kansa, joka vain ”unohtui”, kun I maailmansodan voittajat piirsivät viivottimillaan uusia valtioita Osmannien imperiumin raunioille satakunta vuotta sitten. 

Voidaan myös kysyä, onko kansainvälisellä yhteisöllä moraalisia velvoitteita erityisen kaltoin kohdeltuja kohtaan.

*

EU

”Tiivistyvän Euroopan Unionin kannattajat väittävät, että kansallisvaltioiden lyhyt historia on ohi”, Masso sanoo.  Monet julistivat jo  1990-luvulla, että ”nyt liikutaan kohti isompia yksiköitä, eikä kansallinen identiteetti ole enää etninen”.

Nykyinen kansallisvaltioiden Eurooppa syntyi kuin saman perheen lapset Suomen tavoin noin 100 vuotta sitten, maailmansodan ravistelemaan vanhaan maanosaan.  Suuri osa eurooppalaisista valtioista on kolmen ison imperiumin, Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin, perillisiä.

Kansallisvaltioiden merkitystä, rajoja ja identiteettiä on ravisteltu tai suorastaan pyritty murskaamaan kylmän sodan kylmimpien vuosien jälkeen, ja etenkin nykyisin yhä jatkuvan globalisaation aikana.  Samaan maaliin on pyrkinyt myöskin EU, johon kaikki sen jäsenet ovat ainakin näennäisesti vapaaehtoisesti liittyneet.

Mutta kun sanotaan noin, unohdetaan ne käydyissä kansanäänestyksissä toiseksi jääneet äänestäjät, joiden lukumäärä on useinkin ollut melko pienellä marginaalilla pienempi kuin vallitsevaksi muodostunut liittymispäätös.

Suoraan voi sanoa, että ainakin kolmannes kansanäänestyksen kautta Euroopan Unioniin liittyneiden valtioiden kansalaisista on vastustanut Unionia.  Viimeisten 10 vuoden kuohunta on osoittanut, että voimasuhteiden (EU:n puolesta tai vastaan) ratkaiseva heilahdus ei ole mahdoton, jossain tapauksissa se on suorastaan ”pienestä kiinni”.  Eli se siitä yksiselitteisestä ”unionismista”.

Mutta kuten EU:n kiivaimmatkin puoltajat ovat kauhukseen joutuneet havaitsemaan, että vaikka kansallisvaltioiden primääri merkitys ihmisille on markkinoiden avautumisen ja yleisen kansainvälistymisen oloissa liudentunut, ei valtio ole menettänyt merkitystään.  Eikä kansainvälisyys ole pystynyt pesemään ihmisiä pois lähtökohtaisista etnisistä sidoksistaan. 

Niinpä 2000-luvun alun suurimpia valtio-opillisia opetuksia onkin se, että etninen identiteetti on osoittautunut valtion rajoja vahvemmaksi.

Jos tänään vapaalla pöydällä vedettäisiin valtioiden rajoja, syntyvät uudet valtioiden rajat tulisivat monissa kohdissa kulkemaan toisaalla kuin missä ne nyt kulkevat.

*

Nykyisin emme pysty kuvittelemaan, mitä voimia ja pyrkimyksiä voikaan sisältyä nykyiseen vapaiden ovien politiikkaan.  Vaikka Masso ei viekään ”nykyajan monikulttuurisuusaatteen” avaamia näkymiä konkretiaan, on helppo jatkaa nykyisten Katalonian, Kurdistanin ym. tapausten versiointia tulevaisuuden Euroopassa.

Miten Ruotsi – tai Ranska, mahtaisi toimia tilanteessa, jossa maahan tulleiden islamilaisten pyrkimys omaan enklaaviin, etnis-uskonnolliseen valtioon valtiossa, vahvistuisi ja johtaisi sitten loogisesti sen itsenäistämiseen.  Tai ainakin taistelevan itsenäisyysliikkeen nousuun. 

Dynaamiset, isolationistiset voimat eivät katso, montako miljoonaa heitä on, eivät ainakaan silloin kuin lähimmät kumppanuusryhmät eivät löydy ”isäntävaltion” piiristä, vaan jostain etäämpää

Sitä kutsutaan verkottumiseksi.

Miten Iivi Masso totesikaan:

”Kansalliset itsenäisyyspyrkimykset ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös nykyajan monikulttuurisuusaatteen kanssa.”

Niinpä, tai voisiko asian sanoa toisin:

”Nykyajan monikulttuurisuusaatteet ovat kiinnostavassa ristiriidassa myös kansallisten itsenäisyyspyrkimysten kanssa”.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voisiko olla kaksi valtiota samalla alueella? Tällaistahan on väläytetty muun muassa Israelin ja Palestiinan kohdalla?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

On myös vanha käsite "valtio valtiossa" jolla tarkoitetaan valtion sisällä omapäisesti toimivaa, ylemmän johdon määräyksistä piittaamatonta ryhmää.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

1#
Kaksi valtiota - tai jopa useampia valtioita - ikään kuin samoilla jalansijoilla? Kyllä vain. Kaikki on mahdollista. Uskon, että ei niinkään kaukaisessa tulevaisuudessa tulemme näkemään uudenlaisia versioita valtio-käsitteen "sateenvarjon" alla.

Suomessa on nyt menossa eräänlainen kokeilu, kun ex-yhtiöjohtaja Sipilä yrittää johtaa valtiota. Hän on seepra, joka ei pääse raidoistaan, vaan yhä vain, opetuksista ja kolauksista huolimatta, suorittaa työtään ikään kuin Suomi olisi firma, eikä valtio. - Aikaisemmin suljetun talouden aikaan olemme saaneet riittävästi havaita, mitä tapahtuu kun poliitikko/poliitikot ovat (yrittäneet) alkaneet johtaa yrityksiä.

Mutta vakavasti puhuen, yritysten ja valtion rajat hämärtyvät. Nyt tietysti puhutaan suuryhtiöistä ja monikansallisista konglomeraateista. Niiden budjetit ylittävät monesti pienten valtioiden budejetit, ja pelkästään eläkevakuutusmaksut voivat olla (sikäli kuin maksavat) ylittävät monen maan sote-vuosibudjetit.

Nyt nämä ylikansalliset yhtiöt (Company etc.) toimivat sujuvasti monikansallisella periaatteella, valtiollisista rajoista pahemmin häiriintymättä, paitsi että verotusteksinistä ym. syistä kylläkin suorittavat selektiivisiä landingeja, siis valikoivaa sijoittumispolitiikkaa.
Valtio- käsitteen uudet muodot tulevat mahdollistamaan vastaavia, ja vielä monimutkaisempia, suorastaan seutu- ja jopa asunto- tai henkilökohtaisia läsnäoloja.

Naton yhteydessä paljon puhutut henkilö-jäsenyydet tulevat toteutumaan näiden uusien, virtuaalisten tai hybridiaalisten valtioiden kohdalla.

Suomalainen voi kuulua valtioon x missä vain. Tämän uuden valtiollisuuden mikro-ominaisuudet eivät arjen tasolla paljon poikkea nykyisistä vapaan liikkuvuuden oloista ja kaksoiskansalaisuus-kuvioista.
Mutta kun ajattelemme jotain vaikkapa erityisosaaja-kollektiivia (työkuntaa, kaupunkia tms.), se voi periaatteessa elää täysin riippumattomana parkkeerausmaansa oloista, maksaa kymmenyksensä hybridis-virtuaaliselle valtiolleen, ja saada siltä sosiaaliturvansa ja vakuutuksensa ym. etuutensa.
Tämä meno mahdollistaa eliittien eliittien synnyn.
Ikävät ja likaiset palvelunsa tämä virtuaalivaltio ostaa tarjonnan mukaan, itselleen parhaiten soveltuvin ehdoin. Näin myös sotilaalliset ja paramilitaarit suojelupalvelut, joita se toki aina tarvitsee. Tietysti tämä on tappiin vedetty fantasia, mutta jo kaukana näin pitkälle menevistä utopioista joudumme määrittämään uudella tavalla valtion.
Reaaliset valtio-valtiot tietysti tulevat taistelemaan tällaisia irtiottoja vastaan.
Mutta jos joskus sääntelytalouden aikana olisi kerrottu kaikista nykyhetken yhtiö-maailmassa mahdollisista ja laajasti käytetyistä voitonmaksimoinnin ja tappiontasaus- ynnä rakenteellisen imetyksen ja kansantalouksien köyhdyttämisen keinoista, monikaan ei olisi uskonut, että tuollainen olisi mahdollista: Emme tule sallimaan sellaista kermankuorintaa! olisi monikin itsenäinen ajattelija karjaissut.
Käytännössä emme ole ainoastaan sallineet tämän kaiken makroryöstön ja kauhonnan toteutumista, vaan olemme jopa sitä ajatuksin, äänestyslipuin ja raivokkain kannanotoin kannattaneet!

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kansallisvaltioiden aika saattaa olla ohi. Euroopasta on kehittymässä eri kansojen, eli etnisten ryhmien yhteinen federaatio. Säilyykö siinä prosessissa Suomen kansa ja kieli?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Mitkä kansat ja kansanryhmät ansaitsevat oman valtion? "

Itsenäistymisen oikeutuksen näen olevan kansasta itsestään kiinni. Kansat ansaitsevat oman valtion, kun ne pystyvät tekemään sen. Ja kykenevät säilyttämään sen ja tulemaan toimeen omillaan. Että tämä olisi mahdollista täytyy muutaman ehdon täyttyä.

Kansan pitää olla riittävän yhtenäinen. Sillä täytyy olla riittävän yhteinen arvomaailma, jonka suuri enemmistö kokee puolustamisen arvoiseksi.

Kansan täytyy olla valmis uhraamaan itsensä itseään korkeamman päämäärän puolesta. Joskus aika voi olla armollinen, mutta usein itsenäistyminen vaatii uhreja.

Itsenäistymiseen pätee hyvin samat lait kuin itsenäisenä pysymiseen. Vihollisen voitto on tehtävä niin kalliiksi, ettei se ole kannattavaa.

Tämä kalliiksi tekemisen täyttyminen vaatii yllä olevien ehtojen täyttymisen.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

4#
"Itsenäistymisen oikeutuksen näen olevan kansasta itsestään kiinni. Kansat ansaitsevat oman valtion, kun ne pystyvät tekemään sen. Ja kykenevät säilyttämään sen ja tulemaan toimeen omillaan."

No juuri näin.-

Näinhän suuri osa maailman valtioista on syntynyt ja muotoutunut. Sodan ahjo ja veri ovat valtion kohtu - noin lähtökohtaisesti ja luonnonmukaisesti.
Tullaan perustaviin käsitteisiin: kootakseen ihmisiä yhteen pitää olla joko yhteinen intressi ja yhteinen käsitteenmuodostus.

Siis asuinpaikka, jota puolustaa;
kieli jonka avulla ymmärtää naapuria;
sen verran varaa ja raudanmuokkaustaitoa, että voi hankkia piikit, pertuskat ja tykit;
sen verran selkäytimeen karttunutta koodistoa, että riittävän monta nuorukaista pysyy ruodussa ja ryntäävään ryhmän rintamassa kun viereltä alkaa veikkoja kaatua;
kulttuurinen ja taloudellien pääoma, ja jotain ("kotiliesi"), jota puolustaa.

Niin ja sen verran organisoitunut rakenne takana, että se pystyy luomaan pakkoja (ruhtinaan tai valtion tai liittouman) legitiimi oikeus ottaa mies ruotuun ja pitää se siellä - tai sitten kylliksi käsitteeseen enkkovedee -kiteytyvää tulivoimaa panna mies ajattelemaan, pysyä vai paeta.

Kun hän tietää, että edessä vihollisen suunnassa on todennäköinen kuolema tai elinikäinen rampuus, mutta takana satavarma äkkikuolema, yleensä moni vetää tikun, joka antaa vielä edes kotvan aikaa hengittää (Trotskin maksiimi). jne.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Nyt tapetilla oleva Katalonia ei kuitenkaan ole valloitettu maa, vaan Espanjan valtiosta irtautumaan pyrkivä autonominen maakunta."

Tuosta voi kyllä olla myös eri mieltä. Katalonia on vallattu usein, kuten niin moni muukin alue. Jopa Suomi.

Katalonia on ollut oma alueensa kunnes joku kunkku nai jonkin kuningattaren ja alue "muodollisesti" yhdistettiin Espanjaan. Se on siis alue, joka on liitetty Espanjaan ja nyt haluaisi purkaa tuon liitoksen ja olla taas oma itsenäinen alueensa.

Katalonia on yrittänyt irtaantua Espanjasta jo 1600-luvulla (Reapers' war) ja 1700-luvulla sitä kohdeltiin myös kaltoin. Ja 1800-luvun alussa ranskalaiset hyökkäsivät. Katalonia oli osa Ranskaakin välillä (1813-1814).

1930-luvulla Katalonian armeija soti Francon armeijaa vastaan. Lopulta Francon joukot valloittivat Katalonian:

Wiki: "The defeat of the Republican armies in the Battle of the Ebro led in 1938 and 1939 to the occupation of Catalonia by Franco's forces, who abolished completely the Catalan autonomy and brought in a dictatorial regime, which took strong measures against Catalan nationalism and culture."

Katalonia olisi paljon yhtenäisempi ja kansallistuntoisempi, jollei Franco olisi tuhonnut sen identiteettiä ja kulttuuria.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset