Veikko Huuska

Kiista valtalaista heinäkuussa 1917 Tekla Hultinin kuvaamana

Kiista valtalaista heinäkuussa 1917 Tekla Hultinin kuvaamana

*

Kansanedustaja Tekla Hultin kertoo päiväkirjansa sivuilla.

*

Johdannoksi

10 p. toukokuuta 1917

Nyt olen sosialistien kanssa äänestänyt perustuslakivaliokunnassa ja tänään avonaisesti suuressa valiokunnassa pontta, joka sisältää, ettei eduskunnan päätöksiä saa lähettää Venäjän (väliaikaisen)hallituksen vahvistettaviksi, vaan eduskunnan myötävaikutuksella on määrättävä niiden vahvistusjärjestys.

Tarkoitus on sama kuin senaatin alistuksella, että hallitusvalta maan sisäisissä asioissa on siirrettävä Suomen senaatille. 

Vastaiseksi minä olen porvarillisista yksin tällä kannalla. 

Perustuslakivaliokunnassa kaikki muut porvarit tunnustavat Venäjän väliaikaisen hallituksen perineen suuriruhtinaanvalan ja tämän siirtyvän automaattisesti jokaiselle hallitukselle, mikä vain Venäjällä pääsee voimaan.  Ingman ja Nevanlinna näyttivät ylhäisen synkiltä sen käänteen jälkeen, minkä asia valiokunnassa on saanut.  Ståhlberg on kuten tavallisesti pisteliäs.  Listo manaa vasemmiston seikkailupolitiikkaa nälänhädän uhatessa.  Maalaisliiton Lohi julistaa ajavansa reaalipolitiikkaa ja sen vuoksi tunnustaa kaiken vallan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. 

Minä ilmoitin kannattavani radikaalista pontta ja huomautin vain lyhyesti Listolle, että niin kuin ei ihminen elä yksin leivästä, niin ei myöskään kansa.

Illalla tapasin kuitenkin ihmisiä, jotka olivat kiitollisia päätöksestäni, sanoivat muuten häpeävänsä porvarillisten velttoutta ja pelkuruutta.  Jäin todellakin suuressa valiokunnassa aivan yksin porvarilliselta puolelta.

*

Kiistat valtalaista

Valtiopäivät, joiden Valtiopäiväjärjestyksen (V.J.) mukaan olisi säännöllisissä oloissa pitänyt päättyä heinäkuun 4 p:nä 1917, jatkuvat yhä, ja eduskunta tuskin hajaantuukaan nykyisinä kriitillisinä aikoina.

Minun oli kuitenkin pakko pyytää virkalomaa, sillä voimani olivat miltei lopussa viime viikkojen alituisesta yövalvomisesta ja hermojännityksestä.  Perustuslaki- ja suuren valiokunnan jäsenenä olin saanut osakseni aika suuren työmäärään, mutta lisäksi tuli, että molemmilla näillä valiokunnilla on ollut käsiteltävänä ja päätettävänä asioita, joilla on mitä suurin merkitys maallemme ja sen tulevaisuudelle. 

Ei ollut minulle suinkaan helppo asia poliittisissa asioissa ottaa kanta ja puolustaa sitä, kun minulla perustuslakivaliokunnassa ei ollut tukea mielipiteilleni oman puolueeni eikä muidenkaan porvarillisten edustajien puolelta, vaan minun oli pakko äänestää sosialistien mukana.

Ensimmäisellä kerralla oli kysymys siitä, onko Suomen suuriruhtinaan oikeus vahvistaa eduskunnan hyväksymiä lakeja siirtynyt Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vai ei, ja viimeksi kysymys koski yleensä, kenelle kuuluu ylin hallitusvalta Suomen sisäisissä asioissa.

Ståhlberg käytti ryhmäkokouksissamme kaiken kykynsä todistaakseen, että joutuisimme perikatoon, jos eduskunta hyväksyisi prof. Erichin ensimmäisenä esittämän periaatteen, että korkein valta, hallitsijan hävittyä, on siirtynyt Suomen kansanedustukselle.  Hänen onnistui myös auktoriteetillaan pitää ryhmän enemmistö kurissa 

Mutta minä, jolla aina on ollut taipumusta vastarintaan ja jolla ei ole mitään auktoriteettiuskoa, minä en antanut masentaa itseäni. (Mikä ihailtava nainen! VH)

*

Hyvä kannattaja valiokunnan ulkopuolella oli minulla Arokalliossa, joka väsymättä vakuutti jokaiselle, kenen kanssa vain joutui puheisiin, että juuri tätä hetkeä eduskunnan oli käytettävä maan itsenäisyyden puolustamiseksi ja että kansan yleinen mielipide sitä eduskunnalta vaati.  Olinhan minäkin lujasti vakuuttunut siitä, mutta vaikeata oli saada mielipiteilleen todisteita, kun melkein koko sanomalehdistö haroin poikkeuksin oli lakon avulla saatu vaikenemaan.

Eräänä aamuna soitin Viipuriin eräälle ”Karjalan” toimittajalle kysyäkseni, mitä valitsijani Viipurissa asiasta arvelivat, mutta en saanut soittooni vastausta.

Hetkisen sen jälkeen kuitenkin toinen viipurilainen, tehtailija Matti Pietinen, soitti minulle, ja sain silloin ilokseni vakuuden siitä, että valitsijani Viipurin puolessa olivat täydellisesti minun kannallani, niin kuin minulla  heidän aikaisemmasta jyrkästä kannastaan päättäen oli ollut aihetta uskoakin.  Minun oli siis vain edelleen jatkettava selvää suuntaani.

*

Keskustelu n.s. ”valtalaista” kesti eduskunnassa kaksi istuntoa.

Kysymystä suureen valiokuntaan evästettäessä Mäkelin oli pitänyt asiasta suuren puheen.  Minullakin oli eräässä aikaisemmassa istunnossa ollut asiasta puheenvuoro, jossa selvitin kantani.
*

14 p. heinäkuuta 1917:

ensimmäisenä iltana, porvarilliset pomomiehet nousivat vastustamaan tuota lakiehdotusta.  (Myönnän minäkin sillä olevan heikkoutensa, Suomen itsenäisyys kun sen mukaan ei vielä tule täydelliseksi, mutta puutteet eivät nykyään vielä ole korjattavissa.)

Eräskin lausunto oli siinä määrin sättivä ja vihamielinen, että olisi luullut Venäjän väliaikaisen hallituksen jäsenen puhuvan. 

Lakiehdotuksen puolesta puhuivat vain Arokallio, Lucina (Hagman) ja minä ynnä eräitä muita vähemmän huomattuja edustajia, ikä antoi pilkaajille aihetta sanoa, että lakiehdotuksen puolella oli vain ”kaksi pappia ja kaksi tanttia

Asialle vahingoksi oli myös, että sosialistit esittivät painetun puoluepäätöksen, jossa ilmoitettiin, että jos porvarit hylkäävä lakiehdotuksen, sosialistit kutsuvat pois edustajansa hallituksesta, vaativat uusia vaaleja ja, jos kansantahto niin vaatii, vaativat perustavan kansalliskokouksen kokoonkutsumista, jonka valitsemisessa 20-vuotiaillakin tulisi olla äänioikeus.

*

Tämä julistus vaikutti moniin porvarillisiin sopimattomalta uhkaukselta ja vain lisäsi heidän vastustushaluaan.

Mieliala oli sen vuoksi ensimmäisenä istuntopäivänä sangen masentunut ja päätös näytti epätietoiselta.

Kun asia sitten 16 p:nä heinäkuuta 1917 tuli uudestaan esille, eräät lausunnot heti istunnon alussa antoivat uutta menestyksen toivoa.  Erittäin vakuuttava oli rovasti Malmivaaran puolustuspuhe, josta huokui syvä ja luja sisällinen vakaumus.

Valpas-Hännisen pitkästä lausunnosta kuulin vain lopun, mutta tällä kerta minun täytyy tunnustaa, etten koskaan olisi uskonut hänen voivan puhua niin asiallisesti ja melkeinpä porvarillisen maltillisesti.  Helenius-Seppälälläkin oli onnistunut esiintyminen.

Äänestystä ja äänten laskemista seurattiin jännityksellä.

Kun äänestyksen tulos, että lakiehdotus oli hyväksytty, ilmoitettiin, pyysi Lucina puheenvuoroa ja pyysi puhemiestä esittämään eläköön-huudon itsenäiselle ja vapaalle Suomelle ja että hän sallisi lehteriyleisönkin yhtyä eläköön-huutoon.

Nuori, reipas puhemies (Kullervo Manner, VH) noudattikin epäilemättä tätä kehoitusta (se oli oikeastaan, kuulemma, lähtenyt sosialistitaholta), ja raikuvat eläköön-huudot täyttivät salin.  Luuli sillä hetkellä melkein olevansa kuumaveristen puolalaisten keskuudessa Varsovassa eikä hidasverisessä, hidastuumaisessa Suomen eduskunnassa.

Että minun silmäni olivat ilonkyyneleitä tulvillaan, sitä tarvinnee tuskin tunnustaa, mutta näinhän monen muunkin silmäin kostuvan, ja monta lämmintä kädenpuristusta vaihdettiin sinä iltana vasemmiston edustajien kanssa, joiden kunniaksi asian aloite oli laskettava.

Muistutin Iida Aalteelle (myöhempi Aalle-Teljo, VH) niitä aikoja, jolloin olimme yhdessä työskennelleet asevelvollisuuslakon aikaansaamiseksi ja monissa muissakin asioissa ensimmäisinä sortovuosina.  ”Sanoinhan, että kaikki päättyy hyvin”, Yrjö Mäkelin sanoi tyynellä tavallaan, mutta silmät loistaen tyytyväisyyttä.

Porvarien taholta häntä pidetään itserakkaana, mutta itse luulen voivani olla varma siitä, että hänen toimintansa on jalojen isänmaallisten tarkoitusperien johtama.  Siihen vakaumukseen olen ainakin minä tullut näiden viikkojen yhteistyössä hänen kanssaan.  Suurempaa avomielisyyttä olisin kuitenkin odottanut hänen puoleltaan. 

Kun motin häntä hänen salaperäisyydestään minun kaltaistani vanhaa kagaalia kohtaan, hän katsoi kummastellen ja vastasi, ettei hän toki milloinkaan ollut minua epäillyt.

Myös T.A. Heikel, joka on hänen vanha ystävänsä, vakuuttaa hänen olevan täysin luotettavan.  Mutta tietystihän hän samalla koettaa edistää sosialidemokraattisia luokkaetujakin, milloin se vain käy päinsä, ja sitähän ei voi kummastella.

*

Loppukaneetti

Valitettavasti Tekla Hultinin muistiinpanoissa (päiväkirjassa) seuraa tämän jälkeen aukko.

Puuttuu muistiinpanoja eduskunnan hajoituksesta, jonka Venäjän väliaikainen hallitus toimeenpani, lopuksi venäläisen sotaväen avulla, sekä uusista eduskuntavaaleista, joissa porvarilliset jälleen saivat niukan ääntenenemmistön.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

mielenkiintoiseksi tuon tekee nykyinen tilanne. oletetaan että eussa pääsee valtaan vallankaappaaja. sen jälkeen suomen eduskunta äänestää siitä hyväksytäänkö diktaattori vai ei. sinällään tietysti aika utopistinen ajatus. miltei yhtä utopistinen kuin tsaarin vallan loppuminen 1913 näkökulmasta.

osa varmaan vaatisi eusta sotilaallista tukea itsenäisyyden kannattajien eliminoimiseen jos ne saisivat enemmistön.

varmaan olisi myös diktaattorin poliittisella suuntauksella merkitystä kuka eroa kannattaisi. jos uusi johto julistaisi, eu sosiaalinen peruskirja on eu tärkein sopimus, varmaan erohaluja löytyisi aika laajalti. jos taas toteaisi, talouskuri uhreista piittaamatta, suomi varmaan pysyisi jäsenenä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset