Veikko Huuska

Ranskan presidentinvaalien 2017 ehdokkaiden Venäjä-suhteiden analyysi

Ranskan presidentinvaalien 2017 ehdokkaiden Venäjä-suhteiden analyysi

Ranskan vaalit ja Kremlin pukinsorkka

*

Ranskan presidentinvaaleissa 2017 oli mukana 11 presidenttiehdokasta.  Vaikka vaalien I-kierros oli ja meni jo, on kenties hyödyllistä puntaroida ehdokkaiden erästä keskusteluissa voimakkaasti esillä ollutta piirrettä, nimittäin Venäjä-suhdetta hieman lähemmin.  Eräs leikkauslinja – vanhan ja vanhentuneeksikin epäillyn oikeisto-vasemmisto –jaon sijasta – on ehdokkaiden näkemykset ulkosuhteiden suunnasta: yksiselitteisesti Länteen vai Itään? 

Jonkinlaisena Ranskan ja ranskalaisen aikalaisilmapiirin tuntosarvina, tai ehkä indikaattorina, voisimme kenties tätä ehdokkaiden Venäjä-suhteen kartoitusta pitää.

Katso Wikipedian esittämä ehdokaslista tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskan_presidentinvaali_2017

*

The International MassMedia Agency tutkaili 27.3.2017 Ranskan presidentinvaaliehdokkaiden Venäjä-suhteita:

Vaikka kaikki muut ehdokkaat – kahta lukuunottamatta (Macron & Le Pen) – ovat jo poissa pelistä, voimme silti hieman tutkailla aihetta.

Venäjää koskevat näkemykset Ranskan presidentinvaaleissa 2017 ilmensivät selkeitä erimielisyyksiä ja vastakkaisuuksia.  Aivan kaikkea ei aina kerrottu väittelyissä, niinpä ehdokkaiden aiempien lausuntojen ja ohjelmien analyysi antaa lisäperustaa arvioida heidän suhteitaan ja arvioitaan Venäjästä.  Mielipiteet jakautuvat selkeästi puolesta ja vastaan, ja samalla ilmenee eräiden ehdokkaiden ”hämmästyttävän läheinen suhde” Venäjään.

Käydään tässä tiiviisti läpi koko ”konkkaronkka”, eli presidenttiehdokkaat 2017:

Natalie Arthaud ja Philip Harris (Philippe Poutou), joiden trotskilaiset näkemykset muodostavat perustan heidän avoimesti vihamieliselle suhtautumiselleen Venäjää kohtaan tänään: sitä pidetään kapitalistisena, taantumuksellisena ja neo-imperialistisena, erittäin kaukana toivottavasta Heidän proletaarisesta demokratiastaan.

*

Benoit Amon (Benoît Hamon), (sosialistit) korosti jatkuvasti vaalijuhlissa ja tiedotusvälineissä Venäjän kauhistusta, jossa Putin näyttäytyy näytelmän konnana, Euroopan vihollisena ja hirvittävän autokraatin paholaisena kaikenlaisine ekspansiivisuus-suunnitelmineen. 

"Käsittelemme Venäjää aggressiivisena imperialismina, jonka kanssa on tarpeen käyttäytyä jäykästi ja ilman mitään suosionosoituksia".

On syytä panna merkille, että Amon kritisoi Hollannin Venäjän politiikka ja pitää sitä liian pehmeänä, jopa niin että se kuulostaa hämmästyttävältä: koko hänen viestinsä kuvastaa yksinkertaista mutta samalla vakaata ja kovaa Russofobiaa.
Amon ottaa osaa sosialistisen puolueen retoriikasta, jonka pitäisi kulkea kylmän sodan kanssa. Hän pelottelee näkymillä Ranskan alistumisesta Venäjälle, hän ei hyväksy mitään vuoropuhelua sen kanssa ja Putin on Variksenpelätin.
"Krimin liittäminen Krimin ja subversio Ukrainan suvereniteetille ... Ja mitä sitten? Se on suora uhka monille pienille tasavalloille. "
Tällaisilla lausumillaan Venäjästä Amon ei yllätä. Koska hän ei ole itse yhtään mitään muuta kuin  kuin puolueensa vähäinen byrokraatti ja dogmaatikko, joka ideologisesti rakentui yli 25 vuotta sitten (NL:n hajotessa). Hän vain lukee Atlantin katekismusta liikkeestä, joka on perinyt sanomansa ranskalaisesta roolista kylmän sodan ajoilta.

*

Jean-Luc Mélenchon (vas), vastusti Benoit Amonia Venäjän kysymyksissä presidentinvaalien aikana.
"Ensimmäinen asia Euroopassa, kutsua koolle turvallisuuskonferenssin Atlantilta Uralille, koska kaikki jännitteet liittyvät siihen tosiasiaan, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kukaan ei puhunut rajoista. (...) On aika keskustella rajoista. Ei taistella ja neuvotella. "
Tiedotusvälineet syyttävät säännöllisesti Mélenchonia Kuuban ja Venezuelan hallintojen "hyväksynnästä" ja vaativat Venäjän viranomaisia näiden ohella tuomittaviksi.

Le Mondena ja Libérationin toimittajat pyrkivät esittämään Mélenchonin näkökannat äärimmilleen tulkittuina, ja esittelevät hänet Venäjän ystävänä, kun he kirjoittavat esimerkiksi  hänen Syyrian kannastaan: "Mélenchon tunnustaa jälleen rakkautensa Vladimir Putinille, tai: Jean-Luc Mélenchon tukee Vladimir Putinia ja Venäjää ".

*

François Asselineau´n, jonka asema poliittisessa kentässä asemoituu lähelle Jean-Luc Melenshonia, Venäjä-näkemykset lienevät täysin vastakkaiset vasemmistopuolue Atlanticistin ja Euroopan puolustajien näkemyksiä ja ohjelmaa. 

Asselineau ei pidä itseään nationalistisena, mutta haluaa ylläpitää Ranskan itsenäisyyttä niin suhteessa USA:an, NATOon kuin Euroopan Unioniin ja sen sopimuksiin.  Mutta tästä patriottisesta näkökulmanstaan huolimatta hän tuomitsee ja päättäväisesti hylkää pyrkimykset vetäytyä EU: sta ja euroalueelta.
Hän kannattaa ystävyyssuhteita Venäjän ja Kiinan, BRICS: n ja arabimaailman kanssa, kuten yhtäläistä yhteistyötä Afrikan ja Tyynenmeren alueen maiden kanssa.

*

Nicolas DuPont-Aignan (), jonka syyttävää sävyä kutsutaan suvereniteetin puolustajaksi (ikään kuin puhumme jonkinlaisesta anteeksiantamattomuudesta), on täysin selvä virallisissa lausumissa. Hänen mielestään Ranskan pitäisi vetäytyä NATO:sta ja harjoittaa itsenäistä ulkopolitiikkaa. Hän vaatii, että Venäjän vastaiset pakotteet poistettaisiin välittömästi (otettiin käyttöön Euroopassa käyttöön presidentti Francois Hollandin pyynnöstä). Hän tukee pikemminkin Venäjää kuin Ukrainan Maidan-Ukrainan "vallankumouksen" seurausta, ja tuomitsee erittäin hyvin piilevän kylmän sodan, joka on ”Täynnä kauhistuttavia uhkia ydinvoima-katastrofiin asti”.
Mutta antakaamme hänelle viimeinen sana: "Ranskassa muodostui jännittävä Russofobia. En tue Putinia, ja haluan vain nähdä, että Ranskalla on Yhdysvaltojen suhteen itsenäinen politiikka ".

*

François Fillon´in tilanne on sekava. Hänen suhteittensa "läheisyys" Venäjälle tiedetään. Kaikista ranskalaisista poliittisista johtajista hän ymmärtää varmasti paremmin kuin kukaan muu tässä maassa Venäjää, mutta nykyisen kampanjan yhteydessä, jossa julistetaan hyvät suhteet Venäjän johtajuuteen ja erityisesti Putinin kanssa, tuollainen puhe käy rasitteesta.
Hänen läheisen ystävänsä Igor Mitrofanov, valkoisten maahanmuuttajien jälkeläinen 1917 vallankumouksen jälkeen sekä muut tunnetut russofiilit hänen lähipiirissään, kuten Jean de Boisy (Jean de Boishue), suuresti vaikuttivat hänen erinomaiseen käsitykseen perinteisestä ja nykyaikaisesta Venäjästä.
Sen nykyiset ongelmat ja halu laajentaa potentiaalisia äänestäjiä pakottivat hänet luopumaan ystävyydestä ja jopa julkaisemaan melko epäselviä lausuntoja Putinista.
Fillon on todella ketjuin kahlittu pilariin, jos hän uskaltikin osoittaa ainakin jonkin verran läheisyyttä Venäjän presidentille, joten kampanjassaan hän valehtelee Ranskan Russofobian laajuudesta demokratian taistelijoiden kaavun takaa.

*

Marine Le Pen (Front National) ei epäröinyt vaalikampanjan aikana vierailla Venäjälle Putinilla kylässä.
Hänen matkansa oli haaste, joka samalla vahvisti hänen kansainvälistä asemaansa ja joka on herättänyt kaikkien ihmisoikeuksien puolustajien vaatimukset torjua hänet tärkeimmissä tiedotusvälineissä.
Vaaleja edeltävän tilanteen eräitä piirteitä:

Putin on ilmeisesti juurtunut ideologiseen perintöön (jonka mukaan ranskalaisen oikeistolainen on vankka antiamerikkalaisuuden edustaja – seikka jota Putin toivoo) ja toisaalta rooli hänen  puolustaessaan Kristillisiä (vaikkakin ortodoksisia arvoja) ja taistelunsa jihadin islamismia vastaan(erityisesti Syyriassa).
Mielipiteille Le Penin´istä ei näytä olleen mitään vaikutusta sen jälkeen, kun NATO ja sen tiedustelupalvelujen avittama "vallankumous" käynnisti Ukrainan tapahtumat, joissa liittokansleri Angela Merkelin tukemana on perustettu järjestelmä, jossa toimivat ainakin avoimet neo-natsiryhmät .
Le Pen harjoittaa taktistyyppistä etäisyyden pito perinteiseen natsirintamaan.
On huomattava, että Kiovassa vallitsevien arvojen paradoksaalisen kääntämisen seurauksena natsit ja antisemitit eivät aiheuta paljonkaan torjuntaa sen pahemmin Yhdysvalloista ja kuin sen Euroopasta tulleiden avustajien suhteen.

*

Jacques Cheminade, joka on jo pitkään pyrkinyt eroon varjovyöhykkeeltä, jossa hänet työnsi hallitsevat tiedotusvälineet ja heidän "asiantuntijansa" ja kommentaattorinsa. He kaikki näyttävät itsestäänselvästi ja täynnä halveksunta, kuvittelevan, että Cheminade on kadonnut futurististen utopioiden joukkoon tai ”ikuisena ehdokkaana” ja joukon jatkeena saa vain naurettavan määrän ääniä.
Kuitenkin, jos näet hänen ohjelmansa tai kuuntelet hänen puheensa, saat täysin erilaisen kuvan. Joka tapauksessa olemme kiinnostuneita hänen ajatuksistaan ja tutkimuksistaan Venäjän suunnalla.
Cheminade voidaan lukea vasemmalle suuntautuvana (toisin sanoen hän haluaa vetää Ranska ulos NATOsta) ja kuka tahansa, joka viettää aikaa perehtymään artikkeleihinsa ja puheitansa, näkee hänessä suuren tunteen venäläistä sielua ja kulttuuria kohtaan.
Muuten hänen lähestymistavanssaan Venäjän kohtalon kuvaamiseen perustuu trudnooproverzhimom-historiallisiin tietoihin, hän näkee sen luonnollisena sillana Euroopan ja Aasian välillä Euraasian uudessa geopoliittisessa käsitteessä.

*

Emmanuel Macron, - hänen suhteensa kaikki on erilaista.

Macron on avoimen Euroopan innokas kannattaja ja näkee Venäjän vain stereotypioiden prisman läpi, mikä asenne saa yletöntä ylistyslaulua lehdistössä, radiossa ja televisiossa.

Poliittisten ja taloudellisten sponsoriensa logiikan mukaisesti Macron määrittelee, että ”Fillonin, Le Penin ja Mélenchonin omaksuneen Putinin Venäjän venäläisen pakkomielteisyyden karvoineen nahkoineen.”

Macronia haastatellut Le Figaro jopa repäisi otsikon: ”Fillon ja Le Pen ovat vannoneet Putinille uskollisuutta”.

Macronin ja kumppaneiden ”variksenpelätin”-käsittelyssä Putinista on tulossa hyödyllinen työkalu, jolla potentiaaliset äänestäjät voidaan siirtää Fillonin, Jean-Luc Mélenchonin ja Le Penin takaa ”oikealle polulle”.  Voi vain olla, että presidenttinä Marcon ja hänen leirinsä saattaa vielä joutua pohtimaan miten häpeällistä Ranskan kannalta on laittaa Venäjä näin epäedulliseen valoon.

Macronin avustajat menevät jopa suoraan tai epäsuorasti Venäjän verkkohyökkäyksiin, väitöksin, jotka oletettavasti heikensivät Emmanuel Macronin asemaa vaalien I kierroksella, siis samaan tapaan kuin Clintonille tapahtui Yhdysvalloissa.

*

Täydentääksemme Ranskan presidentinvaalien 2017 ehdokasluettelon vaalien I-kierroksen osalta täydelliseksi lisäämme tähän vielä;

Jean Lassalle, joka ei ole sikäli kuin tiedämme, ole tehnyt kategorisia lausuntoja Venäjän suhteen.
Joka tapauksessa meidän, siis Ranskan, "hyvin käyttäytyvä" media (Kyllä, he taas) suostuivat hänen seuraansa hänen matkustettuaan Syyriaan, jossa hän vieraili Bashar Assadin pakeilla, Thierry Marianin, tunnetun Venäjän ystävän seurassa.

Mutta näillä eväillä evästettynä saatamme jatkaa ehdokkaiden ja heidän taustavoimiensa russofobian tai russofilian pitoisuuden puntarointia, vaikka I-kierros oli ja menikin jo.

Jonkinlaisena Ranskan ja ranskalaisen aikalaisilmapiirin tuntosarvina, tai ehkä indikaattorina, voisimme kenties tätä ehdokkaiden Venäjä-suhteen kartoitusta pitää.

Vai miten asian näet, arvoisa, mahdollinen lukijani?

Lähde:

How to relate to Russia, the presidential candidates of France

March 28, 2017 IMMPolitics

https://intmassmedia.com/2017/03/28/how-to-relate-to-russia-the-presidential-candidates-of-france/

*

*

Le Canard Enchaîné – sekä erinäiset muut tahot, ovat tehneet matkan varrella uusia paljastuksia presidentinvaalien I-kierroksella pudonneesta François Fillonnista.  Esim. Vedomosti 23.3.2017; https://www.vedomosti.ru/politics/articles/2017/03/22/682222-monetizatsii-druzhbi-putinim

Fillonnin on väitetty saaneen 50.000 $ Putinin ja libanonilaisen liikemiehen tapaamisen järjestämisestä.  Itseasaissa Fionnin kampanjatoimisto on myöntänyt asianlaidan.

Tasavaltalaisen voitaneen sanoa, entisen mahtipuolueen, presidenttiehdokas ja ex-pääministeri kutsui kampanjansa aikana Venäjää ”suurena maana”, ja teki selväksi että hän joskin pitää sitä uhkana Euroopalle, kehottaa Ranskaa poistamaan pakotteet sekä luomaan sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa, Syyrian ja Ukrainan tilanteista huolimatta, muistutti vaalien alla Bloomberg-uutistalo.

Huomiota on myös herättänyt se, että Fillonin vaalipäämajassa on toiminut hänen kaksi pitkäaikaista neuvonantajaansa, Venäjän siirtolaisten jälkeläisiä ensimmäisessä polvessa, Jean De Boishue/Boisy ja Igor Mitrofanoff/Mitrovanov.

*

Igor Mitrofanoff, puheenkirjoittaja

Igor Mitrofanoff on François Fillonin entinen parlamenttiavustaja, jonka hän tapasi jo uransa alkuvaiheissa.  Igor Mitrofanoff on myös yksi hänen lähimpiä ystäviään, mitä ilmentää se, että hän on Fillonin nuorimman pojan Arnaud´in kummisetä.  Mitrofanoff toimii Fillonin puheenkirjoittajana jo pitkällä kokemuksella, ja hän hankki meriittejä elegantilla ja terävällä tyylillään toimimalla aikanaan jo presidentti Nicolas Zarkozyn hallinnossa.  Les Echos´in mukaan hän oli kuuluisan iskulauseen isä: ”en aio vaihtaa Versaillesin lukkoja kun Ranskassa järisee”.  Se lanseerattiin vuoden 2005 lähiömellakoiden aikaan kun autot paloivat yössä ja Sarkozy toimi presidentti Chiracin sisäministerinä.

Igor Mitrofanoff on valkovenäläisten emigranttien ja on myös osa François Fillon ympärille rakentunutta venäläismielistä ryhmittymää, joka toimii Ranskan ja Venäjän diplomaattisen lähentymisen puolesta, - ja johon voidaan lukea myös Jean de Boishue, entinen venäjän dosentti, joka oli on toiminut muun muassa ex-pääministeri Alain Juppen projektipäällikkönä ja valtiosihterinä.

Lähde: Fillonin vaalipääesikunta; http://www.europe1.fr/politique/ces-proches-sur-qui-francois-fillon-peut-compter-2910080

*

Jean De Boishue, harmaa eminenssi

De Boishue syntyi 1943, hänen äitinsä oli venäläisen ruhtinas Mestcherkyn leski, joka oli sukua belgialaiselle taidemaalari Boris Mestcherskylle, mutta toisaalta myös kuululle Cochin perheelle, koska hänen äidinäitinsä Genevieve Cochina oli eversti Peter Cochin (1858-1939) tytär.

De Boishue julkaisi 2015 dokumenttiteoksen, Anti-Secrets (Ei mitään salaisuuksia), ”eräänlaisen yhteistyön historia”, jossa hän antoi täyslaidallisen mm. päämiehelleen Filonnille, ja kritsoi voimallisesti presidentti Sarkozyn politiikkaa, eritoten epä-älyllistä kulttuuripolitiikkaa.  Sarkozyn toimintaa hän kutsuu kirjassa ”eräänlaisen poliittisen terrorin muodoksi”.  Näin kovaa kieltä ei taideta Suomessa viljellä, ainakaan vielä?

De Boishue todistelee, ettei Fillon ole ”pro Russe” eli russofiili, Venäjän ystävä. 

François Fillon, joka haluaa yhä uudelleen keskustella Vladimir Poutine, hänellä taitaa olla sama intohimo Venäjälle, kuin De Boishuella, joka on siis alkuperäiseltä ammatiltaan venäjän kielen opettaja ja tutkija?
De Boisheu vasta: ”Kuulin näin väitettävän, mutta se on väärinkäsitys, emme voi täysin sanoa hänen olevan pro-venäläinen. Hänen kiinnostuksensa Venäjällä on suurelta osin pragmaattista. Näin ollen hän tuntee Venäjän politiikan toimintaperiaatteet.  Tietämys juontaa vuodelta 1995, jolloin hän toimi ministerinä pääministeri Juppen hallituksessa: hän oli yksi Ranskan ja Venäjän yhteisen avaruusohjelman  perustaja-isistä.”

Tänään hän(Filloin) puolustaa sitkeästi tarvetta toimia Venäjän kanssa ...
Se on gaullistista tasapainon logiikkaa. Hänelle Venäjä on eurooppalainen teho maanosamme piirissä, eikä suinkaan etäinen maa jossain Aasiassa. Venäjän eristäminen on virhe, ja kun sen tekee, se muuttuu vaaralliseksi muualle Eurooppaan. Meidän on siis turvattava Venäjä Eurooppaan. Tavoiteltavia pyrkimyksiä rauhaan Ukrainassa ei voi hoidella CIA Washingtonissa. Se on Euroopan Unionin tehtävä, sen on ponnisteltava tilanteen korjaamiseksi. Nyt kaikki linkit Moskovan ja Euroopan muiden pääkaupunkien välillä katkaistiin.

Kaikesta tästäkin päätelleen Fillon koko tarvitsevansa terävää kynää, DeBoishue´a esikuntaansa, joskaan siitä ei 2017 vaaleissa – talousepäselvyyksien ryvettämä ehdokas – sen enempää kostunut.  Mikä oli DeBoishue´n venäjä-osaamisen rooli tässä kaikessa, jää arvailtavaksi ja ranskalaisten tutkivien tahojen myöhemmin tarkemmin selviteltäväksi.

Wikiartikkeli; https://fr.wikipedia.org/wiki/Jean_de_Boishue

*

LeFigaro esitteli tammikuussa 2017 nämä Filloinin ”kaksi höyhentä”;

http://www.lefigaro.fr/elections/presidentielles/2017/01/27/35003-20170127ARTFIG00284-igor-mitrofanoff-et-jean-de-boishue-les-deux-plumes-de-l-ex-premier-ministre.php

Mitrofanoff-Boishue tunnetaan kohtuu hyvin Ranskassa, mutta ulkomailla ei juurikaan.  Fillonin pudottua vaalien ensikierroksella tuskin kuulemme näistä emissaareista paljoakaan, ellei sitten Le Penin vastainen rintama katso tarvitsevansa heidän palveluksiaan, mitä voi hyvinkin epäillä.

*

Ranskassa Venäjän vaikutusyrityksiin on havahduttu jo aiemmin. Ranskan turvallisuuspalvelu kertoi Venäjän yrittävän mustamaalata riippumatonta ehdokasta Emmanuel Macronia, jonka katsotaan olevan pahin uhka äärioikeiston presidenttiehdokkaalle Marine Le Penille.

Macron on syyttänyt vaikutusyrityksistä suoraan Venäjää.

Le Penin puolue on saanut rahoitusta Venäjältä, ja Le Pen on sanonut esimerkiksi pitävänsä Krimin valtaustsa oikeutettuna.

Ranska varoitti viime viikolla Venäjää puuttumasta vaaleihinsa sen jälkeen, kun Macron oli osoittanut sormella Venäjään.

”Venäjä on ensimmäisenä sanomassa, että sen sisäisiin asioihin ei saa puuttua, ja ymmärrän sen. No, Ranskakaan ei hyväksy sitä, että sen päätöksiä sanellaan”, ulkoministeri Jean-Marc Ayralt sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

HS 24.2.2017, http://www.hs.fi/paivanlehti/24022017/art-2000005100725.html

*

Presidentti Vladimir Putin sanoi torstaina (20.4.), että Venäjän kansa valitsee vaaleissa, kuka seuraa häntä presidenttinä.

Venäjällä järjestetään presidentinvaalit ensi vuoden maaliskuussa. Putin ei ole vielä kertonut, aikooko lähteä kisaan, mutta yleisesti ottaen hänen uskotaan tavoittelevan neljättä virkakautta Venäjän presidenttinä.

- Kukaan muu kuin Venäjän kansa ei päätä presidentin seuraajasta demokraattisissa vaaleissa, Putin sanoi Kremlissä järjestetyssä tapaamisessa.

Putin vastasi Neuvostoliiton Afganistanin-operaatioon osallistuneen veteraanin kysymykseen. Mies valitteli, että tunnettu venäläissenaattori kertoi kaikille Vjatsheshlav Volodinin olevan pian presidentti. Volodin on duuman puhemies.

53-vuotias Volodin on presidentin hallinnon entinen päällikkö, ja hänellä on erittäin näkyvä asema duuman puhemiehenä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan enemmistö venäläisasiantuntijoista uskoo, että 17 vuotta Venäjän poliittista elämää dominoinut Putin haluaa istua vielä yhden virkakauden presidenttinä ennen kuin luovuttaisi vallan seuraajalleen vuonna 2024.

Putinille ei ole Venäjällä tällä hetkellä koko kansan suosimaa haastajaa.

KATRIINA MÄKELÄ
katriina.makela@Iltalehti.fi - Suomen suurin uutispalveluiltalehti.fi

IL 20.4.2017; http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704202200106234_ul.shtml

*

Vjatsheshlav Volodin; venäl. Wikipedia; https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%92%D0%BE%D0%BB%D0%BE%D0%B4%D0%B8%D0%BD,_%D0%92%D1%8F%D1%87%D0%B5%D1%81%D0%BB%D0%B0%D0%B2_%D0%92%D0%B8%D0%BA%D1%82%D0%BE%D1%80%D0%BE%D0%B2%D0%B8%D1%87

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ranskahan on Venäjälle velkaa - olemassaolonsa. Mutta kuinka moni suomalainen peruskoulun päättänyt tätäkään tietää?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ranska-Venäjä -suhde on monesti ollut Saksan mahtia neutraloiva, balansoiva tekijä Euroopassa. Lisäksi syytä huomata se että ne ovat erinäisiä kertoja ajautuneet kavereiksi muiden vaihtoehtojen puuttuessa, ja pakottamana. Tämän parisuhteen kehkeytyminen ei syvemmältään ole henkilökysymys vaan suuren kuvan formaatissa toimivaa dynamiikkaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mutta muistavatko ranskalaiset, kuka myös komensi ratsuväkeä hyökkäämään Itä-Preussiin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aina Napoleonin sotien jälkeen Ranskalla ja Venäjällä on ollut jonkinlainen yhteisymmärrys ja kaveeraaminen vallalla. Tämä on se suuri kuva, joka taustalla vaikuttaa. Ranska on NATO:n jäsenenä ja Yhdysvaltain liittolaisenakin halunnut noudattaa usein omaa linjaansa, oman suurvaltaidentiteettinsä mukaisesti.

Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin vuoden 1980 alussa, niin se laitettiin länsivaltojen taholta täydelliseen diplomaattiseen boikottiin. Ainoastaan Ranskan ulkoministeri vieraili Neuvostoliitossa aiemmin tehdyn agendan mukaisesti tammikuussa. Hänen vierailunsa aikana tuli tieto, että Andrei Saharov on pidätetty, jolloin jopa hän lopetti vierailunsa kesken, mutta tuo sooloilu oli alunperin joka tapauksessa silloinkin osoitus Ranskan erityissuhteesta "Venäjään".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset