Veikko Huuska

Kenraali Mannerheim päin Pietaria 1919

​Heinäkuun 25 päivänä 1919 eduskunta valitsi äänestyksen tuloksena Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi K.J. Ståhlbergin.

Äänestyksessä tappiolle jäi valtionhoitaja Gustaf Mannerheim, joka luopui julkisista toimistaan ja matkusti oitis ulkomaille.

Juuri tähän aikaan Venäjän bolshevikkihallitus oli joka taholta ankarassa puristuksessa. Punaisen Moskovan oli taisteltava neljällätoista rintamalla; sen päivät näyttivät olevan luetut.

Pohjoisessa oli kenraali Rodziankon valkoinen venäläinen armeija virolaisten ja inkeriläisten auttamana aloittanut hyökkäyksen kohti Pietaria.

Katselisiko Suomi taistelua toimetonna? Kesäkuussa 1919 oli aktivistien taholta käännytty valtionhoitajan, Mannerheimin, puoleen ja ehdotettu yhtymistä bolshevisminvastaiseen taisteluun hyökkäämällä tarmokkaasti Pietaria vastaan, joka sen jälkeen kukistettuna olisi luovutettava valkoisille venäläisille.

Hän oli hylännyt suunnitelman, osaksi sisäpoliittisista syistä (perustuslakivääntö, presidentinvaalit..), osaksi siksi, että valkoiset venäläiset eivät käydyissä neuvotteluissa olleet osottautuneet kovinkaan myöntyväisiksi: he eivät olleet halunneet tunnustaa edes Suomen itsenäisyyttä.

Tultuaan sittemmin Pariisiin Mannerheim havaitsi valkoisten venäläisten johtomiesten mielialan aivan muuttuneen. Nyt he olivat valmiit täyttämään Suomen asettamat ehdot (ainakin puheissaan, vh) ja vaativat hartaasti Mannerheimia tekemään kaikkensa, jotta Suomi liittyisi mukaan Pietaria valloittamaan.

Mannerheim oli päätynyt siihen käsitykseen, että nyt oli mahdollista murtaa bolshevismin mahti, että Suomen puuttuminen asiaan olisi mieleen Englannille ja Ranskalle ja että länsivallat epäilemättä suostuisivat muonittamaan vallattuja alueita.

*

Sellaisten olosuhteiden vallitessa Mannerheim osoitti presidentti Ståhlbergille 28. päivä lokakuuta 1919 Pariisista sähkösanoman muodossa avoimen kirjeen, jossa hän esitti, että "on Suomen etujen mukaista osallistua uuden Venäjän jälleenrakennukseen".

Toisin sanoen Mannerheim esitti presidentille Suomen yhtymistä Pietaria vastaan suoritettavaan monikansalliseen sotatoimeen.

Mannerheim kirjoitti: "Tapausten kehitys on vielä kerran, kaikesta päättäen viimeisen, antanut kansallemme tilaisuuden, ottamalla osaa ratkaisevaan taisteluun julminta despotiaa vastaan, minkä maailma tuntee, suhteellisesti vähillä uhreilla turvata vapautemme ja luoda nuorelle valtakunnallemme turvallisen ja onnellisen tulevaisuuden edellytykset sekä näyttää maailmalle, etä Suomen oikeusvaltion rajaton suvereniteetti on yleinen eurooppalainen etu. - -"

"Euroopan mielipide on, että Pietarin kohtalo on Suomen kädessä ja kysymystä Pietarin valloittamisesta ei pidetä suomalais-venäläisenä kysymyksenä, vaan maailmankysymyksenä, lopullisen rauhan aikaansaamiseksi ja ihmisyyden palvelemiseksi."

Esitettyään ne poliittiset syyt, jotka puhuivat Suomen asiaan puuttumisen puolesta, Mannerheim päätti kirjeensä näihin sanoihin:

"Niistä päätöksistä, jotka nyt tehdään, tulee riippumaan, voivatko nykyisyys ja jälkimaailma syyttää urhoollista ja ritarillista kansaa siitä, että se arkamielisesti on vetäytynyt siitä teosta, jota ihmiskunnan edut ja huolenpito sen omasta vastaisesta menestyksestä vaativat."

Mannerheimin avoin kirje sai monilla tahoilla maassa hyväksyvän, jopa innostuneen vastaanoton, mutta johtava mielipide katsoi suunnitelman tavattoman vaaralliseksi, jopa mahdottomaksi suorittaa, ja se raukesi siis.

​*

Onkin epäiltävää, arvosteliko Mannerheim tilannetta oikein.

Valkoiset venäläiset olivat epäluotettavia liittolaisia. Judenitsin armeija voitettiin jo marraskuun 1919alussa, Koltshakin, Denikinin ja Wrangelin täytyi toisen toisensa jälkeen idässä ja etelässä väistyä punaisten venäläisten tieltä.

Epävarmaa on myös, olisivatko sotaan väsyneet ententevaltiot tehokkaasti tukeneet Suomea.

Emme kuitenkaan voi vähätellä kenraali Mannerheimin uskollisuutta hänen 23.2.1918 kesken kansallisen sodan antamalleen julistukselle: "Mahtava, suuri Suomi on luotava".

Ja vielä vähemmän voimme aliarvioida hänen bolshevismin vastaista taistelutahtoaan, joka muodostui suorastaan johtajaksi teemaksi hänen vaiherikkaan elämänsä vaiheissa, yhdessä keisarille antamansa uskollisuudenvalan toteuttamisen kanssa.

Näille johtotähdille sitoutuneen Mannerheimin voi erityisesti vuoden 1919 lokakuun päivistä lähtien nähdä tavoitelleen vakavissaan Suuurenvenäläisen kenraalin tai jopa kenraalikuvernöörin asemaa, väikkyihän sellaisen mahdollisuus ohikiitävän hetken aivan hänen silmiensä edessä.

​"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aiheellisesti on syytä esittää pohdittavaksi kysymys:

Kummalle valalleen Mannerheim vuonna 1919 oli uskollisempi, Venäjän keisarille antamalleen upseerinvalalleen, vai Suomelle ja sen lipulle tammikuussa 1918 antamalleen isänmaavalalle?

Välillä tuntuu, että tuo ensimmäinen vala oli lujemmassa hänessä, kuin kumousromahduksen jälkeinen kotimaalle annettu. Etenkin heinäkuun 1919 kitkerän tappion - joka oli toinen - jälkeen. Ensimmäinen karvasmanteli oli toukokuun voitonjuhlien jälkeen koittanut tappio saksalaissuuntaukselle. Silloin maansa pelastanut kenraali käytännössä kiitoksitta heitettiin ulos.

Myöhemmin Mannerheim puhui elämänsä kolmesta suuresta revanchista.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Kyllä Mannerheim Venäjän tsaariperheellekin suuria sympatioita tunsi. Sitä osoittaa se, että tsaariperheen valokuva oli hänen yöpöydällään hänen kuolemaansa asti.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Niinpä oli.

Kosmopoliitti Mannerheim omasi itseasiassa monta samaistumiskohdetta, joista osa oli olosuhteiden pakosta tilanne- ja olosuhdekohtaisia. Osa taas niin elimellisesti hänen persoonaansa sisäistyneitä, ettei hänen vo sanoa luopuneen niistä milloinkaan.

Aivan keskeisiin viiteryhmiin kuului jäsenyys eurooppalaisessa eliitissä, lähinnä sen taloudellisessa ja sotilaallisessa lohkossa. Sinne hän pyrki ja tähtäsi jo erittäin varhain, mutta avaimeksi tuohon noblessiaan muodostui sydämetön ja täysin laskelmoitu avioliitto neiti Arapovan kanssa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset