*

Veikko Huuska

Turistit tallaavat Raatteen pikahautoja

Turistit tallaavat Raatteen pikahautoja

Helsingin Sanomat, Suomussalmi 8.9.1967.

*

Raatteen pikahaudat

”Virallinen käsitys on, että suomalaiset ovat hoitaneet täsmällisesti kunniavelkansa sotien vainajia kohtaan.  Että kaikki taistelutantereilta löytyneet ruumiit on toimitettu siunattuun maahan.

Toinen käsitys on kuultavissa itärajan tuntumassa.  Sen mukaan myönnetään kunniavelka lunastamattomaksi – jokainen voi nähdä metsien ja soiden pikahaudat -, mutta että nyt on turhaa enää ryhtyä mihinkään uusiin urakoihin, uudelleenhautauksiin ja siunauksiin.

Kolmas linja edustaa käsitystä, että tienvarsien haudat ovat varsin sopivia matkailunähtävyyksiä.  Sadat turistit kiertävät kesäisin kumpuja, vahvistelevat ristien kirjoituksia kuulakärkikynillään ja kuvauttavat itseään niiden äärillä. - - 

Muutamia näistä haudoista on lähellä kuulua Raatteen tietä.  Yhä lisääntyvät turistijoukot tallaavat hautapaikkojen ympärillä lahoavien muistomerkkien kirjoituksia tavaillen. - -  

Kun kokonaista kaksi divisioonaa neuvostosotilaita tuhottiin Suomussalmella, on aivan selvää, että kaikkien hautaaminen ei jo käytännöllisistä syistä ole voinut tulla kysymykseen.”

*

Helsingin Sanomat, pe 8.9.2017: HS 50 vuotta sitten perjantaina 8.9.1967.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset