*

Veikko Huuska

Perussuomalaisten käsikirjoitus oli valmis jo 3.6. ja toteutui täysin

Näin se meni:

Perussuomalaisten käsikirjoitus oli valmis jo 3.6.2017:

Suora sitaatti: Aamulehti /LännenMedia 3.6.2017:

”Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle:
soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän"

"Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.

Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.

Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta.

Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja rkp:llä tai jommallakummalla.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan."

Tämän kirjoitti etevä politiikantoimittaja Lauri Nurmi siis jo lauantaina 3.6.2017. Eli viikkoa ennen Perussuomalaisten Jyväskylän kuuluisaksi muodostunutta puoluekokousta ja sen äänestyksiä.

Lue kokonaan täältä:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/hallituksessa-suu...

*

Johtopäätös

Puheenjohtaja Timo Soini on "poliittisen shakin suurmestari", tämä nähtiin jälleen kerran.  Sanotaan, että sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja. Tämä pitää paikkansa myös politiikassa; siinähän itsesään on kyse sodasta ja rakkaudesta. 

Plan B oli olemassa, ja se uhkasi tuona perjantaina 3.6. räjähtää median kautta laatijoidensa silmille, ennenaikaisena paukkuna.

Niinpä Timo meni ja kirjoitti tuon paljon huomiota saaneen Juudas-kommenttinsa plokiinsa.

Lauri Nurmi kirjoittaa tänään (AL 14.6.):

”Lännen Media kertoi varasuunnitelmasta lauantaina 3. kesäkuuta.  Soini kommentoi uutista kipakasti blogissaan myöhään samana iltana.

Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön.  Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, Soini totesi ja kirjoitti ”valemedian aikakaudesta”.

Soinin oli pakko käyttää kiistämisessään voimakasta ”trumpilaista retoriikkaa”, jotta kaikki mutu mediat eivät olisi kiinnostuneet uutisesta” .

Soinin päättäväinen torjuntaliike näyttää onnistunee.

*

Ukaasi ja teatteria

Lauri Nurmi/AL-LM, purkaa tänään tilannetta:

Myös keskustalaiset hallitustahot kertoivat soinilaisille, että Halla-aho ei kelpaisi hallituspuolueen puheenjohtajaksi.  Perussuomalaisten eduskuntaryhmän maltillinen enemmistö ymmärsi, että Halla-ahon voitto tietäisi puolueelle välittömästi lähtöpasseja myös pääministeri Juha Sipilältä (kesk.).

Halla-ahon vierailu maanantaina (12.6.) aamulla pääministerin virka-asunnolla kesärannassa oli poliittista teatteria.”

*

Ravintola Mustan Kynnyksen salaliittolaiset

En saa AL:n linkkiä auki, mutta sama LM:n uutinen on mm. Kainuun Sanomissa/Lauri Nurmi:

Revanssi lähti Mustasta Kynnyksestä

Lopullinen päätös syntyi lauantaina alkuillasta jyväskyläläisessä olutravintolassa: maltilliset perussuomalaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmänsä ja perustaisivat myöhemmin myös uuden puolueen. Poliittinen draama huipentui, kun Timo Soinin kantama PS-pinssi kilahti pöydälle.

Poliittisen shakin suurmestari Timo Soini varautui syksystä lähtien Jussi Halla-ahon nousuun perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Puoluekokous siirrettiin Espoosta Keski-Suomeen, jotta pääkaupunkiseudun Hommaforum-aktiivit, siis maahanmuuttoa vastustavat halla-aholaiset netti-intoilijat, eivät vaivautuisi paikalle.

Toukokuussa alkoi näyttää siltä, että Halla-aho voittaisi kilvan.

Soinin luotetuille sekä hallituksen keskustalaisille ja kokoomuslaisille tuli hätä: hallitus ei saisi kaatua Halla-ahoon. Valtiovarainministeri Petteri Orpo teki hallituksen ytimessä selväksi, että kokoomus ei missään oloissa istuisi samassa hallituksessa halla-aholaisen puolueen kanssa.

Hallituksessa perussuomalaiset, keskustalaiset ja kokoomuslaiset alkoivat pohjustaa vaihtoehtoa, jossa perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman, ainakin 20 kansanedustajan, eduskuntaryhmän ja jatkaisi hallituksessa.

Suomen hallituksessa asiasta käytiin vakavia keskusteluita.

– Kaikki älykkäät ihmiset analysoivat, että niin voi käydä, perussuomalainen hallituslähde kiteyttää toukokuun lopulla ja kesäkuun alkupäivinä käytyjen keskustelujen hengen.”

*

Linkki: http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/revanssi-lahti-mustasta-kynnyksesta/

*

Varmaankin toimittaja Lauri Nurmi pokkaa tästä uutisestaan jonkin (ehkä useampia) uutistoimittajalle myönnettävistä palkinnoista.  "Salaliiton pohjapiirros - etukäteen"?

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Siinä missä pol.toim. Lauri Nurmi kirjoitti poliittista historiaa jo etukäteen eli la 3.6.2017, niin siinä sitä tehtiin käytännössä seuraavana lauantaina eli 10.6.2017 Jyväskylässä:

"Kun poliittista historiaa laitetaan kansien väliin, kirjan sivuilla tärkeäksi paikaksi nousee Musta Kynnys -ravintola.

Halla-ahon voitto oli ollut järkytys monille kansanedustajille, mutta Laura Huhtasaaren ja Teuvo Hakkaraisen valinnat varapuheenjohtajiksi löivät maltilliset pariksi tunniksi kanveesiin. Osa heistä otti murheeseen virvokkeita Mustassa Kynnyksessä, joka sijaitsee vanhassa puisessa asemarakennuksessa Jyväskylän keskustassa.

Samalla ruutupaperille alkoi piirtyä suunnitelma uudesta puolueesta.

Mustassa Kynnyksessä soinilaiset päättivät ottaa halla-aholaisista revanssin. Päätös syntyi siis jo lauantaina alkuillasta: maltilliset perussuomalaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmänsä ja perustaisivat uuden puolueen.

Soini poistui Jyväskylän Paviljongista sunnuntaina puolenpäivän aikoihin ja suuntasi Naantalissa käytyihin Kultaranta-keskusteluihin. Lähtiessään Soini halasi Raimo Vistbackaa, sydänystäväänsä ja perussuomalaisten tukisäätiön puheenjohtajaa."

Näin tilannetta avaa tänään AL/Lännen Mediassa Lauri Nurmi:
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotim...

Eikös se ole siinä?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tallenneetaan tähän vielä toimittaja Lauri Nurmen/AL-LM (14.6.2017) purkamat keskeiset nimet Perussuomalaisten purkautumiseprosessista.

Heitä olivat poliittisen shakin suurmestarin Timo Soinin rinnalla;

"VISTBACKA tiesi, mitä oli tapahtumassa ja varautui tukemaan säätiön kautta taloudellisesti uutta eduskuntaryhmää ja myöhemmin perustettavaa puoluetta.

Puolustusministeri Jussi NIINISTÖN oli määrä lähteä Kultarantaan, mutta hän perui osallistumisensa ja ryhtyi jalkatyöhön uuden ryhmän kokoamiseksi. Kahdenkymmenen kansanedustajan välille syntyi voimakas tunneside sunnuntain ja maanantain pitkinä tunteina.

Tarmokkaita olivat muun muassa Simon ELO, Sampo TERHO, Anne LOUHELAINEN, Maria LOHELA, Tiina ELOVAARA ja Ritva ”Kike” ELOMAA.

He halusivat, että Uusi vaihtoehto -ryhmä ei leimaudu Soinin hankkeeksi, koska yksin sitä se ei missään vaiheessa ollut. Fyysinen tapaaminen sovittiin maanantaille (12.6.2017] kello 11. Jokaista jännitti, tulisivatko kaikki paikalle."

Lähde; http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotim...

Loppu onkin sitten historiaa, kuten kulunut ja kulahtanut sanonta kuuluu..

Niko Sillanpää

"VISTBACKA tiesi, mitä oli tapahtumassa ja varautui tukemaan säätiön kautta taloudellisesti uutta eduskuntaryhmää ja myöhemmin perustettavaa puoluetta."

Säätiö on kyllä kaikella todennäköisyydellä puolueelle velallisena puristettavissa kuoliaaksi:

Julkisuudessa olevien tietojen perusteella säätiön varallisuus on hankittu puolueelta otetulla edullisella luotolla. Ei muuta kuin:

0) pääasiallisen lyhennyksiin käytetyn tulonlähteen eli puoluetoimiston vuokratulojen lopettaminen irtisanomalla vuokrasopimus, jolloin velan riskitason voidaan katsoa muuttuneen siten, että luotonantaja voi muuttaa luoton ehtoja,

1) velan korko koronkiskontatappiin,

2) maksimaalinen määrä vuotuisia käsittelymaksuja (esim. 2% pääomasta),

3) ja lyhennysaikataulun yksipuolinen kiristäminen.

Jossain vaiheessa sitten tulee Vistbackalle ja Soinille pää vetävän käteen.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Säätiön sääntöjen mukaan se on puolueen tukisäätiö.

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #8

#8: Säätiön edustaja Vistbacka selvästikin tulkitsee, että kyseinen puolue ei tässä tilanteessa ole Perussuomalaiset rp.

Sen sijaan, että asiasta alkaisi käymään oikeutta, kannattaisi vain tappaa säätiö velallisena taloudellisesti. Vähimmän vaivan tie.

Ja mainitaan vielä keinona:

4) lisävakuuksien vaatiminen lainalle,

niin Vistbackan kädet on sidottu omaisuuden hukkaamisen kannalta.

Tai sinänsä olisi kyllä koomista ajaa Vistbacka ym. omaisuuden hukkaamiseen ja sitten haastaa heidät oikeuteen velallisen epärehellisyydestä yhteisvastuullisesti vastaamaan vahingoista ja tuhota heidän henkilökohtainenkin taloutensa.

Taidanpa huikata Ville Taviota tästä asiasta, kun täällä näkyy bloggaavan. Tod näk ovat jo asiaa miettineetkin.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen Vastaus kommenttiin #8

Se säätiö on varmaankin alunperin rakennettu niin, että sillä turvataan perussuomalaisen puolueen ja nimenomaan Soinin asema. Nyt taisi käydä aika hullusti Soinille.

Vaikka en ole juristi, niin väitän, ettei nillä rahoilla hevin rahoiteta ottopoikia.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #16

Pitäisi saada jostain säätiön säännöt luettavaksi. Olen kuullut sellaistakin huhua, että säätiöstä voisi tehdä kantelun PRH:lle, joka ottaisi säätiön käsiinsä.

Mutta mikäli perussuomalaisten webbisivuihin on uskomista, säätiö on nimenomaan Perussuomalaiset rp:n tukisäätiö, joka voi tukea SMP:läistä tutkimustyötä. Minkään uuden eduskuntaryhmän tai puolueen tukeminen ei mahtuisi silloin näihin sääntöihin.

Vistbacka on toki asiasta levitelly vaikka mitä mututietoja mediassa. Minä katson että hän on tässä asiassa täysin väärässä näillä tiedoin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Säätiö"

Se on noussut jo legendaarisiin mittoihin.

Sen kanssa käydään verinen ottelusarja:

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Riitaisassa parisuhteessa avioeron uhka on ilmeinen. Varautuminen eroon jo ajoissa on viisasta molempien osapuolien kannalta, mutta ero saattaa tulla myös ikävänä yllätyksenä toiselle toisen viimein kyllästtyttyä toisen käytökseen.

Taloussanomissa vihjailtiin jo monia päiviä ennen puoluekokousta, että puolueessa on ainakin 20 soinilaista, jotka ovat olleet kansanedustajina vähintään kaksi kautta ja ovat täten oikeutettuja sopeutumiseläkkeelle.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Nostan olematonta hattuani toimittaja Lauri Nurmelle. Tämän kaltaista ytimessä olevaa journalismia sitä yleisemminkin kaipaisi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tämän epädemokraattisen näytelmän lopputuloksena pidän koko maamme hallitusta epädemokraattisena. Äänestäjää virtsataan silmään joka suunnalta. Sitten lopuksi ihmetellään, kun äänestysprosentit laskevat ja ehkä syntyy suoran toiminnan ryhmiäkin.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juuri näin.
Metin aikani mitä järkeä on köyhiltä kuppaamisessa ja masentamisessa. Ottaisivat rahat sieltä missä sitä on ja köyhä ostaa paljon kotimaista - jos on millä ostaa jne.

- Koko homma perustuu masentamiseen => Masentunut köyhä ei käy uurnilla vaikka vaalipäivä olisi aurinkoinen sunnuntai.
- Tähän on tultu, koska vasemmisto taistelee vain paikkojen (auringossa) puolesta, puukottavat toisiaan selkään jne. - eivätkä ymmärrä koota joukkoja kokonaisuutena vaan vain omaan tukiryhmäänsä (joka saa mennä kun vaalit on hoidettu).

Ja kaikki ylläpitävät jatkuvaa teatteria. Viimeisin oli tämä "Teatterin Vastaisku" ja jatkossa tulee "Hattivattien ja heidän Mestarinsa lahtaus". Tämän jälkeen meidän köyhien pitäisi olla huojentuneita - hetken aikaa, kunnes teatteri taas ahdistaa ja masentaa.

Suomi elää muka-demokratiassa.

Henry

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Ketään ei kiinnosta miten äänestäjia, joista vain viitisen prosenttia on puolueiden jäseniä, pidetään väkisin irti asioista päättämisestä. Näköjään puolueidenkin jäsenet jätetään syrjään. Maahan on kiireellä saatava suora demokratia eduskunnan rinnalle ja puolueiden ohi, sanoi "nobelisti" mitä tahansa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tällaista näin merkittävää temppua, joka vaatii muut hallituspuolueet ja presidentin mukaan ei suunnitella muutamassa päivässä. Presidentti Niinistövon tiennyt jo ennen puoluekokousta, että tällainen vaihtoehto on nostettu suunnitelma B:ksi, siten on osannut varautua eikä ole sanonut mitään epäedullista julkisuuteen. On alkanut ajoissa petaamaan Halla-ahon porukkaa ulos hallituskuvioista.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Onhan se melkoinen juttu että tuon lehtijutun sekä myöhemmin annettujen lausumien pohjalta koko poliittinen johtomme olisi osoittautunut valehtelijoiksi.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Presidentin puhe äänestystä edeltävänä päivänä tehokkaasta katumisesta oli selvä viite, kenen puolella hän oli.

Onkohan kaikki tuomitut kokoomuslaiset ja muutkin suorittaneet tehokkaan katumisen ja ovat nyt presidentille kelpo edustajia. Eihän tämä Helsingin uusi johtajakaan ihan pulmunen ole. Saanut aikoinaa ehdollisen tuomion.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kannattaisi lukea kirjaa "Lumedemokratia", missä käsiteltiin puolueiden lehmänkaupat, hyvävelit, yms.

Sama meno jatkuu. Äänestäjien on syytä herätä ja äänestää täysin uudet ulkopuolisia puolueita eikä enää vanhoja mätäpuolueita.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Alkaa siis näyttää varmalta, että persudraaman käsikirjoitus oli hyvissä ajoin tiedossa sekä Soinilla että myös Sipilä&Orpolla. Mitä todennäköisimmin myös presidentti Niinistö tunsi etukäteen kupletin perusjuonen.

Puheenjohtajaksi valitun Halla-ahon demonisointi saavutti Niinistön avoimella tuella kliimaksin, jonka varassa Sipilä ja Orpo saattoivat tylysti komentaa Perussuomalaiset ulos hallituksesta.

Käsikirjoituksen mukaisesti hallituksen takaportille oli jo suuntaamassa uus-soinilaisten loikkariryhmä. Ratkaisevassa vaiheessa porukan eteen oli ovelasti vedetty persujen puhdaskaula Elo. Takarivissä virnisteli viattoman oloisena näytelmän maestro Soini seurassaan ministerit Niinistö, Terho ym. juudakset.

Pidän Veikko Huuskon esille nostamaa poliittista juonittelua häpeällisenä ja ennenkuulumattomana loukkauksena kansalaisia kohtaan ja politiikan yleistä uskottavuutta kohtaan.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Olen täysin samaa mieltä.

Todella häpeällinen operaatio. Luulen, että Niinistö menetti paljon äänestäjiä. Ainakin minut.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Tulee mieleen tästä PS-tragikomedista kuin eräästä TV-näytelmästä Pentti Siimeksen esittämä rooli: Selitystoimisto Käcken & Förklarning Käcken!

Nähdyt salaliittoteoriat ja PS-draama täyttävät mediat ja netin.

Onneksi on vain ulkopuolinen maallikkotarkkailija. Kyllä politikointi on likaista ja sairasta peliä! Ei ihme, että moni ei arvosta poliitikkoja.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Viimeisessä Kanava-lehdessä ministeri Jaakko Iloniemi kirjoittaa otsikolla "George Orwellin paluu" varsin osuvasti juuri tähän aikaan sopivasti mm. näin:

"Totuuden ja toivotun "totuuden" ero on ihmisten mielissä häilyvä. Kun orwellilaisessa maailmassa on siirrytty "totuuden jälkeiseen aikaan", ei ole väliä, ovatko ne vaalityössä käytetyt tiedot tosia vai ei. Pääasia on, että ne vastaavat kohteen käsitystä siitä minkä pitäisi olla totta. Trumpin kampanjan yksi keskeinen idea oli juuri ajatus siitä, että totuuden ja toivotun "totuuden" välinen ero on ihmisten mielissä häilyvä".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ministeri Jaakko Ilonimi kuuluu siihen sukupolveen, jonka selkäydin kovien kokemusten kautta (mm. pysähtyneisyyden ja lumedemokratian YYA-aika) pakotti ilmaisemaan asioita lähinnä kiertoteitse.
Kun Kaija Kelhun lainauksessa on puhe Trumpista, rivien välit kertovat itse asiassa paljon lähempänä olevista prosesseista.

Petteri Hiienkoski

Kiitos valaisusta, Veikko! Ja erinomaista työtä toimittaja Lauri Nurmelta! Täydentää hyvin arvailujani siitä että suunnitelmat olivat valmiina. Ja Soini vedätti. Mutta teatterin poliittisista taustamotiiveista EU on mielestäni ratkaiseva! En todellakaan usko että Halla-ahon kyseenalaiset tuomiot ovat todellinen mutta ehkä helpompi myydä kokoomuksen äänestäjille.

http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Perussuomalaisten puolueen valtaamisesta Jyväskylässä on paljon puhuttu.

Ennen puoluekokousta spekuloitiin eri tahoilla, myös julkisuudessa, miten Jussi Halla-ahon kanattajakunnan jokin osa rekrytoisi uusia jäseniä; äänioikeus kokouksessa olikaikilla puolueen jäseneksi liittyneellä ja jäsenmaksunsa määrättyyn päivään mennessä maksaneilla, kokouspaikalle tulleilla jäsenillä.

En ole mistään nähnyt kerrotun, miten monta tällaista uutta jäsentä puolueeseen oli liittynyt vaikkapa tämän vuoden puolella.
Puoluetoimistolla on täytynyt olla tarkka määrä tiedossaan, ja ainakin joki "haisu" siitä, minkälaisia liittyneet olivat: eli ikä, kotipaikka, mitä nyt jäseneksikirjautumistiedoista ilmenee. Molempien osapuolten voi otaksua suorittaneen omaa tiedustelutoimintaansa tulokkaiden profilomiseksi.

Olennaista tietysti olisi tietää uusjäsenten määrä: onko siinä piikkiä vai tasaista.
Jos esiintyi selkeä piikki, jää vielä kysymys liittyneiden poliittisesta suunautuneisuudesta.
Jos piikki ja ikänkuin tilastollsesti merkitsevä nuiva-@pitoisuuden kohoaminen, voisi arvella rekrytoinnin vaikutusta.
Muussa tapauksessa voitaneen todeta se, mitä useat krjoittajat ovat suoraan arvelleetkin: Nuivat olivat jo siellä sisällä.

Oma kysymyksensä on se, että miten hyvin puoluekokouksen äänestyksissä nähdyt äänestystulokset kuvasivat PS:n koko jäsenkentän mielipiteitä jaosapuolten kannatusta.
Yleensä protestoiva osapuoli pystyy aktivoimaan kannattajansa liikkeelle. Eli muutosvoima mobilisoi paremmin kuin säilyttävä puoli, etenkin tämänkaltaisessa tilanteessa.

Jos puheenjohtaja olisi valitti perussuomalaisten äänestäjien tai yleensä suomalaisten gallup-vastausten perusteella, nuija olisi nyt Sampo Terholla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kommenttiisi näin sivusta katsoen esitän omaa arveluani äänetyskäyttäytymiseen puoluekokouksessa.

Kannatuslukemia kun tarkastelee, niin tuolla laskukäyrällä voisi helpostikin todeta paikalla olleiden jäsenten osoittaneen mieltään entistä puoluejohtoa vastaan hallitustyön epäonnistumisesta puolueelle tärkeissä asioissa. Entinen puoluejohdon keulahenkilöt taisi olla (oliko?) ministeritasoa, joten eiköhän kritiikki ollut äänestystuloksessa. Tätä eivät vanha johto ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää. Ei siis liene ihme koko johdon muuttuneen äänestyksen tuloksena. Varsinkin kun Jussi Niinistökään ei halunnut olla ehdokkaana kuin 1. varapuh.joht.vaalissa.

Ei voida mielestäni suoralta kädeltä edes osoittaa vain "nuivien" äänestäneen johdon vaihtamista yhdenkään äänestyksen tuloksena.

Petteri Hiienkoski

Keskustelussa unohdetaan se, mitä maailmalla tapahtuu. Ikään kuin Suomen EU- ja maahanmuuttokriittisin puolue voisi vuosikausia elää jossain umpiossa. Olisihan se omituista jos jonkun puolueen kenttäväki vuodesta toiseen hahmottaisi yhteiskunnallisen todellisuuden ja miten politiikan tulee siihen vastata tekemättä tarvittavia johtopäätöksiä. Maahanmuuton ongelmista on virallista tilastotietoa ja muslimiterrorismi on lisääntynyt huomattavasti. Monet ovat havhtuneet tähän. Poliitikot vain tuomitsevat ja pahottelevat, mutta eivät ryhdy toimiin ongelman korjaamiseksi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juuri näin.

Kriittisen ja korkeatasoisen median tehtävä on suhteuttaa uutisten määrä ja palstatila uutisen substanssin, eli merkityksen ja merkityksellisyyden mukaan.

Ainakin jossain järjellisessä määrässä suhteuttaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Toimittaja Lauri Nurmi juuri nyt YLE tv1:ssä.
Hän kertoo suoraan lähteisiinsä tukeutuen, että Sipilä oli tietoinen Soinin sabluunasta.

Laurin jutun 3.6. jälkeen, ja etenkin HS:n siteerattua sitä, Soini ploggasi sen kuuluisan "Juudas-plokinsa".

Koko media uskoi Soinia, silloin vielä.

Jos salasuunnitelma olisi paljastunut tuolloin koko hallitus olisi kaatunut! Että PM ja VM olisivat olleet juonimassa kolmannen hallituspuolueen hajotusta ENNEN ko. puolueen puoluekokousta.

Vieläkö joku ihmettelee miksi soinilaisilla on 5 ministeriä!

Lujalla plokkauksellaan Timo pelasti Sipilän-Orpon hallituksen!

Hyvä diili.

Win-Win-Win -periaatteella mentiin.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Win-Win-Win -periaatteella mentiin." Niin varmaan, jos asiaa arvioidaan lyhyellä tähtäimellä ja hallituksen uhkarohkealla SOS-linjalla.

Tosiasiassa tuonkaltainen poliittinen vehkeily tulee hävittämään hallituksen uskottavuutta kansan silmissä; sitä vähäistä uskottavuutta ja luottamusta, mikä vielä mahdollisesti on jäljellä.

Jos osoittautuu, että presidentti Niinistö oli juonittelussa ja hallituspelissä mukana, niin tilanne ja seuraukset ovat vielä vakavammat. On mahdollista, että jää jäljelle vain yksi (1) todellinen Winner: Jussi Halla-aho ja hänen kannattajansa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juuri näin.

Win3 -periaate on hyvin lyhyt periaate, eikä oikeastaan periaate ollenkaan. Vain melkoisen kysymyksenalainen tapa selvitä osin itseaiheutetusta umpikujasta.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
YLE, 15.6.2017;
https://yle.fi/uutiset/3-9671027
Toimittaja Lauri Nurmen haastattelu täällä.

”STT:n mukaan Sipilä on sanonut kuulleensa uudesta ryhmästä vasta ennen lähtöään tapaamaan presidentti Sauli Niinistöä tämän viikon tiistaina.
– Tämä pitää muodollisesti paikkansa, Nurmi sanoi tänään torstaina Ylen aamu-tv:ssä.
Hän huomautti, että uutta ryhmää ei voinut tietenkään perustaa ennen Jussi Halla-ahon valintaa viime viikonlopun puoluekokouksessa.
– Se ei pidä millään tapaa paikkaansa, etteikö tämä olisi ollut pääministerillä jo valmiina mielessä ja hyvin tiedossa, ja se että hallituksessa on asiasta keskusteltu. Tässä mielessä pääministeri antaa väärää kuvaa siitä, että tämä olisi ollut jotenkin improvisoitu asia, Nurmi jatkoi.”

Eli:
Tämän mukaan – ja johdonmukaisesti Lauri Nurmen uutisen 3.6. perusteella voidaan päätellä:
Pääministeri – ja yhtä todennäköisesti valtiovarainministeri – tiesi jo hyvissä ajoin, miten PS:n eduskuntaryhmän ns. soinilaiset tulevat toimimaan jos ja kun Halla-aho voittaa Jyväskylässä.

Se siitä U-käännöksestä.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Timo Soinin Juudas-ploki 3.6.2017:

”Lauri Nurmi puolestaan sanoi juuri Soinin reaktion saaneen hänet epäilemään Soinin motiiveja.
– Kun ensimmäisen kerran luin tämän kirjoituksen, siinä nimenomaan minulle tuli se ajatus, että Soini haluaa iskeä niin kovaa kuin ikinä mahdollista. Hän kylvää päätoimittajien, suuren yleisön, politiikan toimittajien, kansanedustajien, kaikkien mieleen sellaisen ajatuksen, että tämä ajatus ei mitenkään ole totta, Nurmi sanoi.
Nurmen mielestä koko hallitus olisi voinut kaatua siihen, että soinilais-terholaisten juoni olisi paljastunut ennen perussuomalaisten puoluekokousta.

– Tällainen etukäteisvalmistelu olisi näyttänyt julkisuudessa niin kertakaikkisen pahalta.”

https://yle.fi/uutiset/3-9671027

*

Epäilemättä pahalta.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Hallituskriisi ja perussuomalaisten hajoaminen eivät olleet demokratian riemuvoitto, kirjoittaa politiikan toimittaja Mika Lehto.
Mitä reilu viikko sitten hallituskriisin aikana tapahtui? Oliko hallituskriisi vain hyvin käsikirjoitettu näytelmä?”

IS:n Mika Lehto julkaisi tänään 20.6.2017 yhteenvedon, ”mitä tapahtui todella?”
Se on niin hyvä – paras tähänastinen kattaus – että linkkaan sen tulevia kuukausia varten tähän oman blogini jatkoksi, ja helposti tarvittaessa palattavaksi kuvaukseksi:

Linkki: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005261836.html
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kaksi omaa huomiota 20.6.:

Nykysuomalaisen politiikanteon merkillisimmän episodin ennustanut tai oikeamminkin ennakoinut toimittaja Lauri Nurmi/LM on todellinen velho!

Hän ennakoi täysin oikein tapahtumaketjun, jota ”ei tapahtunut”, joskin lopputulos oli sama kuin Laurin ennusteessa!

Toisaalta: on tämä niin velho juttu, että liian paljon todisteita liikkuu siitä, että ei tätä kyllä etukäteen niin tarkasti hahmotettu, että olisi lopputuloksen ennustanut:
sama hallitus, samat ministerit ja sama hallitusohjelma!

Vähintäinkin ministerikierrätystä oli odotettavissa!

Itsekään en uskonut 20:n (+2) perussuomalaisen lähtevän lipettiin, eihän sellainen ole mahdollista! Muutama 2-5 lähtijää oli realistinen arvio: ja mihin he menisivät?
Kun tiedettiin Lex-Soini, eli edustaja lähtee mutta rahat jää –periaate, niin se jo vaikutti arvioon. Tyhjän päälle jäävää pienryhmää en uskonut syntyvän: ehkä 1-2 jäisi yhdenhenkilön ”villiksi” edustajaksi, ja loput sitten tosiaan Kokoomukseen tai Keskustaan.

”Hallitusneuvottelut” RKP:n ja KD:n kanssa ovat sikäli problemaattinen juttu, että vaikka Sipilä olisi (ja Orpo) tiennyt siinä vaiheessa Soinilaisten ryhmäloikasta, niin heidän piti käydä neuvottelut: varmuuden vuoksi, jos ryhmäloikka ei toteutuisikaan, jostain syystä, tai vain kilpailutuksen vuoksi: kannuste ps-läisille loikata, kun välipuhe Sipilä I:n jatkamisesta olisi jo tiedossa.

*

Silti tämän hetkinen veikkaukseni itseasiassa on:

Eri ryhmät ja ryhmittymät ja yksittäiset edustajat ja kylänmiehet pohtivat vaihtoehtoja ja niiden vaikutusta, ja omaa reagointiaan sekä mahdollista ennakointiaan varten:

Silloin kyseessä on ENNAKOINTI, johon liittyi VALMISTAUTUMINEN tulevaan.
Pikkuisen, ihan pikkuisen, mutta oleellisesti erilaisesta asiasta on kysymys jos sanomme, että SUUNNITELTIIN jotain.
Valmistautumisen ja suunnittelun ero ei ole kovin selvä, mutta sellainen on.
Kun sanotaan Plan B, tarkoitetaan, että on toimintasuunnitelma kakkonen, johon turvaudutaan tarvittaessa ja asiantila niin nähtäessä.

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pätkä hallitus-semantiikkaa;

Suunnitteliko Trio tämän kaiken, vai valmistautuiko vain?

SUOMISANAKIRJA;

VALMISTAUTUA;
1. laittautua, hankkiutua kuntoon, valmiiksi jotakin varten, varustautua
2. valmentautua
3. varautua. esim. Valmistautua lähtöön, lähtemään. Valmistautua oppitunnille. Tenttiin huolellisesti valmistautunut opiskelija. Ei ollut henkisesti valmistautunut muutokseen.
*
SUUNNITELLA;
1. kaavailla, hahmotella ennalta, valmistella, tehdä suunnitelmia
2. esim. Suunnitella tulevaisuutta. Suunnittelivat ulkomaanmatkaa. Tähän suunnittelin istuttaa pensaan. Vangit suunnittelivat karkaamista. Suunnitella ruokalista. Koulutuksen suunnitteleminen. Arkkitehdin suunnittelema kesämökki. vrt. aikoa ajatella harkita tuumia
suunnitella
verbi
1. ajatella mielessään jotakin, jonka tulee tulevaisuudessa tekemään, aikoa
2. laatia suunnitelma, muotoilla
Esimerkkejä suunnitella sanan käytöstä:
Auton suunnitteli Pininfarina ja se esiteltiin vuoden 1975 Geneven autonäyttelyssä.
*
Linkki; http://www.suomisanakirja.fi/VALMISTAUTUA
*
Nähdäkseni hallitus valmistautui toimimaan tilanteessa, mutta ei kuitenkaan suunnitellut nähtyä kuviota.
Siis: VALMISTAUTUI – muttei SUUNNITELLUT. Ja tietysti VARAUTUI.
Tämä semantiikasta.
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset