Kenraali Mannerheimin kaksi puhetta – ja mitä siinä välissä jäi tapahtumatta

Näin puhui Mannerheim

Näyttämö:

Tampereen valtauksen 2-vuotisjuhlissa 4.4.1920 kenraali M., joka tuossa vaiheessa oli ristiriitaisia mielteitä herättänyt yksityishenkilö esiintyi kenraalin asussa, valkeine turkislakkeineen, kansallisen murhenäytelmän keskeisellä taistelutantereella.

Vuotta aikaisemmin; Mannerheim saapuu Tampereen valtauksen 1-vuosipäivänä 6.4.1919.  Kenraali Mannerheim valkoisessa turkishatussaan kunniaa tehden istuu parivaljakon vetämässä reessä Suomen lippujen kohdalla; https://www.flickr.com/photos/vapriikki/26365984183/in/album-72157668009883972/

Kaksi vuotta aikaisemmin samassa paikassa, 6.4.1918; https://www.flickr.com/photos/vapriikki/26364615584/in/album-72157668009883972/lightbox/

https://www.flickr.com/photos/vapriikki/26901646771/in/album-72157668009883972/

*

Valkoinen juhla

Tampereella vietettiin ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä vuonna 1920 suojeluskunnan järjestämää Tampereen vapauttamisen kaksivuotisjuhlaa.  Juhlallisuuksissa muistettiin myös samaan aikaan 1918 tapahtunutta Raudun valtausta. 

Tampereen juhliin osallistui eri puolilta Suomea tulleita suojeluskuntaosastoja, jotka järjestäytyivät lippuineen ja soittokuntineen kauppatorille paraatia varten.  Odotetuin vieras oli entinen ylipäällikkö – nykyinen siviilihenkilö – kenraali Mannerheim, jonka saapumiseen liittyi erityistä, tuolloin ei niinkään salatuksi jäänyttä dramatiikkaa.

*

Tähtäimessä Mannerheim

Suomen Kommunistisen puolueen SKP:n sotilasjaosto lähetti Pietarista  kahdeksan sotilaskoulutuksen saanutta miestä Suomeen tehtävänään murhata valkokenraali Mannerheim.  Iskuryhmää johti Aleksander Weckman, 24-vuotias sorvari, joka oli puna-armeijassa Valkeasaaren tykkipatterin päällikkö. 

Attentaatti, poliittisen terrorin kriteerit täyttävä rikos, oli määrä panna toimeen suojeluskuntaparaatissa Tampereen Hämeenkadulla ensimmäisenä pääsiäispäivänä 4.4.1920, juhlaparaatin aikana.

Paikka oli symbolisesti tärkeä, emotionaalisesti voimakkain mahdollinen, mutta tekotavan suhteen tuskin paras mahdollinen.  Ampujaksi valittu, tikunvedossa lyhyen pätkän saanut Karl Salo, ei M-hetkellä (14 metrin etäisyydeltä) laukaissut suurikaliberista Coltiaan, jälkikäteen hän selitti, ettei ollut ”tohtinut” ampua.  Varasuunnitelma, maaherra kenraali Bruno Jalanderin muhraaminen ei sekään toteutunut.  Terroriteon havittelijat jäivät kiinni, ja heidän vaiheensa olivat värikkäitä tästedeskin. (ks. linkkejä alempana).

Mannerheimin terrorimurhalla, toteutuessaan, olisi ollut pitkät ja syvät varjonsa Suomen historiassa, välittömistä tilanteessa vaikuttaneista momenteista puhumattakaan.

*

Nyt puhuu Mannerheim

Kenraali Mannerheim tarkasti Tampereen Keskustorilla suojeluskuntalaisten joukot ja asettui torin keskeen esittäen (ilman megafoneja) lyhyen puheen, jossa suuntasi sanansa suojeluskuntalaisille ja tähdensi heidän merkitystään vuoden 1918 saavutusten turvaamisessa, sillä kommunistisen maailmankatsomuksen ja Suomessa nyt voittaneen maailmankatsomuksen välille on mahdotonta rakentaa sovintoa.

https://c2.staticflickr.com/8/7418/26936595526_ab1c4f1be4_o.jpg

Mannerheim korosti suojeluskuntien sisäpoliittista tehtävää vaatien suojeluskuntalaisilta valppautta.  Suojeluskunta-asetus ei tunnustanut suojeluskunnille mitään tämän kaltaista  omaan harkintaan ja aloitteellisuuteen perustuvaa funktiota, toteaa tutkija Kari Selén teoksessaan ”Mannerheim – puheet 1918-1947”.

Mannerheim ei enää ollut valtiopäämies (valtionhoitaja), vaan presidentinvaalit heinäkuussa 1919 hävinnyt hieman kitkerä valkoinen kenraali, suojeluskuntien kunniaylipäällikkö, joka ”liputti avoimesti äärimmäisen oikeisto-opposition puolesta” (Selén).  https://www.adlibris.com/fi/kirja/mannerheim—puheet-1918-1947-9789510342664

*

Keskustori 4.4.1920

Tampereen valtauksen vuosipäivän paraati 1920, Museokeskus Vapriikki

”Suojeluskuntalaiset!

Vanhat meediläiset (Meedia oli muinainen valtakunta nykyisen Iranin luoteisissa osissa, https://fi.wikipedia.org/wiki/Meedia ) sadut kertovat taistelusta valkeuden jumalan Ormuzdin ja pimeyden jumalan Ahrimanin välillä.  Kun Ormuzd anoo päivänpaistetta ja sadetta, niin tuo Ahriman pimeyttä ja hallaa, sekä erämaan tuulia.

Kun Ormuzd koettaa suojella ihmisiä ja johtaa häntä totuuden ja puhtauden tielle, niin piilee Ahriman saadakseen tilaisuuden vietellä ihmisen irstauden ja valheen tielle.  Tämä taistelu valon ja pimeyden välillä on yhtä vanha kuin ihmiskunta.

Kun Te verisillä uhreilla kaksi vuotta sitten saavutitte Tampereen voiton, niin se ei ole ainoastaan ollut loistava voitto, vaan myös ratkaisu kahden taistelevan maailman katsomuksen välillä.

Silloin kuin Te taistelitte uskonnon, isänmaan ja kodin puolesta, oli uskonto ennen kuulumattoman pilkan ja häväistyksen esineenä Teidän vastustajienne puolella, jotka eivät tunnusta isänmaata, eivätkä edes kotia.

Kun Te koetatte koota kaikki kansalaiset yhteiseen työhön rakastetun isänmaan hyväksi, niin toiselta puolelta lietsotaan vihaa eri kansanryhmien välillä. 

Kun Te pidätte työtä siunauksena, niin katsovat Teidän vastustajanne sen rikokseksi.

Nämä kaksi maailmankatsantoa eivät voi yhtyä, niitten välille ei voi rakentaa siltaa.  Tässä taistelussa, jota nyt käydään koko maailmassa, oli Suomi ensimmäinen maa, jossa kansa oli kyllin voimakas poistamaan päältään tämän idästä tuleen ruton ja tämän voiton takeina seisotte Te, suojeluskuntalaiset, laajoissa riveissä paikkakunnillanne valvoen, ettei se koskaan enää saisi jalansijaa maassamme.”

*
Saman päivän – I pääsiäispäivän – 4.4.1920 iltana Mannerheim piti juhlaillallisilla Tampereella toisen puheen.  Sekin oli avoimen poliittinen ja konservatiivinen. 

Puheessaan kenraali palaa päivällä käsittelemäänsä kahden maailmankatsomuksen väliseen sovittamattomaan ristiriitaan.

Kenraali ei myöskään hyväksy laajamittaista punaisten vankien armahtamista, eikä pyrkimyksiä aloittaa rauhanneuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa.

Hänen maalaamansa kuva tulevista vuosista on synkkä:

(Tässä esitettävien puheiden kieliasuun ei ole puututtu)

”Muisto,

jota tänään vietämme on suuri, se on muisto siitä keväisestä päivästä, jolloin Suomen talonpoikaisarmeija saavutti ensimmäisen ratkaisevan menestyksensä, se päivä, jolloin jokainen tunsi, ettei voitto enää jättäisi lippujamme.

Suomen kansa oli vihdoin tullut itsetietoiseksi omasta voimastaan ja saavuttanut uskon itseensä.  Kahden sadan vuoden jälkeen oli se taas oppinut voittamaan.  Ja kuitenkaan ei valkoinen armeija ylimielisyydellä juhlinut voittoaan.  Jokainen heistä kantoi sydämessään syvän kunnoitustunteen niitä kohtaan, jotka olivat uhranneet  henkensä, nöyrän kiitollisuuden sitä korkeaa kaitselmusta kohtaan, joka oli auttanut kansaamme epätasaisessa taistelussa ja täyden tietoisuuden siitä velvoittavasta edesvastuusta, jonka nouseva päivä toisi mukanaan.

Se oli näitä tunnelmia, jotka lumisilla taistelukentillä olivat versoneet jokaisen valkoisen sotilaan sydämestä, minkä tahdoin tulkita kuin minä armeijan pääkaupunkiin sisäänkulun jälkeen lausuin hallitukselle seuraavat sanat:

Armeija pitää oikeutenaan avoimesti lausua toivomuksenaan, että moisten olojen uudistumisen välttämiseksi annetaan takeita luomalla yhteiskuntajärjestys ja hallitusvalta, jotka ainaiseksi suojaavat meitä uudelta samanlaiselta hirmukaudelta, josta maamme juuri on pelastunut.

Valkoisen armeijan riveissä jokainen luottavaisena uskoen, että aika, joka on koittamassa, ei ole pettävä hänen toiveitaan. 

Tuhannet valkoiset ristit hautausmailla, tuolla kaukaisilla Suomen seuduilla, puhuvat äänetöntä kieltänsä.  Vainajat vaativat, ettei heidän uhrinsa ole ollut turha.”

Ja nyt seisomme me keskellä sitä aikaa, joka silloin koitti, ei täyttä kahta vuotta kun nämä toivomukset ilmaistiin.  Meidän valkoinen armeijamme oli ensimmäinen maailmassa, jonka onnistui katkaista bolshevistein valta.

Sen tuli nyt suoda kansalle hallitukselle työn rauhaa ja lepoa, lepo, jota todellisuudessa näinä kahtena vuonna myrskyjen raivotessa ulkona ei ole häiritty.  Ei mitkään uhkavaatimukset kadun eduskunnalta, ei mitkään röyhkeät mielenosoitukset tahi vakavat valtiolliset lakot ole häirinneet hallituksen ja eduskunnan työtä ja voidaan sanoa, ettei tuskin minkään muun kansan eduskunta ole voinut toimia ja päättää rauhallisemmissa oloissa kuin meidän näinä kahtena viime vuotena.

Älkäämme kuitenkaan tuuditelko itseämme näistä näköjään niin turvallisista oloista ja huolettomasta levosta viettäkö vanhoja voittojamme.  Ilo siitä mitä on ollut ei saa olla esteenä nykyiselle ja tulevalle työlle.

Olkaamme tietoisia siitä, että vapautemme turvassa hämärät voimat kutovat pimeydessä verkkoansa valmistaakseen meille tuhoa.

Eiliset valtiorikolliset, nyt jo vapaalla jalalla, juonivat niin kuin ennen muitten vapautta vastaan, tuhatmääräinen kapinajoukkue, joka ulkomaalaisessa armeijassa on opetettu aseitten käyttöön on valmis johtajina käyttämään niitä omaa maataan vastaan, sen jälkeen kuin he omituiselle tavalla saivat luvan palata tänne ja kymmentuhansilla punaisilla rikoksentekijöillä, jotka ovat saanet kansalaisoikeutensa, on nyt sanottavansa, kun kansamme elinehtoja ratkaistaan.

Perusteena tahi oikeammin verukkeena tähän on ollut täyttää kuilu meidän Suomemme ja heidän välillään, mutta te, jotka olette saapuneet tänne kaikilta Suomen paikkakunnilta, jo minä kysyn teiltä onko tämä saavutettu, niin tiedän, että vastaatte, että viha ja röyhkeys ovat kasvaneet yhdessä peräänantamisen ja rankaisemattomuuden kanssa ja että vaatimukset ovat vain kasvaneet.

Ja niin pitkälle on jo menty, että on uskallettu ehdottaa, että se vaatimaton raha, joka annettiin meidän haavoittuneillemme pelastaakseen heidät nälkäkuolemalta myöskin maksettaisiin niille, jotka haavoittuivat kokeessaan venäläisen avulla upottaa oman maansa vereen.

Melkein rankaisemattomasti saadaan nykyjään sekä puheissa että kirjoituksissa saarnata bolsheviki-kiihoitusta, valmistaen siten mitä häikäilemättömämmin uutta kapinaa ja se kansa, joka oli ensimmäinen kukistaessaan bolshevismin omassa maassaan, saa harmikseen nähdä armeijansa väistyvän kehnojen bolsheviki- ja murhaajajoukkojen edessä, jättäen heille maa-alueita jossa ei ainoastaan Suomen omat edut vaan myös kunnian vaatimukset olisivat vaatineet heidät pysymään pelastaakseen heimoveljien elämän ja kodin.

Ei ole hämmentääkseni iloanne isänmaallisessa juhlassanne kuin olen teille kuvannut tämän synkän kuvan, vielä vähemmän arvostellakseni politiikkaa, jota on seurattu tahi päämääriä, joita on saavutettu edeltäneinä vuosina sen jälkeen kuin teidän joukkonne vapauttajina marssivat tähän kaupunkiin.

Se on alleviivatakseni teidän järjestönne merkityksen koko meidän tulevaisuudellemme, osoittaakseni syyt suojeluskuntaliikkeen kehitykseen.  Sama yleisen mielipiteen mahtava aalloke, joka vei valkoisen armeijamme voittoon ylipääsemättömien esteiden yli, on luonut suojeluskunnat, ne ovat kasvaneet suuruudessa ja voimassa oikeutetun epävarmuuden tunnon kanssa, joka enemmän ja enemmän valtaa yhteiskunnan.

Rajallamme seisoo Leninin valtakunta näöltään vahvempana kuin koskaan ennen ja maailman suuret ovat ottaneet kuullakseen houkutuksiin idästä.

Ennen kuulumattomalla tavalla Moskova tarjoaa rauhaa.

Niin hyvin suuret kuin pienet houkuttellaan edullisilla rauhanehdoilla.

Viisas vihollinen ei ota vastuulleen mahdollista tappiota, jos molemmin puolinen sopimus tarjoaa suurempia etuja. 

Rauha tulee meille olemaan vaarallisempi kuin sota.

Rauha, joka antaa toiselle asialliselle kauan toivotun tilaisuuden tarmolla jatkaa maanalaista sotaansa, valheen, kiihoituksen ja täyttämättömien lupausten aseilla, sellainen rauha on paljon vaarallisempi niin kutsuttua sotaa, jota nyt kahden vuoden ajan olemme käyneet, jossa tykinlaukaus kuuluu harvinaisuuteen ja kuularuiskun rätinä on melkein ollut tervetulleena poikkeuksena rajavartioimisen yksitoikkoisuudessa.

Tämä rauha tulee yhdellä kynänvedolla muuttamaan sotarintaman rajalta suoraan maamme sydämeen ja antamaan meidän maankavaltaja-aineksellemme sen avustuksen, jonka he tarvitsevat vielä kerran voidakseen upottaa Suomemme vereen.

Tulee sota rauhan aikana, joka asettaa Teidät vaikeampien tehtävien tasalle kuin mitä tähän asti on tullut osaksenne.

Sota jota on käytävä henkisillä aseilla samalla kuin teidän joka silmänräpäys tulee olemaan valmiina käyttämään ruumiillista voimaa jos sitä tarvittaisiin.

Pitäkää sentähden kansalaismielenne valveilla, suojelkaa paikkakuntaanne, sitä henkistä ruttoa vastaan, jota koetetaan levittää.

Yhtykää vahvemmin yhteen vanhassa toveruustunnossa.  Suojeluskuntia meidän lopulta on kiittäminen työn rauhastamme. 

Suojeluskunta on lukko talonpojan aitassa ja sitä on kiittäminen, että torppari voi kylvää peltonsa, rehellinen työmies kantaa palkan työstään, ilman että häntä pakotetaan lakkoon ja mielenosoituksiin.  Se on heidän ansionsa, että pappi on voinut saarnata ja kansa sunnuntaisin käydä kirkossa.

Älköön Suomen kansa unohtako tätä ja antakoon suojeluskunnille täyden kannatuksen, sillä ei kukaan voi sanoa, mitä lähin tulevaisuus tuo mukanaan.

Olkoon jokainen mies riveissämme esikuvana nousevalle polvelle miehuudesta ja uskollisuudesta isänmaataan kohtaan ja olkoon hän kilpenä, jota vastaan bolshevikien myrkkyiset nuolet tärähtävät takaisin.

Tällä toivomuksella tervehdin tänään Suomen suojeluskuntia kaikilla paikkakunnilla, toivottaen heille menestystä enemmän kuin ennen tärkeässä tehtävässään suojellessaan vapauttamme.

Eläköön suojeluskunnat!”

*

Kommentti

Tutkija, fil.tri Kari Selén kommentoi puhekokoelman viiteosiossa Mannerheimin tätä puhetta:

”Helsingin Sanomat

julkaisi (Mannerheimin Tampereella 4.4.pitämät) molemmat puheet ja sitten 7.4.1920 kriittisen kirjoituksen ”Poleemisia juhlapuheita”.

Lehti moittii kenraalia yksipuolisuuksista ja tarpeettomista kärjistyksistä kuten puolen kansakunnan tuomitsemisesta ”palvelemaan pimeyden voimia ja ettei kuilua eri osien välillä voida täyttää.

Mannerheim oli tarkoituksellisesti unohtanut lukuisia myönteisiä saavutuksia.  Lehti kummeksui erityisesti amnestian tuomitsemista, kun ”hra Mannerheim itse on myöntänyt laajan armahduksen kapinallisille” valtionhoitajana ollessaan.

Helsingin Sanomien mielestä kenraali oli menetellyt epäkorrektisti pitäessään yksipuolisen puheen juhlatilaisuudessa, jossa hän tiesi olevan mukana myös hänen kanssaan erimieltä olevia henkilöitä.

Mannerheimin puheen jyrkkyyttä selittänee avustajien käyttö.  Tässä tapauksessa se näyttää olleen Hannes Ignatius”.

*

Rouheaa

Vähintä, mitä kenraali Mannerheimin Tampereen 1920 puheista voi sanoa, on se, että ne ainakin ovat rouheita.

Kari Selén määrittelee:

Mannerheim pyrki lyhyeen ja ytimekkäääseen esitystapaan.  Hän ei ollut liioittelevien ylisanojen pyörittäjä.  Hän kaihtoi superlatiivien käyttämistä.

Vielä 1920 hänen puhetyylinsä oli perinteistä, miehisen retorista.  Hän käytti kuvakieltä, jossa historiallisilla tapahtumilla ja maamme luonnon piirteillä oli sijansa.  Mannerheim pyrki täsmälliseen esitystapaan.  Hänen puheittensa sisältö ei rönsyillyt vaan pysyi tiukasti valitussa teemassa.  Hän oli tarkka esitystensä tyylistä, joka muuttuu vuosien mittaan lakonisemmaksi, tehokkaammaksi ja paremmin aikakauden henkeen ja vaatimuksiin sopivaksi.”

Rönsyilyistä ja kielikuvien rajuudesta voisi esittää poikkeaviakin kantoja ja esimerkkejä.  Samoin esimerkiksi Tampereen puheiden stilistinen ja tyylillinen taso ei ole korkeinta luokkaa: sanankäyttäjänä, kirjeissään ja asiatekstissään Mannerheim on korkeaa luokkaa jo ennen Suomen-vaihetta.

Kari Selén päätyy toteamaan: 

Mannerheimin valtionhoitajana (1918-1919) pitämät puheet olivat oikeistolaisen miehen puheita.  Hänen poliittinen kotinsa oli poliittisessa oikeistossa olevien sitoutumattomien aktivistien joukossa.

Hävittyään (ensimmäisessä vuoden 1919) presidentinvaalissa K. J. Ståhlbergille Mannerheimin puheet jyrkkenivät ja niihin tuli katkera sävy.  Hän vastusti Tarton rauhaa, hän moitti punavankien armahtamista.  Hän syytti Ståhlbergin kauden liberaalia politiikkaa siitä että se antoi pois vapaussodan raskailla uhreilla hankitut saavutukset.  Oikeusjärjestys ei ollut turvassa.

Kaikki ”kaupataan pois vaihtorahana valtiollisten puolueiden kesken”.  Mannerheimin mukaan piti olla valppaana, ettei valkoisen armeijan saavutuksia myyty vasemmiston vaatimusten takia.  Vankileireiltä vapautetut olivat rikoksentekijöitä, jotka eivät olleet kunnioittaneet uskonta ja isänmaata, ei edes kotia.

Kenraalin jyrkän oikeistolaisten puheiden kausi ei kestänyt kuin runsaan vuoden (kesä 1919 – kesä 1920, vh).”

Suuren osan 1920-lukua Mannerheim vaikeni.

*

Puheet eivät paljasta syytä äänilajin muuttumiseen.  Ilmeisesti kenraali ymmärsi, ettei noudatettavaa politiikkaa katkerasti moittiva tyyli johtaisi mihinkään. 

Yhteiskunnalliset olot vakiintuivat.  Kommunistit hävisivät taistelun sosiaalidemokraattisesta puolueesta, mutta saivat ammattiyhdistyliikkeen haltuunsa.  Väinö Tanner muodosti joulukuussa 1926 vuoden pystyssä pysyneen sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen, jonka politiikkaa oli jokseenkin maltillista” (Selén).

Pääministeri Väinö Tanner otti presidentin (Relander) sijaisena vastaan puolustusvoimien paraatin Senaatintorilla 1927; http://www.iltalehti.fi/lapuanliike/wp-content/uploads/2015/09/20160787.jpg

Tanner kohtaa suojeluskunnat. Suomen demokratian toimivuutta se, että vain yhdeksän vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen suojeluskunnat tekevät kunniaa sosialismia edustavalle vt.presidentti Väinö Tannerille.  http://3.bp.blogspot.com/-B_14to4w0yM/Urc5-rvkmBI/AAAAAAAASAY/FDf6eTI2ZQM/s1600/tanner+ja+paraati+001.jpg

http://www.iltalehti.fi/lapuanliike/voimaton-vasemmisto-13/

*

Mannerheim, omakätinen omistus, kuva vuodelta 1920 ad Tuija Peltomaa: https://tuijapeltomaa.files.wordpress.com/2015/05/4279.jpg

*

Kohti

Marsalkka Mannerheim täytti 70 vuotta 4.6.1937.  Päivä oli yksi etappi Suomen tiellä kohden uudenlaista yhtenäisyyttä.

Puhuessaan syntymäpäiväjuhallisuuksiin liittyneillä kansalaispäivällisillä Helsingin Seurahuoneella 5.6.1937 marsalkka piti puheen, jossa hän esitti kiitosten lisäksi käsityksensä nuorison kasvattamisesta  ja kansallisen yksimielisyyden tärkeydestä.

Hän sanoi puheessaan muun muassa:

”Yksimielisyys on luotava rauhan aikana, rauhan turvin.  Silloin kansa – lujasti yhteenliittyneenä – jaksaa kestää ne koettelemukset, joita korkeampi viisaus kuin meidän antaa jokaisen elävän kansakunnan kannettavaksi.

Joskin siis kuulumme eri leireihin, täytyy jokaisen meistä kulkea puolitiehen toista kohti, niin että yhteisymmärrys saavutetaan”. …

Jos minä tällä hetkellä voisin antaa kansallemme lahjan, antaisin yksimielisyyttä, tyytyväisyyttä ja keskinäistä luottamusta”.

*

Tallella

Marsalkka Mannerheimin ensimmäiset radioidut ja tallella olevat puheet ovat hänen onnellisilta 70-vuotispäiviltään, 4.6.1937.

Tallella ja kuultavissa ovat 4.6.1937 Senaatintorilla pidetty puhe sekä samana päivänä Messuhallissa pidetty syntymäpäiväpuhe.

*

Lue:

Mannerheimin murha-aikeesta, esim: Anssi Kullberg: Suomi – terrorismi – Supo – Koira joka ei haukkunut.  Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristien toiminnalta. WSOY, 2011.

https://books.google.fi/books?id=WrRcAwAAQBAJ&pg=PT135&lpg=PT135&dq=tampere+1920+mannerheim+skp+salamurha&source=bl&ots=b75HI6PL2-&sig=qsv1mZpJ05Bit7nej0fUtH9Z7sY&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiSl43Zm7jWAhXFCJoKHXE-AdMQ6AEIMTAB#v=onepage&q=tampere%201920%20mannerheim%20skp%20salamurha&f=false  & 

https://books.google.fi/books?id=WrRcAwAAQBAJ&dq=tampere+1920+mannerheim+skp+salamurha&hl=fi&source=gbs_navlinks_s

Terroriteon havittelijoista:

”Pidätykset

Weckman, Suokas ja näiden kaksi avustajaa yrittivät paeta Venäjälle. Heidät pidätettiin aseistautuneina Helsinki-Viipuri -junasta yöllä 21. huhtikuuta. Salo pidätettiin Espoosta kaksi päivää myöhemmin. Toinen pidätetyistä avustajista, helsinkiläinen seppä Teodor Sädevirta, todisti oikeudessa asiasta totuudenmukaisesti. Vastineeksi syytteistä häntä vastaan luovuttiin.

Todistus kävi kalliiksi, sillä vapaina säilyneet ryhmän jäsenet murhasivat Sädevirran käsikranaatein 26. elokuuta. Samalla yksi sivullinen kuoli ja yksi haavoittui. Koston järjestänyt Enroth jäi kiinni ja tuomittiin elinkautiseen.

Pokkinen, Forsman ja Luoto onnistuivat pakenemaan Venäjälle, mutta Kuutti pidätettiin Helsingissä 11. heinäkuuta. Kuutti tuomittiin elinkautiseen – ja aiheesta. Ainakaan kirjoittaja ei tunne itsenäisen Suomen ajalta Kuutin tuomiota karumpaa luetteloa: yksi valtiopetos, 22 murhaa, yksi murhan yritys ja kaksi törkeätä ryöstöä.

Poliittisessa mielessä Neuvostoliitto myöhemmin tuli tunnustaneeksi yrityksen valtiollisen luonteen. Weckman ja Enroth nimittäin luovutettiin Neuvostoliittoon salaisessa vankienvaihdossa 18.6.1926. Neuvostovaltio ei tuolloin vaihtanut Suomen vankiloista kahta rikollista, vaan kaksi kouluttamaansa upseeria, jotka olivat yhä suorittamassa esimiehiltä saamaansa tehtävää.”

Lähde: Mikko Porvali: Mannerheimin murhayritys 1920; Murha, joka jäi tekemättä; ks. koko verkkoartikkeli googlaamalla avainsanat tai tekstikatkelma.  http://www.mikkoporvali.fi/index.php?page=1030&lang=1

*

– Jari Tervo on kirjoittanut Troikka –romaanissa Tampereen attentaattiyrityksestä http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ei+muuta+p%C3%A4%C3%A4m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4+kuin+viattomien+murha/HS20080829SI1KU01r5b  ;

Mikko Porvalin kompakti kuvaus netissä; http://www.mikkoporvali.fi/index.php?page=1038&lang=1;

Kai Hirvasnoro;  http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/09/jari-tervon-troikka-totta-tarun-takana.html

Huuska; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128201-he-todella-halusivat-sinne-neuvostoliittoon

*

Kirjoittajan erillinen yleiskatsaus poliittisiin oikeudenkäynteihin isänmaan aamunkoitossa; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183695-suomalaisista-poliittisista-oikeudenkaynneista-1919-1926

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu