*

Veikko Huuska

Mitä sinä ainoana yönä, jonka Stalin vietti eturintamassa, tapahtui?

Mitä sinä ainoana yönä, jonka Stalin vietti eturintamassa, tapahtui?

eli Kun Stalin kutsui itsensä Khorosevon kylään ja mitä sitten tapahtui…

*

Me suomalaiset tiedämme, että marsalkka Mannerheim teki lukuisia matkoja toisen maailmansodan Suomen rintaman eri lohkoille, - ja joutui toistuvasti vaarallisiin tilanteisiin.

Punaisen Armeijan ylipäällikkö, generalissimus Stalin puolestaan teki 1. elokuuta 1943 ainoan vierailunsa toisen maailmansodan ruudinkatkuisille tulilinjoille.

Neuvostopropagandassa Stalin esiintyi tunnetulla tavalla monenlaisissa yhteyksissä, myös matkalla etulinjoille, tukemaan Neuvostoliiton sotilaita sanoin ja teoin, aina etulinjan kaivantoihin saakka.  Tämä oli etenkin sodanjälkeisen neuvostopropagandan suosittu teema. 

Todellisuudessa Stalin oli liian varovainen ja epäilevä asettaakseen omaa elämäänsä tällaiseen vaaraan.
*

Stalin hioi omat turvallisuusjoukkonsa jo rauhan aikana hämmästyttävän ammattitaitoisiksi ja nopeasti reagoiviksi organisaatioiksi, sikäli kuin 1930-luvun repression aikaa voidaan ylimalkaan kutsua rauhan ajaksi, sehän oli suuressa määrin sisäisen sodan aikaa.

Kaikki tärkeimmät turvallisuustoimet toteutettiin mahdollisimman luottamuksellisina, ja laaja-alaiset kampanjat perustuivat väärennöksin luotuun mielikuvien luontiin.

NKVD:n osastoa #1, KGB:n edeltäjä, joka oli vastuussa ylimmän pääesikunnan suojelusta, vahvistettiin huomattavasti heti sodan (Barbarossa, vh) ensimmäisinä päivinä, kun Saksan hyökkäyskolonnat lähestyivät Moskovaa.  Tunnettua on Stalinin uskomattoman voimakas epäluuloisuus.  Stalin epäili myös NKVD:tä silloin kun oli kyse hänen henkilökohtaisesta turvallisuudestaan, ja niinpä hänellä oli aina odottamattomia ratkaisuja itsensä suojelemiseksi.
*

Stalinin päätös vierailla rintamalla tuli yllätyksenä hänen lähimmille miehilleen.  Hän ei ilmoittanut mitään tulevasta matkasta normaaleille turvallisuusyksiköilleen, vaan antoi kaikki valmistelutyöt henkilökunnan päällikkyydestä vastaavan, kenraali Ivan Serovin tehtäväksi. 

Lue lisää Serovin CV:stä https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Serov

Kuten kaikilla Stalinin lähimmillä ja luotettavimmilla miehillä, myös Serovilla oli ennätysmäinen määrä kokemusta epätavallisista operaatioista, niinpä hän oli tietoinen Stalinin viehtymyksestä odottamattomiin ja impulsiivisiin päätöksiin, joista oli jo kehittynyt erityinen rutiini. 

Muutamassa tunnissa oli järjestetty erikoislaatuinen kokoelma aseita, ammuksia ja huomattavan iso elintarvikevarasto, samalla kun kenraali Serov ajoi Gzhatskin kaupunkiin, Neuvostoliiton länsirintamalle, jossa Stalin suunnitteli asuvansa tarkastusmatkansa aikana.

*

Kun Stalinille erityisesti räätälöity juna saapui perille, kuljettaen panssaroitua Packardia, ruokaa ja yhteydenpitovälineistöä tähän kurjaan paikkaan, joka oli asumaton ja elinkelvoton, kaikki tapahtui majoituksen järjestelyineen alle kahdessa tunnissa.

Kuten Stalin itse kerran totesi, ”oikein valittu henkilöstö on avain menestykseen”, ja hän oli kehittynyt erityiseen taituruuteen kyetä houkuttelemaan ympärilleen erinomaisia ja pystyviä miehiä. 

Kun Stalin näki NKVD:n turvajoukon, ”pretoriaanikaartin”, joka käsitti 75 turvallisuusupseeria, piiloutuneena hänen talonsa ympärille, hän kutsui heidät pois, pitäen heitä tarpeettomina ja sikäli uhkaavina, että he saattoivat houkutella ei toivottujen tahojen huomiota.
siitä lähtien häntä suojeli yksinomaan Serov ja kaksi kuljettajaa.  Näin kertoo neuvostoliittolainen lähde.

*

Stalinilla oli 3. päivä elokuuta 1943 kokous läntisen rintaman komentajan Vasiliy Sokolovskin kanssa.  Neljäs elokuuta erikoisjuna lähti etelään kohti Kalininskyn rintamaa.  Stalin asettui yksin Khoroshevon kylän maalaistaloihin.  https://en.wikipedia.org/wiki/Vasily_Sokolovsky

Vanhalle talonpojalle kerrottiin, että ”muuan kenraali” ottaa ja asuu hänen talossaan.  Ukko oli äreissään ja hyvin vihainen sekä saksalaisille että neuvostoliittolaisille, jotka ”kutsuvat itsensä toisten ihmisten koteihin”.  Mies pyörtyi heti kun hänelle kerrottiin, kuka hänen salaperäinen vuokralaisensa oli.
*

Viipyessään yhä tässä Kohorosevon kylässä Stalin otti vastaan Kalininskin rintaman komentajan, kenraali Andrey Yeremenkonhttps://en.wikipedia.org/wiki/Andrey_Yeryomenko & https://fi.wikipedia.org/wiki/Andrei_Jerjomenko

Vaikka kenraali Yeremenkon haparoivat otteet olivat häntä jossain määrin suututtaneet, Stalinin raivo lauhtui hetkessä, kun hän sai kuulla, että Oryolin ja Belgorodin kaupungit oli vapautettu natsien miehityksestä. 

*

Juuri siitä majasta, johon hän oli luvatta majoittunut, Stalin antoi käskyn, että kaikkia rintamilla saavutettuja voittoja oli tervehdittävä 120:n tykin ampumalla 20:llä yhteyslaukauksella.  Tämä nyt saavutettu voitto oli ensimmäinen voitto tässä sodassa.

Viidentenä päivänä elokuuta 1943 Stalin katsoi Kremlissä toimistonsa ikkunasta kun seuraava voitontervehdys pamahteli räiskyen Moskovan Punaisella torilla.

Khorosevon kylään, jossa Stalin yöpyi ilman lupaa yhden yön – sen ainoan, jonka hän vietti rintamalla pitkän sodan aikana – on nyttemmin pystytetty huomattava muistomerkki. 

Lue lisää: http://www.businessinsider.com/new-museums-in-russia-are-airbrushing-stalins-legacy-2015-12?r=US&IR=T&IR=T

Muistomerkin kyljessä lukee: ”Valtion Puolustuskomitean puheenjohtaja, Ylipäällikkö Josef Stalin

https://www.rferl.org/a/russia-stalin-museum/26907807.html

"Stalinin koti" 1990-luvun lopulla vallinneessa tilassa: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156152316878484&set=a.10155775283693484.1073741827.638623483&type=3&theater

*

Jälkisanat

Me kaikki jotka seurasimme presidentti Putinin vierailua Punkaharjulla ja Savonlinnassa viikko sitten, havaitsimme, miten presidentinseurueella oli kolme helikopteria, joista ”kukaan” ei tiennyt, missä presidentti matkasi.

Tämä on tavanomainen turvajärjestely: pahantahtoinen tähtääjä ei tiedä, mitä kohden suunnata viha.

Mannerheimin matkoista rintamalle puhutaan monenlaista, häntä ei ainakaan voi pelkuriksi sanoa.  Syvärillä hän oli päästä hengestään.  Mahdollisuus, että tiedottaja sai viestin linjojen taakse ylipäällikön saapumisesta on varteenotettava näkökohta.  Putin ei yöpynyt Suomessa.

Katkerimpia tykinlaukauksia Suomen historiassa ovat ne, 224:llä tykillä ammutut 20 yhteislaukausta, jotka Moskovan Punaisella torilla ammuttiin Viipurin valloituksen kunniaksi, sen jälkeen kun Viipuri oli 20.6.1944 lähes taisteluitta menetetty.

Minua jäi mietityttämään, mitä Khoroshevon maatalon isäntä mietti palatessaan omaan kotiinsa Stalinin lähdettyä.

 – Sotapäälliköt tulevat ja menevät, mutta maamies on ja pysyy.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Andrei Ivanovtsh Jerjomenko l. Андрей Иванович Ерёменко venäjäksi, mutta ukrainaksi Андрій Іванович Єрьоменко - translitterointi horjuvaa, koska alkuperäinen nimi on ukrainaa. Jeremenkoa käytetään myös, mutta se tulee suoraan venäjästä.

terv. Dr. Bessrwisser

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Todellista uushistoriaa.

P.S. Tuo uutislinkissä vuonna 2015 näkyvä kissa Stalinin patsaan juurella lienee suoraan alenevassa polvessa sama kissa, joka hieroi 5.8.1943 aamuyöllä itseään Stalinin vasenta saapasta vasten.

Stalin antoi aamulla kissalle suolasilakan omista eväistään. Isännälle ei jäänyt mitään paitsi toivottavasti oma henki.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Isäntä sentään pyörtyi.
Toivon todellakin että hän selvisi.

" – Sotapäälliköt tulevat ja menevät, mutta maamies on ja pysyy."

*

Tarinoiden arkku on riittoisa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Montefiore - joka on pannut avustajansa töihin - kertoo myös tämän episodin melko pätevästi.

*

Mutta tässä kädetön JS.
http://www1.folha.uol.com.br/mundo/2017/07/1899674...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset