*

Veikko Huuska

Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Eli vallankumousmies V.I. Lenin ja ”laillisuusmies” P.E. Svinhufvud Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustajaisissa.  https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Ven%C3%A4j%C3%A4_tunnustaa_Suomen_itsen%C3%A4isyyden.png

*

VERSIO I 

Virallinen esitys, sellaisena kuin asianosaiset ja heidän ikuistajansa sen esittivät:

Yritettyään 30 p:nä joulukuuta 1917 - silloin oli sunnuntai - turhaan tavata neuvostovaltiaita, onnistui lähetystö seuraavana päivänä jättämään tämän kirjelmän Leninin sihteerille, ja illalla klo 9 aikaan lähti se Smolnaan kuulemaan päätöstä. - Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, kertoo Svinhufvud, - ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää rninnekään. Smolnassa oli myöhäisestä ajasta huolimatta vilkasta. Vieraita tuli ja meni, konekirjoittajattaret juoksentelivat käytävissä, vieläpä pikkulapsiakin vilisi lattialla. Useaan kertaan Enckell koetti kiirehtiä Neuvostohallituksen toimistopäällikköä Bontsh-Brujevitshia, mutta mikään ei auttanut. - Saatoimme vain nähdä, kertoo Enckell, - kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme.

Siitä huolimatta, että turkit olivat päällä, tuli eteisessä odoteltaessa kylmä. Vihdoin melkein keskiyön aikaan toi Bontsh-Brujevitsh komissaarihallituksen päätöksen.

Sen sanamuoto oli seuraava:

----

- Me nousimme toinen toisemme jälkeen ja allekirjoitimme erikoisella tyytyväisyydellä Suomen itsenäisyyden tunnustuksen", kirjoittaa muistelmissaan I. Steinberg, joka oli oikeuskomissaarina mukana Leninin hallituksessa. "Tiesimme tosin, että Suomen nykyinen sankari Svinhufvud, jonka tsaari oli aikoinaan lähettänyt maanpakolaisuuteen, oli meidän julkinen yhteiskunnallinen vihollisemme ja ettei hän säästäisi tulevaisuudessa meistä yhtäkään. Mutta jos me vapautamme Suomen kansan Venäjän sorrosta, on maailmassa yksi historiallinen vääryys vähemmän."

Siitä huolimatta, että tässä kirjelmässä ainoastaan ilmoitettiin ehdotettavan Suomen itsenäisyyden tunnustamista, se merkitsi todellisuudessa täydellistä itsenäisyystunnustusta, sillä toimeenpanevan komitean vahvistus tuli olemaan vain muodollisuus.

Näin Suomi oli vuoden viimeisen päivän viimeisellä tunnilla saanut virallisen erokirjan Venäjältä.

Ojennettuaan tämän virallisen itsenäisyystunnustuksen lähetystölle aikoi Bontsh-Brujevitsh sanoa hyvästi ja poistua, mutta silloin huomautti Enckell:
- Kun täällä on mukana Suomen hallituksen puheenjohtaja, niin eiköhän olisi suotavaa, että hän henkilökohtaisesti saisi tavata Leniniä ja esittää Suomen kansan kiitoksen saadusta itsenäisyystunnustuksesta.

Bontsh-Brujevitsh meni nyt takaisin komissaarien huoneeseen ilmoittaen komissaareille, että Svinhufvud odotti eteisessä ja tahtoi kiittää Leniniä. Tämän johdosta syntyi suuri hämminki, Lenin kohautti olkapäitään, nauroi hiukan nolona ja kieltäytyi.

- Mitä minä voin sanoa niille porvareille!

Silloin ehdotettiin, että Trotski menisi tervehtimään vieraita, mutta hänkin kieltäytyi jyrkästi. Vihdoin keksittiin, että oikeuskomissaari Steinbergin olisi suostuttava pyyntöön.

- Mitä minä voin heille sanoa, kysyi hän ja jatkoi:

- Voisin virka-asemassani vain vangita heidät!

Tähän naurahti Trotski viekkaasti:

- Niinkuin Te vangitsisitte!

Nyt hermostui Bontsh-Brujevitsh. Hän keskeytti leikinlaskun ja pyysi uudelleen, että Lenin lähtisi ulos tervehtimään suomalaisia. Kuluneessa puvussa ja pää painuksissa seurasi Lenin nyt Bontsh-Brujevitshia, sillä aikaa kun salissa edelleen naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia.

"Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille", kertoo Enckell tästä historiallisesta kohtauksesta ja lisää, että "Lenin puristi sydämellisesti Svinhufvudin kättä".

- Oletteko nyt tyytyväisiä, kysyi Lenin.

- Erittäin tyytyväisiä, vastasi Svinhufvud.

"Venäjää siinä puhuttiin ja venäjäksi vastattiin", kertoo Svinhufvud ja lisää, että "sanottiin siinä vain suruttomat kiitokset erokirjeestä".

Suomalaiset poistuivat nyt.”

Lähde:

Erkki Räikkönen: P.E. Svnhufvudin elämäkerta, 1935.  Suomen Vapaussota -lehden numeroon 4/1940 lyhentänyt ja toimittanut toimittaja Tauno Pöyry.

Linkki: http://www.histdoc.net/historia/commiss.html

*

VERSIO II

Katso ”livenä”: Katkelma TV2:n 23.11.1997 esittämästä elokuvasta "Luottamus". Fennada-Filmi & Lenfilmi 1976. Lenin tulee tapaamaan Suomen hallituksen valtuuskuntaa.

Esitetään vuorosanat:

Lenin - Kirill Lavrov: "Nu, kak? Vy udovletvoreny?"
Svinhufvud - Vilho Siivola: "Otshen' dazhe dovol'ny."

Elokuvakerronnassa on eroa oheiseen muistelmatekstiin.
(AVI 15 s.)

*) Käännös:

No niin?  Oletteko nyt tyytyväisiä?  - Olemme, nyt näyttää hyvältä!.

*

VERSIO III

V.I. Lenin: Alustus VKP(b):n (Venäjän Kommunistisen puolueen (bolshevikit) ohjelmasta. 

Esitetty VKP(b):n 8. edustajakokouksessa 19. maaliskuuta 1919 Moskovassa.

(Kokouspöytäkirjasta)

(Suosionosoituksia).

”Toverit! tehtävänäni on toveri Buharinin*) kanssa sopimamme aiheiden jaottelun mukaisesti selvittää valiokunnan mielipide useista konkreettisista ja eniten kiistanalaisista eli puoluetta tällä hetkellä eniten kiinnostavista kohdista.

Aluksi käsittelen lyhyesti toveri Buharinin alustuksensa lopussa esittämiä ohjelmakohtia, josta meillä on ollut väittelyä valiokunnassa. - - -”

*) Nikolai Buharin; katso lisää; https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Buharin Buharin tuki Leninin terroripolitiikkaa, mutta piti tätä kirjaimellisemmin maailmanvallankumouksen teesistä ja kannatti vallankumouksen laajentamista ulkomaille välittömästi.  Buharin (1888-1938) päätyi Stalinin vainoissa NKVD:n teloitusryhmän eteen, syytettynä ”salaliitosta kaataa neuvostovaltio”.

*…

”Minun on sanottava (samaa) myös KANSALLISUUSKYSYMYKSEN suhteen.  Siinäkin toveri Buharin pitää kuviteltua todellisuutena.  Hän sanoo että kansakuntien itsemääräämisoikeutta ei voida tunnustaa.  Kansakunta merkitsee: porvaristo ja proletariaatti yhdessä.  Mekö, proletaarit, tunnustaisimme että ollakin halveksittavalla porvaristolla pitää olla itsemääräämisoikeus!  Siinähän ei ole mitään järkeä!  On vainkin, se vastaa sitä mitä on olemassa.  Jos pyyhitte sen pois, on tuloksena kuvitelma.  Te vetoatte kansakuntien uumenissa tapahtuvaan differentoitumisprosessiin, proletariaatin eriytymiseen porvaristosta. Katsotaanpas kuitenkin, miten tämä differentoituminen oikein tapahtuu.

Ottakaamme vaikkapa Saksa, tuo edistyneenkapitalistisen maan esikuva, joka oli kapitalismin järjestyneisyyden, finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Amerikkaa korkeammalla. Monilla muilla aloilla, kuten tekniikassa ja tuotannossa ja politiikassa, se jäi jälkeen, mutta finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Saksa oli Amerikkaa korkeammalla.  Luulisi sitä oikein esikuvaksi.  Entä mitä siellä tapahtuu?

Onko Saksan proletariaatti eriytynyt porvaristosta?

Ei! Vain harvoista suurkaupungeista on tullut tietoja,  että työläisten enemmistö on siellä scheidemannilaisia*) vastaan.  Entä miten tämä on tapahtunut?  Siten, että spartakistit ovat liittoutuneet kolmasti kirottujen saksalaisten riippumattomien mensevikkien kanssa, jotka sotkevat kaiken ja aikovat naittaa neuvostojärjestelmän perustavan kokouksen kanssa!  Tällaista siellä Saksassa tapahtuu!  Ja sehän on edistyksellinen maa.”

*) Lenin viittaa saksalaiseen sosialidemokraattiseen poliitikkoon  Philipp Scheidemann`iin, joka toimi Saksan hallituksen ministerinä 1918 ja valtakunnankanslerina 1919.  Scheidemann julisti maailmansodan päättyessä 9.11.1910 Saksan tasavallaksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Philipp_Scheidemann

*

Lenin jatkaa:

”Toveri Buharin sanoo: ”Mitä me teemme kansakuntien itsemääräämisoikeudella!” 

Minun on toistettava sama vastaväite, jonka esiin hänelle, kun hän kesällä 1917 ehdotti hylättäväksi minimiohjelman ja säilytettäväksi vain maksimiohjelman.  Vastasin hänelle silloin: ”Älä ylvästele tappeluun lähtiessäsi, vaan vasta tappelusta tultuasi.”   Kunhan otamme vallan ja vielä odotamme hiukan, niin sitten teemme sen.  Me olemme ottaneet vallan ja odottanet hiukkasen, nyt olen suostuvainen siihen.  Nyt se on paikallaan, kun olemme siirtyneet kokonaan sosialistiseen rakennustyöhön ja torjuneet ensimmäisen meitä uhanneen rynnistyksen. 

Sama koskee kansakuntien itsemääräämisoikeuttakin.  ”Haluan tunnustaa vain työtätekevien luokkien itsemääräämisoikeuden”, sanoo toveri Buharin.  Te siis haluatte tunnustaa en, mitä todellisuudessa ei ole saavutettu yhdessäkään maassa, paitsi Venäjällä.  Se on naurettavaa.

*

Katsokaapa Suomea:

se on demokraattinen maa, se on kehittyneempi ja sivistyneempi kuin meidän maamme.  Siellä on käynnissä proletariaatin eriytymis- eli differentioitumisprosessi, se sujuu siellä omalaatuisesti, paljon tuskallisemmin kuin meillä. 

Suomalaiset ovat kokeneet Saksan diktatuurin, nyt he kokevat liittolaisvaltojen  diktatuuria.  Mutta se että tunnustimme kansakuntien itsemääräämisoikeuden, helpotti siellä differentoitumsiprosessia. 

Muistan varsin hyvin tilaisuuden, kun jouduin Smolnassa luovuttamaan asiakirjan Svinhufvudille – nimi merkitsee venäjäksi käännettynä ”sianpää” – Suomen porvariston edustajalle, joka on myöhemmin esittänyt pyövelin osaa.

Hän puristi kohteliaasti kättäni, ja me lausuimme kohteliaisuuksia.

Miten vastenmielistä se olikaan!

Mutta niin piti tehdä, koska sama porvaristo petti silloin kansaa, petti työtätekeviä joukkoja väittäen, että ryssät, sovinistit, isovenäläiset aikovat kuristaa hengiltä suomalaiset.  Tämän vuoksi oli tehtävä niin.”
*

”Entä eilen eikö jouduttu menettelemään samoin Baskirian tasavallan suhteen?  Kun toveri Buharin sanoi, että ”eräihin nähden tämä oikeus voidaan kyllä tunnustaa”, niin tuohon luetteloon – kirjoitin oikein muistiin – hänellä pääsivät hottentotit, busmannit ja hindut.  Kuunnellessani tuota luetteloa ajattelin: mitenkähän toveri Buharin on unohtanut erään vähäisen pikkuseikan, unohtanut baskiirit?  Busmanneja Venäjällä ei ole, en ole kuullut myöskään hottentottien vaatineen autonomista tasavaltaa, mutta onhan meillä baskiireja, kirgiisejä ja monia muita kansoja, joilta emme voi kieltää itsemääräämisoikeutta.  Emme voi kieltää sitä ainoaltakaan Venäjän entisen keisarikunnan alueella asuvalta kansalta.  Olettakaamme, että baskiirit kukistaisivat riistäjänsä ja me auttaisimme heitä siinä.  Tuo apu on kuitenkin mahdollinen vain siinä tapauksessa, että vallankumous on täysin kypsynyt. - - - ”

*

”Meidän ohjelmassamme ei saa puhua työtätekevien itsemääräämisestä, sillä se on väärin.  Ohjelman pitää puhua siitä, mitä on todellisuudessa.

Koska kansakunnat ovat eri kehitysasteilla siirtyessään keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan ja porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan, on ohjelmaamme sisältyvä määritelmä ehdottomasti oikea. 

Tällä tiellä meillä on ollut hyvin paljon mutkia matkassa.  Jokaisen kansakunnan täytyy saada itsemääräämisoikeus, ja se edesauttaa työtätekevien itsemääräämistä.

Suomessa proletariaatin eriytyminen porvaristosta käy erinomaisen selvästi, voimakkaasti ja syvällisesti.  Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä. 

Jos sanoisimme ettemme tunnusta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi täyttä hölynpölyä. 

Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa; se itse pakottaa tunnustamaan itsensä.” ”

*

Julkaistu Izvestia VTsIK –lehden numerossa 61, 21. päivänä maaliskuuta 1919.

*

PS.

Lisäys:

Vuoden 1917 joulukuun 18. päivä (suomalaisittain 31.12.) Lenin luovutti Suomen porvarillisen hallituksen päämiehelle P.E. Svinhufvudille Kansankomissaarien Neuvoston asetuksen, jossa tunnustettiin Suomen tasavallan itsenäisyys.  Katso: http://www.histdoc.net/historia/itsen.html

Käytyään neuvotteluja Baskirian edustajien kanssa Kansankomissaarien Neuvosto ja YTpKK vahvistivat 20. maaliskuuta 1919 asiakirjan Baskirian autonomisen neuvostotasavallan perustamisesta. 

*

VERSIO IV

Tasavallan Presidentin (Urho Kekkonen) puhe Leninin 100-vuotisjuhlassa Helsingin Yliopistolla 22.4.1970

Arvoisa juhlaväki.

Kaikkialla maailmassa muistetaan tänä päivänä Vladimir Iljitsh Uljanov Leninin satavuotispäivää ja sielläkin, missä hänen työnsä saa osakseen kielteisesti väritettyä arviointia, on pakko tunnustaa tämän valtiomiehen suuri maailmanhistoriallinen merkitys. Meille suomalaisille tämä merkkipäivä on poikkeuksellisen tärkeä, sillä Lenin vaikutti ratkaisevalla tavalla Suomen itsenäisyyden kansanväliseksi tunnustamiseksi.

Leninin osuuden merkitys Suomen itsenäisyyden historiassa on meillä aivan viime aikoihin saakka historioitsijain ja poliittisten kirjoittajien piirissä suuressa määrin riippunut asianomaisen kirjoittajan ideologisesta asenteesta.

Sitä tosiasiaa, että Lenin 31.12.1917 allekirjoitti neuvostohallituksen puolesta Suomen itsenäistymistä koskevan tunnustamisen, ei tietenkään haluta kieltää, mutta teon motiivit on usein asetettu kyseenalaisiksi.

Milloin selitetään syyksi neuvostovaltion ulkonainen hätätila, milloin sisäinen sekasorto, t.s. hetken poliittisten ja sotilaallisten olosuhteiden mukanaan tuomat näkökohdat. Tällaisessa taktillisiin spekulaatioihin nojautuvassa kirjoittelussa tarkoituksellisesti sivuutetaan asian periaatteellisesti ratkaiseva puoli. Se sisältyy Leninin kansallisuuspolitiikkaan.

Lenin tulkitsi kansojen oikeudet Ranskan vallankumouksen hengessä, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden hengessä. Hän yhtyi varauksetta II Internationalen Lontoon kongressin v. 1896 hyväksymään päätöslauselmaan, jonka mukaan kaikilla kansoilla ilman poikkeusta tulisi olla oikeus itsenäisen valtion perustamiseen ja itsenäiseen valtiolliseen elämään.

Kun Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue Lontoon kongressissa 1903 oli hyväksynyt periaatteen kansojen oikeudesta itsenäisyyteen, se loi pohjan leniniläiselle kansallisuusideologialle, joka oli erittäin keskeisessä asemassa Leninin suhtautumisessa Suomeen.

Vuosisadan ensimmäisistä vuosista lähtien Lenin lukuisissa kirjoituksissaan mitä suurimmalla jyrkkyydellä tuomitsi tsaarivallan sortotoimenpiteet Suomea vastaan ja lämpimästi puolusti maan autonomiaa. Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä ratkaisua.

On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että Valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamista Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.

Edellä mainitsemani ideologiset asennoitumiset ovat vaikuttaneet mm. sen, että Leninin vaikuttimet Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa ja hänen toimintansa sen jälkeen on aivan viime aikoinakin arvioitu ja tutkittu yksipuolisesti aina vääristelyyn saakka. Siinä seikassa, että Lenin antoi itsenäisyys-tunnustuksen Suomen porvarilliselle hallitukselle, mutta että hän toivoi sosialistista Suomea, on nähty ristiriitaisuutta.

Tällöin on unohdettu, että Lenin oli yhteiskunnallisen vallankumouksen johtaja. Mutta kun olosuhteet kehittyivät Suomessa toisin kuin Neuvostoliitossa, hän realistina oli sen valmis ottamaan valtiollisten suhteidemme pohjaksi.

Venäjän kommunistisen puolueen VIII edustajakokouksessa 19.3.1919 Lenin sanoi Suomesta: "Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä. Jos sanoisimme, että emme tunnusta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi mitä täydellisintä hölynpölyä. Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa: se pakottaa itse tunnustamaan itsensä."

Mutta Lenin ei olisi ollut kommunisti, jollei hän kansallisuuspolitiikkansa pohjalta lähtien olisi ottanut huomioon Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa Manifestissa v. 1848 esittämän näkökohdan, että kansainvälisen työväenluokan tulisi pyrkiä yhä laajempaan ja läheisempään yhteistyöhön. Tämä pyrkimys on luonnollinen, sen me kaikki ainakin periaatteessa tunnustamme. Se pohjautuu loppujen lopuksi tekniseen kehitykseen. Liikenne, kauppa ja kansainvälinen tiedotus korostavat yhä tehokkaammin kansojen välisen vuorovaikutuksen hyödyllisyyttä. Lenin katsoi, että tämä kehitys oli erikoisesti työväen kannalta edullinen. Sen vuoksi hän puolsi kansojen välistä lähentymistä ja mahdollisimman suurten taloudellisten yhteisöjen luomista.

Mutta - ja tämä ehto on mitä tärkein - nämä yhteisöt oli luotava vapaan kansallisen valinnan perusteella ja sitä tietä rakennettava tuleva, koko ihmiskunnan käsittävä yhteistyön yhteiskunta. Lenin siis toivoi ja uskoi, että Suomen ja Venäjän naapurikansat Suomen itsenäistymisen jälkeen paremmin kuin ennen voisivat lähestyä toinen toisiaan ja yhteistyössä hyödyttää toinen toisiaan, ei vaan taloudellisella alalla, vaan myös sivistyksen ja inhimillisen kulttuurin kaikilla aloilla.

Kun Neuvostoliitto toisen maailmansodan suurten kärsimysten jälkeen määrätietoisesti on pyrkinyt rauhallisen rinnakkaiselon vahvistamiseen ja todella kansainväliseen sivistykselliseen, kaupalliseen ja tieteelliseen vuorovaikutukseen, niin voidaan sanoa, että tällainen politiikka on aitoa leninismiä. Kilpavarustelun pysäyttäminen atomikaudella on käynyt ihmiskunnan suoranaiseksi elinehdoksi. Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus merkitsee ei vain Suomen puolueettomuuden vahvistamista, vaan myöskin rauhan voimien vahvistamista Euroopassa. Samaa voimme sanoa niistä aseistariisuntaneuvotteluista, jotka aloitettiin Helsingissä ja tällä hetkellä jatkuvat Wienissä. Uskallan vakuuttaa, että porvarillisen Suomen ehdottama Euroopan turvallisuuskonferenssi merkitsee pyrkimystä rauhan vahvistamiseen aito-leninistisessä hengessä.

Suomen ja Neuvostoliiton kaupallinen, sivistyksellinen ja poliittinen vuorovaikutus toisen maailmansodan jälkeen on nähdäkseni selvästi osoittanut, että rauhallinen yhteistyö ja rinnakkaiselo eri yhteiskuntamuotojen välillä on sekä mahdollinen että erittäin hyödyllinen. Rauhan ja rauhallisen kehityksen kannalta tämä yhteistyö on elintärkeä. Me voimme Suomessa toisen maailmansodan jälkeen uskoa siihen, että Leninin ennustama rauhallisempi yhteiskunnallinen kehitys on Suomessa tosiaan käynyt mahdolliseksi.

Vladimir Iljitsh Lenin on henkilönä, jossa yhdistyvät suuren valtiomiehen ja etevän tutkijan roolit poikkeuksellinen, ainutlaatuinen ilmiö historiassa. Hänen kaikki pääteoksensa liittyvät käytännön politiikkaan, ja poliittisessa toiminnassaan hän toteutti Marxin ajatusta käytännöstä teorian koettelijana.

Hyvät kuulijat.

Olen tarkoituksellisesti jättänyt käsittelemättä Leninin läheiset henkilökohtaiset suhteet Suomeen ja suomalaisiin, koska tämä asia on näinä päivinä saanut runsaasti valaistusta. Usein on tällöin sanottu, että valtiomiehen toimiin eivät henkilökohtaiset mieltymykset, siis tunteet voi mitään vaikuttaa, niin ei myöskään Leninin päätöksiin hänen erikoislaatuiset kosketuksensa Suomeen. On kuitenkin luonnollista, että Lenin tunsi kiitollisuutta Suomea ja suomalaisia kohtaan, koska hän täällä oli usein saanut turvapaikan ja koska monet suomalaiset monessa yhteydessä olivat avustaneet monia Venäjän vallankumousmiehiä, eikä vähiten häntä itseään.

Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin.

Leningradissa, siinä Smolnan huoneessa, missä Suomen itsenäistymisen tunnustamista koskeva historiallinen asiakirja allekirjoitettiin, on seinällä Suomen hallituksen toimesta kiinnitetty muistotaulu. Siinä on lause: "Tällä jalomielisellä teollaan hän (Lenin) on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden".

Lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11193/TMP.objres.3953.html?sequence=1

 

*

VERSIO V

<Ylimääräinen>

Miten myöhemmän ajan presidentti näki Leninin ja tämän roolin:

Päätoimittaja Arvo Tuominen               23/4 1970

Tampere

”Hyvä Veli.

  Jouduttuani Lapin matkalta eilen palattuani mitä suurimmassa kiireessä kokoilemaan Lenin-puheeni, luin vasta tänään haastattelusi "Uudesta Maailmasta". Minua on Polvisen kirjasta (Tuomo Polvinen: ”Venäjän vallankumous ja Suomi” 1-2] lähtien sekä kiinnostanut että myöhemmin suututtanut väitteet siitä, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden ulkonaisen pakon vuoksi. Havaitsen mielihyväkseni, että Sinä et liioin ole hyväksynyt historioitsijoidemme käsityksiä tässä asiassa. Yritin rakentaa puheeni Leninin johdonmukaiseen Suomen valtiollisten oikeuksien tunnustamisen periaatteelliseen kantaan, kieltämättä sitä, että hän olisi nähnyt, että itsenäisyyden tunnustus olisi koitunut sosialistiselle Suomelle. Todennäköisenä on myös pidettävä, että silloisissa maailmanpoliittisissa asetelmissa hän odotti Suomen muuttuvan kommunistiseksi.

  Minua askarruttaa kysymys, mikä olisi ollut Leninin ulkopolitiikka, jos hän olisi joutunut johtamaan Neuvostoliittoa maailman toisena suurvaltana. Ensiksikin käsitykseni nyt - aivan toisin kuin pikkuporvarillisina nuoruusvuosinani - on se, että Neuvostoliiton oli vuodesta 1918 lähtien ulkoisten ja sisäisten vihollisten uhkaamana kehitettävä sotalaitostaan, enkä usko, että Lenin teki tätä sydämen halusta. Kun 1930-luvulla luin erään amerikkalaisen (Smith?) kertomuksen raskaan teollisuuden rakentamisesta, hän oli työskennellyt muistaakseni Tsheljabinskissa ja nähnyt sen epäinhimillisen paineen, jonka alaisena maakylistä siirretyt virsujalkaiset musikat siellä työskentelivät, ajattelin, että se on kaikkea muuta kuin sosialismia. Mutta kun Saksa hyökkäsi 1941, osoitti se Stalinin olleen oikeassa, mistä seikasta Paasikivi sittemmin minulle usein puhui.

  Tämä kaikki on niin pulmallinen juttu, että inhimillisesti kaikkein tuomittavimmallekin löytää motiiveja, muutakin kuin vallanhimo. Stalinin puhdistukset olen nähnyt lähinnä mielipuolisuutena, ja vaikka USA:n suurlähettiläs Davies niitä II maailmansodan aikana puolusti, en saanut siitä mitään järkevää perustetta kantani tarkistamiselle.

  Mutta palaan vielä Leniniin.

Mitä hän olisi tehnyt 1930-luvulla Hitlerin päästyä valtaan? Olisiko hän tehnyt Moskovan sopimuksen elokuussa 1939.

Olisiko hän hyökännyt Suomeen? Minulle olisi mieluisaa uskoa, että hän ei olisi hyökännyt, vaikka meidän silloinen politiikkamme ei olisi häntä pidättyvyydessä tukenutkaan.

Mikä oli Kuusisen osuus 1939 ja mikä se olisi ollut, jos Lenin olisi elänyt 1939?

Paljon vastaamattomia kysymyksiä, jotka tulevat aina vain vaikeammiksi, kun otetaan huomioon, että Neuvostoliitto on nyt maailmanvalta, jonka on taisteltava ei niinkään paljon kommunismin levittämiseksi maailmassa (esim. suhtautuminen Latinalaisen Amerikan kom.puolueisiin on varsin yliolkainen) kuin oman olemassaolonsa puolesta. Ymmärtääkseni Lenin eli ja kuoli yleisen maailmanvallankumouksen - tosin heikkenevässä - uskossa, mutta miten hän olisi ratkaissut maansa poliittisen linjan II maailmansodan jälkeen atomiaseen uhan alaisena.

  Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjaasi, jossa varmaan annat vastauksen - tai yrität antaa - näihin asioihin. Niillä on - vaikka ei luulisi - arvoa Suomen tämän päivän politiikalle.

P.S. Nykyään minä fundeeraan mieluummin kuin otan osaa poliittiseen elämään. Tämä näyttää niin raskaalta vaalien jälkeen, että toivoisi tälle paikalle viisaampaa miestä.”

*

Kekkonen vielä:

25.1.1959 radiossa

YÖPAKKASTEN PÄÄTTYESSÄ

Erityisesti lienee paikallaan sanoa niille, jotka taas tämän keskustelun vuoksi ovat vaivanneet päätänsä joillakin uusilla esille tulleilla kysymyksillä, pääministeri Hrustsevin heti keskustelujemme alussa vakuuttaneen, että Neuvostoliitolla ei ole esitettävänään mitään uusia ehdotuksia Suomelle. Paikallaan on myös mainita näiden päivien aikana käyneen selville, että Neuvostoliitto aivan lähitulevaisuudessa lähettää uuden suurlähettilään Helsinkiin. Eräs kysymys, josta jo joulukuun 10. päivänä pitämässäni radio ja televisiopuheessa mainitsin, tuli poikkeuksellisen voimakkaasti esille näissä keskusteluissa. Tarkoitan Suomen julkisen sanan suhtautumista Neuvostoliittoon. Pääministeri Hrushtsev käsitteli lounaspuheessaan tätä asiaa varsin laajasti. Yksityisessä keskustelussamme ulkoministeri Gromyko sanoi, että heillä oli aivan viime ajoilta kerättynä varsin runsaasti Suomen lehdistön lausuntoja, joissa esitetään arvostelua ja ilkeyksiä Neuvostoliitosta ja sen oloista. Tässä aiheessa viivyttiin erityisen kauan. On ikävää, että minun täytyy tähän kysymykseen yhä uudelleen ja uudelleen palata, mutta käsitykseni mukaan on aivan varmaa, että ilman sanomalehdistön osoittamaa pidättyvyyttä ja vastuuntunnetta ei koskaan saada maittemme välisiä suhteita sille luottamukselliselle kannalle, jolla niiden meidän oman etumme mukaisesti täytyy olla.

Tämä on Neuvostoliitolle arka kysymys, ei varmaankaan sen vuoksi, että haukku tekisi haavan, vaan siksi että tuollaisen epäystävällisen kirjoittelun käsitetään kuvastelevan kansan piirissä vallitsevaa yleistä mielialaa. Miten tällaisen mielialan pohjalle voidaan rakentaa ystävyyden politiikkaa naapurimaiden kesken? Fredrik Suuri sanoi kerran, kun hänen armeijaansa oli arvosteltu: "Älkää välittäkö tuollaisesta puheesta, ei siitä kannata suuttua, eivät he graniittia pysty puremaan." Hyvä olisi, jos Neuvostoliiton kansa suhtautuisi meidän pakinoitsijoihimme ja piirtäjiimme ja muihin vastaavanlaisiin julkisen sanan käyttäjiin samalla tavalla, mutta ymmärtääkseni asia on niin, että Neuvostoliitolla on kyseessä periaate: kun ollaan ystäviä, käyttäydytään kuin ystävät.

Minulla oli näitten päivien aikana mieluisa tilaisuus paljastaa Smolnassa muistotaulu, jonka teksti suomeksi kuului seuraavasti:

"Vladimir Iljits Lenin allekirjoitti tässä huoneessa 31. päivänä joulukuuta 1917 Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostovallan kansankomissaarien neuvoston päätöksen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisesta. Tällä jalomielisellä teollaan hän on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden."

Tämä paljastustilaisuus, jota juhlistettiin soittamalla Suomen ja Neuvostoliiton kansallishymni, oli koruttomuudessaan hyvin arvokas ja vaikuttava ja luulisin, että tämän muistolaatan kiinnittäminen Leninin työhuoneen seinälle on omiaan lisäämään ystävyyttä kansojemme kesken.

Paljastuspuheeni päätin seuraaviin lauseisiin:

"Toivon, että ne sadat tuhannet ihmiset, jotka Leninin muistoa kunnioittaen käyvät tässä hänen työhuoneessaan, joutuvat muistotaulun avulla kiinnittämään huomiota siihen läheiseen yhteistyöhön, joka vallitsi Vladimir Iljits Leninin ja suomalaisten välillä jo ennen lokakuun suurta vallankumousta ja siihen jaloon tekoon, jolla Lenin johtamansa neuvostotasavallan nimessä tunnusti Suomen itsenäisyyden."

Lähde: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9731/TMP.objres.2138.html?sequence=1

*

Lenin Kekkosen tajunnassa

Lenin

"Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä kannanottoa. On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamisesta Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.

Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin."

Kun nykyisin puhutaan paljon pyrkimisestä objektiiviseen historianopetukseen, niin minun ymmärtääkseni alkaisi jo olla aika antaa arvo Leninin panokselle Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa.

Olisi myös syytä muistaa, että länsivaltojen Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli riippuvainen siitä, mitä Lenin jo oli tehnyt.

Venäjän valkoiset kenraalithan torjuivat ajatuksen Suomen itsenäisyydestä viimeiseen saakka. Mikäli muistan, esimerkiksi kenraali Judenits ei edes suostunut keskustelemaan Suomen itsenäisyydestä. Ajatus oli niin täysin vieras hänelle.

Kunniamerkki

"Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niiinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.

Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa."

Lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/7657/TMP.objres.1437.html?sequence=1

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kekkosen pakinat Leninistä, leninismistä ja bolshevikkien kansallisuuspolitiikasta ovat mielenkiintoisia, ja paljastavia.
Ei aivan aina pysty orientoitumaan hänen nökemyksiinsä; melko hurjasti hän haastaa suoraan aateperusteisesti Tuomo Polvisen, suuttuneesti, ja kohtaikään kritisoi aatetartuntausta historiankirjoitusta.

Kekkosen palvovanpragmaattinen (?) asennoituminen naapurin terroristitaustaiseen taloittaja- diktaattoriin ja maaniseen ammattivallankumoukselliseen on niin past.

Näistä lähtökuopista hän purkaa sitten melkoista päästö;
Vladimir Iljits Lenin.. yhdistyvät suuren valtiomiehen ja etevän tutkijan roolit, poikkeuksellisen ainutlaatuinen ilmiö historiassa...

Tässä tohtori Kekkosen harkinta ja järki nyrjähtävät pahemmalla tavalla, etenkin kun hänen "uus-hidtoriantulkintansa" saa aavistelemaan joitain hämäriä henkilökohtaisia ambitioita näillä sektoreilla. Kekkonen ... politiikan praktikan ja... Myös teorian mestarismies!

Hah, hänelle kävi niinkuin monelle; se mikä 1970 oli uutta ja ennenkuulumatonta, on 47 vuotta myöhemmin vain .... ennenkuulumatonta!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Blogin aihe oli Suomen senaatin puheenjohtajan ja Venäjän äskettäin valtiokaappauksessaan ainakin tilapäisesti onnistuneen uuden diktaattorin ainutkertainen tapaaminen Smolnan hyörinöitdentäyteisessä koleassa linnassa draamavuoden 1917 Sylvesterin yönä.

Mutta päähenkilöiden kertomuskuvausten täydentäjänä, ajallisen perspektiivin tarjoavana prismana toimivat Kekkosen kakaisut syvältä seitsenkymmenluvulta, ajankohdasta jolloin paroni Uljanovin ensi parahduksesta oli vierähtänyt ensimmäiset sata vuotta.

Miten kiinnostavaa onkaan kuulostella vaikkapa Ukon kantoja 25.1.1959 pitämässään puheessa;
... tarkoitan Suomen julkisen sanansuhtautumista" naapuriin.
...arvostelua ja ilkeyksiä...

Kekkonen edellyttää ja maanii Suomen medialta "pidättyvyyttä ja vastuuntuntoa"!

Mitähän se Ekikin eilen vielä vaati STT: n toimittajalta.
Väärin kysytty!
(Washington/Usan 'turvatakuut' Suomelle, josko niitä heltiäisi...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kun Polvisen ja kumppanien tutkimukset vievät kauas toivotuista tuloksista... sen pahempi tutkimukselle, karjaisee Kekkonen ja hyppää pöydälle julistamaan oma "puhtaan" näkemyksensä, poliittisideologisista intentioista vapaan loppukuulauden.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset