Veikko Huuska

Summa 1940

Summa, Summa, Summa..

*

Johdanto

Katso dokumentti:  https://

Onko milloinkaan Suomea kohtaan tunnettu näin spontaania ja laajaa myötämieltä?

Sympathy For Finland (1939) kuvattu: 18.12.1939 London

British Pathé  Kesto: 2:46 min.

*

Vihollinen iskee

Oli helmikuun 1. päivän aamu, kun venäläisten tykit jyrähtivät samanaikaisesti koko Summan lohkolla.  Seuraavalla hetkellä kranaattikuuro iski etulinjaan.

Se oli pelinavaus myllerrykselle, jolle ei tuntunut loppua tulevan.

Tykkien rumputulen jylinä ja kranaattien repivä räiske oli kaikessa valtavuudessaan sellaista, että sille ei löytyne vertaista talvisodan rintamilta.

Summan suurtaistelu oli alkanut.  Kukaan kuolevainen ei voinut sanoa, kauanko kamppailu kestäisi.

Turha oli yrittää eritellä tykkien lähtölaukauksia tai kranaattien räjähdyksiä. 

Ne sulautuivat yhtenäiseksi pauhinaksi, joka riehui koko rintamanosan alueella.  Tuota infernoa täydensivät lukemattomat pommitus- ja hävittäjälaivueet, joita keskeytymättä risteili rintaman ja sen takamaaston yllä.  Kaiken tuon joukosta erottuivat vain järeimpien ilmapommien räjähdykset.

Maapatsaita ja jopa tukkipuiden runkoja kieppui ilmassa

pudotakseen jälleen rytisten maankamaralle.

Kranaatti- ja pommikuoppia,

syviä ja matalia,

laajoja ja suppeampia syntyi vieriviereen

ja

päällekkäin.

Korsut saivat osumia ja osa niistä tuhoutui.

Viikatemies liikkui kaikkialla kaataen tai haavoittaen jokaisen, joka hänen tielleen sattui –

arvoon ja asemaan katsomatta.

Maa keinui ja vavahteli.

Komppaniamme erään joukkueen varajohtaja kuoli silmänrapäyksessä tuupertuen taisteluhaudan pohjalle.

Hänessä ei ollut ainoatakaan luodin tai sirpaleen jälkeä, vain veristä vaahtoa pursusi suun ja sieraimien kautta.

Hän kuoli ilmanpaineesta, jonka aiheutti muutaman metrin päähän haudan etuvalliin osuneen raskaan kranaatin räjähdys.

Taistelu jatkui vuorokaudesta vuorokauteen keskeytymättä.

Van lentolaivueet kaikkosivat taivaalta pimeän ajaksi palatakseen taas aamun sarastaessa.

Tihenevän ruudin- ja räjähdysaineen katku kirveli silmiä ja hengitystä.

Lähde:

Kansa Taisteli, n:o 2/1981, 16.2.1981. Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Mies ja Bunkkeri

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156379610288484&set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&type=3&theater

Reservin vänrikki Aapo Paitulan raportit Summan bunkkereista Sk5 ja Sk6.

Liite 18;

I/JR 7:n taistelupäiväkirja.

Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja, (A.Paitula, kuten myös alempana)

Paikka: Linnake n:o 5 (bunkkeri numero 5)

1. helmikuuta 1940 kello 12.35

Saapunut/vastaanotettu pataljoonan komentopaikalle klo 13.45

I Pataljoonan Komentajalle;

Linnake n:o 6:n katossa murtumia, miehistöosa mahdollisesti käyttökelvoton.

N:o 6:n tärkein pesäke ja n:o 5 ovat miehitetyt I kivääri Mikkolan yhdyshaudasssa.

Toistaiseksi 1 lievästi haavoittunut.

Vihollisen jalkaväkeä ei näkyvissä.

A. Paitula

(Vänrikki Nummisen ilmoitus Mikkolasta:

Klo 12.55 Vih. osastoja Tuomolan ja Mikkolan etumaastossa.

Linnake(tta) 1.-2. kohti Latokukkulan kautta etenee noin 2 komppaniaa + 3 hyökkäysvaunua.)

*

Liite 24b

Lähettäjä: I. KKK:n I Joukkueen johtaja (Paitula)

Mistä: Linnake n:o 6, helmikuun 1. pnä 1940, klo 20.20.

I Pataljoonan komentajalle;

Linnakkeet 3., 5. ja 6. kunnossa.

N:o 6:n miehistökorsun katossa repeämiä.  Miehitys paikoillaan: Samoin Perttulassa.

Tappioita 2 lievästi haavoittunutta I/1.KKK:ssa.

Perttulassa ei tappioita.

A.Paitula

res.vänr.

*

Puolustajilta puuttui ammuksia

Heti sen jälkeen kun aamun myllerrys saavutti huippunsa, lähtivät venäläiset jalkaväkiaallot ja panssarivaunut hyökkäämään.  Vaikka hyökkäykset kerta kerran jälkeen lyötiin takaisin, hyökkäsi vihollinen yhä uudelleen – aamusta iltaan ja päivästä päivään.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Veriset vastaiskut

Usein onnistui panssareiden ja niitä seuraavan jalkaväen tunkeutua asemiimme ja vallata jokin tukikohta.  …

Mutta menetetty maasto oli saatava viipymättä takaisin – muutoin se sijaintinsa johdosta olisi jatkuvana piikkinä puolustuksen rungossa.

Nyt oli lähireservien korkea aika toimia!

Alkoi vastaisku.

Ensin oli läpäistävä vihollistykistön ja heittimistön sulkutuli, sitten panssarien ja jalkaväen tuli, minkä jälkeen oli painuminen suoraan hurjaan rynnäkköön ja käsikranaatein, kasapanoksin, konepistoolein, kiväärein ja puukoin käytyyn säälimättömään lähitaisteluun.  Tavallisimmin se päättyi tunkeutujan tuhoutumiseen.

Suraukset näyttäytyivät kiihtyvällä nopeudella: omien kaatuneiden ja haavoittuneiden armeija suureni pelottavasti ja samalla taistelevien armeija tietenkin kutistui.

Millaisia olivat lähireservimme?

Joukkueen tai komppanian suuruisia vajaita yksiköitä – ei aina niinkään paljon.

Vähän taempana oli joku kutistunut tynkäpataljoona, jonka taisteluvahvuus saattoi olla puolet alkuperäisestä – jos sitäkään.

Muistan erään jalkaväkikomppanian, joka vastaiskuun mennessään joutui ohittamaan komentopaikkamme.  Sen päällikkö poikkesi luonamme.

Kysyimme, minkä verran hänellä vielä oli miehiä.

Väsyneen ja mietteliään näköisenä hän vastasi jotain tähän tapaan:

Noin neljännes – jos enää sitäkään  Enempää ei komppaniassani enää ole…

Mitä mahtoi olla jäljellä sen vastaiskun jälkeen?

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Helmikuun 4. päivän iltana joutui Terttu-niminen tukikohta kovan taistelun jälkeen vihollisen käsiin.

Tuossa tukikohdassa oli yksi harvoista betonibunkkereista, nyt sekin pahoin tykkitulessa ruhjoutunut.

Vihollinen olisi kuitenkin voinut käyttää bunkkeria vaurioituneenakin hyväkseen, mikä tietenkin oli estettävä tavalla tai toisella.

Seuraavan aamun lähestyessä päivän sarastusta komppaniamme suoritti vastaiskun, valtasi Tertun takaisin

ja

tuhosi sinne tunkeutuneet kuokkavieraa.

Komppanialla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta pitää Terttua hallussaan, vaan sen täytyi vetäytyä noin parisataa metriä taaempana olevaan puolustusasemaan.

Poistuessaan miehemme räjäyttivät bunkkerin jäännöksetkin hajalle.

Taisteluhaudoissa ja pesäkkeissä ei ollut enää mitään hävittämistä.

Ne tuhoutuivat jo taistelun aikana.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Liite 42

I KKK:n I Joukkueenjohtajalta

Linnakkeesta 5

4.2.1940 klo 16.20

I Pataljoonan Komentajalle:

Suorasuuntaustykki ampuu Korpelan kuusesta 100 m oikealle.

A.Paitula

res.vänr.

(Pataljoonan esikunnassa kosmoskynällä:

Ilmoitettu luutnantti Rädylle.)

(Korpelan kuusi on siinä, missä Koivikkokannas yhtyy Korpelan maastoon).

*

Liite 44

I KKK:n I joukkueenjohtajalta

Linnake n:o 6, 5.2.1940 kello 11.15

Saapunut (Patl. esik.) 5.2.1940 klo 11.45

I Pataljoonan komentajalle:

Vihollisen hyökkäysvaunut siirtyvät tykistökeskityksen aikana Vossista oikealle ja siitä metsään.

Vänrikki Heikkilä lievästi haavoittunut.

Muuten kaikki hyvin.

A.Paitula

res.vänr.

*

Liite 49

I KKK:n I Joukkueen johtajalta

Linnake n:o 6

6.2.1940 klo 14.30

Saapunut 6.2.1940 klo15.00

I Pataljoonan Komentajalle:

Vihollisen hyökkäysvaunuja 5 vaunua Vossissa ja 3 Peltolan edessä.

Ne tulevat Miina-koivikosta – kolmosen kautta – Peltolaan.

A.Paitula.

*

Liite xx

I KKK:n I Joukkueenjohtajalta’

Paikka: Perttula, 6.2.1940 kello 15.20

Saapunut Pataljoonan esikuntaan 15.45

I.Pataljoonan Komentajalle:

Yksi Vihollisen hyökkäysvaunu tuhottu bunkkeri 3:n yhdyshautaan.  Toista yritetään.

Tappiot toistaiseksi 1 haavoittunut ja minä lievästi haavoittuut.

Siirryn bunkkeri 6:een.

Tulen myöhemmin lääkärinhoitoon.¨

A.Paitula

*

Res.vänr. Paitulan bunkkeri

Tätä bunkkeria luutnantti (silloinen vänrikki) Aapo Paitula puolusti Talvisodassa.

Lähde: Kansa Taisteli, n:o 2/1981, sivut 3 – 7,

katso Summan kartta sivulla 3 (40) ja valokuva ltn Paitulasta ja bunkkeri n:o 6 jätteistä jatkosodan päivinä 1941, sivulla 7 (44). http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1981/Kansa_Taisteli_02_1981.pdf

*

Hyökkäys

seurasi hyökkäystä ja vastaisku vastaiskua.

Miehet liikkuivat kuin haamut riekaleisissa lumipuvuissaan – väsyneinä, likaisina, partaisina, savun, räjähdysten ja ryöppyävän maan nokeamina.

Kiristynyt ilme kasvoillaan ja silmät oudosti palaen he latasivat, ampuivat, heittivät käsikranaatteja ja kasapanoksia, syöksyivät kuopasta kuoppaan tai laahasivat haavoittuneita suojaisempaan paikkaan.

Lähde:

Einari Jäntti: Summassa riehui helvetti.

*

Jatkoimme 6.K:n päällikön käskystä vetäytymistä omille linjoille,

ja olimme viimeinen rykmenttimme komppanioista, joka ylitti Summajoen omat piikkilankaesteet ja taisteluhaudan.

Ollimme jo päivällä saaneet todeta komentajamme olleen peloton mies.  Vihollisen kranaattien räjähdellessä ympärillämme me muut painuimme matalaksi, mutta eversti Heiskanen seistä törrötti pystyssä nenäkarvoista roikkuvan pitkän jääpuikon heiluessa ilmanpaineesta.  Halusiko tuo Aajoen taistelija näyttää meille nuoremmille, vai oliko se vain välinpitämättömyyttä? Mene ja tiedä.  Ehkä hänen korvissaan soivat Jääkärinmarssin sävelet: Pelkoa tunneta ei.

Vetäydyttyämme takaisin lähtölinjalle oli tilanne epäselvä ja huolestuttava: tuleeko vihollinen perässä?

Kylmä-Kallea ei vain kuulunut.

Oli jo melko hämärää, kun vastarannalle ilmestyi surullisen hahmon ritari. Pienen mustan tykistöhevosen selässä tuli suuri mies jalat melkein maata hipoen, kainalossaan pitkä käyrä sapeli.  Hevonen ja sapeli olivat sotasaalista, jotka 6.K:n miehet olivat komentajalleen antaneet.  Näin palasi Kylmä-Kalle allapäin epäonnistuneesta kahakasta.  Hän laski aasintammamaisen ratsunsa takaisin omalle puolelleen ja astui yli esteitten.

Riensin hänen tulopaikalleen tekemään ilmoituksen tapahtuneesta.

Missä on rykmentti?

Enpä varmasti tiedä.

Minäpä tiedän.  Se on siellä mihin jätimme kenttäkeittiöt.

Komentaja tiesi myös: sieltä rykmentti pääosin löytyi.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan äänet.

*

Vänrikki Numminen (1./I/JR 7:n joukkueenjohtaja)

lähti kuuden raisupäisen sotilaansa kanssa partioon, jonka reitti suuntautui vihollisalueelle lounaissuunnassa.  Lisäksi hänellä oli matkassa varmistuspartio valmiina tukemaan partion pääosaa.  Partio ylitti ensimmäiseksi vihollisen länsi-itäsuuntaisen varmistuspolun. Tossunjälkiä oli mutta ei edes mahorkan hajua.  Oltiin jo yli 500 metriä vihollispuolella kun hämärässä metsässä avautui näky, joka terästi aistit.

Tunnustelija nosti kiväärin poikittain ilmaan.  Kaikki olivat hiirenhiljaa.

Varovasti edettiin tunnustelijan tasalle.

Jokin liikkui.

Oliko se kuusen väre? Ei, liikkujia oli monta, ainakin 20.  Lähestyivät.  Toisilla oli lumipuku, toisilla pitkä mantteli.  Tulivat suoraan kohden.  Taaempana tuli vihollisia suurempi joukko.

Perääntyminen ei enää olisi käynyt salassa.

Vänrikki Numminen laski viholliset noin 15 metrin päähän.

Tulta!

Neljä konepistoolia ja kolme kivääriä alkoi sysätä nikkeliä, tulisen tappavaa sotalääkettä vihollisen sekaan.  Vihollinen oli niin yllättynyt ettei ampunut laukastakaan.  Sen alkupää makasi liikkumattomana Summan lumella.

Aika ei sallinut viivytellä.

Partio vetäytyi ja palasi omiensa luo.  Komentajan kiitos tuli palkaksi ja kuusi tuntia vapaata vartiosta.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan äänet.  Summa.

*

Molemmmat

osapuolet pyrkivät alituisten partioittensa aikana ottamaan sotavankeja tietojen hankkimista varten, ja tällä kertaa onni suosi neuvostoarmeijan miehiä.

Miehityksenä olleista suomalaisista konekiväärikomppanian (1.KKK/JR 7) sotilaista neljä sai surmansa, mutta pakoon pyrkinyt hämeenkyröläinen sotamies Toivo Fredrik Mäkelä jäi neuvostopartion käsiin elävänä. 

Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten partioiden keskinäinen sokkoleikki Summankylässä jatkui seuraavien päivien aikana.

Hämeenkyröläisen 1./JR 7:n miehistä koottu vänrikki Yrjö Nummisen partion yritti vastavuoroisesti siepata vankia Summajärven itärannalle suunnatulla retkellä, mutta miehet vaelsivat liian lähelle vihollisen majoitusaluetta.

Seurauksena oli öinen tulitaistelu, jossa hämeenkyröläiset tappoivat konepistooleillaan kymmenen vihollissotilasta.

Lähde:

Jussi Jalonen: Summan tarina, SKS 2017. sivu 148.

Katso myös; http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=536937&raportti=1 sekä http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=13&kuol_a_v=1940&kuol_a_k=01&kuol_l_p=13&kuol_l_v=1940&kuol_l_k=01&kunta=0112&haekaikki=0&sort=sy&sivulle=100&haekaikki=1&raportti=1

*

Jääkärikapteeni ja jääkärin morsian

Ikaalisten entinen kappalainen, jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala (1894-1966) toimi JR 15:n sotilaspastorin Talvisodan aikana ja osallistui myös Summan taisteluihin.

Ikaalisten kappalaiseksi hänet nimitettiin 1. toukokuuta 1931 alkaen ja Hattulan kirkkoherraksi 1. toukokuuta 1938 lähtien. Kirkollisten tehtäviensä lisäksi hän työskenteli myös englannin kielen opettajana Ikaalisten yhteiskoulussa vuosina 1931–1938 eikä hän ollut unohtanut sotilaallistakaan puolta vaan toimi Ikaalisten suojeluskunnan esikunnan jäsenenä vuosina 1934–1938.

”Kalervo Kurkiala oli jääkäri, jolle Saksa myös muodostui elämän mittaiseksi kohtaloksi. Kun hän sai kuulla, että Saksaan värvättiin nuorukaisia sotaoppiin, hän lähti Venäjälle Saratoviin, jossa hänen veljensä Ensio ja Viljo Kauppila Kasanin sotakoulun jälkeen palvelivat JR 186:n täydennyspataljoonassa.

Pojat päättivät yhdessä, että nyt lähdetään Saksaan. Kurkiala oli suorittanut jumaluusopin tutkintoja, joten hän toimi Libaussa pataljoonan papin tehtävissä. Siellä hän tapasi myös sotilaskotisisar Elisabeth Rolfsin, mecklenburgilaisen ritaritilanomistajan tyttären. Heidät vihittiin Saksassa elokuussa 1918 ja Elisabeth tuli Suomeen. Elämästään Saksassa ja osallistumisestaan ensimmäiseen maailmansotaan hän kirjoitti vuonna 1932 "Sisar Elisabeth" -nimisen kirjan.

Kurkiala osallistui luutnanttina mm. Tampereen valtaukseen ja erosi armeijasta 1922. Sen jälkeen hän toimi merimiespappina Australiassa ja ennen viime sotia hän oli Ikaalisten kappalainen ja Hattulan kirkkoherra. Sodassa hän toimi rintamapappina ja tuli tunnetuksi siitä, että hän ainoana kirkon edustajana vaati, että sankarivainajat on haudattava kentälle kuten Saksassa.

Niinpä hänet siirrettiin pois rintamalta 1941, mutta hänelle avautui paikka Suomen SS-vapaaehtoispataljoonan yhdysupseerina ja sotilaspastorina. Hän tunsi sympatiaa natsi-Saksaa kohtaan ja palasi sieltä vasta 1944.

Kun hän huomasi, että hänen lähin SS-alaisensa Unto Parvilahti vietiin Siperiaan, hän lähti kiireesti Ruotsiin, jonne jäikin loppuiäkseen ja sinne hänet myös haudattiin vuonna 1966. Hän oli jääkärieverstiluutnantti.”

Lähde; Tampereen Suomalainen Klubi; Olavi Hytönen, esitelmä; http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/19042010.html

 

Näin jääkärin morsiamesta tuli Ikaalisten seurakunnan kappalaisen rouva, melkein ruustinna, Ikaalisten seurapiirien kaunotar ja yksi keskushenkilö lähes koko 1930-luvun ajaksi.

*

Kurkiala tunnettiin reimana miehenä, jonka tapana ei ollut peruutella.  Kerran hän kuitenkin joutui vetäytymään hyvässä järjestyksessä tulojäljilleen. 

Tapaus meni tähän tapaan.

Eräs hyvä tuttavani, jonka nimellä ei ole välitöntä merkitystä tässä yhteydessä, kertoi, miten heidän perhekuntansa oli heidän vainiollaan tekemässä heinää.  Niityn laidassa kulki tie, jota pitkin pappi pitkässä kauhtanassaan polkupyörällä ajoi, nahkasalkku ohjaustangolla.  Katseli ja katseli, selvästi paheksuvana.

Oli näet sunnuntai.

Väki jurotti työssään, mutta piti tarkasti silmällä mitä tapahtuu.

Sitten pappi heitti jalkansa satulan yli ja laskeutui kauhtana hulmahtaen jalkeille ja läksi reippain askelin astumaan heinäväkeä kohti.  Huusi jo etäältä: Ettekö te tiedä, että on sunnuntai ja te teette heinää Herran sapattina!

Tämä tapahtui Ikaalisissa eikä paikkakunnalla ollut tapana tuohon malliin puuttua toisten tekemisiin.  Kukaan ei sanonut mitään, jatkoivat vain tointansa.

Pappi pysähtyi ja jääkärisaappaat kiiltäen korotti vielä kerran äänensä puhuen jotain sapatista ja työnteosta.

Silloin astui niittojatansa äärestä isäntä, pienviljelijä, ja tiukasti työkaluaan puristaen astui väkensä eteen ja sanoi: Sinä saatanan pappi voit kyllä minun puolestani puhua tuolta kirkon pöntöstä mitäs lystää, se ei minua liikuta, mutta sinä perkele et tule minun pellolleni paskaasi kylvämään. Onko selvä.  Ja kävi kohden.  Silloin tapahtui tuo papillis-jääkärillinen vetäytymisliike, ja jalka heilahti tangon ja satulan yli ja polkeminen jatkui kuin ei olisi pysähtynytkään.

Ajallisesti tämän täytyi siis tapahtua joskus Mäntsälän kapinan ja Mainilan laukausten välisenä aikana, kerran suvella, heinänteon aikaan, kun kärpäset surrasivat ja sammakot laiskasti kurnuttivat veto-ojan partaalla.

Katso myös: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalervo_Kurkiala

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001933444.html

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217658-he-poistuivat-maasta-syksylla-1944

 

*

Sotilaspastori, jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala puhuu;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19390101&enddate=19451231&publication=&xsearch_content=Kurkiala&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

*

Hämeenkyrön vänrikin (sitten luutnantti) Paitulan taistelut isommassa kuvassa

Summa

”1.2.1940

klo 12.35 lähetti luutnantti Paitula, linnake 6:n Päällikkö tiedon majuri Tuompolle: - Linnake 6:n katossa murtumia, miehistöosa käyttökelvoton. N:o 6:n tärkein pesäke ja N:o 5 miehitetyt.  Yksi konekivääri asemissa Mikkolan yhdyshaudassa.

klo 12.00 vänrikki Numisen lähetti (ilmoitti) Tuompolle:

Vihollisosastoja Tuomolan  ja Mikkolan etumaastossa.  Linnake 1 ja 2 kohti etenee vihollisen vajaa pataljoona kolmen hyökkäysvaunun tukemana.

Klo 15.35 Tuompon lähetti Nummiselle: - Asemat pidettävä.  Tykistöapua tulee.  Hv:t tuhotaan taempana.

Klo 15.55 Tuompo rykmentin komentajalle: - Tertun luona 3 vihollisen hyökkäysvaunua, joista kaksi korsun katolla.  Yritetään Tykkikomppanian toimesta tuhota.  Klo 14.50 ainakin 40 viholliskonetta asemiemme yläpuolella pudottavat pommeja ja ampuvat kk:llä.  Hurjat taistelut käynnissä Mikkolassa ja Tuomolassa, missä vihollisen jalkaväki hyökkää.  Pyydän sulkuja.  Yhteydet katkenneet, läheteillä vaikeuksia.

Klo 17.50 Tuompon käsky luutnantti Lampenille:

Komppanian on suoritettava yhdellä joukkueella vastaisku tien suunnassa Perttulaan ja Mikkolaan ja otettava siellä yhteys luutnantti Paitulaan.

Klo 18.00 luutnantti Mäntykoski Tuompolle: III tykkijoukkue Heikkilän tukikohdan luona saanut osuman hv:nuun,  joka savuaa.

Klo 18.10 Tuompo ilmoittaa JR 7:n komentajalle (Kaarlo Heiskanen): Vihollinen tunkeutunut asemiimme Mikkolassa ja Tuomolassa 5 hv:n tukemana.  Vihollisen hv:t eivät ole edenneet pidemmälle, vaan ovat jalkaväkensä tasalla tulittaen kiivaasti asemiamme.  Puolustuslaitteemme Mikkolassa, Tuomolassa ja Perttulassa ammuttu hajalle. Hv:t tekevä aukkoja esteeseen ja näin avaavat jalkaväelle tietä.  Pyydän tykistösulkua tukikohtien etumaastoihin.

Klo 19.05 Tuompo rykmentin komentaja, everstiluutnantti Heiskaselle:

Taistelu riehuu Mikkolassa, Tuomolassa j Perttulassa.  Meillä paljon tappioita.  Hv:t edelleen tukikohtien edessä, tulittavat ja rikkovat esteitä.  Tilanne ilmoitettu Kev. Os. 3:n ja Er.P 3:n komentajille.

Klo 20.12 Heiskanen ilmoittaa ja käskee Elliä:

Sirkan lohkolla Terttu menetetty, mutta muut asemat hallussamme.,  Viisterän komppania siirtyy paraillaan vastaiskuun Tertun suuntaan.  Asemat on ehdottomasti pidettävä.

Klo 20.20 ilmoittaa Paitula Tuompolle: Linnakkeet 3.5. ja 6 muuten kunnossa paitsi 6:n katossa repeämiä.  Miehitykset paikoillaan.  Kk:n tappiot pienet.

Klo 21.40 Tuompo Kev. Os. 3:n komentajalle ja edelleen JR 7:n ja III/JR 7:n komentajille: II/JR 7:n lohkolla on tukikohtiemme asemat edelleen miehitettyinä.  Klo 21.05 vetäytyi vihollisen 5 hv:a Mikkolan etumaastoon.  Tuomolan edessä ajaa edelleen 2 hv tulittaen asemiamme.  Tykistöavustusta tarvitaan tukikohtien eteen.  Linnake 3 miehitettynä.  Tappioiden vuoksi miehityksemme suuresti heikentynyt.

Klo 23.45 Tuompo Paitulalle: Linnake 3 taas hallussamme joten sen kk:t kykenevät tulittaman Mikkolan eteen.  Nyt yöllä ei ole syytä tulittaa vihollisen hv:ja tykistöllä koska etumaastossa suoritetaan esteiden korjaamista ja vänrikki Stenfors asettaa sinne hv-miinoja.

*

2.2.1940

Klo 9.50 Tuompo Kev.Os 3 (Å. Wahren) ja JR 7 komentajalle:

klo 8.15 alkoi vihollisen hv:t liikehtiä tukikohtamme eteen ja tulittaa tykeillä asemiamme.  Niitä seurasi vihollisen jv ja ovat laukaustenvaihdossa tukikohtiemme kanssa.  Sirkka ilmoittaa Tertun ympäristössä olevan vihollisen jalkaväkeä.

Klo 10.25 2/JR 7:n päällikkö A. Antila Tuompolle: Ryssien yleinen hyökkäys odotettavissa komppaniani koko lohkolla.  Hyökkäysvaunuja Koivulehdon ja Nikkilän tukikohtien välissä suuntana luode.  Vasemmalla on myös kova painostus (Ruohonen) jonka takia kympin konekiväärit avasivat jo pariin otteeseen tulensa.  Viholliset liikehtivät etumaastossa koko lohkollamme.  Olisiko mahdollista saada tänne panssarintorjuntatykki sekä Ruohoselle miehistö-apua.

Klo 11.15 Tuompon vastaus Antilalle: Pst- tykki tukikohta Koivulehdon luoteispuolella.  Koetan ilmoittaa sille vihollispanssarien esiintymisestä.  Ruohosen tukikohdan takana komppania ja 4 konekivääriä Kev.,Os. 3:sta.  Koska puhelimet eivät toimi, pyydän kirjallista ilmoitusta tilanteen kehityksestä, jalkaväen määrästä ja paikasta, hv:n koosta, määrästä ja paikasta y.m.

Luutnantti Poussa voinee ilmoittaa tykistöavun saannista.

Klo 1.35 Tuompo Kev.Os. 3:n ja edelleen JR 7:n komentajille: Hyökkäysvaunuja edelleen tukikohtiemme edessä.  Näistä ainakin yksi raskas.  Hyökkäysvaunut tukevat noin vajaan pataljoonan hyökkäystä.  Asemat hallussamme, mutta kovat taistelut odottavat. 

 

Kaikki edellämainitut tiedot vei perille taistelulähetti, joka Kaikkivaltiaan suojeluksessa onnistui tehtävässään.

*

Korjuu

Yön aikana (vihollisen puolella) kerätään liiat kaatuneet pois taistelukentältä, etteivät verekset sotilaat näe tilannetta, ja ne haudataan salassa, kertoi meille viimeksi saatu vanki.  Vanki väitti, että siitä huolimatta kaatuneita punasotilaita makaa tien varrella pitkin ja poikin, kun kaikkia ei saada korjattua.

*

Iso panssari ajoi monttuun ja kaatui

Montussa olevasta vaunusta ilmoitimme jalkaväelle.  Yöllä tulikin polttoryhmä paikalle.  Mutta sitä ennen olivat vaunun miehet poistuneet sisältä pohjaluukun kautta siirtyäkseen omiensa luo.  Kävi kuitenkin niin, että vartiomies havaitsi perääntyjät piikkilankaesteellä ja avasi konepistoolilla tulen.  

Tuloksena oli kymmenen kaatunutta vihollista.  Ainoastaan yksi mies pääsi selostamaan tapahtuman.  Näin voitiin todeta, että vaunun miehistö käsitti kaikkiaan 11 miestä.  Miehistömäärä selvittää, ettei vaunu ollut tavallista Sotkan kokoa.  Se oli niin iso, että Kalle Murtojärvi, joka oli keskikokoinen mies, ulottui käsin koskettamaan telaketjun yläreunaa varpailleen nousten.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

*

SA-kuva; Summan kuvat: Yhteensä 425 kuvaa (+yksi dokumenttikooste).

Katso; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&lang=FIN&from=7aa7d252216b0553&count=1&timeout=8&auto=NO&startdate=19390101&enddate=19451231&publication=&xsearch_content=Summa&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&fulltextname=CM_IMAGE&onlyvideo=0&onlycolor=0

*

Epilogi

Joka puolella räiskyi ja surisi.

Lempin asemien edessä oleva aukea oli ainakin puolillaan panssarikelkkoja.

Ensimmäisten takana olevat viholliset alkoivat nousta suojastaan ja hyppiä taisteluhautaamme.  Joukkueenjohtaja Mäkelän ja lähetti Kalle Vastarannan kanssa jouduimme hurjaan tuiskeesen.  Yhdyimme sodan riehaan.

Mäkelä mestariampujana otti jyvälle edempänä panssarisuojuksestaan irtaantuneet punasotilaat, minä lähempänä olevat ja Vastaranta nuiji konepistoolillaan hautaan pyrkivät.

Työnjako oli selvä.

Työmme havaitsivat vihollisen höökivaunut.  Ne alkoivat ampua meitä.  Piiskan kranu osui joukkomme.

Räjähti haudan takaseinässä.

Mäkelä meni rysäyksestä niin sekaisin ettei pysynyt hetkeäkään pystyssä.

Vastarannalta katkesi käsi ranteesta niin, että vain nahka hiukan piti kiinni.

Minä sain sirpaleen kypäräni läpi otsaani ja naamani oli kauttaaltaan veressä.  Sn nähnyt juuri mitään.

Sairaalamatka oli edessä.

Vastarannan Kallea sairaalassa hoiti lääkäri Pekka Leikkaa, naapurin poikia (Karkusta, vh).  Hän päätti kokeilla, ottaisiko katkennut ranne vielä kiinni, teki tarkkaa työtä, ja onnistui.  eihän siitä ihan täystehoinen käsi tullut, mutta hyvä sittenkin.

Samana päivänä ja samassa kaatuivat komppaniastamme ainakin alikersantit Jaakko Olavi Haro ja Lauri E. Sumioinen, korpraali Arvo V. Esko ja sotamies Eero F. Seikku.

Lähde:

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

*

PS.

Monesta kiperästä paikasta selvinneen urhoollisen lähetti Kalle Vastarannan rannetta hoitanut sotilaslääkäri, lääkintäluutnantti Pekka Leikkaa (myöh. lääkintämajuri, kunnanlääkäri) oli appeni.

*

*

*

*

Kuva- ja tekstilinkkejä:

*

https://books.google.fi/books?id=OwBdAwAAQBAJ&pg=PT305&lpg=PT305&dq=v%C3%A4nrikki+Paitula&source=bl&ots=MNSNxx11EX&sig=aO_ptvzYkvemX3fATL8nPoeFj0U&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiQ4rnx3YvXAhXNZlAKHd1yC5UQ6AEIJzAA#v=onepage&q=v%C3%A4nrikki%20Paitula&f=false

*

 

turmsimmortal

Lauri Aro ( @turmsimmortal )

Finnish Lt. Paitula leader of the 4th MG Company from the Infantry Regiment 57 inspecting a knoked out T-34 at the Niittylohko sector Vuosalmi bridgehead July the 20th 1944 pics 1 and 2. Man wearing a helmet is unnamed. . The sector was defended by the 2nd Battalion of the Regiment strenghtened with the 2nd Company of the Armor Jaeger Panzergrenadier Battalion. Very likely some of the jaegers hit the tank with his Panzerfaust. .SA-kuva

http://www.thepictaram.club/share/BWxnka5AgL8 Luutnantti Paitula,, Vuosalmi, Niittylohko  20.7.1944

*

Kapteeni Paitula (4.KKK/JR 57:n päällikkö) tarkastamassa tuhottua ""Sotkaa"".
Vuosalmi 1944.07.20

SA-kuva, http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d22260244d17c05f6f7680afb098&archive=&zoom=YES

*

Everstiluutnantti Vasama antamassa ohjeita pataljoonansa 4. konekiväärikomppanian päällikölle, kapteeni Paitulalle.
Vuosalmi 1944.07.20

SA-kuva, http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d2226024421265ebf1826b592a6b&archive=&zoom=YES

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Pekka Leikkaa? Nomen est omen!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aivan.
Siitä oli joskus Hymyn "Hymyä huuleen" -palstalla maininta.

Kyllähän nämä molemmat sodat pataljoonalääkärinä toimineet, ja käsittämättömän määrän operaatioita tehneet vanhan kansan kunnanlääkärit olivat oikeasti kovia patuja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset