Veikko Huuska

Paavi syntyi 97 vuotta sitten Puolassa

Paavi syntyi 97 vuotta sitten Puolassa

Paavi Johannes Paavali II [Karol Józef Wojtyła] syntyi 18.5.1920

*

Anteeksiantamisesta

Puolalainen Karol Józef Wojtyła´sta tuli vuonna 1978 katolisen kirkon 264:s paavi.  Hänoli ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen sitten hollantilaisen Hadrianus VI:n 1522-1523 ja ensimmäinen puolalainen paavi. 

Paavi julistettiin autuaaksi 2011 ja pyhimykseksi 2014.

*

Suuri eurooppalainen

Tänään 18.5.2017 tuli kuluneeksi 97 vuotta siitä kun Karol Josef Vojtyla syntyi.

Katso Wikipedia-artikkeli; https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Paavali_II

Paavi Johannes Paavali II:sta tuli toiseksi pisimpään paavina palvellut katolisen kirkon johtaja.  Hänen toimikautensa kesti läpi Euroopan kuohuvien vuosien: 1978 – 2005.

Hänen elämänsä oli pitkä ja ihmeellinen, ja sen vaiheet vaikuttivat maailmansotien jälkeisen Euroopan elämään enemmän kuin kenties kenenkään toisen yksittäisen eurooppalaisen.

Puolassa syntyneenä ja puolalaiset sukujuuret omanneena hän tuki Puolan solidaarisuusliikettä ja vaikutti merkittävästi itäblokin kaatumiseen.  Paavina hän vieraili 129 maassa. 

Uskonopeiltaan hän oli konservatiivi, hän tuki katolisen kirkon perinteisiä näkemyksiä siitä, mitä tulee seksuaalisuuteen ja aborttiin sekä suhteiden parantamiseen muihin uskontokuntiin nähden.

Luettelo paaveista; https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_paaveista

*

Salaperäinen murhayritys paavia kohtaan 13.5.1981

Tapaus on kuin jostain kylmän sodan aikaisesta agenttitarinasta:

Mehmet Ali Ağca (s. 9.1.1958 Turkki) on turkkilainen mieshenkilö, joka ampui 13. toukokuuta 1981 paavi Johannes Paavali II:ta Pietarinaukiolla.

Ağca kuului nationalistisen MHP-puolueen äärioikeistolaiseen militanttiin nuorisojärjestöön, Harmaisiin susiin. Hän opiskeli taloustiedettä ja murhasi vasemmistolaisen Milliyet-lehden toimittaja Abdi İpekçin. Hänet tuomittiin murhasta kuolemaan, joka muutettiin kymmenen vuoden vankeudeksi. Vuoden 1979 lopussa hän karkasi vankilasta sotilaaksi naamioituneena ja pakeni Turkista ulkomaille.

Paaviin osui kolme luotia, joista yksi vatsan yläosaan. Useita tunteja kestäneen leikkauksen jälkeen paavi onnistuttiin pelastamaan.  Murhayrityksen motiiveista ei ole täyttä varmuutta. Ağca on lausunnoissaan kertonut toimivansa yksin ja myöhemmin toimeksiantajansa olevan muun muassa Neuvostoliiton KGB ja myöhemmin katolinen kirkko. Hän on myöhemmin perunut molemmat lausunnot.  Italiassa on piirejä, kuten rikoksen tutkintaan osallistunut tuomari Ferdinando Imposimato, jotka ovat edelleen täysin vakuuttuneita KGB:n osallisuudesta.

Vuonna 2005 julkaistujen asiakirjojen mukaan Neuvostoliito oli järjestellyt välikäsien kautta turkkilaiseen äärikoikeistoon liikkeeseen kuuluneen Ağcan ampumaan paavin. Tarkoituksena oli ollut peittää kaikki jäljet Neuvostoliiton osallisuudesta. Neuvostoliiton motiivi saattoi olla paavin puuttuminen kotimaansa Puolan asioihin. Toisaalta taas italialaisen journalistin Marco Insaldon ja turkkilaisen Yasemin Taskinin kirjan mukaan teorialle itäblokin maiden osuudesta ei ole todisteita ja tarinan Bulgarian osallisuudesta kehitti Yhdysvaltain CIA kommunistimaita mustamaalatakseen.

Toinenkin asemies kuvattiin aukiolla, mutta häntä ei koskaan tavoitettu. Yleisön joukossa oli mahdollisesti muitakin ampujia. Ağca tuomittiin elinkautiseen. Joulukuussa 1983 paavi tapasi hänet Vankilassa. Keskustelun sisältö jäi arvoitukseksi. Paavi itse uskoi, että murhayritys oli etukäteen ennustettu ja hän selviytyi vain, koska neitsyt Maria suojeli häntä.

Lähde: Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Mehmet_Ali_A%C4%9Fca

Kuvia: https://www.google.fi/search?q=Mehmet+Ali+A%C4%9Fca&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjEtcmY0PnTAhXoC5oKHT9WAj8Q_AUIBigB&biw=1536&bih=720

*

Pietarinkirkon aukion muistopaikat

Murhayrityksen paikka

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:PapalAssassinationAttemptSite.jpg

Tapahtumapaikalla on pieni marmorilevy, jossa on Johannes Paavali II:n henkilökohtainen vaakuna ja päivämäärä roomalaisin numeroin (13.5.1981).

https://en.wikipedia.org/wiki/Pope_John_Paul_II_assassination_attempt#/media/File:PapalAssassinationAttemptMarker.jpg

Fiat Popemobile, jossa paavi Johannes Paavali II matkusti murhayrityksen hetkellä. Historiallinen Fiat on nykyisin Vatikaanin museoissa.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fiat_%22Campagnola%22_attempted_murder_of_Pope_John_Paul_II.jpg

Yksi luodeista upotettiin tähän kruunuun: Our Lady of Fatima, in the Sanctuary of Fátima, Portugal.

https://en.wikipedia.org/wiki/Pope_John_Paul_II_assassination_attempt#/media/File:Coroa_de_Nossa_Senhora_de_F%C3%A1tima_(12_de_Maio_de_2017).png

Paavi JP II:ta vastaan suoritettiin ainakin kolme tunnettua murhayritystä. 

*

Paavi ja terroristi

Paavi Johannes Paavali II kohtasi 2. joulukuuta 1983 murhaamistaan yrittäneen turkkilaisen terrorin, Mehmet Ali Agca´n roomalaisessa vankilassa.  

Paavi ilmaisi anteeksiantonsa pahantekijälleen.

Ali Agca oli vihkiytynyt paavin murhaamiseen.  Tapaamisen aikana käytyjä keskusteluja ei ole julkaistu.

https://www.flickr.com/photos/vredevanutrecht/392002989/in/photolist-AD7Qe

Joulukuussa 2014 Ağca kävi laskemassa paavi Johannes Paavali II:n haudalle kukkia.  http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002788418.html

Hän halusi myös tavata nykyisen paavin, Franciscuksen, mutta Vatikaani torjui pyynnön.

Viime vuonna Mehmet Alì Ağca ilmoitti haluavansa tulla papiksi.  Ilmeisesti hänellä oli sisäsyntyisiä tarpeita hakea elämänsä suuntaamisessa uusia polkuja.

”Viimeisimpänä erikoisista tempauksistaan paavin murhaamista aikoinaan yrittänyt Agca ilmoitti joulukuussa 2016 haluavansa tulla katoliseksi papiksi, mikäli paavi Franciscus vain sallii sen.  Lisäksi hän haluaisi tehdä toukokuussa 2017 paavin kanssa yhteisen ristiretken Fatimaan, Portugaliin Marian ilmestyksen 100-vuotisjuhliin rukoilemaan pyhimystä.

“After John Paul II visited me in prison, I thought about it, and I studied the Gospel at length,” Alì Ağca said. “I know the sacred books better than many others. If the pope welcomes me, I’ll be a priest and I will celebrate Mass, if he wants me!”

Alì Ağca added that he would like to go to Fatima in Portugal in May 2017, for celebrations marking the 100th anniversary of the famed Marian apparitions. Pope Francis is expected to be on hand.

“I’ll pray there, maybe even together with the pope, to the Madonna, my spiritual mother,” he said.

https://cruxnow.com/vatican/2016/07/12/papal-assassin-says-wants-become-priest/

*

Tänne paavinmurhaurittäjä toivoi pääsevänsä:

Neitsyt Marian yhdeksän merkittävintä vahvistettua ilmestystä

http://www.theotokos.org.uk/pages/appdisce/nineapps.html

Nämä ovat nykyajan yhdeksän merkittävintä hyväksyttyä Marian-ilmestystä, joiden merkitys perustuu siihen, että katolinen kirkko on hyväksynyt ne, ja miten tärkeinä ne ovat näyttäytyneet ajan mittaan. (Ks. Esimerkiksi artikkeli "Apparitions" Fr. Michael Carroll'ssa Theotokos, The Blessed Virgin Mary teologinen tietosanakirja, s.47).

Fatiman ilmestys Portugalissa 13.5.1917 et.:

http://www.theotokos.org.uk/pages/approved/appariti/fatima.html

*

Paavi Johannes Paavali II:n anteeksipyynnöt

Katolinen kirkko on ehtinyt kaksituhantisen historiansa aikana osallistua lukuisiin epäilyttäviin toimiin. Paavi Johannes Paavali II pyysi kautensa aikana anteeksi monia näistä.

  • 31. lokakuuta 1992 Galileo Galilein oikeudenkäyntiä vuonna 1633.
  • Toukokuussa 1993 uskonsotia protestantteja vastaan.
  • 9. elokuuta 1993 katolisen kirkon osallisuutta orjakauppaan.
  • 10. heinäkuuta 1995 naisten oikeuksien sortoa.
  • 16. maaliskuuta 1998 sitä, ettei kirkko puuttunut holokaustiin.
  • 18. jouluuuta 1998 Jan Husin teloitusta vuonna 1415.
  • 12. maaliskuuta 2000 katolilaisten suorittamaa etnisten ryhmien sortoa ja vieraiden kulttuurien ja uskontojen halveksuntaa.
  • 4. toukokuuta 2001 neljättä ristiretkeä, joka ”ohimennen” hävitti Konstantinopolin.
  • 22. marraskuuta 2001 lähetyssaarnaajien syntejä Tyynenmeren alueella.

Lisäksi paavi on todennut, että ”evoluutioteoria on enemmän kuin hypoteesi”.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Paavali_II

Näin vuonna 2017 eli 500 vuotta Lutherin teesien naulaamisesta meitä luterilaisia kenties kiinnostaa juuri tuo vuoden 1993 anteeksipyyntö protestantteja vastaan käytyjen uskonsotien johdosta?

*

Omalta äskeiseltä Puolan-matkaltani joitain kuvia:

Paavi, Musta madonna, Karol Voityla, Oscar Schindler, Rainer Mahlamäki etc.

https://photos.google.com/share/AF1QipPacPRk7qk48OTM8nYyvk4PsJ3tx5BBntm1QwRUm3KoMWhsfEe8IVj7sTgbJRMSxA?key=WEZGa0JOR3JfU0dFRkRiczdQS1lQckZkcVVwREhB

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Johannes Paavali ll vastusti Yhdysvaltain 2003 aloittamaa Irakin sotaa, mistä hänelle iso piste.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Hän myös totesi, että osallisuus mafiaan tai terrorismiin on rikos Pyhää Henkeä vastaan.
Jos " viestin lähettämistä" yleensä pitää tärkeänä, tämä viesti varmaan oli sellainen.
Espanjassa, Irlannissa ja Italiassa ainakin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Krakovassa toukokuussa 2017 yritin selvittää Wojtylan toimintaa Puolan vastarintaliikkeessä/Vapaan Puolan joukoissa/partisaaneissa, mutta niukan aikaresurssinkin vuoksi laihoin tuloksin.

Olen vuosia sitten nähnyt tv-sarjan, jossa Wojtyla toimi maanalaisessa liikkeessä, sen jonkin solun tai ryhmittyjän johtajana peräti, ja varsin pystyvänä taistelijana, aina suoranaiseen tappoon/tuhoamiseen asti.

Kiinnostaisi tämä puoli hänen henkilöhistoriassaan. Sehän jossain määrin jopa muuttujat muuttaen rinnastuu hänen aikalaiseensa Mauno Koivistoon..

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Tässä eräs aikajana:

July 1939 -- Wojtyla undergoes university military training.;
Woityla läpäisee yliopistollisen sotilaskoulutuksen.

Sept. 1, 1939 -- Nazi Germany invades Poland, starting World War II.

1940 -- With the Nazis having closed Jagellonian University, Wojtyla earns a living as a stone cutter in a quarry in Krakow and later works at a chemical plant.

Feb. 18, 1941 -- His father dies at age 61.

October, 1942 -- Begins clandestine study for the priesthood in Krakow.

1944 -- Wojtyla's name appears on a Nazi blacklist for his activities as a member of the Christian democratic underground.;
Wojtylan nimi esiintyy natsien mustalla listalla hänen toiminnastaan kristillisen demokraattisen maanalaisen aktivistiryhmän jäsenenä.

Jan. 18, 1945 -- Russian troops liberate Krakow from the Nazis.

Nov. 1, 1946 -- Wojtyla is ordained as a priest. Weeks later, he heads to Rome and enrolls at the Angelicum Pontifical University.

Lähde:
Karol Wojtyla (Pope John Paul II) Timeline
Associated Press

http://www1.cbn.com/churchandministry/karol-wojtyl...
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset